keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Taimitarhalla ja onnettomuus

Alan vanhetessani osoittaa merkkejä puutarhahulluudesta - no en ihan, puutarhapalstaani kuvaa parhaiten sana "mummolan takapiha". Tällä hetkellä osa palstaa näyttää ehkä eniten tunkiolta, kunnes risusavotta joskus valmistuu.

Hulluus ilmenee kalenterin kyttäyksenä "nyt pitäisi kyllä jo istuttaa sitä ja tätä..." Tänään koittikin suuri etappi: kevään taimiostokset! Siemenperunoita ei valitettavasti saatu - ehkäpä löydämme niitä vielä jostakin...

Palstalle tulee kuitenkin kaksi puutarhavadelmapensasta. Minulla on niille paikka..öö...sen risukasan alla. Täytyy siis työskennellä vielä. Lisäksi ostin kaksi pionia ja raparperin (mikään näistä ei selvinnyt talvesta). 

Kaksi tainta kesäkurpitsaa löytyi onneksi, ja kotona olen kasvattanut maissintaimia. Heräteostoksena ostin vielä sormustinkukan - täytyypä vielä lukea sen hoidosta.  Seuraaville päiville on luvattu sateita, mutta katsotaan, jos joskus onnistuisi.

Puutarhahulluus on edennyt näköjään niin pitkälle, että kerron ensin siitä enkä Touhista. Touhille nimittäin sattui pari päivää sitten onnettomuus. Hän kaatui rappukäytävässä, siis portaissa suoraan leualleen.

Minä skannasin ensin mielessäni kaiken niskasta päähän ja hampaisiin. Veri tuli kuitenkin leuasta ja kun katsoin, siellä oli käytännössä reikä, läpimitaltaan kolme senttimetriä. Soitto lapsen isälle töihin, ja Touhille saatiin lääkäriaika tunnin päähän. 

Touhi palasi lääkäriltä kolme tikkiä leuassaan. Toimenpide oli sujunut hyvin, Touhi oli ollut totista poikaa. Kotiin palattuaan hän kyllä soitteli jokaiselle isovanhemmalle erikseen ja oli tikeistä oikein ylpeä. 

Täytyy sanoa, että polveni hieman notkahtivat, kun tsekkasin haavan. Harmitti myös, että leuan täytyi olla todella kipeä. Myöhemmin siihen ei ole onneksi sattunut, ja tikitkin poistetaan jo alkuviikosta. Touhi onkin ensimmäinen lapsi meillä, joka on satuttanut itsensä tikattavaan kuntoon. 

PS. Touhi on kulkenut rappusia onnettomuuden jälkeen erityisen varovasti. Heti seuraavana päivänä onnettomuuden jälkeen hän kyllä vietti seitsemän tuntia kevätretkellä Nuuksiossa.

PPS. Kun lasta sattuu, elämän perusarvot kuten terveys ja läheisten hyvinvointi näkyvät ainakin hetken tavallista kirkkaampina.

PPPS. Kyllä, odotan, että pääsen pian palstalle...



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Finaali häämöttää!

 Alan onnekseni olla jo lähellä finaalia opiskeluvuoteni kanssa. Toivoakseni kulunut viikonloppu oli viimeinen, jonka vietin opiskelujen parissa. Viikonloppuopiskelu saa nyt todellakin riittää kuten muukin opiskelu.

Olen toki valittanut työn määrästä ja välillä laadustakin, mutta täytyy mainita, että monia kiinnostavia asioita on käyty läpi, ja opinnot olivat todella sosiaaliset. Koronarajoitukset olivat toki vielä päällä suurimman osan aikaa, mutta kasvokkain nähtiin monta kertaa.

Vielä pitää jaksaa viisi arkipäivää. Niiden aikana saan valmiiksi loppututkielman sekä yhden parin sivun esseen. Sen jälkeen opiskelut ovat paketissa. Uskomatonta!

Koska lähetin tänäkin viikonloppuna lapset muualle, he pääsivät onnekseen tapaamaan serkkupoikaa muutaman viikon "tauon" jälkeen. Hetket vauvaserkun kanssa olivat menneet hyvin, ja toivottavasti vauva ei täysin uupunut näihin marakatteihin...

Lasten mielestä hauskinta oli pitää "tuijotuskilpailua" vauvan kanssa. 3-viikkoinen jäbä oli tykännyt tuijottamisesta oikein paljon ja näyttänyt todella mietteliäältä. On hauskaa, että Naakka ja Touhi pääsivät seuraamaan vauvanhoitoa imetyksestä vaipanvaihtoon ja vaunulenkkiin.

On hienoa, että saamme suhteellisen läheltä seurata serkkupojan kasvua. On myös mukavaa, että suku hiljalleen kasvaa. Sukumme ei ole suurensuuri, joten jokainen uusi tulokas on pieni ihme. 

Viikolla on luvassa paljon menoja. On Naakan psykologin loppukeskustelu, Naakalla on kaverin Hoplop-synttärit (muoti-ilmiö pandemiavuosien jälkeen) ja eräs ystävä täyttää 40 vuotta, ja meidän perhe on kutsuttu kahveille.

Jossakin välissä pitäisi poiketa taimitarhalla puutarhapalstaa varten. Kävin aamulla huhkimassa risusavottaa vähän parempaan vaiheeseen. Vielä täytyy jaksaa, ja tarvitsen asiassa apuakin, jota onneksi saan. 

Kotona olisi kaikenlaista järjestelyä sarjassamme kaapit ja laatikot. Olen kuitenkin päättänyt, että asioita joita ei ole pakko hoitaa tiettyyn aikaan, hoidan jaksamiseni mukaan. Vuosi on ollut sen verran raskas, että on pakko hieman relata.






lauantai 21. toukokuuta 2022

Naakka 9 vuotta ja kuulumisia

Naakka on pärjännyt tänä keväänä koulussa viime syksyiseen verrattuna todella hyvin. Ääni, meteli ja kiire haittaavat keskittymistä, ja niitä on koulussa helpotettu esimerkiksi vastamelukuulokkeilla, "syrjäisellä" istumapaikalla ja pienillä joustoilla. Näin Naakka on saanut käytyä koulua tavallisessa luokassa, melkein tavalliseen tahtiin.

Naakka on myös käynyt psykologilla kevään ajan. Psykologi on tehnyt erilaisia testejä, joiden lopputulemana psykiatrin vuodenvaihteessa torppaamat autismitutkimukset jatkuvat taas. 

Jotenkin kuvittelisi, että homma ratkeaisi sentään alle vuodessa, mutta näköjään ei. Täytyy vain toivoa, että ainoan kaupungissa asuvan isovanhempamme rahkeet riittävät Naakan kuljettamiseen jatkossakin - keskellä päivää tapahtuvat poliklinikkakäynnit ovat töissäkäyville vanhemmlle hivenen hankalia.

Sinänsä diagnoosilla ei ole merkitystä - neuropsykologiset erityispiirteet Naakassa ovat olleet olemassa aina, ja Naakka voi myös saada niihin tukea. Kuitenkin, kun tutkimukset ovat näin pitkällä, on mielekästä saattaa ne myös loppuun. 

Lisäksi, Naakka on fiksu tyttö, ja havaitsee jo, että tietyt asiat eivät suju kuten ikätovereilla. Tämä on ehkäpä tärkein syy, miksi haluamme selvittää asian. Naakka ei itse tiedä, mitä häneltä tutkitaan. En halua hämmentää häntä kertomalla, että ehkä on kyse autismista tai sitten ei.

Mikäli autismi todetaan, Naakka saa toki tietää. Itselleni piirteet ovat siinäkin mielessä tuttuja, että lähisuvussa on muitakin henkilöitä samankaltaisilla piirteillä varustettuna. 

"Prosessista" huomimatta Naakka on edelleen samanlainen kuin aina ennenkin - aivan vastustamattoman ihana pieni ihminen, jolla on suuri sydän ja paljon puhuttavaa. Yhdeksän vuotta tuli täyteen, ja synttäreitä juhlittiin sekä isovanhempien luona että Hoplopissa. 

Isoja asioita hänen elämässään on oma perhe, ja tällä hetkellä erityisesti alle kuukauden ikäinen serkkupoika. Serkkua on odotettu vuosia - nyt hän on täällä <3 

Naakka on onneksi vielä todella leikkiväisessä iässä - toivottavasti tämä ikä kestää pitkään. Leikin itse aikanaan, hmm, varmaan seiskaluokalle asti, pikkusisaren kanssa ehkä vielä pidempään. Ehkäpä palaan takaisin leikki-ikään kun vanhenen :D 

PS. Hoplop-synttärit olivat perheemme ensimmäiset. Pariin vuoteen tämä ei olisikaan ollut mahdollista. Synttärit onnistuivat erittäin hyvin ja Naakka oli tyytyväinen.

PPS. Piirtäminen on myös nyt eräs Naakan lempipuuha. Hän kieltäytyi hommasta melkein täysin monen vuoden ajan, mutta nyt piirtäminen on hauskaa.

PPPS. Luulen että Naakka nauttii kesälomasta todella paljon. Koulunkäynti aistiyliherkkyyksillä on kuormittavaa, vaikka usein Naakka tuleekin koulusta kotiin ihan tyytyväisenä. Palautuminen vie aikaa, mutta sehän tekee hyvää ihan jokaiselle. 



perjantai 20. toukokuuta 2022

Pitkästä aikaa

Huomaan yhtäkkiä olevani pisteessä, jossa koulu- ja opiskeluvuosi alkaa olla lopussa. Oikein työläät (toki antoisat) vuoden mittaiset opintoni alkavat olla todella lähellä päätepistettä. Naakka pääsee kolmoselle ja Touhi eskariin - tätä ennen saamme kuitenkin viettää kesälomataukoa.

Erinäisistä syistä johtuen harjoitteluni aikana oli yhteensä 2,5 viikkoa, jolloin harjoittelua ei voinutkaan suorittaa. Tämä muutti jäljellä olevan ajan kiireiseksi, ja opinahjoni päätti hieman helpottaa suorituksiani tilanteessa, jossa minulla ei olisi enää ollut mahdollista joustaa.

Leikkipuistossa pidettiin pitkästä aikaa kevätrieha pomppulinnoineen, voi varmaan kuvitella, kuinka innoissaan molemmat lapset olivat. Tilanne tuntui juhlalliselta siksikin, että leikkipuistotoimintaa on kaupungin toimesta kurjistettu vuosi vuodelta, ja lopulta jäljellä olisi ollut jo kolmas kesä, jolloin puistossa ei ole ollenkaan toimintaa.

Alueen vanhemmat olivat kuitenkin tarkkoina ja kuntalaisaloite toi lopulta avoimen kesäkuun puistoruokailuineen. Tämä oli todella positiivinen yllätys - jos vielä vesikin saataisiin uima-altaaseen...se olisi kyllä jo melkein liikaa toivottu ;) 

Kävelin eilen opiskelupaikasta kotiin. Matkaa kertyi yhteensä kuutisen kilometriä (koko päivälle tuli askelmittarin mukaan 9,5 km. En ole vähään aikaan kävellyt näin pitkiä matkoja. Mikään paikka ei ollut millään muotoa kipeä, mutta koska älypäänä unohdin astmalääkkeen kotiin, niin keuhkot eivät oikein tykänneet.

Sinänsä pitkien matkojen kävely (ei huippuvauhtia) on minulle todella mieluista. Tykkään kävellessäni kuunnella musiikkia, mutta toisaalta on mukavaa ihan vain katsella maisemia. 

Kaupunki tuntui olevan täynnä katusoittajia ja erilaisia tapahtumia. Se tuntuu koronavuosien jälkeen aivan ihmeelliseltä - samoin Senaatintorille palanneet turistibussit. Huomaan viihtyväni alkukesän kaupunkinäkymässä todella hyvin nyt, kun rajoitukset ovat ainakin toistaiseksi poistuneet :) 

On muutenkin kuin Liisa Ihmemaassa -olo. Viimeksi tänä aamuna se iski, kun olimme Touhin kevätjuhlissa. Viimeksi oltiin päiväkodin kevätjuhlassa, kun Touhi oli kolmevuosias. Sama aika on muuten mennyt päiväkotikuvien ottamisesta. Nyt ne piti ottaa, mutta sehän sitten peruuntui kasvatusalan lakon takia.

Touhi ei suostunut laittamaan minkäänlaisa siistejä vaatteita, eli juhlat tulivat ja menivät verkkareissa ja t-paidassa. Touhi kuitenkin lauloi monta laulua muiden esiintyjien mukana ja oli tyytyväinen, kun vanhemmat olivat katsomassa, ja aamupalalla sai kakkua. 

Naakallekin on tulossa kevätjuhlat, mutta en ole vielä selvittänyt tarkemmin, millainen politiikka juhlien suhteen on. Naakan edelliset juhlat olivat eskarin joulujuhlat :D , eli hänelläkin on jäänyt oikein monta juhlaa välistä. Toivottavasti pääsemme osallistumaan niihinkin.

PS. Haluaisin edelleenkin kävellä päivittäin pidempiä matkoja kuin nykyään kävelen. Tähän tarvittaisiin harmittavasti lisää aikaa, jota ehkä järjestyy, kun Touhi on suurin piirtein Naakan ikäinen :D 

PPS. Väännän vielä noin viikon verran loppututkielmaani, ja sitten se saa luvan olla valmis.

PPPS. Veri vetää puutarhapalstalle ihan jatkuvasti, ehkäpä huomenna pääsen taas hommiin. Yrttihyllystä löytyi uusi sitruunamelissa, koska nykyinen ei näemmä selvinnyt talvesta.




maanantai 9. toukokuuta 2022

Ei ole asiaa, jota jompikumpi ei tekisi

Minulla ja lasteni isällä on läpi perhehistorian ollut systeemi, jossa ei ole olemassa asioita, joita jompikumpi meistä ei tekisi. Toki systeemi ei ole aukoton - lapset tietävät, mistä jompikumpi meistä tietää enemmän tai vähemmän.

Kuitenkin, kotitöistä lasten kaikenlaiseen hoitoon kumpikin pystyy toimimaan tarpeen mukaan. Toki on asioita, jotka ovat esimerkiksi minun mielestäni tyhmiä, koska en ole niissä niin hyvä, mutta lapset ovat nähneet jommankumman vanhemman tarttuvan toimeen silloin kun täytyy tarttua.

Kuitenkin, vielä nykypäivänä löytyy paljon ihmisiä, jotka esimerkiksi ajattelevat, ettei perheen miehille voi antaa imuria käteen...tai että naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia niin kauan että uudestaan työelämään pääsy vaatii jo todella paljon.

Olen kyseenalaistanyt perinteisiä sukupuolirooleja niin kauan kuin muistan. Näin lapsuudessani kavereiden perheissä esimerkiksi tilanteita, joissa imuroitiin kun perheenisä oli poissa - isä ei voinut sietää imurin ääntä. Myös perheen tytärten velvoittaminen kotitöihin ja pikkusisarusten hoitoon samalla kun perheen pojat saivat vapaata, tuli tutuksi.

Valitettavasti tiettyjen isovanhempieni toimesta tuli myös tutuksi, että poikien pärjääminen koulussa on arvokkaampaa kuin tyttöjen - aargh, raivostuttaa vieläkin! 

Tytön ja pojan äitinä haluan opettaa, että esimerkiksi kotityöt kuuluvat kaikille, ja kaikilla on oikeus ja velvollisuus niiden tekemiseen (tai siirtämiseen myöhemmäksi, mikäli on aika ottaa rennosti). Pienemmistä huolehtiminen, oli se sitten ihmis- tai eläinlasten, kuuluu myös tasapuolisesti molemmille sukupuolille. 

Millä perinteisiä sukupuolirooleja voisi puolustaa? Vaikea keksiä, pippeli ei nimittäin estä esimerkiksi siivoushommia millään tavalla. Ehkäpä perinteisessä agraariyhteiskunnassa on ollut kätevämpää ja "siveämpää", kun on erilliset työtehtävät ja oleskelu eri tiloissa.

Mikäli lasteni sukupuoli-identiteetti versoaa johonkin suuntaan tulevaisuudessa, haluan tukea sitä. En koe esimerkiksi sukupuolivähemmistöjä itselleni uhkana tai naiseuteni jotenkin heikentyvän erilaisten ihmisten olemassaolosta.





perjantai 29. huhtikuuta 2022

Epävakautumista ja normalisoitumista

Ruoka. En ole ihan varma, näkyykö ruuan kallistuminen (tulevaisuudessa pitäisi kallistua vielä enemmän) vielä perheeni taloudessa. Suoraan sanottuna, olemme menneet hyvin yksinkertaisella linjalla viime aikoina kiireen takia, onneksi lapset eivät vaadi kummoisia.

Meillä on piakkoin puutarhapalstalla kevätkylvöjen aika. Tulee väkisinkin mieleen, että ehkä kannattaa kylvää tänä vuonna sellaista, mikä oikeasti kasvaa ja tulee ruokapöytään. Ehkä tilanne ei ole ihan niin vakava, mutta puutarhapalstaan liittyvät ajatukseni ovat hieman erilaisia kuin aiemmin.

Tavallaan, tällainenhan olisi tietynlainen paluu juurille. Puutarhapalstat ja muut kaupunkipuutarhat ovat historiallisesti tarjonneet kaupunkilaisille mahdollisuuden viljellä ruokakasveja: perunoita, kaalia, juureksia...

Vaikka moni meihin vaikuttava asia maailmalla on hivenen solmussa, hyvääkin tapahtuu. Naakan koululla oli tilaisuus, jossa koko koulu oli salissa samaan aikaan seuraamassa yhteistä ohjelmaa :) Tämä ei olisi normaalina aikana todellakaan mikään juttu. Nyt on kuitenkin helppo nähdä, minkä takia Naakka suorastaan "lensi" palatessaan kotiin.

Perhepiiriämme on myös kohdannut iloinen perhetapahtuma! Palaan asiaan myöhemmin :) 

Touhinkin päiväkotielämä normalisoituu taas hieman päiväkotikuvauksen merkeissä! Touhista ei ole otettu päiväkotikuvaa viimeksi kuin kolmevuotiaana, joten kyllä tätäkin on odotettu. Toivottavasti T. itse on samoilla linjoilla ;) 

Elän ajankäyttöni kanssa tällä hetkellä käytännössä kädestä suuhun. Yritän nopeasti tehdä mahdollisimman hyvää työtä, ja yhden rupeaman jälkeen on vuorossa seuraava. Selviän työmäärästä jotenkuten, mutta se on koko ajan sillä hilkulla.

Opiskeluni vaikuttaa tällä hetkellä moneen asiaan, eikä vähiten lapsiini. Olen ottanut ihan suoraan puheeksi toistuvasti heidän kanssaan, mistä johtuu, että äiti on nyt hieman etäällä. Se ei ole äidistäkään hauskaa, mutta onneksi tilanne on välilaikainen - tosin vuoden mittainen väliaikaisuus on lapselle pitkä, se on minullekin pitkä.,

Joka tapauksessa, joka päivä ollaan askel lähempänä tilanteen normalisoitumista, onneksi. Ainoat "vapaat" hetket sitten viime heinäkuun koin joululomalla, ja mikäli koronan sairastamisen voi laskea lomaksi, silloin. Muuten olen työskennellyt seitsemänä päivänä viikossa,  ja nyt pitää vielä jaksaa noin kuukausi, huh!

PS. Ajalta harkan jälkeen odotan kokkaamista. Tätä on itsekään vaikea uskoa - näemmä, kun säännölliseen ruuanlaittoon ei ole aikaa, sitä alkaa ikävöidä.

PPS. Kurkkaan huomenna puutarhapalstan. Josko kaikki jäät olisivat sentään edes sulaneet.

PPPS. Meidän iso pieni poika Touhi <3 Joulupukin tuoma lammas on pehmoleluista ykkönen. Sekin käy päiväkotia säännöllisesti.



sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Isovanhemmat elämässäni, osa 1

Kuka odottaakaan "kaunokirjoitusta" isovanhempien merkityksestä elämässäni, ei välttämättä sitä tästä kirjoituksesta saa. Tämä varoitus siis heti alkuun, sillä lähisuvun kanssa eläminen on vaiheittain sekä rakasta että todella raskasta.

Ensin kuitenkin varhaislapsuuteen: syntyessäni minulla oli neljä isovanhempaa. Syntymäni oli varmasti hieno juttu kaikille, mutta käytännössä kukaan heistä ei missään vaiheessa ollut osa arkeani. Ehkäpä niin ei ollut 1980- 1990- luvuilla tapana.

Missä me sitten tapasimme? No, heillä kyläiltiin. He harvemmin kyläilivät meillä. Toisten kanssa oltiin kesämökillä enemmän yhdessä, toisten kanssa lomilla.

Mitä isovanhempani tekivät lapsuudessani? Jos en muista väärin, toinen pariskunta oli eläkkeellä, kun olin pieni, toiselta puolelta toinen oli töissä, toinen luultavasti ei. Eläkeikä ei ollut tuolloin vielä kovin korkea. 

Mitenkäs oli leikkimisen laita? No, omien muistikuvieni mukaan isovanhemmistani tasan yksi leikki kanssani...muiden kanssa pelattiin joskus jokin satunnainen kortti- tai lautapeli. Tämä yksi leikkivä isovanhempi oli kyllä sitten todella huippu..nauruun tikahtuminen kuului leikkiin jossakin vaiheessa takuuvarmasti.

Yksi isovanhempi opetti onkimaan - sen taidon osaankin edelleen takuuvarmasti. Ongelma oli, että kun tämä naurava isovanhempi oli mukana, se onkiva hermostui, kun kalastaessa ei kuulu kikattaa ;) 

Toisen isovanhempi taas opetti puutarhanhoidon saloihin - blogiani lukeneet tietävät varmasti suhteeni puutarhanhoitoon, joten kyseinen isovanhempi teki tämän todella onnistuneesti.

Yksi isovanhemmista jäi suoraan sanottuna todella etäiseksi. Hän oli varsin hiljainen ja vetäytyvä - ainakin lapsenlapsia kohtaan. Luulen kyllä, että hän tarkkaili toimiamme varsin hyväntahtoisesti. Hänen mielipiteistään tai suhteestaan elämään ei oikeastaan jäänyt muistikuvia kuin toisten kertomana.

Molemmat isoisäni kuolivat suhteellisen varhain, He poistuivat kuvioista teini-ikäni aikana. Isoäitini taas elivät pidempään. Toinen isoäideistäni elää edelleen ja lähentelee sataa vuotta.

Isoisieni varhaiset poismenot vaikuttivat niin, etten itse ehtinyt tarpeeksi vanhaksi tutustuakseni heihin ihmisinä samalla tavalla kuin isoäiteihin. Nyt olisi mukavaa, jos voisi jutella heidän kanssaan - he kulkevat unissani ajoittain.

Minua mietityttämään (lapsuuteni osalta) on jäänyt ehkä eniten se, että isovanhemmat puuttuivat arjestamme. Se oli luultavasti myös ajan tapa - ajateltiin, että jokanen vanhempi hoitakoon itse omat lapsensa. Pakko sanoa, että sukuni kohdalla siihen liittyi myös, etteivät kaikki aikuiset tulleet keskenään toimeen. Siinä olisi ollut useammallakin isovanhemmallani peiliin katsomisen paikka - lastenlasten takia.

Tätä taustaa vasten minusta tuntui nuorena epäreilulta, kun kaksi leskeksi jäänyttä isovanhempaa toistivat mantraa, ettei meitä lapsenlapsia kiinnosta heidän seuransa - kun tosiasiassa meidänkään seuramme ei kiinnostanut heitä kuin satunnaisesti, kun olimme pienempiä lapsia...

Jokainen ihminen on omanlaisensa, ja toki kaikki vaikuttaa kaikkeen. En ole vielä itsekään lähellekään isovanhempi, mutta historian kautta olen ymmärtänyt, että on oleellista pohtia, miten itse haluan mahdollisia lapsenlapsia kohdella. Toki tilanne voi olla mikä tahansa, mutta sillä, miten toimii, on seurauksia ja ne voivat olla hyvinkin kauaskantoisia - niin hyvässä kuin pahassakin.




 

Taimitarhalla ja onnettomuus

Alan vanhetessani osoittaa merkkejä puutarhahulluudesta - no en ihan, puutarhapalstaani kuvaa parhaiten sana "mummolan takapiha"....