torstai 29. kesäkuuta 2017

"Ulkomailla"

Rva on nyt takaisin "kuosissa" juhannusmatkan jälkeen, tai ehkä sittenkään. Rva kävi toissapäivänä hierojalla, kroppa oli jumittunut monesta kohtaa.

Hieronnassa olisi tarkoitus edistyä. Edistyminen tapahtuu hieronnan ja omien kotiharjoitusten avulla. Itse olen vuosien varrella joutunut tyytymään ylläpitoon ja hienoiseen edistymiseen (usein tulee myös takapakkia).

Ongelmani on, että lihakset lähtevät jumittumaan uudestaan todella nopeasti, muutama tunti hieronnan jälkeen. Joitakin hyviä päiviä on, viimeistään viikon päästä tilanne on ennallaan.

Teen säännölliset venytykset joka päivä. Ongelmani on, että tietyt kohdat (lapojen väli ja niska) tuntuvat menevän venyttelystä enemmän jumiin, vaikka venyttely olisi kuinka maltillista ja verryttelykin kuuluu ohjelmaan.

Tähän ongelmaan olisi mukava löytää ratkaisuja ja helpostusta, vaikka usein tuntuu, että eihän tästä mitään tule.

Viime viikolla rva teki muutaman tunnin irtioton perheestään lähtemällä lenkkeilemään Töölönlahdelle. Kirjoitin lenkkeilystäni blogiinkin, mutta kipunäkökulmasta. Onneksi lenkkeilyssä ja omassa ajassa on muitakin näkökulmia.

Kotona töitä 24/7 tekevälle on tärkeää päästä edes vähäksi aikaa ulos, siis ilman lapsia. Minulla tämä ei toteudu ihan joka päivä, mutta onneksi useimmiten.

Lenkillä kävelen reippaasti, katselen maisemia ja pelaan usein Pokémon go peliä. Usein lenkkeilen metsässä, mutta viime viikolla otin ratikan ja ajoin Töölönlahdelle. Silloin taisi olla lämpimistä päivistä viimeisin.

Tunnelmat olivat lenkillä kuin ulkomailla. Rantakahvilan kohdalla vähän harmitti, ettei perhe ole mukana - olisimme varmasti poikenneet kahvilaan jätskille. Toisaalta hyvä että olin yksin, rahat säästyivät!





Tänään Niskasilla on ohjelmassa kotitöitä (en ole vielä kertonut puolisolle)! Eilen tehtiin onneksi ruokaa, joten se ei, luojan kiitos, ole ohjelmassa tänään. Ruuasta puheenollen, säännöllinen ruuanlaitto perheelle ei ole ollenkaan minun juttuni, vaikka sitä teenkin.

Vielä pahempaa on laittaa ruokaa jossakin kotia vaatimattomammissa oloissa, kuten mökillä. Siksi matkoilla mennään paljolti eineslinjalla. Kotona ruoka on ihan monipuolista kyllä. Mutta, kuten totesin, ei ole minun juttuni.

Ohjelmistossa on sen sijaan lakanoiden vaihtoa, roskien vientiä, Touhin kylvetys ja taulujen laittamista seinälle. Sen lisäksi Naakka tapaa iltapäivällä ystäväänsä, mikä tietää meille ulkoilua puistossa.

Rva:lla on pääosin varsin hyvä arjensietokyky, joten kotityöpäivä ei kuulosta ollenkaan pahalta. Naakka on jo nykyään, jos ei ihan apuna, niin ainakin hyvin poissa tieltä, kun jotakin tehdään. Touhista ei voi sanoa ollenkaan samaa, mutta koska meillä on kokemusta jo Naakasta, pärjäämme hyvin kahden aikuisen voimin.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Rauhoitellaan

Juhannus lähestyy, ja rva alkaa tapansa mukaan käydä kierroksilla. Niitä aiheuttavat valmistelu (lähdemme mökille) ja pakkaaminen. So what, niissä onkin kova homma. Lisäksi Naakka on menossa eri paikkaan kuin me muut, mistä hän onkin hehkuttanut monta päivää.

Lisää otsaryppyjä saan, kun mietin Touhin antibiooteista sekaisin mennyttä vatsaa ja mökkiolosuhteita. Vielä en ole päässyt ajattelussani siihen, että reissulla kaivovesi ei olekaan juomakelpoista, rva.n menkat alkavat, enkä ole varustautunut (juu, ei ole näkynyt since lokakuu 2016) etc etc.

Näin koko vyyhti huoliajatuksia uhkaa vyörytä ylitseni ennen kuin olen ehtinyt reagoida mitenkään. Tämä on ihan tyypillistä rva:ta.

Jostakin syystä olen loppuillan ja nyt aamun aikana rauhoittunut. Olen alkanut pohtia, että vaikka olenkin perheen organisointi- ja pakkausjyrä, saan miettiä asioita, joista tykkään (miettiä, ei tehdä...primitiivisesti haluaisin lukea äkkiä loppuun Harry Potterin, siis kolmannen. Aion pian lukea viimeisimmän osan, jota ennen täytyy tietenkin lukea sitä edeltävät osat), saan myös innostua ja odottaa.

Odotan... mökkimme näkemistä pitkän talven jälkeen. Odotan autossa istumista (ei juurikaan lastenhoitovelvollisuuksia). Odotan mökin näkemistä pitkästä aikaa. Olin toki mökillä jo pääsiäisenä - silloin oli vielä lunta, ja järjestimme Naakalle pääsiäismunajahdin.

Odotan innolla myös serkkujeni näkemistä. Tietääkseni molemmat serkkuni ovat paikalla, ja kumpaakaan en ole nähnyt pitkään aikaan. Toiseen serkkuuni kyllä törmäsin sattumalta rautatieasemalla kolmisen viikkoa sitten. Tapaaminen oli niin pikainen, että on mukavaa nähdä vielä uudestaan.

Meillä on nyt mukana Touhi, jota kovasti odotettiin (aika tuskaisissa merkeissä) viime juhannuksena. Touhi viihtyy luultavasti mökillä hyvin, sehän on uusi paikka, jossa voi tutkia vaikka mitä.

Ilman Touhia käyn tietysti tarkistamassa kaikki itselleni tärkeät paikat. Se tietty rantakallio, suuri kanto metsässä ja puuliiteri ovat rva:lle tärkeitä ja täynnä muistoja. Ne muistot liittyvät pääosin lapsuuteen, mutta myös myöhempiin aikoihin.

Sen Harry Potterin lisäksi aion lukea mökillä Aku Ankkoja, koska luin niitä lapsenakin. Välttämätöntä mökkiluettavaa on eräs mökiltä löytyvä kirja syntymävuodeltani - se kertoo Hjallis Harkimon maailmanympäripurjehduksesta vuodelta 1981 :D Siinä vasta teos, sitä on ehdottomasti luettava jokaisella mökkireisssulla.

Toivottavasti juhannuksesta tulee rauhallinen ja sopivasti hilpeä!




tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ei ne korvat parane...

Viime yö meni taas vaihteeksi metsään...Touhi alkoi itkeä aamuyöstä, ja pari tuntia hereillä oltuamme (ja Touhia lääkiten ja rauhoittaen) totesimme puolisomme kanssa, että eiköhän korvatulehdus nro 5 ole astunut estradille.

Koska pojalla ei ole kuumetta, en lähde viemään häntä lääkäriin päiväsellä, vaan puoliso tekee sen, kun tulee töistä. Hyvin kiukkuisen aamun jälkeen poika nukahti, ja nukkuu edelleen. Meillä olisi ollut taas vauvatanssit, mutta sairauden ja sateen vuoksi emme lähde minnekään.

Luulen, että korvat putkitetaan, näin sanottiin viimeksi, kun Touhi oli lääkärillä. Ei, ei se ollut viimeksi, vaan toissakerralla, sillä viimeksi Touhin korvia tutkittiin lastenklinikan päivystyksessä sunnuntaina.

Lääkityksestä puhutaan nykyään paljon - siis vähentämismielessä. Omalla kohdallani aihe on tullut tutuksi kipulääkityksen kanssa. Moni tuntuu olevan hyvinkin aggressiivinen lääkkeiden vastustaja. Toki liikakin on aina liikaa.

Touhille olemme antaneet paljon kipulääkettä viime kuukausina. Näin moneen korvatulehdukseen mahtuu monta kivuliasta päivää ja yötä. Kipulääkkeillä Touhin elämä on korvatulehdusten ikana ollut siedettävää.

On myös vanhempia, jotka välttelevät lasten lääkitsemistä mahdollisten haittavaikutusten (ja ehkä eniten juuri oman lääkevastaisuuden) vuoksi. Me emme ole tehneet niin, sillä lapsen kipu ei ole sen vähäisempää kuin aikuisenkaan.

Toivomme kuitenkin, että joku, ehkäpä putkitus, lopettaisi tämän kierteen. Touhi on vilkas, iloinen ja riehakas lapsi, mutta aivan liian usein kipeänä.

Eilen illalla lähetin taas vaihteeksi hierojalle viestin, josko saisin hieronta-ajan lähipäiville. Ensi viikkoon se menee, mutta hyvä että edes sinne.

Eilen tein vähän pidemmän kävelylenkin. Itse asiassa ajoin ratikalla yhteen paikkaan, jossa on kivat maisemat, ja lampsin sieltä takaisin. Mieli tykkäsi, mutta keho ei.

Lonkkani kipuili koko illan, ja jäykkyys levisi toisaalta oikean jalan lihaksiin, toisaalta aina ylös niskaan saakka. Pohdin, että mistä tämä nyt yhtäkkiä tuli. No, ei ihan yhtäkkiä, sillä onhan tätä tapahtunut tuhannesti ennenkin.

Minulla oli lenkillä sandaalit, eli kengänkorokkeet eivät olleet tällä kertaa mukana. Olen nyt kuukauden verran lenkkeillyt kaksi 0,4 mm:n  koroketta vasemman jalan alla, mikä on vähentänyt lonkkavaivaani huomattavasti.

Nyt koko kropan oikea puoli on ihanassa jumissa ja kipeänä. Ainoa lohdutukseni on, että eilisen askelsaldo oli peräti 12 400 askelta! Magicarp-pokemonini on taas lähempänä uutta kehitysmuotoaan ;)

Päivän p*skajuttu: Touhin sairaus

Päivän plussa: muistin, että minulla on Mindfulness-lyhytkurssi ensi kuussa - en ole koskaan varsinaisesti kurssittautunut, mutta heinäkuussa ilmaantui mahdollisuus tehdä niin. Jee!




sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Ystäväviikonloppu

Rva istahti kotisohvalle pitkästä aikaa (olimme viikonlopun vanhemmillani maaseudulla). Viikonloppu oli erityinen - sen aikana sain nähdä toisella puolella maapalloa asuvaa ystävääni, joka on nyt käymässä Suomessa.

On kurjaa asua niin kaukana tärkeästä ihmisestä, tapaamme nyt noin kaksi kertaa vuodessa. Koska rva ei todennäköisesti tee lähivuosina matkaa Australiaan, tapaamme silloin, kun hän on Suomessa. Tämän vierailun aikana tapaamme todennäköisesti vielä kerran, kun hän saapuu taas lähistölle.

Erityiseksi tämän vierailun tekee, että ystäväni on raskaana. Ihmettelimme yhdessä, että hän ei enää tämän jälkeen tule Suomeen lapsettomana. Kun ensi jouluna näemme, hänen vauvansa on jo syntynyt, ja saamme tavata hänet.

Ystäväni on myös Naakan kummitäti, Naakkakin kävi eilen kummitätiään tervehtimässä. Naakka miettii kielellisiä asioita paljon, ja ihmetteli etukäteen, mitä kieltä hän voi puhua kummitätinsä kanssa. Hän huojentui, kun kerroin että kummitäti osaa edelleen puhua Suomea.

Lapsiperheemme arki on "tien päällä" monelta osin samanlaista kuin kotonakin. Pyrimme pitämään kiinni samanlaisista rytmeistä kuin kotonakin (lasten syömiset ja nukkumiset jne.) Aina kuitenkin joustetaan jossakin, ei se nyt aina niin tarkkaa ole.

Kun olimme ystävääni tapaamassa, tapaamiseen osallistui (tai oikeastaan sen järjesti) myös toisen lapsuudenaikaisen ystäväni koko perhe. Myös Niskaset menivät paikalle koko perheen voimin. Lapsia oli täten paikalla 6, nuorin oli 10 kk ja vanhin 13 vuotta vanha.

Naakalla oli onneksi seuraa ystäväni tyttärestä, leikki sujui varsin hyvin. Itse asiassa hän viihtyi niin hyvin, että puoliso lähti Touhin kanssa kotiin ennen meitä. Me taas pääsimme ystäväni kyydillä, eli Naakka päätyi nukkumaan jotakuinkin tavalliseen aikaan.

Kyläreissuissa ja matkustamisessa on parasta, kun saa hetken olla pois omista kuvioista. Tuntuu, että aivot tuulettuvat, kun näkee ja kuulee toisenlaisia juttuja kuin kotosalla. On mukavaa aloittaa viimeinen arkiviikko ennen perheemme yhteistä kesälomaa, kun viikonloppuna vähän reissattiin.

Lähitulevaisuudessa Niskaset matkaavat vähän tavallista enemmän. Luvassa on ainakin mökkireissu, kaksi laivareissua ja eräs hieman kauemmas sijoittuva lomareissu syksymmällä. Vaikka rva:n kroppa ei yleensä matkustamisesta tykkää, luulen, että pienet matkat tekevät rva:lle hyvää.

Niskaansa rva on matkoilla päättänyt varjella huolehtimalla, että pääsee makuulle aina välillä. Niskan lepuutus säännöllisesti on osoittautunut hyväksi, sillä juuri matkalla tulee usein käveltyä ja seistyä paljon.

Kuvitan tätä kirjoitustani jutttuun varsinaisesti kuulumattomilla kuvilla :) Ne ovat muistoja parin viikon takaiselta Sealife-kierrokseltamme Touhin kanssa. Merivesialtaan välskäreillä ja muilla otuksilla oli niin kiire, ettei kuvaaminen ollut kovin helppoa...







torstai 15. kesäkuuta 2017

Kun mikään ei auta

Rva alkaa lähes 10 vuotta kroppansa kanssa temppuilleena todeta, että ei tuohon lihasjäykkyyteen oikein mikään auta...tai auttaa toki, mutta vain hetkeksi, ja uusia jäykkiä kohtia syntyy, kun jokin yksittäinen vanha hetkeksi häviää.

Ennen onnettomuutta (v. 2009) minulla oli ongelmia alaselkäni kanssa...alaselkä ja lonkkien alue jäykistyivät. Yläselässä ei ollut jäykkyyksiä lainkaan. Yläselän jäykkyys alkoi, kun niska retkahti - ja on jatkunut tähän päivään saakka.

Nykyisellään, viime raskauden jälkeen, alaselkävaivat ovat alkaneet taas. Ongelma-alueet ovat siis lisääntyneet, ja samalla liikkumisesta ja olemisesta on tullut entistä kivuliaampaa.

Rva jutteli eilen illalla asiasta puolisonsa kanssa. Yhdessä tulimme tulokseen, että asiasta voisi olla hyvä käydä juttelemassa terveyskeskuslääkärin tai ehkä jopa fysiatrin kanssa.

Rva on sinnikkäästi pitänyt lihasjäykkyyksiään sellaisina, jotka paranevat, kun harjoittelen tarpeeksi ja oikeilla liikkeillä. Nyt lähes vuosikymmenen harjoitelleena (ja todellakin erilaisilla liikkeillä) voin todeta, ettei edistys ole kovin merkittävää ollut.

Rva on toisaalta pohtinut, että harjoitusliikkeitä ja rva:n kehoa voisi olla hyvä käydä jälleen kerran läpi fysioterapeutin kanssa, josko niitä voisi taas tarkentaa parhaiten rva:n tarpeisiin sopiviksi. Toisaalta, voisi vähän tutkia, onko mukana jotakin tekijää, joka lisää lihasjäykkyyttä.

Yksi tällainen tekijä voisi olla fibromyalgia eli pehmytkudosreuma. Sen voi testata kipupisteiden avulla, ei nyt ihan kotosalla, mutta lääkärillä. Sen yhtenä oireena on lihasjäykkyys.

Miksi rva sitten  haluaa itselleen diagnoosin? No, se on yksi ja sama, tuleeko diagnoosia, mutta on kurjaa, kun harjoitteiden teho jää niin matalaksi ilman mitään järkevää selitystä.

Jos jokin tekijä, ei pelkästään kahdeksan vuoden takainen onnettomuus, selittäisi oireeni, se olisi huojentavaa minulle itselleni. Ongelmani eivät johtuisi siitä, että teen liian vähän ja huonosti.

Oikeastaan tiedän jo nyt, ettei kyse ole siitä. Puolisoni, joka näkee minut joka päivä, sanoo samaa. Hänelle arkea on, kun katsomme illalla uutisia ja minä jumppaan ja venyttelen. Hänkin toivoisi, että kipuni ja lihasjäykkyyteni vähenisivät viimein.


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kirkossa

Viimeaikaiset kirjoitukseni ovat liipanneet läheltä lapsiperhe-elämää, ja niin tämäkin. Meillä oli viikko sitten kunnoa osallistua helluntaijumalanpalvelukseen, jossa perheenjäseneni piti saarnan.

Kun rva keksi, että toki Niskasetkin sellaisessa tilanteessa lähtevät "isolle kirkolle", jäi nuorimmaisemme Touhi pois laskuista. Naakka mukaan, Touhi, 10 kuukautta, ei. Touhille saimme hyvän hoitajan kirkonmenojen ajaksi.

Perheestämme ei löydy vakaumuksellisia kristittyjä, mutta tykkäämme puolison kanssa käydä aina joskus kirkossa. Jumalanpalvelus on meille rauhoittava ja syvällinen tilaisuus, josta jää useimmiten mukava fiilis. Naakalle kirkonmenot olivat ensimmäiset.

Rva kykenee jo nykyään menemään kirkkoon, vaikka pitkä istuminen tuottaa edelleen hankaluuksia. Edistys on kuitenkin huima, jos vertaa vuosien takaiseen tilanteeseen, josta blogissani kirjoitin. Alkuperäinen teksti löytyy täältä

Sitten asiaan... minulta on toivottu postausta, jossa annan vinkkejä, miten pienen lapsen (tässä tapauksessa 4-vuotiaan) kanssa pärjää pitkissä tilaisuuksissa.

Lapset ja perheet yleensä ovat valtavan yksilöllisiä, joten kaikenkattavaa ohjeistusta en kykene asiasta antamaan. Taitaa olla parasta, että kuvailen, miten meillä kirkossa sujui.

Ennen kirkonmenojen alkua kävimme katsomassa, mitä muuta rakennuksesta löytyy (vessat, yläkerta jne.). Naakka kyseli asioista, joista oli kiinnostunut. Naakka ei varsinaisesti juoksennellut, mutta on hyvä liikkua, kun joutuu kohta olemaan pitkään paikallaan.

Kirkossa...Naakka selvästi kuunteli puhetta ja laulua. Hän kyseli välillä kuiskaten kaikenlaista. Välillä hän istui isovanhempien tai meidän sylissä. Hänellä oli mukana suosikipehmolelu (tekemistä käsille), Lasten Raamattu sekä pieni muumikirja. Annoin hänelle aina seuraavan, kun edellinen alkoi kyllästyttää.

Kiukkua ei tullut missään vaiheessa (tästä ei Niskasillakaan ole täysiä takeita, kun on kyse 4-vuotiaasta). Kävimme yhdessä ehtoollisella, olin selittänyt Naakalle etukäteen, mitä tapahtuu, ja sanonut, ettei ehtoolliselle ole pakko tulla.

Ehtoollisella pappi kysyi minulta, saako lapsen siunata - sai toki. Naakalta pappi kysyi, saako myös pehmolelun siunata (tämä oli hieno yllätys) Minä ja Naakka annoimme luvan. Luulen, että tämä oli Naakalle mukavin kohta koko kirkonmenoissa.

Loppua kohden minua hymyilytti, kun seisomaan noustessa Naakka alkoi oikein pompata ylös. Liikkumisen ja aktiivisuuden tarve on 4-vuotiaalla suuri.

Lopuksi menimme kirkkokahveille. Salin, jossa kahvit pidettiin, yhteydessä oli pieni leikkitila. Naakka istui meidän kanssamm pöydässä, ja kävi itse leikkitilassa leikkimässä (no, kävi siellä joku muukin hänen kanssaan).

Kirkossa sujui siis Niskasilla oikein hyvin. Naakka vannotti perheenjäsentäni soittamaan hänelle, koska seuraavan kerran on kirkko. Se on rva:n kuuleman mukaan elokuussa. Välissä on melkein koko kesä.



perjantai 9. kesäkuuta 2017

Vauvatansseissa

Eräs syy, miksi nykyinen asuinpaikkamme on mielestäni niin mukava, on tapahtumien ja tilaisuuksien runsaus. Kun tekemistä (siis muuta kuin töitä tai ihan tavallista oleilua) kaipaa, sitä on mitä todennäköisimmin saatavilla.

Touhin kanssa olemme syystä tai toisesta jääneet järjestettyjen vauvajuttujen ulkopuolelle. Niinpä päätinkin viikko sitten ryhdistäytyä: leikkipuiston kesäohjelma ilmoitti vauvatansseista - siispä sinne!

Lähtökohtaisesti Touhi, noin 12 kiloa, ei enää ole ihan optimaalinen tanssitettava. Minä taas en juurikaan nykyään tanssi (tanssi oli kuitenkin nuoruusaikojeni harrastuksista pitkäkestoisimpia, siis erilaiset tanssitunnit n. 8 - 17 -vuotiaana).

Saavuimme paikalle semi-tihkusateiseen säähän. Tanssiryhmä oli juuri alkamassa, äitejä vauvoineen. Osoittautui, että lähes kaikki olivat osallistuneet kevään aikana vauvatanssikurssille. Niinpä, kun kokemustamme kysyttiin, vastasin Touhin puolesta, että lähdemme liikkeelle nollasta.

Tunnin alkaessa ihastuin vauvatanssiin nopeasti. Musiikki vaihteli lastenlauluista irlantilais-, ja lattarityyppiseen, lisäksi mukana oli ainakin yksi kappale Joutsenlampi-baletista. Liikkeet olivat yksinkertaisia, mutta rva onnistui sekoamaan askeleissa siitä huolimatta.

Jouduin laskemaan Touhin monesti maahan, tuli hiki ja myös jano (siis minulle). Siitä huolimatta selvisimme loppuun saakka, niska tai selkä eivät protestoineet ja lapsi viihtyi ja miltei nukahti loppua kohden.

Touhi, nyt 10 kuukautta, olikin moisesta pyörityksestä ihmeissään. Hän meni ihan vakavaksi, ja "tanssi" mukana koko tunnin aivan sopuisasti. Huomasin, että musiikki ja muut vauvat olivat hänelle mieleen.

Siispä, meillä on nyt poikani kanssa yhteinen harrastus, ainakin kaksi seuraavaa tanssikertaa.

Tanssilla jatkamme syksylläkin. Olen nimittäin ilmoittanut Naakan syksyllä esibalettiin. Meidän lähellämme on balettikoulu, jota aika moni naapuruston muksu käy. Olen kuullut balettikoulusta hyvää, ja myös puoliso näytti vihreää valoa Naakkamme tanssiharastukselle.

Tyttäremme on arvatenkin asiasta innoissaan! Hän lähtee luultavasti balettitunneille mielellään, mutta aika näyttää, tykkääkö Naakka baletista. Ainakin syksyn ajan hän saisi tykätä, sillä koko syyskausi täytyy maksaa etukäteen...

Naakka on vasta 4-vuotias, joten emme muutenkaan voi tietää, mistä hän innostuu. Rva kävi muuten lapsena myös satubaletissa, mutta se tyssäsi, kun tanssilattialla tuli aina niin ikävä äitiä. Baletin alkeita rva harrasti 8-vuotiaana (silloin tanssiminen onnistui jo ilman äitiä).

Rva oli jo vähällä ilmoittaa itsensä syksyllä aikuisbalettiin, mutta sekä aika että talous ovat nyt syitä, joiden vuoksi rva:n harrastus saa odottaa. Onneksi on hyvä, että tavoitteita ja suunnitelmia löytyy =)

Mukavaa viikonloppua!

PS: Reidet ja kädet olivat julmetun kipeinä vauvatanssien seuraavana päivänä, eli kyllä se ihan oikeasta liikunnasta kävi!


tiistai 6. kesäkuuta 2017

Sananen huonekasveista

Rva rohkenee kuvailla itseään wannabe-viherpeukaloksi. Taisin innostua kasvimaista ehkä kolmannella luokalla, ja kykin mielelläni kesät mummoni kasvimaalla. Ehkä kuudennella luokalla näin kaktuksista tehdyn "maiseman" lapsuudenkotini läheisessä kukkatalossa.

Niin, innostuin kaktuksista, ja ennen pitkää minulla oli niitä monta. Kaktukset olivat kiehtovia, osa kukki, ja sitten oli sellaisia, että kaksi eriväristä kaktusta oli istutettu päällekkäin. Ongelmia tuli pölyjen pyyhkimisestä.

Niitä piikkejä irtosi välillä, ja kerran jos toisenkin koiramme kävi huitaisemassa kaktuksen pöydältä. Serkuillani oli siemenestä istutettuja appelsiineja sekä kahvipuu. Kahvipuuhun en koskaan päässyt, mutta vielä tänäkin päivänä minulla on yksi "sitruspuu".

Wannabe-viherpeukalo olen siksi, että hoidan ja kasvatan usein kasveja "tuntuman" avulla. Toki tiedän perusasioita, mutta unohdan välillä jopa minulla olevien, muutamien kasvilajien nimiä. Minun on myös vaikea oppia luonnonkasvien nimiä, vaikka tunnen ne ominaisuuksien perusteella.

Tykkään, että kasveja on paljon. Oikeastaan kotonani saisi olla lähes viidakkotunnelma. Tosiasiassa, sen jälkeen kun lapset tulivat, meillä on ollut huonekasveja rajoitetusti, ja myrkyllisistä kasveista olemme kokonaan luopuneet.

Silti, olen aina tyytyväinen, kun saan uuden kasvin. On jännittävää nähdä, miten kasvi alkaa viihtyä, ja millä keinoin onnistun pitämään kasvista mahdollisimman hyvää huolta.

Ensimmäinen kasviton aika koitti, kun talossamme alkoi julkisivuremontti tämän vuoden alusta. Koska asuntomme meni pressun alle, siitä tuli kasveille mahdoton paikka elää. Kasveja jäi ainoastaan akvaarioon.

Muutamasta luovuimme, loput ottivat vanhempani ystävällisesti hoitoonsa. Nyt olemme saaneet pressun pois talon toiselta puolelta, ja eilen sain jo osan kasveista meille takaisin. Oli mukava tunne, kun kukkivat saintpauliat sekä joulukaktus saapuivat.

Nyt kun Touhikin on alkanut liikkua yhä enemmän, olen hieman skeptinen sitruspuuni suhteen. Meillä ei oikein ole sellaista paikkaa, jossa se saisi olla poikamme tutkimusmatkoilta rauhassa. Lisäksi, olohuoneeseemme ei voi edelleenkään sijoittaa kasveja, sillä ikkunat ovat pressun peitossa.

Näistä syistä johtuen myös parveke- ja kasvipenkkiviljely on tauolla tänä kesänä. Toisaalta ihan hyvä, jälkeläistemme hoito vie nyt niin paljon aikaa, että rva:n kasviharrastus (akvaariota lukuun ottamatta) odottaa väljempiä aikoja.



perjantai 2. kesäkuuta 2017

Iso tyttö


On minulla jo iso tyttö, pohdin toissapäivänä. Oli alkuilta, ja puoliso oli lähtenyt viemään kuopusta lääkärille korvien tsekkaukseen (taas korvatulehdus, mutta se onkin jo toinen tarina). Tyttö kuunteli satuja, katsoi Trolls-elokuvaa ja puuhasi omiaan.

Tein jotakin, mitä en ole neljään vuoteen tehnyt - kävin suihkussa siten, että ilmoitin vain tytölle, mitä menen tekemään. Vastaus oli lyhyt "joo". Oli ihmeellistä käydä pesulla ihan rauhassa vain vähän kuulostellen, mitä toisessa huoneessa tapahtuu. En tosin ollut varma edes siitä, missä huoneessa tyttö on.

Ei tarvinnut kuitenkaan huolestua siitä tai esimerkiksi siitä, lähteekö lapsi omia aikojaan ulko-ovesta ulos. Tyttö ei etsisi käsiinsä vaarallisia esineitä tai muutakaan epäilyttävää. Ehdin jo pohtia, mikä minun roolini nyt sitten on...

Niinpä, peseydyin rauhassa, ja kun ilmestyin kylpytakkisillani eteiseen, tyttö kertoi, että hyvin oli mennyt. Hän kertoi myös, että soitti "Let it go" -kappaletta Elsa-nukestaan kaksi kertaa (no sen kuulin kyllä), jotta ei pelottaisi.

Teimme mielestäni molemmat ratkaisevan askeleen, pienen eron toisistamme. Se ero kesti tuskin viittätoista minuuttia, mutta oli merkityksellinen. Tiedän, että tästä se alkaa. Ilo ja haikeus kuvasivat mielentilaani samaan aikaan.

Olen onnistunut menemään täysin jumiin viimeisten päivien aikana. Jotenkin selkä alkoi krampata tosi nopeasti edellisen hieronnan jälkeen. Minulla on nyt uusi hieroja, ja hänellä keholleni uusi hierontatyyli. Luulen, että nyt on se vaihe, kun keho pistää hanttiin.

Toinen syy nopealle jumittumiselle on luultavimmin Touhin uusi flunssa ja korvatulehdus. Se on merkinnyt, että rva on viettänyt monta päivää lattialla kipuilevan ja itkuisen lapsen seurana. Touhin kanssa ei jumppa enää onnistu, hän käsittää sen painiksi.

Kun lapsi nukkuu, rva on ollut niin väsynyt, ettei ole jaksanut jumpata. Viime yö meni jo kohtuullisen hyvin, eli tänään aikaa ja energiaa liikunnalle voisikin löytyä. Toivotaan, että särkylääkkeet auttavat Touhia seuraavanakin yönä, ja itse korvakin alkaa pian parantua.

Mukavaa perjantaita!




torstai 1. kesäkuuta 2017

Helpotuksia akvaariossa ja nukkuessa

Niskasten akvaariorintamalle kuuluu oikein hyvää - noin viidensadan kotilon poisto on auttanut, ja nyt otuksia ryömii akvaariossa enää harvakseltaan. Pieniä viitteitä, että kasvit alkaisivat toipua, on jo näkyvissä. 

Vaikka akvaario on biosysteeminä säännelty, on se monin tavoin oma villi luontonsa. Asiat vaikuttavat toisiinsa, ja esimerkiksi kotilot voivat liikaa lisääntyessään aiheuttaa ongelmia niin kasveille kuin kaloillekin. 

Kun kotilot syövät kasveja, kasvit alkavat kuolla. Kasvijäte ja kotiloiden ulosteet taas huonontavat veden laatua, mikä taasen huonontaa kalojen elinolosuhteita. 

Maltillinen määrä kotiloita taas on useimmiten hyväksi akvaariolle - ne syövät pohjalta kasvijätettä, ja parantavat möyriessään akvaarion pohjan happipitoisuutta. Mutta, liika on liikaa, ja Nyt Niskasten akvaario alkaa näyttää siltä miltä pitääkin. 

Myös rva:n nukkuminen on helpottunut uusien lääkkeiden ansiosta. Nyt rva syö pienen määrän erästä vanhanaikaista masennuslääkettä joka ilta. Sitä suositeltiin, kun rva:n nykyinen lääkitys on sellainen, että sitä ei saisi ottaa kuin kuuriluontoisesti. 

Lääkkeetön nukkuminen kuulostaa rva:n uniongelmasatolla suoranaiselta utopialta. Sanotaanko vaikka, että se ei ole toiminut viidentoista vuoden lukuisista harjoitteluista huolimatta. Onneksi nyt sattui vastaan lääkäri, joka otti ongelman tosissaan ja keksi, mitä pitää tehdä. 

Nyt onettomuusongelmani hoito koostuu siis sopivammasta lääkityksestä ja toimista, joiden avulla rva viestittää (tai ainakin yrittää viestittää) keholleen, että nyt on aika mennä nukkumaan. 

Unihygienian käsite (pähkinänkuoressa nukkumisolosuhteet ja nukkumaanmenoa edeltävät toimenpiteet) ei ihan käytännössä toteudu meillä. Esimerkiksi sängyssä ei pitäisi tehdä muuta kuin nukkua tai rakastella. 

No, rva lukee iltakirjaansa tasan siellä sängyssä, sitä ilman se uni ei ainakaan tule. Sähköinen kirja ei tulisi kysymykseenkään - lukulaitteen valo lähinnä virkistää rva:ta.  

Se kaikki muu sitten...hmm....kun meillä nukkuu sängyssämme osan yötä myös vähintään yksi lapsi, niin jäljelle jäävät vaihtoehdot "nukkuminen" sekä "nukkuminen lapsen kanssa" (eli se ahtaasti nukkuminen), se siitä. 

Herätyksiä tulee joka yö, ja iloisia olemme, mikäli niitä on vain yksi tai kaksi. Ehkäpä edessä on vielä rauhallisempiakin öitä...

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...