maanantai 28. syyskuuta 2020

Flunssa jatkuu, maskit ja sauvavauvat

Heippa, olemme rämpineet tämänkertaisessa flunssassa viime viikon keskiviikosta lähtien. Touhi kelpaa tänään juuri ja juuri päiväkotiin, ja Naakka viettää päivän kotona räkätaudissa kärvistellen. Sekä minulla että Naakan isällä oli kurkku kipeänä lauantaiyönä, mutta kumpikaan ei tullut sen enempää kipeäksi.

Minulla on tänään edessä noin sadan sivun luku-urakka. Huomenna ilmoittaudun kahdelle syksyn kurssille, joiden sisältöä en tunne etukäteen ymmärtäväni ollenkaan. Toivottavasti nyt mahdun niille kursseille...

Lukeminen on oikein mukavaa, ja tuntuu että nyt on luennassa teoriaa, jota tarvitsen tulevassa ammatissani oikeasti. Pieni huoli on kyllä siitä, jääkö luettu päähäni - varsinkin kun olen joutunut lukemaan piirrettyjen äänet ja "äiti mulla on asiaa" - huudahdukset taukoamattomana taustaäänenä.

Hankin itselleni viikonloppuna kolmannen kangasmaskin ja siirryin käyttämään maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa. En voi sanoa pitäväni maskien käytöstä, ne näyttäisivät vaativan piilolinssit, koska rillit huurtuvat.

Kuitenkin, jos käyttää aina, ei tarvitse erikseen pohtia, missä käyttää ja missä ei. Kangas- ja kertakäyttömaskin suojaavuutta en enää viitsi edes miettiä - kuka niistä kertakäyttöisistäkään tietää, mistä on eniten apua. Kertakäyttöasiat jäävät kohdallani kestojen taakse, ja kai se muiden suojaaminenkin on hyvä asia...ja se että saan varmemmin tilaa ympärilleni, jos minulla on maski.

Joka tapauksessa, koronan torjunta on perheessämme hoidettu turvavälein, käsien pesulla, aikuisten maskeilla ja lasten koronatestaamisella. Enempää emme voi tehdä, koska emme voi jättäytyä pois yökerhoista, joissa emme edes käy ;) 

Viikko sitten koin ihastuksen, kun huomasin, että terraariossamme oleilee pikkiriikkinen sauvasirkka! Olin jo hieman osannut odottaa tätä - sauvasirkkojen sukukypsyys tuli saavutettua kesällä ja munien haudonta-aikakin täyttyi.

Viime viikon aikana sauvavauvoja kuoriutui vielä viisi lisää, joten sirkkojen yhteislukumäärä on nyt 9. Se on hieman liikaa nykyiseen terraarioon, kolmen aikuisen elinikää ei kuitenkaan ole oletettavasti enää paljon jäljellä. Katsotaan, mihin uudet sirkat aikanaan päätyvät :) 

Sen verran perheenlisäyksestä viisastuin, että otin pohjamateriaalin eli lannoittamattoman turpeen pois. Talouspaperialusta ei ole yhtä nätti, mutta siitä erottaa sauvasirkan munat paremmin. En kuitenkaan halua räjähdysmäisesti sirkkoja meille.

PS. Touhilla ei onneksi todettu suurta vikaa korvissa tai kurkussa. Näin voimme ottaa ehkä neljännenkin peräkkäisen flunssan vastaan turvallisin mielin (yäk)

PPS. Minua kiinnostaisi jo, ovatko kaksi tulevaa kurssiani etä- vai lähikursseja. Se selvinnee varmaankin ennen pitkää.

PPPS. Oheisessa kuvassa näkyy kolmekin sauvavauvaa.





perjantai 25. syyskuuta 2020

Flunssapotilas, syksyn kolmas kierros

Tämä on sitten mainio syksy...Torstaiaamuna Touhi heräsi tukossa ja yskien. Viime viikon ajan Touhi toipui edellisestä flunssastaan. Eihän siinä auttanut muu kuin siirtää tenttilukunsa syrjään ja siirtyä jo totuttuun puuhaan, sairastuvan emännäksi. 

Tällä kertaa koronaneuvonnan asiakaspalvelija oli hieman ynseä - hän sanoi, ettei Touhin ikäisiä välttämättä tarvitse testata. Vastasin tähän, että koska me Touhin vanhemmat olemme edelleen työvelvollisia ;) , pääseekö Touhi alkuviikosta päiväkotiin, jos alkuviikosta vielä yskittää. "No ei, varataan sitten aika", vastasi asiakaspalvelija.

Näin ollen, Touhi kävi tänä aamuna toisessa koronatestissään - vastausta emme ole vielä saaneet. Touhin yskä on ollut tänään ihan mahdotonta. Siispä hän kävi vielä Pikkujätissä tsekkaamassa kurkun ja korvat. Suoraa vastausta ei sieltäkään löytynyt - nielurisat ovat vähän turvonneet ja korvat ihan kunnossa.

Itse flunssapotilas on ollut valtavan positiivinen. Hän oli kanssani torstaina, isänsä kanssa tänään. Luimme Touhin kanssa kirjoja ja teimme palapeliä ja tietenkin painimme :) Touhi ei yskinyt torstaina vielä niin pahasti. Toinenkin koronatesti meni ihan hyvin.

Mikä hauskinta, koska isosisko lähti torstaina sukkiksissa ja mekossa kouluun, halusi Touhikin sukkikset. Ihmeen kaupalla minulla oli sopivan kokoiset sukkahousut hänellekin. Minulle tuli asuvalinnasta ihanan haikea olo - Touhin vaate oli vauvana ja taaperona useinkin sukkahousut.

Sukkahousuissakin, T. pyrkii kovasti olemaan mies (siis mies omilla kriteereillään, ei meidän vanhempien). Yhtenä päivänä hän ilmoitti minulle, että tykkää vain isistä, papasta ja ukista.  Pohdin hetken ja sanoin hänelle puoliääneen, että hän taitaa tykätä minustakin, mutta ei halua sanoa ääneen. Hymy levisi 4-vuotiaani kasvoille, ja hän sanoi: "Kyllä tykkään, mutta ei kerrota kenellekään, ei varsinkaan ystävä V:lle." No, ystävä V. saa olla tietämätön, että Touhi tykkää äidistään ;) 

Lohdutukseksi jatkuvasta sairastamisesta, kävin tänään ostamassa Touhille uuden Tatu ja Patu -kirjan. Touhi tykkäsi kirjasta valtavasti. Häneen Tatun ja Patun kieli ja huumori tehoaa nyt todella hyvin - kuten myös äitiinsä. 

Huomaan itsessäni väsymyksen merkkejä. Koko vuosi on ollut niin outo, että voimavarani ovat ikäänkuin kortilla. Rajut, pitkät yskäkohtaukset, joissa T. ei saa yskimisen välillä kunnolla hengitettyä, käyvät voimilleni, ne ovat yksinkertaisesti pelottavia. 

Voi, kun ihana, vilkas ja vitsikäs poikani saisi myöhemmin tänä vuonna elää kokonaisia viikkoja ilman näin rajuja ja usein toistuvia hengitystieoireita. Voi, kun korona-aika helpottaisi, ja rutiinitsekkauksiin pääsystä tulisi helpompaa.

PS. Touhi yrittää kovasti opetella pelaamaan Mario-pelejä - toistaiseksi hän on taitavampi pikkulegojen kanssa. Hyvä niin.

PPS. Leipominen on hänen toinen lempipuuhansa. Meiltä jäi leivonta torstaina väliin, mutta onneksi Touhi pääsi isänsä kanssa kokkaamaan tomaatti-pastakastiketta.

PPPS. Perhe on paras!





maanantai 21. syyskuuta 2020

Puutarhapalstan syksy

Torstaisen myrskyn jälkeen menin palstalle tsekkaamaan tilanteen. Muu näytti olevan ennallaan, mutta jokainen maissi oli kaatunut. Tämä ei sinänsä ollut yllätys, ja nyt myös selvisi helpolla tarkka päivä, jona korjaan loput tähkät talteen ;) 

Narskuttelimme tähkät sellaisinaan - tuoreen maissin maku on todella hyvä ja raikas. Keltaisiksi ehtineet jyvät maistuivat eniten "oikealta" maissilta, loputkin maistuivat hyviltä. Maissinkasvatus oli valtavan mukava kokeilu - ensi kesänä uudestaan!

Nyt palstalla ei ole enää juurikaan töitä. Mieli seikkailee jo hieman ensi kesän suunnitelmissa - tosin ex tempore -toive olisi peura-aita. Peurat ovat nimittäin tehneet palstallani hieman tuhoa tänä vuonna. Katsotaan, onnistuuko aitaaminen ensi vuonna.

Kuten olin jo aiemmin sanonut, palstakesä oli varsin vaativa. Runsaat sateet eivät oikein tehneet hyvää rinteessä sijaitsevalle palstalleni. Ensi kesänä jatkan taas korotushommia. Esimerkiksi pionit täytyy näemmä siirtää kokonaan ylemmäs palstalla ensi kesänä.

Onnistuin tänä kesänä kasvattamaan perennojen määrää yhdestä (pioni) viiteen: tarhapäivänlilja, atsalea, salkoruusu ja maksaruoho. Sinänsä perennapenkkien aloitus on tylsähköä - vain maksaruoho kukki tänä kesänä, muut sitten joskus myöhemmin.

Vähän samanlaiset tunnelmat syntyivät viinimarjapensaiden kanssa: nyt minulla on erittäin pieni valkoinen- ja musta viinimarja - marjoja tulee sitten ehkä vuosien kuluttua. Ensi kesänä istutan vielä vihreän pensaan, sitten saa riittää.

Luultavasti istutan vielä nyt syksyllä hieman sipulikukkia keväälle - tänä keväänä varsinkin tulppaanit tulivat kivasti esille, itse asiassa melkein kaikki, mitä istutin. Myös pöytä ja tuolit täytyy viedä talveksi sisätiloihin.

Vaikka kesä oli hankala, olen täysin varma, että haluan palstailla taas ensi kesänä. On jännää, miten kaikki tuntuu nollautuvan aina uudesta keväästä lähtien. Myös se helpottaa, että joka kesä saan asioita aina hieman eteenpäin.

Suosittelenko puutarhapalstan hankkimista muille? Oi, kyllä suosittelen. Se on varsin koukuttava ja mukaansavievä harrastus, ja bonuksena saa kaikenlaista mukavaa syötävää kesäpöytään. Moni viettää aikaa palstalla muutenkin, minulla palstahetket ovat kyllä olleet varsin työteliäitä...ja siltikin rikkaruohoja piisaa.










lauantai 19. syyskuuta 2020

Ei-harmaan hiirulaisen puheenvuoro

Viihdepainotteisissa artikkeleissa toistuu näemmä kautta aikojen eräs juttutyyppi: nainen, joka pukeutuu jollakin tavalla räväkästi ja kertoo artikkelissa, että on saanut negatiivisia kommentteja osakseen. Samassa jutussa tämä nainen arvostelee "suomalaiset hiirulaisnaiset" harmaine tunikoineen. 

Tällaisen artikkelin lukiessaan tulee ensin fiilis, että nyt tätä naista pitää kompata, koska se on saanut negatiivisia kommentteja. Sitten kun lukee naisen itsensä laukomat negatiiviset kommentit muista, ei enää huvitakaan kompata, kun omat kuteet ovat mitä ovat ;) 

En ymmärrä paljon pukeutumisesta, mutta olen aina pitänyt kirkkaista väreistä. Ne ilmeisesti ovat "räväköitä", mutta luultavasti sitä värikästä kangasta on esimerkiksi rinnukseni kohdalla liikaa - luultavasti myös reiteni peittyvät liikaa, vaikka sitten kirkkaisiin väreihin.

Harmaa ei yksinkertaisesti sovi ihonväriini - siksi minulla ei ole harmaita vaatteita. Beige on siinä ja siinä, on minulla yksi beige neulepusero, oikein mohairia. Helsingin talvessa tarvitsee harvoin villapaitaa, joten beigekään ei ilmeisesti ole ongelma.

Pahin "kaaos" vallitsee kengissä. Korkkarit eivät tule kysymykseenkään - niskaani alkaa sattua pelkkä ajatus. Vaelluskenkien ja lenkkareiden lisäksi käytän muita kenkiä todella harvoin. No, on minulla yhdet nilkkurit, itse asiassa aika kivannäköiset.

Mekkojakaan en osaa käyttää....paitsi niitä pitkiä trikoisia,  tunikamallisia :D Ei varmaankaan olisi suuri vaiva kävellä välillä ostoskeskukseen mekossa ja sukkiksissa, kun ostari on tuossa nurkan takana...yleensä löydän silti itseni sieltä tuulitakissa.

Tämä voi olla ominaisuus, joka jää minuun pysyvästi. Mekko ja hame olivat jo lapsuusvuosien inhokki - minusta puuttui se prinsessamaisuus aina. Niillä oli tosi typerää kiipeillä, kun pikkarit näkyi. Ehkä kuvittelen vieläkin kiipeileväni, mutta ne tuntuvat pääsääntöisesti epämukavilta.

Mitä sanoisin näille artikkeleiden räväköille väärin ymmärretyille naisille? No en oikeastaan mitään. Tai jos keskustelu jossakin tilanteessa syntyisi, tarkkailisin, tulenko juttuun ja joko nauttisin tai en nauttisi tapaamisesta. 

Olen tullut siihen tulokseen, että vaatetus ei ole se juttu, joka tekisi rva:han vaikutusta suuntaan tai toiseen. Ymmärrän yhtä vähän klassisesta tyylistä kuin erilaisista alatyyleistäkään. Meikki...öö, se on joko naamalla tai sitten ei. 

Toki huomaan, jos minun ja toisen henkilön välillä on selkeä pukeutumisero. Se ei tunnu minusta epämukavalta, vaan pohdin, tykkäisinkö joskus pukeutua sillä tavalla kuin se toinen pukeutuu. 

Mistä olen itse saanut kehuja pukeutumisessani? No, minulla on kuulemma kiva, selkeä tyyli (en ole itse huomannut) - siihen liittyvät kirkkaat värit. Niin, kyllä minulla on kirkkaita värejä kaapissani enemmän kuin hillitympiä.

Mitä haluaisin muuttaa pukeutumisessani? Ehkäpä sen, että "menoasuja" löytyisi eri ulkolämpötiloille. En oikein tiedä, miten toteuttaisin, mutta lämpötilojen heilahtumat aiheuttavat usein sen, ettei minulla ole sopivaa päällepantavaa.

PS. Merkittävin viimeaikainen "vaateostokseni" on ruusukuviollinen kangasmaski - olen tykännyt!

PPS. Muuta merkittävää en tänä syksynä ole ostanut - ei ole ollut tarvetta.

PPPS. Ainoa mekkoja ja hameita puoltava ajatus itseni kohdalla taitaa olla, että minulla on itse asiassa varsin nätit pohkeet :) 


torstai 17. syyskuuta 2020

Koronatesti ja partio

Maanantaisen (yllätys, tunnin jonottamisen jälkeen sain ajan Touhille muutaman tunnin päähän) koronatestin, negatiivinen,  jälkeen saimme kuin saimmekin Touhin & Ventolinepiipun pitkästä aikaa päikäkotiin. Tämä helpotti tilannetta suunnattomasti.

Päiväkodissa Touhia oli yskittänyt ajoittain, mutta Ventoline oli helpottanut. Sellaisia ne Touhin laryngiitit ovat - yskä ei katoa hetkessä, vaikka olisi kuinka koronavuosi. 

Kahden todella takkuisen kerran jälkeen Naakka tykkäsi yllättäen partiosta. Jos nyt suoraan sanotaan, Naakka on helppo pelästyttää parilla tunnilla ohjattuja yhteisleikkejä (öö, ryhmäytyminen?), joissa pärjää nopeudella ja ketteryydellä. Haaveileva lukutoukkani on myös ulkoilmaihminen, mutta ei hän tuollaisista perusta.

En minä toki Naakkaa partioon pakota, mutta koska tiedän, että tämä monipuolinen harrastus muutakin, halusin että Naakka yrittää vielä kolmannen kerran. Nytkin oli leikitty, mutta leikkien valintaan sai osallistua - ja luennoitiin metsässä jokamiehenoikeuksista, mikä varmasti oli pedantin Naakkasemme mieleen ;) 

Ensi kuussa Naakalla on ensimmäinen "leiri", muutaman tunnin päiväsamoilu metsässä, johon kaupunginosamme rajoittuu. Käsitin, että sinne saa lähteä perhe mukaan, eli ei kun metsään! 

Itse en ole vielä varsinaista partioherätystä kokenut, vaikka aikuisia haluttaisiinkin toimintaan mukaan. Minulla on jonkinlainen partiohistoria - kävin siellä ala-asteen loppupuolella. Opin erilaisia solmuja ja kävin yöleirillä. 

Itse partiotaitojen opettelu oli mukavaa, mutta ymmärsin, etten oikein kuulu niihin sosiaalisiin piireihin. Kylämme partiotoiminta oli siihen aikaan varsin isänmaallis-uskonnollista ja lisäksi toiminnan sisäpiiri oli varsin sisäänpäin kääntynyttä - piti kuulua oikeisiin piireihin, arvatkaa, kuuluiko rva ;) 

Lyhyt kokemus nykypartiosta osoittaa, että partion imago on nyt, ainakin meilläpäin,  toisenlainen. Toimintaohjelma näyttää todella kasvattavalta ja mukavalta, eli olen iloinen, jos Naakka löytää tästä mieluisan harrastuksen. 

PS. Rva ei tietenkään osallistu partiotoimintaan - katsotaan, mikä tilanne on vuoden päästä ;) 

PPS. Toivottavasti emme kuitenkaan päädy heti uudestaan koronatestiin eli toivottavasti emme sairastu taas!

PPPS. On kyllä jännää, miten lapsuudenkokemukset vaikuttavat nykyelämään niin monella tavalla - hyvässä kuin pahassa.


sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Eikö flunssien pitänyt kadota?

Hakiessani Touhin keskiviikona päiväkodista, hän oli räkäinen. Torstaina tulehdus meni kurkunpäähän, ja haukkuva yskä alkoi pitkästä aikaa. Homma meni avaavan lääkkeen antamiseksi, kun makuuasennossa meinasi loppua happi.

Voi, miten kyllästynyt olen näihin kurkunpään tulehduksiin! Sitä arkea on nyt eletty 3,5 vuotta, vaikka sairastumisia on nyt kuluneen vuoden aikana ollut selvästi vähemmän. Kurkunpään tulehdus mobilisoi koko perheen, kun yhden hapensaantia täytyy vahtia - jonka toki teemme mielellämme.

Viime päivinä on tullut myös mietittyä mediaa - mielestäni lasten räkätauteja jne. on lähinnä kaunisteltu: kun käsiä pestään eikä viedä sairasta lasta päiväkotiin, tauteja ei käytännössä ole ;) No, milläs olet viemättä, jos oireita ei vielä aamulla ole...ja jo toinen flunssa kolmen viikon sisään kertoo, että tauteja todellakin on.

Päiväkoti on mielestäni hoitanut homman vaikeissa oloissa hyvin - käsiä pestään hyvin kuten ennenkin ja samoissa tiloissa olemisia porrastetaan. Vanhemmille on tiukat (päiväkotia ylempää tulleet) ohjeet, kuinka kauan lapsen kanssa pitää olla kotona (samperi, jos se yskä jatkuu viikkoja) jne.

Joskus tulee kuitenkin mieleen, että voisiko päiväkoti elää jo ns. normaaliarkea? Ei muuten, mutta kun eivät nämä toimet kausiflunssia poista, eli toimintapohja on vähän erilainen kuin esimerkiksi kotitoimistossa töitään tekevällä. 

Normaalilla tarkoittaisin sitä, ettei ilmapiiri lasten päivähoidon suhteen olisi koko ajan niin pelokas, ja että ohjeistukset ohjeistusten perään lakkaisiva tulemasta tai niitä tulisi vähän harvemmin. Nyt on kuitenkin tarvinnut aina kysellä, mikä ohjeistus milloinkin on voimassa.

Eri asia olisi, jos päiväkodissa todettaisiin koronatartunta. Silloin vanhemmat varmasti jo ymmärtävät kuluneen vuoden informaatiotulvalla, miten toimia. 

Vaan miten jakselee Touhi Touhela? Herra 4-vee on kotona ollessaan leiponut sämpylöitä (leivonta on lempipuuhaa), katsonut ohjelmia ja leikkinyt legoilla. Hän on myös kovasti odotellut siskoaan koulusta kotiin.

Touhilla on nykyään todella hyvät jutut. Kun patistin häntä pois neulomistyöni kimpusta katsomaan ikkunasta, mikä ääni siellä ratikkakiskoilla kuuluu, hän asian tarkastettuaan vastasi: Ei hätää äiti, puhdistuskone se vain oli. Ei tarvitse pelästyä!"

Tämä päivä varmaankin näyttää, meneekö Touhi huomenna päiväkotiin. Sairauspäiviä on tähän mennessä kertynyt jo 5. Me muut emme onneksi saaneet tätä flunssaa - Touhi sairastaa yleensä hengitystieinfektioita triplasti enemmän kuin me muut.

PS. Tenttilukuni alkaa päästä vauhtiin - minulla on jo kaksi kirjaa kolmesta. Hemmetin vaikealta ovat englanninkieliset tiedesanat tuntuneet.

PPS. Tänä viikonloppuna meidän piti lähteä mökille, mutta eipä sairauden vuoksi lähdetty. Toivottavasti mökkiyö onnistuu vielä tänä syksynä.

PPPS. Eilen ulkoilu oli sateen takia niin tylsää, että jäin sisälle. Tänään ponkaisen pihalle, kunhan ennätän.


torstai 10. syyskuuta 2020

Painon kimppuun...jälleen kerran

Olin normaalipainoinen ensimmäiseen raskauteeni saakka. En lihonut raskauden aikana, koska minulla oli hyperemeesi eli oksensin läpi raskauden enkä pystynyt syömään lähellekään tarpeeksi. Laihduin raskauden aikana kymmenisen kiloa.

Raskauksien jälkeen olen sitten lihonnut n. 20 kiloa molemmilla kerroilla, eli ylipainoa kertyi molemmista "keikoista" yhteensä n. 20 kiloa, ehkä vähän alle. 

En oikeastaan edes pääse ajattelemalla siihen olotilaan, joka minulla oli, kun lapset olivat syntyneet. Minulla oli koko ajan järkyttävä nälkä, jota rintamaidon eritys ei ainakaan helpottanut. Koska olin aiemmin pysynyt normaalipainoisena ilman suurempaa panostusta, en älynnyt panostaa ollenkaan.

En ollut aiemmin makeiden herkkujen ystävä, nyt kahmin kaksin käsin kaikenlaista. Kun elää 9 kuukautta parilla suolakeksillä ja banaanilla päivässä oksennuksen maku suussa tauotta, niin kyllähän se ruoka maistui. Lisäksi minulla oli luultavasti kaikkien mahdollisten ravintoaineiden puutostila, ja keho huusi ravintoa.

Hupsis, ja vuosi ekan raskauden jälkeen vaaka näytti 60 kilon sijaan 70 kiloa. Toisen raskauden jälkeen se sitten näytti 70 kilon sijaan melkein 80 kiloa. Olen 160 cm pitkä, voinee arvata, etten ollut tyytyväinen. 

Meillä on ollut viime vuodet aikamoista. Ihmissuhderintamalla on myrskynnyt (nyt on pitkästä aikaa rauhallista). Minä olen huono nukkuja, eivätkö koliikit, korvatulehduskierteet, lasten painajaiset ja seilaaminen sängystä toiseen yön aikana ole auttaneet asiaa.

Minulla on lapsuudesta opittu käsitys terveellisestä ravinnosta. Lukuun ottamatta noita kahmimiskausia olen pysytellyt säännöllisessä ateriarytmissä kasvikset, kuidun ja veden juonnin muistaen. Tein jo nuorena opiskelijana lämmintä ruokaa useamman kerran viikossa.

Olen myös yrittänyt laihduttaa. Paino ei ole tuntunut laskevan millään, ja jo jäätelötuutin näkeminen on nostanut sitä kilolla ;) Koitin myös noin vuosi sitten laskea kaloreita, mikä ei tuonut toivottua tulosta.

Loppukesästä homma taas kulminoitui. Paino ei ollut sinänsä noussut, mutta se ei ollut laskusuunnassakaan. Päätin ladata itselleni laihdutusohjelman, jossa kalorit lasketaan ja kaikki syötävä ruoka punnitaan elintarvikevaa`alla. 

Kuten rva:n projekteissa yleensä, arvioin ravinnontarpeeni yläkanttiin (tai sairastamamme flunssa piti paikallaan), eikä minkäänlaista tulosta syntynyt. Valitsin astetta matalamman ravinnontarpeen, ja noudatettuani sitä noin viikon ensimmäinen kilo lähti. 

Ohjelma näyttää myös erilaiset ravintoaineet ja esimerkiksi vitamiinit, joita saadakseni pitäisi syödä jotakin tms. Ruuan punnitseminen ja ruokapäiväkirjan pitäminen on hieman rasittavaa, mutta jos jos paino lähtee hienoiseen laskusuuntaan, jatkan oikein mielelläni.

Alan myös pikkuhiljaa ymmärtää, että noita kahden vuoden ylensyömisaikoja lukuun ottamatta ongelmani ei olekaan napostelu, herkuttelu jne., vaan liian vähäinen ravinto. Meinaan jatkuvasti jäädä alle tarpeen, eli ilmeisesti kehoni on ollut säästöliekillä vuosikausia.

Ymmärrys siitä, että ruokaa on mennyt sisälleni liian vähän eikä liikaa, on muokannut ajatusta itsestäni. Olen ainakin välillä ajatellut olevani varsinainen possu, vaikka tosiasiassa olen todennäköisesti syönyt vähemmän kuin sutjakat ihmiset ympärilläni.

Lopuksi haluan vielä korostaa, että syön ihan "normaalia" ruokaa. En halunnut valita erikoista dieettiä, koska haluan kyetä syömään välillä (erityisesti sosiaalisissa tilanteissa) myös esimerkiksi herkkuja, vaaleaa leipää, limsaa jne).

Ruokapäiväkirjan pitäminen on ollut varsin innostavaa. Olen herännyt huomaamaan, millaisia ravintoaineita saan tarpeeksi ja mitä tarvittaisiin paljon enemmän. Ajattelin sitoutua pitämään ruokapäiväkirjaa ainakin loppuvuoden, katsotaan, jos vaikka tällä kertaa onnistuisin.

En tavoittele hoikkuutta vaan normaalipainoa. Se vaatisi tällä hetkellä noin 10 kilon laihduttamisen, eli voisi hyvinkin onnistua, mikäli ruokapäiväkirjan pitäminen onnistuu :) 

PS. Minimitavoitteeni oli, ettei paino kokeilun aikana ainakaan nousisi - no ei ole noussut :D 

PPS. Ravintoainetietoisuuteni on viime viikkojen aikana totisesti noussut.

PPPS. Paino alkoi kuin alkoikin laskea, kun aloin syödä enemmän, mikä on todella lohdullista.


sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Arkiaamuisin

Kun alan pohtia erilaisia rutiineja meillä, tulee mieleen kaaos. Olen kuullut perheistä, joiden aamut, illat jne. sujuvat joillakin tietyillä periaatteilla harmonian sävelin, meillä tilanne on aina enemmän tai vähemmän kaaos, tai pikemminkin höpsö.

Merkittävin kasvun paikkani äitinä on ollut oppia elämään sählärinä. Kun jollakin tavalla päästään toivottuun lopputulokseen, homma on hallinnassa. Jos kiireen lomaan mahtuu myös naurua, sisäpiirivitsejä ja pientä painia, elämä tuntuu onnelliselta.

Arkiaamuisin...kello herättää tätä nykyä 6.30. Viimeiset vuodet se herätti 40 minuuttia aiemmin, myöhempään nukkuminen on nyt tuntunut ruhtinaalliselta. Kumpikaan lapsi ei vielä tunne kelloa - oletan että Naakka oppii sen tämän vuoden aikana.

Minä olen aamuisin varsinainen mörrimöykky, mutta se helpottaa jo, kun kuulen kahvinkeittimen pörinän. Lapset ovat pääasiassa tosi hyväntuulisia aamuisin - he ajautuvat kuitenkin helposti riitaan keskenään, ja se liittyy yleensä telkkarin aamuohjelmiin. 

Minä käytän varsin paljon aikaa aamuisin kahviin ja läppäriin - uutisiin, blogipäivityksiin ja someen. Jos meille tulisi esimerkiksi Hesari, keskittyisin siihen. En ole kovin sosiaalinen ennen kuin kofeiinia on kehossani riittävästi ;) 

Naakka syö aamupalan kotona, Touhi jotakin kotona, enemmän päiväkodissa. Molempien lasten aamupesu tarkoittaa hampaiden pesua. Tämän vuoden tavoitteenani on ohjata Naakkaa ohjautumaan itse - tällä hetkellä aamupala, pukeminen ja kaikki muukin vaatii useita kehoituksia. 

Touhi taasen ei oikein tykkää pukea itse. Ehkä nopeutan tilannetta, toisaalta vain tykkään pukemishetkestä lapsien kanssa, mutta Touhia autetaan yhä. Neljävuotias kykenee, mutta toisaalta sillä ei ole ihan kauhea kiire. 

Touhilla on tänä syksynä ollut hieman ongelmia päiväkotiin menemisessä - hänellä tulee ikävä Naakkaa, joka on koulussa. Sovimme päiväkodin kanssa, että nopeat viemiset (lapsi päiväkodin eteiseen ulkovaatteissa, päiväkodin aikuinen ottaa hänet vastaan), jotka ovat helpottaneet.

Naakalla on myös vaikeuksia irrottaa minusta koulun pihalla. Hän haluaisi kulkea käsi kädessä koulun ovelle saakka, vaikka voisi kyllä sen 10 metriä kävellä itsekin - no, kaikki ajallaan. 

Molemmilla menee nyt kuulemma hyvin päivän aikana. Naakka jatkaa lyhyiden koulutuntien jälkeen ip-kerhoon, josta haen hänet noin 15.45. Yleensä hän ei haluaisi lähteä sieltä. Touhillakaan ei ole mikään kiire, kun haen hänet päiväkodista.

PS. 40 minuutin lisäys aamu-uniin tuntuu kyllä taivaalliselta. Siinä on joustovaraa, mikäli ei nukahda illalla tarpeeksi aikaisin.

PPS. Aamupala ei uppoa minuun, mutta syön melko aikaisen lounaan.

PPPS. Asuinpaikkamme valinta on osunut nappiin siinä suhteessa, että sekä päiväkoti että koulu löytyvät n. 300 metrin päästä kodistamme. Siihenkään ei mene aamuisin aikaa. 




lauantai 5. syyskuuta 2020

Kehon kanssa työskentelyä ja Porkkalanniemi

Kehoni on kuluvana kuukautena ollut välillä kaverini, välillä se on siirtynyt kiusaajien joukkoon. Pitkät etäluentosessiot ovat jälleen kerran osoittaneet, kuinka väärässä paikassa olisin ollut päätetyössä. Kun ei suju, ei kertakaikkiaan suju.

Joogaliikkeisiin tuli puolentoista viikon tauko, kun sairastimme flunssaa. Eilen pystyin taas tekemään niitä sekä myös Youtubesta 15 minuutin käsiin painottuvan jumpan. Liittyi se käsiin tai ei, nyt on sitten rintalihakset kipeänä. 

Flunssa-aikaa lukuun ottamatta olen pysynyt aika hyvin askeltavoitteessani - 9000 askelta napsahtaa suurimpana osana viikon päivistä. Lähden yleensä kävelylle (ja puutarhapalstalle) suoraan, kun olen saattanut Naakan koulun pihalle.

Olen vuosien varrella yrittänyt hyväksyä, että kipujen ja epämääräisten ongelmatilojen kanssa eläminen on minun elämääni. Lähtötilanteesta olen jo niin pitkällä, etten voi (ainakaan koko ajan) valittaa. Olen kuitenkin saanut niin monen asian onnistumaan.

Jos mietin 11 vuoden takaista itseäni, olin aika zombie. Siksi sydämeni hyppää aina paikoiltaan, kun kuulen uusista retkahdusvammoista. Pystyn niskani kanssa toimimaan varsin hyvin, ja jos nyt työuran vaihdosta ei ota mukaan, selviän aika pienillä erikoisjärjestelyillä. 

On myös asioita, jotka ovat aika tiukkoja. Pidempiä paikallaan seisomisia en pysty toteuttamaan, varsinkin jos täytyy katsoa johonkin kiinteään kohteeseen - huimaus ja kivut alkavat melkein heti. Pitkiä istumisiakaan ei saa tulla. On myös itsestään selvää, että jokaiseen kuukauteen ja viikkoon mahtuu kipupäiviä.

Lopulta on kuitenkin uskoakseni suuri etu, etten pysty laiminlyömään kehoani pitkään. Minun on huomioitava lepo ja liikkuvuus sekä armollisuus itseäni kohtaan pahempina kipupäivinä. Ehkäpä minulla on kehoni rajoitteiden vuoksi myös parempi mahdollisuus pysyä kunnossa kuin monella muulla. 

Epätasaisessa maastossa käveleminen sopii minulle edelleen todella hyvin. Sitä pääsimme toteuttamaan ennen flunssaani, kun vierailimme Porkkalanniemessä. Kävin siellä ennen lasten syntymää, ja tuolloin pakkasta oli 18 astetta. Nyt oli loppukesä ja kävelykykyiset lapset.

Porkkalanniemi on mukava retkipaikka. 1,5 kilometrin kävelyllä pääsee niemelle saakka, ja meriluonto on mielenkiintoinen. Pidempiäkin kävelyreittejä löytyy - niitä voimme kokeilla, kun lapset ovat vähän isompia. 

Joimme perillä pillimehut ja söimme lihapasteijat. Lapset bongasivat matkan varrelta ruokapaikan, johon olisivat halunneet jätskille. Me emme kuitenkaan jääneet, koska pihapöydät olivat aivan täynnä. Porkkalaan on kotoamme 45 minuutin ajomatka, joten saimme ruokaaa suhteellisen ajoissa. 






torstai 3. syyskuuta 2020

Helppolukuisia kirjoja ja kirjamuistoja

Viikon sana on meillä ollut lukeminen. Oikeastaan heräsin asiaan jo viime viikolla. Ongelma ei ole ollut oma lukemiseni, vaan Naakan - en ollut yksinkertaisesti tajunnut, että hänhän pystyy jo itse lukemaan kirjoja - siis vähän isompien kirjoja.

Kirjojen maailma aukesi itselleni juuri Naakan ikäisenä, kun ensin opin lukemaan. Naakan lukutaito alkoi jo viime syksynä eskarissa, omani alkoi 1980-luvun tapaan ensimmäisen luokan syksynä, kun älysin kirjainjonojen ja sisällön yhteyden.

Naakan ikäisenä minä painelin itse kirjastoon. Se oli koulun vieressä ja auki tiistaisin kouluaikaan (pikkukylä, muina päivinä se aukesi vasta neljältä). Kävin siellä myös äidin kanssa ja myöhemmin itse iltaisin. 

Muistan löytäneeni ensin Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -sarjan. Se kertoi sisarusten elämästä Karjalassa sodan syttymisen kynnyksellä. Huomasin nyt, että siitä on ilmestynyt myös kokoomateos, jonka ajattelin hankkia meille kotiin.

Muita kirjoja en sen ajan helppolukuisista jaksanut lukea. Siirryin Astrid Lindgreniin, ja siitä ihan kaikkeen, mikä ei ollut K16-osastoa. Lainasin kirjoja yhdellä kerralla noin kymmenen ja kun ne loppuivat, hain lisää ;) 

Muita tärkeitä kirjasarjoja minulle olivat muun muassa Gretha Stevnsin Suzy ja Solveig, Viisikot, Maijaliisa Dieckmannin historialliset koululaisromaanit ja koko Taru Mäkisen tuotanto, näin muutamia mainitakseni. Omista ala-asteen loppuvaiheen kirjasuosikeista kerron tuonnempana.

Takaisin Naakkaan... kävin kirjastossa ja lainasin hänelle kolme juuri lukemaan oppineiden kirjaa. Hiekkalan lapsia ei enää löytynyt (ehkä kirjavarastosta), joten jouduin toimimaan aika summamutikassa. Valitsin kirjat "helpoimmista", jotta en esimerkiksi lannistaisi juuri ensimmäisen luokan aloittanutta tytärtäni.

Tulos: kolmesta kirjasta kaksi Naakka luki alle kahdessa tunnissa - kolmannen hän hylkäsi, koska se oli tavutettu, mikä kuulemma häiritsee lukemista. 

Tällä viikolla kävin hakemassa hänelle neljä helppolukuista kirjaa - sieltä vähän enemmän tekstiä sisältävien kirjojen osastolta. Nyt haastetta oli hieman enemmän - Naakka luki kaksi neljästä kirjasta yhdessä iltapäivässä ;) 

Vaikka olen itse himolukija, en halua tyrkyttää innostustani Naakalle väkisin. Hän tulee seuraavalla kerralla mukaan kirjastoon ja valitsee kirjansa itse. Hän tulee saamaan myös oman kirjastokortin, jolla voi itsekin lainata kirjoja. 

PS. Olen innostunut, kun perheemme kirjaharrastus on siirtynyt uuteen vaiheeseen Naakan lukemaan oppimisen myötä!

PPS. Touhi elää vielä täysillä lastenkirjavaihetta - parhaita ovat kirjat, joiden päähenkilö on poika. Myös perinteiset sadut, kuten Kolme pientä porsasta ja Kolme pukkia, kiinnostavat.

PPS, Minä luen romaaneja iltaisin ennen nukkumaanmenoa, välillä tartun kirjaan hetkeksi päivälläkin. Nyt olen kiinnostuneena lukenut Michelle Obaman elämäkerran. Sen kanssa tuntuu, että vähän lyhyempikin teos olisi kertonut samat asiat, mutta pituus näyttää olevan ajan trendi.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...