Vetämättömyys, wannabe-minimalismi ja varovainen venyttely

Voi jessus, kun on ollut vetämätön olo...rva:lla se johtuu aktiivisesta elämänvaiheesta, unenpuutteesta ja sen sellaisesta. Touhi-pieni alkoi taas niiskuttaa eilen, ja kunnon flunssa alkoi yöllä. Tänään poika on ollut varsin räkäinen, mutta onneksi kuumetta ei ole.

Silti, on hetkiä, jotka haluaisin tallettaa pysyvästi muistiini: Viime yö oli Touhin heräilyn vuoksi aika pätkittäinen. Nousin laittamaan tuttia viitisen kertaa. Jossakin vaiheessa Naakka kömpi viereeni. Hän nukkui minuun nähden poikittain, päälaki kylkeäni vasten. Hän on vielä niin pieni.

Vaikka oma uni jäi vähemmälle, en voinut olla hymyilemättä: toinen nukkuu kuin pieni sfinksi (kyllä, Naakalla on tällä hetkellä hieman sfinksimäinen hiusmalli sekä hymy nukkuessaan :D ) Toinen taas tarvitsee tulppaa rauhoittuakseen...voi että, kun tutti on hyvä keksintö!

Koska rva ei ehkä jaksa tänään kirjoittaa yön lisäksi koko päivästä, lienee parasta siirtyä muihin aiheisiin. Rva tykkää vouhottaa milloin mistäkin, mutta pidempään on ollut mukana liiasta tavarasta luopuminen - siis ainakin teoriassa!

Rva kuuli KonMari-ideologiasta pari vuotta sitten, ja innostui hankkimaan pinkin kirjan, ja sen jälkeen valkoisen. Vaikka pinkki kirja oli tökerösti suomennettu ja valkoinen muuten vain hassusti jäsennelty, rva luki molemmat ajatuksella.

Rva karsi muutamia tavararyhmiä tarkalleen kirjan oppeja seuraten, ja siitä oli kyllä apua. Ihmettelin, miksi innostuin ilmiöstä niin paljon. Eräs suurimmista syistä taisi (ja on yhä) enemmän tai vähemmän kaoottinen arki kahden riiviön kanssa...ehkäpä yksi jos toinenkin haluaisi tilanteessani kodin, jossa on helppo elää.

Käyn lukemassa sekä Konmariin että minimalismiin (siis kodissa) liittyviä Facebook-ryhmiä säännöllisesti. Varsinkin jälkimmäinen on mielenkiintoinen siinä mielessä, etten tällä hetkellä edes haluaisi minimalistista kotia :D

Kuitenkin, päätin ryhtyä huomisesta alkaen pelaamaan minimalismipeliä, eli luovun 1.6. yhdestä esineestä, 2.6. kahdesta jne. On mielenkiintoista nähdä, mihin asti pääsen.

Kroppani on saanut tänään liikuntaa maltillisesti, syynä Touhin sairastuminen. Koska hän rupeaa helposti kakomaan ja siinä sitä sitten ollaan, olemme välttäneet ulkoilua koko päivän. Naakan kävimme toki hakemassa päiväkodista.

Juu-u, on se niska taas kiukutellut. Nyt tilanne on kuitenkin onneksi vähän helpottanut, kun olen ollut alkuviikon hissukseen. Rauhalliset liikkuvuutta parantavat taivutukset, venytykset jne. eivät ole ainakaan pahentaneet tilannetta. Olen melko toiveikas loppuviikon suhteen.

Terveisiä laivalta

On päästy tiistaihin, ja taas on rva kotosalla. Laiva saapui takaisin satamaan eilen puolen päivän jälkeen. Pienestä matkailusta rva:lle jäi pohdinta: Miksi en lähtenyt jo aiemmin? Niin, onneksi sentään lähdin nyt enkä kymmenen vuoden päästä.

Jännitin etukäteen yksin matkustamista - siis laivaristeilyllä. Yleensähän sinne lähdetään jonkun porukan tai vähintäänkin kaverin kanssa. Rva lähti yksin, tosin tapasi määränpäässä ystävänsä, ja vietti päivän hänen kanssaan.

Kaikki sujui kuitenkin mutkattomasti. Oi, mikä autuus oli oma hytti ja kaksi yötä ilman 1- tai 5-vuotiaan aiheuttamia keskeytyksiä uneen...

Hauskinta taisi olla syöminen ja ihmisten tarkkailu. Hieman ärsytti, kun minulle osoitettiin buffetista paikka, josta näin ulos, mutta en ravintolasaliin. Muina ruokailuhetkinä sain sentään itse valittua paikkani.

Laivalla oli isoja ryhmiä japanilaisturisteja, jotka kulkivat isona joukkona oppaan johtamina. Laivalla oli myös lapsiperheitä, ja tuntui vähän hassulta, kun en itse suunnannut leikkihuoneeseen - helpottavalta toki myös ;)

Sitten oli miesporukoita ja naisporukoita...oli hauskaa yrittää arvailla, mikä asia heitä yhdisti. Luultavasti aika suuri osa oli reissussa Elitloppet-raveihin menossa...ja sieltä tulossa.

Käytin tavallista enemmän aikaa laittautumiseen. Arkielämässäni pidän hyvänä suorituksena, jos muistan harjata tukan ulos lähtiessä. Nyt laitoin meikkivoidetta, puuteria ja huulipunaa. Kynnet olin lakannut jo kotona.

Kun en jaksanut kierrellä laivaa, lojuin hytissä ja luin kirjaa. Tapahtuikin jotakin, mitä en ole tehnyt moneen vuoteen: luin kokonaisen kirjan kahdessa päivässä! Se oli "Käännöksiä" (Jean Kwok). Suosittelen!

Laivamatkojen aikana nautin pääasiassa omasta ylhäisestä seurastani...kiersin rauhassa myymälät (miten hauskaa parfyymien haistelu voikaan olla!), ja illalla kävin kuuntelemassa karaokea - ehkä vähän flirttailinkin...

Naakalle löysin tuliaisiksi kääntöpaljettipaidan sekä pienen Pet Shop -kalan. Touhi sai Nuuska Muikkunen -pehmolelun. Karkkituliaisiin, ainakin laivapakkausten kokoisiin, lapseni ovat vielä liian pieniä.

Itselleni ostin ne värikkäät Björn Borg -alushousut sekä suihkusaippuan. Vanhempani saivat myös pienet tuliaiset. Sen enempää en tällä kertaa shoppaillut, vaikka Tukholmassa kävimmekin ystäväni kanssa muutamissa lastenvaatekaupoissa.

Matkasta jäi kokonaisuudessaan kuva, että voi miten ihanaa on olla vapaalla ja reissussa! Elämä koostuu täällä kotona toistuvista rutiineista pienten lasten kanssa, ja siksi on näköjään tärkeää löytää itsestään muitakin puolia.

Ajatuksesta seuraa myös toinen ajatus ja niin edelleen...eikös rva alkanutkin heti kotiin päästyään suunnitella seuraavaa reissua!

Kuva 1: Olihan se hauskaa ahtaa itseensä valtava määrä eläin- ja kasvikunnan jäseniä samalla aterialla!

Kuva 2: Auringonlasku oli menomatkalla Tukholmaan äärettömän kaunis!

Bergrummet-lelumuseossa Tukholmassa oli esillä muun muassa kuninkaallisten leluja!

Niskakipupäiviä

Niin, se niska on viime aikoina kiukutellut! Koska lähden lauantaina reissuun, varasin hieronnan huomiselle. Toivottavasti se auttaa taas jaksamaan, ettei mene matka pilalle niskavaivan takia.

Kipu on keskittynyt juurikin koko niskan alueelle kallonpohjasta alaspäin. Tukossa on, se on sanomattakin selvää. Huomaan olevani kiukkuisempi kuin tavallisesti, kuin olisi piikki lihassa ihan sananmukaisesti!

Pari päivää söin särkylääkkeitä, ja se tuntui tasaavan kipua hieman. Valitettavasti vaiva alkoi, kun olin toissa viikonloppuna kävelyllä tavallista enemmän. Niska otti nokkiinsa, kun tein yhtäkkiä lenkkejä enemmän kuin tavallisesti. Harmi...olisi ollut hauskaa lenkkeillä ilman jälkiseurauksia.

Minulla on niskan temppuillessa henkisesti epäonnistunut fiilis, vaikka tiedän, että se on typerää. Vaivani on vuosien aikana osoittautunut monimutkaisemmaksi kuin sellainen vaiva, joka menee ohi, kun työstää asiaa reippaasti.

Tosiasia on kuitenkin, että tunnen itseni henkisesti paremmaksi ihmiseksi, kun kroppa on paremmassa kunnossa. Se lienee loogista, mutta on myös äärimmäisen kuluttavaa. Yritän työstää asiaa itseni kanssa, koska tiedän, ettei omia voimia kannata haaskata itsesyytöksiin.

On kuitenkin hankalaa eriyttää oma hyvinvointi kehostaan, kun ne kaksi asiaa liittyvät harvinaisen kiinteästi toisiinsa...koska on olemassa tuo pirunmoinen kipu!

En kuitenkaan olisi rva, ellen taas kokeilisi jotakin vähän vaihtelevaa! Olen kuluneella viikolla pyrkinyt parantamaan yläselän ryhtiäni. Aiemmin aloin kiinnittää aiempaa enemmän huomiota lantion asentoon. Tuntuu, että se on nyt hieman parantunut.

Nyt olen yrittänyt kävellä ja useimmiten myös istua ylväässä ryhdissä, ja tuntuu, että sekin olisi auttanut vähän. Josko rvan kroppa oikenisi pala palalta eikä ainakaan se asia olisi  enää hyvinvointini tiellä.

PS. Tein eilen kiipeilytelineessä hieman jumppaa - sitten Touhi keskeytti eikä antanut enää jatkaa.

PPS. Ostin Prismareissulla elämäni ensimmäisen mattahuulipunan - en ole ehtinyt vielä kokeilla. Ehkäpä menen tänään, hmm, keikistelemään leikkipuiston kevätriehaan ;)

PPPS. Meillä on nyt multaa, jotta tomaatintaimet voidaan siirtää isompiin ruukkuihin. Jaksankohan tänäänkään, kun lapset nukkuvat...huh!

Loppuviikko & viikonloppu kuvina

Loppuviikko & Viikonloppu olivat yhtä hulinaa Niskasilla! Torstaina vietettiin Naakan päiväkodin kevätriehaa (tästä kirjoitinkin jo). Perjantaista sunnuntaihin ilahdutimme Naakan isovanhempia läsnäolollamme, eli vietimme viikonlopun maaseudulla.

Tämä postaus on oikein kuvapainotteinen, ja minulla on myös niskaan & kuntoutuksen liittyvää asiaa. Päätin siirtää niska-asian kokonaan seuraavan postaukseen, ettei yhdestä tekstistä tule kilometrin mittaista:

Ensimmäisessä kuvassa nappasin otoksen jälkeläisistäni päiväkodin juhlan jälkeen, ja sain pitää kiirettä - ovat niin kovia mennä viuhtomaan.

Meidän pienessä kaupunginosasamme on useita kuvatun kaltaisia shakkiruutuja. Niissä on kuulemma vielä 1980-luvulla ollut nappulatkin, eli pelaaminen on ollut mahdollista.

Tuntuu välillä, että siinä missä 35 vuotta sitten luotiin tämä eräskin viihtyisä kaupunginosa, on siitä monessa paikassa jäljellä vain kuori. Nuo puuaidat/katokset ovat ihania, mutta luulen, ettei niitä pidetä kunnossa millään tavalla.Pallokenttä sentään korjattiin, se alkoikin olla jo aivan luvattoman huonossa kunnossa.

Perjantaina vietimme Touhin kanssa koko aamupäivän leikkipuistossa. Onneksi paikalla oli muitakin puistoilijoita - ei rva kaksin Touhin kanssa olisi jaksanut olla niin kauan :D Touhi leikkii, mitäpä muuta, kuin äitiä (tämä on vissiin se, mitä T. äidistä usein näkee).

Sitten matkustimme maaseudulle. Lasten mummolassa ei ole kissaa, mutta onneksi naapurissa on kolme kappaletta! Tämä rouva O. on kissoista se, joka haluaa silitystä ja mahan rapsutusta. Naapurin piha on ilmeisen mieleinen paikka, mikä sopi meille oikein hyvin. 

Naakka vähän jännittää kissoja, kuten melkein kaikkia muitakin eläimiä. Lauantaina hän ei halunnut silittää, mutta sunnuntaina jo vähäsen. Touhi sen sijaan veti sunnuntaina raivarit, kun ne aremmat kissat eivät suostuneet hänen hellyydenosoituksiinsa, vaan lähtivät karkuun...

Viikonloppuna lapset kastelivat kukkia niin paljon, etten ihmettele, olisiko määrä ollut yhteensä 150 litran paikkeilla...Kaikki kukat, melkein kaikki puut sekä pihasora saivat oikein paljon vettä. Erityisesti Touhille kastelu oli hyvin mieleistä, Naakalle toki myös.

Naakka uskalsi nyt maistaa muutamaa yrttiä, esimerkiksi lipstikkaa. Aiemmin hän on ollut hyvin ennakkoluuloinen, nyt onneksi uskalsi. Naakka tuntuu myös olevan kiinnostunut kasveista, ja kyseli niiden nimiä ja sitä, miten niitä pitää hoitaa.

Puutarhahommiin päätyi myös rva. Kävimme taimitarhalla, josta lähti taimia mukaan myös rva:lle. Parveke on yhä alkutekijöissään, mutta huomenna pääsen kuulemma multaostoksille. Kuvan kasveista meille siirtyivät parveketomaatti x2, sitruunamelissa, salvia ja begonia (punainen etualalla).

...ja taas juostiin. Vietimme tosiaan ulkona suuren osan sekä lauantaista että sunnuntaista, onneksi säät sallivat! Lapset olivat alkuillasta ylihysteerisen väsyneitä, mutta nukuttaminen onnistui onneksi molempina iltoina. Herätys oli aamulla oikein ajoissa...

Viimeisenä hetken mielijohteena nappasin maaseudulta mukaan nipun raparpereja. Rva ei ole tehnyt piirakkaa vuosiin, mutta nyt on ainakin ainekset pakastimessa. Naakka kuulosti kiinnostuneelta leipomispuuhiin, täytyy vain löytää sopiva hetki.

Kipu, kirjat ja leffat

Kun juuri pääsin sanomasta, että niskajutut ovat helpottuneet, niin tällä viikolla kipuja on ollut särkylääkekuuriksi asti. Yleensä pärjään ilman, mutta nyt on kyllä ollut hankalaa. Täytyy toivoa, että kohta vähän helpottaisi.

Jatkuva kipu on pirullinen seuralainen. Omalla kohdallani olen huomannut, että se väsyttää ja turruttaa. Ajatus muuttuu jotenkin jähmeäksi, kun olo on jatkuvasti kurja. Mikään suoranainen harjoitus ei ole tähän mennessä auttanut, mutta jatkan kokeilemista.

Eilen meillä oli Naakkasen päiväkodin kevätrieha. Se tarkoitti kai tänä vuonna samaa kuin kevätjuhla, tai sitten ei. Rva on sen verran vanhoillinen, että nauttii perinteisestä kevätjuhlasta, jossa lapsiryhmä kerrallaan esiintyy. Nyt "viralliseen" osuuteen kuului pari yhteislaulua (kivoja kyllä), mutta se siitä.

Silti, rva:ta aktiivisemmat vanhemmat olivat järjestäneet vaikka mitä, ja meidän lapsille parasta taisivat olla nakki- ja ongintapiste :D

Kuluneella viikolla olen toipunut Naakan synttärijärjestelyistä, ja miettinyt monenlaisia asioita. Touhihan sai päiväkotipaikan! Sain tietää siitä perjantaina, kun yhytin päiväkodin johtajan kerrankin työhuoneestaan. Se on kyllä helpotus, vaikka tuo elokuuhun omat haasteensa.

Tämä kaikki tarkoittaa, että rva voi taas alkaa suuntautua työelämään. Tällä kertaa aika moni asia vaikuttaa työnhakuun. Eron, selkäongelmien jatkuvuuden jne. takia olen päätymässä hieman uuteen suuntaan, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Ensiksi täytyy varmaankin totuttaa Touhi päiväkotiin, ja saada se homma rullaamaan.

Minulla on tällä hetkellä kesken kolme kirjaa, joista kaksi on uutta, yksi on aiemmin luettu: Sandra (Heidi Köngäs), Seuraneiti (Kaari Utrio) ja Valoa kohti (Laila Hietamies). Ehkäpä seuraavat kirjavalinnat koskettavat enemmän nykypäivää tai vaikkapa fantasiaa, nyt on ollut aika historiapainotteista.

Tällä viikolla olen myös ottanut matsia nuorimmaiseni kanssa. Hän on selkeästi saavuttamassa uhmaiän, joka tarkoittaa vastaanhangoittelua melkein jokaisessa asiassa. Huomasin taas saavuttaneeni yhden aika kultaa muistot-tilanteen, ja muistin, kuinka väsynyt olinkaan 2-vuotiaan Naakan kanssa...

Meillä on ollut paljon ulkoilua, koskapa säät ovat suosineet.  On ollut kieltämättä outoa, kun narsissit ovat kukkineet, ja lämpöä on ollut lähemmäs 30 astetta. Rva:lle vähempikin riittäisi, asunto nimittäin kerkesi lämmetä, ja yöunet ovat olleet heikkoja.

En ole edennyt parvekekukkasten suhteen muuten kuin että Vanhempani toivat minulle yhden amppelikukkasen, jonka olen onnistunut pitämään hengissä. Olisi kiva päästä kaupoille lähiaikoina, niin tuo asia edistyisi.

Olen katsonut viimein Yösyöttö-elokuvan, jonka sain äitienpäivälahjaksi. Olen lukenut koko kirjatrilogian, johon toivottavasti tulee myös jatkoa. Tykkään tarinasta valtavasti, ja Antti & Paavo Pasanen ovat ihan loistavat hahmot!

Aihepiiristä...enempää juonta paljastamatta voin todeta, ettei Paavon äidin ratkaisu järkyttänyt (oli toki järkyttävä) rva:ta niin paljon kuin ehkä joitakin, koska olen oikein kokenut tilanteen, jossa synnytyksen jälkeinen aika ei mene yhtään kuin Strömsössä. Synnytyksen jälkeisiä psykooseja jne. tapahtuu, ja niistä pitäisi puhua enemmän.

Toisaalta, tarinan Antti tekee hienon työn isänä, mutta saataisiinko tarinaa aikaiseksi, jos isä olisi häippässyt, ja äiti jäisi kaksin vauvan kanssa? Olisiko mikään niin päin yhtään ihmeellistä?

Tänään odottelen Touhin kanssa varmaankin sadetta (ei ole vieläkään alkanut täälläpäin). Koitan lisäksi harjoittaa tiettyä selkäaktiivisuutta, josko joku liike nyt viimein auttaisi. Viikonloppuna on luvassa lapsellista toimintaa.

Kaikenlaista voi keksiä: voi esimerkiksi seurata pinkkejä terälehtiä ;)

Erään lähiön asukkaita: Rva + kaksi natiivikaupunkilaista

Rva on asunut nyt kaupungissa kuusitoista vuotta. Kahdeksantoista, mikäli ensimmäiset pienessä kaupungissa vietetyt kaksi elinvuotta lasketaan. Itse asiassa 21 vuotta, mikäli lukioaika viikot pikkukaupungissa asuen lasketaan mukaan.

Kaupunkiin, mielellään vähän isompaan kaupunkiin muutto on ollut rva:n suunnitelmissa yläasteikäisestä alkaen. Luulen, että siihen on vaikuttanut eniten koulukiusaaminen. Taisin 14-vuotiaana ajatella ihan käytännöllisesti, että omat lapseni hankin niin isoon kaupunkiin, että he voivat vaihtaa tarvittaessa koulua, mikäli heitä kiusataan, ja sitä ei saada loppumaan.

Rva:n muutot ovat oikeastaan sujuneet kokolailla suunnitellussa järjestyksessä, vaikka siirtymiä ison kaupungin sisällä on määritellyt ennemminkin sattuma kuin johdonmukaisuus. Täällä pääkaupunkiseudulla olen asunut kolmessa eri osoitteessa (viidessä, mikäli lasketaan kesämuutot opiskeluaikana).

Rva:n ajatus lasten kasvattamisesta kaupungissa ei ole ainakaan toistaiseksi muuttunut. Minua huojentaa edelleen ajatus, että heillä tulee olemaan aikanaan valinnanvaraa peruskoulunsa suhteen..ettei siitä tule lakisääteistä vankilaa, kuten rva:n kohdalla tapahtui.

Olen tykännyt kaupungissa siitä, että sosiaalinen elämä on matalan kynnyksen päässä, lasten lähimmät kaverit asuvat samassa rapussa, kerrosta meitä alempana. Talon pikkulapsiperheillä on whatsapp-ryhmä, jossa voi huikata, kun on lähdössä pihalle. Yleensä seuraa löytyy aina. Vapaa-ajan tekemistä, maksutontakin, löytyy oikein helposti.

Ei rva sinisilmäinen ole. Kyllä niitä ongelmia (lapsilla ja aikuisilla) on kaupungeissakin, ratkottaviksi tulee varmasti tilanne jos toinenkin, ennen kuin lapset saavuttavat aikuisiän. Pikkulapsivaihe vain on sujunut täällä lähiössä keskustan liepeillä valtavan hyvin.

Metsässä olemme päässeet käymään useammin kuin omassa lapsuudessani. Tästä ei kyllä ihan voi syyttää lapsuuden paikkakuntaani, se nyt vain sattuu olemaan laakeaa peltoviljelyaluetta, oikein nättiä sekin. Meidän lähiömme taas sijaitsee oikean metsän reunalla.

Silti, voisin varmaankin juurtua myös pikkupaikkakunnalle. Siellä hyviä puolia voisivat olla:

- asumisen edulliuus
- mahdollisuus omaan pihaan
- ehkäpä siellä olisi kiireettömämpää

Luulen, että viehättyisin pienellä paikkakunnalla omakotitalon ja pihan laittamiseen. Parveke tuntuu välillä vähän aneemiselta pihayritelmältä....eikä sinne edes voi päästää koiraa aamupissalle, jos siis koiran hankkii.

Sen sijaan, en yhtään osta ajatusta esimerkiksi pienten kyläkoulujen ihanuudesta (siellähän sitten olet, jos joudut porukan ulkopuolelle).

Myös elämän raadollisuus tulee tutuksi ihan samalla tavalla "maalla" kuin kaupungissa...näin alkoholismia, merkkejä huumeiden käytöstä ja surkeita ihmiskohtaloita ihan jo siellä pikkukylässä asuessani. Oikein moni asia selvisi rva:lle, tarkkasilmäiselle lapselle jo ennen yläasteelle siirtymistä - ja viimeistään siellä yläasteella.

PS: Tuli vielä yksi asia mieleen: kyllä minä jotakin voisin vaihtaa...isomman lapseni päiväkotimatka kulkee tällä hetkellä läpi isojen työmaiden, iltapäiväruuhkan ja pölyn seassa Touhin kera suihkien. Kyllä minä sen vaihtaisin hiljaiseen kylätiehen..tosin on todennäköisempää, että silloin tarhamatka sujuisi omalla autolla, mikä on tällä hetkellä houkuttelevaa sekin. Kun päiväkotiremontti valmistuu, palaamme tuttuun 250 metrin kävelymatkaan suurimmaksi osaksi autottomalla alueella.

Pitkällä lenkillä

Rva:lla on ollut tänään kertakaikkinen vapaapäivä. Se tulikin todella tarpeeseen, viimeinen kaksiviikkoinen putki on ollut poikkeuksellisen aktiivinen (suoraan sanottuna tosi työläs). Rva:lla alkoi loppua kohden olla kaikenlaisia stressioireita.

Siksipä en ole asettanut itselleni mitään erityisiä tavoitteita. Sain päivällä päähänpiston kaupungille lähtemisestä. Hyppäsin siis ratikkaan, ja suuntasin vaatekauppoihin. Minulla on ollut mielessäni pieni lista omista vaatteistani, siis niistä, jotka puuttuvat.

Minua onnisti, sillä löysin listan jokaisen vaatteen: tummavärisen hupparin, siis vetoketjullisen. Sellainen on oikein hyödyllinen, no missäpä muualla kuin leikkikentällä. Samasta kaupasta löytyi viisi paria lyhytvartisia sukkia kesäkäyttöä varten. Minulla on muutama pari jäljellä edelliskesästä, mutta vaihtosukkia on hyvä olla.

Tosi kiva löytö olivat mustat kangashousut, joissa on kuminauhavyötärö. Housut jättävät nilkat paljaiksi, ovatkos ne nyt sitten se muotijuttu ;) :D Ennen kaikkea minulla on kuitenkin nyt yhdet siistimmät housut, joilla voi lähteä vaikka sitten sinne kaupungille.

Olen suoraan sanottuna aina inhonnut housujen ostamista. Jotenkin minulle löytyy yläosia paremmin kuin alaosia, ja sitten kulutan nopeasti loppuun vähät housuni, ja ihmettelen, miten nämäkin nyt taas menivät rikki. Nyt se asia on kuitenkin ihan hyvällä tolalla.

Seuraava päähänpistoni olikin sitten, että kävelen kaupungilta kotiin. Matkaa kertyy nelisen kilometriä, joten ihan tehokkaasti saa talsia, mikäli meinaa joskus päästä perille. Oli kuitenkin ihanaa, kun ei tarvinnut miettiä, että kotona täytyisi olla johonkin tiettyyn aikaan.

Niinpä kävelin reipasta, mutta kuitenkin rauhallista tahtia. Jopas sää olikin hieno, ja merenlahti ihan tyyni. Vaikka ollaankin lähellä keskustaa, oli matkasta käytännössä puolet pusikkoa/metsikköä. Suomi on hauskan pieni maa, ison kaupungin keskustan liepeillä on heti metsää.

Ihmeellistä on, että kaikkien näiden vuosien jälkeen kykenen kävelemään yli 4 kilometriä yhteen menoon ilman, että tulee huimaus- tai kipuoireita! Yritin pitää alaselän ryhdin ja lantion asennon hyvänä koko matkan, ja huomasin kaivanneeni pitkään kävelylenkkiä. Yritän siis ehtiä sellaiselle huomennakin.

PS. Kai niitä euroviisuja on vähän kurkattava...

PPS. Lasten isä lähetti just kuvaviestin, jossa Touhi istuu vaatteet päällä uima-altaassa parvekkeella. Näinpä, suomalainen mies ymmärtää, että kesä on liian lyhyt turhalle valmistelulle, kuten riisumiselle ;)

PPPS. Tein kyllä tänään myös vähän pakaralihasliikkeitä, telkkarin edessä tietysti!

Kukkasynttärit

Eilen meillä oli hulinaa, kun toistakymmentä tenavaa, heidän vanhempiaan ja sukulaisiaan säntäili edestakaisin sokerin voimistamina ;)

Ei vaan, meillä oli Naakan 5-vuotissynttärit, joiden järkkäämiseen rva oli käyttänyt oikein paljon energiaa. No mutta, onneksi rva:lla oli myös apuvoimia, ja pitopalvelu hoiti kakut. Rva välttyi siis jälleen kerran täytekakun leipomiselta (köksäntunnilla olen osallistunut sellaisen leipomiseen, mikä jäi ainoaksi kokemukseksi asiasta).

Naakka odotti ja samalla jännitti synttäreitään valtavasti. Lähes kaikki kutsusut pääsivät paikalle, ja lasten ikähaitari sisaruksineen oli yhdestä vuodesta yhdeksään vuoteen. Hyvin pärjättiin kaikkien kanssa, ja yksi aikuisvieras toi vielä koiransa mukanaan. Tästä muodostui luonteva ohjelmanumero.

Täytyy sanoa, että rva:lla oli hieman hankaluuksia rauhoittua illalla. Kun eräs toinen henkilö mainitsi meditaatioharjoituksen, tuli mieleen, että sellaisia olisi taas hyvä tehdä. Rva ei koe olevansa mikään varsinainen juhlien järjestäjä, ja voivottelee kamalaa kohtaloaan viimeiseen asti. Kun on pakko, rva kyllä toimii.

Kukkateemaiset synttärit (Naakka vakuuttui, että rva:n ehdottama teema on hyvä) onnistuivat hyvin. Rva oli tehnyt origamikukkia, synttärikakkujen koristeena oli kukkia, ja muutamassa paikassa oli vielä koristekukkaköynnöksiä.

Ensimmäistä kertaa meillä oli myös käytössä lahjapussit. Niihin olin pakannut pussillisen ruukkuun laitettavia kukansiemeniä (meidän lasten omat on toki vielä laittamatta). Lisäksi pussista löytyi saippuakuplasetti, eikä muuta.

Miltä rva:sta sitten tuntuu, kun talossa on 5-vuotias? Onhan se ihmeellistä! Rva muistaa oikein hyvin Naakan kanssa yhteiset, ensimmäiset hetket, samoin sitä edeltäneen synnytyksen. Oikeassaan muistissa on ihan valtavasti asioita viiden vuoden ajalta.

Naakka on kivassa iässä, iso tyttö ja pieni tyttö samassa paketissa. Hän on jo monessa asiassa hyvin omatoiminen, mutta samalla vielä sylissä pidettävä ja öisin viereen kömpivä, mikäli pelottaa.

Moni sanoo, että on kamalaa, kun lapsi kasvaa isoksi. Rva ei osaa suhtautua asiaan niin. Vielä on niin paljon edessä: eskari, koulu, rautahampaat, itsenäistyminen askel askeleelta...jne. Pikkulapsivaihetta on eletty ja eletään Niskasilla vielä monta vuotta, sitten ovat edessä uudet vaiheet.

Lapset pitävät liikkeellä, mutta ergonomia on haaste

Heräsin tänään hyvien yöunien jälkeen, mutta selkä p*askana. Olen useasti miettinyt tätä dilemmaa - voiko ihminen nukkua ikinä sekä sikeää, hyvää unta läpi yön että herätä niin, ettei selkä, niska ym. ole niin jäykkänä, että on vaikeuksia päästä sängystä ylös. Tosielämä ei ole tuonut asiaan vastausta toistaiseksi.

Olen viime viikkoina urakalla korjannut asentojani paremmiksi - lantiota parempaan asentoon (selän notko pienenee) ja toista olkapäätä taaksepäin. No, ainakin olen saanut keskiselkäni kipeäksi...ja ehkä tosiaan sitä lantiota vähän parempaan asentoon :)

"Lapset pitävät liikkeellä" - väitettä olen myös pohdiskellut. Olen tähän asti tullut siihen tulokseen, että pitävät kyllä, mutta liikkeen laadussa on, hmm, korjattavaa. Ihan mahdottomia spurtteja ei pääse tekemään - Naakka, 5, kyllä kiihdyttää juoksunsa hetkittäin aika nopeaksi.

Olen kieltämättä liikkeellä koko päivän, illalla jalat ovat väsyneet ja jysähdän soffalle - kotiaskareissa saattaa tulla useampi tuhat askelta askelmittariin (testasin eilen), ja meillä on siis kerrostaloasunto, 74 neliötä.

Nostelen jatkuvasti Touhia, 15 kiloa. Tämä paino ei kuitenkaan säilytä muotoaan ja sätkii puolelta toiselle, joten ergonomiaa  on välillä hankalaa, ellei mahdotonta pitää yllä. Teen "kyykkyjä" eli käyn lattiatasossa poimimassa ja pyyhkimässä milloin mitäkin.

Käymme Touhin kanssa leikkipuistosa ja käymme hakemassa Naakan päiväkodista päivittäin. Ratikkaa käytimme talvella kerran, eli pääasiassa kävelemme. Lenkki rattaiden kanssa on oikeasti kuntoa kohottava - varsinkin, kun työnnettävä on jo aikamoinen jötkäle, ja yhdistelmärattaamme eivät ole sitä uusinta ja kevyintä mallia.

Ulkoilemme usein vielä illala, ja kaikki kotona tapahtuva liike jatkuu taukoamatta iltaan asti. Liikettä tosiaan tulee, kuntoiluakin, mutta suurin haaste on mielestäni ergonomia.

Takaisin lantion asentoon: korjaaminen vaatii pitkää työtä, olen mielestäni onnistunut parantamaan tilannetta vähittäin, vaikka korjaamista on vielä paljon. Luulen, että lonkan koukistajat ovat vielä aikamoisessa jumissa, mutta eiköhän se tästä.

Ensi viikonloppuna minulla on viikonloppuvapaani, ja aion taas käydä uimassa. En olekaan katsonut, koska uimahalli sulkeutuu. En ole kaupungissa asuessani vielä koskaan käynyt maauimalassa, joten tämä mukavuusalueelta poikkeaminen voisi olla hyvä hoitaa tänä kesänä.

En ole nyt tehnyt niin paljon rintarankaliikkeitä kuin tavallisesti. Huomaan, etten jaksa keskittyä kunnolla kehoni useamman osan treenaamiseen kerralla. Josko kohta hellittäisin vähän lantion kanssa, ja tekisin enemmän yläselkäliikkeitä.

PS. Tämän pohdinnan perusteella lapsen kanssa ei mielestäni tule ihan oikeanlaista kuntoilua "itsestään", mutta liikkeellä tosiaan pysyy.

PPS. Naakkasemme täytti tänään 5 vuotta - kirjoitan tästä lisää myöhemmin :)

PPPS. Nyt täytyy mennä päästämään Touhi pinnasängystä, hän kuulostaa oikein tylsistyneeltä.

PPPPS. Tämänastinen painonpudotukseni on muuten -2,5 kiloa, hitaasti mutta varmasti.

Ihanat lemmikkieläimet

Rva:n kotona oli lapsuudessa paljon eläimiä, vaikka emme maalaistalossa asuneetkaan. Jo ennen syntymääni oli meille hankittu Kreetta-koira, sileäkarvainen noutaja. En siis muista sellaista lapsuutta, että meillä ei olisi ollut koiraa.

Kahdeksanvuotiaasta lähtien meillä oli enemmän lemmikkejä. Tuli marsu, sitten kani. Toinen koira meille tuli, kun olin neljännellä luokalla. Kuudesluokkalaisena sain akvaarion omaan huoneeseeni. Seiskalla meille muutti usean vuoden tauon jälkeen kaksi uutta marsua. Yksi koira, akvaario ja yksi marsu meillä oli vielä, kun lähdin 19-vuotiaana opiskelemaan.

Akvaario muutti lapsuudenkodistani minulle muistaakseni vuonna 2007. 2008 hankimme exäni kanssa marsun, pian toisen. Vuosien varrella yksi kuoli, ja Nasu-marsullemme piti hankkia uusi kaveri. Viimeiset kaksi marsua kuolivat vanhuuteen, kun tyttäreni oli jo kaksivuotias.

Sen jälkeen meillä on ollut enää akvaario.

Rva myöntää potevansa jatkuvaa eläinkuumetta. Nyt eivät vain rahkeet riitä lisäeläimiin. Tällä hetkellä kaavailen, josko meille muuttaisi esimerkiksi hamsteri tai kääpiöhamsteri parin vuoden päästä. Se olisi hieman helppohoitoisempi kuin marsut.

Jos koiria ei oteta lukuun, rva näyttää lemmikkimieltymyksissään seuraavan linjaa "eläin, jolle voi rakentaa pienen maailman" :D Tykkäsin valtavasti väsätä marsuille pesiä, tunneleita ja muuta sellaista. Akvaarion sisustus on edelleen minusta hauskempaa kuin kodin sisustaminen.

Olen huomannut, että lemmikittömyys (akvaariokaloja kun ei niinkään käsitellä) on jo nyt vaikuttanut lapsiimme. Naakka on arka koirien ja kissojen kanssa, ainoastaan vähän arka ja varovainen Neo-saluki on Naakan mieleen, kun hän omistajineen meillä vierailee.

Siksi olisi mukavaa, jos voisimme lasten kanssa ottaa tulevaisuudessa omiakin lemmikkieläimiä. Mielestäni jo noin ala-asteikäisistä lapsista huomaa, onko heidän kotonaan lemmikkejä vai ei =)

Onneksi myös kaverien luona on ainakin kissoja, koiria ja jopa kilpikonna sekä käärme yhdellä Naakan tarhakaverilla. Rva ei toivottavasti leimaudu kerrostalokyttääjäksi, kun haluaa mennä Naakan mukaan kaverille erityisesti paikkoihin, joissa on eläimiä!

Haluaisin vielä joskus ainakin:

- koiran
- marsuja
- hamsterin
- merivesiakvaarion

Muita mielenkiintoisia eläimiä: sammakot, liskot, fretit, kesyrotat...

Tämän jutun kuvitukseksi sopivatkin kuvat Sealifestä, jossa vierailimme vapunpäivänä (ja huoli koralliriutoista voimistui jälleen) :

Väsymystä ja viikonloppusuunnitelmia

Rva:n viikko onkin sitten mennyt väsymyksen kourissa. Jos jotakin, opin, ettei koko viikonloppua kannata käyttää kämpän siivoamiseen, mikäli kyseessä on oma vapaaviikonloppu. Rva ei oikein ole päässyt tällä viikolla väsymyksestään, arki lasten kanssa on tuntunut tavallistakin kuormittavammalta.

Valopilkkujakin löytyy: seuraavan yön nukun exän kämpällä, olen siis fyysisesti jo siellä tätä kirjoittaessani :D Toivon kykeneväni menemään aikaisin nukkumaan, ja nukkuvani koko yön. Noin 7.45 minun on kuitenkin oltava takaisin kotona, siitä alkaa päivä Touhin kanssa.

Eräs keskeinen voimille ottava tekijä on nyt Naakan synttäreiden järkkääminen. Itse asiassa se ei ole ylivoimainen tehtävä, kakut tilataan jne. Silti, rva on nykyisessä tilanteessaan sen verran puhki, että pienikin ylimääräinen ponnistus uuvuttaa.

Tajusin, että laivaristeilyyn ei ole enää kuin kolme viikkoa! Odotan matkaa pienellä jännityksellä - en ole koskaan ollut yksin risteilyllä, ja yli kymmeneen vuoteen en ole ollut ulkomailla yksin :D Jo on aikakin.

Kävimme myös exän kanssa perheneuvolassa juttelemassa Naakasta. Aloin tosiaan hakea aikaa perheneuvolaan lokakuun lopussa. Joulukuussa olimme kartoituskäynnillä, ja nyt irtosi meille aika. Jonot ovat varsin pitkät, mikä ei ole hyvä elämänsä kriiseissä ajelehtiville perheille.

Hyvä kuitenkin, että saimme ajan. Tiivistetysti: meidän on rohkaistava Naakkaa ilmaisemaan negatiivisetkin tunteet, mikä auttaa häntä voimaan paremmin erotilanteessamme nyt ja jatkossa. Naakalla on tiettyjä oireita, mihin tämä neuvo liittyy.

Naakkasemme, kohta 5 vuotta, on elävä, verbaalinen pyörremyrsky. Tästä huolimatta hänen ei kuitenkaan ole helppoa jutella negatiivisista tunteista, siis siitä, miltä jokin ikävä asia hänestä tuntuu.

Naakalle on ikäänsä suhteutettuna tapahtunut parin vuoden sisällä paljon. Hänelle syntyi pikkuveli, kotitalo meni julkisivuremonttiin, ja asuimme vähän aikaa muualla. Sitten päiväkoti meni käyttökieltoon ja päivähoitopaikka siirtyi toiseen kaupunginosaan, ja isi ja äiti erosivat.

Luulen, että Naakka sulattelee tätä kaikkea vielä pitkään. Onneksi hänelle kuuluu pääasiassa hyvää. Naakka on suurimmaksi osaksi aurinkoinen ja eläväinen luonne, joka yllättää äitinsä päivästä päivään hienoilla ajatuksillaan.

Viikonloppuja Rva ja Naakka aikovatkin olla ihan kaksistaan! Touhi suuntaa isovanhemmilleen hoitoon, ja Rva & Naakka viettävät pari päivää chillaillen (tosin niitä synttäreitä pitää hieman järkkäillä).

Tavoitteeni Naakan kanssa:

- jutustellaan ja ihmetellään maailmanmenoa!
- halitaan ja sylitellään paljon
- luetaan kirjoja
- käydään kaupungilla shoppailemassa juhlakamppeita
- käydään ajelemassa pyörällä!

PS: Kun kerroin Naakalle, millainen viikonloppu on tulossa, Naakka sanoi: Äiti, on kerrankin mukavaa, kun ei tarvitse kuunnella niitä "Äiti, äiti... -huutoja" (Hän tarkoitti arvatenkin Touhia :D )