sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Rva ja niska suhteessa lähimpiinsä ja vähän kauempiinkin

Kun sairastaa jotakin ja on äiti, tytär, yhteiskuntakelpoinen aikuinen, puoliso ja ties mitä muuta, joutuu usein tilanteisiin, joista ei pidä (joutuu sitä tietysti muutenkin, mutta siitäpä tulisikin varsinainen romaani...)

Omissa ajatuksissa kulkee tuon tuostakin kaikenlaista negatiivista, kun oireet iskevät "väärissä" paikoissa ja osa niistä on koko ajan päällä.

Äitiys

Ei ole kivaa olla se äiti, joka ei koskaan tiedä, kykeneekö viemään omaa lastaan omatoimisesti neuvolaan (eikä muuten ole kivaa, että niitä neuvoloita ei myöskään voi perua viime hetkellä, kun yhteyden saaminen terveydenhoitajaan on tehty niin vaikeaksi).

Ei ole kivaa olla äiti, joka ei voi tulevaisuudessa ajaa lapsensa kanssa vuoristoradassa, vaikka on itse siitä nauttinut oikein paljon.

Sekään ei ole varsinaisesti mieltä ylentävää, että Rva on oikein helpottunut, kun imettää lastaan vain tosi vähän - niska ei todellakaan tykkäisi täysimetyksestä!

Rva ei edes halua ajatella niitä tulevia tarhan, koulun ja harrastuspaikkojen tilaisuuksia, joissa pitää istua pitkään (kompsensaationa Rva voi tietysti maata lattialla, niska hyvin tuettuna, ja esittää vuorta, jonka päällä ne brätzit ja gormitit voivat seikkailla...)

Perheeni jäsen

Mitähän vanhempani ajattelevat, kun muilla samanikäisillä on "reipasta nuorta väkeä" auttamassa kaikessa fysiikkaa vaativassa, ettei itse tarvitse enää tehdä kaikkea. Rva ei voi useimmiten olla muuta kuin...hmm...mahdollisimman söpö (samaa metodia käyttää muuten tyttäreni minuun)!

Oikeastaan Rva:a pitää auttaa niissä fysiikkaa vaativissa asioissa - koko perheeni joutuu säännöllisin väliajoin osallistumaan Rva:n auttamistalkoisiin, kuka milläkin tavalla.


Se yhteiskuntakelpoisuus

Blogini lukijoille on varmasti jo selvää, ettei Rva ole todellakaan kovin kunnostautunut veronmaksaja. Sen sijaan Rva tarvitsee tukitoimia ja kuntoutuksia luultavasti hamaan tulevaisuuteen saakka.

Myös äitiys"lomallaan" Rva on siis tuttu näky sekä TE-toimistossa että Kelassa - vauva mukana matkassa tietysti (niin, ja lisäksi vielä joku toinen aikuinen mukana auttamassa - kuinkas muuten )!

Rva ei myöskään vältämättä pysty takaamaan uraansa tulevaisuuden veronmaksajana.

On hyvin mahdollista, että Rva:n tytär saa kuvan, että vain miehet käyvät töissä ja ansaitsevat rahaa.

Puolisona

Onneksi se puoliso ylipäänsä löytyi ennen niskavammaa - Rva:n on vaikea kuvitella itseään kiihkeänä deittailijana enää tässä kunnossa ;)

Kun on kipuja, Rva kiukuttelee, narisee ja maalailee negatiivisia skenaarioita tulevaisuudestaan. Matkat ja kaikki sellainen täytyy suunnitella Rva:n kipu- ja huimaustilojen mukaan.

On varmaankin hieman ärsyttävää kuulla lause "etkö muista, että mun niska on kipeä" -lause useita kertoja viikossa tai pikemminkin päivässä.

Tätä kaikkea on nyt jatkunut yli puolet siitä kun olemme olleet yhdessä.


Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole muuten itsesääli - ei missään nimessä. Tällaisia seikkoja ei ole edes mukava kirjoittaa. Rva on vain sitä mieltä, että näitä negatiivisiakin juttuja pitää välillä tuoda esille. Ihan jokaisesta olotilasta kun ei voi syntyä pelkkiä positiivisia ja tulevaisuutta positiivisuudella luotaavia ajatuksia. Me niskavammaisetkin olemme vain ihmisiä.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Auts jälleen kerran

Eilinen oli monenlaisten tapahtumien päivä. Nyt on pakko aloittaa ikävästä, huimauksesta. Se iski, kun otin tytön rintareppuun ja kipaisin hakemassa erään ystäväni (ihanaa, vertaistuki-ihmisen) kaupungilta meille.

Kävin eilen hierojalla. Se avaa niskaa, mutta ilmeisesti myös sekoittaa niskan hermoston toimintaa siten, että seuraavat pari päivää ovat usein aika hankalia. Silloin pahoinvointikohtausten riski on suurempi kuin muina päivinä.

No, istuin koneella sitä ennen vähän pidemmän aikaa. Sitten lähdin lonksuttelemaan sandaaleissa kaupungille, vauva repussa.

Kävi oikein klassisesti. Jäin hetkeksi katselemaan "alaspäin" kirjakaupan näyteikkunaa. Kun nostin katseeni ja olin jatkamassa matkaa, huimaus iski. Ensiksi tulee kihelmöivä tunne niskaan, sitten en saa enää silmilläni kiintopistettä ympäristöstä.

Ympäristö oli mahdollisimman hankala; väkeä täynnä oleva ostoskeskus. Parilla suunnalla oli rullaportaat, kauppojen näyteikkunat olivat värikkäitä ja ihmisiä kulki joka suunnalta. En saanut niskalle kunnon asentoa, vaikka yritinkin sitä korjata.

Pelottavinta tilanteessa oli kuitenkin, että minulla oli tällä kertaa lapsi mukana. Kyllä sitä pelkää, mitä tapahtuisi, jos vaikka kaatuisin. Tosin, tasapainoni pitää yleensä, olo "vain" on kamala. Rekisteröin nopeasti lähistöltä kahvilan, jonne voisin mennä - toki lattiallekin voisi käydä makuulle...

Onneksi ystäväni saapui. Sellainen, joka ymmärtää oman kokemuksen kautta, millaista on, kun kroppa ei toimi. Hän olisi varmasti kantanut lastani, mikäli tilanne olisi vaatinut. Kotiin olisi päästy turvallisesti, mutta minua olisi harmittanut ja harmitti, vaikka lapsi kulkikin repussa kotiin saakka.

Kotona huono olo jatkui koko illan ja tänään paikat ovat todella jumissa. Vaikka edellisillan tapahtumat ovat toistuneet lukemattomia kertoja, putoan tietynlaiseen kuiluun joka kerta, kun tällaista tapahtuu.

Se on nopea, ahdistava ajatuksenjuoksu omasta selviämisestä, menneisyydestä niskavamman kanssa sekä siitä, kuinka kaikki menee pieleen lähi- ja myöhemmässäkin tulevaisuudessa. Sairauksien kanssa kaikki on niin epävarmaa.

Täytyy sanoa, että onneksi illan seura oli niin hyvää! Tuli taas käytyä läpi yhteinen ajatus jos toinenkin - moni asia huumorilla höystettynä myös. Tyttö itkeskeli eilen, mutta onneksi hänellä on myös isä. "Tädit" saivat jutustella rauhassa pöydän ääressä (jälkeenpäin huomasin, etten ollut taaskaan muistanut ryhtiä...)

Tänään näyttää jo valoisammalta. Käynti te-toimistossa saa nyt jäädä, kun sataakin, mutta pääasiassa niskan takia. Rva ja vauva viettävät tänään rauhallista kotipäivää, johon kuuluu vaikkapa sitten kevyitä kotitöitä ja yhdessäoloa. Toimistoreissu voi olla edessä vaikkapa sitten huomenna.

Kiitokset taas pohjoisen-ihmiselle ja hyvää loppuviikkoa kuntoutuksessa! Toivottavasti kotimatkasi sujuu hyvin!

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Pohdintaa kesän keskellä

Hmm...ennen aloitin tekstini kertomalla siitä, kuinka kipeä niska on...huimaus on onneksi pysynyt melkein poissa pari päivää. Nyt voisin vaikkapa kertoa, että väsyttää. Nukuin varsin levottomasti. Toisaalta, saattaa se niskakin kiusata. Tai yöheräämiset.

Tosin, tyttönen on nyt, lähes kahden kuukauden ikäisenä, alkanut ilmeisesti nukkua yöllä vähän pidempiä pätkiä. Tämä yö on mennyt hienosti yhdellä syötöllä, ja neiti nukkuu edelleen.



Mökillä niska temppuili ja oli kipeä. Kenties ei olisi pitänyt mennä jäätävään (siis Rva:n mielestä) veteen uimaan. No, uskalsinpahan uida ilman hukkumisen pelkoa, toisin kuin aiempina kesinä. Uimaan taidan mennä seuraavan kerran vasta, kun vesi on viitisen astetta lämpimämpää.

Ortonista tulikin nyt kutsu kuntoutukseen. Toivottavasti viimeisen kerran anti on positiivinen. Sen jälkeen "tulevaisuus" onkin auki monelta osalta. Eniten huolettaa kuntoutus, johon nyt ei ole käytännössä aikaa.

Sitten pitäisi mennä tällä viikolla työvoimatoimistoon uusimaan työnhaku. Statukseni ei ole parantunut mihinkään, olen edelleen ns. normaali työnhakija. Se on sitten taas vähän vaikeaa, kun kuntoutus on vielä niin pahasti kesken, ja nyt Rva:lla on lisäksi pikkuinen vauva hoidettavana.

Mikä se ideaalitilanne sitten olisi? No ei harmainta aavistustakaan! Ehkäpä se olisi sitten se puolipäiväinen työ, niska joka kestää sitä työtä ja puolipäiväinen hoitopaikka tytölle, kun on valmis sellaiseen menemään - eli ei ihan vielä!

Toisaalta...eräänlainen ideaalitilannehan meillä nytkin on. Meillä on terve pikkuinen viimeinkin osana perhettämme. Olemme vielä jotakuinkin tolpillamme ja moni upea asia on vielä edessäpäin.

Siitäpä tulikin mieleeni, että aikaisin alkanut kesä näyttäytyi mökillä täydessä loistossaan, ja Rva söi jopa yhden mustikan ja yhden metsämansikan! Joku lokkia pienempi lintu oli tehnyt pesän rantakalliolle, ja poikasetkin olivat jo tiessään.

Vauva tykkäsi, kun kanniskelin häntä ympäriinsä pihalla näyttämässä "tiluksia". Mitä hän havaitsi? Ehkä yltiöpäisen, vihreän värin jokapuolella ja kenties veden liikkuvan pinnan. Ehkä hän kuuli, kun käki kukkui.

Onneksi mökillä oli myös akupainantaa osaava perheenjäsen, joten sain sunnuntai-aamuna ensiapua jumittuneeseen yläselkään. Jotenkin sekin päivä lähti siitä rullaamaan. Kiirettä ei mökkireissulla ole pitänyt näin paljon koskaan ennen, mutta kokemus oli kumminkin positiivinen.

Nyt puoliso siirtyy vauvan kanssa neuvolaan punnitukseen (varmasti on paino noussut...) ja Rva pääseekin näin aamutuimaan hierojalle. Siitä päivän luulisi lähtevän suotuisampaan suuntaan.




perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus on meillä...

Hyvin nukutun yön jälkeen on helppo kirjoitella, kuinka kivaa on lähteä mökille juhannuksenviettoon. Mieli on energinen ja positiivinen. Toisin oli eilen. Silloin yö oli mennyt huonosti ja pikkuneiti kärsi koko päivän vatsavaivoista. Rva oli oikein helpottunut, kun yö koitti.

Eilen, ei kun toissapäivänä, yksi tädeistäni kävi vierailulla ja vauvaa katsomassa. Hän puhui niin innostavasti eräästä laitteesta, jonka päällä seistään ja liikutellaan sitten yläkroppaa siten, että rintaranka liikkuu. Sen verran Rva:kin ehtii nykyisellään, tosin ilman sitä laitetta ja pienissä erissä.

Muuten Rva yrittää olla ajattelematta jumittunutta tilannetta yläkropassa. Hierojalle pääsy koittaa onneksi alkuviikosta, sitä ennen täytyy vain yrittää vältellä huonoja asentoja. Millainen olisikaan rento yläkroppa - Rva ei osaa enää kuvitella.

Emme ole olleet aiemmin vauvan kanssa mökillä. Rva on tosin ollut siellä itse vauvana! Eihän olosuhteissa ole muuta "kummallista" kuin juoksevan veden puute. Ehkä siitä selvitään (niin entisaikoinakin, mutta Rva:n uusavuttomuus vauvan kanssa tuntuu alkavan siitä, mihin vesijohdot päättyvät).

Maaseudulta täytyy myös muistaa tuoda ruohoa ja risuja Nasulle ja Matildalle. Nasulla ei olekaan ollut risuja pitkään aikaan - hän tykkää syödä niitä kuin heinää. Se näyttää hieman pahalta, mutta ei ole aiheuttanut vatsavaivoja ainakaan vielä.

Nasu tuli muuten meille melkein tasan viisi vuotta sitten - hän on ollut aivan ihana marsuherra. On aivan ihmeellistä, että Nasu on selvinnyt kaikista vaikeuksistaan noin hyvin. Nyt eläimet eivät lähde mukaamme, heillä on täällä hyvä ja tuttu hoitaja.

Akvaariomme suhteen olen tehnyt sellaisen päätöksen (katsotaan, kuinka kauan pitää), että hidas "alasajo" alkaa nyt. Se tarkoittaa, että kaloja tai rapuja ei nyt tule lisää.

Näin intohimoinen harrastaja ei toki harrastuksesta luovu. Pohdin vain, että jos olemme jossakin vaiheessa muuttamassa, on parempi, mitä vähemmän pyydystettävää akvaariossa on. Tankki itsessään on sitäpaitsi niin vanha, että se menee siinä vaiheessa vaihtoon.

Ensi viikkoon kuuluu neuvola, lisää vauvavierailuja sekä erään älyttömän mukavan vertaistuki-ihmisen tapaaminen. Mutta...nyt pakkaamaan ja matkavalmisteluihin.



PS. Ensi viikkoon kuuluu vissiinkin erään sählingin selvittäminen työkkärin ja Kelan kanssa, mutta siitä lisää vasta silloin...

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kuljetusapua ja kesäsuunnitelmia

Taannoisella neuvolakäynnillä sain kaveriksi erään minulle oikein tärkeän ihmisen. Hän on käynyt muutenkin auttamassa monessa asiassa, mistä olen oikein kiitollinen. On ihanaa, kun ei koko ajan tarvitse revetä samanaikasesti moneen paikkaan.

Taitaa se olla niin, että tarvitsen usein toista henkilöä "tuekseni" kun olen itsekseni vauvan kanssa liikenteessä. Välillä toki sujuu ilmankin, mutta huimauksen yllättäessä on minulle vähemmän stressaavaa, jos joku on auttamassa.

Lähtö neuvolaan oli mielenkiintoinen. Vauva ei ollut parhaimmalla tuulellaan ja huusi käytännöllisesti katsoen kuin syötävä. Rva:n piti käydä pissillä ennen lähtöä. Rva ohjeisti ystävällisesti apuvoimaansa sieltä vessasta käsin. Keskustelusta muodostui tällainen.

- Laita kengät jalkaan, kohta lähdetään!
- Mitä!
- Laita kengät jalkaan!
- Mitä! Onko paperi lopussa?
- Ei, kun laita kengät jalkaan!
- Ai! Eihän vauvalla ole kenkiä!
- Omat kengät!
- Mitä!
- Omat kengät jalkaan!
- Ai, no nyt kuuluu!

Tästä vessaepisodista riittikin sitten naurua pitkäksi aikaa. Jollakin tavalla Rva ja apuri saivat neuvolareissun suoritettua. Pienikin nosteluapu on tarpeellista, eikä henkilöstä, joka laittaa tarvittaessa papereita laukkuuni ja ojentaa tutin, sukan tai bodyn, ole ainakaan haittaa. Kiitos vielä kerran!

Meiltä on moni kysynyt kesäsuunnitelmistamme. No, meidän kesäsuunnitelmamme on pääasiassa vauva. Kuitenkin, Rva haluaisi käydä kesällä muutamissa kohteissa. Sibeliuksen kotitalo olisi niistä yksi. Muutama luontopolkukin olisi mukava käydä tsekkaamassa, eikä jollakin kotieläinpihalla käynti olisi pahitteeksi sekään.

Sinänsä museot yms. ovat kyllä vähän vaikeita, kun ei koskaan tiedä, miten niska sellaisiin reagoi. Valkoiset, "häikäisevät" tilat ovat usein vaikeimpia aistiyliherkkyyteni kanssa. No, Sibeliuksen koti ei muistikuvani mukaan ole sellainen.

Vähän pidemmälle saatamme suunnata syksyn aikana, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ai niin, sain siirrettyä viimeistä Orton-jaksoani muutamalla viikolla eteenpäin. Visiteeraan siellä 9.9. alkavalla viikolla. Olin sopinut ajan elokuulle, mutta puolisolla ei ollutkaan lomaa. Seurasi taas pieni paniikki sekä yhteydenotto Ortoniin ja Kelaan.

Yllätys yllätys, molemmille sopii, vaikka maksusitoumuskin loppuu elokuun lopussa. En ole vähään aikaan asioinut Kelan kanssa niin iloisella mielellä - saman apuvoiman kanssa muuten kuin viimeviikkoisella neuvolareissullakin!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kiirettä pitää

Voi, miten kipeänä tuo niska on viime päivinä ollut! Huimaus/pahoinvointikohtauksia tuli erityisesti eilen ja toissapäivänä, tänään emme ole päässeet vielä sillä tavalla liikkeelle, että niitä ilmenisi (tai sitten ei ilmene lainkaan, mikä on tietysti toivottavaa).

Perjantaina koin mukavia hetkiä, kun eräs Ortonissa tapaamani nuori nainen ilmoitti olevansa kaupungissa. Onneksi sain puolison kotiin töistä vauvaa vahtimaan ja pääsin itse pariksi tunniksi kahvittelemaan.

Kahvilassa käydyt keskustelut olivat Rva:n mielestä todella vapauttavia! Kerrankin ei tarvinnut olla yksin se outolintu, joka joutuu nousemaan välillä seisomaan, jaloittelemaan tai joutuu vaihtamaan paikkaa keskustelukumppanin kanssa, jotta toinenkin puoli kropasta aktivoituisi ja toinen saisi levätä...

Keskustelu vertaistuen kanssa on jotakin sanoinkuvaamattoman hienoa. Sairaudet eivät ole hienoja, mutta ymmärtäväinen keskustelukumppani todellakin on. Siis sellainen, jolla on asioista omakohtaista kokemusta. Kiitokset sinne suunnalle Suomea, ja toivottavasti nähdään taas pian!

Meillä marsut ovat saaneet nyt tuoretta ruohoa melkein joka päivä. Haen sitä viime kesien tapaan läheiseltä hautausmaalta (olisi muuten todella noloa, jos jonkun vainajan sukulainen sattuisi paikalle, kun minä kyyristelen hautojen nurkilla ja poimin voikukanlehtiä...) Kaikkea sitä lemmikkiensä vuoksi tekeekin...


Lauantaina olin niin "hurja", että lähdin kodin ulkopuolelle peräti kaksi kertaa. Kävin kirjastossa ensimmäistä kertaa sitten vauvan syntymän (meinasin muuten juurikin kirjoittaa "sitten tsaarin syntymän", kun mieleeni tuli yksi lainaamistani kirjoista, joka kuvaa Venäjän viimeisen tsaarin aikaa...hassu Rva...)

Sitten tapasin erästä toista ystävääni, jolla on näemmä yhtä kiero huumorintaju kuin minulla. Nauratti koko tapaaminen vielä jälkeenpäinkin! Outoja nämä hormonit, kun parin tunnin poissaolon jälkeen Rva:lla tuli jo kiire kotiin vauvan luo. No, kyllä nämä reissut vain virkistivät, vaikka niska ei tykkääkään.

Mitenkäs vauvan kanssa sitten...olen nyt vältellyt rintareppua ja vauvan nostelua yläkroppani takia koko viikonlopun, kun puolisokin voi sen kotona ollessaan tehdä. Huomenna alkaa sitten arki, ja minä palaan ruotuun - ei voi mitään, vauva tulee ensin ja niska vasta sitten.

Tyttö alkaa yhä enemmän kiinnostua ympäristöstään ja nostaa jo hienosti päätään, kun hänet laittaa lattialle viltin päälle. Oikeastaan hän kohottautuu niin korkealle, että pitää olla vieressä vahtimassa, ettei hän lyö nenäänsä, mikäli pää ei tulekaan yhtä hallitusti takaisin alas.

Tällaisen tädiltä tulleen "lampaan" kanssa tyttönen tykkää seurustella sekä hoitopöydällä että lattialla (heittomerkit siksi, että minusta kyseessä on lammas, mutta puolisoni mielestä kyseessä ei ole ainakaan lammas).


Eilen Rva:lta liikeni aikaa jopa muutaman niskaliikkeen tekemiseen. Kylläpäs treenaaminenkin on ruosteessa pitkän tauon jälkeen. Onneksi olen nyt onnistunut edes aloittamaan. Voi, kun treenistä olisi edes jotakin apua pidemmällä tähtäimellä.

Täytyy myöntää, että välillä on mielessä, että mitähän tästäkin tulee. Ei sellaisia pitäisi ajatella, mutta hetkessä eläminen ei ole koskaan ollut Rva:n vahvimpia puolia. Ei ole kivaa aavistaa olevansa äiti, joka ei jaksa tehdä asioita terveiden tavoin.

Sitä kumminkin haluaisi jakaa lapsensa kanssa niitä vähän vauhdikkaampiakin aktiviteetteja, mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Silti se harmittaa.

Nyt on mitä luultavimmin riennettävä, sillä perhe Niskanen siirtyy ulkoilemaan ensimmäistä kertaa tänään. Olisimme lähteneet aiemmin, mutta sadesää on estänyt suunnitelmamme. Nyt sää näyttäisi selkenevän.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Opettelen olemaan nopea

Niinä vuosina, kun totuttelin niskavammaan (totuttelen kai vieläkin), jouduin totuttelemaan paljon hitaampaan ja paikallaan pysyvämpään elämänrytmiin kuin mihin olin tottunut. Kulkeminen väheni ja loppui oikeastaan alkuun melkein kokonaan, työnhaut yms. loppuivat ja kodista tuli paikka, jossa vietin eniten aikaa. kotonakin elin pitkät ajat lähinnä vuoteessa ja kuljin seinistä kiinni pidellen.

Tätä on outoa kirjoittaa nyt, kun olo on kumminkin vuosien aikana helpottanut sen verran, ettei tuollaisia päiviä tule kovin usein. Huonoja päiviä tulee, mutta ei onneksi noin huonoja.

Miten asiat ovat muuttuneet? No, vietän edelleen eniten aikaa kotona ja tässä kilometrin säteellä kotoa. Tosin, pienen vauvan kanssa taitaisin tehdä niin muutenkin. Suureksi osaksi viihdyn täällä ihan hyvin. Tosin eilinen sadepäivä, jolloin ei päässyt oikein mihinkään (siis vauvan kanssa), raastoi jo hermoja.

Omaksuin noin neljässä vuodessa varsin verkkaisen rytmin...kunnes meidän vauva päätti ponkaista itsensä maailmaan. Hänen kanssaan minun pitääkin yhtäkkiä olla nopea, tehokas ja johdonmukainen. Joka päivä on hetkiä, jolloin aivoni ovat lakata toimimasta.

Tämä viestiksi myös eräälle ihanalle apulaiselleni, joka viime vierailun yhteydessä kertoi tuntevansa itsensä typeräksi ja hitaaksi (olimme lähdössä kiireellä neuvolaan). Kukaan ei oikeasti ole vauvan kanssa ajoittain niin typerä ja hidas kuin Rva itse!

Sylissäni on miltei koko ajan nelikiloinen jötkäle. Kun tuuli puhaltaa tietystä suunnasta, alkaa palosireeni soida, jos yritän laskea hänet hetkeksi johonkin. Nyt olen oppinut pitämään palosireenini hieman kauempana oikeasta korvastani, joka alkaa helposti soida.

Jos puklurätti onkin lähistöllä, tuttipullo on unohtunut johonkin. Jos ne ovat paikalla, tutti on ties missä. Oman kotipukeutumiseni ja sen sellaisen suhteen olen jo luovuttanut.

Kun minulla on täällä apua, olen huono ohjeistamaan heitäkin. En meinaa millään osata selittää, minkä kaapin milläkin hyllyllä jokin tavara on - varsinkin jos vaihdan itse samalla vaippaa ja yritän itsekin etsiä jotakin!

Pääni sisällä on joka päivä eriasteinen kaaos, mutta toisaalta, tämähän on vissiinkin minulle oikein hyvää treeniä. En tiedä, osaisinko demonstroida "nopeita tilanteita", jos viettäisin päivät yksikseni.

Erään vertaistukeni kanssa oli tästä asiasta muistaakseni puhettakin. Hän sanoi kuulleensa, ettei lapsi tee esimerkiksi aivovammalle (jos vamman laatu lapsen hankinnan sallii ja itse sellaisen haluaa) ainakaan huonoa. Idea on juuri siinä, että vauvan kanssa on pakko treenata sitä suorituskykyä.

Mainittakoon vielä, ettei Niskasille treenin takia lasta tullut, harjoittelumahdollisuus on tullut tässä kylkiäisenä!

Tänään, jos vointini säilyy hyvänä, ajattelimme uskaltautua pienelle retkelle. Otan tytön rintareppuun ja matkustamme ratikalla kahvittelemaan hyvän ystäväni työpaikalle. Hän ei ole vielä nähnyt tyttöä. Jännittää kyllä vähän, mutta Rva haluaa silti yrittää. Jos reissu ei jostakin syystä tänään onnistuisi, yritämme uudelleen huomenna tai ensi viikolla.




tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kiitos, kiitos, kiitos ja vähän huonekasveista

Pidemmittä puheitta tällä kertaa...iso kiitos perheellemme ja ystävillemme kaikenlaisesta avusta ja tuesta, jota olemme saaneet! Pakastin on ruokaa täynnä, Rva:lla on ollut todella usein joku auttamassa päivisin, ja varasyliä ei ole vauvalta puuttunut. 

Tällainen apu ei nykyaikana ole käsittääkseni itsestäänselvyys - vallalla on kummallinen myytti, jonka mukaan lapset "pitäisi" pystyä hoitamaan ydinperheessä, ilman ulkopuolista apua. Niskavamman hyvä puoli on, että ainakin Rva on joutunut opettelemaan avun pyytämistä silloin, kun se on tarpeen. Ei muuten ole ollut helppo läksy opittavaksi.

Ette uskokaan, kuinka paljon apua teistä on ollut! Niskasten elämä alkaa pikkuhiljaa tasaantua ja arki alkaa rytmittyä tiettyyn tapaan. Typy on nyt tarpeeksi iso kantoreppuunsa, liinalla olen onnistunut sidonnoissa, jotka käyvät vähän isommalle vauvalle - sitä odotellessa. 

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu eräs huippujuttu - hieronta! Niska on aivan uskomattomassa juntturassa, tunto on oikeastaan pois osasta molempia hartioita. Kyllä se kiukuttaa, kun sairastaminen vie  niin paljon voimia, joita nyt tarvittaisiin.

Sitä en vielä oikein ymmärrä, millä saisin aikaa päivittäiselle niska- ja selkätreenille. Pakko sitäkin olisi löytyä, sillä muuten kuntoutuksen 4. jaksolla tulee varmaankin tupenrapinat (Rva on ilmeisesti vielä kehitysvaiheessa, jossa asioita suoritetaan rangaistuksen pelossa, ei niinkään siksi, että niissä on ideaa...)



Jännittävää...tänään taitaa tulla pitkästä aikaa sade. Ainakin parvekkeiden orvokit ja pelargoniat tykkäävät, mikäli ei ihan kaatosateeksi voimistu. Tyttösen kanssa ollaan muuten käyty haistelemassa kukkia parvekkeilla melkein joka aamu!

Meille muuttaa lisää kasveja huomenna, kun hyvä ystäväni siirtyy työmatkalle maailman ääriin, eli tarkemmin matkakohteena on Tiibet. Toivotan hänelle hyvää ja turvallista matkaa näin bloginkin kautta - aivan mahtavaa kuulla sitten loppukesästä, miten reissu sujui.

 Mitäs muutamasta lisäkasvista, meillähän on vasta kaksi sain`t pauliaa, klementiini, lääkealoe, kaksi isoa banaanikasvia, jukkapalmu, "paha poika" (mikähän sen oikea nimi onkaan), orkidea, chili sekä tuo yksi kasvi kirjahyllyn päällä, jonka nimeä en muista. Jos en ole ennen maininnut, asunnossamme on neliöitä 44, ja lisäksi 180 litran akvaario sekä marsujen häkki + ulkoilualue. Voi, kun meillä on täällä kivaa!

Nyt täytyy varmaankin lopetella ja siirtyä päivän toimiin. Viime yönä tuli taas vähän valvottua, kuten kyllä normaalistikin. Mukavaa tiistaita itse kullekin!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Varo niskaa

Otsikon kehoitus on tullut kovin tutuksi viime viikkoina. Vastasyntyneen niska olikin se juttu, jota jännitin eniten ennen vauvan tuloa. Nyt, kun omat otteet ovat muuttuneet varmemmiksi, ei vauvan käsittelykään enää pelota. Kun muut ottavat vauvan syliin, tulee heitä aina ohjeistettua niskan suhteen.

Olen miettinyt, että olisinko jännittänyt vauvan niskaa vähemmän, jos oma niskani ei olisi siinä kunnossa kuin se on. Jos en, niin ainakin ymmärrän kenties erityisen hyvin, mistä asiassa on kyse.

Näin neljän viikon iässä tyttö nostelee jo päätään innokkaasti ja etsii katseellaan kaikkea mielenkiintoista. Pää nousee hienosti, mutta tulee vauhdilla alas. Silloin kiirehdin aina "stoppaamaan" sitä pään valahdusta - ettei vain mitään tapahtuisi.

Minusta on liikuttavaa nähdä, miten kovasti tyttö yrittää päätään nostella. Kehitysvaiheet tulevat vastaan nopeasti, ja niitä on mukava ylpeänä seurata.

Olenkohan ylihuolehtiva? No, eivätköhän kaikki tässä vaiheessa ole. Tyttö on onneksi ollut terve, eikä mitään suurempia ongelmia ole ilmennyt. Krooninen unenpuute on toki muuttanut perheeseemme toistaiseksi.

Aloittelen hiljalleen niskatreeniä uudelleen. Nyt ohjelmassa ovat punnerrukset seinää vasten (lapojen ympärillä olevien lihasten vahvistamiseksi) sekä niskan syvien lihasten treeni, tosin vielä aika vähäisessä määrin.

Niska on ollut viime päivinä aika kipakasti jumissa. Eilen minulla piti olla hieroja, mutta eikös se sitten peruuntunut, ja uusi aika on vasta ensi tiistaina. Hätäapuna otin esille hammaskiskon, jonka avulla ainakin purentalihakset ovat vähän rentoutuneet.

Raskauden aikana en pystynyt pahoinvoinnin takia käyttämään kiskoa lainkaan. En muista, tulinko blogissa maininneeksi raskauspahoinvoinnistani, joka kesti ponnistusvaiheen alkuun saakka.

Eilen kävimme anopin kanssa ulkokirppiksellä. Huomasin (ja olen havainnut aiemminkin), että vaunuja pystyn huimauksen ja muiden vaivojen kanssa työntelemään kohtuullisen hyvin, mutta jos pitää katsella tarkasti jotakin, tässä tapauksessa kirpputoritavaroita, alkaa keinuttaa välittömästi. Täytyy olla iloinen, että kävely sujuu.

Nasun vatsapatti ei ole onneksi kasvanut, eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei kyse todennäköisesti ole ainakaan syövästä. Nasu joutui tänään pesuun, kuten aina muutaman kuukauden välein. Näin vanhuksenakin se turkin kuivaaminen on jotakin aivan kamalaa. Onneksi tuore ruoho (Matildakin pääsi toki osalliseksi) kompensoi tilanteen.

Viikonloppu kuluukin pienen matkan merkeissä. Yöreissu on tyttösen ensimmäinen. Rva raportoi sitten jälkikäteen, miten matkassa sujui. Toiveita olen heittänyt siihenkin suuntaan, ettei niska ainakaan kovin kamalasti matkassa temppuilisi.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Pieni palosireeni ja kukkivat syreenit

Viikonloppu alkaa olla lopuillaan, meillä eletään tätä nykyä päivistä ja vuorokaudenajoista välittämättä. Viime yönä valvoimme kaikki kolme. Kun aamusyötön aika tuli, ajatteli Rva, että "voi minua raukkaa" (hyi hyi, kamalia ajatuksia...)

Meilläpäin on toki tehty muutakin...tyttö on viime päivinä innostunut monenlaisista asioista. Eräiltä kyläilleiltä sukulaisilta hän sai lahjaksi ihmeellisen, huikean hienon käärmelelun, joka kiinnitettiin välittömästi sängyn laitaan.


Eilen kävimme iltalenkillä puistossa ihmettelemässä koulunsa päättäneiden juhlintaa. Oli kyllä iloista menoa! Tuli mieleen omat lakkiaiset, joista ei tietenkään ole vielä kovin monta vuotta (okei, ehkä muutama).


Syreenien tuoksu oli huumaava. Olisin viihtynyt puistossa pidempäänkin - täytyy uusia visiitti jonakin päivänä. Kotimatkalla tulikin sitten takapakkia...olimme tyhmiä, kun olimme jättäneet tytön ruuat kotiin. Puolivälissä matkaa tuli nälkä, ja tulinkin sitten käytännöllisesti katsoen juosten vaunujen kanssa kotiin.

Niska ei tykännyt siitä spurtista yhtään. Särky alkoi heti, ja olo muuttui huteraksi. Ilta meni jotenkuten, mutta yöllä, silloin kun tyttö jopa välillä nukkui, särki niskaa ja hartiaa niin, että uni jäi tulematta. Muutenkin, juuri kädet ovat kovilla tuosta kantamisesta. Täytyy toivoa, että kroppa voimistuu ajan myötä.

Me emme kyllä opi tuota kantoliinan kehtosidontaa. Joka kerta menee pieleen, emmekä saa vauvaa "napakasti" sinne pussiin. Aloimme jo pohtia neliöliinaa tai rintareppua, josko sellaisen käyttö sujuisi tumpelovanhemmilta vähän paremmin.

Minulla on edelleen ongelmana, etten osaa jostakin syystä nukkua päivisin. Tänään otin meditaation käyttöön, josko pystyisi edes vähän rentoutumaan. Hengitykseen keskittyminen auttoi vähän, mutta täytyy kumminkin vielä treenata enemmänkin. Jotenkin tuntuu hullulta nukkua itselle "väärään" kellonaikaan. Mieletöntä, mutta näin se vain on.

Pian on viikko pulkassa, ja huomenna uudet kujeet.



Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...