lauantai 16. lokakuuta 2021

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työskennellä loppuelämäni ajan - tai siis ainakin työiän. Olen koulutuksessani oikeastaan jo loppusuoralla - minun pitäisi kaiken järjen mukaan valmistua ensi keväänä. 

Suurimmat haasteet koulutuksess ovat liittyneet ajankäyttöön ja toimeentuloon. Vaikka elinikäistä oppimista soitettaisiin joka tuutista, Suomen koulutusjärjestelmä rakentuu tasan tarkkaan sen varaan, että opiskelut hoidetaan nuorena ja ennen lasten hankintaa.

Myöhemmin saa vähintäänkin sumplia, miten lapset hoituvat ja lisäksi, mistä hitsistä saa rahaa elämiseen. Mikäli puhutaan korkeakoulututkinnosta kuten rva:n kohdalla, etusijalle tukien saajina menevät käytännössä kaikki alemmat koulutusmuodot.

En esimerkiksi tullut ajatelleeksikaan "nuorena", että opintotukikuukausia kannattaa säästää myöhemmäksi - niistä nimittäin riippuu, saako myöhemmin opintolainaa. On toki muitakin asioita, joita olisin voinut ajatella, mutta tämä olisi ollut varsin käyttökelpoinen tieto.

Minun kohdallani rahoitus onnistui lopulta, joten voin keskittyä täysillä opiskeluun. Ensi vuonna tähän aikaan olen toivon mukaan oman alani töissä. 

Miltä opiskelu on tuntunut? Minusta on ollut jännittävää olla vuosien jälkeen yliopistolla. Moni asia on niin samanlaista kuin joskus kauan sitten. Suurin osa opiskelukavereistani on nuoria - siis hyvin paljon nuorempia kuin minä...

Siispä olen istunut lounaalla, osana porukkaa, keskustelemassa, kuinka hienoa on, kun koronapassi on hieno juttu, koska se "vapauttaa" yökerhot. Olen myös puhunut reppureissailusta Kaakkois-Aasiassa. Käytännössä olen kuitenkin ollut hiljaa, sillä kuulostaa typerältä käyttää "kun olin nuori" - alkuista lausetta useamman kuin yhden kerran keskustelun aikana.

Kun olen yliopistolla (lähitunteja on ollut ilahduttavan paljon), mietin paljon opiskeluaikaisia ystäviäni, jotka ovat ystäviäni edelleen. Haluaisin heidät mukaan yliopistolle tähän vuoteen. En ole Täysin pihalla keskustelunaiheista, olen kerran elänyt ne. Olen kuitenkin ikäni puolesta antanut tilaa nuoremmille. 

Mitä hyvää ikä tekee opiskelulle? Se antaa ehdottomasti perspektiiviä. Asiat näkee monipuolisemmassa valossa, kun on enemmän elämänkokemusta. Minulla on myös käytännön kokemusta ammatista, johon olen hakemassa pätevyyttä.

Opiskelu vähän vanhempana on myös siinä mielessä mukavaa, että kotona odottaa alituiseen estradille pyrkivä ja äänekäs elämä, joka ei liity opiskeluihin millään tavalla. Se on hyvä kääntöpuoli opiskeluihin liittyvälle tehokkaalle suorittamiselle.

Tänä syksynä olen erityisesti ajatellut ystäviäni, jotka sain yliopistolta. Olen onnekas, kun he ovat pysyneet elämässäni jo kauan. 

Olen myös onnekas, kun olen päässyt opiskelemaan ja olemaan osa sosiaalista yhteisöä, joka ei ole kuulunut arkeeni pitkiin aikoihin. Olen onnekas, kun olen päässyt tekemään yhteistyötä saman intressin jakavien eri-ikäisten ihmisten kanssa.

Gerbiilitytöt Puolukka ja Pikachu

Uudet gerbiilimme, Puolukka ja Pikachu saapuivat kotiin muutama päivä sitten. Täytyy sanoa, että myös rva:ta jännitti! Haimme lemmikit Naakan kanssa, onneksi kävelymatka oli lyhyt, alle 10 minuuttia. Voi varmaan arvata, että Naakka oli innoissaan, niin myös rva.

Olimme valmistautuneet gerbiilien tuloon jo pidempään, ja heitä odotti sisustettu terraario. Toki "kalustetta" on vielä vähänlaisesti, mutta molemmille tyttösille on oma pesäkoppi, ja pohjamateriaalia on paksu kerros, sillä gerbiilit tykkäävät kaivella käytäviä. 

Sekä Naakka että Touhi ovat haltioissaan uusista lemmikeistä, ja koska terraario on heidän huoneessaan, kumpikaan ei meinaa malttaa mennä illalla nukkumaan, kun gerbiilit innostuvat riehumaan, kun heillä on katsojia :D

Täytyy myöntää, että olen ollut hieman huolissani omasta jaksamisestani ja lisätyön ottamisesta gerbiilien muodossa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös minä nautin uudesta tilanteesta ja gerbiileistä, joiden hoito näyttäisi olevan reilusti marsujen hoitoa iisimpää.

Perheen muilla jäsenillä koitti nyt syysloma rva:ta lukuun ottamatta. Opiskeluistani ei ole lomaa, minkä huomasin vasta muutama viikko sitten - joo, minun moka, yleensä yliopistolla on ollut opetustauot, meidän ohjelmassa näemmä ei. 

Naakka ja Touhi pääsevät onneksi vähän reissuun, kotimaan sisällä tietysti. Touhi on harmillisesti ollut tällä viikolla kipeänä, ja eilisestä lähtien Naakkakin on ollut samassa flunssassa. He eivät lähde reissuun heti maanantaina, joten toivon mukaan jokainen ehtii parantua ennen pientä matkaa.

Meillä on lipsuttu viime aikoina ruutuajan kanssa. Minä olen ollut opinnoissani kiinni aamusta iltaan, joten paljon muuta ratkaisua ei lasten kanssa ole voinut olla. Tänä viikonloppuna rva:n on vielä keskityttävä opintoihin, mutta sen jälkeen on luvassa enemmän käytännön harjoittelujaksoja jouluun asti. 

Ruutuajan lisäksi olen joutunut lipsumaan ruuanlaitosta. Tällä hetkellä olen oikein iloinen, kun valmisruuat on keksitty. Toivon pidemmän päälle, että saamme arkeamme hieman hitaammaksi. Samalla annan pisteet itselleni tilanteen kestämisestä. 

PS. Gerbiilit P & P ovat sulattaneet meidän kaikkien sydämet <3

PPS. Haluaisin kyllä itselleni edes minisyysloman, mutta täytynee fiilistellä jollakin tavalla :) 

PPPS. Onnistuin tämän blogikirjoituksen aikana saamaan lapset pois ruudun edestä, jonka tuloksena meillä on iso brio-junanrata eteisen lattialla - onnistuinpas!





lauantai 9. lokakuuta 2021

Varhaiskasvatuksen ja koulun hämärtyvä raja

Nuorimmaiseni on nyt viisivuotias eli "viskari". Hänellä on päiväkodissa viskaritehtäviä, joiden suorittamisesta hän nauttii. Tehtävät voivat olla esimerkiksi ruokahetkissä auttamista tai sitten niin sanottuja akateemisia taitoja, eli erilaisia tehtäviä. 

Nykyajan varhaiskasvatus eroaa valtavasti siitä, mitä rva itse koki 1980-luvun lopulla. Viisivuotiaat eivät silloin vielä olleet minkään kouluun tähtäävän varhaiskasvatuksen piirissä. Se oli leikki-ikää. Toki se on vieläkin, mutta ajat ovat silti muuttuneet.

Ensi vuonna pojallani on edessä eskari, jossa erilaisia asioita mitataan jo paljon. Uskon, että poikani eskari "kulkee" yhtä ongelmattomasti kuin siskollanikin. Sitä seuraavana vuonna nuorempikin lapseni menee jo kouluun.

Paine kouluttaa yhä nuorempia lapsia tulee varmasti ulkomailta - Suomessa mennään verrattaen myöhemmin kouluun kuin juuri missään muualla. Onneksi itse oppivelvollisuutta ei ole aikaistettu - leikin merkitys ymmärretään onneksi vielä.

Ulkomaihin verrattuna meillä on kuitenkin toimiva päivähoitojärjestelmä. Uskon, että 4-vuotiaat koulun aloittajat monissa maissa ovat vailla päivähoitoa eivätkä koulua. 

Touhi on tänä syksynä oppinut useimmat kirjaimet. Huomasin tämän, kun kykenin luettelemaan hänelle kirjaimia, kun hän etsi erilaisia esineitä Minecraftia pelatessa. En ole itse opettanut, mutta näemmä hän on sitten havainnut asiat muualla.

Naakka oppi lukemaan kuusivuotiaana. Uskon, että Touhi oppii myös ennen koulun aloitusta. Kun rva oli lapsi, lasten lukemaan oppimista jarruteltiin - uskottiin, ettei koulussa sitten ole mitään tekemistä. Onneksi tästä on jo menty eteenpäin.

Uskon, että koulujuttujen vieminen varhaiskasvatuksen puolelle helpottaa koulun aloittamista. Toisaalta olen hieman huolissani, ettei nälkä kasvaisi syödessä - leikin on meillä uskottu olevan tärkeä osa aivojen kehitystä, mistä pitäisi pitää kiinni jatkossakin.

Päiväkodissa Touhille tärkeintä ovat tällä hetkellä kaverit. Hän on löytänyt sellaisia, minne on sitten mennytkin. 

PS. Minusta on hauskaa kuulla, kuinka Touhi on päiväkodissa auttanut pienempiä - se ei näy täällä kotona, koska hän on itse perheen pienin.

PPS. Olen ollut kiinnostunut siitä, miten koulua käydään eri maissa. Vaikka Suomen järjestelmää on nyt moitittu, siinä on vielä todella paljon hyviä puolia.

PPPS. Naakan lukutaito alkaa olla oikein hyvä - hän lukaisi tässä taannoin 250-sivuisen kirjan läpi, ja etsii nyt uutta kiinnostavaa luettavaa. Fiktiivinen teksti ei tällä hetkellä vedä yhtä hyvin kuin tietokirjateksti.







perjantai 8. lokakuuta 2021

Perfektionismia ja pirtelöbaari

Opiskelujeni ensimmäinen periodi alkaa olla loppusuoralla. Tehtävää on vielä paljon - olin jopa onnistunut unohtamaan muutaman tehtävän - vietän lauantaina ja sunnuntaina aikaa niiden parissa. Luulen kuitenkin, että saan kaiken hoidettua ainakin juuri ja juuri ajallaan. 

En ole voinut tänä syksynä sanoa, että muut asiat rullaavat omalla painollaan. Aikaa ja energiaa vie eniten Naakan asia (odotan vielä edes vähän tasaisempaa hetkeä), seuraavaksi eniten Touhin toistuvat kurkunpään tulehdukset. Nyt ei ole sentään jouduttu sairaalan päivystykseen.

Siinä sivussa otin itseäni hieman niskasta kiinni, ja aloin taas tehdä jumppaliikkeitä - edes hieman. Nyt alkaa jo olla univelkaakin, jota ajattelin yrittää nukkua pois tämän viikonlopun aikana. 

Alan myös hiljalleen voittaa perfektionismia, joka on aina liittynyt opiskelija-identiteettiini. Olen tehnyt koko syksyn lujasti töitä. Asiat eivät sinänsä ole tällä kertaa ylitsepääsemättömän vaikeita, sen sijaan etäopiskelu erilaisine ryhmineen ja työmuotoineen on ollut aikaavievää.

Minun on pitänyt hyväksyä, etten voi kilpailla digiosaamisessa diginatiivien kanssa. Olen oppinut paljon uutta, mutta ketterästi se ei käy. Digiosaaminen ei ole onneksi se varsinainen ala, jolle kouluttaudun :D , vaikka sitäkin työhön liittyy.

Ajattelin aina ennen, että täytyy tehdä parhaansa. Nyt olen kuitenkin huomannut, että saadakseni kaiken tehtyä, täytyy joitakin asioita tehdä puolihuolimattomasti - kuitenkin, jo sana "puolihuolimaton" herättää minussa todellisia huonouden tunteita. Olen päättänyt selviytyäkseni oppia elämään tunteideni kanssa.

Naakka oli eilen koulusta tullessa niin väsynyt että oikein itki. Itkun seasta purkautui kaikenlaisia asioita, joita hän haluaisi tehdä, mutta ei jaksa. Siellä oli sellaista, jota ei ole korona-aikana tehdä. Nappasin kuitenkin yhden toteutettavan asian: pitää maistaa pirtelöä!

Toden totta, Naakka ei ole koskaan maistanut sellaista. Hän sanoi kuulleensa, että tietää yhden pirtelöbaarin. No, hetken googlailun jälkeen sellainen löytyi, ja sanoin että lähdemme sinne heti, vieläpä ennen pääruokaa.

Näin kävimme hieman hömpöttelemässä tyttöjen kesken. Itse asiassa myös rva:lle tekee hyvää olla välillä kangistumatta kaavohinsa. Pirtelöt olivat lopulta niin isot, ettemme kumpikaan jaksaneet juoda niitä loppuun :D 

Samalla matkalla hankimme taas hieman lisää gerbiilintarvikkeita. Ennen pitkää meillä on valmis koti gerbiileille. Olemme valmistautuneet tähän jo pitkään, joten luulisin, että selviämme. 

PS. Toivoisin useampienkin asioiden rullaavan nykyistä paremmin, mutta olen päättänyt olla iloinen niistä, jotka rullaavat.

PPS. Pirtelöbaari oli kyllä virkistävä, arjesta poikkeava asia!

PPPS. Minuakin alkaa jännittää gerbiilien muutto meille.





lauantai 2. lokakuuta 2021

Sisustamattomuus ja uusi gerbiiliasumus

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kodin sisustuksesta. Toki on mukavaa, jos on toimivaa, ja joskus jotakin uutta ja nättiä. Kuitenkaan, viimeisen päälle sisustetut huonekokonaisuudet tuovat ennemminkin mieleen kaupan näyteikkunan kuin varsinaisen kodin - tosin niitä on mukavaa välillä katsella.

Olen kotona päätynyt käytännön ratkaisuun, jossa lapset saavat viedä leikkinsä joka huoneeseen. Ne siivotaan pois viimeistään sitten, kun imuroidaan ja pestään lattioita. Välillä leikit ympäriinsä ärsyttävät, mutta kymmenen vuoden päästä luultavasti ikävöin niitä.

Kotona tykkään sen sijaan hoitaa lemmikkieläimiä (no, joskus siivoukset jne. stressaavat, varsinkin, jos on kiire) ja huonekasveja. En ole ekspertti siinäkään, jotkut menestyvät, jotkut taas eivät. Talven pimeys on hankalaa vähän kaikelle elävälle.

Meillä oli kova työ pari päivää sitten, kun kotiimme saapui uusi terraario. Se piti tilata erikseen, ja malli on sen verran hankala, että onneksi naapuri tuli auttamaan. 

Terraarioon muuttaa lähiaikoina kaksi tai kolme gerbiiliä :) Naakka on iässä, jossa kaikenlaiset eläimet ovat paras asia maailmassa. Järkeni sanoo, ettei minun kannata ottaa enää yhtään lisää huolehdittavaa, mutta olenkin tehnyt päätöksen intuitioni pohjalta.

Olen siis kaiken muun ohella tutustunut gerbiilien hoitoon. Olin itse lapsena eläinfani, ja gerbiilien kohdalla meni raja, siis lapsuudenperheessäni. Meillä oli jo aikamoinen eläintarha, mutta eihän se tietenkään siltä tuntunut.

Joka tapauksessa, nyt tiedonhankinta alkaa olla siinä vaiheessa, että asian voi pikapuoliin toteuttaa käytännössä. Lapset saavat "omat" gerbiilit, ja minulla on vastuu. Lapset saavat valita lemmikkien nimet, mutta nuoremmalleni olen painottanut, ettei esimerkiksi "pippeli" käy nimeksi :D 

Olen tietenkin asiasta innoissani itsekin - gerbiilien touhujen seuraaminen näyttää hauskalta, eikä hoito ole yhtä intensiivistä kuten esimerkiksi koiran, jota on pyydetty perheeseemme useasti. Ehkä vielä joskus on senkin aika.

PS. Vaikka en sinänsä sisusta, erilaisten asioiden uusiminen tulee ohjelmaan säännöllisesti. Kylpyhuoneen lavuaarista ja wc-pöntön kannesta (kumpikin aikansa eläneitä, edellinen puoliksi irti seinästä) tein ilmoituksen huoltoyhtiöön, toivottavasti siellä reagoidaan.

PPS. Kalat ja sauvasirkat eivät ainakaan toistaiseksi poistu kodistamme - katsotaan sitten, millaisia muutoksia eläinlaumaamme joskus tulevaisuudessa tulee.

PPPS. Liikkuminen, siis minun, on ollut viime päivinä lähes mahdotonta, on pitänyt lukea niin paljon, eikä lapsia ole voinut jättää illalla keskenään. Ajattelin nyt viikonloppuna tehdä asiaan muutoksen.

perjantai 1. lokakuuta 2021

Lokakuu

Jälleen yksi viikonloppu alkamassa - miten voikin jo olla lokakuu! Opinnot jatkuvat kiireisinä - nyt olen jo alkanut saada käsityksen, minkä tyyppiset opiskelutavat ovat minulle sopivimpia. Tunnustaudun perinteisten luentokurssien ystäväksi.

Tunnen jotenkin monimutkaisena kurssit, joihin liittyy luentoja, ryhmätöitä, erilaisia virtuaalisia oppimisalustoja ja vielä perinteinen tentti. Luennot käsittävät muutaman marathon-luennon, joilla opettajat keskustelevat luennon aikana keskenään, miten mikäkin asia pitäisi hoitaa...

En vastusta ryhmätöitä sinänsä, mutta välillä tuntuu, että erilaiset projektit ja niiden kanssa sumpliminen eivät jätä aikaa rauhalliselle, lukemalla ja muistiinpanoja tekemällä tapahtuvalle oppimiselle. Pitää ikään kuin saada aikaiseksi kokonaisuuksia, mutta taustatietoa ei ole mahdollisuutta hankkia.

Ehkäpä olen vanhanaikainen - toisaalta saan kai ollakin, koska täytän pian pyöreitä vuosia :D

Naakan asiat ovat edenneet vaiheittain. Tilanne on edelleen aika hankala, ja olen päättänyt, missä määrin avaan asiaa blogissani. Kokonaan en halua asiasta vaieta, kertoohan blogini perheemme vaiheista, hankalistakin.

Olen viime aikoina kuullut monta kertaa, että minun täytyy haastavan tilanteen keskellä huolehtia itsestäni. Nyt olen törmännyt asian kanssa käytännön ongelmaan: missä välissä se tapahtuu! 

Olen viime viikkoina joutunut keskeyttämään luentojen seuraamisen useasti (ja lukemisen/esseen teon), kun joku on soittanut minulle Naakan asioissa. Olen miettinyt, voisinko joskus vain laittaa luukut kiinni ja kertoa, etten ole tavattavissa - no en voi.

Mikäli en opiskele, minulla on lapset. Välillä minulla on sekä lapset että opiskelen. En haluaisi antaa periksi opiskelujen kanssa, sillä minullakin on oma elämä ja oikeus viimein omaan uraan - se on tapahtunut niin kirjavien vaiheiden kautta.

Oma tunneskaalani on kulkenut laidasta laitaan. Alkuun ei itkettänyt, ja nyt sitä tapahtuu joka välissä. Hyvistä hetkistä lasten kanssa osaa ottaa kaiken irti. Toivon, että tilanne tasoittuu pian.




sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Sisäviikonloppu (ei onneksi ihan kokonaan)

Kaikesta viime viikkojen hullunmyllystä huolimatta meillä on vietetty rauhallista viikonloppua. Tämä on ollut hyvä myös minulle itselleni - nyt tuntuu vähän enemmän "nollatulta" kuin pitkään aikaan. Tätä kirjoittaessani aamupäivä on jo pitkällä, rva juo kahvia yöpaidassa :D 

Naakka on lähdössä kaverin kanssa pihalle - eilen hänelläkin oli ääni matalana, joten vietimme päivää sisätiloissa. Touhi saa olla sisätiloissa (ainakin pääasiassa) vielä tämän päivän. Tämä tarkoittaa sisällä oloa myös rva:lle.

En voi sanoa tykkääväni usean päivän putkista sisätiloissa. Pääsen kyllä luultavasti tänään iltalenkille, mikä tekee tilanteesta hieman paremman kuin eilen. Eilen minua väsytti myös enemmän, joten arvatenkin tästä päivästä tulee mukavampi.

Me teimme eilen pitkästä aikaa paperin marmorointia. Paperi marmoroituu kivasti elintarvikevärin, veden ja ruokaöljyn avulla. Se on niin terapeuttista puuhaa, että myös rva:n on pakko marmoroida muutama paperin pala. 

Nyt kun palsta ei enää vaadi paljon työtä, on aikaa askartelulle ja sen sellaiselle. En ole mikään himoaskartelija, mutta mikäli löytyy sopivan helppo ja kiinnostava ohje, myös rva innostuu (ja lapset samalla).

Olen havainnut, että kannattaa aina pitää mielessä, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Kun esimerkiksi sairastetaan kotona, on valvotun yön jälkeen raskasta alkaa miettiä, mitä lasten kanssa keksisi. Muovailuvava- ja sen sellainen vaihe on jo mennyt molemmilta lapsilta ohi.

Rva:lla on ollut pari kevyempää päivää opiskelun suhteen...tai on ollut lukemista. Muutaman esseen aloitus häämöttää edessäpäin (aika pian), mutta tuntuu, että saan niistä kaikista kiinni. 

Opiskellessa on ollut mukavaa huomata, että aivoni eivät ole näemmä täysin ruostuneet lastenhoidon merkeissä ;) Minulla on jopa muistissa asioita aiemmalta opiskeluajaltani, ja vähän kerrattuani olen saanut monista asioista kiinni.

Lastenhuoneen siivousprojekti ei kamalasti innosta, mutta se taitaa olla pakko tehdä. Jos saisin päättää, vähentäisin lelut minimiin, mutta valitettavasti se ei sovi asianosaisille. Lohduttaudun ajattelemalla, että leluvaihetta tulee ikävä, kun se on ohi.

PS. Luultavasti Touhikin on huomenna päiväkotikunnossa. 

PPS. Minulla alkaa olla niskani kanssa varsin isoja ongelmia - en meinaa iltaa kohden jaksaa kannatella päätäni, ja säryt ovat lisääntyneet.

PPPS. Saan ehkä tänään vähän luettua lasteni kaitsemisen lomassa - ei ole kyllä helppoa, heillä on asiaa tai ylitsepääsemättömiä tilanteita heti, kun alan lukea.



Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...