sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Syksyä kohti

Rva on kenties niitä harvoja (ehkä) lajissaan, jotka alkavat odotella syksyä, kun heinäkuu kääntyy lopuilleen. Rva on aina ollut syys- tai oikeastaan alkusyksyihminen. Ihanaa on ollut aina, kun yöt pimenevät, päivät muuttuvat raikkaiksi ja elokuun kasvit alkavat tuottaa satoa.

Olennaista syksyissä on myös uusien aktiviteettien alkaminen ja arki loman jälkeen. Tänä syksynä rva:n päivät täyttynevät vauva-arjesta. Viime syksynähän rva aloitti uuden työn. Tänä syksynä rva alkaa käydä ainakin leikkipuiston vauvakerhossa, harrastus kai sekin on!

Niskan (ja muun kropan) rauhallinen kuntoutus astuu varmaankin kuvioihin, kun vauva on syntynyt. Luulen, että "lukujärjestys" sen osalta keskittyy yläniskan liikkuvuuden kohentamiseen. Se on isoin ongelma-alueeni ja aiheuttaa myös eniten oireita tällä hetkellä.

Syysunelmista huolimatta Niskasilla on eletty oikein kesäisiä päiviä. Kukaan Niskanen ei oikein tykkää helteistä, jopa Naakka haluaa aika äkkiä sisälle, jos lähdetään keskipäivällä pihalle. Siksipä olemmekin lähteneet usein ulos vasta iltapäivällä.

Eilen kävimme iltauinnilla uimarannalla. Päivä oli ollut todella tukala, ja sisälämpötila ja -kosteus olivat tosi mittavissa lukemissa. Rva oli koko eilisen tosi voipunut, nämä lämmöt eivät ole ollenkaan helppoja viimeisillään raskaana olevalle.

Kaikesta kuumuudesta huolimatta merenranta olikin täysin varjossa ja mereltä kävi viileä tuuli. Hieman säälitti puoliso, joka joutui menemään Naakkaa uittamaan. Naakkaa ei toki haitannut yhtään. Hänellä ei muutenkaan ole omien sanojensa mukaan ikinä kylmä, vaikka veri pakenisi sormista ja nenä ja huulet olisivat sinisinä...



Huomenna puolisolla alkavat työt ja Naakalla päiväkoti. Päiväkotia varten täytyy vähän valmistautua eli pakata Naakan tarvikkeet johonkin ja miettiä vähän pukeutumista. Onneksi tekemistä ei ole sillä saralla kovin paljon.

Rva jatkaa hautomista. Ihan kiertelemättä, voimat ovat aika lopussa. Synnytykseen riittää toki energiaa sitten kun se aika koittaa, mutta aika paljon tämä loppuaika kuluu sohvalla maaten ja voimia säästellen.

Ai että jännittääkö? Joo, kyllä jännittää. Kovin negatiivisia skenaarioita ei rva ole synnytyksestä kehitellyt, mutta onhan se iso tapahtuma, yksi elämän merkityksellisimmistä. Sen jälkeinen elämä - eiköhän se elämä kannattele...




torstai 28. heinäkuuta 2016

Vapaapäiviä ja odottelua

Koti on taas pari päivää hiljainen, kun Naakka lähti viettämään kesälomaansa mummolaan. Hän siirtyi lomalleen mielellään, kun tiedostaa jo oikein hyvin, miten mukavaa isovanhemmilla on, ja miten siellä tehdään vähän erilaisia juttuja, jotka ovat hänelle vaihtelua.

Rva:lle ja puolisolle nämä vapaat merkitsevät paljon. Mitään ihmeellistä emme aio tehdä, mutta on mukavaa olla vähän aikaa omilla ehdoilla ja ilman lapsen päivärytmiä. Kun rva:n tilanne on mikä on, on hyvä, että apua välillä saa.

Perheet, sekä aikuiset että lapset ovat erilaisia. Jotkut lapset eivät vielä 3-vuotiaina ole valmiita olemaan yötä poissa kotoa. Naakalle 2 yötä tuntuu olevan sopiva aika, sitten alkavat ikäväoireet (ehkä myös meillä vanhemmilla).

Olen huomannut, että myös osalle vanhemmista on vaikeaa olla erossa lapsesta, eikä lapsi siksi yökyläile ainakaan kovin nuorena. Sitten on vanhempia, jotka toivovat hartaasti, että olisi ihmisiä, jotka voisivat edes joskus ottaa heidän lapsensa yökylään, jotta olisi edes pieni hetki aikaa levähtää.

Rva on kolmessa vuodessa oppinut, että elämä pienen lapsen kanssa on hyvin intensiivistä. Se on myös valtavan rikasta, mutta samalla väsyttävää. Pienet eronhetket ovat meillä tulleet tarpeeseen, ja samalla myös Naakka saa pieniä lomia meistä!

Nyt synnytyksen lähestyessä koen myös päivittäin tarvetta hetkiin, jolloin voin kääntyä sisäänpäin ja miettiä omiani. Aika paljon ne ajatukset liittyvät synnytykseen ja vauvaan. Huomaan muistelevani Naakan synnytystä ja pikkuvauva-aikaa ja toisaalta pohtivani tätä tulevaa.

Kehokin pakottaa olemaan mahdollisimman paljon levossa, joten tekemiseni ovat rajoittuneet pieniin askareisiin. Tänään tyhjennän yhden vauvanvaatelaatikon, jonka saimme mummolasta, kun veimme eilen Naakan sinne.

Synnytys ei sinänsä pelota minua, siihen liittyvät oheisjärjestelyt hermostuttavat kuitenkin hieman. Ensimmäinen synnytykseni oli lapsiveden menolla alkanut, sitten paikoilleen pysähtynyt ja lopulta käynnistyksen avulla etenemään saatu urheilusuoritus, aikavälillä tiistaista torstaihin.

Alkaisi nyt tämäkin synnytys lapsiveden menolla, niin tietäisin, miten toimia. Supistuksilla alkaneista synnytyksistä en tiedä mitään, enkä ymmärrä, milloin sinne sairaalaan pitäisi sitten lähteä.

Ensimmäisessä raskaudessa en kokenut supistuksia ollenkaan, tässä nykyisessä olen mahdollisesti tuntenut jotakin, joka on voinut olla supistus tai sitten jotakin muuta. Pitäisi varmaan synnyttää useammin, että tietäisi miten toimia ;)

Ajankohdasta vielä, että Niskasilla eletään tosiaan hetkiä, jolloin Nappe-vauva voi saapua tänään tai maksimissaan kolmen viikon kuluttua. Tavallaan elämme ihan tavallista kesälomaelämää, mutta olemme lähtövalmiudessa koko ajan.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kipupäivänä

Minulla oli muutama päivä sitten mielenkiintoinen keskustelu erään "kipukollegani" kanssa siitä, miten viettää sellaiset päivät, jolloin kivun aste on "tavallista" korkeampi.

Kipupotilailla on yleensä kipuja koko ajan ja he ovat tottuneet suorittamaan askareensa ja kaiken muun kipujen ohella, koska on pakko. Joinakin päivinä kivun määrä kuitenkin ylittää sietokyvyn ja päivästä tulee sairauspäivä.

Mitä silloin voi tehdä? Ollako paikallaan vai pitääkö itsensä jonkinlaisessa toiminnassa? Kumpikin vastaus on oikein, kivut vaihtelevat ja vaativat erilaisia strategioita.

Lamauttava kipu on omaa luokkaansa. Koin sellaisen pari viikkoa sitten, kun kylkeni revähti yskiessä (yskä on osaksi astmavaiva, revähdysalttius taas johtuu raskaudesta). Kipu oli sen päivän ajan niin kova, että totesin parhaaksi ratkaisuksi maata paikoillani, sillä kun yritin mitään muuta, alkoi taju mennä.

Varsin kovissa selkä- ja niskakivuissa olen todennut, että mikäli ei pyörrytä, kannattaa yrittää tehdä vaikkapa kotona pieniä askareita jaksamisen mukaan, niin hitaasti kuin on tarvis. Silloin päivä saa ryhtiä ja tuntuu edes vähän mukavammalta. Kehokin saa pientä liikettä.

Keskustelukumppanini sanoi, että kannattaa tehdä vaikkapa paperille pieni lista, jonka mukaan edetä. Itse kokeilin tällaista listaa eilen, syynä raskauspahoinvointi, selkäkipu ja jättiläismäinen maha. Listani oli seuraavanlainen:

- tiskipöydän siivous (onnistui kolmessa erässä, välillä istuin penkillä vetämässä henkeä)
- parvekekukkien kastelu (meni oikein hyvin)
- olkalaukun tyhjennys kaikesta turhasta (olipas siellä tosiaan kaikkea turhaa)

Tein nämä siten, että aloitin n. klo 16 ja lopetin klo 20. Välissä oli varsin monta taukoa. Olin silti illalla tyytyväinen, kun olin saanut suunnittelemani asiat aikaiseksi, mitä sitten, vaikka nuo normaalitilassa kestäisivätkin yhteensä puolisen tuntia!

Loppuun täytyy mainita nyt pinnalla olevasta asiasta, Pokémon Go -pelistä. Veimme Naakan toissailtana lähileikkipuistoon leikkimään ystävänsä kanssa. Puistossa olimme me ja Naakan ystävän äiti, muita leikkijöitä ei paikalla ollut.

Ei ollut ei, jos ei lasketa pelaajaporukoita (aikuisia), joita lappasi porteista sisään ja ulos säännöllisin väliajoin. Menoa oli ihan hauska katsella, porukkamme 3-vuotiaat tytöt eivät noteeranneet trafiikkia mitenkään.

Jos vähän pitää motkottaa, olisi toivottavaa, että pelaajat sulkisivat aidattujen leikkipuistojen portit kulkiessaan. Se on turvallisuuskysymys, kun siihen, että joku mini-ihmisistä katoaa paikalta avonaisesta portista, ei välttämättä tarvita kuin pari sekuntia.

Rva ei itse ole kokeillut pelaamista (ainakaan vielä). Hauskaa sen täytyy olla, kun on kerran niin suuren suosion saavuttanut. Kai se on sama, millä ihmiset saa houkuteltua ulkoilemaan - vaikka sitten söpöjen virtuaalihahmojen avulla.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kesää kaupungissa

...ja Niskasten perheessä hautominen jatkuu. Eilen kävimme neuvolassa, joka on varmaankin viimeisimpiä ennen kuin uusi perheenjäsen saapuu. Vaikka rva voikin tällä hetkellä varsin huonosti, on vauvalla kuulemma onneksi asiat kunnossa.

Terveydenhoitaja kokeili vauvan asentoa ja kuunteli tietysti sydänääniä. Naakkakin oli mukana, joten hänkin sai kuulla, miltä pikkusisaruksen sydän kuulostaa. No, vastaanottohuoneesta löytynyt lentokonelelu oli Naakan mielestä lopulta kiehtovampi.

Huvittavaa oli, kun vauvan päätä kokeiltiin. Terkkari otti ikäänkuin pihtiotteen vauvan päästä ja hieman heilutteli. Ajattelin, että mitähän Nappe-vauva tuostakin on mieltä...no, pää liikkui ihan hyvin, eli ei ollut vielä kiinnittynyt synnytyskanavan suulle.

Neuvolasta en enää oikeastaan saanut enää mitään uusia ohjeita pahoinvointini kanssa selviämiseen - onhan se nyt selvää, ettei tässä enää auta kuin synnytys. Edellisen synnytykseni jälkeen kesti muistaakseni puolisen vuotta, että ruuansulatus alkoi toimia normaalisti - niin koville täyden raskauden ajan kestänyt pahoinvointi voi ottaa.

Kaiken väsymyksen keskellä odotan, että pääsen jälleen liikkumaan edes vähän enemmän. Kyllä se sitten taas onnistuu, kun saan oman kehoni takaisin. Tällä hetkellä paikallaan olo on paras valinta, vaikka se tylsää onkin.

Me olemme viettäneet tällä kertaa ehkä urbaaneinta kesää ikinä. Yleensä olemme suuntautuneet heinäkussa mökille ja viettäneet siellä eripituisia, peräkkäisiä jaksoja. Tykkään itse mökillä luonnon ja järven läheisyydestä, se rentouttaa jo itsessään.

Tänä kesänä en yksinkertaisesti jaksa mökkireissuihin liittyviä pakkaamisia ja muita järjestelyitä, eli perheemme mökkireissut jatkunevat ensi kesällä.

Naakka on retkeillyt paljon isin kanssa ympäriinsä. Hän kävi isin ja isoisän kanssa Tukholman-risteilyllä ja isin kanssa Lintsillä. Yleensä retket ovat kuitenkin pienimuotoisempia, kuten retket uimarannalle tai johonkin puistoon, jossa ei ole ennen käyty.

Olen itse osallistunut retkeilyyn, kun tarjolla on ollut autokyyti ja perillä on päästy istumaan. Pienimuotoinen liikkuminen vähän vieraammissa paikoissa on tehnyt hyvää rva:llekin, puistonpenkit ovat kyllä tulleet tutuiksi!

Nyt kun Naakka on lomalla päiväkodista, meillä on myös ollut ihanasti aikaa olla ihan rauhassa yhdessä. Olen lukenut hänelle paljon, yhteen lukusessioon saattaa vierähtää tuntikin. Juttelemme myös kaikenlaista, meidän 3-vuotias on hienointa juttuseuraa ikinä!

Naakka myös kehittelee itse kaikenlaisia mielikuvitusleikkejä leluilla tai ilman. En usein osallistu leikkiin varsinaisena osapuolena, mutta Naakka tykkää, kun minä vaikkapa loikoilen sohvalla vieressä ja seuraan, kun hän leikkii.

Alkvuoden harjoittelun tuloksena Naakka on nyt oppinut pääasiassa kuivaksi, mikä on ollut mukava asia. Nyt päätimme kokeilla, josko yövaipankin voisi jättää ainakin välillä pois. Vaati useamman yön ennen kuin Naakka suostui kokeilemaan: "Ei käy, olen vielä lapsi", hän vastasi kun kysyimme, kokeillaanko. Neljäntenä iltana kokeilu sopi hänelle.

Yö meni oikein hyvin ilman vahinkoja. Naakka heräsi aamuyöstä ja puoliso kävi viemässä hänet potalle. Sillä tavalla pärjättiin hienosti aamuun asti. Hyvä Naakka!




torstai 14. heinäkuuta 2016

Kiputiloja, takaisku ja ratkaisematon kätkömysteeri

Hip! Viimeisten parin päivän melko hyvät yöunet ovat muuttaneet rva:n olon suorastaan siedettäväksi! Meillä on käynyt mukavia kyläilijöitä, ja Naakalle on löytynyt leikkikavereita usealle päivälle. Illat ovatkin olleet sitten niin väsyneitä, että olemme vain katsoneet puolinukuksissa lastenohjelmia.

Eräs verenpainetta kohottava ja sietokykyä koetteleva uutinen tuli kuitenkin pari päivää sitten: talossamme alkaa julkisivu - ja parvekeremontti tasan kuukauden päästä. Kovin tarkkaa tiedotusta emme saaneet, mutta kokonaisuudessaan tilanne kestää 1,5 vuotta, ja parvekkeetkin ovat poissa käytöstä.

Asiat toki järjestyvät, mutta aiemmin koetun vuoksi (esikoinen oli superhuono nukkuja) ajankohta tuntuu nyt todella epäsopivalta meille. Olisin suonut meille mahdollisuuden vauvan parvekkeella nukuttamiseen, mutta nyt sitä ei sitten kai ole (tai se on ainakin suuren osan aikaa pois).

Yritän kuitenkin ajatella asiaa mahdollisimman vähän - silti tilanne tuntuu epäreilulta ja huomaan miettiväni asiaa ikävinä aikoina kuten aamuöisin.

Eilen pääsin hierontaan, mikä oli kyllä todella helpotus. Niska oli ehtinyt puolessatoista viikossa sellaiseen kuntoon, että ilman huimausta ei sujunut oikein mikään.

Yleensä hierojalla käsitellään myös alaselkää, mutta nyt se jäi pois synnytykseen asti. Alaselän hieromisessa on riski, että se käynnistää synnytyksen. LA on kuukauden päästä, eli vauva saisi pysytellä paikoillaan vielä parisen viikkoa. Toivottavasti ei kuitenkaan mene yliajalle.

Tämänhetkinen yläselän ja muun kropan hoito on niin passiivista, että rva:ta melkein naurattaa. Hoito tarkoittaa käytännössä hierontaa, parasetamolia, Voltarenia ja kylmävoidetta. Kyse on siis lähinnä oireiden, ei itse vamman hoidosta (eli homma hoituu pakon edessä juuri niin kuin ei suositella).

Pari päivää sitten kävin tässä lähistöllä ihmettelemässä yhtä geokätköä, joka ei millään paljastunut. Lähistöllä oli toki tietyömaa, ehkä ukot työnsä ohessa vähän ihmettelivät jättimahaista naisihmistä, joka kierteli ympäriinsä ja yritti ratkaista mysteerin.

Jotkut kätköt löytyvät tuosta noin vain, mutta tätä olen käynyt etsimässä useamman kerran ilman tuloksia. Geokätköilyn jännitys piilee juuri siinä, kuinka kätkön löytäminen onnistuu fiksun päättelyn tai silkan tuurin avulla.

Jotkut kätköt on naamioitu ympäristöönsä niin taitavasti, että löytäminen vaatii todella tarkkaa silmää. Varsinkin silloin löytämistä seuraa erityisen suuri onnistumisen ilo!

Onneksi tämä harrastus löytyi silloin aikanaan! Hiljakseenhan rva on harrastanut ja lähinnä vain lumettomina aikoina, mutta toisaalta aina halutessaan rva on päässyt kätköjen etsintään tai vähintäänkin suunnittelemaan seuraavaa reissua. Mikä mainio harrastus!




(logo on kuvakaappaus geocaching.com -sivustolta.)



sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Huono sketsi

Viimeisiä raskausviikkoja viedään... "pahimmillaankaan" tilanne ei enää kestä kuin kuutisen viikkoa. Pitkä matka alkaa olla suurimmaksi osaksi takanapäin, ja se on suoraan sanottuna ollut pahoinvointeineen ja infektioineen todella raskas.

Oikeastaan väsymyksen tila on nyt monesta syystä johtuen niin suuri, etten oikein osaa ajatella, että hyvin pian olemme taas vauvaperhe. Olotilaa on oikeastaan hankala kuvailla kun ajatus ei kulje - tällä hetkellä tuntuu lähinnä sivustaseuraajalta.

Katselen, kun puoliso kärrää sisään vauvaan liittyvää tavaraa ja Naakka kulkee mukana kommentoiden joka tilannetta kovaan ääneen. Tykkään kuunnella heidän juttujaan, mutta en itse jaksa kamalasti osallistua.

Ne muutamat ruuanlaitot ja pienet askareet joita jaksan tehdä, sujuvat, kun keskityn kunnolla. Olen tyytyväinen, kun saan pyyhittyä keittiön pöydän tai käytyä apteekissa.

Yritän taistella ahdistusoireita vastaan - välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Henkinen kantti on ollut kovilla jatkuvien flunssien, päivittäisen yrjöämisen ja valvomisen kanssa. Eilen revähti taas kylkilihas (toiselta puolelta kuin edellisellä kerralla), toivottavasti se ehtii parantua synnytykseen mennessä.

Jaksoin aika pitkään tehdä töitä ja ottaa vastuun lapsenhoidosta ja kodista. Nyt työnjakomme puolison kanssa on edennyt siihen pisteeseen, että puoliso hoitaa melkein kaiken ja rva:n tehtävä on yrittää kestää.

Raskaus on ihmeellinen asia! Joillakin se on ihanaa aikaa ja joillakin taas..hmm..esimerkiksi tällaista kuin rva:lla, kuin huono sketsi.

Viime päivinä puolisolla on ollut töitä, ja omat vanhempani ovat olleet auttamassa tai oikeastaan pyörittämässä arkea. Ilman heitä (tai muita apujoukkoja) tästä ei tulisi mitään.

Eilisillan ehdoton valopilkku oli ajelu, jolle pääsin, kun puoliso toteutti suunnitelmansa viedä anoppi ilta-ajelulle katsomaan kaupunkimme ranta-ajeluita. Lähinnä kodin ympärille keskittyvän elämänsä ohella rva nauttii, kun pääsee näkemään joskus muutakin.

Kaupunkimme merenrannat olivat hyvin kauniita. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, useimmilla sama tarkoitus kuin meilläkin eli nauttia kauniista kesäillasta rantojen lähettyvillä. Ulos autosta emme menneet, mutta näimme silti paljon.

Koin taas kerran, kuinka erilaisessa valossa kotikaupunkimme loma-aikaan, kauniina kesäiltana esittäytyy. En tule arjessani ajatelleeksi, kuinka paljon turisteja täällä kesäaikaan käy. Suoraan sanottuna tunsin eilen itsenikin turistiksi, mikä oli jännä havainto!




maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kirje postiin

Keskellä heinäkuista lomaviikkoa Niskasille iski kesäflunssa, toistaiseksi vasta puolisoon. Näissä "perheolosuhteissa" flunssan välttäminen on mahdotonta, eli jos tauti ei iske, on kyse hyvästä tuurista.

Flunssa olisi rva:lle aika huono juttu, sillä rva yskii edelleen edellistä flunssaa, jonka puhkeamisesta on puolitoista kuukautta. Infektioastma on hankala juttu raskaana, kun lääkitystä on mahdotonta lisätä ongelman taltuttamiseksi. Uusi hengitystietulehdus pahentaa tilannetta entisestään.

Eihän se muuten, mutta kohdun yläosa on tällä hetkellä käytännössä heti tissien ( :D ) alapuolella ja haittaa jo itsessäänkin hengitystä ja yskittää. Astmaattisuus näkyy siinä, että pelkkä tiskipöydän siivous tms. laukaisee yskäkohtauksen, joka saattaa kestää tunnin. Yskiminen taas alkaa oksettaa ja siinä sitä taas ollaan - vessanpöntöllä kuten joka päivä since joulukuun -15.

...eli jos flunssalta välttyisin, onnellisempi olisin!

Eilen puoliso poti oikein kunnolla ja kuumettakin oli. Sadekuurotkin iskivät, joten rva päätyi iltapäivän sateettomana hetkenä Naakan kanssa ulos. Kävimme yhteistuumin viemässä kirjeen postilaatikkoon.

Naakka on siinä iässä, kun elämän huippuhetki on jokin itse tehty suoritus (tällä kertaa kirjeen sujauttaminen postiluukusta sisään). Se olikin hienosti tehty - Naakka yltää toimenpiteeseen juuri ja juuri.

"Laitan itse kirjeen postilaatikkoon" :




Postilaatikolle on meiltä matkaa puolisen kilometriä. Sieltä kävelimme lähimetsään. Naakka pelkää nykyään kaikenlaisia eläimiä, kuten karhuja, susia ja hyönteisiä... Piti vähän suostutella metsäpolulle, mutta eihän se kurjaa ollutkaan. Huippuhauskaa oli, kun Naakan päiväkodin täti tuli vastaan sauvakävellen.

Metsästä suuntasimme vielä kotipihalle. Koko matka sujui hitaaseen tahtiin köpötellen. Naakka pinkaisi välillä juoksuun ja pysähtyi kun pyysin odottamaan. Luulen, että tulemme käymään kävelyllä useamminkin - en ollut edes tajunnut, kuinka hyvin Naakka jo jaksaa kävellä.

Ennen kaikkea, hidas etenemisvauhti useine pysähdyksineen sopii rva:lle mainiosti. Se ei provosoi yskää eikä lisää kipuja lonkissa tai muualla. Ulkoilmaa ja liikuntaa saa joka tapauksessa enemmän kuin pelkällä sisätiloissa istumisella.

Keskiviikkona rva:lla on muuten neuvolalääkäri (se, jossa tarkastetaan asioita synnytykseen liittyen). Olo lääkärireissua odotellessa on varsin neutraali. Sisätutkimusta rva ei kaipaisi, se oli Naakkaa odottaessa tosi kivulias (ja kai ne luut ovat paikoillaan, mihin ne olisivat sieltä parissa vuodessa kadonneet).

Olen jo oppinut, että maininta niskavammasta ei etene synnytyssaliin asti, saati sitten osastolle, vaikka tekisi asiasta tekstin, joka liitetään omaan sairauskertomukseen (eikä kyllä mikään muukaan asia, jonka toivoo otettavan huomioon).

Käytännössä kyseessä on siis rutiinitarkastus, jossa mitataan, punnitaan ja katsotaan vauvan asento. Hyvä sekin on toki tehdä - ei siinä mitään. Rva suuntaa kiltisti paikalle ja vastailee kysyttyihin kysymyksiin.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Koko perhe varustautuu :)

Pitääpäs kirjoittaa heti perään lisää tekstiä, kun Niskasilla on kerrankin saatu aikaiseksi asioita. Oikeasti aikaansaajat ovat puoliso ja Naakka, rva on eräänlainen sivustaseuraajan ja organisaattorin välimuoto.

Mitäpä muuta meillä olisi tehty, kuin laitettu paikkoja valmiiksi vauvan tuloa varten. Suuri osa hankinnoista tehtiin onneksi jo Naakalle, mutta tiettyjä asioita on ollut pakko hoitaa ja suunnitella.

Maanantaina puoliso saapui mittavilta ostoksilta, joiden tuloksena voimme jo hiukan hengähtää. Nyt autossa on sopivat turvaistuimet sekä Naakalle että vauvalle, Naakan ja myöhemmin myös Nappe-vauvan käyttöön tulevat matkarattaat on myös hankittu.

Vaunut ovat samat kuin Naakallakin, mutta niihin hankittiin seisomalauta niitä tilanteita varten, kun Naakka ei jaksa kävellä.

Yksi merkittävimmistä hankinnoista oli sitteri, jossa on tärinätoiminto. Naakalla ei ollut sellaista, ja sanoin jo raskauden alettua, etten hoida enää toista vauvaa ennen kuin meillä on sitteri, jolle ei itse tarvitse potkia jalalla vauhtia.

Kokemus perustuu Naakka-vauvaan, joka ei ennen puolta ikävuottaan nukkunut päivisin juuri yhtäkään yli 20 minuutin pätkää. Vaihtoehdot noihin pätkiin olivat vaunulenkki (tilanne kriisiytyi noiden 20-minuuttisten ulkopuolella), rintareppu (minun piti koko ajan pomppia jotta Naakka suostui nukkumaan) tai sitteri (jos ei koko ajan antanut jalalla vauhtia, uni loppui siihen paikkaan).

Suoraan sanottuna, meidän ensimmäinen puoli vuotta kului niin väsyneissä ja kaoottisissa tunnelmissa, että rva on ollut tällä kertaa valmis investoimaan melkeinpä mihin vain, mikä helpottaa tilannetta kuten tuo sitteri, joka "keinuu" itsekseen.

Toki tämä vauva voi olla missä ja miten vain nukkuva herra/rouva tyytyväisyys, mutta sen mahdollisuuden varaan ei näillä kokemuksilla uskalla täysillä tuudittautua!

Rintareppu osoittautui rva:n niskalle vähän ongelmalliseksi. Toisaalta se oli korvaamaton apu Naakan nukuttamiseen, mutta kävely yhdistettynä rintarepun kantoon osoittautui rva:n whiplash-niskalle liian haasteelliseksi.

Kipuja ei muistikuvieni mukaan tullut enempää kuin tavallisesti, mutta edessä oleva paino aiheutti huimausta kävellessä, eikä juuri kannustanut kävelemään jo ihan turvallisuustekijöiden vuoksi. Ihan tavalliset vaunut osoittautuivat rva:n kohdalla toimivimmaksi vaihtoehdoksi.

Mukavaa varustesuunnittelussa on tällä kertaa, että tiedämme kokemuksesta, mikä kaikki toimii ja mitä puuttuu vielä. Vähän isolta tuo kotiin vyöryvä tavaramäärä tällä(kin) kertaa tuntuu, mutta laitamme sen sitten kiertoon, kun emme enää tarvitse!




Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...