Kotiutuminen jälleen kerran sekä ekojutut, osa 3

Tänään alkuillasta Niskaset kotiutuivat melko varmasti viimeiseltä kesäreissultaan, yökylästä Naakan ja Touhin mummolasta. Elokuu sujuu luultavasti rauhallisemmissa merkeissä tai jos ei, niin kulkemiset rajoittuvat viikonloppuihin.

Rva on nyt kolmisen viikkoa noudattanut säntillisesti taas hiukan uudenlaista jumppavariaatiota, tällä kertaa iltajumppa sisältää selkä- ja vatsalihaksia joka ilta, osan fyssarin määräämistä liikkeistä sekä vaihtelevia liikkeitä.

Yhtenä iltana kokeilin lankutusta - voi ei, en meinannut pysyä koko asennossa! En kyllä ymmärrä, miten se oli niin vaikeaa, eihän edellisestä lankutuksesta ole kuin, hmm..yli puolitoista vuotta! Täytynee harrastaa lajia jatkossakin.

Iltajumppani ei todellakaan ole pitkä, suoriudun siitä noin vartissa. Mieleni tekisi kokeilla joskus kotona hiukan pidempää kotijumppaa, esimerkiksi puolen tunnin. Josko tulisi joku kerta sopiva väli, niin kokeilisin...

Sitten ekojuttuihin...huomasin, etten ole vähään aikaan kirjoittanut niistä, joten lienee paikallaan ottaa itseään niskasta (ei kipeästä kohdasta) kiinni.

Tämän ekokirjoituksen aiheena olkoon vaatteet (voi, mikä mukavan simppeli ja helposti rajattava aihe). Aloitan sillä, että niitä tuntuu pyörivän joka paikassa, neljänkokoisia sellaisia. Niitä tulee meille kaupasta, mutta kiitettävässä määrin myös käytettyinä ja kirpputorilta.

Mihin niitä sitten poistuu? Ajankohtaisin vaatteisiin liittyvä ekotekoni lienee rikkinäisten ja kuluneiden vaatekappaleiden kerääminen "lumppukassiin" roskiksen sijaan. Vaatteet viemme keräyspisteeseen, josta ne päätyvät toivon mukaan uusiokäyttöön.

Hyväkuntoiset, esimerkiksi lasten pieneksi jääneet vaatteet menevät joko Uff:lle tai MML:n kirpputorille. Suuren osan Naakan pienistä vaatteista on tähän mennessä perinyt Touhi. Koska lapset ovat eri sukupuolta, tämä kierrätys voi jatkossa vähentyä.

Entäs rva ja hra? Me molemmat käytämme suurimman osan vaatteistamme niin loppuun. Tosin hra:lta meni hiljattain monta pussillista vaatteita UFF:lle, sillä hän oli, hmm, kasvanut vuosien aikana ulos vaatteistaan.

Rva sen sijaan...vaatehankinnat eivät ole viime vuosina olleet ollenkaan ekologisen säästeliäitä, painoni on nimittäin vaihdellut 20 kilon haarukassa laidasta laitaan (suurin osa onneksi raskauksia,). Päällys- ja alusvaatteetkin ovat vaihtuneet useaan kertaan.

Ehkäpä nyt seuraa tasaisempi kausi, ja dramaattiset muutokset tapahtuvat -jälkikasvumme koossa. Siksi rva on asettanut tavoitteita vaatekulutuksensa suhteen:

- lastenvaatteiden hankkiminen käytettyinä
- uusina hankitut vaatteet tarpeeksi laadukkaita
- Suomessa valmistetut vaatteet - hanki useammin!
- Mieti, mitä vaatteita perheenjäsenet oikeasti tarvitsevat (puoliso saa toki päättää omistaan)
- rikki menneiden vaatteiden korjaaminen
- vaatteiden pesu oikeissa lämpötiloissa

PS: Paljon inspiraatiota vaateasioihin olen saanut kuluneen vuoden aikana Marie Kondon kahdesta teoksesta (se paljon puhuttu konmarittaminen) sekä erityisesti Rinna Saramäen kirjasta Hyvän mielen vaatekaappi

PPS: Hra olisi halunnut lahjoittaa vanhat vaatteensa kodittomille. Me emme onnistuneet löytämään sopivaa lahjoituspaikkaa pääkaupunkiseudulta. Olisiko kenelläkään vinkkejä?

Punaiset merkit

Sunnuntaina Niskaset tempaisivat ja lähtivät luontopolulle Nuuksion kansallispuistoon. Vaikka siellä käyminen on ollut perheessämme puheena jo vuosia, tulimme lähteneeksi vasta toissapäivänä. Oli se ainut sateeton päivä aikoihin.

Luontopolku on retkeilytapa, jota halusimme nyt testata. Molemmat Niskaset kävelevät nyt hyvin, Naakka, 4v, kykenee kävelemään muutaman kilometrin, ja Touhi, kohta 1v, kykenee matkustamaan kantorepussa.

Kenen selässä Touhi matkusti? No, puolison tietysti. Minun selkäni on "pirssikäyttöön" erittäin huono. Onneksi perheeseen kuuluu myös terve selkä.

Hauskuus alkoi jo parkkipaikalla (Nuuksio vaikutti olevan lähellä, mutta oikeasti hurautimme sinne autolla 45 minuuttia. Kun puoliso kumartui Touhin selkäreppuun laittamista varten, paikalle pyrähti joukko japanilaisturisteja sidontatalkoitamme ihailemaan.

Liikkeelle lähtö onnistui varsin sutjakasti. Nuuksiossa tuntui ihanan hiljaiselta, vaikka väkeä olikin liikkeellä. Valitsimme Punarinnan kierros -nimisen reitin, reitit oli merkitty puisin, eri värisin laatoin. Naakka osoittautui hyväksi laattabongariksi, emmekä eksyneet reitiltä kertaakaan.

Reitin varrella ihailimme mm. Haukkalampea ja sen kelluvia turvelauttoja. Matkan varrelle osui jännittäviä kallioita, jylhiä näkymiä ja oikea, pieni luola. Se sijaitsi sen verran hankalassa paikassa, ettemme onnistuneet kurkistamaan sisään.

Rva:n mielestä helpohko reitti sisälsi yllättävän jyrkkiä mäkiosuuksia. Seuraavana päivänä pohkeet olivat jumissa, josta tiesi tehneensä jotakin. Naakka väitti retkeämme aika ajoin tylsäksi, jolloin tiesimme päässeemme asian ytimeen - olemme retkellä, mutta virikkeitä ei ole liikaa...sepä mainio paikka 4-vuotiaalle liikkua ja samalla rauhoittua.

Retkeilin muuten aikamoisen kivuliaan kropan kanssa. Edellisestä hieronnasta on aikaa, olen koko viikon jumpannut erityisesti selkä- ja vatsalihaksia, mutta myös kävellyt, istunut autossa ja seissyt. Siitäpä se selkä sitten jämähti.

Kaksi viimeistä yötä olen nukkunut lihasrelaksanttien vaikuttaessa. Ne hidastavat jumin etenemistä, mutta nyt tarvitaan taas hierontaa, että paikat "aukenevat" ja jumpassa on jotakin mieltä.

PS. Naakan lemppari Nuuksiossa olivat ne punaiset reittimerkit ;)

Muistijälkiä

Tulin tänään pohtineeksi, kuinka vahvoja muistijälkiä jo kauan sitten päättyneestä arjesta jää. Eilen oli nimittäin torstai, johon itselläni liittyy poikkeuksellisen paljon muistoja. Mieleeni tullut torstaiaktiviteetti oli Kotikatu.

Katsoin käytännössä koko sarjan alusta loppuun asti. Pidin alkupään kausista loppupään kausia enemmän. Oletan, että jaan Kotikatu-muistijälkeni aika monen suomalaisen kanssa.  En niinkään ikävöi sarjaa, vaan sitä tunnetta, kun aloin aina torstaisin sitä katsoa.

Torstaihin liittyy toinenkin muistijälki: tanssitunnit. Kävin yläasteella ja lukiossa tanssitunneilla, jotka olivat aina torstaisin. Siihen liittyi bussimatka tunnille, tanssiharjoitukset ja niiden musiikit sekä kotimatka. Tunnit loppuivat yhdeksältä eli aika myöhään.

Viimeiset kolme vuotta kävin psykoterapiaryhmässä niin ikään torstaisin. En tiedä, miten sama päivä tuntuu valikoituvan aktiviteettipäiväksi (tai oikeastaan ollaksi). Tuntuu melkein siltä, että nyt kun en enää käy ryhmässäkään, täytyy keksiä jokin muu torstaimeno.

Millainen torstai eli eilinen sitten tällä kerralla oli? Koska eilen palasimme mökiltä, torstai meni käytännöllisesti katsoen pakkaamiseen ja matkustamiseen. Kotikadun tapaisen iltaohjelman sijaan suhasin sosiaalisessa mediassa mökkipaussin takia, ja loppuillan luin kirjoja.

Eilen illalla jaksoin myös jumpata. Tein vatsa- ja selkälihaksia sekä niskajumppaa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tarvitaan taas hierojaa avaamaan selän lukkoja, jotta saisin taas itse työstettyä lihaksia parempaan kuntoon.

Lapset nukahtivat yksi toisensa jälkeen (siis kaikki kaksi). Puolison kanssa päädyimme nukkumaan yhteentoista mennessä. Olisi fiksua mennä nukkumaan kymmeneltä, kuten teimme pari kertaa mökillä. Vaikka kymppiuutiset eivät kestä kuin vartin, ne jotenkin siirtävät nukkumaanmenoa sitäkin pidemmälle.

Minä olen hiljalleen viritellyt miltei kadonnutta musiikkiharrastustani - toisin sanoen olen kuunnellut musiikkia vähän enemmän. Eihän Niskasilla kovin intensiivisesti voi kuunnella, mutta kappale silloin tällöin onnistuu hyvin.

Omaksi yllätyksekseni olen kuunnellut rauhallistempoisia mieslaulajia kuten Elton Johnia. Onko sitten niin, että kun elämä on yhtä hulabaloota, on mukavaa kuunnella jotakin kaunista ja rauhallista. Ainakin voin todeta, etten ole ennen innostunut Elton Johnin kaltaisista laulajista yhtään. Mistään vanhenemisesta ei voi tietenkään olla kysymys...

Musiikin kohdalla tuntuu nyt siltä, että pääasia on viihtyminen =) Musiikkituntemustani ei voi parhaallakaan tahdolla kutsua laajaksi, musiikkiharrastaja-termikin on kohdallani liian ylevä. Kuitenkin, pitkän musiikkihiljaisuuden jälkeen musiikki on hiipimässä takaisin elämääni rauhallisin, melodisin sävelin.

Takaisin mökiltä

Tätä kirjoitusta aloittaessani istun vähän pöllähtäneenä tuolissa. Olemme juuri palanneet viiden päivän mökkireissulta. Noin 70 prosenttia tavaroista on purettu laukuista ja laitettu paikoilleen, ja lapset on saatu nukkumaan.

Edellistä viittä päivää pohtiessani voin vain todeta, että selvisimme puolison kanssa hienosti! Mökkireissu kahden pienen kanssa ei ole ihan yksinkertainen tapaus, monta asiaa täytyy ottaa huomioon.

Ihan ensiksi, mistään varsinaisesta rentoutumisesta ei ole kyse. Yksi aikuinen heräsi myös loman jokaisena aamuna kuuden kieppeillä (toinen sai nukkua vähän pidempään, mikäli lastemme ääniltä kykeni).

Lapset söivät, touhusivat ja nukkuivat lomalla samaan tahtiin kuin kaupungissakin. Me aikuisetkin menimme nukkumaan kymmeneen mennessä, muuten aikaisia herätyksiä ja niistä seuraavia pitkiä päiviä ei oikein jaksa.

Meille sattui kolea mökkijakso - sellaiselle päätyminen ei kyllä ole tänä kesänä ollut kovin vaikeaa. Jos olisi ollut lämpimämpää, olisimme viihtyneet ihan vain mökillä. Nyt ajoimme melkein joka päivä johonkin iltapäiväretkelle.

Kävimme ainakin läheisen pikkukaupungin iltapäivätorilla ja eräällä perinnetilalla mökkimme lähistöllä. Sekä iltatori että perinnetilalle tutustuminen olivat elämyksiä. Perinnetilalla sattui olemaan lasten perinnepäivä, eli sitä parempi reissu.

Minulle parhaiten mieleen jäi perinnetilalta tällä kertaa kyynpesä. Sellainen löytyi ihan tilan pihapiiristä, ja siellä lekottelikin yksi kyy auringossa, toinenkin saapui paikalle hetken kuluttua.

Rva:lla on jonkinasteinen käärmekammo, ihan ilman puistatuksia en pystynyt käärmeitä seuraamaan. Kuitenkin, ovat ne tavallaan komeita eläimiä, ja kyynpesä oli mielenkiintoinen juttu, kun sellaista ei kukaan meistä ollut ennen nähnyt.

Lomalla, kuten muutenkin, jäykistin niskaani ja yläkroppaani tavalliseen tapaan. Aika monena iltana tein myös iltajumpan (vatsa- ja selkälihakset sekä vaihdellen sitä sun tätä). Veneillessä yläselkä vetreytyi, kun soudin Naakan kanssa ympäri lähirantoja.

Autoillessa (ajoin pari kertaa autoa lyhyillä matkoilla) niska kipeytyi ja samoin olkapäät. Sen sijaan ajokokemusta kertyi, joten täysin miinusta ei sekään kokemus ollut.

Mutta, kuten sanottua, onnistuimme "lomailemaan" niin, että kaikilla oli hauskaa suuren osan aikaa, eikä loma tuntunut kenestäkään ainakaan raskaammalta kuin kaupungissa oleminen. Toivon mukaan pääsemme mökille vielä kerran tämän kesän aikana.

Vapaalla!

...ja yhtäkkiä kesälomaa oli vain kaksi viikkoa jäljellä. Eilen, ihan hiukan viime vuorokauden puolella, olin paikassa, jossa en yleensä siihen aikaan ole. Kävelin nimittäin ulkosalla.

Viime viikkojen ja kuukausien rasitus olivat kasautuneet senlaatuisiksi, että päätin suosiolla suorittaa pienen irtioton kotivanhemmuudesta. Toisin sanoen, lähdin ystävän luokse (ihan kutsuttuna) viettämään iltaa.

Täytyypä sanoa, että se oli niin virkistävää kuin vain voi olla! Noin kuuden tunnin aikana tuli käytyä läpi menneet ja nykyiset asiat, kuten Interrail-sattumukset vuodelta 2003 ja toisaalta nykykuulumiset ja hipaus tulevaakin.

Ystäväni ei asu minusta kovin kaukana. Kävelin hänen luokseen noin kahden kilometrin matkan. Lyhin reitti kulkee metsän läpi, vaikka keskellä kaupunkia ollaankin. Kun lähdin kotiin, ystäväni lähti myös pienelle ilta- tai yölenkille.

Aloin puida ääneen reittiäni, ja totesimme, että jos metsikössä joku hyökkää, rva osaa lyödä ja potkaista. Puituamme asiaa alle minuutin totesin, että halut kulkea metsikköreittiä ovat tiessään.

Päädyimme kävelemään ratikkapysäkille, josta pääsee meille. Perille päästyämme totesin, että se viimeinen ratikka meni viisi minuuttia sitten. No, mitäpä sitä muuta, kuin kävelemään valaistua ja vilkasta reittiä, sitä pidempää.

Totesin, että siitä on todella aikaa, kun olen ollut liikkeellä ulkona puolen yön maissa. Tunne oli kiva ja vähän jännittävä, yö oli muuten tosi lämmin. Tiellä, jota pitkin kävelimme, oli käynnissä öiset katutyöt.

Olipas ihanaa viettää yksi ilta ilman normaalia iltarutiinia. Yö tuli nukuttua huonosti, mutta silti olo on pirteämpi kuin pitkään aikaan. Lapsista tuli puhuttua, mutta ehdottomasti muustakin, myös niskavammasta, vertaistuen muodossa.

Tänään suuntaan olemassa olevan tarmoni mökkireissun suunnitteluun ja pakkaamiseen. Siihen on meidän porukalla pakko varata päivä (ehkä syksyllä, jos viikonlopuksi mökille suuntaamme, olen jo valistuneempi 4-henkisen perheen mökkiorganisoija, ja selviän nopeammin).

Loppuun: Maanantaina kävimme kuin kävimmekin putkittamassa Touhin korvat. Syömättä piti olla aamukymmenestä, ja voitte arvata, että meillä oli puoleen päivään mennessä kotona kiukkuinen poika.

Itse toimenpide sujui joutuisasti kevyessä nukutuksessa. Kun Touhi nukutettiin maskin kautta hengitettävän lääkkeen avulla, puoliso piti häntä sylissä. Viidentoista minuutin kuluttua Touhi oli jo heräämössä ja hereillä...ja söi oikein kiitettävän annoksen hedelmäsosetta.

Putket ovat olleet kivuttomat ja Touhi on toipunut hienosti. Ainoa "takaisku" oli, että Touhilla löytyi putkituksen yhteydessä jälleen korvatulehdus. No, olemme siis edelleen antibioottikuurilla, mutta sen loputtua tulehdukset toivon mukaan vähenevät tai loppuvat kokonaan.

Skolioosin venyttelyä kotikeinoin ja korvien putkitus

Kuten arvata saattaa, heräsivät molemmat lapset lauantaiaamuna flunssaisina. Siihen mennessä olimme kerenneet varata Touhille korvien putkitusajan maanantaille yksityiseltä (julkiselle usean kuukauden jono).

Soitimme lääkäriasemalle, josta pyydettiin tarkkailemaan tilannetta. Lievä nuha ei ole kuulemma putkituksessa haitaksi, mutta yskää, kuumetta tai korvatulehdusta ei saa olla. No, nyt Touhi myös yskii.

Yritimme heti kahdeksalta soittaa lääkäriasemalle taas. No, leikkaussalihenkilökunta ei ole vielä paikalla, ja lupasivat soittaa tännepäin. Nyt odotellaan, millaiseksi päivämme muotoutuu.

On viheliäistä, kun lapsi koko ajan sairastaa. Naakallakin on nyt flunssa, mutta hän sentään selviää taudeistaan parissa päivässä. Touhi saa jälkitautina aina korvatulehduksen, joka nostattaa uuden kuumeen, ja tietää lisää lääkärikäyntejä. Kaikki väsyvät, kun yöt ovat kuukausikaupalla huonoja.

Olen kuluneen viikon aikana yllättänyt itseni ja käynyt juoksulenkillä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla tein muutamia juoksupyrähdyksiä, toisella kerralla vähän enemmän. Kolmannella kerralla juoksin melkein koko lenkin ajan.

En olisi uskonut, että onnistun näin hyvin. Asia on kuitenkin niin onnellisesti, että minulla ei ole ollut yhtään flunssaa talven aikana, eli infektioastma ei ole päässyt alkamaan. Tämä on ensimmäinen vuosi viiteen tai kuuteen vuoteen, kun näin on.

On sanomattakin selvää, että ero on valtava - lajissahan voi oikeasti kehittyä! No, kolmannen lenkin jälkeen iski jalkoihin leposärky ja totesin, että pari kertaa viikossa saa riittää. Eilen kävelin ystävän kanssa 4 kilometriä pääasiassa metsäpolulla.

Fyssari, hmm...hän oli ihan ystävällinen ja rakentava nuori mies. Hän oli sitä mieltä, että yläselän skolioosin "taitekohtia" pitäisi saada joustavammiksi. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Sain joukon treeniliikkeitä, joita olen nyt tehnyt kolmena päivänä.

Ihan kolmesta päivästä ei kyllä voi puhua, kaksi kolmasosaa liikkeistä oli sellaisia, joita olen tehnyt pienin variaatioin vuosien ajan.

Joukossa oli kyllä pari sellaista, joissa ei mielestäni ole mitään ideaa. Vähän ihmettelin, kun sanoin ja näytin jo vastaanotolla, etteivät nämä minun nivelteni liikkuvuudella tunnu missään, ja hän sanoi vain, että "no, eivät ne olekaan niin tärkeitä". Kuitenkaan en saanut mitään ohjeita, millä tavalla asiat voisi tehdä toisin - vain kehotuksen, että katsotaan nyt tällä tavalla kaksi viikkoa.

Positiivinen seikka oli, että hänen mukaansa läheskään kaikki keinot eivät ole vielä käytetty. Rva jää nyt toiveikkaana odottamaan niitä keinoja.

Tällaisissa tunnelmissa odottelimme viikko sitten lauttaa Tukholmassa - toivottavasti saisimme Touhin korvat putkitettua, niin lomakin alkaisi tuntua enemmän lomalta:

Hulabaloota jälleen

Nyt se risteilystä toipuminen on jo varmaankin tapahtunut, ja Niskaset ovat viettäneet useamman päivän maan kamaralla... Tänään (koska eilen unohtui), varaan fysioterapeutin.

Yritin ensiksi varata lääkärin, sillä olen sillä kannalla, että nyt pitäisi jo oikeastikin vähän tutkia, kun jumitukset vain jatkuvat vuodesta toiseen, vaikka teen säännöllistä työtä kroppani kanssa. 

No, ilmeisesti meidän paikkakunnallamme ei enää varata lääkäriä selkävaivoissa, vaan mennään suoraan fyssarille. 

Hyvä puoli hommassa on kai, että aletaan suoraan kuntouttaa. Minusta huono puoli on se, että luultavasti jälleen annetaan joukko harjoitteita tutkimatta asiaa kunnolla. Usein noilla fyssareilla on myös kiireinen tunnelma. 

Esimerkiksi viimeksi, kun yritin selvittää ongelmiani, fyssari keskeytti minut ja sanoi, että kerro nyt kaksi kiireisintä ongelmaa, niin katsotaan pari liikettä niihin. Seuraava kontrolli olikin sitten puhelinsoitto, jossa ei enää selvinnyt yhtään mitään.

Nyt pohdin, miten saan sanottua, että tällä kerralla pitäisi nimenomaan saada lähete jonkinlaisiin tutkimuksiin, kun koko yläselkä pärähtää jumiin alle tunnissa viikoittaisista hieronnoista, venyttelystä ja harjoitteista huolimatta.

Toinen sudenkuoppa on työ tai vaikkapa pienen lapsen vanhemmuus. Rva:sta ei tunnu kivalta, jos jumitus ja kivut kuitataan elämäntilanteesta johtuvaksi - minulla kun ongelmat alkoivat 8 vuotta sitten, ja siihen mahtuu liikunnan, työn ja muiden elämäntapojen lisäksi täysin vaihtelevia kausia - ongelmat vain ovat säilyneet.

Meillä on taas tällä viikolla ollut mukavia aktiivipäiviä: keskiviikkona käytiin Linnanmäellä tuttavaperheen kanssa. Koska huimausta ei nyt juurikaan esiinny, kroppani kestää laitteissa käyntiä. Siksi minulla oli rannekekin, jotta voisin käyttää Naakkaa muutamassa laitteessa, johon tarvitsi lippua.

Kävinpä sitten muun muassa Tulireessä, Linnunradalla ja puisessa, vanhassa vuoristoradassa (tästä lienee helppoa arvata, mikä laitetyyppi on rva:n lemppari). Lintsi on kiva paikka, mutta kaksi käyntiä kesässä saa Niskasille riittää.

Eilen kävimme kylässä serkkuni perheen luona, ja siellä Naakalla oli seuraa vuotta vanhemmasta pikkuserkustaan. Touhin vierailun kohokohta oli minipalasiksi pienennetty nektariini, josta osa päätyi suuhun, osa syliin ja suurin osa lattialle.

Tänään on taasen "lääkäripäivä", kun minulla on fyssari, puolisolla lääkäri ja iltapäivällä viemme Touhin korvalääkärille. Pitäkäämme peukkuja, että korvat olisivat parantuneet, ja putkitusasia etenisi. 

Risteilyllä

Palasimme laivalta! Tunnetila on, kuin pitääkin - fyysisesti väsynyt, mutta henkisesti virkistäytynyt. Olimme laivalla 4-vuotiaamme kanssa, kohta 1-vuotias jäi isovanhempien kanssa kotiin. Perjantai-illan vietimme tutustumalla laivaan, syöden ja leikkien.

Matkan ainut keinutus osui heti alkuiltaan, Kustaanmiekasta laiva keinui rva:n makuun vähän liikaa noin tunnin ajan. Rva:lla on selkeä syy olla pitämättä keinuvasta laivasta - rva:n huimaus tuntui useamman vuoden ajan juuri siltä, onneksi ei juurikaan enää.

Perjantai-iltana söimme buffet-ravintolassa. Rva:n mielestä buffet-tarjonta oli hyvä ja monipuolinen. Naakka söi lastenpöydän antimista, hmm., aika säästeliäästi, mutta onneksi sentään jotakin.

Illalla tsekkasimme lasten paikat - yhden kannen kokoustilat oli iloksemme muutettu kokonaan lasten tiloiksi, eli leikkihuoneita oli paljon: pomppulinnahuone, leikkihuone ja pallomerihuone sekä paljon muuta. Eniten Naakka taisi viihtyä pallomeressä.

Lapsiperheen ilta koitti ajoisssa, ja noin puoli yhdentoista jälkeen sammutimme valot ja nukahdimme. Naakkakin nukkui ihan omassa sängyssä alhaalla, puoliso nukkui yläpedillä. Jos meillä olisi ollut mukana Touhi, hän olisi saanut nukkumapaikakseen matkasängyn.

Lauantaina heräsimme oikein aikaisin. Yö oli ollut vähän levoton - sekä rva:lla että hra:lla on tapana nukkua vähän levottomasti, kun on ensimmäinen yö vieraassa paikassa. Sinänsä hyttti oli kyllä mukava - siellä oli sopivan viileää, ja ikkunasta saatoimme ihailla auringonlaskua.

Puoliso oli yllätyksekseni varannut meille paikan "hienommalta" aamiaiselta, joten aamumme alkoi kuohuviinillä tavallisempien aamiaistarpeiden lisäksi.

Meillä oli Tukholmassa vain yksi varma kohde, Junibacken-sisäpuisto. Siellä on erityisesti Astrid Lindgrenin- , mutta myös muiden lastenkirjailijoiden teosten mukaan sisustettuja pieniä taloja ja ympäristöjä, joissa voi leikkiä.

Rva:n lempijuttuja olivat esimerkiksi Mikko Mallikkaan talo ja Peppi Pitkätossun talot. Naakka piti myös Pepin talosta, mutta monesta muustakin jutusta. Lounasta söimme Junibackenilla.

Meidän piti käydä vielä Tukholman tv-tornissa, mutta se jäi retkeltämme väliin, sillä matka oli liian pitkä käveltäväksi, ja bussiin emme päässeet, kun meillä ei ollut lippuja ostettuna etukäteen. No, kipitimme sitten laivaan...ai niin, Djurgårdenilta Viking Linen  terminaaliin pääsimme yhteysaluksella, jonka liput ostimme jo laivalta (ja todennäköisesti ylihintaan).

Laivaan tullessamme olimme väsyneitä koko porukka, ja päätimme nukkua pienet päiväunet. Naakka oli päiväunia vastaan, ja taisteli urheasti, kunnes nukahti myös. Illalliselle lähtiessä hän ei sitten ollut ihan parhaalla mahdollisella tuulella.

Illastamaan kannatti kuitenkin lähteä, sillä kesken ruokailun sisään astui yllätysvieras, Ville Viikinki! Näin oli Naakka jälleen oma itsensä, ja mieliala kohosi meillä kaikilla.

Illallisen jälkeen meillä oli ohjelmassa Ville Wiikinki -disko. Rva oli ilahtunut, kun lasten esityksiin oli liitetty kohtia, jotka ovat huvittavia aikuisille...vai mitä tulee mieleen kolme- ja neljäkymppisille, kun Sandstorm pärähtää soimaan, ja yleisöä kehotetaan kutsumaan Villeä lavalle ;)

Naakka oli muuten vähän jännittynyt, eikä mennyt tanssimaan Ville Viikingin kanssa. Kun viimeisen biisin aikana kutsuttiin vanhemmatkin lavalle, Naakka lähti kanssani. Se oli kieltämättä hauskaa, ja puoliso kuvasi toki koko jutun...

Nukkumaan kerkesimme jälleen puoli yhdentoista jälkeen, ja aamulla olimme jo taas Helsingissä.

Meillä oli mukava risteily!

Sosiaalisia aktiviteetteja ja lähtövalmisteluja

Rva:lla on tällä viikolla ollut sosiaalisia toimintoja - keskiviikkona ystäväni poikansa kanssa vieraili meidän hullunmyllyssä, ja eilen tapasin sisareni shoppailu- ja kahviretken merkeissä. Sitä, missä vaiheessa kahvikupponen muuttuikin Irish-coffeeksi, en tarkalleen hahmota :D

Ystävätapaamiset piristävät normiarkea valtavasti. Nyt, kun puolisollakin on kesäloma, kaikki on helpompaa - kun jompikumpi meistä haluaa ottaa pari tuntia vapaata, se onnistuu. Tähän mennessä puoliso on käyttänyt vapaansa nukkumiseen, minä sosiaalisiin toimintoihin.

Keskiviikkona oli muuten hauska katsella, kun 4-vuotiaani ja ystävän 6-vuotias leikkivät niin hienosti yhdessä. Meneillään oli majaleikki, ja "leiri" siirtyi huoneesta huoneeseen. Sää ei ollut tuona päivänä ihan paras mahdollinen, joten ulos ei lähdetty.

Ehdotinkin, että he voisivat joskus jäädä meille yöksi. Yökyläileviä lapsia meillä ei olekaan ollut, ja Naakalle voisi olla hauska kokemus, että kaveri on paikalla heti aamusta.

Koin ilonaiheita, kun eilinen venyttelyni (niska, hartiat, yläselkä) kerrankin avasi lihaksia. Nyt ne ovat toki yön jäljiltä uudelleen jumissa, mutta yritän tänään uudestaan.

Ai niin, shoppailu...on mukavaa, kun kroppa antaa useimmiten käydä kaupassa ihan rauhassa (lapset eivät anna, mutta nyt he eivät olleetkaan mukana). Minulla oli visio, mitä tarvitsen - mustan puolihameen.

Mustan puolihameen kanssa astelinkin kaupasta ulos. Myönnän, että olin jo netistä vilkuillut, mistä tavallinen musta hame löytyisi. Kokoja ei liiemmälti ollut, "pyrstöni" vaatii joskus M-, ja joskus L-koon. L:ää ei löytynyt, mutta onneksi malli oli sellainen, että itse asiassa M oli parempi.

Rva:lla ei siinä mielessä ole shoppailugeeniä, että ostoksille ostamaan ihan mitä vain, ei ole pakko päästä. Intoudun vaikkapa lukemisesta enemmän,  ja kirjojahan saa kirjastosta.

Hameen kanssa sopivia yläosia, muun muassa erästä punaista, röyhelöhihallista, hypistelin, mutta yläosat jäivät nyt kauppaan. Yleensä ostokset ovat harkittuja, eli tiedän aika tarkkaan kauppaan lähtiessäni, mitä aion kaupasta hankkia.

Myös sisareni löysi näemmä etsimänsä, eli ostosreissumme oli kaikin puolin onnistunut. Hauskinta oli tietysti rupattelu ostosten lomassa, ja se, ettei juuri silloin ollut kova kiire mihinkään. Niitä irlantilaisia kahveja rva päätyi nauttimaan yhden sijasta kaksi...

Kotosalla alkoikin sitten työ ja toimi, sillä olemme tänään illalla lähdössä risteilylle Ruotsiin. Matka on ensimmäinen kerta, kun olen yötä erossa Touhista, mikä vähän jännittää. Toisaalta odotan reissua innolla, niin kiinni vauvassa (ja sitä ennen vaikeassa raskaudessa) olen viimeisen lähes kahden vuoden aikana ollut.

Toivon vain, ettei merellä tuule ihan kamalasti. Eilen meilläpäin oli todella kova tuuli, mutta myrskyvaroitukset lupaavat onneksi tälle päivälle ihan rauhallista. Kun illalla astumme laivaan, meillä on heti pöytävaraus buffet-ravintolaan, ihanaa!