perjantai 29. marraskuuta 2013

Lepoa ja keskittymisharjoituksia

Niskaset ovat jälleen eläneet sellaisen menon ja meiningin keskellä, että rva oli tänään oikein kiitollinen, kun kenelläkään perheestä ei ollut mitään sovittua menoa. Rva livahti vain kerran ulos talosta ja ainoastaan ruokakauppaan!

Tällainen tasaaminen (teimme tosin aika paljon kotitöitä) on joskus välttämätöntä. Kumma kyllä, se osaa myös olla ahdistavaa. Eilen tunsin ylikuormittumisen ja tiesin, että ennen pitkää tai oikeastaan hyvin pian täytyy ottaa rennommin, mutta se ei olekaan niin helppoa, kun on ollut niin paljon kaikenlaista.

Rva:lla on rentoutumisessa iso haaste, jotenkin tuntuu helpommalta olla koko ajan toimittamassa edes jotakin pientä. Kun rva menee tietynlaiseen ylikierrostilaan, on itsensä rauhoittaminen kamalan vaikeaa. Kun hetkeksi pysähtyy, nousee pintaan monenlaista.

Onnettomuudesta lähtien minulla on ollut päällä eräänlainen stressitila. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta yksinkertaisuudessaan se on ehkä sitä, että pelkään, että jos rentoudun, jotakin kamalaa sattuu. Ehkä satutan uudelleen itseni tai menen muuten vain huonompaan kuntoon tms...ihan kuin kokoaikainen kontrolli pitäisi minua tolpillani, ja rentoutuminen laukaisisi jotakin kamalaa.

Harjoittelen parhaillaan yhtä keskittymistekniikkaa...siinä opetellaan kiinnittämään huomio ympäristön ääniin sekä siihen, miltä asiat, jotka koskettavat kehoa, tuntuvat. Esimerkiksi nyt

- meillä on hiljaista, lukuun ottamatta oman hengitykseni ja tietokoneen näppäimistön ääntä.
- Koneen näppäimistön reuna painaa käsieni alapintaa, ja istun tuolilla vähän vinossa (korjaan asennon).

Tätä harjoitusta voi tehdä esimerkiksi silloin, kun jokin asia painaa mieltä. Idea on palata mieltä painavaan ajatukseen harjoituksen jälkeen ja "katsoa" sitten ajatusta uudelleen. Harjoituksen on tarkoitus ankkuroida mieli (ja keho) ympäröivään tilanteeseen, jolloin negatiivinen ajatus heikkenee tai ainakin lievenee hieman.

Kävimme eilen melko pitkällä kävelyllä, jonka jälkeen fiilis oli oikein tuulettunut, mutta niska ei tykännyt pitkästä kävelystä lainkaan. Puoleen väliin mennessä kaulan lihakset olivat niin jumissa, että rva alkoi haukkoa henkeä (ei se happi oikeasti lakkaa kulkemasta, mutta tunne on tosi ikävä).


Eilen jaksoin vielä tehdä selkärangan liikkuvuusliikkeet hierontarullalla ja rullalle käärityllä pussilakanalla (hierontarulla ei tunnu yläselässä oikein missään). Käsijumpan unohdin jostakin syystä, mutta sitä ei ihan joka päivä tarvitsekaan tehdä. Eilisen kävelyrasitus vaikutti siten, että tänään päätin kävellä vain rajoitetusti sisätiloissa.

Ensi viikolla minulla on onneksi taas aika Ortoniin OMT-fysioterapeutille, jolla pitäisi nyt olla minulle "treeniohjelma", jota sitten toistaiseksi noudatan. Odotan ihan innolla ohjelmaa, toivottavasti saan hyvät ohjeet ja jaksan sitten myös tehdä niitä harjoituksia.

Huomenna Niskasilla ei myöskään ole varsinaista sovittua ohjelmaa, eli päivä kulkee luultavasti samantapaisesti kuin tämäkin päivä. Katsotaan, onnistuvatko keskittymisharjoitukset, ja sitten on kai jo pakko alkaa kirjoittaa joulukortteja. Ei olisi pakko ihan vielä, mutta rva alkaa olla melkoisen kyllästynyt viime aikojen valokuvarumbaan (on tehty Ifolor-kirjoja, joulukortteja sekä käyty Naakan kanssa puolivuotiskuvassa...), että haluaa vain saada kortit eteenpäin ja vapaata valokuvista.

Sunnuntaina Niskasten muuton jälkijärjestelyt edistyvä taas, ja saadaan toivottavasti yksi uusi hylly kiinnitettyä seinään. Makuuhuone sai viime viikonloppuna maisematapetin, eikä muuttolaatikoita ole enää kovin monta purkamatta. Tämä tulisi jouluksi jo ihan "asuttavaan" kuntoon, mutta meille tulee vuodenvaihteessa (meille ei ole kerrottu, tuleeko jouluviikolla vai vasta viikolla 1...).

Keittiö pitää siis taas tyhjentää (johan ne tavarat alkoivatkin löytää paikkansa). On kuitenkin kivaa saada ihan uusi keittiö ja erityisesti uusi tiskikone tuon rikki menneen tilalle. Nykyinen keittiömme on vuosimallia 1983, joten on ihan hyvä että uusitaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Millaista tämä on?

Tulinpa tässä pohtineeksi tätä elämää whiplash-oireyhtymän kanssa. Kirjoitukseni täällä blogissa ovat suureksi osaksi päiväkirjamaisia ja kertovat enimmäkseen elämästämme muuten ja päivittäisestä olotilastani sen lisäksi. Nyt (Naakka meni juuri päiväunille) ajattelin vähän koota yhteen tilanteen haasteita ja toisaalta myös etuja, sillä niitäkin on.

Aloitetaanpa haasteista. Whiplash-oireiset jakavat monia oireita ja ongelmia, mutta jokaisen oireisto on samalla myös oma, uniikki kokonaisuutensa. Joillakin korostuvat toiset, joillakin taas toiset oireet. Tässä on lista rva:n nykyisiä haasteita.

- Huimaus vaivaa edelleen rva:ta, erityisesti paikoissa, joissa on paljon ihmisvilinää, värejä, valoja ja ääniä - siis liikaa aistiärsykkeitä. Huimausoire ilmenee aina kera jäytävän niska- ja yläselkäkivun.

- Kivut ovat rasittavia - nyt tuntuvat olevan vuorossa (tavallisten niska ja selkäkipujen lisäksi) kivut nivelissä, erityisesti ranteissa ja nilkoissa. Rva ei ole oikein keksinyt, millä niitä voisi lievittää.

- Edellisistä johtuen rva:ta vaivaavat jatkuvasti väsymys ja ylikuormitus. Eräässä siivousoppaassa kerrottiin, että säilytyslaatikko on täynnä, kun se on 75-prosenttisesti täynnä. Rva:n kestokykyä voisi kuvata vähän samalla tavalla - rva:n kalenteri on täysi, kun se vielä monen mielestä näyttää varsin tyhjältä.

- ...ja kun se kalenteri näyttää tyhjältä, miettii rva helposti olevansa hyvin laiska ja kykenemätön. Sillä, ettei vamma näy päällepäin, rva onnistuu ajoittain huijaamaan jopa itseänsä - kun näyttää peilistä katsottuna normaalilta, unohtaa välillä itsekin omat lähtökohtansa.

Haasteita on enemmänkin, mutta nämä tässä mainitsemani ovat ehkä sellaisia keskeisimpiä ja jokaiseen päivään kuuluvia. Ne pakottavat rva:n pohtimaan ja suunnittelemaan asioita melko tarkasti - sellainen päivä, josta rva selviää "kunnialla" läpi, vaatii etukäteisvalmisteluja.

Sitten pääsemme etuihin. Tämä ei olekaan niin helppoa, kun sairauksien kanssa eläminen on ymmärrettävästi varsin haastepainoitteista. Pitkäaikaisiin sairauksiin liittyy kuitenkin myös yllättäviä, positiivisia puolia. Tässä olisi puolestaan lista eduista:

- Sairautensa myötä rva on päässyt tutustumaan aivan mahtaviin vertaistuki-ihmisiin, joista on tullut hänelle ihan uskomattoman tärkeitä monella tapaa.

- Rva:lla on ollut mahdollisuus tehdä kiinnostavia työkokeiluita sellaisissa paikoissa, joihin olisi muuten ollut vaikea päästä. Työkokeilut ovat olleet rasittavia, mutta samalla todella kiinnostavia ikkunoita oman alan työmahdollisuuksiin.

- Sairastumisen myötä oma maailma on avartunut, kun on käytännössä päässyt tutustumaan sellaiseen puoleen elämästä, jossa kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.

- Kun kertoo muille omasta sairaudestaan, huomaa meidän olevan suurimmaksi osaksi hyvin inhimillisiä otuksia. Negatiivinen palaute (tiettyjä viranomaistahoja lukuun ottamatta) on ollut hyvin vähäistä.

Yllätyksellisiäkin puolia löytyy. Pitkällisen sairauden kanssa elämiseen ei ainakaan rva:n mielestä valmista oikein mikään. Sairaus ei kuulu asioihin, joiden kanssa elämiseen valmistaudutaan kotikasvatuksessa, koulussa tai opiskeluissa. Yhteiskuntamme on terveiden yhteiskunta, ja sairastuminen on lähes aina jotakin todella outoa ja vierasta.

- Rva on ollut yllättynyt siitä, kuinka kapea vammaisuuden käsitteemme on. Vammaisuus käsitetään jonakin, jonka voi nähdä, eli käytännössä vammaisen "pitää" istua pyörätuolissa tai näyttää muuten vammaiselta. Liikuntavammainen, jonka vamma ei näy päällepäin, on outolintu vähän kaikkialla.

- Yllättävää on myös ollut, kuinka pienen vauvan vanhempi on oletusarvoisesti aina terve. Tämä näkyy esim. siinä, että liikuntavammaisten vauvojen vanhemmille ei ole olemassa oikeastaan mitään infoa, ryhmiä tms. Jonkinlainen tietoisku olisi todella tullut tarpeeseen.

- Yllättävää omalla tavallaan on myös ollut, kuinka hyvin rva:n vamma ja vauvanhoito kaikesta huolimatta sopivat yhteen. Keho pääsee liikkumaan tavallista monipuolisemmin, kun rva ryömii ja kierii lattialla Naakan perässä. Vauva liikkuu "luontaisesti", ja kun rva jäljittelee vauvansa liikkeitä, löytyy kehosta sellaisiakin lihaksia, joita ei aiemmin tiennyt omistavansakaan.


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Messuviikonloppu

Viime päivät ovat kuluneet siten, että rva on viettänyt paljon aikaa Messukeskuksessa (lemmikkimessut, Elma, kädentaitomessut ym.) Tänään olisi vielä tarkoitus käväistä, kun on eräs sukulainenkin paikalla! Sitten Niskaset pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtevät pariksi päiväksi pienelle visiitille Naakan isovanhempien luo.

Messuista sen verran, että rva uskalsi kerrankin ostaa kokoaikalipun. Kaikenlaiset tapahtumat ovat niskavamman takia olleet rva:lle enemmän tai vähemmän mahdottomia jo pitkään, mutta nyt olotilan hieman parannuttua oli aika "repäistä". Kyllä rva jaksaa käväistä paikalla vielä tänäänkin, mutta ei se olotila meluisassa, isossa tilassa ja ihmisvilinässä ole niin kovin helppo ollut.

Rasituksen huomasi jo eilen, kun niska ja kaula menivät niin tukkoon, että hengittäminen tuntui iltaa kohden työläältä. Välillä tuntuu, että mitä reippaammin teen harjoitukset ja käytän selkääni, sitä enemmän se naksahtaa jumiin. Toki tässä on ollut vähän ylimääräistä rasitusta, mutta kuitenkin...

Messuilla lemmikkipuoli oli siinä mielessä suppea, että sieltä puuttuivat tänä vuonna akvaariot! Se oli pienoinen pettymys, kun juuri akvaarioasioihin olisi ollut kiva hakea inspiraatiota messuilta. Onneksi Akvaariomaailma-lehtiä sentään myytiin paikan päällä messualennuksella. Niitä rva sitten silmäilikin koko eilisen illan!

Eilen eräs ystävämme oli myös messuilla. Se olikin mukavaa, sillä pystyimme vähän hajaantumaan välillä. Kun minä halusin katsella jotakin, puoliso työnsi Naakan vaunuja. Kun puoliso katseli hevosesitystä, minä, vaunut ja ystäväni kiertelimme muualla. Naakkakin heräsi jossain vaiheessa eikä suostunut syömään, kun ympärillä oli niin paljon jänniä juttuja.

Iloinen juttu oli myös, että kohtasin messuilla tutun eläinkauppiaan, jolta haimme Nasu-marsun viisi ja puoli vuotta sitten! Itse kauppa on jo muuttanut pk-seudulta pois, mutta omistajaperhe jatkaa alalla hieman toisenmuotoisen yrityksen parissa.

Marsupuolikin oli varsin suppea - en tiedä, onko marsuja enemmän ohjelmassa tänään. En kyllä ehdi (tai jaksa) ihan kamalasti kiertää, kun kroppa tuntuu jo nyt aamusta niin jäykältä. Toivottavasti lihakset vetreytyvät hieman päivän aikana...

Niskaset ovat muuten onnistuneet suhteellisen hyvin noudattamaan "uutta" ruokavaliotaan. Kasvisten määrä ravinnossamme on lisääntynyt, samoin noutoruuan osuus on vähentynyt. Messuilta löysin (luomuruokapuolelta) marjarouhetta, jossa on tyrniä, mustaherukkaa, mustikkaa ja puolukkaa. Koska marjasuositus (THL, muistaakseni) on niin korkea, piti hommata tällaista rouhetta, joka jo pienissä määrin vastaa varsin suurta määrää marjoja.

Eilen tosin kävimme hampurilaisilla ja nautimme vielä messuilta ostetut omenalörtsyt kahvin kanssa! Syöminen oli kyllä hauskaa, mutta olo näin tuhdin ravitsemushetken jälkeen olikin sitten loppupäivän ajan aika yököttävä. Ei ole mitään vaikeuksia palata "ruotuun" tänään.

Toisaalta, ei sitä ihan koko ajan pidä olla niin tiukka. Myös ortoreksia (pakko syödä koko ajan tosi terveellisesti) on sairaus, eivätkä Niskaset tarvitse perheeseensä enää uusia sairauksia - niskavamman kanssa eläminen riittää oikein hyvin.


torstai 21. marraskuuta 2013

Sealifessa

Pari päivää sitten teimme retken Sealife-akvaarioon. Koska meillä on tällä hetkellä mahdollisuus tehdä retkiä mihin aikaan päivästä tahansa, valitsimme tarkoituksella vähän hiljaisemman hetken. Koska niskani näytti sillä hetkellä vihreää valoa, lähdimme liikkeelle.

Arvasimme aivan oikein - puolen päivän jälkeen paikalla oli hyvin vähän ihmisiä. Puoliso lähti Kulissien takana - kierrokselle (tekniikkaa ja hoitorutiineja), ja minä suuntasin Naakan kanssa itse näyttelyyn. Naakka nukkui, mutta heräsi pian.

Eihän siinä mitään, akvaristin tytär innostui myös seuraamaan akvaarioita, kun laskin kuomun alas. erityisesti hän ihastui tunneliin, joka kulki isoimman akvaarion alta. Haita piti oikein tuijottaa suu apposen avoinna!

Kun puoliso tuli kierrokselta, olimme ehtineet Naakan kanssa jo aika pitkälle. Naakalle tuli nälkä, syötimme hänet ja jatkoimme taas akvaarioiden katsomista. Puoliso jatkoi Naakan kanssa ja minä kävin kuvaamassa pari valittua kohdetta.





Panin merkille, että moni samaan aikaan kanssamme akvaariossa ollut juoksi kiireellä altaalta toiselle ja katsoi akvaarioita pelkästään kameran linssin läpi. Teki mieli sanoa, että katsokaa ja rauhoittukaa. Tunnelmaan Sealifessa oli nimittäin mielestäni panostettu hienosti. Taustalla soi koko ajan kaunis musiikki, ja akvaarioita oli mahdollisuus seurata myös istuen.

Takatilakierros oli kuulemma myös ollut mielenkiintoinen, saattaa olla, että rva osallistuu seuraavalla kerralla...Nyt meillä sattui olemaan tarjouskuponki, jolla saimme kaksi pääsylippua yhden hinnalla. Tosin tämä kulissikierros oli lisämaksullinen.

Akvaarioiden tuijottaminen ja koko ilta sujui ihan hyvin, seuraavana päivänä sitten huimasi, ja kaulalihasten (molemmat puolet) jumittuminen toi rva:lle varsin ikävän olon. Rva on kuitenkin iloinen, että vieraili Sealifessa sujui hyvin. Kyllä sen takia voi vähän kärsiäkin!


maanantai 18. marraskuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä, joka rva:n kohdalla tarkoittaa tietysti sitä, että huimausta ei esiintynyt juuri nimeksikään. Se vasta onkin harvinaista - ei sitä satu edes joka viikko! Kävin tänään ihan itse (ratikalla) hierojalla.

Kun sairastaa monta vuotta, osaa näitä "helppoja" päiviä arvostaa. Helppo päivä tarkoittaa minun kohdallani päivää, jolloin whiplash-oireet pysyvät lievinä koko päivän (eivätkä ne ole myöskään yöllä pitäneet hereillä).

Helppo päivä ei ole oireeton, koska sellaisia ei ole. Tänään särky on kuitenkin ollut suhteellisen lievää, joten olen ollut paljon pirteämpi kuin tavallisesti. Tällaisina päivinä tulee myös helposti ajatelleeksi, että millaista elämä olisikaan, jos voisi aina elää näin...siis istua ratikassa 20 minuuttia ilman ongelmia ja palata kotiin kaupungilta ilman huimausta. En olisi todellakaan, siis todellakaan osannut ennen ajatella, miten hienoa se oikeasti on.

Rva ehti tänään katsella vähän telkkariakin. Se, mikä ohjelma oli kyseessä, jäi vähän hämärän peittoon, mutta joka tapauksessa siinä puhuttiin, että "muka työkyvyttömiin" ihmisiin syydetään Suomessa liikaa rahaa, ja että meillä ei ole sellaiseen varaa.

No ei varmasti olekaan, kun pitkäaikaissairaat pistetään "hoitojonoon" useiksi vuosiksi, joiden aikana ongelmat kroonistuvat ja pahenevat. Olisi rva:kin toivonut heti alkuun pääsevänsä asianmukaiseen hoitoon ja kuntoutukseen, toipuminenkin olisi kenties lähtenyt liikkeelle nopeammin.

Mitä siis tapahtui? No, sitä klassista...rva oli luulosairas, hysteerinen nuori nainen, jonka tarvitsi lähinnä rauhoittua ja alkaa elää tavallista elämää (tämä tulee nyt varmaan kymmenettä kertaa täällä blogin puolella esille, mutta tulkoon, kun vieläkin ketuttaa).

Yritinhän minä, kiltisti ohjeita kun kuuntelin, mutta eihän siitä mitään venähtäneiden ligamenttien kanssa tullut. Nyt vasta alkaa tulla, kun tietyt hoidot ja omatoimiset harjoitteet ovat alkaneet tehota. Ongelmia on vielä paljon, mutta suunta on viimeinkin oikea.

Tätä oikeaa suuntaa on edeltänyt niin monta harmin, häpeän, pettymyksen, ahdistuksen (kiitos, yhteiskunta), kivun ja huimauksen hetkeä, että rva pyrkii jokapäiväisessä elämässään ajattelemaan mitä tahansa muuta.

Hmm...miksiköhän tämä kaikki negatiivinen tulee mieleen juuri tällaisen hyvän päivän iltana? No varmaankin siksi, että tällaisina päivinä kontrastin siihen, miten huono olotila niin usein on, huomaa kaikkein selvimmin. Olo on samanaikaisesti onnellinen, kun mihinkään ei kovin paljon satu, mutta myös hieman surullinen, kun tottakai sitä toivoo, että näin olisi useamminkin.

Ihan lopuksi rva jää vielä pohtimaan, mikä on syynä siihen, että niin moni vammautunut jää ilman asianmukaista hoitoa. Entä miksi meidän vammautuneiden työelämään paluu on tehty niin vaikeaksi? Miksi meistä puhumista suorastaan vältellään?

Rva ei oikein usko, että syynä on raha. Se on hyvä tekosyy.

Rva on alkanut arvella, että meitä vammautuneita vähän pelätään...ai miksi?

No, ehkä siksi, että suuri osa meistä on elänyt ennen vammautumistaan ihan tavallista elämää, kunnes kaikki on yhtäkkiä muuttunut. Me olemme elävä muistutus siitä, että näin voi käydä kenelle hyvänsä. Se ei varmaankaan ole niitä kaikkein mukavimpia asioita tiedostaa.

Tähän rva ei voi kuin todeta, ettei ainakaan omasta mielestään ole kovin pelottavaa sorttia ;)

PS. Tänään sain myös vieraakseni erään aivan ihanan ihmisen Savon suunnalta! Oli kyllä hienoa jakaa kokemuksia, jotka ovat monessa kohdin niin samanlaisia. Kiva kun kävit meillä, tavataan taas pian uudestaan!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Aamuhetki

Eilinen meni oikein hyvin, paitsi että Diana-elokuva oli vähän turhan pitkä. Rva:n niska ja toisaalta myös kärsivällisyys alkoivat loppua. Elokuvan toteutus oli kuitenkin pituutta lukuun ottamatta rva:n mieleen, ja kun leffa viimein loppui, oli pakko vielä päästä vähän "jatkoille".

Siellä jatkoilla huomasimme, että naapuripöydän mies muistuttaa ihan erästä Titanic-elokuvan tähteä (ei Jackia vaan sitä, jonka kanssa Rosen oli määrä mennä naimisiin. Kyseessä ei tietenkään ollut itse tähti, mutta välillä näitä yhdennäköisyyksiä löytyy.

Jotta paluu 1990-luvulta lievenisi, katsoimme vielä puolison kanssa "Retrolissun ysärit" - ohjelmaa (YLE). Ohjelmassa esitellään 90-luvun ilmiöitä, tällä kertaa vuorossa oli musiikki. Nykyistä teinimusaa en oikein tunnekaan, mutta XL5, Rasmus ja monet muut tunnistin heti. Hyvä ohjelma, mutta silti vähän kiusallista katsottavaa.

Tänä aamuna heräsin tyttösen kanssa vähän miestä aikaisemmin, ja intouduin ottamaan muutaman kuvan. Valaistus oli sellainen kuin se haaleana, marraskuisena aamuna usein on. Naakka tutki tilannetta matolta käsin. Taustalla näkyvät muuten hierontarulla ja pyyhe, joilla liikuttelen selkärankani huonosti liikkuvia osia. Niille ei ole omaa paikkaa (ainakaan vielä).


Kun maastouduimme marsuhäkin ulkopuolelle, Nasu heräsi ja asteli verkkaisesti aamupalalle, porkkanalle ja kuivatulle voikukalle.


Viimeisenä paikalle saapui Matilda. Eikös meidän Matildan turkki olekin upea! Matilda oli käynyt aamupalalla jo aiemmin, joten hän tyytyi nakertelemaan kuivia koivunoksia (olin tyhjentänyt pussinlopun marsujen häkkiin - niitä täytyykin käydä joku päivä hakemassa lisää).


Siitä se päivä jatkui monilla toimilla, mutta rva pitää aamut mielellään rauhallisina niin usein kuin siihen vain on mahdollisuus. Silloin rva:n hitaasti mutta suhteellisen varmasti toimivat aivotkin saavat aikaa herätä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Leposärky, valokuvaus ja pelit

Viime yönä Rva:ta piti hereillä leposärky, jota esiintyi tällä kertaa pahiten jaloissa. Eiliseltä rva ei muista mitään sellaista, mikä olisi edesauttanut säryn syntymistä. Ennakoivat pohje- ja muut venytykset eivät nyt auttaneet, särkylääkekään ei tuntunut vaikuttavan tarpeeksi.

No, eipä se syy aina itsessä ole, siinä onkin meille vammautuneille iso läksy opittavana.

Aamulla ylösnousu onnistui hampaat irvessä (ei niinkään säryn vaan väsymyksen takia). Onneksi vaihdoin muutaman lauseen erään kohtalotoverin kanssa - tiesin, että hän ymmärtää tilanteen todella hyvin.

Täytyy toivoa, että yöt alkaisivat taas sujua, leposärky on vaivannut jo monena yönä, enkä ole oikein saanut sitä talttumaan. Toivottavasti jokin auttaisi hyvin pian - näiden huonosti nukuttujen öiden jälkeen on varsin haasteellista pyörittää tätä arkea täällä.

Tämän päivän kiva uutinen on, että meidän tyttö kävi tänään ensimmäistä kertaa valokuvaajalla (vauvakerhossa kävi sellainen). Naakka nauroi ja poseerasi niin suurella innolla, että kuvista tulee varmasti upeita.

Sen pidempään emme vauvakerhossa tänään viettäneetkään aikaa, siellä oli näin aamupäivällä kerhotoimintaa vähän isommille. Siksipä suuntasimme Etolan (säilytyslaatikoita ja kylpyhuoneen matto) kautta kotiin. Etolassa rva meinasi muuten rämähtää portaita alas. Muovikoripino, josta rva sai kiinni, meinasi kaatua, mutta rva pysyi onnellisesti tasapainossa.

Tänään rva aikoo poikkeuksellisesti (tulevaisuudessa toivottavasti vähän useamminkin) lähteä elokuviin erään hyvän ystävänsä kanssa. Näytös alkaa parin tunnin päästä ja elokuva on Diana. Rva tykkää seurata juttuja kuningashuoneista, joten tässäpä juuri sopiva elokuva (katselemalla sitten selviää, millainen).

Vaikka särkeekin, tuntuu suorastaan villiltä ja vapaalta katsoa elokuvaa ihan omassa rauhassaan. Sellaiseen meillä ei kotona ole mahdollisuutta - meidän "elokuva" on ryömimään opetteleva nappula, joka rakastaa kaikkea, mihin ei saisi koskea. Eilen irrotin mm. eteisen lipaston messinkivetimet, koska Naakka oli jo itsenäisesti irrottanut ensimmäisen vetimen.

Elokuvan katselu voi aiheuttaa niskaoireita, mutta pääseehän sieltä pahimmassa tapauksessa kesken pois. Toisaalta, elokuvateattereiden tuolit ovat ergonomisimmasta päästä, kun verrataan siihen, millaisia tuoleja teattereissa ja ravintoloissa usein on. Rva on viettänyt erityisen epämukavia hetkiä tietyissä meidän kaupungin katsomoissa, joissa selkänojaa riittää vain puoleen selkään saakka. Kokemus on ollut varsin huojuva.

Meidän ravitsemustilanteemme on siinä mielessä parantunut, että olemme syöneet enemmän kasviksia kuin tavallisesti. Tänään kävimme tosin hampurilaisella, mutta minä söin ruishampurilaisen ja porkkananpaloja. On muuten hienoa, että lyhyitä kahvihetkiä tai esim. lounaita ei enää tarvitse niskan suhteen jännittää. Ennenhän nekään eivät oikein onnistuneet.

Täällä meidän keittiössämme ei tänään valmistu rva:n toimesta mitään, sillä en todellakaan rupea illalla laittamaan ruokaa (minun aikani kuluu leffakokemuksen sulatteluun, mikä on tänään ensisijaisen tärkeätä).

Huomenna saatan hyvinkin valmistaa kasviskeittoa, tai sitten en.

Sitten lisäsin blogilistaani peliblogin, joka on naisen kirjoittama. Blogia tuli aamulla ahmittua noin kymmenen postauksen verran. Rva tykkää itsekin pelailla, pelit tosin eivät ole viimeista huutoa...mutta ei se mitään, tässäkin blogissa esiteltiin mm. muinainen tv-peli Hugo, Vaaleanpunainen pantteri -matkalippu vaaraan sekä Donkey Kong Country. Rva on pelannut näitä kaikkia.

Ainoa peli, joka Rva:lla on Naakan syntymän jälkeen ollut työn alla, on Wiin Donkey Kong Returns. Olen suorittanut pelistä 78 prosenttia, ja nyt alkaa jo olla aika vaikeaa. Ei voi sanoa, saavutanko tässä pelissä sataa prosenttia - taidankin vain nauttia pelaamisesta ja kivoista retrografiikoista.

Oikeasti sitä aikaa ei pelaamiseen juuri ole, mutta tänäänkin rva kerkesi pelata noin viisitoista minuuttia ennen kuin Naakkaa piti lähteä viemään sinne valokuvaan. Pelaaminen ei huimaa, joten se on oikein hyvä harrastus. Mahdollisuus ainoastaan lyhyisiin pelituokioihin ehkäisee tehokkaasti pitkiä istumisia, joista taas on haittaa niskalle ja selälle.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pieni silmäys ruokavalioon

Jippii, rva:lla on vihdoinkin oikea, tilava keittiö! Sellainen on puuttunut lapsuudenkodin jälkeen, ja erillisen keittiön olemassaolo on ollut toivelistassani niin kauan, kun olemme uuteen kotiin muuttoa suunnitelleet.

Syöminen liittyy hyvinvointiin ja terveyteen - sitä lienee turha kiistää. Eikö rva:n sitten pitäisi syödä erityisen hyvin, kun on kerran tämä vammakin?

Totta puhuen rva ei edes tiedä, mitä tähän vammaan pitäisi erityisesti syödä...jotakin vissiin, joka tekee hyvää luustolle, kudoksille ja aivoille!

Voinpa heti alkuun todeta, että meillä on viime aikoina (ja pitkällä välillä sitten Naakan syntymän ja oikeastaan koko pahoinvointisen raskauteni) syöty vähän sitä mitä kaapissa sattuu olemaan. Lajivalikoimaamme olemme sitten "monipuolistaneet" noutoruualla.

Heti seuraavaksi totean, etten ole mikään ravintoekspertti. Suosituksia on olemassa jos jonkinlaisia, enkä osoita taipumusta mihinkään kovin spesiaaliin ruokavalioon. Ruokavalioni on tosin suurimmaksi osaksi laktoositon (se on hyvin helppoa nykypäivänä).

Ruokavaliossani hyvää on....

- juon tarpeeksi vettä
- syön aina aamiaisen ja useimmiten kaksi lämmintä ateriaa
- en juurikaan syö karkkia, sipsejä tai muuta sellaista
- kasvikset säilykeparsaa lukuun ottamatta eivät ole minulle vastenmielisiä
- muistan useimmiten monivitamiini- ja kalkkitabletit

Ruokavaliossani parantamisen varaa on...

- kiireessä kasviksia tulee syötyä aivan liian vähän
- en ole myöskään viime aikoina panostanut runsaasti kasviksia sisältäviin ruokiin
- noutoruuan määrä on viime aikoina ollut järkyttävä
- kotimaisia marjoja en ole syönyt nimeksikään.
- syön liian vähän kalaa
- syön usein liikaa nykyiseen energiankulutukseeni (siis vammautumiseni jälkeiseen) nähden.

Kootusti tästä voi kai sanoa, että niitä kasviksia pitäisi lisätä tuntuvasti. Onneksi puolisonikin kiinnostui kasvisasiasta. Kun asuu jonkun kanssa yhdessä, on helpompaa korjata asioita, kun molemmat syövät pääosin samaa ruokaa.

Nyt sitten kärräsimme kaupasta kotiin erilaisia kasviksia...tänään olemme syöneet (kurkun ja tomaatin lisäksi) mm. parsaa, omenaa (vain minä) ja mustikoita. Huomenna sama tahti jatkuu, paitsi että parsan tilalla on kukkakaali.

Ei meillä puritaaneiksi olla ryhtymässä, elämässä kun pitää olla joustavuutta ja iloakin, myös ei aina niin terveellisestä ruuasta saatua. Kuitenkin, jos edes pieni osa näistä parannuksista tulisi osaksi pitkän aikavälin ruokavaliota, se olisi oikein hyvä juttu.

Ohhoh, ruokavaliosta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän jutun...se taitaakin olla tosi monipuolinen aihe. Täytyykin kirjoitella pian uudestaan, vaikka siitä, onko se Niskasten perheen ruokavalio menossa/mennyt terveellisempään suuntaan.

Jostakin syystä rva ei yleensäkään ole kesäisin kovin innostunut ruuanlaitosta, mutta innostuu yleensä syksyllä, ja kiinnostus jatkuu kevääseen saakka. Kuluneella viikolla täällä on syöty mm.

lohi - peruna - lanttukeittoa
sekä punajuurilaatikkoa.

Seuraavat ruokalajimme ovat todennäköisesti

tonnikalapastakastike
sekä tomaattinen papu- ja kaalikeitto (kiitos perheenjäsenelleni tästä ohjeesta).

Rva siirtyy nyt viettämään esikoistyttärensä syntymän puolivuotispäivää! Tytär itse siirtyi jo unten maille ja herää huomenna juhlimaan ensimmäistä isänpäivää. Ensimmäistä äitienpäiväähän vietimme tyttösen kanssa synnytyssairaalassa, joten nyt tulee isäkin juhlittua.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Edistyvät kuntoutusasiat

Kävin tässä pari päivää sitten (taisipa olla tiistai) Ortonissa OMT-fysioterapeutilla. Kävelin paikalle metsän poikki ja tunsin olevani melkein keskellä villiä luontoa. Tunne vahvistui, kun edessäni tiellä, siis vähän kauempana minusta, ravasi ratsastaja hevosensa kanssa. Hänellä oli vihreät vaatteet, mikä toi kaukaa katsottuna mieleen jonkun fantasiakirjan kohtauksen...no, rva:lla on välillä vilkas mielikuvitus!

Koska sain peruutusajan sinne OMT:lle (kaikki ajat olivat täynnä koko loppuvuodelta), järjestin itselleni vapaan aamupäivän. Puoliso lähti tytön kanssa vauvakerhoon. Hän on ollut nyt kahteen kertaan askartelemassa tytön kanssa itselleen isänpäivälahjoja (on kai oletus, että vain äidit käyvät kerhoissa vauvojen kanssa).

OMT:llä meni ihan hyvin. Tutkimus tuotti aikalailla samoja "tuloksia" kuin aiemminkin. Niskan oma tuki ei oikein toimi ja lapojen tuki sitäkin huonommin. Fyssari laatii minulle tutkimuksen ja Ortonin kuntoutusjaksoilla saamieni ohjeiden pohjalta treenin, jota sitten varmaankin siitä lähtien noudatan.

Uutta oli, että tämä fyssari neuvoi kädestä pitäen, millainen hartioideni asennon pitäisi olla (nyt olkapäät hakeutuvat liian eteen ja hartiat ovat liian alhaalla).

Olen ilmeisesti oikein opettelemalla opetellut pitämään olkapäät alhaalla, koska sillä tavalla kaikkialla neuvotaan. Minun pitää nyt sitten opetellakin nostamaan niitä vähän ylös ja taakse, jotta lapojen tuki alkaisi pikkuhiljaa toimia.

Jos keskityn, muistan asentoni, mutta kun hoidan tyttöä tai teen kotitöitä tai jotakin muuta, asento unohtuu helposti ja päädyn oleilemaan pitkiäkin aikoja asennoissa, jotka kuormittavat niskaani turhanpäiten.

Onnistuin saamaan fyssarille jatkoajan joulukuun alkuun, mutta saan peruutusajan, jos sellainen sattuu ilmaantumaan. Ilman tätä peruutusaikaa se minun aikani olisi ollut vasta silloin joulukuun alussa.

Ai niin, nyt rva on kulujen suhteen omillaan, sillä pientä Kelan korvausta lukuun ottamatta tämä lysti pitää maksaa itse, eivätkä nämä yksityiset ja osaavat (siis johonkin erikoistuneet) fyssarit ole todellakaan halpoja. Olisi oikein hienoa, jos tästä panostuksesta nyt olisi jotakin apua.

Vammautuminenhan on taloudellinen noidankehä - kun on työkyvytön, on hankala tienata niitä rahoja, joilla kuntouttaa itseään takaisin sinne työelämään. Jos taas on työkykyinen ja työelämässä, on tulot, mutta ei yleensä tarvetta kalliiseen spesiaalikuntoutukseen.

Ortonissa oli muuten ihan kiva poiketa, näin muutamaa mukavaa työntekijää, mutta kuntoutusjaksoilta ei näkynyt tuttuja naamoja. Porukka vaihtuu siellä joka viikko, mutta joskus voi käydä sellainen tuuri, että käytävillä tulee vastaan tuttuja.

Ortonista pois lähtiessäni katsoin huvikseni kännykän geokätköilyohjelmaa, jonka mukaan meillä on vielä tästä lähialueelta löytämättä ainakin viisi kätköä. Aika on mennyt vauvanhoidossa ja uuden asunnon kuntoon laittamisessa, mutta ennen lumia olisi ihan mukava käydä hakemassa muutama kätkö.

Täällä kotona näyttää jo kodilta, asiat etenevät hiljalleen. Eilen rva oli uskomattoman iloinen, kun puoliso kiinnitti suihkun seinään telineen shampoopulloille! Tänään oli hienoa onnistua kokoamaan yksi uusi säilytyslaatikko tytön tavaroille.

Äärettömän järjestelmällinen ihminen rva ei kotona ole, mutta jonkin verran on pakko yrittää, muuten täältä ei koskaan pääse lähtemään mihinkään, kun reissussa tarvittavia tavaroita ei löydy.

Perjantai alkaakin näköjään jo edetä sujuvasti iltaa ja yötä kohden. Vielä ovat jäljellä Pikkunaakan iltatoimet (hän meni nyt pienille unille, jotta jaksaa sitten käydä pian uudelleen nukkumaan), marsujen hoito ja rva:n selkä- ja niskatreeni. Taidanpa aloittaa tästä jälkimmäisestä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Arki tasoittuu

Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa muuton jälkeen pelkällä melatoniinilla. Huonouniselle tämä on jo saavutus, varsinkin kun nukuin eilen ihan oikeat päiväunet (siis sellaiset, joiden aikana kunnolla nukahdin). Ehkä unien vähittäinen palautuminen kertoo siitä, että "palaset" ovat muuton jälkeen asettumassa pikkuhiljaa kohdalleen.

Tosin tänä aamuna en herännyt hyväntuulisena kuten olisin olettanut, vaan lähinnä kärttyisenä, kun piti nousta ylös ja lähteä liikkeelle. Alunperin meidän piti kaikkien (siis puolison, tytön ja minun) mennä yhdessä perhekahvilaan. Olin suoraan sanottuna sellaisella tuulella, että jäin tästä aktiviteetista pois ja suuntasin shoppailemaan.

Se osoittautuikin oikein hyväksi ideaksi. Tosin jossakin mustien housujen ja maiharityyppisten talvikenkien välissä niskaa alkoi sattua ihan julmetusti (kipu on sellainen kuin kurkussa flunssan alussa, mutta se sijaitsee niskassa). Sinnittelin kumminkin vielä akvaariokauppaan, josta tarttui mukaan pieni parvi tällaisia kaunokaisia:


Kuva on otettu pimeästä akvaariosta, joten salama vangitsi neonsateenkaarikalojen hohteen lisäksi myös lasissa olevan levän. Toivottavasti saan levänkasvun jälleen aisoihin, kun uusi akvaario kypsyy. Tänään vaihdoin taas vettä noin 25 litraa ja pesin suodattimen.

Kotimatkalla ratikassa sain vähän huonon paikan, kun minun pitäisi päästä matkustamaan kasvot menosuuntaan päin, ja sellaisia paikkoja ei ollut vapaana. Se olikin sitten vähän vaikeaa, ja huomasin jännittäväni kaulaa ja niskaa turhankin paljon.

Matkalla huomasin, että Helsingin kaupunginmuseossa olisi näytteillä 1950-luvun valokuvia (ajan teinejä vissiinkin). Tämän näyttelyn haluaisin nähdä, ja sinne onkin vapaa pääsy. Ehkä kerkeämme sinne jo tällä viikolla, mikäli niska ei kipeydy liikaa (ensi viikolle koitan taas saada hieronta-ajan).

"Perin" muuten tämän asunnon entiseltä asukkaalta joulukaktuksen, johon huomasin tulleen useita nuppuja. Joulu taitaa siis ihan virallisestikin olla lähellä. Pari päivää sitten vaihdoin melkein kaikista kukista mullat, kun se jäi raskausmahan takia viime talvena tekemättä.



Myös muut kasvit ovat selvinneet muutosta ihan kiitettävästi...


Huomenna meillä on tyttösen puolivuotisneuvola! Ei kyllä uskoisi, miten nopeasti aika voi kulua. Vastahan hän tuli tänne ja painoi noin 3,5 kiloa...nyt hän on varmaankin tuplannut syntymäpainonsa. Hänen kanssaan menemme torstaina vuorostaan tämän alueen perhekahvilaan - siellä on vauvahetki aina kerran viikossa.

Huomenna olen päättänyt myös varata ajan Ortoniin fyssarille. Haluaisin jo ehkä vähän isommat vastukset tiettyjen käsiliikkeiden kanssa ja hieman monipuolisemman treenin myöskin. Kävelykin on onnistunut viime päivinä suhteellisen hyvin, mutta kokemukseni mukaan olotila huononee viikonloppua kohden, kun hieronnasta alkaa olla parisen viikkoa aikaa.

Iltapäivästä saan myös luultavasti vieraakseni hyvän ystävän, joka ei asu tällä hetkellä Suomessa ja on siis täälläpäin vierailulla. Odotan innolla kuulumisten vaihtoa ja juttuja vähän kauempaa - itse kun en muutamastakin syystä nykyisin paljoa matkusta.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Rauha maassa, vihdoinkin

Niskasten ensimmäinen täysi viikko uudessa kodissa alkaa olla lopuillaan. Tämä(kin) viikko on lennetty paikasta toiseen, tänään olimme sentään koko perhe kotona jo klo 17:n jälkeen. Illan mittaan olemme kerenneet vähän rauhoittuakin, loppuiltaan ei muuta ohjelmaa kuulukaan.

Rva:lle tämä meidän viime viikkojen tahti ja useat muutokset ovat olleet vähän liikaa. Toivottavasti tilanne tasoittuu nyt hieman, kun muuton oleellisimmat asiat on saatu tehtyä. Myös levolle on joskus pakko antaa aikaa.

Pikkunaakka nukkuu onneksi yönsä hyvin, nyt melkein puolivuotiaana hän herää kerran yössä syömään. Illalla nukkumaanmeno ei myöskään tuota vaikeuksia, uni tulee, kun hänet kantaa unipussissa sänkyyn ja laittaa soittorasian päälle - ainakin useimmiten.

Rva ei ole luonteeltaan kovin pitkällistä kiirettä kestävä ihminen, ja vielä vähemmän vammautumisen jälkeen. Levontarve on lisääntynyt, ja siihen on ollut pakko kiinnittää huomiota. Kun jatkuvasti huimaa ja särkee, on ihan loogista, että lepoa tarvitaan tai tarvittaisiin paljon.

Ihana tavoitetila olisi, jos Naakka nukkuisi yhdet pidemmät päiväunet esimerkiksi alkuiltapäivästä. Siihen suuntaan olemme mahdollisesti jo menossa. Rva nimittäin tarvitsisi itsekin säännölliset päivätorkut. Päiväuneni Naakan syntymän jälkeen voi laskea yhden käden sormilla.

Torkkumisen lisäksi rva:lle luonteenomaisia ovat hetket, jolloin voi olla ihan paikallaan ja omissa ajatuksissaan, esimerkiksi akvaariota, huonekasveja tai muuta sellaista katsellen. Ne ovat minulle niin kutsuttuja lataushetkiä, jolloin voi vaikkapa sulatella kaikkea, mitä on tullut koettua.

Rauhallisia, hiljaisia hetkiä kehiin siis (käytännön toteutus onkin sitten toinen juttu).

Sitten ihan muihin asioihin. Muuttaessa voi löytyä vaikka minkälaisia aarteita:


Tällainen apinakynä (kuva on valitettavasti vähän samea) on kulkenut mukanani ihan varhaisesta lapsuudesta saakka. En ole aivan varma kynän alkuperästä, perheenjäseneni osaisivat varmaankin kertoa. Kynä on teroitettu puukolla, enkä ole paljon sitä käyttänyt.

Vaikka muutoissa tulee heitettyä paljon tavaraa pois (tämä muutto on rva:n seitsemäs), on pari tällaista juttua, joita ei voi hävittää. Rahallista arvoa rva:n aarteilla ei niinkään ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän.

Huomenna meillä on luvassa ravintolailta (vauvalle tulee tuttu ja turvallinen hoitaja). Henkilö, jota juhlitaan, on saavuttanut kunnioitettavan 90 vuoden iän (ja saattaa olla jopa fyysisesti paremmassa kunnossa kuin rva...;) ). Juhliin on kyllä kiva lähteä, aika vähän rva:n tulee nykyisin käytyä missään. Siinä täytyisi aktivoitua, ei niskavamma nyt kaikkea sosiaalisuutta estä.

Loppuun laitan vielä öisen, vähän kummallisen kuvan räntäsateesta Pärnun-matkaltamme. Vuosi on mahdollisesti 2010, ja ajankohta marraskuu. Matkustamista Rva:lla on hieman ikävä, mutta jotenkin tämä vauva - niskavamma-yhdistelmä ei ole tällä hetkellä sellaiselle kaikkein otollisin.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...