lauantai 3. joulukuuta 2022

Elokuviin

Päätin oikein repäistä ja varasin itselleni ja lapsille leffaliput. Kaiken suoratoiston aikana leffassa käynti ei ehkä ole enää se ykkönen. Kuitenkin, elokuvateatterissa on oma tunnelmansa, ja haluan lapsille kokemuksia siitäkin.

Meillä on pari lahjalippua, joten kustannukset eivät pääse nousemaan liian korkeiksi. Saamme jopa popcornit - kiitoksia vain lahjoittajalle :) Minun täytyy vähän tarkkailla budjettia, tänä syksynä on kulutettu vähän enemmän kuin tienattu, ja haluan saada talouden takaisin tasapainoon.

Koska Lasse-Maijan etsivätoimisto on tullut ensi-iltaan, minun ei tarvitse edes mennä katsomaan animaatiota ;) Ei vaan, nekin ovat ihan kivoja kai. Tämä kyseinen leffa kiinnostaa kuitenkin myös itseäni enemmän.

Naakka on käynyt elokuvissa useamman kerran, mutta Touhi aiemmin ainoastaan kerran. Itse en ole ollut mukana viime aikoina, eli odotettavissa on mukavaa vaihtelua minullekin. Siirtymäkään ei ole hankala - meidän kaupunginosassamme on nykyään leffateatteri.

Olen myös havainnut, etteivät ainakaan minun lapseni enää nykyään katso kovin paljon elokuvia. Youtuben lyhyet videot vetävät puoleensa enemmän. Itse asiassa nyt olen useimmiten kieltänyt sen ja vaatinut että katsotaan "oikeita" lastenohjelmia - siinä on hankaluuksia erityisesti Touhilla.

Tässä on eroa omaan lapsuuteeni - lastenelokuvan katsominen (siis itselle uuden) oli harvinaista herkkua. Kun uusi vhs-video hankittiin, se oli juhlapäivä. Kun pohdin näitä, tunnen itseni välillä todella vanhaksi.

Omalla elokuvatuntemuksellani en voi kehua. Olen toki nähnyt elokuvia, mutta mikään varsinainen harrastaja en ole. Jos katson jotakin, tykkään useimmiten katsoa sarjoja - on mukavaa seurata samojen henkilöiden draamaa pidempään.

Kohta olen kuitenkin nähnyt yhden leffan enemmän!

Naakka on ollut tällä viikolla flunssassa, mutta on nyt toipunut. Naakalla on sama ominaisuus kuin minulla - flunssassa ollaan todella tukossa. Nyt Naakka on viimein suostunut ottamaan nenäsuihkeen, mikä on helpottanut varsinkin nukkumista. 

Ihmeen kaupalla flunssa ei tarttunut meihin muihin. Yleensä Naakka ja Touhi sairastavat miltei samat taudit läpi. toivottavasti seuraavat viikot menevät hyvin ja mielellään joulunkin yli. 

PS. Sain eilen olkapäähäni kortisonipiikin, ei siis uintia tänä viikonloppuna.

PPS. Nukuin ensimmäisen yön hyvin, siis ilman keskeytyksiä, pitkään aikaan - koskahan kipeät ja painajaisia näkevät lapset osaavat hoidella itse itsensä aamuyöstä.

PPPS. Olen pohtinut konkreettisia tekoja sähkön ja ruokakulujen säästämiseksi. Kirjoitan varmasti niistä lähiaikoina.




torstai 1. joulukuuta 2022

Tunteet laidasta laitaan, itsenäinen kotielämä ja sen menetys

Naakka on kiitollinen, ettei tarvitse enää mennä koulun jälkeen ip:hen. Ymmärrän tämän hyvin, sillä Naakalle meluisa ip oli usein kuormittava koulupäivän jälkeen. Välillä siellä oli kuitenkin todella mukavat leikit ja tekemiset.

Minähän en tarkkaan tiedä, mitä kolmosluokkalaiseni milloinkin kotona tekee. Pisimmillään hän on nelisen tuntia itsekseen (joskus kaverin kanssa), lyhimmillään noin tunnin. Tietääkseni hänen olemisensa on Sims- Youtube- ja kirjanlukupainotteista. Välillä johonkin nurkkaan on tehty barbileikit.

Miten homma sitten sujuu, kun kaikki ei mene niin putkeen? Maanantaina sain töihin usean soiton. Ensin pelotti, sitten ei tiennyt, voiko ottaa välipalaa (on voinut aina ottaa itselleen välipalaa). Kolmanteen soittoon en enää vastannut, kun olin kokouksessa. Äksidentti ei onneksi ollut suuri: hammas oli irronnut, siis irtoamassa oleva maitohammas ;) 

Luulin että kotona olisi ollut vastassa hellyydenkipeä lapsi, jonka kanssa viettäisin illan läheisissä merkeissä. No ei, hän "tsekkasi" läsnäoloni ja lähti kaverin kanssa pulkkamäkeen :D 

Elämä kulkee väistämättä eteenpäin. Tällä viikolla minun sukuni vanhimmalle (96-vuotias) tuli aika siirtyä hoivakotiin. Kotihoito ei enää riittänyt ja onnettomuusriski vaikean liikkumisen takia alkoi olla liian suuri. Muistin kanssa alkoi olla merkittäviä ongelmia.

Siirtymä ei ollut mieluinen suvun vanhimmalle. Toivottavasti balanssi löytyy ennen pitkää. Luulin, että olisin itse lähinnä helpottunut, kun suvun vanhin on nyt valvonnan alla. Minulle ei tullut kuitenkaan pelkkää helpotusta.

Tuli myös surullinen olo. Suvun vanhin joutui jättämään puolivuosisataisen kotinsa. Tämä koti oli minulle lapsuuden mummola. Viimeinen jäljellä oleva. Minulle tuli ja tulee yhä paljon muistoja mieleen. Olen surullinen, kun suvun vanhin on surullinen. Olen helpottunut, kun häntä hoitaneiden lähisukulaisten taakka viimein kevenee. Luulen, että kaikki alkaa lopulta sujua paremmin.

Iloa koettiin tänään joulukalentereiden merkeissä. Niitä tuli tällekin vuodelle liikaa. Arkipäivästä huolimatta lapset olivat ylhäällä oikein aikaisin. Tästä se lähtölaskenta jouluun alkaa. Minä olen tänään kotona, ja ohjelmassa on "joulupukkijuttuja".

En voi väittää, että tykkäisin kirjoittaa osoitteita joulukortteihin. Olen kuitenkin tyytyväinen, kun saan sen tehtyä. Tilasin vaihteeksi kuvakortit, vaikka kuva ei kyllä nyt ole kovin jouluinen. Onpahan päivitetty kuva Naakasta ja Touhista. Lahjojen paketoiminen ei myöskään ole varsinainen intohimo, mutta sujuu, jos on esimerkiksi äänikirja kuunneltavana taustalla. 

Tänään pitää myös tehdä eräs virallinen paperi. Kukaan ei varmastikaan tykkää täyttää virallisia papereita, mutta usein ne menevät nopeammin kuin on arvellut, tai ainakin joskus.



sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Neljänkympin rajapyykki ja terveys

 Neljänkympin ei pitäsi käsittääkseni olla mikään terveydellinen virstanpylväs. Itse asiassa moni nainen neljänkympin molemmin puolin tulee nykyään äidiksi ensimmäistä kertaa. Moni on elämänsä kunnossa eikä suuria muutoksia tapahdu.

Minulle on kuitenkin ilmaantunut vaikeahoitoinen astma. Munasarjani on jo pari vuotta sitten ultrattu käytännössä tyhjiksi, mikä tapahtui omaan makuuni hivenen liian aikaisin. Tuttavapiiriin on ilmestynyt ms-tautia, syöpää, erilaisia mielenterveyden ongelmia, ja sen sellaista.

Haluaisin uskoa, ettei 40 vuotta ole mikään erityinen rajapyykki, mutta jotenkin tuntuu, että todella monille napsahtaa jotakin tässä vaiheessa. En edes tarkoita kolotuksia ja alkuvaiheen kulumia yhtään missään - monille tulee hyvinkin paljon hoitoa tarvitsevia ja tulevaisuutta määritteleviä sairauksia.

Haluaisin uskoa, että omalle terveydelle on tehtävissä paljon. On kuitenkin kurja tunne, kun keho pistää ajoittain vastaan, kun minä olen varannut aikaani juurikinsen huoltoon. Tosin kuluneella viikolla ei ole ollut muita ongelmia kuin tulehdus olkapäässä ja polviongelma Pilateksessa.

Olen nyt nelikymppisenä alkanut käsittää konkreettisesti elämän rajallisuuden. Tosin oletan, että elämää on vielä oikein paljon jäljellä. Toivottavasti. Elämän loppuminen ei ainakaan vielä pelota - tosin juuri viime yönä näin unta, että minulla diagnosoitiin jotakin fataalia.

Osittain oman kehon krempat kokee voimakkaammin kun näkee joka päivä lastensa liikkuvan. Kun jokin tietty liikkuminen sujuu itseltä, tuntuu voimakkaalta ja tavallaan kuolemattomalta. Kun taas ei suju, ajatukset ovat varsin toisenlaisia.

Hivenen negatiivissävyisen kirjoitukseni lopuksi haluan mainita, että minusta tuntuu nyt nelikymppisenä, että naisen elämäni on vasta alkamassa! Tuntuu, että alan viimein jotenkuten saavuttaa oman henkisen ikäni.

Tuntuu myös, että olen enemmän sinut seksuaalisuuteni kanssa. Tämä johtuu varmaankin suureksi osaksi siitä, että esimerkiksi parikymppisenä olin vielä liian epävarma, kolmekymppisenä olin raskaana/hoidin pieniä lapsia ja nyt nelikymppisenä olen viimein saanut oman kehoni tietyllä tapaa takaisin. Lisäksi varmuus omasta itsestä on arvatenkin lisääntynyt - toisaalta kyllä epävarmuuttakin on. Mikään ei koskaan näemmä tule valmiiksi omassa itsessä. 

Kun pohdin tulevaisuutta, se ei vaikuta synkältä. Toki olen krooninen huolehtija, mutta opettelen uskomaan, että asiat järjestyvät. Elämässä tärkeäksi olen myös alkanut oivaltaa sellasten asioiden tekemisen, mistä nauttii, silloin kun se on mahdollista. 

PS. Asiasta kolmanteen. Lapset toivoivat perjantaille wokkia - täytyy tosin tehdä edelleen aikuisten ja lasten versio. Nämä kasvikset tulivat aikuisten versioon, lapsille pakasteherneitä erikseen. Minulle wokki sopii oikein hyvin - tykkään tehdä ruokia joita osaan tehdä hyvin. Uusien juttujen kokeileminen ei ehkä sitten ole minun juttuni.



perjantai 25. marraskuuta 2022

Ruuan hinnan nousu, korvakorut ja Titanic

 Touhin lempiasia on tällä hetkellä Titanic. En oikein tiedä, mistä hän on kiinnostuksenkohteensa saanut. No, edelliset kiinnostuksenkohteet olivat 1. ja 2. maailmansota, joten historiateema jatkuu. Muuten ihan hyvä, mutta kyseessä on 6-vuotias lapsi.

Olen joka tapauksessa päättänyt, että hyvä. Aiheissa on vakava ja surullinen puoli, jonka Touhi osittain ymmärtää. Titanicin hän osaa piirtää vaikka silmät kiinni. Miniluentoja aiheesta saamme kuulla päivittäin. 

Olen pohtinut muita lapsia, jotka saattavat pelästyä Touhin mielenkiinnonkohteista. Touhi ei kuitenkaan puhu pelottavia juttuja vaan enemmänkin "historiaa", tekniikkaa ja sen sellaista. Muita lapsiakin olen pohtinut vähemmän, kun kuulin että Touhin päiväkodin henkilökunta on etsinyt Touhille lisätietoa kaikista kolmesta aiheesta ;) 

Touhi saa joululahjaksi Titanic-palapelin. Uskon, että hän ilahtuu.

Korvakorukeskustelu jatkuu, siis Naakan kanssa. Luulen, että hän haluaa korut mutta prosessoi aihetta, koska korvakorujen ottaminen sattuu. Minä olen antanut luvan, mutta odotamme vielä sopivaa hetkeä. 

Itse sain ensimmäiset reiät juurikin kolmannella luokalla. Niihin tuli korut, joissa on vaaleanpunainen kivi. En ole varma, onko minulla korut tai ainakin toinen niistä edelleen tallella. Jotenkin muistelen, että homma sujui hyvin, mutta jotakin pientä häikkää oli.

Olin tyytyväinen itseeni, kun sain tehtyä vispipuuroa. Meillä valtaosa perheestä syö kyseistä hetkkua, yksi ei. Minulla on punaherukoita pakkasessa valtava määrä, ja ne olisi kiva saada käytetyksi ennen kuin tulee kesällä uusia.

Inspiraatiota huokeiden ruokien tekemiseen on myös vauhdittanut hintojen nousu, joka tuntuu jo omassa taloudessa. Toivottavasti hinnat eivät ainakaan radikaalisti enää nouse, koska muuten voi myös meille tulla ongelmia.

Meillä syödään jo valmiiksi pääasiassa varsin huokeasti, mutta lapset kasvavat ja syövät varsin hyvin. Tästä syystä kaupassa pitää käydä jatkuvasti, vaikka periaatteessa tehdään viikko-ostokset joka viikko. On kuitenkin selvää, että asiaan täytyy kiinnittää yhä enemmän huomiota jatkossa. 

PS. Leivoimme viime viikonloppuna ensimmäiset joulupiparit - minun ei tarvinnut osallistua kuin uunia käytettäessä.

PPS. Ehkäpä "kyseenalaisiin" kiinnostuksenkohteisiin ei pienten lasten kohdalla tarvitse puuttua niin paljon. Voi jopa hieman tukea asiassa, ettei tule tunnetta, että kiinnostuksenkohde on kielletty. Kohde voi sitten muuttua jossakin vaiheessa täysin.

PPPS. Piparitaikinaa on vielä toinenkin pakkaus pakastimessa. Ehkä leivomme taas viikonloppuna.





tiistai 22. marraskuuta 2022

Viikon positiiviset!

 Välillä pitää kirjoittaa asioista, jotka ovat oikein positiivisia. Me emme ole olleet kipeinä ollenkaan tänä syksynä! Tämä on aivan huipputulos meille - vielä viime syksynä/talvella merkitsin muistiin Touhin 10 erillistä hengitystieinfektiota puolen vuoden sisään.

Muilla oli alle puolet tuosta, mutta käytännössä emme olleet kaikki yhtä aikaa terveinä yhtään kahden viikon pätkää. Se muuttaa jo elämää ja tekee lähitulevaisuuden ennakoimisesta vaikeaa. Toisaalta siihen tottui, koska koko lapsiperhe-elämä oli samanlaista.

Emme esimerkiksi ole istuneet lastensairaalan päivystyksessä tänä syksynä kertaakaan, mikä on aivan ihmeellinen asia. Tähän täytyy nyt yrittää tottua ;) Toki meille varmasti tulee vielä infektioita, mutta voimauttavaa on, ettei kierteenä kuten aiemmin.

Touhille kuuluu hyvää muutenkin: ensimmäinen hammas lähti tänään irti! Rohkaisin Touhia nyppäämään sen itse irti, ja hän teki työtä käskettyä. Hammas on nyt vesilasissa, hammaskeiju joutuu meillä yötöihin parin vuoden tauon jälkeen.

Olimme eilen uimahallissa. En voi lähteä lasten kanssa kolmisin uimahalliin, lapset ovat sen verran eri vaiheissa uimataidossaan. Nyt mukana oli kaksi aikuista, niin onnistui. Touhikin kyllä rohkaistuu koko ajan, vaikka ui vasta käsipohjaa. 

Koska lasten kanssa ei voi kovin paljon kuntoilla, sain tänään mahdollisuuden käydä itsekseni uimassa. Parin kuukauden tauon jälkeen kilometri sujui hiljakseen, mutta tuli se kuitenkin uitua. Täytyy sanoa, että sauna on mukava keksintö, kun tuli näin aikainen talvi :) 

Positiivista on myös, että olen saanut "pianotreenit" suhteellisen säännöllisiksi. Tosin kesto on kymmenisen minuuttia / päivä. Minua ehkäpä motivoi, kun pääsin viimein eräästä vaikeasta kohdasta eteenpäin. Nuottien luku on hivenen parantunut.

Toissapäivä oli melkoinen hulinapäivä, johon liittyi myös paljon erilaisia ohjelmanumeroita lasten oikeuksien päivän vuoksi. Kun illalla oli vielä Pilates, meinasi jaksaminen mennä, kun täytyi ostaa uusi pulkka. 

Jotenkin talvi saapuu aina joltakin kantilta yllättäen. Meillä on vielä Touhin toppahousut jossakin ihmeellisessä paikassa. Naakan toppatakki sentään saapui juuri - täytyy hakea paketti huomenna. 

PS. Touhi ei ollut ennen käynyt höyrysaunassa - nýt hänkin pääsi käymään sellaisessa.

PPS. Sain uusia nuotteja, tällä kertaa suomalaisten säveltäjien. Katsotaan, missä vaiheessa saan ne työn alle.

PPPS. Toivoisin, että pääsisin taas viikonloppuna uimaan matkaa. 





perjantai 18. marraskuuta 2022

Kuulumisia Afrikasta ja sairaalasta sekä eräs vuosi kuvina pakettiin

Perheemme teki noin kuukausi sitten päätöksen: meille tulee kummilapsi kehitysmaasta! Muutaman hetken kuluttua meistä tuli burundilaisen, 8-vuotiaan pojan kummeja. Asia on iloinen ja jännittävä meille kaikille. Samalla lapset oppivat, että elämä on erilaista eri puolilla maailmaa, ja että kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia elämälle. Toisaalta ihminen on aika samanlainen kaikkialla.

Kummipoika D. asuu Burundin maaseudulla vanhempiensa ja kolmen sisaruksen kanssa. Hän käy koulua ja on toisella luokalla. Hän pitää pallopeleistä ja lukemisesta. Hän tekee kotitöitä, joista vedenhaku vie eniten aikaa.

Kehitysyhteistyö D:n kotiseudulla on vasta alussa. Ongelmia aiheuttavat puutteet terveydenhuollossa, koulutuksessa ja toimeentulossa. Kun työ etenee, saamme siitä lisää tietoa. Olemme myös jo lähettäneet kirjeen D:lle ja saaneet vastauksen :) 

Minä onnistuin viimein saamaan lasten vuoden 2021 Ifolor-kirjan valmiiksi. Olen tehnyt näitä kirjoja jo useamman vuoden, ja molemmat lapset tykkäävät niitä selailla. Itse kirjojen teko on välillä varsin työlästä, ja nyt saan suoraan aloittaa tämän vuoden kirjan, huh!

Sää on viimeinkin muuttunut, öö, talvisemmaksi. Tämä tuli tietenkin taas yllätyksenä, ja Naakalle on nyt jopa tilauksessa uusi toppatakki. Touhille siirtyi Naakan vanha takki. Onneksi pakkanen ei ole vielä paukkunut sen enempää. 

Oma talvitakkini on oikein hyvä - siis -10 ja sitä kylmemmillä lämpöasteilla. Pääasia toki on, ettei ole ainakaan kylmä. Asunnossakaan ei ole edelleenkään kylmä - asunto sijaitsee talon keskellä, eli meillä on talvisinkin vähän liian lämmin.

Katsoin nyt myös Paratiisi-dekkarisarjan 2. kauden loppuun. Pidän tästä sarjasta valtavasti, ja oikein harmitti, kun viimeinen jakso loppui. Varsinkin, kun se loppui jännittävään tilanteeseen. Uutta kautta saa varmasti taas odottaa.

Iäkäs sukulaiseni on sairaalassa. Tilanne ei nyt ilmeisesti ole henkeä uhkaava. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa. Minä olen jokin määrittelemätön ystävä (myös noin satavuotias) menneiltä ajoilta, mutta lapseni muistuivat mieleen. Voi, kun nyt ei edellisten hautajaisten perään tulisi heti hautajaisia. Toisaalta peräseinä vääjäämättä häämöttää, kun on kuningatar Elisabethin ikäluokkaa. Pliis, ei kuitenkaan juuri nyt. 

Olen tehnyt kotijumppaa surkeasti, mutta toisaalta kävellyt tarpeeksi. En tiedä, olisiko hyvä vaihtaa noita kahta päittäin...ehkä huomenna. Olen kuunnellut musiikkia enemmän kuin pitkään aikaan. Vuoden pimeimpänä aikana, ennen joululauluja, kuuntelen tavallisesti lattarimusiikkia. 

PS. Kummipoika D. on tarkoituksella iältään omien lasteni väliltä. Näin asia konkretisoituu heille paremmin.

PPS. Nyt minulla on lähinnä Crown kesken. Luovuin Viaplaysta ja otin Netflixin. Lapset ovat edelleen palvelun pääasiallisia kuluttajia.

PPPS. Jo tuota lunta saisi tulla. Tulisi valoa samalla. Ai niin, ja aurausongelmia.




lauantai 12. marraskuuta 2022

Sukujuhlia ja lemmikkieläimiä

Meidän viikonloppuohjelmaan kuuluivat hautajaiset. Kyse on lähes 100-vuotiaasta sukulaisesta, joten oli odotettavissa, että loppu on lähellä.. Silti tilaisuus pysäytti ajattelemaan, että kaikella on alkunsa ja loppunsa. 

Näissä hautajaisissa oli paljon lapsia paikalla. Naakalle ja Touhille tilaisuus oli varmasti myös mukava, sillä en usko heidän tiedostaneen, millainen määrä pikkuserkkuja heillä on. Tuttavuutta päästiin tekemään muistotilaisuudessa. 

Kotiinpaluun jälkeen olemme vain ottaneet rennosti. Lauantai-iltojen ohjelmaan syksyisin kuuluu edelleen Masked Singer, tosin en itse jaksa seurata sitä niin kiinteästi. Naakka ja Touhi kyllä kertovat, kuka joutuu poistamaan maskin missäkin vaiheessa.

Gerbiilit pääsivät eilen pitkästä aikaa juoksentelemaan lattialle. Juoksuttamista saisi tapahtua vähän useammin, mutta hyvä että saamme aikaiseksi edes joskus. Aikamoista vauhtia menivät kaikki kolme blondia.

Olemme sittemmin ymmärtäneet, että kaksi aukkoa, joista pääsee menemään sokkeliin, pitää myös tukkia ennen blondien keittiönvalloitusta. Vahinkoa ei ole sattunut, mutta olisi voinut sattua. 

Puolukan, Sahpanin ja Albin  lempipuuhaa on edelleen koivunoksien nakertelu. Onneksi tätä "luonnonvaraa" on saatavissa takapihalta vuoden ympäri. Vaikka oksia keräisi kuinka paljon, ne on nakerrettu silpuksi parissa tunnissa.

Myös akvaarion suhteen on pitänyt tehdä asioita. Ulkosuodattimen huolto, siis isompi, vaatii tiettyjen osien uusimista. Ne on nyt tilattu ja pian akvaarion asukkailla on taas astetta paremmat vesiolot. Uudet kardinaalitetrat, pikkusintit ovat pelotelleet mustatetroja, vaikka akvaarioliikkeessä väitettiin päinvastoin.

Sauvasirkoille onneksi kuuluu samaa vanhaa. Niitä on meillä on tällä hetkellä kuusi kappaletta - neljä täyskasvuista ja kaksi ihan pientä poikasta. Tämä lemmikkilaji on oikein helppohoitoinen. Edelleen niitä on kuitenkin hauska seurata.

Näillä näkymin meillä on lemmikkieläimiä aivan riittävästi. On hauskaa, kun kotona on pieniä hoivattavia ja niiden elämää on hauska seurata. 

PS. Molemmat lapset käyttäytyivät hautajaisissa oikein hyvin. Osasyy oli suklaarusinoissa, jotka olivat mukana siunaustilaisuudessa.

PPS. Gerbiilimme on tyttökolmikko. Joskus käy mielessä yhden poikueen teettäminen. Homma kuulostaa kuitenkin sen verran työläältä, että jätän sen paremmin asiaan vihkiytyneille.

PPPS. Akvaarion silikonisaumat menevät huonoiksi noin kymmenessä vuodessa. Täten koko tankki pitää uusia noin vuoden päästä. Katsotaan, jatketaanko vai päättyykö akvaarioharrastus siihen




keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Hotelli Torni, näkymät kattojen yli ja vähän muistelua


Pääsin pitkästä aikaa viettämään vuorokauden hotellissa aikuisseurassa. Alkusuunnitelmana oli lähteä Tampereelle, mutta tapahtuma, johon olin menossa, peruuntui. Helsinkiläiselle Helsingin keskusta on sitäpaitsi varsin vaivattoman matkan päässä, joten mikäs siinä :D

En ollut koskaan yöpynyt Hotelli Tornissa. Bar Ateljeessa olen käynyt joskus muinoin ennen lasten syntymiä. Huone sijaitsi 10. kerroksessa, ja täytyy sanoa että näkymät olivat upeat. Huone oli oikeastaan yhden hengen huone, mutta hyvin sinne kaksi mahtui.

Reissuun mahtui päivällinen Strindbergillä (en ollut hokannut että siellä on myös ravintola) sekä hieman istumista Tornin cocktailbaarissa, mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Tosin sieltäkin palauduttiin huoneeseen jo ennen iltakymmentä.

Täytyy sanoa, että pieni maisemanvaihdos piristää! En sinänsä koe lapsiani rasitteeksi, mutta kun viettää jonkin aikaa erossa, on taas mukavampaa olla yhdessä. Kenties tämä on totta molemmin puolin. 

Muuta miinusta reissuun ei mahtunut kuin että kun oli kerrankin mahdollisuus kävellä ympäri Helsingin keskustaa, oli varmaan se ainut todella kylmä ilta kuukauden sisään. No, silloin ei sentään satanut kuten nyt.

Asuin ennen Kampissa, kunnes kymmenisen vuotta sitten muutimme lähiöön metsän reunalle. Helsingin keskustan seutu oli pitkään niin arkista, etten pitänyt sitä kovin kummoisena - viimeisinä vuosina kaipasin lähinnä luontoa ympärilleni.

Täytyy sanoa, että 10 vuoden poissaolon jälkeen keskustassa käymisessä alkaa taas olla tiettyä hohtoa, varmaan sekin vaikutti, että katselin kaupunkia Tornista, ja suurin osa rakennusten katoista oli alapuolellani.

Panin merkille, että jos muuallakin, varsinkim Helsingin keskustassa on varsin paljon tyhjää liiketilaa. Ravintoloitakin oli pimeänä. Se oli vähän surullinen näky - toisaalta en kyllä itsekään käynyt shoppailemassa. Ravintoloissa kylläkin kävin.

Huomasin, että kaipaan nyt hieman kävelylenkkejä Punavuoressa, Kaivopuistossa ja Töölössä. Kaipaan myös Richardinkadun ja Kallion kirjastoja. Kun säät vähän paranevat, mikään ei estä minua retkeilemästä keskustan seutuvilla. Asumaan en sinne enää kaipaa.

PS. Olen iloinen, että Helsinki on sopivan kokoinen, suurehko kaupunki. Varsinaisiin suurkaupunkeihin täytyy sitten matkustaa ulkomaille.

PPS. Piti myös geokätköillä, mutta olen edelleenkin löytänyt valtaosan alueen geokätköistä - loput ovat ja pysyvät liian vaikeina.

PPPS. Hotelli oli remontoitu hyvällä maulla. Tosin lasiovi hotellihuoneen vessassa oli vähän hassu ;) 



 

lauantai 5. marraskuuta 2022

Pitkästä aikaa leivontaa - kokkeina Rva ja Naakka

Minä tein eilen kattilallisen nakkikeittoa. Yhdessä Naakan kanssa teimme vielä piirakan punaviinimarjoista. Nyt voi jopa sanoa, että oman sadon marjoja - kaikki pakastimessa olevat marjat alkavat olla poimittu puutarhapalstalta.

Onhan se mukava tunne, kun ruoka, edes pieni osa ravintoa, tulee omalta (no, vuokratulta) maalta. Marjat ovat täällä pohjoisessa uskomattoman hieno asia. Niitä kasvaa metsissä ja ne ovat usein esimerkiksi ulkomaalaisille ihmeellinen asia.

Meillä oli kerran saksalaisia ystäviämme mökillä alkusyksystä. Silloin oli puolukka-aika. Huomasin, että vieraillemme oli elämys poimia puolukoita suoraan mökin pihasta. Meille se on normaalia ja monista myös ihan tyhmää ajanvietettä, itse olen aina kuulunut niihin, jotka siitä pitävät.Vieraillemme tuotti ongelmaa epävarmuus - mitä jos tulee poimittua jotakin myrkyllistä. Tätä en itse ole tullut edes ajatelleeksi, mutta voin kuvitella, että tällaisiakin ajatuksia tulee.

Australiassa asuva ystäväni kaipaa suomalaisia marjoja, erityisesti niiden happamuutta. Australiaan tulee kaikki tämän lajin syötävä ulkomailta. Suomessa käydessään ystäväni haluaa aina syödä puolukkarahkaa ja toisaalta myös ruisleipää.

Ulkomailla käydessä asia on toisinpäin - en ole pitkään aikaan käynyt välimeren maissa, mutta kyllähän se appelsiini siellä maistuu aivan ihanalta. Sitä etelämpänä en ole käynyt, mutta luulen että mangot ja kaikenlaiset "etelän hedelmät" maistuvat parhailta lähellä kasvupaikkojaan.

Naakka on innostunut leipomisesta. Siis paljon enemmän kuin minä :D Esimerkiksi kananmunan rikkominen sujuu häneltä paljon paremmin kuin minulta vastaavassa iässä. Täytyy nyt vain minunkin tsempata, niin Naakka saa tehdä ja kehittyä.

Minun piti myös yllättää tänään kylään saapuva appiukkoni sillä marjapiirakalla. Kun menin illan päätteeksi keittiöön, näky oli kuvan mukainen. Perheen toinen aikuinen kävi tosin napsimassa viimeisetkin palat. Minä söin yhden pienen palan eikä muita ollut paikalla omaa perhettä lukuun ottamatta. Vaikutuksen tekeminen suvun vanhimpaan jäi siis tällä kertaa...

Blogia on tullut pidettyä jo toistakymmentä vuotta, mutta valokuvien estetiikka on oikein vaihtelevaa. Eipä tullut kuvattua piirakkaa ennen kuin se oli jo melkein kokonaan tuhottu. Seuraavalla kerralla sitten koitan muistaa tämänkin ;) 

PS. Kaipasin marjastamaan tänä vuonna, mutta eipä tullut käytyä puutarhapalstaa kauempana. Ehkä ensi vuonna sitten.

PPS. Ehkäpä meidän täytyy Naakan kanssa leipoa vähän useammin, siis oikeasti.

PPPS. Näen muuten kohta pitkästä aikaa ulkomailla asuvaa ystävääni. Edellisestä tapaamisesta on koronapandemian ja muiden sattumien takia kulunut jo vuosia.




keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Lähtölaskenta kouluun

Touhin Tervetuloa kouluun - kirje tuli tällä viikolla. Se on samanlainen kuin Naakan kirje, jonka saimme loppuvuodesta 2019. Varsinainen kouluun ilmoittautuminen on sitten tammikuussa 2023, muistaakseni ilmoittautumisaika on pari viikkoa. 

Naakan kohdalla ilmoittautuminen ei onnistunutkaan Wilman kautta (spesiaaliluokka), joten menimme ilmoittautumaan koululle. Täytyy varautua Touhin kanssa samaan, sillä jos se meistä on kiinni, Touhi menee samalle luokalle isosiskon kanssa (luokalla silloin oppilaita kaikilta peruskoulun vuosiluokilta).

Kouluasiat tuntuvat sinänsä tutuilta - Wilmat ja muut käytännöt ovat meille tuttuja. Vähän kyllä hirvittää muun muassa ip-säätö ja se, kuinka itsenäinen Touhi on koulua aloittaessa. Täytynee alkaa harjoitella avaimen käyttöä jo ajoissa.

Touhin koulun alkuun on kerennyt henkisesti valmistautua. Kuitenkin, kun kirje saapui, tuli hetkellinen "voi apua, nyt se lähtölaskenta alkaa" - tunne. Päiväkotiuramme (melkein 8 vuotta) alkaa olla lopuillaan eikä alle kouluikäisiä lapsia enää ole.

Touhi on varmaankin jo nyt varsin koulukypsä. Eskarin keskusteluhetkessä todettiin sama molemmin puolin: mikään ei herätä huolta eikä mitään ihmeellistä ole havaittu :) 

Touhi tykkää eskarista. Hän on oikein innostunut esimerkiksi kirjainten havainnointiin. Lukutaito ei ole vielä "avautunut", mutta se voi tapahtua eskarivuoden aikana. Viimeistään se tapahtuu sitten koulussa, asialla ei ole sen suurempaa kiirettä.

Naakan tavoin Touhikin tulee viettämään aikaa myös "isolla" suomenkielisellä luokalla. Toivon, ettei luokka olisi ihan niin iso kuin Naakan luokka. Ikäluokat taitavat kyllä nyt olla todella isoja meidän alueella, jo nyt koulua käydään esimerkiksi leikkipuiston tiloissa.

Sinänsä meidän perheen elämä selkiytyy, kun molemmat lapset viettävät päivänsä samassa rakennuksessa. Tänä vuonna Touhi viettää aikaansa yhteensä kolmessa paikassa. Jos hänet pitäisi viedä ennen 8.30 päivälkotiin, paikkoja kertyisi viikon aikana neljä. Joo-o, tilanahtautta päiväkodissakin.

Touhi sai uuden repunkin nyt syksyllä, joten kovin suuria hankintoja kouluun ei tarvita. Tosin hän näyttää kasvavan varsin nopeasti ja vaihtavan vaatekokoa reilusti ennen koulujen alkua eli "varusvarastoa" pitää joka tapauksessa uusia. 

PS. Touhi tykkää olla sosiaalinen ja hän on haluttu leikkikaveri. Tämä on todella arvokas asia.

PPS. Luulen että T. odottaa jo että pääsisi kouluun. 

PPPS. Myös tulevien ekaluokkalaisten Whatssap-ryhmää puuhataan alueellamme - ilmoittauduin heti mukaan. Tästä se hiljalleen alkaa.




sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Geokätköilyä ja vauva-aikaa

Viime aikoina olemme geokätköilleet toden teolla. Minulle ei tosin ole tullut uusia löytöjä, mutta Naakalle kyllä. Tänään seikkailimme kätköillä lapsuudenkotini maisemissa. Se toimi yhtä hyvin minulle kuin ensikertalaisellekin, sillä...

Olen kerennyt unohtaa, missä kymmenisen vuotta sitten löytämäni kätköt tarkalleen sijaitsevat :D Siinä mielessä saan kiksejä etsimisestä, vaikka olen jo ne kertaalleen löytänyt. Naakka puhuu jo, miten hän voisi tehdä oman kätkön...se saa kyllä vielä odottaa.

Pidän geokätköilyä edelleen hienona harrastuksena. Se saa liikkeelle, siinä oppii uusia asioita uusista (tai tutuista) paikoista ja siinä on jännitystä, joka liittyy luultavasti metsästäjä-keräilijä-historiaan. Olen iloinen, että Naakkakin on innostunut!

Olemme saaneet viettää aikaa lasten puolivuotiaan serkkupojan kanssa :) Se on ollut kaikista mukavaa. Serkkupoika tuo mieleen omien lasten vauva-ajat, mutta tädin roolissa hoidettavaa on rajoitetummin. Jännästi vauvan käsittely tulee "takaraivosta", vaikka edellisen vauvani vauva-ajasta on jo aikaa.

Olen myös iloinen että lapsilla on nyt viimein serkku. Lasteni isä on ainut lapsi, joten siltä puolelta lähisuku on ja tuleekin olemaan pieni. Se on tietenkin ihan ok. Sekä Naakka että Touhi toivoivat kuitenkin oikein pitkään serkkua, joten onneksi se nyt saatiin. 

Lapsuudenkotini lähistöllä on myös vähän omanikäisempää seuraa (heti viereisessä talossa). Sekin on mukavaa - oman lapsuuteni mummolassa (kummassakaan) ei ollut kavereita lähellä - luulinkin pitkään että kyseisessä kaupungissa asuu vain vanhuksia ;) 

Meillä olisi kotona ärsyttävä urakka edessä - käytännössä kaikki vaatekaapit jne. pitäisi käydä läpi, karsia ja siivota. Tilanne on siellä täällä karannut käsistä, eikä huvita edes aloittaa, kun homma on koko asunnon laajuinen.

Käytännössä tiedän, että kun jaan työn pieniin osiin, se on luultavasti jopa ihan mukavaa. Tykkään myös yllättäen avarammasta lopputuloksesta ja siitä ettei joka paikka pursua tavaraa. Miten se aloittaminen voi kuitenkin olla niin vaikeaa!

Tiedän myös, että tämä raivaus kannattaa ehdottomasti tehdä ennen joulua. Vaikka mitä tekisin, tavaraa tulee oletettavasti lisää juurikin silloin. Ääh, aloitettava on.

PS. Olimme eräänä päivänä Espoon automuseossa. Paikka oli hieno, vaikka ajomatka Bodom-järven rantamille tuntuikin oikein pitkältä. Hienot maisemat muuten, yöpyä ei onneksi tarvinnut!

PPS. Kävin myös puutarhapalstalla toteamassa, että paikka on valmis talven tuloon, Parit pussilliset oksia pitäisi vielä raivata pois.

PPPS. Tätä kirjoittaessani alan jo hiljalleen suhtautua raivausurakkaani positiivisemmin.



keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Muinainen oppija

Olen luultavasti muinaiseläin menneeltä vuosituhannelta - nimittäin jos puhutaan uuden oppimisesta. Opiskelin viime vuoden ja puolet sitä edellisestä. Jos voin sanoa jotakin, opiskelu on mielestäni stressaavampaa kuin ennenmuinoin, parikymmentä vuotta sitten.

Toki silloin nuorenakin oli stressiä. Välillä hommat kasaantuivat ja tuntui, etten ole tarpeeksi fiksu ja nopea. Stressi painottui kurssien loppuvaiheeseen. Se oli yleensä marras-joulukuussa ja huhti-toukokuussa.

Luulen tunnistavani ongelman: opin parhaiten lukemalla ja kuuntelemalla. En ole äärimmäisen nopea - tarvitsen aikaa oppimiselleni. En myöskään sisäistä kovin nopeasti uusia asioita työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella. 

Viime vuosi oli kuitenkin "huipennus", siis kuormittumisen ja epävarmuuden tunteen osalta. Suorittamani kokonaisuus sisälsi todellakin kaikkea mahdollista ja aika sirpaleisena kokonaisuutena. Varsinaisia luentoja oli todella vähän eikä lukemisellekaan jätetty aikaa.

Sen sijaan oli paljon "ottakaa ryhmissä asiasta selvää ja tehkää omat päätelmänne, palauttakaa lopputulos" - tyyppisiä kokonaisuuksia oli paljon - siis hyvin tärkeistäkin, kuten lainsäädäntöön ja virkamiehenä olemiseen liittyvistä asioista. Kurssin opettajalta ei voinut kysyä kuin deadlinesta ja sen sellaisesta. Jäi kiinnostus selvittää, mistä opettaja oikein saa palkkansa.

Lisäksi uusia sivupolkuja, siis yllätystehtäviä tuli oikein paljon - yhtäkkiä piti taas muodostaa ryhmä tuntemattomien ihmisten kanssa, ja tehdä kaikkea kummallista. Välillä oli etää, välillä pakollista lähiopetusta.

Sain kuulla oikein monta kertaa että sirpaleisuus kuuluu nykyelämään ja se on vain kestettävä - erilaiset, koko ajan vaihtuvat puitteet ovat tätä päivää.

No, en tiedä mitä ammattiryhmää tällä sirpaleisuudella tarkoitetaan, mutta uskallan väittää, että suurin osa ammateista toimii nykypäivänäkin varsin selkeällä struktuurilla. Tiimejä ei vaihdella noppaa heittämällä ja pahimmin avoimista työympäristöistä kärsivät pysynevät etätöissä.

Kuitenkin, "avoimissa oppimisympäristöissä" käy jo oikein paljon koululaisia päivittäin. Omien lasteni uusi koulu tulee olemaan tällainen. Harvinaista kieltä opiskeleva Naakan luokka "joudutaan" päästämään pysyvään tilaan - muuten ympäristö olisi liian suomenkielinen. Jos sellaista tilaa löytyy. Sinne menee myös Touhi.

Onneksi Touhikin on jo uuden koulun valmistuessa - kyseisen kompleksin päiväkoti sijaitsee rakennuksen katolla ja siellä on myös ulkoilualue, katettu "piha". Normaali piha-alue koulun ympärillä olisi tullut liian kalliiksi. 

Palaan lopuksi alkuun: ihmettelen, miksi kuuntelemalla, lukemalla ja tehtäviä tekemällä tapahtuva oppiminen sekä keskittymistä tukeva ympäristö ovat niin huono asia nykyään? Yhtäällä puhutaan kaikkien huonontuneesta keskittymiskyvystä ja toisaalla tehdään puitteet niin hälyisiksi, ettei keskittyminen onnistu? 



maanantai 24. lokakuuta 2022

Ajanpysäyttäjää ei ole keksitty

Aika - sen tahtoisi joskus pysäyttää. En muista halunneeni pysäyttää aikaa, kun lapseni olivat esimerkiksi kaksivuotiaita. Halusin vauhdilla eteenpäin. En muista halunneeni pysäyttää aikaa varsinkaan lasten vauvavuosina. 

Sen sijaan nyt, 9- ja 6- vuotiaat voisivat pysyä vielä vähän aikaa pieninä. He eivät ole enää liian pieniä moneenkaan asiaan. Heidän leikkimistaitonsa ovat luullakseni huipussaan. He myös oppivat jo monenlaisia mielenkiintoisia asioita ja heidän kanssaan voi puhua varsin monimutkaisista asioista.

Kuitenkin, koko ajan kuljetaan kohti isompien lasten elämää. Naakalle tulivat tänä syksynä ensimmäiset murrosiän merkit. Koska Naakka ansaitsee oman yksityisyytensä, ei siitä sen tarkemmin. Kävimme asian rauhassa läpi ja totesimme, ettei sitä tarvitse käsitellä sillä kertaa enempää mutta puhua voi jos tulee kysyttävää.

On silti pakko myöntää, että vaikka käsittelin asian Naakan kanssa rauhassa ja painotin kaiken olevan okei, minulle itselleni tuli hetkellinen paniikki: "no nyt tulee se ja se ja en ollut yhtään valmistautunut" :D Rauhoitin itseni ja muistelin että muutoksiin kuluu yleensä oikein pitkä aika. Naakka on vielä suurimmaksi osaksi varsin pieni tyttö.

Syksyinen luonto on mielestäni ollut tänä vuonna todella kaunis. Aina ei edes ole pakko tehdä massiivista "vaellusta", vaan voi käydä jossakin paikassa, jossa on esimerkiksi hieno näköala. Meille se paikka oli tänä vuonna Aulanko kansallismaisemineen.

Lapsille oli jännää kavuta alas portaat Karhuluolalle. Toki uskottelin, että kuljemme jylhässä maisemassa kohti oikeita karhuja. Onneksi kumpikaan lapsi ei täysin uskonut. Taisi kuitenkin hieman jännittää.

Geokätköäkin etsiskelimme, mutta se jäi tällä kertaa löytymättä. Olen vuosien varrella geokätköillyt ajoittain. Se on edelleen mielestäni mukava harrastus, mutta en ota sitä liian vakavasti. Naakka on puhellut, että voisi aloittaa myös harrastuksen. Täytyy katsoa, josko saisi hänelle oman kätköilytunnuksen.

PS. Kyllästyin vaaterumbaan kaikkialla asunnon lattioilla - olen masinoinut uuden järjestyksen, jonka mukaan vaatteet viedään aina iltaisin eteisen pöydälle, josta seulon pesua tarvitsevat pesuun. Ongelma on vain, etten itse muista aina elää kuten opetan ;)

PPS. Molemmille lapsille löytyy nyt onneksi välikausikengät. 

PPPS. Olisi mukavaa itsekin etsiä vähän enemmän geokätköjä - siinäpä haastetta loppuvuodelle, ainakin lumettomalle kaudelle.



lauantai 15. lokakuuta 2022

Kotiloita, telkkarin tuijotusta ja maantietoa

En ole pitkään aikaan kirjoittanut meidän lemmikkien kuulumisista. Mikään ei ole sillä rintamalla muuttunut, paitsi että eilen huomasin uuden sauvasirkkavauvan terraariossa. Siellä on nyt asukkaita hieman yläkanttiin, mutta luulen että pari vanhimpaa alkaa aikalailla olla elämänsä loppuvaiheessa.

Gerbiilit Puolukka, Albi ja Sahpan viettävät edelleen viehättävää elämäänsä koloja kaivellen. Heille on hyvä keksiä aina vähän uutta tekemistä. Olemme jo varsin tottuneita gerbiilien hoitajia, joten juuri mikään kummallisempi ei tuota meille pulmaa tällä hetkellä.

Akvaario tuntuu olevan tällä hetkellä eniten työn alla. Kotilo-ongelma vaivaa edelleen - täytyisi taas jaksaa nyppiä niitä pois, koska petokotilot eivät näytä kovin tehokkaasti hoitavan hommaansa. Kasvit sentään alkavat toipua valottomasta kesästä.

Sinänsä minulla on nyt innostusta akvaarion hoitoon - olen katsellut sosiaalisesta mediasta varsin paljon kuvia & juttuja hienoista akvaarioista ja ne innostavat aina tekemään edes pieniä muutoksia omaan akvaan. Kalat voivat oikein hyvin vaikka kotilo- ja kasvitilanne takkuavat.

Lieneekö syy pimeässä syksyssä, mutta meillä on katsottu ruutua hieman enemmän kuin tavallisesti. Koska Viaplaylta löytyi 90-luvulla tehty historiallinen Hovimäki-sarja, päätimme Naakan kanssa alkaa katsoa sitä yhdessä.

Naakka on ollut aina kiinnostunut historiasta - se on meillä yhteinen harrastus. Yksi pieni "mutta" Hovimäessä toki on...se on K12-sarja. Naakka on ratkaissut homman pomppaamalla välittömästi ylös sohvasta ja siirtymällä toiseen huoneeseen, mikäli jotakin pelottavaa ilmenee.

Minusta on hyvä välillä kerrata, mitä ennen on tapahtunut. Nykypäivän ymmärrys toivottavasti kasvaa. Toki jos ei ole yhtään kiinnostunut historiasta, ei se ole mitenkään välttämätön harrastus. Meille se on kuitenkin aina sopinut.

Muistin Seterra-maantietopelit uudestaan vuosien tauon jälkeen. Ne löytyvät google-haulla ja niiden avulla voi testata muun muassa maatuntemustaan. Muistan hallinneeni yhdysvaltain osavaltiot joitakin vuosia sitten. Nyt ne menivät aivan päin mäntyä.

Aika hienon tuloksen teki Touhi, 6v. Hän sai 65 prosenttia Euroopan valtioista oikein kartalle. Lukutaitoa ei ole, mutta koska maan nimen jälkeen oli aina maan lippu, hän osasi klikata kartalta oikeat maat. Kiinnostusta karttoihin todellakin löytyy. Luulen että molemmat lapset haluavat treenata maantietoa jatkossakin. Ehkäpä voisin tehdä saman itsekin. 

Nyt on viimeinkin syyslomaviikko. Teemme lomalla pienen matkan, ja osa lomaa kuluu ehkä lemmikkipuuhissa. Edellinen on tällä hetkellä enemmän varma kuin jälkimmäinen. 

PS. Luulen että ahkeroin akvaarion siivouksen vielä tänään. Se vaatii aina vähän panostusta, mutta Siistiä akvaariota on mukava katsella.

PPS. Hovimäki alkaa olla aikalailla puolivälissä. Naakka on ollut siitä todella kiinnostunut ja on sarjan katselu minustakin mukavaa pitkästä aikaa.

PPPS. Karttapeliä pelatessa muistui mieleen kesäinen Europan-tourneemme . Se oli kaikin tavoin mukava matka. Ensi kesänä teemme kyllä puolet lyhyemmän ;) 




perjantai 7. lokakuuta 2022

Pianotunnilla

 Naakka halusi eilen soittaa pianoa. Meillähän on ollut sähköpiano Helmikuusta asti, enemmällä tai vähemmällä käytöllä. Itse istun pianon ääreen pari kertaa viikossa omaksi ilokseni. Lapsia en ole kehoittanut soittoharrastuksen pariin. 

Naakalla on omana Thompsonin "Pienet sormet soittamaan" - alkeiskirja. No, ei se pelkästään Naakan oma ole - minäkin soittelin sen läpi kun aloin treenata melkein 20 vuoden tauon jälkeen. Tämän lisäksi omistan jonkin verran nuotteja ja kirjastosta on aina välillä lainattuna jotakin.

Päätin antaa Naakalle pianotunnin. Hän on vaiheessa, jossa sormia vasta opetellaan pitämään koskettimilla. Hän löytää keski-c:n koskettimistolta ja nuoteista. Hänellä on juuri nyt into päällä asian kanssa. 

Opetin Naakalle tätä kaikkea ja annoin pienen soittonäytteen vaiheesta, jossa itse olen. Huomasin, että hän haluaa oppia lisää. 

En tiedä, onko äiti opettajana paras mahdollinen ( :D ) Olen kuitenkin ajatellut, että jos Naakka haluaa treenata pianonsoiton alkeita, osaan kyllä opettaa. Jos hänen kiinnostuksensa jatkuisi, etsisin hänelle hieman taidokkaamman soitonopettajan.

Yhteinen soittohetki oli mukavaa yhdessäoloa. Se opettaa myös minua, kun joudun askartelemaan soiton perusasioiden parissa. Minulla on nuottienlukutaito, mutta välillä huomaan, että olen kerennyt unohtaa jotakin.

On mahdotonta ennustaa, kiinnostuuko Naakka soittoharrastuksesta. Kiinnostuksenkohteet vaihtuvat hänen iässään tiuhaan, mutta nyt musiikki tuntuu muutenkin mieluisalta. Naakka on myös alkanut laulella, ja kuunnella musiikkia enemmän kuin aikaisemmin.

Minäkin tykkään kuunnella musiikkia, vaikka välillä kaipaan lähinnä hiljaisuutta. Musiikin lajilla ei ole suurta väliä, ajoittain on kuitenkin hauskaa kuunnella musiikkia, jonka kieli on itselleni vieras. Silloin lyriikan kuuntelu jää taka-alalle ja keskittyminen suuntautuu nimenomaan musiikkiin.

Aina joskus unelmoin soittimista, joita haluaisin osata soittaa. Ehkäpä joskus elämässä vapautuu tilaa selaiselle. Sähkökitara olisi ensimmäinen hankintani, vaikka en ymmärrä sen soitosta juuri mitään :D Aina voi kuitenkin unelmoida. 





keskiviikko 5. lokakuuta 2022

Syysretkellä Uutelassa

Olen kaivannut syysretkeilyä, joka on kuulunut ohjelmaamme "aina". Olin iloinen, kun pääsin Uutelan kodalle ja luontopolulle viime viikonloppuna. Kodalla oli tulet valmiina, joten mukaan tarvitsi viedä vain grillattavat.

En ollut koskaan ennen käynyt Uutelassa, vaikka Vuosaaren seutu melko tuttua onkin. Päivä oli poutainen, vaikka ei mitenkään lämmin. Luontopolku kulki meren rannassa ja sielläpä tuuli oikein mukavasti. Oli hauskaa katsella merta. 

Erityisesti fanitan kuitenkin rantakiviä. Tunnustaudun myös kaikenlaisten rantalätäköiden ystäväksi - on hauskaa tutkia, mitä niistä löytyy. Myös lapset tykkäsivät tarkkailla rantaa lähemmin, toisaalta kiville kiipeilykin oli suosittua.

Täytyy sanoa, että tuulen tuntu naamalla oli yksi mieleenpainuvimpia asioita visiitistämme meren rannalle. Merimaisema oli villi ja rauhoittava samaan aikaan. Vaikka mielestäni suomalaisen

 järvimaiseman voittanutta ei ole, meri on upea elementti myös.

Ehdoton plussa tällä visiitillä oli, että molemmat lapset olivat varsin hyvällä tuulella. Yleensä meillä on vähintään yksi kitisijä matkassa. Tähän saattoi vaikuttaa, että lapset olivat täällä aiemmin retkellä koulun kanssa, ja nyt oli hienoa toimia "oppaana".

Itse en niinkään makkarasta välitä, mutta kodassa oli älyttömän kivaa istua katselemassa tulta. Koska olen ollut stressaantunut viime aikoina, on kaikki rauhoittava plussaa. Eväät kyllä katosivat parempiin suihin.

Olen kiitollinen, että lapset haluavat vielä lähteä yhdessä retkelle. Tämä on vaihe, jossa heidän kanssaan on myös suhteellisen helppo retkeillä. Vaikka olemme matkoillamme käyneet Nordkapissa ja nähneet yhdessä Alpit, eivät retkipäivät lähiluontoon ole yhtään huonompia. Tärkeintä on maisemista nauttiminen yhdessä.

Uutela on melko helppo retkikohde. Kota ei ole aina auki, mutta viikonloppuna se sattui olemaan. Väkeä oli ihan hyvin liikkeellä, mutta edes kodassa ei tullut ruuhkaa. Tänne olisi mukava tulla toisenkin kerran, ehkä toisena vuodenaikana.

Olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään monen asian tekemistä samaan aikaan. Siksi en esimerkiksi etsinyt geokätköjä retkellä. Sen sijaan nautin maisemista ja otin kuvia.






lauantai 1. lokakuuta 2022

Ystäviä huolimatta siitä, mitä sukupuolta on

Naakalla on ollut aina kavereita - silloinkin, kun hän on kuormituksen takia viettänyt aikaa mielummin itsekseen. Hänellä on kolme läheistä ystävää - kaksi poikaa ja yksi tyttö. Tarkkailtuani tilannetta lähipiirissä olen havainnut, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa hengaileminen näytä olevan edelleenkään 9-vuotiailla kovin yleistä.

Omassa lapsuudessani -90-luvun alussa se oli käytännöllisesti katsoen harvinaista. Jos tyttö oli jotenkin räväkkä, niin se leikki poikien kanssa. Poikkeus vahvistaa säännön - minä en ollut millään tavalla räiskyvä, mutta minulla oli yksi poika ystävänä.

Koska elimme realistisessa maailmassa, olimme ystäviä salaa. Meillä oli leikkejä kuten majan rakentamista, mutta eniten pelasimme hänen Amicallaan ja minun C64-koneella tai Nintendolla. Kyllä me muistaakseni puhuimmekin kaikenlaista.

Sukupuoliasiat (siis nyt tarkoitan enemmänkin sitä, miten sukupuolensa ja sen rajat kokee) ovat havaintoni mukaan toisaalta keventyneet - nythän asian voi määritellä melko pitkälle itse. Toki siinäkin tulee rajoja vastaan.

Kuitenkin, vastassa on toinen ääripää, joka mielestäni iskee nimenomaan pieniin lapsiin. Kyllästymiseen asti saa kuulla, kuinka tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia - piste. Joo-o, biologisesti näin on. Kuitenkin, mikäli tyttönä tai poikana oloa rajataan jotenkin, mennään metsään.

Tällaista rajaamista on, mikäli tyttö ja poika eivät ikäänkuin  saisi olla ystäviä keskenään. Pidän rajaamisena myös jyrkkää sukupuolittamista esimerkiksi vaatteiden osalta. Nythän kaupoissa myydään todella sukupuolen mukaan jaoteltuja vaatteita jo ihan pienille lapsille. 

Viimeksi pari päivää sitten päädyin ostamaan Nokian kumisaappaat Naakalle - halpisversioissa (ihan hyviä nekin) oli joko yksisarvisia tai prinsessoja, vaihtoehtona olisi ollut traktoreita tai maastokuviota. Naakka ei fanita mitään näistä.

Naakka onneksi hengailee tyytyväisenä molempien (poika) kavereidensa kanssa. Hän on parhaillaankin toisen luona kylässä. Olen iloinen, että Naakka saa valita seuransa varsin vapaasti eikä hänelle kuittailla siitä. Kuitenkin, toiselle näistä pojista on kuittailtu. 

Yritän myös elää sopisoinnussa realistisen maailman kanssa - kaikkien kotona ei välttämättä puhuta, kuinka normaalia on, että ystävänsä saa valita itse. Nykypäivänä asian pitäisi olla itsestäänselvyys. 

PS. Puheena olleiden kahden ystävän parissa Naakka on päässyt osalliseksi esimerkiksi keppihevosten ja voimailun maailmasta. Hänen kiinnostuksenkohteitaan kuten Ankkalinnan ja Tylypahkan väkeä on myös päässyt puheen- ja leikin aiheiksi.

PPS. Naakka on muuten vaiheessa, jossa kaverin kanssa linnoittaudutaan jonkin huoneen nurkkaan ja ovi painetaan kiinni - ilmeisesti kaikki puheenaiheet eivät kuulu suoraan minulle :D 

PPPS. Minullakin on miespuolisia ystäviä, eikä tuo nyt niin ihmeellinen juttu ole.




lauantai 24. syyskuuta 2022

Viikonlopun villityksiä tai ei sittenkään

Kesä- ja loma-aikaan meillä on oikeastaan aika aktiivista. Olemme tehneet varsin pitkiä matkoja ja käyneet paljon erilaisissa paikoissa. Palstahommat vaativat myös aikansa. On uimassa käyntiä ja sen sellaista.

Syksyisin on ollut tapana ottaa vähän rauhallisemmin. Selkeitä kiinnekohtia viikonlopuissa on aika vähän. Käytännössä lauantai-iltaisin tulee Masked Singer ja sunnuntai-iltaisin minulla on Pilates. Aina välillä käydään jossakin, mutta käytännössä oleskelu tapahtuu kotona tai sen lähiympäristössä.

Lapset ja niiden kaverit menevät ja tulevat. Tykkään, kun saan tehdä kotihommia rauhassa ja lukea aina välillä kesken olevia kirjoja eteenpäin. Tykkään, kun saan tehdä aina välillä esimerkiksi muutamia joogaliikkeitä. 

Jos käymme jossakin, se tapahtuu usein sunnuntaisin. Lempipaikkoja ovat erilaiset museot ja näyttelyt. Nyt tämä "kausi" ei ole vielä oikein päässyt käynnistymään. Lapset kyllä kävivät viime viikonloppuna Heurekassa isänsä kanssa.

Lapsilla on erilaisia lego- tai vaikkapa piirustusprojekteja erityisesti viikonloppuisin. Viikolla päivät menevät nopeammin ja molempien täytyy selvästi toipua koulusta ja eskarista. Viikolla katsellaan yleensä enemmän ruutua kuin viikonloppuisin.

Meillä ei oikeastaan kukaan nuku viikonloppuisin äärettömän myöhään, mutta tunti tai pari yli arjen herätysajan menee hyvin ja luultavasti tekee myös meistä virkeämpiä. Samoin, kukaan ei viikonloppuisinkaan valvo kovin myöhään - tuntuu että jokainen kaipaa viikonloppuisin pikemminkin unta kuin valvomista.

Iltatoimet ovat kuitenkin viikonloppuisin astetta rennommat eikä ilmassa ole niin paljon hoputtamista kuin muulloin. Joskus kyllä väsyn itse ja parista äänenkorotuksesta lapset ymmärtävät, että olen tosissani :D 

Yleisesti ottaen viikonloput menevät relaamiseen eri tavoin. Koska olen itse kova ottamaan stressiä eri asioista, olen joutunut ja joudun edelleen harjoittelemaan stressin purkua eri keinoin. Homma ei suju minulta luonnostaan.

Yleensä stressiin auttaa, kun opettelee keskittymään siihen, mitä on tekemässä. Tätä voi harjoitella vaikka missä - hampaiden pesu on muuten yksi parhaista...yritän keskittyä ainoastaan siihen hampaiden pesuun. Samalla periaatteella harjoittelen eri asioiden kanssa pitkin päivää.

Lapsista Naakka on ainakin osin perinyt stressiluonteen. Keinoista, joiden olen todennut helpottavan hänen oloaan, kirjoitan lähitulevaisuudessa enemmän :) 

PS. Luulen, että esimerkiksi tiukkaan aikataulutetut viikonloput eivät ole meidän juttumme - arki on jo tarpeeksi aikataulutettua.

PPS. Kuten muillakin, meilläkin on kaikenlaisia rästihommia kasassa. Niitä hoidetaan aina muutama kiireellisin viikonloppujen aikana, ei kaikkea.

PPPS. Myös "lautapelikausi" on tauolla kesäisin. Nyt aloitellaan sitäkin.




perjantai 23. syyskuuta 2022

Kukkia, kirppis ja kuningatar

Nyt alkusyksystä lenkkeillessäni olen jotenkin pannut aikaisempia vuosia enemmän merkille kukkaistutukset. Johtuuko iästä vai mistä, että huomaan,  mielestäni kaupunki on istuttanut kaikenlaista valtavan hienoa juurikin syksyksi. 

Sekin on mukavaa, kun vielä ei ole klo 16 alkaen pilkkopimeää. Minua ei sinänsä pimeys kiusaa - se on ihan rauhoittavaa. On kuitenkin mukavaa tankata vielä valoa, joka vääjäämättä muuttuu vähäisemmäksi hyvinkin pian.

Myös Naakka ja Touhi pääsivät tällä viikolla syysretkelle (sekä eskarit että koululaiset). Se meni kuulemma hyvin, jopa Naakalla, jonka viime syksyn vaikeudet (nepsyasiat) alkoivat vastaavasta syysretkestä.

Se, että Naakka pärjäsi hyvin retkellä, on pienoinen riemuvoitto meille. Tuntuu, että monessa mielessä meillä on vasta nyt päällä se positiivinen tunne uuden edessä, joka monella on ensimmäisen luokan syksyllä. Ehdin jo luulla, ettei koulu tuo juuri mitään hyvää elämäämme.

Jos jostakin, meillä on kuluneen viikon aikana puhuttu kuningatar Elisabetista. Minähän olen tykännyt lukea kuninkaallisista aina, mutta myös Naakka on varsin hurahtanut. Naakka tunnisti hautajaisia seuratessa melkein kaikki kuninkaalliset. 

Pitkäaikaisen monarkin poismenosta puhuttaessa meillä on ollut Naakan kanssa melko syvällisiä keskusteluita. Elämän rajallisuus, samoin historiallinen aika, pohdituttavat. Olen yrittänyt tuoda esille, että asiat, joita Naakka pohtii, pohdituttavat kaikenikäisiä kaikkina aikoina.

Oma isoäitini on muuten kuningattaren vuosikertaa. Hän jatkaa vielä elämäänsä. Naakan toinen isoisoäiti on lähellä 99:ää ikävuotta, joten ainakin osa Naakan suvusta on oikein pitkäikäistä. Paljon ehtii historiassakin tapahtua ihan tavallisen, pitkän ihmiselämän aikana.

Viime aikoina olen ollut iloinen muun muassa kirppiksen tulosta meidän kaupunginosaan. Ahdistun yleensä normikauppojen tavarapaljoudesta, mutta käytettynä saatan hankkia kivannäköisen (hyväkuntoisen) tyynyliinan, koristetyynyn tai jotakin ei niin välttämätöntä. Kirjavalikoima näytti kyseisellä kirppiksellä olevan todella suuri. 

Kumpikaan lapsi ei edelleenkään ole siinä vaiheessa, että vaatteiden kanssa olisi kovin tarkkaa - kunhan ne eivät purista. Mielestäni tämä on oikein mukava vaihe. Toivottavasti se jatkuu pitkään. 

PS. Kieltämättä olen miettinyt, että puutarhapalstalla voisi panostaa enemmän nk. loppukesän kukkiin. Täytyy perehtyä asiaan enemmän ennen ensi kevättä.

PPS. Odottelen tässä pikkuhiljaa, että Crownin uusin tuotantokausi alkaisi. Sitten pitää kyllä taas hankkia pari kuukautta Netflixiä.

PPPS. Oikeastaan meillä ei ole niinkään ostotarpeita, enemmänkin pitäisi päästä lasten pienistä vaatteista eroon. Nyt en kyllä millään jaksa enää laittaa kirppispöytää, joten luultavasti suuri osa vaatteista menee lahjoituksena puheena olleelle kirppikselle.




lauantai 17. syyskuuta 2022

Uudelleen valokuvauksen parissa

Blogin alkuaikoina (blogimaailma oli silloin kasvussa) hankin järjestelmäkameran ja opettelin kuvaamaan sillä. Tuolloin puhelinten kamerat olivat vasta kehitysvaiheessa, joten digitaalinen järjestelmäkamera oli oikein hyvä kuvausväline.

Opettelin silloin hieman valokuvausta ja kehityinkin siinä. Julkaisin blogissani paljon kuvia, usein luonnosta. Silloin myös kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneelle oli oma ohjelmanumeronsa. Nyt kuvat ovat pilvipalvelussa, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

Sittemmin järkkärikamera on jäänyt hyllylle. Tykkään edelleen kuvata, mutta kuvaushommat tulee hoidettua puhelimella. Innostun välillä kuitenkin, jos esimerkiksi ulkoilman valossa on jotakin erityistä. 

Vierailin viime viikonloppuna kotipaikkakunnallani. Siellä on enimmäkseen peltomaisemaa. En ole vuosiin kunnolla lenkkeillyt siellä, koska lastenhoito on ollut prioriteetti. Nyt jälkeläiset pärjäävät jo isovanhempien kanssa (tai toisinpäin), joten pääsin lenkille.

Peltomaisema tuntui pitkään liian tavanomaiselta kuvaamista varten. Nyt aika on näemmä kullannut muistot ja 20 vuotta poissa maaseudulta on tehnyt tehtävänsä - peltomaisemahan on todella kaunista ja taivas avara!

Kokeilin osassa kuvia ylivalotusta, ja se tuntui itse asiassa oikein hauskalta leikiltä. Ei tarvitse aina kuvata auringosta poispäin.

Olinpa kerennyt unohtaa, kuinka paljon pelloilla tuulee. Kun sotkin siellä pyörän kanssa lapsena, vastatuuli saattoi olla oikein pirullinen. Alimman kuvan pellolla oli hiihtoladut talvisin. Olen myös joskus kävellyt pellon poikki maan ollessa jäässä.

Nykyisin kotimaisemaani ei kuulu peltoja - metsää kylläkin. Suomessahan luonto on aika lähellä, vaikka asuisi keskellä kaupunkia. Silti, aion vastaisuudessakin lenkkeillä kotipaikkakunnallani - se on valtavan rauhoittavaa puuhaa. 

Sinänsä visuaalisuus ei ole ehkä ominaisuuksistani ensisijaisin - ehkäpä verbaalisuus on. Silti, huomaan mielenterveyteni toimivan paremmin, kun kehitän jotakin aluetta, jossa en ole valmiiksi taitava. Valokuvaus palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti.

PS. Olen menossa pitkästä aikaa vähän suurempaan kutsuvierastilaisuuteen. Itse asiassa vähän jännittää.

PPS. Selkä on edeleen hivenen huonossa kunnossa. Täytynee turvautua särkylääkekuuriin, mitä yleensä välttelen.

PPPS. Tänään on vuorossa kodinhuoltoa rauhalliseen tahtiin. Pitäisi myös käydä ostamassa muutamia vaatekappaleita.






perjantai 16. syyskuuta 2022

Kuulumisia

Aikaa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja syksyinen sää on todella ehtinyt alkaa. Näin perjantai-iltana ulkona on jo melkein pimeää. Koko perhe on kotosalla. Pelasin jopa tänään Switchillä :D , ja vieläpä Lego Star Warsia.

Gerbiilien kanssa on tapahtunut vuodessa melko ratkaiseva muutos: niitä pystyy ottamaan kiinni (siis ei jahdata huvikseen), ja nyt onnistuimme nappaamaan ensimmäisen kuvan tilanteesta, uhrina Puolukka, joukon vanhin.

Akvaariosta - nyt sähkön hinnan noustessa olen pohtinut akvaarioharrastustani. Kyllähän se sähköä kuluttaa. Valot ovat päällä 12 tuntia päivässä tropiikin tapaan ja ulkosuodatin hurisee koko ajan. Tavallaan koko jutusta olisi kai viisasta luopua, mutta en oikein osaa olla ilman, jos ei ole ihan pakko.

Ajattelin aloittaa sähkönkulutustietoisuuteni hieman maltillisemmin - hankin ledivalot, jolloin sähkönkulutuksen pitäisi kaiken järjen mukaan vähentyä. Toki yleisilme kaipaisi lisäksi jotakin kaunissävyistä tetraparvea, mutta katsotaan nyt.

Pilates innostaa vielä - ajankohta sunnuntai-iltaisin on yksinkertaisesti niin toimiva. Olen myös huomaavinani, että olen pääsemässä pikkuhiljaa sisään liikkeisiin, kaikessa tuntuu olevan kyse syvistä vatsalihaksista.

Työpaikkani sijaitsee melko suuressa rakennuksessa - askelia tulee päivän aikana ihan mukavasti, vaikka sisätiloista ei poistuisi. Sinänsä liikkumista on tarpeeksi. 

Ehkäpä Pilatestunnilla käyminen palvelee minua myös henkisesti - se on hetki ainoastaan minulle ja omalle hyvinvoinnilleni. En ole oikein tottunut ottamaan itseäni huomioon, mikä johtuu varmaankin osaksi luonteestani, osaksi vallitsevasta elämäntilanteesta. Aina voi onneksi opetella.

Jos pohdin, mihin haluan tänä syksynä keskittyä, niin erityisesti oman hyvinvointini edistämiseen. Se on helpommin sanottu kuin tehty - tärkeämpiä asioita tuntuu olevan arjessa jonoksi asti. 

Olen hieman pohtinut, että jonkinlainen päivittäinen Mindfulness-harjoittelu olisi hyväksi. Harjoitin kyseistä toimintoa päivittäin viimeksi kun Naakka oli 2-vuotias. Nyt olen huomannut, että harjoittelulle voisi olla taas tilausta. Katsotaan, saanko siirrettyä pohdintani käytäntöön asti.

Toinen asia, johon haluaisin edes vähän panostaa, on lukeminen. Kärkitoiveita olisivat jokin historiaan liittyvä tietokirja tai jonkun mielenkiintoisen ihmisen elämäkerta - en ole vielä keksinyt, kenen.

PS. Touhi on edelleen kiinnostunut sotahistoriasta - onneksi Naakka on vastapainoksi kiinnostunut Uudesta Testamentista, jonka sai koulusta ;) 

PPS. Minua kiinnostaisi jonkinlaisen neuletyön aloittaminen tai jonkinlainen askartelu - ehkäpä origamien taittelu pitkästä aikaa.

PPPS. Relaaminen ja rentoutuminen ovat toiveissa tänäkin viikonloppuna. 



 

lauantai 3. syyskuuta 2022

Selkähistoriikkia ja irti päästämistä

Elämä kulkee omia latujaan, ja mukana tahdissa on jotenkin pysyttävä. Tosin vielä ei ole talviurheilun vuoro - tai tavallaan on, koska ajattelin mennä kesätauon jälkeen uimahalliin heti tänään. Katsotaan, sujuuko. Onneksi altaan reunat ovat lähellä. 

Näin 12 vuoden ongelman jälkeen oikea käteni on jostakin syytä alkanut toimia paremmin. Niskavamman sattuessa -09 hermoja jäi puristuksiin suojajännityksen takia. Nyt osa tästä jännityksestä on alkanut ehkä viimein helpottaa.

Olisikin hyvä saada kädenkin tilannetta viimeinkin paremmaksi. Olen toki tottunut handlaamaan voimattomuuden, ja voimaakin on toki tullut hiljalleen takaisin. Nyt pistelyoire näyttää helpottaneen, ja yläselän liikkuvuusharjoittelu viimein toimivan.

En tiedä, mikä on toisin - ehkä hermoradat ovat korjaantuneet ajan (tosi pitkän) myötä jonkin verran. Se auttaa jo pitkälle.

Kun keholleni tapahtuu jotakin hyvää, se on iloinen asia. Toisaalta se saa ajatukset kääntymään kaikkeen koettuun. Olen edelleen ihmeissäni siitä, miten alkeellisella tasolla whiplashin, siis pitkittyneen, hoito on. Kaikesta mahdollisesta täytyy ottaa itse selvää, kohtelu terveydenhuollossa on mitä on eikä juridisia oikeuksiakaan työkyvyn huonontuessa ole. 

Tämä on todella huono asia, sillä useimmiten käytännössä koko siihenastinen elämä menee uusiksi. Minun kohdallani se tarkoitti vuosikausien kovaa huimausta, ammatinvaihtoa, joka on toteutunut käytännössä vasta nyt ja myös osittaista syrjäytymistä yhteiskunnasta.

Iloisempiin asioihin - Naakka on lähdössä lähiaikoina ensimmäistä kertaa pois kotoa ilman vanhempia. Hän lähtee neljäksi päiväksi koululuokkansa kanssa käytännössä toiselle puolelle maata. Olen löytänyt itsestäni uuden puolen: hysteerikkoäiti :D 

Olen tällä viikolla ollut tilanteessa, jossa Naakan opettaja on vakuuttanut ottaneensa huomioon kaiken mahdollisen Naakan suhteen (siis nepsyoireilut, kuormittumistilanteet lähinnä). Naakka itse haluaa ehdottomasti lähteä.

Meillä on ollut Naakan kanssa hyvin vaikeita aikoja, kun emme vielä osanneet toimia hänen kanssaan oikein. Sitä on harjoiteltu kotona ja koulussa, ja asiat ovat menneet asteittain parempaan, itse asiassa todella hyvään suuntaan.

Nyt olisi sitten aika päästää irti, siis muutamaksi päiväksi. Haluan, että Naakka saa itsenäistymisen kokemuksia ja pääsee ennen kaikkea pitämään hauskaa luokkansa kanssa. Ilmeisesti minun on aika rauhoittua ja antaa hänen tehdä niin. 

Näillä näkymin Naakka siis lähtee ilman huoltajaa mutta monen aikuisen kanssa reissuun. Jopa minun on tunnustettava, että vaikka tunnen lapseni parhaiten, koulun aikuiset tuntevat hänet heti toiseksi parhaiten. 

PS. Naakka teki ystävänsä kanssa alkuviikosta aivan älyttömän hyvät suklaatäytekeksit. Minulle liikeni yksi - muut syötiin oikein nopeasti. 

PPS. Olen saanut itseni jollakin tavalla liikkeelle - näköjään yksi ryhmäliikuntatunti poikii lisäinnostusta, samoin toki vähän paremmin toimiva oikea käsi.

PPPS. Naakka on muuten saanut melkein luettua Harry Potterin kolmannen kirjan. Katsotaan, riittääkö ikätaso seuraaviin kirjoihin. Itse en voi kuin kannustaa eteenpäin, kun on kyseessä lukuharrastus :) 




lauantai 27. elokuuta 2022

6-vuotias rämäpää ja Legoland

Meillä ei ole ollut Touhin, 6v, kanssa oikein minkäänlaisia ongelmia tähän mennessä. Toki on ollut normaaleita kiukutteluita, mutta ei mitään kummallisempaa. Itse asiassa meillä ei ole varsinaisia ongelmia vieläkään - ilmeisesti vain uusi kehitysvaihe.

Tässä eräänä päivänä T. oli ajanut kaverinsa kanssa rallia uusilla nukenrattailla päiväkodissa. Ne olivat melkein menneet rikki (voin oikein helposto kuvitella, mitä 6-vuotiaat pojat tekevät nukenrattailla). Touhin kanssa käytiin asiaa läpi sekä päiväkodissa että kotona. 

Toisena päivänä hoitajat olivat joutuneet keskeyttämään sotaleikin, koska se karkasi täysin käsistä. Tämänkin voin kuvitella oikein hyvin :D Taas kävimme asiaa läpi - tässä kohtaa kävi kyllä ilmi, ettei Touhi ollut "päätekijänä" jutussa. Otan luonnollisesti siitä kunnian itselleni.

Sotajutut kiinnostavat Touhia tällä hetkellä. Ennen kuin alan maalata eskarilaisestani kuvan militaristina, yritän muistaa, että sekin on vaihe - taisteluleikkejä leikittiin varmasti jo kivikaudella. Me emme sinänsä ole sen kummallisempia kuin ihmiset tuhansia vuosia sitten.

Touhi on myös selvästi pohtinut realismin ja leikin eroa. Taannoin hän halusi kovasti sotilaaksi. Kun hän mietti asiaa vielä hetken, hän totesi, että sodassa voi oikeasti kuolla - hänpä ryhtyykin maanviljelijäksi ja alkaa kasvattaa kauraa.

Ehkäpä Touhi on ihan normaali kuusivuotias. Hän kokeilee ja erehtyy, ja päätyy lopulta sinne minne pitääkin. Hänellä on vähän riehumisvaihe päällä, se siitä.

Kesämatkakuvia riittää vielä...vierailimme Legolandissa. Me kaikki, mutta erityisesti Touhi, olisimme voineet viettää koko päivän pelkkää minimaata katsellen. Miniatyyrirakennuksia oli aivan valtavasti, ja moni laiva ja auto liikkui ihan oikeasti.

Loppuosa Legolandia oli enemmänkin tavallista huvipuistoa, toki legokuosilla varustettuna. Sekin mentiin toki läpi, ja mukavaa oli. Kaikki olivat hemmetin väsyneitä päivän jälkeen ;) 

Miniatyyrimaan lisäksi suosikkimme oli kuitenkin Billundin kaupungissa oleva Lego house, jossa sai itse rakentaa legoista todella paljon. Digiä oli siellä yhdistetty legoihin hyvällä maulla, ja olisimme viihtyneet siellä vieläkin pidempään. Legomuseo piti kiertää kiireellä, koska emme tajunneet, että paikka menee niin aikaisin kiinni.

Miinus Legoland-kokemuksessa oli oikeastaan, että myös huvipuisto meni klo 18 kiinni. Onko tuo sitten yleinen tapa Tanskassa, mutta varsinkin huvipuistopäivänä tuli hieman kiireen tuntu, kun alueella oli niin paljon nähtävää ja läpikäytävää.

PS. Touhi ei ilmeisesti ole sen enempää sotahullu kuin ylivilkaskaan - hän on vain ikäisensä poikalapsi. Toki joinakin hetkenä toivon paluuta aikaan, jolloin lasten kuului ehkä vähän näkyä mutta ei lainkaan kuulua ;) 

PPS. Luulen että sotaleikkivaihe menee ohi omalla painollaan. Ensi kesänä voimme vähän katsella ilmakivääriä mökillä ja ehkä ammuskella tölkkejä nurin.

PPPS. Tulee muuten paljon halvemmaksi lentää Billundiin kuin mennä maata pitkin. Tanskan isot sillat saarien välillä ovat tuhottoman kalliita - näköalat ovat tosin hienoja.





keskiviikko 24. elokuuta 2022

9-vuotiaan iltapäivät - miten se sitten menikään!

Kun olin 9-vuotias, olin mielestäni jo oikein vaivaton tapaus. Kävin koulua, tein läksyt ja leikin iltapäivät ja viikonloput ystävieni kanssa. Keksin tekemistä, vaikka olisin toki suonut vanhempieni vievän esimerkiksi uimahalliin tai muihin hauskoihin paikkoihin vähän useammin.

Nyt kun kotonani asuu jälleen 9-vuotias, näen asian hieman eri tavalla, ainakin välillä. Saan töihin usein ensimmäisen soiton jo alkuiltapäivästä, kun koulu loppuu: "Saako se ja se tulla meille..." Yleensä saa, kaverit ovat tärkeitä.

Kun itse raahaudun päiväkodin kautta kotiin ei aina niin pirteän eskarilaisen kanssa, kohtaan usein meteliä, juoksua ja pienoisen kaaoksen. Toki myös hetkeä aiemmin väsynyt kuusivuotiaani riemastuu isosiskon kavereista, ja liittyy samaan metelikuoroon.

Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään syödä, mielellään tunnin sisällä. Jälkikasvu on toki jo syönyt, kaikenlaisia 3/4 -syötyjä välipaloja on ympäri kämppää. 

Vastustan tietenkin yhä, mutta alan pienoisesti ymmärtää, minkä takia vanhempani olivat joskus työpäivän jälkeen hivenen kireitä, kun kansoitin kavereideni kanssa taloa arkisin enkä aina siivonnut jälkiäni. 

Idealistisissa mielikuvissani saavun raskaan työpäivän jälkeen hiljaiseen ja rauhoittavaan kotipesään - joo-o, ehkä joskus lähellä eläkevuosia. Nelikymppisen ruuhkavuosiäidin yleisin sijaintikin näyttää olevan kumarassa joko täyttämässä tai tyhjentämässä tiskikonetta (siis heti työpäivän jälkeen) - ei siis esimerkiksi makoilemassa divaanilla päivästä toipumassa...säästyvätpä rahat, kun ei tarvitse lähteä divaaniostoksille.

Miksi en sitten aseta tiukkoja sääntöjä kaveriasioissa tai opeta lapsiani tiukemmalla kädellä kodin siisteyden suhteen? Ehkäpä siksi, että haluankin kotimme olevan iltapäivisin eräänlainen "koululaisten valtakunta". Sitä se on kuitenkin kunnolla melko harvoin - yleensä on aina joku kotona naputtamassa, miten asiat pitää hoitaa.

Minulla on hyviä muistoja iltapäivistä kouluaikana. Oli mukavaa olla yksin kotona, tehdä läksyt, katsoa telkkaria ja tehdä milloin mitäkin. Koulun jälkeen oli aina nälkä, ja olisi ollut tylsää syödä välipalaa pöydän ääressä. 

Saatan muuttaa kantaani, kun Touhikin on koulussa - silloin meillä on arvatenkin lätkäjoukkueellinen kavereita himassa pyörimässä - no, ainakaan minun ei tarvitse tulla yksin tyhjään kotiin vielä pitkään aikaan.

Elämä on ihanaa <3 




sunnuntai 21. elokuuta 2022

Hajanaisia ajatuksia koulusta ja itsestä

Naakka oli tullut tyytyväisenä koulusta: Äiti, oon niin iloinen, mä sain läksyä matikasta! Läksyt oli tehty jo ennen kuin pääsin itse könyämään työpaikalta kotiin (piti pitää loppupäivä etää, sillä olin eilisiltana Pilates-kurssia maksaessani jättänyt maksukortin himaan ja syödähän pitää edes jotakuinkin säännöllisesti).

Luulen että Naakan matikka-into (matikka on ollut varsin työlästä hänelle, ei mikään suosikkiaine) laantuu ajan kanssa, mutta josko nyt taas tänä vuonna menisi vähän vähemmällä kiukkuamisella. Kolmosluokan kirjan saaminen vaikutti mieluisalta.

Muutenkin Naakan lukujärjestys näyttää siltä, että työmäärä lisääntyy. Hän oli kiukkuinen, kun sai yhdestä oppiaineesta kakkosluokan kirjan - oli vähän jäänyt kesken keväällä hienoisten motivaatio-ongelmien vuoksi. 

Olen ehkä hieman kauhuissani, kun 9-vuotiaani opiskelee nyt neljää vierasta kieltä. Koulun aikuisten mielestä Naakka on onnellinen, kun saa opiskella kieliä - olen päättänyt luottaa ammattilaisten sanaan.

Menen huomenna ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntaan, Vähän yllätyin omasta tunnereaktiostani pohtiessani tekemistä, joka on suunnattu ihan vain minulle. Ihan kuin pitäisi aina olla olemassa muita (lähinnä lapsia) varten.

Koska alan melkein kyynelehtiä ajatuksesta, että olen menossa ryhmäliikuntaan, on varmaankin jo korkea aika aloittaa :D 

Koska Suomi hikoilee helteissä (olen varmaan jo joskus maininnut, että varsinkin nukkuminen 30-asteisessa kämpässä on välillä varsin tuskaista. Minulla oli kerrankin mahdollisuus päiväuniin - nukuin 4 tuntia sohvalla.

Kävin puutarhapalstalla. Palstakesä alkaa olla lopuillaan ja tällä hetkellä kukkivat liljat ja kultapallot. Maksaruoho on vielä vuorossa. Sen jälkeen tuleekin sitten lumikello, mutta se on seuraavan kevään juttu. Kesäkurpitsoja onneksi saa vielä.

PS. Naakka ei muuten vaatinut tai pyytänyt minkäänlaisia uusia koulutarvikkeita. Kaikki vanha on vielä oikein hyvää, ja vanhoilla mennään kuulemma oikein hyvin.

PPS. Odotan Pilates-tuntia innolla. Luulen, että löydän lihaksia, joita en tiennyt olevan olemassakaan.

PPPS. Josko nyt vähän viilenisi - katson jo kaiholla hieman viileämmän sään vaatteita. Kuva on otettu Hagenbeckin eläintarhasta Hampurin lähistöltä. Pingviinit olivat Touhin lemppareita - niitä hän olisi halunnut katsoa vielä paljon enemmän.




sunnuntai 7. elokuuta 2022

Sukusynttärit ja "Rhine Falls"

Eilen saimme viettää lähisuvun kanssa Touhin 6-vuotissynttäreitä! Se on meille hyvin merkityksellistä, kun Touhi tosiaan sai lähisuvun paikalle viimeksi 1-vuotissynttäreillään. Onneksi terveyttä ja hieman väistynyttä korona-aikaa riitti nyt.

Paikalla oli osa isovanhemmista, isotäti, täti ja serkkupoika. Tarjosimme aikalailla puolivalmista ja vain uunilämmityksen vaativaa - ainakaan minulla ei riitä työviikon jälkeen rahkeet leipomiseen enkä sitä paitsi siitä niin kamalasti pidä. Meillä oli pöydässä satokauden marjoja - herukoita, mansikoita, kirsikoita ja lisäksi herneitä. 

T. suhtautui synttäreihinsä hyvällä mielellä - onnittelulaulua ei tosin saanut laulaa. T. saanee vielä kaverisynttärit vähän myöhemmin syksyllä - nyt moni kavereista on vielä kesälomareissuilla. Päiväkodissa Touhia juhlittiin perjantaina.

Synttäriviikon kunniaksi Touhi käväisi opettelemassa pyörällä ajon taidon. Käytännössä käväisi, sillä hänelle ei tarvinnut kuin näyttää, miten homma toimii. Meillä on kodin vieressä kiva aukio, jossa lapset pyöräilevät ja potkulautailevat. Se on hyvä paikka harjoitteluun.

Touhi on nyt todella innostunut pyöräilystä. Hän haluaa pyöräillä joka päivä, mikä onkin hyvä juttu. Naakan pyörä ei ole ihan kunnossa, siihen pitää vaihtaa uusi sisäkumi. Kun sekin on kunnossa, lapset pääsevät pyörällä ainakin puutarhapalstalle.

Lopuksi, matkallamme käväisimme päiväseltään Sveitsissä. Näimme alpit vilaukselta (hyvin kaukaa). Ex-tempore-pysähdyksen teimme Schaffhausenin kaupungin lähistöllä olevilla putouksilla. Rein on älyttömän kaunis joki, jonka vesi on ainakin Sveitsin puolella turkoosin väristä.  

Alueelle piti maksaa pääsylipun hinta, jolla pääsi katsomaan putouksia ja näköalahissillä takaisin ylös. Vettä roiskui hieman aika korkeallekin, mikä oli meistä vain hauskaa kuumana kesäpäivänä.  

Sveitsistä jäi tunne, että siellä olisi upeaa kierrellä pidempäänkin. Meidän matka olisi kuitenkin tullut liian pitkäksi, mikäli oltaisiin ajettu yhtään lähemmäs Alppeja. 

Miinuspuoli Sveitsissä on, että se on kallis maa. Esimerkiksi puhelimen ja netin käyttöä rajoitimme oleskelumme aikana, koska EU-alueen alennukset eivät meidän liittymissä päteneet Sveitsin puolella. Tankkaus suoritettiin myös muualla. 

PS. Meistä oli erityisen mukavaa saada "Juniori" -serkkupoika ensimmäistä kertaa meille kylään. Naakka ja Touhi tykkäsivät leikitttää häntä T:n lahjaleluilla (venyviä - ei onnistu enää, kun Juniori oppii kunnolla laittamaan ne suuhun)

PPS. Vähän harmittaa, kun kroppani ei oikein tykkää pyöräilystä. Toisaalta en myöskään fanita pyöräilyä Helsingissä (se autojen seassa meneminen on pelottavaa). 

PPPS. Oikeasti jäi tunne, että Alpit olisi mukavaa nähdä läheltä. Olen kyllä nähnyt ne yläpuolelta joskus vuonna 2009, kun kävimme Italiassa lentokoneella.







Elokuviin

Päätin oikein repäistä ja varasin itselleni ja lapsille leffaliput. Kaiken suoratoiston aikana leffassa käynti ei ehkä ole enää se ykkönen....