Viikkokuulumisia, osa 2 - kaksikielinen luokka ja jätkänkynttilä

Olen tällä hetkellä kipeänä kotona. Syvälle kurkkuun pesiytynyt kurkkukipu ja yskitys saivat varpailleen, koska en millään muotoa haluaisi yskiä jälleen paria kuukautta kuten syksyllä.

Olen siis tänään lepäillyt, kohta lapset tulevatkin päiväkodista ja eskarista. Suurin hyöty on kai siitä, että olen pitänyt suuni kiinni koko päivän. Työssäni (sekä kotona) ääni on työväline, ja sitä kyllä mielellään suojelee, mikäli mahdollista. Huomenna olen luultavasti jälleen työkunnossa.

Viime torstaina meillä oli mukava neuvottelu Naakan tulevan opettajan kanssa. Meillä on siinä mielessä hauska tilanne, että tiedämme suurella todennäköisyydellä, kuka tulee Naakan opettajaksi. 

Koska Naakka aloittaa pienellä, kaksikielisellä luokalla, jonka vierasta kieltä emme itse osaa, katsoimme tarpeelliseksi keskustella hieman opettajan kanssa ennen kuin ilmoitamme Naakan kouluun.

Opettaja puhui innostavasti luokasta. Se on yhdysluokka (1., 2. ja 3. luokka), ja oppilaita tulee olemaan noin 10. Ensimmäisellä luokalla 2/3 opetuksesta tulee olemaan vieraalla kielellä, 1/3 suomenkielisen ekaluokan kanssa suomeksi.

Meidän ei kuulemma tarvitse osata tätä vierasta kieltä ennestään. Naakka on meitä jo monta askelta edellä, hän käy nyt luokan äidinkielen tunneilla kaksi kertaa viikossa.

Mitä Naakka on mieltä tästä kaikesta? Hän suhtautuu asiaan iloisesti ja rennosti. Hän itse määritteli, että oppii noin kolme uutta sanaa yhdellä oppitunnilla. Eniten hän on kuitenkin vouhkannut jättisuuresta välituntialueesta ja ruokailusta, jossa käydään koululaisten kanssa :D 

Lauantaina teimme päivävierailun lasten isovanhemmille. Se oli mukava retki muun muassa siinä mielessä, että matkasimme huimat 150 kilometriä Helsingistä pohjoiseen ja ylitimme lumirajan (siis sen päivän lumirajan). 

Isovanhemmilla saimme syödäksemme kertakaikkisen hyvin. Tavallisuudesta poikkeavin viihdyke oli tällä kertaa jätkänkynttilä. Lapset eivät olleet nähneet sellaista aiemmin, ja täytyy sanoa, että on hyvä, kun siinä oli ohjeet (sekä sytytyspala ja tervaa).

PS. muistikuvieni mukaan olen lapsuudessani nähnyt sekä jätkänkynttilöitä että rakovalkeita - molemmat ovat mielestäni olleet ihania.

PPS. Se lumen määrä oli vähäinen siellä kyläpaikassakin - pääasia kuitenkin, että sitä oli ja lisäksi vähän pakkasta.

PPPS.Ensi viikon sääennuste näyttäisi lupaavan sään hienoista kylmenemistä myös tänne etelärannikolle - saisimmepa vielä pulkkailukelejä tälle talvelle.

Viikkokuulumisia, osa 1

Kun ryhdyin oikein ajattelemaan, niin tälläkin viikolla on tapahtunut monenlaisia asioita. Maanantaina paistoin silakoita. Viime vuosina on ollut lievästi sanottuna vaikeaa keksiä ruokalajeja, joita molemmat tai edes toinen lapsi hyvällä ruokahalulla syövät.

En ollut paistanut silakoita pitkiin aikoihin. Yleensä ruuat, jotka täytyy ottaa sulamaan, ovat hieman hankalia arkiruokia. Tällä kerralla vain tiedostin, että syömme tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.

Kierittelin silakkafileet ruisjauhoissa, mutta oikaisin paistamisessa - voin sijaan paistoin silakat rypsiöljyssä.

Molemmat lapset söivät isot annokset ja ilmoittivat, että silakoita täytyy paistaa pian uudestaan. Tällaista ei usein meillä tapahdu.

Katselimme Naakan kanssa vähän aikaa sitten ohjelman, jossa puhuttiin Itämeren ravinteiden vähentämisestä. Yhtenä asiana, minkä mekin voimme tehdä, on lisätä silakoiden ja muun muassa särkikalojen määrää ruokavaliossamme. Tämä ekoteko onnistuu näemmä meiltä oikein hyvin.

Lumettomuus haittaa ja ei haittaa. Täällä etelärannikolla sää pysyttelee itsepintaisesti nollan yläpuolella. En kaipaa jäätyneitä sormia ja liukastumista. Sekin on mukavaa, ettei töihin tarvitse kahlata aamuseitsemältä lumihangessa.

Loput puolet ovatkin sitten huonoja: Touhin toppapuku on jo polvesta rikki - niitä ei ole tehty kura-asuiksi. Silti on sen verran kylmää, että talvivaatteita on käytettävä.

Lapset kaipaavat lumiukkoja ja varsinkin mäenlaskua. Meillä on ihan lähellä hieno mäenlaskupaikka, ja hurjempia mäkiä löytyy vähän kauempaa. Nyt emme laske, eikä luistelemaankaan ole tullut lähdettyä, vaikka Helsingistä löytyy tekojäitä.

Itseeni tammikuun lämpö vaikuttaa siten, että olen jotenkin levoton ja hieman huolestunut. Elämme tiettyä vuodenaikaa, jolla ei ole kyseisen vuodenajan tunnusmerkkejä. Ulkonä pitäisi näyttää toisenlaiselta ja nenäni tulisi haistaa pakkanen.

Se, ettei talvella ole talvi, vaikuttaa minuun enemmän kuin haluaisin.

PS. Eilen pääsimme "talveen" ajamalla 150 kilometriä rannikolta pohjoiseen - se oli mukavaa.

PPS. Nappasin kuvan töissä ollessani. Aamut sentään valkenevat kauniisti, vaikka lunta ei olekaan.

Opintoja ja ilmoittautumisia

Ajattelin kirjoittaa tänään niin, että kirjoittaisin jotakin meidän jokaisesta päivästä tällä viikolla. Homma kaatui siihen, etten enää muistanut kaikkia päiviä. Muistan kuitenkin muutaman päätapahtuman.

Joka tapauksessa, tiistaina kävin pitkästä aikaa yliopistolla. Vietin siellä paljon aikaa vuosituhannen ensikymmenellä, siis opiskelin maisterin tutkinnon. Paikka on sinänsä tuttu, mutta kuitenkin...

Menin tapaamaan hakijapalveluiden työntekijää, jotta osaisin hakea ensi vuodeksi yliopistoon opiskelemaan erään hakukokonaisuuden. Metroasemalta ostin...irtokarkkia. En syö  karkkia käytännössä koskaan, mutta näemmä se kuului asiaan - ainakin minun asiaani.

Istuin siis odottamassa vuoroani, ja söin niitä irtokarkkeja :D Siinä se melkein olikin. Tutkailin tietysti, miltä yliopistolla näyttää. Päärakennuksen ala-aulan lattia oli yhtä kulunut kuin ennenkin. Puitteet olivat vanhat ja arvokkaat.

Mikä sitten oli muuttunut? aulan läpi käveli opiskelijoita, jotka näyttivät tavallaan samalta. Sinne tänne julkisia tiloja oli pesiytynyt erikokoisia näyttöjä. Niistä opiskelijat kävivät ilmeisesti selaamassa salien paikkoja tai jotakin sellaista (minulla oli aikanaan valkoiselle paperille piirretty lukujärjestys).

Minä olin myös muuttunut. Olen lähellä neljääkymppiä. Minulla on päivätyö, kaksi lasta päivähoidossa ja jotakin pientä ulkonäkömuutosta on ehkä tapahtunut (en tietenkään myönnä sitä).

Olenko tiedonhaluinen kuten ennen? Siihen voin vastata, että olen, ehdottomasti. Minulla on lisäksi elämänkokemusta ja pidempi perspektiivi moniin asioihin. Olisi todella hauskaa, jos voisin taas vähän opiskella.

Se ei ole pelkästään hauskaa. Ennen pitkää minun on haettava tämä täydennys opintoihini, jos haluan joskus olla muodollisesti pätevä ammatissani. Siinä vuodessa on todennäköisesti muutama mutka kuten edes valituksi tuleminen :D Valintakoe on toukokuussa, apua!

Jos pääsisin opiskelemaan, vuosi olisi mitä mainioin. Naakka nimittäin aloittaa koulutiensä syksyllä ja täten kaikki perheen naiset opiskelisivat ;) Käytännössä olisin ehkä vähän aiemmin kotona "töistä", ja Naakka voisi välillä tulla koulun jälkeen kotiin iltapäivätoiminnan sijaan.

Jos joku varma negatiivinen seikka pitää löytää, se on raha. Jos saan opiskelupaikan, täytyy miettiä, miten rahoitan opintoni. Opinnot tapahtuvat virka-aikaan ja ovat kuulemma varsin kokopäiväisiä, joten työnteko opintojen ohella ei välttämättä tule kysymykseen.

Muiden asioiden uskon selviävän, kun selvitän.

PS. Haku on helmikuussa - sitä ennen täytyy puuhastella kaikkea jännää kuten vastaavuustodistus ja kuva - molemmat ovat melkein hallussa.

PPS. kun en tunnistanut sitä ohjelmaa, jossa opinto-ohjeet verkossa pyörivät, virkailija katsoi minua ymmärtävästi ja sanoi, että opiskelit sitten varmaan ohjelman xxxx aikana! En kehdannut sanoa, että sekään nimi ei ollut ollenkaan tuttu, koska opiskelin ilmeisesti erittäin paljon sitäkin aiemmin...

PPPS. Minulla on ainakin yksi tuttu yliopistolla töissä, lehtorina. Jos pääsen sisään, voimme verestää muistoja ainakin hänen kanssaan :D

Vapaalauantai

Minulla on ollut tänään pitkästä aikaa päivä, jolloin olen ottanut rauhallisesti. Olen omalla kohdallani huomannut, että hyvinvointi on oikeastaan aika pienestä kiinni. Avainsana tuntuisi olevan lepo- siis fyysinen ja henkinen.

Olen pakon edessä kiinnittänyt viime vuosina paljon huomiota nukkumiseen. Riittävä uni on kaiken A ja O. Arkipäivinä univajetta kertyy väkisinkin. Sisäinen kelloni ei sovi yhteen sen kanssa, että herätyskello soi aamukuudelta. Tuntia myöhemmin olisi jo ihan ok.

Minun täytyy näemmä nukkua täysi kahdeksan tuntia, jotta unta tulisi riittävästi. Menen (vasta) kymmeneltä nukkumaan, sillä lapseni ovat aika myöhäisiä, ja jompikumpi saattaa olla valveilla vielä esim. 21.20.

En yksinkertaisesti pysty painelemaan levolle samaan aikaan lasten kanssa, vaan aivoni tarvitsevat rauhoittavan siirtymän kohti omia yöunia. Se tarkoittaa yleensä (siis ideaalitilanteessa) iltapalaa, n. 20 minuutin tv:n katselua (jokin sarja) ja n. puolen tunnin kirjan lukua makuuasennossa sohvalla.

Tänä aamuna heräsin pirteänä noin 7.45. Aamu oli todella rauhallinen kahvikupillisineen. Sen jälkeen painelin tihkusadetta uhmaten uimahallille. Uin siellä tavallisen matkani, kilometrin, muiden hitaiden uimarien kanssa.

Sen jälkeen palkitsin itseni ostamalla lounaaksi sushia. Siitä lähtien, kun sushia on ylipäätään saanut Suomesta, olen pitänyt siitä valtavasti. Edustan muuten sukupolvea, jonka teini-iässä, 15-vuotiaana, kebab oli uutuus, kuuminta hottia :D

Tein myös kaksi heräteostosta, Saint Paulian, jossa on vaaleanpunaiset kukat sekä vaaleansinisen pöytäkynttilän. Pidän sekä huonekasveista että kynttilöistä, ja ostelen niitä silloin tällöin. Kynttilän voi polttaa loppuun ja huonekasvistakin pääsee eroon joko tarkoituksella tai tahtomattaan...

Päivän mittaan pyöritellyt rauhassa pyykkikoneellisen ja käynyt kaksi kertaa ruokakaupassa.

Illalla minulla kävi vielä hieroja, joten kehoa on nyt ainakin huollettu monella tavalla. Oikeastaan, olen tänään huolehtinut itsestäni :) On kestänyt vuosia, ennen kuin olen tajunnut itsestäni huolehtimisen tärkeyden.

En hae itsestäni huolehtimisella tappoliikuntaa tai tiukkaa ruokavaliota, vaan lempeää ja hyvää tarkoittavaa suhtautumista omaan itseeni. Siihenkin kuuluvat liikunta ja ruokavalio, mutta tavoitteeni on pidempikestoinen ja siksi pyrin suhteellisen pieniin elämäntapamuutoksiin kerrallaan.

Esimerkiksi, nyt toimivat hyvin, 9000 askeleen päivittäinen tavoite, pieni lisäys hedelmiin ja vihanneksiin ruokavaliossa sekä uimassa käyminen kerran viikossa. Askeleita joutuu joskus vähän työstämään, jos työpäivä on ollut enemmän paikallaan oloa kuin liikkumista.

Kivoja juttuja edellisten ulkopuolella ovat olleet artikkeleiden lukeminen itseä kiinnostavista aiheista, kirjat, postcrossing sekä askartelu lasten kanssa. Tosin osallistumiseni on viime kuukausina painottunut sopivien askarteluvälineiden hankintaan.

PS. Viimepäivien hitti lapsilla on ollut leimasinmuste - olen siis ehkä vuoden verran ilmoittanut, että saavat leimailla, kunhan saan aikaiseksi hankkia mustetta. Olemme välttyneet suurelta sotkulta.

PPS. Minulla oli mukava keskustelu hierojani kanssa lukemisesta. Tunnen aina yhteenkuuluvuutta ihmisten kanssa, jotka jakavat minulle niin rakkaan lukuharrastuksen.

Ravitsemustilanteesta ja tavoitekattilasta

Lapset ovat kasvaneet, ja yhtäkkiä ruuankulutus Niskasten perheessä on enemmän kuin tuplaantunut. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että seuraavaksi ostoslistalla on 7 litran kattila (en halua hypätä heti kymppiin).

Olen varsin harjaantunut tekemään ruokia, joita voidaan syödä monta päivää. Sen sijaan suurin kattila on 5-litrainen, ja se tuntuu olevan liian pieni - se määrä keittoa menee alle 2 vuorokaudessa, vaikka olisi arkipäivä, ja kaikki söisivät myös työpaikalla, eskarissa ja päiväkodissa.

Meillä pyörii jatkuvasti lasten kavereita. Toistaiseksi en ole kutsunut heitä ruokapöytään. Olen kyllä tarjonnut mehua ja keksejä ja sen sellaista. Syy on ihan yksinkertaisesti budjetti - minun palkkani ei siihen pidemmän päälle riitä.

Meillä syödään arkena noin klo 17 tai vähän yli. Jos ei tykkää ruuasta, ei ole pakko syödä - sitten seuraava ruokailu on iltapala. Lapset syövät iltapalaa noin 19.30.

Koska käyn kokopäivätöissä ja vastaan ruokataloudesta 95-prosenttisesti, joudumme hyväksymään, ettei kaikki ole aina ihan priimaa. Silti yritän pitää mielessä niin itseni kuin lastenkin osalta, että päivässä pitää saada tietty määrä kuitua, kalsiumia ja proteiinia (en tiedä, miksi nämä ovat ykkösenä :D , tulee varmaankin lapsuudenkodistani. )

Kaupassa käyn muutaman päivän välein, ja postaukseni alkuun viitaten sitä kannettavaa alkaa olla varsin paljon. Meillä juodaan suurimmaksi osaksi ruokajuomana maitoa, jugurttia ostetaan litran purkeissa.

Hedelmiä ja vihanneksia kannan myös kotiin varsin paljon. Kumpikaan lapsi ei oikein tykkää kypsennetyistä vihanneksista, mutta raakana menee vaikka mikä. Itse yritän syödä noin kolme hedelmää/vihannesta/juuresta päivässä, ja loppu tulee lisäkkeinä tai lämpimän ruuan mukana.

Haluaisin, että meillä olisi joskus lämpimänä ruokana puuro, mutta lapset eivät ole toistaiseksi innostuneet asiasta. Myös yksikään sosekeitto ei ole varsinkaan esikoiselleni kelvannut. Itselleni kelpaisivat molemmat vaikka useamman kerran viikossa.

Erilaisia herkkuja syömme hyvin hillitysti. Lapset tykkäävät suklaasta ja jäätelöstä, mutta meillä on niitä varsin harvoin. Katsotaan, millaiseksi tilanne kehittyy, kun lapset kasvavat ja saavat liikkumisvapautta esimerkiksi lähikauppaan.

Tykkäisin leipoa useammin kuin sitä teen. Olisi hauskaa, jos esimerkiksi pakastimessa olisi jotakin vierasvaraa. Tämä on kuitenkin pohdinnan asteella, sillä vapaa-aikaa on nyt niin rajoitetusti. Toisaalta en myöskään halua tilannetta, että kotona olisi koko ajan leivonnaisia, ja niitä alettaisiin syödä jatkuvasti.

Olen varsin tyytyväinen ravitsemustilanteeseemme, vaikka se 7 litran kattila on vielä hankkimatta. Työlästä porukan ruokkiminen on, kun tulen töistä väsyneenä viideltä kotiin, olisi kaikin puolin hauskaa, jos joku olisi ruuan kanssa vastassa :D

Myös kauppareissut ovat rasittavia, koska kumpikin lapsi on edennyt kauas vaiheesta, jolloin ostoskärryssä istuminen vielä rulettaa. He ovat myös ohittaneet vaiheen, jossa ruokakakaupassa käynti on todella siistiä. Toisaalta heitä ei voi vielä jättää yksin kotiinkaan.

PS. Touhi syö jo hieman kananmunaa. Makutotuttelu on kesken. Naakka ei vielä tähän mennessä ole suostunut maistamaankaan...

PPS. Söin ennen vähemmän hedelmiä ja vihanneksia. Keskenmenoni jälkeen halusin kuitenkin saada enemmän vitamiineja ja sen sellaista, joten tein pienen elämäntapamuutoksen.

PPPS. Olen nälkäisenä käsittämättömän kiukkuinen. Eräs ystäväni, 4 lapsen äiti kehotti minua syömään itse ennen kuin kutsun lapset päivällispöytään - toimii!

Huojuvilla puilla on vahvat juuret - edelleenkin

Olen tänään imuroinut ja pessyt lattiat kahdesta huoneesta, siivonnut askartelulaatikon (se kauhistus), pessyt pyykkiä, vaihtanut vettä akvaariosta ja tehnyt ruokaostokset. Päivän huhkimisen jälkeen täällä alkaa taas näyttää pitkästä aikaa inhimilliseltä.

Puhuttaessa blogistani olen saanut kuulla, että se on mennyt aika kauas alkuperäisestä aiheesta, elämästä niskan retkahdusvamman jälkitilan kanssa.

Vammani on aikalailla tasoittunut oireistoon, ja tilanne on ollut sama jo useamman vuoden. Luulen, etten niskan osalta enää tämän terveemmäksi tule. Yläselkä on ja pysyy krampissa, hierojaa tarvitaan säännöllisesti. Kun päätä kääntää oikealle, tuntuu vihlova kipu. Huimaus

Olemassa olevat oireet pahenevat välillä ja helpottavat myös, aikalailla omassa syklissään.

Yritän hoitaa tilannetta lihaskuntoharjoituksilla ja säännöllisillä liikuntasuorituksilla. Mittaan askelmittarilla askelia ja nyt olen reippaasti käynyt myös uimassa. Tarkkailen myös ryhtiäni.

Eräs itseäni hämäävä oire on surkea kykyni kävellä/pyöriä vasemmalle. Pystyn mainiosti kävelemään ympyrää oikealle, mutta vasemmalle mentäessä tulee heti huono olo ja huimaus (tänään piti pysäyttää vauhdin antaminen lapsille apinakeinussa, kun en pystynyt kulkemaan ympyrää vasemmalle - suunnan vaihtaminen auttoi).

Tämä voi joko johtua niskavammasta tai olla jonkinlaista toispuoleisuutta, joka minulla on ollut syntymästä lähtien. Ei ole tullut perehdyttyä tarkemmin.

Henkisesti käsittelen asiaa varsin usein. Olen tullut todella pitkän matkan melkein sänkypotilaasta henkilöksi, jolla on lapsia ja työpaikka. Huomaan, että minulla on ikääni nähden aukkoja monenlaisissa asioissa.

Koska jouduin vuosikausia huimauksen takia vetäytymään tilanteista, joissa oli paljon liikettä ja ihmisiä, harjoittelen nyt lajini, ihmisten porukoissa olemista. Olen edelleen viettänyt varsin vähän aikaa ikäisteni aikuisten seurassa. Opin paljon koko ajan.

Olen huomannut, että teen samalla myös eräänlaista surutyötä menetettyjen vuosien muistolle. Samalla suren sitä, ettei terveyteni palaa niskan suhteen todennäköisesti koskaan siihen tilaan, jossa se oli ennen vammautumista.

Moni asia on ehkä jo tänä vuonna muuttumassa. Menen nyt kohti sitä, jota olisin toisessa tilanteessa tavoitellut kymmenisen vuotta sitten. Ehkäpä ainoa ongelmani on, että teen asioita eri tahdissa kuin ikäiseni keskimäärin. Ajoittain se tuntuu suurelta ongelmalta, parhaina päivinä ei juuri miltään.

Minulla on huomennakin useampi kotiaskare tehtävänä. Huomenna on myös Naakan miekkailu, ja sitten onkin jo aika valmistautua seuraavaan työviikkoon.  Ihan kiireetöntä arkea ei ole luvassa, mutta ehkäpä kaikesta selvitään.

PS. Olimme tänään kaksi tuntia ulkona - nyt tuntuu siltä, että on vieläkin kylmä, hrr!

PPS. Olen kompensoinut viimevuotisen kirjasaldoni pääsemällä jo kolmen kirjan loppuun tänä vuonna.

PPPS. Meille on tullut jo kolme postcrossing-korttia, jee!

Rasituskoe

Touhi touhela aloitti vuotensa rasituskokeella keskiviikkona. Tälle kolmevuotiaalle sekä allergiasairaala että uusi lastensairaala ovat hyvin tuttuja paikkoja. Itse en ollut allergiasairaalassa vähään aikaan käynyt...enkä sen puoleen uudessa lastensairaalassakaan.

Homma alkoi vähän takkuisesti. Olin itse ensin aamupäivällä töissä kolme tuntia, ja lähdin sen jälkeen Touhin päiväkodille. Siellä sana ei ollut kulkenut, ja Touhi oli jo kerennyt nukahtaa. Sieltä T. lähti kyllä sopuisasti, kun kerroin, että päästään bussilla. 

Itse koe meni sitten jotenkuten...oikeastaan hengitysmittaukset menivät varsin hyvin. Niitä oli kokeen alussa ja lopussa. Kun kone mittasi, Touhin piti pitää suuta "tötterössä", josta tuli ilmaa. Kone naksutti, johon T. ehdollistui kokeen aikana hyvin. 

Ulkona suoritettava osuus meni hieman penkin alle. Touhia ei todellakaan huvittanut juosta, joten kiskoin häntä hölkäten käsipuolessa 6 minuuttia, jonka ajan hän huusi kuin syötävä. Onneksi saatiin sekin osuus suoritettua.

Tutkimuksen lopuksi olin luvannut, että mennään kahvilaan. Minä todellakin tarvitsin kahvia siinä vaiheessa, nimittäin...

Tuo kuuden minuutin hölkkä päättyi minulla hervottomaan yskäkohtaukseen ja lievään hengenahdistukseen. Tutkimusta tekevä hoitaja sanoi, että minulla on ilmiselvä astma, joka pitäisi käydä toteamassa. 

Toki minä tuon tiedän, saamattomuuttani en ole niin tehnyt. Hoitaja kutsui estelyistäni huolimatta lääkärin paikalle, ja arvaatte varmaan, että lääkäri päätti, että minun on otettava Ventolinea...oli ehkä hieman noloa pojan tutkimuksissa, mutta kaikkeen pitää nähtävästi tottua.

Sekä Touhi että minä olimme kokemuksen jälkeen ihan puhki. Itselleni ei ole helppoa, jos päivä ei suju aikataulun mukaan. Kun on saman päivän aikana sekä töissä että sairaalassa tutkimuksissa, ei ylikierroksilla olo lopu helpolla. 

Torstaina ja perjantaina jouduimme vielä toisen terveydellisen haasteen eteen, mutta kerron siitä lisää, kun tiedämme enemmän...

Tällä viikolla olen jälleen ollut töissä enimmäkseen oman osaamisalani työtehtävissä. Työnsarkani suuntautuu yhä enemmän sinne, missä haluan ammatillisesti kokea ja kehittyä. Se on sekä todella hieno asia että todella raskasta, koska uusia asioita tulee eteen koko ajan.

PS. Seuraavaksi Touhilla on vuorossa putkien uudelleen asetus ja nielurisaleikkaus. Ne ovat vielä lähetevaiheessa, joten mitään ei varmaankaan vähään aikaan tapahdu. Toivottavasti ei tule infektioitakaan.

PPS. Viime sunnuntaina teimme Touhin kanssa vierailun musiikkimuseoon. Se oli..hmm...hyvin tekniikkapainotteinen kokemus. vr-laseja oli vaikka mihin tarkoitukseen. Itse en ainakaan vielä fanita ihan älyttömästi, mutta sinfoniaorkesterin keskellä seisominen oli kieltämättä hauskaa :) 

Uusi kirjavuosi alkoi Teemestarista ja vedestä

Minulla on aina ollut monipuolinen, ristiriitainenkin suhde veteen elementtinä. Nyt kuuntelen äänikirjaa, jonka nimi on Teemestarin kirja (Emmi Itäranta). Olen kuunnellut kirjasta noin yhden kolmasosan.

Pohdin juuri vähän aikaa sitten, ettei vähään aikaan ole tullut vastaan kirjaa, joka todella veisi mukanaan. Luen kyllä koko ajan jotakin, mutta osa kirjoista on sellaisia, jotka olen lukenut aiemmin, ja joissa riittää innostavaa sisältöä useille lukukerroille.

En oikeastaan ole lukenut kovin monia dystopioita. Olen kiinnostunut niistä hiljalleen, ehkäpä siksi, että olen kiinnostunut ja huolestunut maapallon tilanteesta.

Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta. Maapallolta on loppumassa vesi, ja jonkinlainen katastrofi on aiemmin tuhonnut sellaisen maailman, jonka me tunnnemme. Ilman täyttävät hyönteiset (minulle ei vielä selvinnyt, miksi). Päähenkilö on nuori nainen, joka on kouluttautumassa teemestariksi isänsä tavoin.

Tähän saakka olen kirjassa ehtinyt. Kirjan ensimmäinen kolmannes ei vielä kerro, mihin suuntaan elämä on maapallolla menossa. En voi myöskään vielä aavistaa, mitä päähenkilölle on myöhemmin tapahtumassa.

Kieli teoksessa on yksinkertaisen kaunista. Teosta kuuntelee mielellään äänikirjana juuri kielen takia. Tuntuu, että kirjan kuuntelua haluaisi vain jatkaa ja jatkaa. Tämä on ehdottomasti eräs kirjoista, joihin haluan todennäköisesti palata uudelleen tulevaisuudessa.

Kirja on ilmestynyt jo 2012. Itselleni se tuli vastaan vasta tänä syksynä, kun siitä puhuttiin eräässä kirjallisuus-aiheisessa keskusteluryhmässä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kun lukee kirjaa, joka perustuu veden puutteeseen maapallolla, tulee yhä tietoisemmaksi, että vesi on elämän perusta. Se ei ole täällä Suomessa säännöstelyn alaista, ja sitä tuntuu satavan taivaaltakin enemmän kuin tarpeeksi.

Meillä vettä voi helposti käyttää moneen ei niin välttämättömään tarkoitukseen. Olen esimerkiksi viime aikoina käynyt useamman kerran uimahallissa. Akvaariokalani asuvat vesitankissa ja kastelen huonekasveja. Kesällä siirryn puutarhapalstalle, jossa kasteluvesi ilmestyy kastelukannuun vesipostin hanaa vääntämällä. Se on sentään lukittu, eikä ole avoin kaikille.

Eri puolilla maapalloa tilanne on hyvin epätasainen. Puhtaasta vedestä on pulaa useilla alueilla. Teemestarin kirjassa vesipula koskettaa myös meidän asuinseutujamme. Ehkä juuri se on teoksessa erityisen mielenkiintoista.

Joku voisi sanoa, että vesiasioiden pohtiminen on viherpiiperrystä ja haihattelua. Itse voin kuitenkin rohkeasti sanoa olevani niistä todella kiinnostunut. Ainoastaan nykyhetki ja tulevaisuus eivät kiehdo - historia eli se miten juomakelpoisen hanaveden aikaan on päädytty, on myös mielenkiintoista.

Suosittelen Teemestarin kirjaa lukukokemuksena, mikäli minkäänlaiset dystopiat kiinnostavat.

PS. Uusi kirjahaastevuosi starttasi. Viime vuoden tulos oli suorastaan koominen; 49 kirjaa. Tiedän, että se on oikein paljon, mutta olisin ehkä halunnut päästä lähimpään tasalukuun. Kirja nro 50 tuli luetuksi 2.1.2020.

PPS. Kävin tänään Touhin kanssa kirjastossa. Oma kirjapino ei kyllä karttunut yhtään - kärräsimme kotiin vain lastenkirjoja.

PPPS. Siellä lukemattomien pinossa on kyllä onneksi varsin paljon kirjoja ilman uusia lainojakin.

Rajojen kokeilua - mitkä ovat tyttöjen juttuja?

Lyhyttukkaista 6-vuotiasta Naakkaa ovat viime päivien aikana pohdituttaneet monenlaiset asiat. Hän on kirjoja, lelukuvastoja ja tv-ohjelmia katsellessaan huomannut, että tytöt kuvataan lähes aina pitkätukkaisina ja usein myös mekko päällä.

Näinhän se on - elämme aikakautta, jolloin sukupuolikoodittaminen (vaatteet, lelut jne.) on mielestäni todella voimakasta.

Etsin aikanaan pienelle Naakalle vaatteita, jotka eivät ole voimakkaasti sukupuolikooditettuja. Meille tuli paljon kirkkaita värejä, raitoja ja palloja. Niitä samoja vaatteita on Touhi käyttänyt menestyksekkäästi.

Selitin Naakalle, että pitkätukkainen tyttö & mekko -yhdistelmä on kulttuurissamme perinteinen juttu. Tosin toistasataa vuotta sitten myös yläluokan pojat puettiin pieninä mekkoon ja tukkakin oli pitkä...sen jälkeen kyseinen varustus on kuulunut useimmiten tytöille.

Tai ei...kyllähän pojan tukka voi nykyään olla myös pitkä. Lyhyttykkainen tyttö näyttää kumminkin pojalta, jonka eräs äiti eskarin naulakoilla minulle totesi irvistyksen kera, kun Naakan tukka oli leikattu Naakan toivomuksesta lyhyeksi (vitsit, mikä mäntti se äiti ;) )

Naakalla oli kyllä pitkätukkaisempi mekkovaihe noin 3-4-vuotiaana.  Silloin piti olla aina mekko ja sukkikset. Se vaihe meni ohi, ja jälleen Naakan vaatteista löytyy Touhille periytettäviä vaatteita.

Vaatekauppa & Naakka eivät tällä hetkellä oikein sovi yhteen. Hän on 122-kokoa käyttävänä hieman väliinputoaja. Pienten tyttöjen vaatteet ovat varsin pieniä eli koot loppuvat usein kesken. Isompien vaatteet taas alkavat usein 128-koosta.

Jos pienempänä oli vaikea löytää mitään neutraalia, nyt se on vielä vaikeampaa. Vaatteet on todella voimakkaasti jaoteltu tytöille ja pojille. Ekoajattelu ei jyllää - tyttö ja poika samassa perheessä on vaatteiden kannalta kestämätön yhdistelmä,

Se lyhyt tukka? Naakka totesi pohdintansa lopulla itse, että eräs poika ja hän toteuttavat perinteitä eskarissa, mutta päinvastoin - pojalla on pitkä tukka ja Naakalla tyttönä lyhyt :D

Luulen, ettei Naakka ihan lähiaikoina halua kasvattaa pitkää tukkaa. Hän on viihtynyt niin hyvin lyhyessään, ja se näyttäisi kuvastavan hänen identiteettiään paremmin (siis tällä hetkellä).

En oikeastaan kampaajalle mennessä tajunnut, kuinka harvinainen se lyhyt fleda 6-vuotiaalla tytöllä nykyään on. Ilmeisesti Naakkaa itseään ei ole kommentoitu kovin ikävästi, ainakaan mitään sellaista ei ole kotiin kantautunut. Pohdintaa sen sijaan tulee, juuri erilaisia medioita seuratessa.

Lyhyttykkainen kirjan-, lelu-, tai elokuvahahmo, joka on tyttö? Se on vielä vähän hakusessa - vinkatkaa, jos keksitte :)

PS. Hyvä esimerkki varsin sukupuolitetusta brändistä nykyään on Lego - rakennelmat ovat valmiiksi pureskeltuja ja tarkalleen suunniteltu tietylle sukupuolelle. Se on vähän surullista, kun miettii, millainen legojen funktio alunperin oli.

PPS. En rakentele itselleni sukupuolineutraaleja lapsia (elleivät he itse sitä halua) - haluan vain, että heillä olisi enemmän varaa liikkua nykypäivän arvotusten ja oletusten keskellä.

PPPS. Ei me nyt varsinaisesti asukokonaisuuksia suunnitella tai vaatteilla pröystäillä ;) Naakka-rimpulan outfit pari päivää sitten retkellä Särkänniemen akvaarioon - asukokonaisuutta voinee kuvailla korostuneen suomalaiseksi, talviseksi sellaiseksi Kuoma-saappaineen (ostin ne vitosella kirpparilta) :D