lauantai 29. toukokuuta 2021

Kesäloma uhkaa - ja Minecraft!

Juuri kun ajattelin, että keikkatyöt ovat tältä keväältä ohi, päädyinkin olemaan koko viikon töissä. Se oli kyllä mukavaa - tuntuu, että olen kehittynyt puolen vuoden aikana. Vaikka työ on samankaltaista kuin aiemmin tekemäni, siinä on paljon uutta sisältöä.

Mitä olen pitänyt keikkatyöstä? Se on sopinut tähän kevääseen hyvin, sillä näen käytännössä, millaista työni tulee suurin piirtein olemaan. Aluksi olin aika pihalla, mutta kevään aikana olen oppinut monenlaisia uusia asioita.

Toinen plussa on tietenkin toimeentulo. Jokainen keikoista ansaittu euro on tullut todella tarpeeseen, sillä ensi vuosi tulee rahojen suhteen olemaan todella tiukka. Luulen kuitenkin, että emme joudu pulaan toimeentuloasioiden kanssa.

Keikkatyön miinukset? En varmaankaan sopisi ikuiseksi keikkatyöläiseksi. On suhteellisen raskasta, kun ei tiedä, missä tulee seuraavana päivänä olemaan. Ilmoitus työpäivästä on tullut minulle pääsääntöisesti aamulla, edellinen ilta on ollut jo luksusta.

Oletan kuitenkin, että saan lähivuosina pysyvämmän työpaikan.

Kesäloma uhkaa silti - Naakkaa jo ensi viikon jälkeen ja meitä muita juhannuksena. Loppukeväästä minulla on ollut hyvin stressaantunut ja ahdistunutkin olo, mutta nyt tuntuu, että mielelläni on tilaa vähän enemmän :) 

Naakalla on alkuun ohjelmassa viikon päiväleiri koululaisille. Se liittyy hänen harrastukseensa, ja luulen, että hän tykkää leirielämästä. Yöksi hän ei vielä leirille lähtisi, mutta päiväleiri oli hänen mielestään hauska ajatus, varsinkin kun paras ystävä on myös tulossa leirille.

Touhi jatkaa päiväkodissa, mutta vielä on auki, kuinka pitkälle kesäkuuhun. Mikäli Naakka on lomalla, tuntuu vähän hassulta viedä Touhi vielä päiväkotiin. Nämä ovat nyt niitä siirtymävuosia, kun toisella on päiväkotiura loppu ja toinen vielä jatkaa.

Minulle kävi tällä viikolla jotakin, mitä en uskonut ikinä käyvän - hurahdin vähän Minecraftiin! Minulle tuli yksinkertaisesti eteen sellainen tilanne, jossa täytyy vähän osata. Onneksi minulla on todella innokkaita opettajia täällä kotona.

Alussa palikoiden siirtäminen oli hyvin kankeaa, mutta nyt olen onnistunut luomaan kaksi (keskeneräistä) taloa. Ajattelin, että onhan se hauskaa, kun äiteelläkin on pelissä jonkinlainen oma maailma. 

Kovin intensiiviseksi en peliuraani aio päästää, vaikka toki aivoissani kehittyi ajatus alkeellisesta äititubettajasta :D Nyt on kuitenkin kesä, valoisa vuodenaika ja jossakin kaukana odottaa syksy ja sisälläolo. 

PS. Minun täytyisi varmaankin pyytää keikkatyöstäni jonkinlainen työtodistus.

PPS. Minun täytyisi aloittaa kesälomamatkan matkasuunnitelman tekeminen.

PPPS. Ajattelin kuitenkin rakennella tänään Minecraft-maailmaani - edes vähän :D 





sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Joogatädiksi?

En ole treenannut vähään aikaan lihaskuntoa sen paremmin kuin notkeuttakaan. Jooga on ollut tauolla luultavimmin viime syksystä saakka. Olo on tuntunut todellakin siltä, mutta stressi ja väsymys ovat ajaneet tänä talvena itsestä huolehtimisen ohi.

Törmäsin youtuben joogatarjontaan. Olen aiempina vuosina "joogannut" ajoittain, mutta en koskaan kovin pitkiä aikoja. Löysin erilaisia joogahaasteita, ja päätin kokeilla, pystynkö harjoittelemaan päivittäin. Harjoitukset ovat tuossa kyseisessä haasteessa 15-40 minuutin mittaisia, joka päivä keskitytään vähän eri asioihin.

Olen nyt tehnyt yhden harjoitteen joka päivä. Se on ollut välillä vähän hankalaa, kun fyysistä tai henkistäkään tilaa ei meinaa minulle kotoani löytyä... äiti mikä äiti.

Olen päässyt nyt 12 päivän yli. Varsinkin arkena on hankalaa ryhtyä, mutta olen oikein tyytyväinen, kun saan harjoitukset tehtyä. Olen huomannut, että harjoitusten tekeminen on useimmiten ihan mukavaa. Haasteet ovat kuitenkin varsin suuret.

Ensiksi ärsyyntyi olkapää. Se meni kuitenkin neljän ensimmäisen päivän aikana ohi. Noin kahdeksannen päivän kohdalla suuttui oikea lonkka. Se on edelleen varsin kipeä. Tiedän lonkan olevan virheasennossa normaalistikin. ja olen päättänyt yrittää, tulisiko lonkkaan liikkuvuutta joogan avulla. 

Selkä ja niska ovat päivittäisestä voimistelusta huolimatta pärähtäneet jumiin aivan tavan takaa, kun edellisestä hieronnasta alkaa kohta olla kaksi viikkoa. Tämän vähän arvasinkin, vaikka olinkin toiveikas. 

Mitään erityistä zen-oloa en ole huomannut. Tämä johtunee siitä, että harjoitukset täytyy suorittaa mekastavien lasten ympäröimänä. 

Olen pohtinut, voisiko joogasta tulla minulle päivittäinen, pitkäikäinen harrastus. Suhtaudun asiaan varovaisen positiivisesti. Ainakin harjoittelua voi tehdä nykyään matalalla kynnyksellä, kun treenivideoita on netissä paljon.

Toisaalta, jos ei käy varsinaisessa joogaopetuksessa, on riski oppia tekemään liikkeet väärin. Taidan uskaltautua elämään tämän riskin kanssa. Taipuvuuteni jne. on vielä niin minimaalista, etten varmaankaan saa isoja vaurioita aikaan. Mitään päälläseisonnan tapaista en aio yrittääkään.

PS. Pienetkin onnistumiset tuntuvat suurelta juhlalta, kehoni osaa edes joskus yllättää poisitiivisesti.

PPS. Luulen, että mikäli jatkan pidempään, minun täytyy tehdä toisinaan harjoituksia, joissa venytellään ajan kanssa. Tässä 30 päivän haasteessa venytellään varsin nopeasti, pääpaino on voimaharjoittelussa.

PPPS. Hengittäminen ei ole vahvinta alaani - jos keskityn siihen, alan hyperventiloida :D 


lauantai 22. toukokuuta 2021

Harrastusvanhemmaksi?

Meillä ei ole ryhdytty varsinaisiksi harrastusvanhemmiksi. Tarkoitan siis, ettei meillä reissata harrastuksissa useita kertoja viikossa. Myös lasten harrastusbudjetti on vielä toistaiseksi hyvin pieni. 

Naakka on kuitenkin harrastanut partiota koko vuoden. Partiotoiminta on onneksi tässä lähistöllä, eli Naakka voi mennä partioon vaikka yksin. Tosin yksin hän ei yleensä mene - paras ystävä (ja monta muutakin) käy myös partiossa.

Tänään Naakalla on jännittävä päivä, sillä hän on parhaillaan päiväretkellä partion kanssa. Eilen Naakka oli vielä vähän epäluuloinen, mutta kun aloimme täyttää reppua varustelistan mukaan, hän alkoi innostua. Yöllä ei sitten meinannut nukkumisestakaan tulla mitään jännitykseltä. 

Naakka palaa takaisin kotiin iltapäivällä. Toivottavasti retki on sujunut hyvin!

Touhi, kohta 5 vuotta, ei vielä harrasta mitään ohjattua. Hän ei ole vielä esittänyt toiveita harrastuksesta, ja täytyy sanoa, että rahkeemme eivät ole toistaiseksi riittäneet jo ihan siksi, että lapset ovat sairastelleet tänäkin vuonna paljon.

Minulla on kuitenkin "kutina", että Touhi voisi pitää musiikkiharrastuksesta, tarkemmin sanottuna muskarista. Katson, josko Touhin saisi johonkin sellaiseen toimintaan ensi vuonna. Edellytys olisi kuitenkin, että harrastustoiminta sijaitsisi lähellä kotiamme.

Touhi viihtyy tällä hetkellä parhaiten kavereidensa kanssa. Hänellä on jo lupa ulkoilla takapihallamme ilman vanhempaa, tosin kuikuilen viiden minuutin välein, miten pihalla sujuu. Nyt valoisana aikana homma toimii, pimeällä ei sitten varmaankaan.

Sinänsä, mikäli jompikumpi lapsista itse haluaisi jotakin "vakavampaa" harrastustoimintaa, yrittäisin varmaankin saada järjestelyt ja sen sellaiset itsestäni irti. Nyt, kun tilanne on vielä harrastusten osalta varsin keveä, en halua itse ohjata asioita mihinkään suuntaan.

Meille on todennäköisesti tulossa lähiaikoina uusi soitin (niin, vanhojahan ovat kaksi nokkahuilua, joita kukaan ei tällä hetkellä soita ;) ). Ensisijaisesti ajattelin itse vähän soitella, mutta voihan olla, että jompikumpi lapsista innostuu. Silloin täytyy etsiä soiton opettaja.

Ylipäätään, yritän pitää suhtautumiseni harrastustoimintaan nimenomaan harrastustoimintana. Jos jompikumpi lapsistani haluaa joskus tähdätä harrastuksessaan "huipulle", se ei ole lähtöisin minusta vaan heistä itsestään. 

PS. Partiota voin kyllä suositella lapsen ensimmäisenä harrastuksena ihan kaikille :)

PPS. Kotonakin voi harrastaa ja harjoitella kaikenlaista - esikoisen ykkönen ovat olleet viime aikoina kuvataiteet.

PPPS. Touhi muuten tykkää lastenlauluista. Yritän soittaa niitä hänelle joka päivä.






perjantai 21. toukokuuta 2021

Kiukun keskellä - ei sentään koko ajan :)

Meillä raivoaa joku säännöllisesti. Jos kyseessä ei ole pms ;) , niin raivoaja on pääsääntöisesti lapsi. Kiukku saattaa syntyä lasten keskinäisestä riidasta. Meillä yleisempää on kuitenkin, että joku siirtymätilanne ärsyttää ensin pienesti, ja kahden sekunnin päästä suuresti.

Olen aina ollut tunteiden näyttämisen puolella. Kuitenkin, olen alkanut pohtia, onko "meillä saa näyttää kaikki tunteet" - juttu lopulta kovin (tai ainakaan täysin) hedelmällinen. Ainakin esikoiseni vetoaa tuohon, vaikka kiukkuamista olisi takana neljä tuntia, ja kaikki alkavat olla täysin hermoraunioina.

Toinen seikka, jota olen äitivuosieni aikana ihmetellyt, on ajatus, että aikuinen "menettää pelin", mikäli ei onnistu pysymään lapsen raivoamisen "yläpuolella". Siis missä yläpuolella? Ja tätä vielä perustellaan väitteellä, että se kuuluu aikuisuuteen.

Tarkennuksena, en ole täysin edellisiä argumentteja vastaan, mutta niitä olisi syytä hieman avata. Mikäli kaikki tunnetilat pitäisi saada aina näyttää, meillä ei varmaankaan tulisi raivareihin taukoja ollenkaan. Minulla on nyt vuosien kokemus lapsesta, joka kykenee pienillä tauoilla kiukkuamaan kokonaisen päivän.

Meillä ei muuten ollut kummallakaan lapsella varsinaista uhmaikää, siis 2-vuotiaana. Kiukkukohtauksia on molemmilla tullut tasaisesti, Tuntuu kuitekin, että molemmilla on sellainen nyt. Pienempi kiukkuaa eniten siirtymätilanteissa, isompi taas tilanteissa, joissa hänen pitäisi suorittaa jokin asia, mutta hän ei halua.

Toiseen seikkaan...rva ei ainakaan pysty olemaan zen-olotilassa raivarien yläpuolella, kyllä sitä lopulta itsekin ärsyyntyy, mikäli tavarat lentelevät ja huuto raikaa tuntikausia. 

Meillä ei muuten juurikaan sanota, että "nyt pyydät anteeksi". Toki anteeksi pyytämisen (ja antamisen) taito on hyvä, mutta pitää myös olla anteeksiantavalla tuulella. Usein, kun on rauhoituttu, pyydämme lapsen kanssa toisiltamme anteeksi, että tuli huudettua.

Kirjoituksestani huolimatta molemmat lapset ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia. He kuuluvat myös heihin, joille aikaiset aamut ovat hyväntuulisuuden aikaa (eivät ole kyllä perineet ainakaan rva:lta). Jos jokin otollinen ajankohta raivostumisille pitää valita, niin se taitaa olla iltapäivä. Siihen liittyy varmasti sekä väsymystä että nälkää ennen kuin syödään päivällinen.

Lasten raivarit kuuluvat elämään ja kasvuun. Niitä ei voi kokonaan välttää (eikä pidäkään), mutta myös aikuinen saa olla armollinen itselleen. Syy lapsen kiukulle ei ole sataprosenttisesti siinä, miten aikuinen toimii, eikä aikuisenkaan tarvitse raivarimarathonien aikana hampaat irvessä hymyillä.

PS. Lapsen kiukun jälkeen on muuten erityisen mukavaa tehdä yhdessä asioita - ilma on ikäänkuin puhdistunut.

PPS. On muuten tärkeää muistaa itse syödä riittävästä - uhman kestäminen on sielloin huomattavasti helpompaa.

PPPS. Tsemppiä vanhemmuuteen muillekin lasten raivarien keskellä :) 




tiistai 18. toukokuuta 2021

Tauti vaihtui toiseen

Tautisuma ei valitettavasti vieläkään helpottanut perheessämme. Naakka alkoi jo perjantaina vaikuttaa täysin normaalilta (ja olikin sitä), mutta kouluun häntä ei voinut tietenkään laittaa. Hänellä oli jo perjantaina niin tylsää, että piti käydä kauempaa kuikuilemassa koulun pihaa, jos näkisi kavereita.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Touhi alkoi yskiä. Aamuun mennessä ääni oli pois ja yskä tuli syvältä kurkusta. Myös nuha teki tuloaan. Näin ollen Touhi on edelleen kotona. Koronatesti numero seitsemän oli negatiivinen, mutta poika yskäinen ja nuhainen.

Minulle kävi siis niin, että kun olin pessyt ja kuivattanut viimeiset pyykit Naakan oksennustaudin jäljiltä, laittanut matot paikoilleen ja oksennusvadin kaappiin, sain ottaa esille nenäliinat, lasten särkylääkkeen ja kuumemittarin.

Touhin yskä on aika paha, mutta hän ei ole niin tukossa kuin edellisessä flunssassa pari viikkoa sitten. Hän lähinnä vain yskii ja on tylsistynyt. Olen tehnyt kevätsiivousta siellä sun täällä, viimeksi keittiön kaappeihin...toki yrittänyt viihdyttää poikaani, vaikka en meinaa enää keksiä sisäviihdykettä.

Touhi kunnostautui eilen soittamalla puhelun isovanhemmilleen. Hän puhui niin hyvin, että yksi isovanhempi luuli häntä isosiskokseen. On totta, että elokuussa viisi vuotta täyttävän Touhin puhe on jo todella monipuolista ja selkeää. 

Touhille luetaan muutama satu joka ilta. Nyt on siinäkin ollut vähän tylsyyttä, kun kirjastot eivät meilläpäin ole toimineet normaalisti yli puoleen vuoteen - lainaaminen ei siis onnistu kuin varaamalla, mikä on lastenkirjojen kanssa todella hankalaa. Toivottavasti vihdoin ymmärrettäisiin, ettei kirjasto ole välttämättä se kaikkein pahin tartuntapaikka ;) 

Minua stressaa hieman puutarhapalstan risusavotta. Nyt risut makaavat siellä kasana, ja lisää ei oikein pääse tekemään. Ne pitäisi melko pian siirtää sorttiasemalle. Välillä tuntuu, etten pysy asioissa perässä - johtunee siitäkin, että olen pakottavista syistä neljän seinän sisällä ;) 

Taidan kuitenkin Touhin kanssa lähteä käymään siellä. Sää on sen verran lämmin ja Touhi voi kulkea potkupyörällä, niin ei ehkä yskitä. Eilinen meni kokonaan sisätiloissa, mikä on suoraan sanottuna aika masentavaa tähän aikaan vuodesta.

Työtilanteesta en viitsi edes puhua...tottahan se huonontuu, kun tämä on jo neljäs viikko, kun en pääse töihin kuin osana päivistä - keikat eivät tietenkään mene yksiin päivien kanssa. Joka tapauksessa, tiesin, että tilanteesta tulee epämääräinen, kun alan opiskella. Se on vain välillä vaikea kestää.





sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Unen tärkeydestä

Minulla oli eilen illalla hieman ongelmia nukkumaanmenon kanssa. Puhuin illalla puhelimessa vähän liian pitkään ja minulla oli vaikeuksia mennä nukkumaan. Sitten piti ottaa särkylääke, kun vasen olkapääni alkoi kenkkuilla (leposärky).

"Heräsin" noin kuukausi sitten tosiasiaan, että unieni laatu on ollut koko talven ajan todella huono. Siihen on syynä lähinnä stressi (opiskelu- ja työtilanne, epävarmuustekijät) sekä se, että meillä tapahtuu lasten toimesta kaikenlaista hereillä pitävää yöaikaan.

Lapsiin en voi kamalasti vaikuttaa, mutta oman ilta-ja yörutiinini päätin laittaa remonttiin. Minulla on sinänsä hyvät iltarutiinit. Ajattelin kuitenkin tehostaa niitä. 

Nyt kun minulla ei ole pitkää työmatkaa, menen yleensä nukkumaan 22.30 ja kello soi 6.30. Nukkumaanmenoaikaa voisi siinä mielessä nipistää, että unista tulisi vähän pidemmät. Toisaalta luen kirjaa 30-45 minuuttia joka ilta, mikä väsyttää ihan mukavasti.

Meillä on valitettavasti öisin vähintäänkin trafiikkia - lapset tulevat pikkutunneilla viereen nukkumaan, painajaisia nähdääm ja tulee jano tai pissahätä. Sängyssä on ahdasta, koska lapset eivät ole enää ihan pieniä.

Olen aiemmin maininnut, että olen perhepeti-ihminen vain pakosta. Minulla on niskani & yläkroppani takia usein särkyjä, ja asentoa pitää vaihtaa usein. Se ei oikein suju, koska sängyssä ei ole tilaa. Toivoisin, että lapset harjaantuisivat nukkumaan omassa sängyssään koko yön.

On sanomattakin selvää, ettei esim. ruutua kannata tuijottaa illalla liian myöhään. Siksipä ruutu sulkeutuu viimeistään, kun aloitan kirjan lukemisen. Tässä on ajoittain lipsumista, mutta pyrin ruuduttomuuteen iltarutiinien aikana.

Nukkumiseeni vaikuttaa siis tekijöitä, joille en voi tehdä mitään ja sitten tekijöitä, joille voin jotakin. Arvostan kuitenkin säännöllisiä yöunia niin paljon, että esim. töitä yöllä tekevää ihmistä minusta ei saa. 

Kesä on hieman hankalaa aikaa huonouniselle, kun on valoisaa ja välillä on myös liian kuuma. Onneksi nämä lämpimät kelit eivät ole vielä kuumentaneet asuntoa huomattavalla tavalla. 

PS. En käytä toistaiseksi ollenkaan alkoholia, sillä yksikin annos huonontaa unieni laatua...tai jos sen nauttisi esim. kolmelta iltapäivällä, niin sitten ei vaikuttaisi iltakymmeneltä - en kuitenkaan ehkä lisää konjakkitilkkaa iltapäiväkahviin, joten antaa olla :D 

PPS. Otin vastaan joogahaasteen, josta kirjoittanen myöhemmin. Ehkäpä päivittäinen joogakin parantaa uneni laatua.

PPPS. Puutarhatyöt ovat siinä ja siinä unenlaadun kanssa - osa töistä, esim. pirullisesti leviävän pensaan harventaminen on hieman stressaavaa. Tänään sitä on kuitenkin luvassa.





torstai 13. toukokuuta 2021

Toukokuisen viikon kuulumisia

Minulla oli jo eilen illalla kirjoitusinto, mutta väsytti niin, että piti lasten nukahdettua painella yöunille. Helatorstai on siinä mielessä mukava "keksintö", että saa keskellä viikkoa päivän, jolloin ei tarvitsekaan nousta aikaisin. 

Meillä oli suunnitelmana vierailla tänään Raaseporin linnan raunioilla (Touhin toivomus), mutta se suunnitelma katkesi, kun Naakka alkoi tunti sitten oksentaa. Emme siis vietä kesäistä retkipäivää vaan oksennustautipäivän.

Tähän ei voi sanoa myöskään, että hyvä kun ei olla oltu pitkään aikaan kipeinä...tässä oli neljä päivää väliä niin, ettei kukaan ollut kipeänä ja sitä ennen kaksi viikkoa flunssapotilaita kotosalla. Oksennustauti on tosin tämän kouluvuoden aikana ensimmäinen perheessämme, että sinänsä on mennyt hyvin.

Meillä on ollut tällä viikolla mukavia hellepäiviä, tosin myös työtä ja koulunkäyntiä. On ollut hauskaa nähdä, kun luonto herää. Puutarhapalstallekin alkoi sopivasti tulla kasteluvesi, ja tänään pitääkin suunnata jossakin välissä kastelemaan.

Akvaarion suodattimeen piti tehdä tällä viikolla "täyshuolto". Onneksi tarvittavat vaihto-osat sai tilattua suhteellisen kätevästi. Ulkosuodatin on joka tapauksessa varsin iisi, puhdistus on neljä kertaa vuodessa, eikä joka kerta tarvitse vaihtaa noin isoa määrää osista.

Kun suodatin alkoi pulputtaa, näyttää vesi paremmalta ja kalatkin tuntuvat liikkeissään nopeammilta. Meillä on aikamoinen miljoonakalainvaasio. Jos joku blogini lukijoista on kiinnostunut miljoonakaloista, ottakaa yhteyttä kommentoimalla blogikenttään - sähköpostia tsekkailen vähän liian harvoin...mutta tsekkaan, jos saan vinkin viestistä siellä.

Eilen geokätköilimme hieman. Oikeastaan hommasta ovat kiinnostuneet lähinnä minä ja Naakka. Kävimme Arabianrannassa puistossa ja meren rannalla. Sisämaassa kasvaneena olen nauttinut Helsingin-vuosinani (jo 20 vuotta!) veden läheisyydestä. Näytti niin hienolta! Geokätkökin löytyi.

Puutarhapalstalla on menossa aikamoinen risusavotta. Iso pensas (en muista nimeä) täytyy hävittää. Oikeastaan osa siitä, pienen osan aion säästää. Joka tapauksessa, risut täytyy toimittaa aikanaan sorttiasemalle, mutta vielä ei olla siinä vaiheessa. 

Puutarhapalstan asioita täytyy parin vuoden kokemuksellani hoitaa asia kerrallaan -periaatteella. Ensimmäisenä vuonna en tiedostanut pensasongelmaa, viime kesänä en oikein tiennyt, mitä pitää tehdä Tänä kesänä minulla on toimintasuunnitelma oksien katkomiseen ja sorttiasemaan asti ;) Juurakot sitten erikseen...

PS. Toivon todella, ettei oksennustauti käy koko perhettä läpi.

PPS. Arabianranta näytti hauskalta alueelta, erityisesti rantapuisto oli hieno. 

PPPS. Olen iloinen, kun olen voinut tänä keväänä geokätköillä hieman enemmän kuin aiemmin.

 



sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Jo koettua -hyperemeesi

Ei ehkä ihan äitienpäiväaihe, mutta koska kansainvälinen hyperemeesipäivä (15.5.) lähestyy, kerron blogissani tänään hyperemeesistä. Minulla on kaksi hyperemeesikokemusta, molemmat onnistuneet raskauteni olivat sellaisia.

Aloin odottaa esikoista syksyllä.-12. Raskausviikolla 6 aloin voida huonosti - siis käytännössä olo muuttui hirveäksi ja aloin oksentaa. Ensimmäiset pari päivää sujuivat vähän huvittuneella fiiliksellä - tätä tämä nyt sitten on.

Pahoinvointi osoittautuikin todella rajuksi. Saatoin oksentaa yli 10 kertaa päivässä ja yölläkin. Käytännössä oksensin kaiken, minkä söin, myös nesteet tulivat ulos. Neuvolan suhtautuminen asiaan oli, että homma johtuu siitä, etten osaa syödä tasaisin väliajoin pieninä annoksina (jos tein niin, oksensin pieniä annoksia tasaisin väliajoin.) 

Raskausviikolle 10 mennessä olin oksentanut ruokatorveni rikki - oksensin siis verta jokaisella oksennuksella. Makasin voipuneena sohvalla ja kävin oksentamassa - niin vietin viikkokausia. Raskaus eteni voinnistani huolimatta, ja viikolle 15 päästyäni noroviruksen kaltainen olotila helpotti niin, että olo pysyi kamalana, mutta oksensin enää 1-2 kertaa päivässä. Raskauden loppuvaiheessa oksentaminen paheni valitettavasti uudelleen. 

Neuvolan hoitajien tai lääkäreiden suhtautuminen oli välinpitämätön koko raskauden ajan. Painoni putosi raskauden aikana kaiken kaikkiaan 10 kiloa, ja hemoglobiini oli noin 90. 

Toista lasta odottaessani sama toistui. Hyperemeesi oli itse asiassa poikaani odottaessa vielä rajumpi. Neuvolatäti oli eri, mutta suhtautuminen oli yhtä välinpitämätön. En edelleenkään ollut kuullut hyperemeesistä, eikä sitä kummassakaan raskaudessa kirjattu tietoihini.

Tällä kertaa sairaus oli rajumpi, mutta mielenterveyteni ei mennyt, kuten edellisellä kerralla - tiesin, että kärsimys loppuu yhdeksässä kuukaudessa. Oksensin ruuat, nesteet ja veret ja voin helvetin huonosti, hyperemeesikupla ei rikkoutunut, enkä voinut keskittyä muuhun kuin selviytymiseen.

Suurin ongelma oli, että minulla oli tällä kertaa kaksivuotias tytär. Hän oli päiväkodissa pitkät päivät ja iltaisin hänen isänsä hoiti häntä. Minä makasin sohvalla ja jaksoin joskus lukea hänelle sadun. Kun oksensin, hän leikki vessassa selkäni takana. Kun hänelle tuli oksennustauti, hän osasi oksentaa pönttöön, eikä mitään tullut sänkyyn tai lattialle.

Toisessa raskaudessani keskivaihe meni taas 1-2 oksennuksella päivässä ja huonon olon kanssa kärvistellessä. Loppuraskaudessa aloin oksentaa täysin hallitsemattomasti, ja puolisoni sai siivota oksennuksia esimerkiksi tiskipöydältä, kun en kyennyt siihen itse. 

"Sokerina pohjalla" tässä raskaudessa oli, että oksensin raskauden loppuvaiheessa hiusmurtuman kylkiluuhuni. Sen jälkeen vasta olikin kivuliasta oksentaa.

Molemmilla kerroilla oksentaminen loppui synnytyssaliin (synnytyksessä oksensin vielä). Raskauteni jätti minulle monia kysymyksiä:

-Miksi hyperemeesiäni ei tunnistettu/haluttu tunnistaa Suomen niin kehutussa neuvolajärjestelmässä?

-Miksi minulle ei kerrottu, että minun pitäisi mennä nesteytykseen ja kenties myös ravintoliuosta saamaan? Rajussa oksennustaudissa nesteytykseen pääsee varsin nopeasti, hyperemeesin kanssa siitä joutuu taistelemaan, jos edes tietää, että pääsee.

-Miksi minut tuomittiin terveydenhuollossa äitinä ennen kuin olin päässyt edes kokeilemaan äitiyttä?

- Miksi myös osa läheisistäni tuomitsi minut ja vähätteli tilannettani? "Raskaus ei ole sairaus" - muistutukset tuntuivat 10 kertaa päivässä verta oksentaessa, kuin minua olisi viilletty puukolla.

-Miksi yhä toistuvasti hyperemeesistä kärsiville kerrotaan vauvan voivan hyvin, vaikka uudet tutkimukset osoittavat, että hyperemeesi voi olla vahingollinen myös vauvalle?

-Miksi odottava äiti ja hänen perheensä jää toistuvasti tukijärjestelmien ulkopuolelle, vaikka perheen toinen tai ainoa aikuinen voi joutua olemaan toimintakyvyttömänä kuukausia?

Nämä kysymykset (ja moni muu) odottavat vastauksia monessa perheessä. Hyperemeesiin sairastuu Suomessa noin 500 odottavaa äitiä vuosittain, ja suurin osa heistä jää hoidon ja tukijärjestelmien ulkopuolelle. Siksi on tärkeää levittää hyperemeesitietoutta, ja aion tehdä niin jatkossakin.

lauantai 8. toukokuuta 2021

Terveisiä kaiken keskeltä :)

Viimeiset kaksi viikkoa vietimme lähinnä potemalla lasten flunssia. Touhi sairasti edellisen, Naakka tämän viikon. Nyt Touhi on onneksi jo kunnossa ja Naakka pääsee vähintäänkin ulos kaverin kanssa. Lasten isä sai flunssan, toivottavasti rva jää pois laskuista!

Flunssasta jumppa-asiaan. Olin aika kauhistunut, kun tein pitkästä aikaa pakaralihasliikkeitä. Lihaskunto sillä alueella on huonompi kuin koskaan ennen. Nyt teen tehostetusti kyseisen alueen jumppaa joka päivä, ehkäpä silläkin on vaikutusta muihin jumituksiin (tai sitten jumitan pakarani ennätysjumiin)

Sää on ollut niin kylmä ja tuulinen, että erityistä intoa lenkkeilyyn ei kuluneella viikolla ollut. Astmaoireeni tunkivat ulkoilun aikana läpi lääkityksenkin takaa, joten katsoin parhaaksi ottaa iisisti. Astmani takia toivon lämpimämpiä säitä, vaikka muuten pärjäänkin.

Viime viikonloppuna sain itse ja apuvoimin 500 litraa multaa palstalle. Kovin ohuelta sekin määrä näytti maahan levitettynä, mutta pari kuoppaa sain onneksi peitettyä. Jos löydän erityistä "perunamultaa", hankin sellaista isoimpaan lavakaulukseen.

Palstalla oli mukava ahkeroida (itse asiassa mullan kärrääminen oli todella raskasta), sinne päätyikin jo ainakin ruiskaunokin ja kesäkukkien siemeniä. Jollakin "puutarhalla" käyn vielä lähiaikoina ostoksilla - hankinnassa olisi vielä vihreä viinimarjapensas, se onkin sitten viimeinen istutettava pensas.

Perennoita haluan todellakin vielä lisätä palstalle, alussa siellä ei ollut käytännössä mitään, ellei yhtä lumikelloa lasketa (tänä vuonna löytyi muuten jo kaksi). Osaamiseni "kukkapuolella" ei ole kovin kummoista, mutta eipä sitä kukaan kysele.

Eilen sain opintoasioitani edistettyä, oli minun vuoroni vastata soveltuvuushaastattelun kysymyksiin. Minulla on todella vähän kokemusta tällaisista haastatteluista, mutta vastasin, mitä osasin. Itse haastattelu kesti 20 minuuttia, olin loppupäivän täysin uupunut.

Tänään lapsilla on onneksi ohjelmassa kaveritapaamisia (jihaa, viimeinkin!). Itse olen lähinnä juonut aamukahvia ja soittanut pari puhelua, joilla oli myös ihan käytännöllinen sisältö (voiko ne laskea hoidetuiksi asioiksi?)

Trikoinen, vihreä kesämekkoni saapui postissa...ja arvatenkaan ulkona ei ole vielä kesämekkosää. Olen havainnut, että lyhyen käyttöajan kesämekotkin kuluvat, jos niitä käyttää esimerkiksi yli kymmenen vuotta. Siksipä taivuin tilaamaan viimeinkin uuden. Se on onneksi ihana!

PS. Kaikista velvollisuuksistani huolimatta olen päättänyt ottaa suhteellisen rennosti siihen saakka, kun tiedän, mitä syksyllä teen. Asia varmistunee juhannukseen mennessä, onneksi.

PPS. Touhi tutustui eilen täällä kotona Pikkuoravien kuuraketti -lauluun, ja nyt se soi meillä koko ajan :D 

PPPS. Naakka on jo ihan lähtöasemissa, kun saa viimeinkin nähdä kavereita - viikko eristyksessä on pitkä aika pienelle tytölle :) 





sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Synttäreitä?

Toukokuu on ollut meillä perinteisesti synttärikuukausi - Naakan synttäreitä on juhlittu erilaisilla juhlavieraskokoonpanoilla jo seitsemän vuoden ajan. Tästä vuodesta (kuten viime vuodestakin) tulee monella tapaa poikkeuksellinen.

Viime vuonna juhlimme vain perheen (siis "ydinperheen) kesken. Elokuussa koronatilanne helpotti, ja järkkäsimme lapsille synttärit Naakan toivomalla rantaelämä-teemalla. Suuri osa juhlinnasta tapahtui ulkosalla. Touhi sai flunssan ja joutui jäämään pois omilta synttäreiltään, mikä on todella tyypillistä Touhin synttäreiden aikaan.

Tämän vuoden synttärijuhlinta on muodostumassa. Valtaosa, ellei jokainen isovanhempi, on poissa laskuista (koronatilanne & sairaudet). Naakka on pyytänyt pieniä kaverisynttäreitä, ja sellaiset luulemme pystyvämme järjestämään.

Lahjaksi Naakka on pyytänyt uutta (isompaa) potkulautaa, ja eiköhän hän sellaisen saa. Sen lisäksi on harkinnassa vielä jokin yllätyslahja, jota minä yritän kuumeisesti pohtia. Budjetti ei onneksi ole äärettömän tiukka, kohtuuden rajoissa kuitenkin.

Luulen, että synttärikuukaudesta tulee mukava. Naakka on jo koululainen, joten asiaan kuuluu viedä jotakin herkkuja luokkaan tarjottavaksi. Tämän osuuden (karkkien lajin) Naakka osaa luultavasti hoitaa täysin itse.

Pohdin myös, pitäisikö Naakan kummeja pyytää erikseen kyläilemään. Osa asuu ulkomailla, mutta osa heistä onneksi lähempänä. Katsotaan, mihin rahkeemme riittävät ja miltä koronatilanne näyttää ensi viikkoina. 

Millaista on olla 8-vuotiaan äiti? Lähes 8-vuotias tyttäreni on kasvanut ja kehittynyt hienosti - varsin rönsyileväksi luonteeksi kylläkin. Meillä on ongelmamme, mutta myös paljon hienoja hetkiä. Huomaan tykkääväni koululaisen äitinä olemisesta enemmän kuin taaperon, vaikka söpöjähän ne 1-2-vuotiaat ovat.

Talvella Naakka luki paljon. Kirjat, joihin hän tarttui, oli luettu päivässä, korkeintaan kahdessa. Luulen, että hän lukisi nytkin, mutta kirjastojen sulku on vähentänyt lukuharrastusta ikävällä tavalla. Hänelle myös luetaan vielä ääneen iltaisin.

Uudehko lempijuttu on piirtäminen ja värittäminen. Sitä hän tekisi lähes koko ajan. Naakka on todella tarkka työskentelyssään, ja toki hermostuu heti, jos menee millinkin "pieleen". Olen iloinen, että Naakka on löytänyt kuvataidejutut.

Ulkoilu ja leikki kiehtovat myös edelleen, mutta ulkoilu on ehkä viime aikoina kokenut pienen arvonalennuksen, ja uskon tietäväni, mistä se johtuu. Koronatilanteen vuoksi kaikki lasten koulu- ja harrastusjutut, jotka on mahdollista siirtää, on siirretty ulos. Kun tätä pakkoulkoilua tunkee esiin joka tuutista, viihtyy Naakkanen vapaa-ajalla paremmin sisällä kuin ulkona. Tilanne varmaankin tasoittuu myöhemmin.

PS. Toivottavasti synttäriasiat lutviutuvat aikataulujen osalta hyviksi seuraavien päivien aikana.

PPS. Tämän kirjoituksen aikana uskon keksineeni, millaisen synttäriyllätyksen Naakalle keksin :)

PPPS. Saimme myös synttärikutsun kummilapseni 1-vuotissynttäreille kesäkuussa - ihanaa <3 



lauantai 1. toukokuuta 2021

Huhtikuun kävelykokemus, osa 2

Mikäli jalat kantaisivat, olimme suunnitelleet sunnuntaille vielä pienen lisäretken. Majapaikkamme lähistöllä sijaitsi mielenkiintoinen järvi nimeltään Iso-Melkutin. Sen erikoisuus on kirkasvetisyys. Vaikka lihakset olivat vähän jumissa, kiinnostus kyseistä paikkaa kohtaan voitti.

Aamu oli pirun kylmä. Kävimme menomatkalla tsekkaamassa Räyskälän lentokentän, missä en ollutkaan käynyt aiemmin. Lentämään emme kuitenkaan lähteneet, vaan etsimme parkkipaikan, johon jätimme auton Melkuttimeen tutustumisen ajaksi.

Opaskyltti kertoi, että reitin pituus on 5,3 kilometriä. Arvio osoittautui kuitenkin alakanttiin olevaksi, matkaa järven ympäri kertyi vähän yli 7 kilometriä, ja päivän kokonaissaldoksi tuli 9 kilometriä - siis noin 30 kilometriä viikonloppua kohden!

Aivan pelkkää järveä emme olleet tulleet katsomaan. Halusin Poronpolulla geokätköillä hieman, joten etsin ja löysin (pienellä avustuksella) yhden kätkön. Metsäkätköt ovat yleisesti ottaen hieman haasteellisia, mutta kätkö oli onneksi erään laavun yhteydessä.

Kätköstä löytyikin reissaaja! Olin aiemminkin nähnyt niitä, mutta en ole tullut selvittäneeksi, miten ne reissaavat kätköjen välillä. Nyt sain asiaan opastusta, mutta Poronpolun aikana en jaksanut etsiä enää uusia kätköjä. 

Tietämättömille tiedoksi, reissaaja on avaimenperän kaltainen esine (löysin sarvikuonon), jossa on loggauskoodi. Reissaaja merkitään löydetyksi, ja geokätköilijän tehtävä on viedä se uuteen kätköön. Ainakin joskus löydetyn reissaajan kulkua on mahdollista seurata verkossa.

Siispä Melkuttimelta oli pakko löytää kätkö :D Sieltäkin löytyi onneksi sellainen, etsiminen oli hieman haasteellista, sillä nuotio savutti edellisten kävijöiden jäljiltä, ja kätkö oli tietenkin sen välittömässä läheisyydessä. Ei meinannut löytyä, mutta löytyi kuitenkin...ja reissaaja matkasi avustuksellani muutaman kilometrin verran.

Itse Iso-Melkutin oli ihan hieno järvi. Rannasta pystyi katsomaan veden kirkkautta, pilvinen sää esti näkyvyyden pidemmälle. Melkutin on myös sukeltajien suosiossa, ja reitin varrella näimmekin sukeltajaporukan. Emme kuitenkaan jääneet seuraamaan veteenmenoa.

Melkuttimen polkukin oli osittain yllättävän haastava. Ajattelin aluksi, että se voisi olla mukava kävelykohde lasten kanssa. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin - ihan seitsemää kilometriä 5- ja 8-vuotiaani eivät vielä kävele. Ehkä joskus myöhemmin sitten.

PS. Vaikka Iso-Melkuttimen kierto tuntui Poronpolun jälkeen jaloissa hieman rasittavalta ja sääkin oli hyinen, heräsi into kävellä sama reitti uudelleen läpi kesällä ja kirkkaalla säällä.

PPS. Olin älyttömän ilahtunut päästessäni hieman geokätköilemään. Harrastus on välillä ollut tauolla, ja nyt tuli lisäksi uusi kokemus, reissaaja.

PPPS. Toivottavasti pääsemme taas ennen pitkää uudelleen vähän pidemmälle kävelylle. Se ottaa kuitenkin aikansa, joten hyvä että onnistuu edes pari kertaa vuodessa.





Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...