maanantai 31. joulukuuta 2018

Juoksu, mummonurkkaus ja selviytymistaidot

Totesin eilen, että juoksuharrastukseni jää määrittelemättömälle tauolle - kunnes olosuhteet sallivat! Urheilukenttä jäädytettiin luistinradaksi jo aiemmin, nyt lenkkipolku on jätetty hiekottamatta hiihtäjiä ajatellen.

En oikein löydä mieleistäni juoksureittiä hiekottamattomilta alueilta (siis loogista ja sopivan mittaista), joten rva tekee nyt reippaita kävelylenkkejä juoksun sijaan. Kerkesin juosta parisen kuukautta, kunnes talvi yllätti ;)

Pohdin jopa lähikuntosalia ja juoksumattoa, mutta koska pääsyni salille on niin satunnaista, en viitsi nyt ottaa salikorttia jo ihan säästösyistä. Olisi se ehkä ihan kivaa joskus myöhemmin, mutta ulkona on kiva olla.

Olen kodin sisustushommissa äärettömän hidas. Toisaalta se hitaus palvelee ekologista ajatteluani - en vaihda sisustusta usein huvin vuoksi. Minulla on kyllä joitain visioita monenkin asuntoni kohdan suhteen, mutta tie suunnitelmasta toteutukseen on monivuotinen.

Eilen ostin kuitenkin oikein Vallilan maton! Kotiini ilmestyi taannoin keinutuoli - lähisuvun "perintöä". Halusin keinutuolin, sillä kiikuin siinä myös lapsena, ja varsinkin isoisäni muistan ottaneen siinä päivätorkkuja niinä loputtoman pitkinä lapsuuteni kesinä maaseudulla...

Keinun alle tarvitsin kuitenkin mukavan maton, joka onneksi nyt löytyi. A vot - myös rva:lla on nyt asunnossaan oma "mummonurkkaus", jossa ei tosin juuri koskaan kerkeä istumaan.



Koska rakastan aasinsiltoja, pääsen siirtymään lapsuuteni askareisiin. Olen kotoisin maalta, varsinainen koti oli kyllä taajamassa. Kesämökki olikin sitten haja-asutusalueella Länsi-Uudellamaalla pienen järven rannassa.

Lapsuuteni ei kulunut työnteossa, mutta kaikenlaista tuli silti tehtyä. Ruohonleikkuuta tietysti - koneen käynnistys ei kuitenkaan kuulunut vahvuuksiini. Puiden pinoamista, puukiukaan sytytystä, kukkapenkkien ja kasvimaan kitkemistä...

Lumen kolausta, puulämmitystä, vesakon harvennusta, marjastusta... Olen iloinen, että olen saanut elää lapsuuden, jossa nämä käytännön taidot tulivat tutuiksi. Isompi haaste onkin, kuinka siirrän taidot omille lapsilleni.

Vaikka kaupunkiasuminen on nykyään mielestäni cool, nuo edellä mainitsemani taidot ovat vähintääkin yhtä upeita.

Olen kohdannut suurta epävarmuutta monissa ikäluokkani ihmisissä jo kynttilän sytyttämisen kanssa sekä ylivarovaisuutta kaikessa, minkä uskon johtuvan muun muassa kasvatuksesta. Jos lapsen ei anna valvonnassa kokeilla asioita jo nuorena, kasvaa onnettomuusriski, kun kyseisiin asioihin törmää ilman valvontaa vähän vanhempana.

Lisäksi, tietyt käden taidot on hyvä hallita aikuisena. Vaikka kuulostaakin kaukaa haetulta, meidän ei mielestäni tulisi joutua liian kauas historiastamme, jossa tulen käsittely, polttopuut ja ruuan hankkiminen luonnosta olivat arkipäivää.

Se ei ole muinaishistoriaa - useimmat nykyisten nelikymppisten vanhemmista ovat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa siinä maailmassa.

Entäs skenaario, jossa infrastruktuurimme yhtäkkiä hajoaa? Toki ei pidä elää jatkuvan pelon alla, mutta tietyt selviytymisen taidot on hyvä handlata, jos mikään ei yhtäkkiä toimi.

PS. Ilotulituskeskustelusta - olen ampunut raketteja 90-luvulla ja säästynyt vammoitta. Meillä se tehtiin aikuisen kanssa, sytytys käsivarren mitan päästä ja naama toisessa suunnassa kuin raketin menosuunta. "Padat" ja sen sellaiset sytytti kyllä aikuinen.

PPS. Sain linkkuveitsen alakouluikäisenä. Veistin kerran sormeeni, sen jälkeen homma luonnistui hyvin. Linkkuveitsen sakset olivat hienot mutta vaikeakäyttöiset.

PPPS. Soudin veneellä yksin alakouluikäisenä - aluksi kumiveneellä, pelastusliivit päällä tietysti. Olen edelleen hengissä.

PPPPS. Minulla ei lapsena koskaan ollut tikkejä, siteitä tai kipsejä - olin kokeileva mutta varovainen.


torstai 27. joulukuuta 2018

Tubettamisesta

Rva on viime päivinä pohtinut tubettamista. Kesti kauan, ennen kuin rva katsoi ensimmäistäkään tubevideota. Jotenkin en ole kuulunut koskaan niihin, jotka tykkäävät katsella huumori- tai muita videonpätkiä.

Youtube on hyvin pitkään toiminut minulle lähinnä musiikinlähteenä - se on alue, jossa tykkään sivustoa hyödyntää. Ihan viime kuukausina olen katsonut muutamia kanavia, lähinnä lapsiperheisiin tai minimalismiin liittyviä, vähän tarkemmin.

Osa kanavista on ollut jopa ihan kivoja. Olen seurannut esimerkiksi Taina`s lifestyle vlogia, koska siitä puhutaan niin monessa paikassa (10 lasta, erikoinen elämäntapa jne.) sekä muutamia ekologisuutta sekä tavaroiden karsintaa käsitteleviä kanavia.

Minulla on edelleen ongelma videoiden pituudessa. Videot ovat usein 10-20-minuuttisia. Minusta 10 minuuttia on ihan maksimi, 20 minuuttia on ihan tappotylsä aiheesta riippumatta.

Sopivan lyhyitä videioita hyvistä aiheista, esim. puhevideoita jostain itseä kiinnostavista aiheista, on ihan mukava katsella, samoin kuvauksia vloggaajien päivistä, jos niissä on joku juttu, joka poikkeaa hieman tavallisesta.

Mikä sitten olisi kivaa? Ehkäpä olisi hauskaa löytää tubekanava, jossa tubettajalla on useita lemmikkieläimiä, joita kuvataan ja joiden hoidosta tulisi tietoa jokaisessa videossa. Luulen, että viihtyisin sellaisten videoiden parissa.

Kuitenkin, muut viihdekanavat taitavat edelleen viedä voiton. Perushommaani on kirjojen lukeminen. Huomaan heti mielialassani, jos en ole lukenut tarpeeksi. Satuvaje tulee täytettyä, kun luen lapsille.

Taidan katsoa mielummin ammattimaisesti suunniteltuja ja editoituja videoita eli telkkaria... Kuitenkin seuraan myös sosiaalisen median kanavia. Esimerkiksi instagram on tullut päivittäisen käyttöön - tosin siinä tökkii hieman se kuvakeskeisyys - sanottavaakin olisi hyvä olla, ja joskus sitä onkin.

Joka tapauksessa, sanoipa rva mitä tahansa, vloggaaminen on nykyisyyttä ja lähitulevaisuutta. Ehkäpä rva yllättää itsensä ja alkaa kuvata akvaariovlogia ;) Siinäpä vasta olisi kiintoisa vlogi levästä, kalkkikertymistä sekä ravunkuorista (oleellisia tankissa jokainen).

PS. Lapset kyllä hyödyntävät Youtubea oi niin kehittävien leluvideoiden muodossa.

PPS. Kieltäytymisestä ne rva:n muutkin harrastukset ovat lähteneet liikkeelle ;)



sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Vuonna 2018

Vaikka ei voisi kuvitella, tämä vuosi on ollut kaikkiaan valtavan hyvä. Mitä? Siis rva muutti erilleen puolisostaan! Nii-in, kyllä näinkin tapahtui, mutta jotenkin vuosi 2018 on ollut rva:lle aikaa, jolloin moni palanen on osunut viimeinkin kohdalleen.

Hienoa:

- menin töihin
- julkaisin tekstiä
- sain eron myötä vähän enemmän vapaa-aikaa (vuoroviikonloput)
- olen keksinyt, mitä teen elämälläni seuraavina vuosina (jos se ei onnistu, kaikkea voi lykätä muutamalla vuodella)
- pääsin harrastamaan enemmän musiikkia
- opin vaikka mitä
- aloitin juoksemisen
- niskani sallii minun juosta ja käydä töissä
- myin lasten vanhoja vaatteita kirpputorilla
- molemmissa lapsissani tapahtui valtavasti kasvua
- Touhin korvatulehdukset vähenivät

Kehityskohteita:

- aloitin juoksuharrastuksen marraskuun alussa - haluan jatkaa vuonna 2019
- muutenkin pyrin terveellisyyteen elämäntavoissani
- kehityn työssäni
- toivon kasvun tuovan muutoksen Touhin sairasteluihin - josko henki menisi tukkoon harvemmin
- haluan tehdä jonkun uuden "aluevaltauksen" ekojutuissa
- panostan enemmän yöuniin
- alkuvuodesta valmistaudun olemaan eskarilaisen vanhempi!
- haluaisin matkustaa Venäjälle ensimmäistä kertaa elämässäni

Uusia kokemuksia:

- tammikuussa myöhästyin perheeni kanssa laivasta Tallinnassa
- minulla oli jälleen miljoonakaloja akvaariossani yli kymmenen vuoden tauon jälkeen
- poikani Palomies Sami -villitys
- tyttäreni valtava kehitysharppaus kaikenlaisessa ketteryydessä balettiharrastuksen myötä
- jäin pienimuotoiseen endorfiinikoukkuun
- Netflix, koska ystäväni "pakotti" :D

Suurin piirtein tällainen oli rva:n vuosi. Kun vielä kävin psykoterapiassa, terapeutti kehotti säännöllisin väliajoin istumaan alas ja pohtimaan elämää, menneisyyttä, nykyisyyttä ja toiveita tulevaisuudelle.

Totesin siis, että voin nyt vuoden viimeisen viikon alun kunniaksi kirjoittaa oman listani, josta todennäköisesti jäi myös jotakin pois. Suurin piirtein lista pitää kuitenkin paikkaansa, ja näyttää minunlaiseltani.

Minulla on oikein hyvät fibat seuraavasta vuodesta - katsotaan, mitä se oikein tuo tullessaan. Ensin juhlitaan kuitenkin tuo joulu pois alta :D




torstai 20. joulukuuta 2018

Astmatutkimuksen tulokset ja kotipäivä

Olen tänään viettänyt kotipäivää Touhin kanssa. Hän alkoi taas alkuviikosta yskiä, ja yskä meni sellaiseksi, että piti jäädä kotiin sairastamaan. Tuli taas monta huonosti nukuttua yötä, ja kun tänään oli minun vuoroni jäädä kotiin, en ollut pelkästään harmistunut ;)

Juuri viime yö oli se käänteen tekevä tämän taudin kohdalla - ei tullut kuin yksi isompi yskäkohtaus, joka hiljeni tutilla. Nukuin noin tunnin enemmän kuin tavallisesti, ja täytyy sanoa, että se teki ihmeitä.

Touhin astmatutkimuksista saatiin myös kuulla tällä viikolla. Iloksemme saimme kuulla, että sekä allergia- että astmakokeiden tulokset olivat negatiivisia. Kyse on siis "vain" infektioherkkyydestä ja ahtaista hengitysteistä. On suuri mahdollisuus, että pääsemme infektiokierteestä eroon, kun poika kasvaa.

Vaikka astmaa ei ole, säilyy avaava lääke apunamme, kun kurkunpään tulehdus iskee. Se avaa hengitysteitä. Myös Uuden lastensairaalan päivystyksessä tulee varmasti käytyä vielä useasti - Touhi menee säännöllisesti niin tukkoon, että emme uskalla olla pelkkien kotikonstien varassa.

Kuitenkin, oloni on toiveikas. Touhilla oli viimeksi korvatulehdus melkein vuosi sitten, vaikka silloin se olikin paha ja molemmissa korvissa. Putket eivät ehkä ole enää korvissa paikallaan, tai ainakaan niitä ei ole tarkistettu kesän jälkeen.

Touhin yskä on kuitenkin nyt helpottunut, hän menee luultavasti huomenna päiväkotiin, ellei muutoksia olotilassa tapahdu. Se onkin viimeinen päiväkotipäivä ennen joulutaukoa. Sitä tulee sekä minulla että lapsilla (ja luultavasti myös heidän isällään) paljon, loppiaiseen asti.

Tänään puuhasimme Touhin kanssa aamupäivällä kaikenlaista. Pyyhimme pölyjä - kuivasimme sen jälkeen lattian, koska Touhi piti enemmän rätin kastelusta kuin puristamisesta.

Lisäksi minä vaihdoin saniaisen kunnolliseen ruukkuun,  ja annoin Touhin sumuttaa orkideat ja muutkin huonekasvit. Tämän jälkeen kuivasin koko keittiön, koska T. sattui pitämään sumuttamisesta ...

Iltapäivän aikana ajattelin kokeilla kepillä jäätä ja lähteä Touhin kanssa käymään kaupassa. Kauppa on meiltä ehkä kolmensadan metrin päässä, joten Touhille ei ehkä kuitenkaan tule liikaa rasitusta ja kylmää ilmaa.

PS. Naakka menee tänään jälleen isänsä kanssa Jokereiden matsiin - tsemppiä Jokereille siis!

PPS. Sain upean vaalean orkidean syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani.



tiistai 18. joulukuuta 2018

Juoksusta ja pienistä vauvoista

Tänään työmatkalla vietin aikaa puhelimeni kanssa - toisin sanoen latasin juoksuohjelman. Pieni tausta: olen käynyt juoksemassa marraskuun alusta tähän päivään asti 2-3 kertaa viikossa. Aluksi kävin urheilukentällä. Se jäädytettiin, joten jouduin siirtymään lenkkipolulle.

Minulla ei todellakaan ole juoksijataustaa. En voi myöskään sanoa ihailleeni kyseistä lajia aiemmin (en ehkä ihaile vieläkään). Pääsin työpaikallani kokeilemaan ratajuoksua lokakuussa, ja päätin kuin päätinkin alkaa vähän juosta vapaa-ajallakin.

Kun viimeksi kävin juoksulenkillä, sitä ei edes sanottu vielä juoksemiseksi vaan hölkkäämiseksi :D Nykyään juoksu tuntuu tarkoittavan kaikkea kävelyä nopeampaa.

Jokin kuitenkin koukutti: huomasin, että kun kävin useammin juoksemassa, jaksoin aina edetä hieman pidemmän matkan. Tällä hetkellä 3-4 kilometriä on ehdoton maksimi, tuossakin pysähdyn aina ajoittain, mikäli kuulokkeista kuuluu liian tyhmä biisi.

Tänään aion mitata juoksuohjelmalla, kuinka pitkän lenkin todellisuudessa juoksen. Kartasta katsottuna minulla on kyllä arvio, katsotaan, antaako ohjelma saman tuloksen.

Niska on temppuillut tällä viikolla siedettävästi. Onneksi työpäivään sisältyi tällä kertaa liikkumista, mikä paransi tilannetta. Kun käännän päätä kummalle sivulle tahansa kuuluu raksahdus - yök!

Sitten ihan muuta...olen katsonut Netflixistä Hakekaa Kätilö -sarjan melkein kokonaan. Tiedä sitten, johtuuko siitä tai jostakin muusta, mutta olen myös huokaillut lastenvaateosastolla pienenpienten vaatteiden äärellä, huh!

Koska en ole ollut ennen tämän ikäinen, en tiedä, kuuluuko tämä nyt ikävaiheeseen vai mihin. Ehkäpä myös siihen, että Touhi on tänä syksynä muuttunut taaperosta pienen pojan näköiseksi eikä meillä täten ole enää "vauvaa" talossa.

En missään nimessä kokenut mitään vauvakuumeeseen viittaavaakaan vielä puoli vuotta sitten. Nyt huomaan pohtivani, että voi voi, tässä ne mun lapset sitten ovat - ne kasvavat niin nopeasti!

Tarkennuksena, jos ottaa mukaan realismin, rva ei ole hankkimassa lisää lapsia :D Onkohan kuitenkin niin, että jonkinlainen haikeusvaihe täytyy käydä läpi, kun lapset vääjäämättä kasvavat isoiksi? En muista ajatelleeni asiaa Naakan kohdalla yhtään...

Alkuvaiheeni äitinä olivat monella tavalla raskaita, eikä homma mennyt ollenkaan kuin Strömsössä. Toisen lapsen kohdalla sujui jo huomattavasti paremmin ja osasin jopa nauttia hommasta. Hyvä niin päin - nyt fiilis on molempia jälkeläisiäni ajatellessa reippaasti plussan puolella =)


lauantai 15. joulukuuta 2018

Haipakkaa kuvina

Jestas, mikä viikko on ollut! Meille sattui niin, että joka päivä oli jotakin spesiaalia sekä töissä että sen ulkopuolella. Päätinkin kertoa viikostamme kuvina, joita tietenkään ei ole joka päivältä, toisilta päiviltä ehkä useampi.

Maanantaina meillä oli jännää ohjelmaa Naakan balettikoulun jouluesityksessä. Juttu meni niin, että Naakan isä haki lapset jo aikaisin päiväkodista, laittoi Naakan tukkaan hienon nutturan. Minä jäin vielä kotiin, kun Naakka siirtyi kenraaliharjoituksiin teatterin lavalle.

Itse esitys oli kaunis - se esitettiin nyt toista kertaa, mutta keväällä pienimpiä balettikoululaisia ei otettu mukaan. Nyt siellä oli Naakan ryhmän lisäksi myös  3-4-vuotiaiden ryhmä. Naakka on nykyään 5-6-vuotiaissa.

Esityksessä ei saanut kuvata, mutta sen jälkeen onneksi sai. Naakkasemme saimme kuin saimmekin esityksen jälkeen takaisin pukuhuoneiden sokkelosta - siellä oli varsin kiinnostavaa käydä.


Tiistaina ei kai tapahtunut mitään kummallisempaa. Olin töissä ja hieronnassa. Sain jo keskiviikkona nikamalukon työpaikan koulutuksessa, joka loppui vasta viiden aikoihin - olin lähtenyt jo seitsemältä aamulla liikkeelle, joten väsytti.

Keskiviikkona lasten isällä oli sen sijaan menoa ja meininkiä. Hän nimittäin käytti Touhia astmatutkimuksissa. Naakka oli mukana, ja ensin koko homma viivästyi, kun sairaalaan tuli palohälytys.

Palomiesfani Touhi oli tietenkin innoissaan, kun paloautot tulivat paikalle (pieni palo lämpöhuoneessa toisella puolella rakennusta). Tutkimukset jatkuivat myöhässä, ja verikokeissa lasten isän pokka petti (se neula), ja hän joutui selvittelemään päätään tutkimushuoneen lattialla.

Verikokeiden lisäksi otettiin myös allergiatesti (ei allergioita) ja keuhkoröntgenkuva. Tuloksia saamme seuraavalla viikolla.

Torstaina oli Naakkasemme esikoiluinfo! Jaksoin ihmeen kaupalla mennä paikalle - olin tullut ajoissa töistä ja kaatunut soffalle torkkumaan. Samaan paikkaan lähtevä naapurini viestitti onneksi, että lenkkeilenkö hänen kanssaan infoon. Homma sujui helpommin, kun oli seuraa.

Eskariin haku on ensi kuussa, ja ainakin ensi kuulemalta se kuulosti ihan selkeältä. Naakalla pitäisi olla paikka varmistettuna lähikoululla sijaitsevassa eskarissa. Eskareita on meidän oppilaaksiottoalueella kaksi, ja Naakan päiväkodin eskari sijaitsee koulun yhteydessä.

Me taas käytännössä asumme melkein koulun vieressä, yhtään tietä ei onneksi tarvitse matkalla ylittää. Jos taas karkkihammasta sitten ekaluokalla kolottaa ja lähikauppa kutsuu, homma onkin toinen...

Eilen oli sitten työpaikan pikkujoulu. En ole ollut varsinaisissa työpaikan pikkujouluissa (siis illalla järjestettävissä koskaan. Harjoituksen puutetta kai, mutta olin ehkä vähän...estynyt :D Katselin lähinnä ihmisiä ja oli ufo-olo - jäi kuitenkin ihan positiivinen fiilis.

Kuluneella viikolla kävi myös niin, että täytin 37 vuotta. Täytyy sanoa, että tykkään iästäni - ei tunnu liian nuorelta eikä liian vanhalta. Satuin olemaan tällä viikolla paikassa, jossa oli kone, jolla pystyi katsomaan vanhat Hesarit. Kuvassa on Hesarin kansi syntymäpäivältäni vuodelta 1981.


Tänään eli lauantaina leivoimme lasten kanssa pipareita, eli yksi joulunalustehtävä on suoritettu! Kiitän ja kumarran, lasten isovanhemmat hoitivat homman lasten kanssa ja minä kävin vain kuvaamassa.

Yläkuvassa on sitä leivontaa... Alakuvassa on kaksi hienointa piparia - Touhin "Palomies Sami" ja Naakan "Naakka". Kerkesin ottaa kuvan ennen kuin menivät parempiin suihin.





lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulu tulee - joo joo, ihan kohta on valmista ;)

Olen eilen ja tänään tehnyt urakalla jouluvalmisteluja. 2-vuotias talossa asettaa omat haasteensa, eli käytännössä joulukoristelu jää tänä(kin) vuonna hyvin pelkistetyksi, kun koristeiden täytyy olla sekä vaarattomia että sellaisia, joiden rikki meneminen ei haittaa.

Itse tykkään joulu- kuten muistakin sesonkikoristeista. Silti minulla on niitä hyvin maltillinen määrä. Hankin ehkä yhden joulukoristeen vuodessa - viime vuonna se oli Pentikin kaitaliina, tänä vuonna puiset tontut Savon-matkaltamme.

Rajaan hankintoja monestakin syystä. Tavaran määrä ei voi kovin kauan kasvaa rajallisissa tiloissa ilman tuhottoman suuria säilytystiloja. Toiseksi, koristeita voi myös ihailla vaikkapa kaupoissa ja muiden kotona.

Tänä vuonna haluan kuitenkin laittaa jotakin uutta: kynttelikön ikkunaan. Toisaalta, jos sellainen ei tänä vuonna ikkunaani ilmesty, niin ensi vuonna sitten!

Perjantaina kirjoitin lähes 30 joulukorttia. Tänään taiteilin mukaan vielä yhden joulukirjeen saksalaiselle ystävälleni, jonka kanssa minulla on tapana vaihtaa joulukirjeet joka vuosi. Joulukortitkin istuvat hyvin mieleisiin jouluperinteisiin.

Lahjoja paketoin tänään aika reippaan määrän, vaikka sinänsä kumpikaan lapsi ei tule saamaan suunnatonta määrää lahjoja. Olen myös todennut, että nyt ei voi enää hankkia myöskään mitään kovin isokokoista, sillä asuntoni tila ei riitä siihenkään.

Tunnustan, että tykkään kyllä lahjoa lapsiani mahdollisuuksien mukaan jouluna. Joulu ja syntymäpäivä ovat meillä ne ajankohdat, jolloin lisää leluja tulee, muulloin ei sitten juuri ollenkaan. Ai niin, en tykkää paketoimisesta. Siksi se määrä tuntui varmaankin niin suurelta :D

Mitähän sitä aiotaan vielä tehdä? Joululeivonnaisten ja -ruokien teko taasen kuuluu en tykkää - osastoon. Ne pakolliset tortut ja piparit valmistaikinasta meillä kai väännetään kuitenkin. Onneksi lapset eivät osaa vaatia esim. itse tehtyä joulukalenteria...

Jouluun liittyen haluaisin jälleen käydä kauneimmissa joululauluissa, kuten tein viimeksikin, vuonna 1996. Katsotaan, josko tänä vuonna onnistuisi. Jouluisiin tapahtumiin kuuluvat myös päiväkodin joulujuhla ja Naakan baletin joulunäytös, joka muuten on jo maanantaina.

Tänä vuonna tapahtunee suurin poikkeuksista - osallistun työpaikan pikkujouluun. En ole osallistunut sellaiseen vielä koskaan...osaankohan etiketin ja mikä hemmetti se sitten on...

Joka tapauksessa, luotan suurimmaksi osaksi siihen, että näillä eväillä se joulu saapuu joka tapauksessa - äkkiä se onkin jo ohi.


perjantai 7. joulukuuta 2018

Rokottamisesta

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa aiheesta, joka nousi jälleen esille tuhkarokkotapausten myötä. Viimeisimmät rokotukset, jotka meillä otettiin, ovat influenssarokotukset, jotka lapset ilokseen saivat tänä vuonna nenäsuihkeina.

Itse otin influenssarokotuksen tänä vuonna työpaikalla. Influenssarokotushistoriani ei ole pitkä, olen ottanut rokotuksen vuosittain vuodesta 2014. Syy on yksinkertainen: sairastin influenssan tuolloin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sairastin taudin myös 7-vuotiaana.

Miksi sitten ottaa rokote, joka ei sinänsä suojaa miltään kovin vaaralliselta? Syy: tauti oli helvetillinen. Totesin, etten vastaisuudessa halua maata paria viikkoa sängynpohjalla polttavan kurkkukivun kanssa 40 asteen kuumeessa. Jälkitaudit pidensivät sairausaikaa niin, että se koko helmikuu 2014 meni oikein iloisesti sairastaessa.

Ehkä tärkein syy: en halua tartuttaa tautia muihin. En voi tietää, onko samassa tilassa kanssani oleskeleva henkilö vastustuskyvyltään minua heikompi ja pahimmassa tapauksessa kuolee siihen.

Influenssarokotukset eivät kuitenkaan ole varsinainen kirjoitukseni syy. Syy on rokotusohjelmasta kieltäytyminen eli se, että rajaa joitakin rokotteita tai kaikki rokotteet pois omalta lapseltaan.

Suoraan sanottuna, minun on hyvin vaikea käsittää tätä. Olemmeko menneet yksinkertaisesti niin kauas esim. 1950- ja 1960-luvuista, ettemme enää ymmärrä, etteivät ne taudit ole mihinkään kadonneet?

Ei ole montaa vuosikymmentä, kun lapsia menetettiin tartuntataudeille, jotka ovat nykyään rokotettavissa. Toki rokotettukin voi sairastua, mutta yleensä korkeintaan lievästi.

Minun on vaikea mennä sisälle rokotevastaisen ihmisen maailmaan - rokotekriittisyyden vielä ymmärrän, sillä on toki hyvä olla tietoinen asioista. Silti koen aika karmivana, että joku haluaa riskeerata jälkeläisensä ja vielä pahimmassa tapauksessa satoja sivullisia.

Tärkein syy lasteni rokottamiseen: haluan pitää heidät <3 Lisäksi haluan, että he eivät aiheuta vaaraa muille tartuttamalla tautia.

En toki pidä rokottamisesta - minulla on vielä hämärä muistikuva rva:sta, joka piiloitui neuvolan penkin alle, kun piti mennä rokotettavaksi ;) Eivät lapsenikaan siitä pidä, mutta näin meillä joka tapauksessa tehdään.

 

Kuva on napattu Wikipediasta....

torstai 6. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivä (sekä tunnelmia road tripiltä - Pohjois-Savoon)

Hyvää itsenäisyyspäivän aamua! Juhlapäivämme starttaa rauhallisissa merkeissä - lahjani isänmaalle nro 1 istuu katsomassa aamuohjelmia. Lahja numero kaksi viettää tänään päivää isällään, ja puuhat ovat luultavasti samat.

Noin vuosi sitten vietimme itsenäisyysjuhlaa päiväkodissa Suomi 100 -juhlien merkeissä. Tänä vuonna Maamme-laulu kajahti vähän laajemmin juhlassa, johon rva osallistui. Osallistujia oli satoja, ja samalla parisenkymmentä uutta ylioppilasta sai valkolakkinsa - olipas juhlallista!

Tänään saamme toivottavasti ainakin lepoa. Työviikko on ollut kiireinen kaikkine poikkeusaikatauluineen - rva on onnekas lomaillessaan nyt koko loppuviikon. Jouluvalmistelut taitavat alkaa toden teolla.

Viime viikonloppuna rva, exä ja lapset tekivät melkoisen matkan - oikean road tripin Pohjois-Savoon hautajaisiin. Automatka kesti yli 5 tuntia pysähdyksineen, eli katastrofin ainekset olivat kasassa pienten lasten kanssa matkustaessa.

Onneksemme kaikki sujui suhteellisen hyvin. Menomatkalla pysähdyimme ABC:llä kerran (kaksi pysähdystä olisi ollut hyväksi, mutta aikataulu meni varsin tiukaksi). Pidemmillä autoreissuilla kuulun muuten parjatun ABC:n kannattajiin. Söin lounaaksi hemmetin hyvän lohiannoksen, lapset käyttivät energiaansa leikkipaikalla ja loppumatka sujui tämän jälkeen mukavasti.

Itse hautajaisiin pelmahdimme noin 10 minuuttia myöhässä. Naakka ei sitten halunnutkaan sisään kirkkoon (luultavasti arkku pelotti). Hän istui vähän aikaa sylissäni, sitten lupasi siirtyä kirkonpenkkiin, jos saa pitää silmät kiinni.

Itse siunaamistilaisuus meni suurin piirtein hyvin - loppua kohti molemmat lapset venkuloivat lattialla jaloissamme, mutta selvisimme. Muistotilaisuudessa meni...hmm...vauhdikkaasti. Onneksi paikalla oli ymmärtäväisiä aikuisia.

Aika nopeasti ruuan jälkeen oli pakko lähteä juoksentelemaan eteistiloihin. Naakka on jo sen verran iso tyttö, ettei hänestä sinänsä ole huolta. Aivan samaa ei voi sanoa kaksivuotiaasta rämäpäästämme...

Touhin huippunumero oli ehdottomasti laulu "kun muumipeikko, pikkumyy, auton alle litistyy, aivot lentää Afrikkaan ei niitä kantsii hakeakaan..." , jonka hän kajautti Maa on niin kaunis - virren aikana - pakenin hänen kanssaan toisaalle :D

Hotellissa se mekastus jatkui - Touhi livisti ala-aulassa mukihyllylle ja kerkesi heittämään yhden mukin lattialle (meni palasiksi) - hotellilaskumme nousi kahdeksalla eurolla. Huoneessa piti rämpätä kaikki mahdollinen valokatkaisijoita myöten - ja kastella rva jääkylmällä vedellä..rva oli ottamassa lavuaarista juomavettä, jolloin Touhi keksi painaa käsisuihkun nappia, huh!

Menimme nukkumaan hyvin aikaisin - minäkin nukahdin vähän yhdeksän jälkeen. Yöuni teki todella hyvää! Hotelliaamiainen sujui lasten kanssa hienosti, pulahtaminen kylpylän altaisiin ihan mainiosti. Naakka on oppinut "uimaan" keltaisten selkäkellukkeiden kanssa - hänen kanssaan pääsimme nyt myös syviin altaisiin.

Kotimatka meni hyvin (myös Touhin kanssa). Teimme muuten saman kuin menomatkalla, nyt pysähdyimme Jari-Pekka-nimisillä huoltoasemilla (ilmeisesti joku paikallinen juttu). Kotiin tultaessa päällimmäinen tunne oli, että selvittiin, huh!

PS, Muistotilaisuuden ohjelmaan kuului myös Ryhmä Hau...


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...