Rouva Niskanen

Otin lauantai-iltapäivän ratoksi itselleni oikein urakan: kirjoitin kuntoutumistavoitteeni Orton-jaksoa varten ja sitten askartelin vielä työmarkkinatukihakemuksenkin melkein valmiiksi. Nyt, kun niskaa särkee, huimaa ja pää ei pysy pystyssä, niin antaa sitten mennä tämän blogikirjoituksenkin saman tien! Eilen ja tänään olo on ollut viime viikkoihin nähden ihan siedettävä. Se tarkoittaa sitä, että kävelin kaupungille ostamaan nilkkasukkia ja vieläpä yhden paidankin! Kävellessäni yritin saavuttaa ja pitää yllä entistä, vuosien takaista afrikkalaisnaisen ryhtiäni (sellaista, joka kelpaisi vesiastian kantamiseen pään päällä). Ryhti ei yllättäen aiheuttanut ongelmia lyhyellä matkalla, toisin kuin liukkaat ja hiekoittamattomat jalkakäytävät. On vähän vaikeaa katsella uljaasti eteenpäin, kun joutuu koko ajan katsomaan jalkoihinsa. Tulipas mieleen, että mikäli ihmisillä olisi yleisesti tiedossa, minkälaisen vamman kaatumisesta voi saada, olisivatko myös jalkakäytävät kenties talvisin par...

Niskaset palautuivat tänään kokonaisuudessaan joulunvietosta. Viimeisinpänä haettiin kotiin Nasu-kulta, joka oli viettänyt pitkän "talvileirin" mainiossa hoitopaikassa. Jopas osaa pienellä marsulla olla mukana välttämätöntä tavaraa. Rva oli aivan puhki, kun reissu oli tehty ja häkki järjestelty mukavaksi. Nasu asteli varovaisesti pois kuljetushäkistä, kurr-ääni kuitenkin paljasti, että Nasu tunnisti kodin. Häkkiin piti tietysti suunnata heti, ja mennä pyyhkeen alle sulattelemaan jännittäväksi muodostunutta päivää. Joulunpyhät alkavat olla lopuillaan, mutta onneksi "loma" jatkuu. Mitähän siellä joulunvietossa oikein tapahtui... - olipas hauskaa saada kummipojalta lahjaksi karkkispray (Rva tarvitsisi kyllä kunnon päivityksen nykykarkkien maailmaan - sen verran uusi oli tämäkin aine) - Rva kävi niskoittelevasta niskasta huolimatta kaksi kertaa lenkillä. Onnneksi kelit eivät olleet liukkaat! - Niskaset kyllä pakkasivat Tempur-tyynyt nätisti matkaa varten, mutt...

Katselin tuossa pari päivää takaperin A-talk-ohjelmaa, jossa käsiteltiin työelämän rakennemuutosta sekä eläkeikää. Ohjelmassa todettiin moneen otteeseen, että mm. työkyvyttömyyseläkkeelle jää vuosittain korkea (eli liian korkea) määrä ihmisiä. Omaan tilanteeseeni peilaten tulin ajatelleeksi, että kuinkahan suuri määrä näistä on jonkinlaisen vamman jälkitilaa potevia, jotka haluaisivat kuntoutua, mutta se kuntoutus (tai  perustoimeentulo kuntoutuksen aikana) on vain hyvin harvojen saatavilla. Toiseksi, olisi joskus mukava kuulla, kuinka moni sieltä työkyvyttömyyseläkkeeltä palaa jonkinmoiseen työelämään takaisin. Tällaiset tarinat olisivat mielenkiintoisia kuulla jo ihan senkin vuoksi, kun itse toivon, että tällainen olisi kohdallani joskus mahdollista (siis jos minulla olisi se työkyvyttömyyseläke). Mitä itse toivoisin...enemmän kuin yhtäkään joululahjaa (kuulostaapa kliseiseltä, mutta pakkohan se on näin joulun aikaan hieman fiilistellä) Vaihe 1: Tahtoisin, että minut tode...

Niskasten joulunodotus on sujunut varsin rauhallisissa merkeissä. Jouluostoksia olen hoitanut taktiseen tapaani miettimällä lahjat etukäteen ja hakemalla ne kaupasta yksitellen, jokaisen eri päivänä. Varsinaisista ruuhkista olen suosiolla pysytellyt kauempana. Tänään pitäisi vielä postittaa yksi lahja "kaukomaille". Onneksi kyseessä ei ole varsinainen joululahja, josko nyt tammikuun aikana ehtisi perille. Sitä varten lähden kohta tarpomaan tuuleen ja tuiskuun (nyt tulevat toppatakki ja huopikkaat tarpeeseen). Itse tykkään, ainakin nykyisin, varsin rauhallisesta joulutunnelmasta. Tutut koristeet, kuusi ja valot kotona ovat kivoja katsella. Sen sijaan kauppakeskusten räikeät koristeet, kovalla soiva joulumusiikki ja ihmismassat pahentavat näitä niskaoireita entisestään. Tuttujen ihmisten kanssa on mukavaa viettää aikaa - tosin tähän ei mielestäni mitään joulua tarvita. Ihan tavalliset kyläreissut tavallisena viikonloppuna ovat vähintäänkin yhtä hauskoja kuin nämä ...

Tällainen pieni kaveri meillä on täällä oleillut viikon verran - vielä noin viisi kivaa päivää jäljellä: Juudas-koira tuli meille viime tiistaina. Pienen alkuihmettelyn jälkeen hän kotiutui meille oikein hyvin. Mekin sopeuduimme varsin äkkiä pienen koiran (säkäkorkeus hieman yli 20cm) hoitamiseen. Kuvassa Juudas näyttää hieman maansa myyneeltä, kun sille on lenkkeilyä varten puettu ulkoilupuku päälle. Harva koira varmaankaan tykkää vaatteista, mutta kun sää on kylmä, turkki on lyhyt eikä omaa rasvakerrosta juuri ole, niin ulos on sitten pakko pukeutua. Juudas on pieni ja hassu, mutta koostaan huolimatta ihan oikea koira! Se ulvoo tyttökoirille, on käsittämättömän ahne, leikkii haukkuvaa dobermannia, kun joku tulee meille kylään ja on kaikin puolin hyvin koiramainen - hän muistuttaa monella tavalla edesmennyttä Isadora-koiraamme, joka oli rodultaan sileäkarvainen noutaja. No, sitten Juudas viettäisi vaikka koko päivän kyljessä nyhjäten - sängyssähän se nukkuisi meidän kanssa ...

Viime päivät ovat jälleen olleet niskan kanssa varsin vaikeita. Viime yö meni suurimmaksi osaksi valvoessa, kun nuo kivut eivät meinanneet antaa minkäänlaista mahdollisuutta levätä. Viikonlopun ohjelmassa ovat siis nyt lähinnä rentoutus ja nuo niskaliikkeet. Mutta, siirrytäänpä otsikon mukaisesti viime torstaihin...se oli nimittäin kummallisen onnistunut päivä! Keksin tässä taannoin, että kadullamme sijaitsee eräänlainen liikuntakeskus, ja vieläpä kaupungin/valtion (kenelle nuo liikuntaviraston paikat sitten kuuluvatkaan). Tässä liikuntakeskuksessa on myös uima-allas. No, päätin heti torstai-aamuna käydä kysymässä, onko heillä mahdollisesti vesivoimistelua. kävelin, hieman idiootin oloisena, ala-aulaan ja raakuin eräältä ovelta "Onkos tämä nyt se toimisto? Spontaani esilletulo ei ole Rvan parhaita puolia - onneksi toimiston henkilökunta vastasi raakkumiseeni ystävällisesti. Kävi ilmi, että paikassa pyörii kolme vesivoimisteluryhmää, loput ajat ovat erilaisten yhdistysten ja ...

Tämä viikko on alkanut hauskoissa merkeissä, kun meille on isäntäväkensä loman ajaksi muuttanut pieni koirakaveri, chihuahua-venäjäntoyterrieri Juudas! Juudas ansaitsee oman kirjoituksensa kuvineen, joten seuraavaksi muihin asioihin. Olen tässä viime viikot totutellut uuteen niskatreeniini, jonka Ortonista sain. Olen mielestäni onnistunut oikein kivasti, sillä treeni ei ole jäänyt välistä kuin parina päivänä. Säännöllisyys harjoitteiden suhteen ei ole parhaita puoliani,  joten tämä alkuvaihe on mennyt yli odotusten. Osa liikkeistä on niskan syvien lihasten treeniä - minullahan ne ovat onnettomuuden jäljiltä edelleen hyvin heikot, erityisesti vasemmalta puolelta. Itse liikkeet ovat hyvin rauhallisia (esim. laitetaan kämmen/kaksi sormea vuorotellen eri kohtiin päätä ja painetaan päätä ja niskaa hieman kämmentä vasten. Liikkeiden suurin haaste ei ole se, että ne olisivat raskaita. Vaikeinta näin aluksi on oppia tekemään liikkeet hallitusti ja rauhallisesti. Jos tekee liian voima...

Tänä aamuna Nasu aloitti "kui kui" -ääntelynsä, kun olin vielä sängyssä - tosin hereillä. Tämä tarkoittaa (tottakai tulee minulle uutena asiana joka aamu), että minun olisi hyvä nousta ylös ja raastaa Nasulle aamuporkkana. Sillä, että meillä marsuille annetaan aamupalaksi porkkanaa, on muuten pitkä perinne. Minun ensimmäinen marsuni, Pilkku nimeltään, nautti v. 1989 alkaen, aamupalaksi porkkanan joka päivä. Sitten menen aukaisemaan Nasun häkin (häkin ovi on yleensä aina auki, kun olemme kotona). Nasu tulee perässäni keittiön puolelle ja minä alan raastaa sitä porkkanaa. Kun aamupalalautanen on valmis, vien sen häkkiin ja Nasu tulee perässä. Nasun aamiaishetki on alkanut. Ei siitä ole edes kuukautta, kun näitä kuikuttajia oli meillä vielä kaksi. Meillä kaikilla on edelleen ikävä Nipsua. Nasu reagoi Nipsun katoamiseen vinkumalla ja olemalla ihmeissään. Pari päivää se myös aktiivisesti kiersi asuntoa ja etsi Nipsua. Kun Nipsua ei löytynyt, Nasu luovutti ja siirtyi nukkum...

Romaani jatkuu...hotellilla söin kuten parhaaksi näin ja painoin sen jälkeen pääni Tempur-tyynylleni (oi kyllä, kannamme nykyään tyynyjämme mukana myös matkoilla...) Yritin rentouttaa niskan mahdollisimman hyvin, ja torkahdin/nukahdin muutamaksi tunniksi. Havahduin puolisoni vienoon pyyntöön, josko voisimme kohta siirtyä allasosastolle. Hän oli odotellessaan jo mm. lukenut tarkkaan hotellin tarjousvihkosen, ja ilmoitti haluavansa kokeilla löylytippoja. Kerroin, että kyseessä ei ole mikään drinkki tai shotti... Eihän se niska olisi tykännyt enää yhtään mistään, mutta lähdinpä minäkin uudestaan tropiikkiin. Olimme jo ennen matkaa maalailleet mielikuvan itsestämme altaan reunalla päivänvarjodrinkkejä nauttimassa, joten ensimmäisen takaiskun kohtasimme suljetun baarin muodossa. Ei auttanut muu, kuin tepastella kylpytakeissa ja tossuissa ravintolan puolelle (kaikkensa sitä yhdestä drinkistä tekee...). Juomat sai sentään viedä allasosastolle - tai sitten halusivat päästä meistä äkkiä e...

Palauduimme juuri onnistuneelta, pieneltä lomaltamme Turusta. Pääkohteemme oli Kylpylähotelli Karibia, joka oli kyllä mukava paikka. Huomio kiinnittyi erityisesti siisteyteen - kaikkialla oli siistiä ja puhdasta, eikä missään myöskään näyttänyt kuluneelta tai nuhjaantuneelta. Pieni puute oli, kun tilaamaamme parivuoteellista huonetta ei ollutkaan vapaana - sekin järjestyi parissa tunnissa - saimme odotellessamme mennä korkkaamaan allasosaston. Minun niskani oli onneksi kestänyt automatkan, joten pääsin kuin pääsinkin osallistumaan tähän huviin. Ritarillinen puolisoni koelaski kylpylän kolme liukumäkeä (enhän minä nyt liukumista yhden niskan takia lopeta...) Sain luvan laskea isosta "kourumäestä" sekä putkesta, jossa laskettiin renkailla. Black hole - nimiseen mäkeen en saanut valtuutusta, kun alastulo oli kuulemma liian nopea, ja puolisonkin niska sattui hieman. No, Rva liukui sitten kertaalleen kummastakin sallitusta mäestä. Vinhavauhtinen kourumäki meni hyvin, mutta r...

Hohhoijaa, olo on näin aamun kynnyksellä varsin vetämätön. Orton-viikko kaikkine sählinkeineen vaikuttaa selvästi nyt, ja on vaikea saada aikaiseksi yhtään mitään. Silloin taitaa olla parasta ottaa tosi rauhallisesti. Tänä aamuna rauhaani häiritsee tutkimusaika kliinisen genetiikan yksikössä. Viime viikon jälkeen ei suoraan sanottuna huvittaisi mennä puimaan tätä sairautta yhdellekään lääkärille - se on nimittäin uskomattoman raskasta. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus selvittää, onko minulla yliliikkuvuussyndrooma vai ei. Sellainen täydentäisi diagnoosia, mutta tosiasiassa minulla ei ole mitään käsitystä, hyödynkö tästä jollakin tavalla. Olo on varsin neutraali, joten kyselen sitten siellä, mikä tutkimuksen tarkoitus varsinaisesti on. Tein eilisillan yliväsymystilassa päätöksen matkustaa paikan päälle taksilla. Julkisillakin pääsisi, mutta nyt ei kyllä riitä energiaa tärisevään bussimatkailuun. Viime yönä lumi saavutti PK-seudun toiseen otteeseen tänä syksynä - yhdistelmä julkiset +...

Pari päivää ensimmäisen kuntoutuksen loppumisesta on nyt kulunut, ja taidan käydä vieläkin aika ylikierroksilla - viikko herätti niin monenlaisia tunteita. Niska rasittui viikosta tosi pahasti, ja hieronta-ajan varaus on ihan seuraavaksi edessä. Minä olen tässä pohtinut tuota hoitavan lääkärin puutetta ja sitä, miten iso ongelma se minulle on. Minua kiinnostaisivat niin monet, tulevaisuuttani koskevat seikat, joista minulla mielestäni olisi oikeus saada jonkinlaista suuntaa antavaa tietoa. Isoin kysymys on kenties työurani tulevaisuus. Minähän en ole työelämään oikeastaan ehtinytkään, kun vuodet ovat kuluneet sairastaessa. Tuntuu, että tämä kuuluisi ns. kiellettyihin aiheisiin, joista ei tosiaankaan saisi puhua. Vaikka totuus satuttaisi, haluaisin tietää, millaiset mahdollisuudet juuri minulla on saada itseni sellaiseen kuntoon, jossa työelämään osallistuminen olisi mahdollista. Sekin on nimittäin mahdollista, ettei tämän tason kuntoutuminen ole odotettavaa - sitä vain ei kukaan ...

Kuntoutusviikko alkaa lähentyä loppuaan ja moni asia on onnistunut viikolla oikein hyvin. Pidän kumminkin tärkeänä, että kerron blogissani (jossa mielipiteeni ja päätelmäni ovat omiani) myös asioista, joita ei ole mielestäni järjestetty niin hyvin kuin pitäisi. Ensinnäkin, kuntoutusviikko on sisältänyt aivan valtavasti istumista! On paljon luentoja ja useilla yksilöajoillakin vain istutaan. On toki mahdollista seistä ja jaloitella, mutta omalla kohdallani näistä ei juuri ole hyötyä. Siksipä kokeilinkin tänään luennolla lattialla makaamista. Se toimi kohtalaisesti, mutta lattia oli niin julmetun kylmä, ettei siellä millään voinut koko aikaa maata. Lisäksi olen hieman ihmetellyt, kuinka Ortonin kaltaisen paikan odotus-, luento-, ja tutkimustilojen istuimet voivat olla niin epäergonomisia. Toinen, ehkä kannaltani oleellisempi Kela-kuntoutuksen puute näyttäisi olevan, että vaikka Suomen whiplash-osaaminen suurin piirtein keskittyy Ortoniin, niin kuntoutukseemme ei kuulu näiden asiant...

Kaksi uutta, täyttä Orton-päivää on nyt takana ja vielä kaksi edessä. Treeniä, infoa, uusia ihmisiä ja lukuisia tarinoita on tullut eteen valtavasti. Olo on positiivinen, mutta aika väsynyt. Niska on...hmm...varsin kipeä. Viikon positiivinen yllättäjä on ollut vesivoimistelu. Olen kenties joskus aiemmin maininnut täällä blogissa, että vedessä (jos ei ui vaan tekee jotakin muuta) tunnen olevani melkein terve - vesi kannattelee  ja tasoittaa tömähdyksiä niin tehokkaasti. Tie vedestä nauttimiseen on ollut varsin kivinen. Onnettomuuteni tapahtui saunan jälkeen, mikä aiheutti kammon sekä saunaa että suihkussa käyntiä kohtaan. Saunasta luovuin pitkäksi aikaa, ja suihkussa oleminen on ollut huimauksen takia todella vaikeaa. Mikäli jalat eivät yletä pohjaan, en halua uida vieläkään. Vesivoimistelu sen sijaan käy, kun siinä syvässä vedessäkin kellutaan jonkin apuvälineen varassa. Kaikille whiplash-henkilöille vesivoimistelu ei sovi, mutta minulle se näyttäisi sopivan. Tälle päivälle...

Palauduin juuri äsken ensimmäisestä kuntoutuspäivästä. Päivä oli pitkä, tiivistahtinen ja raskaskin, suoraan sanottuna kunto meinasi loppua jo alussa, lomakkeita täyttäessä. Ei se pöydän ääressä työskentely kerta kaikkiaan onnistu! Mainio juttu oli, että muutama kohtalotoverikin löytyi. Vamma ei ole mainio, mutta on hienoa ja terapeuttista nähdä kaltaisiaan livenä. Päivään mahtui monenlaista. Aamusella kierrettiin varsin sokkeloista taloa - miten jossain voikin olla eri siipiä A:sta G:hen ja vielä useassa eri kerroksessa! Sitten minulla oli fysioterapeutin tapaaminen. Niskavamman lisäksi minulla on kuulemma (en kuullut näistä ensimmäistä kertaa) erilaisia selkärangan vikoja vinosta lantiosta, liikkumattomasta lannerangasta ja yhdestä erityisen yliliikkuvasta alaselän kohdasta aina yläselän skolioosiin, oikoryhtiin sekä sinne yläniskan retkahdusvammaan asti, huh! Fysioterapeutilta löysin tieni parin eksymisen jälkeen ruokalaan, jossa oli onneksi varsin selkeä noutopöytä. Ruokail...

Tässähän sitä odotellaan, huomenna alkavaa kuntoutusviikkoa! Ei oikeastaan mahdottomasti stressaa, enemmän odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään ihan kamalaa. Jännittävä seikka tulevassa viikossa on, että tapaan ilmeisesti viimeinkin fysioterapeutin, jolla on ollut whiplash-potilaita aiemminkin! Kahdelle tähänastiselle fyssarille vamma on ollut vieras ja pakko sanoa, että luultavasti minua ei ole hoidettu ihan oikealla tavalla. Lääkärinkin tapaan, luultavasti heti huomenna. Silloin suoritetaan jonkinlainen tulotarkastus - en kyllä osaa kuvitellakaan, mitä siellä sitten tehdään. Siihen suhtaudun varauksella, kun edellinen lääkäri, jonka kanssa keskustelin, oli työkykyarvion neurologi, joka lyttäsi minut täysin. Hmm...mikä sitten arveluttaa...no, uusi paikka ja sen "pohjapiirroksen" hahmottaminen, mahdollinen ihmisvilinä ja hälinä ja erityisesti ruokailut, kun noutopöydät ovat huimauksen kanssa kauhian vaikeita eikä se pöydän ääres...

Tiistaina meillä oli murheen päivä, kun Nipsu-marsu, joka oli tullut yhä kipeämmäksi, oli pakko lähettää seuraavaan maailmaan. Nipsu lakkasi pari päivää aiemmin melkein kokonaan syömästä, ja kivut olivat kovat.  Mikään hoito ei ollut tehonnut, ja parhaimmillaan 1400 gramman painoinen Iso-Iitamme oli laihtunut alle 800-grammaiseksi varjoksi entisestään. Nipsulla oli myös jatkuvaa verenvuotoa. Nipsun viime tunnit sujuivat rauhallisesti. Hän sai ennen lähtöä nakerrella himoitsemiaan matonhapsujakin, kun mikään ruoka ei kerran mennyt kurkusta alas. Yksi matto ei ole meille Nipsukkaa tärkeämpi. Loppu oli rauhallinen - Nipsun ei todennäköisesti tarvinnut kärsiä viime hetkinään. Korkeintaan coolia Nipsukkaamme ehkä hieman nolotti, kun minua ja puolisoani niin kovasti itketti - ja vielä julkisella paikalla! Tänään lähdimme mökille hautaamaan Nipsukkaa. Eläinlääkäriasema säilytti Nipsun jäännöksiä tähän asti. Matkalla kuuntelimme Bob Marleyta, koska olin sattumoisin lahjoittanut lev...

Eilen oli sellainen päivä, jota olin odottanut ja tarvinnut jo pidempään: vietimme nimittäin koko päivän vanhojen ystävieni kanssa. Minulle on hyvin harvinaista viettää 12 tuntia putkeen kotini seinien ulkopuolella, joten kyse oli hyvin harvinaisesta herkusta. Tapasimme kaupungilla, jossa kiersimme vähän kaupoissa. Pientä kivaa sieltä löytyikin, muun muassa siniset ja hulvattomat huopikkaat. Viimeksi minulla oli huopikkaat kolmevuotiaana. Ne olivat muuten kirkkaan punaiset ja ovat vieläkin tallella. Kauppojen lisäksi poikkesimme syömässä (minä jätin ruuan väliin, kun olin vasta syönyt kotona). Jaksoin kumminkin onneksi istua seurana, ja yksi jaffapullollinen kului rupatellessa. Ruuan jälkeen pääsimme tutustumaan ystäväni firman uusiin, hienoihin tiloihin. Toiminta liittyy mm. teema-asuihin, valokuvaukseen, tatuointeihin, hiuksiin ja kynsiin, joten varsin mielenkiintoisesta paikasta oli kyse. Kun väsyimme (onneksi muutama muukin kuin minun niskani), siirryimme metrolla ystäväni ...

"Sinulla on siihen aivan liian hyvä koulutus" - olen usein saanut vastaukseksi, kun olen tiedustellut mahdollisuuksiani minkäänlaiseen perustoimeentuloon. Tällä viitataan siihen, että minua ei voi "päästää" määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle tai edes kuntoutustuelle, kun minä ilmeisesti sitten jäisin sinne ikuisiksi ajoiksi. Niin jäisinkin, jos en parantuisi. Jonkinasteiseen toipumiseen minulla on kuitenkin edelleen hyvät mahdollisuudet nyt, kun se kuntoutuskin viimein alkaa. Olen edelleen toiveikas osa-aikaisen freelancer-työskentelyn suhteen. Tämä ei sitten kai ole kovin vakuuttava suunnitelma. Hmm...olisi sitten kai pitänyt jättää se koulutus hankkimatta, kun se on kerran ollut merkittävä tekijä, joka on estänyt minulta perustoimeentulon nyt jo lähes kolmen vuoden ajalta! Ei vaan, tykkään alastani edelleen niin paljon, että eiköhän se koulutuskin kannattanut hankkia! Hyvin koulutettu tai ei, nämä nollatulot ovat vaikeuttaneet elämääni tuntuvasti. Kai ...

Juhuu, tämä lyyli lähti aamulla oikein innokkaasti räntäsateeseen asioita hoitamaan, sillä eilen löytyi tosi kiva ja mukavan tuntuinen talvitakki! Minun tarkoitukseeni sopivia takkeja oli tällä kertaa ehkä 2 - 3, ja mikäpäs sen mukavampaa henkilölle, joka on himoshoppailijasta mahdollisimman kaukana! Niska on taas kiukkuillut viime päivinä - sunnuntaina tuli pitkästä aikaa kävelylenkillä todella huono olo. Niin huono, että oli pakko mennä pariksi tunniksi makuuasentoon. Paikallaan olosta se sitten ilahtui sen verran, että loppuilta onnistui jotenkuten. Soitin myös Ortoniin kysyäkseni hieman lisätietoja. Alkoi jo hengästyttää, kun kuulin, mitä kaikkea siellä jo ensimmäisenä päivänä tapahtuu. Käsitin, että on ainakin infotilaisuus, taloon tutustuminen, lääkärin tulotarkastus sekä käynti omalla fyssarilla ja vielä mahdollisesti joku liikuntajuttu iltapäivällä. Alkoi jo mietityttää, selviytyyköhän niskani (ja siinä kiinni oleva kropan loppupää) edes siitä ensimmäisestä päivästä! No, ...

Olen seilannut sairauteni takia vuosia tässä byrokratia-aallokossa ja havainnut erään mielenkiintoisen (siis ainakin omasta mielestäni) seikan. Minusta on useampaankin otteeseen yritetty leipoa masentunutta ja epäsosiaalista henkilöä. Tämä johtuu luultavasti kahdesta seikasta: ensinnäkin minulla on sen verran harvinainen vamma, että diagnoosinkin jälkeen se syy ongelmiini yritetään vetää jostain muualta kuin niskastani. Luulen ärsyttäväni viranomaisia, kun nykyään sanon usein ihan ääneen, että pysytäänpäs nyt tässä minun niskavammassani ja sen vaikutuksissa elämääni! Toiseksi, koska olen ollut pitkään poissa työelämästä (enhän minä siihen opiskelujen jälkeen oikein ehtinytkään) eikä sairauteni, vaikka onkin maailmanlaajuisesti tunnettu ja tunnustettu, kuulu Kelan korvausten piiriin, minut yritetään mahduttaa eräänlaiseen syrjäytyneen henkilön stereotypiaan, koska näin minut olisi ikäänkuin helppo lokeroida johonkin. Syy masennuskortin esiin vetämiseen on luultavimmin kohdallani s...

Eilen kävi hyytävän hassu juttu, kun olin pitkästä aikaa lenkillä hautausmaalla pilkkopimeässä. Kävelin ajatuksissani, yritin olla kompastumatta kapeilla poluilla ja kuuntelin vielä musiikkia. Yhtäkkiä pelästyin niin, että sydän hyppäsi kurkkuun...Niin mitäkö pelästyin? No, sellaista valkoista, hieman ihmistä suurempaa enkelipatsasta! Selvisin kyllä nopeasti säikähdyksestä, mutta koen nyt ymmärtäväni hieman paremmin niitä itämaan tietäjiäkin. Jännä juttu, että en muista huomanneeni tuota patsasta aiemmin. Meneeköhän hieman yli, jos käyn tänään tarkistamassa, että onhan se nyt oikeasti olemassa ja ennen kaikkea patsas! Ongelmat yläkroppani vasemman puolen kanssa ovat nyt jotenkin korostuneet. Olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, kuinka vaikeaa minun on huimauksen takia seurata tai tehdä asioita, jotka tapahtuvat minusta katsottuna vasemmalla puolella. En lähde spekuloimaan, mistä ongelma tarkalleen ottaen johtuu (alkoi kumminkin vammautumisestani). Jotenkin luuli...

Eilen heräsin outoon valoon. Ihan yllätyksestä ei ollut kyse, kun näitä lunta ennustavia säätiedotteita oli tullut joka tuutista koko viikon ajan. Verhojen takaa paljastuivatkin hennon lumikerroksen peittämät parvekkeemme sekä valkoisia naapuritalojen kattoja. Ensimmäinen ajatuksemme oli, että parvekekalusteet ja kasvit (kyllä, mansikoitakin on tullut aina tähän viikkoon saakka) ovat edelleen pihalla. Tänä viikonloppuna olisi voinut laittaa partsit talvikuntoon, mutta nyt se jäi, kun kylmä sää jatkuu. Meidän parvekkeillemme ei voi jättää mitään talveksi, kun asumme täällä vintillä eikä parvekkeiden päällä ole kattoa. Talvella parvekkeille sataa helposti metrin lumikinokset, joita lumisedät käyvät lapioimassa ja pudottelemassa alas. Meillä ei ole lupaa lumenluontiin. Takaisin eilispäivään. Kyllähän sitä lunta piti lähteä pienelle kävelylle ihmettelemään. Ostin keväällä alennusmyynnistä kotimaiset Sievin talvikengät, joita pääsin nyt kokeilemaan. Vaihto sujui yllättävän kivuttomast...

Eilen kerkesin tai muistin tuijotella meidän akvaariota pitkästä aikaa. Akvaario on ollut kesäkauden ajan hieman "tuuliajolla", vaikka perushoito onkin mallikelpoisesti suoritettu. Syksyn pimeillä akvaario alkaa aina kiinnostaa uudelleen - vielä en ole ihan keksinyt, mitä se tänä talvena kaipaisi. Joka tapauksessa, sukaravuilla on kaikesta päätellen paritteluaika. Se näkyy lähinnä siten, että urokset kököttävät naaraan selässä ja toiset urokset yrittävät vuorollaan päästä tekemään sitä samaa. Meillä on kaksi naarasta ja kolme urosta, joten pientä kilpailua pääsee syntymään. Lauma ei näiden sessioiden seurauksena kasva, sillä leväsukarapumme tarvitsevat murtovettä, jotta poikaset kehittyisivät aikuisiksi ravuiksi. Huomasin myös, että nuorempi partamonnimme, Aleksi nimeltään, on kasvanut yhtä suureksi kuin vanhempi lajitoverinsa, Partamonni nimeltään. Aleksi on parivuotias, mutta Partamonni on suurin piirtein kahdentoista ikäinen. Noin kuukausi sitten haimme eläinkaupas...

Viime viikot meillä on taisteltu Nipsu-raukan virtsatietulehduksen kanssa. Nipsulla oli yksi antibioottikuuri, joka ei kuitenkaan ilmeisesti parantanut koko tulehdusta. Pari päivää sitten piti ottaa kontrollivirtsanäyte, jonka tuloksia nyt odottelemme. Tämän virtsanäytteen nro 2 ottaminen ei ollutkaan niin helppoa. Laitoin Nipsun aamulla puhtaaseen pesuvatiin, jonne sen oli tarkoitus lirittää. Nipsuhan hermostui vadissa olosta täysin ja yritti hypätä pois jokaiselta reunalta. Voi vain ihmetellä, millainen voima tässä vanhuksessa piilee, sillä kaksi kertaa se onnistui ponkaisemaan vadista minun syliini (onneksi ei sentään sohvalta lattialle). Nipsua vahtiessa kaadoin oman jugurttini meidän sohvalle, ja jossain vaiheessa vaihdoimme puolison kanssa paikkaa. Projektiin meni melkein tunti, kunnes se pieni liraus sieltä tuli. Sitä ennen tuli noin viisitoista papanaa, jotka piti tietysti noukkia yksitellen pois. Liraus kaadettiin purkkiin ja purkki kiikutettiin eläinlääkärille....

Olen viime päivinä löytänyt itseni useampaan otteeseen  tv:n äärestä musiikkiohjelmia katsomassa. Tämän ohjelmatyypin seuraaminen ei ole juuri lainkaan kuulunut tapoihini - en ole edes ollut tietoinen siitä, mitä kaikkea on tarjolla. Viime torstaina katselin Planin Ilta lapselle - gaalaa, jonka esityksiin (ja siihen muuhunkin asiaan) uppouduin ihan täysillä. Parhaat biisit olivat mielestäni "Kapteeni aika", jonka esitti Paula Koivuniemi ja lapsikuoro sekä "Aliina", jonka tulkitsi Jari Sillanpää pienen tytön kanssa. Molemmat kappaleet ovat menneet minulta ohi, mutta nyt niitä on tullut kuunneltua  aivan kyllästymiseen asti. Sitten, perjantaina, katsoin "Vain elämää" -nimistä ohjelmaa, jossa joukko kotimaisia artisteja keskittyi yhden artistin uraan ja kappaleisiin. Nyt vuorossa oli Nylon Beatista ja soolourastaan tuttu Erin, ja kas kas, tämäkin ohjelma nosti tunteet pintaan! Hullua tässä on se, että en edes aikanaan tykännyt yhtään Nylon Beatista - ...

Terveiset syyslomareissulta maaseudulta! Viivyn pienimuotoisella matkallani viisi päivää, jonka jälkeen puoliso hakee minut takaisin kotiin. Oli oikein virkistävää vaihtaa vähäksi aikaa maisemia, kun emme poikkeuksellisesti taida olla tänä syksynä matkustamassa mihinkään. Viime vuonna teimme pienen matkan Viroon, Haapsaluun. Puoliso oli silloin menomatkalla kipeä ja minä sairastuin paikan päällä. Silti yhteinen matka muistuu mieleen mukavana. Taitaa olla niin, että kun on muutenkin aina kroonisesti sairas, ei yksi nuhakuumekaan ole matkalla maailmanloppu. No, pienimuotoiselta maailmanlopulta se tuntui hetkellisesti lauttamatkalla, kun täpötäydessä laivassa ei ollut kertakaikkisesti minkäänlaista istumapaikkaa, ja minulla oli päälle 38 astetta kuumetta. Päädyimme sitten istuskelemaan erään hyttikäytävän lattialle, seuranamme joukko virolaisia raksamiehiä. Oli oikein rattoisaa - olisivat tarjonneet meille eväitäänkin, mutta turvonneesta kurkustani ei sillä hetkellä mennyt mitää...

Niskaselle ei kuulu mitään kovin erikoista. Tuleva kuntoutusjakso pyörii tietysti mielessä - koskakohan lähettävät Ortonista tarkempaa tietoa kuntoutuksesta? Sinänsä en tarvitse kuin jonkinmoisen päiväohjelman, jonne voin sitten suunnata jollakin julkisella kulkuneuvolla. Kelan kuntoutusosasto näyttää kokemukseni pohjalta osastoista anteliaimmalta. Silti Kelan logiikka jaksaa   kerrasta toiseen ihmetyttää. Heidän perusteluissaan oli nimittäin mm. kohta, jossa he myöntävät kuntoutuksen, koska niskan retkahdusvamman jälkitilani aiheuttaa minulle merkittävää haittaa työelämässä ja muutenkin. Toisen Kelan osaston mukaan minulla ei kumminkaan ole ks. ongelmia, joten sairauspäivärahoja tms. ei ole tähän päivään asti myönnetty. Ihmetyttää, ei voi muuta sanoa. Kuntoutus siis myönnetään, mutta minkäänlaista toimeentuloa ei. On tietysti oikein hyvä, että sain kuntoutuksen, mutta jotenkin tuntuisi, että minun tulisi saada puuttuvat sairauspäivärahatkin, kun sairauteni kerran jossakin Ke...

Tänään tulikin Ortonista puhelu, jossa he kutsuivat minut kuntoutukseen. Hienoa, kuntoutusviikko on nyt sitten marraskuun puolessavälissä (sain valita parista vaihtoehdosta, ja ensi kuun puoliväli tulee monestakin syystä vähän liian äkkiä). Minä asun niin lähellä kuntoutuspaikkaa, että käyn siellä ihan täältä kotoa käsin. Kuntoutuksen yksityiskohdista saan kuulemma infoa etukäteen, joten kai sieltä jonkinlainen kutsukirje aikanaan tulee! Heh, tämä onkin sitten ensimmäinen varsinainen whiplashiin liittyvä kuntoutus, ja aikaa onnettomuudesta on kulunut nyt melko tarkalleen 3 vuotta ja 7 kuukautta! Toivottavasti asialle nyt voidaan vielä tehdä edes jotakin... Päässäni on viime aikoina risteillyt traumaattisia ajatuksia kuluneilta vuosilta - eräs juttu oli tapaus ensiapupolilta, jonne kiirehdimme puolisoni kanssa 1,5 vuotta sitten, kun olin oksentanut viikon, niska oli kipeä kuin mikä enkä oikein enää pysynyt pystyssä (nämä olivat niitä pahimpia niskaoireitani - edellinen vastaava ka...

Johan tämäkin viikko hurahti nopeaa tahtia! Torstai oli byrokratiasotkujen kannalta kurja päivä, kun selvisi, että eräs lääkäri, joka lupasi lähettää yhden hakemukseni eteenpäin jo kesäkuussa, ei ole vieläkään tehnyt sitä! Minä olen kertaalleen ollut yhteydessä häneen jo kuukausi sitten, jolloin hän lupasi lähettää hakemuksen kiireellisenä eteenpäin. Kyseessä on psykoterapiatuki, ja nyt on vaarassa, että hoitojaksoon tulee pitkähkö tauko.  Lääkärin yhteystietoja minulle ei tietenkään anneta suoraan - voin vain pyytää itselleni soittoajan, jonka nyt sain ensi viikolle. Potilaan (tai pikemminkin asiakkaan) mahdollisuus vaikuttaa tällaisiin asioihin on valitettavasti todella pieni. Ehkä erikoislääkärin oma palkka on niin iso, ettei hän tule ajatelleeksi, kuinka tärkeitä nämä tukiasiat monille ovat. Voisin tietysti tehdä valituksen osaston ylilääkärille, mutta tuskinpa se asiaa jouduttaa. Fiilis tämän asian suhteen on lähinnä nöyryyttävä.  Minä olen pitkästä aikaa ...

Tämä päivä on ollut hieman matalavireinen, kun tuli nukuttua huonosti. Kun yritin iltapäivällä vähän torkkua, ilmestyi joukko työmiehiä (en katsonut, vaan kuuntelin) naapurikatolle ja alkoi tehdä jotakin sangen pitkäkestoista, joka kuulosti vasaranlyönneiltä peltikattoon. En sitten torkkunut. Niska kiukutteli tietysti jo aamulla, se on ollut eilisestä lähtien ihan mahdoton...onnistuin kuitenkin horjumaan kaupungilla pankkiin asti ja hoitamaan asiani. Onneksi tapaaminen oli ennalta sovittu. Päivällä yritin hoitaa itselleni puhelimitse yhden vastaanottoajan, jonka kuvittelin hoituvan sillä yhdellä puhelinsoitolla. Ennen kuin huomasinkaan, oli vastaanottoajan varaaminenkin muuttunut varsinaiseksi byrokratiasotkuksi. Sain langan päästä uuden numeron, johon soittaa ja samalla tiedon, että ks. henkilö on vasta ensi viikolla seuraavan kerran töissä (siis henkilö, jonka kanssa vasta alan selvitellä asaa, ei se, joka varmuudella asian ratkaisee). Niska siis - tänään on särkenyt päätä ja...

Kuluneella viikolla olen tarvinnut toimintaa, ja viettänyt paljon  aikaa pesten, viikaten ja järjestellen (eikä lopputulos edes tunnu näkyvän  - pitäisiköhän meidän kaapeista nyt poistaa ovet...) Olen huomannut, että meillä on varsin kunnioitettava määrä erilaisia pyyhkeitä, rättejä ja riepuja Suurin osa asuntomme tekstiileistä on käytössä, kun meillä  ei järin suuria säilytystiloja ole - ihan hyvä niin. Tästä mansikkakuvioisesta olen kumminkin iloinen. Se on ensimmäinen itse ostamani astiapyyhe (itsenäistä asumistahan minulla on takana pienin keskeytyksin jo 15 vuotta). Tämän kaulaliinan sain lahjaksi ystävältäni, ja olen erittäin mieltynyt tuohon kirkkaan oranssiin väriin. Tämä liina on siinäkin mielessä tärkeä, että se toimi pari vuotta sitten kantositeenä, kun niskani oikea puoli ei kestänyt edes käden kannattelua. Entäpä sitten ne tärkeimmät tekstiilit. Nämä nuhjuiset, kaikenkirjavat pyyhkeet ovat eri vuosikymmenten muistoja aina 1950-luvulta lähtien. Ne ...

Meidän marsut menevät eläinlääkäriin vasta ensi viikolla, kun ks. ammattikunnalla tuntuu olevan meneillään varsinainen flunssa-aalto. Ripuloiva Nasu voi onneksi melko hyvin ja Nipsu-raukkakin pärjää, vaikka joutuukin elämään puolisonsa tavoin pelkällä kuivaruualla. Nasua olen hoitanut jättämällä tuoreruuan pois, huolehtimalla nesteytyksestä, punnitsemalla ja tarkkailemalla ukkelin olotilaa. Tämä ripuli ei Nasun mielialaa näytä juuri haitanneen, ja nyt se peräpään tuotoskin alkaa jo vaikuttaa vähän normaalimmalta. Yläkuvan toiminta on nyt kertakaikkisen kiellettyä - jääkaapin ruohopussi täytynee heittää menemään. Se on tuotu mökiltä, ja alkaa sitäpaitsi olla jo vähän vanhaa. Ehkä ne tämän kesän ruohot on nyt sitten syöty. Sitten asiasta toiseen: minulla on kuntoutukseni (siis omatoimisen) kanssa pientä motivaatio-ongelmaa. Jonkinlainen orjapiiskuri pitäisi olla olemassa, joka pakottaisi minut säännölliseen harjoitteluun. Asiaa ei auta fyssari, joka sinänsä on hyvä ja kannustava...

Alkusyksy taitaa olla lempivuodenaikani. Olen yleensä energisimmilläni, kun vaihtuu. Olen lapsesta saakka tykännyt, kun koulut, harrastukset ja työt alkavat uudelleen kesätauon jälkeen. On myös kivaa, kun voi pukea syysvaatteita päälle. Kotona olostakin voi taas luvan kanssa nauttia. Tämä on minulle aivan mainio juttu, sillä niska ei useinkaan salli kovin suurta osaa päivästä kodin ja paikallaanolon ulkopuolella. Kesällä tuntuu jotenkin rikolliselta olla sisällä ja sairastaa.  Sitten ovat marjat: viinimarjat, mustikat ja nyt viimeksi puolukat. Kun olimme mökkireissulla saksalaisten vieraidemme kanssa, poimin ystäväni avustuksella yhteensä 6 litraa puolukoita. Enemmänkin olisi ollut, mutta kunto ei enää kestänyt. Omenoitakin olisi löytynyt enemmän kuin pystyimme tänne kaupunkiin tuomaan.  Olen joutunut olosuhteiden pakosta keksimään, mitä kaikkea jännää pienessä kaupunkiasunnossa voi tehdä. Aiemmin vietin nimittäin paljon pienemmän osan päivästä kotona.  ...