Ison ja pienen ulkonäköpaineet

Minulla on ollut elämäni vuosien mittaan oikein monia ulkonäköpaineita. Alakoulussa minulla oli mielestäni liian leveät reidet (ne siis olivat leveämmät kuin vieruskaverilla, minkä näki tuolilla istuessa). Joskus kuutosluokalla oli vääränlainen nenä ja finnejä (voi yök, murrosikä).

Yläkoulussa minulla oli liian iso pylly (nykyään se olisi kuuminta hottia), laihuusihanne oli todella tikkumainen. Lukiossa minulla oli viiksikarvoja (en huomaa niitä enää, mutta silloinen kauneusihanne oli todella karvaton - kulmakarvatkin nypittiin ohuiksi viiruiksi).

Olen pitkin elämääni kulkenut eteenpäin lyhyenä. Noin kolmekymppiseksi oli hoikka, sen jälkeen ylipainoinen. Olen pikemminkin tumma kuin vaalea - hiusteni alakerros on melkein musta, päällimmäinen kerros on vaaleampi. Kulmakarvani ovat pikimustat.

Täytyy aasinsiltana tästä kertoa pieni muisto lapsuudestani. Sekä äitini että isäni puolella on paljon tummatukkaisia ihmisiä - koska lapsuuden elämänpiirini keskittyi perheeseen ja lähisukuun, näin esimerkiksi mökillä kesäaikaan myös varsin karvaisia miehiä.

Paljon myöhemmin kuulin tietystä maanosasta tulleita miehiä nimiteltävän "karvakäsiksi". Minun oli silloin ja vieläkin vähän vaikea ymmärtää nimitystä, kun sukuni miehet ovat edustaneet karvaisuutta, ja heidän syntyperänsä on Suomessa :D Tässä en puutu maahanmuuttajuuteen vaan siihen, kuinka joku aivan kummallinen asia voi edustaa outoutta, mitä se ei koskaan ole itselleni ollut.

Vähän samasta syystä en voi kauhistella tiettyjen uskonliikkeiden rajoituksia esimerkiksi meikkaamisen suhteen - kun en meikkaa käytännössä ollenkaan, ei tällaista uskonliikettä edustavan naisen ulkomuoto hätkäytä minua lainkaan .

Mikäli katson itseni ulkonäköasiassa jo "väistyväksi" sukupolveksi, en voi kuin toivoa, etteivät omat lapseni ottaisi kovin pahoja ulkonäköpaineita. Minähän näen lapseni ihastuttavina, mutta en ole niin naivi, että luulisin heidän ajattelevan samoin läpi koko ikänsä. 

Heillä on ehkäpä itseäni vaikeampi tie edessään. Kun minun "kauneusihanteeni" olivat kerran kuukaudessa ilmestyvän nuortenlehden kuvissa, heidän pomppaavat silmille sosiaalisessa mediassa joka hetki. 

Touhi ei tunnu vielä tiedostavan ulkonäköään millään tavalla. Naakka peilaa itseään ajoittain ja meikkasin häntä kerran, kun hän halusi kokeilla. Silti esimerkiksi kouluun on helppo lähteä tukka kampaamatta ja paita väärinpäin päällä, Elämme vielä helppoa vaihetta.

PS. Olen tähän asti elätellyt toivetta, että alan joskus kiinnostua laittautumisesta - ehkäpä voisin vain hyväksyä, ettei se vaihe koskaan ala.

Opiskelu - puolet valmiina - fiiliksiä

Olen nyt opiskellut kesäkuusta asti ja suorittanut opintopisteinä tasan puolet siitä, mitä täytyy joulukuun loppuun mennessä suorittaa. Opiskelu on ollut todella erilaista siihen verrattuna, mitä olen viimeiset seitsemän vuotta tehnyt. Tosin teen sitä seitsemän vuoden aherrusta nytkin - siis suhteellisen pienten lasten äitinä olemista. 

Byrokraattinen tie tähän pisteeseen ei ollut helppo. Oli vääntöä Kelan, TE-toimiston ja myös yliopiston eri tahojen kanssa. Opiskelu aikuisena ja ei-perustutkinto-opiskelijana on edelleen outoutta, eikä kukaan tunnu kunnolla tietävän, miten asiat pitää hoitaa.

Itse opiskelun järjestäminen oli kesäkuussa kamalaa...se johtui kokopäivätöistä ja sairauksista lähipiirissä. Se opiskelu sinänsä oli ihan ok - opin etäopiskeluun vaadittavat tekniset asiat yllättävän nopeasti. Elokuussa opiskelu oli hetken helpompaa, sitten lapset alkoivat sairastella.

Nyt marraskuun kynnyksellä lasten sairastelu on ainakin vähän tauonnut, ja olen kerennyt käymään yhdessä tiedekuntatentissä. Karsea tenttijännitys ei ole ainakaan poistunut sitten nuoruusvuosien :D Itse tilanne meni kuitenkin ihan hyvin, ja sainpas siitä tentistä arvosanan 5 eli täydet pisteet.

Tällä viikolla starttasi kolme viimeistä kurssia. Kaikki ovat samantyyppisiä "praktikumeja", joissa omaksutaan (tai sitten ei) suurin osa asioista itsenäisesti. Luennot ovat pääasiassa nauhoitteita ja läksyjä tulee paljon.

En oikein osaa sanoa tästä kurssityypistä muuta kuin että alku on ollut työlästä. Yritin mahduttaa yhden näistä kursseista alkusyksyyn, mutta se ikävä kyllä peruttiin. Nyt teen ilmeisesti lähes ainoastaan opintoja...öö...koko ajan.

Minulla on kaikesta sähläämisestä huolimatta intuitio, että selviän kyllä. Suurin haasteeni on englannin kieli - siis tämän kyseisen tieteenalan sanasto (osa artikkeleista menee myös englanniksi ihan hyvin). Jos haluatte tarkan sanaluokan, niin adjektiivit ja adverbit - itse sanat eivät ole niin vaikeita, kunhan suomennoksen tietää. 

Yleinen ohje, jonka olen kuullut, on että ei kannata suomennella vaan ymmärtää tekstistä kokonaisuus. Kuitenkin, ei se hemmetin kokonaisuus ainakaan minulle hahmotu, jos esim. neljäsosa sanoista on tuntemattomia. Näiden lukemistojen kahlaamisessa menee aikaa, vieläpä kun niistä pitäisi osata sanoa jotakin fiksua,.

Äkkiseltään voisi sanoa, että etäopiskelun (tai nykyisen ihannoidun oppimistavan) aktiivinen ja yltiösosiaalinen (kaikkien on pakko sanoa jokaisesta aiheesta jotakin) itseohjautuvuus on ensisijaisen hyvä tapa nykyihmiselle, vai onko ajatus, että näillä keinoilla saadaan mahdollisimman paljon opiskelijoita putkeen ja äkkiä sieltä ulos.

Kantani on kuitenkin, että monimutkaiset tieteenalan sisällöt vaativat omaksumisaikaa. Vaikka teen nyt paljon työtä, en todennäköisesti muista tästä puolen lukukauden mittaisesta puurtamisesta jälkeenpäin kovinkaan paljon. Voin vain pohtia, meneekö suoritusten nopeusvaatimus ja pakko keksiä asiasta kuin asiasta kommentti hatarin tiedoin jo varsinaisen oppimisen ja oivaltamisen edelle. 

Oli miten oli, joulukuuhun asti arkeni koostuu julmetusta lukemisesta (usein ihan mielenkiintoisesta). etätapaamisista ja eri pituisista esseistä. Luullakseni syömme loppuvuonna oikein paljon eineksiä täällä kotona ;) 

PS. Tarkennuksena, tässä tekstissä vertaan nykytilannetta osin yli 15 vuoden takaisiin opintoihini, jotka sujuivat varsin perinteisen opetuksen piirissä, jossa oli toki omat ongelmansa.

PPS. Nyt on käynyt mielessä, että mitä jos vain kieltäytyisin kommentoimasta ennen kuin olen tutustunut aineistoon paljon pidempään ja ymmärtäisin asiat syvällisemmin - no, arvatenkin lentäisin kurssilta ulos - siis nykytilanteessa opiskelualustalta.

PPPS. Vaikka kaikki on hieman pelottavaa, tuntuu, että olen suhteellisen nopea omaksumaan asioita - siis ainakin opiskelutarpeiksi...toivottavasti en joudu vastaamaan mihinkään kovin syvälliseen.

Kierros Poronpolulla - onnistuttiin!

Viime lauantai jää täten historiaan pisimpänä kävelylenkkinä, minkä rva muistaa. Rva vietti viikonloppua mökillä Lopen seudulla ja kiersi 21 kilometrin lenkin Poronpolulla hyvässä säässä ja seurassa. Täytyy sanoa, että tuli kerrankin tehtyä jotakin erilaista.

Rva tunnustautuu kävelyfaniksi. Juoksuyritykset ovat jääneet yrityksiksi, viimeksi astmaattisuus torppasi pidemmät juoksut parisen vuotta sitten. Toisaalta, mitään juoksukipinää ei muutenkaan ole toistaiseksi syntynyt.

Sen sijaan kävely ja luonto yhdistelmänä sopivat rva:lle todella hyvin. Idea pidemmästä kävelystä (voiko tuota jopa jo vaellukseksi sanoa) on kytenyt kesästä saakka. Tuntui, että nyt olisi oikea aika kokeilla, mitä keho pitkästä liikkeelläolosta sanoo.

Poronpolku Lopella valikoitui kohteeksi siksi, että reitin varrella sijaitsee tukikohta, jossa yöpyminen on mahdollista. Rva siirtyi ruuhka-Suomesta mökille jo perjantai-iltana, sillä matkaan oli käytännön syistä lähdettävä lauantaiaamuna.

Ensimmäiset kilometrit taittuivat helposti, kunnes Hämeen järviylänkö alkoi enemmän muistuttaa nimeään. Polku kiemurtteli metsässä hiekkaharjanteille ja usein harjanteen kummallakin puolella oli syvä rotko, suppa. 

Eipä se maasto ihan helppokulkuista ollut. Nousut olivat paikoin jyrkkiä, eikä 21 kilometriä kylmiltään ole ihan helppo kävelymatka. Lähemmäs kymmenen kilometrin vaelluksen (ja liukkaiden pitkospuiden) jälkeen pääsimme Luutasuon taukopaikalle.

Taukokokemus ei ollut pelkästään mukava. Eräs pariskunta (rouva) esti istumisemme penkille (maassa oli aika kylmä istua, kun hiki alkoi jäähtyä), koska se oli kuulemma varattu heille. Eihän siinä äkkiseltään tullut mieleen äyskäistä, ettei paikkoja voi varata, mutta mielessä se kävi.

Luutasuon jälkeen alkoi "paluumatka". Maasto oli alkuun iisiä, mutta muuttui pian vastaavanlaiseksi kuin tullessa. Noin 14 kilometrin jälkeen jalat alkoivat väsyä. Oma vasen polveni alkoi tuntua ikävältä alamäessä, ja jalat alkoivat särkeä ja tuntua yhä raskaammilta.

Metsäänkään ei voinut jäädä, joten oli pakko jatkaa matkaa :D Parilla viimeisellä kilometrillä tahdonvoima joutui koetukselle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille. 

Täytyy sanoa, etten muista, koska olisin viimeksi ollut niin puhki kuin 21 kilometrin metsälenkin jälkeen. Se jalkasärky ja kokonaisvaltainen puhki oleminen tuntui ihanalta ja kamalalta samaan aikaan. 

Ehkä hienointa kaikessa on, että kehoni, joska on pettänyt minut vuosien mittaan niin monesti, kuljetti minua tahdonvoimani ohella noin pitkän matkan. Onnistuin liikuntasuorituksessa, jonka onnistumiseen en ihan edes etukäteen uskonut.

Buranan, saunan ja päivällisen jälkeen olisin muuten nukahtanut mainiosti, mutta enkös ottanut mökille mukaan niin pelottavan dekkarin, että aloin kuunnella sadepisaroita ja kuvitella kaikenlaista. Ensi kerralla mukaan lähtee varmaankin Nalle Puh :D 

PS. Opin vaelluksella, että jaksan melko hyvin ainakin 14 kilometrin lenkin - sen jälkeen pitää purra hammasta.

PPS. Suomen luonto on valtavan mielenkiintoinen - 21 kilometrin kävelyllä kohtasimme monta metsätyyppiä sekä muutaman erilaisen suotyypin (sen 14 kilometrin jälkeen ne eivät tosin enää kauheasti kiehtoneet)

PPPS. Tekisinkö saman uudestaan? No kyllä tekisin - itsensä voittamisen tunteeseen voi näemmä jäädä koukkuun

Maskeja ja ulkoilmaelämää

Olen tullut siihen tulokseen, että pärstäni, rillit ja maski eivät kertakaikkiaan sovi yhteen :D Olen käyttänyt kaikki kikkakolmoset, mutta kun rillit huurtuu, niin ne huurtuu. Hyvänä talkoolaisena pidän maskia, ja joko rillejä, jolloin näen huonosti tai sitten ilman rillejä, jolloin näen...huonosti.

Sinänsä olen tottunut maskeihin, miten niitä ilman osaa enää ollakaan sitten joskus. Muutoin ottaisin sen "sitten joskus" -ajan vaikka heti, on tässä niin paljon tätä säätöä ja sählinkiä. 

On oikeasti stressaavaa huolehtia oma astmataso sellaiseksi, etten yski liikaa julkisilla paikoilla. Lapset ovat sitten asia erikseen. Touhi oli maanantain ja tiistain kotona flunssan takia ja kävi neljännessä koronatestissään - nyt hänellä on neljän suora, negatiivisia kaikki.

Naakka sai ip-kerhosta huomautuksen, että hän yskii. No, flunssasta on vasta kolme viikkoa ja lasten yskä taitaa olla pitkittynyttä vasta kahdeksan viikon jälkeen - onneksi uskoivat tämän selityksen ainakin toistaiseksi. 

Jätin sanomatta, että asiaa voisi auttaa, jos ip:ssä ei oltaisi ihan kurjimmilla sadesäillä koko ajan ulkona - Naakka palautuu iltapäivisin kotiin huulet sinisinä ja vähintäänkin lahkeet märkinä. Hänellä on sadevaatteet, mutta näemmä nekin ennen pitkää falskaavat jostakin.

Toki koronaohjeistukset tulevat ylhäältä, ja niitä on pakko noudattaa, mutta saattaapa mukana olla myös hiukan soveltamista. Ulkoilu on toki tärkeää, mutta rajansa kaikella.

Rva:n loput kolme kurssia starttaavat ensi viikolla. Niistä pitäisi saada yhteensä 15 op, eli luulen, että loppuvuodesta piisaa töitä. Alkuvuotta en edes vielä uskalla ajatella, mutta silloin pitää vähintäänkin tehdä hakemus ensi syksyn opiskeluja varten.

Kurssit tulevat olemaan etäkursseja, mikä on tämänhetkisessä tilanteessa oikeastaan helpotus. Harmittelin aikani, etten pääse yliopistolle luentosaleihin, mutta nyt käytännöllisyys on alkanut voittaa - en tarvitse päivän aikana aikaa siirtymisiin, joten minulla on suurempi mahdollisuus saada hommat hoidettua työpäivien aikana eli silloin kun lapset ovat poissa.

Tälle viikonlopulle onkin vähän erilaista, metsäistä ohjelmaa tiedosssa ;) Rva pakkaa tänään reppunsa ja hyppää junaan, ja palautuu reissultaan sitten aikanaan.

PS. Minun kotityötaidoillani on upeaa, että olen tällä viikolla saanut vaiheittain jääkaappini siivottua. Miten onkaan, että siivouksen jälkeen lupaa itselleen, ettei päästä tilannetta karkaamaan käsistä - ja palaa asiaan parin kuukauden kuluttua aloittaakseen taas alusta.

PPS. Naakalla on huomenna elämänsä ensimmäinen partioleiri (päiväleiri). Katsotaan, mitä typy tykkää leirielämästä ja innostuuko hän joskus osallistumaan leirille, jossa ollaan yön yli.

PPPS. Sauvasirkkojen, siis uudemman sukupolven, lukumäärä on supistunut kolmeen - ehkäpä nämä kolme korvaavat isommat kolme, kun heistä aika jättää (mikäli nämä kolme nyt selviytyvät aikuisuuteen asti). 

Pieni syysloma Imatralla

Syyslomaviikko on sujunut joutuisasti. Eniten ohjelmaa oli Naakalla, joka vietti alkuviikon isovanhemmillaan. Minä luin koko alkuviikon, ja kävin tentissä keskiviikkoiltana. Loppuviikon minäkin olen saanut lomailla.

Torstaina lähdimme ex-tempore -syyslomamatkalle Imatralle. Minä en oikeastaan tehnyt mitään matkan eteen, sain ilmoituksen kohteestamme (tai ylipäätään matkalle lähtemisestä) keskiviikkoiltana, kun palasin rättiväsyneenä tentistä.

Motivaatio seurueen toisen aikuisen päähänpistolle oli, että hän halusi leikkiä hetken venäläistä aristokraattia ;) Laila Hirvisaaren Imatra-sarjaan tutustuttuaan. Pääsimmekin kunnolla leikkimään, sillä majoituimme ensimmäisenä yönä sviittiin Valtionhotelliin, 

Yöpyminen historiallisessa sviitissä oli kieltämättä tunnelmallista. Tosin löysin itseni aamulla aivan eri huoneesta kuin mihin olin illalla nukahtanut :D Sellaista se on, kun on matkassa lasten kanssa.

Saimme myös hyviä keskusteluja aikaan erityisesti Naakan kanssa. Pohdimme, että olisi satumaista olla venäläinen aristokraatti 120 vuotta sitten. Toisaalta, yhteiskuntamme on nykyään sellainen, että "tavikset" kuten me voivat myös päästä sisälle esimerkiksi Imatran Valtionhotelliin, eli yhteiskunta on tasa-arvoisempi kuin ennen. 

Imatralla näimme kosken (ilman vettä tosin), Kruununpuiston ja 1800-luvun kuninkaallisten kiveen hakattuja "nimikirjoituksia) paviljongin vieressä. Kävimme pyörähtämässä Imatran keskustassa, ja lapset löysivät mielenkiintoisimman kohteensa, leikkipuiston.

Olisimme halunneet nähdä erityisesti työväen asuntomuseon, mutta se on valitettavasti auki vain kesäaikaan. Veteraanimuseokin jäi käymättä, vaikka se olisi ollut vastapäätä Valtionhotellia. Toisaalta teimme "eläinsuunnistuksen", jossa löysimme kymmeniä eläimiä kuvina ja veistoksina Valtionhotellin ulkoseiniltä ja katoilta - aivan mieletön rakennus!

Toki matkallamme oli myös perinteisiä reissuelementtejä. Touhin syksyn neljäs flunssa päätti alkaa eilen iltapäivällä, mikä aiheutti "pieniä" vaikeuksia ruokailuihimme, kun Touhia ei voinut viedä päivälliselle eilen tai aamiaiselle tänään.

Näistä selvisimme kekseliäisyydellä, ja Touhille hengailu hotellihuoneessa ei ollut ongelma eikä mikään. Onneksi yskä ei ole tällä kertaa niin paha, eli uskon että Touhi on pian taas tolpillaan. 

Touhi on muuten lyhyessä ajassa kehittynyt hyväksi laskijaksi. Hän laski ihan oikein lamput Valtionhotellin ruokasalin katossa - 16 kappaletta! Hän kyselee nyt myös kirjaimia ja tunnistaa yllättävän monta.

Naakallekin on tullut uusia kiinnostuksenkohteita, muun muassa Masked Singers. Täytyy myöntää, etten ole katsellut minkäänlaisia viihdeohjelmia vuosiin, mutta Naakan toivomuksesta katsomme ilmeisesti nyt tuota. Ohjelma onkin yllättävän hyvä, eikä edes tule liian myöhään. 

Joka tapauksessa, pääsimme turvallisesti kotiin reissultamme, ja luulen että matka kaikkine hetkineen piristi meitä, vaikka olo ei ole nyt kovin pirteä. 

PS. Valtionhotellin lisäksi havainto rajan ja lähikaupunki Svetogorskin läheisyydestä oli mielenkiintoinen. En ole jotenkin tullut ajatelleeksi, että siellä rajan takanakin on tosiaan lähipaikkakuntia ;) 

PPS. Ehkäpä jaksamme kaikki syksyä paremmin, kun pääsimme hieman liikkeelle kotioloista. 

PPPS. Käväisimme myös Lappeenrannassa, mutta vierailu jäi lyhyeksi Touhin alkavan yskimisen ja jäätävän sään vuoksi. Pyörähdimme kuitenkin sataman seutuvilla.

Syvällisiä ajatuksia, edes välillä

Täytyy sanoa, että en kovin usein pohdi selkeästi - syvällisemmät ajatukseni ovat lyhyitä ajatuspätkiä, joiden jälkeen siirryn jonkin käytännöllisempien aiheiden pariin. Olen kuitenkin iloinen, että ajattelen, sillä olen aina tykännyt itsessäni siitä piirteestä (aivan kuin se nyt olisi äärettömän erikoinen piirre).

Sinänsä tenttiinluku on ollut mukavaa - olen kerennyt miettimään asioita, joiden pariin olen aikanaan kouluttautunut. On hauskaa, että minulla on kerrankin mahdollisuus perehtyä asioihin vähän syvällisemmin...tai ei tämä nyt ole koko ajan hauskaa ollut :D , kun käytännön ongelmia tulee vastaan tasaisin väliajoin.

Kuitenkin, jos opiskelua ei mieti, olen pohtinut tällä viikolla monenlaisia asioita: miksi USA:ssa on juuri nyt erityisen paljon ääriryhmien liikehdintää? Miksi tietynlaisella nimellä ei täällä Suomessa pääse työhaastatteluihin? Voisinko minä elää niin luonnonmukaista elämää, että luopuisin esimerkiksi sähköstä, juoksevasta vedestä ja kaikenlaisesta prosessoidusta ruuasta?

Toivottavasti ei ole pettymys, että minulla ei ole suoraa vastausta yhteenkään kysymykseen. Tykkään kuitenkin pohtia asioita ja nähdä uusia puolia. Tykkään myös oppia lisää asioiden kulttuuri- ja historiakonteksteista. On hieno tunne, kun oivaltaa, miten jokin asia ehkä vaikuttaa johonkin toiseen.

Omassa henkilökohtaisessa elämässä pohdin joskus, onko minulla kyky aavistaa tuleva. Minulla on ollut elämäni aikana useampi vähän outo tilanne, jossa näen joko enneunen (tajuan jutun vasta, kun se asia on tapahtunut). Myös esim. ikävä fiilis tietyssä paikassa on johtanut siihen, että siinä paikassa tapahtuu myöhemmin jotakin ei-toivottavaa.

Elämänkumppanini mielestä saan unen/fiiliksen merkitykseen vahvistuksen itse tapahtumasta ja minun on helppo tulkita asia haluamallani tavalla...ja että olen vähän höpsähtänyt :D Nielen osan tästä, mutta en täysin. Olen mielestäni suurimmaksi osaksi äärimmäinen jalat maassa - tyyppi.

En voi sanoa itseäni esimerkiksi uskonnolliseksi. Kulttuureihin liittyvistä asioista kiinnostuneena olen myös kiinnostunut uskonnoista ja monenlaisista henkistä laatua olevista ilmiöistä. Sinänsä en kuitenkaan pysty seuraamaan yksittäistä "johdattajaa" eli en taida henkisesti kuulua mihinkään uskontokuntaan, muodollisesti kyllä kuulun.

Kun olin noin viisivuotias, olin laivalla vanhempieni kanssa. Kuuntelimme musiikkiesitystä baarissa (päiväsaikaan), ja pöytäseuranamme oli kolme englantilaista ladya. Kun esitys loppui ja poistuimme, yksi ladyista pysäytti äitini ja sanoi: "Tuolla lapsella on aivan erityinen katse. Hän näkee enemmän kuin me muut". Sitten lady kääntyi ja jatkoi matkaansa.

Aika kului. 25-vuotiaana eräs sukulainen sanoi, että katseessani on jotakin erikoista - aivan kuin näkisin enemmän kuin me muut näemme. 

Mahdollinen "näkökykyni" ei ole mennyt hattuun, eli en voi sanoa olevani varma, että asia on juuri näin. Silti tuntuu oudolta, että kaksi toisistaan täysin riippumatonta henkilöä sanoo vuosikymmenten välein saman asian. 

Olen puhunut tästä asiasta ihmisille hyvin vähän. Pelkään ehkä kuulostavani oudolta. Fiilikset ja unet eivät toistu säännöllisesti, mutta silti niitä tulee. Ehkä tämä(kin) on jokin erityisherkkyyden laji - en nyt ainakaan lähiaikoina ole muttamassa ammattiani ennustajaksi, vaikka siinäkään työssä niska ei oletettavasti kärsisi ;) 

PS. Tarvitsen ajattelulleni myös aikaa - ahdistun, jos en kerkeä ajatella.

PPS. Kuvailemani oudot tuntemukset tai unet eivät tunnu ikäviltä - suhtaudun niihin rauhallisella mielenkiinnolla - suurimman osan aikaa ajatukseni ovat ihan muualla

PPPS. Jos minulla on jokin henkinen piirre, siitä kannatta arvatenkin olla hieman ylpeä.

Opintosyksy etenee

Rva:n aika on tällä viikolla mennyt melkeinpä pelkkään lukemiseen. Ensi viikolla on tentti, josta toivon mukaan saan "opiskeluputkeni" kolmannen 5 opintopisteen suorituksen. Lukeminen on ollut pääasiassa mukavaa, mutta onneksi ei sentään tentin jälkeen tarvitse ihan pelkästään lukea.

Rva:n tämän syksyn opinnoista on jäljellä vielä kaksi kurssia (alkavat parin viikon päästä) ja yksi esseesuoritus. Vähän pohdin, olisinko sittenkin valinnut tenttisuorituksen, siis toisen vaihtoehtoisen kurssin, mutta olen vielä toistaiseksi pitäytynyt valinnassani.

Vähän jännittää, sujuuko kaikki hyvin opiskelujen suhteen - lähinnä kai, osaanko toimia oikein eri tilanteessa. Tajusin juuri, etten edes tiedä, tehdäänkö tiedekuntatentti nykyään samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten. Täytyypä ottaa siitä selvä.

Naakan köhä on viimein helpottamaan päin. Maanantaina tuli vielä viestiä koululta, että yskii ja on väsynyt, mutta sen jälkeen tilanne on ilmeisesti ollut hallinnassa...paitsi että se Naakan köhä näyttää tarttuneen nyt minuun - toivottavasti ei pitkäksi aikaa.

Partio eteni siihen pisteeseen, että sieltä tuli partiohuivi, joka pitäisi ommella kuntoon. No, koska siihen liittyy koristenauhaa, en osaa sitä itse tehdä. Uusavuttomuus, mikä raivostuttava termi. Jos ei ole p*rkele harrastanut ompelukonejuttuja yläasteen jälkeen, miksi minun pitäisi nyt osata? Niin, toisaalta kukaan ei kyllä ole vaatinutkaan, kuulen vain sen äänen päässäni.

Muuten partio on sujunut hyvin. Lähteminen on vielä hieman vaikeaa, mutta tällä viikolla meni hyvin, Luulen että huivin saaminen auttaa omalta osaltaan asiaa. Loppukuusta on luvassa ensimmäinen "leiri" eli vähän pidempi metsäretki.

Jos olemme ensi viikolla terveinä, mikä olisi kyllä alkusyksyn tilannetta vasten varsinainen ihme, pidämme loppuviikon syyslomaa (Naakka kyllä pitää myös alkuviikon). Me muut lomailemme to-su, sillä minulla on tentti keskiviikkona.

Meillä oli suunnitelmana, että olisimme ajaneet yöjunalla Rovaniemelle ja käyneet Arktikumissa. No, junailu olisi maksanut meiltä n. 800 euroa, mikä on liikaa budjetillemme. Jos matkaan olisi päässyt esim. 500 eurolla, olisimme lähteneet, eli yöjuna Rovaniemelle starttaa kohdallamme joskus hamassa tulevaisuudessa.

Sen sijaan (jos olemme terveinä, mikä ihana toisto), menemme luultavasti mökille. Olemme olleet tosi vähän mökillä syysaikaan, mutta nyt mökki kuulostaa jo turvallisuussyistä (ne turvavälit) todella mainiolta tavalta viettää syyslomaa.

PS. Lukeminen on ollut pääasiassa mielenkiintoista, nyt kun lapset ovat olleet muualla päivisin. Niska alkaa vähän kärsiä, onneksi pääsen pian hierontaan.

PPS. Olen iloinen että partio tuntuu jatkuvan. Myös läksyjen teko on Naakalla sujunut mukavasti, vaikka joskus aloittaminen on hankalaa. 

PPPS. Sauvasirkkavauvoista yksi menehtyi, mutta meillä oleilee edelleen kolme aikuista ja viisi vauvelia. Terran pohjan putsaus on hyvä tehdä n. 4-5 päivän välein.

Toipuminen, painonhallinta ja Frozen 2

Niskasten elämä on taas kulkenut eteenpäin, alkuviikosta loppuviikkoon. Tulos: Touhi on vähän yskinyt, mutta ollut päiväkodissa onnistuneesti koko viikon. Naakka on sitä vastoin ollut flunssassa (nyt parempi) ja pois koulusta koko viikon.

En voi olla miettimättä, miten flunssat ja niiden aiheuttamat viikon poissaolot vaikuttavat tyttäreni ekaluokkaan. Tuleeko oppimiskokemuksesta aukoton ja koulupäivärutiinista totuttu? Ehkä näistä tehdään tutkimuksia sitten myöhemmin.

Toisaalta, Naakan luokan opettajakin on ollut poissa, eivätkä sijaiset osaa Naakan uutta kieltä, joten ainakaan sen suhteen ei pitäisi olla suurta ongelmaa. Itse Naakka on julmetun tylsistynyt - ja meillä vanhemmilla eivät päivän työtavoitteet ihan täyty. Osallistumme kuitenkin koronan vastaiseen taisteluun pitkin hampain. 

Rva:n painonhallinta on sujunut verkkaisesti: pyrin syömään tietyn kalorimäärän päivässä ja punnitsen itseni aamuisin - melkoista sahausta painon kanssa, mutta suunta on lievästi alaspäin.  Olo ei ole enää ihan niin pullahtanut ja toivottavasti projekti jatkuu samanlaisena.

Valitsemani hitaan tien miinuspuoli on tietenkin se hitaus. Huimia pudotuksia lyhyessä ajassa ei ole luvassa, tavoitepainoon pääseminen saattaa viedä ainakin vuoden, mikäli jaksan viedä hommaa eteenpäin. 

Toisaalta, tavoitteeni ei ollutkaan nopea tulos vaan ruokarytmi, jonka kanssa kykenen elämään nyt ja jatkossakin. En myöskään halua olla vähähiilari tai ketoilija jne., en kuitenkaan jaksaisi elää sellaista elämää myöhemmin.

Kun olin eilen lukenut mielestäni tarpeeksi (olen hieman jäljessä lukuaikataulusta), katsoin viimein Frozen 2 -elokuvan tyttäreni kanssa. Hän oli sitä kehunut, ja olihan se kyllä hyvä! Frozen on jakanut varsinkin aikuiskatselijoiden mielipiteitä - siinä ei ole selkeää hyvän ja pahan taistelua, mikä kiusaa monia.

Kuitenkin, tarina oli hieno juten ykkösessäkin, ja tarinan visuaalisuus oli aivan ihana - miljöö muistutti Lapin syksyä koivuineen ja ruskan sävyineen. Vaikka kakkoselokuvat ovat usein floppeja, Frozenin kanssa oli onnistuttu.

Olen suoraan sanottuna surkea elokuvien katsoja. En ole nähnyt yleensä juuri mitään, mutta toisaalta olen nähnyt suurimman osan Disneyn animaatioelokuvista. Aikuisten elokuva, jonka olen viimeksi nähnyt, on Areenalta löytyvä Lapin kullan kimallus, jossa seikkaillaan niinikään Lapissa. 

PS. Naakka on viime aikoina tykännyt Disneyn elokuvista, joita olen hakenut hänelle kirjastosta. Viimeksi hän katsoi Mulanin ja Kaunottaren ja hirviön - nyt pitäisi taas käydä kirjastossa.

PPS. Ongelmani painonhallinnan kanssa on edelleen ilta- tai melkein yönälkä. Luulen, että se on psyykkinen ilmiö.

PPPS. Frozenista jäi fiilis, että voisin katsoa Naakan kanssa uudenkin leffan piakkoin.