Rouva Niskanen

Minulla oli pitkästä aikaa tällä viikolla tavallista hankalampaa astman kanssa. Vointi alkoi heikentyä maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona kävelin töihin, mutta totesin, että täytyy lähteä lääkäriin. Sekin meni vähän sähläykseksi. Päästyäni toimipisteeseen totesin, että lääkärin aika on tosiaan toisella puolella kaupunkia. Ratikoissa suhaaminen (en ole mitenkään pro reittien suhteen) otti voimille, kun happi ei meinannut kulkea. Onneksi oikea osoite löytyi viimein. Lääkäri tutki tilanteen, keuhkoista kuului komeat vinkunat. Koskaan ei tiedä, mutta todennäköisesti kylmä, kuiva ja pölyinen ulkoilma ja kenties työpaikan sisäilma olivat suututtaneet keuhkot. Sen seurauksena olin sairauslomalla keskiviikon ja torstain. Olo oli keskiviikkona aika infernaalinen. Tuntui, että keuhkokapasiteetti ei riitä oikein mihinkään, ja puhuminenkin väsytti. Torstaina tilanne alkoi onneksi hitaasti helpottaa.Kortisonitablettien kanssa se onneksi tapahtui. Kävin viemässä roskat, ja illemmalla menin vie...

Liikunnallinen taantumiseni helpotti toissapäivänä sitten hieman, kun aloin tehdä lapaluiden alaosaa vahvistavia selkälihasliikkeitä. Ne eivät vaikuta vatsan alueelle millään tavalla, ja ovat muutenkin vakaasti ja hallitusti tehtäviä. Minun piti jälleen kokeilla, mitä on tehtävissä, kun lapaluiden väli (ja niitä ylemmät osat kehosta) ovat tällä viikolla menneet oikein erityisesti lukkoon, sillä muiden kipujen lisäksi myös leposärkyä aiheuttavalla tavalla. Toissapäiväiset liikkeet auttoivat mukavasti, eiliset eivät. Niskani kanssa olen oppinut, että edes hyvät, oikein tehnyt liikkeet eivät jokaisella kerralla auta, ja joskus saattaa jopa joku paikka mennä entistä enemmän lukkoon. Kokonaisuudessaan yläselän verenkierto kuitenkin hieman parani, kun lisäsin harjoitteisiin olkapäiden pyörittelyn. Sekin täytyy tehdä peilin edessä, jotta vinoon kiertyvä kroppani pysyisi suorassa. Jos en tee niin, myös olkapäiden pyörittely jumittaa yläselkää entisestään. Huimaus vaivasi eilen ja toi...

Rva:n näkö alkaa onneksi pikkuhiljaa parantua. Se on oikein hyvä kahdestakin syystä - oireitta on helpompi olla, ja rva ei toivoisi itselleen enää yhtään kummallista sairautta, johon ei useimmissa paikoissa osata sanoa yhtään mitään. Viimeiset päivät ovat vieneet voimia, mutta eiköhän tämä tästä ala tasoittua. Tänään rva teki normaalit yläselkäharjoitteet ja lisäksi psykologilta lainassa olevan hypnoosirentoutuksen, joka oli ihan mukava, mutta vähän outo (outo ehkä siksi, koska se oli uusi). Tänään rva ja Naakka saivat porttikiellon kotiin pariksi tunniksi, yhden tietyn joukkuelajipelin vuoksi. Suuntasimme Naakan kanssa ratikalla kahville keskustaan erään sukulaisen kanssa. Kiitos sinulle seurasta, kahvista, laskiaispullasta ja Egg-joogapalikoista - rva tunsi olevansa tänään monellakin tapaa etuoikeutettu! Huomenna meille tulee kyläilemään kaksikin Naakan kummitätiä, ehkäpä he hoitavatkin Naakan, ja rva voi vain makoilla soffalla...ei vaan, on mukavaa saada seuraa ja vieläpä se...

Rva on monta kertaa pohtinut menevänsä vammansa kanssa äärirajoilla - siis jaksamisen suhteen. Sen, miten jaksaa hoitaa kaiken tarpeellisen, päivittäiseen elämään kuuluvan ja kuntoutukset siihen päälle. Sen jälkeen on voitava nukkua hyvin. Maanantaina rva heräsi seitsemän aikoihin lähteäkseen työpaikalle. Kun rva avasi läppärin, teksti ei näkynytkään. Siristely tai mikään muukaan ei auttanut, teksti pysyi sumeana. Matka suuntautuikin työpaikan sijaan terveyskeskukseen. Lääkäri oli vähän ymmällään, ja lähetti rva:n kotiin lepäämään päiväksi ja ilmoitti soittavansa aamulla. Iltapäivään mennessä olo muuttui niin friikiksi, että rva kävi (ja onneksi pääsi) yksityiselle silmälääkärille. Lääkäri tutki silmiä ja ilmoitti, että toisen silmäni näkö on yhtäkkiä muuttunut siten, että miinusta on vain puolet aiemmasta. Muutos on tapahtunut hyvin lyhyessä ajassa, sillä rva sattui käymään piilolinssien takia silmälääkärillä kolme viikkoa sitten. Tulos on se, että rillien kanssa rva ei enää...

Eilen rva katseli työpaikkansa ikkunasta talvimaisemaa. Yhtäkkiä kirkas aamupäivä vaihtui lumipyryksi ja sitä lunta alkoi ihan muutamissa minuuteissa tulla vaakasuoraan. Tosi kiva, kun rva oli oikein päättämällä päättänyt, että kävelee n. puolen tunnin matkan työpaikalta keskustaan. No, kävelihän rva. Kyllähän se pyrykin alkoi siinä vaiheessa laantua, kun se keskustakin alkoi häämöttää. Matkalla tuli vain kerran huono olo, mikä on niskavammaiselle oikein hyvin. Siellä keskustassa rva kiirehti silmälääkärille, ilmoittautui lääkäriaseman aulassa oikein sähköisesti Kela-kortin kanssa ja asteli ohjeiden mukaisesti - väärälle käytävälle. Rva havahtui, kun kuuli viereisellä käytävällä huhuiltavan, että löytyykö täältä rouva se ja se...Hmm...rva on blogissaan oikein mieluusti rva, mutta kyllä se hieman vanhalta kuulostaa kaikkialla muualla. Silmälääkäri tutki silmät ja antoi rva:lle luvan hankkia piilolinssit. Kiitos luvasta - se muuten maksoi rva:lle 80 euroa! Mitähän ne linssit sitten ...

Pari päivää sitten teimme retken Sealife-akvaarioon. Koska meillä on tällä hetkellä mahdollisuus tehdä retkiä mihin aikaan päivästä tahansa, valitsimme tarkoituksella vähän hiljaisemman hetken. Koska niskani näytti sillä hetkellä vihreää valoa, lähdimme liikkeelle. Arvasimme aivan oikein - puolen päivän jälkeen paikalla oli hyvin vähän ihmisiä. Puoliso lähti Kulissien takana - kierrokselle (tekniikkaa ja hoitorutiineja), ja minä suuntasin Naakan kanssa itse näyttelyyn. Naakka nukkui, mutta heräsi pian. Eihän siinä mitään, akvaristin tytär innostui myös seuraamaan akvaarioita, kun laskin kuomun alas. erityisesti hän ihastui tunneliin, joka kulki isoimman akvaarion alta. Haita piti oikein tuijottaa suu apposen avoinna! Kun puoliso tuli kierrokselta, olimme ehtineet Naakan kanssa jo aika pitkälle. Naakalle tuli nälkä, syötimme hänet ja jatkoimme taas akvaarioiden katsomista. Puoliso jatkoi Naakan kanssa ja minä kävin kuvaamassa pari valittua kohdetta. Panin merkille, e...

Rva:n ensimmäinen viikko uudessa kodissa käynnistyi tänään. Aikamoista hulinaa meillä on ollut, lauantaina siirryimme tänne kokonaan. Niskaset elävät nyt pahvilaatikkovuoren keskellä ja voivat (niskaa lukuun ottamatta) oikein hyvin. Kuvaväläyksiä elämästämme täällä en valitettavasti tähän vielä saa, kun kamera piilottelee edellisessä asunnossa (sinne muutti tuttu ihminen) tai sitten jossakin purkamattomista pahvilaatikoista. Koska kyseessä on asuntojen vaihto eikä niinkään muutto ihan tyhjään kotiin, oli muuttopäivänä selvittelemistä, miten tavarat muutetaan, kun toisesta asunnosta piti aina saada tilaa "omille tavaroille", jos sieltä vei jotakin toiseen asuntoon. Pikkunaakka vietti koko päivän kummitätiensä hyvässä hoidossa (kiitos kun jaksoitte meidän pientä raakkujaa). Illalla Naakkakin kotiutui - hänellä riittää ihmettelemistä uudessa asunnossa, jossa kivointa näyttäisivät olevan raidalliset räsymatot lattioilla! Tyttöselle tuli paljon muutoksia kerralla - hän saa...

Lauantaina minulle iski pitkästä aikaa migreeni tai oikeammin ehkä migreenityyppinen päänsärky. Se kesti n. 7 tuntia ja vei kyllä puhdin pois. Tapani mukaan yritin tietysti ensimmäiset tunnit elää normaalisti ja reippailla kotitöiden kanssa. Sitten oli pakko antaa periksi. Loppujen lopuksi makasin pimeässä makuuhuoneessa ja yritin kestää. Kaikki syöty ruoka tuli ylös. Saunakin jäi väliin. Luojan kiitos, kohtaus ei uusinut sunnuntaina. Minulla on kokemusta näistä pitkistä kipuvaiheista (pahimmillaan toista kuukautta) - viimeksi vastaavaa tapahtui edellisen työkokeiluni aikana vuodenvaihteessa 2011 - 2012. Eilen lähdimme puolison kanssa Prismaan ostoksille. Oli oikein kivaa, paitsi se kaupan ylikirkas valaistus vaaleita seiniä ja kattoa vasten. Yritin olla katsomatta ylöspäin. Sininen huumevalo naistenvessassa oli oikein "kiva" kontrasti sille valkoisuudelle. Sen jälkeen sai oikeasti ottaa hetken lukua, ennen kuin aistikeskus jollakin tavalla toipui. Ai mitäkö hommasimm...

Aloitin tänään aamukahdeksan allasjumpan. Heräämisessä oli vähän vaikeuksia, mutta lämpimään veteen oli kiva päästä näin keskellä talvea. Osallistujat olivat n. 60 - 70 -vuotiaita, mikä sopii minulle oikein mainiosti. Tosin kroppani toimintakyky taitaa tällä hetkellä ennemminkin vastata ikävuosia 80+. Pukuhuonetiloissa osasin suunnistaa kivasti, onneksi tämä liikuntakeskus on tosi pieni. Keskuksessa käy uimassa pelkkiä liikuntaryhmiä, joten päin uivista kroolareista ei ole pelkoa. Alku sujui varsin hyvin, mutta sitten tuli takapakkia. Tällä kertaa ongelman päätti aiheuttaa se, kun ohjaajan liikkeitä piti seurata sieltä altaan reunalta. Sehän aiheutti niskareaktion, joka ei kunnolla mennyt ohi sen puolituntisen aikana. Liikkeistä osaa en edes yrittänyt, mutta osa sujui ihan hyvin. Luulen, että täytyy hieman soveltaa jatkossa.  Harmi, etten Ortonissa tajunnut yksityisopastuksen mahdollisuutta altaassa - sellaista on luvassa vasta sitten maaliskuussa. Ilahduin, kun vetäjä kysy...

Eilen kävi hyytävän hassu juttu, kun olin pitkästä aikaa lenkillä hautausmaalla pilkkopimeässä. Kävelin ajatuksissani, yritin olla kompastumatta kapeilla poluilla ja kuuntelin vielä musiikkia. Yhtäkkiä pelästyin niin, että sydän hyppäsi kurkkuun...Niin mitäkö pelästyin? No, sellaista valkoista, hieman ihmistä suurempaa enkelipatsasta! Selvisin kyllä nopeasti säikähdyksestä, mutta koen nyt ymmärtäväni hieman paremmin niitä itämaan tietäjiäkin. Jännä juttu, että en muista huomanneeni tuota patsasta aiemmin. Meneeköhän hieman yli, jos käyn tänään tarkistamassa, että onhan se nyt oikeasti olemassa ja ennen kaikkea patsas! Ongelmat yläkroppani vasemman puolen kanssa ovat nyt jotenkin korostuneet. Olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, kuinka vaikeaa minun on huimauksen takia seurata tai tehdä asioita, jotka tapahtuvat minusta katsottuna vasemmalla puolella. En lähde spekuloimaan, mistä ongelma tarkalleen ottaen johtuu (alkoi kumminkin vammautumisestani). Jotenkin luuli...

Terveiset syyslomareissulta maaseudulta! Viivyn pienimuotoisella matkallani viisi päivää, jonka jälkeen puoliso hakee minut takaisin kotiin. Oli oikein virkistävää vaihtaa vähäksi aikaa maisemia, kun emme poikkeuksellisesti taida olla tänä syksynä matkustamassa mihinkään. Viime vuonna teimme pienen matkan Viroon, Haapsaluun. Puoliso oli silloin menomatkalla kipeä ja minä sairastuin paikan päällä. Silti yhteinen matka muistuu mieleen mukavana. Taitaa olla niin, että kun on muutenkin aina kroonisesti sairas, ei yksi nuhakuumekaan ole matkalla maailmanloppu. No, pienimuotoiselta maailmanlopulta se tuntui hetkellisesti lauttamatkalla, kun täpötäydessä laivassa ei ollut kertakaikkisesti minkäänlaista istumapaikkaa, ja minulla oli päälle 38 astetta kuumetta. Päädyimme sitten istuskelemaan erään hyttikäytävän lattialle, seuranamme joukko virolaisia raksamiehiä. Oli oikein rattoisaa - olisivat tarjonneet meille eväitäänkin, mutta turvonneesta kurkustani ei sillä hetkellä mennyt mitää...

Tämä päivä on ollut hieman matalavireinen, kun tuli nukuttua huonosti. Kun yritin iltapäivällä vähän torkkua, ilmestyi joukko työmiehiä (en katsonut, vaan kuuntelin) naapurikatolle ja alkoi tehdä jotakin sangen pitkäkestoista, joka kuulosti vasaranlyönneiltä peltikattoon. En sitten torkkunut. Niska kiukutteli tietysti jo aamulla, se on ollut eilisestä lähtien ihan mahdoton...onnistuin kuitenkin horjumaan kaupungilla pankkiin asti ja hoitamaan asiani. Onneksi tapaaminen oli ennalta sovittu. Päivällä yritin hoitaa itselleni puhelimitse yhden vastaanottoajan, jonka kuvittelin hoituvan sillä yhdellä puhelinsoitolla. Ennen kuin huomasinkaan, oli vastaanottoajan varaaminenkin muuttunut varsinaiseksi byrokratiasotkuksi. Sain langan päästä uuden numeron, johon soittaa ja samalla tiedon, että ks. henkilö on vasta ensi viikolla seuraavan kerran töissä (siis henkilö, jonka kanssa vasta alan selvitellä asaa, ei se, joka varmuudella asian ratkaisee). Niska siis - tänään on särkenyt päätä ja...

Eilen, kun vieraamme olivat täällä viimeistä päivää, teimme vierailun Kiasmaan. En ole nykytaiteen suuri tuntija, ja täytyy myöntää, että minulla on myös tiettyjä ennakkoluuloja modernia taidetta kohtaan. Vielä pahempia ennakkoluuloja minulla oli tämän retken fyysisiä vaatimuksia kohtaan. Kesäinen Ateneumin-vierailu meni niskavaivojen takia poskelleen, joten olin jo kieltäytymässä tästäkin keikasta. Kaikeksi onneksi jaksoin kumminkin katsoa näyttelyn läpi. Näyttely oli onnekseni positiivinen. Minä kun en nykytilassani kaipaa järkyttävää tai pysäyttävää taidetta. Haluan kokea, että taide on positiivista ja energiaa antavaa. Näyttely  käsitteli sarjakuvia. Tasapainoni ja vastaanottokykyni eivät riittäneet tekstien lukemiseen, mutta kuvat, joista monet olivat ihanan värikkäitä, pystyin ilokseni katsomaan. Alakuvan virkatun poliisiauton kuvan uskaltanee julkaista - se kun sijaitsi ala-aulassa, jonne pääsee lippua maksamatta. Sellaiset näyttelyt, joissa saa osallistua, ovat m...

Ennen kuin aloitan mistään muusta, haluaisin lähettää halauksen ja lämpimät kiitokset eräälle blogini lukijalle. Kun menimme maanantaina perheeni luokse vierailulle, siellä odotti nätti kortti sekä neljä Kodin Pellervo -lehteä! Olin loppukeväästä maininnut blogissa pitäväni kyseisestä lehdestä, ja nyt sain niitä kerralla monta kappaletta. Kiitos vielä kerran - totta puhuen liikutuin tästä muistamisesta aikalailla! Tänään olen viettänyt melkein koko päivän kotioloissa. Edelliset pari tai oikeammin viisi päivää ovat olleet erittäin liikkuvaisia (kaksi yön yli kestävää reissua viidessä päivässä). Tänään niska alkoi ilmoitella itsestään heti aamusta tutun huimauksen, lisääntyneen kivun ja heikotuksen muodossa. Siispä päätin, että tänään otan hyvin rauhallisesti. Minulla oli tosin eräs meno aamulla ja pari tuntia sitten kiersin lyhyen lenkin. Lenkillä oikeanpuoleinen särky kallonpohjassa paheni ja aiemmista kerroista oppineena palasinkin välittömästi takaisin kotiin. Nyt oikeanpuole...

Pikkuinen käänne parempaan suuntaan on säilynyt. Näinä päivinä minulla on ollut aikaa pohtia, miten elää näiden uusien rajojen mukaan. Huimaus on lieventynyt siten, että kävely sujuu helpommin, samaten pysähtyminen kävelyn jälkeen. Myös istuminen ravintolassa (ei liian pitkä sellainen) näyttäisi luonnistuvan vähän paremmin. Olo on siis molempien suhteen hieman vakaampi. Niskajumitus, joka pahenee joka toinen viikko (hieronnan väli on kaksi viikkoa), on sen sijaan ennallaan. Nyt kykenen myös yhä paremmin erottamaan toisistaan niskan jumituksesta ja tuosta hermostoviasta johtuvat huimaukset. Tänään niska on erittäin jumissa, enkä ole saanut tilannetta lievitettyä oikein millään. Lähdin pari tuntia sitten kaupungille, ja olo oli jumituksen takia vähän hutera. Kyllä, minua siis huimasi. Kaupoissa kierrellessäni minulle tuli tuttuja vaikeuksia tarkentaa katsetta sekä huono olo, ja jouduin antamaan periksi n. 15 minuutin kiertelyn jälkeen. Nyt olen kotona, ja olo on edelleen epävakaa...

"Odottamani" työkykyarvio alkoi nyt. Eilen oli sosiaalityöntekijän, tänään neuropsykologin tapaaminen. Tutkimuspaikka on meiltä neljän metropysäkin päässä, eli ei kovin hankalassa paikassa...siitä huolimatta maanantai-aamuna kävi niin, etten meinannut millään löytää perille. Onneksi olin etuajassa! Sosiaalityöntekijä haastatteli minua yleisesti, lähinnä vammautumisen jälkeiseen elämääni liittyen. Sain noin tunnin tapaamisen aikana kerrottua kaiken haluamani, ja sain myös tietoa siitä, miten tutkimus etenee. Istuin, nousin seisomaan ja kävelin ja toistin tätä koko tapaamisen ajan. Tänään olikin sitten vuorossa neuropsykologi. Täytyy sanoa, että tämä käynti oli lievä pettymys. Ehkä pettymys johtui siitäkin, että tänään niska (ja samalla minä) väsyi jo menomatkalla. Testaaminen kesti melkein kaksi tuntia, mikä oli minulle ihan liikaa. Testeissä täytin erilaisia kysymyslomakkeita, sitten seurasi muistiharjoituksia. Viimeisessä osiossa piirtelin viivoja ja järjestelin paliko...

Tämä viikko on siinä mielessä erityinen, että vietän sen muualla kuin kotona. Se onkin hyvin poikkeuksellista, sillä yleensä en poistu kodistani yli kahdeksi tunniksi. Vaihtelu virkistää - niin myös upea sää! Lauantaina pääsin käymään isossa supermarketissa. Reissua edeltävät kolme tuntia arvoin, lähteäkö vai ei, kun päätä särki ja oikean silmän näkö oli taas aivan sumeana. Päätin kuitenkin lähteä. Kaupasta löysin ensiksi kaksi t-paitaa kesäksi (kolmen vuoden aikana hiotulla taktiikallani aikaa kului hieman yli kolme minuuttia). Supermarketissa oli sellainen määrä objekteja ja ääniä, että niskavammaisen vastaanottokyky ei ole riittää. Osan matkasta kuljinkin matkaseuran vieressä ostoskärryn laidasta kiinni pitäen - tuttu tapa 25 vuoden takaa! Kyllä retkahdusvammapotilas siellä kaupassa shoppailuseuran mukana ikäänkuin "maskottina" kulkee, mutta kun tekisi mieli vähän niitä tavaroita katsellakin... No, Reissu tuli kuitenkin tehtyä, loppupäivä kuluikin päätä selvitelles...

Kuntoutus on paljon muutakin kuin fysioterapiaa ja jumppaliikkeitä. Se on altistamista ihan normaaleille päivittäisille toiminnoille, missä ongelmia esiintyy. Perjantaina harjoittelin liikkumista julkisilla kulkuvälineillä. Valitsin ajoneuvokseni ratikan ja ajankohdaksi aamupäivän, jolloin liikkuminen on minulle yleensä kaikkein helpointa. Kierros  3T-ratikalla on jo sinällään oikein hauska tapa nähdä Helsinkiä. Se kiertää kahdeksikon muotoisen kierroksen Töölön, Pasilan, Kallion, Hakaniemen ja Helsingin keskustan kautta Eiraan, Kaivopuistoon ja Senaatintorille. Kierros on muuten oikein hyvä ja edullinen vaihtoehto turistibussiajelulle! Matkan kesto on yli tunnin, ja niin pitkäaikainen istuminen tärisevässä ratikassa on niskalleni iso haaste. Menin vielä istumaan vasemmalle puolelle käytävää, kun vasemmalle katsominen on minulle vaikeaa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia menivät oikein hyvin, mutta sitten niska väsyi. Tuli huono olo, tuntui että putoan penkiltä (kyse on vain t...

Olen perusluonteeltani positiivinen ja suorastaan toiveikas. Jaksan yrittää ja tutkailen usein sitä harmaata kiveäkin, jos sieltä löytyisi jokin aukko, jonka läpi ryömiä. Minulla on kuitenkin myös huonot hetkeni. Välillä ne hetket ovat huonoja, jolloin olen oikeasti sairas. Usein huonoja ovat myös fyysisesti paremmat ajat, joiden tiedän kuitenkin pian päättyvän. Joskus tuntuu jopa helpommalta potea niskaoireita kuin odottaa niitä alkaviksi. Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt, kuinka iso trauma onnettomuuteni minulle oli. Olin sitä ennen tuntenut itseni...hmm...jollakin tavalla vahingoittumattomaksi. Sitten kaikki muuttui yhdessä hetkessä, ja sain terveyteni tilalle kasan outoja oireita ilman selitystä - ja kuolemanpelon. Tietyt oireet, kuten pyörryttävä olo, näön sumeneminen ja "vajoamisen tunne", aiheuttavat minulle välillä suoranaista kauhuntunnetta. Vaikka tiedän, että ne kaikki ovat niskaoireita, on primitiivireaktioni usein, että nyt minulla on varmasti jokin koht...

Ravintolassa syöminen on  yksi aivan parhaista ajanviettotavoista. Olen melko kaikkiruokainen, ja tykkään  kokeilla kaikkea uutta. Hyvän ruuan, seuran ja keskustelun parissa viihtyisi vaikka kuinka kauan. Näin oli, kunnes niska pamahti. Keväällä ja kesällä 2009, onnettomuuden jälkeen, kului melkein puoli vuotta, jolloin en juuri kyennyt ruokapöydän ääressä syömään. Pään liikuttelu ylös ja alas, ruokailuvälineiden käyttö ja vieläpä keskustelukin muuttuivat aikalailla mahdottomiksi. Söin pitkään sohvalla istuen siten, etten juuri päätäni liikuttanut. Nyt, lähes kolme vuotta onnettomuuden jälkeen, en vieläkään pidä pöydän ääressä syömisestä. Niska väsyy ja minua alkaa huimata  nopeasti. Ehkä 15 minuutin ruokailu sujuu oireitta, mutta sitä pidemmän ajan kanssa tulee aina ongelmia. Oikeastaan syön vieläkin mieluiten sohvalla ja aika nopeasti. Mikäli ruokapaikka on ennestään vieras, on se jo aisteilleni aikamoinen täräys. Ruokapaikan värit, liikkuvat ihmiset ja meteli aih...