perjantai 31. lokakuuta 2014

Rentoutuminen

Ilman kipeää yläkroppaa rva:lla olisi varmaankin joka tapauksessa pipo kireällä - kaikesta ei voi syyttää niskavammaa. Rva on nimittäin aika huono rentoutumaan. Ortonin kuntoutuksessa eräs fysioterapeutti sanoi rva:lle, että rentoutumisen taito olisi kyllä vammautuneelle erityisen hyvä juttu.

"Minä rentoudun vain tekemällä asioita", mesosi rva silloin. Tottahan toki rva tiesi, että rentoutumista olisi hyvä harjoitella ja harjoittaa, se auttaisi lihaksiin (niihinkin, jotka eivät oikeastaan koskaan rentoudu).

Jännityksessä eläminen on varmaankin eräänlainen kansantauti. Elämme hektisessä maailmassa tietotulvan keskellä, ja ainakin rva yrittää toistuvasti hallita tilanteita ja myös vaatii itseltään enemmän kuin mihin rahkeet riittävät. Parannettavaa olisi.

Rva tuntee kyllä itsensä joka päivä rennoksi - aamulla, kun kello on juuri soinut. Rva:n välitön toive on tuolloin, että josko saisi nukkua vielä vähintään kaksi lisätuntia...Muistissa on eräs ystävä (nykyäänkin sellainen), joka ala-asteen kuudesluokkalaisena laittoi kellon viikonloppuisinkin soimaan seitsemältä, jotta saisi kellonsoiton jälkeen vaipua uudelleen uneen - mahtava idea!

Tänään rva yritti nukkua päiväunia (meillä perjantai on vapaapäivä). Ei onnistunut, koko työviikko ja muutama muu asia pyörivät päässä vinhaa vauhtia, sitäpaitsi jalat olivat kylmät. Rva luovutti ja valmisti sen sijaan itselleen jalkakylvyn.

Kivan telkkariohjelman ja jalkakylvyn parissa rentoutuminen sujui jopa niin hyvin, että rva siirtyi sänkyyn päiväunille hra:n viereen. Päiväunia kesti alle viisi sekuntia, sitten heräsi Naakka. Se niistä päiväunista, mutta ainakin rva rentoutui, jalkakylvyssä kylpyvaahdon kera!


Pieniä rentoutumisen hetkiä pitäisi osata mahduttaa päivään enemmänkin...jos tekemiset (esim. hassutteluhetket lapsen kanssa) rajataan pois ja keskitytään paikallaoloon ja lihasten rentouttamiseen, tulevat rva:lle mieleen ainakin piikkimatto ja mindfulnes-meditaatio.

Piikkimatto rentouttaa, vaikka pistääkin sydämen hakkaamaan (ainakin rva:lla). Hengitysmeditaatiot ovat myös tosi hyviä! Hyvä jos rva makaa piikkimatolla tai meditoi kerran viikossa nykyisellään, pieni lisäys ei todellakaan olisi pahitteeksi.

Pienoinen ongelma rentoutumisessa on, yllätys yllätys, niska! Jopa maatessa rva:n on vaikea löytää asentoa, jossa niska rentoutuisi täysin. Tuntuu oikeastaan, että välillä rentoutuminen onnistuu jossakin asennossa, mutta jonakin päivänä ei siinäkään.

Oikein hyvä rentoutumisalusta whiplash-vammaiselle olisi varmaankin jokin veden kaltainen materiaali, joka kuitenkin kannattelisi. Näillä sanoilla ja puheilla rva taitaa harkita muuttoa jonnekin Kuolleen meren alueelle, terve menoa!

maanantai 27. lokakuuta 2014

Ottaako puheeksi vai ei?

Rva kuuluu siihen vammautuneiden ryhmään, joiden vamma ei näy päällepäin. Ohimennen vilkaistuna rva on kuin kuka tahansa vähän yli kolmekymppinen perheenäiti sieltä ja sieltä...

Tai kuitenkin, eräässä tilanteessa rva:n niskavamma näkyy, vaikka ei ihan heti. Kun rva joutuu istumaan paikallaan vähän pidempään, alkaa vääntelehtiminen ennen pitkää. Pitää hakea parempaa asentoa, liikuttaa kättä tai niskaa, jotta kipu lievenisi, loppujen lopuksi täytyy nousta ylös, nykyään kuitenkin harvemmin.

Rva:n silmä on niin harjaantunut, että hän bongaa muita kaltaisiansa (no, juuri whiplash-oireisia on varmaankin aika vähän) siellä täällä. Sinänsä on iloista, että ihmiset voivat lähteä liikkeelle, mutta kyllä se bongaaminen muitakin tunteita nostattaa, myötätuntoa ainakin. Kipujen kanssa ei ole helppoa.

Rva ei tarkoituksella puhu vammastaan oikeastaan kovin usein. Silti vamma tulee esille monessa paikassa. Rva meni melkein hämilleen, kun vamma ja sen kanssa selviäminen otettiin puheeksi eräässä vähän isommassa tapaamisessa. Pikemminkin rva vähän varoo vammasta puhumista, etteivät muut vallan kyllästyisi...

Silti, rva mainitsi vamman ääneen ratikassa pari päivää sitten. Se tapahtui suurin piirtein näin: "nyt on pakko mennä ratikan takaosaan istumaan, en voi seistä koko matkaa, kun niska ei kestä..." Kuntosalilla rva mainitsi niskavammansa hiukan varttuneemmalle rva:lle, kun neuvoi tätä erään laitteen käytössä.

Yleinen tilanne, jossa vamma tulee puheeksi, ovat tapaamiset sellaisten ystävien ja sukulaisten kanssa, joita näkee harvemmin. "Ai onko sulla vielä se vamma?", kuuluu kysymys ja rva vastaa, että "Joo, kyllä on"... Sitten juttu joko jatkuu tai ei jatku.

Vammasta puhuminen ei oikeastaan ole rva:lle vaikeaa. Vaikeaa on sen sijaan pyytää itselleen asioita, vaikka olisikin niiden tarpeessa. Invapaikan pyytäminen (mikäli paikalla istuu joku) julkisessa kulkuvälineessä jää rva:lta edelleenkin melkein aina tekemättä - siinä asiassa rva voisi yrittää kehittyä.

Vähän vieraammassa porukassa rva katsoo pääsevänsä helpommalla (eli vähemmällä huomiolla),  kun ei ala pyytää kanssaihmisiä esimerkiksi vaihtamaan kahvilassa paikkaa kanssaan (useille whiplash-potilaille aivan tuttua - istua jaksaa pidempään, jos vaihtaa välillä paikkaa, jolloin niskan asentokin muuttuu :D ).

On rva parantanutkin - eräässä kokoontumisessa, jossa rva käy säännöllisesti, on rva:lla "oma" paikka. Se on sohvan vasen kulma, jossa rva saa hyvän asennon, kun vasemman, enemmän tukea tarvitsevan saa laskettua käsinojalle. Edistystä sekin!


torstai 23. lokakuuta 2014

Haasteena kehon oikea puoli

Hei vaan, rva onkin tänään kotosalla ja Naakka kahteen asti päiväkodissa. Sopimuksessani on, että työskentelen 3 - 4 päivää viikossa, pääsääntöisesti kuitenkin 4. Nämä kolmepäiväiset ovat niskani varjelemisen kannalta tärkeitä, pidän niitä aina välillä.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että pystyn työskentelemään niinkin paljon. Pystyn myös olemaan töissä vähän pidempään jos on tarvis, kotitöinä pystyisin tekemään enemmänkin, mutta se taas ei työkokeiluissa käy.

Silti se pirulainen rasittuu...eilen olin kuntosalilla, ja tein siellä kaikenlaista. Kokeilin mm. sitä laitetta, jolla treenataan rintalihaksia, ekaa kertaa. Pirhana, en saanut laitetta liikkeelle ennen kuin olin ottanut siitä kaikki painot pois, sain siis pelkät vivut liikkeelle (rva:n pokka meinasi siinä vaiheessa pettää, rintalihaksia täytyy varmaankin treenata vähän enemmän).

Joskus rva on miettinyt, mitkä kaikki lihakset eivät olisi menneet huonoon kuntoon, mikäli tätä niskaepisodia ei olisi tapahtunut. Nyt ongelmakohtia tuntuu olevan vähän joka puolella...Oikean jalan ja käden lihaksia pitäisi parantaa, olen vissiinkin niskakipua varoessani nojautunut lähinnä vasemmalle puolelle viimeiset vuodet, ja siinä kehon oikea puoli on lähtenyt heikentymään.

Kaikki Niskasten lemmikit ovat onneksi hyvässä kunnossa. Tässä Nasu ja Matilda ovat Naakan mummin korissa, kun mummi ja pappa olivat pari viikkoa sitten meillä ja "jouduin" antamaan iltatomaatin keittiössä (isovanhempien vuoteet oli sijattu olohuoneeseen, jossa Nasu ja Matilda tavallisesti illastavat).


Akvaariossa vihreä, hienonhieno levä on nyt poissa, mutta tupsulevä on vallannut melkein koko takaseinän (siis sen hienon, jonka puoliso kiinnitti silikonilla takalasiin). Alkuperäisen levän taisi muuten hävittää limaska-pintakasvi, joka tuli akvaarioon noitamonni Justiinan kanssa, ja josta onnistuin joskus pääsemään eroon. Kaikesta ei näemmä voi luopua!

Intiaaninsulka-tetrat ovat kotiutuneet akvaarioon hienosti. Parvi viihtyy etualalla ja on vilkas ja aktiivinen. Myös kirsikkabarbit ovat aktivoituneet intiaaninsulkien myötä. Niskasilla on edessä uuden suodattimen osto, vanha ei ole tarpeeksi tehokas. Haussa on ulkosuodatin, joka on tarkemmin ajateltuna vähän hankala uteliaan Naakan kanssa.

Naakka viettää kaiken vapaa-aikansa kirjoja katsellen. Eräs suosikeista on "Missä on metsähiiri"-kirja. Siinä ei ole varsinaista tekstiä, mutta kuvia pienine yksityiskohtineen löytyy. Kirja on tarkoitettu oikeastaan vähän isommille, ja siksi rva onkin teippaillut kirjaa sieltä täältä. Kirjan Naakka sai kummitädiltään S:ltä.


Rva:n oma lukutahti on hidastunut hidastumistaan, aikaa ennen ja yhä niin rakkaaseen lukuharrastukseen jää nykyään niin vähän. Tänään rva ajatteli kuitenkin käydä Naakan kanssa kirjastossa, josko sieltä löytyisi lisäluettavaa rva:n kasvavaan lukemattomien kirjojen pinoon.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Jokohan se asia selviäisi...

Rva käy säännöllisesti (n. kerran kahdessa kuukaudessa) eräällä lääkärillä. Käynnit kuuluvat rva:n hoitosuunnitelmaan ja ovat toimineen hyvin osana hoitoa. Rva:n edellinen aika olisi ollut elokuun puolessa välissä.

Päivää ennen käyntiä rva:lle soitettiin, että ks. lääkäri on sairastunut ja on poissa pidemmän aikaa. Kerrottiin, että minun ei tarvitse tehdä mitään, uusi aika lähetetään postitse. Kului viikkoja,eikä uutta aikaa tullut. Syyskuussa rva soitti poliklinikalle uudelleen.

Puhelimeen vastasi henkilö, joka ei osannut auttaa tilanteessa. Hän ohjasi rva:n soittamaan omahoitajalleen (rva ei edes tiennyt, että sellainenkin löytyy). Omahoitaja ei kertonut tienneensä, että mitään aikaa oli luvattu lähettää.

Rva taas oli luullut, että kun varsinainen lääkäri sairastuu, käynnistyy suhteellisen yksinkertainen prosessi, jossa vakituisille potilaille lähetetään korvaavat ajat tai niin asia ainakin rva:lle puhelimessa muotoiltiin.

No, omahoitaja kertoi, että varsinainen lääkäri on palaamassa töihin puolentoista viikon kuluttua. Hän lupasi kertoa lääkärille, että lääkäri soittaa minulle. Mitään soittoa ei kuulunut. Tarvittavat lääkkeet menivät sentään automaattisesti uusittaviksi.

Kului kolmisen viikkoa, eikä lääkäri soittanut. Pari päivää sitten rva soitti jälleen poliklinikalle. Kävi ilmi, että varsinainen lääkäri on edelleen sairauslomalla, joten ei ihmekään ettei ole soittanut. Nyt rva sai soittoajan uudelle lääkärille, jonka kanssa selvitetään tilanne.

Niin, lääkäri soittaa rva:lle tänään, työpaikalle. Rva:n työpiste on käytävällä, mistä ei ole kovin kiva selvitellä asioitaan.

On kuitenkin hyvä, että asia menee eteenpäin. Silti rva ihmettelee tätäkin prosessia. Ehkä toimistossa on kiire, ehkä sielläkin henkilöt ovat vaihtuneet. Tulee kuitenkin ikävästi mieleen, että potilaat on poikkeustilanteessa vain unohdettu siitäkin huolimatta, että säännölliset poliklinikkakäynnit kuuluvat kiinteästi hoitoon.

Nyt asia kai selviää, vaikka vähän turhan julkisesti.

Missään vaiheessa rva:lle ei pahoiteltu tilannetta.

Loppuun vielä maininta, että rva:n varsinainen lääkäri on todella hyvä ja ammattitaitoinen. Hänellä on aidosti ihmisestä välittävä asenne, ja olen hyötynyt asioinnista hänen luonaan. Toivottavasti hän paranisi ja palaisi pian töihin!


perjantai 17. lokakuuta 2014

Geokätköillen

Rva:n ensimmäinen geokätköilyreissu pitkään aikaan oli oikeastaan jo pari viikkoa sitten. Retki oli kuitenkin niin hauska, että siitähän pitää kirjoittaa blogiinkin. On välillä mukava tuoda esille myös harrastusjuttuja, jotka onnistuvat.

Geokätköily on kulkenut mukana rva:n elämässä jo vuodesta 2008. Kätköillyt olen harvakseltaan, enkä koskaan talvella. On kuitenkin ihanaa hakea välillä kätkö tai pari, ja oppia enemmän paikoista, joita ei ole ennen tullut edes huomanneeksi.

Onnenpotku oli, kun tuttavapiiriin ilmestyi henkilö, joka on myös kiinnostunut kätköjen etsinnästä. Teimme treffit kaupunginosaan, jossa kumpikaan ei ollut paljon liikkunut. Matka sujui metrolla, etsimme kolmea erillistä kätköä.

Kätköt on merkitty netissä siten, että niissä on tiedot vaikeusasteesta, esimerkiksi maastosta. Helpoin maasto on sellainen, jossa kätkölle pitäisi päästä pyörätuolilla (en tiedä, pystyykö pyörätuolissa oleva itse myös etsimään kätkön, vaikka sen viereen pääsisikin).

Ihan extreme-kätköihin ei meidänkään seurueemme edennyt, Ensimmäinen kätkö vaati hieman kiipeilyä, toinen kumartumista tai oikeastaan selälleen menoa. Kolmannessa piti hieman kurkottaa. Neljättä etsimme, mutta emme millään löytäneet.

Hauska juttu, jonka löysimme, oli 1990-luvulla tv:stä tutun Puhtaat valkeat lakanat -sarjan "Onnela". Se näytti ihan samalta kuin sarjassa, paitsi että ympäristö ei ollutkaan metsää ja muuta luontoa, vaan uutta lähiötä kerrostaloineen. Kätkö löytyi Onnelan läheisyydestä.


Geokätköily on rva:n mieleen, kun siinä yhdistyvät ulkoilu, liikunta sekä etsimisen ja löytämisen ilo. Kätköjä voisi tehdä myös itse ja piilottaa, mutta rva tyytyy oikein mielellään pelkkään etsimiseen. Lapset muuten löytävät kuulemma kätköt aikuisia helpommin, meidän Naakka taitaa kuitenkin olla kätköilyyn vähän liian pieni.

Myös rva:n niskavammalle kätköily tuntuu sopivan, kun kätköjen vaikeusasteen, kätköilyajan ja -paikat voi päättää ihan itse. Rva kätköilee älypuhelimen kätköilyohjelmaa käyttäen, sitä ennen etsiminen oli haastavampaa. Gepsi-laite olisi mukava, mutta katsotaan sitten!

Täytyy kokeilla, jos onnistuisimme tänä syksynä käymään vielä uudellakin kätköilyreissulla ennen talven tuloa. Viime retkellä saimme nauttia ruskasta, joka kyllä hieman edelleenkin tuo rva:n mieleen parin vuoden takaisen raskauspahoinvoinnin...Kaunista se silti on!




torstai 16. lokakuuta 2014

Pöntön käyttökiellosta kylmän veden kaatamiseen - otteita meidän viikkomme varrelta

Toisen työviikon jälkeen rva sanoo ihan rehellisesti, että huh! Nyt myös rva ymmärtää käytännössä, millaista uuteen rytmiin totutteleminen on. Tällä rva tarkoittaa kiireisiä aamutoimia 1-vuotiaan kanssa, siirtymistä päiväkodin kautta työpaikalle ja sieltä samaa reittiä takaisin.

Jos vauva-aikana tuntui, että lypsin, lämmitin maitoa ja syötin jatkuvasti, nyt tuntuu, että kiskon koko ajan hansikkaita Naakan käsiin tai otan niitä pois, muista ulkovaatteista puhumattakaan!

Tänään olimme juuri lähdössä, kun sisälle asteli vessanpönttömies. Hän kertoi, ettei pöntössämme olevaa vuotoa voi korjata, joten pönttö menee vaihtoon ja nimenomaan tänään. Mitäpä rva olisi siihen voinut muuta sanoa kuin että vaihtakaa vain.

Istuinta ei saa nyt käyttää 24 tuntiin. Hyvä että homma tuli hoidettua, mutta olisi ehkä ollut kiva tietää tästä esim. päivää aikaisemmin. Rva yrittää parhaillaan saada Naakkaa pienille unille, jotta voisi itse lähteä talomme kellariin selvittämään, missä käytettävissä oleva vessa sijaitsee.



Töihin rva ennätti aamuhämmingistä huolimatta lähes ajoissa. Tällä viikolla rva on istunut erään toisen henkilön huoneessa tämän ollessa poissa. Siellä on ollut mukava tuoli, jolla voi kipata taaksepäin, kun haluaa rentouttaa niskaa ja selkää.

Töiden lomassa rva on yrittänyt pyöritellä hartioita ja käsiä, mikä on jopa vähän auttanut. Edellinen salikäynti oli tiistaina, ja salilla rva teki joogavideon sekä muutaman käsiliikkeen. Sillä joogatunnilla selvisi ainakin, että rva:n oikea jalka on paljon heikompi kuin vasen.

Epätasapaino kropassa mietityttää - eiköhän sekin ole seurausta tästä ongelmaniskasta... Ei se jaksaminen niskan kanssa helppoa ole, rva saa jälleen pistää koko tahdonvoimansa peliin. Harmi, sillä olisi kiva  keskittyä ihan niihin työtehtäviin eikä huimaukseen ja särkyihin siellä täällä.

Salikäynnin jälkeen rva on muiden toimiensa ohella harjoitellut joogan puuasentoa, jossa jalkojen epätasapaino tulee hyvin esille. Vasemman jalan nosto onnistuu hyvin, mutta oikeaa ei meinaa edes jaksaa pitää kohotettuna.

Pieni tilannepäivitys tähän kohtaan...ei se Naakka nukahtanut! Vessaa kellarista lähtevät sitten etsimään sekä rva että Naakka. Täytyy vain toivoa, ettemme jää mihinkään lukkojen taakse. Eihän se vesivessa tietenkään kaikki kaikessa ole, mutta täällä kaupungissa ei oikein voi asioida "luonnossakaan" :D

Eilen muuten kävi taas vähän hassusti. Rva oli ohjelmoinut itselleen ja Naakalle hetken, jolloin rva katsoo televisiota ja Naakka leikkii olkkarissa. Rva ehti katsella telkkaria noin kaksi minuuttia, jonka aikana Naakka oli saanut suihkupullon auki ja kipannut siellä olleen veden rva:n kaula-aukosta alas!

Rva kiljaisi, ja pakkohan se oli nauraa. Naakka ei ymmärtänyt naurua laisinkaan (kyseessä oli kai hänen mielestään aivan vakavamielinen toiminto), ja katsoi rva:ta vakavana ja ihmeissään. Ei siinä mitään, vaatteet vaihtoon ja toimia jatkamaan! Kaksi minuuttia telkkaria onkin meidän perheessämme ruhtinaallisen paljon!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Viikko töissä, kotona isovanhemmat ja Bébé

Rva:n ensimmäinen työviikko on hurahtanut vauhdilla. Elämää ilostuttamassa olivat pari yötä myös Naakan isovanhemmat, kun puoliso oli saman ajan työmatkalla. Isovanhemmista oli iloa, apua ja kaikkea siltä väliltä. Kiitos kiitos! T: Rva ja Naakka <3

Rva kävi töissä puolipäiväisesti ma - to. Työt alkoivat rytinällä, ja tuotoksiakin onneksi syntyi. Rva tykkää töistään niin paljon - nyt oli myös ohjelmassa vähän sellaista, mitä rva ei ollut aiemmin tehnyt. Sitten oli vanhoja tuttuja työtehtäviä ja käytävällä ihmisiä jotka tunnistivat...se oli mukavaa!

Niska (tai koko yläkroppa) se vain jaksaa kiukutella. Keskiviikkona rva kävi hierojalla tässä ihan lähellä. Hieroja oli uusi tuttavuus, ja tällä kertaa hyvä sellainen. Käsittelyn jälkeen rva:n niska ja yläselkä olivat selvästi rennompia, vaikutus tuntuu vieläkin.

Hieroja muuten otti yhteystietoni ylös, kun hän opiskelee osteopaatiksi ja hänen opettajansa on kuulemma hyvä whiplash-tapausten kanssa. Lupasin pistäytyä vastaanotolla, mikäli opettajalla on aikaa ottaa rva vastaan. Kukaan ei olekaan analysoinut rva:n niskaa vähään aikaan.

Salille rva ehti viimeksi tiistaina, silloin oli vuorossa niska-selkä-hartiat - jumppa sekä venyttely. Tein jumppaa salilla erään toisen naisen kanssa - sovimme yhdessä, mitkä jumpa teemme. Tänään rva pääsee toivon mukaan uudestaan salille. Nyt vuorossa olisi kuntopyöräily sekä kaikki laitteet, joissa rva on tavannut jumpata.

Niskasilla on viime päivinä luettu tätä kirjaa:


Kirja sisältää paljon kaikkea hyvää, lisäksi siinä on rva:n mielestä mukavasti pilke silmäkulmassa. Täytyy sanoa, että kirja on ensimmäinen rva:n lukema lähelläkään kasvatusopasta oleva teos.

Kirjassa minua huojensi (ja niskaani varmasti myös), ettei kaikkialla suhtauduta niin hysteerisesti imetykseen kuin meillä Suomessa. Rva tunsi olevansa ihan outolintu ja epäonnistuja, kun tiimi rva & Naakka ei saanut imetystä onnistumaan.

Rva:n suhtautuminen imetykseen taitaa olla lyhyesti muotoiltuna "imettäköön ken voi". Meillä se ei sujunut, mutta eipä se kiintymyssuhteeseemme ole vaikuttanut. Naakka on niin äidin tyttö kuin olla ja voi (ja äiti on Naakan, hmm...iso tyttö).

Mukavaa kirjassa oli myös toteamus, että vanhemmilla voi olla myös elämää joka ei liity lapseen, eikä sekään estä hyvää vanhemmuutta. Kyllä rva:lla ainakin välillä ajatus karkaa, kun luetaan tsiljoonatta kertaa samaa kirjaa tai leikitään "syödään puuroa leikkilautasilta" - leikkiä yhtä monetta kertaa!

Meidän Bébé on nyt paikallisessa taaperokerhossa isänsä kanssa. Rva:lla on kotona pieni vapaahetki, viikon ensimmäinen. Naakka ei ole ollut tällä viikolla päiväkodissa kuin kaksi päivää, mutta ensi viikolla on taas normaali nelipäiväinen.

Viikonloppuna on luvassa pieniä askareita ja yksi vierailu. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti, rva pääsee sunnuntaina tapaamaan kummipoikaansa - se on aina iso ilo! Ulkoilukin innostaa, jos vain ei kamalasti sada.

Geokätköily on yksi asia, josta rva aikoo lähiaikoina kirjoittaa tänne blogiin. Rva on löytänyt kätköilykaverin, jonka kanssa tutustuimme viime viikonloppuna erääseen kaupunkimme osaan. Olemme ajatelleet metsästää kätköjä kaupunginosa kerrallaan, ihan rennolla otteella. On kivaa, kun on joku harrastus, vaikka sitten kuinka satunnainen!



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Akvaariossa Sealifessa ja kotona

Perjantaina, koko perheen vapaapäivänä päätimme lähteä retkelle Sealifeen. Naakkasemme rytmi oli aikainen, joten olimme Lintsin parkkipaikalla jo 9.50. Kun Sealifen ovet avattiin, olimme jo porhaltaneet ovien taakse odottamaan.

Akvaariossa käynti oli elämys koko perheellemme. Aikuiset Niskaset ovat aina tykänneet Akvaarioista, onneksi yksi sellainen sijaitsee nykyään suhteellisen lähellä meitä. Naakka viihtyi melkein koko reissun ajan rattaissaan. Kun kerroin hänelle erään pikkuotuksen olevan merihevonen, Naakka henkäisi "ihahaa"!

Rva on käynyt Sealifessa jo niin monta kertaa, että alkaa muistaa, mitä missäkin altaassa on (toki muutoksiakin aina välillä tulee). Silti mureenat, välskärit, kilpikonnat, merihevoset ja monet muut jaksavat ihastuttaa. Pidämme myös kylmävesiosastosta sillialtaineen...


Vietimme Sealifessa noin tunnin. Se on ihan hyvä aika rva:lle. Huimaus tuli siitäkin, mutta Helsingin Sealifen kokoisen nähtävyyden ehtii kiertämään tunnissa ongelmitta. Rva osti muuten tällä kertaa Sealifen vuosikortin, kun paikallisen akvaarioseuran jäsenet saavat sellaisen kertalipun hinnalla.

Lauantaina hoidimme muitakin asioita, mutta rva pääsi pitkästä aikaa kalaostoksille. Kuuma kesä verotti rva:n 180-litraisen akvaarion kalakantaa siten, että yhdelle pikkuparvelle on hyvin tilaa. Rva päätyi intiaaninsulka-tetroihin, jotka ovat kotoisin Etelä-Amerikasta, Amazonin ja Orinocon alueelta.

Intiaaninsulat ovat ihastuttaneet rva:ta lapsesta saakka, mutta niitä ei ole meillä vielä ollut. Nyt on, 12 yksilön parvi pieniä söpöläisiä. Parvi kotiutui hetimmiten, ja myös akvaarion keskiveden toiset asukit, kirsikkabarbit, elävöityivät välittömästi.

Intiaaninsulkia oli vaikea kuvata, niin liikkuvaisia ne ovat. Tässä pysähtynein mahdollinen rva:n lukuisista otoksista (intiaaninsulka on tuo oikeanpuoleinen):


Noitamonni Justiina sen sijaan suostui kuvattavaksi:


Kaloillamme sujuu hankalan kesän jälkeen ihan hyvin, mutta kuten kuvista näkyy, rva on taas hävinnyt erän leväkasvustolle, tällä kertaa tupsulevälle. Se on peittänyt koko takaseinän ja edennyt moniin kasveihinkin. Kun sen saisi pois, näyttäisi ihan siedettävältä.

torstai 2. lokakuuta 2014

Uuden työrupeaman kynnyksellä

Rva kävi eilen kuntosalilla. Motivaatio saliharjoitteluun on onneksi säilynyt ja edistystäkin on tullut. Edistys muualla kropassa on rva:n mielestä helpompi havaita kuin siellä, missä se varsinainen kohde, niska on. Niskan kivut ja väsymyspiikit tuntuvat vain säilyvän ja säilyvän...

Takaisin salille: siellä salilla oli yksi ärsyttävä nuori mies. Se istuskeli laitteissa ja räpläsi kännykkäänsä. Salilla oli eilen aika täyttä, joten rva muiden mukana joutui sumplimaan, missä järjestyksessä treenin saisi kokonaan tehtyä.

Kerran menetin jopa vähän malttini odotellessa ja menin kysymään, onko nuorukainen kenties valmis. "En, mulla on kesken", hän vastasi, mutta laittoi sentään kännykän pois (vähäksi aikaa). Yksi liike jäi tekemättä, kun en viitsinyt olla se noita-akka, joka menee huomauttamaan asiasta samalle tyypille kahdesti.

Jo salin pienessä pukuhuoneessa seisoi muuten kaksi naista räpläämässä kännyköitään (taktisesti niiden kaappien edessä, joiden vieressä on penkki, johon voisi pukeutuessa istahtaa). Kun palasin treenin jälkeen pukuhuoneeseen, paikalla oli "vain" yksi räplääjä, huh.

Olen varaamassa ensi viikolle hierojaa, mutta katsotaan nyt. Vakihierojani on yksinkertaisesti paras. Ainakin alakerran hierontapaikka oli lievä pettymys, kun sitä hierontapenkkiä ei jostain syystä saanut säädettyä siten, että rva:n niska olisi saanut levätä.

Maanantaina alkavat sitten työt. Rva odottaa kyllä töiden alkamista innolla, mutta myös hieman pelkää tulevaa. Uusi elämänvaihe on aina jännittävä, nyt jo koskaan tarvitaan taitoa elää ja olla päivä kerrallaan.

Rva on päättänyt olla onnellinen siitä, että Naakka on saatu mukavaan päiväkotiin ja alku on sujunut niin hyvin. Nukkua hän voisi siellä pidempäänkin, mutta käyhän se näinkin. Kotona päiväunet sujuvat kyllä hyvin, kuten ovat ennen päiväkotiakin sujuneet.

Töiden suhteen rva jännittää toisaalta, miten niska kestää ja toisaalta, miten mieli kestää uudenlaisen kuormitustilanteen. Huolet voivat olla turhia, mutta eivät aivan perättömiä. Tässä asiassa on nyt pakko kestää tätä pätkittäisyyttä, rva:lla on paikka jouluun asti, sen jälkeen kuvio on vielä todella avoin - terveyttä ei voi kovin pitkälle ennustaa.

Rva on mielestään onnekas ollessaan nyt kunnossa, jossa töitä voi jo jonkin verran tehdä. Rva myös uskaltaa väittää, että useimmat vammautuneet haluaisivat nimenomaan tehdä töitä.

Harva vammautunut esimerkiksi pitää vammautumista "ponnahduslautana" eläkkeelle - silti esimerkiksi rva:lle on lääkärissä sanottu, että "et sä näillä oireilla mitään eläkettä saa". Rva ei ollut kyseisessä tilanteessa pyytämässä eläkettä vaan kysymässä, miten toimia, kun työkyky ei juuri nyt riitä töihin.

 Rva oli tuolloin paljon huonommassa kunnossa ja tiesi  vielä hyvin vähän vammaisille suunnatusta neuvonnasta ja ohjeistuksista, mutta osasi onneksi myöhemmin hakeutua oikeisiin paikkoihin, v*ttuilusta huolimatta.

Vammaisen suurin pelko taitaa olla epäonnistuminen, se, kun terveys ei riitäkään.

Monelle vammautuneelle tilanne, jossa yritys palata töihin pitkän sairausjakson jälkeen epäonnistuu, on henkisesti tosi kamala. Juuri siinä kohdassa lyötyä usein lyödään uudelleen. Rva on tällaisessa tilanteessa tuntenut itsensä tosi epäonnistuneeksi, ensin työkyvyn huononnuttua ja sitten asioituaan tiettyjen byrokraattien kanssa.

Silti, ei kun yrittämään taas! Rva tarttuu työhön ja yrittää taas :)

PS: Onko muilla auringonkukkaa, joka on väriltään punainen?



Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...