Keuhkot ja muuta arkea

Tällä viikolla tekemisemme normalisoituvat hitaasti, mutta varmasti. Rva:n keuhkot eivät ole vieläkään ihan normaalilla tasolla, ja fyysisellä suoriutumisella on tarkat rajat. Esimerkiksi kirjastokäynti eilen illalla oli niillä rajoilla. 

Muut ovat onneksi jo kunnossa ja kiinni normaalissa elämässä, koulu ja päiväkoti rullaavat. Tällä hetkellä kumpikaan lapsi ei ole kyllästynyt arkeen, koska olimme arjen ulkopuolella lähes kuukauden verran. 

Korona kolautti kyllä kieltämättä sisäistä rauhaani - koska tauti meni omalla kohdallani keuhkoihin, luultavasti huonosti hoitotasapainossa pysyvän astman takia, arvatenkaan minun ei kannata sairastua koronaan tai mihinkään influenssatyyppiseen tautiin, koska hengenahdistusta voi melko varmasti tulla.

Arjen käynnistely on kyllä ollut muuten mukavaa. Opiskeluasioita tuli kyllä taas ihan valtavasti, mutta nyt tuntuu hieman syksyä helpommalta - järjestelmät, opetuksen käytännöt ja sen sellaiset ovat tuttuja viime keväästä. Toisaalta opinnot ovat syksyäkin laajemmat.

Meillä on huomenna jännittävää Naakan kanssa, kun suuntaamme ensimmäistä kertaa telinevoimisteluun! No, suoraan sanottuna minä en mene voimistelemaan enkä lähellekään, koska paikan päälle ei pääse vanhempia koronarajoitusten takia. 

Aika ja kokemus näyttävät, innostuuko Naakka lajiin. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka ei kiinnostuisi - 8-vuotiaani tykästyy asioihin huolella, jos tykästyy. Jos ei, hän kieltäytyy täysin. 

Idea telinevoimistelusta on lähtenyt useammasta suunnasta: naakan kavereita on harrastuksessa, ja toisaalta opettajakin sanoi koulussa, että Naakka on hyvin notkea ja liikkuvainen ja voisi tykätä voimisteluharrastuksesta.

Olen pitkästä aikaa tsekannut huonekasvejani. Käytännössä kaikki kasvini ovat nyt keittiössä, koska läpitalonhuoneiston toinen puoli on liian pimeä, ja keittiön lisäksi toisella puolella on makuuhuone, jossa ei ole yhtään kasvia.

Minulta löytyy orkidea, peikonlehti, pieni klementiinipuu, tulilatva, Saint Paulia ja Aaloe. Jotenkin kummasti ne kaikki mahtuvat samalle ikkunalaudalle. Mikään ei voi edes erityisen huonosti, vaikka onkin pimeä aika vuodesta.

Muistan innostuneeni huonekasveista jo ala-asteella. Minulla taisi olla silloin ainakin kaktuksia ja appelsiinipuu omassa huoneessa. Sen jälkeen minulla on ollut aina vähintään yksi huonekasvi.

Tämä peikonlehti on siinä mielessä hauska, että se on ikivanha ja kulkeutunut minulle toisen henkilön työpaikalta. Vanha kasvi voi sen verran heikosti, että juurrutin siitä uusia alkuja. Nyt peikko voi hyvin eikä vaadi mitään sen kummallisempaa.

PS. Liikunta ei tällä hetkellä kuulu kovin aktiivisiin harrastuksiini. Odottelen vielä, että keuhkot alkavat tuntua vähän paremmilta. Kävelen kuitenkin päivittäin jonkin verran.

PPS. Kovin kaukana ei ole sekään aika, että täytyy taas alkaa kasvattaa taimia kasvimaata varten. En nyt sentään ihan vielä taida aloittaa :)

Toipumista ja hengenahdistus

Me vähän toivumme edelleen. Suuri osa perheestä on jo ok, kotosalla ovat enää minä ja Naakka. Minä vapaudun 10 päivän eristyksestä huomenna ja Naakka ylihuomenna. Naakalla on vielä vähän nuhainen olo - minulle tuli muutakin.

Minulle tuli nimittäin hengenahdistusta. Arvasin tämän oikeastaan jo etukäteen - hoitotasapainoton astma on vähän huono lähtökohta isommille hengitystieinfektioille. Oireet alkoivat ilmestyä 6. sairauspäivänä. 

Alkoi vain yksinkertaisesti tuntua, että vaikka hengitän normaalisti, tulee hengästynyt olo. Puhallukset PEF-mittarilla olivat kuitenkin normaalin rajoissa. Pieni paniikki alkoi toki myös iskeä - pitääkö ottaa rauhallisesti, mennä päivystykseen vai molempia.

Pysyin kuitenkin kotosalla ja otin rauhallisesti. Hengitettyäni huonosti pari päivää tilasin lähiapteekista kortisonitabletit. Otin ensimmäisen eilen ja toisen tänään. Olo tuntuu jo hieman paremmalta. Kortisonikuurin on tarkoitus viedä tulehdusta pois keuhkoista. Ehkä se auttaa normaaleihinkin astmaoireisiin.

Minä en ota kirjoituksellani kantaa, kannattaako ottaa rokotuksia tai pitää koronaa vaarallisena tautina - se on toisille vaarallisempi kuin toisille. Itselleni ei ole normiflunssista tullut ikinä hengenahdistusta, mutta koronasta tuli, ja tulisi varmaankin esimerkiksi kausi-influenssasta.

Juuri siksi, kun emme tiedä, keneen tartutettuna tauti on vaarallinen, emme ota riskiä, ja pysymme kotona 10 päivää - laskettuna jokaisen oireiden ensimmäisestä päivänstä. Kohta olemme kaikki "suoriutuneet" tästä.

Sinänsä olemme jo voittajia siten, että meillä on nyt todennäköisesti kolmea rokotetta parempi suoja koronaa vastaan. Otan kyllä sen 3. rokotteenkin, mutta vielä en ole keksinyt, koska sen mahdollisesti saa ottaa.

Tautihuippua ei ole vielä saavutettu. mutta toivon mukaan meidän ei enää tarvitse pohtia asiaa niin paljon. Noudatamme jatkossakin toki erityistä varovaisuutta, mutta todennäköisesti uusi koronaeristys ei ole ihan heti odotettavissa.

Toivottavasti seuraava kirjoitukseni olisi jo muuta kuin koronaa :) Käynnistelemme normaalielämäämme rauhallisesti ja olemme kiitollisia, että meille kävi näin hyvin.

"Loman" viimeinen päivä

Alamme kaikki olla aikalailla yli koronaoireista. Naakalla ja minulla on vielä nenä tukossa, enkä ole ihan ainut joka yskii. Kuitenkin, eilen luulin että tuli hengenahdistus, mutta se meni kummasti ohi renniellä, eli oli närästystä :D 

Jos jotakin, olen todennut, ettei meillä ole varmaankaan koskaan ollut näin kiireetöntä kuin karanteenissa. Suoraan sanottuna, lomamme ovat tähän verrattuna olleet aikamoista suorittamista. En tarkoita, etteikö lomalla olisi kiva tehdä jotakin - mutta näköjään tekemättäkin selviää.

Päivät, jolloin olimme kipeimmillämme, olivat toki aika ikäviä. Minä vietin pari vuorokautta kokonaan paikallani, siis sängyssä ja sohvalla. Eilen oli sellainen päivä, että jaksoin iltapäivästä lähtien jo hieman tehdä juttuja, ja leivoimme lasten kanssa sämpylöitä iltapalalle. 

Naakalla on ollut päänsärkyä, kuumetta ja flunssaa, mutta toivon, että ainakin kahdesta ensimmäisestä olisi nyt päästy. Yhteenlaskettuna alamme onneksi olla varsin vähäoireisia. Jos näin jatkuu, olen kiitollinen, että selvisimme koronasta näin vähällä.

Kaikenlaisia älylaitteita on kulutettu oikein paljon, mutta olemme tehneet aikamme kuluksi muutakin. Minulla on tekeillä 500 palan palapeli, jonka ostin vuosi sitten. Lapset ovat välillä auttaneet minua kokoamisessa myös. 

Touhi on löytänyt Risto Räppääjä -elokuvat, minkä koen itsekin mukavaksi asiaksi. Niissä on hyvät tarinat, seikkailua ilman älylaitteita, musiikkia ja paljon värejä. Meiltä löytyy osa kotoa, mutta voisi olla mukavaa hankkia loputkin.

Jos Naakan karanteenista voi sanoa jotakin kokoavaa, hän on lukenut suurimman osan aikaa Aku Ankkoja. Muistan itse saman vaiheen lapsuudestani. Se kesti niin pitkälle, kunnes aloin lukea silloista nuorten lehteä, SinäMinää :D 

Nykyiset ohjeet ja uutisointi - plääh. Suoraan sanottuna, meille ei ole vieläkään selvää, olemmeko himassa 10 päivää vai alle. Osa meistä olisi täysin valmis aloittamaan arjen huomenna, oikeastaan kaikki muut, paitsi minä yskäni kanssa...

Kuitenkin, nyt koronan napattuamme, katson vähän uusin silmin nykyistä uutisointia. Tuntuu siltä, että omikron menee nyt koko väestön läpi siitä huolimatta, mitä tehtäisiin. Voi olla, että tilanne alkaa parin viikon päästä jo helpottaa. Sairaanhoidon kapasiteetti on lujilla, ja tietyt rajoitukset ovat paikallaan.

Tämä uusi suositus "tikuttaa" lasten nenät vähintään pari kertaa viikossa taitaa kuitenkin olla sellainen, johon rva lapsineen ei kykene. Esikoisen kanssa tehdyt koronatestit ovat vaatineet keskimäärin 2,5 tunnin paniikkikohtausraivarit...eli rva nostaa kädet pystyyn tässä tapauksessa.

Me jatkamme toipumista, mutta olemme jo onneksi kaikki jalkeilla ja varsin hyvinvoivia :) 

PS. "Tämähän on tahmeaa kuin Perun pääkaupunki", sanoi Touhi sämpylätaikinasta.

PPS. Tänään ajattelin laittaa pyykkikoneen pyörimään ja niin edelleen. Pysyn kuitenkin rauhallisena ja varovaisena, koska astmaatikon keuhkoni voivat tehdä tenän, mikäli ryhdyn liian villiksi.

PPPS. Olen alkanut jopa tehdä sudokuita ja pelata Mahjongia pitkästä aikaa.

Loppuloma: eristystä ja karanteenia

Ei välttämättä tarvitsekaan aloittaa ainakaan mitään kodin ulkopuolella tapahtuvaa heti ensi viikon alusta. Korona iski käytännöllisesti katsoen koko perheeseen. Tilanne on ollut päällä pari vuorokautta, ja onneksi oireet ovat lieviä.

Meillä ei ole mitään käsitystä altistumisesta - ihmisiä on tavattu vähän, ja kauppa & apteekki ovat olleet paikat, joissa olemme vierailleet. Uutisia seuraten tosin selviää, että valtaosa koronatartunnoista on nyt tällaisia. 

Todensimme tilannetta kotitesteillä, "virallisiin" testeihin emme varmaankaan mene, ellei joku meistä sairastu vakavaan koronavirustautiin ja päädy sitä kautta sairaanhoitoon. 

Pahimmat oireet meillä ovat olleet kuumetta ja yskää - tosin meillä kenelläkään ei ole enää kuumetta - kaikilla meistä ei sitä missään vaiheessa ollutkaan. Lisäksi on ollut lihassärkyä ja mahakipua (yhdellä meistä). 

Rva:lla on kaksi koronarokotetta, kolmas piti mennä ottamaan ensi viikolla, mutta se nyt siirtyy. Myös mm. Naakan koululla alkavat näköjään 1-5-luokkalaisten rokotukset. Mikäli ne alkavat heti, joutuu Naakkakin olemaan sellaista ottamatta.

Meillä on siis vielä monta päivää sairastettavana, eristyksessä ja karanteenissa. Mikäli olemme niin onnekkaita, että vältymme vakavilta oireilta, tulee suurin ongelmamme olemaan tylsyys. Rva:lla ei ole sinänsä tylsää, mutta lapsilla tulee varmasti olemaan.

Täytyy myöntää, että kun kaksi viivaa ilmestyi testiin, tuli hivenen kylmä hiki. Rva:lla on jatkuvaa hoitoa vaativa astma, eli kuulun riskiryhmään 2. Olin jo maalaillut kaikki uhkakuvat, kunnes sain eilen illalla itseni rauhoitettua: tartunta on tullut joka tapauksessa, eli hommaa ei voi enää peruuttaa.

Minun ainoa oireeni tähän mennessä on yskä. Olen siis ollut kuumeeton eikä muutakaan vaivaa ole. Olisikohan sitten niin, että kaksi rokotetta ovat olleet kohdallani hyvä ratkaisu, mikäli selviän näin lievillä oireilla. 

Tämän vuoden joululomamme siis alkoi flunssalla ja päättyy koronaan. Lisäksi erinäisten paikkojen kiinniolo on estänyt tavanomaisen lomailun - siis sellaisen, jossa käydään kivoissa paikoissa. Toivon mukaan vuosi 2022 tuo meille sellaistakin aikaa yhdessä :) 

Koronatoimet - lapsiin ei pitänyt kajota

Otin vastaan tiedon Helsingin iltapäiväkerhotoiminnan siirtymisestä kokonaan ulkotiloihin hivenen sanattomana. Ymmärryskykyni on kenties huono, mutta käsitin joulukuisista lausunnoista, että lapsiin ei rajoituksilla kajota.

Kuitenkin, nyt ollaan koko iltapäivä ulkona, ja juuri sopivasti tammikuussa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että homma on ok, mikäli nyt myös siirrettäisiin anniskeluravintoloiden toiminta pelkästään ulkoterasseille. 

Aika nopeasti teimme Naakan toisen vanhemman kanssa yhteispäätöksen, että Naakka saa näiden toimien ajan itse päättää, osallistuuko iltapäiväkerhon toimintaan vai ei. Curling-vanhemman leima saattaa nyt hakeutua rva:n otsaan, mutta rva on oikein karaistunut, ja kestää sen kyllä.

Käytäntö on osoittanut, että rva ei osaa pukea lapsiaan niin, että he pärjäisivät yhtäjaksoisesti pihalla neljä tuntia joka iltapäivä, siis pakkasella tai toisaalta myöskään talven vesikeleillä, joten jos vaatteet kastuvat tai tulee kylmä, tulkoot kotiin.

Naakka on tehnyt todella hienosti läksynsä ip-kerhossa, mutta nyt ne väännöt jäävät meille kotiin. Tämä olisi "normilapsella" ok, mutta meidän nepsy, joka on juuri saatu jonkinlaiseen hauraaseen balanssiin... Itse en jaksaisi yhtään lisäsäätöä meidän elämään.

Olenko huolissani koronan leviämisestä? Olen, ja ymmärrän että tietyt toimet ovat välttämättömiä erityisesti sairaalakapasiteetin takia. Omikron näyttää kulkevan väestön läpi ennen pitkää ja itsekin toivon, että saisin 3. rokotteen ennen sairastumistani. 11 päivää pitäisi vielä pysyä terveenä.

Mutta...en siltikään ymmärrä, miksi rajoitukset kohdistetaan järjestelmällisesti pienemmän riskiluokituksen toimintoihin, ja suuririskiset paikat, kuten anniskeluravintolat, saavat porskuttaa. 

Ainakaan Naakan ip-kerhossa ei ole tähän asti oltu pelkästään sisällä, vaan toimintaan on liittynyt sekä sisä- että ulkoiluhetkiä. On siis ihan turha perustella ratkaisua sillä, että lapset tarvitsevat ulkoilmaa.

Helposti unohtuu, ettei pikkukoululaisten mielenterveys rakennu pelkästä ulkoilmasta. Sen sijaan pitkälle päästäisiin pysyvyydellä. Esimerkiksi nykyiset kakkosluokkalaiset ovat käyneet jo osan eskaristaankin poikkeusoloissa. He ovat kuulleet rajoituksista, virusvarianteista jne. yli neljäsosan elämästään.

He ovat myös ottaneet vastaan jo lukuisia tilanteenmuutoksia,  ja nähneet heidän kanssaan työskenteleviä aikuisia lähinnä maskin kanssa. Tämä muodostaa suuren osan heidän lapsuuttaan. 

Ja muuten, oma 8-vuotiaani ymmärtää jo hyvin, millaiset kokoontumiset ovat sallittuja ja millaiset eivät. "Miksi paikat, joissa myydään alkoholia, saavat sitten olla auki", oli hänen kysymyksensä tässä eräänä päivänä.

Huonejärjestyksen vaihto - tekemisen viehätystä!

Moni asia on tänä vuonna jäänyt - mukaan lukien makuuhuoneiden vaihto lasten kanssa päittäin. Asunnossamme on kaksi makuuhuonetta. Talo on valmistunut vuonna 1981, eli huonekoko on nykyasuntoihin verrattuna hulppea. 

Kun muutimme, Naakka oli kuusi kuukautta vanha. Naakalle laitettiin huone pienempään makuuhuoneeseen. Kun Touhi syntyi, oli isommassa makkarissa hyvää tilaa vauvansängylle parisängyn lisäksi. 

Pienempi makkari on tähän asti toiminut lastenhuoneena. Nyt lapset ovat kuitenkin kasvaneet sen verran, että on ajankohtaista antaa heille hieman enemmän tilaa - siis heille ja gerbiileille. Pienempäänkin makuuhuoneeseen mahtuu sängyn lisäksi paljon muutakin (ja sinne on todella tulossa sitä muuta :D ).

Pelkkien sänkyjen siirtourakka on vienyt oikeastaan koko päivän. Kerrossängyn purkaminen ja siirto sekä parisängyn (lähinnä sen päädyn) purkaminen onkin aikamoinen urakka. On myös suoranainen ihme, kuinka paljon sängyn ja seinän väliin voi vuosien mittaan kertyä pölyä ja hiekkaa (yök). 

Iltaan mennessä tilanne on edennyt niin, että sänkyjen lisäksi myös gerbiilien terraario on keretty siirtää. Muut hommat jäävät huomiseen. 

Urakka on ollut suuri ja se jatkuu, mutta hyvä puoli on, että tekeminen on sujunut hyvässä hengessä. Kun homma tulee täysin valmiiksi, Naakka saa viimein oikean koulupöydän ja minä sähköpianon pienempään makkariin. Siihen menee kuitenkin vielä aikaa.

Varsinaista huonekalujen hankintaa ei työpöydän tuolia lukuun ottamatta tarvitse tehdä. Kokeilen, jos löytäisin tuolin käytettynä. Ehkäpä jotakin pientä sisustukseen liittyvää voisi hankkia, kun irtaimisto on löytänyt paikkansa.

Olen kyllä helpottunut, että pääsin tähän vaiheeseen suunnitelman kanssa. Homma on "roikkunut" viime keväästä saakka, ja toki lapsetkin ovat kyselleet, koska se viimeinkin tapahtuu. 

Luulen, ettei asunnossa tarvitse tehdä suurempia muutoksia taas vähään aikaan. Tilavat, vanhan talon huoneet muuntuvat moneksi, ja aikanaan tulen luultavasti karkotetuksi olkkariin, jos tässä asumme. Onneksi siihen on kuitenkin vielä aikaa. 

PS. Lipastot jne. on taaperoaikojen vuoksi pultattu seinään kiinni, minkä vuoksi parista paikkaa lähtivät maalit mukana - pikkujuttuja ;D 

PPS. Olkkarin lattia on täynnä lastenhuoneen tavaraa - se onkin huomisen urakka. 

PPPS. On kuin olisimme muuttamassa - kannattaa siis välillä vaihtaa huonekalujen/huoneiden järjestystä, jolloin saa muuttotunnelman ilman varsinaista muuttoa.

Kotihoito vai päiväkoti?

Meidän asuinalueellamme eletään parhaillaan lapsibuumia, ja sekä päiväkodit että koulut ovat käyneet liian ahtaiksi. Asuinalue sinänsä on vanha, sitä alettiin rakentaa 40 vuotta sitten. Noin 15 vuotta sitten alue alkoi kuitenkin hiljalleen laajentua. Viiden vuoden sisällä "naapuriin" on rakentumassa uusi asuinalue.

Koulut ja päiväkodit eivät tietenkään ole laajentuneet tai lisääntyneet muutoksen tahdissa. Lisäksi pienten lasten kotihoitoa tukevia rakenteita on romutettu rakenne kerrallaan. Tämä tarkoittaa, että päiväkotiin tulee paljon ja yhä pienempiä lapsia. Pääosa Touhin päiväkodin lapsista alkaa olla 3-vuotiaita tai pienempiä.

Päiväkotien tilanahtaus ei itse asiassa ole tämän kirjoituksen aihe. otsikko on raflaava - kumpaakohan rva kannattaa ;) Pidempään blogiani seuranneet ovat tietoisia, että Naakka meni päiväkotiin vuoden ja neljän kukauden, Touhi kahden vuoden ikäisenä. 

En oikeastaan voi kirjoittaa tasapuolisesti molemmista vaihtoehdoista, koska olen kokenut kotihoitoa verrattaen vähän. Meillä pitkä kotihoitoputki ei olisi ollut mahdollistakaan, sillä toista kotona asuvaa vanhempaa, joka mahdollistaisi toisen kotona olemisen, ei ole. Toinen vanhempi on toki elämässämme, mikä ei ole sekään itsestäänselvyys.

Aloitetaan kotihoidon plussista: vanhempi voi olla pidempään lapsensa kanssa kokonaisia päiviä. Kotihoito on varmasti kiireettömämpää kuin esimerkiksi päiväkodissa oleminen aamuheräämisineen. Lisäksi, tautikierre ei varmastikaan ole yhtä ärhäkkä kotihoidossa oleville lapsille.

Kotihoidon plussaksi voitaneen myös laskea, ettei päivähoitopaikan etsimisruljanssia tarvitse käydä läpi. Se oli molempien lasten kohdalla mutkikas, sillä en kelpuuttanut hoitopaikkaa hankalan matkan päästä - ei kukaan varmaan pidemmän päälle.

Entäs päivähoidon plussat? Meillä on ollut alusta saakka todella hyvä yhteistyö päiväkodin kanssa. Hoito on ollut aina ns. henkilökohtaista, vaikka ryhmät ovat olleet isoja. Nyt ainoa päiväkotilaisemme Touhi on päässyt pieneen ryhmään, jossa opetellaan samaa vierasta kieltä, jota Naakka opislelee koulussa. Tämä ryhmä on todella pieni.

Päiväkodissa tehdään aktiviteetteja, joita en itse voisi kuvitella jaksavani toteuttaa yhtä monipuolisesti - näihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset retket ja askartelut. Lapset ovat myös tutustuneet alueemme lapsiin eniten juuri päiväkodissa. 

Molempien miinukset? Luonteeni taitaa olla sellainen, että olen parempi äiti, mikäli minulla on omakin ura. Pidemmän päälle on ollut hyvä, että lapseni ovat olleet päivähoidossa. Muiden lasten tapaaminen kotihoidossa on suhteellisen helppoa ihan pienten kanssa, mutta isompana useimmat ovat päivähoidossa.Kotihoidossa on plussaa, mikäli kotitöiden tekeminen ja ruuanlaitto, siis kaikenlainen ylläpito ovat mieluisia. Minusta molemmat ovat ok, mutta liika on liikaa. 

Päivähoidon suurin miinus ovat mielestäni olleet tarttuvat taudit. Niitä meillä on ollut päiväkotivuosina oikein paljon. Toinen miinus on, että lasten kanssa ei pääse esimerkiksi ulkoilemaan valoisan aikaan. Joskus tuntuu, että arki perheen kanssa on syys- ja talviaikaan pelkkää yötä. 

En tällä kirjoituksellani halua provosoida perheiden valintoja suuntaan tai toiseen. Valinnat ovat jokaisen omia, ja usein kyse ei ole täysin vapaasta valinnasta, sillä kaikilla ei ole mahdollisuuksia kaikkeen. Meidän lapsilla on lisäksi sen verran pitkä ikäero, että lasten syntymät eivät ole muodostaneet rva:lle pitkää kotiputkea luonnostaan. 

Jos jokin ajatus on kokemastamme päällimmäisenä, niin se on arvostus varhaiskasvatuksen työntekijöitä kohtaan. Lastemme hoitajat ovat olleet todella osaavia ja välittäviä. He ansaitsisivat enemmän arvostusta ihan paremman palkan ja parempien työolojen muodossa.