maanantai 30. huhtikuuta 2012

Niska tukossa

Ärsyttävää, niska on taas vaihteeksi temppuillut aamusta asti. Aistit alkoivat toimia hassusti jo, kun kävelin aamulla asioilleni kaupungille. Niska ei rekisteröinyt kunnolla askelia, yläniskaan tuli vellova, "tukkoinen" olo ja pään liikuttelu ylös tai alas alkoi aiheuttaa huimausta ja oksetusta.

Hoidettava asia oli ikävä kyllä hampaan paikkaaminen. Oli oikein kiva istua ja maata (ja varsinkin siirtyä istuma-asennosta makuuasentoon) siinä tuolissa suu täynnä täriseviä laitteita.

Retkahdusvammahan on aiheuttanut minulla sen, että mitä paikkaa sitten operoidaankin, niin minä huolehdin aina lähinnä, kuinka niska operaatioon reagoi!

Kotiintulo ei ollut helppo, olisi tehnyt mieli kulkea silmät kaikilta vastaantulevilta liikkeiltä, väreiltä ja valoilta! Kotona olen nyt potenut kolmisen tuntia ja olo on edelleen sumea ja surkea. Oikeasta kädestä menee tunto ja palaa taas hetken päästä takaisin. Tällaista tänään.


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Liian tyyni pinta

Havahduin aamulla kummalliseen hiljaisuuteen eteisessä. Katsoin akvaariota, jonka pintavesi ei liikkunut. Veden pinnalle oli muodostunut vihertävä kalvo. Voihan vee, näytti siltä, kuin suodatin ei olisi toiminut. Lähempi tarkastelu osoitti sen onneksi toimivan.

Selvisi, että syy olikin pienilehtisissä pintakasveissa, limaskoissa, jotka olivat peittäneet melkein koko vedenpinnan. Limaska on ilmeisesti tullut eläinkaupasta sukarapujen mukana. Päätin, että on korkea aika karsia akvaarion kasvistoa, vaihtaa vettä ja pestä suodatin.

Riensin tottelemaan omaa käskyäni. Vaihdoin pari ämpärillistä vettä, poistin kaksin käsin pintakasveja ja pesin varsin mutaisen suodattimen. Jännää tuo muta, kun meillä on kuitenkin hiekkapohja...

Niska ei enää jaksanut osallistua pintalasien puhdistamiseen... toinen kerta sitten! Kalat ja ravut eivät nimittäin leväisistä laseista kärsi, niiden putsaus on lähinnä ihmistä varten.

                             Nyt on siistiä:



perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lippusia ja lappusia virastojen pinoissa ja Niskaskan keittiön pöydällä

Olen nyt kirjoittanut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle valituksen sairauslomieni maksamatta jättämisestä. Olen tekstiini tyytyväinen ja miksi en olisi - valitukseni on kirjoitettu lähes selkokielellä, joten ei luulisi olevan vaikeuksia ymmärtämisessä! 

Kelan yksilökuntoutushakemuksessa olen nyt päässyt puoleenväliin lomaketta. Jatko vaatiikin parempaa perehtymistä Ortonin fysiatrin kirjoittamaan hoitosuositukseen. Olen jo kerennyt unohtaa, minkälaista kuntoutusjaksoa olenkaan ollut hakemassa! 

Yksi kohta hakemuksessa hymyilyttää: "Hoitavan lääkärinne nimi ja yhteystiedot". Täytyypä kirjoittaa siihen kohtaan, ettei hoitavaa lääkäriä edelleenkään ole järjestynyt, joten sinnepäin ei liene kannattavaa pirautella.

Myös lähete kaupungin työkykyarvioon on nyt matkalla.  On ihan mielenkiintoista nähdä, ovatko heidän tuloksensa samansuuntaiset kuin työkokeilujeni käytännön näyttö (ts. saadaanko teoreettisella tutkimuksella samat tulokset kuin käytännön kokeilulla). Jos tulokset ovat kovinkin erilaiset, kumpikohan tulos painaa  enemmän! 


keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Niskaska siivoaa

Kuluneella viikolla kevätaurinko on havahduttanut Rouva Niskasen ja ehkä jonkun muunkin (?) hieman ikävällä tavalla - pöly on tullut esiin! Sitä leijailee ilmassa, laskeutuu huonekalujen päälle ja tulee ulkoa sisään nyt, kun ikkunaa voi jo pitää jatkuvasti auki.

Mikäli intoa riittää, Rva:lta onnistuu kotisiivous pienissä jaksoissa ihan muutamaa askaretta lukuun ottamatta.

Esimerkiksi korkealla olo ja samanaikainen käsien käyttö ei oikein onnistu huimauksen kanssa. Päivinä, jolloin niskaoireet ovat kovia, jää siivous kokonaan väliin (ja jää se välillä muutenkin).

Asunnosta poistumista vaativat askareet kuten pullonpalautus sekä lasin ja metallin vieminen keräykseen  kuuluvat niihin askareisiin, joita Niskaska toimittaa kun kykenee. Niihin kun liittyy kaupassa oloa, kaupungilla kävelyä ja jälkimmäisen kohdalla varsin pitkä kävelymatka. Nämä kaikki ovat erisuuruisia haasteita whiplash-vammaiselle!

Pääsiäiskoristeet ovat jo onneksi poissa. Rva tosin päätti delegoida tämänkin homman itseään reippaammille ja keskittyä sen sijaan dokumentointiin...





sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Saunailta

Olen saavuttanut yhden etapin elämässäni: varasin pari viikkoa sitten itselleni ja puolisolleni saunavuoron! Koko aikuisikäni olen asunut saunattomissa asunnoissa eikä minulla myöskään ole ollut saunavuoroa. Nytpä on, eilen illalla klo 20-21 (perinteikäs lauantaisaunan ajankohta tietysti) pääsimme kokeilemaan taloyhtiömme saunaa.

Kuten moni muukin aktiviteetti, myös saunominen on minulle haaste. Ensinnäkin, siihen liittyy psyykkinen trauma, sillä kolmen vuoden takainen onnettomuuteni, jossa sain niskavamman, tapahtui saunan jälkeen. Asia ei ole päässyt unohtumaan. Toinen ongelma ovat nämä iänikuiset fyysiset esteet.

Vaikka olo oli ollut huono ja päänsärkyinen, itse saunominen meni oikeastaan ihan hyvin. Olin löylyssä vain vähän aikaa. Hiustenpesun hoidin varovasti siten, että niska ei päässyt liikkumaan juuri ollenkaan. Vietin paljon aikaa pukuhuoneessa ja nojasin päätäni pöytää vasten.

Pukuhuoneessa oli muuten ikkuna, josta olisi nähnyt hienosti yli kaupungin kattojen. Harmi vaan, että ikkuna oli niin korkealla katonrajassa, ettei sieltä oikein mitään nähnyt. Olisi pitänyt kiivetä pöydälle seisomaan! 

Saunominen oli mukavaa ja perinteikästä yhdessäoloaikaa. Kerroin saunassa puolisolleni eräistä jo edesmenneistä sukulaisistani,  jotka tekivät kesällä saunavihdat koko talveksi, kuivattivat ne ja käyttivät sitten saunavuorollaan. Aika kuluu ja perinteet muuttuvat - perheyksikkömme kumminkin saunoo tästä lähin joka lauantai. 


torstai 19. huhtikuuta 2012

Käynti TE-toimistossa ja asioiden hidas rullaus eteenpäin

Soitin maanantaina TE-toimistoon kuntoutusneuvojalle. Hän on aina kuunnellut minua ja suhtautunut tilanteeseeni asiallisesti. Sain ajan heti tiistaille.

Tiistaina lampsin siis TE-toimistoon ja tottakai se kipu yläniskassa jysähti päälle jo menomatkalla. Toimistossa istuin viideksi minuutiksi paikalleni, jonka jälkeen piti nousta kymmeneksi minuutiksi ylös. Ylös-alas-jumppani lomassa hoidin asiani.

Sain nyt lähetteen työkykyarvioon, jollaiseen yritin aiemmin päästä Kelan kautta (en tietenkään päässyt, ei ole kuulemma aihetta). Työkykyarvion suhteen olen siinä mielessä toiveikas, että sitä kautta asiani ja toiveeni voisi mennä perille muita organisaatioita paremmin.

Työurani tulevaisuus: iso kysymysmerkki. Toivoisin, että kuntoutuisin lähivuosina niin, että pystyisin tekemään jonkin verran töitä kotoa käsin. Nyt se ei vielä onnistu (toimistotyö vielä vähemmän), mutta niska toivon mukaan rauhoittuu ja vahvistuu ajan myötä edes vähän.

Työni on päätetyötä, joka on raskasta "normaalinkin" ihmisen selälle. Tykkään kuitenkin alastani todella paljon, ja juuri minun alallani tuo varovainen töihinpaluu kotoa käsin olisi mahdollista, joten alanvaihtokaan ei kannata. Uuden alan keksiminenkin tuottaisi vaikeuksia, kun niska ei toisaalta kestä myöskään mitään kovin fyysistä.

Uudelleenkoulutus ei sitäpaitsi nyt onnistuisi, kun niskani kunto ei riitä koulutuksessa käymiseen. Onneksi TE-toimisto on tässä asiassa samaa mieltä minua hoitaneiden fysiatrien kanssa. Voi, kun Kelakin olisi.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Sukaravut ja niiden kuoret

Meidän akvaarioon kuuluu ihan hyvää. Vielä vuosi sitten kasvit kasvoivat vähän kituliaasti, joten aloin käyttää säännöllisesti kasvilannoitetta sekä nestemäistä hiilidioksidilisää silloin kun muistan. Nyt erityisesti pintakasveja on vähän liikaakin - minun pintakasvini ovat salvinia-lajisia.

Noin kuukausi sitten hankkimani kolme leväsukarapua voivat oikein hyvin. Nyt rapusia on yhteensä kuusi - edelleenkin näyttää siltä, että uroksia on viisi ja naaraita vain yksi. Naaraat ovat uroksia suurempia ja niillä on ajoittain vatsa pulleana mädistä.


                                http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:DSCN8033_1.sized.jpg


Leväsukarapu ei, harmi vain, lisäänny tavallisessa seura-akvaariossa, vaan poikaset tarvitsevat kehittyäkseen murtovettä. Kotiseuduillaan Japanissa, Koreassa ja Taiwanissa ne vaeltavatkin lisääntymään murtovesialueelle jokisuistoihin.

Minä olen tykännyt meidän leväsukaravuista valtavasti. Ne ovat hassuja vipeltäjiä, jotka paikallaan ollessaan siivilöivät koko ajan jotakin suuhunsa. Ne ovatkin varsin tehokkaita levänsyöjiä. Mitään erityishuomiota niihin ei ole tarvinnut kiinnittää.

Joskus olen erehtynyt luulemaan sukaravun kuorta ravuksi ja pelästynyt, että onko joku meidän ravuista kuollut. Sukarapu vaihtaa kuortaan säännöllisesti ja osaa irrottaa sen miltei yhtenä kappaleena.

Ainoa tulevaisuuden huoli on mahdollinen akvaarion vaihto - läpinäkyviä ja varsin nopeita rapuja tulee olemaan mielenkiintoista pyydystää.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Irvokasta

Tavallistakin voimakkaamman kipu- ja huimausviikon lomassa oli suorastaan irvokasta saada Kelalta kirje, jossa kerrotaan, että sairauspäivärahoja ei edelleenkään makseta, koska ongelmani on kuulemma niska- ja hartiaseudun kiputila eikä mitään muuta.

Päätös menee nyt sosiaaliturvan muutoslautakunnalle, jossa päätetään, onko asia näin vai ei. Sinnekin pyydetään minun vastinettani. Täytyy alkaa miettiä, mitä siihen kirjoittaisin, vaikka tuntuu, että olen selvällä suomen kielellä selvittänyt jo kaiken mahdollisen.

Soitin myös kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmään, jossa asiaa ihmeteltiin ja josta neuvottiin ottamaan jälleen yhteys työkkäriin, josko nyt jo lähettäisivät minut työkykyarvioon. Työkkärissä en saanut kuntoutusneuvojaani kiinni, joten yritän heti maanantaina uudestaan.

Olen taas pari päivää pohtinut, suuri voi olla potilaan vastuu, jos vamma on sentyyppinen, ettei sitä voi muutoin kuin oireiden perusteella todentaa. Ongelmanihan on yksinkertaistettuna, etteivät kuvantamismenetelmät ole vielä kehittyneet niin pitkälle, että hermovaurioni pystyttäisiin vedenpitävästi todistamaan.

Kuitenkin, olen oireideni perusteella varsin klassinen whiplash-tapaus. Minun ongelmanikin ovat samankaltaisia monen muun kanssa. Ongelmani alkoivat tapaturmasta eikä niitä ollut sitä ennen. Hommahan olisi minulle ok, jos tätä oireistoakaan ei olisi.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Takaraivopäänsärkyä

Lauantai-iltana se alkoi, migreenimäinen päänsärky yläniskassa ja takaraivolla. Se alkoi, kun olin tekemässä pientä kävelylenkkiä lähikortteleiden ympäri. Innostuin kävellessäni katselemaan vasemmalle, kun yhden kadun vasemmalla puolella oli niin monta uutta kahvilaa ja ravintolaa.

Ohitin ruokapaikat ja käänsin pään takaisin menosuuntaan. Sitten pamahti ensin puristava ja sen jälkeen vihlova kipu niskan oikean puolen kautta päälaelle, otsaan ja oikean silmän ympärille. Heikotti ja oksetti. Olin alle kilometrin päässä kotoa, mutta oli todella vaikeaa toikkaroida kotiin.

Kotona menin sänkyyn makaamaan ja suljin silmät. Minä/sänky tuntui syöksyvän vuorotellen alas- ja eteenpäin ja keinuvan samalla. Ei tullut oksennus, mutta kun yritin kävellä keittiöön hakemaan välipalaa (suljen aina pois matalan verensokerin mahdollisuuden), en päässytkään kuin eteiseen. Huimasi niin, että oli pakko palata sänkyyn.

Puoliso toi välipalan ja minä podin sängyssä noin tunnin. Sen jälkeen tasapaino alkoi taas vähän toimia. Loppuillan aikana uskalsin tassutella keittiöön ja olohuoneen sohvalle. Yö vei pahimman säryn pois, mutta seuraavakin päivä oli tosi vaisu.

Viime päivät olen pystynyt liikkumaan vähän paremmin, mutta särky ja pahoinvointi ovat säilyneet. Tänään oli taas vähän huonompia hetkiä ja jouduin perumaan yhden sopimani jutun. Nyt olo on jo vähän parempi, toivottavasti tilanne lähtee helpottamaan huomenna.

Tämä on niin tätä. Eipä sitä parempaa oloa voi kuin odottaa.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä!


Meillä on vietetty pääsiäistä mukavissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Mitään sen erikoisempaa emme ole tehneet. Mämmi ja vaniljakastike saapunevat kohta puolison mukana. Sekä huomenna että ylihuomenna saamme kivoja vieraita. Niska on jumissa mutta olkoon. Sopivissa väleissä yritän availla yläselkää varovaisen keppijumpan avulla.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Sekalaisia ajatuksia vammaisuudesta

Olen vammainen. Olen kuntoutuja. Päiväni täyttyvät selviytymisestä noiden kahden tosiasian kanssa. Ne alkavat heräämisestä ja päättyvät nukahtamiseen. Katson nykyisin koko elämää vammautuneen kuntoutujan näkökulmasta - se ei ole kokonaan huono asia.

Aamuisin on suunniteltava, mitä päivän aikana on kannattavaa tehdä. Mikäli olo huononee yhtäkkiä, on suunnitelmia muutettava. Usein joudun perumaan myös tapaamisia, mutta kokemus on osoittanut, että viimeistään kolmannella yrittämällä pääsen yleensä melkein mihin vain - ainakin vähäksi aikaa.

Olen työelämän ulkopuolella. Se ei vain nyt onnistu. Uraa luon sitten, kun minulla on siihen paremmat edellytykset. Pohdin usein, mitä ihmettä pitäisi "Mitä kuuluu?" -kysymykseen vastata. Yleensä ihmiset kertovat jotakin työelämästään. Harva kertoo "Minä haluaisin kissan" tai "Suunnittelen parhaillaan käyntiä Kansallismuseossa - olen suunnitellut sitä jo kaksi kuukautta".

Olen todennut, että elämä minussa on varsin voimakas. Törmään usein kysymykseen elämänhalun menettämisestä - öö, en ole menettänyt - olen pikemminkin elämänhaluisempi kuin aikaisemmin. Kuitenkin tunnen itseni 10 - 15 vuotta vanhemmaksi kuin ikäiseni.

Outous. Tunnen itseni oudoksi. Opettelen kävelemään pitkiä matkoja. Opin viime kesänä ajamaan uudelleen pyörällä. En vieläkään osaa istua yli viittätoista minuuttia paikallaan tai lukea kirjaa pöydän ääressä. En voi pitää kiinni läheskään kaikista sopimistani asioista.

Eilen kävin lyhyen keskustelun vertaistuen kanssa. Sovimme, että yritämme tavata. Tuon keskustelun jälkeen olin pitkän aikaa äärettömän hyvällä tuulella. Onneksi on joku, jonka seurassa minä ja toimintatapani ovat normaaleja. Vertaistuki ymmärtää puolesta sanasta, mitä tarkoitan, ja näemme kenties maailman osittain samankaltaisena. Odotan innolla tapaamista!


Piemonte -09. Tänne haluaisin vielä palata - tietäen, että vaikeuteni katsoa maisemaa johtuukin   niskavammasta eikä sen "kummemmasta".

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Sushia, mojito ja pin up -tyttöjä

Tämä kirjoitus tulee vähän viiveellä...viime perjantai oli poikkeuksellisen aktiivinen päivä, sillä kävimme myös Club Silk -nimisessä paikassa katsomassa pin up -kilpailun esikarsintaa. Sekä paikka että kilpailu olivat oikein mukavaa vaihtelua tavalliselle koti-illalle.

En ihan tarkkaan tiedä, mitä pin up -ilmiö kaiken kaikkiaan on, mutta kilpailun tytöt (tai naiset pikemminkin) olivat persoonallisen näköisiä, monilla oli tatuointeja ja useimmilla 50-luvun tyylinen kampaus ja asu. Virkistävää ja iloista vaihtelua nykyiselle tikkulaihalle ja aneemiselle kauneusihanteelle! Lisätietoa: www.pinup.fi

Club Silkki oli myös oikein kiva paikka. En yleensä koskaan käy klubeilla, mikä olikin hyvä syy tutustua edes yhteen. Musiikki ei onneksi ollut liian kovalla, ja pääsin sohvalle istumaan. Vadelma-inkivääri-mojito oli oikein raikas ja hyvä juoma, naposteltavaksi tilasimme sushia.

Klubi-ilta oli niskalle vähän raskas. Istuminen ja kilpailun seuraaminen sujuivat hyvin, mutta erehdyin kävelemään lavan läheisyyteen ja seuraamaan kilpailua hetken aikaa seisaaltaan. Seisominen, katseen kohdistaminen ja liikkuvat spottivalot olivat niskalleni vähän liikaa. Seuraava puolituntinen menikin tuolilla päätä (tai pikemminkin niskaa) selvitellessä!

Koko keikkaan meni 1,5 tuntia, joka olikin minun fysiikalleni tarpeeksi. Kiitokset teille, jotka tapahtuman järjestitte ja samaten mainiolle pöytäseurueellemme!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Perjantainen ratikkaretki

Kuntoutus on paljon muutakin kuin fysioterapiaa ja jumppaliikkeitä. Se on altistamista ihan normaaleille päivittäisille toiminnoille, missä ongelmia esiintyy.

Perjantaina harjoittelin liikkumista julkisilla kulkuvälineillä. Valitsin ajoneuvokseni ratikan ja ajankohdaksi aamupäivän, jolloin liikkuminen on minulle yleensä kaikkein helpointa.

Kierros  3T-ratikalla on jo sinällään oikein hauska tapa nähdä Helsinkiä. Se kiertää kahdeksikon muotoisen kierroksen Töölön, Pasilan, Kallion, Hakaniemen ja Helsingin keskustan kautta Eiraan, Kaivopuistoon ja Senaatintorille. Kierros on muuten oikein hyvä ja edullinen vaihtoehto turistibussiajelulle!

Matkan kesto on yli tunnin, ja niin pitkäaikainen istuminen tärisevässä ratikassa on niskalleni iso haaste. Menin vielä istumaan vasemmalle puolelle käytävää, kun vasemmalle katsominen on minulle vaikeaa.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia menivät oikein hyvin, mutta sitten niska väsyi. Tuli huono olo, tuntui että putoan penkiltä (kyse on vain tunteesta) ja alkoi olla vaikeaa katsella maisemia. Terästäydyin ja yritin ottaa ergonomisemman asennon, joka auttoikin vähän.

Töölö ja Pasila menivät vellovan huonon olon takia vähän ohi, mutta Kallion näkymistä saatoin jo nauttia. Helsingin rautatieaseman kohdalla huono olo alkoi taas. Kamppi meni vähän huonosti ja meinasin jo nousta pois kyydistä. Olympiaterminaalin kohdalla helpotti taas. Loppumatka sujui melko hyvin.

Pystyin kuin pystyinkin istumaan koko kierroksen, ja vieläpä sillä vasemmalla puolella käytävää! Se on jo sinänsä onnistuminen. Kun kävelin pysäkiltä kotiin, iski voimakas päänsärky, joka kesti kolmisen tuntia - niskan tapa kertoa, että olipas tyhmä reissu!

Harjoittelun lomassa havaitsin monenlaisia, kiehtovia asioita: hysteerisesti kikattavan teinityttöjoukon, joka matkusti pari pysäkinväliä Taka-Töölöstä Kallioon sekä joukon Olympiaterminaalin kohdalla ratikkaan nousevia brittituristeja, joilla oli vaikeuksia käyttää lipunleimauslaitetta.

Huomasin myös, että aamupäivällä aurinko ei ulottunut Kallion kaduille, mutta Kampissa ja Kaivarissa se paistoi turhankin kirkkaasti.

Kiertoajeluun yhdistetty niskatreeni oli oikein hauska tapa aloittaa viikonloppu!

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...