Rouva Niskanen

Olen havainnut , että blogini lukijamäärät ovat kuluneen vuoden sisällä kasvaneet. Olen iloinen, että kotikutoinen blogini kiinnostaa, ketä mistäkin syystä. Blogin kirjoittaminen on yhä hauskaa, ja siihen löytyy yhä aikaa vähintäänkin viikoittain. Olen joskus pohtinut, pitäisikö blogini ilme muuttaa jotenkin ammattimaisemmaksi, mutta blogissani tekstin sisältö taitaa kuitenkin olla keskiössä kuvia ja muuta ulkoasua enemmän. Tässä postauksessa ajattelin kuitenkin jakaa kuvia tämän viikon varrelta, sillä kuvapostauksia minulla on blogissani ollut viime aikoina todella vähän. Näemmä en sitten osaa vielä suurentaa kuvia tällä uudella bloggerilla, joten tulevat sitten pieninä. Kuva1 : Naakka ja Touhi hoitamassa sauvasirkkoja. Toinen teki "sateen" sumutepullolla, toinen asetteli salaatinlehdet paikoilleen. Naakka, 7v, kykenisi hoitamaan sauvasirkat jo ihan itsekin, sen verran yksinkertaisia hoitotoimenpiteitä "keppimme" vaativat.  Kuva 2:  Touhi onnesta soikeana mummolass...

Elämä näyttäisi olevan rikkaampaa ja merkityksellisempää, mitä vanhemmaksi elää. Tykkäsin jo lapsena muistella - välillä ajatuskuvani olivat mielenkiintoisempia kuin mikään viihde. Taidan leikkiä ajatuksillani edelleenkin. Rupesin yhtenä päivänä muistelemaan, miten tapasin exäni (siis tämän jonka kanssa olin yhdessä melkein 12 vuotta)... Olin tuolloin 24-vuotias. Olin opiskelija, ollut sinkkuna yli vuoden ajan. Siihen aikaan netissä oli deittisivustoja. Kävin kerran sellaisella, ja bongasin sieltä hänen ilmoituksensa. Ilmoituksessa taidettiin mainita kriteerinä, että olisi hyvä tykätä viettää koti-iltoja ;)  Tapasimme ensimmäistä kertaa Helsingissä, Kaivopihan Unicafessa (se taitaa olla edelleen olemassa). Tapaamisista muodostui suhde muutamassa kuukaudessa, ja loppu onkin historiaa.  Muistona tapaamiskuviossa hauskaa onkin ihan muu - se ei oikeasti ollut ensimmäinen tapaamisemme. Työskentelin tuohon aikaan kesäsiivoojana monien eri firmojen tiloissa. Yhdessä ...

Blogini on ollut olemassa jo joulukuusta 2011 asti. Veikkaan, että se on blogille aika pitkä elinkaari. Idea blogistani syntyi, kun olin silloisen puolisoni kanssa Pariisissa pitkää viikonloppua viettämässä. Silloin keksin blogilleni nimen. Se taisi olla vain "jos bloggaisin" -leikki. Kuitenkin, ajattelin silloin, että Rouva Niskasen täytyy tulla kaapista ulos niskoineen ja persoonallisuuksineen. Tykästyin blogin kirjoittamiseen heti - se tuntui hyvältä ja terapeuttiselta. Kuten elämä, myös blogin aihepiiri on hieman muuttunut vuosien aikana. Suurin syy siihen taitaa olla, että rva oli blogin alkaessa voimakkaista niskaoireista kärsivä 29-vuotias parisuhteellinen nuori nainen, nyt lievästi mutta kroonisesti selkä- ja niskavaivainen 36-vuotias eronnut kahden lapsen äiti. Blogini ei ole koskaan ollut huippusuosittu, mutta tunnen silti kirjoittavani joukolle lukijoita. En oikeastaan tiedä, kuka (äitini lisäksi tietty) seuraa minua säännöllisesti, eikä sillä ole suurta väl...

Rva on viettänyt kuluneen viikon pääasiassa itsekseen lasten kanssa puolison tehdessä ylitöitä ja työmatkoja. Tämä on rva:lle osittain uutta, siis säännöllinen "ilta- ja yövuorossa" oleminen. Meillä on sujunut pääsääntöisesti ihan hyvin. ...paitsi, että hengähdystaukoja ei juuri ole. Onneksi kaikki ovat kuitenkin olleet terveinä. Tänään ja eilen on Touhikin noussut aikaisin (hän on normaalisti aika myöhäinen herääjä aamuisin). Eilen tungin hänet mukaan päiväkotikuvaukseen (nuori herra oli kauhuissaan, ehkä muutama melkein hymykuva saatiin silti). Tänä aamuna kävelimme Naakan ja Touhin kanssa päiväkodille, ja Naakka jäi sinne ihan tyytyväisenä. Huomenna puoliso vie Naakan, eli saamme Touhin kanssa vähän rauhallisemman aamun. Touhi menee nykyisin nukkumaan noin 20.15 ilman ongelmia. Minä istun lattialla pimeässä huoneessa ja juotan Touhille maidon, sen jälkeen Touhi nukahtaa useimmiten heti. Koska Naakka ei halua olla itsekseen Touhin nukuttamisen aikana, hän istuu hi...

Minulla on ollut suunnitelmissa kirjoittaa postaukset jälkeläisistäni - siitä, mitä heille kuuluu nyt. Arjessa puuskutamme eteenpäin yhdessä perheenä ja kukin parhaansa mukaan, mutta hetken syventyminen siihen, mitä nyt on, on harvinaisempaa. Ensinnäkin, on aivan uskomatonta, että minulla on nyt 4-vuotias tytär. Hänellä on nimi, jonka päätin jo 14-vuotiaana (ja tietoksi taas, ettei hänen nimensä ole Naakka :D ) Hän on perheemme pikkuvanha tietäjä ja välillä myös pyörremyrsky. Naakka on alkanut pohtia paljonkin asioita.Esimerkiksi viime päivinä, meillä on selitetty asioita aina naisen anatomiasta viikinkien ryöstöretkiin asti. 4-vuotias näyttää imevän tietoja ja kokemuksia kuin itsestään, ja todellakin muistaa kaiken, minkä kuulee. Naakka tykkää baletoida, leikkiä kaverin kanssa ja pelata Hepan hirnahdusta. Hän tykkää prinsessasaduista, Mauri Kunnaksen tuotannosta ja Haltin häät -kappaleesta. Naakka puhuu rva:sta ja itsestään perheen naisina, ja tietää, että presidentti Mauno ...

Rva juo aamukahvia ja katselee, kun 1-vuotias kaapii innoissaan puuronjämiä kupistaan. Viikonloppu on koittanut. Lapsena pidin viikonpäivistä eniten lauantaista. Se merkitsi päivää, jolloin ei ollut koulua, eikä seuraavanakaan päivänä olisi koulua. Vähän pienempänä se merkitsi aamupiirrettyjä, vanhemmilleni se taisi merkitä rauhallisempaa aamua, kun oli ne piirretyt. Arvatkaapas, mitä meidän tyttö parhaillaan tekee... Lauantai on merkinnyt paljon muutakin. Teininä pääsin äidin kanssa pari kertaa vuodessa Helsinkiin vaateostoksille. Se tapahtui aina lauantaina. Muistan vielä kaupatkin - One Way oli ihan ehdoton. Syömään mentiin yleensä Omenapuuhun. Nuorelle rva:lle Helsinki oli hohdokas, iso kaupunki. Sittemmin, kun olen vieraillut paljon isommissa kaupungeissa, Helsingistä on tullut mukavan rajattu iso, pieni kaupunki, jonka keskustan pystyy hahmottamaan kerralla. Takaisin lauantaihin ...kyllä se lauantai on myös rva:lle merkinnyt krapulapäivää, jollaisesta on pitkä aika. Baar...

Naakkasemme aloitti päiväkodin viime viikolla. Tästä alkoikin jo hänen neljäs päiväkotivuotensa. Julkisuudessa on ollut paljon keskustelua päiväkodin sopivuudesta pienille, hoitajien ylikuormituksesta ja kaikesta mahdollisesta. Rva:n on todettava, että ekan vuoden sairastelukierrettä lukuun ottamatta meillä on ollut todella hyvä kokemus päiväkodista. Vuorovaikutus on toiminut hyvin, hoitajat eivät ole vaihtuneet liikaa, ja Naakkamme "harrastuselämä" on hoitunut päiväkodin aktiviteettien kautta. Tämä syksy on hieman erilainen. Koka lähipiiriämme vaivaa remonttibuumi, niin eikös Naakan päiväkotikin mennyt remonttiin (hometta) täksi syksyksi. Väistötilat löytyivät parin kilometrin päästä, jonne Naakka matkaa aamuisin autolla. Iltapäivisin, kun minä haen, matka kävellään. Tutustuin alkuviikosta väistötiloihin (kaupungin tila), jotka vaikuttivat toimivilta, mutta olivat kyllä kieltämättä vähän karut. Naakkamme ei tästä häiriintynyt, hänen mielestään päiväkodin tilanvaihdos ...

Rva:lta toivottiin mielipidetekstiä ...ensimmäinen ajatus oli, että eihän minulla ole mielipiteitä! Tätähän ei usko kukaan, joten lienee parasta keksiä aihe. Viime päivinä Rva on kuullut paljon puhuttavan liikenteestä, siispä liikenteeseen. Blogissaan rva sivuaa lähes aina liikuntavammaisuutta, joten eiköhän se tähänkin tekstiin mukaan sujahda.  Liikenne taas - se on oleellinen asia, joka on kanssamme syntymästä saakka. Melkein jokainen vauva lähtee synnytysosastolta henkilöautolla tai taksilla...ja milläs ne edesmenneet kuljetetaan - autolla nekin, mutta ei siitä sen enempää.  Rva myöntää suoraan asuvansa keskellä isoa (ainakin suomalaisittain) kaupunkia. Täällä kulkevat henkilöautot, ratikat, bussit, metrot, junat ja pari lauttaakin. Minulla on kokemusta asuinpaikasta, jossa joukkoliikenne käsitti pari bussi- ja junavuoroa.  Nuorena (siis parikymppisenä) rva oli suoraan sanottuna sitä mieltä, että autoilu on murha. Tämä johtui suureksi osaksi ympäristöa...

Tänään alkuillasta Niskaset kotiutuivat melko varmasti viimeiseltä kesäreissultaan, yökylästä Naakan ja Touhin mummolasta. Elokuu sujuu luultavasti rauhallisemmissa merkeissä tai jos ei, niin kulkemiset rajoittuvat viikonloppuihin. Rva on nyt kolmisen viikkoa noudattanut säntillisesti taas hiukan uudenlaista jumppavariaatiota, tällä kertaa iltajumppa sisältää selkä- ja vatsalihaksia joka ilta, osan fyssarin määräämistä liikkeistä sekä vaihtelevia liikkeitä. Yhtenä iltana kokeilin lankutusta - voi ei, en meinannut pysyä koko asennossa! En kyllä ymmärrä, miten se oli niin vaikeaa, eihän edellisestä lankutuksesta ole kuin, hmm..yli puolitoista vuotta! Täytynee harrastaa lajia jatkossakin. Iltajumppani ei todellakaan ole pitkä, suoriudun siitä noin vartissa. Mieleni tekisi kokeilla joskus kotona hiukan pidempää kotijumppaa, esimerkiksi puolen tunnin. Josko tulisi joku kerta sopiva väli, niin kokeilisin... Sitten ekojuttuihin ...huomasin, etten ole vähään aikaan kirjoittanut niistä...

Rva:lla on ollut perinteiset "periksiantopäivät", eli kroppa jumissa, mutta koska ylihuomenna on jo hieroja, en jaksa nyt tehdä suuria yläkropan liikkuvuuden eteen. Kun hieronta on noin kerran kahdessa viikossa (nyt vähän yli), ei ihan joka päivä jaksa tsempata. Näin se vain on. Tosin olen kävellyt ja ulkoillut sydämeni kyllyydestä (sydän on varmaankin sitten se, joka alkaa seuraavaksi reistailla). Niskasilla on edelleenkin kaukaisena tavoitetilana ulkoilla Naakan kanssa jo aamupäivällä. No, esimerkiksi tänään aamupäivämme ajankohta oli klo 15. Menimme leikkipuistoon ja kiersimme metsälenkin vastahakoisen Naakan kanssa. Alle 1-vuotias nuori polvi ulkoilee toistaiseksi vaunuissa (puoli-istuvassa asennossa jo kuitenkin) eikä täten voi vaikuttaa perheen menosuuntaan. Lisäksi rva kävi vielä alkuillasta itsekseen lenkillä, mitäs muuta tekemässä kuin Pokémoneja nappaamassa. On se kyllä pirullisen liikuttava peli. Erästäkin hahmoa - jota tavoittelen - varten täytyy jaksaa käv...

Rva taitaa olla bloginsa suhteen eräänlainen höyryjuna - tekstejä tulee tasainen määrä kuukausittain. Aika harvoin on niin, ettei mitään sanottavaa ole. Kun kirjoittaa, ei ainakaan tarvitse pohtia jälkeenpäin, että olisi pitänyt pitää suunsa kiinni (toki on paljon hauskempaa moittia itseään käsistä, joita ei yksinkertaisesti pystynyt pitämään kurissa). Blogini aihepiiri kaartelee laidasta laitaan, mutta kokoavana ajatuksena olen pitänyt kroonistunutta niskan retkahdusvamman jälkitilaa, josta on enemmän tai vähemmän tullut osa elämääni. Ehkäpä vuosi sitten tykästyin julkaisurytmiin, jossa joka toinen teksti painottuu johonkin vammaani liittyvään kuten oireisiin, hoitokeinoihin tai ajatuksiin sairauteni kanssa elämisestä. Ihan kirjaimellisesti en tätäkään rytmiä ole toki noudattanut. Joka toinen teksti keskittyy yleensä tapahtumiin perheessämme tai vaikkapa harrastuksiini. Tuon tätäkin osiota elämästäni mielelläni esille jo siksikin, että tiettyinä päivinä tarvitsen "mustaa ...

Useiden keväisten päivien (sekä vesisade- että aurinkopäivien) jälkeen pihaan olikin tupsahtanut yöllä senttien kerros lunta. Mitä ihmettä! Keväänhän piti tulla, ja meidän piti vielä nähdä se täällä olomme aikana. No, kevättähän tämäkin on, ihan tyypillistä sellaista. Eilen lähdimme Naakan kanssa pitkähkölle (ei se niin pitkä ollut, mutta Naakan kanssa kyllä) kävelylle yhdelle kylän noin kolmesta leikkikentästä. Naakan oli korkea aika saada ulkoiltua vähän perusteellisemmin. Matka katkesi jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kirjastolle, sille yksityiselle, syynä pissahätä. Tässä vaiheessa rva olisi voinut olla viisas ja käydä itsekin. Naakka jaksoi hienosti kävellä, ja koska leikkikentästä on täällä maaseudulla tullut erikoisuus, olimme molemmat kuin huvipuistossa! No, rva:n pissahätä iski sitten siellä leikkikentällä, josta en meinannut saada Naakkaa millään pois. Oli hieman tuskallista kävellä se puolen tunnin kotimatka jalat ristissä, kun niin maaseutua tämä ei ole, että p...

Niskasilla on taas pari päivää enemmän omakotitaloelämää takana. Rva alkaa hieman toipua alkuväsymyksestään, joka syntyi maalle siirtymisestä kokonaisuudessaan. Tänään onnistuin jopa ulkoilemaan Naakan kanssa, ja koko ulkoilumme ajoittui melkein aamupäivän puolelle. Pääasiassa seikkailimme omalla pihalla Frozen-teeman mukaisesti... Sillä aikaa kun me ulkoilimme, puoliso hoiti Nappea ja valmisti ruuan. Lounaaksi oli muuten valmiita silakkapihvejä. Kävimme toissapäivänä lapsuuteni K-kaupassa kävellen (mukana olivat sekä vaunut että pulkka, vain aikuiset siis kävelivät). Kyseinen ruokakauppa on muuten perheyritys, omistajat ovat samoja kuin jo silloin, kun minä olin lapsi. Kauppa ei ehkä pysty kilpailemaan hinnoissa tai valikoimassa, mutta sieltä löytyy aina kaikenlaista hauskaa. Nuo silakkapihvitkin olivat yhden suomalaisen pienyrityksen tuotteita. Puolisolla oli hauskaa, kun hän löysi kaupasta pillitikkarin, jollaisia lapsuudessamme oli. En kyllä itsekään muista, koska olen vii...

Liikunnallinen taantumiseni helpotti toissapäivänä sitten hieman, kun aloin tehdä lapaluiden alaosaa vahvistavia selkälihasliikkeitä. Ne eivät vaikuta vatsan alueelle millään tavalla, ja ovat muutenkin vakaasti ja hallitusti tehtäviä. Minun piti jälleen kokeilla, mitä on tehtävissä, kun lapaluiden väli (ja niitä ylemmät osat kehosta) ovat tällä viikolla menneet oikein erityisesti lukkoon, sillä muiden kipujen lisäksi myös leposärkyä aiheuttavalla tavalla. Toissapäiväiset liikkeet auttoivat mukavasti, eiliset eivät. Niskani kanssa olen oppinut, että edes hyvät, oikein tehnyt liikkeet eivät jokaisella kerralla auta, ja joskus saattaa jopa joku paikka mennä entistä enemmän lukkoon. Kokonaisuudessaan yläselän verenkierto kuitenkin hieman parani, kun lisäsin harjoitteisiin olkapäiden pyörittelyn. Sekin täytyy tehdä peilin edessä, jotta vinoon kiertyvä kroppani pysyisi suorassa. Jos en tee niin, myös olkapäiden pyörittely jumittaa yläselkää entisestään. Huimaus vaivasi eilen ja toi...

Iso muutos näyttäisi lähes poikkeuksetta käynnistävän pienempien muutosten sarjan. Muutosten laatua on vaikea arvioida ennalta. Kun vuonna 2009 ajauduin yhtäkkiä lähes sänkypotilaaksi ennaltamääräämättömäksi ajaksi, huomasin, että yksi muutoksen aalto osui ystäviini. Se oli minua lähellä olleiden ihmisten parissa sitä aikaa, kun lopeteltiin opiskeluja, muutettiin yhteen, mentiin naimisiin, hankittiin lapsia (ja taloja, autoja jne.). Aikaa, jolloin ikäiseni rakensivat aikuisen elämää, kukin omalla tavallaan, mutta kuitenkin toisiaan muistuttavasti. Minä sen sijaan sain yhtäkkiä kropan, joka ei enää toiminut millään muotoa haluamallani tavalla. Sain myös joukon kummallisia tehtäviä, kuten järjettömän haasteen kaivaa esille tietoja, joilla ehkä löytyisi jokin diagnoosi, selitys kaikelle. Sain myös huomata, että olen keskellä järjestöntä byrokratiakoneistoa, terveyden- ja sairaanhoidon labyrinttia jne. 27-vuotiaana edes käsitteet Kela (muuten kuin opintotuen maksajana), TE-toimisto,...

Parisen viikkoa sitten koin hups-tilanteen. Se oli niitä tilanteita, joissa tasapaino petti, mutta rva:n niskalle ei käynyt mitään, tietokone sen sijaan meni rikki. Se ei tykännyt puolesta kupillisesta kahvia, joka kaatui näppäimistölle. En ihan sanonut hups, vaan sarjan niin rumia sanoja kuin osasin. Onneksi Naakka oli silloin nukkumassa. Yritimme sitten kääntää koneen ylösalaisin ja kuivatella + tuhat muuta konstia. Viikon loppuun mennessä päädyimme uuden koneen ostoon. Nyt uusi kone on saatu sillä tavalla kuntoon, että vanhoja tietoja ei ole tässä koneessa, ja nettiin pääsee, kun jakaa yhteyden matkapuhelimesta. Mitä koneen rikkoutuminen on meille opettanut? Ainakin sen, että pärjäämme varsin hyvin ilmankin (olimme maksaneet laskut juuri ennen koneen rikkoutumista). Kukaan ei istunut pitkiä aikoja läppärin ääressä, kun sellaista ei ollut käytettävissä. Thats it. Aikana edellisen blogikirjoituksen jälkeen olemme muun muassa vierailleet vanhemmillani, puoliso on sairastanut ...

Pohdin , että alanko vielä vääntää blogikirjoitusta vai menenkö jo nukkumaan. Jälkimmäinen olisi voinut olla fiksumpi vaihtoehto, mutta sittenhän kaikki ajatukset jäisivät mieleen ja häiritsisivät unentuloa. Kiputilanne on ollut tällä viikolla normaali (keskimääräisesti kipuja), samoin kaikki muutkin ongelmat kropassa. Olen näköjään kestänyt ne. Työtehtävissäni olen myös edennyt, ja toisaalta ottanut tavakseni maata hetken työpaikan lepohuoneessa päivittäin. Tuo hetken makuulle meno on mielestäni auttanut tilannetta ja tunnen voivani sen ansiosta paremmin työpäivän aikana kuin aikaisemmin. Olen siitä iloinen. Ajatus , joka pyöri mielessäni, liittyy postin tänään tuomaan Anna-lehteen, jossa oli mielenkiintoinen juttu keski-ikäisistä bloggaajista. Jutussa esiteltiin kaksi bloggaajaa, joiden blogeja aion käydä kurkistamassa. Juttu liittyi niin sanottuihin lifestyle-blogeihin, joita myös rva käy säännöllisesti lukemassa. Punainen lanka (ainakin rva:n käsityksen mukaan) oli, että li...

Niskasilla alkoi taas arki, kun puoliso meni töihin ja Naakka meni päiväkotiin. Rva:lla on muutama päivä aikaa ennen työrupeamansa alkua järjestellä asioita ja ottaa ihan rauhallisesti. Sepäs herättääkin ajatuksia! Rva on viime päivinä miettinyt (ja törmännyt keskusteluissa ystävien kanssa), miten suorituspainotteiseksi yhteiskuntamme on muuntunut. Se, että ihminen on hyvä sellaisenaan, ei enää ole arvo sinänsä. En tiedä, johtuuko se sosiaalisesta mediasta vai mistä, mutta kun omistetun tavaran arvo on länsimaisssa alkanut kokea inflaation (eli enää ei olekaan coolia, että tavaraa on paljon), olemme tehneet itsestämme kauppatavaraa. Rva vietti äskettäin mökkiviikonloppua lapsuudenystäviensä kanssa. Se herätti pohdinnan, miten saimme aikaisemmin tietää ihmisistä. Ennen someaikaa se meni jotenkin niin, että niitä ihmisiä tavattiin... Myös muiden ihmisten kautta sai tietää ihmisistä joita ei tuntenut, yleensä jonkin kiinnostavan seikan kautta. Julkkiksista kuultiin lehdissä, tele...

Rva:n mielessä on pyörinyt monenlaisia asioita viime aikoina. Eräs iso kysymys on, millainen rva todella on. Näin isoon kysymykseen ei ole löytynyt yksiselitteistä vastausta. Itsestään on oikein kiva puhua, välillä vähän muustakin kuin niskavammasta ja liikunnasta. Rva on varsin sosiaalinen, ihmisiin on mukava ja helppo tutustua. Aika nopeasti rva huomaa siirtyneensä tervehtimisasteelta kahvitteluasteelle. Lapsena rva oli koulukiusattu, mikä oli tosi surullista.  Ehkä tämä vaikuttaa siihen, että rva arvostaa ihmisiä ympärillään. Rva:ssa on myös yksinäisyyttä kaipaava puolensa - välillä pitää vähän hengähtää. Liika kuormitus vaikuttaa rva:han voimakkaasti, mieli alkaa toimia helposti ylikierroksilla. Tarpeellisesta levosta on huolehdittava (ei ollut helppoa Naakan vauva-aikaan), muuten rva ei voi henkisesti hyvin. Rva on ehdottomasti pienten ei niin kauan kestävien projektien ihminen (lemmikkieläimiä lukuun ottamatta). Joitakin vuosia sitten rva väkerteli itse koruja - nyt t...

Rva inspiroitui muiden teksteistä ja alkoi itsekin pohtia, mitä ajatuksia oma vamma itsessä herättää. Heti alkuun rva myöntää, ettei jatkuvasti jaksa kohdata vammaansa (kuten pelkoja pitäisi), vaan keksii mielummin muuta ajateltavaa. Silti sitä vammaa ajattelee ja on pakkokin ajatella. Yleisimmät ajatukset liittyvät kipuun. Ne ovat negatiivisia tunteita, jotka heräävät, kun jotakin paikkaa särkee koko ajan. Huimaus tulee hyvänä kakkosena - sekin aiheuttaa negatiivisen tunteen ja myös ahdistavan. Huimaus oli niin voimakasta ensimmäiset vuodet, että siitä on jäänyt trauma. Seuraavaksi ajatelluimmat ajatukset ovatkin kauaskantoisempia. Kun tilanne on vaikea, on keksittävä selviytymisstrategia. Miten tänään toimin erinäisten asioiden kanssa? Uskallanko harrastaa liikuntaa? Nyt pitäisi päästä hierontaan, mutta sitä ei edes ole tilattu... Usein jännitän myös tulevia menoja, työtilanteita ja juhlia esimerkiksi. Se on aika rasittavaa, mutta osaisiko joku tosiaan ottaa rennosti, jos o...