Rouva Niskanen

 Olen ollut mielenterveysongelmainen oikeastaan koko aikuisikäni ajan. Papereissani lukee yleinen ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö. Molemmat ovat osoittautuneet kroonisiksi, eikä jälkimmäinen ole ihan lievimmästä päästä. Minulla on lääkitys, joka on vissiin kohdillaan. Kuitenkin, oireet vievät ajoittain ison annoksen toimintakyvystäni. Esimerkiksi nyt on vähän heikompi kausi. Uskon sen johtuvan stressistä ja ylikuormituksesta, lähinnä työelämästä ja meidän muutosta. Huonompina kausina en oikeastaan voi kuin yrittää rauhoittua. Huono vointi ei ikinä mene nopeasti ohi, vaan se lievenee hitaasti. Välillä tarvitsen sairauslomaa. Nyt en ole sairauslomalla, mutta hakeudun, mikäli tilanne ei helpota. Olen ollut surullinen ja katkerakin . Tottakai, jokainen olisi mielellään terve. Tiedän, että tilanne on krooninen, eli mielenterveyden osalta olen pitkäaikaissairas. Unohdan kuitenkin sen parempien kausien aikana.  Olen käynyt terapiassa nyt kolmatta vuotta. Keväällä lopet...

Aika paljon on mennyt viime viikkoina aikaa jaksamisen kanssa kamppaillessa. Jouduin uudelle kortisonikuurille, kun keuhkot eivät edelleenkään pelittäneet. Mitenkäs olisivat, kun sää on edelleen kuiva, kylmä ja pölyinen. Joku siellä keuhkoissa nyt pitää tulehdusta korkeana. Tämä vaikuttaa kieltämättä moneen asiaan. Olen puheammatissa, eikä ole kiva olla koko ajan hengästynyt, kun puhuu. Portaita tai mäkiä ylöspäin meneminen on hankalaa. Näin astman pahenemisvaiheessa pelkkä liikkeelläolo on hankalaa. Syön nyt toisenkin viikon kuurin ja otan pef-arvot. Varaan sen jälkeen lääkärin.  Toinen elämässäni jaksamista vaativa asia on mielenterveys. Minulla on sekä yleinen ahdistuneisuushäiriö että OCD. Kun jälkimmäinen pahenee, seuraa ahdistus. Se voi pahimmillaan johtaa työkyvyttömyyteen, kuten välillä käy. Avainsana on stressi: minulla ei yksinkertaisesti saa olla liikaa stressiä. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty aikuisena uuden ammatin opiskelleelle ruuhkavuosiäidille :D Jo...

 Päädyin sattuman kautta hoitamaan 2,5 -vuotiasta, tosin tuttua, kummilastani. Emme kyllä olleet ihan kaksistaan olleet. Täytyy sanoa, että etukäteen jännitti vähän. Yllättäen homma sujui hienosti. Sain hänet jopa nukkumaan illalla. Seuraavana päivänä menimme vielä ostoskeskukseen leikkipaikalle ja kauppaan. Sekin sujui hyvin. Ulkoilu olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta sää ei eilen suosinut millään tavalla. En ihan vähään aikaan ollut ollut rattaiden kanssa liikkeellä, joten vähän piti miettiä, miten toimitaan. Oli ihanaa, että meillä sujui hyvin! Vaikka olenkin ylpeä kouluikäisten vanhempi, minusta oli ihanaa tehdä asioita pienen lapsen kanssa. Kuuntelimme oikein paljon joululauluja ja tanssimme niiden tahdissa. Sen lisäksi luimme kirjoja ja katselimme kuvia puhelimelta.  2-vuotiaat ovat kyllä aika veijareita. Muuten pikkuinen oli aika kiltisti, mutta löysi kotinsa "vaaranpaikat" välittömästi, kun minun piti soittaa pari puhelua :D  Kotosalla minua odotti kaksi isoa,...

Otsikon lausetta yritän aika ajoin toistaa itselleni. Olen koko aikuisikäni kärsinyt tunteesta, että vaikka kuinka olisin hoitanut asioita, en ole tehnyt tarpeeksi. Se on varmaankin tulosta koetusta, mutta ehkä myös osa luonnettani. Toki tiettyjä asioita on pakko tehdä, esimerkiksi hoitaa lapset ja käydä töissä. Molemmissa voi kuitenkin priorisoida - työn laatukaan ei ole hyvä, jos yrittää liikaa. Tätä priorisointia yritän opetella, ja lisäksi mukavia asioita ja tarpeeksi lepoa itselleni. On muuten todella vaikeaa! Esimerkiksi tänään olen todella väsynyt työviikon jäljiltä. Päätin juuri, että en mene salille tänään. Aamulla ennen töitä ei tällä kertaa kerennyt, ja päätin mennä illalla. Nyt luulen, että mielummin kävelen jonkinlaisen lenkin ja nukun hyvin. Jos huomenna aamupäivällä kerkeän, menen silloin. Huomaan, että asioiden jättäminen kesken on minulle vaikeaa. Ne jäävät stressaamaan takaraivoon. Kuitenkin, eihän tästä maailmasta tule koskaan valmista. Jätin tänään yhden työtehtäv...

Kun Naakka sai muutama vuosi sitten erityisen tuen päätöksen nepsypiirteiden aiheuttaman kuormituksen takia, hänen papereissaan luki: integroitu kokonaan yleisopetukseen. Olin siitä hivenen närkästynyt - luokkakaverit ovat yleisopetuksessa, mutta Naakka on, öö, integroitu sinne :D Selvisin tästä älyttömästä virkakielen kukkasesta samalla tavalla kuin Naakan syntymän jälkeisestä isyyden tunnustamisesta, jossa minun piti vakuuttaa Naakan isälle + miesoletetulle sosiaalityöntekijälle, etten ole harrastanut seksiä erään vuoden 2012 kuukauden aikana toisen miehen kanssa (naisista ei kysytty) - onneksi käytäntö muutettiin ennen kuin asia tuli ajankohtaiseksi Touhin aikana... No, integraatio yleisopetukseen on onnistunut varsin hyvin Naakan kohdalla, joten se siitä ;)  Keksin myöhemmin soveltaa integraatio-termiä itseeni . Minulla on pakko-oireinen häiriö, joka aiheuttaa minulle ajoittain varsin isoja ongelmia pakkoajatusten muodossa. Onnekseni (kai) minut on nyt kuitenkin integroitu koko...

Moni asia menee huonompaan suuntaan ...ei onneksi kaikki mahdollinen. Aloitan piakkoin terapiassa käymisen. Vanha tuttuni ahdistuneisuushäiriö on taas nostanut päätään, ja asioita täytyy prosessoida taas. Palaan luultavasti aiheeseen tarkemmin myöhemmin. Joka tapauksessa, olen etsinyt ja onnistunut löytämään itselleni uuden terapiaryhmän. Ryhmän siksi, että minulla on aiempia hyviä kokemuksia ryhmäterapiasta. Tärkeä syy on myös, että en edes jaksa alkaa vääntää yksilöterapiasta - terapeuttipula on niin suuri. Odotan terapiaa mielenkiinnolla ja toivon, että saan sen avulla prosessoitua asioita parempaan suuntaan ja säilytän toivon mukaan esimerkiksi työkykyni.  Positiivinen yllätys terapiaan liittyen on, että mikäli saan Kelalta tuen, minulle jää maksettavaksi vain hiukan yli kymmenen euroa kuukaudessa - tämähän on paljon edullisempaa kuin aiemmin! On hienoa, että tuki on noin suuri. Toinen positiivinen yllätys on , että kaupungin työntekijälle on monenlaisia etuja. Tulen varmuudell...

Täytyy myöntää , etten tällä viikolla enää kestänyt täyttä koronaeristystä - siis eristäytymistä ystävistä. Minulle alkoi tulla ahdistusoireita, ja koska myös esikoiseni oireilee, katsoin parhaaksi lieventää sääntöjä hieman. Helatorstaina lähetin Naakan pihalle kaverinsa kanssa. Painolasti lieventyi huomattavasti - Naakka on hyvin huolehtiva lapsi, ja on pohtinut korona-asiaa kevään aikana ihan liikaa. Viime aikoina hänelle on tullut tietynlaisia pelkoja, jotka muistuttavat pakko-oireita. Koska tiedän tästä ilmiöstä varsin paljon, totesin, että nyt tyttäremme on vastoin hallituksen määräystä käytävä viimein ulkona kaverin kanssa. On lapsia , jotka elävät tässä ja nyt, ja purkavat poikkeustila-ahdistuksensa vaikkapa satunnaisilla raivareilla. Sitten on meidän Naakka, joka itkee jo valmiiksi, ettei korona vain tarttuisi meidän kauttamme isovanhempiin, mikäli tapaamme meitä tulevaisuudessa ulkosalla niin, että meillä kaikilla on maskit. Varsin moni meidän ympärillämme on nähnyt is...

On se aina niin hauskaa nostaa esille menneisyyteni asioita, mutta menköön! Olen varmaankin tuonut täällä esille, etten ole liikunnallisesti mikään huippu. Minulla on ongelmia monessa lajissa tarvittavassa koordinaatiossa sekä nopeudessa. Olen kyllä sinänsä tykännyt liikkua - luonnossa, uiden jne, mutta monien taitolajien kanssa on ollut vähän niin ja näin...lähtöpiste on mikä on, olen nykyään sinut asian kanssa. Se siitä - silti kävin esimerkiksi tanssitunneilla neljän vuoden ajan, 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Ensin tanssin discotanssia, sitten hiphopia. Hip hop kiehtoi myös pukeutumistyylinä tuohon aikaan. Eniten innoitusta toi ehkä Sister Act 2 -elokuva, eikä niinkään Whoopi vaan ne nuoret tanssijat. Hip hopissa meillä oli aluksi ihan mainio opettaja, kuin nuori versio Aira Samulinista - hän todella painotti tanssin iloa ja oppiminen tapahtui välillä huomaamatta. Joka vuosi oli myös oppilasnäytös, ehdin olla mukana useassa. Myöhemmin opettaja vaihtui. Uusi opettaja oli vars...