Rouva Niskanen

 Kun lukee (ei pitäisi) keskustelupalstoja tai mitä tahansa kommentointia, saa huomata, ettei nykylapsista/nuorista oikein pidetä ;) He ovat kertakaikkiaan vääränlaisia. Jos ajattelee vähääkään, niin tällainen ajattelu on ollut vallalla jo kivikaudella (tässä en tarkoita 1900-lukua vaan sitä oikeaa kivikauttta). Nykylapset istuvat nenä kiinni ruuduissa eivätkä sitten muuta tee. Entäs nykyvanhemmat...heillä ei ole juuri mikään hallussa, jonka takia ihmiskunnan kohtalo on vääjäämätön.Kun ammattilaista haastatellaan, nykyvanhemmat eivät osaa olla läsnä, asettaa rajoja, olla lähellä, antaa itsenäisyyttä ja mitä vielä. Itse väittäisin, että nykyvanhemmuuden kriteerit on nostettu niin korkeiksi, ettei jumankeuta voi olla töissä, koska silloin tulisi hakeneensa lapsen liian myöhään päiväkodista. Vanhemmaksi ei voi myöskään ruveta, koska ei jaksa taukoamatta leikkiä lapsen kanssa eikä saa myöskään valittaa, koska se kertoo, ettei välitä lapsestaan. Välillä ainakin itsestäni tuntuu , että ...

Ajattelin tehdä sunnuntaiaamun kunniaksi postauksen, jossa kerron, millaisia positiivisia asioita on minun mielestäni siinä, että perheessä on kouluikäisiä lapsia. Aika usein blogit jne. kertovat vauva- tai pikkulapsiasioista, mutta perheet, joissa on isompia lapsia. ovat vähemmän edustettuina. Tämäkään kirjoitus ei ole minkäänlainen tieteellinen julkaisu :D Haluan vain pohtia, millaiset asiat ovat mukavia juuri nyt. Touhi menee kaverisynttäreille tänään. Emme muistaneet eilen hankkia lahjaa. Siispä lapset lähtivät juuri läheiseen kauppakeskukseeen kaksistaan lahjaa hankkimaan. Minun tarvitsee vain istua ja siemailla aamukahvia. Molempien lasten kanssa pystyy pohtimaan melko laajastikin erilaisia asioita. Pidän itse asioiden pohtimisesta, ja minulla on pohtimisseuraa "omasta takaa". Esimerkiksi T:llä on jo vaikka millaista tietoa maailmasta. Välillä hänen tietoisuutensa esimerkiksi kartta-asioissa ylittää reippaasti omani :)  Kun lähdemme reissuun , vaikka ihan vain mummol...

Olen kuullut monesti , että on huonoa, jos vanhempi elää lapsensa kautta omia, toteutumattomia unelmiaan. Tällä tarkoitetaan kai, että lapsen tulisi antaa itse valita kiinnostuksenkohteensa ja ainakaan vanhempi ei saisi olla ns. valmentaja, joka kouluttaa lapsesta jonkinlaista yli-ihmistä. Tähän on helppo yhtyä. Kuitenkin, kuten nykyaikana kaikki, tämänkin välttäminen menee suorittamiseksi, jos aikoo välttää kaikki mahdolliset sudenkuopat. Lapsi voi nimittäin kiinnostua samanlaisista asioista kuin mistä itse on kiinnostunut. Aika outoa olisi lähteä kieltämään kiinnostusta, ettei vain tapahdu mitään vahinkoa. On lisäksi ihan luonnollista, että jos kotona harrastetaan asioita, se tarttuu lapseenkin. Meillä esimerkiksi ...molemmat lapset ovat kiinnostuneita historiasta. Sillä on suuri vaikutus, että perheen aikuista/aikuisia kiinnostaa. Jos perheessä keskustellaan tietynlaisista asioista, lapsi kuulee niitä ilman, että kiinnostus syttyisi jossakin muualla ja asia pitäisi itse tuoda esille...

Naakan kakkosluokan syksy alkaa olla paketissa. Se meni nopeasti, kuten syksyt usein menevät. Kouluun mentiin t-paitakelillä, sieltä kotiudutaan joululomalle toppahaalarissa. Sellainen on suomalainen syyslukukausi. Naakan koulua rytmitti muun muassa syysloma, ja flunssakaudesta huolimatta Naakka pääsi reissuun, eri kylpylähotelleihin Suomessa. Sen jälkeen jatkettiin taas koulunkäyntiä parisen kuukautta.  Kakkosluokkalaisena Naakka on opiskellut muun muassa suomea, ranskaa ja vierasta kieltä, jota hänen luokallaan opiskellaan. Naakka on opiskellut myös matematiikkaa, ympäristötietoa, uskontoa, kuvaamataitoa, käsityötä ja liikuntaa.  Kakkosluokkalainen tietää jo suurinpiirtein koulun käytännöt. Niiden noudattamista opetellaan vielä, mikä kuuluu ikään. Hän tietää välitunnit, ruokalakäytännöt, terveydenhoitajan, sisä- ja ulkoliikunnan, retket ja paljon muuta. Tänä syksynä Naakka on pääasiassa lähtenyt kouluun itsekseen. Koulumatka on noin sata metriä, joten hän käytännössä kipais...

Luen joskus erilaisia keskustelupalstoja (okei, huono harrastus). Hyvin yleinen keskustelukuvio on, kun joku tuore äiti avautuu olevansa todella väsynyt eikä ollenkaan niin iloinen vauvasta kuin pitäisi... Hän saa ehkä yhden positiivisen ja tsemppaavan kommentin - loput ovat vastaajien profiilikuvista päätellen 1950-luvulla syntyneitä naisia, jotka kertovat, kuinka upeasti he pärjäsivät puhumattakaan heidän vanhemmistaan, jotka kävivät lehmien lypsyn välillä synnyttämässä ja palasivat parin tunnin päästä takaisin navettaan...huh! Täytyy sanoa, että toivottavasti joku vaientaa minut, jos alan puhua nuorista naisista väheksyvästi, kun olen itse isoäiti-iässä. En itse asiassa ymmärrä, miten noin negatiivisten puheiden takana voi olla terve persoona. Itse asiassa, tuolla tavalla puhuvien elämässä on ollut pakko tapahtua jotakin traagista. Tie äidiksi oli kohdallani aikanaan seuraava: usea vuosi yritystä, kunnes lapsi saatiin alulle. Hyperemeesi - oksensin itsestäni 10 kiloa kummassakin ra...

Meillä ei oikein tällä hetkellä kerkeä olla harrastuksia. Itse asiassa ihmettelen, miten jollakin kerkeää olla. Näkemystäni "sumentaa" varmaankin, että olen vanhempi 8-vuotiaalle, jonka koko vapaa-aika menee koulupäivistä toipumiseen. Tällä hetkellä, vastoin kuin koko syksynä, Naakalla on hyvä "flow" koulunkäyntiin. Silti hän ylikuormittuu, mikä täytyy kotona (ja koulussa) huomioida ihan kaikessa. Resepti on kaikkialla sama - ennakoiminen. Lisäksi, kun Naakka tulee koulusta, hänen täytyy "sulkeutua kuoreensa" noin tunniksi. Silloin aikuisen täytyy olla paikalla, mutta mielellään toisessa huoneessa. Relattuaan Naakka haluaa tavata jonkun kaverin tai sitten ei. Myös viikonloput otamme pääasiassa rauhallisesti.  Ennakointia voi tehdä suullisesti selittämällä asiat monta kertaa päivässä etukäteen ja antamalla pääasiassa vain yhden ohjeen kerrallaan. Naakalla on myös apuna eräänlainen kuvallinen "kalenteri", johon voi laittaa esimerkiksi yhden tärkeä...

Minulla on viime päivinä ollut monta hauskaa keskustelua kuopukseni kanssa. 5-vuotias tietää jo yllättävän paljon maailmasta, ja viisivuotiaani osaa hauskasti ilmaista melko abstraktejakin asioita.  Katselimme yhtenä iltana karttakirjaa, joka on jo kymmenisen vuotta vanha painos. Touhi tarkasteli maapallon kuvaa ja totesi, että nykykartassa maapallolla olisi varmasti maski, jotta hän ei vahingossa tartuttaisi kuulle koronavirusta. Ihastelin Touhin oivallusta, ja jäin myös miettimään, millainen sukupolvi näistä koronan keskellä kasvaneista pienistä lapsista tulee...entä millainen silloin on maailma, jossa he esimerkiksi nuorina aikuisina elävät.  Touhi tykkäsi kovasti jalkapallosta, joka alkoi tällä viikolla. Eilen hän jopa sanoi, ettei aio enää mennä päiväkotiin vaan pelata vain jalkapalloa joka päivä. Tämä ei ihan heti onnistu ;) , mutta onneksi jalkapalloharjoitukset olivat Touhille mieluisat. Naakkaa ei loppujen lopuksi partio kiinnostanut, joten hän päätti skipata sen tän...

Pohdin vähän , viitsinkö kirjoittaa aiheesta. Harmittaa kuitenkin sen verran, että kirjoitanpa tästäkin. Olimme eilen uimarannalla. Menimme Naakan kanssa pukukoppiin, jonka seinällä oli pieni sateenkaarilippu. Naakka huomasi lipun ja kysyi, mikä on Pride. Minä selitin Pride-kuukauden teeman asiapitoisesti ja mainitsin esimerkiksi samaa sukupuolta olevat aikuiset, jotka ovat pariskunta. Naakka oli tyytyväinen vastaukseen eikä kysynyt enempää. Meitä vastapäätä istunut vanhempi täti ei sen sijaan pitänyt selityksestäni, vaan marssi puhisten repimään sateenkaarilipun seinältä. Hän tiuskaisi meille, että tätä mieltä hän on asiasta, ilmoitti olevansa kristitty ihminen ja kehoitti minua lukemaan enemmän Raamattua. Näin jälkeenpäin sanoisin että aggressiivinen käytös ja sanallinen hyökkäys meitä kohtaan oli myös asiatonta. Se oli ikävää kaikenkaikkiaan. En puutu kirjoituksessani Raamattuun, kristillisyyteen tai Prideen muuten kuin toteamalla, että oma oikeustajuni ei osaa nähdä väärää aikuist...

Tämä vuosi on merkinnyt melkoista itsenäisyyden lisääntymistä Naakalle, ja myös hänen pikkuveljelleen. Sinänsä vuosi on ollut myös vastakkaisuuksien vuosi, kun käynnit niin sanotuissa järjestetyissä aktiviteeteissa ovat olleet minimissään. Naakka rupesi noin vuosi sitten käymään itsekseen pihalla, yleensä naapurin pojan kanssa. Samoihin aikoihin hänelle hankittiin ensimmäinen kännykkä ja oma avain. Yleisesti ottaen kaikki sujui hyvin - lapsi nautti, kun sai tehdä jotakin itsekseen. Taustana kirjoitukselleni, me asumme kerrostalossa melko vilkkaalla alueella, jossa on kuitenkin mahdollisuus liikkua pitkällekin osumatta vilkkaisiin auto- ja ratikkateihin. Kuitenkin, kun piha ei ole oma, kynnys lähteä sinne itsekseen, siis lapsen, on aina jonkin korkuinen. Kun Naakka aloitti koulun , hain hänet ip-kerhosta, hän ei osoittanut vielä tahtoa kulkea kotiin yksin. Joulukuussa aloimme kuitenkin kokeilla, josko Naakka kävelisi matkan yksin. Verrattuna alkusyksyyn, Naakka sanoi että on hauskaa ol...

Tällä viikolla toimin näemmä kotihoidon työntekijänä - Touhi palasi eilen keskellä päivää päiväkodista flunssaisena. Alamme jo oppia rutiinin: suoraan koronatestiin läheiselle näytteenottoasemalle (viereisessä rakennuksessa annetaan näemmä koronarokotuksia) ja vasta sieltä kotiin. Kukaan muu ei ainakaan vielä ole flunssainen, joten etenemme flunssan osalta yhden lapsen politiikalla. Tällainen pikkuflunssa ei suoraan sanottuna tunnu oikein miltään, mikäli sitä vertaa Touhin aiempaan sairaushistoriaan. Korvatulehdukset näyttävät nyt onneksi jääneen taakse - Touhi kerkesi sairastamaan kolmisenkymmentä (20 ensimmäistä kahden ensimmäisen vuotensa aikana) korvatulehdusta, joten olimme iltapäivystyksen vakioasiakkaita. Kun muistelee tuota aikaa taaksepäin, se on melko sumuista. Elimme useamman vuoden tilanteessa, jossa kaksi tervettä viikkoa kerrallaan oli se normi. Sitten tuli korvasärkyä, kurkunpääntulehdusta ja paljon yskää. Touhi sai Ventolinea, hänet nostettiin pystyyn sängyssä ja viet...

Tunnustan, että käyn tsekkaamassa uutisjutut uusista äitiyspakkauksista joka vuosi...vaikka se juna taisi jo omalta kohdalta mennä :) Kun uusi pakkaus hiljalleen julkistettiin, ajattelin, että voisin sukeltaa hetkeksi muistoihin. Esikoista odottaessa en miettinyt hetkeäkään, otanko pakkausta vai en. Pakkaus vauvanvarusteita tuntui ihanan kiehtovalta ja toisaalta tiedostin, etten itse asiassa osaa hankkia kaikkea tarvittavaa itse. Raskausaika ennen pakkauksen saapumista tuntui muuten todella pitkälliseltä. Pakkaus tuotiin minulle kotiovelle, ja sen avaaminen oli kuin jokin iso joululahja. Vietin sen parissa aikaa, ja sitä availtiin ja tarkasteltiin kaikkien meillä tuolloin kyläilevien kanssa.  Oliko äitiyspakkauksesta esikoisen kohdalla hyötyä? No todellakin oli - kaikki vaatteet myös olivat sopivia oikeaan vuodenaikaan - molemmat lapseni syntyivät vuoden "puolivälissä", jolloin talvihaalarikin oli oikeankokoinen talven koittaessa. Minulla taisi olla paketti-into, kun odotin ...

Jo koettua - sarjan kirjoituksia on varsin hauska kirjoittaa :) Huomaan, että monista asioista on Naakan ja Touhin kanssa on jo menty eteenpäin. Pikkulapsihulinassa olo tuntui ainakin minusta varsin pitkälliseltä tarpomiselta, nyt tuntuu monella tapaa sujuvammalta. Taisin ennen lapsen syntymää lukea innoissani kirjan "Kuinka kasvattaa Bebe", jonka pohjalta päätin, että lapseni ovat kaikkiruokaisia suurin piirtein synnytysosastolta saakka. Itse kirjaa en moiti - olen lukenut sen sittemmin myös uudestaan. Päätöksessäni en ole sen sijaan pysynyt ;)  Kaksivuotias Naakka lopetti syömisen lähes kokonaan lukuun ottamatta kaupan pinaattilettuja ja banaaneja. Kaikki muu aiheutti joko raivarin, ruokalautasen kaatamisen tai muuta älytöntä. Suhtauduin lopulta ruokahetkiimme väsymyksellä ja inholla, jotka toki yritin peittää. Kokeilin pieniä paloja, rupattelua, pakottamista ja ei-pakottamista. Ruokaohjelmissa neuvottiin, että pitää olla yhteinen, harmoninen ruokahetki - se vain villitsi ...

Minulla ei varhaislapsuudessani ollut televisiota. Se oli turhuutta, ja lapsella pitäisi olla parempia virikkeitä (ihailen tässä vanhempieni suoraselkäisyyttä, varmasti näin onkin). Kuitenkin, Los Angelesin olympialaiset muuttivat ilmeisesti suunnan :D Tuosta ajasta jäi muutakin - itsellänikin oli pikkutyttönä kyseisten olympialaisten logopaita. Luulisin, että ensimmäiset telkkariohjelmat, joita seurasin, olivat ilmeisesti Pikku Kakkonen ja Puoli Kuusi. Taisin viihtyä niiden parissa monta vuotta, sillä myös sisareni tapitti varmaankin niitä muutama vuosi myöhemmin. Ihmemaaa Oz -piirretty on jäänyt mieleeni, harmi kun siitä ei ole edes pätkiä Youtubessa. Videovuokraamosta minulle lainattiin Matka maailman ympäri 80 päivässä (ei ollut tullut vielä telkkarista Suomessa) ja japanilainen animaatio Candy Candy, joka ei tainnut koskaan eksyä Suomen televisioon.  Myöhemmin katselimme esimerkiksi lauantai- ja sunnuntaipiirrettyjä, aika isona seurasin vielä varsinkin Muumeja, kunnes tulin ni...

Introverttiys on asia, josta en oikein tiedä, onko se hyvä vai huono juttu. Vaikka hakeudun useimmiten seuraan, olen huomannut tarvitsevani aikaa, jolloin minun ei tarvitse pohtia sosiaalisia kiemuroita tai sen sellaista. Nyt, kun sosiaalinen tilanne on aiempaa rajoittuneempi, en huomaa kaipaavani niin kovasti sitä, että olisin kamalasti ihmisten parissa. Tähän toki täytyy lisätä, että koska en ole yksineläjä, en sinänsä joudu kohtaamaan totaalista yksinäisyyttä, mikä olisi varmasti paljon, paljon vaikeampaa. Nautin, kun saan käydä puutarhapalstalla yksin. Yksinäinen kävely ja pelkkien kasvien (tällä hetkellä kuolleiden rikkakasvien) parissa oleminen on mielestäni hauskinta kasvukaudella ikinä. Tämä on siksikin hyvä juttu, että koska kesäfestarit, ihmisjoukot rannalla tai huvipuistoissa eivät ole kiehtoneet, olen minäkin löytänyt kesästä vuodenaikana jotakin upeaa ja ainutlaatuista. Kun lapset ovat jossakin muualla kuin minun kanssani kotona, en yleensä jaksa olla puhelimessa ke...

Olen havainnut , että moni pienten lasten kotona oleva huoltaja kokee olevansa yksinäinen...ja samalla välttelee kaikenlaisia vanhempaintapaamisia kuin ruttoa. Tämä on tietysti vähän provokatiivinen aloitus, se ei ole kuitenkaan tarkoitukseni. Kaikille eivät MLL:t ja sen sellaiset edes sovi - osalla on jo valmiiksi sen verran kotona olevia kavereita, että päivät sujuvat hyvin. Huom. kirjoitukseni perustuu suuren kaupungin tilanteeseen - toisaalta, olen havainnut, että täälläkin on paljon yksinäisiä. Kun Naakka oli 6 kuukautta vanha, muutimme kokonaan uudelle alueelle. Minulle ei ollut kerennyt muodostua yhteisöä edellisellekään aluelle, koliikkivauvan kanssa ei jaksanut sosiaalistua.  Uudella alueella , jossa asumme edelleenkin, toimi sekä leikkipuiston kerho että MLL:n kerho. Sen sijaan kauppakeskus tms. puuttui kokonaan. Muut käyntikohteet olivat Alepa, R-kioski ja apteekki.  Päätin, että samassa tilanteessa olevien vanhempien tapaaminen on meille hyväksi...