Terveisiä Kolilta!

Niskaset ovat kotiutuneet matkaltaan Pohjois-Karjalaan, Kolille. Tällä kertaa matkassa oltiin hra:n, Naakan sekä kolmen isovanhemman voimin. Menomatka taitettiin "läntistä" reittiä Mikkelin ja Varkauden kautta, tulomatkalla ajeltiin Parikkalan, Imatran ja Kouvolan reittiä.

Matkalla nähtiin ja koettiin taas paljon. Harjoittelimme lypsämään vuohen, syöttämään lampaita (Naakka suuttui, kun lampaat eivät antaneet takaisin niille syötettyjä leipiä), kuulimme vaeltamisesta, vanhojen rakennusten kunnossapidosta ja paljon muusta.

Aikuiset Niskaset nauttivat, kun pääsivät kiipeämään Ukko-Kolille ihan kaksin. Ei sinne Naakkaa olisi missään tapauksessa voinut ottaakaan, sen verran jyrkillä kallioilla liikuttiin. Myös rva onnistui kiipeämään, eihän näköalapaikalle olekaan vaikeaa reittiä.

Näkymä Ukko-Kolilta oli jälleen uskomaton. Oli sumuista. Ensin ei näkynyt mitään, sitten pieniä alueita alkoi erottua. Pielistä, sen saaria ja vastakkaista rantaa. Lopuksi näimme koko maiseman. Kyllä se hiljaiseksi veti.

Vastoinkäymisiäkin koettiin. Naakka sai heti ensimmäisenä päivänä flunssan ja eräänä matkapäivänä yhtä seurueemme jäsentä pisti ampiainen kaulaan. Siitäkin onneksi selvittiin, kyypakkaukset ovat näemmä tärkeitä vielä syksylläkin.

Rva:n niska selviytyi reissusta, vaikka tulikin yläselän kera todella kipeäksi parin matkapäivän jälkeen. Myös huimaus vaivasi.Tämä tapahtuu aina, niskan lihakset eivät jaksa niin hyvin, että monta matka päivää sujuisi ilman ongelmia. Kolmantena päivänä (ja viimeisenä) rva:n teki mieli joko maata tai roikottaa päätään. Kumpikaan ei ollut mahdollista.

Flunssa iski rva:han viimeisenä matkapäivänä. Päivä, paluupäivä oli suoraan sanottuna aika karsea. Onneksi isovanhemmat jakoivat hoitovastuuta ja helpottivat tilannetta todella paljon. Naakka, kohta 1v. 4 kk., ei tietenkään jaksa kunnolla pitkiä automatkoja, joten viihdyttäjille oli todella käyttöä.

Ihan viimeisen matkaosuuden pelasti Parikkalan ABC:ltä ostamamme lastenlaulu-cd, joka kyllä on todella hyvä, kun siitä löytyy kolme cd:tä, joissa on mittava määrä uusia ja vanhoja lauluja, jotakin jokaiselle sukupolvelle.

Pääsimme kotiin puoli yhdeksän aikoihin illalla. Silloin rva:n kuume oli jo yli 38 astetta. Eilinen päivä meni sitten lepäillessä ja kyllä varmasti tämäkin. Onneksi Naakan nuha on jo parantumaan päin, hän vähän yskii, mutta toivottavasti yskästä ei tule paha.

Kaikkia matkatavaroita ei ole muuten vieläkään purettu! Olemme ottaneet rauhallisesti, sillä pitkät matkat vievät voimia ilman flunssaa ja niskavammaakin. Naakka onneksi viihtyi mainiosti matkassa, maatilamajoitus oli hänenkin kanssaan oikeaan osunut vaihtoehto, kun eläimiä ja muutakin katsottavaa oli niin paljon.

Nyt rva parantelee flunssaansa, ja illalla saamme onneksi apua uusien kalusteidemme kanssa. Erityisen odotettu on Ikean vaatekaappi, joka tulee rva:n käyttöön. Olemme tulleet siihen tulokseen, että kolmihenkinen perheemme tarvitsee kuitenkin kolme vaatekaappia...

Maanantaina alkaa Naakan päiväkoti, syyskuu meneekin uuteen elämänvaiheeseen tutustuessa. Rva:n syyskuun ohjelma on suurelta osin siinä, lokakuussa pitäisi sitten lähteä töihin - siitä lisää myöhemmin sekä eläinmeditaatiosta, jota rva pääsi matkalla kokeilemaan.

Eräs blogini käytäntö sekä Nasu ja Matilda

Minulla on tosi harvoin kirjoitettavaa itse blogista, mutta tällä viikolla on tullut eteen sellainen hetki. Olen päässyt blogini kanssa melko helpolla, ilkeiden kommenttien suhteen. Viime aikoina, sanotaanko viime kuukausina, niitä on alkanut tipahdella jonkin verran, olen poistanut sellaiset välittömästi.

Joten, täten ilmoitettakoon, että blogissani ei vallitse vapaa journalismi, vaan suojelen itseäni ja lukijoitani ilkeileviltä viesteiltä. Minun, kuten useiden lukijoidenkin on keskityttävä sairautensa kanssa selviytymiseen sekä kuntoutumiseen, energiaa syöville kirjoituksille ei ole elämässämme tilaa.

Mutta, kuten sanottua, useimmat kommentit, niin anonyymit kuin muutkin, ovat olleet positiivisia, rakentavia ja kannustavia. Eri mieltä saa toki olla, mutta jotta keskustelua syntyisi, olisi kiva, jos esimerkiksi "Tosi idioottimaista" -lausahdus jollakin tavalla perusteltaisiin.

Asiasta kolmanteen..ikämarsut Nasu ja Matilda ovat jakselleet viime aikoina hyvin. Ne ovat selvästi virkistyneet, kun tuli vähän viileämmät ilmat. Tuoretta ruohoa marsut olisivat varmasti syöneet tänä kesänä mielellään enemmänkin, mutta helteet kuivattivat meidän ruohopaikat.

Marsujen pito on välillä vähän rasittavaa, ne kun eivät ole kaikkein siisteimpiä eläimiä. Papanoita, purua ja heiniä meillä on siivouksesta huolimatta joka paikassa, ainakaan meidän marsut eivät ole keksineet sopivaa "vessapaikkaa", vaan tekevät jätöksensä sinne tänne (lemppari tuntuu olevan sama paikka, jossa myös nukkuvat, hmm...)

Syksyn aikana Nasun ja Matildan elämä jatkuu luultavasti ihan samanlaisena ja toivottavasti yhtä terveenä kuin ennenkin. Nasu käy seitsemättä, Matilda kuudetta ikävuottaan. Nasu vaatii silityksiä ja makupaloja samaan tapaan kuin ennenkin, Matilda viilettää mielellään vähän kauempana.

Miten ikä sitten näkyy meidän marsuissa? Matildassa ei kyllä minun mielestäni mitenkään. Nasu on vähän alkanut muistuttaa vanhaa villasukkaa, mutta hänelläkin on edelleen tosi komea ja nätti turkki. Ehkä ikä näkyy siinä, etteivät marsut enää kovin paljon "seikkaile". Oma aitaus ja korkeintaan olohuone ovat lempipaikkoja.

Nasun ja Matildan aamuhetki porkkanaraasteen parissa:

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Liikkuva lapsi ja rva...

Yritän tässä edelleen sisäistää, että lapsukaiseni on todella menossa päiväkotiin. Sitten emme kerkeäkään leikkipuiston päivätoimintaan ja sen sellaiseen. Apua, pitää nimikoida vaatteet! Onko teillä hyviä vinkkejä nimeämiseen?

Moni kotona ollut vanhempi suree kiireettömien aamujen loppumista. Rva ei ole kyllä huomannut sitä kiireettömyyttä. Naakka ei esimerkiksi ymmärrä, että vanhemmatkin syövät joskus. Hän loukkaantuu, mikäli havaitsee äidin tai isin istuvan pöydän ääreen kahvikupin kanssa.

Rva:lla tulee yleensä kiipe ponkaista tämän perheemme aamuaktiivin kanssa ulos ja puistoon, sillä Naakka alkaa hyppiä seinille ja lentelisi kattoonkin, mikäli jäisimme edes joskus sisälle kiireettömästi. No, tapahtuu sitä välillä. Silloin rva:n on koko ajan tehtävä jotakin, sillä istua nyt ei ainakaan saa.

Siksi olenkin ihmetellyt, kun kerrotaan köllöttelyhetkistä sängyllä vauvan (meidän vauva hermostui sellaisesta myös ihan pienenä, piti kävellä ja hytkytellä sylissä) kanssa. Myös se, että istuttaisiin sylikkäin sohvalla yli neljä sekuntia, on ihan kummallinen ajatus.

Tulee meidän vauva onneksi halaamaan. Vähän vaivihkaa kesken leikin tai vaikkapa painiottelun. Hänellä on vain niin kiire tutkia maailmaa, ettei kovin pitkäksi aikaa kerkeä. Katsotaan, kuoriutuuko tyttärestämme sylikissa, kun päiväkoti alkaa. Sellaistakin olen kuullut tapahtuvan.

Kun sää on vähän kylmentynyt, rva on alkanut ilokseen nukkua paremmin. Kesä oli suoraan sanottuna todella vaikea, ainakin kaksi kuukautta jatkuvaa unettomuuta kuumuuden takia. Nyt uni näyttäisi tulevan taas, kun pystyy jopa vetämään peiton päälleen.

Kuntosalilla olin eilen, alan oppia liikkeet puolen tunnin joogavideolta. Siinä on paljon sellaisia juttuja, jotka venyttävät mukavasti selän pitkiä lihaksia, niitä jotka kulkevat selkärangan molemmilla puolilla ja ovat rva:lla aina jumissa.

Ensi viikolla salilla alkavat myös ohjatut jumpat, niihinkin saa osallistua sillä samalla kuukausimaksulla. Ajattelin kokeilla pilatesta. Minulla on jonkinlainen käsitys siitä, millaista se on, olen joskus tehnyt niitä liikkeitäkin.

Viime päivinä minulle ovat jälleen tulleet mieleen Ortonin kuntoutusjaksojen jumpat. On kyllä harmi, että siellä selkä- ja polvivaivaisille kuntoutujille oli yhtä kehonhallintatuntia lukuun ottamatta tarjolla lähinnä jumpparyhmiä, joissa liikunta perustui hyppimiseen ja nopeisiin käännöksiin. Vähän niinkuin aerobicia 1980-luvun malliin...

Se oli minun mielestäni kummallista, sillä Ortonissa on käsittääkseni ihan ammattitaitoisia liikunnanohjaajia. Kun puolet ryhmästä joutui jatkuvasti jättämään liikkeet väliin, luulisi, että sen ohjaajatkin huomaisivat. Itse kirjoitin asiasta palautelappuihin jokaisella kerralla - ainakaan sen vuoden sisällä ei muutoksia tullut.

Toivottavasti muutoksia on tullut sittemmin. Oikeus liikkua pitäisi olla meillä vammaisillakin, vaikka useat meistä eivät hyppimään ja pomppimaan pystykään. Kuntoutujan itsetuntokin kohenee, kun tarjolla on sellaistakin, mihin pystyy. Minusta oli Ortonissa kurjaa, kun osallistuin jumppaan ja jouduin katselemaan sivusta suuren osan aikaa. Lopulta en enää osallistunut.

Meillä on tänä kesänä luettu kotona ääneen kirjoja. Se tapahtuu iltaisin Naakan puuron jälkeen. Menemme Naakan huoneeseen, mies kellahtaa lattialle, Naakka kulkee edestakaisin ja minä luen. Se on kivaa ja rentouttavaa yhdessäoloa.

Nyt meillä on menossa Pekka Töpöhäntä. Muistan osan tarinasta lapsuudestani, mutta en ihan kaikkea. Pekka muun muassa luulee Kalle Käärmettä kadonneeksi hännäkseen. Se on niin huvittava kohta!

Takapakki niskan kanssa

Kuluneella viikolla niskaongelmat ovat taas olleet vähän isompia. Maanantaisen hierojan (tai oikeastaan hierontapenkin) jälkeen huimasi ja heikotti pari päivää. Niska ja hartiat menivat niin jumiin, etten oikeasti keksinyt keinoa parantaa tilannetta.

Hankaluutena oli esimerkiksi leikkikentällä olo, kun siellä voi istua (saati sitten maata) vain muutaman sekunnin pätkissä. Vaikka muuten niin ihanalla kentällä on jopa aidattu pienten puoli, kenttä ei ole sellainen, jossa itse voisi istua penkille ja antaa lapsen kirmata.

Leikkikentällä on esimerkiksi sellainen "penger", n. 60 senttimetrin pudotus, josta Naakan kokoinen ja -älyinen taapero putoaa helposti nenälleen. Naakka osaa oikeastaan laskeutua aika nätisti, mutta pudotus on haaste.

Tyttäreni taas pitää haasteista, joten hän haluaa "vuorikiipeillä" juurikin sillä penkereellä.

Torstaina pääsin oman fyssarini käsittelyyn. Puolet tunnista käytettiin toiveideni mukaan (idea oli myös fyssarista hyvä) Ortonin kuntosalilla, fyssari neuvoi minulle, kuinka lapaliikkeitä tehdään oikeaoppisesti salilaitteilla.

Repesin, kun fyssari yhden laitteen kohdalla totesi, että koska liike on isoa lihasryhmää harjoittava, painoa pitää olla tarpeeksi. Sitten hän tokaisi, että koska hän itse treenaa n. 40 kilon painolla, laitetaan rva:lle joku 5... :D

Tänään, heti kohta kun puoliso selviää aamupesulta, lähden kokeilemaan uusia liikkeitä. Iltapäivällä meillä on menoa ja illalla en varmasti enää jaksaisi. Oikeastaan nukuin aika huonosti viime yönä, mutta menen silti.

Eilen kävimme tutustumassa Naakan tulevaan päiväkotiin. Pienten tilat näyttivät mukavan kodikkailta, Naakan ryhmässä on 13 lasta, joista jokainen on harvoin paikalla samaan aikaan. Naakka viihtyi ulkosalla ja sisälläkin, ensi viikolla alamme jo Naakan kanssa vähän harjoitella.

Rva:n kohdalla myönnettäköön, ettei homma mennyt täysin nappiin. Moni pieni on aloittanut päiväkodissa juuri elokuussa, ja kyllä siellä itkettiin ja huudettiin äitiä. No, minua alkoivat itkettää ne "äiti" -huudot ja pystyin vaivoin pitämään naamani peruslukemilla.

Olen itse ollut lukion jälkeen päiväkodissa työllistettynä, ja sekä lasten että lastaan päiväkotiin vievän vanhemman reaktio on aivan normaali. Kun tilanteeseen tottuu, kaikki voivat ihan hyvin. Emme siis peruuttaneet Naakan päiväkotipaikkaa!

Pitää vielä lopuksi jakaa linkki www.tohvelisankari.fi . Koska minä ja hra vähän höpsähdimme uudesta elämänvaiheestamme, olemme päättäneet tilata tarhatossut tuolta.

Uusia tuulia

Eilen iltapäivällä saimme sen kauan odotetun soiton päiväkodin johtajalta. Viesti oli iloinen, meidän Naakka on saanut osapäiväisen päiväkotipaikan ihan tästä läheltä, vähän yli 200 metrin päästä kotoa!

Iloa ja helpotusta seurasi rva:lla kimppu ristiriitaisia tunteita: "voi ei, nyt se lapsi lähtee maailmalle!", "teenkö oikein?" ja niin edelleen (minulla ei ole muiden- tai omaa lasta koskevia, tiukkoja mielipiteitä päivähoitoasiasta, nämä tunteet ovat ihan primitiivisiä äiti-ajatuksia. En kumminkaan päästäisi Naakkaa mihinkään, vaikka hän olisi 50-vuotias ;)

Kun päiväkoti alkaa, Naakan ikä on n. 1v 4kk. Hän on päiväkodissa osan viikkoa ja puolipäiväisesti. Rva:lle (ja tietysti myös hra:lle) jäänyt aika sujuu niin, että rva aloittaa todenteolla yrityksensä palata työelämään, näin osa-aikaisesti. Saa nähdä, mihin kaikkeen rahkeet riittävät, ehkä ensi vuonna tähän aikaan olemme jo viisaampia.

Mies jatkaa nelipäiväistä viikkoaan, jolloin hänellekin jää yksi arkipäivä aikaa lapsen kanssa.

Minun täytyykin tänään soitella heti tänään päiväkodin pienten ryhmään, sillä haluaisimme mieheni ja lapsen kanssa mennä tutustumaan paikan päälle heti tänä perjantaina, kun olemme kaikki kotosalla. Täytyyhän meidän nähdä, missä Naakka tulee viettämään aikaa jo parin viikon kuluttua.

Syyskuun alkuviikot kuluvat varmasti tutustuessa uuteen tilanteeseen. Kun Naakka toivon mukaan sopeutuu tilanteeseen, alkaa rva:n asioiden järjestäminen. Rva asioi todennäköisesti TE-toimistossa kuntoutusneuvojalla, omatoimisesti rva ei ole ehtinyt tehdä vielä oikein mitään, niin täysiä päivät meidän riiviön kanssa ovat.

Iik, meillä alkaa ihan uusi elämänvaihe!

Minä ehdin salille toivottavasti tänä iltana. Kävin maanantaina hierojalla, joka ei ollut minulle tuttu ennestään. Se oli pienoinen virhe. Hieronnassa ei ollut erityistä vikaa, mutta penkki, jossa maattiin, oli niskalleni täysin sopimaton. En saanut niskaani rentoutettua koko tunnin aikana, joten se on kipeämpi kuin ennen hierontaa. Jatkan tästä lähin mieluusti tutulla hierojalla ja penkillä!

Meillä kotona pitäisi muuten puuhastella laatikoiden siivousta! Ihmeellisesti ne sotkeentuvat, vaikka ei ollakaan asuttu pitkää aikaa. Naakan kanssa tätä on vähän vaikea toteuttaa, kun hän tykkää koskea kaikkeen ja levitellä tavarat ympäriinsä. Jos en siivoamisen välissä lue hänelle hänen kirjojaan (" tukevat reunat, punainen peräkärry", "kanin turkki musta on, nenänpäähän asti", "kun vihreän naatin pellolla nään, on porkkana oranssi väriltään" jne., Naakka tylsistyy ja suuttuu.

Tällaisia juttuja siivottiin eräänä päivänä pois Naakan lelulaatikoista, hän leikkii jo muilla jutuilla:

Vilkutan nallelle ja laulan mukana

Tämä viikko onkin melkein "lomaviikko". Oikeasti hra on töissä ja tekee pitkää päivää, Naakan kanssa päivät kestävät muutenkin kellon ympäri. Kuitenkin, rva:lla on tänään hieronta, huomenna ihonhoito ja meikkineuvonta (voitin sen salilla arvonnassa, en muista olleeni näin onnekas) ja torstaina fyssari Ortonissa.

Saa nähdä, miten ehostunut rva:n hipiä ja muukin kroppa tällaisen viikon loputtua on!

Nyt kesän aikana on käynyt erittäin selväksi, että säännöllistä hierontaa tarvitaan edelleenkin. En millään onnistu saamaan lihaksiani vetreiksi omatoimisesti, niska, hartiat ja yläselkä jumittavat ilman hierontaa oikein toden teolla.

Eilen laitoin salilla pyörimään venyttelyvideon, ja tein (olin siis yksin koko jumppasalissa) puolen tunnin rauhallisen venyttelyn. Toivottavasti joku paikka vetreytyi...Minulla on sellainen kokemus, että saan omatoimisesti venyteltyä kaiken vyötäröstä alaspäin, mutta yläosastoon on edelleen melkein mahdoton vaikuttaa.

Sellaisesta asiasta olen iloinen, että tapaan todennäköisesti tällä viikolla muutamaa ystävääni. Rva on onnekas, kun hänellä on monta eri elämänvaiheissa mukaan tarttunutta ystävää matkassaan. Kun heidän kanssaan viettää aikaa, myös oma näkökulma elämään laajenee.

Viikon loppupuolella meillä on kuulemma oikein ravintolajuhlat, rva, hra ja Naakka on kutsuttu, toivottavasti Naakka, meidän raakkuva lintusemme, pysyy aloillaan sellaisia pätkiä, että ehdimme puolison kanssa vähän seurustella ja laittaa myös suuhumme jotakin.

Suusta puheenollen, sain eilen muutettua hankalan tofuostokseni wokiksi, tässä on kuva:

Wokissa on tofua, riisinuudeleita, ihan kotimaista valkokaalia, sipulia ja pakasteherneitä. Kun tarkemmin muistelen, olen aiemmin laittanut joukkoon myös paprikaa, mutta muistin sen vasta kun ruoka oli valmista. Toivottavasti syömme tästä parisen päivää, kyllä se ainakin maukkaalta vaikutti!

Näin aamulla näyttääkin sateiselta. Naakka nukkuu vielä, mutta toivottavasti pääsemme nyt aamupäivällä ulkoilemaan, se tekee hyvää meille molemmille.

Olen muuten huomannut, että Naakka jännittää harvoin aikuisten kanssa, mutta on toisten lasten, varsinkin samanikäisten kanssa hieman varautunut. Hän kyllä seuraa ja touhuaakin vähän, mutta ottaa harvoin itse kontaktia toiseen lapseen. Kun hän saa vaikkapa halauksen toiselta lapselta, hän kyllä pysyy paikallaan, mutta ilme on tosi vakava.

Lapset ovat yhtä aikaa kaikki lapsia, mutta myös omanlaisiaan. Minusta tuntuu, että tyttärelläni on varsin rikas mielikuvitusmaailma. Hän kulkee ja juttelee itsekseen, meno on  määrätietoista ja koko ajan on myös menossa jotakin.

Nyt kiinnostavat muuten tietynlaiset eleet, kuten vilkuttaminen. Kun nalle vilkuttaa kirjassa, vilkuttaa myös Naakka. Kun eräässä kirjassa "violetti lintu laulun kajauttaa", sanoo Naakka "lallallaa". Häntä on ihana seurata!

Tuskanhikeä julkisissa

Rva:n ensimmäinen "työviikko" on mennyt ihan hyvin. Vaikeuksia ovat tuottaneet lähinnä tietyt matkat.  Naakalla oli nimittäin tiistaina elämänsä ensimmäinen hammaslääkäri tai oikeastaan tarkastus.

Matkustimme tarkastukseen bussilla. Bussissa oli vähän tilaa, taitavat olla vanhemman kaluston busseja, joihin mahtuvat yhdet rattaat ja yksi viereen istumaan tai kahdet rattaat siten ettei kumpikaan istu.

Rva:lle on aina hieman hankalaa, kun on rattaiden kanssa liikkeellä eikä voi itse istua. Siinä kärrypaikalla istui vielä yksi kyynärsauvojen kanssa kulkeva aikuinen (paikka toimii myös invapaikkana). Myös toinen henkilö oli paikalla lastenvaunujen kanssa, hän auttoi minua, jotta pääsin ahtautumaan Naakan kanssa bussiin.

Vaunujen kanssa matkustanut jäi pian pois, kyynärsauvojen kanssa matkustava vähän myöhemmin. Sitten mahduinkin jo istumaan loppumatkaksi Naakan viereen.

Terveysasemalla meitä ilahdutti kyltti, jossa kerrottiin, että rattaat pitää jättää sisääntuloaulaan. Naakka painaa nyt melkein 11 kiloa, eikä juuri viihdy sylissä. Kun odotusaulassa piti vielä kirjoittaa esitietolomake, minulta valui jo tuskanhiki...

Itse tarkastus sujui ihan hyvin, ongelmana oli vain viihdyttää Naakkaa pitkähkön valistussession (joskin hyvän sellaisen) ajan. Kuulin kaikenlaista uutta, kuten että hampaita, siis aikuistenkaan, ei saa huuhdella vedellä harjauksen jälkeen, sillä silloin fluori ei pääse vaikuttamaan (ups).

Naakan suukin saatiin auki, joskaan ei ihan kunniallisella tavalla. Menimme sylikkäin tutkimustuoliin, ja Naakka-pieni pelästyi ilmeisesti hammashoitajan maskia. Karjunnan aikana saimme laskettua hampaat, 9 kappaletta niitä jo on!

Kaupunginosassa, jossa terveysasema on, sijaitsee eräs hyvä itämaisten elintarvikkeiden kauppa, josta saa halpaa ja hyvää tofua. Päätin, että poikkeamme vielä siellä, kun satumme olemaan lähistöllä. Minulla oli huono olo ja niskaa särki.

Kun astuimme kauppaan sisään, vastaan porhalsi tiukkailmeinen täti, joka ilmoitti että lastenvaunuja ei saa tuoda kauppaan. Enempää suomea hän ei sitten puhunutkaan, mutta asia tuli sillä selväksi. Meinasin jo kääntyä takaisin, mutta sen tofun takia nappasin rimpuilevan Naakan vielä kerran kainalooni ja toivoin, että etsimäni tavarat löytyvät nopeasti.

Eivät tietenkään löytyneet! Minun oli pakko laskea Naakka aina pariksi sekunniksi lattialle, kun en oikeasti kyennyt pitämään yhdellä kädellä sylissä (ne ostokset korissa toisessa kädessä). Naakka pyrki aina lähimpiä purkkeja ja purnukoita kohti, joten taas kainaloon ja menoksi.

Juuri sillä retkellä tein päätöksen, että en enää visiteeraa 1-vuotiaani kanssa paikoissa, joihin ei saa viedä rattaita. Se olisi tarpeeksi raskasta ilman whiplashiakin, mutta vamman kanssa lähes mahdotonta. Tulen liian kipeäksi.

Torstaina olimme taas liikkeellä julkisilla, ja siellä puolestaan sattui tilanne, jossa yksi vanhempi oli parkkeerannut vaununsa vinoon ja toinenkin ihan hassusti (hänen lapsensa ei istunut rattaissaan), eikä kumpikaan tehnyt elettäkään antaakseen meille tilaa. Olin kai vielä niin väsynyt tiistain vaunukielloista, etten jaksanut alkaa pyytää, vaan tyydyin paikkaan ylipäätänsä ratikan sisäpuolella.

Yksin matkustaessani istun nykyään usein invapaikalla, mutta sinne ei oikein rattaissa matkustavan lapsen kanssa pääse. Näillä on mentävä.

Yhä lämpimämmissä tunnelmissa

Eilen rva pääsi taas kuntosalille. Hän lähti tukka putkella ulos asunnosta melkein samalla ovenavauksella kuin mies tuli kotiin - näin ne päivät 1-vuotiaan kanssa vaikuttavat!

Eilinen päivä, miehen ensimmäinen työpäivä ja minun ensimmäinen päiväni Naakan kanssa oli suurimmaksi osaksi mukava. Naakka heräsi n. 8.15., söimme aamupuuroa, pohdimme tilannetta (oikeasti katsoin vähän telkkaria ja Naakka levitti olohuoneen vapaan irtaimiston ympäriinsä) ja lähdimme lopulta puistoon.

Puistossa ei ollut vielä aamupäivällä liian kuuma. Naakka kipitti pallon perässä ja halusi tehdä vähän kaikkea keskittymättä mihinkään yli puolta minuuttia. Naakka kyllä seuraa muita lapsia, mutta ei ole vielä kovin kiinnostunut heistä, ellei aikuinen jotenkin "alusta" leikkitilannetta toisen lapsen kanssa.

Leikkikentältä palasimme pienen kävelyn jälkeen kotiin, missä Naakka siirtyi lounaan kautta päiväunille. Rva lepäili myös, vielä ei ole ilmeisesti se aika, että rva osaisi käyttää päiväunia hyödykseen.

Iltapäivällä teimme ihan tavallisia juttuja. Välipalan ja sen sellaisen jälkeen rva päätti, että nyt lähdetään kävelemään. Voi ei, miten kuuma ulkona oli, taas melkein 30 astetta! Naakalla oli hauskaa, mutta rva alkoi voida pahoin 15 minuutin kuluttua ulkoilun aloittamisesta, syynä niska ja heikko olo, joka johtuu helteestä.

Palasimme kotiin. Naakka ei olisi halunnut, joten seuraavat tunnit kuluivatkin "ei ole mitään tekemistä" - eleiden ja kiukuttelun parissa. Rva:n niskakipu yltyi, jotenkin se Naakan taluttaminen oli viimeinen niitti. Pakko sanoa, että rva alkoi hoiperrellessaan Naakan kintereillä olla jo hieman epätoivoinen, kun puoliso viimein tuli kotiin.

Epäröin sitä salille lähtemistäkin, mutta lähdin kuitenkin. Toisella salikerrallani sattui muuten olemaan avoimien ovien päivä, joten sitä rva:n pumppausta (tai siis salia) kierteli katsomassa ihmisiä yksin, kaksin tai vähän isommissakin ryhmissä. En osannut päättää, oliko oloni hieman kiusaantunut vai ei.

Kiputilanne säilyi illan ajan melko korkeana, mutta alkoi viimein tasoittua. Yö olikin sitten julmetun kuuma. Rva ei aluksi saanut nukuttua ja heräsi sitten kuumuuteen. Aamuyöstä, joskus neljän aikaan laitoimme ilmastointilaitteen päälle, vaikka rakkine pitääkin kovaa ääntä.

Laitoin peiton ja tyynyn pääni päälle, jolloin ääni vaimeni, ja nukahdin. Laite oli meillä päällä aamuun saakka. Eihän se jaksa koko asuntoa viilentää, mutta puhaltaa kuitenkin mukavasti, lämpötila laskee ehkä muutamalla asteella.

Kivun lisäksi voisin jo luopua tästä kuumuudesta!

Kuntosali tsekattu!

Äkkiä se paluu arkeen tapahtuu... Nyt olemme jo pari päivää seilanneet tuttuja kulmia, ensi viikolla vieläkin enemmän. Tänään metsästimme Naakalle turvaistuinta isovanhempien autoon. Kun Naakka kasvaa (ja nyt jo aika pian), hän tulee autoilemaan myös isovanhempien kanssa, joten istuin täytyy hankkia.

Kaupassa meinasi kyllä tulla väsy ja kiukku, kun olimme hieman rytmistä jäljessä ja sopivaa paikkaa syöttää Naakka (saati sitten itsemme) ei löytynyt. Toisessa lastentarvikeliikkeessä johon pääsimme, onnistui myös syöttäminen, ystävällinen henkilökunta antoi lainata omaa keittiötänsä ruuan lämmittämiseen ja syöttää sai esittelysyöttötuolissa.

Istuin ei vielä lähtenyt mukaan, haemme sellaisen todennäköisesti ensi viikolla. Lisäksi matkalta mukaan tarttui sellainen kankainen "syöttötuoli", jonka voi asettaa ihan tavalliselle tuolille, liukueste Naakan kylpyammeeseen sekä pari muovilautasta.

Kyllä lapsesta, varsinkin ensimmäisestä, menojakin on!

Kotona Naakka onneksi jatkoi autossa aloitettuja uniaan, ja nukkuikin sitten kokonaiset kaksi tuntia. Iltasella kävimme vielä kaupassa ja leikkikentällä, jonne sattui Naakan samanikäinen ystävä. Tyttöset kirmasivat keskenään ympäri leikkikenttää, kotiin lähdettiin vasta, kun oli pakko mennä kauppaan.

Rva kävi eilen tsekkaamassa kuntosalin, täytyy sanoa, että innostavaa on! Niska tosin on nyt niin kipeänä, että hierojalle pitää päästä mahdollisimman pian. Oli se ennen salitreeniäkin, salilla olin todella varovainen niskan kanssa.

Varovaisuudesta huolimatta se tapahtui, huono olo ja heikotus. Ylätalja taitaa edelleenkin olla niskalle liikaa, vaikka toivoinkin, että kyseisen laitteen kanssa onnistuisi lapojen alaosan lihasten treeni. Täytyy kysyä vielä fyssarilta, olisiko joku sellainen tapa, jolla voisin ilman sitä heikotusta treenata.

Sali oli siisti, mukava ja laitteitakin osasin suurimmaksi osaksi käyttää. Täytyy myöntää, että ennen kaikkea oli mukavaa viettää tunti itsekseen ilmastoidussa tilassa musiikin soidessa sopivasti taustalla. Koko loman olen ollut niin liimautunut kylläkin niin rakkaaseen jälkeläiseeni, että tuntuu mukavalta, kun voi vähäsen tehdä jotain omaakin.

Seuraavan kerran menen salille maanantai-iltana, silloin teen varmaankin samat jutut kuin eilen. Kolmannella kerralla voisin jo uskaltautua jollekin rauhalliselle, ohjatulle (tai oikeastaan virtuaaliohjatulle) tunnille, mutta katsotaan sitä sitten.

Tässä vielä muutama merkityksellinen kuva mökkireissultamme:

1. Kivikossa, vesirajan yläpuolella kasvoi tällainen kasvi, jonka lajista en saanut täyttä selvyyttä, mutta joka ainakin näyttää lumpeelta

2. Tässä on "mönki", meillä sisaruksilla ja serkuksilla aikanaan ollut ja nyt Naakkaa palveleva ajopeli, jonka laji on minulle myöskin arvoitus :D

3. ....ja viimeisenä ukkospilvi, yksi niistä useista.