Blogini nyt

Blogini on ollut olemassa jo joulukuusta 2011 asti. Veikkaan, että se on blogille aika pitkä elinkaari. Idea blogistani syntyi, kun olin silloisen puolisoni kanssa Pariisissa pitkää viikonloppua viettämässä. Silloin keksin blogilleni nimen.

Se taisi olla vain "jos bloggaisin" -leikki. Kuitenkin, ajattelin silloin, että Rouva Niskasen täytyy tulla kaapista ulos niskoineen ja persoonallisuuksineen. Tykästyin blogin kirjoittamiseen heti - se tuntui hyvältä ja terapeuttiselta.

Kuten elämä, myös blogin aihepiiri on hieman muuttunut vuosien aikana. Suurin syy siihen taitaa olla, että rva oli blogin alkaessa voimakkaista niskaoireista kärsivä 29-vuotias parisuhteellinen nuori nainen, nyt lievästi mutta kroonisesti selkä- ja niskavaivainen 36-vuotias eronnut kahden lapsen äiti.

Blogini ei ole koskaan ollut huippusuosittu, mutta tunnen silti kirjoittavani joukolle lukijoita. En oikeastaan tiedä, kuka (äitini lisäksi tietty) seuraa minua säännöllisesti, eikä sillä ole suurta väliä. On kivaa, jos voin tarjota lukuhetken ihan kenelle tahansa =)

Olen näihin päiviin asti pysynyt anonyymina, eli blogistani ei selviä, keitä me oikeasti ollaan. Tai sen verran ehkä, että olen "maalta" vuonna 2001 Helsinkiin muuttanut nainen, ja asun perheineni edelleen Helsingissä.

Anonyymiys jatkukoon, mutta jos joku kirjoittaa minulle sähköpostia, olen aina vastannut etunimelläni. Tämä siksikin, että yleensä kirjoittajat ovat olleet vaikeiden niskaongelmien kanssa kamppailevia henkilöitä, joita haluan kunnioittaa vastaamalla ihan itse.

Blogini suunta tulevaisuudessa? Luulen, että blogini ei tästä valtavasti muutu. Punaisena lankana on edelleen niskan retkahdusvamman jälkitila ja sitä kautta elämä sen kanssa sekä kuntoutus. Tässä on onnekseni tullut pientä edistystä jatkuvasti.

Haluan jakaa asioita elämästäni sellaisina kuin ne ovat. Välillä tehdään kaikenlaista, välillä pohdin milloin mitäkin ja muistelen menneitä tai unelmoin tulevasta.

Blogini on tekstipainotteinen - prosessoituja ja tarkasti suunniteltuja kuvia täältä ei useinkaan löydy. Haluan kuitenkin myös kuvata pieniä otoksia elämästäni rajaten pois kuvat, joista minut tai läheiseni voisi tunnistaa. En myöskään halua tuotteistaa itseäni vaan pysyä kaltaisenani amatööribloggaajana.

Kiva kun olette mukana!

Eväitä, kiinantuliaisia ja keilailua

Maanantai ja tiistai olivat rva:n perheessä siinä mielessä erikoisia, että pakkasin kumpanakin päivänä lapsosille päiväkotiin eväät. Näin oudokseltaan homma oli jopa ihan hauskaa, jatkuvana no thank you!

Tiedän toki, että suurimmassa osassa maailmaa tämä on arkea. Tosin käsittääkseni päiväkotieväät eivät ole ehkä niin arkisia - monissa "eväsmaissa" päivähoidossa on vain murto-osa lapsista. Ollessani Norjassa pari kesää vuonna 1 ja 2 (oikeasti -02 ja -04), pääsin hieman tutustumaan eväspakkailun ihmeelliseen maailmaan.

Käytännössä tämä tarkoitti isäntäperheessäni neljää muovipussia (4 lasta), joissa oli kaksi vaalean leivän palaa päällekkäin ja välissä Nutellaa. Juomana oli vesijohtovesi. En nyt ala luennoimaan, mutta sanonpa vain, että suomalainen kouluruoka on oikein hyvää riippuen siitä, mihin sitä vertaa.

Itse syön muuten lounaani aina työpaikkaruokalassa. Se on työpaikallani hyvin edullinen - mielestäni myös hintansa väärti. En ole koskaan tykännyt syödä eväslounaita, joten tilanne on omalta kannaltani oikein hyvä.

Lasten mielestä kaksi päivää eväsruuilla oli ihan bueno juttu. Luulen, että he ajattelivat olevansa kaksi päivää retkellä. Kuvassa on Naakan tiistain lounas. Hän muuten söi kaikki eväät molempina päivinä. Touhilta tuli takaisin jotakin.

Torstaina säännöllisesti Kiinassa työnsä puolesta matkustava ystäväni tuli meille käymään. Kuten melkein aina, tuliaiset käsittivät teetä. Tuo kuvan tee oli mielenkiintoinen - se oli pakattu pienen karkkipussin tapaiseen pussiin.

Pussista ilmestyi kuivattu taateli, litsi-luumu sekä kaksi minulle tuntematonta kuivattua hedelmää. Sen lisäksi siellä oli kristallimainen sokerinpala, kukka ja teepussi. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen teesekoitus, joka myös maistui hyvältä.

"Mausteeksi" saan aina kuulla tarinoita pohjoiskiinalaisesta elämästä. Tämän tyyppisiä sekoituksia tarjoillaan kuulemma ravintoloissa, ja näitä juodaan yleensä isoista, levenevistä teekupeista. Myös jokainen kauppa myy näitä, ja yhteen annokseen voi hyvin kaataa useamman kupillisen kuumaa vetä.

Tänään kävin työn merkeissä keilahallilla. Pääsin itsekin pelaamaan, mikä oli oikein hauska tapa lopettaa perjantai. Tosin en mennytkään suoraan kotiin, vaan uimahalliin. Totesin, etten millään saa itseäni hallille, mikäli menen sitä ennen kotiin.

Uinti tuntuu juuri nyt todella mukavalta jutulta. Ainoa ärsytys oli aikuiset ja oikein fiksun oliset  ihmiset, jotka eivät kyenneet uimaan omilla "kaistoillaan", vaikka periaatteessa uimaan olisi mahtunut siinä kohtaa kolme rinnakkain. En oikein käsitä, miksi se on niin vaikeaa. Ei ole kivaa, kun joutuu pujottelemaan päästäkseen eteenpäin.

Nyt viikonloppuna suunnittelin aluksi meneväni kirjamessuille - sitten pohdin, etten ehkä viitsikään. Mitä jos vain oleskelisi? Olen todennut, että yksi eron hyvistä puolista ovat ehdottomasti vapaat. Akkujen lataaminen joka toinen viikonloppu on kivaa ja tulee enemmän kuin tarpeeseen.

PS. Ei ole sellaista kertaa, etten olisi lohkaissut kynsiäni keilapallon kansa - niin kävi nytkin.

Loppuviikkoa kuvina + edelleen lepoa vaativa niska

Vaikka kykenenkin vuosien takaiseen tilanteeseen verrattuna jo vaikka mihin, kulkee niskaongelma arjessa mukana sekä kiputiloina että levontarpeena. Jos niskaa ei lepuuta, se jäykistyy nopeammin kuin olisi tarpeen, ja ongelmat lisääntyvät.

Töissä on mennyt ihan hyvin - kriittisiä paikkoja ovat esimerkiksi erilaiset päivä- ja puolipäiväreissut, kuten kyläreissut, ostoksilla käynti ja retkeily...valitettavasti nuo kaikki ovat muuten niin mukavia, ettei voi jättää aina tekemättäkään.

Torstaina lähdimme Naakan kanssa retkelle isomummilaan lähikaupunkiin. Olin nähnyt isoäitiäni viimeksi kesällä, joten nyt oli korkea aika vierailla. Lähdimme Naakan kanssa liikkeelle noin yhdeksältä aamulla.

Ensiksi kuljimme ratikalla bussiterminaaliin, josta matkustimme vähän yli tunnin verran pitkän liikenteen bussilla, pikavuorolla. Naakan, 5, kanssa bussimatkailu onnistuu jo mainiosti - oikeasti, missään ei ollut mitään ongelmaa.

Perillä isomummin luona söimme, piirsimme ja juttelimme. Isomummi kaivoi laatikoistaan mielenkiintoisia esineitä ja mm. vihkon, johon hän oli joskus leikannut lehdestä kauniita kuvia. Tulos: Naakalle piti kiireesti kaivaa kotona tyhjä vihko, ja hän on tähän mennessä käyttänyt tuntikausia leikaten kuvia vanhoista korteista ja lehdistä. Ihan mahtava idea!

Kotimatkakin sujui hyvin, tosin Naakkaa piti alkaa herätellä Helsinkiä lähestyttäessä - se ei yleensä käy ollenkaan helposti, ja nytkin sain aikaan 5 uutta uneen vaipumista ja sarjan vastalauseita. Viimein hän onneksi heräsi.

Naakka isomummin sylissä: kuvaa on hieman "väritetty" yksityisyyssuojan vuoksi - kuvatuilla on muuten ikäeroa 87 vuotta, ja sattumalta samanlainen vaatetus!

Tänään meillä oli erityisen hauska aamupäivä. Lapset ovat minulla tänä viikonloppuna, ja koska olen laiska, en millään viitsisi lähteä heidän kanssaan itsekseni aamupäivällä ulos. No, whatssap-viestiä kehiin, ja lopulta lapsia ilmaantui pihalle kuusi kappaletta!

Voi sitä juoksun ja riehumisen määrää! Tuntui, että lapsia olisi ollut vähintään 20...Molemmat jälkeläiseni kiipesivät, menivät piiloon (onneksi Touhi vähemmän) ja juoksivat oikein sydämensä kyllyydestä.

On mukavaa, että meidän piha saadaan välillä näin hyvin käyttöön. Kerrostalossa asumisen hyviä puolia on mielestäni juurikin yhteinen piha, jonne oma koti "laajentuu", ja josta voi löytää juttu- ja leikkiseuraa.

Tässä niitä juoksee:

PS: Niskani tykkää edelleen ihan vain makuuasennosta tai tuolista, jossa on korkea noja. Yritän tarjota niskalleni lepohetkiä säännöllisesti.

PPS: Hitsit, lähdenpäs uudelleenkin bussimatkalle tyttäreni kanssa!

PPPS: Pihamme on muuten exäni lapsuuden piha - sitä on kuulemma muutettu moneen kertaan. Tykkään pihassamme, että se on monessa tasossa. Kuva on otettu tasanteelta, jossa kiipeilyteline, hiekkalaatikko ja keinut ovat. Piha päättyy ylämäkeen ja naapurissa on muun muassa pallokenttä.

Jazzia ja sirkushuveja

Syyslomaani on mahtunut kaikenlaista. Se myös on tuntunut menevän hujauksessa ohi, mutta ehkäpä mukaan on mahtunut myös lepoa (ja toki muutama alakuloisempi hetki, kun minulla oli yhtäkkiä aikaa pohtia elämäni epäkohtia, huh).

Eräs hauska asia loman alkumetreiltä oli käynti jazzia kuuntelemassa ystäväni kanssa. Meillä molemmilla on taustalla musiikkiharrastusta, vaikka kumpikaan meistä ei kerkeä tällä hetkellä harrastamaan aktiivisesti.

Täytyy myöntää, etten ole harrastanut minkäänlaisia clubi-iltoja ollenkaan. Oikeastaan en edes tiedä, mitä sellainen on. Nyt käsitä, että siihen liittyy usein live-musiikin kuuleminen :D Toinen tuntematon osa-alue on sitten tuo jazz.

Silti, musiikin kuuleminen livenä on tosi hauskaa. Esiintyvä big band koostui nopean googlailun jälkeen musiikin ammattilaisista - paikalleni näkyivät muuten parhaiten piano ja kontrabasso. 

Selvisi myös, että taidan tällä hetkellä tykätä nopeammista jazzkappaleista enemmän kuin hitaista. Tunnelma oli hauska, vaikka paikan ikäjakauma koostui sillä kertaa  minua ja ystävääni noin 35 vuotta vanhemmista kuulijoista ;) 

Tästä jäi hyvä fiilis! Taidan käyttää useamminkin vapaa-iltojani livemusiikin parissa! Lyhyt oppitunti jazzista ohjasi minut kuuntelemaan sooloja erittäin tarkasti ja taputtamaan niiden päätyttyä. 

Tiistai-iltana kävimme sirkuksessa Naakan ja exän kanssa. Olen ollut sirkuksessa viimeksi lapsena, ja sanoisin nyt, että ainoa miinus huonoselkäiselle olivat hemmetin huonot penkit, joihin on ymmärrettävästi hankala vaikuttaa.

Jongleerausta, josta eniten tykkään, oli suhteellisen vähän, mutta kaikkea muuta kivaa sitäkin enemmän. Akrobaattiesitykset olivat huikeita - erityisesti kolumbialainen ryhmä, joka teki vaikka mitä muodostelmia ylätrapetsilla ilman turvaköysiä.

Naakka kikatti eniten hassuille esityksille kuten hassulle lintunukelle ja pellelle. Hän tykkäsi myös jutuista, joihin yleisö sai osallistua. Esitys olisi Naakan kannalta voinut loppua esim. puoli tuntia aiemmin. Tytsy jaksoi kuitenkin hyvin loppuun asti.

PS. Kiitokset H:lle mainiosta Jazz-illasta! Mennään pian uudestaan!

PPS. Taidanpa taas hankkia jongleerauspallot - tai pyöritellä pystyviikatut sukkani uudelleen palloiksi!

Julistus: "Minä kävelen!"

Minua on viime aikoina vaivannut ärsytys...no, kestän sen, mutta pohdin, miksi eräs ihmisten minulle toistavasti sanoma asia ärsyttää - no okei, suututtaa.

Olen ollut lapsesta saakka kova kävelemään. näin mittalaitteiden ja sähköisten karttojen aikaan päivittäisiä matkoja on ollut suhteellisen helppo mitata. päivämatkoiksi tulee helposti 7-8 kilometriä, kävelen myös töissä.

Parina viime vuonna olen alkanut toistuvasti törmätä siihen, että jos kerron jollekin käyneeni lenkillä tai kävelleeni sen ja sen verran, vastaus on tämä: "Nyt vain otat tuon tavaksi, niin kiloja lähtee!"

Onko se jumalauta niin, että koska olen lievästi ylipainoinen, minun ei oleteta liikkuvan kuin silloin, kun siitä mainitsen. Erityisesti kävelyn kohdalla kommentti on todella raivostuttava, ajattelevatko ihmiset ympärilläni todella niin, että en liiku ollenkaan, siis nimenomaan jaloillani.

Minä, jolle juurikin kävely asfaltilla, lenkkipolulla, metsässä, helteessä ja lumisateessa on ollut henki ja elämä, joudun todistelemaan, että kyllä, teen sitä päivittäin ja mielestäni paljon. Ottaa kyllä pattiin, kun saan näitä "kannustavia" kommentteja, joissa minua kehotetaan aloittamaan päivittäinen kävelyharrastus...

Pystyn nielemään tämän, mutta kyllä se suututtaa. Huhhuh! Ärsyttävää.

Oikeasti rva ei ole tänään ollenkaan vihainen...on syyslomani päivä numero 2.  Minulla ei ole hierontaa lukuun ottamatta mitään kummallista tekemistä. Kotiaskareita toki on, mutta nautin siitä, kun saan puuhastella rauhassa.

Ai niin, onhan minulla ohjelmaa: menen illalla sirkukseen! Exä, Naakka ja minä suuntaamme Sirkus Finlandian esitykseen tänään illalla. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi sirkuksessa käynyt.

Sirkus kävi lapsuudessani jopa kotikylässäni. Ihan pienenä olin katsomassa näytöstä, ja siellä oli norsu - se sama, joka oli Zoolandiassa ja jonka loppu ei ollut kovin hyvä.

Yksi sirkusmuistoni on, kun ikäiseni tyttö sirkuksesta kävi istumassa parilla oppitunnilla luokassamme. Hän oli sirkustaiteilijoiden tytär, ja kotoisin Unkarista, mutta kiertänyt sirkuksen mukana koko elämänsä.

Olisi mielenkiintoista tietää, tuliko hänestä sirkustaiteilija. Koulua hän oli käynyt sen verran, kun äiti oli kotona opettanut. Onkohan hän näytöksessä tänään?

Syysloma!

Olen havainnut, että Naakkaseni, 5, on tullut siihen vaiheeseen, että asioiden sanoittaminen kannattaa. Tarkemmin: hänelle on hyvä kertoa, mitä seuraavaksi, tänään tai tällä viikolla tapahtuu. Jos asiat tulevat yllätyksenä, yllätys on usein negatiivinen.

Tämä on tuottanut haastetta myös minulle, kun olen tottunut rullaamaan omaa ja lasteni arkea eteenpäin tietyllä tavalla jo pitkään. Suunnittelu ja pohdinta ovat kuuluneet minulle, laumanjohtajalle.

Nyt olen opetellut, että kerron suunnitelmistani myös lauman seuraavaksi vanhimmalle jäsenelle. Olen myös miettinyt, auttaisiko jokin havaintoesine ("lukujärjestys", kuvat...) Naakkaa tulevan havaitsemisessa ja toisi hänelle turvallisen olon oman lähitulevaisuutensa suhteen.

Naakka on herkkä ja pohtiva lapsi, samalla kyllä riehupelle, joka tykkää juosta ja pelleillä. Kuulemieni tarinoiden mukaan hän muistuttaa monella tapaa rva:ta lapsena, tosin on suuri mahdollisuus, että hänellä on myös joitakin isänsä suvun piirteitä.

Naakan kanssa on hyvä keskustella muutenkin asioista. Hän jää usein pohtimaan näkemäänsä ja kuulemaansa ja haluaa tietää asioista enemmän. Jos hänellä ei olisi riehuvaa ja käkättävää moodia, olisin huolestuneempi, huolehtiiko hän asioista liikaa.

Naakka hyötyy selvästi siitä, että päiväjärjestys on suurin piirtein samanlainen joka päivä. Tämän tärkeys korostuu mielestäni eroperheessä, koska arkeen kuuluu säännöllisiä siirtymiä (vanhempien tai lasten) kodista kotiin.

Olen iloinen, että Naakan ja Touhin isällä ja minulla on lasten suhteen suurin piirtein samanlainen päivärytmi. Toki erityisesti viikonloppuisin tehdään retkiä, reissuja ja muuta sellaista, ja rytmi vähän rikkoutuu. Ehkäpä on hyväkin pitää yllä pientä valmiutta muutoksiin.

Naakasta rva;han. Ihme kyllä, rva:lla on kerrankin syysloma! Se alkoi tänään ja kestää koko ensi viikon. Suunnitelmissa on yksi päiväretki kyläilemään lähikaupunkiin, muuten erityisiä suunnitelmia ei ole.

Tunnen kyllä olevani pienen breikin tarpeessa, vaikka töissäkin on mukavaa. Hyppy kotoa kokopäivähommiin on ollut mukava, mutta on se ottanut myös voimille. Luulen, että olen viikon kuluttua taas vähän pirteämpi.

Toissailtana kokeilin muuten pitkästä aikaa lankkua (siis se asento :D ) Tavoitteena oli minuutti, ja täytyy sanoa, että ensimmäiset 15 sekuntia olivat ok, loput 45 järkyttävän kamalat! Luulen kuitenkin, että motivoin itseni kokeilemaan tänään uudelleen.

Olen nimittäin tietoinen, että voisin pikkuhiljaa taas alkaa tehdä vähän lihaskuntoliikkeitä edes välillä...tai sitten 1-2 liikettä päivittäin. Katsotaan, miten homma lähtee sujumaan.

Tänään lähden kuitenkin ihan toisenlaiseen rientoon - katsomaan livejazzia klubi-iltaan! Olen oikein tietämätön kyseisestä kulttuurimuodosta, mutta ehkäpä se uusi harrastus lähtee tästä liikkeelle. Onpas jännittävää!

PS: Tässä on syyskuva pikkuiselta joelta lapsuuteni kotikylässä. Koulumatkani kulki aikanaan tästä.

Maanantaipohdintoja

Niskakipu on ollut näin viikon alkajaisiksi harvinaisen pistävää. Työpäivän jälkeen pääsin painelemaan kipeää, oikeanpuoleista kallonpohjaa. Painelu onnistuu vain, jos päätä kääntää samalla vasemmalle.

Ilta on sujunut iisimmin, mutta kyllähän näitä kipuja riittää jokaiselle päivälle. Olen toisaalta aika rutinoitunut kipuun, vaikka välillä ottaa päähän niin pirusti.

Tein muuten eilen tosi pitkän (siis minulle), kuuden kilometrin lenkin yhteen menoon. Olin lasten kanssa vanhempieni luona, ja Touhi oli päiväunilla. Totesin, että on parasta lähteä liikkeelle silloin kun on mahdollista.

Kyseessä on lapsuuden asuinpaikkani, joten tunnen lenkkeilymaastoni todella hyvin. Paikkakunta on pieni mutta eläväinen kylä Kanta-Hämeessä. Kuljin suurimman osan matkaa peltomaisemassa.

Aina tulee väkisinkin mieleen, että entä jos olisinkin jäänyt asumaan tai palannut lapsuuteni paikkakunnalle. Osaisinko asua muutaman tuhannen ihmisen taajamassa? Mitä tekisin työkseni ja millaisessa talossa asuisin.

Jotenkin minun on vaikea kuvitella tätä skenaariota - hassusti tuntuu, että olisin ikään kuin ehtinyt elämässäni pidemmälle, jos asuisin omakotitalossa pikkupaikkakunnalla. Vuokrakolmio kaupunkilähiössä kuulostaa keskeneräisemmältä.

Ehkäpä tykkäänkin olla keskeneräinen. Tänäänkin sain hyvän idean alkaa opiskella erästä kieltä, josta voisi mahdollisesti olla minulle hyötyä työssä - sopivasti myös aloitin eilen illalla Dan Brownin "Alku"- kirjan.

Vaikka kaupungissa on hauskaa, tykkään vierailla lapsuuteni paikkakunnalla. Iän karttuessa olen päässyt sovintoon monien menneisyyteni harmaiden alueiden kanssa. Minulla on lapsuudenkotini ja sen lisäksi kaksikin kyläpaikkaa, joissa voin käydä.

Kyllä minä aina vieraillessani niitä omakotitaloja katselen...tähän asti pelkkä ajatusleikki on kuitenkin riittänyt. En kulje suoraan lapsuudenperheeni viitoittamaa polkua (vaikka sieltä ei kyllä mitään viitottukaan :D ), minulla on omani vähän toisaalla.

PS: Ah, Sorjonen alkoi jälleen - tätä on odotettu!
PPS: aion kyllä tehdä toisenkin pitkän lenkin, kunhan vain pääsen - tänään satoi liikaa.
PPS: Monilla lapsilla on unikaverina pehmolelu - 2-vuotiaani meni eilen päiväunille leikkivasaran kanssa.

Ruokarintamalta kaikenlaista uutta

Olen pidempään suunnitellut kirjoittavani meidän perheen ruokailuista...sitten menin töihin. Nyt tuntuu, että ruuanlaitto pitää nipistää milloin illasta, milloin taas hetkestä, jolloin pamahdamme kotiin kuin pyörremyrsky ja kaikilla on nälkä.

Jääkaappi...joo-o, siellä on pilaantunutta ruokaa - yritän tehdä tsekkauksia ja hoitaa asian paremmin. Se ei aina onnistu. Eivät ne suuhun mene, mutta uhkaavat jäädä jääkaappiin pitkään, pitkään säilytykseen.

Kaupassa käynti tapahtuu myös yleensä kahden väsyneen lapsen kanssa - onneksi nuoremman saa vielä köytettyä rattaisiin kiinni.

Ja siis - oli siinä kotona olossakin haasteita, silloin piti tehdä ruokaa paljon useammalle aterialle. Omat lounaani eivät olleet lainkaan hyvän tavan mukaisia - tai olivathan ne ehkä joskus.

Noin...pääsin logistisista ongelmista. Minä huomasin viime viikolla vaa`alla, että olen kuin huomaamatta lipsunut takaisin muutamaan vanhaan tapaani, ja kerännyt sen ansiosta pari kiloa painoa lisää.

Se on näkynyt mm. siinä, että maha vie enemmän tilaa, kengännauhoja on jälleen vaikea solmia ja olo on muutenkin kurja. Nyt vetäisin ensitöikseni sokerilakon (ei nyt ihan absoluuttinen, mutta melkein).

Sinänsä syömisrytmini on hyvä. Aamusella syön edelleen proteiinijuoman, töihin päästyäni banaanin, rahkan tai jugurtin. Työpaikkalounas on kasvispitoinen ja ravitseva. Jos tulen ilman lapsia kotiin, syön yleensä välipalaksi itse tehdyn smoothien.

Päivällisellä syön sitä perusruokaa ja illalla leipää. Voisihan tuosta nipistää, mutta jos homma toimii noin, en viitsi.

Myös lapset ovat edistyneet ruuan kanssa monessa asiassa. Naakan nirsoilu on vähentynyt valtavasti, ja molemmat siirtyivät viimeinkin muksupuurosta oikeaan...no, edellsien valmistus taidettiin lopettaa :D

Lapsilla kasvisten saannista pitää huolehtia, yleensä se on porkkanaa ja omenaa. Molempien lempiruoka on edelleen purkkihernekeitto. Touhille menee kaikki kuten ennenkin. Eineksiä meillä syödään säännöllisen epäsäännöllisesti.

Minä teen ruokaa - kastikkeita, laatikoita ja keittoja. Laittaisin joukkoon enemmän kasviksia, mutta silloin ruuan koostumus muuttuu ja lapset eivät syö. Kasvikset menevät paremmin raakoina ja pilkottuina annoksesta erillään.

Aina välillä leivotaan - ainakin keksejä ja sämpylöitä. Touhikin pääsi nyt mukaan leivontaan, ja se on hänen mielestään huippua.

Tällaista kuuluu meidän perheeseen ruokarintamalle :)

Lokakuu akvaariossa

Pitkästä aikaa pääsen mieliaiheeseeni akvaarioon: Siellä nyt vilskettä eli toisin sanoen enemmän miljoonakaloja kuin ennen. Hankin viikonloppuna kaksi uutta naarasta ja yhden uroksen, ja sain bonuskalan - hyvin nuoren eli pienikokoisen naaraan.

Platyjen lisääntyminen akvaariossa ei ole edennyt, vaikka niiden pitäisi kaiken järjen mukaan lisääntyä ihan mukavasti. Miljoonakalan poikasia minulla taas on akvaariossa nytkin, tosin intiaaninsulat pitävät huolta, ettei kanta juurikaan kasva, tällä hetkellä on yksi poikanen kasvamassa ja muutama pikkusintti, jotka syntyivät ehkä pari päivää sitten.

Miljoonakalat tuntuvat lisääntyvän, joskaan eivät nimensä mukaisesti niin ainakin jotenkin. Akvaariossani on nyt kovetettu vesi, minkä luulisi olevan hyväksi sekä platyille että miljoonakaloille.

Kotilo-ongelma näyttää olevan toistaiseksi selätetty, petokotilot ovat tehneet tehtävänsä. Kiitoksia vain vinkistä! Seuraavana tehtävänä olisikin tyhjien kotilonkuorten kerääminen altaan pohjalta - toisaalta niistä kenties liukenee kalkkia veteen, mikä on hyvä juttu.

Ylipäätään akvaario-innostukseni säilyy, kun allas jollakin tavalla uudistuu säännöllisin aikavälein. Aina ei tarvitse tulla uusia kaloja, mutta jotakin hauskaa, kuten pallopartalevä, pintakasvi tai koriste on kiva saada.

Hauskinta hommassa on edelleenkin kokonaisuus - se, saako tankin toimimaan kalaston, kasvien ja veden suhteen. Siinä riittääkin haastetta - onneksi tämän altaan (hankittu vuonna 2013) käynnistysvaikeudet ovat jo taakse jäänyttä elämää.

Tänään puuhastelimme akvaarion parissa Touhin kanssa. 2-vuotias on oikein hyvä apuri akvaarion siivouksessa. Hän piteli vesiletkua ja käsisuihkua ja pesi lopuksi kanssani etulasia. Hän myös kommentoi koko ajan, mitä akvaariossa tapahtuu.

Viikottainen rutiini käsittää neljän ämpärillisen vedenvaihdon, kasvien harventamisen sekä kuolleiden lehtien poiston sekä yleensä myös lasien sisäpintojen raaputuksen. Aikaa ei oikeastaan kulu kovin kauan.

Siivouksen lopuksi laitan akvaarioon vedenkovetusainetta. Muita aineita, esim. lannoitteita, käytän hävettävän vähän. Veden kovuutta seuraan viikoittain vesitestillä - no, ainakin melkein viikoittain.

PS. Haluaisin edelleenkin saada ne platyt lisääntymään.

PPS. Naakka tykkäsi pääkallokoristeesta kovasti.

PPPS. Tavoitteita: pakastetoukkia kaloille useammin, vesitestaus viikoittaiseksi rutiiniksi ja sisäsuodatin olisi jo pitänyt pestä.