Rouva Niskanen

Rva on kenties niitä harvoja (ehkä) lajissaan, jotka alkavat odotella syksyä, kun heinäkuu kääntyy lopuilleen. Rva on aina ollut syys- tai oikeastaan alkusyksyihminen. Ihanaa on ollut aina, kun yöt pimenevät, päivät muuttuvat raikkaiksi ja elokuun kasvit alkavat tuottaa satoa. Olennaista syksyissä on myös uusien aktiviteettien alkaminen ja arki loman jälkeen. Tänä syksynä rva:n päivät täyttynevät vauva-arjesta. Viime syksynähän rva aloitti uuden työn. Tänä syksynä rva alkaa käydä ainakin leikkipuiston vauvakerhossa, harrastus kai sekin on! Niskan (ja muun kropan) rauhallinen kuntoutus astuu varmaankin kuvioihin, kun vauva on syntynyt. Luulen, että "lukujärjestys" sen osalta keskittyy yläniskan liikkuvuuden kohentamiseen. Se on isoin ongelma-alueeni ja aiheuttaa myös eniten oireita tällä hetkellä. Syysunelmista huolimatta Niskasilla on eletty oikein kesäisiä päiviä. Kukaan Niskanen ei oikein tykkää helteistä, jopa Naakka haluaa aika äkkiä sisälle, jos lähdetään keskipäiv

Koti on taas pari päivää hiljainen, kun Naakka lähti viettämään kesälomaansa mummolaan. Hän siirtyi lomalleen mielellään, kun tiedostaa jo oikein hyvin, miten mukavaa isovanhemmilla on, ja miten siellä tehdään vähän erilaisia juttuja, jotka ovat hänelle vaihtelua. Rva:lle ja puolisolle nämä vapaat merkitsevät paljon. Mitään ihmeellistä emme aio tehdä, mutta on mukavaa olla vähän aikaa omilla ehdoilla ja ilman lapsen päivärytmiä. Kun rva:n tilanne on mikä on, on hyvä, että apua välillä saa. Perheet, sekä aikuiset että lapset ovat erilaisia. Jotkut lapset eivät vielä 3-vuotiaina ole valmiita olemaan yötä poissa kotoa. Naakalle 2 yötä tuntuu olevan sopiva aika, sitten alkavat ikäväoireet (ehkä myös meillä vanhemmilla). Olen huomannut, että myös osalle vanhemmista on vaikeaa olla erossa lapsesta, eikä lapsi siksi yökyläile ainakaan kovin nuorena. Sitten on vanhempia, jotka toivovat hartaasti, että olisi ihmisiä, jotka voisivat edes joskus ottaa heidän lapsensa yökylään, jotta olisi

Minulla oli muutama päivä sitten mielenkiintoinen keskustelu erään "kipukollegani" kanssa siitä, miten viettää sellaiset päivät, jolloin kivun aste on "tavallista" korkeampi. Kipupotilailla on yleensä kipuja koko ajan ja he ovat tottuneet suorittamaan askareensa ja kaiken muun kipujen ohella, koska on pakko. Joinakin päivinä kivun määrä kuitenkin ylittää sietokyvyn ja päivästä tulee sairauspäivä. Mitä silloin voi tehdä? Ollako paikallaan vai pitääkö itsensä jonkinlaisessa toiminnassa? Kumpikin vastaus on oikein, kivut vaihtelevat ja vaativat erilaisia strategioita. Lamauttava kipu on omaa luokkaansa. Koin sellaisen pari viikkoa sitten, kun kylkeni revähti yskiessä (yskä on osaksi astmavaiva, revähdysalttius taas johtuu raskaudesta). Kipu oli sen päivän ajan niin kova, että totesin parhaaksi ratkaisuksi maata paikoillani, sillä kun yritin mitään muuta, alkoi taju mennä. Varsin kovissa selkä- ja niskakivuissa olen todennut, että mikäli ei pyörrytä, kannattaa

...ja Niskasten perheessä hautominen jatkuu. Eilen kävimme neuvolassa, joka on varmaankin viimeisimpiä ennen kuin uusi perheenjäsen saapuu. Vaikka rva voikin tällä hetkellä varsin huonosti, on vauvalla kuulemma onneksi asiat kunnossa. Terveydenhoitaja kokeili vauvan asentoa ja kuunteli tietysti sydänääniä. Naakkakin oli mukana, joten hänkin sai kuulla, miltä pikkusisaruksen sydän kuulostaa. No, vastaanottohuoneesta löytynyt lentokonelelu oli Naakan mielestä lopulta kiehtovampi. Huvittavaa oli, kun vauvan päätä kokeiltiin. Terkkari otti ikäänkuin pihtiotteen vauvan päästä ja hieman heilutteli. Ajattelin, että mitähän Nappe-vauva tuostakin on mieltä...no, pää liikkui ihan hyvin, eli ei ollut vielä kiinnittynyt synnytyskanavan suulle. Neuvolasta en enää oikeastaan saanut enää mitään uusia ohjeita pahoinvointini kanssa selviämiseen - onhan se nyt selvää, ettei tässä enää auta kuin synnytys. Edellisen synnytykseni jälkeen kesti muistaakseni puolisen vuotta, että ruuansulatus alkoi to

Hip! Viimeisten parin päivän melko hyvät yöunet ovat muuttaneet rva:n olon suorastaan siedettäväksi! Meillä on käynyt mukavia kyläilijöitä, ja Naakalle on löytynyt leikkikavereita usealle päivälle. Illat ovatkin olleet sitten niin väsyneitä, että olemme vain katsoneet puolinukuksissa lastenohjelmia. Eräs verenpainetta kohottava ja sietokykyä koetteleva uutinen tuli kuitenkin pari päivää sitten: talossamme alkaa julkisivu - ja parvekeremontti tasan kuukauden päästä. Kovin tarkkaa tiedotusta emme saaneet, mutta kokonaisuudessaan tilanne kestää 1,5 vuotta, ja parvekkeetkin ovat poissa käytöstä. Asiat toki järjestyvät, mutta aiemmin koetun vuoksi (esikoinen oli superhuono nukkuja) ajankohta tuntuu nyt todella epäsopivalta meille. Olisin suonut meille mahdollisuuden vauvan parvekkeella nukuttamiseen, mutta nyt sitä ei sitten kai ole (tai se on ainakin suuren osan aikaa pois). Yritän kuitenkin ajatella asiaa mahdollisimman vähän - silti tilanne tuntuu epäreilulta ja huomaan miettiväni

Viimeisiä raskausviikkoja viedään... "pahimmillaankaan" tilanne ei enää kestä kuin kuutisen viikkoa. Pitkä matka alkaa olla suurimmaksi osaksi takanapäin, ja se on suoraan sanottuna ollut pahoinvointeineen ja infektioineen todella raskas. Oikeastaan väsymyksen tila on nyt monesta syystä johtuen niin suuri, etten oikein osaa ajatella, että hyvin pian olemme taas vauvaperhe. Olotilaa on oikeastaan hankala kuvailla kun ajatus ei kulje - tällä hetkellä tuntuu lähinnä sivustaseuraajalta. Katselen, kun puoliso kärrää sisään vauvaan liittyvää tavaraa ja Naakka kulkee mukana kommentoiden joka tilannetta kovaan ääneen. Tykkään kuunnella heidän juttujaan, mutta en itse jaksa kamalasti osallistua. Ne muutamat ruuanlaitot ja pienet askareet joita jaksan tehdä, sujuvat, kun keskityn kunnolla. Olen tyytyväinen, kun saan pyyhittyä keittiön pöydän tai käytyä apteekissa. Yritän taistella ahdistusoireita vastaan - välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Henkinen kantti

Keskellä heinäkuista lomaviikkoa Niskasille iski kesäflunssa, toistaiseksi vasta puolisoon. Näissä "perheolosuhteissa" flunssan välttäminen on mahdotonta, eli jos tauti ei iske, on kyse hyvästä tuurista. Flunssa olisi rva:lle aika huono juttu, sillä rva yskii edelleen edellistä flunssaa, jonka puhkeamisesta on puolitoista kuukautta. Infektioastma on hankala juttu raskaana, kun lääkitystä on mahdotonta lisätä ongelman taltuttamiseksi. Uusi hengitystietulehdus pahentaa tilannetta entisestään. Eihän se muuten, mutta kohdun yläosa on tällä hetkellä käytännössä heti tissien ( :D ) alapuolella ja haittaa jo itsessäänkin hengitystä ja yskittää. Astmaattisuus näkyy siinä, että pelkkä tiskipöydän siivous tms. laukaisee yskäkohtauksen, joka saattaa kestää tunnin. Yskiminen taas alkaa oksettaa ja siinä sitä taas ollaan - vessanpöntöllä kuten joka päivä since joulukuun -15. ...eli jos flunssalta välttyisin, onnellisempi olisin! Eilen puoliso poti oikein kunnolla ja kuumettakin o

Pitääpäs kirjoittaa heti perään lisää tekstiä, kun Niskasilla on kerrankin saatu aikaiseksi asioita. Oikeasti aikaansaajat ovat puoliso ja Naakka, rva on eräänlainen sivustaseuraajan ja organisaattorin välimuoto. Mitäpä muuta meillä olisi tehty, kuin laitettu paikkoja valmiiksi vauvan tuloa varten. Suuri osa hankinnoista tehtiin onneksi jo Naakalle, mutta tiettyjä asioita on ollut pakko hoitaa ja suunnitella. Maanantaina puoliso saapui mittavilta ostoksilta, joiden tuloksena voimme jo hiukan hengähtää. Nyt autossa on sopivat turvaistuimet sekä Naakalle että vauvalle, Naakan ja myöhemmin myös Nappe-vauvan käyttöön tulevat matkarattaat on myös hankittu. Vaunut ovat samat kuin Naakallakin, mutta niihin hankittiin seisomalauta niitä tilanteita varten, kun Naakka ei jaksa kävellä. Yksi merkittävimmistä hankinnoista oli sitteri, jossa on tärinätoiminto. Naakalla ei ollut sellaista, ja sanoin jo raskauden alettua, etten hoida enää toista vauvaa ennen kuin meillä on sitteri, jolle ei