Rouva Niskanen

Sain ikävän viestin. Minun kanssani samanikäinen ystävä on todennäköisesti (ei täysin varmasti kuitenkaan) vakavasti sairas. Niin vakavasti, että aikaa ei välttämättä ole paljon. Tai sitten...toivoa on hieman enemmän.  Pahinta on pelko ja epätietoisuus. En ole kuvitellut, että olemme kuolemattomia, mutta ehkä sittenkin olen. Toisaalta on kai tervettäkin, että nelikymppinen ei mieti kuolemaa aktiivisesti koko ajan. Nyt sitäkin mahdollisuutta on pakko miettiä. Asia on pyörinyt mielessä koko viikon. Onneksi arki on hektistä ja tekemistä on paljon. Rauhallisempina hetkinä asia tulee kyllä sitten mieleen. Kuitenkin, emme voi tällä hetkellä kuin odottaa. Onneksi pystyimme tapaamaan ihan tuoreeltaan (ihan sattumalta oli sovittu yhteistapaaminen) juuri viime viikonloppuna.  Aika näyttää. Toivottavasti asia ratkeaa edes jonkin verran toiveikkaalla tavalla. Prosentit eivät valitettavasti ole puolellamme. Minulla on ensi viikolla lomaviikko. Se on kyllä helpotus. Syksy on ollut todella...

"Meidän perhe elää aktiivista elämää. Siksi tarvitsemme..." Mainoslause - olen nähnyt tällaisen aloituksen varsin monessa paikassa. Aktiivinen elämä tarkoittaa ilmeisesti, että on jatkuvasti liikkeessä...siis fyysisesti.  Olen tottunut siihen, että esimerkiksi lukemisharrastukseni ei kuulu kovin aktiivisina pidettyihin asioihin. Ei, vaikka tunnin lukusessioni vie aivan saman aikaa ja vaatii saman verran keskittymistä kuin tunnin Pilates-treenini. En usko, että asia on vain minun päässäni - kuulostan paljon aktiivisemmalta, kun teen jälkimmäistä. En todellakaan halua väheksyä liikuntaa ja urheilua - sali-, pilates- ja uimakäynneillä on suuri merkitys minulle. Samoin kannustan lapsiani liikkumaan. Siihen ei kyllä mielestäni mitenkään välttämättä tarvita monta kertaa viikossa -treenirumbaa (sellainenkin meillä nyt on, huh).  Oikeasti, sellaiset käsitteet kuin aktiivinen - passiivinen ja vaikkapa introvertti - ekstrovertti - käsitteet ovat mielestäni harvinaisen joustamattomia....

Pohdin nuorempana , että kun minulla on joskus perhe, olisi mukavaa asua vähän aikaa ulkomailla. Kiinnostus lähti jo lapsena, kun luin lehtijuttuja suomalaisista perheistä, jotka asuvat jossakin muualla kuin Suomessa. Lapsuudessani asuin paikkakunnalla, jossa oli paljon lähetystyöntekijöitä. He tulivat esittelemään koulullemme ulkomaanjaksojaan, ja kuuntelin kiinnostuneena. Tässä kohtaa kannattaa huomioida, että kyseessä oli aika yli 30 vuotta sitten, ja pikkukylän kontaktit "ulkomaailmaan" olivat pienet. Olen ollut kiinnostunut elämästä ja ihmisistä. Minusta on terveellistä asettua toisen asemaan ja katsoa, mitä tulokulmia elämään on jossakin vähän kauempana. Tähän asti kokemukseni on kuitenkin rajoittunut muutamaan kesään Norjassa parikymmentä vuotta sitten. Onneksi edes näin. Suuresta kiinnostuksesta huolimatta en ole päätynyt viettämään vuoden tai parin ajanjaksoa muualla. Varmaankin se johtuu osittain siitä, että olen vasta nyt yli nelikymppisenä päässyt tilanteeseen, j...

Presidentti Martti Ahtisaaren kuolema ja hautajaiset ovat herättäneet paljon keskustelua meillä. Lapset eivät oikein muista edellisen valtiopäämiehemme kuolemaa, joten tämä on ollut meillä tapaus. Naakka pohti jopa, että olisi hyvä jos lähtisimme seuraamaan hautajaissaattoa, mutta se tapahtui työpäivän aikana ja kaiken lisäksi sää oli huono. Naakka on ollut hyvin kiinnostunut muun muassa presidenteistä, ja hän on opetellut Suomen presidentit ulkoa. Haastoin häntä opettelemaan myös presidenttien puolisot ;)  Livenä ei meillä kukaan hautajaisia seurannut, mutta katsoimme uutisista koosteen. Lapset keksivät, että haluaisivat käydä Hietaniemen hautausmaalla katsomassa presidenttien hautoja. Nyt on vain harmillinen vuodenaika, kun vierailu on mukava ainoastaan valoisaan aikaan. Koska aloitin elämän ehtoopuolen asioilla , täytyy mainita, että molemmat lapset ovat olleet todella viehättyneitä hoivakodista, jossa kävimme syyslomalla katsomassa sukumme vanhinta, 97-vuotiasta rouvaa.  ...

Muutama keskustelu ja puheenaihe ovat saaneet minut pohtimaan järjestelmällisyyttäni. Kyse ei ole vakavasta asiasta, mutta omia tapojaan on aina välillä hyvä tutkailla. Onko meillä tavarat epäjärjestyksessä? No on! Usein! Huomaan käyttäväni paljon aikaa tavaroiden paikalleen viemiseen. Nyt olen alkanut kiinnittää huomiota lasten käyttäytymiseen - en oikein jaksanut talven/kevään aikana vaatia heiltä enempää järjestelmällisyyttä, kun olin itse niin kuormittunut työarjesta. Onko meillä liikaa leluja? No kyllä, monessakin paikassa! Meillä on mielestäni liikaa leluja (lasten mielestä ei) Toisaalta, lelujen määrä ei ole ihan uskomaton. Jokainen mahtuu laatikkoon tai kaappiin, vaikka löytyykin usein ihan jostain muualta. Ratkaisu: lasten poissaollessa äiti käy huomaamattomasti noukkimassa pois/kierrätykseen lelun sieltä, toisen täältä. Toisaalta, säilytystiloja on aina mahdollista kohentaa. Onko meillä liikaa vaatteita? Yksittäisiä vaatelajeja meillä on yli oman tarpeen, kuten esim...

Rva on ilmeisesti päässyt vaiheeseen , jossa vertaillaan omaa lapsuutta nykylapsiin. "Ei meidän aikana" -lausahdus on päässyt suusta useaan otteeseen, eikä (ainakaan rva:n mielestä) syyttä. Rva:n kuva lapsuudestaan 1980- ja 1990-luvuilla oli, etteivät vaatteet olleet se "juttu". Siinä missä nykylapset (vähän isompia olen toki seurannut vain tuttavaperheiden välityksellä) tuntuvat olevan varsin merkkitietoisia, keksi rva vasta noin seiskaluokkalaisena, että hänellä on ylipäätään jotakin päällänsä. Siihen asti oli ihan sama, mitä yllään pitää, kunhan vaatteet ovat mukavia. Muistaa rva toki, että oleellisia vaatteita olivat joskus Levikset, joskus taas farkkutakki...pääosin mielenkiinto oli jossakin ihan muualla. Niillä koulun koviksillakin oli Tarjoustalon vaatteita päällä, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Lukiossa rva oli jo ihan kiinnostunut vaatteita - 1970-luvun levenevistä lahkeista ja kaikesta hipahtavasta :D Sellaisia vaatteita metsästettiin kirpparil...