Rouva Niskanen

Jälleen viime viikonloppuna sain todeta, että neljä (lähes viisi) vuotta on sitten mainio ikä! Toki 36 on aivan yhtä mainio ;) , mutta ehkäpä en ala tässä arvioida itseäni ja ikäni erinomaisuuksia. Neljävuotias on meillä, kukapa muukaan kuin Naakka. Pari päivää sitten Naakka katseli vauvakirjaansa. Hän on aina tykännyt sen selaamisesta. Eniten kiehtovat kuvat minusta ison vatsan kanssa, ultrakuva sekä kuva vastasyntyneenä. Noina hetkinä kiitän itseäni, että olen jaksanut väsätä vauvakirjoja, vaikka en erityinen askarteluihminen olekaan. Naakka tiedostaa ja pohtii jo paljon. Kuluneina kuukausina hän on pohtinut syntymänsä lisäksi muun muassa kuolemaa, Jumalaa, Jeesusta sekä dinosauruksia, zombeja unohtamatta. Pyrin vastaamaan hänen kysymyksiinsä siten, etten anna aina kaikkeen ihan lopullista vastausta (en toki osaisikaan). Se jättää pohdinnalle tilaa. Sunnuntaina teimme melkein ex tempore -retken Tallinnaan. Menomatkan kuljimme Vikingillä, ja otimme hytinkin, jotta lepääminen o

Eilen rva makasi reporankana hierojan penkissä. Niska oli taas ruvennut vihoittelemaan (se oikean puolen väsyminen näyttää olevan oikein kertakaikkisen krooninen vaiva). Joku päivä viime viikolla huimasikin, joten oli parasta varata hieroja. Kun hieroja kysyi, mihin tällä kertaa keskitytään, vastasin, että tavanomaisen niska-hartiaosuuden lisäksi voisi käsitellä myös pitkiä selkälihaksia. Niinpä näiden lihasryhmien parissa vietettiin jälleen tunti aikaa. Paikallani maatessani huomasin, että minua väsytti ja suorastaan nukutti vietävästi. Tuntui myös suorastaan vastenmieliseltä, että hierojalta piti hypätä suoraan päiväkodille, ja sieltä kävellä enemmän tai vähemmän väsyneen Naakan kanssa takaisin. Tykkään arjesta , mutta välillä perjantaina huomaan, miten alan ihan fyysisesti väsyä. Arki on aika aktiivista muksuja kaitsiessa, ja yleensä alan iltaa kohden muutenkin väsyä muksuja nostellessa. Illalla olenkin sitten aivan puhki. No, tästä pääsemmekin lihaskuntoon. En oikein tiedä,

Niinhän se tuppaa olemaan , että rva:lla on jatkuvasti käytössään tehtävälista, joka toteutuu vain harvoin. Viikonloppu hujahti pulkkamäessä, ja väsäilin sunnuntaina myös yhtä pakettia lähetettäväksi ystävälleni Saksaan. Ystävyytemme on kestänyt jo toistakymmentä vuotta. Tapasin hänet ollessani Norjassa kesätöissä vuonna 2004. Olimme silloin samassa perhemajoituksessa (työskentelimme perheen kasvihuoneilla). Sen jälkeen minä olen käynyt hänen luonaan kaksi kertaa, ja hän vastaavasti minun luonani kaksi kertaa. Nyt emme ole nähneet sitten vuoden 2012. Saimme häneltä ihanan joulupaketin, jossa oli kaikille vähän jotakin. Paketti (ei enää niin jouluinen) on nyt lähtemässä hänelle. Koska paketin mukana tullut kirje sisälti sekä häihin että vauvoihin liittyviä uutisia ( <3 ), tulee lähetyksestä nyt hieman erilainen kuin oli suunnitelmissa. Toivottavasti saamme Touhin kanssa paketin tänään postiin, niin se pääsee viimeinkin matkalle. Paketti- tai kirjepostia tulee tai lähtee niin ha

Rva ei ole mikään varsinainen elokuvaihminen. Katson elokuvan ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa, ja sekin on usein jokin, jonka olen nähnyt joskus aikaisemmin. Viimeksi kävin elokuvissa puolisen vuotta sitten katsomassa Tom of Finlandin. Edellinen elokuva, jonka näin, oli Taru Sormusten herrasta - Kaksi Tornia. Ehkäpä olen nähnyt sen toistakymmentä kertaa. Viimeksi katsoin sen parisen vuotta sitten. Miksi katson näin vähän? No, luen yleensä kirjoja iltaisin, tai sitten katson jotakin tv-sarjaa (niitäkin katson suhteellisen vähän, kun meillä ei esimerkiksi ole mitään suoratoistopalvelua, jonka parissa kyllä tulisi vietettyä aikaa). Siltaa kuitenkin katson. se on sen luokan dekkaria, että myös rva jännittyy, ja pelästyykin aina välillä, kun kohtaukset menevät liian hurjiksi. Sillan tarinat on rakennettu niin, että lopputulosta on varsin vaikea arvata ennalta. Nyt olen katsonut neljännen tuotantokauden julkaistut jaksot Areenasta, seuraavia pitääkin odottaa aina kokonainen viikko

Rva lysähti juuri voipuneena nojatuoliin...väsymys. Meillä on ollut paljon kaikenlaista aktiviteettia viime aikoina, viikonloputkin kuluvat puuhatessa askareita, joita ei muulloin kerkeä tehdä. Kivaa on ollut paljon, vierailuja ja retkiä varsinkin. Yleensä rva alkaa väsyä vähän jälkijunassa. Eilen tuntui jo väsyneeltä. Tänään tajusin, että on kertakaikkisesti otettava rauhallisemmin. Koska Naakka valvotti minua yöllä (tuli viereen ja potki tasaisin väliajoin juuri kun olin kerennyt torkahtaa), olin entistä väsyneempi. Kun väsyn paljon, on minulle luontainen reaktio ahdistua. Väsymyksen ja ahdistuksen raja on häilyvä, ja useimmiten olen todennut, että ahdistukseni on stressiä ja väsymystä. Siihen auttaa...hidastaminen, mikäli se on mahdollista. Tänään oli, vaikka työlääksi meni kuitenkin. Hidastelin aamupalan ja aamupesun kanssa. Pyykit oli helppo laittaa kuivumaan hidastellen, kun Touhi terrorisoi jokaista vaihetta. Kerran hän kaatoi kuivaustelineen kokonaan, ja pelästyi. Olin v

Viikko sitten menin akvaariokauppaan ostamaan lisää veden kovettamisainetta sekä muutaman platyn, sillä parvi alkoi taas huveta. Kuinkas sitten kävikään? Tulin takaisin viiden kirsikkasukaravun ja petokotiloiden kanssa! Sen jälkeen tankissa onkin tapahtunut yhtä sun toista jännää...Meillä on ennestään leväsukarapuja, jotka ovat kokemukseni mukaan olleet helppoja asukkeja - niiden hoito ei vaadi oikeastaan mitään. Kirsikkasukaravut ovat leväsukarapuja puolet pienempiä - ja punaisia. Lähempää katsottuna porukka on kuitenkin melko monisävyistä. Kirsikkasukaravut lisääntyvät akvaario-olosuhteissa, toisin kuin leväsukaravut, joiden kerrotaan tarvitsevan lisääntymiseensä murtovettä. Tähän mennessä kirsikat ovat olleet säikkyjä, pieniä yksilöitä. Ne ovat majoittuneet taustaelementin päälle (siellä on pari senttiä vettä), vasta viime päivinä joku niistä on uskaltanut muuallekin akvaariossa. Kirsikkasukarapuja pidetään pienen kokonsa vuoksi myös nanoakvaarioissa, siis pienissä tankeiss

Rva:n niska on voinut viime päivinä poikkeuksellisen hyvin - sekä särky että jumi ovat vähentyneet. Yläselkäkin tuntuu paremmalta. Mitä on tapahtunut? Vastaus: en ole ihan varma. Saattaa olla, että olen onnistunut korjaamaan yläselän/pään asentoa paremmaksi. Joka tapauksessa, tilanne tuntuu helpottuneelta. Kun olen todella jumissa ja kivut ovat kovemmat, valtaa mieleni negatiivinen ajatuskimppu toisensa jälkeen. Yleensä ajatukset toistavat itseään: mikä on vaikeaa tänään, huomenna (osittain näin varmasti onkin) ja tulevaisuudessa, lähellä ja kaukana. Koska en ole kehittynyt niin hyväksi ajattelun hallitsijaksi, että pystyisin sulkemaan negatiiviset skenaariot kokonaan pois, tulevat ajoittaiset hyvät päivät enemmän kuin tarpeeseen! Kipupäivät ovat niin näköalattomia... Viimeviikkoisen uintireissun jälkeen olen lähinnä lenkkeillyt, paitsi että kävin lauantaina sisareni kanssa kuntosalilla, wuhuu! Siellä on kyllä todella paljon kiinnostavampaa porukalla kuin yksikseen! Yllättäen h

Eräänä keväisenä aamuna 4,5 vuotta sitten minulle selvisi, että lapseni on tyttö. Olin tuolloin synnytyssalissa. Toisena loppukesän aamuna 1,5 vuotta sitten sain kuulla, että olen pojan äiti. Silloin olin puolestaan leikkaussalissa, minulle oli juuri tehty sektio. Nykyään vaikuttaa harvinaiselta, ettei lapsen sukupuolta haluta saada selville etukäteen. Kävin läpi kaikki normaalit ultrat, joissa todettiin kaiken olevan kunnossa. Rakenneultrassa ilmoitin heti alkuun, etten halua kuulla lapsen sukupuolta. Miksi en? No, minulle oli tärkeää, että vauva saa olla edes vatsassa ihan vain vauva, ei tyttö tai poika. En halunnut alkaa sukupuolikoodittamaan lastani etukäteen. Minulle oli tärkeää saada lapsi, ei muuta. Sattuman kautta (hihii) perheeseen tuli yksi lapsi kumpaakin sukupuolta. Erityisesti, kun esikoinen oli pieni, pyrin välttämään röyhelöitä, pinkkiä ja sen sellaista. En yksinkertaisesti pitänyt sellaisesta. Minulla ei ollut koskaan haavetta "prinsessanukesta", vaikk

Rva pääsi eilen pitkästä aikaa uimaan! Se vaatikin melkoisia etukäteisvalmisteluita: uikkarin löysin marraskuussa Sokokselta. Olen nyt, kumma kyllä ( ;) ), sen verran isokokoisempi kuin vuonna 2005, ettei vanha uikkari enää mene millään päälle. Poikkean heti kirjoitukseni varsinaisesta aiheesta, uimisesta. Pääsin nimittäin uimahallille ystäväni kyydissä. Se oli ensimmäinen kerta, kun matkustin sähköautolla (Nissan Leaf). En edes ollut aiemmin pannut merkille, että ihan kotimme lähellä on latauspiste. Auto kuljetti minut kivasti uimahallille, on kuulemma ainakin kaupunkiajossa oikein käyttökelpoinen. Sitten takaisin uimiseen: ostin ystävääni (siis toista henkilöä) odotellessani, itselleni uimalasit. Olen melko harkitsevainen tyyppi - ostopäätös oli helppo tehdä, kun harkitsin ekan kerran uimalaseja kymmenen vuotta sitten. Uimahallit ovat muuten nykyään melko monimutkaisia laitoksia. Helsingin Mäkelänrinteessä, jossa nyt kävin, ostetaan ensin lippu, sitten saadaan avainkorti. Avai