Mainio ikä!

Jälleen viime viikonloppuna sain todeta, että neljä (lähes viisi) vuotta on sitten mainio ikä! Toki 36 on aivan yhtä mainio ;) , mutta ehkäpä en ala tässä arvioida itseäni ja ikäni erinomaisuuksia. Neljävuotias on meillä, kukapa muukaan kuin Naakka.

Pari päivää sitten Naakka katseli vauvakirjaansa. Hän on aina tykännyt sen selaamisesta. Eniten kiehtovat kuvat minusta ison vatsan kanssa, ultrakuva sekä kuva vastasyntyneenä. Noina hetkinä kiitän itseäni, että olen jaksanut väsätä vauvakirjoja, vaikka en erityinen askarteluihminen olekaan.

Naakka tiedostaa ja pohtii jo paljon. Kuluneina kuukausina hän on pohtinut syntymänsä lisäksi muun muassa kuolemaa, Jumalaa, Jeesusta sekä dinosauruksia, zombeja unohtamatta. Pyrin vastaamaan hänen kysymyksiinsä siten, etten anna aina kaikkeen ihan lopullista vastausta (en toki osaisikaan). Se jättää pohdinnalle tilaa.

Sunnuntaina teimme melkein ex tempore -retken Tallinnaan. Menomatkan kuljimme Vikingillä, ja otimme hytinkin, jotta lepääminen onnistuisi. Päätimme syödä laivalla kevyesti, sillä tarkoitus oli suunnata Tallinnassa Olde Hansa -ravintolaan.

Olde Hansa on mukava paikka. Se on nimittäin keskiaikainen ravintola, ja siellä on mahdottoman hyvät ruuat ja -palvelu. Naakka oli tosin alussa kauhuissaan - hän on melko herkkä, ja säikähti hämärää ja kynttilöitä. Lähes koko ravintola on valaistu pelkillä kynttilöillä.

Pikkuhiljaa Naakkakin tottui, ja kun oli suostunut maistamaan riistamakkaroita, pitikin niistä valtavasti. Kun jälkiruuaksi sai lettuja, kokemus oli mainio. Naakka vielä kysyikin tarjoilijalta, miksi täällä valaistaan kynttilöillä. Hän sai vastauksen kysymykseensä.

Sitten seurasikin se matkan osuus, joka ei ollut suunniteltu. Kelloa katsoessamme (eihän keskiaikaisessa ravintolassa tietenkään voi räplätä kännykkää) totesimme, että voi helvata, laiva lähtee vartin päästä!

Laivaannousu oli jo loppunut, joten ainakin nyt se keskiaikaan eläytyminen oli mennyt nappiin. Lisäksi totesimme, että uudenaikainen automme seilaa parhaillaan kohti Helsinkiä, toisin kuin me itse.

Menimme satamaan selvittämään tilannetta. Eihän siinä auttanut muu kuin varata liput seuraavasta paatista. Sinänsä odottelua satamassa ei kertynyt kuin tunti, ja Naakkakin saatiin tyytyväiseksi Kinder-munalla.

Kotimatka sujuikin Eckeröllä, joka osoittautui ihan yhtä käteväksi laivaksi. Leikkipaikka oli tosin pienempi, ja lapset yliväsyneen vilkkaita (laiva oli satamassa vasta yhdeksän aikoihin). Me itse selvisimme kotiin kymmeneksi ja nukkumaan ihan järkevään aikaan.

Mutta, takaisin Naakkaan. Hänen kanssaan on tosi mukava matkustaa. Mitään vauva-arsenaalia ei enää tarvita mukaan, hän kävelee itse, ja syö ravintoloiden lastenannoksia. Naakkaa ei myöskään tarvitse vahtia silmä kovana metrin päästä joka sekunti, riittää, että istuu leikkipaikan lähistöllä tsekkaamassa.

Naakka on myös kiinnostunut näkemästään ja nauttii, kun ollaan matkalla. Hän huomasi Tallinnassa kaupunginmuurin, tornit ja vanhat rakennukset. Myös laiva on Naakan mielestä valtavan mielenkiintoinen paikka.

Ainoa, mikä ei mennyt ihan nappiin, oli lepo, vaikka sen rva osasi jo arvatakin. Ehkäpä torkahdin hytissä hetkeksi, kun korva tottui vierestä kuuluvaan tauottomaan papatukseen ;)

PS. auto kävi siis Tallinnassa kahdesti, ja palautui maanantaiaamuna :D

PPS. Naakka (ja hänen seuralaisensa Nalle-Kalle) pääsi Ville Viikingin halaukseen - oli kuulemma parasta risteilyssä!

PPPS. Olde Hansan hujanaolut on erittäin hyvää!

Arjen liikuntaa

Eilen rva makasi reporankana hierojan penkissä. Niska oli taas ruvennut vihoittelemaan (se oikean puolen väsyminen näyttää olevan oikein kertakaikkisen krooninen vaiva). Joku päivä viime viikolla huimasikin, joten oli parasta varata hieroja.

Kun hieroja kysyi, mihin tällä kertaa keskitytään, vastasin, että tavanomaisen niska-hartiaosuuden lisäksi voisi käsitellä myös pitkiä selkälihaksia. Niinpä näiden lihasryhmien parissa vietettiin jälleen tunti aikaa.

Paikallani maatessani huomasin, että minua väsytti ja suorastaan nukutti vietävästi. Tuntui myös suorastaan vastenmieliseltä, että hierojalta piti hypätä suoraan päiväkodille, ja sieltä kävellä enemmän tai vähemmän väsyneen Naakan kanssa takaisin.

Tykkään arjesta, mutta välillä perjantaina huomaan, miten alan ihan fyysisesti väsyä. Arki on aika aktiivista muksuja kaitsiessa, ja yleensä alan iltaa kohden muutenkin väsyä muksuja nostellessa. Illalla olenkin sitten aivan puhki.

No, tästä pääsemmekin lihaskuntoon. En oikein tiedä, mikä se tällä hetkellä on, mutta ainakin reidet (ja kaikki mitä kyykkäämiseen tarvitaan) sekä kädet ovat iltaa kohden tosi väsyneet. Yöuni auttaa kyllä, ja aamuisin/päivisin tilanne on ihan ok.

Jokin aikaa sitten tuli puheeksi saliharjoitteluun palaaminen. Plussat olisivat oma aika sekä rauha treenaamiseen. Miinukset...en yksinkertaisesti jaksa tällä hetkellä käyttää lihaksiani juurikaan enempää kun nyt käytän.

Kompromissi olisi, että tekisin taas vähän enemmän vatsoja, selkiä ja erilaisia kahvakuulajuttuja kotona, mutta en stressaisi harjoittelusta sen enempää. Tätä täytyy taas pohtia, ja ehkäpä toteuttaakin jotakin.

Tästä viikonlopusta sen verran, että tänään muksut ovat isänsä kanssa pyörimässä kaupungilla, ja minulla on erinäisiä juttuja toteutettavana. Siivosin jo kirjahyllyn ja akvaarion sekä valmistelin pakkauksen Emmy-nettikirpparilla myytäväksi.

Sen jälkeen istuin syömään ja kahville. Tämän jälkeen käyn vessan kimppuun, sitten teen vielä jotakin, mikäli ehdin. Joskus se perhe sieltä takaisinkin tulee, ja sitten voi sanoa hyvästit kaikelle järjestelylle, syynä Touhi ;)

Huomenna lähdemme Naakan kanssa ex tempore -risteilylle Tallinnaan! Homma keksittiin vasta eilen, ja onneksi saimme isoisän tänne hoitamaan Touhia. Lähdemme aamulla ja palaamme illalla, rva käy menomatkalla vielä äänestämässä...

PS. Olin esimerkillinen äiti ja annoin Touhille "kannettavaa" kauppareissun ajaksi. Se syö sitten ihan kaiken...

Postia, pokémoneja ja iltamenosuunnitelmia

Niinhän se tuppaa olemaan, että rva:lla on jatkuvasti käytössään tehtävälista, joka toteutuu vain harvoin. Viikonloppu hujahti pulkkamäessä, ja väsäilin sunnuntaina myös yhtä pakettia lähetettäväksi ystävälleni Saksaan.

Ystävyytemme on kestänyt jo toistakymmentä vuotta. Tapasin hänet ollessani Norjassa kesätöissä vuonna 2004. Olimme silloin samassa perhemajoituksessa (työskentelimme perheen kasvihuoneilla). Sen jälkeen minä olen käynyt hänen luonaan kaksi kertaa, ja hän vastaavasti minun luonani kaksi kertaa.

Nyt emme ole nähneet sitten vuoden 2012. Saimme häneltä ihanan joulupaketin, jossa oli kaikille vähän jotakin. Paketti (ei enää niin jouluinen) on nyt lähtemässä hänelle. Koska paketin mukana tullut kirje sisälti sekä häihin että vauvoihin liittyviä uutisia ( <3 ), tulee lähetyksestä nyt hieman erilainen kuin oli suunnitelmissa.

Toivottavasti saamme Touhin kanssa paketin tänään postiin, niin se pääsee viimeinkin matkalle. Paketti- tai kirjepostia tulee tai lähtee niin harvoin, siis yksityishenkilöiden välistä, että on ihanaa, kun välillämme on tällainen tapa säilynyt!

Vierailut jäivät muuten minun vuorooni. Minulla onkin ollut suunnitelmissa käydä vierailulla, ehkäpä se toteutuu jo esimerkiksi tämän vuoden aikana. Alustava suunnitelma olisi, että lähtisin matkaan joko yksin tai esimerkiksi Naakan kanssa, sillä ystäväni on Naakan kummitäti. Toivon, että suunnitelmat toteutuvat!

Tänään on ihanan tavallinen päivä! Kävimme Touhin kanssa aamupäivällä hakemassa punaiset posket kirpeästä pakkasesta, oli siellä ulkona muitakin reippailijoita. Puistossamme saa lainata ulkoleikkijuttuja ihan vapaasti, joten Touhi työnteli kelkkaa ja minä puolestaan Touhia kelkassa pitkät tovit.

Sain (ehkä) joltakin isoäiti-ihmiseltä paheksuvia katseita, sillä nappailin myös leikin ohessa viisi pokémonia. Joukossa ei ollut yhtään ihan uutta, mutta onpahan nyt puolet päivätavoitteesta täytetty. Kävelyn osalta tosin puuttuu vielä aika paljon.

Olen edelleen tykännyt pelata peliä ulkoillessani. Olen jopa menestynyt melko hyvin, ja kokoelmani on suhteellisen hyvä. Edelleenkään en ole jäänyt auton alle tai menettänyt kosketustani oikeaan luontoon, ainakaan toivottavasti.

Keksin myös aamulla, että voisin olla oman ajan puutteessa tällä viikolla. Jos saan neuvoteltua itselleni vähän iltavapaata, suuntaan itsekseni johonkin museoon. En ole pitkään aikaan käynyt, ja museokorttia ei viitsisi jättää kokonaan käyttämättä.

PS. Äänestämään taidan mennä vasta sunnuntaina.

PPS. Huomenna pääsemme Touhin kanssa lääkärille, ja Touhi saa toivon mukaan astmalääkityksen flunssiensa ajaksi, jotta päivystykseen ei tarvitsisi vastaisuudessa lähteä.

PPPS. Niska on ollut suhteellisen hyvänä, mutta tarve hieronnalle ilmeni taas - sain ajan perjantaille.

Elokuvia ja ohjelmaa

Rva ei ole mikään varsinainen elokuvaihminen. Katson elokuvan ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa, ja sekin on usein jokin, jonka olen nähnyt joskus aikaisemmin. Viimeksi kävin elokuvissa puolisen vuotta sitten katsomassa Tom of Finlandin.

Edellinen elokuva, jonka näin, oli Taru Sormusten herrasta - Kaksi Tornia. Ehkäpä olen nähnyt sen toistakymmentä kertaa. Viimeksi katsoin sen parisen vuotta sitten.

Miksi katson näin vähän? No, luen yleensä kirjoja iltaisin, tai sitten katson jotakin tv-sarjaa (niitäkin katson suhteellisen vähän, kun meillä ei esimerkiksi ole mitään suoratoistopalvelua, jonka parissa kyllä tulisi vietettyä aikaa).

Siltaa kuitenkin katson. se on sen luokan dekkaria, että myös rva jännittyy, ja pelästyykin aina välillä, kun kohtaukset menevät liian hurjiksi. Sillan tarinat on rakennettu niin, että lopputulosta on varsin vaikea arvata ennalta. Nyt olen katsonut neljännen tuotantokauden julkaistut jaksot Areenasta, seuraavia pitääkin odottaa aina kokonainen viikko.

Sillatkin katson muuten puolikkaina jaksoina, kun meillä on pakko mennä nukkumaan niin pian kuin mahdollista :D

Naakan, 4, suosikki on tällä hetkellä My little Pony -piirretty. Niitä taas näkyy Ruudussa muutama jakso, itse olisin jo kyllästynyt niiden loputtomaan toistamiseen, mutta Naakka näköjään jaksaa. Hänen lempielokuviaan ovat muuten tällä hetkellä Risto Räppääjät. Myös rva pitää niistä kovasti.

Touhi on vasta hiljattain mieltynyt telkkariin edes vähän. No, itse asiassa katsomme hänen aamupalansa aikana usein Metsoloita Areenalta, eikä Touhi vielä tajua valittaa. Usein katsomme päivän aikana yhden jakson Muumeja, joita Touhi jaksaa seurata noin puolikkaan jakson ajan.

Yhdessä vekarat jopa tuijottavat Pikku Kakkosta, Naakalla ei siis ole ongelmia, mutta Touhi pitkästyy aika nopeasti. Odotan aikaa, jolloin hänetkin voi asettaa vähän pidemmäksi aikaa ohjelman ääreen (ruuanlaitto helpottuu huomattavasti).

No niin, nythän on jo perjantai! Meidän viikonloppuun kuuluu toivon mukaan pulkkamäkeä. Liukurit taisivat viime talvena jäädä maaseudulle, joten suuntaamme tänään Prismaan hankkimaan uudet.

Naakka tarvitsee myös uudet suksisauvat, sillä karmea rva astui vahingossa toisen sauvan päälle vaatehuoneessa... Sitäpaitsi, edellisen talven sauvat taitavat olla jo muutenkin lyhyet, Naakka on kasvanut pituutta aika tavalla.

Myös Touhi otti muuten ekat "askeleensa" pulkkailussa ja tykkäsi kovasti!

PS: Seuraava elokuva, jonka haluan ehdottomasti nähdä, on "Yösyöttö".

PPS: Naakalle aion kokeilla "Olipa kerran ihminen" - piirrettyä, josta tykkäsin itse kovasti lapsena. Naakkaa kiinnostaa muun muassa muinaiset ajat, joten ehkä tuo jo toimii.

Väsytyksen väsytys

Rva lysähti juuri voipuneena nojatuoliin...väsymys. Meillä on ollut paljon kaikenlaista aktiviteettia viime aikoina, viikonloputkin kuluvat puuhatessa askareita, joita ei muulloin kerkeä tehdä. Kivaa on ollut paljon, vierailuja ja retkiä varsinkin.

Yleensä rva alkaa väsyä vähän jälkijunassa. Eilen tuntui jo väsyneeltä. Tänään tajusin, että on kertakaikkisesti otettava rauhallisemmin. Koska Naakka valvotti minua yöllä (tuli viereen ja potki tasaisin väliajoin juuri kun olin kerennyt torkahtaa), olin entistä väsyneempi.

Kun väsyn paljon, on minulle luontainen reaktio ahdistua. Väsymyksen ja ahdistuksen raja on häilyvä, ja useimmiten olen todennut, että ahdistukseni on stressiä ja väsymystä. Siihen auttaa...hidastaminen, mikäli se on mahdollista.

Tänään oli, vaikka työlääksi meni kuitenkin. Hidastelin aamupalan ja aamupesun kanssa. Pyykit oli helppo laittaa kuivumaan hidastellen, kun Touhi terrorisoi jokaista vaihetta. Kerran hän kaatoi kuivaustelineen kokonaan, ja pelästyi. Olin vähän vahingoniloinen

Ulos, apteekki- ja kauppa-asioita hoitamaan mentiin vasta puoli kahdeltatoista. Nukkumaan Touhi meni vähän vaille yksi. Päiväunien ajan tein...hmm...jotakin. Ainakin luin vähän kirjoja.

Päiväunien jälkeen ei ollutkaan enää mahdollisuutta hidastella, sen jälkeen on ollut tavallisen tiukkaa arkitoimintaa. Olo ei ole pirtein mahdollinen, mutta fiilis on parempi kuin esimerkiksi eilen.

Eilen kävimme muuten Touhin kanssa ekaa kertaa jumpassa. Sellainen järjestetään tässä lähellä ja vieläpä maksuton, eli ei kun menoksi! No, meinasimme myöhästyä heti kättelyssä, kun Touhin vatsa innostui toimimaan kolme minuuttia vaipanvaihdon jälkeen...

Huh, siellä jumpassa piti aikuistenkin jumpata ( :D ) Tuli ihan hiki, ja tänään on reidet & pakarat kipeitä (en edes muista, missä kohdassa jälkimmäisiä treenattiin). Jumppa oli "satujumppa", eli liikkeissä edetiin tarinan mukaan.

Alussa Touhi oli suoraan sanotuna kauhuissaan. Hän käyttäytyi alkulämmittelyn ajan kuin tyypillinen suomalainen mies, eli seisoi tuppisuuna, kun olisi pitänyt tanssia sambaa! Pikkuhiljaa hän kuitenkin lämpeni jumpalle, ja lopussa irtosi hymykin.

Aiomme ehdottomasti osallistua seuraavanakin maanantaina, mikäli rva toipuu siihen mennessä väsymyksestään. On mukavaa, että tällaisia aktiviteetteja järjestetään niin lähellä - tämä jumppapaikka sijaitsee 150 metrin päässä asunnostamme.

PS: Sain viimeinkin kirjastosta "Hammaskeiju" - romaanin (Eve Hietamies), ja lähinnä kai lukisin sitä koko ajan, jos saisin päättää tekemiseni päivän mittaan itse.

Akvaariossa tapahtuu

Viikko sitten menin akvaariokauppaan ostamaan lisää veden kovettamisainetta sekä muutaman platyn, sillä parvi alkoi taas huveta. Kuinkas sitten kävikään?

Tulin takaisin viiden kirsikkasukaravun ja petokotiloiden kanssa! Sen jälkeen tankissa onkin tapahtunut yhtä sun toista jännää...Meillä on ennestään leväsukarapuja, jotka ovat kokemukseni mukaan olleet helppoja asukkeja - niiden hoito ei vaadi oikeastaan mitään.

Kirsikkasukaravut ovat leväsukarapuja puolet pienempiä - ja punaisia. Lähempää katsottuna porukka on kuitenkin melko monisävyistä. Kirsikkasukaravut lisääntyvät akvaario-olosuhteissa, toisin kuin leväsukaravut, joiden kerrotaan tarvitsevan lisääntymiseensä murtovettä.

Tähän mennessä kirsikat ovat olleet säikkyjä, pieniä yksilöitä. Ne ovat majoittuneet taustaelementin päälle (siellä on pari senttiä vettä), vasta viime päivinä joku niistä on uskaltanut muuallekin akvaariossa.

Kirsikkasukarapuja pidetään pienen kokonsa vuoksi myös nanoakvaarioissa, siis pienissä tankeissa, joissa taas ei voi kaloja pitää. Nämä nanot ovat usein upeasti sisustettuja, toisin kuin meidän 240-litrainen tankkimme... Ei vaan, näyttää täälläkin usein ihan kivalta!

Petokotilot sattuivat majailemaan samassa nanossa kirsikoiden kanssa. Niiden hankinta on oikeastaan ollut suunnitelmissa jo pidempään, joten meille muutti samassa pussissa kaksi petoa. Ne ovat "normaaleja" kierteisiä tai postitorvikotiloita isompia...ja syövät niitä.

Meillä on ollut pitkin matkaa kotilo-ongelmaa. Kotilot syövät kasveja, joten niiden väheneminen olisi enemmän kuin toivottua. Pedot alkoivat onneksi heti saavuttuaan työhön ja toimeen, eiköhän jotakin tulosta näy ennen pitkää.

Yllätyksiä tuli lisää...pari päivää kauppareissun jälkeen, huomasin, että sukarapujen seurana lymyili kolme platynpoikasta. Nyt, puolitoista vuotta platyihin siirtymisen jälkeen meille on alkanut viimeinkin tulla poikasia.

Valitettavasti kaikki kolme poikasta hävisivät muutamassa päivässä, meillä isot kalat pitävät huolen, ettei lisääntymistä tapahtu. Se on sinänsä harmi, jonkinlainen poikasallas voisi olla hyvä olemassa. Parasta olisi kyllä juurikin sellainen nanoakvaario, jossa poikasia voisi kasvattaa.

Sellaiseen meillä ei valitettavasti ole lapsiturvallista tilaa, eli vaihtoehto on poikasallas tai ei mitään. En ole joutunut vielä kovin paljon miettimään asiaa, kun poikasia ei ole aiemmin joko tullut tai selvinnyt hengissä siihen saakka, että rva ne näkee.

Tässä on Wikipedian kuva kirsikkasukaravusta:

Tässä taas on petokotilo (Wikipedia):

Parempi niska ja -tyyny

Rva:n niska on voinut viime päivinä poikkeuksellisen hyvin - sekä särky että jumi ovat vähentyneet. Yläselkäkin tuntuu paremmalta. Mitä on tapahtunut? Vastaus: en ole ihan varma. Saattaa olla, että olen onnistunut korjaamaan yläselän/pään asentoa paremmaksi.

Joka tapauksessa, tilanne tuntuu helpottuneelta. Kun olen todella jumissa ja kivut ovat kovemmat, valtaa mieleni negatiivinen ajatuskimppu toisensa jälkeen. Yleensä ajatukset toistavat itseään: mikä on vaikeaa tänään, huomenna (osittain näin varmasti onkin) ja tulevaisuudessa, lähellä ja kaukana.

Koska en ole kehittynyt niin hyväksi ajattelun hallitsijaksi, että pystyisin sulkemaan negatiiviset skenaariot kokonaan pois, tulevat ajoittaiset hyvät päivät enemmän kuin tarpeeseen! Kipupäivät ovat niin näköalattomia...

Viimeviikkoisen uintireissun jälkeen olen lähinnä lenkkeillyt, paitsi että kävin lauantaina sisareni kanssa kuntosalilla, wuhuu! Siellä on kyllä todella paljon kiinnostavampaa porukalla kuin yksikseen! Yllättäen hakeuduimmekin lähinnä vierekkäisiin laitteisiin ;)

Perjantaina menen hierojalle, joka toivottavasti kehuu rva:n maasta taivaisiin, kun selkä on (toivottavasti) vähän vähemmän jumissa kuin tavallisesti.

Olen tässä jo muutaman päivän suunnitellut kotikutoista porrasjuoksua (no, reipasta kävelyä) kotitalomme rapussa. Voisin nousta kuusi kerrosta ylös, tulla hissillä alas ja toistaa homman pari kertaa.

Vielä en ole onnistunut tavoitteessani, ja tänään en enää, jumankeuta, lähde, Touhi heräsi tänään(kin) kuuden ja puoli seitsemän välillä eikä nukkunut päiväunia kuin puoli tuntia. Nyt ei kertakaikkiaan irtoa.

Ai niin, sain viime viikolla jotakin ihanaa: uuden Tempur-tyynyn pitkästä aikaa! Ehkäpä niska on tykännyt siitäkin! Tutustuin tempureihin jo niskataipaleeni alulla, ja luulen, että ne ovat sopineet kropalleni mainiosti.

Muistan alussa, kun olin sitä mieltä, etten ikinä opi nukkumaan sellaisella tyynyllä. Aika pian tyynystä tuli välttämättömyys, ja se taisi kulkea joillakin matkoillakin mukanani. Nyt olen vuosikausia laiminlyönyt niskani ja nukkunut milloin milläkin.

Tempureissa ainoa miinus on niiden hinta. Normaalisti Ombracio-malli, jota käytän, maksaa noin 200 euroa. Kuljin alennusmyynnin perässä erääseen liikkeeseen, joka myi tyynyä 99 euron hintaan. Eihän sekään ole varsinaisesti halpa, mutta tuntuva alennus kumminkin.

PS. Meillä on akvaariossa uusia asukkaita, kerron niistä piakkoin...

PPS. Naakan pikkulegot (lyömätön hitti nyt) ovat vallanneet olohuoneen (täällä on portti, Touhi ei pääse legoihin käsiksi, mikäli eivät ole kirjahyllyssä).

PPPS. Touhi puolestaan on hullaantunut muumeihin: "Myy" ja "Muu" (muumi) ovat tulleet sanavarastoon.

Näin tällaisen viherseinän kauppakeskuksessa: tämän läheisyydessä tuntui välittömästi, että happi kulkee paremmin!

Tytöt ja pojat: vaatteet

Eräänä keväisenä aamuna 4,5 vuotta sitten minulle selvisi, että lapseni on tyttö. Olin tuolloin synnytyssalissa. Toisena loppukesän aamuna 1,5 vuotta sitten sain kuulla, että olen pojan äiti. Silloin olin puolestaan leikkaussalissa, minulle oli juuri tehty sektio.

Nykyään vaikuttaa harvinaiselta, ettei lapsen sukupuolta haluta saada selville etukäteen. Kävin läpi kaikki normaalit ultrat, joissa todettiin kaiken olevan kunnossa. Rakenneultrassa ilmoitin heti alkuun, etten halua kuulla lapsen sukupuolta.

Miksi en? No, minulle oli tärkeää, että vauva saa olla edes vatsassa ihan vain vauva, ei tyttö tai poika. En halunnut alkaa sukupuolikoodittamaan lastani etukäteen. Minulle oli tärkeää saada lapsi, ei muuta.

Sattuman kautta (hihii) perheeseen tuli yksi lapsi kumpaakin sukupuolta. Erityisesti, kun esikoinen oli pieni, pyrin välttämään röyhelöitä, pinkkiä ja sen sellaista. En yksinkertaisesti pitänyt sellaisesta. Minulla ei ollut koskaan haavetta "prinsessanukesta", vaikka tyttäreni toki nähtiin vauvana välillä mekossakin...ja osa vaatekappaleista on ollut juurikin sitä pinkkiä ja kukallista.

Poikani kohdalla suuntaus oli samankaltainen...hänellä oli päällään jonkin verran sinistä, autokuviota tms., moni oli kyllä peritty isosiskolta. Touhilla on aika paljon esimerkiksi oranssia, keltaista ja vihreää.

Touhi käyttää toistaiseksi oikein onnellisena isosiskon yöhaalareita (oikein paljon pinkkiä) ja myös vaaleanpunaisia bodyja, housuja ja sukkia, kaikki siskolta perittyä.

Vaateratkaisut ovat tähän saakka noudattaneet käytännöllistä linjaa: kun hankin uutena, minulla on enemmän päätösvaltaa. Silloin meille tulee kirkkaita värejä, eikä niinkään valmiiksi sukupuolikoodattuja väri- ja kuviovalintoja (niitä on muuten nykyään kaupat pullollaan)

Käytettyjä vaatteita tulee meille tuttavilta ja kirppareilta. Ne käytetään väristä riippumatta, en tykkää turhasta tekstiilijätteestä, joten on hyvä, ettei tarvitse aina ostaa uutta.

Kaikki tämä toimi...kunnes: Homma on sujunut suunnitelmieni mukaan aina näihin päiviin saakka. Joskus alkusyksystä Naakka pisti stopin unisex-äidilleen. Hän ilmoitti, ettei käytä enää mitään poikamaisia vaatteita.

Eihän Naakka asiaa kokonaan päätä, hän käyttää, tosin pitkin hampain, useitakin vaatteita, jotka eivät ole hänen makunsa mukaisia. Näihin kuuluu esim. talvihaalari, jossa ei ole "tyttöjen värejä". Yksi jos toinenkin vaatekappale menee kuitenkin päälle, koska äiti määrää.

Rva toimi kuten toimi, tuloksena oli 4-vuotias, jonka lempiasioita ovat pinkit röyhelöt (myös muun väriset röyhelöt käyvät), glitter, punainen kaikissa sävyissään sekä vaatekappaleet, jotka sisältävät kaikkia edellä mainittuja asioita.

Rva tyytyy tällä hetkellä kompromissiin: vaatekaappi on "punastunut" vaiheittain, ja unelma myös pikkuveljelle menevästä puvustosta kokonaisuudessaan on täytynyt supistaa "edes joku vaate menee onneksi kiertoon" -unelmaksi.

Kuulostelin myös mielenkiinnosta, mistä nyt tuulee. Osa on (ehkä) tyttöyteen kuuluvaa, väitän kuitenkin suuren osan tulevan kaverimaailmasta. Korvaani on pitkin syksyä särähtänyt, kun Naakka on kertonut, kuinka se ja se tyttö on moittinut hänen vaatteitaan poikamaisiksi...

Kyse ei ole edes mistään monsterikuoseista, vaan vaatteista, jotka eivät ole mekkoja, hameita, pinkkejä tai kimaltelevia, huh!

Asia hukkui joulukiireisiin, mutta koska kyse ei ole yhdestä tai kahdesta kerrasta, aikoo rva ottaa asian puheeksi. Mielestäni noin pienten ei kuulu vahtia toistensa vaatteita, ei todellakaan. Tärkeää on kaveri, ei vaate.

Naakan päiväkodin aikuiset ovat taitavia pedagogeja, toivottavasti he ottavat asian hyvin. En hae äärimmäistä sukupuolineutraaliutta, vaan "liukumavaraa" ja sitä, että jokin muu olisi tärkeämpää kuin se, mitä 4-vuotiaalla tytöllä tai pojalla on yllään.

Pärskivä valas (uimalasien kera) matkauinnilla

Rva pääsi eilen pitkästä aikaa uimaan! Se vaatikin melkoisia etukäteisvalmisteluita: uikkarin löysin marraskuussa Sokokselta. Olen nyt, kumma kyllä ( ;) ), sen verran isokokoisempi kuin vuonna 2005, ettei vanha uikkari enää mene millään päälle.

Poikkean heti kirjoitukseni varsinaisesta aiheesta, uimisesta. Pääsin nimittäin uimahallille ystäväni kyydissä. Se oli ensimmäinen kerta, kun matkustin sähköautolla (Nissan Leaf). En edes ollut aiemmin pannut merkille, että ihan kotimme lähellä on latauspiste. Auto kuljetti minut kivasti uimahallille, on kuulemma ainakin kaupunkiajossa oikein käyttökelpoinen.

Sitten takaisin uimiseen: ostin ystävääni (siis toista henkilöä) odotellessani, itselleni uimalasit. Olen melko harkitsevainen tyyppi - ostopäätös oli helppo tehdä, kun harkitsin ekan kerran uimalaseja kymmenen vuotta sitten.

Uimahallit ovat muuten nykyään melko monimutkaisia laitoksia. Helsingin Mäkelänrinteessä, jossa nyt kävin, ostetaan ensin lippu, sitten saadaan avainkorti. Avainkortin kanssa mennään läpi portista. Sen jälkeen jätetään arvoesineet lokeroon - tarvitaan 50 sentin kolikko ja saadaan  avain.

Pukutiloissa vapaan kaapin tunnistaa avoimesta ovesta, oven sisäpuolella olevaan lokeroon laitetaan avainkortti. Ovi lukitaan, ja avain otetaan mukaan. Poislähtiessä täytyy muistaa ottaa avainkortti mukaan  - sillä mennään porteista ulos.

 Kaapin avain taas jätetään kaapin oveen. Siinä välissä muistetaan ottaa arvoesineet mukaan lokerosta (avataan avaimella, joka otetaan mukaan pukutiloista) , johon ne on jätetty.  Pohdimme ystäväni kanssa, ettei käytäntö ehkä palvele kaikkia käyttäjäryhmiä, sen verran monimutkaiseksi se on tehty.

Uiminen oli varsin jännää. Onneksi sain jättää lasini uimavalvojien koppiin (niille ei sitten taas ollut erityistä säilytysmahdollisuutta, esimerkiksi loperoa). Kun on uimalasit, ei voi pitää prillejä - pukutiloissa taas en pärjää ilman.

Harjoittelin oikeaoppista rintauintia, ja näytin varmaankin pärskähtelevältä valaalta. En uskaltanut sukeltaa kuin toiseen suuntaan mentäessä, jolloin uin altaan reunan vieressä. Tekniikkaa pitää vielä hioa, öö, paljon! Sekä käsien vedot että jalkojen potkut tarvitsisivat harjoitusta.

Sukeltaminen on oikeastaan pahinta. En käsitä, miten sukeltaessa voi tehokkaasti estää sen, ettei nenään mene vettä. Onnistuin ehkä puolittain. Jännitän myös sukeltamista aika tavalla, mutta ehkäpä se helpottaa, jos ajan mittaan edistyn.

Mutta, uimalasien tuominen harjoitteluun lisäsi kieltämättä kiinnostustani lajia kohtaan, siis kuntoulumielessä. Tuntuu, että uimaan on kiva mennä uudestaankin, kun on asioita, joita voi harjoitella. Uin muuten eilen kilometrin.

Huomasin myös, että tiettyihin asioihin olisi hyvä kiinnittää huomiota. Hosun pukiessa, riisuessa, peseytyessä ja kaikessa mahdollisessa. Kun viettää pääosan aikaansa kaksi tenavaa "helmoissa" kiinni, tottuu tekemään omat jutut mahdollisimman nopeasti ja siinä sivussa...

Eilen minulla ei kuitenkaan ollut mukana yhtään lasta. Minulla oli siis mahdollisuus toimittaa asiani ihan rauhassa. Täytyypä opetella ottamaan rauhallisemmin.


PS: Haluan oppia rintauinnin, jossa sukelletaan, nimenomaan niskani takia - se kuulemm rentoutuu, kun pään asento uidessa korjaantuu.

PPS: Jos jätän lasini valvojille useammin, identifioidun rillipäiseksi naiseksi, jonka vaaleanpunasankaiset, prillit ovat ennen pitkää säännöllinen koristus heidän kopissaan...