Säästäväisyyttä ja lumipäiviä

Välipäivät koittivat - suuntaanko alennusmyynteihin? No en todellakaan, tavaraa on yllinkyllin - suorastaan enemmän kuin toivoa saattaa. Olen myös tietoinen, että on paljon ihmisiä, joilla on meitä vähemmän. Tosin on myös oikein paljon ihmisiä, joilla on enemmän kuin meillä.

Sopiva tulotaso? Se on ehkäpä sellainen, ettei ihan koko ajan tarvitse miettiä, riittävätkö rahat. Tietty pohtiminen ja säästäväisyys kuuluu myös luonteeseeni - samoin kuin ekologisuuden pohtiminen. On mukavaa ajatella, ettei oma elämäntapa (kenties) tuhoa liiaksi maapalloa.

Voiko pienistä tuloista säästää? Mielestäni voi. Minulla on kaksi tiliä. Toinen on ns. säästötili, jonne siirrän rahaa, mikäli sitä kuukauden lopussa jää yli, esim. 20 tai 50 euroa. Joskus olen joutunut myös ottamaan "säästötililtä" rahaa takaisin käyttötilille, jos on tullut isompia hankintoja. Siellä on rahaa, koska olen säästänyt.

Tällä tavalla en varsinaisesti ehkä rikastu, mutta selviän, jos esim. joku isompi asia menee rikki tai täytyy hankkia vaikkapa uudet silmälasit.

Jatkuvana haasteena on hankkia lastenvaatteita, jotka kestävät kahdella lapsella. Olen kierrättänyt onnistuneesti esimerkiksi talvivaatteita ja -kenkiä. Myös paidat kiertävät suhteellisen onnistuneesti - tosin kaikki Naakan vaatteet eivät ole unisex-vaatteita, onneksi edes osa.

Epäonnistuminen on kohdannut talvihanskojen kanssa. Ne kestävät merkistä huolimatta hädintuskin yhden kauden. Ainoastaan alle 3-vuotiaana, jolloin käyttö oli maltillisempaa, talvihanskat säilyivät. Nyt ei ole toivoakaan. Ostin juuri Touhille uudet (ja ylikalliit) Reimatecit, katsotaan meneekö lopputalvi niillä.

Kun tähän lisää vielä tavoitteeni hankkia Suomessa tehtyjä vaatteita, myös itselle, voin sanoa, että en ole päässyt tavoitteeseen. Tosin pieneksi osaksi - sekä lasten että itseni kohdalla. Olisi myös mukavaa jos kaukoidässä tehdyt vaatteet olisi löydetty edes kirppikseltä...

Olemme viime viikkoina päässeet kiipeilemään upeisiin lumikasoihin ja laskemaan hienoista mäistä! Vaikka iltapaleluni talttui viimein hieman pyjaman hankkimisen jälkeen, toivon lapsille lumisäitä vielä kuukaudeksi, pariksi.

Olen nyt joulun aikana liikkunut itse melko vähän, mutta toivottavasti pääsen lähipäivinä ainakin uimahalliin. Kuntosaliharjoittelukin on pitkästä aikaa alkanut kuulostaa kivalta ajatukselta, mutta se ei taida toistaiseksi mahtua aikatauluuni.

Lumikerros on plussakelien ansiosta alentunut viime aikoina täällä etelässä oikein paljon, mutta juuri nyt pyryttää taas lunta. Tykkään lumesta, kuten siitäkin, kun kevät alkaa sitten jossakin vaiheissa viimein tulla. 

PS. Meille on välipäiviksi luvassa ainakin yksi sukulaisvierailu. Yksi ystäväperhe on myös tulossa meille kylään.

PPS. Minulla alkaa työt taas ensi viikon alusta, mutta lapset lomailevat vielä loppiaisen yli.

PPPS. En ole nyt ihan keksinyt, mitä hauskaa voisin itse tehdä lumessa, mutta ehkä keksin sen ennen pitkää.

Partamonnin puuhia ja muuta joulun alla

Toinen partamonneistamme on viime aikoina intoutunut yhdestä akvaarion kulmista. Siihen liittyy simpukankuori, jonne hän yrittää ahtautua sisään (onnistuu lähes puoliksi). Se ei riitä, vaan hän kaivaa yhä uudestaan syvän kuopan hiekkaan ja paukuttaa samalla simpukankuorta seinälasia vasten.

Partamonni on reviiritietoinen kala. Se valitsee yleensä oman uppopuun. Mielestäni kaksi partamonnia on tarpeeksi meidän 240-litraisessa akvaariossamme - kummallekin riittää tilaa. Ne saattavat välillä piilotella päiväkausia, kunnes tulevat taaas esiin. 

Partamonni on kova lisääntymään. Meillä tämä on vältetty hankkimalla kaksi naarasta. Edellinen "pariskunta" taan oli molemmat uroksia. Näin ollen jälkikasvua ei luonnollisista syistä tullut.

Akvaarion kuulumisista Naakan kuulumisiin. Tämä koulusyksy on mennyt Naakalta paremmin kuin olisin voinut odottaa. Jos miettii kaikkia vaikeuksia, joita meillä on ollut, tuntuu välillä, että kyse olisi eri tytöstä.

Todistus oli erinomainen. Näki, että Naakka on tehnyt paljon työtä. Ei kuitenkaan liikaa, koska kotiin asti on tullut läksyjä lähinnä ranskasta ja englannista. Näistä edellinen ei tällä hetkellä ole lemppari, mutta sujuu.

Mitä kotona on voitu tehdä, on Naakan välillä omalaatuisten mielenkiinnonkohteiden tukeminen sekä lepohetkien mahdollistaminen. Naakka tarvitsee edelleen säännöllisesti hiljaisuutta ja taukoja, mikä tekee kyllä hyvää kenelle tahansa. 

Itse sain juuri paketoitua joululahjat ja käytyä viimeisen kerran (siis ennen joulua) Prismassa. En voi sanoa pitäväni kovin paljon kummastakaan aktiviteetista, mutta nyt molemmat hommat on tehty. 

Itse joulunaika vietetään sukujouluna, odotan sitä ilolla, mutta tiedän myös, että seuraavissa päivissä on oma hulinansa...kuten on myös siinä, että lapset ovat lomalla. Toisaalta on ihanaa, kun saa nukkua pitkään ja näkee lapsia myös päiväsaikaan :)

Naakka ja Touhi suorastaan kihisevät, kun miettivät aattoiltaa :D Molemmilla on ollut lahjatoiveita, mutta oikeasti he muistuttavat kumpikin yhdestä tai kahdesta lahjasta, jotka olivat lahjatoivelistalla. Minun iloni taas koostuu siitä, kun lapsilla on mukavaa jouluna...tai on minulla toki vähän itsellänikin mukavaa :) 

PS. Naakka tietää jo joulupukista, mutta Touhi uskoo, ja Naakka puolestaan on hienosti ollut kertomatta asian laitaa Touhille.

PPS. Meille tulee joulupukki, luultavasti vielä vuosia, koska Naakan ja Touhin vauvaserkku vihkiytyy asiaan vasta myöhemmin.

PPPS. 

 

Kolmet joulujuhlat

Nyt alkaisi olla joulujuhlakausi lopuillaan, kun Naakankin juhlat on juhlittu. Aloitimme viime viikolla Touhin eskarin joulujuhlissa. Niistä kerroinkin jo aiemmin - hyvin meni!

Touhin toinen esiintyminen koitti päiväkodin kieliryhmän juhlissa. Tuona päivänä T. nousi ihan väärällä jalalla sängystä ylös, ja matkamme päiväkotiin oli sellainen, jota ei voi kuvata minkäänlaisessa kasvatusoppaassa.

Päiväkodin pitkämielisen henkilökunnan avulla meidän eskaripoika saatiin houkuteltua sisään. Juhlissa katsottiin animaatio, jossa T. oli ollut aktiivisena puuhamiehenä. Se näytti todella hienolta, ja oli varmasti ollut mieluinen operaatio. Lauluesitykseen (ehkä enemmän 1-3-vuotiaiden juttu) ei kumpikaan paikalla ollut eskaripoika lähtenyt - no, se ei onneksi ollut pakollista.

Tässäkin juhlassa saimme glögiä ja pipareita :) 

Tänä aamuna oli vielä Naakan koulun joulujuhla. Minulle oli tarjolla seisomapaikka, tosin nekin olivat jo loppumassa. Olen edelleen oikein huono seisomaan pitkiä aikoja. Nyt oli sitten ihan pakko - pokka ei riitä nostamaan jotakin toista paikaltaan ;) 

Naakka oli aivan täpinöissään jo eilen. Hän lähti 20 minuuttia tavallista aiemmin koulun pihalle odottamaan. Touhikin halusi tulla katsomaan juhlaa. Naakka esiintyi sekä kieli- että ison luokan esityksissä. 

Täytyy sanoa, että varsinaisia talentteja ovat! Tällaisia täytyy olla myös opettajien ja ohjaajien, sillä esityksissä on valtava organisoiminen. Esityksen jälkeen Naakka jäi jatkamaan koulupäiväänsä. Hän palautuu kotiin tunnin sisällä.

Nyt jäämme odottelemaan joulua. Ei voi edes parhaalla tahdolla sanoa, että "hiljennymme" :D Oikeasti jouluviikko on nyt kuten yleensä, hermoja raastava monella tapaa. Sain sentään raivattua tilaa paketoinnille, joka on edennyt jo lähes puoleenväliin.

Kyllä tämä tästä, tapaan toistella itselleni. Hyvään fiilikseen voi päästä monen mutkan kautta. Jos ei pääse, niin ehkä kukaan ei huomaa. Kuusenkin saimme jo hankittua ja koristeltua, ja etenen kohti joulusiivousta hitaasti mutta varmasti, huh!

PS. Vaikka olen kokenut pienoista joulujuhlaruuhkaa, olen iloinen, että kokoontuminen juhlimaan on taas mahdollista :)

PPS. On mukavaa seurata lapsen jännitystä ja iloa, kun esiinnytään koululle ja huoltajille.

PPPS. Nämä olivat ensimmäiset koulun juhlat, joihin Naakka lähti innolla - nepsy-Naakka alkaa olla tottunut konseptiin :)

Lukemista ja kauneimmat joululaulut

 Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan leikkimielinen 50 luetun kirjan tavoite vuotta kohti. Viime vuonna en päässyt ihan tavoitteeseeni - suuri syy oli kokopäiväisissä opinnoissa. Opiskeluissa sai lukea niin paljon, ettei fiktioharrastukselle riittänyt puhtia.

Nyt tilanne on ollut hieman erilainen. Luettuja kirjoja on tällä hetkellä 49, ja näyttää vahvasti siltä, että pääsen tavoitteeseeni. Olen fiktion suhteen melko kaikkiruokainen. Dekkarit ovat ehkä nostaneet päätään viime vuosina. 

Luen pääasiassa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Useina päivinä otan kirjan käteen muulloinkin. Pyrin lukemaan aloittamani kirjat loppuun - välillä tulee selkeitä huteja. Ajoittain häiritsee, kun kirjoja mainostetaan "ennenkuulumattomina, tajunnanräjäyttävinä lukukokemuksina". 

Huomaan usein, että no joo, luin jo ysärillä vastaavanlaista kielenkäyttöä tai juoniratkaisuja. Vähän aikaa sitten luinkin jonkin kolumnin, jossa kritisoitiin, että osalla nykykirjailijoista on heikko lukeneisuus, mikä näkyy teksteistä. Tai ehkä olen jo liian vanha lukija ;) 

Naakka on nyt loppuvuodesta ahkeroinut Harry Pottereita. Feeniksin kilta (1050-sivuinen) on jo melkein lopussa. Minulla ei arvatenkaan ole huolta oman lapseni lukuharrastuksesta - en vielä 9-vuotiaana lukenut noin pitkiä kirjoja. 

Touhilla ei ole vielä lukutaitoa, mutta hänelle on alettu lukea ensimmäistä Harry Potteria ääneen. Touhi on tästä oikein ylpeä - hän mainitsee joka päivä, mille sivulle päästiin. Nyt ollaan tilanteessa, jossa on luettu 100-sivua ja siirtyminen Tylypahkan junaan on kohta edessä.

Olen itse haikeana huomatessani, että satukirjojen lukeminen alkaa meidän perheen osalta olla suureksi osaksi ohi. Tatut ja Patut sekä Mauri Kunnakset menevät tosin vielä. Osa kirjoista saa pikkuhiljaa lähteä lasten vauvaserkulle. 

Lopuksi asiasta kolmanteen: kävimme Naakan kanssa eilen lasten kauneimmissa joululauluissa. Naakan kanssa uudet tilanteet ovat omanlaisiaan. Naakka oli suurimman osan tilaisuudesta todella jännittynyt.

Nepsypiirteet näkyvät nykyään Naakassa lievemmin, mutta uusi konsepti, kuten tämä tilaisuus jossa kävimme, ei ole Naakalle helppo. Selvisimme kuitenkin tilaisuuden loppuun, ja Naakka tokaisi, että voidaan mennä seuraavanakin vuonna.

Itse selvisin lähes viimeiseen lauluun, jonka jälkeen iski kamala yskäkohtaus. Siirryin nopsaan vessaan yskimään - todella ärsyttävää :D Pakkasjakso on ollut mukava, mutta se on nostanut astmaoireeni esiin. Ihan kivaa jos on vähän aikaa lämpimämpää.

PS. Minulla on vielä pari kirjaa varastossa - sen jälkeen pitää lähteä kirjastoon.

PPS. Katsotaan, jaksaako Naakka siirtyä Puoliveriseen Prinssiin vai kiehtooko Ankkalinna taas hetken enemmän :) 

PPS. Minähän olen yhteislaulutilaisuuksien fani - yhdessä on hauskaa laulaa, varsinkin kun saa istua eikä tarvitse esiintyä.

Mistä pidän - maailmanparannus (toivottavasti edes hieman käytännössä)

Koska olen joutunut (saanut) keskittymään hyvinvointiini viime aikoina, on tullut aika pohtia, mistä minä pidän. Se onkin yllättävän vaikea tehtävä vuosikymmenen ruuhkavuosien jälkeen. Ne eivät ole mitenkään päättymässä.

Olen kenties aina ollut kiinnostunut ajattelemaan asioita omaa elinympäristöäni pidemmälle. Se osa maailmasta, jossa asiat eivät ole niin hyvin kuin meillä, on kiehtonut. En ole asiantuntija, mutta minusta on mukavaa ajatella, kuinka esimerkiksi mahdollisuus juomaveteen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen parantaa ihmisten elämää.

Uskon myös elämän helpottumisen rauhoittavan ja ehkäisevän konflikteja. Nyt meillä on Burundissa kummipoika D. Hänen yhteisönsä elämää tuemme toivon mukaan vielä vuosia. Olemme saaneet kummipoika D:ltä ensimmäisen kirjeen, jossa on hänen piirretty kädenjälkensä. Kirjoitamme pian hänelle seuraavan kirjeen.

Kotimaassakin riittää huolenaiheita. Eniten olen tänä vuonna miettinyt jengiytymistä. Nuori voi toki joutua "huonoille teille", mutta jotenkin tuntuu, että taustalla on asioita, jotka eivät ole hyvin. Kärjistäen ajattelen, että jos nuorilla miehillä missä tahansa päin maailmaa on näköalattomuutta ja vähän mahdollisuuksia, siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Miten tähän voisi vaikuttaa, onkin hankalampi kysymys. Ehkäpä tarvitsisimme lisää positiivisia roolimalleja. Tämän esimerkiksi minä keski-ikäisenä valkoihoisena naisena ( :D ) en sopisi, roolimallin pitää olla lähempänä nuoren omaa viiteryhmää.

Murrosikä ja sen jälkeiset vuodet ovat suurta muutoksen aikaa jokaiselle. Vaikka asiat menisivät solmuun tässä vaiheessa, ne saattavat myös selvitä ajan kanssa. On myös hyvä muistaa, että asioilla on tapana järjestyä.

Monen mielestä tällaiset pohdinnat ovat varmasti ahdistavia ja ikäviä. Itselleni taas on tuottanut myönteisiä tunteita pohtia, millä tavalla hankalia asioita voisi ratkaista. En ole vaikuttavassa asemassa, mutta pystyn omassa työssäni tekemään tiettyjä asioita joiden toivon auttavan edes vähän.

Luonteeseeni taitaa kuulua ratkaisukeskeisyys, tosin oman pääni ongelmiin asti se ei aina yletä ;) 

Omaa kouluaikaa ei voi kyllä sanoa pohjustukseksi kiinnostuksenkohteilleni - esimerkiksi kehitysmaa- ja alkuperäiskansaosiot jätettiin aina käsittelemättä, koska niihin ei riittänyt aikaa :D Suunta tuntuu nykyään olevan aika lähelle sama, eikä opetussuunnitelma taida edelleenkään taata paljoakaan opetusta tämänkaltaisissa asioissa.

Eskarin joulujuhla ja vaatepohdintoja

Myös joulukuu alkaa olla puolessavälissä. Pilates jäi joulutauolle. Itse jäin myös nyt joululomalle. Toivottavasti edes osa lomaa olisi hidas ja rauhallinen. Toki toimintaakin saa hieman olla. On kivaa, kun saa nukkua vähän pidempään.

Pari päivää sitten juhlistimme Touhin eskarisyksyn päättymistä. Eskareilla oli joulujuhla, johon vanhemmatkin oli kutsuttu. Tämä ei ole viime vuosina ollut ihan itsestäänselvyys - itse asiassa edellinen joulujuhla, jossa olen ollut mukana, oli Naakan eskarin joulujuhla.

Touhi tarpoi juhlaan tonttulakki kädessään puolimetrisen hangen läpi (valitsin itse jalkakäytävän). Itse juhlaesitykset, laulut, Touhi otti oikein rauhallisesti. Meinasi vähän tulla itselle kyynel silmään, kun lapset tekivät satuhieronnan vanhemmilleen. 

Olen viime aikoina joutunut toden teolla uudistamaan Touhin vaatekaappia. Vaatekoko alkaa olla 128, kun puoli vuotta sitten mahtuivat vielä jotkut 116-senttiset vaatteetkin. Hän todellakin kasvaa aivan eri tahtiin kuin Naakka, joka käytti 128-senttisiä vaatteita kakkosluokalla.

Hivenen pirullista on sekin, että suuri osa Naakan vaatteista ei "periydy" pikkuveljelle, koska sukupuoli on eri. Toki olen taktisesti pyrkinyt hankkimaan Naakalle esim. talvivaatteet varsin neutraaleissa väreissä, ja ne ovat menneet hyvin eteenpäin.

Lisäksi hankin välillä samanlaiset paidat, esim. raitapaidat molemmille. Tällöin Touhi hyötyy molemmista paidoista. Naakalle käy edelleen mikä vaan, kunhan vaate on mukava päällä. Tosin viime päivinä hän on "mekkoillut" ja etsinyt tyyliään ;) 

Omakin vaatekaappini on kaivannut järjestelyä ja hieman uusimista. Tykkään kulkea trikoopaidoissa, töihin laitan päälle neuletakin (ai että miten kiehtova tyyli :D ) , niin näytän professionaalimmalta, ehkä.

Käytän samoja vaatteita mielellään vuosia. Joskus ne vain alkavat kulahtaa. Löysin vähän aikaa sitten kivan uuden paidan, Finlaysonin lettikuvioisen paidan. Ikävä kyllä, siitä lähti värit ensimmäisessä pesussa.

Olisin voinut yrittää uudelleen, mutta sopivaa kokoa ei löytynyt. Sain siis rahani takaisin. Jotenkin kyllä harmitti - onkohan muille käynyt samaisen vaatteen kanssa noin vai vain minulle? Tuli mieleen, että yritetäänköhän vaatteista nykyään millään tavalla kestäviä. Jotenkin toivoisin, että hiljalleen taas mentäisiin siihen suuntaan.

PS. On kyllä mahtavaa juhlia livenä. Touhi viihtyy eskarissa valtavan hyvin. Onneksi sitä on vielä puolet jäljellä.

PPS. Ilahduin, kun huomasin että Polarn o Pyretin kautta voi myös myydä pieneksi jääneitä vaatteita. Tämä on askel eettisempään suuntaan.

PPPS. Minun lasteni vaatekokoja on kyllä hankala enää löytää esimerkiksi kirppiksiltä. Kierrätyskeskuksesta löydän silloin tällöin jotakin pientä.

Keskity hyvinvointiisi - ai miten?

 Olen viime aikoina joutunut pohtimaan paljon omaa jaksamistani. Se on yllättävän hankala ja monitahoinen kysymys. On hankalaa saada kiinni, miten sitä jaksamista oikein pitäisi pohtia...ja mitä konkreettista pitäisi oikeasti tehdä.

On selvää, että itseltään ei pidä vaatia mahdottomia. Tunnistan itsestäni ajatusmallin, jonka mukaan minun täytyy suoriutua kaikesta hyvin. Ei kuitenkaan ole realistista, että kaikki menisi just nappiin, vaan täytyisi hyväksyä, että kaikesta ei voi suoriutua täydellisesti.

Ainakaan ei pitäisi miettiä, että oma ihmisarvo on kiinni siitä, että pyrkii täydellisiin suorituksiin eikä sitten yllättäen aina onnistu. Arvatkaa vain, pesiikö tämäkin ajatusmalli minussa. Toivottavasti nyt edes joissain muissakin ;) 

Joka tapauksessa, kun yleensä pohdin tässä vaiheessa, mitä kaikkea seuraavana vuonna saisin aikaiseksi, jätänkin tänä vuonna tämän listan tekemättä. Se ei tunnu kovin merkittävältä juuri nyt. Vuosi voi olla ihana muutenkin.

Olen kivasti saanut viikkoihini liikuntaa, josta tykkään. Käyn Pilateksessa, välillä uimassa ja kävelen paljon päivittäin. Tämä on merkittävä muutos aiempiin vuosiin. Jos en nyt ihan huippukunnossa ole, niin ainakin iloinen silloin kun liikun.

Arkipäivinä on usein kiireistä. Olen kuitenkin ihan tarkoituksella opetellut asenteen, että teen kun kerkeän (toki tätä ei nyt ihan työelämässä voi aina noudattaa, mutta muuten). 

Mitään yleispätevää vastausta jaksamiseen ei tässä(kään) syntynyt. Luulen kuitenkin, että juuri minun olisi hyvä sisäistää, että on ok, että rentoudun. En "pinnaa" mistään, jos keskityn välillä omaankin hyvinvointiini.

Miten tämä kaikki onnistuu ruuhkavuosiäidiltä? No en suoraan sanottuna tiedä. Voin vain mennä asiaa kohti vähitellen. On sanottava etten ole huolehtinut omasta jaksamisestani, öö, pitkään aikaan. Meillä tapahtui viime vuonna paljon, en olisi edes pystynyt.

Nyt voisin taas pystyä. Katsotaan, mihin käytännössä päädyn :) 

Elokuviin

Päätin oikein repäistä ja varasin itselleni ja lapsille leffaliput. Kaiken suoratoiston aikana leffassa käynti ei ehkä ole enää se ykkönen. Kuitenkin, elokuvateatterissa on oma tunnelmansa, ja haluan lapsille kokemuksia siitäkin.

Meillä on pari lahjalippua, joten kustannukset eivät pääse nousemaan liian korkeiksi. Saamme jopa popcornit - kiitoksia vain lahjoittajalle :) Minun täytyy vähän tarkkailla budjettia, tänä syksynä on kulutettu vähän enemmän kuin tienattu, ja haluan saada talouden takaisin tasapainoon.

Koska Lasse-Maijan etsivätoimisto on tullut ensi-iltaan, minun ei tarvitse edes mennä katsomaan animaatiota ;) Ei vaan, nekin ovat ihan kivoja kai. Tämä kyseinen leffa kiinnostaa kuitenkin myös itseäni enemmän.

Naakka on käynyt elokuvissa useamman kerran, mutta Touhi aiemmin ainoastaan kerran. Itse en ole ollut mukana viime aikoina, eli odotettavissa on mukavaa vaihtelua minullekin. Siirtymäkään ei ole hankala - meidän kaupunginosassamme on nykyään leffateatteri.

Olen myös havainnut, etteivät ainakaan minun lapseni enää nykyään katso kovin paljon elokuvia. Youtuben lyhyet videot vetävät puoleensa enemmän. Itse asiassa nyt olen useimmiten kieltänyt sen ja vaatinut että katsotaan "oikeita" lastenohjelmia - siinä on hankaluuksia erityisesti Touhilla.

Tässä on eroa omaan lapsuuteeni - lastenelokuvan katsominen (siis itselle uuden) oli harvinaista herkkua. Kun uusi vhs-video hankittiin, se oli juhlapäivä. Kun pohdin näitä, tunnen itseni välillä todella vanhaksi.

Omalla elokuvatuntemuksellani en voi kehua. Olen toki nähnyt elokuvia, mutta mikään varsinainen harrastaja en ole. Jos katson jotakin, tykkään useimmiten katsoa sarjoja - on mukavaa seurata samojen henkilöiden draamaa pidempään.

Kohta olen kuitenkin nähnyt yhden leffan enemmän!

Naakka on ollut tällä viikolla flunssassa, mutta on nyt toipunut. Naakalla on sama ominaisuus kuin minulla - flunssassa ollaan todella tukossa. Nyt Naakka on viimein suostunut ottamaan nenäsuihkeen, mikä on helpottanut varsinkin nukkumista. 

Ihmeen kaupalla flunssa ei tarttunut meihin muihin. Yleensä Naakka ja Touhi sairastavat miltei samat taudit läpi. toivottavasti seuraavat viikot menevät hyvin ja mielellään joulunkin yli. 

PS. Sain eilen olkapäähäni kortisonipiikin, ei siis uintia tänä viikonloppuna.

PPS. Nukuin ensimmäisen yön hyvin, siis ilman keskeytyksiä, pitkään aikaan - koskahan kipeät ja painajaisia näkevät lapset osaavat hoidella itse itsensä aamuyöstä.

PPPS. Olen pohtinut konkreettisia tekoja sähkön ja ruokakulujen säästämiseksi. Kirjoitan varmasti niistä lähiaikoina.

Tunteet laidasta laitaan, itsenäinen kotielämä ja sen menetys

Naakka on kiitollinen, ettei tarvitse enää mennä koulun jälkeen ip:hen. Ymmärrän tämän hyvin, sillä Naakalle meluisa ip oli usein kuormittava koulupäivän jälkeen. Välillä siellä oli kuitenkin todella mukavat leikit ja tekemiset.

Minähän en tarkkaan tiedä, mitä kolmosluokkalaiseni milloinkin kotona tekee. Pisimmillään hän on nelisen tuntia itsekseen (joskus kaverin kanssa), lyhimmillään noin tunnin. Tietääkseni hänen olemisensa on Sims- Youtube- ja kirjanlukupainotteista. Välillä johonkin nurkkaan on tehty barbileikit.

Miten homma sitten sujuu, kun kaikki ei mene niin putkeen? Maanantaina sain töihin usean soiton. Ensin pelotti, sitten ei tiennyt, voiko ottaa välipalaa (on voinut aina ottaa itselleen välipalaa). Kolmanteen soittoon en enää vastannut, kun olin kokouksessa. Äksidentti ei onneksi ollut suuri: hammas oli irronnut, siis irtoamassa oleva maitohammas ;) 

Luulin että kotona olisi ollut vastassa hellyydenkipeä lapsi, jonka kanssa viettäisin illan läheisissä merkeissä. No ei, hän "tsekkasi" läsnäoloni ja lähti kaverin kanssa pulkkamäkeen :D 

Elämä kulkee väistämättä eteenpäin. Tällä viikolla minun sukuni vanhimmalle (96-vuotias) tuli aika siirtyä hoivakotiin. Kotihoito ei enää riittänyt ja onnettomuusriski vaikean liikkumisen takia alkoi olla liian suuri. Muistin kanssa alkoi olla merkittäviä ongelmia.

Siirtymä ei ollut mieluinen suvun vanhimmalle. Toivottavasti balanssi löytyy ennen pitkää. Luulin, että olisin itse lähinnä helpottunut, kun suvun vanhin on nyt valvonnan alla. Minulle ei tullut kuitenkaan pelkkää helpotusta.

Tuli myös surullinen olo. Suvun vanhin joutui jättämään puolivuosisataisen kotinsa. Tämä koti oli minulle lapsuuden mummola. Viimeinen jäljellä oleva. Minulle tuli ja tulee yhä paljon muistoja mieleen. Olen surullinen, kun suvun vanhin on surullinen. Olen helpottunut, kun häntä hoitaneiden lähisukulaisten taakka viimein kevenee. Luulen, että kaikki alkaa lopulta sujua paremmin.

Iloa koettiin tänään joulukalentereiden merkeissä. Niitä tuli tällekin vuodelle liikaa. Arkipäivästä huolimatta lapset olivat ylhäällä oikein aikaisin. Tästä se lähtölaskenta jouluun alkaa. Minä olen tänään kotona, ja ohjelmassa on "joulupukkijuttuja".

En voi väittää, että tykkäisin kirjoittaa osoitteita joulukortteihin. Olen kuitenkin tyytyväinen, kun saan sen tehtyä. Tilasin vaihteeksi kuvakortit, vaikka kuva ei kyllä nyt ole kovin jouluinen. Onpahan päivitetty kuva Naakasta ja Touhista. Lahjojen paketoiminen ei myöskään ole varsinainen intohimo, mutta sujuu, jos on esimerkiksi äänikirja kuunneltavana taustalla. 

Tänään pitää myös tehdä eräs virallinen paperi. Kukaan ei varmastikaan tykkää täyttää virallisia papereita, mutta usein ne menevät nopeammin kuin on arvellut, tai ainakin joskus.

Neljänkympin rajapyykki ja terveys

 Neljänkympin ei pitäsi käsittääkseni olla mikään terveydellinen virstanpylväs. Itse asiassa moni nainen neljänkympin molemmin puolin tulee nykyään äidiksi ensimmäistä kertaa. Moni on elämänsä kunnossa eikä suuria muutoksia tapahdu.

Minulle on kuitenkin ilmaantunut vaikeahoitoinen astma. Munasarjani on jo pari vuotta sitten ultrattu käytännössä tyhjiksi, mikä tapahtui omaan makuuni hivenen liian aikaisin. Tuttavapiiriin on ilmestynyt ms-tautia, syöpää, erilaisia mielenterveyden ongelmia, ja sen sellaista.

Haluaisin uskoa, ettei 40 vuotta ole mikään erityinen rajapyykki, mutta jotenkin tuntuu, että todella monille napsahtaa jotakin tässä vaiheessa. En edes tarkoita kolotuksia ja alkuvaiheen kulumia yhtään missään - monille tulee hyvinkin paljon hoitoa tarvitsevia ja tulevaisuutta määritteleviä sairauksia.

Haluaisin uskoa, että omalle terveydelle on tehtävissä paljon. On kuitenkin kurja tunne, kun keho pistää ajoittain vastaan, kun minä olen varannut aikaani juurikinsen huoltoon. Tosin kuluneella viikolla ei ole ollut muita ongelmia kuin tulehdus olkapäässä ja polviongelma Pilateksessa.

Olen nyt nelikymppisenä alkanut käsittää konkreettisesti elämän rajallisuuden. Tosin oletan, että elämää on vielä oikein paljon jäljellä. Toivottavasti. Elämän loppuminen ei ainakaan vielä pelota - tosin juuri viime yönä näin unta, että minulla diagnosoitiin jotakin fataalia.

Osittain oman kehon krempat kokee voimakkaammin kun näkee joka päivä lastensa liikkuvan. Kun jokin tietty liikkuminen sujuu itseltä, tuntuu voimakkaalta ja tavallaan kuolemattomalta. Kun taas ei suju, ajatukset ovat varsin toisenlaisia.

Hivenen negatiivissävyisen kirjoitukseni lopuksi haluan mainita, että minusta tuntuu nyt nelikymppisenä, että naisen elämäni on vasta alkamassa! Tuntuu, että alan viimein jotenkuten saavuttaa oman henkisen ikäni.

Tuntuu myös, että olen enemmän sinut seksuaalisuuteni kanssa. Tämä johtuu varmaankin suureksi osaksi siitä, että esimerkiksi parikymppisenä olin vielä liian epävarma, kolmekymppisenä olin raskaana/hoidin pieniä lapsia ja nyt nelikymppisenä olen viimein saanut oman kehoni tietyllä tapaa takaisin. Lisäksi varmuus omasta itsestä on arvatenkin lisääntynyt - toisaalta kyllä epävarmuuttakin on. Mikään ei koskaan näemmä tule valmiiksi omassa itsessä. 

Kun pohdin tulevaisuutta, se ei vaikuta synkältä. Toki olen krooninen huolehtija, mutta opettelen uskomaan, että asiat järjestyvät. Elämässä tärkeäksi olen myös alkanut oivaltaa sellasten asioiden tekemisen, mistä nauttii, silloin kun se on mahdollista. 

PS. Asiasta kolmanteen. Lapset toivoivat perjantaille wokkia - täytyy tosin tehdä edelleen aikuisten ja lasten versio. Nämä kasvikset tulivat aikuisten versioon, lapsille pakasteherneitä erikseen. Minulle wokki sopii oikein hyvin - tykkään tehdä ruokia joita osaan tehdä hyvin. Uusien juttujen kokeileminen ei ehkä sitten ole minun juttuni.

Ruuan hinnan nousu, korvakorut ja Titanic

 Touhin lempiasia on tällä hetkellä Titanic. En oikein tiedä, mistä hän on kiinnostuksenkohteensa saanut. No, edelliset kiinnostuksenkohteet olivat 1. ja 2. maailmansota, joten historiateema jatkuu. Muuten ihan hyvä, mutta kyseessä on 6-vuotias lapsi.

Olen joka tapauksessa päättänyt, että hyvä. Aiheissa on vakava ja surullinen puoli, jonka Touhi osittain ymmärtää. Titanicin hän osaa piirtää vaikka silmät kiinni. Miniluentoja aiheesta saamme kuulla päivittäin. 

Olen pohtinut muita lapsia, jotka saattavat pelästyä Touhin mielenkiinnonkohteista. Touhi ei kuitenkaan puhu pelottavia juttuja vaan enemmänkin "historiaa", tekniikkaa ja sen sellaista. Muita lapsiakin olen pohtinut vähemmän, kun kuulin että Touhin päiväkodin henkilökunta on etsinyt Touhille lisätietoa kaikista kolmesta aiheesta ;) 

Touhi saa joululahjaksi Titanic-palapelin. Uskon, että hän ilahtuu.

Korvakorukeskustelu jatkuu, siis Naakan kanssa. Luulen, että hän haluaa korut mutta prosessoi aihetta, koska korvakorujen ottaminen sattuu. Minä olen antanut luvan, mutta odotamme vielä sopivaa hetkeä. 

Itse sain ensimmäiset reiät juurikin kolmannella luokalla. Niihin tuli korut, joissa on vaaleanpunainen kivi. En ole varma, onko minulla korut tai ainakin toinen niistä edelleen tallella. Jotenkin muistelen, että homma sujui hyvin, mutta jotakin pientä häikkää oli.

Olin tyytyväinen itseeni, kun sain tehtyä vispipuuroa. Meillä valtaosa perheestä syö kyseistä hetkkua, yksi ei. Minulla on punaherukoita pakkasessa valtava määrä, ja ne olisi kiva saada käytetyksi ennen kuin tulee kesällä uusia.

Inspiraatiota huokeiden ruokien tekemiseen on myös vauhdittanut hintojen nousu, joka tuntuu jo omassa taloudessa. Toivottavasti hinnat eivät ainakaan radikaalisti enää nouse, koska muuten voi myös meille tulla ongelmia.

Meillä syödään jo valmiiksi pääasiassa varsin huokeasti, mutta lapset kasvavat ja syövät varsin hyvin. Tästä syystä kaupassa pitää käydä jatkuvasti, vaikka periaatteessa tehdään viikko-ostokset joka viikko. On kuitenkin selvää, että asiaan täytyy kiinnittää yhä enemmän huomiota jatkossa. 

PS. Leivoimme viime viikonloppuna ensimmäiset joulupiparit - minun ei tarvinnut osallistua kuin uunia käytettäessä.

PPS. Ehkäpä "kyseenalaisiin" kiinnostuksenkohteisiin ei pienten lasten kohdalla tarvitse puuttua niin paljon. Voi jopa hieman tukea asiassa, ettei tule tunnetta, että kiinnostuksenkohde on kielletty. Kohde voi sitten muuttua jossakin vaiheessa täysin.

PPPS. Piparitaikinaa on vielä toinenkin pakkaus pakastimessa. Ehkä leivomme taas viikonloppuna.

Viikon positiiviset!

 Välillä pitää kirjoittaa asioista, jotka ovat oikein positiivisia. Me emme ole olleet kipeinä ollenkaan tänä syksynä! Tämä on aivan huipputulos meille - vielä viime syksynä/talvella merkitsin muistiin Touhin 10 erillistä hengitystieinfektiota puolen vuoden sisään.

Muilla oli alle puolet tuosta, mutta käytännössä emme olleet kaikki yhtä aikaa terveinä yhtään kahden viikon pätkää. Se muuttaa jo elämää ja tekee lähitulevaisuuden ennakoimisesta vaikeaa. Toisaalta siihen tottui, koska koko lapsiperhe-elämä oli samanlaista.

Emme esimerkiksi ole istuneet lastensairaalan päivystyksessä tänä syksynä kertaakaan, mikä on aivan ihmeellinen asia. Tähän täytyy nyt yrittää tottua ;) Toki meille varmasti tulee vielä infektioita, mutta voimauttavaa on, ettei kierteenä kuten aiemmin.

Touhille kuuluu hyvää muutenkin: ensimmäinen hammas lähti tänään irti! Rohkaisin Touhia nyppäämään sen itse irti, ja hän teki työtä käskettyä. Hammas on nyt vesilasissa, hammaskeiju joutuu meillä yötöihin parin vuoden tauon jälkeen.

Olimme eilen uimahallissa. En voi lähteä lasten kanssa kolmisin uimahalliin, lapset ovat sen verran eri vaiheissa uimataidossaan. Nyt mukana oli kaksi aikuista, niin onnistui. Touhikin kyllä rohkaistuu koko ajan, vaikka ui vasta käsipohjaa. 

Koska lasten kanssa ei voi kovin paljon kuntoilla, sain tänään mahdollisuuden käydä itsekseni uimassa. Parin kuukauden tauon jälkeen kilometri sujui hiljakseen, mutta tuli se kuitenkin uitua. Täytyy sanoa, että sauna on mukava keksintö, kun tuli näin aikainen talvi :) 

Positiivista on myös, että olen saanut "pianotreenit" suhteellisen säännöllisiksi. Tosin kesto on kymmenisen minuuttia / päivä. Minua ehkäpä motivoi, kun pääsin viimein eräästä vaikeasta kohdasta eteenpäin. Nuottien luku on hivenen parantunut.

Toissapäivä oli melkoinen hulinapäivä, johon liittyi myös paljon erilaisia ohjelmanumeroita lasten oikeuksien päivän vuoksi. Kun illalla oli vielä Pilates, meinasi jaksaminen mennä, kun täytyi ostaa uusi pulkka. 

Jotenkin talvi saapuu aina joltakin kantilta yllättäen. Meillä on vielä Touhin toppahousut jossakin ihmeellisessä paikassa. Naakan toppatakki sentään saapui juuri - täytyy hakea paketti huomenna. 

PS. Touhi ei ollut ennen käynyt höyrysaunassa - nýt hänkin pääsi käymään sellaisessa.

PPS. Sain uusia nuotteja, tällä kertaa suomalaisten säveltäjien. Katsotaan, missä vaiheessa saan ne työn alle.

PPPS. Toivoisin, että pääsisin taas viikonloppuna uimaan matkaa. 

Kuulumisia Afrikasta ja sairaalasta sekä eräs vuosi kuvina pakettiin

Perheemme teki noin kuukausi sitten päätöksen: meille tulee kummilapsi kehitysmaasta! Muutaman hetken kuluttua meistä tuli burundilaisen, 8-vuotiaan pojan kummeja. Asia on iloinen ja jännittävä meille kaikille. Samalla lapset oppivat, että elämä on erilaista eri puolilla maailmaa, ja että kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia elämälle. Toisaalta ihminen on aika samanlainen kaikkialla.

Kummipoika D. asuu Burundin maaseudulla vanhempiensa ja kolmen sisaruksen kanssa. Hän käy koulua ja on toisella luokalla. Hän pitää pallopeleistä ja lukemisesta. Hän tekee kotitöitä, joista vedenhaku vie eniten aikaa.

Kehitysyhteistyö D:n kotiseudulla on vasta alussa. Ongelmia aiheuttavat puutteet terveydenhuollossa, koulutuksessa ja toimeentulossa. Kun työ etenee, saamme siitä lisää tietoa. Olemme myös jo lähettäneet kirjeen D:lle ja saaneet vastauksen :) 

Minä onnistuin viimein saamaan lasten vuoden 2021 Ifolor-kirjan valmiiksi. Olen tehnyt näitä kirjoja jo useamman vuoden, ja molemmat lapset tykkäävät niitä selailla. Itse kirjojen teko on välillä varsin työlästä, ja nyt saan suoraan aloittaa tämän vuoden kirjan, huh!

Sää on viimeinkin muuttunut, öö, talvisemmaksi. Tämä tuli tietenkin taas yllätyksenä, ja Naakalle on nyt jopa tilauksessa uusi toppatakki. Touhille siirtyi Naakan vanha takki. Onneksi pakkanen ei ole vielä paukkunut sen enempää. 

Oma talvitakkini on oikein hyvä - siis -10 ja sitä kylmemmillä lämpöasteilla. Pääasia toki on, ettei ole ainakaan kylmä. Asunnossakaan ei ole edelleenkään kylmä - asunto sijaitsee talon keskellä, eli meillä on talvisinkin vähän liian lämmin.

Katsoin nyt myös Paratiisi-dekkarisarjan 2. kauden loppuun. Pidän tästä sarjasta valtavasti, ja oikein harmitti, kun viimeinen jakso loppui. Varsinkin, kun se loppui jännittävään tilanteeseen. Uutta kautta saa varmasti taas odottaa.

Iäkäs sukulaiseni on sairaalassa. Tilanne ei nyt ilmeisesti ole henkeä uhkaava. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa. Minä olen jokin määrittelemätön ystävä (myös noin satavuotias) menneiltä ajoilta, mutta lapseni muistuivat mieleen. Voi, kun nyt ei edellisten hautajaisten perään tulisi heti hautajaisia. Toisaalta peräseinä vääjäämättä häämöttää, kun on kuningatar Elisabethin ikäluokkaa. Pliis, ei kuitenkaan juuri nyt. 

Olen tehnyt kotijumppaa surkeasti, mutta toisaalta kävellyt tarpeeksi. En tiedä, olisiko hyvä vaihtaa noita kahta päittäin...ehkä huomenna. Olen kuunnellut musiikkia enemmän kuin pitkään aikaan. Vuoden pimeimpänä aikana, ennen joululauluja, kuuntelen tavallisesti lattarimusiikkia. 

PS. Kummipoika D. on tarkoituksella iältään omien lasteni väliltä. Näin asia konkretisoituu heille paremmin.

PPS. Nyt minulla on lähinnä Crown kesken. Luovuin Viaplaysta ja otin Netflixin. Lapset ovat edelleen palvelun pääasiallisia kuluttajia.

PPPS. Jo tuota lunta saisi tulla. Tulisi valoa samalla. Ai niin, ja aurausongelmia.

Sukujuhlia ja lemmikkieläimiä

Meidän viikonloppuohjelmaan kuuluivat hautajaiset. Kyse on lähes 100-vuotiaasta sukulaisesta, joten oli odotettavissa, että loppu on lähellä.. Silti tilaisuus pysäytti ajattelemaan, että kaikella on alkunsa ja loppunsa. 

Näissä hautajaisissa oli paljon lapsia paikalla. Naakalle ja Touhille tilaisuus oli varmasti myös mukava, sillä en usko heidän tiedostaneen, millainen määrä pikkuserkkuja heillä on. Tuttavuutta päästiin tekemään muistotilaisuudessa. 

Kotiinpaluun jälkeen olemme vain ottaneet rennosti. Lauantai-iltojen ohjelmaan syksyisin kuuluu edelleen Masked Singer, tosin en itse jaksa seurata sitä niin kiinteästi. Naakka ja Touhi kyllä kertovat, kuka joutuu poistamaan maskin missäkin vaiheessa.

Gerbiilit pääsivät eilen pitkästä aikaa juoksentelemaan lattialle. Juoksuttamista saisi tapahtua vähän useammin, mutta hyvä että saamme aikaiseksi edes joskus. Aikamoista vauhtia menivät kaikki kolme blondia.

Olemme sittemmin ymmärtäneet, että kaksi aukkoa, joista pääsee menemään sokkeliin, pitää myös tukkia ennen blondien keittiönvalloitusta. Vahinkoa ei ole sattunut, mutta olisi voinut sattua. 

Puolukan, Sahpanin ja Albin  lempipuuhaa on edelleen koivunoksien nakertelu. Onneksi tätä "luonnonvaraa" on saatavissa takapihalta vuoden ympäri. Vaikka oksia keräisi kuinka paljon, ne on nakerrettu silpuksi parissa tunnissa.

Myös akvaarion suhteen on pitänyt tehdä asioita. Ulkosuodattimen huolto, siis isompi, vaatii tiettyjen osien uusimista. Ne on nyt tilattu ja pian akvaarion asukkailla on taas astetta paremmat vesiolot. Uudet kardinaalitetrat, pikkusintit ovat pelotelleet mustatetroja, vaikka akvaarioliikkeessä väitettiin päinvastoin.

Sauvasirkoille onneksi kuuluu samaa vanhaa. Niitä on meillä on tällä hetkellä kuusi kappaletta - neljä täyskasvuista ja kaksi ihan pientä poikasta. Tämä lemmikkilaji on oikein helppohoitoinen. Edelleen niitä on kuitenkin hauska seurata.

Näillä näkymin meillä on lemmikkieläimiä aivan riittävästi. On hauskaa, kun kotona on pieniä hoivattavia ja niiden elämää on hauska seurata. 

PS. Molemmat lapset käyttäytyivät hautajaisissa oikein hyvin. Osasyy oli suklaarusinoissa, jotka olivat mukana siunaustilaisuudessa.

PPS. Gerbiilimme on tyttökolmikko. Joskus käy mielessä yhden poikueen teettäminen. Homma kuulostaa kuitenkin sen verran työläältä, että jätän sen paremmin asiaan vihkiytyneille.

PPPS. Akvaarion silikonisaumat menevät huonoiksi noin kymmenessä vuodessa. Täten koko tankki pitää uusia noin vuoden päästä. Katsotaan, jatketaanko vai päättyykö akvaarioharrastus siihen

Hotelli Torni, näkymät kattojen yli ja vähän muistelua

Pääsin pitkästä aikaa viettämään vuorokauden hotellissa aikuisseurassa. Alkusuunnitelmana oli lähteä Tampereelle, mutta tapahtuma, johon olin menossa, peruuntui. Helsinkiläiselle Helsingin keskusta on sitäpaitsi varsin vaivattoman matkan päässä, joten mikäs siinä :D

En ollut koskaan yöpynyt Hotelli Tornissa. Bar Ateljeessa olen käynyt joskus muinoin ennen lasten syntymiä. Huone sijaitsi 10. kerroksessa, ja täytyy sanoa että näkymät olivat upeat. Huone oli oikeastaan yhden hengen huone, mutta hyvin sinne kaksi mahtui.

Reissuun mahtui päivällinen Strindbergillä (en ollut hokannut että siellä on myös ravintola) sekä hieman istumista Tornin cocktailbaarissa, mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Tosin sieltäkin palauduttiin huoneeseen jo ennen iltakymmentä.

Täytyy sanoa, että pieni maisemanvaihdos piristää! En sinänsä koe lapsiani rasitteeksi, mutta kun viettää jonkin aikaa erossa, on taas mukavampaa olla yhdessä. Kenties tämä on totta molemmin puolin. 

Muuta miinusta reissuun ei mahtunut kuin että kun oli kerrankin mahdollisuus kävellä ympäri Helsingin keskustaa, oli varmaan se ainut todella kylmä ilta kuukauden sisään. No, silloin ei sentään satanut kuten nyt.

Asuin ennen Kampissa, kunnes kymmenisen vuotta sitten muutimme lähiöön metsän reunalle. Helsingin keskustan seutu oli pitkään niin arkista, etten pitänyt sitä kovin kummoisena - viimeisinä vuosina kaipasin lähinnä luontoa ympärilleni.

Täytyy sanoa, että 10 vuoden poissaolon jälkeen keskustassa käymisessä alkaa taas olla tiettyä hohtoa, varmaan sekin vaikutti, että katselin kaupunkia Tornista, ja suurin osa rakennusten katoista oli alapuolellani.

Panin merkille, että jos muuallakin, varsinkim Helsingin keskustassa on varsin paljon tyhjää liiketilaa. Ravintoloitakin oli pimeänä. Se oli vähän surullinen näky - toisaalta en kyllä itsekään käynyt shoppailemassa. Ravintoloissa kylläkin kävin.

Huomasin, että kaipaan nyt hieman kävelylenkkejä Punavuoressa, Kaivopuistossa ja Töölössä. Kaipaan myös Richardinkadun ja Kallion kirjastoja. Kun säät vähän paranevat, mikään ei estä minua retkeilemästä keskustan seutuvilla. Asumaan en sinne enää kaipaa.

PS. Olen iloinen, että Helsinki on sopivan kokoinen, suurehko kaupunki. Varsinaisiin suurkaupunkeihin täytyy sitten matkustaa ulkomaille.

PPS. Piti myös geokätköillä, mutta olen edelleenkin löytänyt valtaosan alueen geokätköistä - loput ovat ja pysyvät liian vaikeina.

PPPS. Hotelli oli remontoitu hyvällä maulla. Tosin lasiovi hotellihuoneen vessassa oli vähän hassu ;) 

 

Pitkästä aikaa leivontaa - kokkeina Rva ja Naakka

Minä tein eilen kattilallisen nakkikeittoa. Yhdessä Naakan kanssa teimme vielä piirakan punaviinimarjoista. Nyt voi jopa sanoa, että oman sadon marjoja - kaikki pakastimessa olevat marjat alkavat olla poimittu puutarhapalstalta.

Onhan se mukava tunne, kun ruoka, edes pieni osa ravintoa, tulee omalta (no, vuokratulta) maalta. Marjat ovat täällä pohjoisessa uskomattoman hieno asia. Niitä kasvaa metsissä ja ne ovat usein esimerkiksi ulkomaalaisille ihmeellinen asia.

Meillä oli kerran saksalaisia ystäviämme mökillä alkusyksystä. Silloin oli puolukka-aika. Huomasin, että vieraillemme oli elämys poimia puolukoita suoraan mökin pihasta. Meille se on normaalia ja monista myös ihan tyhmää ajanvietettä, itse olen aina kuulunut niihin, jotka siitä pitävät.Vieraillemme tuotti ongelmaa epävarmuus - mitä jos tulee poimittua jotakin myrkyllistä. Tätä en itse ole tullut edes ajatelleeksi, mutta voin kuvitella, että tällaisiakin ajatuksia tulee.

Australiassa asuva ystäväni kaipaa suomalaisia marjoja, erityisesti niiden happamuutta. Australiaan tulee kaikki tämän lajin syötävä ulkomailta. Suomessa käydessään ystäväni haluaa aina syödä puolukkarahkaa ja toisaalta myös ruisleipää.

Ulkomailla käydessä asia on toisinpäin - en ole pitkään aikaan käynyt välimeren maissa, mutta kyllähän se appelsiini siellä maistuu aivan ihanalta. Sitä etelämpänä en ole käynyt, mutta luulen että mangot ja kaikenlaiset "etelän hedelmät" maistuvat parhailta lähellä kasvupaikkojaan.

Naakka on innostunut leipomisesta. Siis paljon enemmän kuin minä :D Esimerkiksi kananmunan rikkominen sujuu häneltä paljon paremmin kuin minulta vastaavassa iässä. Täytyy nyt vain minunkin tsempata, niin Naakka saa tehdä ja kehittyä.

Minun piti myös yllättää tänään kylään saapuva appiukkoni sillä marjapiirakalla. Kun menin illan päätteeksi keittiöön, näky oli kuvan mukainen. Perheen toinen aikuinen kävi tosin napsimassa viimeisetkin palat. Minä söin yhden pienen palan eikä muita ollut paikalla omaa perhettä lukuun ottamatta. Vaikutuksen tekeminen suvun vanhimpaan jäi siis tällä kertaa...

Blogia on tullut pidettyä jo toistakymmentä vuotta, mutta valokuvien estetiikka on oikein vaihtelevaa. Eipä tullut kuvattua piirakkaa ennen kuin se oli jo melkein kokonaan tuhottu. Seuraavalla kerralla sitten koitan muistaa tämänkin ;) 

PS. Kaipasin marjastamaan tänä vuonna, mutta eipä tullut käytyä puutarhapalstaa kauempana. Ehkä ensi vuonna sitten.

PPS. Ehkäpä meidän täytyy Naakan kanssa leipoa vähän useammin, siis oikeasti.

PPPS. Näen muuten kohta pitkästä aikaa ulkomailla asuvaa ystävääni. Edellisestä tapaamisesta on koronapandemian ja muiden sattumien takia kulunut jo vuosia.

Lähtölaskenta kouluun

Touhin Tervetuloa kouluun - kirje tuli tällä viikolla. Se on samanlainen kuin Naakan kirje, jonka saimme loppuvuodesta 2019. Varsinainen kouluun ilmoittautuminen on sitten tammikuussa 2023, muistaakseni ilmoittautumisaika on pari viikkoa. 

Naakan kohdalla ilmoittautuminen ei onnistunutkaan Wilman kautta (spesiaaliluokka), joten menimme ilmoittautumaan koululle. Täytyy varautua Touhin kanssa samaan, sillä jos se meistä on kiinni, Touhi menee samalle luokalle isosiskon kanssa (luokalla silloin oppilaita kaikilta peruskoulun vuosiluokilta).

Kouluasiat tuntuvat sinänsä tutuilta - Wilmat ja muut käytännöt ovat meille tuttuja. Vähän kyllä hirvittää muun muassa ip-säätö ja se, kuinka itsenäinen Touhi on koulua aloittaessa. Täytynee alkaa harjoitella avaimen käyttöä jo ajoissa.

Touhin koulun alkuun on kerennyt henkisesti valmistautua. Kuitenkin, kun kirje saapui, tuli hetkellinen "voi apua, nyt se lähtölaskenta alkaa" - tunne. Päiväkotiuramme (melkein 8 vuotta) alkaa olla lopuillaan eikä alle kouluikäisiä lapsia enää ole.

Touhi on varmaankin jo nyt varsin koulukypsä. Eskarin keskusteluhetkessä todettiin sama molemmin puolin: mikään ei herätä huolta eikä mitään ihmeellistä ole havaittu :) 

Touhi tykkää eskarista. Hän on oikein innostunut esimerkiksi kirjainten havainnointiin. Lukutaito ei ole vielä "avautunut", mutta se voi tapahtua eskarivuoden aikana. Viimeistään se tapahtuu sitten koulussa, asialla ei ole sen suurempaa kiirettä.

Naakan tavoin Touhikin tulee viettämään aikaa myös "isolla" suomenkielisellä luokalla. Toivon, ettei luokka olisi ihan niin iso kuin Naakan luokka. Ikäluokat taitavat kyllä nyt olla todella isoja meidän alueella, jo nyt koulua käydään esimerkiksi leikkipuiston tiloissa.

Sinänsä meidän perheen elämä selkiytyy, kun molemmat lapset viettävät päivänsä samassa rakennuksessa. Tänä vuonna Touhi viettää aikaansa yhteensä kolmessa paikassa. Jos hänet pitäisi viedä ennen 8.30 päivälkotiin, paikkoja kertyisi viikon aikana neljä. Joo-o, tilanahtautta päiväkodissakin.

Touhi sai uuden repunkin nyt syksyllä, joten kovin suuria hankintoja kouluun ei tarvita. Tosin hän näyttää kasvavan varsin nopeasti ja vaihtavan vaatekokoa reilusti ennen koulujen alkua eli "varusvarastoa" pitää joka tapauksessa uusia. 

PS. Touhi tykkää olla sosiaalinen ja hän on haluttu leikkikaveri. Tämä on todella arvokas asia.

PPS. Luulen että T. odottaa jo että pääsisi kouluun. 

PPPS. Myös tulevien ekaluokkalaisten Whatssap-ryhmää puuhataan alueellamme - ilmoittauduin heti mukaan. Tästä se hiljalleen alkaa.

Geokätköilyä ja vauva-aikaa

Viime aikoina olemme geokätköilleet toden teolla. Minulle ei tosin ole tullut uusia löytöjä, mutta Naakalle kyllä. Tänään seikkailimme kätköillä lapsuudenkotini maisemissa. Se toimi yhtä hyvin minulle kuin ensikertalaisellekin, sillä...

Olen kerennyt unohtaa, missä kymmenisen vuotta sitten löytämäni kätköt tarkalleen sijaitsevat :D Siinä mielessä saan kiksejä etsimisestä, vaikka olen jo ne kertaalleen löytänyt. Naakka puhuu jo, miten hän voisi tehdä oman kätkön...se saa kyllä vielä odottaa.

Pidän geokätköilyä edelleen hienona harrastuksena. Se saa liikkeelle, siinä oppii uusia asioita uusista (tai tutuista) paikoista ja siinä on jännitystä, joka liittyy luultavasti metsästäjä-keräilijä-historiaan. Olen iloinen, että Naakkakin on innostunut!

Olemme saaneet viettää aikaa lasten puolivuotiaan serkkupojan kanssa :) Se on ollut kaikista mukavaa. Serkkupoika tuo mieleen omien lasten vauva-ajat, mutta tädin roolissa hoidettavaa on rajoitetummin. Jännästi vauvan käsittely tulee "takaraivosta", vaikka edellisen vauvani vauva-ajasta on jo aikaa.

Olen myös iloinen että lapsilla on nyt viimein serkku. Lasteni isä on ainut lapsi, joten siltä puolelta lähisuku on ja tuleekin olemaan pieni. Se on tietenkin ihan ok. Sekä Naakka että Touhi toivoivat kuitenkin oikein pitkään serkkua, joten onneksi se nyt saatiin. 

Lapsuudenkotini lähistöllä on myös vähän omanikäisempää seuraa (heti viereisessä talossa). Sekin on mukavaa - oman lapsuuteni mummolassa (kummassakaan) ei ollut kavereita lähellä - luulinkin pitkään että kyseisessä kaupungissa asuu vain vanhuksia ;) 

Meillä olisi kotona ärsyttävä urakka edessä - käytännössä kaikki vaatekaapit jne. pitäisi käydä läpi, karsia ja siivota. Tilanne on siellä täällä karannut käsistä, eikä huvita edes aloittaa, kun homma on koko asunnon laajuinen.

Käytännössä tiedän, että kun jaan työn pieniin osiin, se on luultavasti jopa ihan mukavaa. Tykkään myös yllättäen avarammasta lopputuloksesta ja siitä ettei joka paikka pursua tavaraa. Miten se aloittaminen voi kuitenkin olla niin vaikeaa!

Tiedän myös, että tämä raivaus kannattaa ehdottomasti tehdä ennen joulua. Vaikka mitä tekisin, tavaraa tulee oletettavasti lisää juurikin silloin. Ääh, aloitettava on.

PS. Olimme eräänä päivänä Espoon automuseossa. Paikka oli hieno, vaikka ajomatka Bodom-järven rantamille tuntuikin oikein pitkältä. Hienot maisemat muuten, yöpyä ei onneksi tarvinnut!

PPS. Kävin myös puutarhapalstalla toteamassa, että paikka on valmis talven tuloon, Parit pussilliset oksia pitäisi vielä raivata pois.

PPPS. Tätä kirjoittaessani alan jo hiljalleen suhtautua raivausurakkaani positiivisemmin.

Muinainen oppija

Olen luultavasti muinaiseläin menneeltä vuosituhannelta - nimittäin jos puhutaan uuden oppimisesta. Opiskelin viime vuoden ja puolet sitä edellisestä. Jos voin sanoa jotakin, opiskelu on mielestäni stressaavampaa kuin ennenmuinoin, parikymmentä vuotta sitten.

Toki silloin nuorenakin oli stressiä. Välillä hommat kasaantuivat ja tuntui, etten ole tarpeeksi fiksu ja nopea. Stressi painottui kurssien loppuvaiheeseen. Se oli yleensä marras-joulukuussa ja huhti-toukokuussa.

Luulen tunnistavani ongelman: opin parhaiten lukemalla ja kuuntelemalla. En ole äärimmäisen nopea - tarvitsen aikaa oppimiselleni. En myöskään sisäistä kovin nopeasti uusia asioita työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella. 

Viime vuosi oli kuitenkin "huipennus", siis kuormittumisen ja epävarmuuden tunteen osalta. Suorittamani kokonaisuus sisälsi todellakin kaikkea mahdollista ja aika sirpaleisena kokonaisuutena. Varsinaisia luentoja oli todella vähän eikä lukemisellekaan jätetty aikaa.

Sen sijaan oli paljon "ottakaa ryhmissä asiasta selvää ja tehkää omat päätelmänne, palauttakaa lopputulos" - tyyppisiä kokonaisuuksia oli paljon - siis hyvin tärkeistäkin, kuten lainsäädäntöön ja virkamiehenä olemiseen liittyvistä asioista. Kurssin opettajalta ei voinut kysyä kuin deadlinesta ja sen sellaisesta. Jäi kiinnostus selvittää, mistä opettaja oikein saa palkkansa.

Lisäksi uusia sivupolkuja, siis yllätystehtäviä tuli oikein paljon - yhtäkkiä piti taas muodostaa ryhmä tuntemattomien ihmisten kanssa, ja tehdä kaikkea kummallista. Välillä oli etää, välillä pakollista lähiopetusta.

Sain kuulla oikein monta kertaa että sirpaleisuus kuuluu nykyelämään ja se on vain kestettävä - erilaiset, koko ajan vaihtuvat puitteet ovat tätä päivää.

No, en tiedä mitä ammattiryhmää tällä sirpaleisuudella tarkoitetaan, mutta uskallan väittää, että suurin osa ammateista toimii nykypäivänäkin varsin selkeällä struktuurilla. Tiimejä ei vaihdella noppaa heittämällä ja pahimmin avoimista työympäristöistä kärsivät pysynevät etätöissä.

Kuitenkin, "avoimissa oppimisympäristöissä" käy jo oikein paljon koululaisia päivittäin. Omien lasteni uusi koulu tulee olemaan tällainen. Harvinaista kieltä opiskeleva Naakan luokka "joudutaan" päästämään pysyvään tilaan - muuten ympäristö olisi liian suomenkielinen. Jos sellaista tilaa löytyy. Sinne menee myös Touhi.

Onneksi Touhikin on jo uuden koulun valmistuessa - kyseisen kompleksin päiväkoti sijaitsee rakennuksen katolla ja siellä on myös ulkoilualue, katettu "piha". Normaali piha-alue koulun ympärillä olisi tullut liian kalliiksi. 

Palaan lopuksi alkuun: ihmettelen, miksi kuuntelemalla, lukemalla ja tehtäviä tekemällä tapahtuva oppiminen sekä keskittymistä tukeva ympäristö ovat niin huono asia nykyään? Yhtäällä puhutaan kaikkien huonontuneesta keskittymiskyvystä ja toisaalla tehdään puitteet niin hälyisiksi, ettei keskittyminen onnistu? 

Ajanpysäyttäjää ei ole keksitty

Aika - sen tahtoisi joskus pysäyttää. En muista halunneeni pysäyttää aikaa, kun lapseni olivat esimerkiksi kaksivuotiaita. Halusin vauhdilla eteenpäin. En muista halunneeni pysäyttää aikaa varsinkaan lasten vauvavuosina. 

Sen sijaan nyt, 9- ja 6- vuotiaat voisivat pysyä vielä vähän aikaa pieninä. He eivät ole enää liian pieniä moneenkaan asiaan. Heidän leikkimistaitonsa ovat luullakseni huipussaan. He myös oppivat jo monenlaisia mielenkiintoisia asioita ja heidän kanssaan voi puhua varsin monimutkaisista asioista.

Kuitenkin, koko ajan kuljetaan kohti isompien lasten elämää. Naakalle tulivat tänä syksynä ensimmäiset murrosiän merkit. Koska Naakka ansaitsee oman yksityisyytensä, ei siitä sen tarkemmin. Kävimme asian rauhassa läpi ja totesimme, ettei sitä tarvitse käsitellä sillä kertaa enempää mutta puhua voi jos tulee kysyttävää.

On silti pakko myöntää, että vaikka käsittelin asian Naakan kanssa rauhassa ja painotin kaiken olevan okei, minulle itselleni tuli hetkellinen paniikki: "no nyt tulee se ja se ja en ollut yhtään valmistautunut" :D Rauhoitin itseni ja muistelin että muutoksiin kuluu yleensä oikein pitkä aika. Naakka on vielä suurimmaksi osaksi varsin pieni tyttö.

Syksyinen luonto on mielestäni ollut tänä vuonna todella kaunis. Aina ei edes ole pakko tehdä massiivista "vaellusta", vaan voi käydä jossakin paikassa, jossa on esimerkiksi hieno näköala. Meille se paikka oli tänä vuonna Aulanko kansallismaisemineen.

Lapsille oli jännää kavuta alas portaat Karhuluolalle. Toki uskottelin, että kuljemme jylhässä maisemassa kohti oikeita karhuja. Onneksi kumpikaan lapsi ei täysin uskonut. Taisi kuitenkin hieman jännittää.

Geokätköäkin etsiskelimme, mutta se jäi tällä kertaa löytymättä. Olen vuosien varrella geokätköillyt ajoittain. Se on edelleen mielestäni mukava harrastus, mutta en ota sitä liian vakavasti. Naakka on puhellut, että voisi aloittaa myös harrastuksen. Täytyy katsoa, josko saisi hänelle oman kätköilytunnuksen.

PS. Kyllästyin vaaterumbaan kaikkialla asunnon lattioilla - olen masinoinut uuden järjestyksen, jonka mukaan vaatteet viedään aina iltaisin eteisen pöydälle, josta seulon pesua tarvitsevat pesuun. Ongelma on vain, etten itse muista aina elää kuten opetan ;)

PPS. Molemmille lapsille löytyy nyt onneksi välikausikengät. 

PPPS. Olisi mukavaa itsekin etsiä vähän enemmän geokätköjä - siinäpä haastetta loppuvuodelle, ainakin lumettomalle kaudelle.

Kotiloita, telkkarin tuijotusta ja maantietoa

En ole pitkään aikaan kirjoittanut meidän lemmikkien kuulumisista. Mikään ei ole sillä rintamalla muuttunut, paitsi että eilen huomasin uuden sauvasirkkavauvan terraariossa. Siellä on nyt asukkaita hieman yläkanttiin, mutta luulen että pari vanhimpaa alkaa aikalailla olla elämänsä loppuvaiheessa.

Gerbiilit Puolukka, Albi ja Sahpan viettävät edelleen viehättävää elämäänsä koloja kaivellen. Heille on hyvä keksiä aina vähän uutta tekemistä. Olemme jo varsin tottuneita gerbiilien hoitajia, joten juuri mikään kummallisempi ei tuota meille pulmaa tällä hetkellä.

Akvaario tuntuu olevan tällä hetkellä eniten työn alla. Kotilo-ongelma vaivaa edelleen - täytyisi taas jaksaa nyppiä niitä pois, koska petokotilot eivät näytä kovin tehokkaasti hoitavan hommaansa. Kasvit sentään alkavat toipua valottomasta kesästä.

Sinänsä minulla on nyt innostusta akvaarion hoitoon - olen katsellut sosiaalisesta mediasta varsin paljon kuvia & juttuja hienoista akvaarioista ja ne innostavat aina tekemään edes pieniä muutoksia omaan akvaan. Kalat voivat oikein hyvin vaikka kotilo- ja kasvitilanne takkuavat.

Lieneekö syy pimeässä syksyssä, mutta meillä on katsottu ruutua hieman enemmän kuin tavallisesti. Koska Viaplaylta löytyi 90-luvulla tehty historiallinen Hovimäki-sarja, päätimme Naakan kanssa alkaa katsoa sitä yhdessä.

Naakka on ollut aina kiinnostunut historiasta - se on meillä yhteinen harrastus. Yksi pieni "mutta" Hovimäessä toki on...se on K12-sarja. Naakka on ratkaissut homman pomppaamalla välittömästi ylös sohvasta ja siirtymällä toiseen huoneeseen, mikäli jotakin pelottavaa ilmenee.

Minusta on hyvä välillä kerrata, mitä ennen on tapahtunut. Nykypäivän ymmärrys toivottavasti kasvaa. Toki jos ei ole yhtään kiinnostunut historiasta, ei se ole mitenkään välttämätön harrastus. Meille se on kuitenkin aina sopinut.

Muistin Seterra-maantietopelit uudestaan vuosien tauon jälkeen. Ne löytyvät google-haulla ja niiden avulla voi testata muun muassa maatuntemustaan. Muistan hallinneeni yhdysvaltain osavaltiot joitakin vuosia sitten. Nyt ne menivät aivan päin mäntyä.

Aika hienon tuloksen teki Touhi, 6v. Hän sai 65 prosenttia Euroopan valtioista oikein kartalle. Lukutaitoa ei ole, mutta koska maan nimen jälkeen oli aina maan lippu, hän osasi klikata kartalta oikeat maat. Kiinnostusta karttoihin todellakin löytyy. Luulen että molemmat lapset haluavat treenata maantietoa jatkossakin. Ehkäpä voisin tehdä saman itsekin. 

Nyt on viimeinkin syyslomaviikko. Teemme lomalla pienen matkan, ja osa lomaa kuluu ehkä lemmikkipuuhissa. Edellinen on tällä hetkellä enemmän varma kuin jälkimmäinen. 

PS. Luulen että ahkeroin akvaarion siivouksen vielä tänään. Se vaatii aina vähän panostusta, mutta Siistiä akvaariota on mukava katsella.

PPS. Hovimäki alkaa olla aikalailla puolivälissä. Naakka on ollut siitä todella kiinnostunut ja on sarjan katselu minustakin mukavaa pitkästä aikaa.

PPPS. Karttapeliä pelatessa muistui mieleen kesäinen Europan-tourneemme . Se oli kaikin tavoin mukava matka. Ensi kesänä teemme kyllä puolet lyhyemmän ;) 

Pianotunnilla

 Naakka halusi eilen soittaa pianoa. Meillähän on ollut sähköpiano Helmikuusta asti, enemmällä tai vähemmällä käytöllä. Itse istun pianon ääreen pari kertaa viikossa omaksi ilokseni. Lapsia en ole kehoittanut soittoharrastuksen pariin. 

Naakalla on omana Thompsonin "Pienet sormet soittamaan" - alkeiskirja. No, ei se pelkästään Naakan oma ole - minäkin soittelin sen läpi kun aloin treenata melkein 20 vuoden tauon jälkeen. Tämän lisäksi omistan jonkin verran nuotteja ja kirjastosta on aina välillä lainattuna jotakin.

Päätin antaa Naakalle pianotunnin. Hän on vaiheessa, jossa sormia vasta opetellaan pitämään koskettimilla. Hän löytää keski-c:n koskettimistolta ja nuoteista. Hänellä on juuri nyt into päällä asian kanssa. 

Opetin Naakalle tätä kaikkea ja annoin pienen soittonäytteen vaiheesta, jossa itse olen. Huomasin, että hän haluaa oppia lisää. 

En tiedä, onko äiti opettajana paras mahdollinen ( :D ) Olen kuitenkin ajatellut, että jos Naakka haluaa treenata pianonsoiton alkeita, osaan kyllä opettaa. Jos hänen kiinnostuksensa jatkuisi, etsisin hänelle hieman taidokkaamman soitonopettajan.

Yhteinen soittohetki oli mukavaa yhdessäoloa. Se opettaa myös minua, kun joudun askartelemaan soiton perusasioiden parissa. Minulla on nuottienlukutaito, mutta välillä huomaan, että olen kerennyt unohtaa jotakin.

On mahdotonta ennustaa, kiinnostuuko Naakka soittoharrastuksesta. Kiinnostuksenkohteet vaihtuvat hänen iässään tiuhaan, mutta nyt musiikki tuntuu muutenkin mieluisalta. Naakka on myös alkanut laulella, ja kuunnella musiikkia enemmän kuin aikaisemmin.

Minäkin tykkään kuunnella musiikkia, vaikka välillä kaipaan lähinnä hiljaisuutta. Musiikin lajilla ei ole suurta väliä, ajoittain on kuitenkin hauskaa kuunnella musiikkia, jonka kieli on itselleni vieras. Silloin lyriikan kuuntelu jää taka-alalle ja keskittyminen suuntautuu nimenomaan musiikkiin.

Aina joskus unelmoin soittimista, joita haluaisin osata soittaa. Ehkäpä joskus elämässä vapautuu tilaa selaiselle. Sähkökitara olisi ensimmäinen hankintani, vaikka en ymmärrä sen soitosta juuri mitään :D Aina voi kuitenkin unelmoida. 

Syysretkellä Uutelassa

Olen kaivannut syysretkeilyä, joka on kuulunut ohjelmaamme "aina". Olin iloinen, kun pääsin Uutelan kodalle ja luontopolulle viime viikonloppuna. Kodalla oli tulet valmiina, joten mukaan tarvitsi viedä vain grillattavat.

En ollut koskaan ennen käynyt Uutelassa, vaikka Vuosaaren seutu melko tuttua onkin. Päivä oli poutainen, vaikka ei mitenkään lämmin. Luontopolku kulki meren rannassa ja sielläpä tuuli oikein mukavasti. Oli hauskaa katsella merta. 

Erityisesti fanitan kuitenkin rantakiviä. Tunnustaudun myös kaikenlaisten rantalätäköiden ystäväksi - on hauskaa tutkia, mitä niistä löytyy. Myös lapset tykkäsivät tarkkailla rantaa lähemmin, toisaalta kiville kiipeilykin oli suosittua.

Täytyy sanoa, että tuulen tuntu naamalla oli yksi mieleenpainuvimpia asioita visiitistämme meren rannalle. Merimaisema oli villi ja rauhoittava samaan aikaan. Vaikka mielestäni suomalaisen

 järvimaiseman voittanutta ei ole, meri on upea elementti myös.

Ehdoton plussa tällä visiitillä oli, että molemmat lapset olivat varsin hyvällä tuulella. Yleensä meillä on vähintään yksi kitisijä matkassa. Tähän saattoi vaikuttaa, että lapset olivat täällä aiemmin retkellä koulun kanssa, ja nyt oli hienoa toimia "oppaana".

Itse en niinkään makkarasta välitä, mutta kodassa oli älyttömän kivaa istua katselemassa tulta. Koska olen ollut stressaantunut viime aikoina, on kaikki rauhoittava plussaa. Eväät kyllä katosivat parempiin suihin.

Olen kiitollinen, että lapset haluavat vielä lähteä yhdessä retkelle. Tämä on vaihe, jossa heidän kanssaan on myös suhteellisen helppo retkeillä. Vaikka olemme matkoillamme käyneet Nordkapissa ja nähneet yhdessä Alpit, eivät retkipäivät lähiluontoon ole yhtään huonompia. Tärkeintä on maisemista nauttiminen yhdessä.

Uutela on melko helppo retkikohde. Kota ei ole aina auki, mutta viikonloppuna se sattui olemaan. Väkeä oli ihan hyvin liikkeellä, mutta edes kodassa ei tullut ruuhkaa. Tänne olisi mukava tulla toisenkin kerran, ehkä toisena vuodenaikana.

Olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään monen asian tekemistä samaan aikaan. Siksi en esimerkiksi etsinyt geokätköjä retkellä. Sen sijaan nautin maisemista ja otin kuvia.

Ystäviä huolimatta siitä, mitä sukupuolta on

Naakalla on ollut aina kavereita - silloinkin, kun hän on kuormituksen takia viettänyt aikaa mielummin itsekseen. Hänellä on kolme läheistä ystävää - kaksi poikaa ja yksi tyttö. Tarkkailtuani tilannetta lähipiirissä olen havainnut, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa hengaileminen näytä olevan edelleenkään 9-vuotiailla kovin yleistä.

Omassa lapsuudessani -90-luvun alussa se oli käytännöllisesti katsoen harvinaista. Jos tyttö oli jotenkin räväkkä, niin se leikki poikien kanssa. Poikkeus vahvistaa säännön - minä en ollut millään tavalla räiskyvä, mutta minulla oli yksi poika ystävänä.

Koska elimme realistisessa maailmassa, olimme ystäviä salaa. Meillä oli leikkejä kuten majan rakentamista, mutta eniten pelasimme hänen Amicallaan ja minun C64-koneella tai Nintendolla. Kyllä me muistaakseni puhuimmekin kaikenlaista.

Sukupuoliasiat (siis nyt tarkoitan enemmänkin sitä, miten sukupuolensa ja sen rajat kokee) ovat havaintoni mukaan toisaalta keventyneet - nythän asian voi määritellä melko pitkälle itse. Toki siinäkin tulee rajoja vastaan.

Kuitenkin, vastassa on toinen ääripää, joka mielestäni iskee nimenomaan pieniin lapsiin. Kyllästymiseen asti saa kuulla, kuinka tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia - piste. Joo-o, biologisesti näin on. Kuitenkin, mikäli tyttönä tai poikana oloa rajataan jotenkin, mennään metsään.

Tällaista rajaamista on, mikäli tyttö ja poika eivät ikäänkuin  saisi olla ystäviä keskenään. Pidän rajaamisena myös jyrkkää sukupuolittamista esimerkiksi vaatteiden osalta. Nythän kaupoissa myydään todella sukupuolen mukaan jaoteltuja vaatteita jo ihan pienille lapsille. 

Viimeksi pari päivää sitten päädyin ostamaan Nokian kumisaappaat Naakalle - halpisversioissa (ihan hyviä nekin) oli joko yksisarvisia tai prinsessoja, vaihtoehtona olisi ollut traktoreita tai maastokuviota. Naakka ei fanita mitään näistä.

Naakka onneksi hengailee tyytyväisenä molempien (poika) kavereidensa kanssa. Hän on parhaillaankin toisen luona kylässä. Olen iloinen, että Naakka saa valita seuransa varsin vapaasti eikä hänelle kuittailla siitä. Kuitenkin, toiselle näistä pojista on kuittailtu. 

Yritän myös elää sopisoinnussa realistisen maailman kanssa - kaikkien kotona ei välttämättä puhuta, kuinka normaalia on, että ystävänsä saa valita itse. Nykypäivänä asian pitäisi olla itsestäänselvyys. 

PS. Puheena olleiden kahden ystävän parissa Naakka on päässyt osalliseksi esimerkiksi keppihevosten ja voimailun maailmasta. Hänen kiinnostuksenkohteitaan kuten Ankkalinnan ja Tylypahkan väkeä on myös päässyt puheen- ja leikin aiheiksi.

PPS. Naakka on muuten vaiheessa, jossa kaverin kanssa linnoittaudutaan jonkin huoneen nurkkaan ja ovi painetaan kiinni - ilmeisesti kaikki puheenaiheet eivät kuulu suoraan minulle :D 

PPPS. Minullakin on miespuolisia ystäviä, eikä tuo nyt niin ihmeellinen juttu ole.

Viikonlopun villityksiä tai ei sittenkään

Kesä- ja loma-aikaan meillä on oikeastaan aika aktiivista. Olemme tehneet varsin pitkiä matkoja ja käyneet paljon erilaisissa paikoissa. Palstahommat vaativat myös aikansa. On uimassa käyntiä ja sen sellaista.

Syksyisin on ollut tapana ottaa vähän rauhallisemmin. Selkeitä kiinnekohtia viikonlopuissa on aika vähän. Käytännössä lauantai-iltaisin tulee Masked Singer ja sunnuntai-iltaisin minulla on Pilates. Aina välillä käydään jossakin, mutta käytännössä oleskelu tapahtuu kotona tai sen lähiympäristössä.

Lapset ja niiden kaverit menevät ja tulevat. Tykkään, kun saan tehdä kotihommia rauhassa ja lukea aina välillä kesken olevia kirjoja eteenpäin. Tykkään, kun saan tehdä aina välillä esimerkiksi muutamia joogaliikkeitä. 

Jos käymme jossakin, se tapahtuu usein sunnuntaisin. Lempipaikkoja ovat erilaiset museot ja näyttelyt. Nyt tämä "kausi" ei ole vielä oikein päässyt käynnistymään. Lapset kyllä kävivät viime viikonloppuna Heurekassa isänsä kanssa.

Lapsilla on erilaisia lego- tai vaikkapa piirustusprojekteja erityisesti viikonloppuisin. Viikolla päivät menevät nopeammin ja molempien täytyy selvästi toipua koulusta ja eskarista. Viikolla katsellaan yleensä enemmän ruutua kuin viikonloppuisin.

Meillä ei oikeastaan kukaan nuku viikonloppuisin äärettömän myöhään, mutta tunti tai pari yli arjen herätysajan menee hyvin ja luultavasti tekee myös meistä virkeämpiä. Samoin, kukaan ei viikonloppuisinkaan valvo kovin myöhään - tuntuu että jokainen kaipaa viikonloppuisin pikemminkin unta kuin valvomista.

Iltatoimet ovat kuitenkin viikonloppuisin astetta rennommat eikä ilmassa ole niin paljon hoputtamista kuin muulloin. Joskus kyllä väsyn itse ja parista äänenkorotuksesta lapset ymmärtävät, että olen tosissani :D 

Yleisesti ottaen viikonloput menevät relaamiseen eri tavoin. Koska olen itse kova ottamaan stressiä eri asioista, olen joutunut ja joudun edelleen harjoittelemaan stressin purkua eri keinoin. Homma ei suju minulta luonnostaan.

Yleensä stressiin auttaa, kun opettelee keskittymään siihen, mitä on tekemässä. Tätä voi harjoitella vaikka missä - hampaiden pesu on muuten yksi parhaista...yritän keskittyä ainoastaan siihen hampaiden pesuun. Samalla periaatteella harjoittelen eri asioiden kanssa pitkin päivää.

Lapsista Naakka on ainakin osin perinyt stressiluonteen. Keinoista, joiden olen todennut helpottavan hänen oloaan, kirjoitan lähitulevaisuudessa enemmän :) 

PS. Luulen, että esimerkiksi tiukkaan aikataulutetut viikonloput eivät ole meidän juttumme - arki on jo tarpeeksi aikataulutettua.

PPS. Kuten muillakin, meilläkin on kaikenlaisia rästihommia kasassa. Niitä hoidetaan aina muutama kiireellisin viikonloppujen aikana, ei kaikkea.

PPPS. Myös "lautapelikausi" on tauolla kesäisin. Nyt aloitellaan sitäkin.

Kukkia, kirppis ja kuningatar

Nyt alkusyksystä lenkkeillessäni olen jotenkin pannut aikaisempia vuosia enemmän merkille kukkaistutukset. Johtuuko iästä vai mistä, että huomaan,  mielestäni kaupunki on istuttanut kaikenlaista valtavan hienoa juurikin syksyksi. 

Sekin on mukavaa, kun vielä ei ole klo 16 alkaen pilkkopimeää. Minua ei sinänsä pimeys kiusaa - se on ihan rauhoittavaa. On kuitenkin mukavaa tankata vielä valoa, joka vääjäämättä muuttuu vähäisemmäksi hyvinkin pian.

Myös Naakka ja Touhi pääsivät tällä viikolla syysretkelle (sekä eskarit että koululaiset). Se meni kuulemma hyvin, jopa Naakalla, jonka viime syksyn vaikeudet (nepsyasiat) alkoivat vastaavasta syysretkestä.

Se, että Naakka pärjäsi hyvin retkellä, on pienoinen riemuvoitto meille. Tuntuu, että monessa mielessä meillä on vasta nyt päällä se positiivinen tunne uuden edessä, joka monella on ensimmäisen luokan syksyllä. Ehdin jo luulla, ettei koulu tuo juuri mitään hyvää elämäämme.

Jos jostakin, meillä on kuluneen viikon aikana puhuttu kuningatar Elisabetista. Minähän olen tykännyt lukea kuninkaallisista aina, mutta myös Naakka on varsin hurahtanut. Naakka tunnisti hautajaisia seuratessa melkein kaikki kuninkaalliset. 

Pitkäaikaisen monarkin poismenosta puhuttaessa meillä on ollut Naakan kanssa melko syvällisiä keskusteluita. Elämän rajallisuus, samoin historiallinen aika, pohdituttavat. Olen yrittänyt tuoda esille, että asiat, joita Naakka pohtii, pohdituttavat kaikenikäisiä kaikkina aikoina.

Oma isoäitini on muuten kuningattaren vuosikertaa. Hän jatkaa vielä elämäänsä. Naakan toinen isoisoäiti on lähellä 99:ää ikävuotta, joten ainakin osa Naakan suvusta on oikein pitkäikäistä. Paljon ehtii historiassakin tapahtua ihan tavallisen, pitkän ihmiselämän aikana.

Viime aikoina olen ollut iloinen muun muassa kirppiksen tulosta meidän kaupunginosaan. Ahdistun yleensä normikauppojen tavarapaljoudesta, mutta käytettynä saatan hankkia kivannäköisen (hyväkuntoisen) tyynyliinan, koristetyynyn tai jotakin ei niin välttämätöntä. Kirjavalikoima näytti kyseisellä kirppiksellä olevan todella suuri. 

Kumpikaan lapsi ei edelleenkään ole siinä vaiheessa, että vaatteiden kanssa olisi kovin tarkkaa - kunhan ne eivät purista. Mielestäni tämä on oikein mukava vaihe. Toivottavasti se jatkuu pitkään. 

PS. Kieltämättä olen miettinyt, että puutarhapalstalla voisi panostaa enemmän nk. loppukesän kukkiin. Täytyy perehtyä asiaan enemmän ennen ensi kevättä.

PPS. Odottelen tässä pikkuhiljaa, että Crownin uusin tuotantokausi alkaisi. Sitten pitää kyllä taas hankkia pari kuukautta Netflixiä.

PPPS. Oikeastaan meillä ei ole niinkään ostotarpeita, enemmänkin pitäisi päästä lasten pienistä vaatteista eroon. Nyt en kyllä millään jaksa enää laittaa kirppispöytää, joten luultavasti suuri osa vaatteista menee lahjoituksena puheena olleelle kirppikselle.

Uudelleen valokuvauksen parissa

Blogin alkuaikoina (blogimaailma oli silloin kasvussa) hankin järjestelmäkameran ja opettelin kuvaamaan sillä. Tuolloin puhelinten kamerat olivat vasta kehitysvaiheessa, joten digitaalinen järjestelmäkamera oli oikein hyvä kuvausväline.

Opettelin silloin hieman valokuvausta ja kehityinkin siinä. Julkaisin blogissani paljon kuvia, usein luonnosta. Silloin myös kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneelle oli oma ohjelmanumeronsa. Nyt kuvat ovat pilvipalvelussa, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

Sittemmin järkkärikamera on jäänyt hyllylle. Tykkään edelleen kuvata, mutta kuvaushommat tulee hoidettua puhelimella. Innostun välillä kuitenkin, jos esimerkiksi ulkoilman valossa on jotakin erityistä. 

Vierailin viime viikonloppuna kotipaikkakunnallani. Siellä on enimmäkseen peltomaisemaa. En ole vuosiin kunnolla lenkkeillyt siellä, koska lastenhoito on ollut prioriteetti. Nyt jälkeläiset pärjäävät jo isovanhempien kanssa (tai toisinpäin), joten pääsin lenkille.

Peltomaisema tuntui pitkään liian tavanomaiselta kuvaamista varten. Nyt aika on näemmä kullannut muistot ja 20 vuotta poissa maaseudulta on tehnyt tehtävänsä - peltomaisemahan on todella kaunista ja taivas avara!

Kokeilin osassa kuvia ylivalotusta, ja se tuntui itse asiassa oikein hauskalta leikiltä. Ei tarvitse aina kuvata auringosta poispäin.

Olinpa kerennyt unohtaa, kuinka paljon pelloilla tuulee. Kun sotkin siellä pyörän kanssa lapsena, vastatuuli saattoi olla oikein pirullinen. Alimman kuvan pellolla oli hiihtoladut talvisin. Olen myös joskus kävellyt pellon poikki maan ollessa jäässä.

Nykyisin kotimaisemaani ei kuulu peltoja - metsää kylläkin. Suomessahan luonto on aika lähellä, vaikka asuisi keskellä kaupunkia. Silti, aion vastaisuudessakin lenkkeillä kotipaikkakunnallani - se on valtavan rauhoittavaa puuhaa. 

Sinänsä visuaalisuus ei ole ehkä ominaisuuksistani ensisijaisin - ehkäpä verbaalisuus on. Silti, huomaan mielenterveyteni toimivan paremmin, kun kehitän jotakin aluetta, jossa en ole valmiiksi taitava. Valokuvaus palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti.

PS. Olen menossa pitkästä aikaa vähän suurempaan kutsuvierastilaisuuteen. Itse asiassa vähän jännittää.

PPS. Selkä on edeleen hivenen huonossa kunnossa. Täytynee turvautua särkylääkekuuriin, mitä yleensä välttelen.

PPPS. Tänään on vuorossa kodinhuoltoa rauhalliseen tahtiin. Pitäisi myös käydä ostamassa muutamia vaatekappaleita.