Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Kalakukko sulamassa

Kuva
Kun pohdin, mitä voisin blogiini kirjoittaa, totesin, että minulla on vähän pysähtynyt olo. Moneen asiaan voisi tarttua, mutta se tarttuminen ei tunnu nyt oikein innostavan. Luulen, että aivoni alkavat nyt toipua loppusyksyn opiskelurutistuksesta :D  Yksi essee on vielä jäljellä, ja senkin aion palauttaa tänään. Olen vääntänyt sitä nyt parisen viikkoa joulunpyhät poislukien. Kolme suoritettua arvosanaa menivät läpi erinomaisesti, kaksi kolmesta täysillä pisteillä.  Mikähän siinä on, että edelleen pohdin noiden viitosten (siis asteikolla 1-5) olevan jonkinlaisia armoviitosia. En voi uskoa, että ehkä tenttivastaukseni ovat oikeasti olleet hyviä. Oikeastaan näitä suorituksia pitäisi jotenkin juhlistaa. Mitenkäs tänään? Luulenpa, että meillä piipahtaa itse kunkin ystäviä kylässä. Lapsista todellakin huomaa, että ovat hengailleet lähinnä aikuisten kanssa suurimman osan lomaa. Molemmilla tuntuu olevan ylimääräistä energiaa varsinkin ilta-aikaan. Omaan "tekemättömyyteeni" olen päät

Lastenohjelmat - aikuiset kriitikkoina

Kuva
Minulla ei varhaislapsuudessani ollut televisiota. Se oli turhuutta, ja lapsella pitäisi olla parempia virikkeitä (ihailen tässä vanhempieni suoraselkäisyyttä, varmasti näin onkin). Kuitenkin, Los Angelesin olympialaiset muuttivat ilmeisesti suunnan :D Tuosta ajasta jäi muutakin - itsellänikin oli pikkutyttönä kyseisten olympialaisten logopaita. Luulisin, että ensimmäiset telkkariohjelmat, joita seurasin, olivat ilmeisesti Pikku Kakkonen ja Puoli Kuusi. Taisin viihtyä niiden parissa monta vuotta, sillä myös sisareni tapitti varmaankin niitä muutama vuosi myöhemmin. Ihmemaaa Oz -piirretty on jäänyt mieleeni, harmi kun siitä ei ole edes pätkiä Youtubessa. Videovuokraamosta minulle lainattiin Matka maailman ympäri 80 päivässä (ei ollut tullut vielä telkkarista Suomessa) ja japanilainen animaatio Candy Candy, joka ei tainnut koskaan eksyä Suomen televisioon.  Myöhemmin katselimme esimerkiksi lauantai- ja sunnuntaipiirrettyjä, aika isona seurasin vielä varsinkin Muumeja, kunnes tulin niin i

Isompi koti?

40 ikävuoden lähestyminen aiheuttaa ilmeisesti pohdintaa myös rva:lle. Eräs asia, jota olen viime kuukausina pyöritellyt mielessäni, on asunto. Asumme edelleen samassa kerrostalokolmiossa, jonne muutimme Naakan synnyttyä. Viihdymme oikein hyvin. Kuitenkin, onko se sitten omakotitalossa kasvaneen ajatus, että jonkinlainen omistusasunto pitäisi "suorittaa" jossain vaiheessa, vaikka ei edes halua. Tai en minä sitä oikeastaan vastusta - asia ei vaan kiehdo niin paljon, että päätyisin suorittamaan toimenpiteitä asian edistämiseksi. Ne toimenpiteet tuntuvat kuitenkin meille liian rajuilta. Se tarkoittaisi käytännössä poistumista koko alueelta. Seitsemän vuoden aikana olemme tutustuneet tähän yhteisöön, ja lapset ovat kasvaneet siinä. Naakan spesiaaliluokka jäisi myös tänne.  Toki sopeutuisimme muuallekin, varmasti voisimme elää hyvää elämää hyvinkin erilaisessa ympäristössä. Enkä tiedä, ajattelisinko asumisasiasta myös tulevaisuudessa näin - voinhan keksiä jotakin uutta ja ihmeell

Jouluhulinaa

Kuva
Niin se jouluaika keplottelee itsensä myös Niskasten matalaan majaan. Niin, oikeastaan joulua alettiin intoilla jo lokakuussa, kun Naakka katseli tubevideoista joulukalenterien koe-avaamisia ja teki sen pohjalta tarkan analyysin, millainen hänelle pitää hankkia ;)  Tonttulakkeja lapset alkoivat pitää päässään marraskuussa, ja nyt on ainakin Naakalla maha kipeänä jännityksestä. Odotus taitaa tuntua todella pitkältä. Minä taas pohdin, että hemmetti, mitä kaikkea täytyy tehdä siihen mennessä. Oikeastaan en tee enää paljoakaan. Pienimuotoista siivousta meillä on tehty pitkin viime viikkoja - sekaista täällä on siitä huolimatta :D En oikein älyä joulusiivousta - jos joitakin asunnon kohtia putsaa kerran vuodessa, niin ei sitä nyt joulukiireisiin kannata niputtaa. Toisaalta, jos tunnelma syntyy siitä, niin mikä ettei. Meillä on leivottu torttuja ja pipareita, ja ne on jo syöty, eli jos haluamme lisää, niitä täytynee leipoa /ostaa taas. Olen hankkinut hyasintin (kukat eivät taida aueta joul

Sauvasirkan (ja meidän tuleva) viimeinen matka

Kuva
Sauvasirkkaterraario on nyt kuulunut olohuoneeseemme puolisen vuotta. Elo lemmikkien kanssa on sujunut rauhallisesti. Perushoito sujuu niin, että ne saavat salaatinlehden iltaisin ja samalla suihkutusta sumutepullosta.  Noin viiden päivän välein kiikutan terraarion olohuoneesta keittiön pöydän ääreen ja puhditan jätökset lasiseinistä ja pohjalta. Tässä samalla poistuvat myös sauvasirkkojen munat, jotta kanta ei pääse kasvamaan liian villisti. Munat täytyy pakastaa ennen bioroskikseen laittamista, ja pakastaminen onnistuu helposti, kun siirrän pohjalla olleet talouspaperit myttynä pakastepussiin ja pussin pakkaseen muutamaksi päiväksi. Sauvasirkkojen "keppimäisyys" jaksaa yhä kiinnostaa. Niitä otetaan terraariosta ulos varsin harvoin, koska ne eivät siitä pidä. Lähinnä silloin, kun joku vieras haluaa selfien sauvasirkan kanssa, niin hän sellaisen saa.  Kuitenkin , yksi kolmesta alkuperäisestä sauvasirkasta tuli tiensä päähän viime viikolla. Touhi sanoi kuolleen sirkan nähdess

Ruisleipä ja sarjakuvaraamattu - muitakin, kuin opiskeluhetkiä

Kuva
Viime kuukauteen on toki mahtunut vähän muutakin kuin opiskelua. Pari viikkoa sitten tein elämäni ensimmäisen leipäjuuren. Olin pohtinut asiaa jo aiemmin, mutta nyt pääsin toteuttamaan sen. Leipäjuuri valmistui Marttojen ohjeella, ja sitä oli hauska tehdä.  Laitoin juuren alulle (ruisjauhot ja vesi) ja "ruokin" sitä samoilla aineksilla. Neljän päivän kuluttua happamalta ja etikkaiselta tuoksuva juuri oli valmis. Juurileivän teko on maltillista puuhaa. Myös esitaikinan ja varsinaisen taikinan sekä vielä valmiiden leipien pitää kohota melko pitkiä aikoja. Leipomaan pääsin kuitenkin ennen pitkää. Sain aikaiseksi kaksi ruisleipää, joiden koostumus ei ehkä ollut täydellinen (hieman vähemmän jauhoja ensi kerralla), mutta jotka maistuivat mainioilta ja maku vain parani seuraavina päivinä. Leipäjuuressa ja ruisleivässä on jotakin valtavan alkukantaista - ajattelin leipoessani entisajan leipomispäiviä, joiden tuloksena olivat ne kymmenet reikäleivät, jotka nostettiin leipävartaaseen k

Kiputilapäivitys pitkästä aikaa

Ihmettelen parhaillaan , miten saan taas kroppani toimimaan urakan jälkeen. 27-vuotiaana saamani niskan retkahdusvamman vuoksi tietyt asiat kehossani eivät vieläkään toimi tai palaudu, kuten niiden pitäisi.  Ideaalitilanne olisi, jos voisin elää sillä tavalla, että ongelmia kroppaan tulisi mahdollisimman vähän. Minun ei pitäisi lukea tai olla tietokoneella tuntikausia, kuten olen nyt joutunut tekemään. Jopa verkkoluennot ovat pirullisia - pari tuntia luennolle osallistumista aiheuttaa tuskaisen illan ja yön. Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen tulehdus olkapäässä ja hermosärkyä oikeassa kädessä. Kun niskaa kääntää, se on niin jumissa, että se rutisee päätä käännettäessä. Minua myös huimaa ajoittain. Selkä on yhtä levymäistä jumittunutta kappaletta. Pystyn jonkin verran taistelemaan jumittumista vastaan säännöllisellä jumpalla, tauoilla ja lenkille lähtemisellä. Se, että saisin niillä aikaan suhteellisen kivuttoman "normaalitilan", on utopia, josta olen luopunut jo aikaa s

Putkiaivot

Jos jokin kuvaa viime aikojen olemustani, se olkoon "putkiaivot". Olen näiden viikkojen aikana saattamassa loppuun tämän vuoden opiskelut, yhteensä 30 op pitäisi olla kasassa vuoden loppuun mennessä.  Syksyn opiskelujen "huipennus" painottuu marras- ja joulukuuhun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei hajuakaan, miten itsenäisyyspäivä jne. menivät. Olen vain opiskellut. Lukenut ja kirjoittanut esseitä. Lopun ajan olen antanut lapsilleni. Kun olen käyttänyt viimeiset puoli vuotta elämästäni opintojen tekoon, mitä on vuorossa seuraavaksi? No, karkeasti sanottuna työttömyys. Ei vaan - on minulla sentään jokin käsitys, mitä aion keväällä tehdä. Helmikuussa on haku seuraaviin opintoihin, jotka alkavat syksyllä, jos niihin pääsen. Tämän urakan jälkeen en voi sanoa, että lähtisin syksyllä opiskelemaan intoa uhkuen ;) Toisaalta, ensiksi tulee talvi, kevät ja kesä. Ehkä sen jälkeen taas on voimia enemmän. Ajat ovat olleet oudot , Perheen toinen aikuinen lohkaisi eilen.

Toive ensi vuodelle

Kuva
Olen pitänyt blogissani epätavallista, viikkojen hiljaisuutta. Blogi on ollut minulle tärkeä ilmaisukanava, joka on vähän muuttanut vuosien mittaan muotoaan, mutta toivottavasti pysynyt jotakuinkin samanlaisena ajan kuluessa.  Mitään negatiivista ei kuitenkaan ole tapahtunut, olen vain joutunut uppoutumaan opintoihini niin, että minkäänlaisia mahdollisuuksia juuri millekään muulle ei ole ollut. Nyt en ole voinut pitää viikossa kuin yhden päivän, jolloin opiskelen vähän vähemmän. Kurssini, nämä kolme, alkavat olla jo loppusuoralla. Pirullisesti kuitenkin niin, että lopputentti ja kaksi kymmenen sivun loppuesseetä ovat vielä kirjoittamatta. En ole pystynyt "läksyiltäni" alkaa kuin lukea lopputenttiin, tosin toisen esseen aihe annettiin vasta toissapäivänä. Äitinä olo , se käytännön puoli, on sujunut siinä sivussa - onneksi lapsilla on isä, joka pystyy rajoittamaan työntekonsa virka-aikoihin. Itse tunnen olevani niin loppu, että täytynee ottaa tammikuun alku vähän rennommin. En