Rouva Niskanen

Heippa, olemme rämpineet tämänkertaisessa flunssassa viime viikon keskiviikosta lähtien. Touhi kelpaa tänään juuri ja juuri päiväkotiin, ja Naakka viettää päivän kotona räkätaudissa kärvistellen. Sekä minulla että Naakan isällä oli kurkku kipeänä lauantaiyönä, mutta kumpikaan ei tullut sen enempää kipeäksi. Minulla on tänään edessä noin sadan sivun luku-urakka. Huomenna ilmoittaudun kahdelle syksyn kurssille, joiden sisältöä en tunne etukäteen ymmärtäväni ollenkaan. Toivottavasti nyt mahdun niille kursseille... Lukeminen on oikein mukavaa, ja tuntuu että nyt on luennassa teoriaa, jota tarvitsen tulevassa ammatissani oikeasti. Pieni huoli on kyllä siitä, jääkö luettu päähäni - varsinkin kun olen joutunut lukemaan piirrettyjen äänet ja "äiti mulla on asiaa" - huudahdukset taukoamattomana taustaäänenä. Hankin itselleni viikonloppuna kolmannen kangasmaskin ja siirryin käyttämään maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa. En voi sanoa pitäväni maskien käytöstä, ne näyttäisivät vaa

Tämä on sitten mainio syksy ...Torstaiaamuna Touhi heräsi tukossa ja yskien. Viime viikon ajan Touhi toipui edellisestä flunssastaan. Eihän siinä auttanut muu kuin siirtää tenttilukunsa syrjään ja siirtyä jo totuttuun puuhaan, sairastuvan emännäksi.  Tällä kertaa koronaneuvonnan asiakaspalvelija oli hieman ynseä - hän sanoi, ettei Touhin ikäisiä välttämättä tarvitse testata. Vastasin tähän, että koska me Touhin vanhemmat olemme edelleen työvelvollisia ;) , pääseekö Touhi alkuviikosta päiväkotiin, jos alkuviikosta vielä yskittää. "No ei, varataan sitten aika", vastasi asiakaspalvelija. Näin ollen, Touhi kävi tänä aamuna toisessa koronatestissään - vastausta emme ole vielä saaneet. Touhin yskä on ollut tänään ihan mahdotonta. Siispä hän kävi vielä Pikkujätissä tsekkaamassa kurkun ja korvat. Suoraa vastausta ei sieltäkään löytynyt - nielurisat ovat vähän turvonneet ja korvat ihan kunnossa. Itse flunssapotilas on ollut valtavan positiivinen. Hän oli kanssani torstaina, isänsä ka

Torstaisen myrskyn jälkeen menin palstalle tsekkaamaan tilanteen. Muu näytti olevan ennallaan, mutta jokainen maissi oli kaatunut. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, ja nyt myös selvisi helpolla tarkka päivä, jona korjaan loput tähkät talteen ;)  Narskuttelimme tähkät sellaisinaan - tuoreen maissin maku on todella hyvä ja raikas. Keltaisiksi ehtineet jyvät maistuivat eniten "oikealta" maissilta, loputkin maistuivat hyviltä. Maissinkasvatus oli valtavan mukava kokeilu - ensi kesänä uudestaan! Nyt palstalla ei ole enää juurikaan töitä. Mieli seikkailee jo hieman ensi kesän suunnitelmissa - tosin ex tempore -toive olisi peura-aita. Peurat ovat nimittäin tehneet palstallani hieman tuhoa tänä vuonna. Katsotaan, onnistuuko aitaaminen ensi vuonna. Kuten olin jo aiemmin sanonut , palstakesä oli varsin vaativa. Runsaat sateet eivät oikein tehneet hyvää rinteessä sijaitsevalle palstalleni. Ensi kesänä jatkan taas korotushommia. Esimerkiksi pionit täytyy näemmä siirtää kokonaan ylemmäs pals

Viihdepainotteisissa artikkeleissa toistuu näemmä kautta aikojen eräs juttutyyppi: nainen, joka pukeutuu jollakin tavalla räväkästi ja kertoo artikkelissa, että on saanut negatiivisia kommentteja osakseen. Samassa jutussa tämä nainen arvostelee "suomalaiset hiirulaisnaiset" harmaine tunikoineen.  Tällaisen artikkelin lukiessaan tulee ensin fiilis, että nyt tätä naista pitää kompata, koska se on saanut negatiivisia kommentteja. Sitten kun lukee naisen itsensä laukomat negatiiviset kommentit muista, ei enää huvitakaan kompata, kun omat kuteet ovat mitä ovat ;)  En ymmärrä paljon pukeutumisesta , mutta olen aina pitänyt kirkkaista väreistä. Ne ilmeisesti ovat "räväköitä", mutta luultavasti sitä värikästä kangasta on esimerkiksi rinnukseni kohdalla liikaa - luultavasti myös reiteni peittyvät liikaa, vaikka sitten kirkkaisiin väreihin. Harmaa ei yksinkertaisesti sovi ihonväriini - siksi minulla ei ole harmaita vaatteita. Beige on siinä ja siinä, on minulla yksi beige ne

Maanantaisen (yllätys, tunnin jonottamisen jälkeen sain ajan Touhille muutaman tunnin päähän) koronatestin, negatiivinen,  jälkeen saimme kuin saimmekin Touhin & Ventolinepiipun pitkästä aikaa päikäkotiin. Tämä helpotti tilannetta suunnattomasti. Päiväkodissa Touhia oli yskittänyt ajoittain, mutta Ventoline oli helpottanut. Sellaisia ne Touhin laryngiitit ovat - yskä ei katoa hetkessä, vaikka olisi kuinka koronavuosi.  Kahden todella takkuisen kerran jälkeen Naakka tykkäsi yllättäen partiosta. Jos nyt suoraan sanotaan, Naakka on helppo pelästyttää parilla tunnilla ohjattuja yhteisleikkejä (öö, ryhmäytyminen?), joissa pärjää nopeudella ja ketteryydellä. Haaveileva lukutoukkani on myös ulkoilmaihminen, mutta ei hän tuollaisista perusta. En minä toki Naakkaa partioon pakota, mutta koska tiedän, että tämä monipuolinen harrastus muutakin, halusin että Naakka yrittää vielä kolmannen kerran. Nytkin oli leikitty, mutta leikkien valintaan sai osallistua - ja luennoitiin metsässä jokamiehen

Hakiessani Touhin keskiviikona päiväkodista, hän oli räkäinen. Torstaina tulehdus meni kurkunpäähän, ja haukkuva yskä alkoi pitkästä aikaa. Homma meni avaavan lääkkeen antamiseksi, kun makuuasennossa meinasi loppua happi. Voi, miten kyllästynyt olen näihin kurkunpään tulehduksiin! Sitä arkea on nyt eletty 3,5 vuotta, vaikka sairastumisia on nyt kuluneen vuoden aikana ollut selvästi vähemmän. Kurkunpään tulehdus mobilisoi koko perheen, kun yhden hapensaantia täytyy vahtia - jonka toki teemme mielellämme. Viime päivinä on tullut myös mietittyä mediaa - mielestäni lasten räkätauteja jne. on lähinnä kaunisteltu: kun käsiä pestään eikä viedä sairasta lasta päiväkotiin, tauteja ei käytännössä ole ;) No, milläs olet viemättä, jos oireita ei vielä aamulla ole...ja jo toinen flunssa kolmen viikon sisään kertoo, että tauteja todellakin on. Päiväkoti on mielestäni hoitanut homman vaikeissa oloissa hyvin - käsiä pestään hyvin kuten ennenkin ja samoissa tiloissa olemisia porrastetaan. Vanhemmille

Olin normaalipainoinen ensimmäiseen raskauteeni saakka. En lihonut raskauden aikana, koska minulla oli hyperemeesi eli oksensin läpi raskauden enkä pystynyt syömään lähellekään tarpeeksi. Laihduin raskauden aikana kymmenisen kiloa. Raskauksien jälkeen olen sitten lihonnut n. 20 kiloa molemmilla kerroilla, eli ylipainoa kertyi molemmista "keikoista" yhteensä n. 20 kiloa, ehkä vähän alle.  En oikeastaan edes pääse ajattelemalla siihen olotilaan, joka minulla oli, kun lapset olivat syntyneet. Minulla oli koko ajan järkyttävä nälkä, jota rintamaidon eritys ei ainakaan helpottanut. Koska olin aiemmin pysynyt normaalipainoisena ilman suurempaa panostusta, en älynnyt panostaa ollenkaan. En ollut aiemmin makeiden herkkujen ystävä, nyt kahmin kaksin käsin kaikenlaista. Kun elää 9 kuukautta parilla suolakeksillä ja banaanilla päivässä oksennuksen maku suussa tauotta, niin kyllähän se ruoka maistui. Lisäksi minulla oli luultavasti kaikkien mahdollisten ravintoaineiden puutostila, ja ke

Kun alan pohtia erilaisia rutiineja meillä, tulee mieleen kaaos. Olen kuullut perheistä, joiden aamut, illat jne. sujuvat joillakin tietyillä periaatteilla harmonian sävelin, meillä tilanne on aina enemmän tai vähemmän kaaos, tai pikemminkin höpsö. Merkittävin kasvun paikkani äitinä on ollut oppia elämään sählärinä. Kun jollakin tavalla päästään toivottuun lopputulokseen, homma on hallinnassa. Jos kiireen lomaan mahtuu myös naurua, sisäpiirivitsejä ja pientä painia, elämä tuntuu onnelliselta. Arkiaamuisin... kello herättää tätä nykyä 6.30. Viimeiset vuodet se herätti 40 minuuttia aiemmin, myöhempään nukkuminen on nyt tuntunut ruhtinaalliselta. Kumpikaan lapsi ei vielä tunne kelloa - oletan että Naakka oppii sen tämän vuoden aikana. Minä olen aamuisin varsinainen mörrimöykky, mutta se helpottaa jo, kun kuulen kahvinkeittimen pörinän. Lapset ovat pääasiassa tosi hyväntuulisia aamuisin - he ajautuvat kuitenkin helposti riitaan keskenään, ja se liittyy yleensä telkkarin aamuohjelmiin.  Mi

Kehoni on kuluvana kuukautena ollut välillä kaverini, välillä se on siirtynyt kiusaajien joukkoon. Pitkät etäluentosessiot ovat jälleen kerran osoittaneet, kuinka väärässä paikassa olisin ollut päätetyössä. Kun ei suju, ei kertakaikkiaan suju. Joogaliikkeisiin tuli puolentoista viikon tauko, kun sairastimme flunssaa. Eilen pystyin taas tekemään niitä sekä myös Youtubesta 15 minuutin käsiin painottuvan jumpan. Liittyi se käsiin tai ei, nyt on sitten rintalihakset kipeänä.  Flunssa-aikaa lukuun ottamatta olen pysynyt aika hyvin askeltavoitteessani - 9000 askelta napsahtaa suurimpana osana viikon päivistä. Lähden yleensä kävelylle (ja puutarhapalstalle) suoraan, kun olen saattanut Naakan koulun pihalle. Olen vuosien varrella yrittänyt hyväksyä, että kipujen ja epämääräisten ongelmatilojen kanssa eläminen on minun elämääni. Lähtötilanteesta olen jo niin pitkällä, etten voi (ainakaan koko ajan) valittaa. Olen kuitenkin saanut niin monen asian onnistumaan. Jos mietin 11 vuoden takaista its

Viikon sana on meillä ollut lukeminen. Oikeastaan heräsin asiaan jo viime viikolla. Ongelma ei ole ollut oma lukemiseni, vaan Naakan - en ollut yksinkertaisesti tajunnut, että hänhän pystyy jo itse lukemaan kirjoja - siis vähän isompien kirjoja. Kirjojen maailma aukesi itselleni juuri Naakan ikäisenä, kun ensin opin lukemaan. Naakan lukutaito alkoi jo viime syksynä eskarissa, omani alkoi 1980-luvun tapaan ensimmäisen luokan syksynä, kun älysin kirjainjonojen ja sisällön yhteyden. Naakan ikäisenä minä painelin itse kirjastoon. Se oli koulun vieressä ja auki tiistaisin kouluaikaan (pikkukylä, muina päivinä se aukesi vasta neljältä). Kävin siellä myös äidin kanssa ja myöhemmin itse iltaisin.  Muistan löytäneeni ensin Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -sarjan. Se kertoi sisarusten elämästä Karjalassa sodan syttymisen kynnyksellä. Huomasin nyt, että siitä on ilmestynyt myös kokoomateos, jonka ajattelin hankkia meille kotiin. Muita kirjoja en sen ajan helppolukuisista jaksanut lukea. Siirryi