Rouva Niskanen

Pari päivää sitten hankin jotakin huvittavaa Tokmannilta - ryhtiliivin. En ollut perehtynyt koko ryhtiliiviasiaan aiemmin, mutta niissäkin on ilmeisesti ollut viime vuosina jokin buumi. Minulla oli nuorena todella hyvä ryhti. Se alkoi huonontua itse asiassa vähän erikoisella tavalla. Opiskeluaikana minulla oli paljon alaselkäkipuja. Elettiin aikaa ennen somea ja älykännyköitä. Oikeastaan minulla ei ollut edes vielä omaa tietokonetta. Minun alaselkäni kipeyttivät yliopiston penkit. Helsingin yliopiston päärakennuksessa oli ainakin silloin melkein jokaisessa luentosalissa kirkonpenkkimäiset puupenkit, ja pöytätaso oli kapea ja kalteva, lyhyelle ihmiselle liian kaukana penkistä... No, penkeistä en päässyt eroon , joten menin fysioterapiaan. Muistan vieläkin, että fyssari oli varmaankin pätevä, mutta todella kolkko sanomisissaan. Häneltä kuulin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa, että yläselkäni on liian suora, siis asennoltaan, ja liikkumaton. Arvatkaa, ymmärsikö rva, että sit

Me Niskaset olemme viihtyneet lomalla oikein hyvin. Lapset ovat jo niin isoja, ettei itse tarvitse aina nousta sängystä ylös, kun he heräävät. Molemmilta onnistuu leikkiminen ja telkkarin katselu, isommalta aamupalan laitto (useimmiten). Lomalla olemme esimerkiksi... Ihmetelleet kuralätäköitä. Loska on lumen olomuodoista paras, jos Touhilta kysytään. Mitä kuraisempi lätäkkö, sitä pidempään Touhi viihtyy sen äärellä. Vaatteet ovat sen mukaisessa kunnossa. Minä lenkkeilin eräänä iltana hämärässä puutarhapalstojen ohi, ja nappasin salaman kanssa tämän hieman aavemaisen kuvan palstasta. Kas kummaa, puutarhainnostukseni alkoi näin keskellä talvea kasvaa. Olen jo kerennyt pohtia, mitä kaikkea kivaa palstalle istutetaan ensi keväänä. Samaten innostuin huonekasveista, kuten käy tässä kohtaa joka ikinen vuosi. Maltan kuitenkin mieleni, ja odottelen valon lisääntymistä. Meillä otettiin tänä vuonna joulupukki vastaan neljän sukupolven voimin.  Naakasta on älyttömän hauskaa, et

Palautuminen keskenmenon jälkeen ja hyvinvointi muutenkin - siinäpä mukavan laaja aihe. Ihan fyysisesti kehoni näyttää palautuneen keskenmenosta hyvin. Kontrolliraskaustesti neljän viikon jälkeen oli negatiivinen ja menkatkin ilmaantuivat pari päivää sen jälkeen. Niissäkään ei ollut mitään ihmeellistä - ei verenhukkaa eikä tavallista suurempia kipuja. Tuntuu, kuin olisin palannut nollatilanteesta nollatilanteeseen. Fyysisessä kunnossa on vielä korjaamista. Jo ihan lenkkeily väsyttää edelleen, ja sitä pitäisikin tehdä joka päivä. Lihaskuntoharjoitteetkin tuntuvat edelleen raskailta, mutta toisaalta en ole kuntoillut joka päivä, kuten tein aiemmin syksyllä. Henkisestikin alan olla suhteellisen hyvässä kunnossa. Huonoina hetkinä tosin tiedostan, että raskaus alkaisi olla nyt jo lähellä puoliväliä, mikäli se olisi edennyt normaalisti. Tuntuu kurjalta, että panostuksellani vaikeaan alkuraskauteen ei tällä kertaa ollut mitään merkitystä. Toisaalta , olen suurimmaksi osaksi ihan fine

En koe , että olisin kovinkaan uskonnollinen. Olen kamppaillut asian kanssa monesti, ja todennut, että elän parhaiten tarkkailijana, jossakin siellä reunalla. Miksi olen kamppaillut? No, olen ehkä lapsesta saakka pohtinut uskontoani. Olen ollut kiinnostunut uskonnoista vähintänkin siinä määrin, kuin ne ovat osa kulttuuriamme. Kuitenkin, olen pohtinut, mihin leiriin kuulun. Elämäni aikana olen kokenut vaiheita, jolloin olen pyrkinyt olemaan kristitty. Luulen, että tämä on johtunut tarpeesta olla kuten joku ryhmä, johon olen halunnut kuulua. Tämän takia varmaankin kuulun edelleenkin kirkkoon. Olen myös etsinyt hengellisyyttä itsestäni - varsin laihoin tuloksin, mikäli olen tarkastellut asiaa esimerkiksi valtauskontomme kristinuskon tiimoilta. Tuo uskonto voisi ihan hyvin olla myös juutalaisuus tai vaikkapa islam. Olen minä hengellinenkin, suurimman hengellisyyden tunteen on antanut luonto. Se, miten kaikella on siinä tarkoituksensa, ei voi olla ihan sattumaa. Ihmeellistä on myös

Joululoma alkoi!  Lapset ovat tänä viikonloppuna isällään, ja hyvä niin, sillä minulla on vielä hieman tekemistä lahjojen paketoinnin kanssa (yksi lahja on vielä hankkimatta). Olen myös luvannut tuoda joulupöytään oman osani, joten se täytyy vielä valmistaa. Viimeiset viikot ovat olleet todella uuvuttavia. Mielialani on ollut sinällään ihan hyvä, mutta tekemistä on vain ollut kamalasti sekä töissä että kotona. Suhteellisen perusterveille lapsilleni on myös osunut lääkärikäyntejä ja sen sellaista juuri näille viikoille. Pian luultavasti helpottaa . Meillä ei ole paljonkaan suunnitelmia lomalle, paitsi että kirkossa ja uimassa aiomme käydä. Muuten nautimme varmaankin hieman myöhäisemmistä aamuista ja keräilemme energiaa tammikuuta varten. Lomaan liittyy luultavasti myös hieman ystävien näkemistä, ehkäpä ravintolassa syömistä ja mahdollisesti myös jokin museokäynti. Olen iloinen ja helpottunut, ettei mitään isompia ole lyöty lukkoon etukäteen. Jouluostoksista... Pääosa hankkimista

Joulunaika on sopiva kohta kaikenlaisille vakaumuskeskusteluille, kun muinainen keskitalven juhla ja joulu osuvat yksiin, ja keskuudessamme asuu monen uskonto- ja uskottoman kunnan edustajia. Tänä jouluna ihmisillä on tuntunut olevan suuri intressi kiistellä, missä ne koulun joulujuhlat tulisi pitää (edellisten vuosien kiistanaihe, juhlien sisältö ei ole enää niin polttava aihe kuin aikaisemmin). Mitä mieltä rva on asioista? Koulussa vai kirkossa? Rva toki lähettää lapsensa, minne wilmaviesti käskee (ja toivottavasti oikeaan aikaan). Jos mielipidettä kysytään, niin koulussa. Koulu on oppilaiden työpaikka, ja koulun juhlat vietetään koululla, ellei painavaa syytä muihin tiloihin ole. En oikeastaan käsitä , miksi ihmeessä joulujuhla pitäisi viettää kirkossa, kun koulu, suomalainenkin, on käsittääkseni uskontoihin sitoutumaton organisaatio. Kun juhla vietetään kirkossa, se on koulun päätös ulkoistaa ne, jotka eivät vakaumuksellisista syistä halua sitä kirkossa viettää. Toisinpäin

Kotiin palaajaa odottaa rva:n kotona kaaos - tai siltä ainakin tuntuu. Joku paikka näyttää aina repsottavan. Samalla kalenteri ja aivojen työmuisti ovat täynnä tehtäviä, jotka täytyisi suorittaa. Pitkään pohdittuani olen todennut, että sen keskeneräisyyden kanssa täytyy vain elää. Elän kaikenlaisten alkutekijöiden ympärillä oikeastaan ihan hyvin :) Oikeastaan olemme olleet viime päivät poissa. Vietimme lasten kanssa viikonloppua vanhempieni kotona, jossa oli myös sisareni perheineen. Vilinää ja hulinaa riitti, mutta silti tuntui, että se reissu kannatti tehdä jo siksikin, ettemme tänä jouluna näe toisiamme uudelleen. Lauantaina täytin 38 vuotta. Täytän tänään 38 vuotta. Kun tarkemmin ajattelen, on ihanaa viettää syntymäpäivää, sillä tuntuu edelleenkin, että kaikki on vasta alussa <3 Kun syntymäpäiväni aamuna heräsin, minulle tuotiin tällainen tervehdys: Naakkanen yllättää minut milloin missäkin asiassa. Viikonloppuna hän pelasi shakkia toista tuntia itseään vastaan, kun ku

Minulla ei ole ikäkriisiä ...no ehkä on, pieninä hetkinä. Sellaisina, jolloin näen kuvan interraililta, jonka suoritin ystävieni kanssa parikymppisenä. Hitsit, ajattelen. Miksi ihmeessä minulla oli ulkonäköpaineita silloin, kun näytin aivan helevetin freesiltä. Minun mielestäni ikävaihettani (täytän kohta 38) kuvaa parhaiten sanonta "tapahtumien keskipisteessä". Olen työelämässä täysillä. Minulla on lapsia, joiden syntymävuodet eivät ole kovin kaukana takanapäin. Minun ikäiseni hankkivat edelleen lapsia - joskus se ei onnistu kuten pitäisi...kuten ei itsellänikään. Onnistuu tai ei, kyseessä on iso tapahtuma. Ne lapset sairastuvat tai pysyvät terveinä, niille sattuu ja tapahtuu, ja ne menevät päivähoitoon, kouluun ja niin edelleen. Ne lapset ovat ikäisilläni vanhemmilla kaikkea mahdollista vastasyntyneestä täysi-ikäiseen. Minun ikäiseni myös kriisiytyvät suhteissaan, eroavat, löytävät kumppanin, ehkä sen ensimmäisen varteenotettavan. He saattavat myös etsiä identiteetti

Tämä viikko oli onneksi lyhyt. Viikon lopulla alkoi todella iskeä väsymys. Alan olla jo melko hyvässä balanssissa, mutta huomaan, että toipuminen ottaa edelleen aikansa. Samaan aikaan elämä kuitenkin rullaa tasaista tahtia, ja mukana pitäisi pysyä. Tämän itsenäisyyspäivän meinaan touhottaa lasten kanssa kolmisin. Olen ollut pari viimeistä päivää ihan puhki, mutta viime yönä sain onneksi nukuttua ihan hyvin. Viikonlopullekin on luvassa mukavaa tekemistä - toivottavasti kuitenkin myös tekemättömiä hetkiä. Täällä pääkaupungissa kerkesi viikonloppuna ja alkuviikosta olla aivan ihana pakkasilma. Harmi kyllä, koko ihanuus suli loppuviikkoon mennessä pois. Kerkesimme lasten kanssa nauttia hetken lumesta ja jäästä, bonuksena ihanan aurinkoinen sää. Lähdemme siitä huolimatta liikkeelle tänäänkin - lapset jaottelevat säätä hyvään tai huonoon paljon vähemmän kuin me aikuiset. Lisäksi, tunnen tarvitsevani itsekin raitista ilmaa. Kauppakeskukset ja sen sellaiset houkuttelevat paljon vähe

Otetaanpa sitten jo vähän iloisempia asioita :) Meillä on käynnissä monenlaista puuhaa joulunodotukseen ja muuhunkin liittyen. Eilen vierailin lasteni kanssa vaatekutsuilla. Täytyy sanoa, etten ole käynyt vaatekutsuilla aiemmin. Olen jo pidempään pyrkinyt keskittämään vaateostokseni niin, että valmistusmaa olisi Suomi tai korkeintaan maa EU:n sisällä. Tavoite on eettinen ja ekologinen - lisäksi haen vaatteille parempaa laatua. Haluan myös, että vaatekaappini sisältö on suhteellisen ajaton. En halua käyttää pukeutumiseen ja sen suunnitteluun aikaa kuin sen verran, mitä on pakko. Silti, nyt iän ja työpaikan myötä haluan pukeutua asiallisesti ja edes himpun verran tyylikkäästi. Minulla oli hakusessa muutama paita - päädyin ostamaan tunikamekon (voi käyttää molempina) ja oversize-jakun, jonka en todellakaan kuvitellut sopivan itselleni. Se jakku oli vielä kuvioitu...mutta käy mustan paidan ja farkkujen kanssa. Haasteenani on ollut alati muuttuva keho useiden raskauksien ja niistä p

"Ei niin pientä jalanjälkeä, ettei se jättäisi jälkeä tähän maailmaan" Poimin tällaisen eräältä nettipalstalta, jossa puhuttiin keskenmenoista. Minusta se on osuva. Olen itse asiassa kuullut paljon hyviä asioita kuluneella viikolla. Viikko ei ole ollut helppo. Älysin vasta viikon mittaan, että olisin tarvinnut enemmän sairauslomaa, ja olisin sitä varmaankin hakiessani saanut. Särkylääkkeet ovat onneksi tehonneet. Pahin kramppivaihe  meni ohi viikonloppuna, mutta jomotus alavatsassa jatkui haavakivun tyyppisenä. Luulen, että minua vaivaa myös raudanpuutos. Sekin korjaantuu ajan kanssa. Viime viikolla , ennen sairaalasta poistumistamme, sanoi kätilö erään minulle tärkeän asian. Hän sanoi, että toivottu lapsi on vanhemmilleen aina lapsi siitä huolimatta, että keskenmeno tapahtuisi varhaisilla viikoilla. Lasta on lupa ajatella lapsena ja pitääkin, mikäli siltä tuntuu. Siltä minustakin tuntuu...että minulla on kaksi elävää lasta, ja kolmas menetettiin ennen syntymää. Se

Pohdin monta päivää , kirjoittaisinko tästä aiheesta ollenkaan. Sitten päätin lopulta kirjoittaa. Rva teki teki viime kuussa positiivisen raskaustestin (itse asiassa monta testiä viikkojen aikana). Raskaus oli toivottu. Kaikki alkoi ihan samalla tavalla kuin aiemmissakin raskauksissani, kehon tuntemukset olivat samat. Pahoinvointikin, mutta se alkoi aiempia raskauksia myöhemmin. Viimein oksensin kuitenkin niin reippaasti, että piti jäädä töistä kotiin. Kävimme varhaisultrassa, koska olen yleensäkin hyvin epäileväinen tilanteen suhteen, ennen kuin viikkoja on kasassa ainakin yli 12. Kun katsoin kuvaa , näin heti, ettei siellä ole mitään, tai ainakaan sitä mitä piti olla. Aikansa tsekattuaan gynegologi päätyi siihen, että kyseessä on niin sanottu tuulimunaraskaus, eli sikiöpussi ilman vauvaa. Otin toteamuksen aika rauhallisesti. Lähdimme suoraan äitiyspolille. Siellä asiaa tutkittiin rauhassa, ajan kanssa. Tutkimuksissa löytyi kuin löytyikin jutun päähenkilö - tyypin koko vastasi

Naakka on syksystä asti käynyt eskariaan niin sanotussa inklusiivisessa ryhmässä, eli erityisoppilaat ja muut ovat samassa ryhmässä. Ryhmä toimii jo koulurakennuksessa, ja ensi vuonna eka luokka alkaa saman käytävän varrella. Naakan ryhmä on jonkinlaisessa seurannassa, ainakin heillä käy usein vierailijoita eri tahoilta seuraamassa, miten ryhmä toimii. Se, että Naakka päätyi kyseiseen porukkaan, johtuu siitä, että ryhmä toimii hänen lähikoulussaan. Aikuisten osuus on hieman yli parinkymmenen lapsen ryhmässä merkittävä - heillä on yksi eskariope, kaksi erityislastentarhanopettajaa, lastenhoitaja ja vieläpä avustaja. Ryhmä toimii välillä kokonaisena, välillä pienryhmissä. Naakalle tämä kaikki on normaalia - hän on kommentoinut ryhmäänsä vasta kerran. Eräänä iltana Naakka halusi tietää erityislapsista. En oikein ehtinyt avata asiaa, kun hän jo totesikin, että ainakin luokkakaveri x on varmaankin erityislapsi - hän tarvitsee paljon aikuisen apua päivän aikana. Jätin selvitykseni

Lumeton marraskuu on monen kauhistus. Silloin iskee kaamosmasennus, ei voi ulkoilla ja enintään on mahdollista varata kaukomatka lämpöön. Ymmärrän tämän - pimeys vaikuttaa ihmisiin monella tavalla. Koska en ole itse kärsinyt kaamosmasennuksesta, pimeä loppusyksy/alkutalvi ovat minulle ihan mukava vuodenaika muiden joukossa. Tosin...kiirettä pitää monella suunnalla. Työelämässä moni asia pitää saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Siksi on koko ajan kiire. Kotona on pienet lapset ja tietoisuus lähestyvästä joulusta. Jouluostoksia ei ole tietenkään vielä aloitettu. Silti , lasten kanssa suunnattiin eilen jonnekin ihan muualle - nimittäin kävelyretkelle Nuuksioon. Meillä on aina pidetty luontopoluista. Toki lapset pitävät myös esimerkiksi ostoskeskuksista, mutta onneksi minulla on aikuisena vielä valta päättää. Nuuksion kansallispuisto ei oikeastaan ole vielä rva:lle kovin tuttu. Alue on laaja, mutta olemme lasten kanssa kiertäneet vasta yhden 2 kilomerin kierroksen. Meillä ei

35-55-vuotiaat ovat kummallisen keskimääräistä sakkia, siis ajatuksiltaan. Kun ehkä joskus aiemmalla (tai sitä aiemmalla) vuosikymmenellä persoona oli oleellinen, nyt tuntuu, ettei sitä, saati sitten poikkeavia elämänkokemuksia kuuluisi olla. Mistä rva on päätynyt näin kärkevään ajatukseen? No, oman elämänkokemuksensa kautta tietenkin. Jotenkin tuntuu, että aina on vastassa jokin ryhmä, jonka keskimääräisyyteen rva ei sovi. Täysipäiväiseen työelämään (ja uudelle alalle) hyppääminen 36-vuotiaaana ei ollut helppoa. Edelleenkään syistä ei tiedä kuin muutama  työpaikan porukasta. Toinen tietäjä ymmärsi jutun heti, toinen selvästikään ei. Mikä aiheutti ymmärryksen toisessa, mutta ei toisessa henkilössä? No yksinkertaisesti, että tällä toisella henkilöllä on omakohtaista kokemusta siitä, kun kroppa prakaa nuorena. Se pitäisi kyllä lukea henkilön otsassa, niin olisi helpompi ruveta juttusille ;) Olen tullut siihen tulokseen, ettei ole oletettavaa, että alle 55-vuotiaalla olisi merkitt

Vuosi on jo loppuvaiheessa ja huomasin, etten ole pitkään aikaan kertonut Naakan kuulumisista. Hän alkaa jo olla kuusi ja puolivuotias, kohta olemme jo lähellä seitsemää ikävuotta. Eskari on kohta puolessavälissä. Sinne Naakka lähtee melkein joka päivä mielellään. Ryhmä on poikavaltainen, mikä ei myöskään ole ollut Naakalle ongelma. Eskarissa tehdään kuulemma mielenkiintoisempia asioita kuin päiväkodissa. Mainitsinkin aiemmin , että Naakka aloitti muutama viikko sitten uuden harrastuksen, miekkailun. Miekkailupaikka on tässä meidän lähellä, Naakka on tykännyt kurkistella sisään ikkunoista, ja sanoi muutama kuukausi sitten haluavansa kokeilla. Nyt Naakalla on kaksi miekkailutuntia takana. Toisella tunnilla saivat pukeutua suojavarusteisiin ja jo vähän miekkailla. Naakan mielestä hän on löytänyt ihan huippuharrastuksen! Valtaosa alkeiskursilaisista on poikia, itse asiassa en nähnyt 20-päisessä joukossa Naakan lisäksi kuin yhden tytön. Itse asiassa isot pojat taisivat vähän juoks

Toukokuussa teimme "koeajon" asuntoautolla. Säät olivat varsin kylmät ja tuuliset - itse asiassa reissulla satoivat kevään viimeiset lumet kohteessamme Satakunnassa. Ensimmäinen viikonloppu asuntoautolla oli mielenkiintoinen ja kaikin puolin mainio, mutta myös varsin väsyttävä. Yhdet päiväunet sain torkahtaa farmilla, jossa olimme vierailemassa. Päälleni sain painopeiton. Painopeitot on nostettu viime vuosina esiin monessa paikassa. Painavan peiton rauhoittavasta vaikutuksesta hyötyy moni, Niissä käytetään käsittääkseni painona pienen pieniä lasikuulia.  Olin joskus aavistellut, että minun kaltaiselleni, levottomalle ihmiselle, painopeitto voisi olla hyvä juttu. Unohdin asian vähäksi aikaa , mutta muistin taas myöhemmin. Tiedustelin, voisinko tilata itselleni samanlaisen peiton. Tämä onnistui, ja aloin odottaa omaani. Minun painopeittoni ei nimittäin ole varsinainen painopeitto - se on vain painava, matonkuteista neulottu peitto. Peiton paino on kokonaisuudessaan 7 k

Lasten kirppisvaatekaappi alkoi taas pursuilla yli äyräidensä, joten minulla on taas ollut parin viikon ajan kirppispöytä lastenvaatekirppiksellä. Tällä kerralla olen ollut suhteellisen laiska. En ole tällä vikalla viikolla käynyt putsaamassa pöytää ollenkaan. Menen kirppikselle tänään hakemaan ylijäämävaatteita, ja huomenna haen loput. Olen huomannut, että ihan tavalliset, "merkittömät" käyttövaatteet eivät hyväkuntoisinakaan meinaa mennä kaupaksi ainakaan, jos koko on yli 98. Onneksi ne voi kirppiksen kautta lahjoittaa eteenpäin, joten kaikkea en roudaa takaisin kotiin. Se, että lasten käyttövaate ei kierrä , kertoo siitä, että uutta tavaraa on kaupassa niin edullisesti, ettei kirppismyynti parillakaan eurolla kannata. Naakka ja Touhi ovat koko lapsuutensa käyttäneet pääasiassa käytettynä hankittuja vaatteita jo ihan sen vuoksi, että vaatteita tuotetaan mielestäni liikaa. Kun pystyttää kirppispöydän lokakuussa, parhaiten kaupaksi menevät talvivaatteet. Olen saanut

Syntyvyyden madaltumisesta puhuttaessa nousi esille, että moni pelkää, ettei pysty olemaan täydellinen vanhempi. Rima on liian korkealla, että voisi edes harkita lapsen hankkimista. Siksi aion nyt kirjoittaa hieman Niskasten omasta termistä, matalan kynnyksen vanhemmuudesta/perheestä. Homma lähti siitä, kun minulla oli esikoisesta synnytyksen jälkeinen masennus, ja niskavamma huimauksineenkin oli paljon pahempi kuin nykyään. Päätimme lasten isän kanssa, että teemme asiat mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Huomasimme monta asiaa: - Vauva ei vahingoitu sektiosta tai pulloruokinnasta eikä edes valmiista purkkiruuista. - Vauva ei myöskään vahingoitu siitä, ettei sitä viedä vauvauintiin tai värikylpyyn. - Kumpikaan vauva ei vahingoittunut, vaikka en jaksanut pitää niitä jatkuvassa ihokontaktissa koko ekaa kuukautta (en edes ekaa viikkoa). Mistä vauvat ilahtuivat: - Siitä, kun niille hymyili ja kutitti nenää sormella. - Siitä. kun tapahtui arkisia asioita, kuten pyykkien l

Repäisimme syysloman kunniaksi vuorokauden reissun Caribia-kylpylään Turkuun. Rva on aina ollut kylpyläfani, ja testannut vuosien varrella suuren osan Suomen (ja muutaman virolaisen) kylpylöistä. Vuosien varrella vesiliukumäet ja erilaiset hemmottelualtaat ovat vaihtuneet lastenaltaassa kykkimiseen. Aluksi olin suoraan sanottuna pettynyt, mutta sittemmin jälkeläisten touhujen tsekkaamisesta on tullut hauskaa. Pukuhuone-, suihku-, ja saunahommat sujuvat 3- ja 6-vuotiaiden kanssa jo melko mallikkaasti, tosin saunassa ei tule vietettyä kovin kauan aikaa. Allasosastolla molemmat lapset ovat melko varovaisia - Naakka tulee sylissäni syvään altaaseen (ei kuitenkaan ulkoaltaaseen, vaikka yritin), Touhi pysyttelee paikoissa, joissa ylettää pohjaan. Kumpikaan lapsistani ei ole vielä uimataitoinen. Olen ollut vähän laiska viemään lapsia uimahalliin, kesällä olemme kuitenkin käyneet pulikoimassa. Naakan olisi hyvä käydä ensi vuoden puolella uimakoulu, mikäli hän haluaa. Rva:lla on hausko

Kirjoitin vähän aikaa sitten tyttöjen päivästä. Ajattelin visioida vastaavaa poikien päivää, kun minulla sattuu tytön lisäksi olemaan myös kolmevuotias poika. Poika, joka elää maailmassa, jossa on vielä paljon korjattavaa. Poikien ongelmia, maailmanlaajuisesti, ovat ainakin tiukat sukupuoleen sidotut oletukset. Jos perheen isä kuolee tai puuttuu alusta alkaen kokonaan, vastuu perheen miehenä olemisesta siirtyy usein perheen vanhimmalle pojalle, oli hän sitten 10- tai 25-vuotias. Tämä tarkoittaa, että koulunkäynti vaihtuu työntekoon pellolla, kaivoksessa tai hikipajassa - jonkun täytyy tuoda elanto kotiin. Myös moni poika vahtii pikkusisaruksiaan aamusta iltaan, kun vanhemmat ovat töissä. Ehkä suurimpana maailmanlaajuisena ongelmana näen machokulttuurin. Pojista kasvatetaan miehiä, jotka ovat kovia itselleen ja muille. Tunteista ei puhuta, eikä mitään muutakaan naisellisena pidettyä ominaisuutta saa ilmetä. Tällaisista pojista tulee isiä, jotka jatkavat sukupolvien perinnettä,

Meille tuli työn puolesta sovellus , johon en ole edelleenkään tutustunut kunnolla. Se sovellus mittaa hyvinvointiamme. Yksi homma mättää heti alkuun: sovellus on niin monipuolinen, että perehtyminen ei ole ollenkaan matalan kynnyksen juttu. Minulla on kaikenlaisiin sovelluksiin ja mittalaitteisiin ristiriitainen suhtautuminen: älysormus kuulostaa ahdistavalta - se kumminkin puristaa ja viimein hukkuu. Älykello kuulostaa suht ok:lta, mikäli synkronointi puhelimeen ja läppäriin onnistuisi ilman suurempia vaivoja. Yöllä en halua pukeutua mihinkään, kirjaimellisesti. Kun ikivanha taskussa pidettävä askelmittarini hajosi, latasin puhelimeen ihan kivan askelmittarin (nyt en kuitenkaan saa askelia "kotiliikunnasta" puhelinta on varsin epämukavaa kuljettaa mukana koko ajan. Tämä sovellus ei mittaa vain liikuntaamme, vaan kaikenlaista muutakin. Minä otin kokeeksi tavoitteet: terveelliset välipalat ja oma aika. Seuraava tavoite onkin, miten hitsissä merkitsen ne sinne sovelluks

Eilisenä tyttöjen päivänä pukeuduin töihin pinkkiin ja ajattelin meidän ja muiden tyttöjä. Se, että juhlitaan jotakin, ei muuten ole keneltäkään pois, tässä tapauksessa pojilta. Itse asiassa, mielestäni pojat tarvitsisivat myös oman päivän. Ehkä sellainen tulee vielä. Mutta tyttöihin...heitä kannattaa tukea. Maailman mittakaavassa, koulutettu tyttö tulee harvemmin raskaaksi teini-iässä. Koulutettu tyttö ymmärtää paremmin, miten antaa vauvalle oikeanlaista ravintoa. Hän myös ymmärtää varhaiskasvatuksen merkityksen ja lopulta lähettää suuremmalla varmuudella omat tyttärensä kouluun. Tytön elämä voi loppua jo alkuunsa, kun tyttösikiö abortoidaan poikalapsen toivossa. Jos hänet synnytetään, hän saattaa saada vähemmän ravintoa kuin veljensä. Jos koulutukseen on vähän varaa, kouluun lähtee todennäköisesti tytön veli. Omassa kotimaassamme tytöt ja pojat matkaavat läpi suhteellisen tasa-arvoisen terveydenhuollon. Varhaiskasvatus ja peruskoulu käydään läpi melko tasa-arvoisissa tunn

Rva:lla koitti syysloma! Täytyy sanoa, että viikko on ollut todella rankka. Astmaattinen yskä ja keuhkoputken supistuminen eivät ole päästäneet rva:ta helpolla. Astmaattinen keuhkoputkentulehdus on nyt kestänyt kuusi viikkoa, ja rva:sta alkaa todella olla mehut pois. Tänään menin työterveyteen. Eihän siinä muuta, kuin astmatutkimukset jälleen käyntiin. Astmaa on tutkittu rva:lta ennenkin, mutta kotipuhallukset ovat jättäneet diagnoosin juuri ja juuri rajojen alapuolelle. Poikkeavuutta löytyy, mutta ei tarpeeksi. Mikä sitten mättää? Rva saa massiivisia kuivia yskäkohtauksia (myös nukkuessa), eikä jaksa kävellä kuin etananvauhtia. Heti, jos tulee loivakin ylämäki, pitää pysähtyä yskimään, ja henkeä ahdistaa. Perusongelma rva:lla on astmaattisten oireiden kausittaisuus - infektio alkaa flunssasta ja saattaa kestää kuukausia. Rva reagoi avaavaan astmalääkkeeseen hyvin, hengitettävä kortisoni ei ainakaan nyt ole auttanut. Joka tapauksessa...nyt on otettu kuva keuhkoista ja poskiont

Vaikka Naakka & Touhi heräsivät tänä aamuna aikaisin, viikonloppu on ollut tähän mennessä hyvin rauhallinen ja asiat ovat sujuneet hyvässä hengessä. Itse asiassa, tällaista olen kaikki nämä vuodet odottanut - What`s up, man (rva Touhille) - Eiii, olen Batman!  Ensimmäinen repliikki on minun, toinen Touhin. Sanavaihto käytiin ensimmäiseksi aamulla. Touhi kuuntelee nähtävästi myös englantia tarkkaan, vaikka ei todellakaan osaa sitä. Väärin tai ei, rva oli Touhin mielestä joka tapauksessa väärässä. Aamulla lapset katsoivat pidennetysti telkkaria, koska yritin vähän setviä viikon sotkuja (tiskejä ja pyykkejä). Lähdimme ulos.  Olen koko syksyn juossut vuodenaikojen perässä, ja olen jäädä koko ajan kakkoseksi. Nyt alkaisi olla lämpimämmät kengät ja asusteet - vaihe. Arvatkaa, olenko inventoinut vaatevarastoa ja aionko edes tehdä sitä lähiaikoina? Tulos: jäässä oleva Naakka. Touhi ei tunnu palelevan koskaan. Naakka sen sijaan palelee tavan takaa. Sillä ei tietenkään

Poikkeukselliset työtehtäväni (paljon tietokoneen ääressä istumista) loppuivat, luojan kiitos, tänään. Pariviikkoinen on suoraan sanottuna kulunut liian hitaasti. Mikä sitten oli niin kamalaa? No, se blogini alkuperäinen pääaihe, niskavamma, tietenkin. Kun teen suht liikkuvaa työtä, johon ei juurikaan sisälly katseen tarkentamista näyttöpäätteelle, ovat asiat melko hyvin. Itse asiassa kivut ja jumitukset laantuvat melkein "perustasolle" mikä tarkoittaa kohdallani pelkkää kipua (luultavasti kenen tahansa niskajäykkyyteen verrattavaa. Silloin melkein unohdan kroonisen ongelmani. Kappas , työt vaihtuivat päätetyöhön...kivut pahenivat muutamassa päivässä. Yläselkä meni aivan lukkoon ja oikeassa kädessä alkoi olla tunnonpuutosta. Yläniskan oikea puoli muuttui jopa kosketusaraksi ja kuului lähinnä rahinaa, kun käänsin päätäni. Huimaus alkoi. Sitä minä olinkin vähän pelännyt. Huimaus aiheuttaa minulle huonon olon lisäksi psyykkisen stressitilan. Vaikka sisimmässäni tiesinki

Eskarin koulua käsittelevä vanhempainilta on takana, ja sen jäljiltä päässä liikkuu muutamia ajatuksia (aivotoimintaa siis on, sehän on hyvä asia jo sinällään ;). Pääpuheenaiheena ei niinkään ollut eskarissa viihtyminen tai kouluun siirtyminen. Jotenkin tuntuu, myös minusta, että koulurakennukseen on jo sujahdettu, ja ensi vuonna vain siirrytään esikoululuokasta koululuokkaan. Kielivalinnat ovat samaan aikaan yllättävä, kiinnostava ja pohdintaa aiheuttava puheenaihe. Toisaalta koko lapsen elinkaari Kätilöopistolta kuusivuotiaaksi vilahtaa ajatuksissa, ja toisaalta tuleva levittäytyy ajatuksiin auringonnousuna, joka muuttaa utuisen maiseman - lopullisesti. Naakan tulevassa koulussa valinta menee suurin piirtein näin: 1. luokka: englanti, ranska tai ruotsi 4. luokka: englanti (jos sillä ei aloiteta ykkösellä), ranska, saksa 6. luokka: ruotsi Englanti alkaa kaikilla viimeistään neljännellä, ruotsi kuudennella luokalla. Jos ottaa A1-kieleksi ranskan, englanti aloitetaan myö

Kun Naakka täytti kaksi vuotta, hän oli vielä melkein kalju (ne haituvat olivat muutaman sentin mittaisia). Ajattelin jo, tuleeko tyttärelleni tukkaa ollenkaan. Tulihan se, paksu, nopeasti kasvava ja hyvin helposti takkuuntuva. Siinä missä moni vanhempi suosii lapsellaan pitkiä kutreja, olen ollut aina helpottunut, kun kampaaja on leikannut sen lyhyen polkan. Välillä Naakka on halunnut pidemmän mallin, välillä lyhyemmän. Minä olen ollut hyvin salliva. Tänä syksynä Naakka on keksinyt, että haluaa ihan lyhyen tukan. Olen hakenut havainnekuvaa asialle kysymällä, mihin asti tukan tulisi edestä, sivuilta ja takaa yltää. Olemme myös katselleet kampauskuvia yhdessä Pinterestistä. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että hän haluaa tosi lyhyen. "Poikatukka" on yksi ärsyttävimmistä luonnehdinnoista, mutta käytän sitä tässä havainnollistaakseni asian. No, mikäpä siinä! Kysyin huvikseni, onko muilla tytöillä vastaavaa. Naakkanen antoi yksisanaisen vastauksen "Ei." Varas