Viktoriaanisen ajan etsiviä ja terveiset Burundista

 Neiti Scarlett ja herttua on sarja, jota olen hieman kerennyt Areenalta katsella. Ruutuaika on vähällä, mutta olen huomannut sarjojen katselun lisäävän dopamiinitasoani sekä pakottavan minut keskittymään olemaan paikallani ja kiinnittämään huomioni yhteen asiaan kerrallaan.

Tämä sarja vaikuttaa hauskalta - se on etsiväsarja viktoriaanisesta Englannista. Sen ajan naisetsivällä on ollut muitakin haasteita kuin tutkittavana olleet tapaukset. Juoni etenee hyvin ja saan historia-annoksen, jota tarvitsen säännöllisesti.

Sekä historialliset sarjat että kirjat ovat suosikkejani. Historia taas on kiehtonut minua lapsesta asti. Tämä kiinnostus on ilokseni tarttunut lapsiinkin, tosin he eivät ehkä ihan vielä ole tämän sarjan kohderyhmää. 

Kun aikanaan pohdin, mitä lähtisin opiskelemaan, mielessä kävi myös, että olisin lähtenyt yliopistoon lukemaan historiaa. Päätin toisin ja olen tyytyväinen saadessani säilyttää historia-asiat harrastuksenani. 

Kummipoika D:ltä Burundista tuli tässä taannoin kirje. Kaikki on siellä hyvin, ja kuluneen vuoden aikana nyt 9-vuotias kummipoika on osallistunut englannin kielen kerhoon ja koululle on rakennettu käsienpesupaikka.

Hän on myös saanut tietoa lasten oikeuksista ja hänen yhteisössään on saatu lahjoitukseksi viljelykasvien siemeniä sekä kehitetty viljelymenetelmiä. Kouluun on rakennettu lisää luokkahuoneita. Kuulostaa, että monia asioita on saatu vuoden mittaan paremmaksi ja työ jatkuu.

D:n kuulumisista ja elämästä Burundissa on keskusteltu - varsinkin Naakka on pohtinut, millaista hänen elämänsä on. Lähiaikoina kirjoitamme D:lle vastauskirjeen. 

Kävin tänään aamulenkillä puutarhapalstalla. Eipä ollut vielä kumpikaan auringonkukka auennut. Toinen on kyllä aivan sillä hilkulla. Maissitkin ovat vielä mukavasti kasvaneet, vaikka lokakuuta kohti mennään.

Kamalasti ei palstalla enää ole tänä syksynä tekemistä. On oikeastaan ollut ihan mukavaa, että lämmin syksy on tuonut "tapahtumia" palstalle vielä syksyn edetessä. Siivoushommia voisi tehdä jonkin verran, mutta se ei oikeastaan ole välttämätöntä.

Vielä yksi työ on toki edessä ja se on kukkasipuleiden istuttaminen. Olenkin saanut apua sipuleiden hankkimisessa, ja istutan ainakin tulppaaneja ja krookuksia. Josko aikaisille pörriäisille olisi sitten jälleen vähän enemmän kukkia.

PS. Scarlett ja herttua -sarjaa on Areenassa 3 kautta. Jos nyt saisin edes yhden katsotuksi.

PPS. Kirjoitimme kummipoika D:lle viimeksi toukokuussa. Josko nyt viikonlopun aikana saisi uuden kirjeen aikaiseksi.

PPPS. Tänään olikin aivan mahtavan upea ilma! Sää oli käytännössä kesäinen heti aamusta.

Astmaa ja puutöitä

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aikamoista kangertelemista. Välillä näitä aikoja elämässä tulee, mutta eipä niitä juuri kukaan toivo. Mitään kovin vakavaa ei ole sattunut, astmani vain on mennyt pahaksi, ja aiheuttanut ongelmia, vähän isompiakin.

Astma on ollut melko hyvässä hoitotasapainossa pitkään. Nyt kuitenkin, elokuisen flunssan jälkeen, on ilmeisesti tulehdus jäänyt jäytämään keuhkoja. Homma meni siihen, että yskin melkein taukoamatta ja keuhkot eivät kestäneet yhden porrasvälin kävelemistä, siis ylöspäin.

Minulle tuli 7 päivän kortisonitablettikuuri. Se ei valitettavasti tehonnut, vaan muutamassa päivässä olin taas samassa tilassa. Kortisonikuuri piti aloittaa uudelleen. Se loppui eilen, ja nyt toivon sormet ristissä, että se tehoaisi.

Kun astmani pahenee, olo on todella ikävä. Käytännössä istuminenkin alkaa painaa keuhkoja, mikäli nojaa vähän. Yskiminen on todella tylsää. Käveleminen hidastuu. Pienikin ylämäki on katastrofi. 

Kortisonitabletit auttavat aika nopeasti, mutta niitä ei ole sivuvaikutusten takia suotavaa syödä pitkään. Minullekin niitä sivuvaikutuksia tulee: olo on turvonnut ja painoa on tullut lisää. Olo on levoton, mikä sinänsä lisää tehokkuutta.Ärsyttävin vaiva ehkä on, että kortisoni heikentää unenlaatua. Tai en nyt tiedä, mikä näistä on ärsyttävin.

Siksi toivon nyt todella, että kaksi kuuria riittäisi. Minulla on viikon päästä lääkäri ja olen tehnyt puhallukset aamuin illoin, jotta on jotakin, mitä voidaan katsoa. Toivottavasti tilanne saataisiin paremmaksi mahdollisimman nopeasti.

Kuuluu mukavaakin: pääsimme viimein kylään lasten isovanhempien luokse. Minun kyläilytaukoni on ollut poikkeuksellisen pitkä, useamman kuukauden. Siksi viime viikonloppu oli erityisen tärkeä. 

Erityisen mukavaa on, että lapset pääsivät isovanhemman opastuksella tekemään puutöitä. En oikeastaan käynyt kuin ovelta kurkistamassa, että ainakin naulaamista ja höyläämistä siellä harjoiteltiiin. 

Minä en valitettavasti ymmärrä tästä käsityön lajista juuri mitään. Siksikin on ihanaa, että lapsilla on mahdollisuus saada oppia. Kummankin mielestä tekeminen on hauskaa ja he osaavat jo odottaa, että isovanhemmilla tehdään puuhommia.

Toivottavasti aika seuraavaan vierailuun ei veny ihan näin pitkäksi!

PS. Koepuhallukset, joita astmaatikkona joudun välillä tekemään, ovat pirun tylsiä..ja yskittäviä.

PPS. Yritän aina löytää asioista positiivisen puolen, mutta viime viikkoina olen onnistunut aika heikosti. Joskus ei vain jaksa.

PPPS. Olen älyttömän iloinen kaikesta, mikä saa lapseni pois ruudun äärestä ;) 

 

Jengit ja levottomuudet

Uutisotsikot Ruotsin jengilevottomuuksista ja samankaltaiset, joskin lievemmät, myös Suomessa, ovat osuneet varmaankin kaikkien katseltavaksi viime kuukausina. Olen itsekin juttuja lukenut ja pohtinut ilmiötä. Eihän sellaista ole kiva edes lukea, että asiat ovat huonosti.

Olen kuitenkin lapsesta saakka tykännyt seurata uutisia ja ilmiöitä. Ehkä, jos haluan syvemmin pohtia asioita, en tee päätelmiä iltapäivälehtien julkasuista, sillä tykkään hivenen syvemmästä analyysista. En myöskään kuulu niihin, jotka sinänsä ahdistuvat uutisten seuraamisesta. Jos ahdistuisin, minusta olisi ihan ok olla seuraamatta.

Pidän myös siitä, että asioita nostetaan pöydälle. Kun ihmisten hyvinvointi on kyseessä, ei ole oikea paikka hyssyttelylle. Toisaalta, joskus tuntuu että varsin tyhmät ihmiset tykkäävät ladella "tämä on vapaan kasvatuksen tulos" - kommentteja tietyille somealustoille. Käsittääkseni vapaa kasvatus oli ideologia 1960 - ja 70-luvuilla. Hieman karrikoiden voisin väittää, että tämän suuntauksen "tulokset" kolkuttelevat jo tulevina vuosina työeläkekassojen ovia.

Päästänkö omia lapsiani ulos? Kyllä päästän. En halua kylvää heihin ajatuksia, että maailma on kamala paikka. Touhi kulkee pitkin pihoja ja Naakka tykkää metsäretkistä ja on jo pari kertaa käynyt ystävän kanssa lähiostarilla. 

Jos jotakin tapahtuisi lähiympäristössä, ottaisin asian käsittelyyn ja pohtisimme yhdessä, miten asian kanssa edetään. 

Kaupunkiyhteisöissä erilaiset korttelijuhlat, pihakirppikset jne. ovat mielestäni hyviä vierailupaikkoja lasten kanssa. Ne myös lisäävät minun ja lasteni kuuluvuutta asuinalueellemme. Olen myös pyrkinyt tutustumaan ainakin pintapuolisesti eri-ikäisten lasten vanhempiin alueellamme. On kivaa, kun moni teini-ikään ehtinyt nuori sanoo minulle vielä "moi" vastaantullessa :) 

Mitä meidän siis pitäisi yleisellä tasolla tehdä? No, ei minulla ole siihen vedenpitävää vastausta. Luulen että jengiytyminen jne. on kaupungista ja maasta toiseen aaltoileva ilmiö, joka korostuu eri vuosikymmeninä. Nyt se on aallonharjalla.

Meillä on jo aika hyvä joukko kaikenlaista toimivaa kuten etsivä nuorisotyö ja hyvät ohjaajat oppilaitoksissa.  Psykiatrian alan toimijoita meillä on liian vähän. Isossa mittakaavassa hyvinvointi mielestäni lisääntyy, kun meillä on iso keskiluokka ja mahdollisimman vähän mitään muuta. Yhteiskuntaluokkien polarisoituminen ei tuota mitään hyvää. Silti sellainen on käynnissä.

Moni voi olla eri mieltä, mutta mielestäni myös sanktiot ovat hyviä olemassa. Jos väkivallan käytöstä koulussa saa esim. muutaman päivän erottamisen, niin kyllähän nuori ottaa sen lähinnä lomana. Toki tukeminen normaalikäytökseen ja -elämään pääsyssä on ensisijaista, mutta rikollisista teoista pitää voida tulla tuntuva rangaistus. Sekin on opetus tulevaisuutta varten.

Meillä on nykyään pitkä oppivelvollisuus. Se on sinänsä hyvä asia - opiskelu ja ammatin hankkiminen vie ehdottomasti kohti hyvää elämää. Mutta, pelkkä oppilaitoksessa roikkuminen on nykyään varsin yleistä. Voikin kysyä, onko se kenenkään, varsinkaan tällaisen nuoren etu. Vaikka muitakin ongelmia on, voi laiskuus myös olla ongelma. Jos siihen jo ykkösluokkalainen voi vaikuttaa, niin ehdottomasti myös oppivelvollisuuden loppupäässä oleva henkilö. Oppilaitoksessa kurssit etenevät vain tehtäviä tekemällä, ihan kaikilla tasa-arvoisesti. Opiskeluun käytetty aika on pois muusta, myös tuhoisasta toiminnasta.

Viikon kuulumisia ja otot

Sadetta ja paistetta...eilen kun matkasin töistä psykoterapiaan (kävely - ratikka - kävely), onnistuin sateenvarjon kanssa välttämään kastumisen aika tehokkaasti matkan ensimmäisessä vaiheessa. Ratikkakin oli toki kuiva, mutta kun hyppäsin sieltä aloittaakseni toista kävelytaivalta, piruvie, vesi meni kengistä läpi sukkiin.

Onneksi ei ollut kylmä! Ei kun terapiaistunto paljain varpain (hah, olin edellisenä päivänä lakannut kynnet) ja sitten pientä kestämistä kotimatkalla märissä tamineissa. Tänään näyttääkin ihan toiselta, hyvä! 

Yleisesti ottaen olen aika huono varaamaan sadetakkia saati saappaita mukaani. Kärsin siis seuraukset itse. Sateenvarjo mukana on jo itsekehun paikka ;) Ehkäpä pääsemme jo pian hieman viileämmille säille, niin alkavat reilut takkikelit - huppari on jotenkin...hmm!

Tein sunnuntaina reissun Itäkeskukseen, siis ihan yksin. Saan usein ideoita, mutta olen aika huono ottamaan aikaa vain itselleni. Nyt köröttelin kuitenkin Itikseen ja siellä eläinkauppaan. Yritän pitää lähieläinkauppani puolia, mutta sen kalavalikoima on valitettavan pieni.

Megaeläimessä on aina mukavaa käydä. Valikoima on laaja sekä kalojen että jyrsijöiden osalta. Ihastelin kaneja ja kääpiöhamstereita :) Harmillista, että en jaksa hoitaa enää yhtään lisälemmikkiä...

Saan eläinkaupassa vierailemisesta inspiraatiota - minulla ei ole tällä hetkellä juurikaan tuttuja, jotka olisivat kiinnostuneita pienlemmikeistä. On mukavaa vaihtaa eläintenhoidosta sananen edes myyjän kanssa. 

Koska halusin, ostin meille pienen parven nuolimonneja eli ottoja. Olen jo nyt heihin varsin ihastunut. Otot syövät levää ja viettävät aikansa etsintäpuuhassa. Ne tykkäävät lepäillä kasvien lehtiä. Otot ovat myös varsin rauhallisia <3 

Viikonloppuna meillä on vuorossa lähisuvun tapaamista sekä retki teatteriin. Menemme katsomaan Tatua ja Patua. Uskon, että meistä jokainen pitää teatteriretkestä. Lapsilla ei liiemmälti ole ollut teatterikokemuksia korona-ajan vuoksi. 

Odottelen edelleen varaosaa pesukoneeseen - elelemme falskaavan säiliön kanssa. Onneksi koneella voi sentään pestä - pesutuvan varassa oleminen oli viimeksi aika ärsyttävää. 

Minulla olisi ehkä reissu kuntosalille vuorossa huomenna. Odottelen kuitenkin, miten hyvin keuhkoni lähtevät toimimaan. Alkuviikko on ollut aika karsea, ja kortisonitabletit ovat taas menossa. Toivottavasti hoitotasapaino saavutetaan pian.

PS. Itse asiassa ne hemmetin saappaat taitavat olla mökillä...no, lapsille on kummallekin oikeankokoiset :D 

PPS. Akvaarion levätilanne alkaa onneksi muutenkin helpottaa kesän jäljiltä - nyt tankkia alkaa taas olla ihan mukava katsella. Osittainen vedenvaihto pitäisi toki suorittaa niin pian kuin mahdollista.

PPPS. Taidan odottaa itsekin Tatua ja Patua. Ne ovat edelleen meillä iltasatuvalikoimassa - jopa Naakka tykkää välillä kuunnella.

Vanhemmuus: älä noudata (ainakaan kaikkia) ohjeita

Älä lue äitiyttä käsitteleviä artikkeleja - tämän neuvon olisin halunnut kuulla, kun lapseni olivat pieniä. Ei, eivät ne missään tapauksessa kaikki huonoja ole, mutta velvollisuudentuntoisena ja väsyneenä pienen lapsen vanhempana luin niitä vain todetakseni, missä kaikessa olin epäonnistunut.

Pahinta ovat nettiartikkeleiden kommentit, joissa vanhempaan ikään ehtinyt yli viiden lapsen superäiti tylytti nuorempia, että kestää pitää, koska hänkin on helposti kestänyt. Näin myöhemmin olisin pyytänyt laajaa raporttia, jossa tällaisen henkilön vanhemmuuden laatu arvioidaan puolueettomasti ;) 

En itse asiassa tykkää omalla kohdallani edes MLL:n oppaista - niistä puuttuu ei niin hyvien päivien rosoinen pinta. Toki on hyvä, että oppaita tehdään - kyllä ne ihan asiaa sisältävät. 

Mitähän koululaisen vanhemmalta oletetaan...

Liika ruutuaika on pahasta - arvaa mitä lapseni tekevät parhaillaan.

Harrastukset opettavat pitkäjänteisyyttä ja sosiaalisia taitoja - Naakka harrastaa Itsevaltiaiden katsomista, Touhi on käynyt kaksi kertaa koriksessa ja leikkii mieluiten  sotaa.

Terveellinen arkiruoka ja välipalat auttavat jaksamaan - onneksi on kouluruoka, valmislihapullat, kalapuikot sekä pinaattiletut. Elovenan välipalakeksit ovat pop!

Läksyjä tehdään yhdessä - iltaohjelmamme on taas saanut uuden ohjelmanumeron - läksy- ja repunpakkausralli. Olen myös tehokas huomaamaan Wilmasta, mitä toissaviikolla olisi pitänyt tehdä. 

Ole läsnä lapsesi elämässä - joo-o, olen läsnä myös työpaikalla ja kotona yritän tuhota meidän kodin banaanikärpäs- ja keittiökoisafarmia hengatessani samalla lasten kanssa. Älä avaa kaappiemme ovia.

Tue lapsesi ystävyyssuhteita - kun tulen väsyneenä töistä kotiin ja siellä melskaavat lapseni ja neljä heidän ystäväänsä, olenko monsteri, jos mielessä käy, etten jaksaisi tukea.

Lapsi tarvitsee kasvaessaan myös yksinolon hetkiä - no sen olen huomannut - elämäni on supistunut keittiöön, koska lapseni tarvitsevat rauhallisia paikkoja rajatuissa neliöissämme.

Huom! Edellinen kappale on kirjoitettu pilke silmäkulmassa.

Minulle paras vanhemmuuden opas on itse asiassa ollut Eve Hietamiehen Yösyötöstä alkava kirjasarja, jossa Antti Pasasesta tulee yllättäen poikansa Paavon yksinhuoltaja. Suosittelen lukemaan.

Olen myös ihmetellyt, miten lapsia tupsahtelee ympäri maailmaa, ja miten erilaisin keinoin he elävät hyvän lapsuuden ja päätyvät hyviksi aikuisiksi. Tämä pitäisi yrittää pitää mielessä, sillä isossa mittakaavassa (tai pienessä) lapset ja ympäröivät tilanteet ovat oikein yksilöllisiä.

Ehkä paras teko, jonka voit tehdä, on suhtautua lämpimästi kanssavanhempiin ja miettiä, miltä sanomasi (tai kirjoittamasi) asia voi toisesta tuntua, niin negatiivinen kuin positiivinenkin.

Mukavaa lauantaita!

Vieläkin nurmikonleikkuuta ja merkkejä syksystä

Kävin tähään ahkeroimassa puutarhapalstan nurmikonleikkuun - olisikohan tämä se kesän viimeinen ruohonleikkuu. Aiemmin en juuri tähän aikaan ole käynytkään siellä - alkusyksymäiset kiireet ovat alkaneet. 

Ilokseni olen huomannut, että minttu kukkii hienosti! Myös maissit ovat kukassa ja sain kolme viidestä auringonkukasta nostettua pystyyn tukien avulla. Katsotaan, kerkeävätkö ne tässä aikataulussa kukkia. Ainakin ovat kasvaneet mukavan korkeiksi!

Jotenkin se ruohonleikkuu paransi omaakin mieltäni - varsinainen päivätyöni ei ole täysin abstraktia sekään, Nurmikon leikkuussa näkee kuitenkin työnsä jäljet - eikä palstalla ole liikaa nurmikkoa että se nyt varsinaisesti ankarasta työstä kävisi.

Tänä aamuna ilma oli kirpeä. Vaikka kesäkin on mukavaa, nautin, kun ilma vähän viilenee. Ehkäpä sää saisi myös muuttua hieman vähemmän kosteaksi. Aurinko on ollut plussaa! Lapsetkaan eivät tarvitse vielä takkia, ja kuljemme huppareilla kaikki.

Katselin juuri lasten lenkkareita. Huomaan, että uusien osto alkaa olla edessä kevätpuolella. Kirkkaanpunaiset, Nike-merkkiset ovat olleet käytössä kestävät ja samassa merkissä pysyminen voisi olla kivaa. Tuntuu että edes Naakka ei vielä kamalasti välitä merkistä, kunhan kenkä tuntuu mukavalta.

Molemmat lapset tarvitsevat myös ne vähän paksummat pipot - pirun neljä vuodenaikaa (no, yleensähän juuri kehun pitäväni vuodenaikojen vaihtelusta)! En suoraan sanottuna muista, millaiset pakkaspäähineet heillä oli. Ilmiselvää on, että minun pitää lähikuukausina huolehtia kuuden eri päähineen olemassaolosta.

Pääsin pari päivää sitten pitkästä aikaa uimaan! Kilometri taittui ihan mukavasti, ja homma tuntui mukavalta. Liikunta tasaa stressitasoani ja on tietenkin keholle hyväksi. Kävelyn lisäksi käyn salilla, uimahallissa sekä Pilateksessa. Minusta viikko on hyvä, kun kaksi kolmesta toteutuu. Pystyisin kolmeenkin ellei lapsista pitäisi huolehtia :D 

Olen oppinut kantapään kautta, että itsestään pitää voida huolehtia. Välillä on kausia, jolloin tämä ei onnistu, ja ne kyllä kostautuvat. Minulla pitää olla aikaa omiin kiinnostuksenkohteisiini, liikkumiseen ja minun täytyy saada tarpeeksi unta.

Minulla "stressimittari" on selvä: meillä on melkein joka yö jonkinlainen herätys lasten takia - painajaiset pääosassa. Jos ei ole stressiä, nukahdan heräämisen jälkeen. Jos on, en enää nukahda. Viime aikoina ongelmia on ollut hieman enemmän, toivottavasti kohta helpottaaa.

PS. On ollut oikeasti kiva huomata, että palstalla tapahtuu asioita vielä nyt syyskuussa.

PPS. Lapsillakin on pieni syyskipinä - Touhi jo kysyi, voiko ottaa hanskat aamulla. Ehkei nyt ihan vielä.

PPPS. Haluaisin nyt syksyn aikana hieman askarrella pitkästä aikaa. Katsotaan, josko keksisin jotakin vaikkapa timanttitöitä tekevän Naakan seuraksi.

Sateen jälkiä ja koulu-uinnin erilainen suorittaminen

Jopas on ollut sadetta. Maanantaina kastuin totaalisesti kotimatkalla, kuten varmasti moni muukin. Yritin taktikoida, mutta totesin sen mahdottomaksi - hetkessä kengät ja housut olivat täysin märät. Takki suojasi edes vähän.

Vaikka sade on tietyllä tavalla tunnelmallista, minun makuuni ilmankosteutta on nyt hivenen liikaa. Minulla on jatkuvasti kuuma, paitsi iltaisin. Eilen oli kerrankin sateeton ilta - tottakai sinne lenkille oli pakko hyökätä.

Lenkillä totesin, että kaikki auringonkukkani ovat katkenneet - ilmeisesti maanantain myrskyssä. Tämähän sopii hyvin kuvioon - siis siihen, miten asiat palstalla ovat tänä kesänä sujuneet :D Maksaruoho sentään odottaa vielä kukkimistaan.

Meillä on ollut tämän viikon aikana lasten vanhempainillat. Minulla on mennyt aikaa sisäistää, että toinenkin lapseni on nykyään koulussa. Se tarkoittaa useampaa vanhempainiltaa, koska lapset ovat "spesiaaliluokalla" mutta lisäksi normiluokissa.

Yhteisluokan vanhempainillan lisäksi ohjelmassa oli siis kaksi vanhempainiltaa. Lasten isä meni Naakan, minä menin Touhin vanhempainiltaan. 

Löysin ilokseni myös Touhin paikan, jolle sain istua. Pöydällä oli hänen Pikachu-penaalinsa, mutta pulpetti oli tyhjä - varsinainen oma paikka on spesiaaliluokassa. Kaikesta ilmeni, että ykkösluokka oli päässyt työskentelyn alkuun :)

Itselleni ei ehkä tullut juuri mitään uutta. Jokunen vanhempi oli tuttu, koska isommat sisarukset ovat Naakan kanssa samassa luokassa tai tuttuja päiväkotiajoilta. Aloin olla aika väsynyt, onneksi kello oli viimein seitsemän.

Naakan asioista ei kerennyt sen enempää puhua, mutta koulun uimaopetus, josta olen ennenkin kirjoittanut. on Naakalle ongelma hallin hälyisyyden takia. Ryhmäopetus ei vain suju. 

Soitin opettajalle. Kävimme asiasta asiallisen keskustelun, jonka pohjalta sovimme, että Naakka käy kanssani 4 kertaa uimahallissa (koulun uimaopetus on yhtä pitkä). Minä raportoin, miten Naakka on edistynyt. 

Olen iloinen, että asia saatiin koulun kanssa sovittua. Ei ole millään pedagogiikalla tarkoituksenmukaista, että lapsi on kauhuissaan eikä halua enää uida ollenkaan. Katsotaan, millaisia "opetustunneistamme" tulee :) Naakasta ratkaisu kuulostaa hyvältä. 

PS. Olemme edenneet Disney-leffaprojektissamme Leijonakuninkaaseen. 

PPS. Kerkeän luultavasti huomenna palstalle vähän siivoilemaan. En kompostoi läheskään kaikkea kuihtunutta, jotakin vain. 

PPPS. On itse asiassa kivaa mennä Naakan kanssa uimahalliin :)