Saunassa

Minun pitikin kirjoittaa saunavuorokokemuksistamme, kun mainitsin, että olemme sellaisen vuoron hankkineet. Nyt olemme saunoneet jo kahdesti, eli alkaa olla sauna-aiheisen blogikirjoituksen paikka. Meille tällainen perhesauna on ihan uusi juttu, satunnaisia kyläreissusaunomisia ja mökkeilyä lukuun ottamatta.

Saunassa oli tasan yksi aika vapaana, 17.15 - 18...jotain. Meille aika sopi hyvin, olemme jo selvinneet lauantain iltapäiväunista siihen aikaan. Puoliso muisteli, että heillä oli lapsena klo 18. alkava vuoro. Hän oli sitten ihmetellyt, että meneekö Irwin saunaan jo viideltä ("ja kuudelta putkaan"), kun he menevät vasta kuudelta.

Saunareissulle pitää pakata yllättävän paljon tavaraa...viime kerralla pillimehusta jäi pois pilli, tällä kerralla hiusharja puuttui...

Taloyhtiömme sauna on varsin autenttinen - näyttää siltä, ettei sitä ole uusittu sitten vuoden 1982, jolloin se on rakennettu. Viininpunaisine lattioineen ja kuluneine lauteineen sauna on kuitenkin hyvin kodikas, ainakin meidän mielestämme.

Rva on jo nyt mieltynyt saunavuoroomme - olisi mukavaa, että saunavuorosta tulisi meille yhteinen lauantai-illan perinne. Naakka haluaa, että kun olemme istuneet lauteille, minä laulan tämän laulun:

Täytyy tässä myöntää, että laulan vain ensimmäisen säkeistön. Olen niin tunteikas, että minua alkaa aina itkettää tuo toinen säkeistö, enkä halua pillittää säännöllisesti joka lauantai kello puoli kuusi.

Naakka jaksaa istua lauteilla suurin piirtein viisi minuuttia, jonka jälkeen jonkun täytyy lähteä vilvoittelemaan hänen kanssaan. Seuraa pesulla käyntiä, minun ja puolison yksittäiset löylynheittokäynnit sekä Naakan vesileikkejä ämpärin ja vesilelujen kanssa.

Jossakin vaiheessa selviämme pukuhuoneeseen asti. Silloin seuraava saunavuorolainen heittää jo saunassa äkäisiä ensilöylyjä. Meidän on aika juoda virvokkeet loppuun, pukeutua ja hipsiä takaisin yläkertaan.

Rakkaita saunoja ja saunamuistoja minulla (kuten monella suomalaisella) on vaikka kuinka. Mökkisaunamme nousee ykköseksi. Kun siellä heittää löylyä, vesihöyry "kiipeää" tiiliseinässä siten, että sen voi nähdä.

Lapsuudenkodissani olen varmasti saunonut eniten. Siellä oli aluksi yhden huoneen sauna vesipatoineen (en muista, oliko siellä jo suihku, kun me muutimme taloon). Siinäkin saunassa oli ennen saunaremonttia villi väritys - kivilattia oli maalattu melkein kirkkaanpunaiseksi, lauteet olivat harmaat ja lauteiden alaosan seinä oli turkoosi.

Mummoloissa oli saunavuorot, samoin ainakin toisilla serkuilla. Pidin talosaunassa käynnistä, koska se oli minusta jännittävää kotisaunaan verrattuna. Nyt meillä on samankaltainen tilanne täällä kotona.

Saunominen on minulle tärkeää. Halusin kirjoittaa siitä tähän blogiin siksikin, että olen ajan myötä päässyt onnettomuuteni jälkeisestä saunakammostani eroon. Minähän sain niskan retkahdusvammani illalla, saunan jälkeen. Se aiheutti usean vuoden pelon ja jännityksen saunomista kohtaan. Vaikka vamma onkin vielä olemassa, tunnen, ettei pelko haittaa enää elämääni.

Unikeskustelua ja muistoja

No nyt olemme ainakin melkein terveinä, tai siis lukuun ottamatta rva:ta, jälleen. Mikä ihme siinä on, että minulle lankeavat aina ne jälkitaudit ja jälkitautien jälkitaudit... Lauantaina nenä rupesi menemään uudelleen tukkoon.

Sunnuntai-aamuna heräsin siihen, kun oikea korva napsahti tukkoon...siis oikein kunnolla. Särky oli melkoinen, ja toinen puoli päätä tuntui jonkun muun päältä. Sinnittelin pari tuntia, koitin korvahuuhtelua kotona ja lähdin lumimyrskyssä yksityiselle (piti mennä taksilla, kun ainakaan ratikka ei sillä hetkellä kulkenut siihen suuntaan, mihin olin menossa.

Huuhtelu onnistui, osoittautui, että olin ollut sen tarpeessa. Korva vaan ei auennut. Flunssan jälkitauti oli turvottanut röörejä niin, että korvatorvi oli mennyt tukkoon. Palasin kotiin korva lukossa (ratikka kulki nyt menosuuntaani).

Tänään yhteys suun ja korvan välillä oli aamulla kunnossa, mutta meni jälleen päivän aikana lukkoon. Tasapainokin tuntuu heittelevän, mikä johtuu tietysti häiriöstä korvan tasapainoelimen toiminnassa (sen samaisen flunssan takia).

Olen useaan otteeseen kertonut täällä blogissa uniongelmistani. Nyt aikuisten unettomuus on ollut kiitettävän paljon esillä. On professoria, joka vaihtaisi unilääkkeet villasukkiin. On päätoimittaja, jonka unettomuus ja se, mikä hänellä on auttanut, ja miten onnistuneet yöunet ovat edelleen työn takana.

Olen ollut ilahtunut tästä keskustelusta. Se kertoo siitä, kuinka paljon puhumattomuutta, ennakkoluuloja ja unettomia meillä on. Vaikka unettomia on paljon, minulle ei ole sattunut ystäväpiiriini ketään, jolle nukkuminen olisi ongelma. Siksi olen aina tuntenut itseni siinä suhteessa vähän ulkopuoliseksi.

Olin iloinen erään ammatti-ihmisen kirjoituksesta, joka oli vastine "villasukkaprofessorille". Siinä hän totesi, että juuri villasukkakommentin kaltaiset lausunnot aiheuttavat unettomissa ahdistuneisuutta ja lisää unettomuutta. Olen täysin samaa mieltä. Ei ole mukavaa, kun ongelmaa vähätellään.

Minä, puoliso ja Naakkakin olemme pohtineet viime aikoina marsujamme. Kaikki hyvä päättyy aikanaan, mutta silti meillä kaikilla on ikävä edesmenneitä lemmikkejämme. On ollut kummallista, kun marsut eivät enää asu olohuoneen nurkassa.

Nipsu lähti meiltä ensimmäisenä, vuonna 2012. Nipsukin ehti viettää meillä useamman vuoden. Kiinnyimme häneen kovasti, hän oli oman arvonsa tunteva suursyömäri.

Nasun lähtö koitti viime syyskuussa. Hän valloitti meidät jo vuonna 2008. Nuorena hän oli kova menemään ja marsuksi aika uskomaton kiipeilijä. Hän oli kesyin kaikista marsuistamme, ja luotti meihin niin terveyden- kuin sairauden hetkinäänkin.

Matilda tuli meille vuonna 2013, kun odotin Naakkaa. Hän ja Nasu ystävystyivät heti, ja Matilda jopa nukkui kylki kyljessä Nasun kanssa, mitä Nipsukka ei koskaan tehnyt. Matilda oli ikäisekseen valtavan puuhakas tyyppi, joka ei oikeastaan koskaan kerennyt rauhoittua.

Ei se ikävä niin helposti laannu. Onneksi meillä on hyvät muistot, Naakallakin, joka alkoi viime syksyn aikana auttaa marsujen hoidossa ihan oikeasti.

Älä liukastu

"Jee, meillä on vain 3 astetta pakkasta", kiljaisin mielessäni, kun lämpömittari ei kerrankin näyttänyt yli viittätoista. Eilen oli se viisitoista, ja tunsin sen nahoissani jo lyhyellä matkalla, kun hain Naakan päiväkodista.

Sehän johtui tietenkin siitä, etten ollut laittanut itselleni toppahousuja jalkaan. Ostin ne viime talveksi, mutta silloin niitä tuli käytettyä hyvin vähän. Tänä talvena ne ovatkin olleet hyvin tarpeelliset.

Mutta tähän päivään...tänään todennäköisesti ainakin ulkoillaan, eilen en todellakaan lähtenyt viimassa ja kovassa pakkasessa pulkkamäkeen (meillä on oikein hyvä sellainen, lähileikkipuistossa). Tänään voisimme lähteä.

Yksi niskavikaisen talvisista huolenaiheista on liukastuminen. Olen itse saanut niskaoireita jopa horjahtamisesta, niska on tullut äkillisestä jännityksestä ja tärähdyksestä kipeäksi ja jumittunut. Siksi olisi parempi olla tyystin ilman liukastumisia.

Sain tänä talvena sellaiset talvilenkkarit, joihin saa napsautettua päälle liukuesteet. Toistaiseksi meillä ei ole ollut kovin liukkaita kelejä, mutta aion ottaa liukuesteet käyttöön heti kun siihen tulee tarvetta. Jäätä ei teillä kamalasti, mutta niitä auran jättämiä sileitä paikkoja on.

Asialla on toki kääntöpuolensa. Jos varmistaa turvallisuutensa liiaksi, ei oma tasapaino kehity. Rva on kuitenkin todennut, että tässä tapauksessa niskan satuttaminen on tuhoisampaa kuin tasapainon mahdollinen kehittymättömyys.

Mieleni tekisi kovasti tänään kirjastoon. Minulla ei ole nyt eri syistä ollut mahdollisuutta käydä vaihtamassa itseni ja Naakan lainakirjapinoa, mutta uutta lukemista kaipaisin kovasti. Nyt kuen "kotikirjaston" Kaari Utrion "Vaskilintua".

Olen lukenut "Vaskilinnun" viimeksi joskus parikymppisenä ja unohtanut sujuvasti suurimman osan, mitä siinä on kerrottu. En muistanut, että mukana seikkailevat Valkean Kristuksen lisäksi myös niin suomalaiset ja skandinaaviset jumalat kuin itse Mohammedkin - päähenkilöiden, jotka ovat ihmisiä, ohella siis.

Tiedän jo, ettei mielihaluni toteudu. Niskaset ovat nimittäin viimein tulleet siihen tulokseen, että saunavuoro kera Naakan voi olla myös rentouttava asia. Siispä varasimme saunavuoron (taloyhtiömme on vanha, eikä täällä ole asuntokohtaisia saunoja).

On ihan mielenkiintoista tutustua saunaan täällä kotitalossa. Minulle ja Naakalle kokemus on ihan uusi, mutta puoliso on käynyt taloyhtiömme saunassa aiemminkin. Makoisia löylyjä meille!

Kasvatuksesta

Meillä asuu nykyään perheenjäsenenä uhmaikäinen Naakka, ikää 2 vuotta ja 8 kuukautta. Ihan mahdottomaksi meno ei ole mennyt, mutta koemme raivareita mitä ihmeellisimmistä asioista monta kertaa päivässä.

"Ei, en tahdo, älä sano sitä..." jne. Esimerkiksi eilen meillä oli Naakan kanssa ihan mukava kahdenkeskeinen juttuhetki pöydän ääressä. Hän alkoi nyppiä ikkunalaudan huonekasveja, jonka kielsin.

Vastavetona hän repäisi huomattavan palan sanomalehdestä, jota olin selailemassa ja alkoi repiä sitä pieniksi paloiksi. Sanoin "ei" useaan kertaan, ja kun se ei tehonnut (minuun luotiin toistuvia uhmakkaita katseita), nousin, kiersin pöydän ja siirsin Naakan toiseen huoneeseen (hän heitti lehtisilpun ympäri keittiön lattiaa.

Kun suljin oven (en lukinnut vaan kerroin että nyt tänne ei saa tulla, äiti siivoaa lattian), alkoi hirveä huuto ja kieriskely eteisen matolla. Tämä show kesti...hmm...oikein pitkään ja pahantuulisuus vielä pidempään. Lopputulos Naakan mielestä oli, että minä olen se hirviö - se siitä.

Noin puolentoista tunnin kuluttua Naakka hyväksyi taas hirviöäitinsä.

Voisin toki toimia toisinkin. Voisin näissä tilanteissa vaan antaa olla ja esimerkiksi leperrellä lapselle tai tarjota vaikkapa pillimehun, mutta tällainen toiminta sotisi toden teolla periaatteitani (sekä minun että puolison) vastaan. Kun huonekasveja ei saa repiä, niitä ei sitten revitä.

Ei meillä kovin tiukat säännöt ole - meillä saa katsoa Pikku Kakkosta syödessä, sängyllä saa hyppiä ja varsin moneen laatikkoon ja kaappiin myös Naakalla on pääsy (jos ne eivät sisällä mitään vaarallista).

Ihmisten, eläinten ja kasvienkin (no ei nyt ihan jokaisen ruohonkorren) vahingoittamiseen meillä on kuitenkin nollatoleranssi. Katsellaan sitten niitä uhmakohtauksia, mutta jotkut asiat ovat yksinkertaisesti kielletty.

Onnekseni Naakka ei ole kovin taipuvainen rikkomiseen. Toki meillä menee aina välillä jotakin rikki, mutta aika vähäisessä määrin. Enemmänkin Naakka on kiinnostunut erilaisten esineiden käyttötarkoituksesta, ja osaa käyttää yllättävän hyvin kaikenlaista, kuten hiusharjaani.

Tuntuu, että kun Naakka katselee kerran jonkin esineen käyttöä, hän oikeastaan oppii sen samantien. Nyt hän jo haluaa harjata hampaat itse (eli ensin Naakka harjaa ja sitten aikuinen tekee tarkistusharjauksen).

Eilen meillä oli kylässä perhe, jossa on Naakan ikäinen lapsi. Päivän uhmatilanteen jälkeen oli valtavan mukavaa kuulla toisenkin nappulan suusta ihan samoja "ei"-fraaseja ja huomata, kuinka samanlaisia tilanteita toisessakin perheessä on - emme ole yksin!

Naakka oli valtavan innoissaan kyläilystä ja käyttäytyi mallikkaasti koko vierailun ajan. Hän innosti tuttavaperheen lasta (tätä ujostutti) leikkimään koko vierailun ajan ja jutteli ja höpötti tasapuolisesti kaikkien kolmen vierailijan kanssa.

Meillä oli todella mukava ilta, jonka jälkeen oli mukava ryhtyä iltatoimiin ja nukkumaankin. Kun kotona on 2-vuotias, yhteen päivään voi mahtua tunteiden koko kirjo.

Toiveita kalakannan kasvusta

Joulu hurahti ohi ja uusi vuosi samaten. Nyt iskivät päälle paukkupakkaset, joiden purevuuden koin kävellessäni pitkähköllä sillalla tässä meidän lähellä - suuntanani oli hieroja. Muuten Niskaset pysyttelivät pääasiassa sisällä eilen.

Naakan ulkoilujen kanssa on vähän huono omatunto. Hierojani kanssa kuitenkin totesimme (hänellä on Naakan ikäinen poika), että ulkoilut saavat nyt olla vähän harvemmassa, kun on hieman raskasta pukea lasta siksi puoleksi tunniksi, jonka juuri ja juuri tarkenee ulkona.

Hieroja löysi taas kaikenlaista jumia joka puolelta kroppaa. En ollutkaan käynyt pitkään aikaan (kolmeen viikkoon) hierojalla, ja sen kyllä huomasi. Pystyin kuitenkin rentoutumaan käsittelyn aikana. Nyt ei käsitelty niin voimakkaasti, tarkoitus on mennä uudestaan ensi viikolla, niin päästään ehkä vähän "syvemmälle" siinä käsittelyssä.

Tämän päivän "projekti" voisi olla akvaarion siivous. Sitten täytyy mitata samalla veden kovuus, jotta vesiarvot pysyvät hyvinä erityisesti platyilleni, jotka vaativat vähän kovempaa vettä. Akvaarion muuntaminen tälle lajille sopivaksi ei ole ollut ihan helppoa.

Olen hankkinut platyja nyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla meille muutti neljän kalan porukka, josta yksi säilyi hengissä. Sitten saapui viisi kalaa, joita kolme on hengissä. Olojen pitäisi meidän akvaariossa olla ihan kunnossa, mutta kato on ollut melkoinen.

Suurin osa kannasta kasvatetaan tätä nykyä kaukoidässä, josta ne tekevät pitkän matkan tukkuihin Eurooppaan. Sieltä ne ostetaan suomalaisiin akvaarioliikkeisiin. Tässä matkassa on monta kohtaa, joissa olot ovat niin erilaiset kuin meillä, että kalat eivät yksinkertaisesti sopeudu helposti meidän oloihin.

Olen huomannut, että suomalaisilla akvaariokaupoilla on kiinnostusta suomessa kasvatettuihin kaloihin, mutta tarjonta on pientä. Platyt lisääntyvät melko helposti ja synnyttävät eläviä poikasia. Meidän platyt eivät ole vielä lisääntyneet ollenkaan, en ole ihan varma, mistä tämä johtuu.

Yksi mahdollinen syy on, että kalat ovat olleet pääsääntöisesti aika pienikokoisia, eli ovat vasta nyt tulossa lisääntymisikään.  On mahdollista, että poikasia on tullut, mutta ne on syöty. En ole kyllä havainnut raskauksiakaan.

Mutta, jos saisin platyt lisääntymään, minulta saattaisi löytyä pieniä eriä luovutettavaksi vaikkapa akvaarioliikkeisiin. Kun olen ostanut platyja, minulta on molemilla kerroilla kysytty, onko minulla isokin kanta, sillä kaloista ollaan kiinnostuneita. Toivottavasti kanta joskus alkaa kasvaa!