Tiistaiaamuna

Meidän Naakalla on hokemavaihe päällä. On tosi huvittavaa, kun alle metrin korkeudelta kuuluu tauotta "okei", "no niin" tai "noin" ihan oikeissa kohdissa! Myös "joo" tulee isolla painolla, mikäli ollaan tekemässä jotakin hauskaa kuten laittamassa pyykit koneeseen.

Lapsen puheenkehitys on mielenkiintoista seurattavaa. Naakka tykkää puhua ja pulista, lähinnä yksisanaisesti. Hän on alkanut myös toistella, mitä aikuisilta kuulee (pitääkin olla tarkkana ja yrittää puhua korrektisti).

Kun puhuimme viime viikonloppuna pyhäkoulusta ja arvelin puolisolle, ettei siellä ole pappia, alkoi melkein lattiatasosta kuulua: "ei pappia, ei pappia, ei pappia..."

Kyllähän sitä varmasti itsekin oppisi vieraita kieliä ja vaikka mitä uutta, jos jaksaisi niitä taukoamatta hokea. Siitä pääsemmekin aasinsillalla rva:n kuntoiluun.

Rva on huomannut, ettei ole kovin, hmm, ruumiillinen (ehkä väärä sana) ihminen siinä, mitä tulee uusien liikunnallisten taitojen oppimiseen. Vammautuminen ja muut kehon ongelmat eivät ole helpottaneet tilannetta. Toisaalta ne eivät ole myöskään tehneet oppimista mahdottomaksi.

Rva:n täytyy yleensä tehdä monta kertaa liike rauhallisesti, kunnes keho omaksuu liikkeen. Tällä hetkellä (no ei todellakaan, ryystän aamukahvia)  rva harjoittelee kolmen kahvakuulaliikkeen hallintaa. Se on erityisen tärkeää whiplashin kanssa, ettei satuta niskaa huitoessaan.

Tulokset...peilistä katsoessa ei näe mitään, sen verran maltillista treenini on. Kehossakin on oikein runsaasti kipuja. Se, mikä on muuttunut, on hieman parempi kehonhallinta, parempi mieli sekä parempi tietoisuus lihaksista, joita rva omistaa. Se kannustaa jatkamaan.

Tänään rva:lla on työpäivä ja Naakalla tarhapäivä. Puoliso on niinikään töissä ja menee vielä parturiin töiden jälkeen. Iltapäivällä meidän on ilo saada vieraiksemme pikkuserkkuni ja hänen puolisonsa. Elämä on aika tiivistä, mutta mukavaa.

Miksi meillä on niin kiire? No, työn, lapsen, eläinten ja sen sellaisen...Naakan hereillä ollessa eivät monet välttämättömät kotityöt onnistu, niitä tehdään sitten iltayhdeksän jälkeen Naakan nukahdettua. On muitakin syitä, miksi meillä "hidastellaan".

Muistan jo edesmenneen isoäitini joskus sanoneen, kuinka häntä harmitti, kun maatalon töiltä ei kerennyt pitää lapsiaan sylissä. Rva on onnekkaampi ja kerkeää. Naakka saa istua sylissä niin paljon kuin sille on tarvetta. Kello tikittää, mutta kello se vain on...

Mukavaa päivää blogini lukijoille!

Treeni muuttuu ja olo vaihtelee

Johan se aika nyt menee nopeasti! Minun piti kirjoittaa jo kauan sitten, mutta töiden aloitus ja sen sellainen ovat vieneet ajan ja voimat. Nyt on vapaapäivä (salille!!!), joten kirjoittaakin ehtii. Salipuolelle kuuluukin paljon.

Viime viikolla kokeilin kahvakuulaa salilla sellaisen opastusvideon kanssa. Videossa kehotettiin valitsemaan kuuden kilon kahvakuula, valitsin siis neljän, siis kaikkein kevyimmän. Onneksi olin jumppasalissa yksin!

Treeni sujui ihan hyvin, mutta näytti taas epätasapainon, joka rva:lla on vasemman ja oikean puolen kanssa. Oikeassa kädessä ja jalassa ei ole voimia nimeksikään ja vasen on sitten ottanut oikean tehtävät. Tämä johtuu kai siitä, että niskan huonompi puoli on oikealla ja on ollut pitkään niin kipeä, että olen käyttänyt lähinnä vasenta puolta kehosta.

Tänä tiistaina olin pitkästä aikaa fyssarilla. Tunti sisälsi puolen tunnin selän käsittelyn ja puoli tuntia ohjausta Ortonin salilla. Sain "kotiläksyksi" kolme liikettä, kaksi niistä on kahvakuulalla. Kohta pääsen kokeilemaan niitä.

Treenin suhteen näyttäisi nyt oikein hyvältä, mutta eihän se sitten kokonaisuudessa ihan niin mene. Fyssarin käsittely oli hyödyllinen mutta aika kova, olin kipeä vielä keskiviikkonakin. Keskiviikkoon osui sitten työhön liittyvä seminaari, jossa sinnittelin (kiemurtelin) nelisen tuntia istuma-asennossa.

Seminaari oli tosi kiinnostava ja olisi rva:lla ollut lupa lähteä niiden osioiden jälkeen, joita tuli kuuntelemaan. Ei sitä kuitenkaan malttanut, ja olisihan se mukavaa, että tällaiset normaalien ihmisten normaalit työkuviot onnistuisivat paremmin. Toipuminen jatkuu tänäänkin.

Vaikka viikko onkin ollut vähän puolikuntoinen, on siihen mahtunut paljon hyvää. Naakan päiväkodin harjoittelija tuli eilen ihan erikseen sanomaan, kuinka söpö Naakka hänen mielestään on. Naakka otti kehut itsestäänselvyytenä (kuten yksivuotiaat tavallisestikin) ja minä sanoin vähän hämilläni mutta ilahtuneena että "kiitos".

Keskiviikkona, kun olin oikein voipunut, ystäväni kutsui minut luokseen ja pääsin siellä saunaan. Meillä ei ole saunaa kotona, joten oli tosi mukavaa päästä rentoutumaan! Tänään ja viikonloppunakin on mukavaa ohjelmaa: Naakalle tulee ystävä kylään ja myöhemmin hän näkee mimmin ja papan!

Ei meille varmaan muuta erikoista kuulu...mukava loppuviikkoa itse kullekin!

Niskasilla maanantaista keskiviikkoon

Niskasten viikko on taas edennyt yli puolenvälin. Meillä on oikeastaan ollut ihan rauhallista, niskakin alkaa jumittaa vasta nyt...

Maanantaina vein Naakan päiväkotiin ja lähdin itse viemään työsopimuspapereita keskustaan TE-toimistoon. Te-toimistosta (kuten monista muistakin paikoista) oli poistettu infotiski, sain etsiskellä jonkin aikaa ennen kuin löysin postilaatikon.

Kotimatkalla löysin vielä farkut Sokoksesta...olin sinnitellyt yksillä kelvollisilla vähän liian pitkään. Sitten niska väsyi ja lähdin kotiin. Tunne oli tuttu, huimaus ja sellainen fiilis, ettei jaksa pitää päätä pystyssä.

Olin nukkunut huonosti edellisenä yönä. Onneksi ystävä "adoptoi" minut ja Naakan iltapäivällä kylään leikkitreffeille!

Tiistaina olin pirteämpi. Puoliso vei Naakan päiväkotiin ja kävin aamupäivällä salilla, siirryin alkuverryttelyssä kuntopyörästä "askelluslaitteeseen" (mikähän sen nimi on...). Sen avulla toinenkin jalkani tekee töitä, lantion virheasennon vuoksi tässäkin on epätasapainoa.

Hauskaa oli poikkeuksellisesti käydä puolison kanssa sushilounaalla lähiravintolassa. Puolisolla sattui olemaan kokouksia lähellä kotiamme. Haimme Naakan yhdessä päiväkodista. Illalla soitimme skypepuhelun vanhemmilleni, Naakalta tuli itku, kun puhelu loppui.

Keskiviikkona menin ystävän kanssa käymään keskustassa. Löysin uudet salihousut (niitä on näköjään hyvä olla kahdet) sekä vähän tuliaisia piakkoin tehtävälle vierailulle naapurimaahan. Niska alkoi osoittaa väsymisen merkkejä samalla tavalla kuin maanantainakin.

Puoliso oli työmatkalla, vain päivän kestävällä joten minä ja Naakkanen olimme kahdestaan kotosalla. Luimme, leivoimme kaurakeksejä (rva ei tosiaankaan leivo usein), joista Naakka nakersi pienen palan ja heitti loput lattialle. Piirsimme, kunnes Naakka alkoi katkoa liituja.

Sitten katselimme Naakan kanssa Franklin-piirrettyä, Naakka ensimmäiset 2, äiti loput 8 minuuttia Naakkaa samalla vahtien. Kylvyssä Naakka sentään jaksoi, olisi jaksanut kauemminkin. Nukkumaan neitokainen meni 20.15.

Sen jälkeen rva ei jaksanut tehdä paljon mitään - onneksi ei tarvinnutkaan.

Vamma-ajatuksia

Rva inspiroitui muiden teksteistä ja alkoi itsekin pohtia, mitä ajatuksia oma vamma itsessä herättää. Heti alkuun rva myöntää, ettei jatkuvasti jaksa kohdata vammaansa (kuten pelkoja pitäisi), vaan keksii mielummin muuta ajateltavaa.

Silti sitä vammaa ajattelee ja on pakkokin ajatella.

Yleisimmät ajatukset liittyvät kipuun. Ne ovat negatiivisia tunteita, jotka heräävät, kun jotakin paikkaa särkee koko ajan. Huimaus tulee hyvänä kakkosena - sekin aiheuttaa negatiivisen tunteen ja myös ahdistavan. Huimaus oli niin voimakasta ensimmäiset vuodet, että siitä on jäänyt trauma.

Seuraavaksi ajatelluimmat ajatukset ovatkin kauaskantoisempia. Kun tilanne on vaikea, on keksittävä selviytymisstrategia. Miten tänään toimin erinäisten asioiden kanssa? Uskallanko harrastaa liikuntaa? Nyt pitäisi päästä hierontaan, mutta sitä ei edes ole tilattu...

Usein jännitän myös tulevia menoja, työtilanteita ja juhlia esimerkiksi. Se on aika rasittavaa, mutta osaisiko joku tosiaan ottaa rennosti, jos oma keho aiheuttaisi vaikeuksia koko ajan? Moni kehottaa olemaan rennompi, mutta osaisiko se sitä itse...?

Usein pohdin myös tulevaisuutta, joka on vähän kauempana. Kuntoudunko tarpeeksi nopeasti tai ylipäätään tarpeeksi? Pääsenkö koskaan kokopäiväisen työntekijän tasolle? Näihin kysymyksiin ei ole vastausta, ja siksi ne hermostuttavat, suorastaan ahdistavat.

Kyllä rva myös sitä pohtii, miksi vamman piti tulla. Suuri osa ihmisistä pyörtyilee vähän väliä, ja kun rva kerran kupsahtaa, niin eikö se niska siinä sitten rusahda. Äärettömän huonoa tuuriahan se oli, ei siihenkään löydy vastausta.

Rva ei ehkä myöskään ole kunnolla käsitellyt traumaa, joka onnettomuudesta syntyi. Aika on toiminut parantavana tekijänä, mutta esim. heikotuksen tunne aiheuttaa välillä vieläkin melkein paniikki-kohtauksen. Siihen olisi kiva pystyä vaikuttamaan.

Kun rva onnistuu olemaan suopea itseään kohtaan, syntyy ajatus, että ihmekös tuo! Nostakoon kätensä ne, joille onnettomuus ei aiheuta mitään.

Lopuksi, onhan niitä positiivisiakin ajatuksia. Jos en olisi rasauttanut niskaani, en ikinä olisi kohdannut niin mahtavaa vertaistukea, mihin olen saanut näiden vuosien aikana tutustua. Osan olen nähnyt livenä, osan kanssa vaihtanut ajatuksia muuten.

Ehkä sekin on positiivista, että olen saanut mahdollisuuden elää vähän hiljaisemmin ja vähän hitaammin kuin minulla olisi muuten ollut mahdollisuus. Naakka tosin vei sen mahdollisuuden, mutta saimmepahan mainion tyttären tilalle!

Sairauden myötä osa rva:ta on kehittynyt taistelijaksi, joka haluaa lopun elämäänsä toimia niin, että vammaisten oikeudet paranisivat. On esimerkiksi ihan hullua, että koulutettujen ja työhaluisten ihmisten potentiaali heitetään hukkaan, koska heillä on jotakin aluetta koskevia rajoituksia (kyllä niitä rajoituksia on ns. terveilläkin).

Tässähän näitä, Niskaset siirtyvät sunnuntain kunniaksi uimahalliin - mikäli Naakka malttaa poistua kirjojen äärestä :D  (tämä lukutilannekuva on vähän vanhempi, jänispuvussa tottakai)

Selätetty!

Glumps, nyt se vähän varhaisempi arki alkoi. Rva kävi juuri viemässä Naakan päiväkotiin, hän alkaa nyt olla siellä vähän pidempää päivää, 7-tuntista. Kun sanoin Naakalle, että mennäänkö päiväkotiin, hän vastasi "ei". Kun kerroin, että nyt siellä saa aamupalaa, hän vastasikin "joo"!

Rva:lla on nyt puolisentoista viikkoa "vapaata", sitten työkokeilu mitä todennäköisimmin jatkuu. Se vapaa kuluu kaikenlaisten rästihommien teossa, mutta se on rva:sta ihan mukavaa. Tosin tällä viikolla rva haluaisi mennä joku päivä kansallismuseoon, sellainen päivä voisi olla vaikkapa huomenna...

Eilen rva oli onnekas saadessaan tavata kahta lapsuudenystäväänsä. Jutut menivät hyvin nopeasti juuri sinne varhaisteinivaiheen tasolle, mutta olipa virkistävää! "Tilaisuuden" kruunasi paikalle tullut kampaaja, joten saimme jo ennestään mukavan päivän lisäksi uudet tukat!

Rva hankki muuten vuoden pohdittuaan itselleen selättimen (se pyöreä laite, jossa veivataan kehoa puolelta toiselle käsipainojen kanssa tai ilman). Rva:n selkärangan liikkumattomuusongelma on aika hankalaa tasoa, alaselkä kyllä liikkuu liiankin hyvin.

Varovaiset ensimmäiset treenit selättimellä ovat menneet ihan hyvin, tosin alkuun selkä tuli kipeäksi, koska rva innostui veivaamaan vähän liiankin kanssa! Sittemmin tahti on muuttunut hieman varovaisemmaksi, mutta ainakin vielä treenaaminen on kivaa.

Rva:n tavoite selättimen kanssa on liikutella yläselkää kymmenisen minuuttia joka päivä, se on oikein tervetullut uudistus entiseen, selkärangan liikkumattomuusharjoituksia on tehty viime aikoina luvattoman vähän.

Kuntoon liittyen, ehkä rva uskaltaa täällä blogissakin mainita, että rva:lla on tänä vuonna laihdutustavoite! Tavoite on viisi kiloa tämän kuluvan vuoden aikana (ei haittaisi, vaikka lähtisi vähän enemmänkin, mutta ei tarvitse).

Rva:n painonnousu johtuu monestakin asiasta. Kilot tulivat muutamien kuukausien aikana yli vuosi sitten, kun rva lopetti imetyksen. Se, ettei paino ole lähtenyt laskemaan, johtunee liian isoista ruoka-annoksista. Makeaa rva ei himoitse, suolaista sitäkin enemmän.

Rva:n tavoite ei ole näyttää kovin erilaiselta kuin nyt, mutta olisi ehkä kiva mahtua kunnolla edes näihin nykyisiin vaatteisiin. Lisäksi, kun kropassa on ennestäänkin ongelmakohtia (niska, alaselän yliliikkuvuus, toinen polvi...), ei ylimääräinen paino ainakaan helpota asiaa.

Katsotaan, mitä tästä tulee, rva ei ole koskaan ennen laihduttanut!

Suodattimen vaihto

Eilinen olikin meillä varsinainen työpäivä! Vaihdoimme akvaarion suodattimen tehottomasta sisäsuodattimesta toivottavasti tehokkaaseen ulkosuodattimeen. Urakka kesti seitsemän tuntia lyhyen lounastauon kanssa!

Ulkosuodatin oli hankittu akvaarioliikkeestä jo kuukautta aiemmin. Pari päivää sitten kävimme vielä kysymässä neuvoja suodattimen asentamiseen. Ulkosuodatin on täynnä vettä ja suodatus tapahtuu akvaarion ulkopuolella, jonka vuoksi oikeanlainen asennus on erittäin tärkeää.

Haasteelliseksi suodattimen vaihdon teki, että olimme vuosi sitten muuton yhteydessä sijoittaneet akvaarion liian lähelle seinää, jolloin ulkosuodattimen putkille ei ole tilaa akvaarion takana.Tankki piti siis tyhjentää (vesi, kalat, kasvit, somisteet ja osa hiekkaa.

Kaikki sujui oikeastaan tosi hienosti, niska tosin meni jumiin vasemmalta puolelta heti ensimmäisen puolen tunnin aikana (loppupäivän ajan olikin sitten vaikeaa pidellä päätä pystyssä, alaselkäkään ei tykännyt). Meiltä löytyi kaksi piikkisilmää ja kaksi sukarapua enemmän kuin olin kuvitellut (ne piilottelevat veijarit)!

Viimeiset kaksi rapua joutuivat satimeen vasta, kun allas oli käytännössä tyhjä. Akvaarion siirtojen yhteydessä olen todennut, että sukaravut hyppivät tarvittaessa kuin heinäsirkat, mikä tekee pyydystämisen vaikeaksi.

Kun tankki oli tyhjä, saimme tutun miehen nostamaan akvaariota puolisoni kanssa. Rva ei uskalla riskeerata niskansa kanssa, eikä näin ollen nostele juuri mitään Naakkaa painavampaa. Isoisä oli myös paikalla, hän vahti Naakkaa projektimme ajan.

Ulkosuodattimen letkuja puukolla lyhentäessään puoliso satutti sormensa - onneksi siitäkin selvittiin. Kalat pääsivät takaisin kotiinsa nelisen tuntia saavissa uiskenneltuaan. Yksi rapu siirtyi akvaarioon lattian kautta, mutta ei onneksi pudonnut korkealta.

Vaikka siirto sujui hyvin, odotettavissa on, että osa kaloista tai kasveista menehtyy seuraavien viikkojen aikana. Tällaiset projektit ovat kaloille ja kasveillekin iso stressi, mikä heikentää vastustuskykyä ja altistaa monille sairauksille. Toivottavasti kato olisi mahdollisimman pieni.

Ainakin tällä hetkellä uusi suodatin toimii mainiosti. Aika näyttää laitteen hyödyn, rva:n odotukset ovat kuitenkin korkealla. Alla oleva kuvasarja kertoo projektimme vaiheista:

1. Akvaario pimeänä ja virrat pois - on aika aloitaa tyhjennys.

2. Kalat väliaikaisessa asumuksessaan, Partamonnit siirtyivät nätisti tuon puupönikän mukana, eivät suostuneet irrottamaan siiitä missään vaiheessa.

3. Intiaaninsulat ihmettelevät tilannetta kotiin palattuaan, vielä samean veden keskellä.

4. Kasvit ovat aika huiskin haiskin, mutta kaikki tarvittava on sentään sisällä.