Rouva Niskanen

Olin alkuviikosta varsin stressaantunut . Itse asiassa, keskiviikkoon mennessä olin jo sitä mieltä, että iso pyörä lähtee liikkeelle: tulee taas uupumus, pitkä sairausloma, kaikki on pilalla jne. Olin sitä mieltä, etten ainakaan jaksa mennä psykoterapiaan. Onneksi menin. Sain siellä eriteltyä yhteensä neljä stressinaihetta. Jos olisin miettinyt yksin, olisin saanut aikaan vain epämääräisen ajatuspyörremyrskyn. Löysin myös muutamaan asiaan ratkaisun, ainakin väliaikaisen.  Ennen kaikkea, sain tsemppiä ja ymmärrystä. Sain kuulla, että on ihan normaalia hermostua, kun on monta hermostumisen aihetta. Totesin itse, että minun pitää jälleen opetella ymmärtämään ja arvostamaan itseäni enemmän.  Sen jälkeen olen ollut astetta rauhallisempi ja priorisoinut levon ja mukavat asiat mahdollisuuksien sallimissa rajoissa (olen jopa vähän rikkonut rajoja ;) ) Asioiden saaminen oikeisiin mittasuhteisiin on ehdottomasti ollut viikon paras asia. Uskon, että lähden seuraavaan viikkoon hivenen par...

Marraskuu - se tuntuu menevän aina niin nopeasti, etten kerkeä hahmottamaan asiaa. Töissä on kiireinen kausi ja kaiken maailman menoja siihen päälle. Sen lisäksi pitäisi alkaa suunnitella joulua - siis käytännössä joululahjoja lapsille. Asia on jo jollakin tavalla polkaistu käyntiin, mutta lähinnä niin, että olen saanut apua asiaan. Ehkä ei pidä olla näin vaatimaton. Minulla on tekeillään lahja, jonka valmistan itse. Tällaista ei olekaan tapahtunut vähään aikaan! Varsinaiset lelulahjat ovat hahmottuneet lapsille, mutta Touhille tarvitsisi ehkä vielä jotakin. Ei sillä, että hän todella tarvitsisi juuri mitään :D Toisaalta, on mukavaa muistaa lapsia leluilla vielä, kun se on mahdollista. Itse asiassa , ensimmäiset glögit ja joulutortut on nautittu. Ne nautittiin viime maanantaina kun meillä oli ystävä kylässä. Olen säännöllisesti harrastanut arkikyläilyä, se on varsin hauskaa ja vie ajatukset kivasti pois töistä. Viikonloppuisin olen usein niin väsynyt, etten jaksa aikatauluttaa lauanta...

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aikamoista kangertelemista. Välillä näitä aikoja elämässä tulee, mutta eipä niitä juuri kukaan toivo. Mitään kovin vakavaa ei ole sattunut, astmani vain on mennyt pahaksi, ja aiheuttanut ongelmia, vähän isompiakin. Astma on ollut melko hyvässä hoitotasapainossa pitkään. Nyt kuitenkin, elokuisen flunssan jälkeen, on ilmeisesti tulehdus jäänyt jäytämään keuhkoja. Homma meni siihen, että yskin melkein taukoamatta ja keuhkot eivät kestäneet yhden porrasvälin kävelemistä, siis ylöspäin. Minulle tuli 7 päivän kortisonitablettikuuri. Se ei valitettavasti tehonnut, vaan muutamassa päivässä olin taas samassa tilassa. Kortisonikuuri piti aloittaa uudelleen. Se loppui eilen, ja nyt toivon sormet ristissä, että se tehoaisi. Kun astmani pahenee , olo on todella ikävä. Käytännössä istuminenkin alkaa painaa keuhkoja, mikäli nojaa vähän. Yskiminen on todella tylsää. Käveleminen hidastuu. Pienikin ylämäki on katastrofi.  Kortisonitabletit auttavat aika nopeasti, ...

Uutisotsikot Ruotsin jengilevottomuuksista ja samankaltaiset, joskin lievemmät, myös Suomessa, ovat osuneet varmaankin kaikkien katseltavaksi viime kuukausina. Olen itsekin juttuja lukenut ja pohtinut ilmiötä. Eihän sellaista ole kiva edes lukea, että asiat ovat huonosti. Olen kuitenkin lapsesta saakka tykännyt seurata uutisia ja ilmiöitä. Ehkä, jos haluan syvemmin pohtia asioita, en tee päätelmiä iltapäivälehtien julkasuista, sillä tykkään hivenen syvemmästä analyysista. En myöskään kuulu niihin, jotka sinänsä ahdistuvat uutisten seuraamisesta. Jos ahdistuisin, minusta olisi ihan ok olla seuraamatta. Pidän myös siitä, että asioita nostetaan pöydälle. Kun ihmisten hyvinvointi on kyseessä, ei ole oikea paikka hyssyttelylle. Toisaalta, joskus tuntuu että varsin tyhmät ihmiset tykkäävät ladella "tämä on vapaan kasvatuksen tulos" - kommentteja tietyille somealustoille. Käsittääkseni vapaa kasvatus oli ideologia 1960 - ja 70-luvuilla. Hieman karrikoiden voisin väittää, että tämän...

  Olen viime aikoina joutunut pohtimaan paljon omaa jaksamistani. Se on yllättävän hankala ja monitahoinen kysymys. On hankalaa saada kiinni, miten sitä jaksamista oikein pitäisi pohtia...ja mitä konkreettista pitäisi oikeasti tehdä. On selvää, että itseltään ei pidä vaatia mahdottomia. Tunnistan itsestäni ajatusmallin, jonka mukaan minun täytyy suoriutua kaikesta hyvin. Ei kuitenkaan ole realistista, että kaikki menisi just nappiin, vaan täytyisi hyväksyä, että kaikesta ei voi suoriutua täydellisesti. Ainakaan ei pitäisi miettiä, että oma ihmisarvo on kiinni siitä, että pyrkii täydellisiin suorituksiin eikä sitten yllättäen aina onnistu. Arvatkaa vain, pesiikö tämäkin ajatusmalli minussa. Toivottavasti nyt edes joissain muissakin ;)  Joka tapauksessa , kun yleensä pohdin tässä vaiheessa, mitä kaikkea seuraavana vuonna saisin aikaiseksi, jätänkin tänä vuonna tämän listan tekemättä. Se ei tunnu kovin merkittävältä juuri nyt. Vuosi voi olla ihana muutenkin. Olen kivasti saanut v...

Pääsin pitkästä aikaa viettämään vuorokauden hotellissa aikuisseurassa. Alkusuunnitelmana oli lähteä Tampereelle, mutta tapahtuma, johon olin menossa, peruuntui. Helsinkiläiselle Helsingin keskusta on sitäpaitsi varsin vaivattoman matkan päässä, joten mikäs siinä :D En ollut koskaan yöpynyt Hotelli Tornissa. Bar Ateljeessa olen käynyt joskus muinoin ennen lasten syntymiä. Huone sijaitsi 10. kerroksessa, ja täytyy sanoa että näkymät olivat upeat. Huone oli oikeastaan yhden hengen huone, mutta hyvin sinne kaksi mahtui. Reissuun mahtui päivällinen Strindbergillä (en ollut hokannut että siellä on myös ravintola) sekä hieman istumista Tornin cocktailbaarissa, mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Tosin sieltäkin palauduttiin huoneeseen jo ennen iltakymmentä. Täytyy sanoa, että pieni maisemanvaihdos piristää! En sinänsä koe lapsiani rasitteeksi, mutta kun viettää jonkin aikaa erossa, on taas mukavampaa olla yhdessä. Kenties tämä on totta molemmin puolin.  Muuta miinusta reissuun ei mahtunut...

Viikkoon on taas mahtunut paljon. Olen ollut töissä työpaikalla, ja näillä näkymin olen siellä jatkossakin. Hieman on pää pyörällä muutoksista, ja on taas pitänyt totutella uudenlaiseen todellisuuteen. Touhin korva- ja nielurisa-asiaan tuli taas päivitystä. Emme sentään ole olleet kipeänä, ja eiväthän ne korvat vaivaa, jos ei tule flunssaa.  Joka tapauksessa, korvaklinikalta soitettiin. Sovimme, että asiakkuutta jatketaan vuoden loppuun asti, eli ei tarvitse edetä lähetteellä (mikä onkin kokemuksemme mukaan yli puolen vuoden keissi) vaan toimitaan heti, jos tarvitsee toimia. Nielurisa oli todettu suureksi, mutta toisaalta poika on saattanut kasvaa ja nielurisalla on enemmän tilaa. Touhi itse on ollut tänä keväänä todella terve poika - ei kyllä ihmekään, kun juuri missään ei sairasteta juuri mitään. Elämme tietyllä tavalla samassa tylsistymisen tilassa kuin aiemminkin. Päivät kyllä täyttyvät tekemisestä, mutta mieli ei enää jaksaisi elää koronaympäristöss...

Touhi , elokuussa 4 vuotta, on varsin hauska pieni poika. Hän elää keskellä leikki-ikää. Olen huomannut, että hän leikkii paljon enemmän mielikuvitusleikkejä kuin Naakka on leikkinyt. Mielikuvitusleikeissä seikkailevat varsinkin rosvot ja poliisit. Touhilla on legopoliisiasema, jonka joulupukki toi hänelle viime jouluna. Sitä oli kiire päästä kokoamaan. Se ja aiemmin saatu legopaloasema ovat olleet Touhin suosikit. Kerran Touhia kiukutti illalla. Ongelmana oli, kuten yleensä, iltatoimet. Menin Touhin leikkien luokse taskulampun kanssa. Kerroin, että vaikka hän menee iltapuuhiin, paloasemalla valvotaan. Asetin taskulampun paloaseman taakse, jolloin näytti kuin paloasemalla olisi ollut valot. Tämän jälkeen valo on ilmestynyt joko poliisi- tai paloasemalle monena iltana viikossa. Kävelin tänään pitkästä aikaa puutarhapalstalleni. Edellisestä käynnistä on pari viikkoa, ja sitä ennen en käynyt tsekkaamassa palstaa moneen kuukauteen. Syksyllä, marraskuussa, istutin noin 30 kukk...

Olen pohtinut , miksi en ota kehoituksia olla kulkematta mihinkään niin raskaasti. Noudatan, mutta en toistaiseksi kriisiydy. Olen usein kirjoittanut blogiini, mitä asioita en ole tehnyt ikäisteni tahdissa. Nytpä minulla on asia, jonka olen jo kokenut. Olin 2009-2012 niin huonossa kunnossa kipujen ja erityisesti huimauksen takia, että minun piti pysyä lähinnä kotioloissa. Kiersin lenkkinä korttelia, ja jos minun tarvitsi tehdä jokin hankinta, jouduin suunnittelemaan homman huolella, koska liikkeellä kaikki energia meni huimauksen kanssa olemiseen. Olin tuolloin työikäinen, eli minun olisi kuulunut tehdä jotakin muuta ja varsinkin olla jossakin muualla. Katsoin sivusta, kun ikätoverini reissasivat, kävivät töissä ja pystyivät harrastamaan kaikenlaista kodin ulkopuolella ja porukassa vapaa-ajallaan. Minä opin sen sijaan , kuinka päivärytmi (vuosiksi) on luotava kodin seinien sisäpuolella. On tehtävä sitä, mikä on mahdollista, ja suojeltava itseään ikäviltä ajatuksilta. Aina se ei...

Olen havainnut , että moni pienten lasten kotona oleva huoltaja kokee olevansa yksinäinen...ja samalla välttelee kaikenlaisia vanhempaintapaamisia kuin ruttoa. Tämä on tietysti vähän provokatiivinen aloitus, se ei ole kuitenkaan tarkoitukseni. Kaikille eivät MLL:t ja sen sellaiset edes sovi - osalla on jo valmiiksi sen verran kotona olevia kavereita, että päivät sujuvat hyvin. Huom. kirjoitukseni perustuu suuren kaupungin tilanteeseen - toisaalta, olen havainnut, että täälläkin on paljon yksinäisiä. Kun Naakka oli 6 kuukautta vanha, muutimme kokonaan uudelle alueelle. Minulle ei ollut kerennyt muodostua yhteisöä edellisellekään aluelle, koliikkivauvan kanssa ei jaksanut sosiaalistua.  Uudella alueella , jossa asumme edelleenkin, toimi sekä leikkipuiston kerho että MLL:n kerho. Sen sijaan kauppakeskus tms. puuttui kokonaan. Muut käyntikohteet olivat Alepa, R-kioski ja apteekki.  Päätin, että samassa tilanteessa olevien vanhempien tapaaminen on meille hyväksi...

Palautuminen keskenmenon jälkeen ja hyvinvointi muutenkin - siinäpä mukavan laaja aihe. Ihan fyysisesti kehoni näyttää palautuneen keskenmenosta hyvin. Kontrolliraskaustesti neljän viikon jälkeen oli negatiivinen ja menkatkin ilmaantuivat pari päivää sen jälkeen. Niissäkään ei ollut mitään ihmeellistä - ei verenhukkaa eikä tavallista suurempia kipuja. Tuntuu, kuin olisin palannut nollatilanteesta nollatilanteeseen. Fyysisessä kunnossa on vielä korjaamista. Jo ihan lenkkeily väsyttää edelleen, ja sitä pitäisikin tehdä joka päivä. Lihaskuntoharjoitteetkin tuntuvat edelleen raskailta, mutta toisaalta en ole kuntoillut joka päivä, kuten tein aiemmin syksyllä. Henkisestikin alan olla suhteellisen hyvässä kunnossa. Huonoina hetkinä tosin tiedostan, että raskaus alkaisi olla nyt jo lähellä puoliväliä, mikäli se olisi edennyt normaalisti. Tuntuu kurjalta, että panostuksellani vaikeaan alkuraskauteen ei tällä kertaa ollut mitään merkitystä. Toisaalta , olen suurimmaksi osaksi ihan fine...

Meille tuli työn puolesta sovellus , johon en ole edelleenkään tutustunut kunnolla. Se sovellus mittaa hyvinvointiamme. Yksi homma mättää heti alkuun: sovellus on niin monipuolinen, että perehtyminen ei ole ollenkaan matalan kynnyksen juttu. Minulla on kaikenlaisiin sovelluksiin ja mittalaitteisiin ristiriitainen suhtautuminen: älysormus kuulostaa ahdistavalta - se kumminkin puristaa ja viimein hukkuu. Älykello kuulostaa suht ok:lta, mikäli synkronointi puhelimeen ja läppäriin onnistuisi ilman suurempia vaivoja. Yöllä en halua pukeutua mihinkään, kirjaimellisesti. Kun ikivanha taskussa pidettävä askelmittarini hajosi, latasin puhelimeen ihan kivan askelmittarin (nyt en kuitenkaan saa askelia "kotiliikunnasta" puhelinta on varsin epämukavaa kuljettaa mukana koko ajan. Tämä sovellus ei mittaa vain liikuntaamme, vaan kaikenlaista muutakin. Minä otin kokeeksi tavoitteet: terveelliset välipalat ja oma aika. Seuraava tavoite onkin, miten hitsissä merkitsen ne sinne sovelluks...

Aikataulumme: lapset ovat minulla tänä viikonloppuna. Exä ilmoitti kuitenkin, että hän ja hänen autonsa ovat käytettävissä tänään. Sää näyttää mukavalta elokuiselta säältä. Jos onnistumme, suuntaamme kaupungista toisaalle. Keksin nimittäin eilen, missä museossa en vielä ole käynyt (tosiasiassa niitä on monia). Kotkan merimuseo on kuitenkin vielä käymättä. En edes ole varma, olenko ollut ennen merimuseossa...ehkä olenkin. Ahvenanmaalla kävin 7-vuotiaana postimuseossa - siis sellaisessa, jossa esiteltiin postinkulkua saaristossa. Se liippasi oikein läheltä merenkulkua. Nyt karkaan aiheesta, mutta se olikin jännittävä matka. Kävin Ahvenanmaalla äitini ja perhetuttumme kanssa. Vuosi oli luultavasti 1988 tai 1989. Se oli sen firman matka, jossa matkaseurueen aikuiset olivat töissä. Minulle ovat jääneet mieleen laivojen leikkihuoneet ja se, kun nukuin menomatkalla hytin lattialla patjalla (peittojen pehmeys jäi muuten mieleen). Muistijälkiä ahvenanmaalta: Kastelholman linna ja musta...

Olen hyvin yllättynyt eräästä asiasta - jokapäiväisistä lihasvoimaharjoituksista. Olen nyt treenannut joka päivä melkein neljän viikon ajan. Täytyy sanoa, etten ole koskaan yltänyt vastaavaan. 20 minuuttia päivässä tekee viikossa harjoittelua jopa yli aikuisen liikuntasuositusten. Keskityn joka päivä eri kohtaan kehossani - selkään jopa kahtena päivänä (yläselkä toisena, alaselkä toisena päivänä). Youtube tarjoaa jumpat, 15-20 minuutin pätkiä löytyy oikein paljon.  Psykologia säännöllisen treenin takana? No, se taitaa olla tuo lyhyt aika :D Toivoin, että saisin voimaharjoittelusta päivittäistä. En keksinyt muuta tapaa kuin tehdä yksittäisistä harjoituskerroista tarpeeksi lyhyitä. Pääkoppani ohjaa minut jumppaamaan, kun tiedän ajan olevan lyhyt. Suuri motivaattori on parantunut olo. Täytän tänä vuonna 38. Ikääntyminen on kivaa - en ole ehkä ollut koskaan 15-25-vuotias henkisesti, joten en osaa kaivata noita nuoruuteni kultavuosia ;)  Kuitenkin, en halua ik...

En oikein tiedä , mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on. Jotenkin se liippaa henkistä ikää, sitä miten jonkin asian kuuluisi mennä ja sitä, kuinka yllätysten kautta syntyneet lopputulokset ovat toimivia tai sitten eivät. Päätin listata asioita, joiden kohdalla kehoni tai minä muuten eivät toimineet kuten piti. 1. Teini-ikä : tykkäsin hengailla isovanhempieni kanssa. Pääpuheenaiheet: kirjat, puutarhanhoito ja sota-aika. Teini-iässä minulla oli vielä 3-4 isovanhempaa. Minulla on edelleen yksi. 2. Täysi-ikäisyys : ajokortti. Kaikki nuoret tykkäävät ajamisesta. En tykännyt ajamisesta silloin enkä nyt. Tiedän, että se olisi hyödyllistä mutta ei. 3. Seurustelu Se ei oikein napannut kohtien 1 ja 2 kohdalla. Miten ihmeessä jaksaisin jatkuvasti roikkua jonkun kanssa? 4. Ammatinvalinta : En todellakaan aikonut ainakaan siihen ammattiin, mihin olen nyt pyrkimässä. Hupaisimpana pidän sairaanhoitajakoulua, jonne minut hyväksyttiin - en mennyt. Kunnioitettava ammatti, mutta ei näillä unenla...

Olen jälleen keskellä jokakeväistä karsimisprosessia. Meillä on oikeastaan tavaraa melko hillitysti. Silti, lähinnä lasten kasvun ja muuttuvien tarpeiden keskellä kaikenlaista tavaraa tulee pieneksi ja käyttämättömäksi. Se valtaa yleensä ensimmäisenä vaatehuoneen lattian. Vaatehuone ei edes ole meillä varsinaisessa käytössään, vaan nimenomaan varastona. Siellä on kuitenkin kausivaatteet, siis takit, housut, haalarit ja kengät. Päivittäistarpeista säilytän siellä vain liinavaatteita. Jos jotakin pitää nostaa tieltä pois, nostan sen aina vaatehuoneen lattialle...kunnes siellä ei pysty enää kulkemaan. Toisaalta, minulla on siellä myös esim. palautuspullokassi, kartonkikeräys ja lehtikeräys. Oikeastaan ne vievät enemmän lattiatilaa kuin kaikki muu. Nykyisen kierrrätyskulttuurin aika on kestänyt niin vähän, ettei asuntotuotanto ole ehtinyt mukaan. Tosin, miten oma, 1981 rakennettu kotitaloni olisikaan ehtinyt...silloin riitti sekajäteroskis...en oikeastaan tiedä, mitä silloin kierrät...

On se aina niin hauskaa nostaa esille menneisyyteni asioita, mutta menköön! Olen varmaankin tuonut täällä esille, etten ole liikunnallisesti mikään huippu. Minulla on ongelmia monessa lajissa tarvittavassa koordinaatiossa sekä nopeudessa. Olen kyllä sinänsä tykännyt liikkua - luonnossa, uiden jne, mutta monien taitolajien kanssa on ollut vähän niin ja näin...lähtöpiste on mikä on, olen nykyään sinut asian kanssa. Se siitä - silti kävin esimerkiksi tanssitunneilla neljän vuoden ajan, 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Ensin tanssin discotanssia, sitten hiphopia. Hip hop kiehtoi myös pukeutumistyylinä tuohon aikaan. Eniten innoitusta toi ehkä Sister Act 2 -elokuva, eikä niinkään Whoopi vaan ne nuoret tanssijat. Hip hopissa meillä oli aluksi ihan mainio opettaja, kuin nuori versio Aira Samulinista - hän todella painotti tanssin iloa ja oppiminen tapahtui välillä huomaamatta. Joka vuosi oli myös oppilasnäytös, ehdin olla mukana useassa. Myöhemmin opettaja vaihtui. Uusi opettaja oli vars...

Olen pidempään suunnitellut kirjoittavani meidän perheen ruokailuista...sitten menin töihin. Nyt tuntuu, että ruuanlaitto pitää nipistää milloin illasta, milloin taas hetkestä, jolloin pamahdamme kotiin kuin pyörremyrsky ja kaikilla on nälkä. Jääkaappi...joo-o, siellä on pilaantunutta ruokaa - yritän tehdä tsekkauksia ja hoitaa asian paremmin. Se ei aina onnistu. Eivät ne suuhun mene, mutta uhkaavat jäädä jääkaappiin pitkään, pitkään säilytykseen. Kaupassa käynti tapahtuu myös yleensä kahden väsyneen lapsen kanssa - onneksi nuoremman saa vielä köytettyä rattaisiin kiinni. Ja siis - oli siinä kotona olossakin haasteita, silloin piti tehdä ruokaa paljon useammalle aterialle. Omat lounaani eivät olleet lainkaan hyvän tavan mukaisia - tai olivathan ne ehkä joskus. Noin... pääsin logistisista ongelmista. Minä huomasin viime viikolla vaa`alla, että olen kuin huomaamatta lipsunut takaisin muutamaan vanhaan tapaani, ja kerännyt sen ansiosta pari kiloa painoa lisää. Se on näkynyt mm. ...