keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Lempeyttä

Lempeyttä, on ajatus, jota olen viime päivinä toistellut itselleni. Viime viikko ja viikonloppu olivat niskan jaksamisen suhteen hyvin hankalia. Perjantaina ja lauantaina tuskin pysyin tolpillani, sunnuntaina älysin viimein, että minun kannattaa ottaa lihasrelaksantti jo päivällä eikä vasta nukkumaan mennessä.

Se oli viikon ensimmäinen askeleeni kohti sallivuutta itseäni kohtaan. Olo parani heti hieman, ja kun lihakset vähän rentoutuivat, jaksoin sentään pitää päätäni pystyssä suurimman osan päivää.

Maanantai oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että minulla oli hieronta keskellä työpäivää. Se osoittautuikin hyväksi ideaksi, hieronnan jälkeen pystyin jopa syömään normaalisti ruokalassa muiden kanssa.

Tiistaina menin käymään uudelle fysioterapeutille. Hän hurmasi minut asiantuntevuudellaan. Vaikka olen yleensä tarkka yläniskastani, suostuin käsittelyyn ilman vastaansanomista. Fyssari sai jumittuneita kallonpohjalihaksiani auki, olo helpottui taas jonkin verran.

Sain myös ohjeita, joiden mukaan olen eilisestä lähtien yrittänyt liikutella yläniskaani. Se on kuulemma melkein liikkumaton, mutta liikkuu, kun opettelen oikean tekniikan.

Käsittelystä tuli toki jälkioireita ja keinuttava olo, mutta se ei ollut mikään yllätys. Tiistai menikin levätessä, keinuttava huimaus oli seuranani yöhön asti.

Tänään olin melkein normaalipituisen päivän töissä. Siellä oli edessä pieni aikataulun muutos, makaaminen lepohuoneessa 5 - 10 minuuutin ajan kerran aamupäivän aikana.

Fyssari sanoi, että hyötyisin, jos voisin lepuuttaa niskaani makuuasennossa lyhyitä aikoja muutaman kerran päivässä. Olen vierastanut ajatusta, että hoitaisin niskaani makaamalla - sanovathan kaikki (no, kaikki naistenlehtien) ohjeet, ettei kroppa levossa parane.

Pieni makaaminen työpäivän aikana (kukaan tuskin edes huomasi, että poistuin viideksi minuutiksi) auttoi jaksamista yllättävän paljon. Pieni lepohetki oli askel numero kaksi kohti lempeämpää suhtautumista itseeni ja jaksamiseeni.

Iltapäivällä Ukki tuli hakemaan Naakan päivähoidosta ja lähti hänen kanssaan ulos. Minä lähdin salille. Kokeilin sielläkin hieman uudenlaista lähestymistapaa treenaamiseen.Tein tunnin aikana vain osan treeniin kuuluvista harjoituksista, mutta keskityin niihin niin hyvin kuin pystyin.

Loppuajan käytinkin venyttelyyn ja rintarankaa sekä niskaa avaaviin kiertoliikkeisiin. Tämänpäiväisestä saliharjoittelusta muodostui askel numero kolme, sellainen treenikerta, joka sopi minulle ja kunnolleni ja toivottavasti vei asioita hieman eteenpäin.

Nautin tästä hieman lempeämmästä harjoittelusta todella paljon. Olen ehkä harjoitellessa unohtanut tarkkailla jaksamistani ja keskittynyt paahtamaan treenin läpi, jolloin suuri osa harjoittelun ilosta on kadonnut - nyt tein asiat toisin.




lauantai 26. syyskuuta 2015

Kivulias lauantai

Kyllä se välillä vähän ottaa pannuun... pari viime päivää ovat olleet niskakivun suhteen aivan superhaasteellisia. Yläniska (kallonpohjalihakset pääasiassa) ja oikea kaulajänne ovat nyt pahimpia paikkoja, vaikka yleensä isoimmat haasteet ovat oikean lavan ja vain osaksi niskan alueella.

Alkuviikko sujui suhteellisen hyvin, aina keskiviikkoon asti. Sitten huimaus, jumitus ja vieläpä oikean puolen pitkään poissaolleet nielemisvaikeudet alkoivat pahentua.

Keskiviikkona hain ruokalasta salaatin ja söin sen toimistolla, huimauksen ja ääniyliherkkyyden vuoksi vähän hiljaisemmissa tiloissa. Selviydyin työpäivän loppuun saakka. Torstaina tilanne oli taas astetta hankalampi, perjantainakin.

Tänään aamupäivä oli todella tukkoinen. Päässä tuntuu sumealta ja yläselkä ja niska ovat olleet jäykkänä kuin mikä. Hankala viikko on myös purkautunut itkuisuutena ja huonona fiiliksenä. Olen luonteeltani sellainen, että yritän parhaani. Fysiikan pettäminen ottaa voimille, ja lähes yhtä paljon egon päälle.

Kun voin fyysisesti huonosti, minulle iskee eräänlainen pakokauhu: nyt joudun lyhentämään työpäivää, pian ottamaan sairauslomaa koko päivän ja pahimmillaan en pääse töihin enää koskaan....

Kyse ei ehkä ole niinkään itse töistä, niin paljon kuin työnteosta nautinkin. Kyse on pelosta, että kunto lähtisi reippaasti huononemaan pitkäksi, ehkä määrittelemättömäksi ajaksi.

Luulen, että saman pelon kanssa elää moni muukin vammautunut. Saavutetut parannukset ovat suuri onnenaihe, mutta taustalla vaanii koko ajan pelko, että saamansa voi menettää.

Apua minulle on tänä päivänä tuonut piikkimatto. Keksin kierittää sen foam rollin päälle, jolloin sain kohdistettua hoidon myös niskaani. Särkylääke on myös ollut mukana kuvioissa.

Tilanteeseen tulee todennäköisesti helpotus maanantaina hieronnan muodossa. Tiistaina minulla on aika uudelle fysioterapeutille. Odotan käyntiä innoissani, täytyyhän sitä uusia asioita välillä kokeilla.

Alla on lista päivän positiivisista asioista, jotta kokonaisuus ei aivan pääsisi unohtumaan:

1. Pienen Naakkani vatsaongelma (kova kakka) helpotti tänään vähän.
2. Lääkäri, jolla edellisen kohdan takia vierailimme, totesi, että olemme toimineet oikein.
3. Sain eilen illalla hartiahieronnan, kun ystäväni oli tyttärensä kanssa meillä kylässä.
4. Ei tarvinnut kokata, naapurikorttelin thaimaalainen hoiti homman.
5. Niska ja selkä eivät herättäneet minua yöllä, ja nukuin jopa päiväunet.
6. Puhuin innostuneesti puolisolleni eräästä töissä opettelemastani taidosta, jossa haluan kehittyä edelleen.
7. Eve Hietamiehen kirja "Yösyöttö", jota luen nyt toista kertaa, on kyllä mainio!
8. Matilda-marsua ei vieläkään vaivaa masennus, tyyppi on oma, touhukas itsensä.
9. Katsoin kerrankin romanttisen elokuvan - The Vow oli mukavaa katsottavaa.
10. Meidän taloon on muuttanut perhe, jossa on 1- ja 3-vuotiaat tytöt, ja Naakka on siitä iloinen.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Vertaistukea ja Naakan kotiinpaluu

Kun jumittaa joka paikasta ja olo on sen takia sumea, on hyvä, että elämässä tapahtuu paljon hyvääkin. Parasta eilen oli saada Naakka kotiin isovanhemmilta. Hän vietti siellä pari yötä. Aika oli sujunut hyvin ja ne yötkin onneksi.

Rva oli maanantain ihan itsekseen, kun puolisokin lähti työmatkalle. Naakkaa tuli ikävä, vaikka harvinainen vapaa-aika olikin tervetullutta. Maanantai-iltapäivällä minulle tuli vieraaksi ystäväni, jolla on sama vamma kuin minulla.

Hän olikin meillä viitisen tuntia, ja sen aikana ehdimme käydä läpi vaikka mitä asioita. Asioiden läpikäyminen sujui jopa niin hyvin, että kun innostuin selvittämään ystävälleni akvaariomme erikoisuuksia, havahduimme uskomattomaan käryyn, joka oli vallannut koko asunnon.

Olin mielestäni laittanut hellanlevyn kiinni, kun lähdin pois keittiöstä. En ollut, vaan laitoin viereisen levyn ykköselle...on ihan minun tapaistani, että aluksi emännöintini kuten tämä kokkaus sujuu mallikelpoisesti. Sitten ollaan lähes tulipalon keskellä (no, pelkän käryn) ja parvekkeella hengittämässä raitista ilmaa.

Tiistaina Naakka sitten tulikin, sekä vanhempani että vielä yksi hyvä ystäväni, Neo-koiran omistaja, joka viihtyi meillä muutaman tunnin ja kokkasikin!

Kun jäimme Naakan kanssa kahden, menimme ensiksi makkarin isoon sänkyyn makailemaan, laulanmaan ja lukemaan kirjaa. Naakan laulusuosikit ovat tällä hetkellä "Hämä hämä häkki" ja "Raparperin alla".

Sitten Naakan oli aika mennä kylpyyn. Kylvyssä ei saisi koskaan pestä tukkaa, mutta se meni tällä kertaa suhteellisen vähillä huudoilla. Kylvyn jälkeen jatkettiin iltatoimia pottailun, puuron syömisen ja iltapesun merkeissä.

Tämän kaiken jälkeen sänkyyn siirtyi Kukko-pehmonsa kanssa nukkumaan väsynyt ja tyytyväinen Naakka. Kun itse kävin muutama tunti myöhemmin nukkumaan, minun piti käydä vielä tarkistamassa, miltä Naakka näyttää nukkuessaan - minulla taisi tosiaan olla vähän ikävä!

Tällä viikolla niska tosiaan kiukuttelee. Päätin nyt, että nipistän hieman työpäivien loppupäästä. Se on kyllä ärsyttävää, mutta onneksi työskentelen yli pakollisen neljän tunnin päivittäisen alarajan, joten varaa pudotukseen on.

Suunnitelmissani on myös varata aika uudelta fyssarilta, josta kuulin eräältä blogini lukijalta - kiitos vinkistä! Olen ollut tyytyväinen Ortonin käynteihini, mutta on mukavaa kokeilla ajoittain jotakin uutta ja saada kenties uusia näkökulmia kuntoutukseen.

Eräs ilta puutarhapalstoilla noin viikko sitten:


perjantai 18. syyskuuta 2015

Pelimuistelmia

Pelaaminen sekä tietokoneella että erilaisilla konsoleilla on aina kiehtonut minua ja kiehtoo edelleen. Käytännössä pelaamiseen ei nyt löydy kovin paljon aikaa, mutta tykkään silti ajoittain seurata sivusta, mitä pelimaailmassa tapahtuu.

Taisin olla 8-vuotias, kun meille hankittiin ensimmäinen Commodore 64 - kone. Siinä tuli mukana paljon pelejä, disketillä tietysti! Muistan edelleen joitakin, kuten Boulder Dash (pulmapeli, jossa en koskaan päässyt kovin pitkälle), Enduro Racer (ajettiin kilpaa moottoripyörillä) ja Goonies (se vasta olikin vaikea). 

Yhteistä noille vanhoille peleille taisi olla, että niissä oli todella vaikeaa päästä pitkälle, kun ei voinut tallentaa. 

1990-luvun alussa sain ensimmäisen pelikonsolin, joka oli tietysti 8-bittinen Nintendo. Sillä tuli pelattua usean vuoden aikana aivan valtavasti, Mariot, Donkey Kongit, Mega Manit sekä ajan hitti Turtlesit tulivat tutuiksi...

Teini-ikää lähestyttäessä pelaaminen vähän jäi. Meille tuli ensimmäinen PC-kone muistaakseni vuonna 1995. Siihenkin tuli pelejä, jotka nyt muistan valitettavan huonosti. Toisaalta kokeilin joskus Doomia ja Lemmingsiä, ja dos-pohjainen Rayman olikin tosi mukava, kun se meille saatiin.

Hassuina taisimme siskoni kanssa hankkia meille tuolloin jo vähän vanhentuneen Super Nintendon, jolloin Mariot, Donkey Kongit jne. palasivat rytinällä elämäämme. 

Sitten seurasivat opiskeluvuodet, jolloin pelaaminen väheni minimiin. Tosin tuolloinen seurustelukumppanini latasi koneelleni retropelit emulaattorilla, jolloin niitä tuli jonkin verran pelattua. En ole poistanut näitä ohjelmia vieläkään (mutta en kyllä juuri pelannutkaan)!

Nintendo Wii oli ilmestyessään niin kiva konsoli, että hankin sen itselleni, tosin vasta pari vuotta ilmestymisen jälkeen. Vanhat retropelihahmot ja uudet pelit valtasivat tällä kertaa minun ja puolisoni kodin.

Wiitä olen pelaillut viime vuosien aikana tasaisesti, noin kerran viikossa. Naakan kanssa pelaamista ei voi oikein harjoittaa, joten pelata voi meilla silloin kun Naakka nukkuu. Naakka on tutustunut pelien maailmaan hyvin vähän, olemme pari kertaa käyneet Pikku kakkosen sivuilla pelaamassa jotakin.

Mikäli aikaa olisi vähän enemmän, panostaisin varmasti tähänkin harrastukseen. Esimerkiksi Broken age ja Toren vaikuttavat mielenkiintoisilta uusilta peleiltä. Jostakin syystä myös Boulder Dashin klooni Supaplex (noin vuodelta 0) voisi olla hauska pitkästä aikaa.

En tykkää kovin väkivaltaisista peleistä enkä myöskään urheilupeleistä. Lähellä sydäntä ovat seikkailut, tasohyppelyt ja pulmapelit, joissa esimerkiksi etsitään kadonneita esineitä. Taistelua peleissä saa olla suurin piirtein Zelda -fantasiapelien verran! Retropelit taitavat olla juttuni.

Sain idean tähän blogikirjoitukseen tätä videota katsellessa: 







lauantai 12. syyskuuta 2015

Perjantain haasteita työpaikalla

Meillä on nykyään varsin hektistä (olen toistanut tämän blogissani varmasti useamman kerran), ja samoin oma kuntoni tuntuu heittelevän laidasta laitaan. Esimerkiksi kuluneella viikolla, kroppani kesti työntekoa mainiosti ma - to.

Kunnon paranemiseen vaikuttaa varmaankin se seikka, että olen onnistunut viimeinkin saamaan olemukseeni entistä ryhdikkyyttä, eli kroppani jaksaa taas pitää päätäni pystyssä, mikä helpottaa kummasti niskan alueen jumituksia.

Sittenhän minulle tuli perjantaina takapakki...Aamupäivä töissä meni oikein hyvin, mutta tällä kertaa hurja virheeni oli lounaalle lähteminen, sinne alakerran lounaspaikkaan, jossa yleensäkin käyn yhdessä muiden kanssa.

Huono olo alkoi ja tunsin niskassa kipua, kun olin ottamassa ruokaa seisovasta pöydästä. Sitten iski kramppi ja huimaus, ja jouduin lähtemään ruokalasta pois kesken, syötyäni noin yhden kolmasosan annoksestani.

Minulle taidettiin ruokalassa sanoa, että muista toki nousta työpäivän aikana välillä ylös jne., mutta en tainnut pystyä vastailemaan kuin nyökkäillen - huolehdin taukoliikunnasta varsin hyvin, mutta sehän ei aina auta, kun on vähän kinkkisempi vaiva.

Eihän siitä työnteosta mitään enää tullut, lähdin kotiin parisenkymmentä minuuttia aiemmin kuin olisi pitänyt. Onneksi päiväni jäi niinkin vähän lyhyemmäksi kuin tavallisesti...

Iltapäivällä iski vielä jonkinlainen vatsavaiva, jonka takia peruin iltamenonikin. Tänään olo on onneksi ollut parempi, mutta  yläkroppa on todella jumittunut. Olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, ja kun puoliso lähti iltapäivällä ulos tytön kanssa, tein Pilates-sarjan meidän olohuoneessa. 

Maanantaina pääsen onneksi hierojalle, mutta maanantain työpäivä kieltämättä vähän jännittää. Se voi mennä huonosti, mutta on mahdollisuus, että menisi hyvinkin. Pahinta kunnon epävarmuudessa taitaa olla se odottelu, kun ei yhtään tiedä, miten joku tilanne sujuu.

Tai ei, pahinta on, että kropan reistailu ottaa egon päälle. Kun saa maistaa palasia ihan normaalista elämästä kuten työpaikalla olosta, alkaa ymmärrettävästi janota enemmän - että keho kestäisi ihan normaalit työ- ja lounastilanteet. 

Oli miten oli, ensi viikolla on varmasti uusi tilanne ja uudet kujeet. Onneksi näitä viikonloppujakin on - huomenna taidan mennä taas salille, tällä kertaa yläkroppatreeniin.


perjantai 11. syyskuuta 2015

Päivähoidollisia ajatuksia

Rva:lla ja puolisolla oli tiistaina Naakan vanhempainilta. Naakka on päiväkodissa pientenryhmässä, jossa on 12 lasta. Naakan päiväkotielämä on sujunut oikein hyvin, hän on ollut päivähoidossa nyt vuoden ajan.

Vanhempainillassa on mukava käydä. Paikalla oli tällä kertaa vain yksi Naakan ryhmän hoitaja sairaustapausten vuoksi. Hän puhui pienten ryhmän toimista ja tavoitteista todella kauniisti.

Hän kertoi, että suuri osa ajasta pienten kanssa kuluu perushoitoon. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä ruokailun, pukemisten, riisumisten ja pottailujen aikana lapseen ollaan kontaktissa, hän voi välillä istua sylissä, jutellaan ja lapsi saa harjoitella toimimaan itsenäisesti.

Hän sanoi, että lapsen itseluottamus kasvaa, kun lapseen luotetaan. Tuo kaunis lause jäi mieleen ja tukee ajatuksena nyt myös omaa vanhemmuuttamme.

Vanhempainillassa keskusteltiin myös tulevista päivähoitoon kohdistuvista leikkauksista. Kun vanhemmilla on ja tulee varmasti olemaan yhä enemmän työttömyysjaksoja, tulee päivähoitojärjestelyihin muutoksia.

Entä, jos vanhempi jää työttömäksi ja lapsi siirtyy puolipäiväiseksi...kun vanhempi saa uuden työn, saako kokopäiväpaikan automaattisesti vai lentääkö lapsi pihalle tutusta päiväkodista jonnekin, missä sattuu olemaan tilaa, kysyin. Päiväkodin johtaja ei osannut vastata.

Puolipäiväisiä lapsia tulee todennäköisesti nykyistä enemmän. Se tarkoittaa mahdollisesti lasten jakamista aamu- ja iltapäivävuoroihin esim. 8 - 12 ja 12 - 16. Kuka haluaa tuon jälkimmäisen vuoron, jossa kaksi ekaa tuntia nukutaan?

Koska puolipäiväisyys lisääntyy, tulee mahdollisesti myös kiertäviä hoitajia, jotka paikkaavat hoitajien tarvetta vuoroin eri paikoissa - kuulostaa levottomalta.

Salaa mielessäni mietin lausumattomia kysymyksiäni: miten oman työllistymiseni käy, kun työkokeilussa vietettävän ajan tulee olla pidempi kuin tuo puolipäiväinen hoito? Jos saankin työn eikä lähipäiväkodissa ole kokopäiväpaikkaa, mitä teen, kun kroppani ei kestä työpäivän lisäksi pitkää päiväkotimatkaa?

Välillä tuntuu, että yleinen mielipide olisi, että nykyvanhemmat ovat laiskoja. Myös työttömät ovat laiskoja...minun täytyy kyllä olla aivan superlaiska, sillä olen sekä nykyvanhempi, työtön että vammainen, huh (sitä tosin en ole vielä kuullut, että nykyvammaiset olisivat laiskoja, siis entisajan vammaisiin verrattuna)!

Kaiken vyörytyksen ja ilkeiden puheiden keskellä olen kiitollinen seutumme vanhemmista, niistä, joiden kanssa pysähtyä juttelemaan ja jakamaan sitä jaksamista puolin ja toisin. Kauniit, kannustavat sanat - niillä olen jaksanut monia hankaliakin päiviä!

Meitä yhdistää, että olemme siellä ruohonjuuritasolla, josta puhutaan. Löydymme kodeista, pihoilta,leikkikentiltä, työpaikoilta ja aamuisilta kärryajeluilta päiväkotiin. Meitä bongaa myös esimerkiksi kauppareissuilta, terveyskeskuksen päivystyksestä ja lastenkirjaosastoilta.

Olen käsittänyt, että me emme saisi valittaa päivähoidon leikkauksista ja niiden haittavaikutuksista elämäämme, koska joukossamme on niitä, jotka "käyttävät hyväksi" nykysysteemiä, joka on kuulemma liian kallis.

Samalla olen tehnyt henkilökohtaisen päätöksen olla kuuntelematta. Teemme hyvää ja merkityksellista työtä, kukin omalla tavallamme ja olemme aivan mahtavia.

Mukavaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua!


tiistai 8. syyskuuta 2015

Hyvästi, Nasu-marsu (2008 - 2015)


Meidän loppuviikosta tuli surullinen, kun Nasu-marsun vointi torstaina huononi. Aika hyväksi saatu takajalka paheni uudestaan, ja Nasulle tuli nuha. Perjantaina kävimme eläinlääkärillä arvioimassa tilannetta.

Nasu söi vielä, joten antibioottia kera kipulääkityksen päätettiin vielä yrittää. Perjantai-iltana Nasulle maistui vielä tomaatti, ja antibiootti aloitettiin.

Lauantaina kaikki kääntyikin huonompaan suuntaan. Nasu lopetti syömisen ja juomisen kokonaan ja meni puolihorrokseen. Silloin teimme päätöksen lopettaa antibiootin, sillä se tuntui olevan turhaa kiusaamista siinä tilanteessa.

Nasu vietti suuren osan lauantaita joko minun tai puolison sylissä. Välillä hän lepäilli häkissä. Illalla kutsuimme Naakankin silitämään Nasua, sillä arvelimme, että loppu on lähellä. Naakallekin piti antaa mahdollisuus Nasun hyvästelemiseen.

Myöhemmin illalla otimme vielä muutaman kuvan. Menimme nukkumaan puolen yön aikoihin ja laitoimme Nasun häkkiin. Matilda siirtyi nukkumaan Nasun viereen, aivan kylki kylkeen.

Yön aikana Nasu oli nukkunut pois seitsemän vuoden ja viiden kuukauden korkeassa iässä.

Sunnuntaina ajoimme mökille ja hautasimme Nasun Nipsu-marsun viereen.

Meillä on nyt Nasua kova ikävä, mutta suru on alkanut hiljalleen vaihtua onnellisuudeksi siitä, että Nasu oli luonamme näinkin pitkän ajan. Melkein seitsemän ja puoli vuotta on iso ikä marsulle, ja Nasu eli täyttä marsunelämää paria viimeistä päivää lukuun ottamatta.

Vanhana Nasu oli rauhallinen, sylissä viihtyvä tyyppi, mutta nuorena hän oli aikamoinen menijä. Hän tykkäsi kiipeillä ja hyppäsi hassuihin paikkoihin kuten kenkähyllyyn, jossa hän kävi tekemässä pissan puolisoni kenkään.

Nyt me käytämme aikaa Matildan tarkkailuun. Vaikka marsut ovat laumaeläimiä, Matilda ei enää välttämättä saa enää kaveria. Matildakin on jo yli 6-vuotias, ja koska aiomme jossakin vaiheessa pitää vähän taukoa marsuista, emme nyt aio uutta marsua ottaa.

Toistaiseksi Matilda vaikuttaa omalta, touhukkaalta itseltään, mikä on todella hyvä asia. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...