keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden kynnyksellä

Kyllä siellä ulkona jo kovasti paukahtelee...se enteilee hyvin suurella varmuudella vuoden vaihtumista, joka tapahtuu vähän yli tunnin kuluttua. Niskaset juhlivat uutta vuotta oikein hiljaisesti kotosalla. Äsken pelattiin hra:n kanssa erä Trivial Pursuitia - hra voitti (rva pääsi melkein tasoihin).

Tämä vuosi on ollut Niskasilla kokonaisuudessaan hyvä. Haasteitakin on tullut vastaan, erityisesti omien ja läheisten sairauksien sekä ikävien tapahtumien muodossa. Rva, hra, Naakka, Nasu, Matilda ja kalat sekä ravut ovat voivat nyt vuoden lopussa hyvin, olemme siitä kiitollisia.

Ensi vuodesta voi sanoa, että jatkamme samaan malliin. Rva tekee työtä ja kuntoutuu (ja yrittää elää sovinnossa niskavamman kroonistuneiden oireiden kanssa), hra siirtyy viisipäiväiseen työviikkoon ja Naakan kanssa peuhaamme molemmat oikein paljon!

Viime sairauksiin liittyen, muut ovat jo terveinä, mutta rva:n yskä ei ota laantuakseen. Joulun luultavasti aloittamaan astmaattisen yskän taltuttamiseen tarkoitetun tablettikuurin, viimeksi söin sellaisen yli kolme vuotta sitten.

Sen rva voi ensi vuodesta sanoa, että kokeilemme Naakan kanssa matkustamista vähän pidemmälle. Naakka on käynyt vasta Suomessa, tosin eihän yksivuotiaalla rva:n mielestä ole kiirettäkään. Kuitenkin, Niskaset haluavat käydä jossakin ja katsoa, ottaisiko se perhelomailu jo onnistuakseen.

Kuluneen vuoden aikana Niskaset ovat kotiutuneet uudelle asuinalueelle, johon on ollut helppo juurtua. Hra:lle alue ei ole uusi, hän on asunut täällä lapsuutensa ajan. Rva ei ole ennen asunut täällä, mutta ympäristö alkoi heti tuntua kodilta.

Monia tuttuja, ystäviäkin, on täältä löytynyt Naakan "kuvioiden", erityisesti vauva- ja taaperokerhojen sekä leikkikentän kautta. Melkein joka kerta kun menemme ulos, joku tuttu tulee vastaan. Olemme kyllä itsekin yrittäneet olla aktiivisia :)

Tammikuussa  rva jatkaa toivon mukaan työkokeiluaan vielä kahdella kuukaudella. Aloitus venyy todennäköisesti tammikuun loppupuolelle, sillä rva ei ole vielä kirjoittanut työsopimusta kokeilun viimeiselle jaksolle. Toivon mukaan sopimus kirjoitetaan loppiaisen jälkeen.

Kuntoilu jatkuu. Rva oli salilla viimeksi eilen, silloin oli vuorossa tosi raskaan tuntuinen reidet-vatsa-pakarat-jumppa videotykistä. Rva sai hikoilla rauhassa, tosin n. jumpan puolivälissä joku setä tuli hakemaan jumppapalloa.

Hieronta kerran kuussa ja fyssari kerran kuussa jatkuvat ensi vuonna vanhaan tapaan.

Tammikuussa Niskasten olisi myös aika lähteä pienelle ulkomaanmatkalle toiseen pohjoismaahan ystäväperheen luokse, mutta saa nähdä, venyykö lähtö helmikuun puolelle - toivottavasti nyt kuitenkin pääsemme matkalle!

Rva toivottaa lukijoille oikein hyvää uutta vuotta!



maanantai 29. joulukuuta 2014

Alusta!

Rva kävi eilen kuntosalilla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan (kävin kerran ennen norovirusta, sitä ennen joskus marraskuun alussa). Hotelli, jonka alakerrassa sali sijaitsee, on nyt suljettu. Salille on hiipparoitava sivuovesta ovikoodin kanssa - rva onnistui tehtävässä!

Siihen ne onnistumiset loppuivatkin (jos itse salille menoa ei lasketa onnistumiseksi). Rva jaksoi yskän säestyksellä polkea kuntopyörää tasan kuusi minuuttia, viereisessä laitteessa polkeva varmasti kärsi...

Rva piti itselleen sellaisen treenin, että kävi läpi kaikki laitteet, joita on aikaisemmin käyttänyt. Painot piti laskea alkutasolle joka ikisessä! Ennen puoliväliä rva oli jo niin poikki, että olisi voinut käydä salin lattialle nukkumaan. Se olisi ehkä onnistunutkin, porukkaa ei ollut kuin muutama rva:n lisäksi.

Harmittaa kyllä tuo treenaamattomuus, se on näkynyt niska- ja selkäkivun sekä huimauksen lisäksi muun muassa yleisenä velttoutena ja väsymyksenä. Eihän sille mitään voi, että on kipeänä, mutta toivottavasti terveitä aikoja kertyy nyt vähän enemmän kuin viime aikoina.

Sellainen mukava juttu, että ajattelevainen sisareni hankki minulle joululahjakso Aaronin pianokoulu 2 - teoksen. Soittoharrastukseni on ollut useita vuosia melkein kokonaan jäissä, niskavamman ja Naakka-riiviön takia lähinnä. Meillä ei kyllä ole kotona instrumenttiakaan.

Kyseinen soittokirja on toinen osa ikiaikaista Aaronin pianokoulu -sarjaa. Vaikka olemme sisareni kanssa molemmat soittaneet pianoa, tuota teosta meiltä ei ole koskaan löytynyt kotoa. Olemme kyllä soittaneet yksittäisiä kappaleita siitä.

Minulla olisi kyllä mahdollisuus soittaa - kahdella tavalla. Sisareni syntikka on vanhempiemme luona käyttämättömänä. Huono puoli on, että mistä löydän sille paikan (laite on kyllä koottava, mutta en tiedä, tuleeko soitettua, jos pitää aina koota ja purkaa).

Toinen mahdollisuus olisi talomme kerhohuoneen piano. Kerhohuoneen avaimet ovat kuitenkin yhdellä henkilöllä, jonka kanssa pitäisi sopia huoneen käytöstä. Tämä henkilö asuu toisella puolella taloa (meillä on aika iso talo), häneen emme usein törmää, joten pitäisi olla yhteystiedot...

Niska ei tykkää pitkäaikaisesta soittamisesta eikä varsinkaan, jos pitää soittaa seisaaltaan. 15 - 20 minuuttia kerrallaan voisi olla hyvä aika. Rva ajatteli ottaa soittamisen vuoden 2015 "projektikseen", mutta katsotaan, miten tässä käy!



Tänään olisi mukava lähteä vähän käymään alennusmyynneissä! Rva:lla on oikeastaan yksi erityinen kohde, johon lahjarahojansa (kiitos, kiitos vanhemmille) käyttää - selätin! Sehän on se laite, jonka päällä seistään ja käännellään kroppaa puolelta toiselle.

Selättimellä rva ajatteli avata rintarankaansa, joka on nyt käytännössä kokonaan jumissa. Rva näki selättimen sukulaisvierailulla vuosi sitten, ja on siitä saakka himoinnut kyseistä laitetta. Josko prisma myisi minulle sellaisen, katsotaan!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Niskaset kotiutuivat joulunvietosta

Niskaset kotiutuivat muutama tunti sitten joulunvietosta lähisuvun luota. Täytyy sanoa, että olipa mukava nähdä kaikkia, usein suku on kuitenkin hajallaan eri paikkakunnilla, vaikka kukaan ei asu kovin kaukana toisistaan.

Naakka nautti mummista, papasta, isomummista, sisareni perheestä sekä toisestakin kummitädistään ja erityisesti hänen koirastaan (sekä koko hänen perheestään). Pukki toi Naakalle aika paljon lahjoja, joilla pelaillessa joulunaika meni mukavasti.

Miinuspuoli oli, että rva rupesi jälleen yskimään. Molemmat yöt poissa kotoa menivät yskiessä, joten väsymys alkoi painaa päälle ainakin tänään. Rva aloittaa huomenna antibioottikuurin, toisen lajissaan. Edellinen paransi aika hyvin, mutta yskä palasi vatsataudin aikana.

Eilen rva kävi Naakan kanssa pulkkailemassa. Pakkasta oli neljätoista astetta, mikä kieltämättä jo tuntui. Rva oli fiksuna unohtanut ulkohousut kotiin, onneksi äitini lainasi omiaan. Naakka tykkää istua pulkassa ja kiersimmekin kokonaisen korttelin.

Sen jälkeen yritimme peuhata vähän lumihangessa, mutta Naakka ei ihan lämmennyt idealle. Sen sijaan rva sai lunta kaula-aukosta sisään. Naakka on vielä niin pieni, ettei oikein pääse etenemään hangessa, siksi hän ei siitä varmaan niin kamalasti tykännyt. Onneksi pulkassa oli kivaa!

Puolen tunnin huhkimisen jälkeen rva oli aivan poikki...tytön nostelu hankiolosuhteissa ja pulkan vetäminen saivat rva:n aivan hengästyksiin! Sitä se puolentoista kuukauden paikallaan olo teettää. Ylihuomenna rva lupasi jatkaa salilla, huomenna meillä on muuta ohjelmaa eli erään pikkuserkkuni valmistujaisjuhlat.

Niskasten joulunaika on sujunut hyvin. Yksi vähän kurja tilanne todettiin jouluaattona, kun puoliso huomasi marsujen häkkiä siivotessa, että Matildalta tulee pissan mukana verta. Huolestuimme tietysti, sillä sellainen voi marsujen kohdalla tarkoittaa mitä tahansa.

Ihmeen kaupalla saimme eläinlääkärimme (sen, joka on hoitanut Nasuakin alusta asti) langanpäähän. Hän päätti, että lähdemme liikkeelle tulehduksesta, johon hän määräsi antibioottikuurin. Ongelmana oli, että kuka antaisi antibiootin, kun me olemme poissa.

Marsujen siirtäminen maaseudulle on operaatio sinänsä (ainakin jouluaattona), joten olimme hyvin helpottuneita kuullessamme, että Naakan isoisä voi antaa lääkkeen, kun olemme poissa. Hän ei ollut huomannut Matildassa enää mitään kummallista,

Eipä huomennut myöskään rva, kun palasi tänään kotiin. Verijälkiä ei löytynyt mistään, antibioottikuuri jatkuu vielä muutamia päiviä. Pieni huoli kalvoi taustalla koko jouluajan, mutta onneksi Matilda näyttää saavan pitää terveytensä ja Nasu tyttöystävänsä.


maanantai 22. joulukuuta 2014

"Vähän sinnepäin" -joulu ja lemmikkien kuulumisia

Niskasten joulu (siis tämä kotona vietettävä osuus) näyttää kyllä menevän siten, että sitä voi kuvata osuvasti lausahduksella "vähän sinnepäin". Onneksi sentään useimmiten on hauskaa!

Ensimmäistä kertaa haimme tänä jouluna meille ihan oikean kuusen, siis ison sellaisen (viime vuonna haimme pikkukuusen ja viritimme sen marsujen häkkiin).

Kuusimetsällä kävimme läheisellä aukiolla, ajattelimme, että Naakan mielestä on jännää, kun paikalle on yhtäkkiä kasvanut pieni kuusimetsä. No, Naakan mielestä kuusimetsä oli pelottava ja kuusikauppias, puhelias setä, vielä pelottavampi.

Me valitsimme kotoisan, sekametsästä kaadetun kuusen, emme sitä viljeltyä. Naakka kohtasi vielä yhden kauhunhetken, kun kuusimies ravisteli kuusen irti alustastaan.

Kotona valojen virittely kuuseen oli melkein ylivoimaista, siinä tarvittiin Naakan isoisän apua. Koristeita meillä ei ole toistaiseksi paljon, mutta eiköhän niitä vuosien mittaan tule lisää. Kuusta emme ole saaneet seisomaan suorassa, sojottakoon sitten minne haluaa!

Naakka osallistui koristeluun oikein mielellään. Annoin hänen puuhastella, kunnes katsoin, että mikä siellä yhdellä oksalla killuu...no, siellähän roikkui enkelin pää! Irronnut alaosa löytyi koristelaatikosta. Rva sai hysteerisen naurukohtauksen (ja yskäkohtauksen sen jälkeen), Naakkaa rva kuitenkin kehui, mistä 1,5-vuotias voisi tietää, että siihen yhteen palloon kuuluu vartalo!

Rva:n tämänhetkinen kunto-ongelma on jumittuneen niskan lisäksi jumissa oleva lonkka. Lonkan nivelsiteet ovat ilmeisesti löysät, ja vuosien varrella koko jalka on alkanut pyrkiä virheasentoon ja alaselkä siinä mukana. Nyt rva yrittää suoristaa asentoaan ja liikutella jalkaa jumituksen suuntaan (ulospäin, jalka kääntyy sisäänpäin).

Eilen pulkkamäessä (tänne satoi eilen ensimmäistä kertaa pulkkailuun riittävä määrä lunta) rva onnistui tapansa mukaan liukastumaan, onneksi niska ei tärähtänyt pahasti. Sen verran kuitenkin tuntui, että rva osasi olla vähän varovaisempi loppuajan.

Naakka rakastui pulkkailuun heti! Se hymy, minkä pulkalla laskeminen sai aikaan, ulottui koko naamaan! No, pulkkamäki sijaitsee kolmensadan metrin päässä meiltä, joten sitä aktiviteettia ei ole kovin vaikea järjestää, mikäli talvea riittää.

Voi että, kun osaisin kuvata meidän akvaariota! Näyttää siltä, että leväongelmat alkavat viimeinkin helpottaa...Meillä on edessämme akvaarion kanssa iso projekti, tankkia täytyy siirtää kauemmaksi seinästä. Emmehän me vuosi sitten muuton yhteydessä tajunneet, että kaavailemamme ulkosuodattimen putket tarvitsevat tilaa seinän ja akvaarion välissä...

Syksyn mittaan kalakato akvaariossamme näyttää helpottaneen. Kalakuolemat aiheutti todennäköisesti kuuma kesä ja erilaiset taudinaiheuttajat lämmenneessä vedessä. Se taitaa olla ongelma, jolle on vaikea tehdä yhtään mitään.

Nasu ja Matilda ovat onneksi pysyneet terveinä ja näyttävät nauttivan olostaan. Heidän herkkuaan on muuten lantturaaste, jota he söisivät vaikka kuinka paljon. Matildahan on päättänyt, että hänellekin pitää raastaa, kun kerran Nasukin saa. Onneksi Matildan, 5 vuotta, hampaat näyttävät ensiluokkaisilta.

Nasun hampaista ei voi kyllä sanoa samaa...ne pitäisi taas lyhentää. Samoin meillä on tehtävälistalla molempien otuksien kynsien leikkaus. En ole vielä keksinyt, miten marsut saisi lemmikkiolosuhteissa kuluttamaan kynsiään. Koko häkin pohjan pitäisi varmaankin olla jonkinlaista raaputusalustaa...





lauantai 20. joulukuuta 2014

Toipumista

Eiköhän siinä sitten käynyt kuten ennustettu oli: kun Naakka oli "aloittanut" oman oksennustautinsa torstai-iltana, alkoi puoliso oksentaa lauantai-iltana. Rva sinnitteli vielä aamuyöhön. Meille tulikin sitkeä tauti, ilmeisesti norovirus.

Joka tapauksessa, viime sunnuntai kului siten, että rva makasi sängyssä eikä meinannut jaksaa vessaan lähteä. Puoliso oli myös taudissa, mutta ehkä vähän lievemmässä. Olimme molemmat siinä kunnossa, että matkalla huoneesta toiseen piti välillä kyykistyä, kun heikotti niin kamalasti.

Naakka taisi luulla, että kyseessä on jokin leikki. Hänen mielestään oli ihan luonnollista, että sekä isi että äiti retkottivat milloin minkäkin huoneen lattialla ja Naakka sai kiipeillä päällämme (ei ihan vatsan päällä, mutta muuten). Sunnuntai-iltana rva:lle nousi vielä kuume.

Maanantaina toivuimme koko perhe kotona, Naakka alkoi onneksi olla jo kunnossa. Tiistaina puoliso lähti töihin ja Naakka päiväkotiin. Rva:lle tuli niin heikko olo, että puoliso palasi kotiin kahdeksi (hän myönsi, että oli itsekin ehkä liian aikaisin töissä), jotta Naakka saatiin päiväkodista.

Keskiviikkona rva tokeni niin, että onnistui saamaan Naakan päiväkotiin ja sieltä takaisin ihan omin voimin. Ehkä torstaina rva alkoi tuntea itsensä terveeksi. Nyt lauantaina olemme koko perhe taas ihan hyvässä kunnossa.

Kuulimmekin, että päiväkodissa, jossa tauti on myllännyt, se on poikkeuksellisen vahvana saavuttanut myös henkilökuntaan kuuluvia. Uusia tautitapauksia tuli ainakin vielä toissapäivänä, jolloin Naakka oli viimeksi tarhassa.

Jos rva:lta kysytään, mitä kuuluu, vastaa rva, että paremminkin olisi voinut sujua. Rva tarkoittaa tällä nimenomaan sairauskierrettä, kyllä meille muuten ihan hyvää kuuluu. Kierre alkoi siitä, kun Naakalle tuli nuhakuume marraskuun toisen viikon alussa.

Rva on käynyt läpi nuhakuumeen, siitä seuranneen infektioastman, poskiontelontulehduksen ja noroviruksen! Siinä välissä olemme hoitaneet Naakan kaksi nuhaa ja tämän viimeisimmän taudin. Niskaset toivoisivat nyt, että edes vähän aikaa sujuisi sairastamatta.

Itse niskan hoito on ollut jo pitkään ihan retuperällä. Nyt joulun aikoihin rva pääsee toivoakseen paneutumaan siihen. On mukava ajatus mennä salille kuntoilemaan, kyllä se sitten taas siitä, kun pääsee aloittamaan. Ennen oksennustautia ja yskän jälkeen rva ehti käydä salilla kerran, joogatunnilla.

Oksentamiseen niska reagoi huonosti, kuten arvata saattaa. Torstaina olo oli niin hutera, että rva:n piti poistua leikkikentältä hyvin nopeasti saapumisen jälkeen. Ortonin fyssarikäynti puolitoista viikkoa sitten meni vähän hukkaan, kun sen jälkeen pitäisi myös kuntoilla aktiivisesti eli ylläpitää siellä aikaansaatua vetreyttä.

Niskasilla ei myöskään sattuneesta syystä näytä Naakan joulukalenteria lukuun ottamatta yhtään jouluiselta. Tänään ei-jouluihmisemme hra ilmoitti pontevasti, että iltapäivällä haetaan meille tuosta lähitorilta kuusi! Rva:lla ei ole mitään sitä vastaan.


PS: Iso kiitos sille, joka viime sunnuntaina asioi ruokakaupassa puolestamme

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kiire, oksennustauti ja vähän ensi vuottakin

Kyllä se tästä...eilen rva kävi illalla psykoterapiassa ja tapasi vielä kaupungilla erästä ystäväänsä. Näitä ennen onnistui muuten pienimuotoinen joululahjaostoksilla käynti. Onneksi sekin asia vähän eteni, vaikka ei meillä tänä vuonna niin massiivisia jouluvalmisteluja ole!

Illalla, kun rva oli käymässä iltatoimiin, heräsi Naakka ja alkoi oksentaa. Ihan kunnolla, ei mitään pieniä pulautuksia. Ei siinä muuta kuin lapsi suihkuun, vuodevaatteet vaihtoon ja lapsi takaisin nukkumaan.

Taudiksihan se osoittautui. Meno jatkui aamuyöhön asti, sen jälkeen rva nukahti ja puoliso oli käynyt Naakan luona vielä pari kertaa. Nyt tyttö nukkuu, luultavasti hän onkin tällaisen yön jälkeen aika väsynyt. Ehkä taudista ei tule pitkää, sen näyttää tämä aamu.

Rva:n tauti alkaa onneksi olla jo ohi, päästiin sentään siitä!

Eilen salilta soitettiin. Soitto ei koskenut sitä, ettei rva:ta ole näkynyt paikalla kuukauteen (ei kuulustelua, huh!). Rva oli joskus muinoin vastannut salilla johonkin kyselyyn ja sai sen ansiosta veloituksettoman kuntotestauksen.

Pakko myöntää, että rva:n eka lause puheluun oli "en ole kiinnostunut sellaisesta"...kai se johtui väsymyksestä ja housunlahkeessani tuolla hetkellä roikkuvasta Naakasta. Mainospuhelu sillä hetkellä olisi ollut liikaa (enkä toden totta muistanut kyselyä).

Keskustelun tulos on, että rva painelee sunnuntai-aamupäivästä kuntotestaukseen, josta saa varmaankin surkeat pisteet. Ei siinä mitään, josko vielä saisi neuvoja, miten huonosti meneviä osa-alueita voisi parantaa.

Rva kävi maanantaina fyssarilla. Siellä todettiin samankaltaisia juttuja kuin aiemminkin. Fyssari käsitteli selkää ja niskaa koko tunnin, ja sai kyllä monta paikkaa aukeamaan. Töissä oli taas vähän aikaa helpompaa, mutta kyllä se kroppa taas on jumissa.

Fyssarin kanssa sovittiin, että seuraavalla kerralla, tammikuun puolella mennään taas yhdessä Ortonin salille ja katsotaan liikkeitä, joita rva tekee ja mietitään vähän uusia. Nyt, kuukauden salitauon jälkeen rva ei varmaankaan olisi muistanut vanhojakaan liikkeitä!

Töissä jatkan luultavasti vielä kahden kuukauden ajan. Syksy töissä on ollut todella antoisa ja rva on oppinut paljon uutta. Samalla niskan jaksaminsen ja työn yhteensovittaminen on ollut välillä raskasta.

Kuitenkin, työssä olo on ollut psyykkisesti tosi hyvä juttu. Lisäksi se on vähentänyt rva:n huolta työkokemuksen puutteesta. Tänä syksynä sitä kokemusta on tullut taas todella paljon. Katsotaan, miten se työllistyminen tulevaisuudessa sujuu - on kivaa, että silläkin saralla on joitakin tulevaisuudensuunnitelmia!

Niin, ja kivaa että tulee joulutauko - se tulee kyllä todella tarpeeseen!


maanantai 8. joulukuuta 2014

Uimaretki

Nämä ovat jo toivon mukaan niitä talven pimeitä päiviä - kun kävelin aamulla töihin metsän kautta, olisi taskulamppu ollut tarpeen, vaikka kello oli jo yli yhdeksän...

Töihin olikin hauskaa mennä pitkästä aikaa, koko viime viikkohan meni rva:lla sairastaessa. Oikeastaan vasta lauantaina alkoi tuntua siltä, että tämä tauti alkaa mennä ohi. Vieläkin yskittää ja poskiontelot ovat kipeät, mutta jo paljon vähemmän.

Nyt alkaa jo huomata niskankin, se on ihan hirveän jäykässä kunnossa. Tänään on särkenyt ja huimannut, onneksi rva:la sattuu olemaan huomenna fyssari, heti aamusta kahdeksalta. Hieman jännittää, kuinka töissä sujuu fyssarin jälkeen, toivottavasti hyvin.

En ole oikeastaan voinut harrastaa mitään liikuntaa yli kolmeen viikkoon ja sen kyllä huomaa. Eilen illalla pyörittelin vähän hartioitani alkajaisiksi, huomisen fyssarin jälkeen ajattelin jo mennä salille tekemään jotakin rauhallista jonakin päivänä tällä viikolla.

Eilen meitä ilahduttivat Naakan mimmi (kyllä me yritimme "mummia", Naakka päätti toisin) ja pappa. He tulivat meille päiväkylään ja viipyivätkin kiitettävän pitkään. Naakka sai heiltä tuliaisina muun muassa matkalaukun, josta paljastuikin emalinen lasten astiasto.

Naakka oli heti leikissä mukana, ja myös tänään meillä on juotu "kahvia" pienistä kupeista Naakan kaatamana. Aika monen kirjan ja leikin jälkeen mimmi ja pappa lähtivät takaisin kotimatkalle toivottavasti tyytyväisinä ja varmasti väsyneinä.

Tänään puoliso ilmoitti töistä palattuaan, että voisimme lähteä uimaan. Rva vähän epäröi, me emme oikeasti ole olleet Naakan kanssa vielä ollenkaan uimahallissa. Rva lupasi lähteä, mikäli puoliso ottaa Naakan miesten puolelle, Hiukan huimaavan olon ja kipujen kanssa en uskaltanut ottaa vastuuta Naakasta pukuhuoneessa kanssani.

Itse selvisin melko hyvin, vaikka kyllä se ihmisvilske ja meteli vieläkin häiritsee tasapainoa. Mikähän siinä on, ettei kiintopisteitä ole edelleenkään helppo hakea. No, kun niskan kannatteleminenkin on vaikeaa, ei selitystä tarvitse hakea kovin kaukaa.

Naakka oli uimahallista riemuissaan. Aluksi hän tosin oli hyvin vakava, uimahallihan on iso ja meluinen ja aivan varmasti outo ympäristö. Polvet tutisivat, kun menimme kokeilemaan matalinta lastenallasta. Naakkaa ihmetyttivät myös uima-altaiden heijastukset hallin ikkunoissa "tettä, hän totesi." Niinpä niin, vettähän siellä oli!

Sitten tyttö keksi, että vettähän voi roiskuttaa. Pienestä liukumäestä voi myös laskea, tosin vain isin tai äidin kanssa (hahaa, rva pääsi myös liukumäkeen, edes pieneen). Kävimme syvässä altaassa ja liu`utimme Naakkaa vettä pitkin kuin hän olisi uinut - ei pelottanut yhtään, paitsi äitiä ja isiä vähän!

Lopuksi menimme vielä liukumäkeen, josta Naakka ei olisikaan lähtenyt muualle. Ihan kiltisti hän kuitenkin lähti puolison kanssa suihkutiloihin. Niskaset selvisivät ensimmäisestä uimahalliretkestä kunnialla, paljolti siksi, että puoliso hoiti Naakan. Huimaus tekee sen verran epävarmaksi, että rva lähtee toistaiseksi mielellään Naakan kanssa uimaan jonkun "avustajan" kera.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Voihan infektio sentään!

Sunnuntaina rva perheineen oli kutsuttu sukulaiselle, jonka luona Utu-koira asuu. Vierailun teemana oli varmaankin pikkujoulu. Naakkakin oli vierailusta riemuissaan - siellä oli Utu-koira, jota Naakka ei ollut nähnyt pitkään aikaan.

Utu ottikin meidät vastaan innolla ja häntä heiluen. Naakan silmät kirkastuivat, kun hän näki Utun. Naakka kutsui ensin Utua nimellä "Nee" (meillä on ollut kylässä ja hoidossa Neo-saluki, joten Naakka ilmeisesti arveli, että tämänkin koiran nimi oli Neo.

Naakka ja Utu keksivät yhdessä hauskaa tekemistä, kuten tuolin taakse ryömimisen ja tuolin kiertämisen peräkkäin. Lisäksi suosiossa olivat Utun pallot, joita Naakka tietysti oletti kaikkien vieraidenkin haluavan heitellä hänen kanssaan.

Kutsujen emäntä oli valmistanut ihania pateita, kalaakin oli ja sienisalaattia sekä erilaisia jouluoluita. Rva söikin oikein sydämensä kyllyydestä, jälkiruuaksi oli vielä kakkuakin ja joulutorttuja. Kiitoksia maittavasta tarjoilusta, E., olit nähnyt paljon vaivaa!


Sunnuntai-iltana koittikin sitten takaisku: rva alkoi yskiä enemmän kuin pariin päivään, nenä alkoi mennä tukkoon ja kurkku oli kipeänä. Rva:lta meinasi päästä itku, uusi flunssa vanhan taudin päälle tuntui jo epäreilulta.

Minkäs sille mahtoi...aamulla rva vei Naakan päiväkotiin ja hilasi itsensä jälleen terveysasemalle, varsin huonovointisena. Nyt todettiin, että astmalääkkeillä tauti ei mene ohitse, rva sai reseptit antibioottiin ja kortisoniin. Kuumekin nousi maanantai-iltana.

Ilmeisesti antibiootti aiheutti niin huonon olon, että rva alkoi oksentaa, jota jatkui myös tiistaina. Tiistai-aamuna rva:lla oli sopivasti korvien huuhtelu. Aamu alkoi samalla tavalla kuin edellinenkin. Huuhtelu aiheuttikin sitten huimauksen (tasapainoelimeen kohdistettu paine).

Sen jälkeen rva olikin jo niin kanttuvei, että sai onneksi Naakan ukin hakemaan Naakan päivähoidosta. Rva pysytteli koko tiistaipäivän sisällä ja sängyssä, illalla rva alkoi auttaa Naakan hoidossa puolisoa, joka valmisti meille lohikastiketta ja perunoita (uunikastike tuli valmispussista, oikein kätevää).

Eilen, alkuillasta, Naakka alkoi itkeä. Itku yltyi hysteeriseksi ja totesimme, että Naakkahan on tulossa kipeäksi. Naakka itkeskeli sylissäni käytännössä koko tiistai-illan, Pikku kakkosta lukuun ottamatta. Kahdeksan jälkeen Naakka meni nukkumaan, kuumetta oli silloin n. 38,5).

Naakka heräili alkuyöstä, joskus kahden aikoihin annoimme hänelle lisää särkylääkettä. Sen jälkeen kävin vielä antamassa Naakalle yhden tutin lisäksi kaksi, yhden kumpaankin käteen. Niiden ja lääkkeen kanssa Naakka erehtyi viimein nukkumaan ja nukkuikin melkein puoli kymmeneen.

Aamupäivän olimme Naakan kanssa kotona, aika rauhassa ja hissukseen. Naakalle koitti riemun päivä, kun annoin hänen ensimmäistä kertaa tyhjentää kanssani tiskikonetta (otin terävät jutut pois). Hän toi minulle rehvakkaasti yhden astian kerrallaan ja sanoi "tito" (kiitos). Minäpä kiitin häntä ja nostin astian paikoilleen kaappiin tai laatikkoon.

Puolen päivän jälkeen tänne saapui ukki. Kun Naakka herää, hän syö välipalaa ja lähtee ukin kanssa lenkille. Silloin rva saa taas pienen lepohetken. Nyt niitä tarvitaan, sillä jo neljättä viikkoa kestäneen taudin kanssa ei parane leikkiä. Huomenna meillä on 1,5-vuotisneuvola. Katsotaan, mitä siellä sanotaan.

PS. Chattasin eilen erään vertaistukeni kanssa, kuinka kaikesta pärskimisestä huolimatta on ihanaa sairastaa ihan vanhaa tuttua flunssaa jälkitauteineen - toista se on vammaan liittyvien oireiden kanssa ;)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Opiskeluja muistellen

Rva sai toiveen, että olisi suotavaa laatia kirjoitus omasta opiskeluajastaan. Se olikin pitkähkö aika, rva oli kokonaista yhdeksän vuotta kirjoilla oppilaitoksessaan. Opinnot alkoivat vuonna 2001 ja päättyivät 2010.

Keksin hakea alalleni, kun pidin lukion jälkeen välivuotta. En oikeastaan tiennyt alastani käytännössä, selailin vain hakuopasta ja päätin hakea. Luin kevään ja pääsykoe oli alkukesästä. Koe tuntui vaikealta, sitäkin pelottavampaa oli tulla yksin Helsinkiin ja etsiä paikka, jossa koe pidettiin.

Opiskelupaikasta kerrottiin heinäkuussa 2001. Sitten alkoi opiskelija-asunnon metsästys. Sekin tuntui jännittävältä ja stressaavalta, en 19-vuotiaana ollut vielä kovin itsenäinen (ei välttämättä moni muukaan). Asuntotilanne oli silloin huono, niin kai on nytkin.

Rva:lla kävi hyvä tuuri erään peruutuksen takia, pikkuinen asuntolahuone (omalla vessalla ja keittotasolla) löytyi kävelymatkan päässä opiskelupaikasta. Olin muistaakseni helpottunut, kun ei tarvinnut heti opetella käyttämään julkisia.

Jotenkin opin suhaamaan asuntolan ja opiskelupaikan välillä. Viikonloppuisin olin useimmiten vanhempieni ja siskoni luona. Muistan, että ensimmäisen vuoden aikana valittu oppiaine ei oikein iskenytkään, ja niin karkasin sivuaineopintoihin useaksi vuodeksi.

Olin vähän ujo, ja ensimmäisen vuoden aikana tutustuin vain joihinkin, en suoraan sanottuna kovin moneen. Ainejärjestön ja osakunnan tapahtumatkin kuulostivat liian hurjilta. Ensimmäisen vuoden loppupuolella tein kuitenkin ihan rohkean vedon - lähdin Norjaan kesätöihin tomaattiviljelmille.

Siitä lähti liikkeelle opiskeluaikojen matkailuinnostukseni (jälkeenpäin olen oikein iloinen siitä, että tuli oltua niin paljon liikkeellä silloin, ennen whiplashia).

Olikohan se jo seuraavana vuonna vai sitä seuraavana, kun seisoimme kahden opiskelukaverin kanssa aamuvarhaisella kurssi-ilmoittautumista (oi kyllä, siihen aikaan ilmoittautuminen tapahtui nimilistan ja jonoon järjestäytymisen avulla, ei bittiavaruudessa).

Seisoskelu ja odottelu johti hienoon interrail-matkaan juurikin näiden kahden ihmisen kanssa, voi että se viisi viikkoa oli hienoa aikaa! Taisi kyllä olla ihan mukava palata kotiinkin reissaamisen jälkeen. Näistä kahdesta tuli oikein hyviä ystäviäni, olen heistä kiitollinen edelleen!

Takaisin opiskeluun...rva:n yläselkä oli oikein hyvässä kunnossa, mutta alaselän kanssa oli ongelmia. Se ei oikein meinannut kestää jatkuvaa luennoilla istumista. Sitä mukaa kun alaselkä huononi, löysin onneksi opiskelumotivaationi ja lempikohdat pääaineessani.

Tsemppasin opintojen loppua kohden, halusin siinä vaiheessa tutkijaksi. En tiedä, hävisinkö jotakin, mutta joka tapauksessa niskavamma nosti tien pystyyn tämän haaveen kohdalla. Sitten löytyi ammattisuuntaus, joka kiinnosti myös, ehkä enemmänkin.

Opiskeluvuodet...eivät ne pelkkää juhlaa olleet. Oli uniongelmia, jo mainitsemiani selkäkipuja ja lisäksi mielenterveyskin reistaili välillä. Oli myös dramaattisia tilanteita ihmissuhteissa, huoli tulevaisuuden työtilanteesta ja kaikenlaista muuta.

Niska retkahti helmikuussa 2009, olin silloin opintojeni graduvaiheessa. Onneksi kaikki kurssit lukuun ottamatta yhtä tenttiä oli suoritettu. Gradua valmistelin sängyssä maaten, se oli kyllä aika hirveää aikaa. Paperit sain käteeni marraskuussa 2010.

Haluaisiko rva vielä opiskella? Kyllä vain, rva on aina tykännyt opiskella. Kokonaisen uuden tutkinnon suorittaminen juuri nyt olisi kyllä utopistista, mutta ei ehkä mahdotonta joskus tulevaisuudessa. Sen sijaan pienemmät opintokokonaisuudet voisivat mennä esim. verkkokurssina, jos olisi aikaa.

Kun taaksepäin katsoo, voi vain todeta, että opiskelu on rankkaa työtä. Nykyisin pitää ehkä hallita enemmänkin kuin rva:n aikana, ainakin tietoteknisellä puolella. Kun rva lopetteli opintojansa, olivat kannettavat tietokoneet luentosalissa ihmetys. Tableteista ei varmaan ollut kukaan kuullutkaan..

perjantai 28. marraskuuta 2014

Yskän taltuttamisesta ja työkokeilusta

Rva yrittää edelleen selviytyä yskästä. Tällä viikolla olin jo töissä, siellä menee ihan hyvin. Työmatkat vain ottavat koville, kun yskä alkaa heti, jos vähän hengästyy. Niskakaan ei oikein tykkää yskimisestä ja on siis kipeänä.

Olen viime päivinä miettinyt kuntoilua - siis nimenomaan salilla käyntiä ongelma-alueideni kannalta. Nyt, kun edellisestä käynnistä on jo kolme viikkoa, on helppo todeta, mitä kuntoilulla rva on pystynyt kuntoilulla parantamaan.

Kun rva ei ole kuntoillut, ovat oikean käden puutumis- ja särkyongelmat pahentuneet pitkästä aikaa. Rva on siis pystynyt vaikutamaan ainakin oikean käden ongelmiin salikäynneillään, mikä on iso edistysaskel.

Tarve päästä kuntoilemaan on jo niin suuri, että rva taitaa käydä salilla tekemässä jotakin kevyttä ja ei-hengästyttävää nyt viikonlopun aikana. Muuten kaikkea ylimääräistä puhumista ja liikkumista täytyy varoa, rva ei vielä ole ihan voiton puolella yskänsä kanssa.

Tämänhetkinen työrupeamani alkaa lähestyä loppuaan - työaikaa on jäljellä enää kolmisen viikkoa. Rva on pohtinut viime viikot, jatkaako vielä n. puolentoista kuukauden ajan työssä vai ei. Nyt rva on kääntynyt sille kannalle, että jatkaa, mikäli TE-toimistolle sopii. Työpaikalle sopii varmaankin.

Työkokeiluja on viime aikoina kritisoitu julkisuudessa. Työkokeilu on määritelty kuntouttavaksi työtoiminnaksi, mutta sitä käytetään yhtälailla pitkäaikaistyöttömillä kuin "varsinaisilla" kuntoutujilla. Yhdessä paikassa voi olla korkeintaan puoli vuotta.

Tämä on jo rva:n kolmas työkokeilupaikka. Alussa luulin, että työkokeilussa katsotaan (siis jonkun tahon johdolla), kuinka rva pärjää niskoineen töissä. Eihän se niin mennyt, työkokeilusta sovitaan TE-toimiston kanssa, työkokeiluun mennään ja sitten siellä ollaan - mitään palavereja TE-toimiston tai muiden kanssa ei siinä välillä ole. Ennemminkin voisi puhua työllistämisestä, kuten ennenvanhaan kai puhuttiin.

Työkokeilun kritiikki suuntautuu rva:n käsityksen mukaan siihen, että usein työpaikan kiinnostus loppuu puolen vuoden kuluttua, eikä kokeilijaa palkata töihin vaan otetaan uusi kokeilija hommia hoitamaan. Kela maksaa työttömyyskorvauksen sekä kulukorvauksen (9 euroa päivä, mikäli päivä ylittää 4 tuntia).

Rva ymmärtää kritiikin, varsinkin pitkäaikaistyöttömille, jotka eivät tarvitse varsinaista kuntoutusta, järjestelmä on varmasti turhauttava. Rva:n tämänhetkiseen tilanteeseen työkokeilu sopii kuitenkin hyvin.

Rva saa työkokemusta, työkaverien seuraa ja mikä tärkeintä, on yhtäjaksoisesti samassa paikassa vähän pidemmän aikaa. Työaika on kuitenkin kevennetty ja rva voi välillä ottaa vähän rennommin (mihin rva ei oikein pysty), kun niska sitä vaatii.

Rva on myös sellaisella alalla, missä varsinainen työpaikka irtoaa muutenkin aika vaikeasti - freelancer-töihin kokeilujakson päätyttyä on sen sijaan mahdollisuus. Niitä taas on rva:n kokemuksen mukaan vaikea saada hakemuksia täyttämällä, tuottoisampaa on vähän aikaa työskennellä paikan päällä.

Rva:n työllistymistä työkokeilu siis edesauttaa, vaikkakin epäsuorasti. Tuo kulukorvaus on kuitenkin aika naurettava - olisi nyt edes vähän isompi!

torstai 20. marraskuuta 2014

Tavallinen perhe

Rva alkoi tässä yhtenä päivänä pohtia, ovatko Niskaset tavallinen perhe - rva:n ja niskan näkökulmasta. Ainakaan rva:n mielestä Niskaset eivät näytä kovin kummallisilta. On hankalaa määritellä, mikä sitten on tavallinen perhe.

Kuitenkin, koska määrittely on aina välillä hauskaa, päätti rva yrittää, ainakin leikkimielisesti. Onhan se jännittävää pohtia, millainen on perhe, yksi on vammainen henkilö (aikuinen). Onkohan vammainen rva kokonainen hlö vai jonkinlainen "puolikas" ;) Rva on päättänyt pitää itseään kokonaisena.

Tämä kirjoitus on syntynyt rva:n näkökulmasta. Puolison ja Naakan näkökulmat saattaisivat olla toisenlaiset. Nasu ja Matilda taas taitavat pitää meitä ihmisniskasia jonkinlaisina alikehittyneinä marsuina - se siitä.

Niskaset ovat pikkulapsiperhe. Hra tekee neljän päivän työviikkoa ja on välillä työmatkalla. Rva työskentelee työllistettynä osapäiväisesti omalla alallaan. Niskaset eivät tällä hetkellä matkustele paljon, paitsi kesällä kesämökille. Niskaset asuvat vuokrakolmiossa hissitalossa. Hra seuraa mielellään uutisia, rva tykkää niiden lisäksi tv-sarjoista.

Hra ja rva kävivät viimeksi treffeillä, hmm...elokuussa. Edellinen retkeksi kutsuttava poistuminen kotoa tapahtui lokakuussa, Sealife-akvaarioon Naakan kanssa. Jokapäiväisiä, yhteisiä retkikohteita ovat leikkipuisto ja lähi-Alepa (apteekki alkaa meidän infektiomäärällä myös nousta suosikkikohteeksi).

Rva ja Hra ovat ehtineet kihloihin, mutta eivät naimisiin. Heillä on yhteinen säästötili, mutta esimerkiksi oma asunto on tällä hetkellä enemmänkin mukava jutunaihe kuin realistinen lähitavoite. Niskasilla on myös kestolotto (tuotto tällä hetkellä parempi kuin säästötilin korko).

Mikä Niskasissa sitten on tavallisuudesta poikkeavaa? Meiltä löytyy ehkä keskivertoa enemmän erilaisia selän vetreyttämiseen tarkoitettuja välineitä kotoa (piikkimatto, joogapalikat, hierontarulla jne.). Naakka pitää niitä leluinaan - rva yrittää toden teolla vetreyttää.

Niskasilla rva:n kaksi viikoittaista jumppakertaa on sisällytetty väkisin perheen aikatauluun, vaikka usein onkin kiire. Myös rva:n hierontojen ja fyssareiden kanssa plarataan läpi almanakkaa säännöllisesti. Käynnit ovat rva:n pelastus, niitä ilman mikään ei oikeasti toimisi.

Mikäli rva lähtee Naakan kanssa vähänkin kotia pidemmäksi, retki täytyy suunnitella niskan jaksamisen takia todella huolellisesti. Jos hra on mukana, tilanne helpottuu. Hra työntää rattaita ja hoitaa suurimmaksi osaksi Naakan nostelemisen.

"Jos niska kestää", on Niskasilla todella yleinen lause. Se voidaan lisätä monenlaisten suunnitelmien yhteyteen (kyläily, jokin isompi siivousurakka, kaupungilla käyminen jne.) Onneksi niska kestää nykyään paremmin kuin ennen - hankalia tilanteita tulee silti eteen viikoittain.

Myös rva:n työtilanne (ja moni muukin asia) poikkeavat ehkä siinä mielessä tavallisesta, että tulevaisuutta on vaikea suunnitella kovin pitkälle. Siinä mielessä Niskaset elävät vamman ehdoilla - rva:n siirtymisestä normaaliin työelämään (kokopäiväinen, lomineen ja palkkoineen) ei ainakaan vielä voi puhua. Nyt tilanne on tämä ja hyvähän on näinkin...

Ollaanko me sitten tavallisia? Oletteko te?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Koko perhe kotona kera alati sairaan rva:n

Rva:lle tulikin sitten oikein kunnon tauti...maanantaina töissä meni vielä suhteellisen hyvin, paitsi että kotimatkalla meinasi happi loppua muutamassa ylämäessä. Kotona yskitti myös. Yöllä tulikin sitten ihan kamala yskäkohtaus, laatta lensi (ja lapsi pelästyi ääniin ja heräsi, kiva yö...)

Aamulla rva meni kumminkin töihin. Pari tuntia tuskailtuaan rva totesi, että se oli sitten siinä. Tänään rva jäi suosiolla kotiin, terkkariin on aika iltapäiväksi. Puoliso on työmatkalla, siis uudella sellaisella Indonesian-matkansa jälkeen. Tänään onneksi vain Turussa.

Rva:lla on todennäköisesti infektioastma, mistä syystä erityisesti yskät ovat tosi vaikeita. Putki pyrkii menemään tukkoon, joten kovan yskimisen vuoksi myös hengittäminen varsinkin kävellessä on vaikeaa. Onneksi tänään tarvitsee vain käydä siellä terkkarissa, ei muualla.

Salitreenistä ei ole ollut puhettakaan kohta kahteen viikkoon. Niska on onneksi oikutellut tavallista vähemmän, ainoastaan viime viikolla, kun rva oli Naakan kanssa maalla vanhempiensa luona, oli niska varsin kipeänä. Torstaina rva:lla on aika varattuna Ortonin fyssarille, se onkin varmaan hyvä idea - jos yskäkin talttuisi hieman jo siihen mennessä.

Eli...rva istuu tänään kotona mahdollisimman hiljaa (ainakin siihen asti kun Naakka kotiutuu) ja yrittää hengittää varovasti, jottei yskäkohtaus alkaisi. Kun rva paranee, alkavat taas normaalit arjen jutut treenaamisineen.

Näinkin kipeänä rva hieman ikävöi salille. Siellä käyntiin on jo muodostunut rutiini ja rva on oppinut nauttimaan harjoittelusta. Onneksi sali ei karkaa mihinkään, sinne pääsee sitten, kun kunto on parempi.

Puolisolla on myös ollut vähän raskasta. Hän kotiutui maanantai-aamuna, matkattuaan sitä ennen noin vuorokauden. Jet lag vaivasi, kun täällä ei päässytkään lepäämään ennen Suomen ilta-aikaa. Tiistaina puoliso lähti uudelle, pienelle työmatkalle Turkuun, tuli yöksi kotiin ja lähti taas tänä aamuna takaisin.
Tsemppiä puolisolle, onneksi loppuviikosta on vähän rauhallisempaa!

Rva:lla oli suoraan sanottuna jo kova ikävä. Totesimme, että valtaosan ajasta (n. puolitoista viikkoa) olimme tahoillamme niin kiireisiä, ettemme kauheasti kerenneet ikävöidä, viimeiset pari päivää olivat ainakin rva:lle jo hankalia. Nyt tuntuu, ettei puoliso vieläkään olisi kotona, kun tuli tuo Turun-keikka.

Puoliso oli käynyt matkallaan myös ostoksilla. Rva sai tuliaisiksi hienon huivin ja mekon (ihan oikeaa kokoa, väriin täytyy vähän totutella). Naakka sai hassut kylvyssä käytettävät väriliidut, kirjan (teksti englanniksi ja indonesiaksi) sekä t-paidan. Siinä meillä on ihmettelemistä pitkäksi aikaa!


torstai 13. marraskuuta 2014

Ruokaa ajatellessa



Rva kirjoitti ravinnosta viimeksi puolisen vuotta sitten. Nyt onkin hyvä palata aiheeseen, kun flunssa on iskenyt eikä edes maista mitään... Eilen nielu (ja ties mitkä röörit) turposivat muuten sillä tavalla, että toinen korva meni tukkoon ja yläniska oli tosi kipeä.

Miten onkaan niin, että flunssassa niskaoireet (tällä kertaa nielu ja yläniska) kipeytyvät todella paljon siltä puolelta, missä vamma on. Kai se on niin, että valmiiksi kipeät paikat ovat erityisen alttiita tulehdustilan sattuessa.

Tänään rva on oleillut kotosalla yksin, mikä on vähän kummallista. Rva nimittäin tuli kaupunkiin pariksi päiväksi itsekseen (mies työmatkalla kaukomailla ja Naakka vanhempieni luona hoidossa). Töihin oli tarkoitus mennä, mutta kuinka ollakaan, rva menee kohta terkkarille hakemaan sairauslomatodistusta.

Samalla matkalla rva meinaa poiketa thaimaalaisessa (siis ravintolassa) hakemassa jotakin hyvää. Kenties ruuan pitäisi olla niin tulista, että flunssan turruttamat makuhermotkin maistavat jotakin... Sitten rva siirtyy takaisin sohvan ja telkkarin ääreen.

Toukokuussa rva oli kirjoittanut, että haluaa panostaa kasvisten syöntiin. Siinä olen kenties onnistunutkin, lisäkkeiden osalta. Kovin monet varsinaiset kasvisruuat eivät näytä lyövän meillä läpi, vaikka puolisolle on aiemmin maittanut monikin ruoka.

Kalkkitabletit (joissa on mukana d-vitamiinia) rva unohti kesäksi kokonaan. Ne palasivat kuvioon, kun rva alkoi syksyllä syödä monivitamiinitabletteja uudestaan. Paljon maitotuotteita syövänä rva kuitenkin luulee, ettei kalsium ole suurin huolenaihe.

Nykypäivänä moni on erittäin ravintotietoinen. Rva ei jotenkin jaksa, vaikka tykkääkin sinänsä hyvästä ruuasta ja terveellisyydestä. Tuntuu, että ruuasta nauttiminen kärsii, jos tiedostaa asioita liikaa. Silti olisi mielenkiintoista vierailla jonakin päivänä ravitsemusterapeutin luona ja kysyä, mitä mieltä ammattilainen on ruokavaliostani.

Lopuksi rva haluaa kertoa, että hänen lempiruokiaan ovat esimerkiksi kala eri tavoilla valmistettuna, perunamuusi, kypsennetyt vihannekset ja tuore leipä. Eksoottisemmista herkuista maistuvat tällä hetkellä sushi sekä nuudeliwokit. Leivonnaisista paras on saksalainen bretzel (niitä saa stockalta, jee!)

Makeista herkuista rva ei kovin paljon pidä. Ainoa "karkki", josta rva todella pitää, ovat pätkikset, mutta niitäkin ilman pärjää. Tosin poikkeuksiakin löytyy...pieni palanen siskoni valmistamaa suklaamoussekakkua  oli kyllä todella hyvää!

Siitä rva on iloinen, että syöminen nykyään onnistuu. Kun rva sai niskavamman, oli ensimmäinen puoli vuotta sellaista, että huimasi heti, kun liikutti päätään. Ruokailu onnistui jotenkin sillä tavalla, että rva lusikoi sokkona, kun alas lautaselle ei voinut katsoa. Pöydän ääressä istuminen huimasi myös, joten ruokailu tapahtui milloin missäkin, huh!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Aikainen isänpäivä ja edelleen onnellinen Nasu

Huhhuh, kyllä sen huomaa, kun ei ole kuntoillut! Rva on normaalisti käynyt 2 kertaa viikossa salilla, mutta nyt on ollut niin kiireistä, että toinen kerta on jäänyt käymättä. Ehkä saamme "rytmimme" takaisin normaaliksi, kun puoliso palaa työmatkaltaan (jonne hän ei edes vielä ole lähtenyt).

Me olemme varmaankin koko perhe saaneet jonkinlaisen lastentaudin, jokaisella on pikkunuha, joka häviää vähäksi aikaa ja tulee takaisin. Naakka oli jo parisen viikkoa ok, kunnes nenä alkoi taas eilen vuotaa. Naakka meni nukkumaan särkylääkkeen kanssa, josko se helpottaisi oloa.

Niskasilla matkustetaan seuraavan vähän yli viikon kuluessa aika paljon: Singaporeen ja Jakartaan ja sieltä takaisin. Mummolaan ja sieltä takaisin (vaihtelevalla kokoonpanolla). Jos ottaa huomioon myös sen, joka nasuja hoitaa, kun kukaan muu ei ole paikalla, matkustamista tapahtuu myös kotikaupunkimme sisällä.

Tänään juhlistimme vähän isiä (yksikössä, siis). Isi on kaukomailla isänpäivänä, joten se, mitä olemme Naakan kanssa viikon aikana ahertaneet, päätyi isille tänään. Hän oli selvästi ilahtunut ja vähän yllättynytkin.

Naakka oli tarhassa askarrellut kortin ja leiponut sydämenmuotoisia keksejä. Keskiviikkona, kun isi oli illalla poissa, piirsimme Naakan kanssa. Liitujen kädessä pitäminen osoittautuikin Naakalle haasteelliseksi, mutta piirustus onnistui kuitenkin.

Tänään, Naakan nukkuessa rva askarteli piirustuksesta kortin. Aamupäivällä olimme käyneet teekaupassa ostamassa isin lempiteetä, Earl Greytä. Mukaan tarttui myös pöllömuki, koska pöllö on eräs Naakan suosikkieläimistä.

Ei meidän ihan näin paljon pitänyt lahjoa, mutta lapanen karkasi kädestä - onneksi emme siis muistaneet keittää kahvia valmiiksi (keksit oli onneksi jo leivottu).



Nasulle kävi tällä viikolla vähän köpelösti. Matildalla on ollut kiima-aika, ja pariskunta liverteli häkissään toisilleen useita öitä (kyllä, kuulimme sen). Viikonloppuna huomasimme, että Nasun sukukalleus on ulkopuolella eikä kehon sisäpuolella, kuten marsuilla kuuluu olla.

Koska tällainen vaiva voi olla merkki esimerkiksi kasvaimesta, puoliso vei Nasun keskiviikkona eläinlääkärille. Siellä todettiin, että vaiva liittyi kiima-aikaan. Nasu oli niin innostunut, että keräsi jonkinlaista eritettä kyseiseen paikkaan (ja lisäksi kuiviketta ym.), ettei sisäänveto enää onnistunut.

Tulos: rva:n ja hra:n on viime päivät täytynyt puhdistaa kyseistä aluetta silmätipoilla. Vaikka kyseessä onkin nimenomaan vaiva, oli rva:lla dianoosin kuullessaan vaikeuksia pidätellä naurua. Täytyy vain todeta, että onneksi vanhalla herralla on hauskaa myös elämänsä ehtoopuolella!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Leikkikavereita ja sen sellaista

Viikko on taas lähtenyt liikkeelle ihan mukavasti. Sunnuntaina meillä oli menoa ja meininkiä, kun Naakan kolme pikkuserkkua (Nuorin Naakan ikäinen, seuraava 4-vuotias ja vanhin 7-vuotias) saapuivat vanhempineen vierailulle.

Naakka oli menosta vähän ihmeissään - hetken päästä hän kuitenkin leikki innoissaan muiden mukana. Huomaa, kuinka isompien sisarusten seura vaikuttaa - Naakan ikäinen serkkutyttö leikki yhteisleikkiä isompien sisarustensa kanssa jo taitavammin kuin pikku-Naakkasemme.

Maanantai oli välipäivä, tänään olimme kyläilemässä erään Naakan 2-vuotiaan ystävän luona. Siellä oli ystävän lisäksi piano ja koira, ja ruokaakin saimme. Joulutorttukausi tuli avattua, kiitos sinnepäin!

Tällä viikolla on muutenkin ollut hulinaa, kun valmistaudumme puolison työmatkaan kaukoitään. Rva:ta ja hra:ta hieman jännitttää, mutta eiköhän se hyvin mene. Rva saa työmatkan aikana apua vanhemmiltaan, joita ilman rva ei taitaisi tällaisesta urakasta suoriutua.

On jännittävää huomata, miten yhteenhitsautuneita Niskaset jo nykyään ovat. Vietämme paljon aikaa yhdessä, hoidamme Naakkaa yhdessä ja tunnemme toisemme hyvin. Meistä tuntuu ikävältä olla erossa yli viikon ajan. No, eiköhän se onnistu!

Viikon aikana rva käy töissä ja Naakka taitaa olla osan aikaa päiväkodissa, osan aikaa häntä hoitavat isovanhemmat. Naakka tunnistaa nykyään hauskasti papan valokuvista ja huudahtaa aina iloisena "pappa"! myös ukki, mummit ja monet muut saavat hänet iloiseksi.

Tänään rva:n pitäisi vielä jaksaa raahautua salille. Muutaman niskaliikkeen lisäksi rva aikoo tehdä salilla virtuaalijumpan (mikäli sali ei ole varattuna). Juuri nyt, pitkän kyläilyn jälkeen väsyttää niin paljon, että voisi vain plösähtää sohvalle. Se ei taida kuitenkaan olla vaihtoehto.

Reidet-vatsa-pakarat-jumppa voisi sopia tilanteeseen hyvin. Rva:lla on ongelmia notkoselän vuoksi, ja sekä syviä että pinnalla olevia vatsalihaksia pitäisi saada parempaan kuntoon. Muutenkin rva on kokemuksen kautta oivaltanut kuntoilun merkityksen - mikäli kunto kestää (rva:kaan ei voinut ennen harjoitella salilla), lienee parasta tehdä niskaliikkeet ja lihasharjoittelut mukisematta.

Töissä rva on pystynyt olemaan pääasiassa neljänä päivänä viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Seuraavalla viikolla rva työskentelee kuitenkin vain kolmena päivänä, välillä on hyvä myös tehdä vähän vähemmän, kun siihen on mahdollisuus.



perjantai 31. lokakuuta 2014

Rentoutuminen

Ilman kipeää yläkroppaa rva:lla olisi varmaankin joka tapauksessa pipo kireällä - kaikesta ei voi syyttää niskavammaa. Rva on nimittäin aika huono rentoutumaan. Ortonin kuntoutuksessa eräs fysioterapeutti sanoi rva:lle, että rentoutumisen taito olisi kyllä vammautuneelle erityisen hyvä juttu.

"Minä rentoudun vain tekemällä asioita", mesosi rva silloin. Tottahan toki rva tiesi, että rentoutumista olisi hyvä harjoitella ja harjoittaa, se auttaisi lihaksiin (niihinkin, jotka eivät oikeastaan koskaan rentoudu).

Jännityksessä eläminen on varmaankin eräänlainen kansantauti. Elämme hektisessä maailmassa tietotulvan keskellä, ja ainakin rva yrittää toistuvasti hallita tilanteita ja myös vaatii itseltään enemmän kuin mihin rahkeet riittävät. Parannettavaa olisi.

Rva tuntee kyllä itsensä joka päivä rennoksi - aamulla, kun kello on juuri soinut. Rva:n välitön toive on tuolloin, että josko saisi nukkua vielä vähintään kaksi lisätuntia...Muistissa on eräs ystävä (nykyäänkin sellainen), joka ala-asteen kuudesluokkalaisena laittoi kellon viikonloppuisinkin soimaan seitsemältä, jotta saisi kellonsoiton jälkeen vaipua uudelleen uneen - mahtava idea!

Tänään rva yritti nukkua päiväunia (meillä perjantai on vapaapäivä). Ei onnistunut, koko työviikko ja muutama muu asia pyörivät päässä vinhaa vauhtia, sitäpaitsi jalat olivat kylmät. Rva luovutti ja valmisti sen sijaan itselleen jalkakylvyn.

Kivan telkkariohjelman ja jalkakylvyn parissa rentoutuminen sujui jopa niin hyvin, että rva siirtyi sänkyyn päiväunille hra:n viereen. Päiväunia kesti alle viisi sekuntia, sitten heräsi Naakka. Se niistä päiväunista, mutta ainakin rva rentoutui, jalkakylvyssä kylpyvaahdon kera!


Pieniä rentoutumisen hetkiä pitäisi osata mahduttaa päivään enemmänkin...jos tekemiset (esim. hassutteluhetket lapsen kanssa) rajataan pois ja keskitytään paikallaoloon ja lihasten rentouttamiseen, tulevat rva:lle mieleen ainakin piikkimatto ja mindfulnes-meditaatio.

Piikkimatto rentouttaa, vaikka pistääkin sydämen hakkaamaan (ainakin rva:lla). Hengitysmeditaatiot ovat myös tosi hyviä! Hyvä jos rva makaa piikkimatolla tai meditoi kerran viikossa nykyisellään, pieni lisäys ei todellakaan olisi pahitteeksi.

Pienoinen ongelma rentoutumisessa on, yllätys yllätys, niska! Jopa maatessa rva:n on vaikea löytää asentoa, jossa niska rentoutuisi täysin. Tuntuu oikeastaan, että välillä rentoutuminen onnistuu jossakin asennossa, mutta jonakin päivänä ei siinäkään.

Oikein hyvä rentoutumisalusta whiplash-vammaiselle olisi varmaankin jokin veden kaltainen materiaali, joka kuitenkin kannattelisi. Näillä sanoilla ja puheilla rva taitaa harkita muuttoa jonnekin Kuolleen meren alueelle, terve menoa!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ottaako puheeksi vai ei?

Rva kuuluu siihen vammautuneiden ryhmään, joiden vamma ei näy päällepäin. Ohimennen vilkaistuna rva on kuin kuka tahansa vähän yli kolmekymppinen perheenäiti sieltä ja sieltä...

Tai kuitenkin, eräässä tilanteessa rva:n niskavamma näkyy, vaikka ei ihan heti. Kun rva joutuu istumaan paikallaan vähän pidempään, alkaa vääntelehtiminen ennen pitkää. Pitää hakea parempaa asentoa, liikuttaa kättä tai niskaa, jotta kipu lievenisi, loppujen lopuksi täytyy nousta ylös, nykyään kuitenkin harvemmin.

Rva:n silmä on niin harjaantunut, että hän bongaa muita kaltaisiansa (no, juuri whiplash-oireisia on varmaankin aika vähän) siellä täällä. Sinänsä on iloista, että ihmiset voivat lähteä liikkeelle, mutta kyllä se bongaaminen muitakin tunteita nostattaa, myötätuntoa ainakin. Kipujen kanssa ei ole helppoa.

Rva ei tarkoituksella puhu vammastaan oikeastaan kovin usein. Silti vamma tulee esille monessa paikassa. Rva meni melkein hämilleen, kun vamma ja sen kanssa selviäminen otettiin puheeksi eräässä vähän isommassa tapaamisessa. Pikemminkin rva vähän varoo vammasta puhumista, etteivät muut vallan kyllästyisi...

Silti, rva mainitsi vamman ääneen ratikassa pari päivää sitten. Se tapahtui suurin piirtein näin: "nyt on pakko mennä ratikan takaosaan istumaan, en voi seistä koko matkaa, kun niska ei kestä..." Kuntosalilla rva mainitsi niskavammansa hiukan varttuneemmalle rva:lle, kun neuvoi tätä erään laitteen käytössä.

Yleinen tilanne, jossa vamma tulee puheeksi, ovat tapaamiset sellaisten ystävien ja sukulaisten kanssa, joita näkee harvemmin. "Ai onko sulla vielä se vamma?", kuuluu kysymys ja rva vastaa, että "Joo, kyllä on"... Sitten juttu joko jatkuu tai ei jatku.

Vammasta puhuminen ei oikeastaan ole rva:lle vaikeaa. Vaikeaa on sen sijaan pyytää itselleen asioita, vaikka olisikin niiden tarpeessa. Invapaikan pyytäminen (mikäli paikalla istuu joku) julkisessa kulkuvälineessä jää rva:lta edelleenkin melkein aina tekemättä - siinä asiassa rva voisi yrittää kehittyä.

Vähän vieraammassa porukassa rva katsoo pääsevänsä helpommalla (eli vähemmällä huomiolla),  kun ei ala pyytää kanssaihmisiä esimerkiksi vaihtamaan kahvilassa paikkaa kanssaan (useille whiplash-potilaille aivan tuttua - istua jaksaa pidempään, jos vaihtaa välillä paikkaa, jolloin niskan asentokin muuttuu :D ).

On rva parantanutkin - eräässä kokoontumisessa, jossa rva käy säännöllisesti, on rva:lla "oma" paikka. Se on sohvan vasen kulma, jossa rva saa hyvän asennon, kun vasemman, enemmän tukea tarvitsevan saa laskettua käsinojalle. Edistystä sekin!


torstai 23. lokakuuta 2014

Haasteena kehon oikea puoli

Hei vaan, rva onkin tänään kotosalla ja Naakka kahteen asti päiväkodissa. Sopimuksessani on, että työskentelen 3 - 4 päivää viikossa, pääsääntöisesti kuitenkin 4. Nämä kolmepäiväiset ovat niskani varjelemisen kannalta tärkeitä, pidän niitä aina välillä.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että pystyn työskentelemään niinkin paljon. Pystyn myös olemaan töissä vähän pidempään jos on tarvis, kotitöinä pystyisin tekemään enemmänkin, mutta se taas ei työkokeiluissa käy.

Silti se pirulainen rasittuu...eilen olin kuntosalilla, ja tein siellä kaikenlaista. Kokeilin mm. sitä laitetta, jolla treenataan rintalihaksia, ekaa kertaa. Pirhana, en saanut laitetta liikkeelle ennen kuin olin ottanut siitä kaikki painot pois, sain siis pelkät vivut liikkeelle (rva:n pokka meinasi siinä vaiheessa pettää, rintalihaksia täytyy varmaankin treenata vähän enemmän).

Joskus rva on miettinyt, mitkä kaikki lihakset eivät olisi menneet huonoon kuntoon, mikäli tätä niskaepisodia ei olisi tapahtunut. Nyt ongelmakohtia tuntuu olevan vähän joka puolella...Oikean jalan ja käden lihaksia pitäisi parantaa, olen vissiinkin niskakipua varoessani nojautunut lähinnä vasemmalle puolelle viimeiset vuodet, ja siinä kehon oikea puoli on lähtenyt heikentymään.

Kaikki Niskasten lemmikit ovat onneksi hyvässä kunnossa. Tässä Nasu ja Matilda ovat Naakan mummin korissa, kun mummi ja pappa olivat pari viikkoa sitten meillä ja "jouduin" antamaan iltatomaatin keittiössä (isovanhempien vuoteet oli sijattu olohuoneeseen, jossa Nasu ja Matilda tavallisesti illastavat).


Akvaariossa vihreä, hienonhieno levä on nyt poissa, mutta tupsulevä on vallannut melkein koko takaseinän (siis sen hienon, jonka puoliso kiinnitti silikonilla takalasiin). Alkuperäisen levän taisi muuten hävittää limaska-pintakasvi, joka tuli akvaarioon noitamonni Justiinan kanssa, ja josta onnistuin joskus pääsemään eroon. Kaikesta ei näemmä voi luopua!

Intiaaninsulka-tetrat ovat kotiutuneet akvaarioon hienosti. Parvi viihtyy etualalla ja on vilkas ja aktiivinen. Myös kirsikkabarbit ovat aktivoituneet intiaaninsulkien myötä. Niskasilla on edessä uuden suodattimen osto, vanha ei ole tarpeeksi tehokas. Haussa on ulkosuodatin, joka on tarkemmin ajateltuna vähän hankala uteliaan Naakan kanssa.

Naakka viettää kaiken vapaa-aikansa kirjoja katsellen. Eräs suosikeista on "Missä on metsähiiri"-kirja. Siinä ei ole varsinaista tekstiä, mutta kuvia pienine yksityiskohtineen löytyy. Kirja on tarkoitettu oikeastaan vähän isommille, ja siksi rva onkin teippaillut kirjaa sieltä täältä. Kirjan Naakka sai kummitädiltään S:ltä.


Rva:n oma lukutahti on hidastunut hidastumistaan, aikaa ennen ja yhä niin rakkaaseen lukuharrastukseen jää nykyään niin vähän. Tänään rva ajatteli kuitenkin käydä Naakan kanssa kirjastossa, josko sieltä löytyisi lisäluettavaa rva:n kasvavaan lukemattomien kirjojen pinoon.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Jokohan se asia selviäisi...

Rva käy säännöllisesti (n. kerran kahdessa kuukaudessa) eräällä lääkärillä. Käynnit kuuluvat rva:n hoitosuunnitelmaan ja ovat toimineen hyvin osana hoitoa. Rva:n edellinen aika olisi ollut elokuun puolessa välissä.

Päivää ennen käyntiä rva:lle soitettiin, että ks. lääkäri on sairastunut ja on poissa pidemmän aikaa. Kerrottiin, että minun ei tarvitse tehdä mitään, uusi aika lähetetään postitse. Kului viikkoja,eikä uutta aikaa tullut. Syyskuussa rva soitti poliklinikalle uudelleen.

Puhelimeen vastasi henkilö, joka ei osannut auttaa tilanteessa. Hän ohjasi rva:n soittamaan omahoitajalleen (rva ei edes tiennyt, että sellainenkin löytyy). Omahoitaja ei kertonut tienneensä, että mitään aikaa oli luvattu lähettää.

Rva taas oli luullut, että kun varsinainen lääkäri sairastuu, käynnistyy suhteellisen yksinkertainen prosessi, jossa vakituisille potilaille lähetetään korvaavat ajat tai niin asia ainakin rva:lle puhelimessa muotoiltiin.

No, omahoitaja kertoi, että varsinainen lääkäri on palaamassa töihin puolentoista viikon kuluttua. Hän lupasi kertoa lääkärille, että lääkäri soittaa minulle. Mitään soittoa ei kuulunut. Tarvittavat lääkkeet menivät sentään automaattisesti uusittaviksi.

Kului kolmisen viikkoa, eikä lääkäri soittanut. Pari päivää sitten rva soitti jälleen poliklinikalle. Kävi ilmi, että varsinainen lääkäri on edelleen sairauslomalla, joten ei ihmekään ettei ole soittanut. Nyt rva sai soittoajan uudelle lääkärille, jonka kanssa selvitetään tilanne.

Niin, lääkäri soittaa rva:lle tänään, työpaikalle. Rva:n työpiste on käytävällä, mistä ei ole kovin kiva selvitellä asioitaan.

On kuitenkin hyvä, että asia menee eteenpäin. Silti rva ihmettelee tätäkin prosessia. Ehkä toimistossa on kiire, ehkä sielläkin henkilöt ovat vaihtuneet. Tulee kuitenkin ikävästi mieleen, että potilaat on poikkeustilanteessa vain unohdettu siitäkin huolimatta, että säännölliset poliklinikkakäynnit kuuluvat kiinteästi hoitoon.

Nyt asia kai selviää, vaikka vähän turhan julkisesti.

Missään vaiheessa rva:lle ei pahoiteltu tilannetta.

Loppuun vielä maininta, että rva:n varsinainen lääkäri on todella hyvä ja ammattitaitoinen. Hänellä on aidosti ihmisestä välittävä asenne, ja olen hyötynyt asioinnista hänen luonaan. Toivottavasti hän paranisi ja palaisi pian töihin!


perjantai 17. lokakuuta 2014

Geokätköillen

Rva:n ensimmäinen geokätköilyreissu pitkään aikaan oli oikeastaan jo pari viikkoa sitten. Retki oli kuitenkin niin hauska, että siitähän pitää kirjoittaa blogiinkin. On välillä mukava tuoda esille myös harrastusjuttuja, jotka onnistuvat.

Geokätköily on kulkenut mukana rva:n elämässä jo vuodesta 2008. Kätköillyt olen harvakseltaan, enkä koskaan talvella. On kuitenkin ihanaa hakea välillä kätkö tai pari, ja oppia enemmän paikoista, joita ei ole ennen tullut edes huomanneeksi.

Onnenpotku oli, kun tuttavapiiriin ilmestyi henkilö, joka on myös kiinnostunut kätköjen etsinnästä. Teimme treffit kaupunginosaan, jossa kumpikaan ei ollut paljon liikkunut. Matka sujui metrolla, etsimme kolmea erillistä kätköä.

Kätköt on merkitty netissä siten, että niissä on tiedot vaikeusasteesta, esimerkiksi maastosta. Helpoin maasto on sellainen, jossa kätkölle pitäisi päästä pyörätuolilla (en tiedä, pystyykö pyörätuolissa oleva itse myös etsimään kätkön, vaikka sen viereen pääsisikin).

Ihan extreme-kätköihin ei meidänkään seurueemme edennyt, Ensimmäinen kätkö vaati hieman kiipeilyä, toinen kumartumista tai oikeastaan selälleen menoa. Kolmannessa piti hieman kurkottaa. Neljättä etsimme, mutta emme millään löytäneet.

Hauska juttu, jonka löysimme, oli 1990-luvulla tv:stä tutun Puhtaat valkeat lakanat -sarjan "Onnela". Se näytti ihan samalta kuin sarjassa, paitsi että ympäristö ei ollutkaan metsää ja muuta luontoa, vaan uutta lähiötä kerrostaloineen. Kätkö löytyi Onnelan läheisyydestä.


Geokätköily on rva:n mieleen, kun siinä yhdistyvät ulkoilu, liikunta sekä etsimisen ja löytämisen ilo. Kätköjä voisi tehdä myös itse ja piilottaa, mutta rva tyytyy oikein mielellään pelkkään etsimiseen. Lapset muuten löytävät kuulemma kätköt aikuisia helpommin, meidän Naakka taitaa kuitenkin olla kätköilyyn vähän liian pieni.

Myös rva:n niskavammalle kätköily tuntuu sopivan, kun kätköjen vaikeusasteen, kätköilyajan ja -paikat voi päättää ihan itse. Rva kätköilee älypuhelimen kätköilyohjelmaa käyttäen, sitä ennen etsiminen oli haastavampaa. Gepsi-laite olisi mukava, mutta katsotaan sitten!

Täytyy kokeilla, jos onnistuisimme tänä syksynä käymään vielä uudellakin kätköilyreissulla ennen talven tuloa. Viime retkellä saimme nauttia ruskasta, joka kyllä hieman edelleenkin tuo rva:n mieleen parin vuoden takaisen raskauspahoinvoinnin...Kaunista se silti on!




torstai 16. lokakuuta 2014

Pöntön käyttökiellosta kylmän veden kaatamiseen - otteita meidän viikkomme varrelta

Toisen työviikon jälkeen rva sanoo ihan rehellisesti, että huh! Nyt myös rva ymmärtää käytännössä, millaista uuteen rytmiin totutteleminen on. Tällä rva tarkoittaa kiireisiä aamutoimia 1-vuotiaan kanssa, siirtymistä päiväkodin kautta työpaikalle ja sieltä samaa reittiä takaisin.

Jos vauva-aikana tuntui, että lypsin, lämmitin maitoa ja syötin jatkuvasti, nyt tuntuu, että kiskon koko ajan hansikkaita Naakan käsiin tai otan niitä pois, muista ulkovaatteista puhumattakaan!

Tänään olimme juuri lähdössä, kun sisälle asteli vessanpönttömies. Hän kertoi, ettei pöntössämme olevaa vuotoa voi korjata, joten pönttö menee vaihtoon ja nimenomaan tänään. Mitäpä rva olisi siihen voinut muuta sanoa kuin että vaihtakaa vain.

Istuinta ei saa nyt käyttää 24 tuntiin. Hyvä että homma tuli hoidettua, mutta olisi ehkä ollut kiva tietää tästä esim. päivää aikaisemmin. Rva yrittää parhaillaan saada Naakkaa pienille unille, jotta voisi itse lähteä talomme kellariin selvittämään, missä käytettävissä oleva vessa sijaitsee.



Töihin rva ennätti aamuhämmingistä huolimatta lähes ajoissa. Tällä viikolla rva on istunut erään toisen henkilön huoneessa tämän ollessa poissa. Siellä on ollut mukava tuoli, jolla voi kipata taaksepäin, kun haluaa rentouttaa niskaa ja selkää.

Töiden lomassa rva on yrittänyt pyöritellä hartioita ja käsiä, mikä on jopa vähän auttanut. Edellinen salikäynti oli tiistaina, ja salilla rva teki joogavideon sekä muutaman käsiliikkeen. Sillä joogatunnilla selvisi ainakin, että rva:n oikea jalka on paljon heikompi kuin vasen.

Epätasapaino kropassa mietityttää - eiköhän sekin ole seurausta tästä ongelmaniskasta... Ei se jaksaminen niskan kanssa helppoa ole, rva saa jälleen pistää koko tahdonvoimansa peliin. Harmi, sillä olisi kiva  keskittyä ihan niihin työtehtäviin eikä huimaukseen ja särkyihin siellä täällä.

Salikäynnin jälkeen rva on muiden toimiensa ohella harjoitellut joogan puuasentoa, jossa jalkojen epätasapaino tulee hyvin esille. Vasemman jalan nosto onnistuu hyvin, mutta oikeaa ei meinaa edes jaksaa pitää kohotettuna.

Pieni tilannepäivitys tähän kohtaan...ei se Naakka nukahtanut! Vessaa kellarista lähtevät sitten etsimään sekä rva että Naakka. Täytyy vain toivoa, ettemme jää mihinkään lukkojen taakse. Eihän se vesivessa tietenkään kaikki kaikessa ole, mutta täällä kaupungissa ei oikein voi asioida "luonnossakaan" :D

Eilen muuten kävi taas vähän hassusti. Rva oli ohjelmoinut itselleen ja Naakalle hetken, jolloin rva katsoo televisiota ja Naakka leikkii olkkarissa. Rva ehti katsella telkkaria noin kaksi minuuttia, jonka aikana Naakka oli saanut suihkupullon auki ja kipannut siellä olleen veden rva:n kaula-aukosta alas!

Rva kiljaisi, ja pakkohan se oli nauraa. Naakka ei ymmärtänyt naurua laisinkaan (kyseessä oli kai hänen mielestään aivan vakavamielinen toiminto), ja katsoi rva:ta vakavana ja ihmeissään. Ei siinä mitään, vaatteet vaihtoon ja toimia jatkamaan! Kaksi minuuttia telkkaria onkin meidän perheessämme ruhtinaallisen paljon!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Viikko töissä, kotona isovanhemmat ja Bébé

Rva:n ensimmäinen työviikko on hurahtanut vauhdilla. Elämää ilostuttamassa olivat pari yötä myös Naakan isovanhemmat, kun puoliso oli saman ajan työmatkalla. Isovanhemmista oli iloa, apua ja kaikkea siltä väliltä. Kiitos kiitos! T: Rva ja Naakka <3

Rva kävi töissä puolipäiväisesti ma - to. Työt alkoivat rytinällä, ja tuotoksiakin onneksi syntyi. Rva tykkää töistään niin paljon - nyt oli myös ohjelmassa vähän sellaista, mitä rva ei ollut aiemmin tehnyt. Sitten oli vanhoja tuttuja työtehtäviä ja käytävällä ihmisiä jotka tunnistivat...se oli mukavaa!

Niska (tai koko yläkroppa) se vain jaksaa kiukutella. Keskiviikkona rva kävi hierojalla tässä ihan lähellä. Hieroja oli uusi tuttavuus, ja tällä kertaa hyvä sellainen. Käsittelyn jälkeen rva:n niska ja yläselkä olivat selvästi rennompia, vaikutus tuntuu vieläkin.

Hieroja muuten otti yhteystietoni ylös, kun hän opiskelee osteopaatiksi ja hänen opettajansa on kuulemma hyvä whiplash-tapausten kanssa. Lupasin pistäytyä vastaanotolla, mikäli opettajalla on aikaa ottaa rva vastaan. Kukaan ei olekaan analysoinut rva:n niskaa vähään aikaan.

Salille rva ehti viimeksi tiistaina, silloin oli vuorossa niska-selkä-hartiat - jumppa sekä venyttely. Tein jumppaa salilla erään toisen naisen kanssa - sovimme yhdessä, mitkä jumpa teemme. Tänään rva pääsee toivon mukaan uudestaan salille. Nyt vuorossa olisi kuntopyöräily sekä kaikki laitteet, joissa rva on tavannut jumpata.

Niskasilla on viime päivinä luettu tätä kirjaa:


Kirja sisältää paljon kaikkea hyvää, lisäksi siinä on rva:n mielestä mukavasti pilke silmäkulmassa. Täytyy sanoa, että kirja on ensimmäinen rva:n lukema lähelläkään kasvatusopasta oleva teos.

Kirjassa minua huojensi (ja niskaani varmasti myös), ettei kaikkialla suhtauduta niin hysteerisesti imetykseen kuin meillä Suomessa. Rva tunsi olevansa ihan outolintu ja epäonnistuja, kun tiimi rva & Naakka ei saanut imetystä onnistumaan.

Rva:n suhtautuminen imetykseen taitaa olla lyhyesti muotoiltuna "imettäköön ken voi". Meillä se ei sujunut, mutta eipä se kiintymyssuhteeseemme ole vaikuttanut. Naakka on niin äidin tyttö kuin olla ja voi (ja äiti on Naakan, hmm...iso tyttö).

Mukavaa kirjassa oli myös toteamus, että vanhemmilla voi olla myös elämää joka ei liity lapseen, eikä sekään estä hyvää vanhemmuutta. Kyllä rva:lla ainakin välillä ajatus karkaa, kun luetaan tsiljoonatta kertaa samaa kirjaa tai leikitään "syödään puuroa leikkilautasilta" - leikkiä yhtä monetta kertaa!

Meidän Bébé on nyt paikallisessa taaperokerhossa isänsä kanssa. Rva:lla on kotona pieni vapaahetki, viikon ensimmäinen. Naakka ei ole ollut tällä viikolla päiväkodissa kuin kaksi päivää, mutta ensi viikolla on taas normaali nelipäiväinen.

Viikonloppuna on luvassa pieniä askareita ja yksi vierailu. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti, rva pääsee sunnuntaina tapaamaan kummipoikaansa - se on aina iso ilo! Ulkoilukin innostaa, jos vain ei kamalasti sada.

Geokätköily on yksi asia, josta rva aikoo lähiaikoina kirjoittaa tänne blogiin. Rva on löytänyt kätköilykaverin, jonka kanssa tutustuimme viime viikonloppuna erääseen kaupunkimme osaan. Olemme ajatelleet metsästää kätköjä kaupunginosa kerrallaan, ihan rennolla otteella. On kivaa, kun on joku harrastus, vaikka sitten kuinka satunnainen!



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Akvaariossa Sealifessa ja kotona

Perjantaina, koko perheen vapaapäivänä päätimme lähteä retkelle Sealifeen. Naakkasemme rytmi oli aikainen, joten olimme Lintsin parkkipaikalla jo 9.50. Kun Sealifen ovet avattiin, olimme jo porhaltaneet ovien taakse odottamaan.

Akvaariossa käynti oli elämys koko perheellemme. Aikuiset Niskaset ovat aina tykänneet Akvaarioista, onneksi yksi sellainen sijaitsee nykyään suhteellisen lähellä meitä. Naakka viihtyi melkein koko reissun ajan rattaissaan. Kun kerroin hänelle erään pikkuotuksen olevan merihevonen, Naakka henkäisi "ihahaa"!

Rva on käynyt Sealifessa jo niin monta kertaa, että alkaa muistaa, mitä missäkin altaassa on (toki muutoksiakin aina välillä tulee). Silti mureenat, välskärit, kilpikonnat, merihevoset ja monet muut jaksavat ihastuttaa. Pidämme myös kylmävesiosastosta sillialtaineen...


Vietimme Sealifessa noin tunnin. Se on ihan hyvä aika rva:lle. Huimaus tuli siitäkin, mutta Helsingin Sealifen kokoisen nähtävyyden ehtii kiertämään tunnissa ongelmitta. Rva osti muuten tällä kertaa Sealifen vuosikortin, kun paikallisen akvaarioseuran jäsenet saavat sellaisen kertalipun hinnalla.

Lauantaina hoidimme muitakin asioita, mutta rva pääsi pitkästä aikaa kalaostoksille. Kuuma kesä verotti rva:n 180-litraisen akvaarion kalakantaa siten, että yhdelle pikkuparvelle on hyvin tilaa. Rva päätyi intiaaninsulka-tetroihin, jotka ovat kotoisin Etelä-Amerikasta, Amazonin ja Orinocon alueelta.

Intiaaninsulat ovat ihastuttaneet rva:ta lapsesta saakka, mutta niitä ei ole meillä vielä ollut. Nyt on, 12 yksilön parvi pieniä söpöläisiä. Parvi kotiutui hetimmiten, ja myös akvaarion keskiveden toiset asukit, kirsikkabarbit, elävöityivät välittömästi.

Intiaaninsulkia oli vaikea kuvata, niin liikkuvaisia ne ovat. Tässä pysähtynein mahdollinen rva:n lukuisista otoksista (intiaaninsulka on tuo oikeanpuoleinen):


Noitamonni Justiina sen sijaan suostui kuvattavaksi:


Kaloillamme sujuu hankalan kesän jälkeen ihan hyvin, mutta kuten kuvista näkyy, rva on taas hävinnyt erän leväkasvustolle, tällä kertaa tupsulevälle. Se on peittänyt koko takaseinän ja edennyt moniin kasveihinkin. Kun sen saisi pois, näyttäisi ihan siedettävältä.

torstai 2. lokakuuta 2014

Uuden työrupeaman kynnyksellä

Rva kävi eilen kuntosalilla. Motivaatio saliharjoitteluun on onneksi säilynyt ja edistystäkin on tullut. Edistys muualla kropassa on rva:n mielestä helpompi havaita kuin siellä, missä se varsinainen kohde, niska on. Niskan kivut ja väsymyspiikit tuntuvat vain säilyvän ja säilyvän...

Takaisin salille: siellä salilla oli yksi ärsyttävä nuori mies. Se istuskeli laitteissa ja räpläsi kännykkäänsä. Salilla oli eilen aika täyttä, joten rva muiden mukana joutui sumplimaan, missä järjestyksessä treenin saisi kokonaan tehtyä.

Kerran menetin jopa vähän malttini odotellessa ja menin kysymään, onko nuorukainen kenties valmis. "En, mulla on kesken", hän vastasi, mutta laittoi sentään kännykän pois (vähäksi aikaa). Yksi liike jäi tekemättä, kun en viitsinyt olla se noita-akka, joka menee huomauttamaan asiasta samalle tyypille kahdesti.

Jo salin pienessä pukuhuoneessa seisoi muuten kaksi naista räpläämässä kännyköitään (taktisesti niiden kaappien edessä, joiden vieressä on penkki, johon voisi pukeutuessa istahtaa). Kun palasin treenin jälkeen pukuhuoneeseen, paikalla oli "vain" yksi räplääjä, huh.

Olen varaamassa ensi viikolle hierojaa, mutta katsotaan nyt. Vakihierojani on yksinkertaisesti paras. Ainakin alakerran hierontapaikka oli lievä pettymys, kun sitä hierontapenkkiä ei jostain syystä saanut säädettyä siten, että rva:n niska olisi saanut levätä.

Maanantaina alkavat sitten työt. Rva odottaa kyllä töiden alkamista innolla, mutta myös hieman pelkää tulevaa. Uusi elämänvaihe on aina jännittävä, nyt jo koskaan tarvitaan taitoa elää ja olla päivä kerrallaan.

Rva on päättänyt olla onnellinen siitä, että Naakka on saatu mukavaan päiväkotiin ja alku on sujunut niin hyvin. Nukkua hän voisi siellä pidempäänkin, mutta käyhän se näinkin. Kotona päiväunet sujuvat kyllä hyvin, kuten ovat ennen päiväkotiakin sujuneet.

Töiden suhteen rva jännittää toisaalta, miten niska kestää ja toisaalta, miten mieli kestää uudenlaisen kuormitustilanteen. Huolet voivat olla turhia, mutta eivät aivan perättömiä. Tässä asiassa on nyt pakko kestää tätä pätkittäisyyttä, rva:lla on paikka jouluun asti, sen jälkeen kuvio on vielä todella avoin - terveyttä ei voi kovin pitkälle ennustaa.

Rva on mielestään onnekas ollessaan nyt kunnossa, jossa töitä voi jo jonkin verran tehdä. Rva myös uskaltaa väittää, että useimmat vammautuneet haluaisivat nimenomaan tehdä töitä.

Harva vammautunut esimerkiksi pitää vammautumista "ponnahduslautana" eläkkeelle - silti esimerkiksi rva:lle on lääkärissä sanottu, että "et sä näillä oireilla mitään eläkettä saa". Rva ei ollut kyseisessä tilanteessa pyytämässä eläkettä vaan kysymässä, miten toimia, kun työkyky ei juuri nyt riitä töihin.

 Rva oli tuolloin paljon huonommassa kunnossa ja tiesi  vielä hyvin vähän vammaisille suunnatusta neuvonnasta ja ohjeistuksista, mutta osasi onneksi myöhemmin hakeutua oikeisiin paikkoihin, v*ttuilusta huolimatta.

Vammaisen suurin pelko taitaa olla epäonnistuminen, se, kun terveys ei riitäkään.

Monelle vammautuneelle tilanne, jossa yritys palata töihin pitkän sairausjakson jälkeen epäonnistuu, on henkisesti tosi kamala. Juuri siinä kohdassa lyötyä usein lyödään uudelleen. Rva on tällaisessa tilanteessa tuntenut itsensä tosi epäonnistuneeksi, ensin työkyvyn huononnuttua ja sitten asioituaan tiettyjen byrokraattien kanssa.

Silti, ei kun yrittämään taas! Rva tarttuu työhön ja yrittää taas :)

PS: Onko muilla auringonkukkaa, joka on väriltään punainen?



maanantai 29. syyskuuta 2014

Niskasten syyskuulumisia

Meillä alkaa nyt viimeinen viikko ennen rva:n työjaksoa. En ole ehtinyt tehdä puoliakaan siitä, mitä piti tehdä, mutta niinhän siinä aina käy. Viikonloppuna avustimme siskoni muuttoa (se oli kivaa), puoliso sai flunssan ja minäkin vähän.

Minä taidan kumminkin pääasiassa välttyä taudilta. En tiedä, onko syy greipinsiemenuutteessa, jota ystäväni toi minulle Tallinnasta ja joka on kuulemma tehokas apu flunssan torjumiseen. Join sen teen kanssa, johon sekoitin myös inkivääriä ja hunajaa.


Flunssien ja kaiken muunkin kera syksy tuntuu olevan positiivisella tavalla kiireinen. Rva käy töissä, yrittää treenata säännöllisesti ja niin edelleen. Ihan loppuvuodesta on ehkä luvassa rva:n ja hra:n yhteinen matka, mutta se ei ole vielä varmaa.

Rva kirjoittaa hra:n kuulumisia aika harvoin. Hra tekee tänä syksynä töitä neljänä päivänä viikossa. Hän halusi tehdä niin, sillä muuten Naakan kanssa vietetty aika olisi hänen mielestään liian lyhyt. Viisipäiväinen työviikko alkaa uudestaan tammikuussa.

Hra kävi ennen säännöllisesti harrastamassa lännenratsastusta, mutta nyt harrastus on tauolla. Sen sijaan hra keskittyy uuteen (työsuhde-)  puhelimeensa ja uutisten (ulkomaat ja talous ykkösenä) seuraamiseen online-ajassa. Hra pesee meillä Naakan hampaat ja huolehtii, että Naakkaa nostellaan ilmaan ja leikitään lentokonetta ja pomppuleikkejä, kun rva ei oikein pysty.

Yleensä hra ei paljon ruokaa laittele, mutta nyt hänen suunnitelmissaan on oikein hyvän pizzan leipominen. Sitä varten käytiin eilen ostamassa rva:n mielestä kalliit ainekset. Rva odottaa kuitenkin innolla, mitä tuleman pitää.

Naakka kehittyy huimaa vauhtia. Kotona hänen lempijuttujaan ovat muun muassa lavuaari, koko perheen kengät ja uusien sanojen kuten "kenkä" ja "ihahaa" opetteleminen. Ei niin mieluisia ovat hanskojen pukeminen sekä se, kun pöydälle ei saa kiivetä.

Ulkona rulettavat esimerkiksi liukumäki ja tammenterhot. Eilen lenkkeilimme illalla ja Naakka istui rattaissa. Annoin hänelle käteen kaksi kellastunutta vaahteranlehteä. Naakka piti niitä sinnikkäästi kädessä melkein koko lenkin ajan ja keksi, että niitä voi myös heiluttaa vastaantulijoille.

Puhe on oikeastaan se, mitä rva eniten odottaa. Nyt Naakka tunnistaa jo vaikka kuinka monta sanaa, sellaisiakin, joita ainakaan rva ei hänelle ole opettanut. Viikonloppuna selvisi, että esimerkiksi "käsi" ja "jalka" ovat tuttuja!

Naakan syksyyn liittyy paljon kaikenlaista. Nyt tutustutaan lehtien ja tammenterhojen lisäksi sään kylmenemiseen ja iltojen pimeyteen. Kauempana loppuvuodessa häämöttövät ensilumi (toivottavasti) ja joulun aika...




torstai 25. syyskuuta 2014

Vertaistukea tositarpeeseen

Rva kävi eilen kaupungilla. Uskomatonta, miten muutto neljän kilometrin päähän kaupungin keskustasta vaikuttaa. Silloin tulee jo sanotuksi, että "kävin kaupungilla". Valitsin keskiviikon, kun tiistaina oli lakko, eikä ratikka kulkenut.

Juna olisi kyllä kulkenut, mutta päätin säästää askelia, sattuneesta syystä.

TE-toimiston kuntoutuspuoli sijaitsee sellaisessa paikassa, jonne on vähän hankala kulkea suoraan julkisilla. Viime päivinä julkistenkin tärinä on haitannut, kun niska on temppuillut tavallista enemmän. Kävelyä tuli siis joka tapauksessa.

Kun pääsin paikalle, niin eikö se julmetun toimisto ollut juuri tänään kiinni! Kävelin sitten pois hoitamaan muita asioita työkokeilupaperit edelleen laukussa. Päätin olla hermostumatta. Kävin ostamassa mittasuhteitaan viime aikoina muuttaneelle Naakalle pidempilahkeisia ja -hihaisia vaatteita ja kirjakaupasta uuden valokuvakansion. Puolessa tunnissa olin aivan puhki.

Hetken kuluttua seurasi onneksi jotakin todella mukavaa! Tapasin erään vanhan (ei hän oikeasti ole ollenkaan vanha) tuttavani Ortonin kuntoutusjaksoilta. Hän on muuttanut kaupunkiin, ja rva on siitä todella iloinen! Samankaltaisten kokemusten vuoksi keskustelua riitti, olen iloinen meidän molempien puolesta, kun olemme saaneet niin monta asiaa järjestykseen.

Kuitenkin, rva jäi pohtimaan, että ehkä vammautuneita yhdistää tietynlainen ulkopuolisuuden tunne. Saattaa tulla vuosi tai monta vuotta aikaa, jolloin joutuu katselemaan sivusta, kun ikätoverit opiskelevat, valmistuvat, perustavat perheen, matkailevat jne. (tämä kaikki ei ole omaa kokemusta, ennemminkin yleisiä esimerkkejä).Valtaosa lähipiiristä pähkäilee siis asioiden parissa, jotka ovat, hmm..., ennen kaikkea normaaleja.

Omaan pähkäilyhistoriaan mahtuu sellaista, että miten pysyä pystyssä tiloissa, joihin ei saa viedä kävelysauvoja tai että ovatko jarrusukat ok. juhlissa, kun tasapaino ei siedä kenkiä jne. Sitten on oireita, byrokratiaa, putoaminen työelämästä ja jännitystä siitä, mahdollistaako kunto liikkumisen parin tunnin vai kenties viikon päästä.

Kiitos lounasseurasta, tuttavani! Tapaamisesi tuli todella tarpeeseen!

Lopuksi pieni paluu vuodatukseni alkuun...ne paperit aion nyt lähettää suosituksista huolimatta postitse. Eiköhän se Suomen posti nyt sen verran luotettava ole, että yhdet lappuset menevät perille. Ei se kunto vieläkään ole niin hyvä, etteikö askelia kannattaisi säästää.

Olin muuten äsken salilla, ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Niskan suhteen olin varovainen, mutta muutamissa liikkeissä olen jo voinut lisätä painoja, jee! Seuraava kerta harjoittelua on joko jo huomenna tai sitten sunnuntaina. Lauantaina olemme muuttoapuna perheenjäseneni muutossa. Ehkä jopa rva pystyy pystyy olemaan vähän avuksi, kun on kerran salillakin käyty!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Lähimetsässä viikonloppua kerraten

Vauhdikas viikonloppu on ohi, huh! Suuntasin lauantaina aamujunalla lähikaupunkiin lukiokavereideni vuositapaamiseen - hääkamppeet mukana. Yksi "lukiolainen" tuli minua rautatieasemalle vastaan.

Tapaaminen alkoi ennen puoltapäivää. Hetki istuttiin ja juteltiin, sitten minun piti alkaa laittautua häitä varten. Lähdin ykkösvaatteissa syömään, sillä vanhempani hakivat minut ruokapaikasta klo 14.30. Siitä tunti, ja olimme hääpaikalla.

Vihkiminen, odottelu, hääparin malja ja ruokailu. Ruokailun jälkeen, n. 19.30., lähdimme ajelemaan takaisin, sisko meidän kyydissä. Minut heitettiin takaisin vuositapaamiseemme, jossa saunoimme, istuimme ja menimme nukkumaan. Aamulla ohjelma jatkui melkein samaan tahtiin, mutta saunomisen paikalla oli kävely lähimaastossa. Halukkaat geokätköilivät.

Iltapäivällä puoliso tuli hakemaan minua vanhemmilleni, jossa hän oli yöpynyt Naakan kanssa. Paikalla oli myös isomummi, kaikki häistä kotiutuneina. Syömistä, kahvit ja Naakan hoito. Neljän jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kotiin.

Huhheijaa, kiitoksia vaan kaikille kaikesta :) Rva on viikonlopusta onnellinen mutta vähän väsähtänyt.



Tänään oli aikainen (siis minulle aikainen, klo 6.45) herätys, kun minulla oli fyssariaika klo 8 - 9. Fyssari oli kyllä helpotus, sillä nyt sille oli tarvetta. Niska rasittui viikonlopusta aika julmetusti, sunnuntaina oli jo todella vaikeaa. En olisi pystynyt enää yhtään geokätköillä, mutta onneksi löysimme kaksi kätköä!

Minun olisi jo varmasti pitänyt tottua siihen, ettei kunto kestä, mutta kyllä se heikottava, huimaava ja kivulias tunne taas vähän harmitti. Tavallista voimakkaampi kipu oli tosin ollut jo olemassa monta päivää, mutta nuo kaksi muuta "ulottuvuutta" tekeät olemisen jo aika hankalaksi.

Fyssari keskittyi pelkkään hierontaan ja lihasten käsittelyyn. Niille oli totisesti tarvetta, nyt tuntuu, että jotakin olisi onneksi auennut. Huomenna taidan mennä salille, tänään ei oikein käsittelyn jälkeen pysty.



Kävelin fyssarilta kotiin lähimetsän läpi. Kukkia ei enää paljon näy, mutta kaikkea muuta nättiä kuitenkin. Yksi oravakin näyttäytyi, piti oikein kuunnella, mikä ihme sen rapinan aiheuttaa. Pihlajanmarjoja oli paljon, samoin muutama puolukka.

Tällä viikolla pitää ainakin toimittaa työkokeilulomakkeet TE-toimistoon. Sitä varten täytyy tehdä yksi keskustareissu. Toinen reissu tapahtuu säännöllisesti viikoittain, kun käyn psykoterapiassa. Muutamia kyläilyjäkin on tiedossa, kivaa!

Jos joku ihmettelee, että eikö väsytä, niin vastaus on, että kyllä väsytttää! Lepääminen meillä kotona on vähän hankalaa, kun Naakka on hereillä, mutta onnistuu muuten kyllä. Kun selkä oli viime viikolla tosi kipeä, vietimme paljon aikaa siten, että minä makasin Naakan huoneen lattialla ja hän hyöri siinä ympärillä (ja kiipeili tietenkin rva:n päällä)...sellaista näinä päivinä!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Vanhempainillassa sohvapaikalla

Tämäkin viikko on ollut kiireinen. Taistelen (ja jännitän) parhaillaan, miten niska kestää seuraavat kolme päivää (maanantaina pääsen viimein fyssarille). Edellisistä hieroja- ja fyssarikäynneistä on nyt kuukausi, mikä on ehdoton ennätysaika. En hae ennätyksiä, mutta kyllähän se helpottaa, kun ei ole niin sidottu noihin.

Meillä oli keskiviikkona Naakan ensimmäinen vanhempainilta. Yhteinen osuus kesti onneksi vain vähän aikaa, sillä niskani oli siinä tilassa, etten olisi kestänyt kovin kauan sitä matalalla puupenkillä istumista.

Yhteisen osuuden jälkeen siirryimme Naakan ryhmän tilaan, ja siellä kerrottiin päiväkodin toiminnasta sekä pienten ryhmän käytännöistä. Niitä oli ihan mielenkiintoista kuulla - Naakka tuntuu olevan hyvässä hoidossa.

Paljon keskustelua herätti sokeri. Sokeria on ruuassa, jota tarjotaan lapsille (esim. kaakaot, kiisselit ym.)  Paikalla oli muutama vanhempi, joka ei halunnut, että syntymäpäivätarjoiluissa on sokeria jne. Keskustelua sohvalta puolimakaavassa asennossa kuunteleva rva (muut istuivat pöydän ääressä) päätteli, että keskustelu oli viime aikoina vallinneen keskustelun maininkeja (sen, kun joku äiti iltapäivälehdistössä puhui liiallisesta sokerista päiväkotien välipaloissa iltapäivälehdistössä ja juttu levisi sosiaaliseen mediaan).

Naakka, 1v. 4kk. saa meidän puolestamme syödä sokeripitoisia ruokia päiväkodissa. Meillä kotona ei herkkuja juurikaan ole tarjolla (minä en ole makean ystävä), joten kohtuus säilyy. Olemme ajatelleet Naakan suhteen kohtuus kaikessa -linjaa. Täydellinen kieltäminen kun voi johtaa täydelliseen vastustamiseen.

Torstaina eli eilen minä kävin työpaikalla sopimassa työpäivistäni ja -tehtävistäni. Työaikani tulee olemaan 12 - 16 tuntia viikossa eli 12 jos niska ei kestä ja 16 jos kestää. Olen työpäivinäni sen ajan töissä kun Naakka on tarhassa.

Odotan kyllä innolla tätä paluuta työelämään. Työllistetyn elämäähän se on, mutta rva:lle tilanne, jossa pääsee niin lähelle työelämää kuin se tällä hetkellä on mahdollista. Tehtäväni eivät paljon viime talvesta poikkea; jotakin, joka on täysin omaa alaani ja jotakin, jossa voin oppia vähän uutta. Kivaa!

Keskiviikkona kävin muuten salilla, kun olin vienyt Naakan päiväkotiin. Tein siellä niska-selkä-hartiat-virtuaalijumpan. Luulen, että se pelasti hieman tilannettani. Jos tänään löytyy sopiva väli, voisin mennä kokeilemaan, josko saisin taas vähän lisäaikaa ja -jaksamista.

Tänään valmistaudumme viikonloppuun, joka tulee olemaan vauhdikas. Minulla on sekä lukioaikaisten ystävieni vuosittainen tapaaminen että serkun ja hänen miehensä häät. Henkisesti odotan kumpaakin, iloista tilaisuutta ja fyysisesti koitan pinnistellä seuraavien päivien läpi - sellaista elämä kroonisen niskavamman kanssa on.



maanantai 15. syyskuuta 2014

Toipuminen vilkkaasta viikosta

Viikko alkoi ja niin ihanassa säässä! Vaihtaisinko kesän helteet näihin alkusyksyn kuulaisiin ja aurinkoisiin päiviin? Kyllä vaihtaisin! Ehkä muutaman hellepäivän voisin ottaa, mutta siihen se sitten jäisikin.

Rva parantelee nyt kotona niskaansa, tähän päivään on kyllä kuulunut joukko kotitöitä, joita on kyllä mukava hoitaa, kun Naakka on päiväkodissa ja edellisen viikon aikana rva oli koko ajan menossa jossakin.

Eilen Rva pääsi tapaamaan kahta hyvää ystäväänsä, kummipoikaansa ja tämän sisaruksia. Kummipoika oli taas kasvanut, ihmekkös tuo, kun on jo kolmasluokkalainen kyseessä. Kummitäti joutuu taas vähän päivittämään tietojansa nykylasten tekemisistä, vaikka Minecraft-peli olikin tiedossa ;)

Kyläpaikassa oli myös kaksi marsua kuten meilläkin, niiden nuori omistaja esitteli marsujen juttuja rva:lle. Kävi ilmi, että hyvin samanlaisia ovat nuo otukset meillä ja heillä. Meidän marsujen ikä tosin näkyy jo, nämä kaksi ovat vielä vilkkaita ja nopeita liikkumaan.

Niska ja selkä alkoivat krampata oikeastaan vasta, kun oli aika lähteä kotiin. Juna-asemalla tuli kunnolla huojuva olo, ja junassa oli vähän vaikeaa. Onneksi minulla oli seuraa, yksin matkustaminen heikon olon kanssa ei ainakaan ole mukavaa.

Toipuminen alkoi eilen illalla ja tänäänkin olen ollut hissukseen. Venyttelen yläselkääni aina välillä, mutta ei oikein voi tehdä. Sain ajan fyssarille viikon päähän. Aikoja oli aika huonosti tarjolla, joten jouduin ottamaan aamuajan klo 8 - 9. Puoliso vie silloin Naakan päivähoitoon.

Minun piti mennä hierojalle jo keskiviikkona, mutta jouduin perumaan, kun Naakan päiväkodissa on vanhempainilta. Vanhempainilta kuulostaa tosi..."vanhemmalta", jos ymmärrätte mitä tarkoitan! Mukavaa kuitenkin, että sellainen järjestetään, istummekohan penkeillä vai lattialla? Lattialla voisi olla rva:lle melkein parempi.

Tälläkin viikolla tehdään ja puuhastellaan aika paljon. Torstaina minulla on tapaaminen työpaikan tahon kanssa, silloin sovin työkokeilun jatkamisesta. Eiköhän se kuvio hyvin mene, sen jälkeen asian pitäisi ainakin olla kunnossa.

Viikonloppuna on kaksikin menoa ja jopa päällekkäin, rva viilettää siis tilaisuudesta toiseen. Molemmat menot ovat iloisia, mikä on mukavaa, sillä kulunut viikko sujui vähän surullisissa merkeissä eräästä asiasta johtuen. Rva:lla on kuitenkin vakaa usko siihen, että läheistemme tilanne kääntyy hyväksi <3

Nyt täytyy mennä ottamaan pyykit koneesta...Muuten, tällaisen kuvan nappasin meidän parvekkeelta:


Keväällä istutimme Naakan kanssa kerhossa auringonkukansiemeniä viilipurkkiin. Pari päivää sitten huomasin, että ainakin kaksi kukkaa on tulossa!

torstai 11. syyskuuta 2014

Eläinlääkärillä ja eläinmeditaatiossa

Aikuiset Niskaset sekä eläkeläispariskuntamme Nasu ja Matilda tekivät eilen retken eläinlääkärille. Nasun kanssa retki on muodostunut puolivuosittaiseksi perinteeksi. Kevättalvella Nasu asioi eläinlääkärillä operaatiossa, jossa häneltä poistettiin patti alavatsasta.

Nyt vika huomattiinkin ensimmäisenä Matildalla. Harjatessa turkkia irtosikin vähän liikaa selän takaosasta, ja iho oli alkanut hilseillä. Matildalle varattiin aika. Parin päivän päästä huomasin myös samanlaisen mysteerialueen Nasun selässä. 

Eilen molemmat visiteerasivat eläinlääkärillä, sillä samalla ja tutulla, jolla aina käymme. Eksoottisten eläinten, kuten marsujen asiantuntijoita on Suomessa vähän, ja tämä yksi on alansa huippuja. Hänellä on myös erityisen välittävä asenne eläimiin, mikä on ensisijaisen tärkeää.

Eläinlääkärillä meni oikeastaan ihan hyvin. Loisista ei ollut kummankaan turkissa kyse, mikä on hyvä asia. Saimme ohjeeksi lisätä biotiinin marsujen ruokavalioon kuukaudeksi. Ongelmakohtia kannattaa myös harjata säännöllisesti, niin irtonaiset karvat ja kuollut iho lähtevät pois.

Kuukauden päästä tutkitaan sieni-infektion mahdollisuus, mikä kuitenkin on oireiden perusteella aika pieni. Jatkamme siis biotiinilla. Se on kissoille ja koirille tarkoitetussa tablettimuodossa, joten marsuille se murskataan tomaatin päälle (jossa ennestään on päivittäinen c-vitamiinijauhe). Hyvin on siitä huolimatta kelvannut!

Niskaset itse olivat reissun ja sitä edeltävän päivän jäljiltä illalla tosi väsyneitä. Naakka meni onneksi nukkumaan pidemmittä puheitta klo 8.30. Aamulla hän on muuten alkanut herätä 7.30 ja on herätessään aika itkuinen. Se saattaa johtua esimerkiksi hampaista tai päiväkodin tuomasta elämänmuutoksesta. 

Kolin-matkasta alkaa olla jo aikaa. Nytpä kerron siis eläinmeditaatiosta, johon osallistuin matkalla ja josta lupasin täällä kertoa. Eläinmeditaatio oli jännä kokemus, vaikka yhden kerran perusteella ei päässytkään ihan perille asiasta.

Joka tapauksessa, menimme illalla navettaan (melkein samassa tilassa sijaistsi tallikin). Aloitimme tilanteen rauhallisella hengityksellä. Sitten saimme valita eläimen, jonka luokse menisimme. Hakeuduin ensiksi vuohen ja hevosen väliin. (puoliso valitsi lampaan). 

Minä päädyin hevoseen, koska tilanne eteni siten, että kolmas meditaatioon osallistunut henkilö päätyi vuoheen. Toisaalta minua kiinnosti hevonen, kun satun myös pelkäämään niitä vähän. Tämä hevonen osoittautui rauhallisuutta herättäväksi otukseksi. 

Sitten eläinten kanssa alettiin jutella äänettömästi. Siltä kysyttiin itse valittu kysymys. Sitten yritettiin saada selville, mitä eläin haluaa vastata. Tuntui vähän kummalliselta, mutta keskittyminen eläimeen ja tilanteeseen tuli tätä kautta luontevasti. Silittelin hevosta koko ajan. 

Sitten piti saada selville eläimen lempiruoka, äänettömästi tietenkin. Se tuntui kenties vieläkin kummallisemmalta. Siinä sivussa tilanteessa tuli kuitenkin oltua hyvin tietoisesti läsnä, sehän meditaation tarkoitus kai on. 

Harjoituksen loputtua olo oli hyvä ja rauhallinen. Olin oikein tyytyväinen, että kokeilin. 


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...