Uniuniuni...

Rva:lla on nyt viisi tai kuusi huonosti nukuttua yötä takanaan. Pääosa huonounisuudesta johtuu varmaankin meidän Naakka-raukasta, joka on nukkunut flunssansa (etenkin yskimisen) takia aika huonosti jo monta yötä.

Rva myöntää suoraan olevansa todella huono kestämään valvomista. Naakan varhainen vauva-aika oli rva:lle melkein ylivoimaista, onneksi Naakka alkoi nukkua melko yhtenäisiä, pidempiä unijaksoja jo varhain, noin kolmen kuukauden ikäisenä.

Rva:lla on aina ollut aika heikot unenlahjat. Unentarve on 8 tuntia, mutta kyky nukahtaa illalla tai keskellä yötä heräämisen jälkeen voisi olla parempikin. Väsyneenä, varsinkin kun valvominen on kestänyt pitkään, ei mikään meinaa sujua. Kun rytmi on kunnossa, rva nukahtaakin paremmin.

Joka tapauksessa, tänään (piakkoin nukkumaan laittautuva) rva on toiveikas, josko Naakka pystyisi nukkumaan hyvin. Hänen yskänsä vaivaa nimenomaan yöllä ja makuuasennossa, päivisin hän on jo melkein toipunut flunssastaan, vaikka nenä jatkuvasti valuukin.

Tavallaan niska tykkää huonoista unista - kroppa on liikkeessä, kun rva hyppelehtii sängyssään levottomana kyljeltä toiselle. Puoliso-raukka, onneksi hän ilmeisesti saa nukuttua, vaikka rva kääntelehtiikin. Jos rva nukkuu "liian"hyvin, on kroppa aamulla todella jumissa.

Viime yöt vietimme muuten poissa kotoa, rva:n lähisuvun luona. Sekin vaikutti varmasti rva:n unirytmin sotkeutumiseen, vaikka reissussa olo oli muuten tosi virkistävä maisemanvaihdos. Seuraavan kerran Niskaset "lomailevat" luultavasti kesämökillä, loppukesästä mennään sitten Kolille...

Rva on jo aikaa sitten väsynyt hakemaan erityisiä syitä unettomuudelleen. Huolia on varmaankin tasaisella tavalla, niska vaivaa säännöllisesti mutta ei koko ajan ja vuode sekä vuodevaatteet ovat varmaankin hyväkuntoisia :D

Kokonaisvaltaista rauhoittumista rva hakee tällä hetkellä mindfulness-meditaatiosta, tänäänkin tein jopa kaksi harjoitusta. Ensimmäinen liittyi kehoon ja hengitykseen, toinen taas siihen, miten suhtautua ajatuksiin, jotka tulevat ja menevät. Molemmat meditaatiot ovat noin kymmenen minuutin mittaisia.

On varmaankin turha edes mainita, että riittävä tai edes melko riittävä yöuni olisivat erittäin tärkeitä vammasta toipumisen kannalta. Rva:lta jää unettomina aikoina liikkuminenkin vähemmälle, kun kun tarpeeksi väsyneenä sydänkin alkaa hakata, jos yrittää vähän enemmän liikkua.

No, nyt täytyy varmaankin mennä laskemaan lampaita...tai ehkä kuitenkin vuohia, täytyyhän sitä jotakin vaihtelua olla!

Flunssaa ja geokätköilyä

Niskasten yhteinen kesäloma on todellakin lähtenyt hieman yskähdellen käyntiin. Puoliso sairastaa parhaillaan kesäflunssaa, joka on nyt iskenyt Naakkaankin. Rva sen sijaan on edelleen terve, täytyy koputtaa puuta.

Kuten varmaankin monessa perheessä, meilläkin kesäloman alku merkitsee sellaisten rästihommien tekoa (tai ainakin yritystä), jotka ovat roikkuneet tekemättöminä koko kevään ajan, kun on ollut kiirettä ja väsymystä. Yksi sellainen on Naakan huoneen sisustaminen.

Toissapäivänä suuntasimme verho-ostoksille. Rva:n niska oli jo valmiiksi kipeänä. Oikeastaan se kipeytyi ja väsyi reissun mittaan niin, että rva joutui ihan oikeasti riiputtamaan päätään ajoittain vinossa. Verhokankaita oli pilvin pimein, saimme myyjän avustuksella viimein hankittua vaalean pimennysverhon ja sen eteen kukallisen, vähän retron "koristeverhon".

Naakka oli tietysti mukana, kuten melkein aina. Sillä aikaa kun rva kulki pää vinossa ja yritti hra:n kanssa suorittaa tehtäviään, tytär kyllästyi ja nälkiintyi. Se, mikä verhokaupassa oikeasti kesti, oli tilauksen näpytteleminen tietokoneelle. Katsoin kellosta, että aikaa kului yli puoli tuntia...

Siinä vaiheessa nälkä oli perheyksikön aikuisillakin villipedon luokkaa. Seuraava etappimme olikin sitten paikkakunnan uusi hampurilaisketju, jossa on hyvät hampurilaiset, huonot ranskalaiset, hidas ja kummallinen palvelu ja musiikki liian kovalla.

 Kun myyjä unohti laittaa lautasellemme mukin, en saanut mukia toiselta myyjäljtä (omani oli kadonnut sillä välin johonkin), kun mukin voi antaa vain se myyjä, jonka kanssa olemme asioineet. Rva ei heittäytynyt lattialle parkumaan, mutta lähellä oli.

Joka tapauksessa, nyt ovat sikakalliit verhot tilauksessa, Naakka saa luvan käyttää niitä seuraavat 20 vuotta ja rva toipuu vieläkin niskaongelmansa kanssa. Tekisi mieli jättää mainitsematta, että muiden huoneiden verhoasiat ovat vielä rempallaan...

Sitten vielä yksi vähemmän stressaava kuuluminen: rva oli pari päivää sitten itsekseen geokätköilemässä! Retki suuntautui ihan metsään, tihkusateessa vieläpä. Naakan rattaiden kanssa ei voi poiketa kävelytieltä, joten metsäkätköille on mentävä ihan itsekseen.

Rva kohtasi matkallaan hyvän mustikkapaikan (niin on varmasti moni muukin kohtannut, keskellä kaupunkia kun ollaan), jylhät kalliot ja myös sen geokätkön, jota oli hakemassa. Kätköilyharrastus on Niskasilla aina talvet katkolla, mutta kesällä haetaan kätköä sieltä, toista täältä.

Eilenkin käytiin iltalenkillä ja yhdellä kätköllä, joka ei sijainnut metsässä. Geokätköilyssä viehättävät edelleen usein ihan tutut paikat vähän uudesta näkökulmasta, tietoiskut usein aika huomaamattomistakin paikoista sekä se etsiminen ja löytäminen. Himokätköilijöitä emme ole, kätköily on meille enemmänkin ulkoilun oheisharrastus.

Kokolta kaupunkiin

Niskaset palautuivat juhannusreissulta ehjinä, mutta vähän väsyneinä. Reissu meni yllättävän kivuttomasti, ehkä siksikin, että mukana oli myös Naakan isoisä, joka osallistui mökkireissun askareisiin ja erityisesti Naakan viihdyttämiseen.

Rva:n on myönnettävä, että hän jännitti ja oli kiukkuinenkin ennen reissua. Arjesta poikkeavat jutut 1-vuotiaan kanssa ovat rasittavia, kun lapsen rutiinien pitää kuitenkin säilyä normaaleina ainakin ajallisesti. Päätimme viime hetkellä, että vietämme mökillä kahden yön sijasta vain yhden yön, jotta juhannuksen vietto ei menisi liian raskaaksi.

Meidän Naakkamme osoittautui oikein innokkaaksi mökkeilijäksi. Hän tykkäsi, kun ympäristö oli vähän erilainen, sisällä mökissä riitti tutkittavaa, ja ulkona sitä vasta riittikin! Ainoa kamaluus oli sauna, jossa poikettiin vain pyllypesulla. Mikä saunoissa sitten hirvittääkin, Naakka ei niistä tykkää.

Minun niskani suostui juhannusaattona toimimaan ihan hyvin, mutta juhannuspäivä alkoi olla vähän vaikea. Varsinkin lähtösiivous, seisominen ja käveleminen ottivat aikalailla voimille. Palautuminen oli kuitenkin yllättävän nopeaa, eikä niska nyt ole sen kummallisempi kuin yleensäkään.

Rva on viettänyt melkein aina juhannusta mökillä. Juhannuksenviettoon liittyy paljon lapsuudenmuistoja, vaikka varisevia kukkia ei saanutkaan laittaa tyynyn alle eikä kaivoonkaan saanut käydä turvallisuussyistä kurkistelemassa (Naakka "perii" nämä rajoitukset, kiitokset kurinpitoideoista edelliselle sukupolvelle!)

Juhannusmuistoista mieleenpainuvimpia taitavat olla mummi ja pappa, juhannuskoivut, niittykukka-kimput ja tietenkin juhannuskokko. Meillä se on ollut tapana sytyttää vasta auringon laskettua metsänreunan taakse. Kokolle tulevat tutut mökkinaapurit. Minun lapsuuteni "vanhoja" ei enää ole. Sukupolvi on vaihtunut, mutta silti kaikki on tuttua.

Rva suuntasi tänä vuonna kokolle ihan itsekseen. Sitä ennen Naakka oli nukahtanut rva:n paikalle isoon sänkyyn. Rva:n mummi sanoi aikanaan, että juhannuskokko pelottelee pahat henget pois, jotta vuosi olisi suotuisa. Kukin ajatteli tulta katsoessaan omiaan, mutta minä ajattelin mummia.

Juhannusyö sujui Niskasten mökissä oikein rauhallisesti. Aamuun herättiin ja päivää vietettiin muun muassa kyläilemällä lähisuvun mökillä. Naakka ujosteli alkuun kauhiasti, mutta kaatoi vauhtiin päästyään sokerikipon ja yritti syödä tuohta.

Juhannuspäivänä rva näki elämänsä ensimmäisen juhannuspäivän myrskyn raekuuroineen. Oikein jännää, kun lämpöä oli vain muutama aste (tuliaisruohon kerääminen marsuille oli tällä kertaa varsin jäätävää puuhaa). Myrskytuuli katkaisi muuten meiltä sähköt pariksi tunniksi, mutta sähkö palautui sopivasti niin, että meidän piti ennen lähtöämme imuroida.

Mutta nyt ollaan jo kotona, ja hra:n loma on alkanut. Tänään piti lähteä verho-ostoksille, mutta katsotaan, tehtäisiinkö sen sijaan jotakin enemmän tai vähemmän hyödyllistä täällä kotosalla. Paljon olisi tehtävää, kun kevättalvi oli niin kiireinen, ja kotonamme on paljon kaikkea keskeneräistä. Kai me jostain aloitamme...

Syysajatuksia sydänkesällä

Puoliso sai eilen soiton kahden lähipäiväkotimme johtajalta. Hän ilmoitti, että valinta (siis kuka saa paikan) siirtyy elokuulle. Alunperin meidän oli määrä tietää heinäkuussa, saako Naakka päiväkotipaikan.Puhelussa selvisi myös, että täyttä on.

Niskaset päättivät jo alkuvuodesta, että mikäli saamme päiväkotipaikan tästä läheltä (useampi mahdollinen päiväkoti), Naakka menee osapäivähoitoon syksyllä, luultavasti n. viideksi tunniksi kolmena päivänä viikossa.

Päiväkotia aloittaessaan Naakka olisi n. 1v. 4 kk. Alustavan suunnitelmamme mukaan päiväkodissa oloa kertyisi n. 15 tuntia/viikko.

Tämän suunnitteilla olevan järjestelyn tarkoitus taas olisi, että rva saisi mahdollisuuden palata osittain työelämään. Se onkin sitten mielenkiintoista, millä tavalla, mutta ensiksi pitäisi tosiaan saada varmistettua tyttärelle hoitopaikka.

Meilläpäin on sellainen käytäntö, että hoitopaikkaa on pakko tarjota jokaiselle, mutta tarjottu paikka voi sitten sijaita missäpäin kaupunkia tahansa. Tämä asettaa Niskasten suunnitelmille aika ison rajoituksen.

Minun on tarkoitus kuskata Naakkaa, joten emme voi ottaa vastaan hoitopaikkaa kaukaa tai hankalan matkan päästä, kun niskaa täytyy varoa edelleen joka tilanteessa. Whiplashin olemme laittaneet hakulomakkeisiin perusteeksi päivähoitopaikalle läheltä.

Mikäli paikkaa ei löydy, rva jää kotiin ainakin seuraavan neljän kuukauden ajaksi.

Mikäli vammaa ei olisi, hoitopaikka vähän kauempaakin (mikäli olisi jonkinlaiset kulkuyhteydet) sopisi ihan hyvin. Whiplash määrää tässä asiassa Niskasia eikä valitettavasti päinvastoin. Jos paikkaa ei saada, rva:n töihinpaluusuunnitelmaa ei voi toistaiseksi toteuttaa.

Kyllä rva kotona Naakankin kanssa viihtyy, ja voisi hyvin jatkaa vielä syksyn kotona. Asiaa pitää kuitenkin katsoa monelta kannalta, ja yksi on rva:n työura, joka pitäisi saada jollakin keinolla käynnistymään.

Suunnitelmamme on kuin palapeli, kun työkykyä on jonkin verran, mutta rajallisesti, rva:lla työhaluja ja kuitenkin periaate, että Naakan elämän tulisi olla mahdollisimman iloista ja stressitöntä 1-vuotiaan elämää.

Yhteiskunta...hmm, saapi nähdä, millä tavalla se tulee vastaan, kun useita vuosia työelämästä pois ollut vammautunut, ehkä osatyökykyinen ja 1-vuotiaan Naakan äiti rva yrittää rynnistää takaovesta takaisin työmarkkinoille. Toivottavasti jotenkin, mutta liikoja ei uskalla odottaa.

Tässä muutama kuva Naakan ja rva:n yhteiseltä iltapäivälenkiltä keskiviikkona. Näimme vaikka mitä, kuten kesän valoja ja varjoja, puutarhapalstoja ja puroissa virtaavaa vettä.

Ihanaa juhannusta itse kullekin!

Häiden jälkitunnelmia ja alkanut viikko

Niskaset pääsivät lauantaina ihan kaksistaan liikkeelle, hra:n serkun ja hänen morsiamensa häihin. Häitä edeltävän viikon rva sinkoili vapaahetkinään kaupasta toiseen ja kokosi löytämistään kamppeista ihan kelvollisen juhla-asun (piti hankkia uutta, sillä rva:n puvusto käsittää monta oikein hyvää kotiasuja, juhla-asut ovat harvemmassa.

Haasteita päivään toi jälleen kerran niska. Sinnittelen vieläkin ajassa ennen Ortonin käyntiä, se on torstaina, juhuu! Kroppa on ollut kipeänä ja jäykkänä, huimaus oli aika ikävää viime viikolla, mutta tällä viikolla on onneksi vähän helpottanut.

Häihin kuljettiin taksilla. Ne olivat niin hienossa ja historiallisessa paikassa (Ritarihuone), ettei rva meinannut uskaltaa astella sisälle.

Häät olivat kyllä ihanat! Oli jotenkin liikuttavaa, iloista ja tunnelmallista, ehkä parhaat häät, joissa rva on ikinä käynyt. Juttukavereita ei puuttunut, loppujen lopuksi Niskaset viihtyivät aamuyön puolelle. Aikaa kului, kun nälkä yllätti, ja lampsimme juhlatamineissamme ympäri Öistä Helsinkiä ruokaa ostamassa.

Aamulla Naakka heräsi tavalliseen tapaansa, ja sunnuntai kuluikin sitten varsin väsyneissä merkeissä. Valitsimme sellaisen taktiikan, että kävimme kahteen kertaan ulkona kävelemässä, niin päivä saatiin jotenkin kulumaan.

Ai niin, Naakallakin oli kotona hauskaa - häntä hoitamaan tulivat kummitäti ja saluki Neo, jota Naakka rakastaa. Olikin hyvä päätös jättää 1-vuotias kotiin, juhlapaikalla ei ollut syöttötuoleja, joten tilanne olisi mennyt aikamoiseksi kanniskeluksi (eli jäänyt käytännössä hra:n vastuulle).

Viikko on alkanut ihan kivasti ja tavallisesti, rva hoiti eilen Naakkaa ja kävi illalla psykoterapiassa. Jumppa ei näin jäykän kropan kanssa enää onnistu, joten se jatkunee torstaina fyssarikäynnin jälkeen. Tänään käymme luultavasti kirjastossa ja alamme suunnitella viikonlopun mökkireissua.

Mökkireissu taasen hieman jännittää...Naakka ei ole ihan helpoimmassa iässä, kun haluaa avata kaikki kaapit ja tutustua kaikkiin mahdollisiin tavaroihin. Eilen, ennen terapiaa, rva kiirehti kauppaan ja osti kaappi- ja laatikkolukkoja, muuten meillä kotona on liian rasittavaa, kun pitää koko ajan olla kieltämässä. Sitten pitäisi vielä saada lukot asennettua.

Nämä pari päivää ennen fyssaria ovat kuitenkin sellaisia, ettei rva voi vaatia itseltään liikaa. Niska ja yläkroppa asettavat omat vaatimuksensa, joten mahdollisimman rauhallisissa merkeissä mennään. Onneksi nyt ei sada!

Aistiyliherkkyydestä

Minä olen aina ollut erityisen herkkä tuntoaistiltani: herkkä kutiamaan ja herkkä siinä, millaisten materiaalien kanssa ihoni joutuu kosketuksiin. En ole esimerkiksi koskaan pitänyt siitä, miltä paperi tuntuu. Ongelmia alkoi kai syntyä mökkikesinä joskus ala-asteella; grilliruokaa ei saanut kääriä paperiin.

Reaktioni on puistatus ja inho. Myös puu materiaalina (jätskitikuissa ja lyijykynissä) on ikävä. Niin, ja hiekasta en myöskään pidä - hiekkarannalla tekisi mieli pestä käsiä ja jalkoja koko ajan, kun puistattaa niin paljon.

Ai niin, mainitsinko tahmeutta. En tykkää myöskään tahmeudesta. Jos minulla ei ole mahdollisuutta pestä käsiäni, en osta esimerkiksi jätskiä.

Mitenkö sitten pärjään lapsen kanssa - viimeistään hänen kauttaan minulla on kontakti melkein kaikkeen edellä mainitsemaani? No, ihan hyvin, pakkohan se on! Käytän hänen kanssaan kangasliinoja enkä kiellä häneltä hiekkaleikkejä - kyllä minä siihen pystyn.

Olenko hienostelija? Mainitsen harvoin ihmisille ongelmastani, ettei minua pidettäisi sellaisena. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että aistiyliherkkiä ihmisiä on muitakin, jotkut vain aistivat voimakkaammin kuin toiset.

Whiplash ja aistiyliherkkyys - minusta tämä ominaisuuteni on voimistunut whiplashin myötä. Mukaan on myös tullut uusia yliherkkyysalueita - näköön ja kuuloon liittyviä. Kuten olen aiemminkin blogissani maininnut, liian suuri objektien määrä ja värit aiheuttavat huimausta, äänet vaikeuttavat lisäksi myös keskittymistä.

Kun niska ei ole kovin jumissa, on aistimaailmakin "rauhallisempi". Olen myös huomannut, että jostakin syystä lämmin sää pahentaa ongelmia aistien kanssa. Viileämmällä asiat eivät taas tunnu niin ikäviltä - en kyllä tiedä, onko kyseessä jotakin vammaan liittyvää vai kenties vain yksilöllinen ominaisuus.

Nyt olen havainnut, että myös tyttärelläni on eräs materiaali, josta hän ei pidä, nimittäin frotee. Viikonloppuna olimme kylässä, ja Naakka oli paljain jaloin, pelkän bodyn kanssa. Kun ystäväni auttoi minua syöttämään Naakkaa ja otti hänet syliin, Naakka alkoi itkeä kovalla äänellä.

Emme ensin ymmärtäneet, mikä oli vialla, mutta pian selvisi, että kyseessä oli froteepyyhe, joka oli laitettu suojaamaan ystäväni vaatteita ruokatahroilta. Yhtäkkiä ymmärsin, miksi Naakkaa itkettää aina, kun pitää nousta pois kylvystä -froteepyyhkeelle. Olen yhdistänyt itkun kylvyn lopettamiseen, mutta kyseessä onkin pyyhemateriaali!

Lopuksi toiseen aiheeseen... Huomenna reissaan taas Naakan kanssa aamulla toiselle puolelle kaupunkia rokotukseen. Naakka saa huomenna loput 1-vuotisrokotteistaan, ja kun osallistumme rokotustutkimukseen, rokotuspaikka ei ole lähineuvola.

Huominen meneekin varmaan vähän "varpaillaan", kun ei koskaan tiedä, millaisia jälkioireita rokotuksista tulee. Yleensä Naakalle on noussut pieni kuume, mutta muita ongelmia ei ole ollut. Toivottavasti rokotus sujuu hyvin tälläkin kertaa.

Mikäli ehdimme, käymme varmaankin matkalla eläinkaupassa ihmettelemässä eläimiä (ja hankkimassa pakasteruokaa kaloille). Kaloja emme tällä kertaa hanki, kun rva:lla on vähän hakusessa, millaiset kalat akvaariossamme pärjäävät. Kirsikkabarbi tosin tuntuisi hyvältä ja kestävältä kalalta.

Tässä on tosi iso akvaario (Sea life, Lontoo), jollaista meille ei varmasti koskaan tule, mutta oli se kyllä uskomattoman hieno:

Alkukesän puuhia

Joo-o, kyllä se väsymys nyt jollakin tavalla alkaa hellittää, tänään tuntuu jo aika virkeältä (lieneekö syy tavallista vähän pidemmissä yöunissa vai siinä, että puoliso lähti Naakan ja isoisän kanssa juuri Prismaan ja rva saa höpsötellä muutaman tunnin kotona ihan itsekseen.

Niska oli tosiaan aika ikävässä kunnossa alkuviikon, eikä tilanne vieläkään ole ihan kohdillaan. Tilasin ajan Ortonin fyssarille, mutta aika on ikävä kyllä vasta parin viikon päästä, joten siihen saakka täytyy selvitä näillä eväillä.

Vaikka minä pärjään jokapäiväisessä menossa jo vähän paremmin, suren niitä niskavammaisia, jotka tälläkin hetkellä yrittävät selvitä kipujen, byrokratian ja henkisen puolen kanssa. Miten se sairausloman saaminenkin voi olla whiplashin kanssa niin kiven takana vielä tänäkin päivänä!

Sitten kun on työelämässä, täytyy pysytellä paikallaan kaikki vapaa-aika, jotta niska ei enempää rasittuisi ja töihin meno olisi mahdollista taas seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Rva:lla on jotakin tällaista edessä syksyllä, mutta toisaalta ei ilmeisesti määrättyjä työaikoja (tai pakkoa tienata heti), joten rva:n tilanne on siinä mielessä monen muun tilannetta helpompi.

Tältä viikolta löytyy useita kohokohtia...ensin täytyy mainita, että Naakka seisoo yhä paremmin, ja ottaa varovasti jo muutamia askeleitakin! Minä olen niin ylpeä pienestä tytöstäni, joka tekee kovasti työtä oppiakseen tämän uuden taidon! Samalla mielen täyttää haikeus - meillä ei todellakaan ole täällä enää vauvaa.

Keskiviikkona kävimme Naakan, hänen ikätoverinsa ja tämän äidin kanssa metsässä kävelyllä. Määränpäänämme oli eräs hiihtomaja/kahvila, josta sai uskomattoman hyvää sämpylää, pullaa ja kahvia. Paikalla ei ollut monia muita, ja asetuimme pihalle. Naakka söi välipalaa rattaissa ja hänen ikätoverinsa äitinsä sylissä (onneksi Naakka ei vaadi tuossa tilanteessa syliä, äidin fysiikka ei kestäisi).

Kun taaperot pääsivät "vapaiksi", meno olikin varsin hurjaa, kun toinen konttasi toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Tytöt myös aivan selvästi villitsivät toisiaan ja hihittelivät toistensa menolle. Oli ihanaa nähdä, kuinka tyttöset nauttivat.

Tämä retki pelasti myös rva:n päivän, joka oli ollut aika väsymyksen- ja niskakivun täytteinen!

Eilen suuntasimme Naakan kanssa kaupungille ja vierailulle Naakan kummitädin tatuointiliikkeeseen (kumpikaan meistä ei kyllä ottanut tatuointia). Viihdyimme hyvin vähän erilaisessa ympäristössä, minä sain kuunnella vähän erilaisia juttuja ja Naakalla oli hauskaa. Hän nukahti päiväunilleen tatuointikoneen surinassa ja nukkuikin jopa tunnin.

Illalla iski väsy ainakin rva:han, mutta jaksoin silti tehdä yläselän jumppaliikkeet. Tänään olisi puolestaan vuorossa alaselkä, se on jostakin syystä rva:lle paljon yläselkää työläämpi. Illalla rva toivoo voivansa lähteä sauvakävelemään, puoliso kävi ostamassa sauvoihin uudet suojukset tippuneiden tilalle, joten se skriik-ääni ei enää ole niin kamala.

Rva teki päätöksen ryhtyä uudelleen sauvakävelemään. Vammautuessaan rva tarvitsi sauvoja tasapainon vuoksi, nyt tasapaino säilyy onneksi muutenkin. Trauma on myös viimeinkin ohi, vielä pari vuotta sitten sauvat suorastaan ällöttivät. Rva yrittää nyt sauvakävellä pari kertaa viikossa, kun ilman rattaita ei paljon sen useammin pääse liikkeelle.

Takaisin Lontoosta

Aikuiset Niskaset palautuivat Lontoosta sunnuntai-iltapäivällä, ja alkavat jo sopeutua loman loppumiseen / arkeen palaamiseen. Niskasten jälkikasvu ja eläinmaailma odottivat meitä tyytyväisinä ja hyvin hoidettuina - kiitokset kaikille "projektiin" osallistuneille!

Rva viihtyi myös kolmannella Lontoon-visiitillään oikein hyvin. Kaupunki ja sen ympäristö olivat yhtä värikkäitä ja mielenkiintoisia kuin ennenkin. Erityisesti Lontoossa viehättävät mitä erilaisemmat rakennukset - ikivanhoja tiilitaloja ja upouusia pilvenpiirtäjiä saattaa sijaita ihan vieri vieressä.

Nähtävyyksiä tutkailimme lähinnä ulkopuolelta, mutta sisällä kävimme Madame Tussaud`s -vahakabinetissa sekä London Aquariumissa. Ulkopuolelta tsekkailu sopi rva:n niskalle paremmin kuin sisänähtävyydet, varsinkin tuon ensimmäisen kohdalla piti sitten selvitellä huonoa oloa ja niskakipua parisen tuntia.

Lontoossa oli hauska käydä myös tavallisissa ruokakaupoissa. Ihan niiden erilaisten valmisruokien takia olisi kiva viipyä maassa vähän pidempäänkin. Hotelliin ei paljon viitsinyt ostaa, mutta valmiiksi pilkotut hedelmälajitelmat olivat niin houkuttelevia, että niitä piti käydä hakemassa pariinkin kertaan.

Rva jäi ihmettelemään, miksi hedelmät ja marjat maksavat Suomessa niin älyttömästi...onko tämä nyt sitten niin paljon kauempana tuotantopaikoista kuin esimerkiksi tuo Lontoo (näin pohdin erityisesti kumotessani vadelmapurkin sisältöä suuhuni)?

Toinen ihana löytö olivat sushipaikat, joista sai ostaa varsin kohtuullisella hinnalla mukaansa mitä erilaisempia lajitelmia ja lisäksi samalla periaatteella tehtyjä isompia rullia ("handrolls"). Sushit saattoi viedä hotellille ja syödä huoneessa.

Se, mitä Lontoosta ei tule ikävä, olivat ruuhkat. Osuimme jonkinlaiseen huoltotyöviikonloppuun, ja metroja kulki harvemmin kuin tavallisesti ja jotkut asematkin olivat välillä suljettuja. Rva:lle tulee täyteen ahdetussa metrossa ja varsinkin metrolaiturilla sen verran klaustrofobinen olo, että helpotus oli suuri silloin, kun viimein pääsimme maanpinnalle.

Sinänsä se metroverkostokin on iso ja jännä - asemat olivat välillä todella sokkeloisia, joten onneksi rva:lla oli mukanaan hra, jonka suuntavaisto on meistä kahdesta se parempi.

Sen verran kiinnitin kulkemiseen huomiota, että Lontoon City näyttää olevan pyörätuolilla, lastenvaunujen kanssa tai muuten liikuntaesteisille vähän hankala, ainakin julkisten kulkuneuvojen osalta. Hissejä kyllä löytyi, mutta ei ollenkaan niin tiheään kuin meillä - portaita oli myös siellä täällä.

Saattaa kumminkin olla, että avuliaat ihmiset korvaavat osan tästä puutteesta - kohteliaisuus tuntui olevan Lontoossa ihan toisella tasolla kuin täällä meillä, ja apua sai, kun sitä vähänkin tarvitsi. Sellainen tuntui oikein hyvältä.

Kun sunnuntaina palasimme kotiin, niin kyllä meillä olikin jo ikävä Naakkaa! Meinasin alaovella oikein hermostua, kun minulla ei ollut avainta ja puoliso tuntui etenevän avaimineen liian hitaasti. Lopulta pääsimme kuitenkin sisään.

Naakka, kuten kuulemma monet 1-vuotiaat, ei ollut huomaavinaankaan äitiä tai isiä ensimmäiseen tuntiin. Sitten hän ikäänkuin hokasi, että mehän siinä olemme! Sen jälkeen ilta kuluikin äidin ja isinkin lähettyvillä. Naakkaa myös itketti tavallista enemmän, jos minä katosin hetkeksi näköpiiristä.

Eilen kaikki olikin jo ihan normaalia. Niska elää vielä "krapulaa" eli on hemmetin kipeä matkan rasituksista, huimannutkin on tavallista enemmän. Aloitimme eilen Naakan kanssa ohjatun leikkipuistotoiminnan, jossa viihdyimme molemmat oikein hyvin. Väsymys vaivaa vielä, mutta josko se tästä alkuviikon aikana helpottaisi.