Sisäviikonloppu (ei onneksi ihan kokonaan)

Kaikesta viime viikkojen hullunmyllystä huolimatta meillä on vietetty rauhallista viikonloppua. Tämä on ollut hyvä myös minulle itselleni - nyt tuntuu vähän enemmän "nollatulta" kuin pitkään aikaan. Tätä kirjoittaessani aamupäivä on jo pitkällä, rva juo kahvia yöpaidassa :D 

Naakka on lähdössä kaverin kanssa pihalle - eilen hänelläkin oli ääni matalana, joten vietimme päivää sisätiloissa. Touhi saa olla sisätiloissa (ainakin pääasiassa) vielä tämän päivän. Tämä tarkoittaa sisällä oloa myös rva:lle.

En voi sanoa tykkääväni usean päivän putkista sisätiloissa. Pääsen kyllä luultavasti tänään iltalenkille, mikä tekee tilanteesta hieman paremman kuin eilen. Eilen minua väsytti myös enemmän, joten arvatenkin tästä päivästä tulee mukavampi.

Me teimme eilen pitkästä aikaa paperin marmorointia. Paperi marmoroituu kivasti elintarvikevärin, veden ja ruokaöljyn avulla. Se on niin terapeuttista puuhaa, että myös rva:n on pakko marmoroida muutama paperin pala. 

Nyt kun palsta ei enää vaadi paljon työtä, on aikaa askartelulle ja sen sellaiselle. En ole mikään himoaskartelija, mutta mikäli löytyy sopivan helppo ja kiinnostava ohje, myös rva innostuu (ja lapset samalla).

Olen havainnut, että kannattaa aina pitää mielessä, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Kun esimerkiksi sairastetaan kotona, on valvotun yön jälkeen raskasta alkaa miettiä, mitä lasten kanssa keksisi. Muovailuvava- ja sen sellainen vaihe on jo mennyt molemmilta lapsilta ohi.

Rva:lla on ollut pari kevyempää päivää opiskelun suhteen...tai on ollut lukemista. Muutaman esseen aloitus häämöttää edessäpäin (aika pian), mutta tuntuu, että saan niistä kaikista kiinni. 

Opiskellessa on ollut mukavaa huomata, että aivoni eivät ole näemmä täysin ruostuneet lastenhoidon merkeissä ;) Minulla on jopa muistissa asioita aiemmalta opiskeluajaltani, ja vähän kerrattuani olen saanut monista asioista kiinni.

Lastenhuoneen siivousprojekti ei kamalasti innosta, mutta se taitaa olla pakko tehdä. Jos saisin päättää, vähentäisin lelut minimiin, mutta valitettavasti se ei sovi asianosaisille. Lohduttaudun ajattelemalla, että leluvaihetta tulee ikävä, kun se on ohi.

PS. Luultavasti Touhikin on huomenna päiväkotikunnossa. 

PPS. Minulla alkaa olla niskani kanssa varsin isoja ongelmia - en meinaa iltaa kohden jaksaa kannatella päätäni, ja säryt ovat lisääntyneet.

PPPS. Saan ehkä tänään vähän luettua lasteni kaitsemisen lomassa - ei ole kyllä helppoa, heillä on asiaa tai ylitsepääsemättömiä tilanteita heti, kun alan lukea.

Pelko lapsen puolesta

Jouduin tänään tilanteeseen, jossa Touhin yskä (flunssa sairastettiin jo viime viikolla) paheni nopeasti päiväkotipäivän jälkeen pisteeseen, jossa Touhi ei oikeastaan tehnyt muuta kuin yski ja veti välillä henkeä. Puntaroin nopeasti, hälytänkö ambulanssin vai Touhin isän - valitsin jälkimmäisen.

Viedessäni yskivää Touhia rappukäytävän kautta pihalle T. oksensi rappukäytävään. Piti tarkistaa, saako Touhi happea. Huusin Naakalle, että tuo pyyhkeitä oksennuksen päälle. Touhin isäkin säikähti, mutta sai vietyä T:n lastensairaalan päivystykseen.

Päivystyksessä ei enää tapahtunut mitään dramaattista - lääkärille päästiin ajallaan, ja Touhille diagnosoitiin tyypillinen kurkunpääntulehdus. Hoitona on kylmää juotavaa ja syötävää, suihkussa oloa ja kylmän ilman hengittämistä. 

Näitä tilanteita tulee harvoin - enää nykyään. Tänään tuli taas mieleen, että Touhin ensimmäiset vuodet olivat suurimmaksi osaksi tällaisia. Touhi on ensimmäinen tulehduskierrelapseni - Naakka on kyllä sairastanut, mutta paljon maltillisemmin.

Osaan näemmä toimia rauhallisesti tilanteissa, joissa sitä vaaditaan. Oloni ei kyllä ole yhtään rauhallinen - on kamalan pelottavaa, jos lapsi ei saa hengitettyä kunnolla. Kun diagnoosi oli "vain" kurkunpääntulehdus, kävi myös mielessä, liioittelinko, vaikka tottakai lapsi pitää viedä päivystykseen, kun esim. happisaturaatiota ei tiedä.

Joka tapauksessa, Touhi saatiin kotiin ja hän nukahti juuri. Sairaalasta saatu pitkäkestoinen lääke & mehujää toimivat, ja toivottavasti yö on mahdollisimman rauhallinen. 

Meillä on ollut aikamoista viime aikoina. Luulin kesällä, että suurin ongelmani tänä syksynä olisi ollut opiskelujen ja normaalin perhe-elämän yhteensovittaminen. Osoittautuikin, että vanhemmalle lapselleni tuli ongelmia, joita en voi blogissa täysin avata. 

Huoli esikoiseni voinnista heräsi jo aiemmin, mutta apua saatiin vasta, kun konkreettisesti ikäviä asioita tapahtui. Nyt ympärillämme on verkosto, joka aloittelee toimintaansa. Minun pelkoni lapseni puolesta on tämän vuoksi hieman helpottanut.

Touhi luultavasti paranee parissa päivässä, mutta Naakan kanssa pitää työskennellä vielä pitkään. Onneksi elämässä kerkeää olla muutakin. Meillä on suunnitteilla muutaman pikkuisen lemmikkieläimen vastaanottaminen perheeseemme - tästä lisää myöhemmin.

Tulevan kauden vaatteet ja siirtymätilanteet

Olen hiljalleen pohtinut, mitä kaikkea tarvitsemme tulevan talven varalle. En siis ole kokoamassa ruokavarastoja (ainakaan suuremmin - ostin kyllä useamman purkillisen puutarhapalstoillamme tuotettua hunajaa), vaan tsekkasin läpi lasten vaatteet.

Ilokseni huomasin, että meillä ei ole kovin suurta tarvetta uusille vaatteille. Esimerkiksi kenkien suhteen tilanne näyttää olevan melko hyvä. Ainoastaan kenkien suhteen aion tehdä hankintoja - ne ovat jääneet tai jäämässä molemmille pieniksi.

Olen kuullut paljon ympärilläni puhuttavan, minkä ikäisille lapsille voi vielä pukea haalarin päälle. Tyttäreni kohdalla päätös jää hänelle itselleen - viime vuonna hän ainakin tykkäsi vielä pukeutua talvihaalariin. 

Oikeastaan voisin itsekin kuvitella pakkasella pukeutuvani talvihaalariin. Olen todella huono käyttämään toppahousuja (itse asiassa nykyiset eivät enää mahdu vyötärön kohdalta), ja löydän itseni ihmettelemästä ulkoa 17 asteen pakkasesta, kun jalat menevät tunnottomiksi, vaikka päällä on sentään farkut ja leggarit.

Olen siinäkin suhteessa helpossa tilanteessa, että kummallakaan lapsellani ei ole kovin voimakkaita mielipiteitä siitä, mitä pitää pukea päälle. Ainoastaan siinä molemmat ovat todella tarkkoja, ettei mikään saa tuntua ikävältä päällä. 

Naakka osaa tehdä jotenkuten rusetin kengännauhoihin, mutta ei vielä tykkää käyttää kenkiä, joihin pitää tehdä rusetti. Touhi osaa pukea paidan päälleen, mutta väittää ettei osaa katsoa, meneekö se oikeinpäin. Yleisesti ottaen kumpikin osaa, luojan kiitos, jo pukea ja riisua.

Siirsin kesän aikana Touhinkin pipo- ja hanskalaatikon eteisessä olevaan lipaston laatikkoon, mikä auttaa häntä olemaan omatoiminen. Touhi onkin ollut jo varsin nuoresta saakka hyvä pukemaan. 

Lähdöt ja saapumiset, sekä muutkin siirtymätilanteet ovat kohtia, joissa kaikilta Niskasilta meinaa välillä palaa pinna. Olen huomannut, että auttaa, kun sanoitan lapsille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Varsinkin Naakka osaa aika näppärästi lähteä kotoa liikkeelle. 

En ole aikaansaamattomuuttani onnistunut vielä tekemään "huoneentauluja", joista lapset voisivat itse katsoa, mitä erilaisissa siirtymätilanteissa tapahtuu. Otan tämän tehtävälistalleni ja yritän saada jotakin konkreettista aikaiseksi. 

Hyvä puoli lapsissani siirtymätilanteita kohdatessaan on, että molemmat ovat aamuisin hyvällä tuulella. Usein tämä ei kestä koko päivää, mutta oman luonteeni kanssa se sopii yhteen - olen itse aamuisin varsinainen mörökölli - kofeiini auttaa kyllä asiaa. 

PS. Ne toppahousut, siis sopivat, minun pitäisi kyllä onnistua hommaamaan. 

PPS. Kun lasten kanssa on ongelmia siirtymätilanteissa, kohtaa myös omat vaikeutensa siirtymätilanteissa - onpas muuten epämukavaa!

PPPS. Lisään loppuun kuvan Naakasta heinäkuun lumilla Pohjois-Norjassa, lähellä Tanan paikkakuntaa. Varusteina olivat tuolloin kesätakki, pipo ja kumisaappaat :D Suomen talveen tarvitaan toki vähän muutakin.

Viikonloppu kaksin ja opiskeluakin

Olemme viettäneet Naakan kanssa viikonloppua kaksistaan. Samalla Touhi on saanut osakseen isovanhempiensa täyden huomion. Touhi palaa joukkoomme taas huomenna - hänen kanssaan on vielä mahdollisuus pitää arkivapaa silloin tällöin.

Naakka on nauttinut vähäisestä väestä ja leikkitilasta. Lisäksi hän pääsi eilen kaverin kanssa melkein yksin ostoskeskukseen (tarvitaan vielä vähän tottumusta "shoppailuun"), mikä oli ollut toiveena jo pidemmän aikaa.

Naakka sai myös valita, mitä syömme. Osasin todellakin odottaa, että meillä syödään kanaa ja nuudeleita :D Lisäksi ostimme vähän karkkia ja popcornia iltaa varten. Lauantai-illan ohjelmakaan ei ollut rva:lle yllätys: Masked Singer!

Minä "kunnostauduin" ja kirjoittelin tällä viikolla pitkästä aikaa postcrossing-kortteja. Edellisistä on jo puoli vuotta aikaa, ja nyt tuntuu taas, että olisi kivaa saada pitkästä aikaa postia maailmalta - varsinkin, kun sinne ei kamalasti itse vieläkään pääse.

Siispä, matkalla ovat kortit Yhdysvaltoihin, Saksaan, Hollantiin ja Venäjälle. Ne ovatkin maat, joihin minulle tulee aina Postcrossing-järjestelmästä. Erikoisin paikka, josta olen saanut kortin, on muuten Ranskan Guadelupe! 

Korttien kirjoittelu taitaa olla kauppalistojen ohella lähes ainut tilanne, jossa kirjoitan käsin ja sillä ajatuksella, että vastaanottajan täytyy saada selvää kirjoituksestani. Miten mainio tapa harjoitella käsien hienomotoriikkaa!

Selkäni on suoraan sanottuna p*skana! Näissä tilanteissa on jälleen helppo muistaa, miksi se päätetyö ei ole rva:n juttu. "Ylin" niskan kipeä kohta on oikealla, 2. nikaman kohdalla. Siitä alaspäin jumittuneita alueita on pitkin kroppaa.

Hankalaa on, että kun kroppa alkaa mennä jumiin, sitä on jumpalla tosi vaikea vetreyttää. En toki lopeta liikkeiden tekoa, mutta koska päätin opiskella, tilanne on nyt tällainen todennäköisesti pitkään...siis siihen asti, kun opiskelu loppuu.

Tottuuko kipuun ikinä? Kyllä siihen tavallaan tottuu. Kuitenkin, se ärsyttää ja väsyttää. Varsinkin, kun tänään pitäisi saada aikaiseksi essee. Kun päätetyöhommia ei ole, unohdan melkein kroppani välillä. Tänä vuonna ei ole mahdollista.

PS. Huomasin, että olen todella tarvinnut yhteistä aikaa tyttäreni kanssa <3 

PPS. Naakka on niin ajattelevainen - meillä on hänen toiveestaan Makea moka -karkkeja. jotta ei tulisi hävikkiä <3 

PPPS. Jonkinlainen puoli tuntia esseetä, sitten jumppa -aikataulu ehkä toimisi tänään....toivottavasti!

Kävelyä, uusi päiväkotiryhmä ja aikuisten ruokaa

Kävelen näköjään noin 30 km viikossa. Se ei oikeastaan ole ihan huonosti. En tietäisi tätä, ellen olisi sattumalta katsonut askelmittarisovellukseni tilastoja. Pohdin, että voisin vähän seurata kävelyäni ja katsoa, saisinko nostettua hieman kilometrejä.

Käveleminen on aina ollut minulle helppoa. Se on mukava tapa liikkua paikasta toiseen. Niskani ei edelleenkään tykkää esimerkiksi pyöräilystä, mutta kävely sujuu ihan hyvin. Lisäkilometrit eivät tunnu raskaalta ajatukselta.

Vähän yli 20 kilometriä taitaa olla päiväennätykseni. Se on lenkki Poronpolulla Pilpalassa. Olen kävellyt sen hyvässä seurassa jo kaksi kertaa. Loppusyksystä on suunnitteilla kolmas kerta. Menisin aiemminkin, jos se olisi ollut tänä syksynä mahdollista.

Touhi vaihtaa ensi viikon alusta päiväkotiryhmää. Olemme hakeneet kolmatta vuotta Touhia kielipainotteiseen ryhmään (kieli, jota Naakkakin nyt opiskelee). Paikka irtosi tänä syksynä. Touhi kävi kokeilemassa ja tykkäsi, vaikka ajattelin, ettei T. suostu enää vaihtamaan tykästyttyään aiempaan ryhmäänsä. 

T. sanoikin pari päivää kokeiltuaan, että uudessa ryhmässä on paremmat autot kuin vanhassa ;) Olisin odottanut, että hän olisi sanonut jotakin siitä, että ryhmässä puhutaan kieltä, jota Touhi ei vielä osaa. Se vaikutti olevan 5-vuotiaalleni sivuseikka.

Toivottavasti Touhi saa nyt jatkaa uudessa porukassa koulun alkuun saakka. Siihen ei ole enää kahtakaan vuotta. Tuntuu, että pienestä pojasta on tullut kiihtyvällä vauhdilla päivä päivältä isompi poika. Onneksi hän on kuitenkin vielä monessa suhteessa pieni.

Tein vähän aikaa sitten erään ruuanlaittoon liittyvän päätöksen. Olen nyt kohta 8 vuotta syönyt pääasiassa "lastenruokaa", eli ruokia, jotka maistuvat lapsilleni. Nyt aion ottaa vanhat reseptit käyttöön, olinhan silloin ennen ihan hyvä ruuanlaittaja.

Tämä tarkoittaa käytännössä, että mikäli "nuorisolle" ei maistu, on meillä aina kaapissa Atrian pinaattilettuja ja Saarioisten lihaperunasoselaatikkoa. Syökööt niitä, rva haluaa taas esimerkiksi monipuolisia kasviksia keittoihinsa ja kastikkeisiinsa.

Lapseni eivät mielestäni ole niin kummallisia - olin itsekin samalla tavalla nirso heidän iässään. Muistan, että suostuin esimerkiksi maistamaan katkarapua ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, ja totesin sen heti oikein maistuvaksi :D 

Uskon siis, että asiat tulevat lasteni kohdalla ruuan suhteen ajallaan. Minä en kuitenkaan jaksa odottaa enempää, joten ruuassa tulee tästä lähin olemaan sellaisiakin ainesosia, jotka eivät ole lapsilleni mieleen. Toki välillä voi olla kuten tähänkin asti, mutta ei aina. 

PS. Katsotaan, kuinka paljon tulee huomenna käveltyä. Suunnitelmissa olisi kyllä myös esseen kirjoittamista, tänä iltana väsytti liikaa.

PPS. Touhi pääsee tänä viikonloppuna isovanhemmilleen. Hän palautuukin sieltä vasta maanantaina.

PPPS. Ensimmäinen "aikuisten" ruokalajini oli kinkku-kesäkurpitsapastakastike...ja siinä on oikein sipuliakin!

Peruskoulun plussia ja miinuksia

Nyt keskustellaan paljon peruskoulusta, jossa vanhempi lapseni tällä hetkellä on. Avainasemassa keskustelussa on heikentynyt pärjääminen Pisa-tuloksissa ja peruskoulun ongelmat. Rva tiedostaa monta asiaa, mutta ei näe ihan kaiken olevan huonosti.

Omiin kouluaikoihini verrattuna peruskouluissa on (ainakin lapseni koulussa) nykyään koulunkäynninohjaajat. Kävin itse ala-astetta yli 30 oppilaan luokalla 90-luvun alussa. Meillä oli yksi opettaja, ja siinä oli henkilökunta.

Toinen upea juttu verrattuna omiin kouluaikoihini on varhennettu kielenopetus. Kielten opiskelua ei moni näe harrastuksena, rva taas pitää sitä oikein hyvänä sellaisena. Opiskelusta tulee luontevampaa, kun A1-kieli alkaa jo ykkösellä. 

Liikunta näyttää koostuvan jutuista, joita ei tehdä verenmaku suussa. Omana kouluaikanani käytiin läpi julmettu määrä eri lajeja, ja suuri osa niistä oli sellaisia, joista kukaan ei tykännyt...mutta kun opetussuunnitelma kertoi, että niin pitää tehdä, niin tehtiin.

Käsityötä ei jaeta enää pääsääntöisesti rätti- ja puukässään (varsinkaan alakoulussa), kuten omana kouluaikanani. Ylipäätänsä jakoa sukupuolten mukaan vältetään. Tästä myös pisteet nykyiselle peruskoululle! Kuka älypää on ylipäätään jatkanut tällaista miesten- ja naisten töiden jakoa jopa ysärille saakka. 

Mikä siellä peruskoulussa olisi rva:n mielestä sellaista, joka kaipaisi muutosta? No, se käsittämätön pelko rinnakkais- ja erityisluokkia kohtaan tietenkin. Naakan koulussa luokkakoot alkavat pyöriä neljänkympin molemmin puolin, mikä on aivan järjettömän paljon. 

Toinen käsittämätön pelko on seinä- ja ovipelko. Aika moni meistä aikuisistakin kaipaa sellaisia rauhallisen tilan tunnusmerkiksi. On myös kiva sanoa kotia omakseen, miksi lapsella ei siis saisi olla omaa luokkahuonetta?

Rva:lla ei ole tämän enempää valitettavaa peruskoulusta. Myös kotien tehtävä on kannustaa lasta esimerkiksi lukemisessa ja pitkäjänteisyyttä vaativissa oppimisprosesseissa. Rva ei väitä, että se olisi helppoa. Huomaan välillä, että olen lipsunut aivan käsittämättömissä asioissa. Sitten teen äkkikorjauksen, ja lapset ovat tyytymättömiä ;) 

Ovatko ne Pisa-tulokset sitten tärkeitä? On selvää, että asioita mitataan ja tarkastellaan. Suomalainen peruskoulu on kuitenkin monessa suhteessa melko erilainen kuin muualla, eikä Pisa tuo näitä erilaisuuksia esille.

Meillä Suomessa opettajalla on melko suuri vapaus opetuksen toteutukselle. Vapaus tuo toki myös vastuuta. Meillä on minimaalisesti valtakunnallisia testejä, joilla oppilaita testataan - ylipäätänsä koulussa työskenteleviin ja opetuksen laatuun luotetaan. Opettajan ammatti on arvostettu.

Meillä ei myöskään aloiteta koulua esimerkiksi neljävuotiaana, jolloin monessa muussa maassa jo opetellaan akateemisten taitojen alkeita. Toki opetuksen alkua on vähän aikaistettu esikoulun aseman korostamisella, mutta ylipäätään luotetaan, että 7-vuotiaanakin ehtii oikein hyvin mukaan.

Opettajaan suhtaudutaan tuttavallisesti - monesta voisi globaalissa mittakaavassa kuulostaa kummalliselta, että meillä opettajaa voi kutsua "opeksi" tai etunimellä...ja oikein hyvin olemme selvinneet :) 

Näen nämä asiat ehdottomasti vahvuutena. Jos muutoksia tehdään, toivottavasti ainakaan näitä käytäntöjä ei peukaloida. Meillä on jo valmiiksi paljon hyvää.

Maski maapallolla, "Muu" ja muita uutuuksia

Minulla on viime päivinä ollut monta hauskaa keskustelua kuopukseni kanssa. 5-vuotias tietää jo yllättävän paljon maailmasta, ja viisivuotiaani osaa hauskasti ilmaista melko abstraktejakin asioita. 

Katselimme yhtenä iltana karttakirjaa, joka on jo kymmenisen vuotta vanha painos. Touhi tarkasteli maapallon kuvaa ja totesi, että nykykartassa maapallolla olisi varmasti maski, jotta hän ei vahingossa tartuttaisi kuulle koronavirusta.

Ihastelin Touhin oivallusta, ja jäin myös miettimään, millainen sukupolvi näistä koronan keskellä kasvaneista pienistä lapsista tulee...entä millainen silloin on maailma, jossa he esimerkiksi nuorina aikuisina elävät. 

Touhi tykkäsi kovasti jalkapallosta, joka alkoi tällä viikolla. Eilen hän jopa sanoi, ettei aio enää mennä päiväkotiin vaan pelata vain jalkapalloa joka päivä. Tämä ei ihan heti onnistu ;) , mutta onneksi jalkapalloharjoitukset olivat Touhille mieluisat.

Naakkaa ei loppujen lopuksi partio kiinnostanut, joten hän päätti skipata sen tänä vuonna. Tämä oli mielestäni oikea ratkaisu Naakkaselle, joka tarvitsee melko paljon väljyyttä arkeensa koulunkäynnin vastapainoksi.

Minä en ole keksinyt opiskelun lisäksi uutta "erikoisharrastusta" arkeeni, paitsi Naakan opiskeleman vieraan kielen opettelun sekä satunnaisen origamien (helppojen) taittelun. Elämä on oikein sisällökästä jo valmiiksi!

Minulla itselläni on takana oikein tiivis viikko opiskelujen alkamisen vuoksi. Olen luultavasti vanhin opiskelijoista :D , mutta en onneksi niin dramaattisesti kuin alkuun oletin. 

Alkuinfot on nyt käyty, ja luentojakin on oikein tiiviisti vähintään yksi joka päivä. Luulen, että annan nyt itseni pääasiassa tasoittua ja teen vain alkuviikon läksyt. 

Lasten kanssa aion seuraavaksi (kun palautuvat ensin kotiin) katsoa eilen aloittamamme Beethoven-leffan loppuun. Pääasiallinen katselukumppani on Naakka, jolle luen tekstitykset. Naakka tykkäsi ainakin leffan alkupuolesta (koska kyseessä on koiraleffa), ja luulen että hän haluaa katsoa leffan loppuun, kun tulee koulusta. Suurempia suunnitelmia meillä ei tälle illalle ole.

PS. Ai niin, otsikon "Muu"! Touhi on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja tykkää lisäksi kirjoittaa sanan "Muu", vaikka ei varsinaisesti vielä osaa lukea tai kirjoittaakaan...paitsi sanan "Muu" :) 

PPS Tämän kuvan otti Naakka kesämatkallamme hiukan ennen hetkeä, jolloin ajoimme serpentiinitiellä pilven sisälle. Kuvauksellisesti tuntuu, että olemme juuri nyt siellä, siis alkusyksyssä, jota me kaikki vähän jännitimme kesän aikana. Kuten matkallakin, kaikki menee varmasti hyvin nytkin.