tiistai 31. joulukuuta 2013

Sananen työllistymisestä

Yhteiskuntamallimme perustuu työntekoon ja työllisyyteen, jolla ihmiset tienaavat elantonsa ja maksavat veroa yhteiskunnan järjestämien palvelujen kattamiseksi (rva ei ole kovin hyvä politiikassa, mutta suurin piirtein näin se kai menee).

Anyway, se, että mahdollisimman moni aikuinen olisi työelämässä, on yhteiskuntamallimme kannalta tärkeää. Tämä on varsin helppo yhtälö ymmärrettäväksi. Nythän työttömyys on vähän turhan korkeaa, kun on tämä huono taloustilanne.

Rva rupeaa alkuvuodesta tukityöllistetyksi. Alunperinkin oli tarkoitus, että rva tekisi työkokeilun sinä aikana, kun puoliso on vanhempainvapaalla. Paikka löytyi kumminkin vähän myöhään, rva ehtii olemaan töissä noin puolitoista kuukautta. Toisaalta, työ ja tehtävät kuulostavat mielenkiintoisilta, joten hyvä että edes nyt löytyi.

Kaiken kaikkiaan, rva on aika ylpeä itsestään, että edes jaksoi hakea tämän niskan kenkkuilun, muuton ja vauvanhoidon keskellä. Ei sitä omaa aikaa niin mahdottomasti ole tässä meidän tilanteessa löytynyt! Ihan kohta rva pääsee kuitenkin kolmena päivänä viikossa vähäksi aikaa tekemään jotakin omaa.

Sellainen rva:ta kumminkin ihmetyttää, kun sitä sopimuslomaketta ei voi toimittaa TE-toimistolle kirjeitse. Ihan ehdottomasti täytyy toimittaa paikan päälle, eikä puhelinta tai s-postia voi tietenkään hyödyntää. Välillä tuntuu, että nämä tukityöllistymispalvelut eivät ole tarkoitettu sellaisille, joiden liikkuminen on usein aika hankalaa.

Ei se tietenkään nyt niin kamala asia ole, se yhden lomakkeen toimittaminen (meiltä on sinne n. viiden kilometrin matka, julkisilla kulkuneuvoilla pääsee kyllä) nyt niin kamala juttu ole, kyllä se rva:lta onnistuu. Kuitenkin, sellainen reissu saattaa aiheuttaa sen, että niskaongelmia pitää sietää koko loppuilta. Jos vaihtoehtoa ei olisi, niin eihän siinä sitten mitään. Kuitenkin, välillä pistää miettimään, että nykyaikana, kun asiat voisi hoitaa puhelimessa ja s-postilla, niin miksi niitä ei voi käyttää.

Kesällä, kun Naakka oli neliviikkoinen, jonotin hänen kanssaan seisaaltaan TE-toimistossa (vuoronumerojärjestelmä ei toiminut). Kun olimme seisseet jonossa hyvän aikaa, kysyi virkailija, onko meillä kiireellistä asiaa...No emme me muuten olisi tulleetkaan - puhelimitse toimistoon ei saanut millään yhteyttä. Kyse oli rahantulosta ja sen lakkaamisesta.

Silloin TE-toimistoissa työskentelevät kuntoutusneuvojat oli siirretty yhteen paikkaan, mistä meille asiakkaille ei tietenkään voitu tiedottaa (siihen sitä s-postia nyt ainakin olisi voinut käyttää). Onneksi se kuntoutusneuvojakin löytyi viimein, tämä jonka kanssa nyt asioin. Hän on osaava ja ystävällinen, mutta ei ehkä ole työskennellyt kovin monen liikuntavammaisen kanssa - ei varmastikaan ole hänen vikansa tämä juoksuttaminen.

Työllistymisessä rva:ta auttaisi sellainen työkokeilu, jonka voisi suorittaa etänä, siis kotona ja kunnon salliessa esimerkiksi kirjastossa tai jossakin sellaisessa paikassa, johon voi piipahtaa työskentelemään päätteen kanssa. Sellainen työtilanne rva:lla toivottavasti on, noin vuoden päästä.

Kokeilu olisi hyväksi siinä mielessä, että rva saisi kokeilla, miten järjestely toimisi. Työhön voisi tietysti yrittää ryhtyä heti käytännössä, mutta ainakaan vielä rva:n voimat eivät riitä verkostojen luomiseen ja sen sellaiseen. Jonkinlaisia verkostoja on jo, mutta ei tarpeeksi. Este tällaiseen työkokeiluna on, että työkokeilun pitää tapahtua työpaikalla. Miksi, siinäpä hyvä kysymys.

Se, mitä vuoden päästä tapahtuu, on vasta pohdinnan asteella. Eräs vaihtoehto olisi opiskella vähän lisää. Rva:lla on ammatti, mutta lisäkoulutus varsinkaan nyt kun sairastaminen on vienyt näin monta vuotta, ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Lisäksi se kiinostaisi rva:ta.

Sitä mitä haluaisin, voisi opiskella esimerkiksi avoimessa yliopistossa ja vieläpä työmarkkinatuella. Tämä on mahdollista kahden vuoden ajan. Niskavamma tosin aiheuttaa tässäkin hankaluuksia. Etäopiskelukin olisi onneksi mahdollista, rva:ta kiinnostaisi käydä opintoja verkkokursseina. Sellaista täytyy ainakin jossain vaiheessa yrittää. Jos niska on tässä kunnossa ensi syksynä, ei luennoilla käyminen varmaankaan onnistuisi. Ei, vaikka se olisi rva:n mielestä mukavin vaihtoehto.

Työllistymisessä on näinä aikoina pohdittavaa vähän kaikilla. On tosiasia, että rva:n kaltaisilla olisi vähemmän, jos liikuntavammaa ei olisi. Tavallaan olo on kuin pioneerilla - tuntuu, että kaikki pitää tehdä ja luoda melkein alusta asti itse. Tämäkin on sekä hyvä että huono asia.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Leposärkyä ja etanapostia

Niskaset palautuivat joulunvietosta maaseudulta. Sielläpä oli samannäköistä kuin täälläkin - aika pimeää ja täysin lumetonta. Ei se meidän tahtia haitannut, rva muistaa oikein hyvin, kun siirtyi toukokuun alussa kotoa synnytyslaitokselle paksussa kevättakissa ja talvikengissä. Maassa oli vielä jonkin verran jäätä. Sen puolesta lumitalvi saakin odottaa.

Minä ja puolisoni paahdoimme jouluviikolla asunnon järjestelyn parissa. Naakan huone saatiin viimein maalattua ja hänen tavaransa sinne (leluja on tosin koko ajan muuallakin). Ihan sisustamisesta ei voi puhua, siellä on Naakkaa varten hankittu hylly, pinnasänky, lipasto (entinen hoitopöytä) ja kaksi lelulaatikkoa. Kyllä sitä tavaraa sitten itsestään kertyy.

Sen sijaan minun ja puolisoni makuuhuone on oikein kiva - ihan tämän tapetin ansiosta:


Rva on vähän sellainen höpsö, että tykkää luontoteemasta. Kun ne viimeisetkin tavarat saisi järjesteltyä paikalleen tuolla makuuhuoneessa, niin siitä tulisi oikein viihtyisä paikka. Tarkoitus olisi, ettei huoneeseen ainakaan tulisi kovin paljon tavaraa.

Eilen oli taas raivostuttava alkuyö. Vasempaan olkapäähän iski ihan kamala leposärky, enkä todellakaan keksinyt, millaisella asennolla olisin pystynyt nukkumaan. Viimein hain särkylääkkeen (väsyneenä en tietenkään ymmärtänyt hakea heti), jonka kanssa sain sitten vähän nukuttuakin.

Joulu vähän sotki (ihan hyväkin) rytmejä, ja tapaninpäivän iltana pääsin tekemään sekä selkätreeniä että meditaatioharjoituksen. Varsinkin selkätreeni alkaa sujua jo ihan hyvin, kun saisi tuon olkapääkivun jollakin tavalla helpottumaan. Naakkakin alkaa jo olla niin painava, että hänen kantamisensa rasittaa käsiä aika paljon.

Rva on myös joulukuun aikana oikein toden teolla alkanut kiinnittää huomiota ryhtiinsä. Selkä on luonnostaan notkolla, joten olen yrittänyt saada sitä suoremmaksi alavatsan syviä lihaksia jännittämällä. Asennot tuntuvat vielä aika raskailta ja usein unohdan, miten piti olla. Suunta näyttäisi kumminkin olevan ihan hyvä!

Mitähän sitä keksisi ensi vuodelle? Isoin juttu on, että rva pääsee hyvin suurella todennäköisyydellä pariksi kuukaudeksi työharjoitteluun! Työ on oman alan työtä, muutama tunti muutamana päivänä viikossa. Harjoittelujaksoa rva odottaa innolla, vaikka työn hakeminen on kyllä ollut aika raskas prosessi kaikkien näiden muutosten keskellä. Toivottavasti niska sallii työharjoittelun.

Eilen sain aivan ihanan vinkin perheenjäseneltäni - minä voisin kuulemma välillä kirjoittaa ihmisille kirjeitä, ihan sitä perinteistä etanapostia. Ensiksi ei tullut mieleen, kenelle sellaista nyt voisi lähettää. Sitten aloin keksiä moniakin, joille voisin kirjoittaa.

Lapsena minulla oli kirjekavereita, yksi taisi olla kanadalainen, muut olivat suomalaisia. Kirjoittelu jatkui useita vuosia ja katkesi suurin piirtein yläasteen alussa. Siihen ikään kirjoittelu ei ollutkaan sopivinaan. Silloin ei ollut vielä internetiä ja sähköpostia - kirjoittelu vain loppui. No, ehkä joillekin riparikavereille tuli joskus kirjoitettua.

No, josko rva intoutuisi nyt lähettämään kirjeen - ehkei tässä vaiheessa ihan tuntemattomalle, mutta jollekin tutulle kumminkin. Muistelisin, että silloin kauan sitten oli ihanaa, kun postiluukusta kolahti itselle osoitettu kirje! Pääsisiköhän siihen tunnelmaan uudestaan...

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kuusen alla

Marsuilla on aina jännää, kun jotain hitusenkin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu. Oikeastaan marsut tuntuisivat olevan varsinaisia neofoobikkoja - jos porkkana kuuluu tarjota häkkiin, sitä ei voi ottaa vastaan häkin ulkopuolella.

Välillä marsut, jopa meidän "vanhainkotilaiset" innostuvat tutkimaan ympäristöään. Pari päivää sitten leikkasimme sekä Nasun että Matildan kynnet. Olohuoneessa, jossa marsujen häkki on, ei ole oikein hyvää valaistusta. Siksi päätimme suorittaa operaation keittiössä.

Kynsien leikkauksen suoritamme aina siten, että puolisoni pitelee marsua ja minä leikkaan. Jotkut taitavat marsunomistajat osaavat hoitaa kynsien leikkuun yksinkin, mutta rva ei ole edes uskaltanut yrittää. Kun meillä lapsena oli marsuja, sujui homma silloinkin yhteistyössä jonkun perheenjäsenen kanssa.

Ensimmäinen kummallisuus seurasi heti kynsien leikkuun jälkeen. Meillä sattui olemaan viinirypäleitä, ja kumpikin sai omansa "palkinnoksi", kun kynnet oli leikattu. Viinirypäleet ovat harvinaista herkkua, joka onneksi sentään maistui molemmille.

Kun olimme valmiita, päätimmekin päästää marsut keittiössä vapaiksi. Sepäs olikin heidän mielestään jännittävää! Kuikutus kuului milloin pöydän alta, milloin jostakin huoneen nurkasta. Nasu ja Matilda kulkivat marsumaiseen tapaan nenä melkein toisen perässä kiinni (alakuvassa kannattaa myös panna merkille Matildan luimisteleva asento).


Hetken ihmeteltyään marsut rohkaistuivat lähtemään eteiseen tutkimusmatkalle. Kuljin hiljaa heidän perässään ja yritin ottaa muutamia kuvia säikyttämättä heitä liikaa. Marsu nimittäin ymmärtää ylhäältä tulevan varjon petolintuna, ja pelästyy sitä helposti. 


Tämän jälkeen marsujen tiet erkanivat. Nasu päätti, että on aika palata kotihäkkiin olohuoneeseen. Matilda sen sijaan halusi vielä seikkailla. Hän kävi muun muassa tutustumassa Naakan huoneeseen. Naakka oli tämän retken aikoihin päiväunilla parvekkeella. Hän on sen verran innokas "hoitaja", ettei tällaisia retkiä voi hänen hereillä ollessaan toteuttaa. 

Tänään tapahtui jälleen jotakin kummallista. Rva keksi, että marsujen häkki täytyy siivota ennen joulua, koska sitä ei kumminkaan ehtisi tehdä ennen välipäiviä. Siivouksen jälkeen, kun marsut palautuivat asumukseensa, oli sinne ilmestynyt ihan oikea joulukuusi! Siinäpä haisteltavaa, ihmeteltävää ja pureskeltavaa muutamaksi päiväksi...


Näissä tunnelmissa Rva ja muut Niskaset toivottavat kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulua kohti

Joulua kohti mennään ja kovaa...sitten se on taas ohi. Jotenkin rva:sta tuntuu, että monet asiat tapahtuvat nyt niin vauhdilla, ettei itse meinaa perässä pysyä. Hyvä, kun kerkeää aina vähän jotakin...esimerkiksi kuvata jouluisia asioita meillä.

Alla olevan kuvan tulilatva poroineen saapui erään ystäväni mukana. Ystäväni oli meillä pari päivää sitten koiransa kanssa. Tämä koira, aikuisena ystävälleni muuttanut saluki, oli aluksi hyvin arka. On ollut hienoa seurata, kuinka tämä koira on tullut rohkeammaksi ja rohkeammaksi. Kiljahteleva ja turkkiin tarraava Naakkakaan ei aiheuttanut pelkoa (toki pyrimme pitämään Naakan pienellä etäisyydellä, jotta koiralle ei tulisi turhaa stressiä).

Rva on parantumaton koirafani, mutta niskavamman takia koiran ottaminen on ainakin tällä hetkellä mahdotonta. Muut asiat onnistuisivat, mutta niskan pitäisi olla vähän paremmassa kunnossa, jotta rva jaksaisi viedä koiraa lenkille. Kun oman koiran hankinta ei ole ajankohtaista, on ihanaa, että meillä käy säännöllisesti muutama koirakaveri. Näin myös Naakka tottuu senkaltaisiin otuksiin.


Niskaset ovat kukkien lisäksi saaneet paljon ihania joulukortteja. Rva on pannut merkille, että monessa meille lähetetyssä kortissa on eläinten kuvia. Tämä kertoo muun muassa siitä, että tuttavapiiriimme kuuluu paljon sellaisia ihmisiä, joiden kotona asuu jokin eläin, kuten meilläkin. Eläinkorteilla (ja eläinten kuvilla yleensäkin) on aina ollut rva:han rauhoittava vaikutus.

Me ilahdutimme (toivon mukaan) lähipiiriämme Naakan kuvalla varustetulla kortilla. Tämä lienee sellainen vauvaperheiden klassikko, johon Niskasetkin päätyivät. Jos Niskasille ei olisi tullut tänä vuonna Naakkaa, rva ja hra olisivat itse joutuneet kuvaan, sillä sekä marsut että akvaariokalat ovat jo poseerannee joulukorteissamme!




 Tämä vuosi on ollut täynnä tapahtumia, joista loppuraskaus, vauva ja muutto ovat olleet mullistavimmat. Myös kuntoutuksen onnistuminen viimeinkin (tai ainakin oikeaan suuntaan meno) on ollut rva:lle erittäin merkityksellistä. Kaikessa tapahtuneessa riittää purtavaa pitkäksi aikaa. Tiedossa on kuitenkin myös, että alkuvuosi tuo lisää ihan kivoja uudistuksia rva:n elämään. Niistä myöhemmin, mutta sen voinee jo kertoa, että todennäköisesti vuosi 2014 ei ole ihan niin tapahtumarikas kuin tämä kulunut vuosi (ainakin Niskaset toivovat niin).

tiistai 17. joulukuuta 2013

Minilomalta palauduttu

Pöh, kävin tänään Ortonissa fyssarilla. Valittelin siellä lisääntyneitä kipuja, huimausta ja muita ongelmia. Session tulos oli, että aiempi niskatreenikielto astui uudelleen voimaan. Lavan tuki on edelleenkin niin heikoissa kantimissa, että se pitää saada parempaan kuntoon, ennen kuin varsinaisia niskaliikkeitä voi alkaa tehdä.

Tämä uutinen ei sinänsä yllättänyt, mutta hieman harmitti, kun olin jo kuvitellut päässeeni niskatreenitasolle. Tämä on monille niskakuntoutujille todellinen saavutus - lavan lihaksiston saaminen tarpeeksi hyvään kuntoon vaatii todella paljon työtä, eikä sekään usein riitä.

Fyssari myös venytteli ja manipuloi rintarankaani, joka ehkä venyi hieman, mutta ei antanut periksi oikeastaan mistään kohdasta. Työ siis jatkuu, näin totesi myös fyssari. Näinhän se on, sain nyt lisää lavan tukea edistäviä liikkeitä ja muutaman uuden rintarangan venytysliikkeen.

Eihän tässä auta muu kuin ryhtyä töihin sillä uudella ohjelmalla. Joka toinen päivä on edelleenkin treenipäivä, oikein mitään ei saa tehdä kovin paljon.

Pieni kylpyläloma kaksin puolison kanssa oli ihana! Tosin taaskaan emme saaneet parivuodetta (tämä tapahtuu lähes aina, kun olemme kaksin jossakin). Annas olla, kun rva on jossakin perheenjäsenen tai ystävän kanssa, niin huoneessa on useamman kerran odottanut oikein muhkea, romanttinen parivuode!

Vaikka viikko onkin ollut kivulias, yritin olla ajattelematta kipua liikaa. Laskin vesiliukumäestä oikein monta kertaa, kun en taaskaan voinut vastustaa kiusausta. Ulkoaltaaseen en mennyt, kun kylmä ilma ei tee yhtään hyvää niskalle. Ah, hävisin muuten vesiliukumäkikilpailun (nopeuslasku) puolisolleni. Sen sijaan voitin pallotykkikisan (yökerho oli kiinni, joten päädyimme vähäksi aikaa "päiväkerhoon" eli tyhjään lasten leikkitilaan).

Naakka oli pienen reissumme ajan hyvässä hoidossa isovanhemmillaan, hän ei suoraan sanottuna näyttänyt huomaavan poissaoloamme laisinkaan. Hyvä näin, luulen että hänelläkin oli oikein hauskaa visiitillään. Hän oli siellä nukkunut yönsä oikein hyvin, mutta päätti sitten ilahduttaa meitä iltavalvomisella. Ehkä se uni tuli puoleen yöhön mennessä, rva ei katsonut kelloa.

Ennen joulua meillä on vielä kaikenlaista puuhaa, mutta onneksi ei mitään isoa. Joulukoristelumme ovat jääneet yhteen lumihiutaleeseen, jonka askartelin joitakin päiviä sitten. Elämme remontin keskellä, joten ne koristeet eivät nyt näyttäisi kovinkaan hauskoilta. On meillä sentään täällä muutama kynttilä!

Ai niin, lauantaina juhlittiin rva:n synttäreitä pienimuotoisesti, kahden lapsuudenystävän voimin. Olen kyllä todella kiitollinen kummastakin osana elämääni! Naakka oli myös paikalla, samoin toisen ystävän 5-vuotias veljenpoika. Pikkumies osasi pitää meidän Nasua tosi hienosti ja rauhallisesti sylissä, sellaisia marsunhoitajia ovat tosin olleet kaikki meidän otuksiin tutustuneet lapset.

Parin päivän päästä meillä mahdollisesti kyläilee vielä perhe, jossa on samanikäinen ja -niminen lapsi (toivottavasti kukaan ei luule, että tyttäremme nimi on oikeasti Naakka :D ) kuin meilläkin. Heihin olemme tutustuneet vauvatapaamisissa. Koko perheemme odottaa tapaamista innolla - yleensä kun meillä on vieraita, Naakka on ainoa vauva.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Nuppi, nuppi, rva:n päänuppi...

Tänään iltapäivällä huokailin ja podin kipeää niskaani, sillä hetkellä keittiön pöydän ääressä. Olimme tehneet melko pitkän lenkin, jonka puolivälissä minusta alkoi tuntua, että saan todella ponnistella, jotta pääni pysyisi pystyssä. Lenkillä en vielä sanonut paljon mitään.

"Kyllä minä tätä tilannetta vähän suren", sanoin vasta, kun olimme tulleet kaupan kautta kotiin. Puolisoni taisi sanoa, että "voi että, kun saataisiin se niska parempaan kuntoon". Tyttäremme nautti silloin maitovälipalaansa, hän ei osallistunut keskusteluun.

Tänään minua ei itkettänyt, mutta välillä kyllä. Se tunne, kun ei jaksa kunnolla kannatella päätään, on niin karsea. Se on suoraan sanottuna tosi pelottavaa. Ei se pää siitä irtoa tai niska katkea, mutta kyse on samankaltaisesta tunteesta kuin jos vaikka käsi puutuu eikä tunto meinaa palata tai jalka on mennä alta.

Olen viime viikkoina kuulostellut kroppani tilannetta, ja nyt tuntuisi siltä, että vointini suhteen olisi tulossa hiukan huonompi kausi. Viime kuukaudet rva on saanut nauttia tilanteesta, jossa lyhyehköt ravintola-, kirjasto-, ja ostosreissut onnistuvat. Kivut ovat olleet kuviossa mukana, mutta huimaus on helpottanut.

Nyt se huimaus on taas ollut kovempaa. Syitä voi tietysti olla monia, mutta mitään yhtä ja järkevää syytä rva ei ole keksinyt. Ei myöskään liene rakentavaa syyttää aina omaa toimintaansa, epäkunnossa oleva keho voi "mennä sekaisin" ilman selkeää syytäkin.

Jos tilanne tästä huononisi, rva kestäisi sen. Silti se ei ole millään tavalla toivottava suunta. Pahinta siinä olisi (ja viime päivät on ollutkin) nyt saavutetun vapauden rajoittuminen. Ne oireet kestää, kun on pakko. Elinpiirin rajoittumisessa on sen sijaan nieltävää. Rva niin tykkää välillä ajella ratikalla kaupungille tai käväistä jonkun kaverin luona kylässä (tai hoitaa ylipäätänsä asioita ihan itse).

Parasta, mitä tilanteessa voi tehdä, on luultavasti yrittää rauhoittua ja keskittyä juuri tähän hetkeen. Se on suhteellisen vaikeaa, mutta olen viime päivinä pitänyt itsekkäästi kiinni meditaatioharjoituksistani. Minulla on todella huono omatunto (hiiskatin äitihormonit), kun sulkeudun meditaatio-cd:n kanssa suljetun oven taakse harjoittelemaan. Kun alan tehdä harjoitusta, alankin aika nopeasti rauhoittua.

Ei sillä meditaatiolla (tai oikeastaan tietoisen läsnäolon harjoituksilla) sellaista olotilaa saa, jossa mikään ei huoleta. Tuntuu kuitenkin, että seuraavien hetkien murehtiminen on harjoitusten myötä puolittunut. Silloin pystyy vähän paremmin keskittymään olennaiseen.

Meditaatiohetken yhteydessä teen yleensä niskaharjoitteet. Niitä voin nykyisellään tehdä joka toinen päivä. Harjoitteet ovat myös aiheuttaneet hieman kipuja ja muita ongelmia, joten minun on täytynyt vähentää toistokertoja, ja sopiva määrä on edelleenkin vähän hakusessa. Onneksi minulla on tiistaina fyssarin aika, jolloin voin kysellä näistä.

Huomenna rva:lla on ohjelmassa jotain ihan muuta. Saan nimittäin vieraikseni kaksi lapsuudenystävääni! On ihanaa, kun he todennäköisesti tuovat hymyn ja naurun tullessaan. Lähipäiviin mahtuu myös pikkuinen matka, jonka teemme puolisoni kanssa kahdestaan. Naakka pääsee ihanaan hoitopaikkaan eikä toivottavasti väsytä hoitajiaan liikaa!

Myös joulun odotus on alkanut Niskasilla...tällä tavalla: joulukortit lähtivät liikkeelle viime tipassa, joulupaperi loppui kesken ja maa ei todellakaan ole lunta tulvillaan. Toisaalta, Naakalla on tonttulakki ja puoliso on jo leiponut useamman pellillisen joulutorttuja. Rva voi vissiinkin keskittyä tunnelmoimaan.



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Uusia tuulia asunnossa ja veden alla

Eilen niska päätti jälleen kenkkuilla. Minä olin lääkärireissulla "kaupungissa" (siis muutamien kilometrien matkan päässä meiltä). Pysäkillä oli vaikea seistä, ratikalla oli vaikea ajella ja katsoa varsinkin oikealle. Sitten oli vaikea kävellä ja lopuksi oli vaikea käydä hoitamassa ne muutamat pakolliset asiat.

Sinänsä tilanne oli jo odotettavissa, sillä olimme puolison ja Naakkasen kanssa maanantaina monta tuntia Ikeassa. Siellä tilanne oli vielä ihan ok, minullakaan ei ollut reissussa suurempia vaikeuksia. Mukaan tarttui muuten hylly sekä muutamia säilytyslaatikoita Naakan leluille.

Tytön kanssa ei ainakaan vielä ole kovin hankalaa "shoppailla". Otimme ison ostoskärryn ja laitoimme tytön turvakaukalossaan kärryn pohjalle. Kaukalo heilui hauskasti, ja tyttö oli kaikesta näkemästään oikein iloinen! Ruokapaikan jonossa piti oikein keikistellä vanhemmille rouville, jotka olivat oikein haltioissaan.

Hetken ruokailtuamme tyttösemme sihautti pissat vaipan ohi, ja puolisoni kävi korjaamassa tilanteen. Tytölle tilanne ei ollut vastoinkäyminen laisinkaan. Kurjaa oli vain, kun hoitopöydällä olisi pitänyt pysyä hetki paikoillaan (puolisoni ei ole vielä siirtynyt istualtaan pukemiseen, vaan pukee tyttöä mieluiten lattialla).

Tällä viikolla tuttu remonttimies tulee maalaamaan Naakan huoneen. Niskaset eivät ole ollenkaan kiireisiä, sillä lopullista värivalintaa ei ole vielä tehty! Huoneesta on tarkoitus tulla vihreä, mutta sävy on vielä hakusessa. Täällä skandinaviassahan suositus on mahdollisimman vaalea, jotta tilasta ei vahingossakaan tulisi pimeä. No, rva taas haluaisi väristä hieman näkyvämmän, niin valkoiset kalusteet näyttäisivät kivoilta sitä seinää vasten.

Ikeassa katselimme myös tuoleja. Asumme kerrankin niin, että meille mahtuisi jopa nojatuoli. Sellaisen haluaisimme minun ja puolisoni makuuhuoneeseen, jonne on tarkoitus tulla rauhallinen lukunurkkaus. Puoliso olisi halunnut erään tuolin, mutta sitä ei voitu ottaa, kun selkänoja ei ulottunut ylös asti.

Akvaario on edelleen työn alla. Oikeastaan sille ei ole tehty mitään vähään aikaan, kun rva ei ole sattunut sellaiseen eläinkauppaan, jossa myytäisiin oikeanlaista pohjakasvia. Tarkoitus on yrittää kasvattaa "nurmikkoa" akvaarion pohjalle, sellaista kuin ilman hiilidioksidilevitintä on mahdollista. Nyt pitäisi vielä löytää se kasvi.

Tällaisessa tilassa akvaario on tällä hetkellä:


Kuvassa näkyvistä mustatetroista (harmahtava ja raidallinen) yksi kuoli pari päivää sitten. En ihan saanut selville mihin, mutta kala alkoi näyttää huonovointiselta ja menehtyi sitten. Levätilanne on hieman helpottanut, mutta silti sitä levää kertuu enemmän kuin olisi tarpeellista. Siksi vettäkin täytyy vaihtaa aika usein. Kuitenkin näyttäisi siltä, että esim. suodatin toimii oikein hyvin.

Akvaarioihin rva ei ole edelleenkään kyllästynyt. Niihin voi aina ideoida jotakin uutta. Sitä ruohomaista pohjakasvia rva:n on esimerkiksi tarkoitus yrittää levittää kasvamaan myös kuvassa näkyvien puunkappaleiden päälle. Saa nähdä, miten sellainen onnistuu, mutta kuminauhoista on kuulemma apua kasvien kiinnityksessä.

Tänään odotamme vieraiksemme minun serkkupoikaani ja hänen tytärtään, Naakan pikkuserkkua. Tarkoitus on ilmeisestikin juosta pikkutyttöjen (meillä kyläilevä tyttönen on puolitoistavuotias) perässä ympäri asuntoa ja vaihtaa siinä sivussa kuulumisia. Sitä ennen pitäisi mahdollisesti lähteä Prismaan, mutta rva pohtii edelleen, pystyykö niskavaivan kanssa sellaista reissua tänään tekemään.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Me osallistumme lapsenhoitoon

Isien osallistuminen lastenhoitoon tuntuu olevan nykypäivän kestopuheenaihe. Isien vanhempainvapaa (ja sitä kautta äitien työssäkäynti) ja sen sellaiset aiheet herättävät keskustelua, joka välillä voimistuu suoranaiseksi vihapuheeksi. Usein se keskustelun "punainen lanka" on kadoksissa jo ennen kuin itse keskustelussa on päästy puusta pitkälle.

Mitäpä rva tästä ajattelee, kun sattuu muodostamaan puolisonsa ja tyttärensä (ja yhden jos toisenkin eläväisen) kanssa perheen, jonka yksi jäsen, kukapa muu kuin hän itse, on liikuntarajoitteinen.

Ihan ensiksi täytynee diplomaattisesti todeta, että perheitä ja elämäntapoja on monenlaisia, ja rva ottaa kirjoituksessaan vastuun ihan vain omasta näkökulmastaan. Rva ajattelee asiasta näin, ja joku toinen sitten ihan toisella tavalla.

Mitä lapsenhoitoon tulee, meillä molemmat osallistuvat, omien vahvuuksiensa mukaan. Täällä ei ole sellaista tahoa, joka kyselisi sen paremmin minulta kuin mieheltänikään, haluammeko tarttua johonkin askareeseen vai emme.

Minä hassuttelen lapsen kanssa ehkä vähän enemmän kuin mieheni, täällä kotona. Mieheni taas käy hänen kanssaan vauvatapaamisissa ja sen sellaisissa vähän enemmän kuin minä.

Minun vahvuusalueenihan on lattia - istun ja makailen siellä paremmin ja vähemmällä huimauksella kuin muualla. Mieheni voimat ja tasapaino taas riittävät minua paremmin kulkemiseen kaupungilla, kulkuvälineissä ja vähän vieraammissa kuvioissa.

Kumpikaan perheen aikuisista ei rakasta kotitöiden tekemistä ylenmäärin (ei kyllä sotkuakaan, mutta ei myöskään siivoamista). Minä vältän kiipeilyä tai kovin raskasta nostelua vaativia työtehtäviä. Niska ei tykkää ylös kurkottamisesta, joten sellaiset työtehtävät jäävät miehelle.

Sellaisista työtehtävistä, joihin molemmat pystymme, väittelemme ajoittain, kuten varmasti aika moni muukin pariskunta!

Kyllä, mieheni on tällä hetkellä puolen vuoden vanhempainvapaalla. Hän menee takaisin töihin helmikuussa, jolloin minä hoidan tyttöä itsekseni päivisin. Kun saimme tietää, että meille on tulossa vauva, mieheni ilmoitti itse, että haluaa pitää vanhempainvapaan. Eipä minulla mitään sitä vastaan ollut. Meille se on taloudellisesti mahdollista, kun ei tällä hetkellä ole lainoja tai sen sellaista maksettavana.

Kun mieheni ratkaisusta tulee erilaisissa tilanteissa puhe, hän saa usein osakseen ihmetteleviä ja ihailevia katseita ja kommentteja. Jos rva olisi pitänyt vanhempainvapaan, se ei varmaankaan olisi ollut ihmettelyn aihe. Suurin osa "vapaalaisista" näyttäisi edelleen olevan naisia.

Kun tarkemmin ajattelee, olisihan niitä kategorioita muitakin...Entäs sitten vanhempainvapaalla olevien miesten kuntoutuksessa olevat puolisot? Tai sellaiset miehet ja naiset, joilla itsellään on liikuntavamma ja jotka hoitavat lastaan kotona? Mikäli blogini lukijoissa on sellaisia, ilmoittautukaa rohkeasti! Olisi kiva kuulla teistä ja jakaa vaikka niitä arjen selviytymisvinkkejä. "Lapsellista" vertaistukea rva:lla ei todellakaan ole liikaa.

Mutta takaisin niihin isiin...Niskasilla tämä niskavamma on tekijä, jonka vuoksi se perinteisin roolijako ei ole edes mahdollinen. Rva:lla ei ole mahdollisuutta ruveta koko kodista ja täysin lapsesta vastuulliseksi kodinhengettäreksi, kun kunto ei yksinkertaisesti kestä. Tämä taas on kenties antanut puolisolle enemmän tilaa toteuttaa isyyttään tavalla, joka sopii hänelle (ja meille kaikille) parhaiten.




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Lukuelämyksiä

Niskasilla nukuttiin oikein hyvin viime yönä - pari sitä edellistä iltayötä menivät Naakan osalta puhkeavia alahampaita itkiessä. Ensimmäisenä yönä uni tuli, kun kävin pari kertaa hyssyttelemässä. Sitä seuraavana yönä piti antaa särkylääke. Vaikka sängyssä itkettikin, niin olipas Naakasta hauskaa, kun sekä äiti että isi olivat keskellä yötä ylhäällä, ja valotkin piti oikein laittaa päälle lääkkeen antamista varten.

Rva nukkui viime yönä hyvin - oikeastaan rva lepäsi eilen iltapäivälläkin oikein kepeästi kaksi ja puoli tuntia (väsymyksen tila oli sellainen, ettei mikään muu olisi onnistunutkaan). Onneksi puoliso lähti Naakan kanssa perheryhmätapaamiseen, jossa oli kuulemma ihasteltu Naakan ryömimisnopeutta!

Ennen eilistä iltapäivälepoa (meneepäs tämä kirjoitus nyt kummallisessa aikajärjestyksessä) kävin Ortonissa fyssarilla. Läksin liikkeelle kävellen, aika oli kymmeneltä aamulla. No, paikan päällä kävi ilmi, että aika olisikin ollut yhdeksältä (joko minun tai toimiston moka). No, peruutusaika löytyi puoli kahdeksi, joten lupasin tulla silloin uudestaan.

Fyssarilla todettiin mm., että hartiarenkaan asento on parantunut viime kerrasta, mutta parantamisen varaa olisi vielä aika paljon. Nyt sain myös uuden jumppaliikeohjelman, jota olinkin odottanut innolla. Se käsittää lavan tuen harjoituksia, niskaharjoituksia sekä muutaman käsiliikkeen. Lonkan koukistajia pitää tietysti edelleen venytellä.

Illan aikana kerkesin kuin kerkesinkin tekemään harjoitukset kertaalleen. Minun on pakko aina tehdä harjoitukset samana päivänä kuin ne on näytetty, sillä muuten en muista niitä laisinkaan. Kun teen liikkeet pariin kertaan, ne tallentuvat "kehomuistiin".

Tänään kävimme koko perhe avoimessa neuvolassa ottamassa influenssarokotteet. Minulle rokote on tuttu jo raskausajalta, muu perhe otti nyt rokotteen ensimmäistä kertaa. Vaikka rokotuksessa käyminen ei lempiajanvietettämme olekaan, käynti sujui oikein hyvin, eikä edes Naakka jaksanut kauan pistämistä itkeskellä.

Koska rva on päättänyt ottaa seuraavat päivät niin rauhallisesti kuin mahdollista, ei tälle päivälle ole muuta sovittua ohjelmaa. Ne joulukortit odottaisivat kyllä edelleenkin tuolla laatikossa, että joku viitsisi ne kirjoittaa ja postittaa. Rva ryhtyy työhön, mikäli vain jaksaa ja viitsii.

Muun tekemisen sijaan rva on lukenut viime aikoina muutamia kivoja kirjoja. Tätä kirjaa ajattelin vinkata myös täällä blogissa (kuva: cdon.com):


Kirja kertoo elämänmuutoksesta. Äiti ja teini-ikäinen tytär muuttavat Suomesta Irlantiin yhteisöön, jossa asuu etupäässä kehitysvammaisia ja heidän hoitajiaan. Elämä on alussa kummallista, mutta sitten se alkaa asettua. Kirjassa kuvataan tilannetta sekä äidin että tyttären näkökulmasta.

Kirjassa minua viehätti aika moni asia. Kerronta on vähäeleistä ja kieli kaunista. Tarina on mielenkiintoinen, ja vaikka kirjassa tapahtuukin paljon, kerronta on rauhallista. Tapahtumasta toiseen edetään kiireettömästi, ja mukana on maagisiakin elementtejä. Tästä taitaakin tulla kirja, jonka rva lukee uudelleen aina tietyin väliajoin.

Nytkin rva:lla on työn alla pari kirjaa sekä pino lehtiä. Lukeminen on sattuneesta syystä hieman katkonaista nykyään, mutta kyllä mieluisia asioita aina jonkin verran ehtii tekemään! Kirjastossa käyminen (varsinkin yksin) on ihan luksusta, vaikka huimaus vaivaakin. Huimauksen myötä rva päätyy muuten varsin usein kirjoihin, jotka on nostettu muiden kirjojen joukosta esille, näkyvälle paikalle. Käyhän se niinkin.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Lepoa ja keskittymisharjoituksia

Niskaset ovat jälleen eläneet sellaisen menon ja meiningin keskellä, että rva oli tänään oikein kiitollinen, kun kenelläkään perheestä ei ollut mitään sovittua menoa. Rva livahti vain kerran ulos talosta ja ainoastaan ruokakauppaan!

Tällainen tasaaminen (teimme tosin aika paljon kotitöitä) on joskus välttämätöntä. Kumma kyllä, se osaa myös olla ahdistavaa. Eilen tunsin ylikuormittumisen ja tiesin, että ennen pitkää tai oikeastaan hyvin pian täytyy ottaa rennommin, mutta se ei olekaan niin helppoa, kun on ollut niin paljon kaikenlaista.

Rva:lla on rentoutumisessa iso haaste, jotenkin tuntuu helpommalta olla koko ajan toimittamassa edes jotakin pientä. Kun rva menee tietynlaiseen ylikierrostilaan, on itsensä rauhoittaminen kamalan vaikeaa. Kun hetkeksi pysähtyy, nousee pintaan monenlaista.

Onnettomuudesta lähtien minulla on ollut päällä eräänlainen stressitila. Sitä on vähän vaikea selittää, mutta yksinkertaisuudessaan se on ehkä sitä, että pelkään, että jos rentoudun, jotakin kamalaa sattuu. Ehkä satutan uudelleen itseni tai menen muuten vain huonompaan kuntoon tms...ihan kuin kokoaikainen kontrolli pitäisi minua tolpillani, ja rentoutuminen laukaisisi jotakin kamalaa.

Harjoittelen parhaillaan yhtä keskittymistekniikkaa...siinä opetellaan kiinnittämään huomio ympäristön ääniin sekä siihen, miltä asiat, jotka koskettavat kehoa, tuntuvat. Esimerkiksi nyt

- meillä on hiljaista, lukuun ottamatta oman hengitykseni ja tietokoneen näppäimistön ääntä.
- Koneen näppäimistön reuna painaa käsieni alapintaa, ja istun tuolilla vähän vinossa (korjaan asennon).

Tätä harjoitusta voi tehdä esimerkiksi silloin, kun jokin asia painaa mieltä. Idea on palata mieltä painavaan ajatukseen harjoituksen jälkeen ja "katsoa" sitten ajatusta uudelleen. Harjoituksen on tarkoitus ankkuroida mieli (ja keho) ympäröivään tilanteeseen, jolloin negatiivinen ajatus heikkenee tai ainakin lievenee hieman.

Kävimme eilen melko pitkällä kävelyllä, jonka jälkeen fiilis oli oikein tuulettunut, mutta niska ei tykännyt pitkästä kävelystä lainkaan. Puoleen väliin mennessä kaulan lihakset olivat niin jumissa, että rva alkoi haukkoa henkeä (ei se happi oikeasti lakkaa kulkemasta, mutta tunne on tosi ikävä).


Eilen jaksoin vielä tehdä selkärangan liikkuvuusliikkeet hierontarullalla ja rullalle käärityllä pussilakanalla (hierontarulla ei tunnu yläselässä oikein missään). Käsijumpan unohdin jostakin syystä, mutta sitä ei ihan joka päivä tarvitsekaan tehdä. Eilisen kävelyrasitus vaikutti siten, että tänään päätin kävellä vain rajoitetusti sisätiloissa.

Ensi viikolla minulla on onneksi taas aika Ortoniin OMT-fysioterapeutille, jolla pitäisi nyt olla minulle "treeniohjelma", jota sitten toistaiseksi noudatan. Odotan ihan innolla ohjelmaa, toivottavasti saan hyvät ohjeet ja jaksan sitten myös tehdä niitä harjoituksia.

Huomenna Niskasilla ei myöskään ole varsinaista sovittua ohjelmaa, eli päivä kulkee luultavasti samantapaisesti kuin tämäkin päivä. Katsotaan, onnistuvatko keskittymisharjoitukset, ja sitten on kai jo pakko alkaa kirjoittaa joulukortteja. Ei olisi pakko ihan vielä, mutta rva alkaa olla melkoisen kyllästynyt viime aikojen valokuvarumbaan (on tehty Ifolor-kirjoja, joulukortteja sekä käyty Naakan kanssa puolivuotiskuvassa...), että haluaa vain saada kortit eteenpäin ja vapaata valokuvista.

Sunnuntaina Niskasten muuton jälkijärjestelyt edistyvä taas, ja saadaan toivottavasti yksi uusi hylly kiinnitettyä seinään. Makuuhuone sai viime viikonloppuna maisematapetin, eikä muuttolaatikoita ole enää kovin monta purkamatta. Tämä tulisi jouluksi jo ihan "asuttavaan" kuntoon, mutta meille tulee vuodenvaihteessa (meille ei ole kerrottu, tuleeko jouluviikolla vai vasta viikolla 1...).

Keittiö pitää siis taas tyhjentää (johan ne tavarat alkoivatkin löytää paikkansa). On kuitenkin kivaa saada ihan uusi keittiö ja erityisesti uusi tiskikone tuon rikki menneen tilalle. Nykyinen keittiömme on vuosimallia 1983, joten on ihan hyvä että uusitaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Millaista tämä on?

Tulinpa tässä pohtineeksi tätä elämää whiplash-oireyhtymän kanssa. Kirjoitukseni täällä blogissa ovat suureksi osaksi päiväkirjamaisia ja kertovat enimmäkseen elämästämme muuten ja päivittäisestä olotilastani sen lisäksi. Nyt (Naakka meni juuri päiväunille) ajattelin vähän koota yhteen tilanteen haasteita ja toisaalta myös etuja, sillä niitäkin on.

Aloitetaanpa haasteista. Whiplash-oireiset jakavat monia oireita ja ongelmia, mutta jokaisen oireisto on samalla myös oma, uniikki kokonaisuutensa. Joillakin korostuvat toiset, joillakin taas toiset oireet. Tässä on lista rva:n nykyisiä haasteita.

- Huimaus vaivaa edelleen rva:ta, erityisesti paikoissa, joissa on paljon ihmisvilinää, värejä, valoja ja ääniä - siis liikaa aistiärsykkeitä. Huimausoire ilmenee aina kera jäytävän niska- ja yläselkäkivun.

- Kivut ovat rasittavia - nyt tuntuvat olevan vuorossa (tavallisten niska ja selkäkipujen lisäksi) kivut nivelissä, erityisesti ranteissa ja nilkoissa. Rva ei ole oikein keksinyt, millä niitä voisi lievittää.

- Edellisistä johtuen rva:ta vaivaavat jatkuvasti väsymys ja ylikuormitus. Eräässä siivousoppaassa kerrottiin, että säilytyslaatikko on täynnä, kun se on 75-prosenttisesti täynnä. Rva:n kestokykyä voisi kuvata vähän samalla tavalla - rva:n kalenteri on täysi, kun se vielä monen mielestä näyttää varsin tyhjältä.

- ...ja kun se kalenteri näyttää tyhjältä, miettii rva helposti olevansa hyvin laiska ja kykenemätön. Sillä, ettei vamma näy päällepäin, rva onnistuu ajoittain huijaamaan jopa itseänsä - kun näyttää peilistä katsottuna normaalilta, unohtaa välillä itsekin omat lähtökohtansa.

Haasteita on enemmänkin, mutta nämä tässä mainitsemani ovat ehkä sellaisia keskeisimpiä ja jokaiseen päivään kuuluvia. Ne pakottavat rva:n pohtimaan ja suunnittelemaan asioita melko tarkasti - sellainen päivä, josta rva selviää "kunnialla" läpi, vaatii etukäteisvalmisteluja.

Sitten pääsemme etuihin. Tämä ei olekaan niin helppoa, kun sairauksien kanssa eläminen on ymmärrettävästi varsin haastepainoitteista. Pitkäaikaisiin sairauksiin liittyy kuitenkin myös yllättäviä, positiivisia puolia. Tässä olisi puolestaan lista eduista:

- Sairautensa myötä rva on päässyt tutustumaan aivan mahtaviin vertaistuki-ihmisiin, joista on tullut hänelle ihan uskomattoman tärkeitä monella tapaa.

- Rva:lla on ollut mahdollisuus tehdä kiinnostavia työkokeiluita sellaisissa paikoissa, joihin olisi muuten ollut vaikea päästä. Työkokeilut ovat olleet rasittavia, mutta samalla todella kiinnostavia ikkunoita oman alan työmahdollisuuksiin.

- Sairastumisen myötä oma maailma on avartunut, kun on käytännössä päässyt tutustumaan sellaiseen puoleen elämästä, jossa kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan.

- Kun kertoo muille omasta sairaudestaan, huomaa meidän olevan suurimmaksi osaksi hyvin inhimillisiä otuksia. Negatiivinen palaute (tiettyjä viranomaistahoja lukuun ottamatta) on ollut hyvin vähäistä.

Yllätyksellisiäkin puolia löytyy. Pitkällisen sairauden kanssa elämiseen ei ainakaan rva:n mielestä valmista oikein mikään. Sairaus ei kuulu asioihin, joiden kanssa elämiseen valmistaudutaan kotikasvatuksessa, koulussa tai opiskeluissa. Yhteiskuntamme on terveiden yhteiskunta, ja sairastuminen on lähes aina jotakin todella outoa ja vierasta.

- Rva on ollut yllättynyt siitä, kuinka kapea vammaisuuden käsitteemme on. Vammaisuus käsitetään jonakin, jonka voi nähdä, eli käytännössä vammaisen "pitää" istua pyörätuolissa tai näyttää muuten vammaiselta. Liikuntavammainen, jonka vamma ei näy päällepäin, on outolintu vähän kaikkialla.

- Yllättävää on myös ollut, kuinka pienen vauvan vanhempi on oletusarvoisesti aina terve. Tämä näkyy esim. siinä, että liikuntavammaisten vauvojen vanhemmille ei ole olemassa oikeastaan mitään infoa, ryhmiä tms. Jonkinlainen tietoisku olisi todella tullut tarpeeseen.

- Yllättävää omalla tavallaan on myös ollut, kuinka hyvin rva:n vamma ja vauvanhoito kaikesta huolimatta sopivat yhteen. Keho pääsee liikkumaan tavallista monipuolisemmin, kun rva ryömii ja kierii lattialla Naakan perässä. Vauva liikkuu "luontaisesti", ja kun rva jäljittelee vauvansa liikkeitä, löytyy kehosta sellaisiakin lihaksia, joita ei aiemmin tiennyt omistavansakaan.


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Messuviikonloppu

Viime päivät ovat kuluneet siten, että rva on viettänyt paljon aikaa Messukeskuksessa (lemmikkimessut, Elma, kädentaitomessut ym.) Tänään olisi vielä tarkoitus käväistä, kun on eräs sukulainenkin paikalla! Sitten Niskaset pakkaavat kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtevät pariksi päiväksi pienelle visiitille Naakan isovanhempien luo.

Messuista sen verran, että rva uskalsi kerrankin ostaa kokoaikalipun. Kaikenlaiset tapahtumat ovat niskavamman takia olleet rva:lle enemmän tai vähemmän mahdottomia jo pitkään, mutta nyt olotilan hieman parannuttua oli aika "repäistä". Kyllä rva jaksaa käväistä paikalla vielä tänäänkin, mutta ei se olotila meluisassa, isossa tilassa ja ihmisvilinässä ole niin kovin helppo ollut.

Rasituksen huomasi jo eilen, kun niska ja kaula menivät niin tukkoon, että hengittäminen tuntui iltaa kohden työläältä. Välillä tuntuu, että mitä reippaammin teen harjoitukset ja käytän selkääni, sitä enemmän se naksahtaa jumiin. Toki tässä on ollut vähän ylimääräistä rasitusta, mutta kuitenkin...

Messuilla lemmikkipuoli oli siinä mielessä suppea, että sieltä puuttuivat tänä vuonna akvaariot! Se oli pienoinen pettymys, kun juuri akvaarioasioihin olisi ollut kiva hakea inspiraatiota messuilta. Onneksi Akvaariomaailma-lehtiä sentään myytiin paikan päällä messualennuksella. Niitä rva sitten silmäilikin koko eilisen illan!

Eilen eräs ystävämme oli myös messuilla. Se olikin mukavaa, sillä pystyimme vähän hajaantumaan välillä. Kun minä halusin katsella jotakin, puoliso työnsi Naakan vaunuja. Kun puoliso katseli hevosesitystä, minä, vaunut ja ystäväni kiertelimme muualla. Naakkakin heräsi jossain vaiheessa eikä suostunut syömään, kun ympärillä oli niin paljon jänniä juttuja.

Iloinen juttu oli myös, että kohtasin messuilla tutun eläinkauppiaan, jolta haimme Nasu-marsun viisi ja puoli vuotta sitten! Itse kauppa on jo muuttanut pk-seudulta pois, mutta omistajaperhe jatkaa alalla hieman toisenmuotoisen yrityksen parissa.

Marsupuolikin oli varsin suppea - en tiedä, onko marsuja enemmän ohjelmassa tänään. En kyllä ehdi (tai jaksa) ihan kamalasti kiertää, kun kroppa tuntuu jo nyt aamusta niin jäykältä. Toivottavasti lihakset vetreytyvät hieman päivän aikana...

Niskaset ovat muuten onnistuneet suhteellisen hyvin noudattamaan "uutta" ruokavaliotaan. Kasvisten määrä ravinnossamme on lisääntynyt, samoin noutoruuan osuus on vähentynyt. Messuilta löysin (luomuruokapuolelta) marjarouhetta, jossa on tyrniä, mustaherukkaa, mustikkaa ja puolukkaa. Koska marjasuositus (THL, muistaakseni) on niin korkea, piti hommata tällaista rouhetta, joka jo pienissä määrin vastaa varsin suurta määrää marjoja.

Eilen tosin kävimme hampurilaisilla ja nautimme vielä messuilta ostetut omenalörtsyt kahvin kanssa! Syöminen oli kyllä hauskaa, mutta olo näin tuhdin ravitsemushetken jälkeen olikin sitten loppupäivän ajan aika yököttävä. Ei ole mitään vaikeuksia palata "ruotuun" tänään.

Toisaalta, ei sitä ihan koko ajan pidä olla niin tiukka. Myös ortoreksia (pakko syödä koko ajan tosi terveellisesti) on sairaus, eivätkä Niskaset tarvitse perheeseensä enää uusia sairauksia - niskavamman kanssa eläminen riittää oikein hyvin.


torstai 21. marraskuuta 2013

Sealifessa

Pari päivää sitten teimme retken Sealife-akvaarioon. Koska meillä on tällä hetkellä mahdollisuus tehdä retkiä mihin aikaan päivästä tahansa, valitsimme tarkoituksella vähän hiljaisemman hetken. Koska niskani näytti sillä hetkellä vihreää valoa, lähdimme liikkeelle.

Arvasimme aivan oikein - puolen päivän jälkeen paikalla oli hyvin vähän ihmisiä. Puoliso lähti Kulissien takana - kierrokselle (tekniikkaa ja hoitorutiineja), ja minä suuntasin Naakan kanssa itse näyttelyyn. Naakka nukkui, mutta heräsi pian.

Eihän siinä mitään, akvaristin tytär innostui myös seuraamaan akvaarioita, kun laskin kuomun alas. erityisesti hän ihastui tunneliin, joka kulki isoimman akvaarion alta. Haita piti oikein tuijottaa suu apposen avoinna!

Kun puoliso tuli kierrokselta, olimme ehtineet Naakan kanssa jo aika pitkälle. Naakalle tuli nälkä, syötimme hänet ja jatkoimme taas akvaarioiden katsomista. Puoliso jatkoi Naakan kanssa ja minä kävin kuvaamassa pari valittua kohdetta.





Panin merkille, että moni samaan aikaan kanssamme akvaariossa ollut juoksi kiireellä altaalta toiselle ja katsoi akvaarioita pelkästään kameran linssin läpi. Teki mieli sanoa, että katsokaa ja rauhoittukaa. Tunnelmaan Sealifessa oli nimittäin mielestäni panostettu hienosti. Taustalla soi koko ajan kaunis musiikki, ja akvaarioita oli mahdollisuus seurata myös istuen.

Takatilakierros oli kuulemma myös ollut mielenkiintoinen, saattaa olla, että rva osallistuu seuraavalla kerralla...Nyt meillä sattui olemaan tarjouskuponki, jolla saimme kaksi pääsylippua yhden hinnalla. Tosin tämä kulissikierros oli lisämaksullinen.

Akvaarioiden tuijottaminen ja koko ilta sujui ihan hyvin, seuraavana päivänä sitten huimasi, ja kaulalihasten (molemmat puolet) jumittuminen toi rva:lle varsin ikävän olon. Rva on kuitenkin iloinen, että vieraili Sealifessa sujui hyvin. Kyllä sen takia voi vähän kärsiäkin!


maanantai 18. marraskuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä, joka rva:n kohdalla tarkoittaa tietysti sitä, että huimausta ei esiintynyt juuri nimeksikään. Se vasta onkin harvinaista - ei sitä satu edes joka viikko! Kävin tänään ihan itse (ratikalla) hierojalla.

Kun sairastaa monta vuotta, osaa näitä "helppoja" päiviä arvostaa. Helppo päivä tarkoittaa minun kohdallani päivää, jolloin whiplash-oireet pysyvät lievinä koko päivän (eivätkä ne ole myöskään yöllä pitäneet hereillä).

Helppo päivä ei ole oireeton, koska sellaisia ei ole. Tänään särky on kuitenkin ollut suhteellisen lievää, joten olen ollut paljon pirteämpi kuin tavallisesti. Tällaisina päivinä tulee myös helposti ajatelleeksi, että millaista elämä olisikaan, jos voisi aina elää näin...siis istua ratikassa 20 minuuttia ilman ongelmia ja palata kotiin kaupungilta ilman huimausta. En olisi todellakaan, siis todellakaan osannut ennen ajatella, miten hienoa se oikeasti on.

Rva ehti tänään katsella vähän telkkariakin. Se, mikä ohjelma oli kyseessä, jäi vähän hämärän peittoon, mutta joka tapauksessa siinä puhuttiin, että "muka työkyvyttömiin" ihmisiin syydetään Suomessa liikaa rahaa, ja että meillä ei ole sellaiseen varaa.

No ei varmasti olekaan, kun pitkäaikaissairaat pistetään "hoitojonoon" useiksi vuosiksi, joiden aikana ongelmat kroonistuvat ja pahenevat. Olisi rva:kin toivonut heti alkuun pääsevänsä asianmukaiseen hoitoon ja kuntoutukseen, toipuminenkin olisi kenties lähtenyt liikkeelle nopeammin.

Mitä siis tapahtui? No, sitä klassista...rva oli luulosairas, hysteerinen nuori nainen, jonka tarvitsi lähinnä rauhoittua ja alkaa elää tavallista elämää (tämä tulee nyt varmaan kymmenettä kertaa täällä blogin puolella esille, mutta tulkoon, kun vieläkin ketuttaa).

Yritinhän minä, kiltisti ohjeita kun kuuntelin, mutta eihän siitä mitään venähtäneiden ligamenttien kanssa tullut. Nyt vasta alkaa tulla, kun tietyt hoidot ja omatoimiset harjoitteet ovat alkaneet tehota. Ongelmia on vielä paljon, mutta suunta on viimeinkin oikea.

Tätä oikeaa suuntaa on edeltänyt niin monta harmin, häpeän, pettymyksen, ahdistuksen (kiitos, yhteiskunta), kivun ja huimauksen hetkeä, että rva pyrkii jokapäiväisessä elämässään ajattelemaan mitä tahansa muuta.

Hmm...miksiköhän tämä kaikki negatiivinen tulee mieleen juuri tällaisen hyvän päivän iltana? No varmaankin siksi, että tällaisina päivinä kontrastin siihen, miten huono olotila niin usein on, huomaa kaikkein selvimmin. Olo on samanaikaisesti onnellinen, kun mihinkään ei kovin paljon satu, mutta myös hieman surullinen, kun tottakai sitä toivoo, että näin olisi useamminkin.

Ihan lopuksi rva jää vielä pohtimaan, mikä on syynä siihen, että niin moni vammautunut jää ilman asianmukaista hoitoa. Entä miksi meidän vammautuneiden työelämään paluu on tehty niin vaikeaksi? Miksi meistä puhumista suorastaan vältellään?

Rva ei oikein usko, että syynä on raha. Se on hyvä tekosyy.

Rva on alkanut arvella, että meitä vammautuneita vähän pelätään...ai miksi?

No, ehkä siksi, että suuri osa meistä on elänyt ennen vammautumistaan ihan tavallista elämää, kunnes kaikki on yhtäkkiä muuttunut. Me olemme elävä muistutus siitä, että näin voi käydä kenelle hyvänsä. Se ei varmaankaan ole niitä kaikkein mukavimpia asioita tiedostaa.

Tähän rva ei voi kuin todeta, ettei ainakaan omasta mielestään ole kovin pelottavaa sorttia ;)

PS. Tänään sain myös vieraakseni erään aivan ihanan ihmisen Savon suunnalta! Oli kyllä hienoa jakaa kokemuksia, jotka ovat monessa kohdin niin samanlaisia. Kiva kun kävit meillä, tavataan taas pian uudestaan!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Aamuhetki

Eilinen meni oikein hyvin, paitsi että Diana-elokuva oli vähän turhan pitkä. Rva:n niska ja toisaalta myös kärsivällisyys alkoivat loppua. Elokuvan toteutus oli kuitenkin pituutta lukuun ottamatta rva:n mieleen, ja kun leffa viimein loppui, oli pakko vielä päästä vähän "jatkoille".

Siellä jatkoilla huomasimme, että naapuripöydän mies muistuttaa ihan erästä Titanic-elokuvan tähteä (ei Jackia vaan sitä, jonka kanssa Rosen oli määrä mennä naimisiin. Kyseessä ei tietenkään ollut itse tähti, mutta välillä näitä yhdennäköisyyksiä löytyy.

Jotta paluu 1990-luvulta lievenisi, katsoimme vielä puolison kanssa "Retrolissun ysärit" - ohjelmaa (YLE). Ohjelmassa esitellään 90-luvun ilmiöitä, tällä kertaa vuorossa oli musiikki. Nykyistä teinimusaa en oikein tunnekaan, mutta XL5, Rasmus ja monet muut tunnistin heti. Hyvä ohjelma, mutta silti vähän kiusallista katsottavaa.

Tänä aamuna heräsin tyttösen kanssa vähän miestä aikaisemmin, ja intouduin ottamaan muutaman kuvan. Valaistus oli sellainen kuin se haaleana, marraskuisena aamuna usein on. Naakka tutki tilannetta matolta käsin. Taustalla näkyvät muuten hierontarulla ja pyyhe, joilla liikuttelen selkärankani huonosti liikkuvia osia. Niille ei ole omaa paikkaa (ainakaan vielä).


Kun maastouduimme marsuhäkin ulkopuolelle, Nasu heräsi ja asteli verkkaisesti aamupalalle, porkkanalle ja kuivatulle voikukalle.


Viimeisenä paikalle saapui Matilda. Eikös meidän Matildan turkki olekin upea! Matilda oli käynyt aamupalalla jo aiemmin, joten hän tyytyi nakertelemaan kuivia koivunoksia (olin tyhjentänyt pussinlopun marsujen häkkiin - niitä täytyykin käydä joku päivä hakemassa lisää).


Siitä se päivä jatkui monilla toimilla, mutta rva pitää aamut mielellään rauhallisina niin usein kuin siihen vain on mahdollisuus. Silloin rva:n hitaasti mutta suhteellisen varmasti toimivat aivotkin saavat aikaa herätä.

torstai 14. marraskuuta 2013

Leposärky, valokuvaus ja pelit

Viime yönä Rva:ta piti hereillä leposärky, jota esiintyi tällä kertaa pahiten jaloissa. Eiliseltä rva ei muista mitään sellaista, mikä olisi edesauttanut säryn syntymistä. Ennakoivat pohje- ja muut venytykset eivät nyt auttaneet, särkylääkekään ei tuntunut vaikuttavan tarpeeksi.

No, eipä se syy aina itsessä ole, siinä onkin meille vammautuneille iso läksy opittavana.

Aamulla ylösnousu onnistui hampaat irvessä (ei niinkään säryn vaan väsymyksen takia). Onneksi vaihdoin muutaman lauseen erään kohtalotoverin kanssa - tiesin, että hän ymmärtää tilanteen todella hyvin.

Täytyy toivoa, että yöt alkaisivat taas sujua, leposärky on vaivannut jo monena yönä, enkä ole oikein saanut sitä talttumaan. Toivottavasti jokin auttaisi hyvin pian - näiden huonosti nukuttujen öiden jälkeen on varsin haasteellista pyörittää tätä arkea täällä.

Tämän päivän kiva uutinen on, että meidän tyttö kävi tänään ensimmäistä kertaa valokuvaajalla (vauvakerhossa kävi sellainen). Naakka nauroi ja poseerasi niin suurella innolla, että kuvista tulee varmasti upeita.

Sen pidempään emme vauvakerhossa tänään viettäneetkään aikaa, siellä oli näin aamupäivällä kerhotoimintaa vähän isommille. Siksipä suuntasimme Etolan (säilytyslaatikoita ja kylpyhuoneen matto) kautta kotiin. Etolassa rva meinasi muuten rämähtää portaita alas. Muovikoripino, josta rva sai kiinni, meinasi kaatua, mutta rva pysyi onnellisesti tasapainossa.

Tänään rva aikoo poikkeuksellisesti (tulevaisuudessa toivottavasti vähän useamminkin) lähteä elokuviin erään hyvän ystävänsä kanssa. Näytös alkaa parin tunnin päästä ja elokuva on Diana. Rva tykkää seurata juttuja kuningashuoneista, joten tässäpä juuri sopiva elokuva (katselemalla sitten selviää, millainen).

Vaikka särkeekin, tuntuu suorastaan villiltä ja vapaalta katsoa elokuvaa ihan omassa rauhassaan. Sellaiseen meillä ei kotona ole mahdollisuutta - meidän "elokuva" on ryömimään opetteleva nappula, joka rakastaa kaikkea, mihin ei saisi koskea. Eilen irrotin mm. eteisen lipaston messinkivetimet, koska Naakka oli jo itsenäisesti irrottanut ensimmäisen vetimen.

Elokuvan katselu voi aiheuttaa niskaoireita, mutta pääseehän sieltä pahimmassa tapauksessa kesken pois. Toisaalta, elokuvateattereiden tuolit ovat ergonomisimmasta päästä, kun verrataan siihen, millaisia tuoleja teattereissa ja ravintoloissa usein on. Rva on viettänyt erityisen epämukavia hetkiä tietyissä meidän kaupungin katsomoissa, joissa selkänojaa riittää vain puoleen selkään saakka. Kokemus on ollut varsin huojuva.

Meidän ravitsemustilanteemme on siinä mielessä parantunut, että olemme syöneet enemmän kasviksia kuin tavallisesti. Tänään kävimme tosin hampurilaisella, mutta minä söin ruishampurilaisen ja porkkananpaloja. On muuten hienoa, että lyhyitä kahvihetkiä tai esim. lounaita ei enää tarvitse niskan suhteen jännittää. Ennenhän nekään eivät oikein onnistuneet.

Täällä meidän keittiössämme ei tänään valmistu rva:n toimesta mitään, sillä en todellakaan rupea illalla laittamaan ruokaa (minun aikani kuluu leffakokemuksen sulatteluun, mikä on tänään ensisijaisen tärkeätä).

Huomenna saatan hyvinkin valmistaa kasviskeittoa, tai sitten en.

Sitten lisäsin blogilistaani peliblogin, joka on naisen kirjoittama. Blogia tuli aamulla ahmittua noin kymmenen postauksen verran. Rva tykkää itsekin pelailla, pelit tosin eivät ole viimeista huutoa...mutta ei se mitään, tässäkin blogissa esiteltiin mm. muinainen tv-peli Hugo, Vaaleanpunainen pantteri -matkalippu vaaraan sekä Donkey Kong Country. Rva on pelannut näitä kaikkia.

Ainoa peli, joka Rva:lla on Naakan syntymän jälkeen ollut työn alla, on Wiin Donkey Kong Returns. Olen suorittanut pelistä 78 prosenttia, ja nyt alkaa jo olla aika vaikeaa. Ei voi sanoa, saavutanko tässä pelissä sataa prosenttia - taidankin vain nauttia pelaamisesta ja kivoista retrografiikoista.

Oikeasti sitä aikaa ei pelaamiseen juuri ole, mutta tänäänkin rva kerkesi pelata noin viisitoista minuuttia ennen kuin Naakkaa piti lähteä viemään sinne valokuvaan. Pelaaminen ei huimaa, joten se on oikein hyvä harrastus. Mahdollisuus ainoastaan lyhyisiin pelituokioihin ehkäisee tehokkaasti pitkiä istumisia, joista taas on haittaa niskalle ja selälle.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pieni silmäys ruokavalioon

Jippii, rva:lla on vihdoinkin oikea, tilava keittiö! Sellainen on puuttunut lapsuudenkodin jälkeen, ja erillisen keittiön olemassaolo on ollut toivelistassani niin kauan, kun olemme uuteen kotiin muuttoa suunnitelleet.

Syöminen liittyy hyvinvointiin ja terveyteen - sitä lienee turha kiistää. Eikö rva:n sitten pitäisi syödä erityisen hyvin, kun on kerran tämä vammakin?

Totta puhuen rva ei edes tiedä, mitä tähän vammaan pitäisi erityisesti syödä...jotakin vissiin, joka tekee hyvää luustolle, kudoksille ja aivoille!

Voinpa heti alkuun todeta, että meillä on viime aikoina (ja pitkällä välillä sitten Naakan syntymän ja oikeastaan koko pahoinvointisen raskauteni) syöty vähän sitä mitä kaapissa sattuu olemaan. Lajivalikoimaamme olemme sitten "monipuolistaneet" noutoruualla.

Heti seuraavaksi totean, etten ole mikään ravintoekspertti. Suosituksia on olemassa jos jonkinlaisia, enkä osoita taipumusta mihinkään kovin spesiaaliin ruokavalioon. Ruokavalioni on tosin suurimmaksi osaksi laktoositon (se on hyvin helppoa nykypäivänä).

Ruokavaliossani hyvää on....

- juon tarpeeksi vettä
- syön aina aamiaisen ja useimmiten kaksi lämmintä ateriaa
- en juurikaan syö karkkia, sipsejä tai muuta sellaista
- kasvikset säilykeparsaa lukuun ottamatta eivät ole minulle vastenmielisiä
- muistan useimmiten monivitamiini- ja kalkkitabletit

Ruokavaliossani parantamisen varaa on...

- kiireessä kasviksia tulee syötyä aivan liian vähän
- en ole myöskään viime aikoina panostanut runsaasti kasviksia sisältäviin ruokiin
- noutoruuan määrä on viime aikoina ollut järkyttävä
- kotimaisia marjoja en ole syönyt nimeksikään.
- syön liian vähän kalaa
- syön usein liikaa nykyiseen energiankulutukseeni (siis vammautumiseni jälkeiseen) nähden.

Kootusti tästä voi kai sanoa, että niitä kasviksia pitäisi lisätä tuntuvasti. Onneksi puolisonikin kiinnostui kasvisasiasta. Kun asuu jonkun kanssa yhdessä, on helpompaa korjata asioita, kun molemmat syövät pääosin samaa ruokaa.

Nyt sitten kärräsimme kaupasta kotiin erilaisia kasviksia...tänään olemme syöneet (kurkun ja tomaatin lisäksi) mm. parsaa, omenaa (vain minä) ja mustikoita. Huomenna sama tahti jatkuu, paitsi että parsan tilalla on kukkakaali.

Ei meillä puritaaneiksi olla ryhtymässä, elämässä kun pitää olla joustavuutta ja iloakin, myös ei aina niin terveellisestä ruuasta saatua. Kuitenkin, jos edes pieni osa näistä parannuksista tulisi osaksi pitkän aikavälin ruokavaliota, se olisi oikein hyvä juttu.

Ohhoh, ruokavaliosta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän jutun...se taitaakin olla tosi monipuolinen aihe. Täytyykin kirjoitella pian uudestaan, vaikka siitä, onko se Niskasten perheen ruokavalio menossa/mennyt terveellisempään suuntaan.

Jostakin syystä rva ei yleensäkään ole kesäisin kovin innostunut ruuanlaitosta, mutta innostuu yleensä syksyllä, ja kiinnostus jatkuu kevääseen saakka. Kuluneella viikolla täällä on syöty mm.

lohi - peruna - lanttukeittoa
sekä punajuurilaatikkoa.

Seuraavat ruokalajimme ovat todennäköisesti

tonnikalapastakastike
sekä tomaattinen papu- ja kaalikeitto (kiitos perheenjäsenelleni tästä ohjeesta).

Rva siirtyy nyt viettämään esikoistyttärensä syntymän puolivuotispäivää! Tytär itse siirtyi jo unten maille ja herää huomenna juhlimaan ensimmäistä isänpäivää. Ensimmäistä äitienpäiväähän vietimme tyttösen kanssa synnytyssairaalassa, joten nyt tulee isäkin juhlittua.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Edistyvät kuntoutusasiat

Kävin tässä pari päivää sitten (taisipa olla tiistai) Ortonissa OMT-fysioterapeutilla. Kävelin paikalle metsän poikki ja tunsin olevani melkein keskellä villiä luontoa. Tunne vahvistui, kun edessäni tiellä, siis vähän kauempana minusta, ravasi ratsastaja hevosensa kanssa. Hänellä oli vihreät vaatteet, mikä toi kaukaa katsottuna mieleen jonkun fantasiakirjan kohtauksen...no, rva:lla on välillä vilkas mielikuvitus!

Koska sain peruutusajan sinne OMT:lle (kaikki ajat olivat täynnä koko loppuvuodelta), järjestin itselleni vapaan aamupäivän. Puoliso lähti tytön kanssa vauvakerhoon. Hän on ollut nyt kahteen kertaan askartelemassa tytön kanssa itselleen isänpäivälahjoja (on kai oletus, että vain äidit käyvät kerhoissa vauvojen kanssa).

OMT:llä meni ihan hyvin. Tutkimus tuotti aikalailla samoja "tuloksia" kuin aiemminkin. Niskan oma tuki ei oikein toimi ja lapojen tuki sitäkin huonommin. Fyssari laatii minulle tutkimuksen ja Ortonin kuntoutusjaksoilla saamieni ohjeiden pohjalta treenin, jota sitten varmaankin siitä lähtien noudatan.

Uutta oli, että tämä fyssari neuvoi kädestä pitäen, millainen hartioideni asennon pitäisi olla (nyt olkapäät hakeutuvat liian eteen ja hartiat ovat liian alhaalla).

Olen ilmeisesti oikein opettelemalla opetellut pitämään olkapäät alhaalla, koska sillä tavalla kaikkialla neuvotaan. Minun pitää nyt sitten opetellakin nostamaan niitä vähän ylös ja taakse, jotta lapojen tuki alkaisi pikkuhiljaa toimia.

Jos keskityn, muistan asentoni, mutta kun hoidan tyttöä tai teen kotitöitä tai jotakin muuta, asento unohtuu helposti ja päädyn oleilemaan pitkiäkin aikoja asennoissa, jotka kuormittavat niskaani turhanpäiten.

Onnistuin saamaan fyssarille jatkoajan joulukuun alkuun, mutta saan peruutusajan, jos sellainen sattuu ilmaantumaan. Ilman tätä peruutusaikaa se minun aikani olisi ollut vasta silloin joulukuun alussa.

Ai niin, nyt rva on kulujen suhteen omillaan, sillä pientä Kelan korvausta lukuun ottamatta tämä lysti pitää maksaa itse, eivätkä nämä yksityiset ja osaavat (siis johonkin erikoistuneet) fyssarit ole todellakaan halpoja. Olisi oikein hienoa, jos tästä panostuksesta nyt olisi jotakin apua.

Vammautuminenhan on taloudellinen noidankehä - kun on työkyvytön, on hankala tienata niitä rahoja, joilla kuntouttaa itseään takaisin sinne työelämään. Jos taas on työkykyinen ja työelämässä, on tulot, mutta ei yleensä tarvetta kalliiseen spesiaalikuntoutukseen.

Ortonissa oli muuten ihan kiva poiketa, näin muutamaa mukavaa työntekijää, mutta kuntoutusjaksoilta ei näkynyt tuttuja naamoja. Porukka vaihtuu siellä joka viikko, mutta joskus voi käydä sellainen tuuri, että käytävillä tulee vastaan tuttuja.

Ortonista pois lähtiessäni katsoin huvikseni kännykän geokätköilyohjelmaa, jonka mukaan meillä on vielä tästä lähialueelta löytämättä ainakin viisi kätköä. Aika on mennyt vauvanhoidossa ja uuden asunnon kuntoon laittamisessa, mutta ennen lumia olisi ihan mukava käydä hakemassa muutama kätkö.

Täällä kotona näyttää jo kodilta, asiat etenevät hiljalleen. Eilen rva oli uskomattoman iloinen, kun puoliso kiinnitti suihkun seinään telineen shampoopulloille! Tänään oli hienoa onnistua kokoamaan yksi uusi säilytyslaatikko tytön tavaroille.

Äärettömän järjestelmällinen ihminen rva ei kotona ole, mutta jonkin verran on pakko yrittää, muuten täältä ei koskaan pääse lähtemään mihinkään, kun reissussa tarvittavia tavaroita ei löydy.

Perjantai alkaakin näköjään jo edetä sujuvasti iltaa ja yötä kohden. Vielä ovat jäljellä Pikkunaakan iltatoimet (hän meni nyt pienille unille, jotta jaksaa sitten käydä pian uudelleen nukkumaan), marsujen hoito ja rva:n selkä- ja niskatreeni. Taidanpa aloittaa tästä jälkimmäisestä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Arki tasoittuu

Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa muuton jälkeen pelkällä melatoniinilla. Huonouniselle tämä on jo saavutus, varsinkin kun nukuin eilen ihan oikeat päiväunet (siis sellaiset, joiden aikana kunnolla nukahdin). Ehkä unien vähittäinen palautuminen kertoo siitä, että "palaset" ovat muuton jälkeen asettumassa pikkuhiljaa kohdalleen.

Tosin tänä aamuna en herännyt hyväntuulisena kuten olisin olettanut, vaan lähinnä kärttyisenä, kun piti nousta ylös ja lähteä liikkeelle. Alunperin meidän piti kaikkien (siis puolison, tytön ja minun) mennä yhdessä perhekahvilaan. Olin suoraan sanottuna sellaisella tuulella, että jäin tästä aktiviteetista pois ja suuntasin shoppailemaan.

Se osoittautuikin oikein hyväksi ideaksi. Tosin jossakin mustien housujen ja maiharityyppisten talvikenkien välissä niskaa alkoi sattua ihan julmetusti (kipu on sellainen kuin kurkussa flunssan alussa, mutta se sijaitsee niskassa). Sinnittelin kumminkin vielä akvaariokauppaan, josta tarttui mukaan pieni parvi tällaisia kaunokaisia:


Kuva on otettu pimeästä akvaariosta, joten salama vangitsi neonsateenkaarikalojen hohteen lisäksi myös lasissa olevan levän. Toivottavasti saan levänkasvun jälleen aisoihin, kun uusi akvaario kypsyy. Tänään vaihdoin taas vettä noin 25 litraa ja pesin suodattimen.

Kotimatkalla ratikassa sain vähän huonon paikan, kun minun pitäisi päästä matkustamaan kasvot menosuuntaan päin, ja sellaisia paikkoja ei ollut vapaana. Se olikin sitten vähän vaikeaa, ja huomasin jännittäväni kaulaa ja niskaa turhankin paljon.

Matkalla huomasin, että Helsingin kaupunginmuseossa olisi näytteillä 1950-luvun valokuvia (ajan teinejä vissiinkin). Tämän näyttelyn haluaisin nähdä, ja sinne onkin vapaa pääsy. Ehkä kerkeämme sinne jo tällä viikolla, mikäli niska ei kipeydy liikaa (ensi viikolle koitan taas saada hieronta-ajan).

"Perin" muuten tämän asunnon entiseltä asukkaalta joulukaktuksen, johon huomasin tulleen useita nuppuja. Joulu taitaa siis ihan virallisestikin olla lähellä. Pari päivää sitten vaihdoin melkein kaikista kukista mullat, kun se jäi raskausmahan takia viime talvena tekemättä.



Myös muut kasvit ovat selvinneet muutosta ihan kiitettävästi...


Huomenna meillä on tyttösen puolivuotisneuvola! Ei kyllä uskoisi, miten nopeasti aika voi kulua. Vastahan hän tuli tänne ja painoi noin 3,5 kiloa...nyt hän on varmaankin tuplannut syntymäpainonsa. Hänen kanssaan menemme torstaina vuorostaan tämän alueen perhekahvilaan - siellä on vauvahetki aina kerran viikossa.

Huomenna olen päättänyt myös varata ajan Ortoniin fyssarille. Haluaisin jo ehkä vähän isommat vastukset tiettyjen käsiliikkeiden kanssa ja hieman monipuolisemman treenin myöskin. Kävelykin on onnistunut viime päivinä suhteellisen hyvin, mutta kokemukseni mukaan olotila huononee viikonloppua kohden, kun hieronnasta alkaa olla parisen viikkoa aikaa.

Iltapäivästä saan myös luultavasti vieraakseni hyvän ystävän, joka ei asu tällä hetkellä Suomessa ja on siis täälläpäin vierailulla. Odotan innolla kuulumisten vaihtoa ja juttuja vähän kauempaa - itse kun en muutamastakin syystä nykyisin paljoa matkusta.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Rauha maassa, vihdoinkin

Niskasten ensimmäinen täysi viikko uudessa kodissa alkaa olla lopuillaan. Tämä(kin) viikko on lennetty paikasta toiseen, tänään olimme sentään koko perhe kotona jo klo 17:n jälkeen. Illan mittaan olemme kerenneet vähän rauhoittuakin, loppuiltaan ei muuta ohjelmaa kuulukaan.

Rva:lle tämä meidän viime viikkojen tahti ja useat muutokset ovat olleet vähän liikaa. Toivottavasti tilanne tasoittuu nyt hieman, kun muuton oleellisimmat asiat on saatu tehtyä. Myös levolle on joskus pakko antaa aikaa.

Pikkunaakka nukkuu onneksi yönsä hyvin, nyt melkein puolivuotiaana hän herää kerran yössä syömään. Illalla nukkumaanmeno ei myöskään tuota vaikeuksia, uni tulee, kun hänet kantaa unipussissa sänkyyn ja laittaa soittorasian päälle - ainakin useimmiten.

Rva ei ole luonteeltaan kovin pitkällistä kiirettä kestävä ihminen, ja vielä vähemmän vammautumisen jälkeen. Levontarve on lisääntynyt, ja siihen on ollut pakko kiinnittää huomiota. Kun jatkuvasti huimaa ja särkee, on ihan loogista, että lepoa tarvitaan tai tarvittaisiin paljon.

Ihana tavoitetila olisi, jos Naakka nukkuisi yhdet pidemmät päiväunet esimerkiksi alkuiltapäivästä. Siihen suuntaan olemme mahdollisesti jo menossa. Rva nimittäin tarvitsisi itsekin säännölliset päivätorkut. Päiväuneni Naakan syntymän jälkeen voi laskea yhden käden sormilla.

Torkkumisen lisäksi rva:lle luonteenomaisia ovat hetket, jolloin voi olla ihan paikallaan ja omissa ajatuksissaan, esimerkiksi akvaariota, huonekasveja tai muuta sellaista katsellen. Ne ovat minulle niin kutsuttuja lataushetkiä, jolloin voi vaikkapa sulatella kaikkea, mitä on tullut koettua.

Rauhallisia, hiljaisia hetkiä kehiin siis (käytännön toteutus onkin sitten toinen juttu).

Sitten ihan muihin asioihin. Muuttaessa voi löytyä vaikka minkälaisia aarteita:


Tällainen apinakynä (kuva on valitettavasti vähän samea) on kulkenut mukanani ihan varhaisesta lapsuudesta saakka. En ole aivan varma kynän alkuperästä, perheenjäseneni osaisivat varmaankin kertoa. Kynä on teroitettu puukolla, enkä ole paljon sitä käyttänyt.

Vaikka muutoissa tulee heitettyä paljon tavaraa pois (tämä muutto on rva:n seitsemäs), on pari tällaista juttua, joita ei voi hävittää. Rahallista arvoa rva:n aarteilla ei niinkään ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän.

Huomenna meillä on luvassa ravintolailta (vauvalle tulee tuttu ja turvallinen hoitaja). Henkilö, jota juhlitaan, on saavuttanut kunnioitettavan 90 vuoden iän (ja saattaa olla jopa fyysisesti paremmassa kunnossa kuin rva...;) ). Juhliin on kyllä kiva lähteä, aika vähän rva:n tulee nykyisin käytyä missään. Siinä täytyisi aktivoitua, ei niskavamma nyt kaikkea sosiaalisuutta estä.

Loppuun laitan vielä öisen, vähän kummallisen kuvan räntäsateesta Pärnun-matkaltamme. Vuosi on mahdollisesti 2010, ja ajankohta marraskuu. Matkustamista Rva:lla on hieman ikävä, mutta jotenkin tämä vauva - niskavamma-yhdistelmä ei ole tällä hetkellä sellaiselle kaikkein otollisin.


torstai 31. lokakuuta 2013

Tuttuuksia ja uusia asioita

Tänään rva pääsi muuton jälkeisessä "treenielämässään" jopa niin pitkälle, että kerkesi pyörittelemään selkäänsä hierontarullan päällä meidän olkkarissa. Tavoitteena oli selän keskiosan nikamalukon avaaminen. Se aukesikin, ja kauhealla rusahduksella vieläpä. Nyt se tosin taisi mennä jo lukkoon uudestaan.

Muut osat eivät sitten auenneetkaan, tai ehkä vähän.

Hierontarullat ovat muuten suurin piirtein tämän näköisiä:
Kuva: http://www.spartanshop.fi/fi/lihashyvinvointi/112-spartan-eva-foamroller-hierontarulla-pilates-rulla.html

Tiistaina kävin, vihdoin ja viimein, hierojalla. Edestakaisin pääsin onneksi puolison kyydillä, sillä en uskaltanut lähteä huteran oloni kanssa uudelle bussireitille. Tämä hieroja on vakituisen hierojani suosittelema, ja oikein hyvältä tuntui selkä hieronnan jälkeen. Parin viikon päästä aion mennä uudestaan.

Jahka muutosta vähän selviämme, varaan ajan Ortoniin fysioterapeutille, jolla olen käynyt yhteensä kaksi kertaa. Hän saa tarkentaa kotiharjoitteita, joita olen Ortonista saanut. Eri kuntoutusjaksojen ohjeissa on sen verran eroavuuksia, että olisi hyvä saada jonkinlainen kokoava ohjeistus.

Uusi asuntomme on sellaisessa vaiheessa, että puolet tavaroista on vielä pahvilaatikoissa. Jätimme vanhaan asuntoomme mm. kirjahyllyt, joten tavaroiden asetteluvaiheeseen pääsemme huonekalukaupan kautta.

Kun täällä ei voinut tehdä paljoakaan, kävimme tänään tutustumassa alueen perhekahvilaan, ja kas kas, sielläpä olikin sama kerhon täti, joka oli siellä jo puolisoni lapsuudessa (muutimme puolison "synnyinseudulle").

Tilat olivat mukavat ja viihtyisät, pääsen Pikkunaakan kanssa tulevaisuudessa hyvin paikalle kaksistaankin - matkaa nimittäin on kävellen ehkä nelisen minuuttia.

Myöhemmin iltapäivällä kävimme vielä tutustumassa alueen kirjastoon. Se on hieno paikka, jossa on isot kirjakokoelmat, ja vaunuilla pääsee joka paikkaan (edellisessä "lähikirjastossa" vaunut eivät mahtuneet kirjaston hissiin).

Perhekahvila- ja kirjastoreissujen jälkeen rva:n niska olikin jo niin kipeä ja olo hutera, että kauppareissu ei enää onnistunut (perhekahvilassa hassuteltiin noin tunti ja kirjastossa parisenkymmentä minuuttia - niiden välillä oli muutaman tunnin "lepotauko" kotona).

Käsien ja jalkojen särky alkaa onneksi olla jo vähenemään päin. Olen tarkoituksella varonut kaiken muun paitsi Pikkunaakan nostelemista. Sen sijaan muisti harittaa ja pää meinaa koko ajan olla pyörällä, kun uusia paikkoja ja reittejä (ja tavaroiden säilytyspaikkoja kotona) on niin paljon. Rva ei luonnostaan ole "vähän kerrallaan" -tyyppiä, mutta sellaiseen on pakko nyt pyrkiä.

Huomenna olisi taas muutamia asioita hoidettavana, mutta onneksi ei mitään, mitä pitäisi tehdä tiettyyn aikaan ja kovalla kiireellä.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Huhheijaa, uudessa kodissa

Rva:n ensimmäinen viikko uudessa kodissa käynnistyi tänään. Aikamoista hulinaa meillä on ollut, lauantaina siirryimme tänne kokonaan. Niskaset elävät nyt pahvilaatikkovuoren keskellä ja voivat (niskaa lukuun ottamatta) oikein hyvin.

Kuvaväläyksiä elämästämme täällä en valitettavasti tähän vielä saa, kun kamera piilottelee edellisessä asunnossa (sinne muutti tuttu ihminen) tai sitten jossakin purkamattomista pahvilaatikoista.

Koska kyseessä on asuntojen vaihto eikä niinkään muutto ihan tyhjään kotiin, oli muuttopäivänä selvittelemistä, miten tavarat muutetaan, kun toisesta asunnosta piti aina saada tilaa "omille tavaroille", jos sieltä vei jotakin toiseen asuntoon.

Pikkunaakka vietti koko päivän kummitätiensä hyvässä hoidossa (kiitos kun jaksoitte meidän pientä raakkujaa). Illalla Naakkakin kotiutui - hänellä riittää ihmettelemistä uudessa asunnossa, jossa kivointa näyttäisivät olevan raidalliset räsymatot lattioilla!

Tyttöselle tuli paljon muutoksia kerralla - hän saa nyt ihan oman huoneen (ei vauva sellaisella mitään tee, mutta saammepahan hänen tavaroilleen jonkinlaisen säilytyspaikan). Hän myös siirtyi viimein vaavisängystä ihan oikeaan pinnasänkyyn.

Sekään muutos ei ihmetyttänyt, kun laitoimme tutut pyyherullat lapsen ympärille, jotta makuupaikka tuntuisi pieneltä ja tutulta.

Rva:n niska ja selkä ovat nyt ihan hirmuisen jumittuneessa ja särkevässä kunnossa, onneksi hieronta on jo tiistaina. Tänään pitäisi vielä jaksaa mennä vauvatapaamiseen. Henkinen jaksaminen on oikein hyvä, mutta fyysinen laahaa pahasti perässä.

Niskavammaisella on kyllä totuttelemista...nyt ei olekaan tuttua ympäristöä eikä lähikauppaa. Eilen rva teki tutustumismatkan uuteen lähikauppaan, jossa värit ja yksityiskohdat hyppäsivät silmille ihan kiitettävästi. Aikaa ulkoa opetteluun taitaa vielä kulua ihan kivasti.

Päivällä rva uskaltautui Naakan kanssa vaunulenkille. Sielläkin tuntemukset olivat vähän samanlaisia, kun ympäristöä piti tarkkailla (täällä reitit eivät ole rva:lle ollenkaan niin tuttuja, vaikka täälläkin on jonkin verran kuljettu).

Ei ihan tämän talven, mutta viimeistään ensi vuoden helpotus on, että leikkipuisto on lähellä ja pihassakin on pieni leikkipaikka, jos rva:n kunto ei kestä pidemmälle lähtemistä. Apteekki löytyy läheltä, kirjasto noin puolentoista kilometrin päästä.

Joukkoliikenne kulkee täällä(kin) oikein hyvin, jos kunto kestää sen käyttämiseen.

Naakan alueellinen neuvola on vähän turhan kaukana, varsinkin, kun tässä olisi toinenkin alle kilometrin päässä. Me lähetimme sinne hakemuksen, josko heillä olisi tilaa. Rva:n itsetuntoa hivelisi, jos hän voisi ihan itsenäisesti käyttää Naakkaa neuvolassa.

Mikä täällä on hienoa, on se, että täällä pääsee kävelemään metsään edellistä asuinpaikkaa huomattavasti helpommalla. Metsänreunalle on meiltä hyvin lyhyt matka, ja kävelyreiteillä pääsee oikein hyvin myös vaunuilemaan.

Talvella täällä pääsee myös hiihtoladulle - josko rva uskaltautuisi tänä talvena kokeilemaan...

Mutta, varsinkin yöllä särkeville niskalle ja selälle ei tänään voi tehdä mitään isoa. Rva tekee normaalit iltajumppaliikkeensä ja toivoo, että hieronta laukaisisi vähän lihaksia, jotta niille voisi itsekin tehdä taas vähän enemmän. Sitten ei ehkä huimaisikaan niin paljon,

Mukavaa lokakuisen harmaata viikkoa!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kalojen muutto ja ruokailu (meidän) etiopialaisittain

Juhuu, me asutaan sitten siellä uudessa asunnossa loppuikämme! Rva ei ainakaan halua enää ikinä muuttaa...ainakaan niskavamman kanssa. Eilen olin siinä tilassa, että ranteiden lisäksi särkivät myös nilkat ja suurin piirtein koko selkä.

Iltapäivästä Naakan nostelu alkoi jo tuntua todella raskaalta ja kivuliaalta. Kädet olivat väsyneet ja kipeät, en sitten ihan kamalasti nostellut siinä illan aikana (onneksi Naakka viihtyy oikein hyvin myös lattialla).

Päivän aikana olimme pyydystäneet kalat vanhasta akvaariosta ja muuttaneet ne sinne uuteen paikkaan. Kaikki selvisivät muutosta hengissä, ja meillä olikin yksi piikkisilmä ja yksi sukarapu enemmän kuin olin arvellut!

Kalat matkustivat ämpärissä, jonka päällä oli muovikansi. Perillä laitoimme koko ämpärin akvaarioon kellumaan, jotta lämpötilat tasoittuisivat. Sitten pääsimme kalat ja ravut uuteen kotiinsa.

Ensimmäisen tunnin ajan kalat olivat värinsä menettäneitä ja stressaantuneita. Mustatetratkin kyhjöttivät tiiviinä parvena todella lähekkäin, mitä ne eivät normaalisti koskaan tee. Mustatetra on kyllä parvikala, mutta kyllä ne itsekseenkin usein uiskentelevat.

Myöhemmin asukkaat alkoivat tottua kotiinsa, ja jätimme heidät sinne. Ruokinnasta vastaa seuraavat päivät hyvä ja luotettava hoitaja. Täytyy laittaa tänne kuvia uudesta akvasta, jahka kerkeämme itsekin siirtymään paikan päälle. 

Illalla (vaikka rva ei olisi ehkä jaksanut) päätimme palkita itsemme tutustumalla Kuningatar Saaba -nimiseen etiopialaiseen ravintolaan, joka on helpomman matkan päässä nykyisestä- kuin uudesta asunnostamme.

Kannatti kyllä lähteä! En ollut koskaan maistanut etiopialaista ruokaa, ja kokemus oli mainio. Tilasimme kahta sorttia ruokaa (liha- ja kasviskastiketta). Ruoka syötiin Injera-letun päältä toisen letun palasia apuna käyttäen. Meni kyllä hetken aikaa, ennen kuin rva oppi syömistavan alkeet.

Niska kipeytyi syödessä nopeasti ja vaihdoimme puolison kanssa tuoleja (minun tuolini oli liian korkealla ja siitä puuttui selkänoja. Syöminen onnistui, mutta rva:n niska kiitti, etteivät jälkiruuat kuulu etiopialaiseen keittiöön!

Tänään olisi ohjelmassa lisää pakkaamista sekä vanhan akvaarion tyhjennys vedestä ja hiekasta. Muuten rva taitaa pysytellä kotioloissa koko päivän, kun ulkona on noin pimeää ja sateista. Tässä kodissa vietämme muutenkin aikaa enää niin vähän.

Eilen illalla makasin piikkimatolla, rullailin selkääni hierontarullan päällä ja tein rintarangan liikkuvuusliikkeitä. Kyllä se vähän auttoikin, mutta paikat jäivät silti kipeiksi. Kuitenkin se, että olo on hetken helpompi, kannustaa jatkamaan "urheilua". 

Taitaa mennä "muutama" päivä, ennen kuin pääsen hierojalle...

ILTAPÄIVÄ: Pienen asioilla käymisen jälkeen olemme taas kotosalla. Akvaario tyhjennettiin aamulla ja puoliso on nyt lähdössä harrastuksiinsa. Tytölle täytyisi keksiä kohta jotain tekemistä, nyt se lattialla olo ei enää maistukaan.

Tänään jatkan niitä rintarankaliikkeitä - katsotaan, jos olo muuttuisi taas vähän helpommaksi. Pidän taivutuksista. Jos jotakin "jumppaa" on, mistä en pidä (ja mikä on tärkeää), niin se on kyllä vatsalihasten teko ja venyttely. Rva venyy luonnostaan yhtä paljon kuin puupökkelö.

Siitäpä tulikin mieleen, että myös vatsalihakset onnistunevat, vaikka puoliso ei olekaan vahtimassa Naakkaa. Jumppaaminen vauvan kanssa on oikeastaan ihan kivaa - se jumppaa täysillä mukana. 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Koko perhe muuttaa

Niskaset puuhastelevat kaikki päivät lähinnä muuttoasioiden kanssa. Myös meidän kalat, ravut ja marsut muuttavat, tottakai! Akvaarion muutto on edennyt hyvin. Akvaario saapui viime viikolla uuteen paikkaan. Eilen pääsimme siihen pisteeseen, että pohjalannoite, hiekka ja vesi (sekä muutama kasvi) ovat paikallaan ja akvaario on toiminnassa.

Kalat ja ravut muuttavat uuteen osoitteeseensa todennäköisesti tiistaina. Täytyy toivoa, että kaikki selviävät muutosta ja kasvitkin lähtevät hyvin kasvamaan uudessa paikassa.

Tämä "tankkivanhus" siirtyy nyt sitten pois käytöstä. Se on kyllä palvellut meitä hyvin.



Myös marsut muuttavat kanssamme - Nasu onkin asunut kanssamme suurimman osan siitä ajasta, kun olemme asuneet puolison kanssa yhdessä. Hän on ikäisekseen (5 ja puoli vuotta) oikein  hyvässä kunnossa ja mm. hyppäsi eilen kevyesti Matildan yli, kun Matilda asettui Nasun ja varsisellerin väliin.

Tässä on meidän Nasu luultavasti syksyllä 2008...ja rva ennen niskavammaa (ja päättömänä). Nasu näyttää edelleen aika samalta, mutta kuitenkin vähän vanhemmalta. Kuvan Matto on vintillä, kun Nasu käytti sitä pisualustana.


Hänenkin toivoisimme muuttavan kanssamme, mutta kohtalo päätti toisin...


Sen sijaan mukaamme lähtee pieni ja pirteä Matilda-marsu. Matilda on Nasulle oikein tärkeä ja luultavasti tunteesta on pikkuhiljaa kehittynyt molemminpuolinen. Matilda on marsu paikallaan, ja on ottanut sujuvasti paikan perheessämme.

Matildan selässä oleva patti on pysynyt samanlaisena kuin ennenkin, joten jatkamme tilanteen seuraamista ja olemme oikein tyytyväisiä, kun Matilda ei ole sairastunut.

Uudessa kodissa häkkiratkaisu tulee olemaan melko samanlainen kuin nykyisessäkin, tosin tarkoitus olisi, että marsut saisivat vähän isomman aitauksen häkkinsä ympärillä ja juoksentelisivat vähemmän muualla asunnossa. Se olisi helpompi, kun Pikkunaakka saavuttaa tuholaisvaiheen.

Marsuja tämä muutos ei luultavasti haittaa yhtään - he ovat jo sen verran vanhoja, että viihtyvät aika pienellä ja tutulla alueella. Mukavia virikkeitä heille ovat sylissä pitäminen ja vaihtelevat ruuat (varsiselleri ja kuivattu voikukka ovat tämän syksyn ruokatrendit).

Kiva, kun muutat kanssamme, Matilda!


torstai 17. lokakuuta 2013

Särkyä ja uniyrityksiä

Rva tapasi eilen erään oikein mukavan ihmisen - Orton-jaksolta tietysti! Oli kyllä mukava piipahtaa kahvilassa, vaihtaa kuulumisia ja keskustella muuten vaan. Sen jälkeen oli tietysti pakko käydä pikaisilla vaateostoksilla.

Vertais-ihmisen kanssa puhuimme muun muassa univaikeuksista. Rva:llahan niitä on ilman vammaakin, mutta varsinkin viime aikoina hermokivut selässä (ne säteilevät jalkoihin asti) ovat vaikeuttaneet nukkumista.

Ärsyttävä seikka on myös, että sängyssä lukeminen on alkanut olla hankalaa olkapääkipujen takia. Rva kumminkin tykkää lukea ennen nukkumaanmenoa, sillä se rauhoittaa ja vie ajatukset pois päivän tapahtumista.

Ei ole kovin kiva tunne, kun väsyttää (ja lapsikin nukkuu) ja on pakko olla hereillä, koska särkee. Usein rva:n särky on ns. leposärkyä, joka alkaa kunnolla tuntua vasta, kun rva siirtyy makuuasentoon ja yrittää rentoutua.

Kun on elämää rajoittava vamma, on lepo yöllä (ja olisi päivälläkin) todella tarpeen. Kun nukkuu kivun takia huonosti, seuraava päivä on ainakin rva:lla todella raskas.

Viime yönä tuli todellakin mieleen, että jonkinlainen "tarvittaessa" - kipulääkitys voisi olla rva:llakin öisin tarpeen. Nythän sellaista kipulääkitystä ei ole. Keskustelu Ortonissa lääkärin kanssa tuotti siinä mielessä pettymyksen, että lääkäri ehdotti Voltarenin käyttöä! No kokeiltu on, jo vuosia sitten...

Ehkä täytyisi lukea iltaisin tätä Naakan pehmokirjaa (josko se rauhoittaisi...kivunlievitykseen se ei välttämättä tehoa):



Kuntoutusjaksoillani Ortonissa kuuntelin kaksikin uniluentoa. Molemmat olivat aika perussettiä..."älä tee sitä tai tätä ennen nukkumaanmenoa ja muista käydä aikaisin nukkumaan..." Ihan hyviä perustietoja, mutta kävi mielessä, että kuntoutuspaikassa kuuntelijoilla saattaa olla vaikkapa nukkumista vaikeuttavia kiputiloja!

Kipu kuitenkin on aika merkittävä asia, kun puhutaan rentoutumisesta ja keskittymisestä. Kipu vaikeuttaa molempia, ja juuri niitä tarvittaisiin lepäämistä ja nukkumista varten. Olisi joskus mielenkiintoista kuunnella uniluentoa, jossa luennoitsija on itse kokenut öisen kivun.

No, rva yrittää ensi yönä uudes nukkumista uudestaan, josko nukkuminen silloin onnistuisi.


Tänään rva käy nyt aamusta psykologilla. Sen jälkeen meidän (siis ei psykologin vaan puolisoni, Naakan ja minun) on tarkoitus lähteä Prismaan täydentämään ainakin Naakan maito- ja marsujen puruvarastoja. Kyllä sitä ostettavaa on nyt muutenkin.

Kauppaan on ihan kiva lähteä - toivottavasti niskaan sattuu reissulla mahdollisimman vähän. Huimaus saisi pysytellä kokonaan poissa.

lauantai 12. lokakuuta 2013

En minä häpeä, mutta...

Häpeä on aika ikävä tunne. Rva on joutunut työstämään tätä tunnetta usein ja pääsee sen ohi aina ajoittain. On kuitenkin hetkiä, jolloin on vähän hankalaa olla, kun ei ole tehnyt tiettyjä asioita kuten muut.

Olemme pikkunaakan myötä tutustuneet erilaisissa vauvatapaamisissa moniin uusiin, hienoihin ihmisiin (joiden vauvojen nimet tosin muistamme paremmin kuin heidän). Kun vauvoista on keskusteltu tarpeeksi, valottaa jokainen jonkin verran myös omaa aikuisen elämäänsä.

Työ ja ammatti ovat yleensä ensimmäisiä asioita, joista aikuiset ihmiset vaihtavat tutustuessaan tietoja. Kun kysytään, mitä kuuluu, on helpointa kertoa, millaista töissä on viime aikoina ollut. Siitä päästään nopeasti hyvin työpainotteiseen keskusteluun.

Viimeksi rva taisi seota sanoihinsa perhekahvilassa. Toinen äiti kysyi ihan ystävällisesti, koska aion palata töihin. Mitä sanoi rva, joka on yleisesti ottaen suhteellisen sanavalmis.

...öö, no mun mies on perhevapaalla...niin, ja mä olen niin kuin liikuntavammainen ja tavallaan nyt kuntoutuksessa, mutta en sillä tavalla koko ajan...

Jotenkin rva onnistui kuulostamaan vähän hassulta ja sai loppujen lopuksi takelleltua tilanteensa. Kai se toinen äiti jossakin vaiheessa tajusi, ja onneksi siirryimme pian selvittämään hänen tilannettaan ja päivittelemään, kuinka tervetullutta aikuinen keskusteluseura on.

Sen myötä olimme taas turvallisilla vesillä.

En ehkä häpeä, mutta on välillä kiusallista selvittää tilannettaan, kun se pitää selvittää niin monisanaisesti, eikä ole kivaa olla se ainoa, joka on jo ylpeä siitä, että kykenee käymään perhekahvilassa säännöllisesti (vaikka sielläkin huimaa).

Tottahan suurin osa rva:n tapaamista vanhemmista on vain väliaikaisesti kotona, kuka pidemmän, kuka lyhemmän aikaa. Rva:lla on kaiken lisäksi puoliso kotona. Työura tulevaisuudessa on iso, musta aukko - rva ei oikeasti tiedä, miten se järjestyy - toivottavasti nyt jollakin tavalla kumminkin.

Oikeastihan rva:n pitäisi olla ylpeä monestakin asiasta. Ei ole ollut ihan helppoa luovia läpi raskauden ja hoitaa pientä vauvaa, kun kroppa toimii vain osittain. Siitä huolimatta meillä on mennyt ihan hyvin ja pikkunaakka on varmaankin oikein hyvinvoiva lapsi.

Kuitenkin, työstatuksen puuttuminen on rva:lle aika kova pala. Elämään työelämän ulkopuolella on jollakin tavalla jo tottunut, mutta ei siitä kovin kiva ole ainakaan vähän vieraammille puhua. Kyse ei ole siitä, miten muut suhtautuvat vaan ehkäpä siitä, ettei rva välttämättä aina jaksaisi sellaista huomiota, vamma kun on ulkopuolisille varsin näkymätön.

Ulospäin rva tietää näyttävänsä aivan tavalliselta, hieman yli kolmekymppiseltä vauvan äidiltä. Sellainen rva suurelta osin onkin. Eihän se kenellekään kuulu, mutta kun on ihmisten kanssa tekemisissä, tulevat monet asiat "julkisiksi".


Onneksi elämämme on sen verran hektistä, että ikäviä asioita ehtii pohtia vain ajoittain. Eilen teimme pitkähkön iltakävelyn ja totesimme, että nyt se ruska-aika on ainakin alkanut! Auringon laskiessa näimme aika jänniä valon sävyjä, joita yritin vangita kameralla. Olemme pitäneet muuttopuuhista vähän taukoa.

Huomenna se tauko loppuu. Naakka viettää iltapäivää tutun hoitajan seurassa ja me keskitymme puolison kanssa vinttikomeron raivaamiseen. Ei ihan kamalasti houkuttele, ergonomian kannalta varsinkaan. Toivottavasti en ole raivaamisen jälkeen kovin kipeä.


Kukassa ja lakastumassa samaan aikaan.

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...