Rouva Niskanen

Vaikka elämä ja sen haasteet pitävät tiiviisti otteessaan, on useita asioita, jotka ovat jo helpottaneet. Eräs niistä on Touhin sairauskierre, joka piti meitä otteessaan kokonaista kolme vuotta. Jos muutos ei johdu leudosta talvisäästä, Touhin sairastelu näyttäisi viimeinkin vähentyneen. Tällä on suora vaikutus rva:n lepoon. Yksinkertaisesti, onhan se mukavampaa vaipua sikeään uneen, kun voi luottaa, ettei yöllä tarvitse nostaa yskään tikahtuvaa poikaa pystyasentoon ja viedä häntä jääkylmälle parvekkeelle hengittämään. Samoin, iltatoimet ovat mukavammat kun tietää, ettei tarvitse lähteä yötä myöten päivystykseen, kun baby halerilla annetut avaavat lääkkeet eivät ole tehonneet ja hengitys kulkee niin huonosti, ettei kotiin voi jäädä.  Rva on siis saanut oikeuden yöuniin. Kerran yössä herään kyllä, kun lapset tulevat viereen nukkumaan, mutta se on todella pientä verrattuna viime vuosien ponnistuksiin.  En tiedä , johtuuko juuri siitä, mutta rva:n paino ei enää ole

Hiusasiat eivät suoraan sanottuna ole ollenkaan minun alaani. Kampaajalla on aina yhtä mukavaa vastata "pesen ne", kysymykseen "Miten hoidat hiuksiasi?". Toisaalta, värjäämättöminä ja vähillä aineilla pidetyt hiukseni ovat itse asiassa paksut ja hyväkuntoiset. Olen joskus unelmoinut, että osaisin laittaa hiuksia. Olen yrittänyt myös opetella. Olen tullut siihen tulokseen, että sormeni eivät käänny letti- ja nutturakoukeroihin, eivätkä aivoni ja käteni yhdistä ajatusta ja toimintaa keskenään.  Tykkään käydä kampaajalla. Silloin hiukseni ovat hetken huomionkohteena, ja joku asiansa osaava saa aikaan sen, mitä pitää saada. Käyn kampaajalla ehkä kerran puolessa vuodessa, enkä epäröi yhtään maksaa sitä rahaa. En itse asiassa ole ollenkaan katunut, laittamiani rahoja hiuksiin tai muuhun kauneudenhoitoon, vaikka varani eivät järin suuret ole. Lapset - heidän kohdallaan olen varsin hyvä otsatukan tasoittaja. Touhilta tasoitin viikko sitten melko onnistunees

Väliviikot tuppaavat menemään tässä elämänvaiheessa kaikenlaisten askareiden hoitoon. Rva on silti kerennyt nauttia siitä, ettei ole koko ajan niin kiire. Keksin vasta vähän aikaa sitten, että passini vanhentuu toukokuussa. Koska en mitenkään saa hoidettua tällaista asiaa työviikoilla, punnersin itseni passikuvaan...pitäydyn ajatuksessa, että ne näyttävät miltä näyttävät siksi, että niissä ei saa hymyillä! Minulla ei todellakaan ole tiedossa matkaa, jonne tarvittaisiin passia. Elän kuitenkin toivossa, että sellainen ilmaantuu eteeni seuraavan viiden vuoden sisällä. Kun kerroin Naakalle passikuvasta, hän oli kiinnostunut, miksi ennen passikuvissa sai hymyillä, nykyään ei. Pidin noin 30 sekunnin luennon terrorismista ja aikojen muuttumisesta...öö...noin 20 vuotta sitten, jonka jälkeen Naakka avasi telkkarin ja alkoi katsella Kapteeni Kalsaria. Huomaan , että jaksan todellakin paremmin touhuta lasten kanssa, kun en ole koko ajan töissä. Toissapäivänä väsäsin niille taikataikinaa.

Lapani ovat olleet viime päivinä kipeät, ja niskaa kiristää molemmilta puolilta. Viime päivien liikunta: kävelyä, jumppaa ja uimista. Välillä yläkroppa äityy tulehduksenomaiseen kiputilaan. Silloin olisi hyvä syödä särkylääkekuuri, minkä rva useimmiten unohtaa. Hieronta oli vuorossa lauantaina, mutta sen jälkeen yläkroppa veti itsensä nopeasti takaisin jumiin. Rva ei osaa sanoa muuta, kuin että näin käy välillä. On aika harvinaista, että ympäristö heilahtelee, kun kääntää päätä, mutta näin kävi toissapäivänä - olin vielä uimahallissa. Olen jo kauan sitten hyväksynyt, että tämä on kehoni, ja tällä mennään. Se ei läheskään aina toimi kuten toivon, mutta parempaakaan en saa. Hieronta poisti onneksi tuon huimauksen, joten siitä oli hyötyä, vaikka paikat eivät tuntuneetkaan vetreytyvän. Tänään on vuorossa ainakin jumppaa ja kävelyä. Iltapäivällä minun pitää viedä Naakka puheterapiaan. Harjoituksia on nyt tehty kolme kuukautta, ja päällimmäinen tunne on kyllästyminen :D Ei vaan, h

Pääkaupunkiseudulla suunta on ollut jo pitkään seuraava: pieniä lähiökouluja lakkautetaan, ja tilalle rakennetaan koulukeskuksia, joissa opiskelee peruskoulun jokainen ikäluokka. Naakkanen käy nyt eskaria pienessä koulussa, jossa on eskarin lisäksi luokat ensimmäisestä kuudenteen luokkaan. Naakan isä kävi aikanaan samaa koulua. Silloin vastavalmistunut kaupunginosamme oli täynnä lapsia - koko kouluun mahtuivat vain ykkös- ja kakkosluokkalaiset. Ylemmät luokat sijaitsivat toisaalla, isommassa koulussa. Nyt tämä pian 40-vuotias alakoulu alkaa tulla tiensä päähän. Suunnitteilla on lähivuosina suuri koulukeskus, johon yhdistyvät lähikoulut sekä yläaste. Ilmeisesti myös esiopetus siirtyy sinne. Tämä tapahtuu muutaman vuoden päästä. Itse koulurakennus ei ole huonokuntoinen. Suuntaus on nyt vain tämä. Kun rva kävi peruskoulua , ala-aste käytiin omalla kylällä, yläaste kunnan keskuksessa 20 kilometrin päässä. Vaikka en sinänsä viihtynyt yläasteella ollenkaan, olin ala-asteen lopulla

Olemme Naakan kanssa postcrossailleet kolmen kuukauden ajan. Lyhyesti kerrottuna postcrossing tarkoittaa korttien lähettämistä eri puolille maailmaa, ja kun vastaanottaja on sen saanut, hän rekisteröi sen Postcrossing-sivuille. Samalla joku saa meidän osoitteemme, ja meille tulee kortti. Korttivaihdossa ei siis olla koskaan saman ihmisen kanssa, vaan tietokone arpoo osoitteet sivuston käyttäjien joukosta. Kirjeen tai korttien vaihdosta postcrossing siis eroaa tässä mielessä paljonkin. Mikä tässä sitten on niin hauskaa?  - Postcrossaillessa pääsee takaisin sisälle lähettämiseen ja vastaanottamiseen - siis postikorttien. Nykyään melkein kaikki kulkee sähköisenä, ja korttien kirjoittamisesta ja vastaanottamisesta tulee itse tekemisen tunne, jota ei voi sähköisesti saavuttaa. - On älyttömän mielenkiintoista saada postikortteja tuntemattomilta ihmisiltä eri puolilta maailmaa. Naakka käy aina katsomassa kartasta, mistä mikäkin kortti on tullut ja mittailee välimatkaa meihin. - O

Hyvää ystävänpäivää <3 Pohdin vähän asioita ja totesin, että eräs ystävieni merkittävimmistä saavutuksista minun suhteeni ovat olleet erilaiset tapahtumat. Olen tavattoman huono lähtemään mihinkään. Minulla on onneksi ystäviä, jotka pitävät sinnikkäästi huolen siitä, että lähden pois kotisohvalta. Eräs tällainen tapahtuma oli maanantaina. Se oli Hans Zimmerin elokuvamusiikkikonsertti Hartwall-areenalla. On melkein ennenkuulumatonta, että rva kerää arki-iltana luunsa kokoon ja lähtee konserttiin, joka loppuu myöhään. Kokemus oli todella hieno. En ole elokuva-asiantuntija, mutta konserttiseuranikaan ei tunnistanut heti kaikkia kappaleita. Elokuvakohtauksia heijastettiin ruudulle sinfoniaorkesterin soittaessa, ja valoshow oli hieno. Totesin jälleen kerran, että voisi ottaa pian uusiksi. Katsotaan, kuinka nopeasti olen uudelleen Hartwall-areenalla - edellisen kerran olin siellä nimittäin konsertissa 15 vuotta sitten :D Olen tällä viikolla saanut kuunneltua äänikirjan, jo

Elämä tuntuu tällä hetkellä perheen viemiseltä eteenpäin :) Itselle tai lapsille tulee jatkuvasti isompia ja pienempiä juttuja, joihin pitää reagoida tavalla tai toisella. Lisäksi on näitä isoja suuntaviivoja, kuten viime kirjoituksissa mainitsemani opiskelu- ja asuntosuunnitelmat. Tässä iässä totisesti sattuu ja tapahtuu. Välillä on kuitenkin hyvä ottaa iisisti mahdollisuuksien mukaan. Opiskeluasia hoituu näemmä hakemuksella, joka tehdään maaliskuussa - tässä kuussa voisi lähinnä selvittää kahden kurssin laidan - pieni osa opinnoista on nimittäin tarjolla avoimessa yliopistossa, ja kesällä voisi olla hyvä tilaisuus suorittaa ne...tai sitten vasta syksyllä. Asuntoasia eteni niin, että hakemus on nyt jätetty. Jos se menee läpi, edessä ovat lainaneuvottelut. Sitten on tavallaan pieniä s uuntaviivoja, mutta merkityksellisiä: olen huomannut, ettei Naakka juuri enää leiki leluilla. Hän kyllä piirtää, kirjoittaa ja leikkii roolileikkejä, jos on kavereita. Pohdin asiaa, ja totesin,

Kuten on ollut viime kuukausien teema , on joka viikolle osunut isohko asiakokonaisuus, jonka parissa askarrella. Tällä viikolla se teema on ollut tulevaisuuden asumisratkaisut. Teema tuli ajankohtaiseksi, kun kuulin, että lähistöllemme (no, kolmen kilometrin päähän) rakennetaan taloja, joista voi saada asumisoikeusasunnon. Aihe on verrattaen uusi, kuulin asunnoista vasta viikko sitten. Kuten ammattiasioita, on asumisasiaakin fiksua miettiä. 74 neliön vuokrakolmioni ei tällä hetkellä tunnu millään tavalla ahtaalta. Kuitenkin, se saattaa lasten kasvaessa alkaa tuntua siltä. Erityisesti, kun lapset sattuvat olemaan tyttö ja poika. Mikään tulipalokiire asialla ei ole, mahdumme nyt asuntoon todella hyvin. Jos vähän tiivistetään, voisimme asua tässä aina. Kuitenkin, meillepäin ei tietääkseni ole lähivuosina suunnitteilla lisää aso-asuntoja. Ne taas ovat käytännössä ainoa keino päästä omistusasunnon kaltaiseen tilanteeseen alueellamme, omistusasuntojen hinnat ovat karanneet käsistä j

Olipas kertakaikkinen viikko - maanantaina selvisi, etten pystykään hakemaan haluamiini opintoihin tänä vuonna, koska minulta puuttuu tietty määrä (30 opintopistettä) tavoittelemaani opintokokonaisuuteen vaadittuja aikaisempia opintoja. Tämä tuntuu hullulta, kun minulla on jatko-opintoihin vaadittu maisteritutkinto kasassa ja teen jo töitä. Aivan niin hullulta asia ei kuulostaisi, jos pystyisin ensi vuonna koostamaan sekä tämän puuttuvan oppikokonaisuuden että suuren osan sitä seuraavaa. No, sekään ei onnistu, sillä se mihin olisin halunnut, starttaa vain syksyisin, eli homma siirtyy vuodella joka tapauksessa. Yritin myös , että olisin voinut lukea nämä puuttuvat kurssit avoimessa yliopistossa...no en voi, sillä niitä ei siellä tarjota. Eipä tietenkään. Nekin täytyy suorittaa syksystä lähtien. Kokonaisuus on aivan pakko saada valmiiksi ensi syksyn aikana, sillä ne on oltava suoritettuna jo hakiessa, ja haku on helmikuussa. Muuten olisin levittänyt kurssikokonaisuuden koko op