Nikamat vinksallaan

En ole pitkään aikaan ollut sillä tavalla aktiivinen vammani kanssa, että olisin etsinyt uusia hoitokeinoja. Sellaisia, jotka mahdollisesti auttavat, on varmasti olemassa pilvin pimein. Ongelmia ovat sopivien hoitokeinojen löytäminen ja raha - osa hoidoista (aika pieni) on korvattavia, useimmat eivät.

Pari päivää sitten päätin hieman ryhdistäytyä, ja menin meidän kadulla sijaitsevalle kiropraktikolle, joka käyttää myös nimitystä hermoterapeutti.

Kiropraktikoitakin on kuulemma monenlaisia. Hän kertoi saaneensa oppinsa Suomessa. Ulkomailla (ei ihan selvinnyt, missä) koulutuksensa saaneet ovat kuulemma useammin hoitometodeiltaan sellaisia, että hoitoa on lähinnä se raksautus.

Tämä kiropraktikko tutkikin minua aika perusteellisesti. Minulla on edelliseen kokemukseeni perustuva kammo kiropraktikkoja kohtaan (vammautumiskeväänäni kävin kiropraktikolla, joka piti hyvänä ideana raksautella ylimmän niskaikaman ja kallon väliä, jonka jälkeen meinasin kotimatkalla pyörtyä.

Tämä hoito alkoikin alaselän ja pakaroiden alueen lihasten hieronnalla. Siitä hän eteni selkää pitkin ylemmäs. Sitten hän veteli jalkojani ja korjasi lantioni asentoa (se tuppaakin olemaan aina vähän vinossa).

Sitten seurasi käsien vetely ja venyttely, mikä olikin oikean olkapään kohdalla aivan h*levetin kivuliasta! Sitten hän hieroi oikeaa kättäni ja löysi aivan kammottavia kipupisteitä...Ei ihme, etten meinaa kyetä nostelemaan meidän vauvaa sillä kädellä.

Niskaa hän tutki perusteellisesti, ilmeisesti siitä syystä, että olin kertonut sen olevan ongelmani ydin. Kakkosnikaman kohdalla hän pysähtyi "Tämähän näyttäisi olevan vinossa!"

Vai niin, ajattelin. No sellaista ei ole ainakaan missään kuvissa tullut ilmi. Kiropraktikon mukaan nikama on kiertynyt vasemmalle, mikä sopii hyvin yhteen vammamekanismini kanssa.

...ja oikean käden, olkapään, silmän ja korvan ongelmien.

Tavallinen röntgen ei kuulemma kiertymää helposti näytä, ja kuvia tulkitsevat henkilöt laskevat usein vain nikamien määrän ja katsovat, näkyyykö murtumia. On siis mahdollista, että minun kohdallani on toimittu näin.

Jo se, että kiertymä on mahdollisesti olemassa, antoi nyt uuden motivaation mennä funktionaaliseen magneettikuvaan. Se kyllä näyttäisi kiertymän...ja voisi taas auttaa muutamassa asiassa eteenpäin.

Ymmärsin, että kiertymät eivät aina synny vammahetkellä, vaan jumissa oleva lihas voi vääntää nikaman väärään asentoon ajan kanssa. Nikamaa on myös mahdollista manipuloida hiljalleen oikeaan asentoon, mutta ei millään radikaaleilla raksautuksilla tai muulla semmoisella.

Tätä täytyykin vähän sulatella. Luultavasti varaan ensin ajan jollekin, joka kirjoittaa minulle lähetteen funktionaaliseen magneettikuvaan. Se menee omasta pussista, mihin saa kyllä tämänkaltaisten vammojen kanssa tottua.

Vaikka hermoterapeutti ei juuri niskaani käsitellyt, se oli jo pelkästä tutkimisesta varsin kipeä koko illan. Piti ihan jutella puolison kanssa, kun vanha kauhuntunteeni (kyllä, vinksallaan olevat nikamat ja sen sellaiset aiheuttavat minussa tietynasteista heikotusta) pyrki iskemään pinnalle.

Mutta...käynti tällä kiropraktikolla oli kokonaisuudessaan aika hyvä kokemus. Kyselin paljon niskan anatomiasta ja yritin ymmärtää. Minulle muodostui nyt melko hyvä kuva siitä, mitä niskassani tapahtuu. Luultavasti menen hänen juttusilleen vielä ensi viikolla.

Puistoretki ja päätetyö

Niskaset ovat jälleen aloittamassa uutta viikkoa. Rva aloittaa viikon särkyisenä, hieronta peruuntui ja uutta aikaa ei ole vielä järjestynyt. Tänään olisi pari lapsivapaata tuntia - toivottavasti kirjastossa käynti onnistuisi!

Tyttönen on keksinyt television ja yritti myös eilen ilmiselvästi kääntyä kyljelleen. Ei ihan vielä onnistunut! Kädet ovat löytyneet ja nyt hän yrittää viedä niiden avulla kaikenlaista suuhunsa. Tutti ja rätti ovat vielä toistaiseksi lempparit.

Tukka on hänellä harventunut reippahasti, saa nähdä, minkä väriset hiukset hänelle tulee (toivottavasti tukka ylipäätänsä kasvaa). Ihan vielä ei kampauksia tuosta saa, mikä onkin rva:lle helpotus - ehkä puoliso osaa sitten paremmin vääntää ne kampaukset...

Joitakin päiviä sitten rva koki taas pienen henkisen kriisin, kun samalle päivälle meinasi tulla kolme peräkkäistä menoa. Maksimi on kaksi, mikäli kroppa on siinä kunnossa, että ulos voi ylipäätänsä lähteä. Pari tuntia asioiden hoitamista alkaa jo tehdä aika tiukkaa.

Ei ole kovin hauskaa sanoa puolisolle tai kenellekään, että en voi osallistua siihen ja siihen. Puoliso ja muutkin ymmärtävät, mutta rva ei itse tykkää yhtään, kun niskavamma tulee esille millään tavalla. Tavallaan asiaan on tottunut, tavallaan taas ei koskaan.

Hullua tässä on, että kalenterini ei edes näytä olevan kovin täynnä. Tosiasia kuitenkin on, että kun kaksi menoa/päivä (mukaan täytyy laskea kauppareissut ja sen sellaiset tavalliset menot) on suorituskykyni maksimi, viikkokalenteri täyttyy todella äkkiä. Sekin on "meno", jos joku tulee meille käymään.

Viime viikolla poikkesimme muuten kävelylenkillämme Sinebrykoffin puistossa. Se on lempipuistoni, kun siellä on niin vaihtelevat pinnanmuodot. Oli sopivasti ravintolapäivä, ja pop up -ravintoloita oli vähän joka puolella.

Tänään, parin tunnin "vapaallani" aion muuten kokeilla, mitä niska ja aistit tykkäävät koneella istumisesta vähän vilkkaammassa ympäristössä (kirjasto, eri värisiä kirjoja ja liikkuvia ihmisiä). Kuulostaa ehkä vähäpätöiseltä kokeelta, mutta se on rva:lle erittäin oleellinen.

En ole vielä hylännyt toiveita edes osittaisen päätteellä työskentelyn onnistumisesta. Muutoin pitäisi kyllä opiskella/harjoitella itselleen kokonaan toinen ammatti. Se taas olisi myös varsin raskas ponnistus ja vaatisi varmasti paljon järjestelyitä.

On kyllä ärsyttävää, kun niskavamma tulee niin usein esteeksi (tai ainakin aikamoiseksi hidasteeksi) tulevaisuuden suunnitelmien tielle. Olisi jännää, jos elämä ei koko ajan vaatisi niin paljon erikoisjärjestelyitä.

Tosin moni asia toimii jo vähän paremmin ilman sellaisia.

Samaisella kävelyretkellä näimme myös ainakin omena- ja luumupuita, joiden sato oli kypsymässä. Keskikaupunki on siinä suhteessa jännä paikka, että sellaista, jota odottaa näkevänsä vain vanhojen rintamamiestalojen takapihoilla, näkeekin pienillä ruohikkokaistaleilla talojen välissä.

Omenoiden poiminta ei tällä niskalla taitaisi onnistua, mutta rva elättelee toiveita, että pääsisi tänä syksynä poimimaan vähän puolukoita. Viinimarja- ja mustikkasato kun menivät tällä kertaa ohi...

Särkyä ja kolotusta (ja siivoushommia)

Viikonloppu on sujunut tähän mennessä hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Puoliso viettää poikkeuksellisesti suurimman osan viikonloppua harrastuksensa parissa ja me tytöt täällä kotona. Kävimme aamupäivällä rintareppuilemassa lyhyen matkan, illemmalla olisi tarkoitus vähän vaunuilla.

...jos jaksan. Olen nimittäin taas vaihteeksi niin jumissa kuin olla ja voi. Kuluneen viikon aikana pystyin jumppaamaan vissiin viitenä päivänä peräkkäin. Minusta tuntuu että selkä tykkäsi (nyt en ole paljoa jumpannut kahteen päivään, ja lihakset napsahtivat lukkoon välittömästi.

Syy siihen, miksi en ole kyennyt tekemään koko sarjaa pariin päivään, on olkapäiden kipeytyminen. Vaiva on nimeltään "ahdas olkapää", ja se on ollut ongelmani aiemminkin. Kun olkapäät alkavat vaivata, on pakko pitää taukoa, sillä olkapäihin pesiytyvä leposärky on viheliäinen.

No, syvät vatsalihakset onnistuvat onneksi ilman käsiäkin, keskityn sitten niihin.

Eilen kävimme tytön kanssa tutustumassa paikalliseen perhekahvilaan. Siellä oli melko hiljaista, mutta kokemus oli todella mukava. Paikalla oli yksi työntekijä ja muutama vanhempi vauvoineen.

Tyttö viihtyi siellä kuten kotonakin - tai ehkä hän vähän virkistyi vaihtelusta, kun siellä oli kaikkea tuijoteltavaa. Ihmeellisintä olivat kuitenkin toiset, ne vähän isommat vauvat. Voiko sellaisia ollakaan!

Rva:lle visiitti perhekahvilassa (oikeastaan se oli huone, kahvila oli viereisissä tiloissa) oli mukava siinä mielessä, ettei se vaatinut fysiikalta kovin paljon. Vauvan varjolla voi itsekin liikkua tai hassutella maton päällä, eikä koko ajan tarvitse näyttää niin liikuntarajoitteiselta.

Muuten tämä särky ja kolotus ketuttaa aikamoisesti. Kallonpohjalihakset ovat onneksi jo menneet puolitunnottomaan tilaan, olkapäissä tuntuu pientä särkyä koko ajan. Ei ole yhtään kivaa!

Marsujen häkki pitäisi siivota - odottelenkin erästä henkilöä, joka tulee piakkoin ilahduttamaan iltapäiväämme. Hän on toivon mukaan halukas leikkimään vauvan kanssa sillä aikaa kun rva luuttuaa marsujen asumuksen.

Häkin siivous on yksi niistä vähän pitkäkestoisimmista hommista, jotka eivät meinaa onnistua, jos sattuu olemaan vauvan kanssa kaksin. Muu marsujen hoito kyllä onnistuu. Eilen Nasu söi ihan tyytyväisenä tomaatinviipaleita kädestäni, kun tyttö oli sylissäni. Tyttö kun ei halunnut olla muualla kuin sylissä ja Nasu taas ei voi syödä, jos joku ei syötä.

Olen jo tässä monta päivää suunnitellut erään lapun täyttämistä Kelaa varten. Koko homma veisi varmaankin vartin, mutta pitäähän sitä nyt lykätä, kun se ei kerran ole kivaa...Lappu ei onneksi ole vielä myöhässä, joten kerkeäähän tässä vielä odotella.

Hihii, parin päivän päästä menen muuten uudelle hierojalle. Minulla on oikein hyvät ennakko-odotukset ja uskon, että homma hoituu oikein hyvin varsinaisen hierojani tauon aikana.

Kirsikkabarbeja

Eilen tyttösemme (ja me tietysti) vietti mukavan päivän reissussa sukumme ei edeltävän, sitä edeltävän vaan sitäkin edeltävän sukupolven edustajan seurassa! Pirteä oli hän - irtojätskillä käytiin ja vietettiin päivä tehden muutenkin vaikka mitä.

Päivän aikana minun niskani, yläselkäni ja oikea lonkka alkoivat kipeytyä. Iltaan mennessä kipu olikin sitten todella kovaa. Nukkumaan mennessä jouduin taas todella tekemään töitä, että löysin sopivan nukkuma-asennon. Varsinkin lonkan leposärky on todella rasittavaa.

Tilannetta eivät parantaneet automatkat eikä se, etten ehtinyt jumpata eilen lainkaan. Kokopäiväreissun jälkeen oli veto niin pois, etten kertakaikkiaan jaksanut.

Muuten olen onnistunut treenissä viime päivinä todella hyvin. Himotreenaajalle ohjelmani on varmaankin vähintään naurettava, mutta minulle se sisältää vaikka mitä hyödyllistä. Kun vain osaisi tehdä liikkeet oikein näin pitkän tauon jälkeen!

Luultavasti treenaan kumminkin tänään. Puoli tuntia kerrallaan venyttelyineen on rva:lle oikein sopiva aika.

Toissapäivänä saimme muuten muutaman tunnin "loman" tyttäremme hoidosta. Suuntasimme... minnekäs muualle kuin muun muassa eläinkauppaan. Rikoin "lupaukseni" olla ostamatta uusia kaloja. Kirsikkabarbimme saivat uutta seuraa.

Kirsikkabarbikoiraasta (kuva wikipediasta):

Kirsikkabarbit ovat yleisimpiä akvaariokaloja. Ne ovat n. 5-senttisiä, tarvtsevat pehmeää vettä ja ovat kaikkiruokaisia. Ne viihtyvät parvessa, mutta eivät ole varsinaisesti parvikaloja. Parvessa on hyvä olla useampi naaras ja vähemmän uroksia.

Muut kalaset ovat ottaneet uudet uimarit oikein hyvin vastaan. Se oli kyllä arvattavissakin. Uusi parvi on liittynyt vanhaan (nyt heitä on yhteensä kuusi, kaksi urosta ja neljä naarasta).

Akvaario on osoittautunut myös hyväksi vauvan viihdyttimeksi. Pikkuankka istuu turvakaukalossa ja katselee, mitä akvaariossa tapahtuu. Ainakin se on jännä, valoisa ja vihreä. Hmm...hän tarvitsee varmasti tulevaisuudessa oman akvaarion...

Olisikohan se sitten tällainen (kuva Lemmikkitarvike-verkkokaupan sivulta):

Hello Kitty-akvaarion tilavuus on kyllä niin pieni (26l), ettei sinne oikein mahtuisi muuta kuin pieniä sukarapuja tai sitten pelkkiä kasveja. Tällaisten akvaarioiden hankaluus on myös saava vedenlaatu pysymään tasaisena, kun vettä on niin vähän. Söpö tämä tankki toki on.

Tänään täytyy taas puuhastella kaikenlaista - paperihommiakin olisi tehtävä. Ehkä se jumppa tulee kumminkin ensimmäisenä. Syvien vatsalihasten treeniä olen toistaiseksi laiminlyönyt, eli tänään voisin sitten tehdä vatsalihasharjoituksia.

Nasun paino

Sadetta...ei se mitään! Huonosti nukuttu yö...se kyllä ärsyttää! Ilta, jolloin pääsemme taas levolle, tuntuu näin aamulla olevan jossakin uskomattoman pitkällä. Ei, ei se syy ole edelleenkään ihana tyttäremme, vaan rva:n kyky nukkua. Voi, kun tilanne helpottuisi.

Nyt, kun puoliso on hoitovapaalla, minulla ja meillä molemmilla ei enää pidä niin kiirettä asioiden hoitamisen kanssa. Marsut ovatkin saaneet enemmän silityksiä kuin vähään aikaan.

Marsuista Nasu tykkää silityksistä, Matilda menee karkuun. Aivan viime aikoina Matilda on tosin alkanut hieman tottua käsittelyyn. Marsujen sylittely ja silittely on tärkeää siitäkin syystä, että silloin on samalla helppo tarkistaa, onko marsun ihossa tai pikemminkin sen alla mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Tällä tavalla löysin mm. Nasun vatsassa olevan patin muutama kuukausi sitten. Se on onneksi pysynyt ennallaan eikä näytä Nasua haittaavan. Ilmeisesti kyse ei siis ole ainakaan mistään pahanlaatuisesta, kuten eläinlääkärikin arveli.

Joitakin päiviä sitten keksin, että Nasu on hieman laihtunut. Vaaka osoittikin epäilyni todeksi. Nasun paino on nyt 1040 grammaa, mikä ei ole ollenkaan huono. Parhaimmillaan Nasu on kumminkin painanut 1100 g, joten kiinnitin siksi asiaan huomiota.

Kun paino on kumminkin normaalin rajoissa, emme tee tällä kertaa visiittiä eläinlääkäriin. Sen sijaan päätin aloittaa Nasulla tukiruokakuurin. Seokseen tulee pellettejä, vettä ja hieman Piltti-päärynäsosetta. Tuloksena on tahmea puuro.

Toissailtana ruokin Nasua ensimmäistä kertaa. Kylläpäs maistui! Nasu olisi syönyt enemmän kuin uskalsin ensimmäisellä kerralla tarjota. Sitten se paineli tyytyväisenä päiväunille pahvilaatikkoon.

Eilen Nasulle ei sitten maistunutkaan tukiruoka. Se käänsi päätään suuntaan, josta kuului Matildan juttelua. Marsuherraamme kiinnosti siis sillä kertaa jokin ihan muu kuin tukiruokittavana olo. Josko ruoka taas tänään maistuisi - painoa pitää ainakin tarkkailla.

Mistä se painonlasku sitten johtuu? No, sitä ei voi tarkasti tietää. Nasu ei koskaan ole ollut pullukka, mikä on marsulle ihan hyvä ominaisuus. Ne kun tuppaavat helposti keräämään ylipainoa.

Nasulla "riskitekijöitä" ovat ikä (vanhahkot marsut laihtuvat usein) ja erityisesti huono hammaskalusto. Nasua pitää aina vähän tarkkailla, kun välillä se ei saa purtua ruokia, joiden syöminen normaalisti onnistuu. Välillä tilanne taas on parempi.

Tätä ongelmaa olemme hoitaneet paloittelemalla sellaisen ruuan, jota se ei saa varmuudella purtua. Tämä tarkoittaa porkkanaa, omenaa, lanttua ja sen sellaisia juttuja. Heinä, ruoho, pelletit ja salaatti menevät sen sijaan mainiosti.

Sellaista meidän Nasulle kuuluu, eli tilanne on pääasiassa ihan vakaa. Mitäs me tänään teemme? No, ehkäpä pienen reissun kauppakeskukseen, mikäli niska sallii. Kyseisen ajanvietteen tämä kroppani osa on viime aikoina hyväksynyt, jos matkat eivät veny liian pitkiksi. N. 45 minuuttia onnistuu ihan hyvin.

Kenkiä ja jalkoja

Eilen rva sai uudet kengät. Ne löytyivät pienen etsinnän jälkeen. Yleensä kenkien osto on hankalaa, mutta nyt minulla oli sekä malli että väri niin hyvin tiedossa, että ongelmia ei tullut. Tosin merkiksi tuli Vagabond eikä Lacoste, jota olin aluksi suunnitellut.

Kiitokset muuten eräälle suunnalle - eilinen oli kyllä mukava päivä!

Rva ei voi niskavammansa takia kikkailla korkojen tai koristeellisuuden kanssa. Mallin tulee olla mukava ja tukea jalkaa. Plussaa on, jos väri ja materiaali ovat miellyttäviä.

 Myyjä laittoi kenkiin pehmentävät pohjalliset, jotka olisin voinut ostaa samalla. Pehmennys vei kumminkin mielestäni vakautta pois, joten jätin ne ostamatta. Niska oireilee usein hyvin pienistäkin muutoksista, joita ei voi ennalta arvata. Vääränlaisissa kengissä alkaa helposti huimata.

Korkojen kanssa en juuri enää kävele ollenkaan. Tytön nimijuhlissa minulla oli oikein nätit korkokengät, jotka riisuin 20 minuutin yrityksen jälkeen pois. Perheenjäseneni 60-vuotisjuhlissa rva tassutteli tyytyväisenä jarrusukissa!

Tällaiset kengät päädyin ostamaan:

Myös tyttäreni on tänään keikistellyt jalkineissa. Hänellä ei oikeastaan ole vielä yksiäkään varsinaisia kenkiä, mutta tällaiset tossut ovat olleet tänään äidin ihastelun ja tytön ihmettelyn aiheena. Isot kiitokset hänelle, joka nämä lahjoitti!

Vauvan syntymän jälkeen olen päässyt ylimääräisestä painosta ja sen mukana aivan järkyttävästä takareisien jumituksesta. Sisäreidet ovat sen sijaan niin jumissa kuin voivat olla - voisin tietysti vaivautua venyttelemään edes joskus.

Liikettä jalkani toki saavat - seuraavaksi lähdemme tyttösen kanssa vaunulenkille. Sää on niin paljon parempi kuin eilen, että ulos kannattaa lähteä. Yritän kiertää rintarankaani kävellessä, mutta minulla on edelleen tunne, että se taipuu tasan muutamasta kohdasta, joissa liikkuvuus on muutenkin liiallista.

Mutta...pidemmittä puheitta, ulkoilma kutsuu!

Sadeaamuna

Viikko on taas vierähtänyt miltei keskipisteeseensä. Eilen rva pääsi hierojalle. Nyt yläselässä on taas tuntoa ja kiputuntemuksia myös. Kun lihakset menevät oikein jumiin, tuntokin tavallaan menee.

Lisäksi, viime päivinä rva:n on taas ollut erityisen hankala nukkua sillä kyljellä, jonka puolella niskassa niskavika on. Ei ole hauskaa, kun makuulla ollessa huimaa! Olen heräillyt paljon, jonka arvelen johtuvan selästä.

Hieronnan jälkeen iski tietenkin huimaus, jonka (ja sadekuuron) takia jouduin odottelemaan tovin, ennen kuin pääsin siirtymään takaisin kotiin. Tyttöä hoiti hierontareissuni ajan onneksi tuttu ja turvallinen henkilö.

Tempur-tyyny alkaa olla aika finaalissa. Haluaisin kokeilla seuraavaksi toisenlaista tyynyä, mihin olenkin saanut vinkkejä. Tyyny on niskavammaiselle erityisen tärkeä, sillä vietämme loppujen lopuksi suuren osan vuorokaudesta tyynyymme nojaten.

Eilen olimme koko perhe Nasua, Matildaa ja kaloja (siis murto-osa perheestä oli...) lukuun ottamatta perhevalmennuksessa. Kerta oli ensimmäinen vauvan syntymän jälkeen. Oli kyllä hauskaa nähdä samanikäisiä vauvoja - itkun sävytkin kuulostivat kaikilla ihan tutuilta!

Pettymys olikin sitten, että olemme kuulemma osa "pilottikokeilua", jonka ansiosta ohjattuja vauvatapaamisia järjestetäänkin vain se yksi - kahdessa muussa tapaamisessa meillä on tilat, mutta järjestämme itse.

Omatoimisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta vanhassa mallissa paikalle on tullut ammattilaisia puhumaan erilaisista ajankohtaisista vauvateemoista, joista on sitten ryhmässä keskusteltu. Tämän olisin kokenut todella mukavana juttuna, kun kaikki ovat tuoreita vanhempia.

Sanat ovat mielenkiintoisia. Pilottikokeilu kuulostaa hienolta, mutta kuitenkin kyseessä myönnettiin olevan resurssipula eli raha. Toisin sanoen, me emme saa ohjattuja perhevalmennuskertoja, mutta suuressa osassa kaupunkia sellaisia vielä on.

Taitaa olla parasta olla utelematta, onko liikuntavammaisille vanhemmille mitään omaa...

No, perheemme menee tapaamisiin joka tapauksessa, sillä muita vauvaperheitä emme ennestään alueeltamme tunne.

Sade hakkaa ikkunaruutuja koulujen alkamisen kunniaksi, joten pysynemme tyttösen kanssa toistaiseksi sisätiloissa. Pian saammekin oikein mieluisia vierailijoita koko päiväksi.Vähän oli suunnitelmissa lähteä jonnekin syömään, mutta katsotaan, josko sade hieman taukoaisi.

 Lisäksi illalla tulee Taivaan tulet -sarjan uusinta. Katsomme puolison kanssa sitä molemmat, eikä sarja ole tuttu meille kummallekaan. kyllä, rva intoilee tv-sarjoista! Kirjojen ja tv:n fiktiot ovat yhtälailla hyvää ajanvietettä. Tosi-tv kyllästyttää jo.

Muutoksia ja vierailuyritys akvaariokaupassa

On alkanut tulla ajankohtaiseksi etsiä vähäksi aikaa uusi hieroja, sillä vanha on jäämässä luultavasti muutamien kuukausien tauolle työstään.

Tämä ei olekaan mikään ihan helppo tehtävä, sillä olen ollut nykyisen hierojani asiakkaana jo useita vuosia - oikeastaan ensimmäisestä "retkuvuodestani" lähtien. Hän opiskeli vielä tuolloin, ja muistan, että oppikirjakin oli joskus mukana, tosin tenttejä eikä minun hieromistani varten.

Vammautunut ei voi mennä ihan kenelle tahansa hierojalle, kuten ei fysioterapeutille tai lääkärillekään. Pahimmassa tapauksessa taitamaton henkilö voi pahentaa vammaa tai aiheuttaa uuden vamman.

Kokonaan toinen haaste on myös, kyseenalaistaako hoitava henkilö kivun, tuntemukset tai koko vamman. Jos näin on, hoitosuhde ei voi kehittyä hyväksi ja tavoitteelliseksi.

Olen elänyt jo sen verran pitkään vammani kanssa, että vastaan on tullut monenmoista osaajaa. Nyt tilanne on onneksi siinä mielessä vakiintunut, että tiedän suunnilleen, mistä apua kannattaa etsiä ja mistä sitä taas ei saa.

Takaisin hierojaaan...aloitin sijaisen etsimisen kyselemällä nykyiseltä hierojaltani, tietäisikö hän ketään sopivaa. Aloitan sillä. Vakituinen hieroja on luultavasti käytettävissä vielä jonkin aikaa, mutta ei välttämättä enää monia viikkoja.

Muista hoitavista tahoista...oletan, että käyn jatkossa hierojalla säännöllisesti. Ortonissa kuntoutus luultavasti jatkuu "ennallaan". Koska kyseessä on viimeinen jakso, tapaan sen lääkärin, jonka tapasin alussa.  En oikeastaan tiedä, mitä sanoisin hänelle.

Olisi ollut toimivampaa, jos lääkärin olisi tavannut jokaisella jaksolla. Näin on kuulemma ennen ollut, mutta ei enää. Voisin kuvitella, että kyseessä on jonkinmoinen säästötoimenpide.

Yritin muuten tänään käydä tyttösen kanssa akvaarioliikkeessä (reissu olisi ollut hänelle ensimmäinen). Menimme innoissamme paikalle, tyttö tosin alkoi hermostua, kun edellisestä ruokailusta on niin pitkän aikaa. Kauppa oli tietysti kiinni.

Olisin ostanut yhden tai kaksi uutta pallopartalevää, kun sukaravut tykkäävät oleilla niissä. Sitten olisin ostanut "hiilidioksidiainetta", jonka pitäisi parantaa kasvien kasvua, kun ne käyttävät hiilidioksidia yhteyttäessään.

Eilen minulla oli muuten hoitoapua, joten sain siivota akvaarion ihan rauhassa. Akvaarion siivoamiseen en kyllästy koskaan. Kierteisiä piti myös vähän napsia pois, kun touhunuoliaiset eivät jostain syystä enää syö tarpeeksi niiden poikasia/kutua. Kasveissa tämä ei onneksi vielä juuri näy.

Alakuvassa on vanhin touhunuoliainen. Mikäli lasken oikein, hän on nyt kolmevuotias. Kolme muuta ovat puolet nuorempia. Vanhimman kalan paikkaa pitää partamonni nimeltä Partamonni. Se onkin jo tosi vanha, syntynyt joskus 90-luvun lopulla.

Sellainen akvaariojuttu minulla vielä muuten olisi, että bongasin mökkireissulla akvaarioon sopivan uppopuun. Otin sen järvestä vähän lähemmäs rantaa, kivien väliin, mistä se ei toivon mukaan ole kadonnut. Jos vielä poikkeamme mökillä, otan sen mukaan.

Uppopuu on nättiä sisustusmateriaalia, josta varsinkin kalat tykkäävät. Minulla on akvaariossa useampia, ja ainoastaan yksi niistä on hankittu akvaarioliikkeestä - muut on kerätty pitkän ajan kuluessa mökkirannasta. Ehkä siellä olisi akvaarioon myös mukavia kiviä.

...ja äkkiä olikin elokuu

Sain vähän aikaa sitten mahdollisuuden oppia tekemään kortteja leimaustekniikalla, jossa korttiin laitetaan leimasimella liimaa, ripotellaan päälle jonkinlaista metallijauhetta ja sulatetaan kuva kiinni silitysraudalla (hellanlevykin käy).

Oli ihan mielenkiintoista, käytännöllinen mieleni suunnitteli heti muun muassa tämän vuoden joulukortit...sitten otin itseäni, en tosin kipeästä niskasta, kiinni, ja päätin keskittyä nyt johonkin, joka on tätä hetkeä - olipa minulla juhlimisen aihetta tai ei.

Tällainen kortista tuli:

Olen syysihminen ja odotan jo ihan oikeasti säiden viilenemistä. No, niska tuntuu tykkäävän lämpimästä, mutta muu kroppa ei oikein helteistä piittaa. Sitäpaitsi nukkuminenkin on kivempaa, kun makuuhuoneen saa illalla vähän viileäksi.

Syksyn suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Kun puoliso jää hoitovapaalle eikä pikkuankka enää ole ainakaan ihan yhtä vaativa kuin alussa, jää minulle kenties aikaa johonkin omaankin - liitetään se vaikkapa käsitteeseen kuntoutus.

Syyskuun toisella viikolla kuntoilen jälleen Ortonissa - odotan kyllä mielenkiinnolla, millaisen lausunnon sieltä saan ja toisaalta, millaisen kuntoiluohjelman saan syksyksi.

TE-toimistolta tuli myös tänään viesti - kuntoutusohjaaja (ammattinimike on lopetettu, mutta joku vastaava) haluaa tavata minut syyskuun alussa. Iik, onkohan minulla järjellistä suunnitelmaa...No, on jonkinlainen sekä mahdollinen hoitovapaalle jääminen seuraavan vuoden puolella.

Katsotaan kumminkin, miten asiat alkavat luistaa. Viime päivinä on luistanut surkeasti, niin kipeänä niska on ollut. Olen aloittanut rintarangan liikkuvuusharjoitukset sekä "punnerrukset" seinää vasten. Piikkipallo vai mikälie on myös ollut käytössä, kun olen yrittänyt hieroa sillä selkääni.

Kun niskan oikea puoli jumittuu, jumittuu koko lapaluun ympäristö. Sitten oikea käsi alkaa täristä, ja sillä on hankalaa nostella yhtään mitään. Ohimosärkykään ei ole kiva juttu.

Eräs viime päivien "harrastukseni" ovat muuten olleet kestovaipat. Meillä on sellaisia, suurimmaksi osaksi käytettyjä, ja tyttö alkaa nyt olla sopiva niihin. En ole äärimmäisen periaatteellinen asiassa, mutta tykkään ajatuksesta, että yksikin kestovaippa päivässä säästää 365 kertakäyttövaippaa vuodessa.

Sitäpaitsi kestovaipat ovat söpöjä, eivätkä ne ole meillä falskanneet sen enempää kuin "tavallisetkaan", vaikka tyttö on ihan mahdoton potkija. Pyykkiä tulee vähän enemmän, mutta toisaalta vaippoja ei tarvitse hakea kaupasta - asioilla on puolensa.

Kesäjumi

Jahhas, rva:n niska on aivan järkyttävässä jumissa...Tilanne iski päälle toissapäivänä, ja pari päivää ovatkin sitten menneet päänsäryn ja muiden särkyjen kanssa. Vaavi ei anna armoa - hänet pitää hoitaa ihan samalla tavalla kuin muinakin päivinä.

Sen verran fiksu olin eilen, etten lähtenyt rintarepun kanssa liikenteeseen. Vaunut ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto tässä tilanteessa!

Öisin helpottaa - levossa niska ja yläselkä eivät tunnu oikeastaan miltään. Tyttökin on alkanut nukkua ihanan pitkiä yöunia, joilta hän herää aamuisin hyväntuulisena. Sitten hän hassuttelee, syö ja nukahtaa aamupäiväunille sitteriin.

Rva:n on ollut ison elämänmuutoksen takia hieman hankala tiedostaa, mitä milloinkin "pitäisi" tehdä. Omalla kohdallani voimia ei ole juuri omaan kuntoutukseen riittänyt. Itseäni koekappaleena käyttäen voin täten analysoida, että tässä on isoin haastekohta niskavamma + vauva -yhdistelmässä tähän asti.

Arkielämä pienen vauvan kanssa sujuu, mutta omaa kuntoa on hankala edistää. Ammatillinen kuntoutuminen siintää jossakin kaukaisimmassa kaukaisuudessa - hyvä kun muistan jollakin tavalla käsitteen merkityksen.

Ehkäpä asiat kumminkin loksahtavat pala palalta kohdalleen.

Joitakin päiviä sitten olimme pitkästä aikaa geokätköilemässä, vaavi kulki isänsä mukana kantorepussa. Rva sai keskittyä metsään ja aarteenetsintään. Puolisoni muistikuvien ja älypuhelimeni kätköilyohjelman turvin osasimme oikealle paikalle.

Sitten ne koordinaatit eivätkään enää näyttäneet paikkaa kuin ehkä kymmenen metrin tarkkuudella. Tämä kätkö löytyi kuitenkin melko helposti, kun Rva:n "geosilmä" paikansi piilopaikan. Samalla tarkastelimme Ruskeasuon hyppyrimäkien jäänteitä. Tuntuu, että hyppyrimäkiä rakennettiin 60-luvulla vähän joka paikkaan.

 Itse muuten seurasin mäkihyppyä lapsena innolla kun se oli niin jännän näköistä. Minulla oli jopa oma mäkihyppääjä-lelu, jonka nimi oli tietenkin Matti Nykänen!

Tänä viikonloppuna vähän juhlitaan...täytyy toivoa, että niska pysyy jollakin tavoin menossa mukana, eikä esimerkiksi sano sopimusta irti heti automatkan aikana. Aivot toivon mukaan tuulettuvat kumminkin.

Ai niin, isot kiitokset, Kolarinukke ja anonyymi, ihanista kommenteista, kun ilmoitin blogitauosta! Rva kirjoittaa ilman kommenttejakin, mutta juuri ne innostavat aivan erityisellä tavalla jatkamaan pohdintaa ja kirjoittamista!