Viikonloppu kaksin ja opiskeluakin

Olemme viettäneet Naakan kanssa viikonloppua kaksistaan. Samalla Touhi on saanut osakseen isovanhempiensa täyden huomion. Touhi palaa joukkoomme taas huomenna - hänen kanssaan on vielä mahdollisuus pitää arkivapaa silloin tällöin.

Naakka on nauttinut vähäisestä väestä ja leikkitilasta. Lisäksi hän pääsi eilen kaverin kanssa melkein yksin ostoskeskukseen (tarvitaan vielä vähän tottumusta "shoppailuun"), mikä oli ollut toiveena jo pidemmän aikaa.

Naakka sai myös valita, mitä syömme. Osasin todellakin odottaa, että meillä syödään kanaa ja nuudeleita :D Lisäksi ostimme vähän karkkia ja popcornia iltaa varten. Lauantai-illan ohjelmakaan ei ollut rva:lle yllätys: Masked Singer!

Minä "kunnostauduin" ja kirjoittelin tällä viikolla pitkästä aikaa postcrossing-kortteja. Edellisistä on jo puoli vuotta aikaa, ja nyt tuntuu taas, että olisi kivaa saada pitkästä aikaa postia maailmalta - varsinkin, kun sinne ei kamalasti itse vieläkään pääse.

Siispä, matkalla ovat kortit Yhdysvaltoihin, Saksaan, Hollantiin ja Venäjälle. Ne ovatkin maat, joihin minulle tulee aina Postcrossing-järjestelmästä. Erikoisin paikka, josta olen saanut kortin, on muuten Ranskan Guadelupe! 

Korttien kirjoittelu taitaa olla kauppalistojen ohella lähes ainut tilanne, jossa kirjoitan käsin ja sillä ajatuksella, että vastaanottajan täytyy saada selvää kirjoituksestani. Miten mainio tapa harjoitella käsien hienomotoriikkaa!

Selkäni on suoraan sanottuna p*skana! Näissä tilanteissa on jälleen helppo muistaa, miksi se päätetyö ei ole rva:n juttu. "Ylin" niskan kipeä kohta on oikealla, 2. nikaman kohdalla. Siitä alaspäin jumittuneita alueita on pitkin kroppaa.

Hankalaa on, että kun kroppa alkaa mennä jumiin, sitä on jumpalla tosi vaikea vetreyttää. En toki lopeta liikkeiden tekoa, mutta koska päätin opiskella, tilanne on nyt tällainen todennäköisesti pitkään...siis siihen asti, kun opiskelu loppuu.

Tottuuko kipuun ikinä? Kyllä siihen tavallaan tottuu. Kuitenkin, se ärsyttää ja väsyttää. Varsinkin, kun tänään pitäisi saada aikaiseksi essee. Kun päätetyöhommia ei ole, unohdan melkein kroppani välillä. Tänä vuonna ei ole mahdollista.

PS. Huomasin, että olen todella tarvinnut yhteistä aikaa tyttäreni kanssa <3 

PPS. Naakka on niin ajattelevainen - meillä on hänen toiveestaan Makea moka -karkkeja. jotta ei tulisi hävikkiä <3 

PPPS. Jonkinlainen puoli tuntia esseetä, sitten jumppa -aikataulu ehkä toimisi tänään....toivottavasti!

Kävelyä, uusi päiväkotiryhmä ja aikuisten ruokaa

Kävelen näköjään noin 30 km viikossa. Se ei oikeastaan ole ihan huonosti. En tietäisi tätä, ellen olisi sattumalta katsonut askelmittarisovellukseni tilastoja. Pohdin, että voisin vähän seurata kävelyäni ja katsoa, saisinko nostettua hieman kilometrejä.

Käveleminen on aina ollut minulle helppoa. Se on mukava tapa liikkua paikasta toiseen. Niskani ei edelleenkään tykkää esimerkiksi pyöräilystä, mutta kävely sujuu ihan hyvin. Lisäkilometrit eivät tunnu raskaalta ajatukselta.

Vähän yli 20 kilometriä taitaa olla päiväennätykseni. Se on lenkki Poronpolulla Pilpalassa. Olen kävellyt sen hyvässä seurassa jo kaksi kertaa. Loppusyksystä on suunnitteilla kolmas kerta. Menisin aiemminkin, jos se olisi ollut tänä syksynä mahdollista.

Touhi vaihtaa ensi viikon alusta päiväkotiryhmää. Olemme hakeneet kolmatta vuotta Touhia kielipainotteiseen ryhmään (kieli, jota Naakkakin nyt opiskelee). Paikka irtosi tänä syksynä. Touhi kävi kokeilemassa ja tykkäsi, vaikka ajattelin, ettei T. suostu enää vaihtamaan tykästyttyään aiempaan ryhmäänsä. 

T. sanoikin pari päivää kokeiltuaan, että uudessa ryhmässä on paremmat autot kuin vanhassa ;) Olisin odottanut, että hän olisi sanonut jotakin siitä, että ryhmässä puhutaan kieltä, jota Touhi ei vielä osaa. Se vaikutti olevan 5-vuotiaalleni sivuseikka.

Toivottavasti Touhi saa nyt jatkaa uudessa porukassa koulun alkuun saakka. Siihen ei ole enää kahtakaan vuotta. Tuntuu, että pienestä pojasta on tullut kiihtyvällä vauhdilla päivä päivältä isompi poika. Onneksi hän on kuitenkin vielä monessa suhteessa pieni.

Tein vähän aikaa sitten erään ruuanlaittoon liittyvän päätöksen. Olen nyt kohta 8 vuotta syönyt pääasiassa "lastenruokaa", eli ruokia, jotka maistuvat lapsilleni. Nyt aion ottaa vanhat reseptit käyttöön, olinhan silloin ennen ihan hyvä ruuanlaittaja.

Tämä tarkoittaa käytännössä, että mikäli "nuorisolle" ei maistu, on meillä aina kaapissa Atrian pinaattilettuja ja Saarioisten lihaperunasoselaatikkoa. Syökööt niitä, rva haluaa taas esimerkiksi monipuolisia kasviksia keittoihinsa ja kastikkeisiinsa.

Lapseni eivät mielestäni ole niin kummallisia - olin itsekin samalla tavalla nirso heidän iässään. Muistan, että suostuin esimerkiksi maistamaan katkarapua ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, ja totesin sen heti oikein maistuvaksi :D 

Uskon siis, että asiat tulevat lasteni kohdalla ruuan suhteen ajallaan. Minä en kuitenkaan jaksa odottaa enempää, joten ruuassa tulee tästä lähin olemaan sellaisiakin ainesosia, jotka eivät ole lapsilleni mieleen. Toki välillä voi olla kuten tähänkin asti, mutta ei aina. 

PS. Katsotaan, kuinka paljon tulee huomenna käveltyä. Suunnitelmissa olisi kyllä myös esseen kirjoittamista, tänä iltana väsytti liikaa.

PPS. Touhi pääsee tänä viikonloppuna isovanhemmilleen. Hän palautuukin sieltä vasta maanantaina.

PPPS. Ensimmäinen "aikuisten" ruokalajini oli kinkku-kesäkurpitsapastakastike...ja siinä on oikein sipuliakin!

Peruskoulun plussia ja miinuksia

Nyt keskustellaan paljon peruskoulusta, jossa vanhempi lapseni tällä hetkellä on. Avainasemassa keskustelussa on heikentynyt pärjääminen Pisa-tuloksissa ja peruskoulun ongelmat. Rva tiedostaa monta asiaa, mutta ei näe ihan kaiken olevan huonosti.

Omiin kouluaikoihini verrattuna peruskouluissa on (ainakin lapseni koulussa) nykyään koulunkäynninohjaajat. Kävin itse ala-astetta yli 30 oppilaan luokalla 90-luvun alussa. Meillä oli yksi opettaja, ja siinä oli henkilökunta.

Toinen upea juttu verrattuna omiin kouluaikoihini on varhennettu kielenopetus. Kielten opiskelua ei moni näe harrastuksena, rva taas pitää sitä oikein hyvänä sellaisena. Opiskelusta tulee luontevampaa, kun A1-kieli alkaa jo ykkösellä. 

Liikunta näyttää koostuvan jutuista, joita ei tehdä verenmaku suussa. Omana kouluaikanani käytiin läpi julmettu määrä eri lajeja, ja suuri osa niistä oli sellaisia, joista kukaan ei tykännyt...mutta kun opetussuunnitelma kertoi, että niin pitää tehdä, niin tehtiin.

Käsityötä ei jaeta enää pääsääntöisesti rätti- ja puukässään (varsinkaan alakoulussa), kuten omana kouluaikanani. Ylipäätänsä jakoa sukupuolten mukaan vältetään. Tästä myös pisteet nykyiselle peruskoululle! Kuka älypää on ylipäätään jatkanut tällaista miesten- ja naisten töiden jakoa jopa ysärille saakka. 

Mikä siellä peruskoulussa olisi rva:n mielestä sellaista, joka kaipaisi muutosta? No, se käsittämätön pelko rinnakkais- ja erityisluokkia kohtaan tietenkin. Naakan koulussa luokkakoot alkavat pyöriä neljänkympin molemmin puolin, mikä on aivan järjettömän paljon. 

Toinen käsittämätön pelko on seinä- ja ovipelko. Aika moni meistä aikuisistakin kaipaa sellaisia rauhallisen tilan tunnusmerkiksi. On myös kiva sanoa kotia omakseen, miksi lapsella ei siis saisi olla omaa luokkahuonetta?

Rva:lla ei ole tämän enempää valitettavaa peruskoulusta. Myös kotien tehtävä on kannustaa lasta esimerkiksi lukemisessa ja pitkäjänteisyyttä vaativissa oppimisprosesseissa. Rva ei väitä, että se olisi helppoa. Huomaan välillä, että olen lipsunut aivan käsittämättömissä asioissa. Sitten teen äkkikorjauksen, ja lapset ovat tyytymättömiä ;) 

Ovatko ne Pisa-tulokset sitten tärkeitä? On selvää, että asioita mitataan ja tarkastellaan. Suomalainen peruskoulu on kuitenkin monessa suhteessa melko erilainen kuin muualla, eikä Pisa tuo näitä erilaisuuksia esille.

Meillä Suomessa opettajalla on melko suuri vapaus opetuksen toteutukselle. Vapaus tuo toki myös vastuuta. Meillä on minimaalisesti valtakunnallisia testejä, joilla oppilaita testataan - ylipäätänsä koulussa työskenteleviin ja opetuksen laatuun luotetaan. Opettajan ammatti on arvostettu.

Meillä ei myöskään aloiteta koulua esimerkiksi neljävuotiaana, jolloin monessa muussa maassa jo opetellaan akateemisten taitojen alkeita. Toki opetuksen alkua on vähän aikaistettu esikoulun aseman korostamisella, mutta ylipäätään luotetaan, että 7-vuotiaanakin ehtii oikein hyvin mukaan.

Opettajaan suhtaudutaan tuttavallisesti - monesta voisi globaalissa mittakaavassa kuulostaa kummalliselta, että meillä opettajaa voi kutsua "opeksi" tai etunimellä...ja oikein hyvin olemme selvinneet :) 

Näen nämä asiat ehdottomasti vahvuutena. Jos muutoksia tehdään, toivottavasti ainakaan näitä käytäntöjä ei peukaloida. Meillä on jo valmiiksi paljon hyvää.

Maski maapallolla, "Muu" ja muita uutuuksia

Minulla on viime päivinä ollut monta hauskaa keskustelua kuopukseni kanssa. 5-vuotias tietää jo yllättävän paljon maailmasta, ja viisivuotiaani osaa hauskasti ilmaista melko abstraktejakin asioita. 

Katselimme yhtenä iltana karttakirjaa, joka on jo kymmenisen vuotta vanha painos. Touhi tarkasteli maapallon kuvaa ja totesi, että nykykartassa maapallolla olisi varmasti maski, jotta hän ei vahingossa tartuttaisi kuulle koronavirusta.

Ihastelin Touhin oivallusta, ja jäin myös miettimään, millainen sukupolvi näistä koronan keskellä kasvaneista pienistä lapsista tulee...entä millainen silloin on maailma, jossa he esimerkiksi nuorina aikuisina elävät. 

Touhi tykkäsi kovasti jalkapallosta, joka alkoi tällä viikolla. Eilen hän jopa sanoi, ettei aio enää mennä päiväkotiin vaan pelata vain jalkapalloa joka päivä. Tämä ei ihan heti onnistu ;) , mutta onneksi jalkapalloharjoitukset olivat Touhille mieluisat.

Naakkaa ei loppujen lopuksi partio kiinnostanut, joten hän päätti skipata sen tänä vuonna. Tämä oli mielestäni oikea ratkaisu Naakkaselle, joka tarvitsee melko paljon väljyyttä arkeensa koulunkäynnin vastapainoksi.

Minä en ole keksinyt opiskelun lisäksi uutta "erikoisharrastusta" arkeeni, paitsi Naakan opiskeleman vieraan kielen opettelun sekä satunnaisen origamien (helppojen) taittelun. Elämä on oikein sisällökästä jo valmiiksi!

Minulla itselläni on takana oikein tiivis viikko opiskelujen alkamisen vuoksi. Olen luultavasti vanhin opiskelijoista :D , mutta en onneksi niin dramaattisesti kuin alkuun oletin. 

Alkuinfot on nyt käyty, ja luentojakin on oikein tiiviisti vähintään yksi joka päivä. Luulen, että annan nyt itseni pääasiassa tasoittua ja teen vain alkuviikon läksyt. 

Lasten kanssa aion seuraavaksi (kun palautuvat ensin kotiin) katsoa eilen aloittamamme Beethoven-leffan loppuun. Pääasiallinen katselukumppani on Naakka, jolle luen tekstitykset. Naakka tykkäsi ainakin leffan alkupuolesta (koska kyseessä on koiraleffa), ja luulen että hän haluaa katsoa leffan loppuun, kun tulee koulusta. Suurempia suunnitelmia meillä ei tälle illalle ole.

PS. Ai niin, otsikon "Muu"! Touhi on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja tykkää lisäksi kirjoittaa sanan "Muu", vaikka ei varsinaisesti vielä osaa lukea tai kirjoittaakaan...paitsi sanan "Muu" :) 

PPS Tämän kuvan otti Naakka kesämatkallamme hiukan ennen hetkeä, jolloin ajoimme serpentiinitiellä pilven sisälle. Kuvauksellisesti tuntuu, että olemme juuri nyt siellä, siis alkusyksyssä, jota me kaikki vähän jännitimme kesän aikana. Kuten matkallakin, kaikki menee varmasti hyvin nytkin.

Stressinhallintaa ja oppia rentoutumisesta

Olen ajoittain ihmetellyt "kyllä vanhempi lapsensa tuntee" - lausetta. Onhan se tosiaan niinkin, kun lapsen kanssa on hengaillut tiiviisti tämän syntymästä saakka, niin kyllähän lapsi on enemmän tuttu kuin tuntematon - siihen saakka, kun tulee jotakin, mille ei keksi syytä.

Isommalla lapsistani on ajoittain ongelmakäytöstä, ja olen vasta hiljalleen oppimassa, mitkä asiat sitä provosoivat. Silti en ole ihan varma, mistä se johtuu. Stressi ja kuormittuminen hyökkäävät päälle asioista, joita ei olisi edes tullut ajatelleeksi stressaavina.

Pienempi lapseni on yleensä joko todella hyvällä tai sitten todella huonolla tuulella..ja pitkään. Hän on esikoisen tavoin sanallisesti lahjakas, ja kertoo kyllä, jos ei tykkää :D Kummallekin on hankala "myydä" ajatuksia, jotka eivät ole mieleen.

Isoin oppi minulle on ollut, että lapset tarvitsevat myös nollaamista ja lepoa pienestä saakka. Päivät ovat aika raskaita, eikä iltapäivällä jaksa olla heti aktiivinen. En minäkään suoraan sanottuna jaksa. Antaisin leikille enemmän aikaa, mutta ne kasvavat, ja niiden täytyy osallistua ikänsä puolesta kaikenlaiseen muuhunkin...

Harrastuksista voimme vielä tinkiä. Jos partio ja futistreenit eivät ota onnistuakseen, niistä voidaan ihan hyvin luopua. Pääasia on, että molemmat kokeilevat erilaisia juttuja. Muutoin heillä on oikein paljon aktiviteettia pihalla ja kotosalla.

Itsellenikin stressi tuo kaikenlaista...esimerkiksi toimimattoman vatsan ja hereilläolon hetkiä aamuyöllä. Suhtaudun tällaiseen vakavasti, koska jos minä en toimi, aika moni muukin asia lakkaa toimimasta. 

Isompi lapseni rentoutuu kavereiden seurassa, lukien ja Youtubea katsellen. Pienemmällä on muuten sama, mutta lukemisen tilalla on leikki - tosin iltasatu on bueno. Isompi tykkää jutella kanssani milloin mistäkin. Haluan säilyttää nämä juttuhetket välillämme.

On tärkeää muistaa myös itsensä: minä rentoudun esimerkiksi ystävien seurassa, hyvää sarjaa katsellen, lukien ja liikkuen. Puutarhapalstalla olo reutouttaa, samoin moni muu asia. Voi, kun oppisi priorisoimaan päivittäin myös itsensä, edes hetken ajaksi :) 

PS. Kyllä minäkin huomaan usein tuntevani lapseni - siis osun oikeaan siinä, mistä kiikastaa ja mikä auttaa ;) 

PPS. On ihan kummallista, että on ollut näin hyvä ilma! Joku matalapaine sieltä on kai loppuviikolla tulossa, mutta nyt on oikein hyvä näin.

PPPS. Puutarhan lisäksi pitäisi kohta siivota parveke syyskuntoon. Näin se vuosi etenee!

Opiskeluja ja piste, jossa asun ja elän nyt :)

Opiskeluni alkoivat tällä viikolla kurssin ennakkotehtävien merkeissä. Olen tehnyt niitä vaihtelevalla, mutta pääosin hyvällä motivaatiolla. Ensi viikolla alkavat "oikeat" luennot, tosin etänä. Katsotaan, tuleeko lähiopetusta ollenkaan.

Täytyy sanoa, että integroiduin heti opiskeluvuoteeni paremmin, kun sain kuulla, että te-toimisto suostui puoltamaan opintojani. Olin itse asiassa täysin varautunut maksamaan tämän vuoden täysin omasta pussistani. Nyt jatkan niukkaa, mutta turvattua elämää kevääseen saakka. Olen helpottunut.

Kuitenkin, sekin tuntuu helpottavalta, ettei tämän vuoden jälkeen tarvitse todennäköisesti vähään aikaan opiskella muuten kuin ehkä ammattiini liittyvissä koulutuksissa. 

Puutarhapalsta on varmaankin tuottanut viimeiset kesäkurpitsat, ja yhdestä tein tällä viikolla kesäkurpitsakeiton. Se ei tietenkään kelvannut jälkikasvulle, mutta ainakin yhdelle henkilölle minun lisäkseni se onneksi kelpasi.

Muutenkaan siellä palstalla ei ole ollut kovin hauskaa käydä viime aikoina, kun on koko ajan satanut. Niin, kerkeäähän sen toisaalta laittaa talvikuntoon hiljakseen, kun tulisi vähän parempia säitä. On ollut oikeastaan ihan hyvä puutarhakesä.

Menen tänä viikonloppuna käymään seudulla, josta olen kotoisin. Nykyisellään tykkään käydä siellä ja esimerkiksi lenkkeillä maaseudun maisemissa. Katselen aina kulkiessani omakotitaloja ja niiden pihoja. Puutarhaihmisenä sellainen sopisi minulle itse asiassa todella hyvin.

Vaan kun...se oleminen ei aikanaan ollut siellä pelkästään hauskaa. Se koulukiusaaminen...moni sen ajan ikätoverini asuu vielä paikkakunnalla, ja on minulla niillä seuduilla pari ystävääkin. Eipä sinne kuitenkaan ole paluuta.

Minua harmittaa välillä, kun jotkut (yleensä pikkupaikkakuntalaiset) ymmätävät paikkakuntavalintani jonkinlaiseksi "hienosteluksi". Olen hylännyt entisen ja muuttunut "helsinkiläiseksi", mikä on siis huono asia. Muistetaan aina mainita, etteivät he ainakaan kestäisi stadissa viikkoakaan.

Kyse on kuitenkin siitä, että olen sosiaalinen ihminen ja minulla on oikeus asua paikassa, jossa kukaan ei pääse määrittelemään minua sen mukaan, miten suosittu olin "piireissä" 11-vuotiaana. Ehkei sellaista oikeasti kävisi, mutta en halua ottaa minkäänlaista riskiä.

Toki viihdyn Helsingissä muutenkin, jo 20 vuotta täällä asuneena. Kyllä paikkakunnasta, jossa on asunut puolet elämästään, saa tykätä :) 

PS. Lapseni muistavat sitten muistuttaa, että meidän pitäisi asua maalla, omakotitalossa. Ehkäpä vierailen sitten maaseudulla yhä, kun he aikuistuvat :D 

PPS. Tässä mittakaavassa olen iloinen viikonlopuista maaseudulla. Ne ovat olleet vähän aikaa pois kuvioista koronan takia. Nyt kaikki asianosaiset on onneksi rokotettu kaksi kertaa.

PPPS. Kyllä siltä palstalta vielä jotakin tulee...maissit taisivat kuitenkin tänä vuonna säikähtää runsaista sateista. Ensi vuonna sitten uudestaan.

Omatoiminen museokierros ja uusi tuttavuus, Tarmo! (jäänmurtaja)

Olen oikeastaan varsin huono lähtemään itsekseni mihinkään. Tykkään tutustua uusiin paikkoihin ja esimerkiksi erilaiset näyttelyt ovat yleensä aina mieluisia. Kuitenkin, huomaan voivani paremmin, jos hieman haastan itseäni välillä.

Minulle avautui perjantaina mahdollisuus mennä Kotkaan. Aivan niin, aamupäivävisiitille. Kävimme noin vuosi sitten lasten kanssa Merikeskus Vellamossa. Museokokonaisuus oli niin vaikuttava, että pohdin jo tuolloin, että se olisi mukava käydä katsomassa rauhassa...siis ilman lapsia.

Museo sisältää oikeastaan monta museota. Vaihtuva näyttely oli nyt Ruotsinsalmen uponneisiin hylkyihin perustuva. Taustamusiikki oli jopa niin dramaattinen, etten välillä meinannut kyetä keskittyä tavaroiden ja tekstien tarkasteluun :D 

Pääsin käymään myös Jäänmurtaja Tarmon sisällä. Se oli hauska visiitti - olin nimittäin päivän ensimmäinen kävijä, eli tutustuin alukseen aikalailla yksin. Jäänmurtajassa oli monta mieleenpainuvaa kohtaa - pala suomalaista erityistä kulttuuria, joka ei ole historiaa vielä nykyäänkään. 

Visiitistä rohkaistuin suunnittelemaan itselleni myös tulevia menemisiä. En ole vielä päättänyt, missä käyn seuraavaksi. Joka tapauksessa, olen huomannut, että minulle tekee valtavan hyvää olla kohdakkain uusien, mielenkiintoisten asioiden kanssa säännöllisesti.

Toinen (täysin ääripään) juttu on uuden pussilakanasetin hankinta :D Olen todella huono tekemään hankintoja kotiin. Harkitsen todella pitkään (pussilakanajuttua pari vuotta), vaikka tarve olisi ihan todellinen. Kyllä ne lakanatkin kuluvat, ja kotonani on tällainen tilanne - lisääkin olisi ehkä tarve hankkia. Aloitetaan nyt kuitenkin tästä.

Toisaalta, harkitsevuuteni on varmasti ollut "osasyyllinen" siihen, etten ole koskaan joutunut rahat täysin loppu - tilanteeseen. Olen aina osannut säässtää - pieniäkin summia - tilanteisiin, joissa niitä todella tarvitsen.

Minulla on kyllä listalla asioita, joita on syytä ennen pitkää hankkia. En kuitenkaan kiirehdi niiden kanssa. Meillä on kuitenkin niin paljon kaikenlaista, ja tulemme toimeen, vaikka kaikki ei olisi ihan priimaa.

PS. Jotenkin aina murehdin, kun kesä loppuu - ei tule liikuttua enää pidemmälle, ja monta kiinnostavaa museota tms. jää auttamattomasti liian kauas. Onneksi tänä kesänä tuli reissattua ja käytyä ennestään tuntemattomissa paikoissa oikein paljon. 

PPS. Aion jatkossakin kehittää itsestäni omatoimisempaa...öö...päiväretkeilijää :D 

PPPS. Käytin todellakin kolmisen tuntia museon kiertämiseen. Lasten kanssa homma on yleensä lasten reaktioiden seurailua (meillä molemmat tykkäävät museoista) ja heidän kaitsemistaan. Itse yritän aina siinä sivussa lueskella ja katsella.