Ruuhkavuodet, osa 1, mikä tekee kiireen

Kun kiireisistä vuosista perhe- ja työelämässä (ja vähän muuallakin) alettiin puhua ruuhkavuosina, tykästyin sanaan heti. Sana kuvaa mielestäni hyvin minun ja perheeni päivittäistä härdelliä. 

Meillä ei itse asiassa ole edes isoja harrastuskuvioita, koska kumpikaan lapsi ei ole vielä tykästynyt johonkin lajiin/lajeihin mitenkään kovin intensiivisesti. Siitä huolimatta päivät ovat täysiä. Se tarkoittaa sitä, että arkisin kello soi 6.30 ja suljen iltalukemiseni kirjankannet viimeistään 22.30. 

Aamut ennen töitä, koulua ja päiväkotia sujuvat sinänsä pääasiassa hyvin. Ongelmia tulee, mikäli kolmasluokkalainen on kadottanut koulutarvikkeita (tai ajantajun) tai eskarilainen on noussut väärällä jalalla sängystä ylös.

Päivällä jakaudumme eri paikkoihin, kunnes tulee iltapäivä. Eskarista haku menee välillä tiukoille, varsinkin jos minulla on töissä kokous, joka venyy. Eskarilaisen suu menee mutrulle, mikäli haen liian myöhään ;) 

Kolmasluokkalainen saapuu "omia teitään" koulusta. Kun minä saavun eskarilaisen kanssa, olen ottanut tavakseni juoda rauhassa kupillisen kahvia, joskus kaksi. Vasta sen jälkeen alan valmistaa ruokaa. Samalla valvon kolmasluokkalaisen läksyjä ja toivon ettei tule läksyraivaria - niitä ei ole ollut kuukauteen.

Sen jälkeen minulla on usein pyykki- tai siivoushommia. Lapsilla kavereita kylässä tai lapset ovat itse kavereilla kylässä. Kaupassa käyntikin on yleinen juttu. Tämä kaikki jatkuu, kunnes kello on 19.00. Silloin alkaa lasten iltapala. Iltatoimet ovat pitkälliset, ja kumpikin lapsi tapaa hangoitella vastaan.

Mikä meillä vetää aikataulun tiukaksi? Jos tulee virallisten paperien täyttämistä tai laskujen maksua - niihin ei arkipäivisin meinaa riittää aikaa. Päiväkodista tai koulusta tuleva viestintä, jossa aikuisen pitää tehdä jokin juttu (pahimpia ovat jonkin tavaran ottaminen mukaan tai kyselyn täyttäminen). 

Ehdoton aikataulukriisi syntyy, kun lapsi sairastuu. Silloin paletti ja seuraavien päivien suunnitelmat menevät uusiksi. Pienempi aikatauluongelma (ongelma sekin) on, jos lapsi pitää hakea kaverilta. 

Tiukkaa aikataulua lupaa myös jonkin kotona tärkeän laitteen rikkoutuminen (korjaaminen, uuden osto...) tai muu projekti, joka vaatii esimerkiksi useamman illan. Minulla on juurikin erilaisia oikein vanhoja laitteita, jotka potentiaalisesti rikkoutuvat lähiaikoina, apua!

Yleisesti ottaen kiireasioista on selvitty, mutta välillä toki toivoo hieman enemmän väljyyttä arkeen. Sitä tulee varmaankin lähivuosina, kun Touhinkin voi jättää yksin kotiin vähäksi aikaa. Nyt jää toki kotiin Naakan kanssa esimerkiksi kauppareissun ajaksi. Pidemmät ajat ovat varmasti asia, joka tapahtuu lähivuosien aikana.

Pohdintaa lauantain alkuun - Sofian maailma

Yksi minua ärsyttävistä asioista elämässäni on, etten saa selän kipuilua kuriin. Aina joku kohta lantiosta niskaan kipuilee ja on järkyttävässä jumissa, useimmiten monta kohtaa yhtä aikaa. Nyt kipu on keskittynyt alueeseen lavoista ylöspäin.

Olen käytännössä koko aikuisikäni etsinyt keinoja saadakseni selän parempaan kuntoon. Nykyäänkin jatkan duunia, joka tuntuu useimmiten toivottomalta. Harrastan uintia, pilatesta ja lenkkeilyä. Kotona olen ottanut käyttöön kahvakuulan.

Myönnän, että olen välillä todella kateellinen, kun joku sanoo saaneensa sillä ja sillä treenillä selkänsä kuntoon. Minun tuntuu olevan loputon työmaa, joka lyö itsensä lukkoon sekä siitä että tekee jotakin että siitä ettei tee mitään :D 

Kun treenaa, siitä tulee endorfiinia ja hyvä olo. Harmillista on kuitenkin, että kipu ja jumitus vain jatkuvat. On henkisesti raskasta, kun aina on jäykkä olo ja johonkin sattuu. Tuntuu, että teen koko ajan liian vähän ja väärin ja olen muutenkin huono ihminen. 

Sitten muihin aiheisiin (oikein uutismainen lausahdus). Yksi kollega kertoi kuunnelleensa äänikirjana loppuun Sofian maailman. Minulle tuli into tehdä sama. Koska en kauheasti välitä äänikirjoista, lainasin teoksen kirjastosta.

Sofian maailma on  nuortenkirja, joka käy läpi koko länsimaisen filosofian historian. Se ei ole nopeaa luettavaa ja meinasin aluksi antaa periksi jo Sokrateen ja Platonin välissä. Päätin kuitenkin jatkaa, ja nyt olen saavuttamaisillani keskiajan.

Suosittelen Sofian maailmaa sekä uutena teoksena että sellaisille, jotka ovat ehkä lukeneet sen nuorena. Kirjaan palaaminen on ollut itselleni kiehtovaa, koska elämänkokemus vaikuttaa asioiden pohdintaan :)

Sää ei nyt ehkä tänä viikonloppuna ole ihan ideaali. Minulla olisi pieni suunnitelma lähteä lasten kanssa katsomaan esimerkiksi jotakin museota/näyttelyä. Meillä viikonloput alkavat kuitenkin verkkaisesti, joten katsotaan nyt, mitä tehdään.

Minulla olisi yksi yhdistysasia hoidettavana. Olen huomannut, ettei ns. byrokratiahommia ole yhtään kivaa tehdä viikonloppuna. Dilemma vain on, että arkena ei asioiden hoitamiseen tahdo olla aikaa. Aika usein olen kyllä huomannut, että etukäteen surkuttelemani hommat ovat 5-10 minuuttia vaativia ;)

PS. Yksi kahvakuulaliike oli olevinaan hyvä, mutta eikö se lukkiuttanut niskan molemmat puolet kallonpohjia myöten. Kiva fiilis, kun piti käydä nukkumaan ja rentoutua.

PPS. Sofian maailma on myös oikein hyvä keskittymisharjoitus. Huomaan, että keskittymisessäni on alkuun ongelmia, mutta kun huijaan itseni alun ohi, minulla on oikein mukavaa.

PPPS. Jos sade keskeytyy, haluan kuitenkin tehdä pitkähkön lenkin.

Joukkueurheilua ja lemmikkien kuulumisia

 Olin todella ilahtunut, kun Naakka tuli yhtenä päivänä kotiin tyytyväisenä :) No, on hän useampanakin päivänä tyytyväinen, mutta nyt oli ollut liikuntaa ja he olivat käyneet kauempana pelaamassa salibandya. Naakka ja joukkuelajit ovat yleisesti ottaen tulenarka yhdistelmä.

Naakka ei oikein tykkää isoista porukoista. Ehkä niissä on liikaa hälyä ja 10-vuotiaiden sosiaalisia kiemuroita. Kaiken kaikkiaan homma, siis koulunkäynti luokkahuoneen ulkopuolella, sujuu onneksi jo paremmin.

Naakka murehti etukäteenkin salibandya, eikä unikaan oikein tullut. Yllätys olikin suuri, kun "ainoastaan" harjoittelu oli ollut tylsää, mutta pelaaminen kivaa. Oppilaat oli onneksi jaettu pieniin peliporukoihin, ja Naakan ryhmään ei tullut henkisesti tai fyysisesti aggressiivisia oppilaita.

Onnistunut ryhmäliikuntakokemus on upea asia. Omat kouluaikojen kokemukseni jäivät valitettavasti pääasiassa negatiiviselle tasolle. Suositut tytöt valitsivat joukkueet, ja jos en ollut viimeinen, olin toiseksi viimeinen. Se siitä, pääasia ettei tuollaista ole käynyt Naakalle.

Minulla on viikonloppuna vuorossa lemmikkieläinhommia. Sauvasirkkojen terra pitää siivota. Täytyy myös laskea sirkat ( :D ), niitä näyttää olevan aika monta. Olen kyllä joskus pohtinut, että onkohan heillä jokin 365-kello, kun aika tarkkaan elävät tasan vuoden ennen kuin kuolevat. Vuosi onkin sauvasirkkojen elinajanodote. 

Akvaario on muuten vain vedenvaihtoa vailla....ja etulasien putsausta, jotta tankkia olisi hieman miellyttävämpi katsella. Pintakasvit ovat vallanneet alaa ja akvaario on hämärä. Niin, onpahan ainakin tekemistä, otan ehkä kuvan akvasta, kun siivous on valmis.

Gerbiilit eivät ole aiheuttaneet viime aikoina huolia - väliverkko on pitänyt. Se kiukuttaa kyllä Puolukkaa, Sahpania ja Albia, ja murtautumisyritykset ovat päivittäisiä. Tänään ulkoilutusvuorossa ovat Puolukka ja Albi, ulkoilualueena toimii edelleen keittiön lattia.

PS. Meidän täytyy hankkia kotiinkin uusi sählymaila, kaikkein pienin on jo liian pieni jokaiselle.

PPS. Eläimiin liittyvät siivoushommat ovat suosikkejani, vaikka työtähän se teettää.

PPPS. Laskelmieni mukaan Puolukka täyttää toukokuussa kaksi vuotta. Sahpan ja Albi ovat samassa tilanteessa vasta marraskuussa. 

Pelaaminen elämässäni - aikuisten ja lastenkin

Olin ehkä ykkösellä, kun näin ensimmäistä kertaa tietokoneen. Meille tuli C64, kun olin ehkä kakkosella. Kolmosella sain pitkän kinuamisen jälkeen Nintendon, NES-pelikonsolin. Pelaaminen kiehtoi minua lapsena.

Tuolloin suurin osa lapsista ei olisi jaksanut pelata kellon ympäri - pelejä ei voinut tallentaa ja suurin osa niistä oli edetessään niin vaikeita, ettei niitä käytännössä voinut päästä läpi. Tosin pääsin Super Mario Bros -pelin läpi hirveällä tahkoamisella (ja muutamilla salareiteillä).

Pelasin muistaakseni 8-luokkalaisena pc:llä vielä jotakin, ainakin Raymania, mutta minulla ei ollut kavereita, jotka olisivat olleet kiinnostuneita pelaamisesta. Niin se vain jäi. 

Nyt aikuisena meillä on Nintendo Switch -pelikonsoli. Aikaa pelaamiseen, siis omaani, on supervähän, mutta minua kiehtoo pelailla aina välillä. Ostan kuitenkin joskus uusia pelejä. Pelisarjamakuni on aika retro, Mariot, Donkey Kongit ja Zeldat ovat suosikkeja.

Mitään pelottavaa tai väkivaltaista en uskalla pelata, eli K12 on minimi niin peleissä kuin leffoissakin ;) Miksi sitten tykkään pelata? Olen aina tykännyt hienoista grafiikoista. Nykypäivänä ne ovat todella hienoja. 

Minua kiehtovat pelit, joissa saa tasohypellä, ratkaista ongelmia ja taistella sopivassa suhteessa. Jälkimmäisestä tykkään ehkä vähiten. Jos en millään älyä jotakin kohtaa, katson Youtubesta ;) Välillä en pelaa kuukausiin, joskus vähän pienemmin väliajoin.

Koska minulla on edes jonkinlainen pelihistoria, en suhtaudu  negatiivisesti myöskään lasten pelaamiseen. Pelit kehittävät monenlaisia taitoja, ja peliaikaa täytyy myös oppia säätelemään - toki se on vanhemman vastuulla.

Kerroin jo aiemmin meidän vierailusta Assembly Winterissä - nyt suunnitellaan jo kesä-Assemblyille osallistumista. Siinä kyllä menee raja, että minä ostaisin lipun to-su ja yöpyisin paikan päällä :D 

Mutta Zeldasta. Kai minua kiehtoo myös tietynlainen keskiaika- ja hirviöt -teema, koska olen harrastanut aikuisiälläni fantasiakirjallisuutta aina joskus. Zeldat ovat sen verran vaikeita, etten ole tainnut päästä yhtäkään peliä kokonaan läpi.

Ori and the blind forest etenee, mutta hyvin hitaasti. Se on grafiikaltaan ja äänimaailmaltaan mahdottoman kaunis, mutta pirun vaikea tasohyppelypeli. Jos joskus saan 50% suoritettua, pidän kyllä kakkukahvit.

Tällä hetkellä minulla ja lapsilla on hieman erilainen pelimaku, mutta Touhi kiinnostui hieman Zeldasta ja halusi oman pelin. Katsotaan, onko peli liian pitkä ja vaiheikas hänelle vai saavuttaako hän päämäärän minua nopeammin. Sekään ei olisi ihme.

 

Sananen jätteiden lajittelusta

Olin eilen illalla liikkeellä klo 19. Sain huomata, että ei ollutkaan ihan pimeää :) Valo on monella tavalla mukava asia, vaikka lukeudunkin myös syksyn pimenevien iltojen faneihin. Miinuspuoli - pitää ehkä siivota pölyjä vähän tarkemmin.

Olen viime aikoina pohtinut maailman meriä ja muita vesistöjä, muovia ja mikromuovia. Kiukuttaa, kun se muovi olisi kyllä mahdollista pitää poissa vesistöistä. Sehän tulee myös omaan ruokapöytään, kun kaloista löytyy mikromuovia.

Olin myös työn puitteissa vierailulla jätevoimalassa. Kurkistin valtavaan bunkkeriin, joka oli täynnä sekajätettä polttoa odottamassa...sitä kaikkein kalleinta prosessoitavaa. Ongelma on, että sekäjätteessä on paljon sellaista, joka ei sinne kuulu. Sen erottelu maksaa.

Lajitteletko sinä jätteitä?

Minä olin kiinnostunut jätteiden lajittelusta jo melko nuorena. 2000-luvulla ei muovin keräys ollut oikein mahdollista, mutta lajittelin metallin, paperin, kartongin, biojätteen jne... Nykyään, kun muovin voi kierrättää omassa taloyhtiössä, sekajätettä tulee melko vähän.

Ehkä hankalimmaksi lajiteltavaksi on tullut vaatejäte - jäteastia saisi löytyä myös omasta talosta. Koronan aikaan vaatekaupatkaan eivät ottaneet vaatejätettä vastaan. Tässä minulla on eniten petrattavaa. 

Myöskin biojätettä meillä tulee liikaa - olen kyllä viime vuosina onnistunut vähentämään myös sen määrää muu muassa tuunaamalla tähteistä uusia ruokia sekä yksinkertaisesti päivillä, joina syödään lähinnä ruokien loppuja.

Naakka ja Touhi ymmärtävät aika hyvin, mihin mikäkin roska tulee viedä. Jos he eivät keksi itse, he kysyvät. Ongelmia on lähinnä siinä, että roska ylipäätänsä päätyy johonkin jäteastiaan eikä esimerkiksi jää lojumaan olkkarin lattialle :D 

Yksi jätteiden lajittelun ongelma on tila. 1980-luvun alussa rakennetun talon tiloja ei kyllä ole missään nimessä suunniteltu siihen, että jätelajeja on useampia. Meillä on keräyspaperi ja kartonki vaatehuoneessa.

Keittiöön mahtuvat muovi, bio, metalli ja lasi. Asunnon ainoa sekajäteastia on vessan roskis. Soisin myös sekajätteen olevan keittiössä, mutta tilaa ei yksinkertaisesti ole. Sovimme onneksi sekaan ja lajittelu voi jatkua :) 

 

Astmalääkitys - viimein kunnossa!

Näppiksen odottelu jatkuu. Asiat ovat soljuneet ihan hyvään tahtiin, vaikka talven ote ei ole vielä irronnut. Aurinkoa olemme kuitenki saaneet, ja ilokseni kevään kasvu on joidenkin huonekasvien osalta alkanut. Kohta saa lannoittaa.

Olen viime päivinä pohtinut kroonisia sairauksia. Käytännössä minulla ei ole edes kovin pahoja - tällä hetkellä. Iloitsen, kun astma on viimein saatu hoitotasapainoon. Siinä kului useita vuosia. Eri lääkkeitä kokeiltiin huonolla menestyksellä. 

Sitten löytyi ilokseni Innovair-lääke, jossa on avaava ja hoitava lääke samassa. Sitäkin menee isolla annoksella aamuin ja illoin. lisäksi minulla on Pulmicort, joka on tablettimuotoinen ja se menee kerran kerran päivässä.

Suurin parannus elämässäni on, etten yski koko ajan. Ainoastaan kylmimmät pakkasjaksot ovat hankalia. Kesällä pääsen kokeilemaan, ovatko henkitysvaikeudet helteillä yhtä pahoja kuin ennen.

Pystyn myös nykyään juoksemaan hippaa lasten kanssa. Eilen menimme hieman herkuttelemaan lähikulmien italialaiseen ravintolaan. Touhi halusi juosta kilpaa, ja minä pystyin siihen - mikä parannus edelliseen <3 

En myöskään enää hengitä raskaasti esimerkiksi puhuessa. Jouduin lopettamaan aikanaan lukemisen lapsille kokonaan, kun happi ei vain riittänyt. 

Kävelyvauhtinikin on muuttunut nopeammaksi - se hidastui vaikeina vuosina merkittävästi. Toki tykkään myös katsella ympärilleni kävellessä, eli ihan maksimivauhtia en edes halua ellen yhtäkkiä huomaa olevani samperisti myöhässä ;)

Edellisistä vuosista...täytyy sanoa, että elämä meni vaikeaksi. Fyysisiä ongelmia piti paikata henkisellä tsemppaamisella. Astmaoireet eivät näy kamalasti ulospäin ja jouduin myös peittelemään niitä, koska astmaoireinen on pääasiassa virallisesti työkuntoinen.

Kärsin myös, kun kävely meni vaikeaksi. Olen aina tykännyt kävellä ja kuunnella musiikkia tai pohtia omiani. Oli myös vaikeaa, kun painonhallinta meni entistä hankalammaksi, kun en pystynyt liikkumaan kuin vähän ja hitaasti.

Minulla on siis monta syytä olla iloinen, kun lääkitys löytyi. Yleensä se löytyy nopeammin, minun kohdallani piti venkslata pitkään. Olen täysin riippuvainen lääkityksestä, mutta toivottavasti lääkkeiden riittävyys pysyy sellaisella tasolla, että minäkin pysyn henkissä :) 

Astmani on onneksi pysynyt vain rasitusastmana. Asunnossa, jossa on lemmikkejä ja eläinpölyn lisäksi meillä pöllyävät esimerkiski gerbiilien heinät ja kuivikkeet, olisi kyllä allergeeneja. Onneksi myöskään hajusteet eivät aiheuta suurempia ongelmia toistaiseksi.

Luistelua ja yökylää

Uutta näppäimistöä odotellaan edelleen, ja julkaisut pysyvät kuvattomina. Tämä häiritsee minua hieman. Ehkä kuitenkin lähinnä siitä syystä, että kun totun jonkin asian olevan tietyllä tavalla, on todella häiritsevää, jos asia pitää tehdä toisella tavalla.

Viikko on ollut varsin vauhdikas. Tällekin päivälle odotellaan vieraita, tosin vasta muutaman tunnin päästä. Olemme lähteneet luistelemaan kahtena iltana. Se on vähän työn takana, kun suojasäällä on ollut pakko valita kenttä, jota jäädytetään. Se ei ole ihan lähellä.

Idea oli molemmilla kerroilla kokeilla mailoja ja kiekkoja, jotka lapsille hankittiin. On kuulemma niin, että lapsi vähän "unohtaa" luistelun vaikeuden, kun keskittyy pelaamiseen. Tämä toteutui ainakin osittain. Pyllähdyksiä tuli paljon, mutta aina vain jaksettiin nousta ylös.

Luulen, että myös tulevalla viikolla on mahdollisuus luistella iltaisin. Kevään voimistuessa ulkojäämahdollisuus pienenee päivä päivältä, joten nyt kannattaa luistella :) 

Sekä Naakka että Touhi ovat tällä hetkellä yökylässä. Odotan heitä palaaviksi lähituntien aikana. Naakka meni ystävänsä luokse jo "konkarina", eli oletin hänen pysyvän kylässä koko yön, kuten onkin tapahtunut :) Yökylässä on ainakin leikitty ja syöty herkkuja.

Touhi puolestaan meni ensimmäistä kertaa yökylään samassa rapussa asuville ystävilleen. Luulen, että yökyläpäätökseen vaikutti, että oli pakko päästä tasoihin isosiskon kanssa ;) Luvasssa oli ainakin leffaa ja herkkuja.

Mikäli Touhi ei olisikaan halunnut nukkua yötä pois kotoa, olisi ollut mahdollisuus tulla kotiin mihin aikaan tahansa. Touhipa kuitenkin jätti tulematta, eli mitä ilmeisimmin kaikki oli sujunut ihan hyvin. Kyllä ne lapset vain kasvavat.

Minä itse olen epätoivoisesti raivannut kaappeja. Ylimääräistä tavaraa on jälleen kertynyt, pääasiassa lasten pieneksi jääneitä vaatteita mutta kyllä muutakin. Naakan pieneksi jääneille vaatteille minulla on onneksi ottaja. Ongelma on vain, että vaatteet päätyvät uudelle omistajalleen kuukausien päästä, kun näemme.

Nyt alkaa tuntua, etten enää jaksa myydä tavaroita kuin satunnaisesti. Työelämä ja myyntipaikka lastenvaatekirppiksellä ei vain yksinkertaisesti sovi minulle samanaikaisesti. Lisäksi, myymättä jääneille vaatteillekin pitää tehdä jotakin...

Onko minusta haikeaa luopua? Kieltämättä usein pieneksi jääneitä vaatteita käsitellessä tulee haikea fiilis - muistoja lapsista hieman pienempinä. Toisaalta, vaatteesta luopumisen jälkeen ei onneksi ole tullut fiiliksiä, lähinnä helpotus tyhjentyneistä hyllyistä.

PS. Olen ylpeä, kun yhteisiä luisteluiltoja on saatu mahdollistettua - toisaalta hiihto on jäänyt. Ehkäpä yksi talviurheilulaji talvessa on jo hieno juttu.

PPS. Katsotaan, mitä Touhi sanoo yökylästä kotiuduttuaan :) Luulen että hän on iloinen ja ylpeä.

PPPS. Jospa saisin tänään edes yhden kaapinhyllyn tyhjäksi.