Rouva Niskanen

Koronatukkavaiheeni meni nyt ohi. Kävin tammikuussa kampaajalla leikkauttamassa tukan pitkähköksi polkaksi. Sitten toteutin pidempiaikaisen suunnitelmani ja kävin ottamassa permanentin. Nyt on menossa eka vaihe: ekaan 24 tuntiin en tee tukalleni mitään. Tukka on nyt todella iso! Vähän jännittää, minkälainen siitä tulee pesun jälkeen, mutta nyt on lähinnä älyttömän kiva fiilis, kun tukka ei mene "pitkin päätä". Minulla on luonnostaan piikkisuora ja raskas tukka, joka todella antaa muistuttaa itsestään, mikäli pesusta kuluu vähänkin aikaa. Sain kehuja, ja useampi sanoi, että onpa rohkea ratkaisu. Minä en itse miellä kiharoiden ottamista rohkeaksi ;) , se on vain vaihtelua pitkän suoratukkaisen kauden jälkeen. Tukkani on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia vuosien varrella. En ole koskaan suhtautunut hiuksiini kovin suurella tunteella - jos ei tykkää jostakin, tukka kasvaa aina takaisin. Tukkani on ollut myös ihan lyhyt ja toisaalta puoleen selkään ulottuva. En sen sijaan ole ...

Minulla on ollut elämäni vuosien mittaan oikein monia ulkonäköpaineita. Alakoulussa minulla oli mielestäni liian leveät reidet (ne siis olivat leveämmät kuin vieruskaverilla, minkä näki tuolilla istuessa). Joskus kuutosluokalla oli vääränlainen nenä ja finnejä (voi yök, murrosikä). Yläkoulussa minulla oli liian iso pylly (nykyään se olisi kuuminta hottia), laihuusihanne oli todella tikkumainen. Lukiossa minulla oli viiksikarvoja (en huomaa niitä enää, mutta silloinen kauneusihanne oli todella karvaton - kulmakarvatkin nypittiin ohuiksi viiruiksi). Olen pitkin elämääni kulkenut eteenpäin lyhyenä. Noin kolmekymppiseksi oli hoikka, sen jälkeen ylipainoinen. Olen pikemminkin tumma kuin vaalea - hiusteni alakerros on melkein musta, päällimmäinen kerros on vaaleampi. Kulmakarvani ovat pikimustat. Täytyy aasinsiltana tästä kertoa pieni muisto lapsuudestani. Sekä äitini että isäni puolella on paljon tummatukkaisia ihmisiä - koska lapsuuden elämänpiirini keskittyi perheeseen ja lähisukuun, näi...

Viihdepainotteisissa artikkeleissa toistuu näemmä kautta aikojen eräs juttutyyppi: nainen, joka pukeutuu jollakin tavalla räväkästi ja kertoo artikkelissa, että on saanut negatiivisia kommentteja osakseen. Samassa jutussa tämä nainen arvostelee "suomalaiset hiirulaisnaiset" harmaine tunikoineen.  Tällaisen artikkelin lukiessaan tulee ensin fiilis, että nyt tätä naista pitää kompata, koska se on saanut negatiivisia kommentteja. Sitten kun lukee naisen itsensä laukomat negatiiviset kommentit muista, ei enää huvitakaan kompata, kun omat kuteet ovat mitä ovat ;)  En ymmärrä paljon pukeutumisesta , mutta olen aina pitänyt kirkkaista väreistä. Ne ilmeisesti ovat "räväköitä", mutta luultavasti sitä värikästä kangasta on esimerkiksi rinnukseni kohdalla liikaa - luultavasti myös reiteni peittyvät liikaa, vaikka sitten kirkkaisiin väreihin. Harmaa ei yksinkertaisesti sovi ihonväriini - siksi minulla ei ole harmaita vaatteita. Beige on siinä ja siinä, on minulla yksi beige ne...

Hiusasiat eivät suoraan sanottuna ole ollenkaan minun alaani. Kampaajalla on aina yhtä mukavaa vastata "pesen ne", kysymykseen "Miten hoidat hiuksiasi?". Toisaalta, värjäämättöminä ja vähillä aineilla pidetyt hiukseni ovat itse asiassa paksut ja hyväkuntoiset. Olen joskus unelmoinut, että osaisin laittaa hiuksia. Olen yrittänyt myös opetella. Olen tullut siihen tulokseen, että sormeni eivät käänny letti- ja nutturakoukeroihin, eivätkä aivoni ja käteni yhdistä ajatusta ja toimintaa keskenään.  Tykkään käydä kampaajalla. Silloin hiukseni ovat hetken huomionkohteena, ja joku asiansa osaava saa aikaan sen, mitä pitää saada. Käyn kampaajalla ehkä kerran puolessa vuodessa, enkä epäröi yhtään maksaa sitä rahaa. En itse asiassa ole ollenkaan katunut, laittamiani rahoja hiuksiin tai muuhun kauneudenhoitoon, vaikka varani eivät järin suuret ole. Lapset - heidän kohdallaan olen varsin hyvä otsatukan tasoittaja. Touhilta tasoitin viikko sitten melko onnistunees...

Kun Naakka täytti kaksi vuotta, hän oli vielä melkein kalju (ne haituvat olivat muutaman sentin mittaisia). Ajattelin jo, tuleeko tyttärelleni tukkaa ollenkaan. Tulihan se, paksu, nopeasti kasvava ja hyvin helposti takkuuntuva. Siinä missä moni vanhempi suosii lapsellaan pitkiä kutreja, olen ollut aina helpottunut, kun kampaaja on leikannut sen lyhyen polkan. Välillä Naakka on halunnut pidemmän mallin, välillä lyhyemmän. Minä olen ollut hyvin salliva. Tänä syksynä Naakka on keksinyt, että haluaa ihan lyhyen tukan. Olen hakenut havainnekuvaa asialle kysymällä, mihin asti tukan tulisi edestä, sivuilta ja takaa yltää. Olemme myös katselleet kampauskuvia yhdessä Pinterestistä. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että hän haluaa tosi lyhyen. "Poikatukka" on yksi ärsyttävimmistä luonnehdinnoista, mutta käytän sitä tässä havainnollistaakseni asian. No, mikäpä siinä! Kysyin huvikseni, onko muilla tytöillä vastaavaa. Naakkanen antoi yksisanaisen vastauksen "Ei." Varas...

Maanantai-iltana Naakkanen ilmoitti menevänsä ukille kahdeksi yöksi - näin tapahtui. Tänään aamupäivällä hänet haetaan sieltä pois. Ei ole soitellut, soitin kerran eilen aamupäivällä, mutta olivat niin kiireisiä, että puhelu päättyi lyhyeen :D Touhi on ollut pari päivää ainoana lapsena, hän on selvästi viihtynyt. Jo kaksi lasta ovat eräänlainen lauma (varsinkin jos aikuinen ei ole nukkunut tarpeeksi). He viihtyvät jo nykyään melko hyvin yhdessä, mutta kaipaavat selvästi myös hieman aikaa erossa toisistaan. Mitähän olemme tehneet: - Maanantaiaamuna koitettiin käydä palomuseossa Erottajalla, ja museo  oli sopivasti suljettu lomasesongiksi.  Käytiin sitten vain jättämässä Naakka ukille. Touhi ei ole vielä paljon ukkilassa käynyt, nyt hänkin jo lupasi mennä sinne vähäksi aikaa oikein pian. Päivällä käytiin palstalla ja illan minä ja Touhi vietimme kaksistaan. - Tiistaina kävimme Touhin kanssa kaupassa, apteekissa ja optikolla varaamassa minulle aikaa. Syömisen jälkeen raiv...

Mitäpä tässä voikaan kuin huokaista helpotuksesta - taas se työviikko loppui! Ei sillä, töissä meni tällä viikolla ihan mukavasti. Kukaan perheestä ei myöskään ollut sairaana, mikä on tänä talvena suorastaan outoa. Eilen päiväkotiin mennessäni totesin, ettei siellä päiväkodin takapihalla tarvitse olla kuin "one melted spot" , niin eivätköhän nuorimmat Niskaset löydy sieltä rypemästä! Lapseni eivät käytännössä koskaan ole olleet niin kuraisia kuin eilen.  Ei siinä muuta kuin että "Kukaan ei koske vaaleaan kevättakkiini!" ja "Suoraan suihkuun, kukaan ei astu matolle!"...Hyvin kuraisten lasten lasten kanssa näemmä toimii suihkutus, kun kurahousut ja saappaat ovat vielä päällä.  Siitä huolimatta siivosin jälkiä pari tuntia - onneksi lapset ovat tänään poikkeuksellisesti isällään, sillä sitä perkuleen kuraa on vieläkin esimerkiksi lamppujen katkaisimissa ja eteisen pöydällä. Rva ei ole vielä kaksi tuntia kotiinpaluun jälkeen kyennyt, mutta ehkä ill...

Rva:pa oli eilen ravintolassa..ihan tästä samasta talosta olevan, samanlaisessa elämäntilanteessa olevan henkilön kanssa (ihanaa <3 ) sinne rva kiirehti hierojalta. Tänään, aamulla, rva oli jälleen lähdössä asioille. Lähtökiireessä rva huomasi, että pipo jäi johonkin...asioilla käynnin päätteeksi rva porhalsi läpi sekä hierontapaikan että ravintolan. Sieltähän se pipo löytyi, tuli kiitollinen olo. Asioilla käynnin tuloksena Niskasilta löytyy nyt varusteet Naakan balettiesitystä varten. Hankinta tapahtui vähän viime tipassa, mutta vältyinpähän kaupungille lähdöltä Touhin kanssa. Sinne perkuleen balettitunnille Naakka täytyy kuitenkin viedä Touhin kanssa. Mitä pidemmälle joulukuu kuluu , sitä vaihtelevammiksi päivät (ja yöt) ovat Niskasilla tulleet. Flunssa on iskenyt itse kuhunkin perheenjäseneen, mikä taas on lisännyt valveillaolotunteja öiseen aikaan. Nyt taudit näyttäisivät kuitenkin helpottavan. Iloksemme sää on pikkuhiljaa parantunut, ja sitä kautta ulkoilukin on mukava...

Kukapa ei joskus tuijottaisi ulkonäköään...niin tekee välillä myös 35-vuotias rva. Julkisuuden kuvien maailma on luonut meille mielenkiintoisen tavoitelistan: pitäisi olla freesinä päästä varpaisiin, ja näyttää siltä, miltä joissain kuvissa sosiaalisessa- tai muussa mediassa näytetään. Esimerkiksi, jos tekaisee pari lasta, se ei saisi näkyä kropassa mitenkään. Jos näkyy, ja lisäksi ilmenee vieläpä jotakin ikääntymiseen liittyvää, se on hirveää se. Rva oli peruskoulussa koulukiusattu. Se ilmeni esimerkiksi niin, että koko kroppani varpaisiin, arvosteltiin lukemattomia kertoja sen pirullisen oppivelvollisuuden aikana. Sanoisin, että pääsin yli niistä kommenteista noin 27-vuotiaana. Sitten "hehkuin" monta vuotta. Nyt, kuluneen vuoden aikana olen kohdannut uuden kriisivaiheen. Kroppani palautui esikoisesta melko hyvin. Toki rintani tulivat täyteen raskausarpia, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Kuopuksesta sen sijaan, kroppani ei enää palautunut läheskään samalla...