torstai 28. kesäkuuta 2018

Jukolan Jussi

Meidän taapero lähti eilen kampaajalle - takaisin tuli poika! On se kyllä ihme, mitä eka leikattu tukka tekee vähän alle kaksivuotiaalle...ulkonäkö muuttui tyystin isomman pojan näköiseksi.

On toki monia, jotka eivät vielä tämänikäistä käytä tukanleikkuussa - esimerkiksi tyttäremme kävi paljon myöhemmin, sillä hänellä ei vielä kaksivuotiaana kasvanut juurikaan tukkaa, vaikka nyt onkin pitkä- ja paksutukkainen viisivuotias.

Touhi sen sijaan...hänellä tukankasvu on nopeaa ja melko runsasta. Lisäksi tukka on melkein piikkisuora, joten siitä ei saa aikaiseksi nätimpiä pidempiä malleja, kun hiukset eivät lainkaan taivu. No, nyt Jukolan Jussin pehko on siistitty ja ilo silmälle!

Naakan kanssa meillä oli eilen "naisten päivä", eli Touhi oli isällään yötä, ja me teimme Naakan kanssa vaikka mitä. Leivoimme pizzaa, kävimme pyöräilemässä niin että minä hölkkäsin vierellä, Naakka leikki pikkulegoilla, katseli elokuvan jne.

On itse asiassa surullista, että kohta kaksivuotiaan pikkuveljen isosisko ei voi kotonaan tehdä vapaasti 5-vuotiaiden juttuja, vaan kaikki pitää tehdä enemmän tai vähemmän pienemmän mukaan. Onneksi tilanne helpottuu jo viimeistään ensi kesään mennessä, ja onneksi nyt on loma-aika, jolloin Touhi voi olla isällään enemmän.

Tänään sain nukkuakin paljon tavallista myöhempään, nousin sängystä noin puoli yhdeksältä. Naakka oli jo siihen mennessä ollut pitkään hereillä ja katsonut piirrettyjä.

Menin tänään myös hierontaan. Oli kyllä tavallista tuskallisempi hetki, vaikka lopputulos oli oikein hyvä. Kun olen joutunut olemaan 3 viikkoa enemmän tai vähemmän paikoillani, oli yläselkäni aivan järkyttävässä kunnossa. Yleensä paikat eivät myöskään ole noin kipeinä, mutta nyt oli toden totta hankalaa.

Menoani rajoittaa vieläkin infektioastma, eli jos teen jotakin vähänkin vauhdikasta, alkaa puuskuttaminen ja yskiminen. Toivon mukaan kortisoni & avaava lääke vievät asiaa edelleenkin eteenpäin.

Alkuviikosta oikein "repäistiin", ja käytiin lasten kanssa kirjastossa. Iloisena yllätyksenä siellä oli Petshop-näyttely, jota molemmat tykkäsivät katsella. Touhin tukka on tässä vielä leikkaamatta.


Pienenä tilannekomiikkana kirjastossa sattui myös olemaan taideteos jukolan veljeksistä - jäin vähän pohtimaan, ketä heistä Touhi tukkansa kanssa alkaa eniten isona muistuttaa ;) :


perjantai 22. kesäkuuta 2018

Ikkunoiden ympäröimänä

Nopea päivitys tältä päivältä: olen virallisesti aloittanut ikkunoiden pesun. Useimmiten pesut on tässä huushollissa suoritettu ulkopuolisten toimesta, mutta nyt on asialla rva. Kun ikkunoiden pesu tuli puheeksi pari viikkoa sitten, isäni toi minulle vähällä käytöllä olleen ikkunanpesimen kokeiluun, ja sanoi muuten, ettei ota sitä enää takaisin.

Hahaa, laite on aika hauska. Itse pesu tapahtuu rätin ja ikkunanpesusuihkeen kanssa, mutta kuivaus tuolla laitteella, joka kuulostaa aivan rikkaimurilta. Peseminen ainakin alkoi hauskasti.

En olisi rva, mikäli en paloittelisi projektia oikein pieniin osasiin. Tämän päivän tavoite oli koneeseen tutustuminen ja tuntuman ottaminen. Asuntoni on täynnä eri kokoisia ikkunoita - isot aukeavat normaalisti, pienet ylhäältä alas.

Pesin siis kokeeksi muutaman ikkunan keittiöstä - hyvin meni! olen kuitenkin päättänyt, että meidän asuinkorkeudellamme en aio suorittaa korkeiden ikkunoiden pesua yksin. Eihän ihminen niin helposti horjahda, mutta kun vahinko sattuu, niin se sattuu äkkiä.

Jatkan hommaa huomenna niin monella sisäikkunalla kuin jaksan. Katsotaan, kerkeänkö loppusuoralle tänä viikonloppuna.

Huomaan vapaaviikonloppujeni (mikäli olen kotona) noudattavan samaa kaavaa: siivoan hetken, luen kirjaa hetken, katselen telkkaria hetken...ja sitten taas alusta. Kyllä minä kodin ulkopuolellekin jalkaudun, mutta kotona olo koostuu pääasiassa näistä.

Koska vietän arkivapaanikin muualla, ei yksin kotona oloa oikein kerry. Huomaan kuitenkin kaipaavani sitä, varsinkin kun olen vielä niin tiiviisti lasteni kanssa. Katsotaan, tuleeko tuntemuksiini muutosta, kun Touhi aloittaa tarhan kesäloman jälkeen.

Itse asiassa minun piti edetä huominen saman kaavan mukaan, mutta sainkin yllättäen kutsun ystävälleni kylään, joten menen tietysti sinne!

Ei tarvitse kuin niskaa kääntää, niin rusahduksesta huomaa, kuinka jumissa taas olen. Isommat verryttelyt saavat kuitenkin vielä odottaa, sillä astmaattisuus on vielä siinä vaiheessa, että hengästyminen aiheuttaa lähinnä tikahtumisen. Eilen piti ottaa avaavaa lääkettä pariin otteeseen, mutta sen jälkeen hengittäminen taas sujui normaalisti.

Kun exäni on lomalla, minulla on oletettavasti enemmän aikaa myös liikkumiseen. Lastenhoito on vienyt käytännöllisesti katsoen koko kevään, mutta nyt pitäisi olla viisi viikkoa vähän rauhallisempaa aikaa.

Ennen kuin kolme viikkoa sitten sairastuin, olin ottanut tavakseni jumpata vähän joka ilta. Kun taas vähän toivun, jatkan samaa systeemiä. Kyseessä on ehkä 10 minuuttia jumppaa, mutta sekin on parempi kuin ei mitään.

Tässä se kaunotar on - tulemme viettämään oikein paljon aikaa yhdessä seuraavat päivät!


Tähän taas uppoudun niin usein kuin on mahdollista. En vielä ole keksinyt, kuka mahtaa olla murhaaja:


torstai 21. kesäkuuta 2018

Ihana 5-vuotias!

Viimeisiä flunssan vaiheita viedään, ainakin toivottavasti...se on tietenkin yskimistä ja vinkuvaa hengitystä (infektioastma). Tänään meinasin tikahtua, kun hain Touhin kanssa Naakkaa tarhasta. Onneksi se tarhakin nyt loppui kesäksi, niin rattaiden työntämisestä sinne suuntaan on taukoa.

Ennen kaikkea olen hemmetin väsynyt. Syynä on juurikin tuo 2,5 viikon sairastaminen (ja Touhin sairaus). Toinen syy on toki, että parin viikon lastenhoitoputki on lopuillaan, ja minua odottaa vapaaviikonloppu. Aion kyllä pestä ikkunoita.

Sairaus herätti toiveita: voi, kun Touhi saisi viimein kokea yli neljän viikon jakson ilman flunssaa. Voi, kun kurkunpään tulehdukset eivät olisi niin rankkoja eivätkä ainakaan veisi meitä päivystykseen avaavaa lääkettä hengittämään. Voi, kun ne korvatulehdukset vähenisivät eivätkä ainakaan pahenisi, kun putkia ei enää ole.

Aiemmin en tiennyt, millaista elämä infektiokierrelapsen kanssa on. Nyt se on tullut tutuksi, ja olisi kyllä mukavaa, jos oireilu tulevaisuudessa helpottaisi.

Tänään hain päiväkodista kesälomalle ihanan Naakkasen. Vuosi on merkinnyt hänelle kasvua ihan valtavan monissa asioissa. Kun katselin päiväkodin pöydän ääressä piirtelevää Naakkaa, tuli yhtäkkiä tunne, että mihin nämä vuodet oikein kiitävät!

Nyt tyttö piirtää ihania kuvia, hoitaja on letittänyt hänelle ihanan ranskanletin, ja syksyllä odottavat uudet tuulet - silloin päiväkotiin mennään yhdessä pikkuveljen kanssa. On sisätilaongelmia, hankala hakumatka ja ulkotilaongelmia, mutta aivan upea henkilökunta, johon olen aina voinut luottaa. Voin olla kiitollinen paljosta.

Tänä kesänä Naakka...

-haluaa käydä Muumimaailmassa
- aikoo uida paljon ja syödä jätskiä
- haluaa käydä mökillä
- tykkää erityisesti piirtämisestä
- aikoo olla ainakin 250 päivää kesälomalla.

Ainakin näitä pyrimme antamaan hänelle:

- enemmän aikaa isin kanssa
- enemmän aikaa äidin kanssa ilman Touhia
- haluan lukea hänelle enemmän ääneen
- haluan kuunnella hänen ajatuksiaan
- aikaa isovanhempien kanssa


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Toipumista ja saavutuksia painonpudotuksessa

Aikaa on vietetty lähinnä flunssasta toipuessa, aika pitkä on ollut tämä kahden viikon putki. Viikonloppuna aloin yskiä toden teolla, ja lauantaina iski julmettu korva- ja päänsärky, kun korvat menivät lukkoon.

Tulin nyt vapaaillalleni, kun totesin, että minun kannattaa käyttää iltavapaani...hmm...hiljaa olemiseen. Paikallaan oleminen on se toinen ykkösjuttu. Yskäni tuppaavat kasvaa isoihin sfääreihin, mikäli hiljaa- ja paikallaan oloa ei tapahdu.

Poikkeuksellisen pitkän taudin yksi aiheuttaja on varmaankin ollut huono vastustuskyky, joka taas johtunee siitä, että alkuvuosi on ollut erityisen rankka. En ole tätä ennen juurikaan sairastellut, joten nyt sitten kerralla kunnolla.

Sairastelun ja toipumisen ohella olen iloinen kertoessani, että kuukausien haun jälkeen taidan olla vihdoinkin löytänyt itselleni sopivat ruokamäärät ja -laadut. Painoni on nyt pudonnut kolmisen kiloa alkupainosta (76,7 --> 73,7).

Olen vieläkin pullukka, mutta noin puolessa vuodessa olen kyennyt stoppaaman lihomisen ja jopa laihtunut muutaman kilon! Paino ei ole jojoillut missään vaiheessa, ja nyt vain jatkan samaan malliin.

Syön edelleen proteiinijuoman aamupalaksi, lounaalla jotakin melko kevyttä, välipalan, ihan tavallisen päivällisen (siis samaa kotiruokaa kuin lapsenikin) sekä leipää vasta iltapalaksi.

Sokeroituja juomia en juo oikeastaan koskaan, sipseihin olen koskenut ehkä kaksi kertaa puolen vuoden aikana (ottanut muutaman, jos jossakin kyläpaikassa on ollut tarjolla). Samoin olen ottanut esim. pienen palasen kakkua/piirakkaa, jos on tarjottu.

Voin pitää viikossa yhden päivän, jolloin syön vähän vapaammin (esimerkiksi kohtuullinen annos ranskalaisia perunoita ruuan lisäkkeenä tms.). Katson, että jos kuvitteellisesti söisin tänään jonkun herkun, esimerkiksi pullan, seuraavan herkun aika olisi vasta loppuviikosta, esimerkiksi perjantaina.

Sanoisin, että hankalampaa kuin rutiinin noudattaminen, oli sopivien ruokamäärien ja ruuan koostumuksen löytäminen. Kokeilemalla, yrittämällä ja välillä erehtymällä tasapaino on nyt löytynyt.

Kohtuus on toiminut siten, että vaikka tämä itse kehittelemäni dieetti on melko salliva, vähemmän terveellisten ruokien määrä on pysynyt kohtuullisena, eikä herkku silloin tällöin ole nostanut painoani mihinkään.

Mistä tykkään 3 kiloa hoikempana? No, ainakin housut mahtuvat paremmin jalkaan, mahani tuntuu olevan vähemmän tiellä ja varpaankynsien leikkaaminen on helpompaa :D

Eniten tykkään varmaankin siitä, että olen ylipäätään onnistunut pudottamaan painoani ja vieläpä terveellisellä, maltillisella tavalla. Näläntunne vaivaa harvemmin, kroppani on ilmeisesti tottunut vähempään ruokamäärään.

Haluaisin sanoa, että olen vähemmän väsynyt, mutta en kyllä ole (väsymys taitaa johtua muista syistä)... Kuitenkin, jalka tuntuu nousevan hieman kevyemmin, ja lastenhoito on hieman helpompaa =)

Painoindeksi sanoo, että olen lievästi ylipainoinen. Taisin lähteä liikkeelle merkittävästä ylipainosta. Tämä on tietenkin suuntaa antavaa, en aio tuijottaa painoindeksiä sokeasti. Normaalipainoon minulla on matkaa noin 10 kiloa, ja sen saavuttamiseen menee vielä aikaa. Onneksi ei ole mikään kiire!


lauantai 16. kesäkuuta 2018

Outolintu

Kun erosin puolisostani ja hän muutti pois yhteisestä kodistamme, liityin heti erääseen ryhmään, jossa eronneet keskustelevat pääasiassa lapsiin ja huoltajuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Taustana kerron nyt, kuten on varmaankin ilmennyt, meillä on yhteishuoltajuus 1- ja 5-vuotiaista lapsistamme. Tämä tarkoittaa sitä, että päätämme lapsia koskevista asioista yhdessä, ja meillä on esim. yhtäläinen oikeus saada tietoa viranomaistahoilta lapsiin liittyvistä asioista.

No, eräs syy ryhmään liittymiseen oli, josko löytyisi vertaistukea tilanteeseemme. Huomasin nimittäin, että olen taas kerran tilanteessa, jossa jokin minuun liittyvä asia on niin erikoislaatuinen, että tietoa ja ohjeistusta on erittäin vaikea löytää. 

Vuonna 2009 ongelmani oli whiplashin jälkitila. Nyt, kun haasteenani on eronneen pariskunnan vuoroasuminen (lapset siirtyvät asunnosta toiseen suhteellisen harvoin), olen havainnut olevani jälleen tilanteessa, jossa ulkopuolisia neuvoja tai vertaistukea on vaikea saada.

H-moilasina on ollut sekä kirkon perheasiainkeskuksen että perheneuvolan väki. Täytyy tässä mainita, että edellinen taho piti ratkaisua kunnioitettavana, jälkimmäinen tosi outona ja kenties lasta hämmentävänä.

Ei varmaan tarvitse mainita, että minkäänlaista ammatilliseen kokemukseen liiittyvää infoa ei tietenkään herunut...tuli taas mieleen niskan retkahdusvamma ;) 

Sain ryhmässä muutaman hyvin vähättelevän kommentin tilanteestani, joista en kyllä lannistunut. Niiden perusteella kuulun niihin, joiden tulisi olla onnellisia, koska molemmat vanhemmat ylipäätänsä suostuvat tapaamaan lapsiaan. 

No, onhan se näinkin, kommentti tuo mieleeni erään vuosien takaisen kommentin, jossa minua niskavaivoineni, verrattiin kuolemansairaaseen ihmiseen, ja käskettiin olemaan valittamatta....mutta kun 27-vuotias ihminen ei kertakaikkiaan pysty olemaan valittamatta, jos huimauksen takia ei pääse ulos, ja oksentamatta ei pääse neljän metrin päähän vessaan. Kukaan ei osaa kertoa aikaa, kuinka kauan tilanne tulee kestämään (minun kohdallani pahimman ajan pituudeksi tuli 1,5 vuotta). 

Josko tästä jotakin opppisimme...ongelmia ei voi asettaa tärkeysjärjestykseen. Omasta mielestäni ei tarvitse olla ihan kriisitilanteessa, jos avautuu jostakin ongelmasta ja haluaa apua ja keskustelua. Selvisin itse kriittisimmästä whiplash-vaiheesta juurikin ratkomalla pienempiä ja suurempia ongelmia. 

Nyt haluan jakaa vertaistukea ja kokemustietoa niskan retkahdusvammasta ja sen jälkitilasta. Samalla tavalla haluan pala palalta käsitellä tätä aikuisten vuoroasumista eron jälkeen. Kokemusperäistä tietoa löytyy niskan retkahdusvamman jälkitilasta vähän enemmän ja vanhempien vuoroasumisesta vieä hieman vähemmän =) 

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Selkäkramppi pirulainen

Minulla oli suunnitelmana kirjoittaa mökkiviikonlopustani, luontohavainnoista ja sen sellaisesta. Nyt suunnitelma muuttui. Terveyteni on hieman reistaillut viime päivinä. Ensinnäkin, tulin viikonloppuna uudelleen kipeäksi (taisin jo tästä mainita).

Virus taitaa olla eri kuin viimeksi, tämä flunssa on ollut tosi tukkoinen ja yskittävä, ja tietenkin oikein hitaasti etenevä. Se on aiheuttanut muun muassa vaikeuksia lastenhoidossa.

Todellinen niitti iski eilen aamulla, kun nousin sängystä ylös. Noidannuoli pirulainen oli asettunut "taloksi" selkääni.  Syy taisi olla edellisessä yössä: yskin ihan kamalasti, ja yritin samalla hillitä yskääni, ettei Touhi herää (hän kuitenkin heräsi). Jokin tällainen nytkähdys kehossani aiheutti luultavasti venähdyksen/krampin.

En kyennyt kumartumaan tai oikeastaan tekemään muuta kuin kävelemään tikkusuorana. Totesin, että nyt on aika soittaa apuvoimia, jotka onneksi saapuivat lasten ukin muodossa.  Minun päiväni kului Sirdalud- ja särkylääkekuurilla.

Homma on tähän aamuun mennessä kehittynyt siten, että pahin kivun piikki on poissa, ja kumartumaan pystyn ainakin senttimetrin verran :D Särkylääkekuuri, lepo ja varovainen liikuttelu vievät toivottavasti tilannetta eteenpäin.

Olen lyhyessä ajassa huomannut, että minun olemassaoloni on kodin pyörittämisessä ja lasteni hoidossa oikein tärkeä asia. Kun ei pysty vaihtamaan kotihoidossa olevan lapsen vaippaa, ei mistään tule mitään.

Silläkin on merkityksensä, että jääkaappi tyhjenee, pyykkivuori kasaantuu ja siitä sängynpohjalta ohjeita "henkilökunnalle" huutelevasta sairastupalaisesta on apua niille, joille minun normaalisti suorittamani tehtävät eivät ole tuttuja. On hyvä välillä huomata, että omalla työpanoksella on niin suuri merkitys!

Tilanteesta huolimatta olen pysynyt tähän asti mukana minimalismipelissä. Poistan siis niin monta tavaraa, mitä päivämäärä ilmoittaa. Eilen luku oli 12, tänään 13. Se näkyy jo hieman, mutta kylläpäs meillä on kertynyt nurkkiin kaikenlaista. Aiemmin suoritettu konmaritus kyllä auttaa asiaa hieman - tavaraa on jo ennestään vähemmän kuin ennen maritusta.

Aloitin myös viikonloppuna uuden kirjan: se on nimeltään "Se mikä ei tapa". Kirja on jatkoa Millenium-trilogialle, eli dekkarista on kysymys. Kirjan nimi taas on oikein osuva parin viime päivän olotilaani nähden :D

Hitti mikä hitti, mutta olen tykännyt kirjasarjasta valtavasti. Luin aikanaan ne 3 ensimmäistä kirjaa ahmien, itse asiassa kahteen kertaan. Katsoin elokuvatkin, niissä ei häirinnyt kuin että henkilöhahmot näyttivät ihan erilaisilta kuin olin kuvitellut.

Rva jatkaa itsensä parantelua täällä kotioloissa, toivottavasti huominen näyttää taas astetta valoisammalta!

PS. Touhi on jo paremmassa kunnossa. Antibiootti jatkuu vielä huomiseen

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Loppuviikon kommervenkkejä - osa 1

Torstaina löysin itseni taas kerran päivystyksestä Touhin kanssa. Poika rupesi tosi itkuiseksi päiväunien jälkeen, oli räkäinen ja kuumemittari näytti 38,5. Jokainen korvatulehduskierrelapsen vanhempi tietää, mitä se merkitsee, kun alle viikko aiemmin on sairastettu flunssa.

Hurruutimme taksilla lastenklinikalle. Touhi muuttui hetkeksi kivuistaan huolimatta ihan toiseksi pojaksi. Hän puhui taksikuskille kaikilla kymmenellä autoiluun liittyvällä sanallaan, ja oli hyvin onnellinen, kun oli päästy taksiin ja liikenteeseen.

Klinikalla ilo sitten sammui, mutta mitään hirveää kriisiä ei syttynyt. Odottaessa Touhi selvitteli tehtäväseinän pulmia (nopeammin kuin minä älysin, mitä niissä pitää tehdä. Kun lääkäri tutki, oli ihan kamalaa. Kun hoitaja tutki vähän lisää ja antoi vielä lääkettä, oli myös kamalaa.

Touhilla todettiin molemminpuolinen korvatulehdus. Molemmat putket olivat lähteneet paikoiltaan. Toinen oli vielä korvassa, toinen oli jo tippunut pois. Kymmenen kuukautta onkin jo putkille hyvä ikä, toivottavasti uusia ei tarvita.

Hengityksestä oltiin myös vähän huolissaan, sillä Touhin historialla sitäkin on syytä tarkkailla. Pohdittiin, täytyykö antaa jo klinikalla Ventolinea, mutta päädyttiin hyvän happisaturaation vuoksi, että kotona sitten, tarvittaessa.

Sen sijaan saatiin Kortisonia nestemäisessä muodossa hengitystä helpottamaan. Mielestäni siitä olikin hyötyä, Ventolinea ei kotona tarvittu. Antibioottikuurilla ollaan nyt viikko, toivottavasti korvat siihen mennessä parantuvat.

Mitäpä rva tästä sanoisi...no olen minä jo tähän tosi väsynyt. Nyt on yli vuosi oltu tulehduskierteessä, takana on putkitusjonot, tulehtukset putkienkin jälkeen ja nyt tulehdukset ilman putkia. Onneksi vain ensimmäinen sairausyö jäi vähille unille, esimerkiksi viime yönä nukuttiin tosi hyvin.

Perjantaina minä sain onneksi kaivattua taukoa, kun lähdin mökille vanhempieni avuksi siivous- ja kitkemishommiin. Oli hauskaa matkustaa paikan päälle (tai melkein) pitkän matkan bussilla pitkästä aikaa.

Perjantai-ilta meni kyllä siten, että en määränpäässäni sänkyyn päästyäni jaksanut lukea edes sivua kirjaa, niin väsynyt olin tautiviikon jäljiltä. Minulle olikin tehty hauska sänky, sillä kerrossängyn alapetin suojaksi oli viritetty tumma lakana (ikkunoissa ei ole verhoja, ja nyt on tosi valoisat yöt). Nukuin oikein pitkät unet.

Tässä Touhi ratkaisee pulmia päivystyksen odotustilassa:


tiistai 5. kesäkuuta 2018

Puistoruokailu, päivähoitosäätö ja meditaatio

Tällä viikolla ei ole vielä tapahtunut mitään kummallista, mikäli ei lasketa tänään taivaalta tippunutta muutamaa sadepisaraa! Lisää kaivattaisiin, tänään naapurikaupunginosassa syttyi pieni tulipalo, kun joku heitti maahan pudonneisiin puunsiemeniin epähuomiossa tupakantumpin/tulitikun.

Sekä Touhi että minä olemme nyt toipuneet flunssasta, Naakalla on lievä tauti myös. Eilen alkoi leikkipuistossa puistoruokailu, mitä menimme Touhin kanssa kokeilemaan. Naakan kanssa ei aikanaan ruokailtu, sillä ruoka tarjotaan klo 12, mikä oli hänelle liian myöhään.

Touhin mielestä oli hauskaa jonottaa lohikeittoa - hän saikin kattilan viimeisen annoksen! Vähän liikkeessä se ateria syötiin, mutta syötiin kumminkin! Kotiin tullessa saatoin laittaa hänet vaipanvaidon jälkeen suoraan nukkumaan.

Naakan päivähoidon tilanteen muutokset eivät ole ainakaan helpottaneet. Loppuviikosta tuli tieto, että päiväkotiin, siis sinne ahtaisiin väistötiloihin, tulee kokonaan uusi ryhmä. Homma on siinä mielessä ristiriitainen, että periaatteessa olen monipuolisuuden kannalla, mutta tämä oli ehkä väärä ajankohta, kun se varsinainen päiväkoti on remontissa (nyt on alkanut myös puistoremontti väistötiloissa).

Tämähän tarkoitti sitä, että Naakan ikäryhmää siirretään eskariin 6-vuotiaiden joukkoon. Meidän Naakka ei siirry, koska pikkuveljellä on paikka, mutta kaikki lähimmät kaverit lähtevät. Olemme joutuneet pohtimaan asiaa monelta kantilta.

Ikävää on juurikin yhtenäisen, hyvän porukan hajoaminen. Tyttöjä ei näyttänyt jäävän ollenkaan. Naakalle, joka on tänä vuonna kokenut vanhempien eron, soisin mahdollisimman vähän muutoksia.

Tänään hänen ryhmänsä työntekijä soitti minulle. Hekin olivat pohtineet tilannetta, ja ehdottivat, että Naakka voisi vaihtaa ryhmää. Toisessa ryhmässä on useampi Naakkaa vuotta nuorempi tyttö, ja toisaalta aloittamassa on kuulemma yksi täysin samanikäinen.

Päätettiin myös, että siirto koululle, eskarin puolelle, pidetään mahdollisuutena, mikäli Naakalle tulee vaikeaa. Tässäkin on ongelmansa. Toisaalta, kaikenlaisesta uudesta kiinnostunut Naakka varmaan tykkäisi olla viskarina eskarissa. Toisaalta, haluaisin pitää syvällisen ja helposti asioista huolestuvan tyttöni vielä vuoden hieman koululaisia pienempien lasten vaikutuspiirissä.

Entäs minä itse? Kun tästä kirjoittamisesta selviän, olen päättänyt pitää pitkästä aikaa pienen Mindfulness-meditaatiotuokion. Edellisestä harjoituksesta on, hmm, ehkä vuosi, ja olen ollut viime aikoina sekä väsynyt että stressaantunut.

Sitten muistin, mitä olen itse toisille puhunut - meditaatioharjoituksista on hyötyä!

Valitettavasti olen tullut myös siihen tulokseen, että niskani tykkää, mitä vähemmän kävelen. Kun olin viikonlopun melko paikoillani flunssassa, se julmettu rauhoittui huomattavasti. En minä lenkkeilyä ole lopettamassa, mutta täytyy todeta, että niska tykkää paikallaan olosta, selkärangan loppuosa taas ei :D

Lyhyillä vapaahetkilläni lueskelen mielelläni, ja välillä samoja kirjoja useaan kertaan. Ensi viikonloppuna minulla on vapaata, ja olen menossa siivoamaan mökkiä. Siirtyminen kuulostaa rasittavalta, itse mökillä olo ei.




lauantai 2. kesäkuuta 2018

Vauva-aika, kyllä- ja ei-lista

Tällä kertaa rva päätti kirjoittaa pienen muistelon 2013- ja 2016- syntyneiden vauvojensa arkeen liittyvistä (ja liittymättömistä) asioista.

Rva muistaa, kuinka uudet termit vain vilisivät silmissä...elettiin vuotta 2012, ja rva oli juuri tiedostanut päätyvänsä todennäköisesti äidiksi seuraavan vuoden toukokuussa. Kaikki oli uutta ja käsitteiden määrä oli suorastaan ahdistava.

Vauvan saamiseen ja vanhemmuuteen liittyy mielestäni aivan valtavasti "pitäisi"-juttuja. Tuntuu, että yhtäkkiä kaikkien pitäisi rakentaa vanhemmuutensa tasan samanlaisiin puitteisiin, vaikka jokainen perhe on oikeasti erilainen.

Tässä kirjoituksessa rva on päättänyt listata meillä toimineita ja toimimattomia juttuja unohtamatta pilkettä silmäkulmasta. Aloitan ei-listasta ja etenen kyllä-listaan. Loppuun sain muutaman jutun, joka jäi kokeilematta, kun lasten vauvaikä loppui.

Nämä eivät iskeneet:

Värikylpy

Sanon ihan suoraan, että yök! En tykkää, kun ruualla sotataan. Kun edes ajatus vauvan viemisestä värikylpyyn (tai sotkun siivoaminen sen jälkeen) nostatti inhon väreet rva:lle, ilmoittautuminen todellakin jäi.

Suuri osa vanhemmista tuntuu kuitenkin pitävän tästä lajista ja jopa toteuttavan sitä kotosalla. Lapseni voivat ehkäpä toteuttaa sitä isoina omassa kodissaan, joko itsensä tai jälkeläistensä kanssa...

Sormiruokailu

Tämä kuuluu samaan sarjaan kuin edellinenkin, eli sotku inhottaa. No, esikoiselle taisin antaa parsannuppuja tai jotakin sellaista imeskeltäväksi. En tiedä, hyötyikö hän siitä vai ei. Häntä ja kuopusta syötin lusikalla, kunnes oppivat sen itse. Naakka on jo toki täysoppinut, Touhi tarvitsee vielä välillä apua.

Sormiruokailukin on kuulemma vauvalle hyvä juttu - ei vain ollut meidän juttu. Nuorempi tykkää nyt maistella uusia makuja ja koostumuksia, vanhempi ei sitten yhtään.


Kantoliina

Tästä olin oikeasti innostunut ennen esikoista, ja jopa hankin sellaisen! Olisin tykännyt kulkea vauva kantoliinassa katseilta piilossa ehkä rintaa imien. No, en sitten koskaan älynnyt, miten se liina pitää sitoa, jotta pysyy.

Kerran sain jo Naakan pysymään "pussissa". Kului viisi sekuntia, ja vauva humpsahti pois pussista - onneksi vain syliini! Sen jälkeen totesin, että minä ja kantoliina emme turvallisuussyistä sovi yhteen - kantoliina sai lähteä. Eikä Naakka edes suostunut imetykseen.

Perhepeti

Tähän itselläni ei ole ollut minkäänlaista vetoa. Tarvitsen nukkuessani oman tilani, ja jos Naakka näkee välillä painajaisia, hän tulee toki silloin viereeni. Pääasiassa tuntuu siltä, että kun kaikki nukkuvat omissa sängyissään, yöt sujuvat paremmin. Samaa argumenttia käyttävät muuten myös perhepedin kannattajat ;)

Myönnän myös, että tunnen tarvitsevani pienen etäisyyden lapsiini edes yöllä.

Luonnonmukainen synnytys

Tätä vouhotusta en oikeasti ymmärrä. Tai ehkä se johtuu osaksi siitäkin, että olen synnyttänyt kaksi kertaa, ja synnytysteni yhteiskesto on tasan 100 tuntia.

Periaatteessa monenlaiset luonnonmukaisuudet ovat mielestäni kiehtovia, ja olen yrittänyt viehättyä tästäkin lukemalla asiasta artikkelin toisensa jälkeen. En vain pääse ajatuksesta, että jos kerran apukeinoja siihen julmettuun, päiväkausien kipuun on keksitty, miksi niitä ei saisi käyttää?

Toiseksi, ainakin jälkimmäinen, ellei ensimmäinenkin vauvani,  olisi kuollut, mikäli homman olisi annettu edetä luonnonmukaista tahtia. Halleluja, kivunlievitys ja kehittynyt terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmämme! Amen.

Itsetehdyt soseet

Pohdin vähän, kuuluuko tämä kokonaan tälle puolelle...tein nimittäin molemmille lapsille itse soseita jonkin verran. Kuitenkin totesin, että kiinnostukseni ei oikein ole tällä alueella. Lapseni ovat kasvaneet pääasiassa purkkiruualla. Touhi syö vieläkin useimmiten lounaaksi purkkiruuan. Naakka syö ajoittain spagetti bolognesen...

Nyt voin kuitenkin jo sanoa, että nuorimmainenkin, 1v 9kk, syö joka päivä myös samaa ruokaa siskonsa ja minunkin kanssani. Pääosin kokkaan ruuan itse, mutta eineksiäkin käytämme.

Mutta itsetehtyihin soseisiin...minä olen ja olen ollut aiemminkin se pääasiallinen ruuanlaittaja. Saan aikaiseksi ihan hyvää ruokaa, mutta ruuanlaitto, saati sitten leivonta eivät ole ensisijaisia kiinnostuksen kohteitani. En myöskään ole tuntenut pelkoa, saavatko vauvani/taaperoni tarvitsemansa purkkiruuasta. Esikoinen on sopusuhtainen viisivuotias. Kuopus on jämäkkä 1-vuotias.

Vauvauinti

Hmm...rva ei halua ottaa vastuuta vauvan hengissäpitämisestä vedessä...lisäksi ne vauvauinnit tunnutaan järjestävän mahdollisen aikaisin viikonloppuaamuisin, jolloin rva ei ainakaan halua olla liikkeellä, ellei ole pakko.


Lapsentahtisuus

Tuotanoinniin...minä tykkään päivärytmistä ja -rutiineista, ja olen ohjannut vauvojani niihin niin pienestä kuin se on vain ollut mahdollista (joskus toimi, joskus ei). Ruokinnat jne. asettuivat molemmilla vauvoilla hyvin nopeasti tiettyihin kellonaikoihin, ja vuorokausirytmiin päiväunineen jne. päästiin noin puolen vuoden ikään mennessä. Molemmat ovat nukkuneet vain yhdet päiväunet aika pienestä saakka.

Jos en ole ymmärtänyt lapsentahtisuutta väärin, niin meillä on taidettu pyrkiä juurikin siitä pois. Parhaiten on toiminut, kun ruokailuilla, nukkumisilla jne. on ollut tietyt aikansa, toki hieman tilanteen mukaan joustaen.

Näistä sen sijaan tuli lemppareita:

Kestovaipat

Tämä on monen inhokki, mutta rva tykästyi kestovaippailuun, ja etsi tietoa vaipoista jo odotusaikana. Jätemäärä huolestutti, ja minua toisaalta ilahdutti ajatus siitä, että vaippoja olisi aina kotona saatavilla. Lisäksi kestovaipat ovat ylisöpöjä!

Opettelin siis AIO:t, sisävaipat, kuoret ja taskut. Parhaiksi osoittautuivat taskut, eli sellaiset, joihin laitetaan sisälle tarvittu määrä täytteitä. Ihan vastasyntyneille en oikein löytänyt sopivia vaippoja, homma alkoi toimia, kun kiloja oli noin viisi ja reidet olivat vastasyntyneen reisiä paksummat.

Kokonaan meillä ei ole koskaan kestoiltu, tällä hetkellä vaippaiässä on vielä Touhi, joka käyttää kestoja noin 50-prosenttisesti.

Perhekahvilat

Uskaltauduin perhekahviloihin jo Naakan ollessa ihan pieni. Aluksi kyllä jännitti, mutta totesin vapaamuotoisen kahvittelun lapsille sopivan ympäristön kera ihan mahtavaksi jutuksi. Käymme säännöllisesti MLL:n perhekahvilassa sekä leikkipuiston sisätiloissa erilaisissa aamupäivä-aktiviteeteissa.

Olen tavannut perhekahvilassa ihan mahtavia äitejä ja isiä lapsineen. Henkilökunta leikkipuistoissa on ollut osaavaa ja tsemppaavaa, ja voin kyllä suositella niitä kaikille. Silti, ne eivät ole kaikkien juttu. Joku on jopa sanonut, että siellä käyvät järkyt päällepäsmärimammat (kuten ilmeisesti rva ;), jotka luulevat tietävänsä kaikesta kaiken, huh!

Vauvatus

Toimenpiteen nimi on kamala, mutta homma toimi lapsillani...itse asiassa molemmat tykkäsivät siitä valtavasti. Vauvatuksessa tehdään esim. pyöritysliikkeitä vauvan käsillä, potkimisia jaloilla jne. Toistoja tehdään useampi kerrallaan. Samalla voidaan toistaa esim. runoja ja hokemia tai vaikka laulaa.

Se ei ole varsinaista jumppaa, vaan toistamisten avulla vauva oppii oman kehonsa liikeratoja ja on kosketuksen ja katsekontaktin kautta vuorovaikutuksessa aikuiseen. Tämä oli ihanaa!

Säännöllinen päivärytmi

Ei se pieni vauva elä kello kaulassa, mutta tähän pyrittiin melkein alusta asti. Toimii meillä.

Vauvamuskari

Voi että, kun minä nautin, ja erityisesti nuorempi lapseni. Nyt ollaan kyllä jo taaperomuskarivaiheessa, mutta olen itse sen verran musikaalinen, että musiikki vuorovaikutuksen ja yhdessä olemisen tapana on minulle todella luonteva.

Touhi tykkää musiikista, laulamisesta, tanssista ja taputuksista. Uskon myös, että varhainen musiikin harrastaminen kehittää lapsen musikaalisisa kykyjä jo ihan pienestä alkaen. Nyt muskarivaihe loppuu, ja tilalle tulevat päiväkodin musiikkihetket.

Verkostoituminen

Jos voin jostakin antaa itselleni hatunnoston, niin se on verkostoituminen kotiäitiaikanani. Kun muutimme tälle alueelle, menin ihan asiakseni kerhoihin ja leikkipuistoon, ja aloin jutella muille vanhemmille.

Pikkuhiljaa selvisi, kuka missäkin asuu, ja kenellä on samanikäisiä lapsia. Parasta on ollut, kun on todettu, että taidetaan asua ihan samassa talossa. Viimeisin parannus yhteydenpitoon on todellakin ollut whatsapp-ryhmä talomme pikkulapsiperheille. Ilmoitamme vain, että nyt ollaan menossa ulos, kuka muu lähtisi. Melkein aina löytyy seuraa.

Tänä vuonna, kun pitkä parisuhteeni kriisiytyi ja päättyi eroon, on vanhempi-verkostostani tullut melkeinpä elintärkeä.

Vuoroasuminen eroperheessä

Tämä ei liity suoraan vauvoihin, vaan uuteen asumiskuvioomme. Koskapa yhteydenpito exän kanssa toimii, olemme päätyneet ratkaisuun, jossa lapset ovat pääasiassa luonani. Tämä tarkoittaa sitä, että he tällä hetkellä siirtyvät isälleen vain joka toinen viikonloppu.

Suurin syy oli ehkäpä kuitenkin lastemme ikä - mielestämme he ovat esimerkiksi vuoroasumiseen, siis lasten,  vielä liian pieniä.

Siispä vuorottelemme siten, että exä tulee hoitamaan lapsia kanssani useina iltapäivinä/iltoina viikossa. Meillä kummallakin on arkena yksi vapaailta ja -yö. Minä vietän tällä hetkellä vapaani exän asunnolla, ja hän on silloin asunnollani lasten kanssa.

Mitä olisin halunnut kokeilla:

- vauvatanssi (kokeilin kerran, mutta jo liian ison vauvan kanssa)
- bumbo-tuoli (tämä vaikutti ihanalta ja kätevältä, mutta jäi hankkimatta)
- vauvakino (leffassa olisi ollut kivaa käydä vauvan kanssa)

Ehkä näitä on muitakin, saatanpa päivittää listaa, kun tulee mieleen =)



Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...