lauantai 24. syyskuuta 2022

Viikonlopun villityksiä tai ei sittenkään

Kesä- ja loma-aikaan meillä on oikeastaan aika aktiivista. Olemme tehneet varsin pitkiä matkoja ja käyneet paljon erilaisissa paikoissa. Palstahommat vaativat myös aikansa. On uimassa käyntiä ja sen sellaista.

Syksyisin on ollut tapana ottaa vähän rauhallisemmin. Selkeitä kiinnekohtia viikonlopuissa on aika vähän. Käytännössä lauantai-iltaisin tulee Masked Singer ja sunnuntai-iltaisin minulla on Pilates. Aina välillä käydään jossakin, mutta käytännössä oleskelu tapahtuu kotona tai sen lähiympäristössä.

Lapset ja niiden kaverit menevät ja tulevat. Tykkään, kun saan tehdä kotihommia rauhassa ja lukea aina välillä kesken olevia kirjoja eteenpäin. Tykkään, kun saan tehdä aina välillä esimerkiksi muutamia joogaliikkeitä. 

Jos käymme jossakin, se tapahtuu usein sunnuntaisin. Lempipaikkoja ovat erilaiset museot ja näyttelyt. Nyt tämä "kausi" ei ole vielä oikein päässyt käynnistymään. Lapset kyllä kävivät viime viikonloppuna Heurekassa isänsä kanssa.

Lapsilla on erilaisia lego- tai vaikkapa piirustusprojekteja erityisesti viikonloppuisin. Viikolla päivät menevät nopeammin ja molempien täytyy selvästi toipua koulusta ja eskarista. Viikolla katsellaan yleensä enemmän ruutua kuin viikonloppuisin.

Meillä ei oikeastaan kukaan nuku viikonloppuisin äärettömän myöhään, mutta tunti tai pari yli arjen herätysajan menee hyvin ja luultavasti tekee myös meistä virkeämpiä. Samoin, kukaan ei viikonloppuisinkaan valvo kovin myöhään - tuntuu että jokainen kaipaa viikonloppuisin pikemminkin unta kuin valvomista.

Iltatoimet ovat kuitenkin viikonloppuisin astetta rennommat eikä ilmassa ole niin paljon hoputtamista kuin muulloin. Joskus kyllä väsyn itse ja parista äänenkorotuksesta lapset ymmärtävät, että olen tosissani :D 

Yleisesti ottaen viikonloput menevät relaamiseen eri tavoin. Koska olen itse kova ottamaan stressiä eri asioista, olen joutunut ja joudun edelleen harjoittelemaan stressin purkua eri keinoin. Homma ei suju minulta luonnostaan.

Yleensä stressiin auttaa, kun opettelee keskittymään siihen, mitä on tekemässä. Tätä voi harjoitella vaikka missä - hampaiden pesu on muuten yksi parhaista...yritän keskittyä ainoastaan siihen hampaiden pesuun. Samalla periaatteella harjoittelen eri asioiden kanssa pitkin päivää.

Lapsista Naakka on ainakin osin perinyt stressiluonteen. Keinoista, joiden olen todennut helpottavan hänen oloaan, kirjoitan lähitulevaisuudessa enemmän :) 

PS. Luulen, että esimerkiksi tiukkaan aikataulutetut viikonloput eivät ole meidän juttumme - arki on jo tarpeeksi aikataulutettua.

PPS. Kuten muillakin, meilläkin on kaikenlaisia rästihommia kasassa. Niitä hoidetaan aina muutama kiireellisin viikonloppujen aikana, ei kaikkea.

PPPS. Myös "lautapelikausi" on tauolla kesäisin. Nyt aloitellaan sitäkin.




perjantai 23. syyskuuta 2022

Kukkia, kirppis ja kuningatar

Nyt alkusyksystä lenkkeillessäni olen jotenkin pannut aikaisempia vuosia enemmän merkille kukkaistutukset. Johtuuko iästä vai mistä, että huomaan,  mielestäni kaupunki on istuttanut kaikenlaista valtavan hienoa juurikin syksyksi. 

Sekin on mukavaa, kun vielä ei ole klo 16 alkaen pilkkopimeää. Minua ei sinänsä pimeys kiusaa - se on ihan rauhoittavaa. On kuitenkin mukavaa tankata vielä valoa, joka vääjäämättä muuttuu vähäisemmäksi hyvinkin pian.

Myös Naakka ja Touhi pääsivät tällä viikolla syysretkelle (sekä eskarit että koululaiset). Se meni kuulemma hyvin, jopa Naakalla, jonka viime syksyn vaikeudet (nepsyasiat) alkoivat vastaavasta syysretkestä.

Se, että Naakka pärjäsi hyvin retkellä, on pienoinen riemuvoitto meille. Tuntuu, että monessa mielessä meillä on vasta nyt päällä se positiivinen tunne uuden edessä, joka monella on ensimmäisen luokan syksyllä. Ehdin jo luulla, ettei koulu tuo juuri mitään hyvää elämäämme.

Jos jostakin, meillä on kuluneen viikon aikana puhuttu kuningatar Elisabetista. Minähän olen tykännyt lukea kuninkaallisista aina, mutta myös Naakka on varsin hurahtanut. Naakka tunnisti hautajaisia seuratessa melkein kaikki kuninkaalliset. 

Pitkäaikaisen monarkin poismenosta puhuttaessa meillä on ollut Naakan kanssa melko syvällisiä keskusteluita. Elämän rajallisuus, samoin historiallinen aika, pohdituttavat. Olen yrittänyt tuoda esille, että asiat, joita Naakka pohtii, pohdituttavat kaikenikäisiä kaikkina aikoina.

Oma isoäitini on muuten kuningattaren vuosikertaa. Hän jatkaa vielä elämäänsä. Naakan toinen isoisoäiti on lähellä 99:ää ikävuotta, joten ainakin osa Naakan suvusta on oikein pitkäikäistä. Paljon ehtii historiassakin tapahtua ihan tavallisen, pitkän ihmiselämän aikana.

Viime aikoina olen ollut iloinen muun muassa kirppiksen tulosta meidän kaupunginosaan. Ahdistun yleensä normikauppojen tavarapaljoudesta, mutta käytettynä saatan hankkia kivannäköisen (hyväkuntoisen) tyynyliinan, koristetyynyn tai jotakin ei niin välttämätöntä. Kirjavalikoima näytti kyseisellä kirppiksellä olevan todella suuri. 

Kumpikaan lapsi ei edelleenkään ole siinä vaiheessa, että vaatteiden kanssa olisi kovin tarkkaa - kunhan ne eivät purista. Mielestäni tämä on oikein mukava vaihe. Toivottavasti se jatkuu pitkään. 

PS. Kieltämättä olen miettinyt, että puutarhapalstalla voisi panostaa enemmän nk. loppukesän kukkiin. Täytyy perehtyä asiaan enemmän ennen ensi kevättä.

PPS. Odottelen tässä pikkuhiljaa, että Crownin uusin tuotantokausi alkaisi. Sitten pitää kyllä taas hankkia pari kuukautta Netflixiä.

PPPS. Oikeastaan meillä ei ole niinkään ostotarpeita, enemmänkin pitäisi päästä lasten pienistä vaatteista eroon. Nyt en kyllä millään jaksa enää laittaa kirppispöytää, joten luultavasti suuri osa vaatteista menee lahjoituksena puheena olleelle kirppikselle.




lauantai 17. syyskuuta 2022

Uudelleen valokuvauksen parissa

Blogin alkuaikoina (blogimaailma oli silloin kasvussa) hankin järjestelmäkameran ja opettelin kuvaamaan sillä. Tuolloin puhelinten kamerat olivat vasta kehitysvaiheessa, joten digitaalinen järjestelmäkamera oli oikein hyvä kuvausväline.

Opettelin silloin hieman valokuvausta ja kehityinkin siinä. Julkaisin blogissani paljon kuvia, usein luonnosta. Silloin myös kuvien siirtäminen kamerasta tietokoneelle oli oma ohjelmanumeronsa. Nyt kuvat ovat pilvipalvelussa, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

Sittemmin järkkärikamera on jäänyt hyllylle. Tykkään edelleen kuvata, mutta kuvaushommat tulee hoidettua puhelimella. Innostun välillä kuitenkin, jos esimerkiksi ulkoilman valossa on jotakin erityistä. 

Vierailin viime viikonloppuna kotipaikkakunnallani. Siellä on enimmäkseen peltomaisemaa. En ole vuosiin kunnolla lenkkeillyt siellä, koska lastenhoito on ollut prioriteetti. Nyt jälkeläiset pärjäävät jo isovanhempien kanssa (tai toisinpäin), joten pääsin lenkille.

Peltomaisema tuntui pitkään liian tavanomaiselta kuvaamista varten. Nyt aika on näemmä kullannut muistot ja 20 vuotta poissa maaseudulta on tehnyt tehtävänsä - peltomaisemahan on todella kaunista ja taivas avara!

Kokeilin osassa kuvia ylivalotusta, ja se tuntui itse asiassa oikein hauskalta leikiltä. Ei tarvitse aina kuvata auringosta poispäin.

Olinpa kerennyt unohtaa, kuinka paljon pelloilla tuulee. Kun sotkin siellä pyörän kanssa lapsena, vastatuuli saattoi olla oikein pirullinen. Alimman kuvan pellolla oli hiihtoladut talvisin. Olen myös joskus kävellyt pellon poikki maan ollessa jäässä.

Nykyisin kotimaisemaani ei kuulu peltoja - metsää kylläkin. Suomessahan luonto on aika lähellä, vaikka asuisi keskellä kaupunkia. Silti, aion vastaisuudessakin lenkkeillä kotipaikkakunnallani - se on valtavan rauhoittavaa puuhaa. 

Sinänsä visuaalisuus ei ole ehkä ominaisuuksistani ensisijaisin - ehkäpä verbaalisuus on. Silti, huomaan mielenterveyteni toimivan paremmin, kun kehitän jotakin aluetta, jossa en ole valmiiksi taitava. Valokuvaus palvelee tätä tarkoitusta erinomaisesti.

PS. Olen menossa pitkästä aikaa vähän suurempaan kutsuvierastilaisuuteen. Itse asiassa vähän jännittää.

PPS. Selkä on edeleen hivenen huonossa kunnossa. Täytynee turvautua särkylääkekuuriin, mitä yleensä välttelen.

PPPS. Tänään on vuorossa kodinhuoltoa rauhalliseen tahtiin. Pitäisi myös käydä ostamassa muutamia vaatekappaleita.






perjantai 16. syyskuuta 2022

Kuulumisia

Aikaa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta ja syksyinen sää on todella ehtinyt alkaa. Näin perjantai-iltana ulkona on jo melkein pimeää. Koko perhe on kotosalla. Pelasin jopa tänään Switchillä :D , ja vieläpä Lego Star Warsia.

Gerbiilien kanssa on tapahtunut vuodessa melko ratkaiseva muutos: niitä pystyy ottamaan kiinni (siis ei jahdata huvikseen), ja nyt onnistuimme nappaamaan ensimmäisen kuvan tilanteesta, uhrina Puolukka, joukon vanhin.

Akvaariosta - nyt sähkön hinnan noustessa olen pohtinut akvaarioharrastustani. Kyllähän se sähköä kuluttaa. Valot ovat päällä 12 tuntia päivässä tropiikin tapaan ja ulkosuodatin hurisee koko ajan. Tavallaan koko jutusta olisi kai viisasta luopua, mutta en oikein osaa olla ilman, jos ei ole ihan pakko.

Ajattelin aloittaa sähkönkulutustietoisuuteni hieman maltillisemmin - hankin ledivalot, jolloin sähkönkulutuksen pitäisi kaiken järjen mukaan vähentyä. Toki yleisilme kaipaisi lisäksi jotakin kaunissävyistä tetraparvea, mutta katsotaan nyt.

Pilates innostaa vielä - ajankohta sunnuntai-iltaisin on yksinkertaisesti niin toimiva. Olen myös huomaavinani, että olen pääsemässä pikkuhiljaa sisään liikkeisiin, kaikessa tuntuu olevan kyse syvistä vatsalihaksista.

Työpaikkani sijaitsee melko suuressa rakennuksessa - askelia tulee päivän aikana ihan mukavasti, vaikka sisätiloista ei poistuisi. Sinänsä liikkumista on tarpeeksi. 

Ehkäpä Pilatestunnilla käyminen palvelee minua myös henkisesti - se on hetki ainoastaan minulle ja omalle hyvinvoinnilleni. En ole oikein tottunut ottamaan itseäni huomioon, mikä johtuu varmaankin osaksi luonteestani, osaksi vallitsevasta elämäntilanteesta. Aina voi onneksi opetella.

Jos pohdin, mihin haluan tänä syksynä keskittyä, niin erityisesti oman hyvinvointini edistämiseen. Se on helpommin sanottu kuin tehty - tärkeämpiä asioita tuntuu olevan arjessa jonoksi asti. 

Olen hieman pohtinut, että jonkinlainen päivittäinen Mindfulness-harjoittelu olisi hyväksi. Harjoitin kyseistä toimintoa päivittäin viimeksi kun Naakka oli 2-vuotias. Nyt olen huomannut, että harjoittelulle voisi olla taas tilausta. Katsotaan, saanko siirrettyä pohdintani käytäntöön asti.

Toinen asia, johon haluaisin edes vähän panostaa, on lukeminen. Kärkitoiveita olisivat jokin historiaan liittyvä tietokirja tai jonkun mielenkiintoisen ihmisen elämäkerta - en ole vielä keksinyt, kenen.

PS. Touhi on edelleen kiinnostunut sotahistoriasta - onneksi Naakka on vastapainoksi kiinnostunut Uudesta Testamentista, jonka sai koulusta ;) 

PPS. Minua kiinnostaisi jonkinlaisen neuletyön aloittaminen tai jonkinlainen askartelu - ehkäpä origamien taittelu pitkästä aikaa.

PPPS. Relaaminen ja rentoutuminen ovat toiveissa tänäkin viikonloppuna. 



 

lauantai 3. syyskuuta 2022

Selkähistoriikkia ja irti päästämistä

Elämä kulkee omia latujaan, ja mukana tahdissa on jotenkin pysyttävä. Tosin vielä ei ole talviurheilun vuoro - tai tavallaan on, koska ajattelin mennä kesätauon jälkeen uimahalliin heti tänään. Katsotaan, sujuuko. Onneksi altaan reunat ovat lähellä. 

Näin 12 vuoden ongelman jälkeen oikea käteni on jostakin syytä alkanut toimia paremmin. Niskavamman sattuessa -09 hermoja jäi puristuksiin suojajännityksen takia. Nyt osa tästä jännityksestä on alkanut ehkä viimein helpottaa.

Olisikin hyvä saada kädenkin tilannetta viimeinkin paremmaksi. Olen toki tottunut handlaamaan voimattomuuden, ja voimaakin on toki tullut hiljalleen takaisin. Nyt pistelyoire näyttää helpottaneen, ja yläselän liikkuvuusharjoittelu viimein toimivan.

En tiedä, mikä on toisin - ehkä hermoradat ovat korjaantuneet ajan (tosi pitkän) myötä jonkin verran. Se auttaa jo pitkälle.

Kun keholleni tapahtuu jotakin hyvää, se on iloinen asia. Toisaalta se saa ajatukset kääntymään kaikkeen koettuun. Olen edelleen ihmeissäni siitä, miten alkeellisella tasolla whiplashin, siis pitkittyneen, hoito on. Kaikesta mahdollisesta täytyy ottaa itse selvää, kohtelu terveydenhuollossa on mitä on eikä juridisia oikeuksiakaan työkyvyn huonontuessa ole. 

Tämä on todella huono asia, sillä useimmiten käytännössä koko siihenastinen elämä menee uusiksi. Minun kohdallani se tarkoitti vuosikausien kovaa huimausta, ammatinvaihtoa, joka on toteutunut käytännössä vasta nyt ja myös osittaista syrjäytymistä yhteiskunnasta.

Iloisempiin asioihin - Naakka on lähdössä lähiaikoina ensimmäistä kertaa pois kotoa ilman vanhempia. Hän lähtee neljäksi päiväksi koululuokkansa kanssa käytännössä toiselle puolelle maata. Olen löytänyt itsestäni uuden puolen: hysteerikkoäiti :D 

Olen tällä viikolla ollut tilanteessa, jossa Naakan opettaja on vakuuttanut ottaneensa huomioon kaiken mahdollisen Naakan suhteen (siis nepsyoireilut, kuormittumistilanteet lähinnä). Naakka itse haluaa ehdottomasti lähteä.

Meillä on ollut Naakan kanssa hyvin vaikeita aikoja, kun emme vielä osanneet toimia hänen kanssaan oikein. Sitä on harjoiteltu kotona ja koulussa, ja asiat ovat menneet asteittain parempaan, itse asiassa todella hyvään suuntaan.

Nyt olisi sitten aika päästää irti, siis muutamaksi päiväksi. Haluan, että Naakka saa itsenäistymisen kokemuksia ja pääsee ennen kaikkea pitämään hauskaa luokkansa kanssa. Ilmeisesti minun on aika rauhoittua ja antaa hänen tehdä niin. 

Näillä näkymin Naakka siis lähtee ilman huoltajaa mutta monen aikuisen kanssa reissuun. Jopa minun on tunnustettava, että vaikka tunnen lapseni parhaiten, koulun aikuiset tuntevat hänet heti toiseksi parhaiten. 

PS. Naakka teki ystävänsä kanssa alkuviikosta aivan älyttömän hyvät suklaatäytekeksit. Minulle liikeni yksi - muut syötiin oikein nopeasti. 

PPS. Olen saanut itseni jollakin tavalla liikkeelle - näköjään yksi ryhmäliikuntatunti poikii lisäinnostusta, samoin toki vähän paremmin toimiva oikea käsi.

PPPS. Naakka on muuten saanut melkein luettua Harry Potterin kolmannen kirjan. Katsotaan, riittääkö ikätaso seuraaviin kirjoihin. Itse en voi kuin kannustaa eteenpäin, kun on kyseessä lukuharrastus :) 




lauantai 27. elokuuta 2022

6-vuotias rämäpää ja Legoland

Meillä ei ole ollut Touhin, 6v, kanssa oikein minkäänlaisia ongelmia tähän mennessä. Toki on ollut normaaleita kiukutteluita, mutta ei mitään kummallisempaa. Itse asiassa meillä ei ole varsinaisia ongelmia vieläkään - ilmeisesti vain uusi kehitysvaihe.

Tässä eräänä päivänä T. oli ajanut kaverinsa kanssa rallia uusilla nukenrattailla päiväkodissa. Ne olivat melkein menneet rikki (voin oikein helposto kuvitella, mitä 6-vuotiaat pojat tekevät nukenrattailla). Touhin kanssa käytiin asiaa läpi sekä päiväkodissa että kotona. 

Toisena päivänä hoitajat olivat joutuneet keskeyttämään sotaleikin, koska se karkasi täysin käsistä. Tämänkin voin kuvitella oikein hyvin :D Taas kävimme asiaa läpi - tässä kohtaa kävi kyllä ilmi, ettei Touhi ollut "päätekijänä" jutussa. Otan luonnollisesti siitä kunnian itselleni.

Sotajutut kiinnostavat Touhia tällä hetkellä. Ennen kuin alan maalata eskarilaisestani kuvan militaristina, yritän muistaa, että sekin on vaihe - taisteluleikkejä leikittiin varmasti jo kivikaudella. Me emme sinänsä ole sen kummallisempia kuin ihmiset tuhansia vuosia sitten.

Touhi on myös selvästi pohtinut realismin ja leikin eroa. Taannoin hän halusi kovasti sotilaaksi. Kun hän mietti asiaa vielä hetken, hän totesi, että sodassa voi oikeasti kuolla - hänpä ryhtyykin maanviljelijäksi ja alkaa kasvattaa kauraa.

Ehkäpä Touhi on ihan normaali kuusivuotias. Hän kokeilee ja erehtyy, ja päätyy lopulta sinne minne pitääkin. Hänellä on vähän riehumisvaihe päällä, se siitä.

Kesämatkakuvia riittää vielä...vierailimme Legolandissa. Me kaikki, mutta erityisesti Touhi, olisimme voineet viettää koko päivän pelkkää minimaata katsellen. Miniatyyrirakennuksia oli aivan valtavasti, ja moni laiva ja auto liikkui ihan oikeasti.

Loppuosa Legolandia oli enemmänkin tavallista huvipuistoa, toki legokuosilla varustettuna. Sekin mentiin toki läpi, ja mukavaa oli. Kaikki olivat hemmetin väsyneitä päivän jälkeen ;) 

Miniatyyrimaan lisäksi suosikkimme oli kuitenkin Billundin kaupungissa oleva Lego house, jossa sai itse rakentaa legoista todella paljon. Digiä oli siellä yhdistetty legoihin hyvällä maulla, ja olisimme viihtyneet siellä vieläkin pidempään. Legomuseo piti kiertää kiireellä, koska emme tajunneet, että paikka menee niin aikaisin kiinni.

Miinus Legoland-kokemuksessa oli oikeastaan, että myös huvipuisto meni klo 18 kiinni. Onko tuo sitten yleinen tapa Tanskassa, mutta varsinkin huvipuistopäivänä tuli hieman kiireen tuntu, kun alueella oli niin paljon nähtävää ja läpikäytävää.

PS. Touhi ei ilmeisesti ole sen enempää sotahullu kuin ylivilkaskaan - hän on vain ikäisensä poikalapsi. Toki joinakin hetkenä toivon paluuta aikaan, jolloin lasten kuului ehkä vähän näkyä mutta ei lainkaan kuulua ;) 

PPS. Luulen että sotaleikkivaihe menee ohi omalla painollaan. Ensi kesänä voimme vähän katsella ilmakivääriä mökillä ja ehkä ammuskella tölkkejä nurin.

PPPS. Tulee muuten paljon halvemmaksi lentää Billundiin kuin mennä maata pitkin. Tanskan isot sillat saarien välillä ovat tuhottoman kalliita - näköalat ovat tosin hienoja.





keskiviikko 24. elokuuta 2022

9-vuotiaan iltapäivät - miten se sitten menikään!

Kun olin 9-vuotias, olin mielestäni jo oikein vaivaton tapaus. Kävin koulua, tein läksyt ja leikin iltapäivät ja viikonloput ystävieni kanssa. Keksin tekemistä, vaikka olisin toki suonut vanhempieni vievän esimerkiksi uimahalliin tai muihin hauskoihin paikkoihin vähän useammin.

Nyt kun kotonani asuu jälleen 9-vuotias, näen asian hieman eri tavalla, ainakin välillä. Saan töihin usein ensimmäisen soiton jo alkuiltapäivästä, kun koulu loppuu: "Saako se ja se tulla meille..." Yleensä saa, kaverit ovat tärkeitä.

Kun itse raahaudun päiväkodin kautta kotiin ei aina niin pirteän eskarilaisen kanssa, kohtaan usein meteliä, juoksua ja pienoisen kaaoksen. Toki myös hetkeä aiemmin väsynyt kuusivuotiaani riemastuu isosiskon kavereista, ja liittyy samaan metelikuoroon.

Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään syödä, mielellään tunnin sisällä. Jälkikasvu on toki jo syönyt, kaikenlaisia 3/4 -syötyjä välipaloja on ympäri kämppää. 

Vastustan tietenkin yhä, mutta alan pienoisesti ymmärtää, minkä takia vanhempani olivat joskus työpäivän jälkeen hivenen kireitä, kun kansoitin kavereideni kanssa taloa arkisin enkä aina siivonnut jälkiäni. 

Idealistisissa mielikuvissani saavun raskaan työpäivän jälkeen hiljaiseen ja rauhoittavaan kotipesään - joo-o, ehkä joskus lähellä eläkevuosia. Nelikymppisen ruuhkavuosiäidin yleisin sijaintikin näyttää olevan kumarassa joko täyttämässä tai tyhjentämässä tiskikonetta (siis heti työpäivän jälkeen) - ei siis esimerkiksi makoilemassa divaanilla päivästä toipumassa...säästyvätpä rahat, kun ei tarvitse lähteä divaaniostoksille.

Miksi en sitten aseta tiukkoja sääntöjä kaveriasioissa tai opeta lapsiani tiukemmalla kädellä kodin siisteyden suhteen? Ehkäpä siksi, että haluankin kotimme olevan iltapäivisin eräänlainen "koululaisten valtakunta". Sitä se on kuitenkin kunnolla melko harvoin - yleensä on aina joku kotona naputtamassa, miten asiat pitää hoitaa.

Minulla on hyviä muistoja iltapäivistä kouluaikana. Oli mukavaa olla yksin kotona, tehdä läksyt, katsoa telkkaria ja tehdä milloin mitäkin. Koulun jälkeen oli aina nälkä, ja olisi ollut tylsää syödä välipalaa pöydän ääressä. 

Saatan muuttaa kantaani, kun Touhikin on koulussa - silloin meillä on arvatenkin lätkäjoukkueellinen kavereita himassa pyörimässä - no, ainakaan minun ei tarvitse tulla yksin tyhjään kotiin vielä pitkään aikaan.

Elämä on ihanaa <3 




Viikonlopun villityksiä tai ei sittenkään

Kesä- ja loma-aikaan meillä on oikeastaan aika aktiivista. Olemme tehneet varsin pitkiä matkoja ja käyneet paljon erilaisissa paikoissa. Pa...