lauantai 16. lokakuuta 2021

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työskennellä loppuelämäni ajan - tai siis ainakin työiän. Olen koulutuksessani oikeastaan jo loppusuoralla - minun pitäisi kaiken järjen mukaan valmistua ensi keväänä. 

Suurimmat haasteet koulutuksess ovat liittyneet ajankäyttöön ja toimeentuloon. Vaikka elinikäistä oppimista soitettaisiin joka tuutista, Suomen koulutusjärjestelmä rakentuu tasan tarkkaan sen varaan, että opiskelut hoidetaan nuorena ja ennen lasten hankintaa.

Myöhemmin saa vähintäänkin sumplia, miten lapset hoituvat ja lisäksi, mistä hitsistä saa rahaa elämiseen. Mikäli puhutaan korkeakoulututkinnosta kuten rva:n kohdalla, etusijalle tukien saajina menevät käytännössä kaikki alemmat koulutusmuodot.

En esimerkiksi tullut ajatelleeksikaan "nuorena", että opintotukikuukausia kannattaa säästää myöhemmäksi - niistä nimittäin riippuu, saako myöhemmin opintolainaa. On toki muitakin asioita, joita olisin voinut ajatella, mutta tämä olisi ollut varsin käyttökelpoinen tieto.

Minun kohdallani rahoitus onnistui lopulta, joten voin keskittyä täysillä opiskeluun. Ensi vuonna tähän aikaan olen toivon mukaan oman alani töissä. 

Miltä opiskelu on tuntunut? Minusta on ollut jännittävää olla vuosien jälkeen yliopistolla. Moni asia on niin samanlaista kuin joskus kauan sitten. Suurin osa opiskelukavereistani on nuoria - siis hyvin paljon nuorempia kuin minä...

Siispä olen istunut lounaalla, osana porukkaa, keskustelemassa, kuinka hienoa on, kun koronapassi on hieno juttu, koska se "vapauttaa" yökerhot. Olen myös puhunut reppureissailusta Kaakkois-Aasiassa. Käytännössä olen kuitenkin ollut hiljaa, sillä kuulostaa typerältä käyttää "kun olin nuori" - alkuista lausetta useamman kuin yhden kerran keskustelun aikana.

Kun olen yliopistolla (lähitunteja on ollut ilahduttavan paljon), mietin paljon opiskeluaikaisia ystäviäni, jotka ovat ystäviäni edelleen. Haluaisin heidät mukaan yliopistolle tähän vuoteen. En ole Täysin pihalla keskustelunaiheista, olen kerran elänyt ne. Olen kuitenkin ikäni puolesta antanut tilaa nuoremmille. 

Mitä hyvää ikä tekee opiskelulle? Se antaa ehdottomasti perspektiiviä. Asiat näkee monipuolisemmassa valossa, kun on enemmän elämänkokemusta. Minulla on myös käytännön kokemusta ammatista, johon olen hakemassa pätevyyttä.

Opiskelu vähän vanhempana on myös siinä mielessä mukavaa, että kotona odottaa alituiseen estradille pyrkivä ja äänekäs elämä, joka ei liity opiskeluihin millään tavalla. Se on hyvä kääntöpuoli opiskeluihin liittyvälle tehokkaalle suorittamiselle.

Tänä syksynä olen erityisesti ajatellut ystäviäni, jotka sain yliopistolta. Olen onnekas, kun he ovat pysyneet elämässäni jo kauan. 

Olen myös onnekas, kun olen päässyt opiskelemaan ja olemaan osa sosiaalista yhteisöä, joka ei ole kuulunut arkeeni pitkiin aikoihin. Olen onnekas, kun olen päässyt tekemään yhteistyötä saman intressin jakavien eri-ikäisten ihmisten kanssa.

Gerbiilitytöt Puolukka ja Pikachu

Uudet gerbiilimme, Puolukka ja Pikachu saapuivat kotiin muutama päivä sitten. Täytyy sanoa, että myös rva:ta jännitti! Haimme lemmikit Naakan kanssa, onneksi kävelymatka oli lyhyt, alle 10 minuuttia. Voi varmaan arvata, että Naakka oli innoissaan, niin myös rva.

Olimme valmistautuneet gerbiilien tuloon jo pidempään, ja heitä odotti sisustettu terraario. Toki "kalustetta" on vielä vähänlaisesti, mutta molemmille tyttösille on oma pesäkoppi, ja pohjamateriaalia on paksu kerros, sillä gerbiilit tykkäävät kaivella käytäviä. 

Sekä Naakka että Touhi ovat haltioissaan uusista lemmikeistä, ja koska terraario on heidän huoneessaan, kumpikaan ei meinaa malttaa mennä illalla nukkumaan, kun gerbiilit innostuvat riehumaan, kun heillä on katsojia :D

Täytyy myöntää, että olen ollut hieman huolissani omasta jaksamisestani ja lisätyön ottamisesta gerbiilien muodossa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös minä nautin uudesta tilanteesta ja gerbiileistä, joiden hoito näyttäisi olevan reilusti marsujen hoitoa iisimpää.

Perheen muilla jäsenillä koitti nyt syysloma rva:ta lukuun ottamatta. Opiskeluistani ei ole lomaa, minkä huomasin vasta muutama viikko sitten - joo, minun moka, yleensä yliopistolla on ollut opetustauot, meidän ohjelmassa näemmä ei. 

Naakka ja Touhi pääsevät onneksi vähän reissuun, kotimaan sisällä tietysti. Touhi on harmillisesti ollut tällä viikolla kipeänä, ja eilisestä lähtien Naakkakin on ollut samassa flunssassa. He eivät lähde reissuun heti maanantaina, joten toivon mukaan jokainen ehtii parantua ennen pientä matkaa.

Meillä on lipsuttu viime aikoina ruutuajan kanssa. Minä olen ollut opinnoissani kiinni aamusta iltaan, joten paljon muuta ratkaisua ei lasten kanssa ole voinut olla. Tänä viikonloppuna rva:n on vielä keskityttävä opintoihin, mutta sen jälkeen on luvassa enemmän käytännön harjoittelujaksoja jouluun asti. 

Ruutuajan lisäksi olen joutunut lipsumaan ruuanlaitosta. Tällä hetkellä olen oikein iloinen, kun valmisruuat on keksitty. Toivon pidemmän päälle, että saamme arkeamme hieman hitaammaksi. Samalla annan pisteet itselleni tilanteen kestämisestä. 

PS. Gerbiilit P & P ovat sulattaneet meidän kaikkien sydämet <3

PPS. Haluaisin kyllä itselleni edes minisyysloman, mutta täytynee fiilistellä jollakin tavalla :) 

PPPS. Onnistuin tämän blogikirjoituksen aikana saamaan lapset pois ruudun edestä, jonka tuloksena meillä on iso brio-junanrata eteisen lattialla - onnistuinpas!





lauantai 9. lokakuuta 2021

Varhaiskasvatuksen ja koulun hämärtyvä raja

Nuorimmaiseni on nyt viisivuotias eli "viskari". Hänellä on päiväkodissa viskaritehtäviä, joiden suorittamisesta hän nauttii. Tehtävät voivat olla esimerkiksi ruokahetkissä auttamista tai sitten niin sanottuja akateemisia taitoja, eli erilaisia tehtäviä. 

Nykyajan varhaiskasvatus eroaa valtavasti siitä, mitä rva itse koki 1980-luvun lopulla. Viisivuotiaat eivät silloin vielä olleet minkään kouluun tähtäävän varhaiskasvatuksen piirissä. Se oli leikki-ikää. Toki se on vieläkin, mutta ajat ovat silti muuttuneet.

Ensi vuonna pojallani on edessä eskari, jossa erilaisia asioita mitataan jo paljon. Uskon, että poikani eskari "kulkee" yhtä ongelmattomasti kuin siskollanikin. Sitä seuraavana vuonna nuorempikin lapseni menee jo kouluun.

Paine kouluttaa yhä nuorempia lapsia tulee varmasti ulkomailta - Suomessa mennään verrattaen myöhemmin kouluun kuin juuri missään muualla. Onneksi itse oppivelvollisuutta ei ole aikaistettu - leikin merkitys ymmärretään onneksi vielä.

Ulkomaihin verrattuna meillä on kuitenkin toimiva päivähoitojärjestelmä. Uskon, että 4-vuotiaat koulun aloittajat monissa maissa ovat vailla päivähoitoa eivätkä koulua. 

Touhi on tänä syksynä oppinut useimmat kirjaimet. Huomasin tämän, kun kykenin luettelemaan hänelle kirjaimia, kun hän etsi erilaisia esineitä Minecraftia pelatessa. En ole itse opettanut, mutta näemmä hän on sitten havainnut asiat muualla.

Naakka oppi lukemaan kuusivuotiaana. Uskon, että Touhi oppii myös ennen koulun aloitusta. Kun rva oli lapsi, lasten lukemaan oppimista jarruteltiin - uskottiin, ettei koulussa sitten ole mitään tekemistä. Onneksi tästä on jo menty eteenpäin.

Uskon, että koulujuttujen vieminen varhaiskasvatuksen puolelle helpottaa koulun aloittamista. Toisaalta olen hieman huolissani, ettei nälkä kasvaisi syödessä - leikin on meillä uskottu olevan tärkeä osa aivojen kehitystä, mistä pitäisi pitää kiinni jatkossakin.

Päiväkodissa Touhille tärkeintä ovat tällä hetkellä kaverit. Hän on löytänyt sellaisia, minne on sitten mennytkin. 

PS. Minusta on hauskaa kuulla, kuinka Touhi on päiväkodissa auttanut pienempiä - se ei näy täällä kotona, koska hän on itse perheen pienin.

PPS. Olen ollut kiinnostunut siitä, miten koulua käydään eri maissa. Vaikka Suomen järjestelmää on nyt moitittu, siinä on vielä todella paljon hyviä puolia.

PPPS. Naakan lukutaito alkaa olla oikein hyvä - hän lukaisi tässä taannoin 250-sivuisen kirjan läpi, ja etsii nyt uutta kiinnostavaa luettavaa. Fiktiivinen teksti ei tällä hetkellä vedä yhtä hyvin kuin tietokirjateksti.







perjantai 8. lokakuuta 2021

Perfektionismia ja pirtelöbaari

Opiskelujeni ensimmäinen periodi alkaa olla loppusuoralla. Tehtävää on vielä paljon - olin jopa onnistunut unohtamaan muutaman tehtävän - vietän lauantaina ja sunnuntaina aikaa niiden parissa. Luulen kuitenkin, että saan kaiken hoidettua ainakin juuri ja juuri ajallaan. 

En ole voinut tänä syksynä sanoa, että muut asiat rullaavat omalla painollaan. Aikaa ja energiaa vie eniten Naakan asia (odotan vielä edes vähän tasaisempaa hetkeä), seuraavaksi eniten Touhin toistuvat kurkunpään tulehdukset. Nyt ei ole sentään jouduttu sairaalan päivystykseen.

Siinä sivussa otin itseäni hieman niskasta kiinni, ja aloin taas tehdä jumppaliikkeitä - edes hieman. Nyt alkaa jo olla univelkaakin, jota ajattelin yrittää nukkua pois tämän viikonlopun aikana. 

Alan myös hiljalleen voittaa perfektionismia, joka on aina liittynyt opiskelija-identiteettiini. Olen tehnyt koko syksyn lujasti töitä. Asiat eivät sinänsä ole tällä kertaa ylitsepääsemättömän vaikeita, sen sijaan etäopiskelu erilaisine ryhmineen ja työmuotoineen on ollut aikaavievää.

Minun on pitänyt hyväksyä, etten voi kilpailla digiosaamisessa diginatiivien kanssa. Olen oppinut paljon uutta, mutta ketterästi se ei käy. Digiosaaminen ei ole onneksi se varsinainen ala, jolle kouluttaudun :D , vaikka sitäkin työhön liittyy.

Ajattelin aina ennen, että täytyy tehdä parhaansa. Nyt olen kuitenkin huomannut, että saadakseni kaiken tehtyä, täytyy joitakin asioita tehdä puolihuolimattomasti - kuitenkin, jo sana "puolihuolimaton" herättää minussa todellisia huonouden tunteita. Olen päättänyt selviytyäkseni oppia elämään tunteideni kanssa.

Naakka oli eilen koulusta tullessa niin väsynyt että oikein itki. Itkun seasta purkautui kaikenlaisia asioita, joita hän haluaisi tehdä, mutta ei jaksa. Siellä oli sellaista, jota ei ole korona-aikana tehdä. Nappasin kuitenkin yhden toteutettavan asian: pitää maistaa pirtelöä!

Toden totta, Naakka ei ole koskaan maistanut sellaista. Hän sanoi kuulleensa, että tietää yhden pirtelöbaarin. No, hetken googlailun jälkeen sellainen löytyi, ja sanoin että lähdemme sinne heti, vieläpä ennen pääruokaa.

Näin kävimme hieman hömpöttelemässä tyttöjen kesken. Itse asiassa myös rva:lle tekee hyvää olla välillä kangistumatta kaavohinsa. Pirtelöt olivat lopulta niin isot, ettemme kumpikaan jaksaneet juoda niitä loppuun :D 

Samalla matkalla hankimme taas hieman lisää gerbiilintarvikkeita. Ennen pitkää meillä on valmis koti gerbiileille. Olemme valmistautuneet tähän jo pitkään, joten luulisin, että selviämme. 

PS. Toivoisin useampienkin asioiden rullaavan nykyistä paremmin, mutta olen päättänyt olla iloinen niistä, jotka rullaavat.

PPS. Pirtelöbaari oli kyllä virkistävä, arjesta poikkeava asia!

PPPS. Minuakin alkaa jännittää gerbiilien muutto meille.





lauantai 2. lokakuuta 2021

Sisustamattomuus ja uusi gerbiiliasumus

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kodin sisustuksesta. Toki on mukavaa, jos on toimivaa, ja joskus jotakin uutta ja nättiä. Kuitenkaan, viimeisen päälle sisustetut huonekokonaisuudet tuovat ennemminkin mieleen kaupan näyteikkunan kuin varsinaisen kodin - tosin niitä on mukavaa välillä katsella.

Olen kotona päätynyt käytännön ratkaisuun, jossa lapset saavat viedä leikkinsä joka huoneeseen. Ne siivotaan pois viimeistään sitten, kun imuroidaan ja pestään lattioita. Välillä leikit ympäriinsä ärsyttävät, mutta kymmenen vuoden päästä luultavasti ikävöin niitä.

Kotona tykkään sen sijaan hoitaa lemmikkieläimiä (no, joskus siivoukset jne. stressaavat, varsinkin, jos on kiire) ja huonekasveja. En ole ekspertti siinäkään, jotkut menestyvät, jotkut taas eivät. Talven pimeys on hankalaa vähän kaikelle elävälle.

Meillä oli kova työ pari päivää sitten, kun kotiimme saapui uusi terraario. Se piti tilata erikseen, ja malli on sen verran hankala, että onneksi naapuri tuli auttamaan. 

Terraarioon muuttaa lähiaikoina kaksi tai kolme gerbiiliä :) Naakka on iässä, jossa kaikenlaiset eläimet ovat paras asia maailmassa. Järkeni sanoo, ettei minun kannata ottaa enää yhtään lisää huolehdittavaa, mutta olenkin tehnyt päätöksen intuitioni pohjalta.

Olen siis kaiken muun ohella tutustunut gerbiilien hoitoon. Olin itse lapsena eläinfani, ja gerbiilien kohdalla meni raja, siis lapsuudenperheessäni. Meillä oli jo aikamoinen eläintarha, mutta eihän se tietenkään siltä tuntunut.

Joka tapauksessa, nyt tiedonhankinta alkaa olla siinä vaiheessa, että asian voi pikapuoliin toteuttaa käytännössä. Lapset saavat "omat" gerbiilit, ja minulla on vastuu. Lapset saavat valita lemmikkien nimet, mutta nuoremmalleni olen painottanut, ettei esimerkiksi "pippeli" käy nimeksi :D 

Olen tietenkin asiasta innoissani itsekin - gerbiilien touhujen seuraaminen näyttää hauskalta, eikä hoito ole yhtä intensiivistä kuten esimerkiksi koiran, jota on pyydetty perheeseemme useasti. Ehkä vielä joskus on senkin aika.

PS. Vaikka en sinänsä sisusta, erilaisten asioiden uusiminen tulee ohjelmaan säännöllisesti. Kylpyhuoneen lavuaarista ja wc-pöntön kannesta (kumpikin aikansa eläneitä, edellinen puoliksi irti seinästä) tein ilmoituksen huoltoyhtiöön, toivottavasti siellä reagoidaan.

PPS. Kalat ja sauvasirkat eivät ainakaan toistaiseksi poistu kodistamme - katsotaan sitten, millaisia muutoksia eläinlaumaamme joskus tulevaisuudessa tulee.

PPPS. Liikkuminen, siis minun, on ollut viime päivinä lähes mahdotonta, on pitänyt lukea niin paljon, eikä lapsia ole voinut jättää illalla keskenään. Ajattelin nyt viikonloppuna tehdä asiaan muutoksen.

perjantai 1. lokakuuta 2021

Lokakuu

Jälleen yksi viikonloppu alkamassa - miten voikin jo olla lokakuu! Opinnot jatkuvat kiireisinä - nyt olen jo alkanut saada käsityksen, minkä tyyppiset opiskelutavat ovat minulle sopivimpia. Tunnustaudun perinteisten luentokurssien ystäväksi.

Tunnen jotenkin monimutkaisena kurssit, joihin liittyy luentoja, ryhmätöitä, erilaisia virtuaalisia oppimisalustoja ja vielä perinteinen tentti. Luennot käsittävät muutaman marathon-luennon, joilla opettajat keskustelevat luennon aikana keskenään, miten mikäkin asia pitäisi hoitaa...

En vastusta ryhmätöitä sinänsä, mutta välillä tuntuu, että erilaiset projektit ja niiden kanssa sumpliminen eivät jätä aikaa rauhalliselle, lukemalla ja muistiinpanoja tekemällä tapahtuvalle oppimiselle. Pitää ikään kuin saada aikaiseksi kokonaisuuksia, mutta taustatietoa ei ole mahdollisuutta hankkia.

Ehkäpä olen vanhanaikainen - toisaalta saan kai ollakin, koska täytän pian pyöreitä vuosia :D

Naakan asiat ovat edenneet vaiheittain. Tilanne on edelleen aika hankala, ja olen päättänyt, missä määrin avaan asiaa blogissani. Kokonaan en halua asiasta vaieta, kertoohan blogini perheemme vaiheista, hankalistakin.

Olen viime aikoina kuullut monta kertaa, että minun täytyy haastavan tilanteen keskellä huolehtia itsestäni. Nyt olen törmännyt asian kanssa käytännön ongelmaan: missä välissä se tapahtuu! 

Olen viime viikkoina joutunut keskeyttämään luentojen seuraamisen useasti (ja lukemisen/esseen teon), kun joku on soittanut minulle Naakan asioissa. Olen miettinyt, voisinko joskus vain laittaa luukut kiinni ja kertoa, etten ole tavattavissa - no en voi.

Mikäli en opiskele, minulla on lapset. Välillä minulla on sekä lapset että opiskelen. En haluaisi antaa periksi opiskelujen kanssa, sillä minullakin on oma elämä ja oikeus viimein omaan uraan - se on tapahtunut niin kirjavien vaiheiden kautta.

Oma tunneskaalani on kulkenut laidasta laitaan. Alkuun ei itkettänyt, ja nyt sitä tapahtuu joka välissä. Hyvistä hetkistä lasten kanssa osaa ottaa kaiken irti. Toivon, että tilanne tasoittuu pian.




sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Sisäviikonloppu (ei onneksi ihan kokonaan)

Kaikesta viime viikkojen hullunmyllystä huolimatta meillä on vietetty rauhallista viikonloppua. Tämä on ollut hyvä myös minulle itselleni - nyt tuntuu vähän enemmän "nollatulta" kuin pitkään aikaan. Tätä kirjoittaessani aamupäivä on jo pitkällä, rva juo kahvia yöpaidassa :D 

Naakka on lähdössä kaverin kanssa pihalle - eilen hänelläkin oli ääni matalana, joten vietimme päivää sisätiloissa. Touhi saa olla sisätiloissa (ainakin pääasiassa) vielä tämän päivän. Tämä tarkoittaa sisällä oloa myös rva:lle.

En voi sanoa tykkääväni usean päivän putkista sisätiloissa. Pääsen kyllä luultavasti tänään iltalenkille, mikä tekee tilanteesta hieman paremman kuin eilen. Eilen minua väsytti myös enemmän, joten arvatenkin tästä päivästä tulee mukavampi.

Me teimme eilen pitkästä aikaa paperin marmorointia. Paperi marmoroituu kivasti elintarvikevärin, veden ja ruokaöljyn avulla. Se on niin terapeuttista puuhaa, että myös rva:n on pakko marmoroida muutama paperin pala. 

Nyt kun palsta ei enää vaadi paljon työtä, on aikaa askartelulle ja sen sellaiselle. En ole mikään himoaskartelija, mutta mikäli löytyy sopivan helppo ja kiinnostava ohje, myös rva innostuu (ja lapset samalla).

Olen havainnut, että kannattaa aina pitää mielessä, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Kun esimerkiksi sairastetaan kotona, on valvotun yön jälkeen raskasta alkaa miettiä, mitä lasten kanssa keksisi. Muovailuvava- ja sen sellainen vaihe on jo mennyt molemmilta lapsilta ohi.

Rva:lla on ollut pari kevyempää päivää opiskelun suhteen...tai on ollut lukemista. Muutaman esseen aloitus häämöttää edessäpäin (aika pian), mutta tuntuu, että saan niistä kaikista kiinni. 

Opiskellessa on ollut mukavaa huomata, että aivoni eivät ole näemmä täysin ruostuneet lastenhoidon merkeissä ;) Minulla on jopa muistissa asioita aiemmalta opiskeluajaltani, ja vähän kerrattuani olen saanut monista asioista kiinni.

Lastenhuoneen siivousprojekti ei kamalasti innosta, mutta se taitaa olla pakko tehdä. Jos saisin päättää, vähentäisin lelut minimiin, mutta valitettavasti se ei sovi asianosaisille. Lohduttaudun ajattelemalla, että leluvaihetta tulee ikävä, kun se on ohi.

PS. Luultavasti Touhikin on huomenna päiväkotikunnossa. 

PPS. Minulla alkaa olla niskani kanssa varsin isoja ongelmia - en meinaa iltaa kohden jaksaa kannatella päätäni, ja säryt ovat lisääntyneet.

PPPS. Saan ehkä tänään vähän luettua lasteni kaitsemisen lomassa - ei ole kyllä helppoa, heillä on asiaa tai ylitsepääsemättömiä tilanteita heti, kun alan lukea.



perjantai 24. syyskuuta 2021

Pelko lapsen puolesta

Jouduin tänään tilanteeseen, jossa Touhin yskä (flunssa sairastettiin jo viime viikolla) paheni nopeasti päiväkotipäivän jälkeen pisteeseen, jossa Touhi ei oikeastaan tehnyt muuta kuin yski ja veti välillä henkeä. Puntaroin nopeasti, hälytänkö ambulanssin vai Touhin isän - valitsin jälkimmäisen.

Viedessäni yskivää Touhia rappukäytävän kautta pihalle T. oksensi rappukäytävään. Piti tarkistaa, saako Touhi happea. Huusin Naakalle, että tuo pyyhkeitä oksennuksen päälle. Touhin isäkin säikähti, mutta sai vietyä T:n lastensairaalan päivystykseen.

Päivystyksessä ei enää tapahtunut mitään dramaattista - lääkärille päästiin ajallaan, ja Touhille diagnosoitiin tyypillinen kurkunpääntulehdus. Hoitona on kylmää juotavaa ja syötävää, suihkussa oloa ja kylmän ilman hengittämistä. 

Näitä tilanteita tulee harvoin - enää nykyään. Tänään tuli taas mieleen, että Touhin ensimmäiset vuodet olivat suurimmaksi osaksi tällaisia. Touhi on ensimmäinen tulehduskierrelapseni - Naakka on kyllä sairastanut, mutta paljon maltillisemmin.

Osaan näemmä toimia rauhallisesti tilanteissa, joissa sitä vaaditaan. Oloni ei kyllä ole yhtään rauhallinen - on kamalan pelottavaa, jos lapsi ei saa hengitettyä kunnolla. Kun diagnoosi oli "vain" kurkunpääntulehdus, kävi myös mielessä, liioittelinko, vaikka tottakai lapsi pitää viedä päivystykseen, kun esim. happisaturaatiota ei tiedä.

Joka tapauksessa, Touhi saatiin kotiin ja hän nukahti juuri. Sairaalasta saatu pitkäkestoinen lääke & mehujää toimivat, ja toivottavasti yö on mahdollisimman rauhallinen. 

Meillä on ollut aikamoista viime aikoina. Luulin kesällä, että suurin ongelmani tänä syksynä olisi ollut opiskelujen ja normaalin perhe-elämän yhteensovittaminen. Osoittautuikin, että vanhemmalle lapselleni tuli ongelmia, joita en voi blogissa täysin avata. 

Huoli esikoiseni voinnista heräsi jo aiemmin, mutta apua saatiin vasta, kun konkreettisesti ikäviä asioita tapahtui. Nyt ympärillämme on verkosto, joka aloittelee toimintaansa. Minun pelkoni lapseni puolesta on tämän vuoksi hieman helpottanut.

Touhi luultavasti paranee parissa päivässä, mutta Naakan kanssa pitää työskennellä vielä pitkään. Onneksi elämässä kerkeää olla muutakin. Meillä on suunnitteilla muutaman pikkuisen lemmikkieläimen vastaanottaminen perheeseemme - tästä lisää myöhemmin.




lauantai 18. syyskuuta 2021

Tulevan kauden vaatteet ja siirtymätilanteet

Olen hiljalleen pohtinut, mitä kaikkea tarvitsemme tulevan talven varalle. En siis ole kokoamassa ruokavarastoja (ainakaan suuremmin - ostin kyllä useamman purkillisen puutarhapalstoillamme tuotettua hunajaa), vaan tsekkasin läpi lasten vaatteet.

Ilokseni huomasin, että meillä ei ole kovin suurta tarvetta uusille vaatteille. Esimerkiksi kenkien suhteen tilanne näyttää olevan melko hyvä. Ainoastaan kenkien suhteen aion tehdä hankintoja - ne ovat jääneet tai jäämässä molemmille pieniksi.

Olen kuullut paljon ympärilläni puhuttavan, minkä ikäisille lapsille voi vielä pukea haalarin päälle. Tyttäreni kohdalla päätös jää hänelle itselleen - viime vuonna hän ainakin tykkäsi vielä pukeutua talvihaalariin. 

Oikeastaan voisin itsekin kuvitella pakkasella pukeutuvani talvihaalariin. Olen todella huono käyttämään toppahousuja (itse asiassa nykyiset eivät enää mahdu vyötärön kohdalta), ja löydän itseni ihmettelemästä ulkoa 17 asteen pakkasesta, kun jalat menevät tunnottomiksi, vaikka päällä on sentään farkut ja leggarit.

Olen siinäkin suhteessa helpossa tilanteessa, että kummallakaan lapsellani ei ole kovin voimakkaita mielipiteitä siitä, mitä pitää pukea päälle. Ainoastaan siinä molemmat ovat todella tarkkoja, ettei mikään saa tuntua ikävältä päällä. 

Naakka osaa tehdä jotenkuten rusetin kengännauhoihin, mutta ei vielä tykkää käyttää kenkiä, joihin pitää tehdä rusetti. Touhi osaa pukea paidan päälleen, mutta väittää ettei osaa katsoa, meneekö se oikeinpäin. Yleisesti ottaen kumpikin osaa, luojan kiitos, jo pukea ja riisua.

Siirsin kesän aikana Touhinkin pipo- ja hanskalaatikon eteisessä olevaan lipaston laatikkoon, mikä auttaa häntä olemaan omatoiminen. Touhi onkin ollut jo varsin nuoresta saakka hyvä pukemaan. 

Lähdöt ja saapumiset, sekä muutkin siirtymätilanteet ovat kohtia, joissa kaikilta Niskasilta meinaa välillä palaa pinna. Olen huomannut, että auttaa, kun sanoitan lapsille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Varsinkin Naakka osaa aika näppärästi lähteä kotoa liikkeelle. 

En ole aikaansaamattomuuttani onnistunut vielä tekemään "huoneentauluja", joista lapset voisivat itse katsoa, mitä erilaisissa siirtymätilanteissa tapahtuu. Otan tämän tehtävälistalleni ja yritän saada jotakin konkreettista aikaiseksi. 

Hyvä puoli lapsissani siirtymätilanteita kohdatessaan on, että molemmat ovat aamuisin hyvällä tuulella. Usein tämä ei kestä koko päivää, mutta oman luonteeni kanssa se sopii yhteen - olen itse aamuisin varsinainen mörökölli - kofeiini auttaa kyllä asiaa. 

PS. Ne toppahousut, siis sopivat, minun pitäisi kyllä onnistua hommaamaan. 

PPS. Kun lasten kanssa on ongelmia siirtymätilanteissa, kohtaa myös omat vaikeutensa siirtymätilanteissa - onpas muuten epämukavaa!

PPPS. Lisään loppuun kuvan Naakasta heinäkuun lumilla Pohjois-Norjassa, lähellä Tanan paikkakuntaa. Varusteina olivat tuolloin kesätakki, pipo ja kumisaappaat :D Suomen talveen tarvitaan toki vähän muutakin.




sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Viikonloppu kaksin ja opiskeluakin

Olemme viettäneet Naakan kanssa viikonloppua kaksistaan. Samalla Touhi on saanut osakseen isovanhempiensa täyden huomion. Touhi palaa joukkoomme taas huomenna - hänen kanssaan on vielä mahdollisuus pitää arkivapaa silloin tällöin.

Naakka on nauttinut vähäisestä väestä ja leikkitilasta. Lisäksi hän pääsi eilen kaverin kanssa melkein yksin ostoskeskukseen (tarvitaan vielä vähän tottumusta "shoppailuun"), mikä oli ollut toiveena jo pidemmän aikaa.

Naakka sai myös valita, mitä syömme. Osasin todellakin odottaa, että meillä syödään kanaa ja nuudeleita :D Lisäksi ostimme vähän karkkia ja popcornia iltaa varten. Lauantai-illan ohjelmakaan ei ollut rva:lle yllätys: Masked Singer!

Minä "kunnostauduin" ja kirjoittelin tällä viikolla pitkästä aikaa postcrossing-kortteja. Edellisistä on jo puoli vuotta aikaa, ja nyt tuntuu taas, että olisi kivaa saada pitkästä aikaa postia maailmalta - varsinkin, kun sinne ei kamalasti itse vieläkään pääse.

Siispä, matkalla ovat kortit Yhdysvaltoihin, Saksaan, Hollantiin ja Venäjälle. Ne ovatkin maat, joihin minulle tulee aina Postcrossing-järjestelmästä. Erikoisin paikka, josta olen saanut kortin, on muuten Ranskan Guadelupe! 

Korttien kirjoittelu taitaa olla kauppalistojen ohella lähes ainut tilanne, jossa kirjoitan käsin ja sillä ajatuksella, että vastaanottajan täytyy saada selvää kirjoituksestani. Miten mainio tapa harjoitella käsien hienomotoriikkaa!

Selkäni on suoraan sanottuna p*skana! Näissä tilanteissa on jälleen helppo muistaa, miksi se päätetyö ei ole rva:n juttu. "Ylin" niskan kipeä kohta on oikealla, 2. nikaman kohdalla. Siitä alaspäin jumittuneita alueita on pitkin kroppaa.

Hankalaa on, että kun kroppa alkaa mennä jumiin, sitä on jumpalla tosi vaikea vetreyttää. En toki lopeta liikkeiden tekoa, mutta koska päätin opiskella, tilanne on nyt tällainen todennäköisesti pitkään...siis siihen asti, kun opiskelu loppuu.

Tottuuko kipuun ikinä? Kyllä siihen tavallaan tottuu. Kuitenkin, se ärsyttää ja väsyttää. Varsinkin, kun tänään pitäisi saada aikaiseksi essee. Kun päätetyöhommia ei ole, unohdan melkein kroppani välillä. Tänä vuonna ei ole mahdollista.

PS. Huomasin, että olen todella tarvinnut yhteistä aikaa tyttäreni kanssa <3 

PPS. Naakka on niin ajattelevainen - meillä on hänen toiveestaan Makea moka -karkkeja. jotta ei tulisi hävikkiä <3 

PPPS. Jonkinlainen puoli tuntia esseetä, sitten jumppa -aikataulu ehkä toimisi tänään....toivottavasti!



perjantai 10. syyskuuta 2021

Kävelyä, uusi päiväkotiryhmä ja aikuisten ruokaa

Kävelen näköjään noin 30 km viikossa. Se ei oikeastaan ole ihan huonosti. En tietäisi tätä, ellen olisi sattumalta katsonut askelmittarisovellukseni tilastoja. Pohdin, että voisin vähän seurata kävelyäni ja katsoa, saisinko nostettua hieman kilometrejä.

Käveleminen on aina ollut minulle helppoa. Se on mukava tapa liikkua paikasta toiseen. Niskani ei edelleenkään tykkää esimerkiksi pyöräilystä, mutta kävely sujuu ihan hyvin. Lisäkilometrit eivät tunnu raskaalta ajatukselta.

Vähän yli 20 kilometriä taitaa olla päiväennätykseni. Se on lenkki Poronpolulla Pilpalassa. Olen kävellyt sen hyvässä seurassa jo kaksi kertaa. Loppusyksystä on suunnitteilla kolmas kerta. Menisin aiemminkin, jos se olisi ollut tänä syksynä mahdollista.

Touhi vaihtaa ensi viikon alusta päiväkotiryhmää. Olemme hakeneet kolmatta vuotta Touhia kielipainotteiseen ryhmään (kieli, jota Naakkakin nyt opiskelee). Paikka irtosi tänä syksynä. Touhi kävi kokeilemassa ja tykkäsi, vaikka ajattelin, ettei T. suostu enää vaihtamaan tykästyttyään aiempaan ryhmäänsä. 

T. sanoikin pari päivää kokeiltuaan, että uudessa ryhmässä on paremmat autot kuin vanhassa ;) Olisin odottanut, että hän olisi sanonut jotakin siitä, että ryhmässä puhutaan kieltä, jota Touhi ei vielä osaa. Se vaikutti olevan 5-vuotiaalleni sivuseikka.

Toivottavasti Touhi saa nyt jatkaa uudessa porukassa koulun alkuun saakka. Siihen ei ole enää kahtakaan vuotta. Tuntuu, että pienestä pojasta on tullut kiihtyvällä vauhdilla päivä päivältä isompi poika. Onneksi hän on kuitenkin vielä monessa suhteessa pieni.

Tein vähän aikaa sitten erään ruuanlaittoon liittyvän päätöksen. Olen nyt kohta 8 vuotta syönyt pääasiassa "lastenruokaa", eli ruokia, jotka maistuvat lapsilleni. Nyt aion ottaa vanhat reseptit käyttöön, olinhan silloin ennen ihan hyvä ruuanlaittaja.

Tämä tarkoittaa käytännössä, että mikäli "nuorisolle" ei maistu, on meillä aina kaapissa Atrian pinaattilettuja ja Saarioisten lihaperunasoselaatikkoa. Syökööt niitä, rva haluaa taas esimerkiksi monipuolisia kasviksia keittoihinsa ja kastikkeisiinsa.

Lapseni eivät mielestäni ole niin kummallisia - olin itsekin samalla tavalla nirso heidän iässään. Muistan, että suostuin esimerkiksi maistamaan katkarapua ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, ja totesin sen heti oikein maistuvaksi :D 

Uskon siis, että asiat tulevat lasteni kohdalla ruuan suhteen ajallaan. Minä en kuitenkaan jaksa odottaa enempää, joten ruuassa tulee tästä lähin olemaan sellaisiakin ainesosia, jotka eivät ole lapsilleni mieleen. Toki välillä voi olla kuten tähänkin asti, mutta ei aina. 

PS. Katsotaan, kuinka paljon tulee huomenna käveltyä. Suunnitelmissa olisi kyllä myös esseen kirjoittamista, tänä iltana väsytti liikaa.

PPS. Touhi pääsee tänä viikonloppuna isovanhemmilleen. Hän palautuukin sieltä vasta maanantaina.

PPPS. Ensimmäinen "aikuisten" ruokalajini oli kinkku-kesäkurpitsapastakastike...ja siinä on oikein sipuliakin!





lauantai 4. syyskuuta 2021

Peruskoulun plussia ja miinuksia

Nyt keskustellaan paljon peruskoulusta, jossa vanhempi lapseni tällä hetkellä on. Avainasemassa keskustelussa on heikentynyt pärjääminen Pisa-tuloksissa ja peruskoulun ongelmat. Rva tiedostaa monta asiaa, mutta ei näe ihan kaiken olevan huonosti.

Omiin kouluaikoihini verrattuna peruskouluissa on (ainakin lapseni koulussa) nykyään koulunkäynninohjaajat. Kävin itse ala-astetta yli 30 oppilaan luokalla 90-luvun alussa. Meillä oli yksi opettaja, ja siinä oli henkilökunta.

Toinen upea juttu verrattuna omiin kouluaikoihini on varhennettu kielenopetus. Kielten opiskelua ei moni näe harrastuksena, rva taas pitää sitä oikein hyvänä sellaisena. Opiskelusta tulee luontevampaa, kun A1-kieli alkaa jo ykkösellä. 

Liikunta näyttää koostuvan jutuista, joita ei tehdä verenmaku suussa. Omana kouluaikanani käytiin läpi julmettu määrä eri lajeja, ja suuri osa niistä oli sellaisia, joista kukaan ei tykännyt...mutta kun opetussuunnitelma kertoi, että niin pitää tehdä, niin tehtiin.

Käsityötä ei jaeta enää pääsääntöisesti rätti- ja puukässään (varsinkaan alakoulussa), kuten omana kouluaikanani. Ylipäätänsä jakoa sukupuolten mukaan vältetään. Tästä myös pisteet nykyiselle peruskoululle! Kuka älypää on ylipäätään jatkanut tällaista miesten- ja naisten töiden jakoa jopa ysärille saakka. 

Mikä siellä peruskoulussa olisi rva:n mielestä sellaista, joka kaipaisi muutosta? No, se käsittämätön pelko rinnakkais- ja erityisluokkia kohtaan tietenkin. Naakan koulussa luokkakoot alkavat pyöriä neljänkympin molemmin puolin, mikä on aivan järjettömän paljon. 

Toinen käsittämätön pelko on seinä- ja ovipelko. Aika moni meistä aikuisistakin kaipaa sellaisia rauhallisen tilan tunnusmerkiksi. On myös kiva sanoa kotia omakseen, miksi lapsella ei siis saisi olla omaa luokkahuonetta?

Rva:lla ei ole tämän enempää valitettavaa peruskoulusta. Myös kotien tehtävä on kannustaa lasta esimerkiksi lukemisessa ja pitkäjänteisyyttä vaativissa oppimisprosesseissa. Rva ei väitä, että se olisi helppoa. Huomaan välillä, että olen lipsunut aivan käsittämättömissä asioissa. Sitten teen äkkikorjauksen, ja lapset ovat tyytymättömiä ;) 

Ovatko ne Pisa-tulokset sitten tärkeitä? On selvää, että asioita mitataan ja tarkastellaan. Suomalainen peruskoulu on kuitenkin monessa suhteessa melko erilainen kuin muualla, eikä Pisa tuo näitä erilaisuuksia esille.

Meillä Suomessa opettajalla on melko suuri vapaus opetuksen toteutukselle. Vapaus tuo toki myös vastuuta. Meillä on minimaalisesti valtakunnallisia testejä, joilla oppilaita testataan - ylipäätänsä koulussa työskenteleviin ja opetuksen laatuun luotetaan. Opettajan ammatti on arvostettu.

Meillä ei myöskään aloiteta koulua esimerkiksi neljävuotiaana, jolloin monessa muussa maassa jo opetellaan akateemisten taitojen alkeita. Toki opetuksen alkua on vähän aikaistettu esikoulun aseman korostamisella, mutta ylipäätään luotetaan, että 7-vuotiaanakin ehtii oikein hyvin mukaan.

Opettajaan suhtaudutaan tuttavallisesti - monesta voisi globaalissa mittakaavassa kuulostaa kummalliselta, että meillä opettajaa voi kutsua "opeksi" tai etunimellä...ja oikein hyvin olemme selvinneet :) 

Näen nämä asiat ehdottomasti vahvuutena. Jos muutoksia tehdään, toivottavasti ainakaan näitä käytäntöjä ei peukaloida. Meillä on jo valmiiksi paljon hyvää.

perjantai 3. syyskuuta 2021

Maski maapallolla, "Muu" ja muita uutuuksia

Minulla on viime päivinä ollut monta hauskaa keskustelua kuopukseni kanssa. 5-vuotias tietää jo yllättävän paljon maailmasta, ja viisivuotiaani osaa hauskasti ilmaista melko abstraktejakin asioita. 

Katselimme yhtenä iltana karttakirjaa, joka on jo kymmenisen vuotta vanha painos. Touhi tarkasteli maapallon kuvaa ja totesi, että nykykartassa maapallolla olisi varmasti maski, jotta hän ei vahingossa tartuttaisi kuulle koronavirusta.

Ihastelin Touhin oivallusta, ja jäin myös miettimään, millainen sukupolvi näistä koronan keskellä kasvaneista pienistä lapsista tulee...entä millainen silloin on maailma, jossa he esimerkiksi nuorina aikuisina elävät. 

Touhi tykkäsi kovasti jalkapallosta, joka alkoi tällä viikolla. Eilen hän jopa sanoi, ettei aio enää mennä päiväkotiin vaan pelata vain jalkapalloa joka päivä. Tämä ei ihan heti onnistu ;) , mutta onneksi jalkapalloharjoitukset olivat Touhille mieluisat.

Naakkaa ei loppujen lopuksi partio kiinnostanut, joten hän päätti skipata sen tänä vuonna. Tämä oli mielestäni oikea ratkaisu Naakkaselle, joka tarvitsee melko paljon väljyyttä arkeensa koulunkäynnin vastapainoksi.

Minä en ole keksinyt opiskelun lisäksi uutta "erikoisharrastusta" arkeeni, paitsi Naakan opiskeleman vieraan kielen opettelun sekä satunnaisen origamien (helppojen) taittelun. Elämä on oikein sisällökästä jo valmiiksi!

Minulla itselläni on takana oikein tiivis viikko opiskelujen alkamisen vuoksi. Olen luultavasti vanhin opiskelijoista :D , mutta en onneksi niin dramaattisesti kuin alkuun oletin. 

Alkuinfot on nyt käyty, ja luentojakin on oikein tiiviisti vähintään yksi joka päivä. Luulen, että annan nyt itseni pääasiassa tasoittua ja teen vain alkuviikon läksyt. 

Lasten kanssa aion seuraavaksi (kun palautuvat ensin kotiin) katsoa eilen aloittamamme Beethoven-leffan loppuun. Pääasiallinen katselukumppani on Naakka, jolle luen tekstitykset. Naakka tykkäsi ainakin leffan alkupuolesta (koska kyseessä on koiraleffa), ja luulen että hän haluaa katsoa leffan loppuun, kun tulee koulusta. Suurempia suunnitelmia meillä ei tälle illalle ole.

PS. Ai niin, otsikon "Muu"! Touhi on oppinut kirjoittamaan oman nimensä ja tykkää lisäksi kirjoittaa sanan "Muu", vaikka ei varsinaisesti vielä osaa lukea tai kirjoittaakaan...paitsi sanan "Muu" :) 

PPS Tämän kuvan otti Naakka kesämatkallamme hiukan ennen hetkeä, jolloin ajoimme serpentiinitiellä pilven sisälle. Kuvauksellisesti tuntuu, että olemme juuri nyt siellä, siis alkusyksyssä, jota me kaikki vähän jännitimme kesän aikana. Kuten matkallakin, kaikki menee varmasti hyvin nytkin.





tiistai 31. elokuuta 2021

Stressinhallintaa ja oppia rentoutumisesta

Olen ajoittain ihmetellyt "kyllä vanhempi lapsensa tuntee" - lausetta. Onhan se tosiaan niinkin, kun lapsen kanssa on hengaillut tiiviisti tämän syntymästä saakka, niin kyllähän lapsi on enemmän tuttu kuin tuntematon - siihen saakka, kun tulee jotakin, mille ei keksi syytä.

Isommalla lapsistani on ajoittain ongelmakäytöstä, ja olen vasta hiljalleen oppimassa, mitkä asiat sitä provosoivat. Silti en ole ihan varma, mistä se johtuu. Stressi ja kuormittuminen hyökkäävät päälle asioista, joita ei olisi edes tullut ajatelleeksi stressaavina.

Pienempi lapseni on yleensä joko todella hyvällä tai sitten todella huonolla tuulella..ja pitkään. Hän on esikoisen tavoin sanallisesti lahjakas, ja kertoo kyllä, jos ei tykkää :D Kummallekin on hankala "myydä" ajatuksia, jotka eivät ole mieleen.

Isoin oppi minulle on ollut, että lapset tarvitsevat myös nollaamista ja lepoa pienestä saakka. Päivät ovat aika raskaita, eikä iltapäivällä jaksa olla heti aktiivinen. En minäkään suoraan sanottuna jaksa. Antaisin leikille enemmän aikaa, mutta ne kasvavat, ja niiden täytyy osallistua ikänsä puolesta kaikenlaiseen muuhunkin...

Harrastuksista voimme vielä tinkiä. Jos partio ja futistreenit eivät ota onnistuakseen, niistä voidaan ihan hyvin luopua. Pääasia on, että molemmat kokeilevat erilaisia juttuja. Muutoin heillä on oikein paljon aktiviteettia pihalla ja kotosalla.

Itsellenikin stressi tuo kaikenlaista...esimerkiksi toimimattoman vatsan ja hereilläolon hetkiä aamuyöllä. Suhtaudun tällaiseen vakavasti, koska jos minä en toimi, aika moni muukin asia lakkaa toimimasta. 

Isompi lapseni rentoutuu kavereiden seurassa, lukien ja Youtubea katsellen. Pienemmällä on muuten sama, mutta lukemisen tilalla on leikki - tosin iltasatu on bueno. Isompi tykkää jutella kanssani milloin mistäkin. Haluan säilyttää nämä juttuhetket välillämme.

On tärkeää muistaa myös itsensä: minä rentoudun esimerkiksi ystävien seurassa, hyvää sarjaa katsellen, lukien ja liikkuen. Puutarhapalstalla olo reutouttaa, samoin moni muu asia. Voi, kun oppisi priorisoimaan päivittäin myös itsensä, edes hetken ajaksi :) 



PS. Kyllä minäkin huomaan usein tuntevani lapseni - siis osun oikeaan siinä, mistä kiikastaa ja mikä auttaa ;) 

PPS. On ihan kummallista, että on ollut näin hyvä ilma! Joku matalapaine sieltä on kai loppuviikolla tulossa, mutta nyt on oikein hyvä näin.

PPPS. Puutarhan lisäksi pitäisi kohta siivota parveke syyskuntoon. Näin se vuosi etenee!

lauantai 28. elokuuta 2021

Opiskeluja ja piste, jossa asun ja elän nyt :)

Opiskeluni alkoivat tällä viikolla kurssin ennakkotehtävien merkeissä. Olen tehnyt niitä vaihtelevalla, mutta pääosin hyvällä motivaatiolla. Ensi viikolla alkavat "oikeat" luennot, tosin etänä. Katsotaan, tuleeko lähiopetusta ollenkaan.

Täytyy sanoa, että integroiduin heti opiskeluvuoteeni paremmin, kun sain kuulla, että te-toimisto suostui puoltamaan opintojani. Olin itse asiassa täysin varautunut maksamaan tämän vuoden täysin omasta pussistani. Nyt jatkan niukkaa, mutta turvattua elämää kevääseen saakka. Olen helpottunut.

Kuitenkin, sekin tuntuu helpottavalta, ettei tämän vuoden jälkeen tarvitse todennäköisesti vähään aikaan opiskella muuten kuin ehkä ammattiini liittyvissä koulutuksissa. 

Puutarhapalsta on varmaankin tuottanut viimeiset kesäkurpitsat, ja yhdestä tein tällä viikolla kesäkurpitsakeiton. Se ei tietenkään kelvannut jälkikasvulle, mutta ainakin yhdelle henkilölle minun lisäkseni se onneksi kelpasi.

Muutenkaan siellä palstalla ei ole ollut kovin hauskaa käydä viime aikoina, kun on koko ajan satanut. Niin, kerkeäähän sen toisaalta laittaa talvikuntoon hiljakseen, kun tulisi vähän parempia säitä. On ollut oikeastaan ihan hyvä puutarhakesä.

Menen tänä viikonloppuna käymään seudulla, josta olen kotoisin. Nykyisellään tykkään käydä siellä ja esimerkiksi lenkkeillä maaseudun maisemissa. Katselen aina kulkiessani omakotitaloja ja niiden pihoja. Puutarhaihmisenä sellainen sopisi minulle itse asiassa todella hyvin.

Vaan kun...se oleminen ei aikanaan ollut siellä pelkästään hauskaa. Se koulukiusaaminen...moni sen ajan ikätoverini asuu vielä paikkakunnalla, ja on minulla niillä seuduilla pari ystävääkin. Eipä sinne kuitenkaan ole paluuta.

Minua harmittaa välillä, kun jotkut (yleensä pikkupaikkakuntalaiset) ymmätävät paikkakuntavalintani jonkinlaiseksi "hienosteluksi". Olen hylännyt entisen ja muuttunut "helsinkiläiseksi", mikä on siis huono asia. Muistetaan aina mainita, etteivät he ainakaan kestäisi stadissa viikkoakaan.

Kyse on kuitenkin siitä, että olen sosiaalinen ihminen ja minulla on oikeus asua paikassa, jossa kukaan ei pääse määrittelemään minua sen mukaan, miten suosittu olin "piireissä" 11-vuotiaana. Ehkei sellaista oikeasti kävisi, mutta en halua ottaa minkäänlaista riskiä.

Toki viihdyn Helsingissä muutenkin, jo 20 vuotta täällä asuneena. Kyllä paikkakunnasta, jossa on asunut puolet elämästään, saa tykätä :) 

PS. Lapseni muistavat sitten muistuttaa, että meidän pitäisi asua maalla, omakotitalossa. Ehkäpä vierailen sitten maaseudulla yhä, kun he aikuistuvat :D 

PPS. Tässä mittakaavassa olen iloinen viikonlopuista maaseudulla. Ne ovat olleet vähän aikaa pois kuvioista koronan takia. Nyt kaikki asianosaiset on onneksi rokotettu kaksi kertaa.

PPPS. Kyllä siltä palstalta vielä jotakin tulee...maissit taisivat kuitenkin tänä vuonna säikähtää runsaista sateista. Ensi vuonna sitten uudestaan.





lauantai 21. elokuuta 2021

Omatoiminen museokierros ja uusi tuttavuus, Tarmo! (jäänmurtaja)

Olen oikeastaan varsin huono lähtemään itsekseni mihinkään. Tykkään tutustua uusiin paikkoihin ja esimerkiksi erilaiset näyttelyt ovat yleensä aina mieluisia. Kuitenkin, huomaan voivani paremmin, jos hieman haastan itseäni välillä.

Minulle avautui perjantaina mahdollisuus mennä Kotkaan. Aivan niin, aamupäivävisiitille. Kävimme noin vuosi sitten lasten kanssa Merikeskus Vellamossa. Museokokonaisuus oli niin vaikuttava, että pohdin jo tuolloin, että se olisi mukava käydä katsomassa rauhassa...siis ilman lapsia.

Museo sisältää oikeastaan monta museota. Vaihtuva näyttely oli nyt Ruotsinsalmen uponneisiin hylkyihin perustuva. Taustamusiikki oli jopa niin dramaattinen, etten välillä meinannut kyetä keskittyä tavaroiden ja tekstien tarkasteluun :D 

Pääsin käymään myös Jäänmurtaja Tarmon sisällä. Se oli hauska visiitti - olin nimittäin päivän ensimmäinen kävijä, eli tutustuin alukseen aikalailla yksin. Jäänmurtajassa oli monta mieleenpainuvaa kohtaa - pala suomalaista erityistä kulttuuria, joka ei ole historiaa vielä nykyäänkään. 

Visiitistä rohkaistuin suunnittelemaan itselleni myös tulevia menemisiä. En ole vielä päättänyt, missä käyn seuraavaksi. Joka tapauksessa, olen huomannut, että minulle tekee valtavan hyvää olla kohdakkain uusien, mielenkiintoisten asioiden kanssa säännöllisesti.

Toinen (täysin ääripään) juttu on uuden pussilakanasetin hankinta :D Olen todella huono tekemään hankintoja kotiin. Harkitsen todella pitkään (pussilakanajuttua pari vuotta), vaikka tarve olisi ihan todellinen. Kyllä ne lakanatkin kuluvat, ja kotonani on tällainen tilanne - lisääkin olisi ehkä tarve hankkia. Aloitetaan nyt kuitenkin tästä.

Toisaalta, harkitsevuuteni on varmasti ollut "osasyyllinen" siihen, etten ole koskaan joutunut rahat täysin loppu - tilanteeseen. Olen aina osannut säässtää - pieniäkin summia - tilanteisiin, joissa niitä todella tarvitsen.

Minulla on kyllä listalla asioita, joita on syytä ennen pitkää hankkia. En kuitenkaan kiirehdi niiden kanssa. Meillä on kuitenkin niin paljon kaikenlaista, ja tulemme toimeen, vaikka kaikki ei olisi ihan priimaa.

PS. Jotenkin aina murehdin, kun kesä loppuu - ei tule liikuttua enää pidemmälle, ja monta kiinnostavaa museota tms. jää auttamattomasti liian kauas. Onneksi tänä kesänä tuli reissattua ja käytyä ennestään tuntemattomissa paikoissa oikein paljon. 

PPS. Aion jatkossakin kehittää itsestäni omatoimisempaa...öö...päiväretkeilijää :D 

PPPS. Käytin todellakin kolmisen tuntia museon kiertämiseen. Lasten kanssa homma on yleensä lasten reaktioiden seurailua (meillä molemmat tykkäävät museoista) ja heidän kaitsemistaan. Itse yritän aina siinä sivussa lueskella ja katsella. 



Harrastuksia ja akvaarion lamppumysteeri

Niin meillä mentiin taas kouluun ja päiväkotiin - lapset sairastivat hieman limittäin, joten onneksi minä jumitin kotosalla ainoastaan viikon verran. Naakkakin pääsi viimein aloittamaan koulun - hän ei kerennyt käymään sitä kuin kolme päivää ennen kipeäksi tuloa.

Naakka on sittenkin taas kallistunut partion puolelle, eli haluaa kuitenkin kokeilla vielä toisen vuoden. Meidän lähelle perustetaan nyt ryhmä, jossa on enemmistö tyttöjä - aiemmin tyttöjä oli kaksi ja poikia 15. Naakalle olisi tärkeää, jos olisi vähän rauhallisempaa...ehkä nyt on. Pojat eivät toki aina ole ne menevimmät, mutta tässä tapauksessa ovat.

Touhinkin kanssa lähdetään kokeilemaan jalkapalloa. Katsotaan, miten homma toimii. Itse en ymmärrä (siitäkään) joukkuepelistä mitään, mutta ehkä tämä olisi hyvä tapa oppia hieman. 

Minulla on nykyään ihan asiantuntijan tekemä jumppaohjelma! Siinä on kolmen viikon syklit, ja suoritin jo vatsa- ja selkälihasviikon sekä jalkaviikon. Nyt taitaa olla vuorossa koordinaatiota ja sen sellaista. Ohjelma on ollut mielenkiintoinen, eikä yksittäisten liikkeiden tekeminen vie minulta juurikaan aikaa päivässä.

Nyt kun olen palannut hieman enemmän staattisiin asentoihin (koneen ääreen), yläselkä tietenkin kenkkuilee jo. Kiitän jo mielessäni nykyistä/tulevaa ammattiani siitä, ettei koneen ääressä työskentelyä ole kovin paljon.

Tarkennuksena: teen nyt 2-3 lihaskuntoharjoitusta päivässä, ja harjoituksia on neljälle päivälle viikossa. Lisäksi pyrin kävelemään 9000 askelta päivässä. Tykkäisin lisäksi esimerkiksi uinnista, mutta koronatilanne ei meidän alueellamme taida sitä vielä sallia.

Akvaarion lampun putket vaihdettiin nyt, mutta mysteeri jatkuu osittain. Tällä kertaa ajastin ei napsauta valoja päälle, vaan homma pitää hoitaa manuaalisesti. Näin sentään kalani parin viikon tauon jälkeen. Näyttivät olevan hengissä. 

Sauvasirkkoja minulla on tällä hetkellä kaksi kappaletta. Ainakin yksi mahtuisi vielä lisää. No, niitä tulee harvakseltaan uusia. Sauvasirkkojen ongelma näyttää olevan, että ne jäävät kuoriutuessaan osittain kiinni munaan ja menehtyvät siihen. Meillä löytyy näitä aina välillä.

Täällä jyrisee tällä hetkellä ukkonen. Se tarkoittaa sitä, etten näemmä tänäänkään mene leikkaamaan puutarhapalstan nurmikkoa. Kohta se pitäisi kyllä tehdä, muuten voidaan puhua jo heinikosta, mikä ei ole enää yhdistyksen sääntöjen mukaista. Toivottavasti tulee vielä vähän kuivempaa...

PS. Harrastuksia meillä tulee siis olemaan keskiviikko- ja torstai-iltoina. En vieläkään ymmärrä vanhempia, jotka jaksavat tätäkin enemmän :D 

PPS. Säännöllinen lihaskuntoharjoittelu ja erityisesti jatkuvuus ovat minulle edelleenkin ongelma. Toivottavasti tarpeeksi vähäinen mutta säännölinen harjoittelu nyt toimisi. Ymmärrän asian tärkeyden, mutta elämäntapojen muuttaminen näyttää olevan oikein haasteellista.

PPPS. Sauvasirkat ovat edelleen todellisia piiloutujia, kuten kuva näyttää. Ne todellakin menisivät "pesuveden mukana", ellen pysyisi tarkkana.




maanantai 16. elokuuta 2021

Sairastuvassa, päivä 5 ja edes vähän kotijumppaa

Meillä alkaa kotosalla nyt sairauspäivä 5. Touhi on yskäinen ja Naakka tukkoinen. Olin jo vähällä laittaa Touhin päiväkotiin, ellei hän olisi alkanut yöllä yskiä. Itse olen säästynyt vielä flunssalta - toivottavasti se ei tartu.

Touhi kärrättiin koronatestiin perjantaina. Olisin halunnut jo torstai-illaksi ajan, mutta niitä ei ollut missään tarjolla. Samoin testituloksen saaminen kesti aika kauan, ilmeisesti nyt on ruuhkaa. Luultavasti koulujen alku lisää vielä ruuhkaa entisestään.

Jos vähäisiksi jääneitä yöunia ei oteta lukuun, kotona olo alkaa tässä vaiheessa vähintäänkin tökkiä. Täytyy alkaa miettiä, mistä repäisen tällekin päivälle ohjelmaa. Nyt kun arvon sisarukset ovat molemmat kotona, on todennäköistä, että alkavat jossakin vaiheessa vähintäänkin riidellä.

Itseäni tökkii pidemmän päälle lasten sairastupapäivissä ulkoilun puute. Olin viimeksi kunnollisella lenkillä torstaina. Lähikaupassa voi hilppaista nopeasti, kun 8-vuotias katsoo 5-vuotiaan perään, mutta se on niin lyhyt keikka, ettei sitä lasketa.

Kotijumpat voi onneksi toimittaa - tosin karjaisten välillä jälkikasvulle, ettei tartte tulla painimaan rva:n lähistölle, kun pirullinen jumppaliike on kesken. 

Eilen oltiin kuitenkin vähän ulkona. Olipa jo syksyinen sää! Toivottavasti nyt vielä kuitenkin tulee vähän kesäisempää. Puutarhapalsta on saanut sattuneesta syystä olla itsekseen, mutta illalla aion kuitenkin mennä vähän kuokkimaan.

Tällä viikolla minulla olisi hoidettavana hivelevän hauskaa byrokratiaa sekä te-toimiston että yliopiston kanssa. Aion tänään koettaa onneani, josko pystyisin tekemään pari lomaketta lasten kera. Kun 9 vuotta sitten tekaisin Naakan alulle, en tietenkään voi olettaa, että edelleenkään onnistuisi ;) 

Myös akvaarion lamppu on päättänyt simahtaa. Vielä ei ole selvillä, onko syy valaisinputkissa vai itse valaisimessa. Asia ei ole onneksi kiireellinen kalojen kannalta, mutta kasvit eivät pidemmällä aikavälillä tykkää.

Ei minusta kyllä kotiäidiksi olisi - ajatus on pyörinyt päässä viime päivinä :D Selviydyn, mutta onneksi minulla on ollut viime vuosina työtä ja opiskelua. Arjen pyöritys kotosalla on toki välttämätöntä, kun tilanne on tällainen.

PS. Vuoden saldo on tähän mennessä 30 luettua kirjaa. Minulla on hyvät mahdollisuudet päästä lukuun 50 :) 

PPS. Puutarhapalstalla alkaa laskeutuminen syys- ja talviaikaa kohden. Se tarkoittaa siistimishommia.

PPPS. Touhille on suunnitteilla hieman jalkapalloa tälle syksylle - katsotaan, pääsemmekö vielä tällä viikolla pelaamaan.



torstai 12. elokuuta 2021

Koulu alkoi ja ensimmäinen flunssa

Tuntuu, että olisin valvonut koko yön. Touhi alkoi ensin yskiä, sitten alkoi tulla räkää puolenyön jälkeen. Kahden aikaan oli lähes koko perhe valveilla. Lääkkeestä Touhi rauhoittui ja nukahti, mutta sängyssä piehtaroiminen ei loppunut. Rva on hivenen väsynyt.

Eipä tässä muuta kuin että Touhi on kotona ja Rva viihdyttää häntä koko päivän. Olisin suonut meille hieman pidemmän ajan "vapaata" ennen flunssakauden päättymistä. Nyt täytyy kai selvittää koronatestauspolitiikka - eipä tekisi mieli myöskään viedä enää lasta tikulle.

Tämä oli toki odotettavissa. Touhin ominaisuus saada flunssa, jos on pienikin mahdollisuus, on edelleen voimissaan. Nyt olemme taas "syystilanteessa". Täytyy toivoa, ettei useampi perheenjäsen sairastuisi vielä tällä kertaa.

Naakka aloitti tokaluokan eilen. Hänelle tulikin kerralla muutoksia - luokan oppilasmäärä tuplaantui ! Ilokseni Naakka tuli ihan tyytyväisenä koulusta kotiin. Tarkennus: hän on "kieliluokalla", jossa opiskellaan vähän harvinaisempaa kieltä ja oppilaita on ekaluokkalaisista neljäsluokalaisiin. Osan tunneista Naakka viettää isossa, suomenkielisessä luokassa.

Naakka vaihtoi myös iltapäiväkerhoa, ja ainakin ensimmäinen päivä uudessa kerhossa sujui ihan hyvin. Edellisessä paikassa tyytymättömyydenaiheita oli paljon, ja toivottavasti tämä vuosi menisi paremmin "uudella maaperällä".

Harrastuksia ei Naakalle tälle syksylle tule. Hän tykkää lähinnä hengailla kavereiden kanssa sekä lukea että pelata. Naakka kuormittuu aika helposti, ja tilaa leikille ja vapaalle olemiselle täytyy nyt antaa. Jos Naakka ehdottaa myöhemmin jotakin, sitä voidaan harkita.

Minä olen saanut viimeinkin yliopiston kurssi-ilmoittautumiset tehtyä. Järjestelmä oli muuttunut sitten loppuvuoden 2020, eikä alku ollut ollenkaan helppo. Itse asiassa minulla kului järjestelmään tutustumiseen ja itse ilmoittautumiseen koko päivä :D 

Itse opinnot alkavat ennen pitkää. En oikein tiedä, miten suhtautua asiaan. Olen jotenkin vieläkin väsynyt kaikista viime vuoden tapahtumista (sekä myös kesälomasta lasten kanssa), etten tunne oloani edelleenkään kovin voimalliseksi. Ehkä tämä tästä.

Viime viikkoina olen siivonnut kotia - siis laatikoita ja muutakin. Eilen pesin kaikenlaisia roiskeita keittiön seinistä ja ovesta. Näyttää muuten heti raikkaammalta! Juuri tuollaisia siivouksia teen näemmä vähän liian harvoin.

Elikkä...tämään vietän päivän Touhin kanssa oikein lyhyiden yöunien jälkeen. Päätä särkee, mutta eipä tässä muutakaan voi kuin aloittaa jostakin :) 

PS. Kesälomalla oli kyllä mukavaa, kun lapset eivät pariin kuukauteen sairastelleet.

PPS. Koulu on mukava, kun se tarjoaa esimerkiksi ruuan ja tekemistä lapselle päivän ajaksi :D 

PPPS. Opinnot ovat varmaan myös mukavia, kun pääsen niihin käsiksi. Ehkäpä en sitten ole enää niin väsynyt.



lauantai 7. elokuuta 2021

Lainakoira Utu ja muutama uusi linjanveto ruutuaikaan

Asiat ovat menneet oikeastaan mukavasti - näin totean, koska lainakoira Utu on viettänyt meillä taas pari päivää. Naakalla on kasvava koirakuume, ja minäkin olen alustavasti alkanut kaavailla asiaa. Kuitenkin, koiran hankinta ei todennäköisesti ole edessä vielä pariin vuoteen.

Utu on vanha labbis, olen tuntenut hänet pennusta asti. Hän on rauhallinen ja hellyttävä. Nyt löytyy jo iän mukanaan tuomia sairauksia, joita täytyy lääkitä päivittäin. Yleisesti ottaen Utun kunto on ikäisekseen ihan hyvä.

Naakka on osoittanut lisääntyvää reipastumista Utun hoidossa. Hän pitää lenkillä kiinni Utun hihnasta oikein pätevästi ja ruokkii koiran ohjeiden mukaan. Illan pidemmälle lenkille hän on vähän laiska lähtemään, mutta esimerkiksi aamulenkille hän on lähtenyt oikein hyvin. Utu viettää seurassamme vielä kolmannenkin päivän ja palaa sitten omistajansa luo.

Sitten asiasta kolmanteen - meillä on alettu kiinnittää ihan erityistä huomiota Youtubeen - siis sen liikakäyttöön. Olen huomannut, etteivät lapset enää katso oikeita toimitettuja ohjelmia, kun Youtube on pullollaan kaikkea lyhyttä (ja usein tyhmentävää). 

Olen myös vähän huolissani kaikista hulluista haasteista, joita esimerkiksi Youtubessa esitetään. Minusta 5- ja 8-vuotiaan aivot eivät vielä osaa käsitellä asioita siten, että he pystyisivät erottelemaan, mikä on tosielämässä ok ja mikä ei.

Miksi sitten niitä "oikeita" lastenohjelmia? Niitä voi päätökseni mukaan katsoa sopivissa rajoissa. Ne on valmiiksi esim. ikärajoitettu, mikä on mielestäni turvallisempaa. En myöskään halua totaalikieltoa ruudulle, sillä en usko täyskiellon kasvattavuuteen tällaisessa asiassa.

Entäs sitten pelaaminen? Touhin lempipelejä ovat Minecraft ja Mariokart. Edelleen...rajoitetusti on ok. Hänen kohdallaan pelaamisen lopettaminen aiheuttaa kyllä kiukustumisen. Naakan kohdalla taas Minecraft ja Sims - hän lopettaa pelaamisen vähän iisimmin. Prosessoin pelipolitiikkaani edelleen.

Naakka oli vähän että häh, kun patistin hänet äsken kaverin kanssa ulos :D Totesin, että myös ulkoilua tulee liian vähän, mikäli en koko ajan valvo tilannetta. Nyt koiran kanssa tilanne on kyllä aika hyvä. 

Tottakai itsenikin tulisi valvoa omaa ruutuaikaani entistä tarkemmin. Kesken olevat kirjat eivät oikein edisty, jos vietän liikaa aikaa ruudun äärellä. Kun opiskelu alkaa, se vie luultavasti leijonanosan käytettävissä olevasta ajastani.

Koirasta - olen vielä skeptinen omastakin jaksamisestani. En tiedä, jaksaisinko aamupissatukset aikaisin aamulla. Toisaalta, omassa koirassa olisi luultavasti enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Jatkamme asian kartoittamista ja tiedonhankintaa.

PS. Utu on jaksanut hienosti lapsiani, ja olen pyrkinyt siihen, että tietyt ajat (säännöllisesti) ovat koiran omaa lepoaikaa. Painotan joka ikinen kerta, että kun koira aterioi, sitä ei saa häiritä millään tavoin.

PPS. Youtubesta luopuminen (melkein kokonaan) on tähän asti sujunut melko kivuttomasti. Katsotaan, miten jatkon kanssa menee ja jaksanko itse valvoa tilannetta johdonmukaisesti.

PPPS. Vaikka ulkoilu varhain aamulla on vähän raskasta, on hauskaa olla näkemässä aamu muualtakin kuin ikkunasta.




maanantai 2. elokuuta 2021

Puutarhapalsta, toinen rokotus ja liian monta hoidettavaa asiaa

Käydessäni tänä aamuna puutarhapalstalla huomasin, että ilmassa on jo hieman alkusyksyn kosteutta. En oikeastaan osaa selittää, miltä elokuu tuntuu, mutta olen aistinut sen erilaisena kuin heinäkuun. Luulen, että upeasti kasvanut kesäkurpitsa ei enää jaksa tehdä uusia kurpitsoita. 

Touhin saattelin tänä aamuna viskarina päiväkotiin. Hän itse oli hyväntuulinen, varsinkin kun sai uuden repun (vanha olikin auttamatta liian pieni - ison pojan kamppeetkin ovat isoja). Pikachu-reppu on mieleinen, Touhi sai valita sen itse.

Kesälomamme alkaa olla tältä kesältä ohitse. Naakka on vielä mummolassa yövisiitillä (oikeastaan useamman yön), ja palautuu sieltä kotosalle joko huomenna tai ylihuomenna. Olen iloinen, että mummola on taas "auki". Meni liian kauan aikaa, kun vierailut puolin ja toisin eivät olleet mahdollisia.

Tästä aasinsiltama - sain toisen koronarokotuksen viikko sitten. Vaikka tilanne ympärillä onkin kurjistunut, tunnen olevani astetta enemmän turvassa kuin aiemmin. Minulle aluksi varattu aika ei matkan takia sopinut, ja tuurilla sain tämän ajan samalle päivälle kuin lähdimme mökille.

Tuntuu myös, että yksi episodi omalla korona-ajallani on päättynyt. En ole onneksi saanut koronaa. En ole kulkenut ilman maskia julkisissa tiloissa (tai edes vanhempieni luona kuin vasta nyt). Tapasin isoäitini ensimmäistä kertaa yli vuoteen.

Päästin Naakan pari päivää sitten Hoplopiin, minkä koin hieman riskaabelina. Kuulin, ettei esimerkiksi käsidesiä ollut kyseisessä paikassa kovin helposti saatavana. Onneksi mitään ei ole ilmennyt. Kävi jo liian vaikeaksi perustella Naakalle, miksi ei vieläkään.

Pitkä poissaolo kotoa vaikuttaa vieläkin. Olen saanut imuroitua suuren osan kämppää. Matkamuistoja sekä muita tavaroita on vielä ympäriinsä. Tänän sain ainakin joitakin "virallisia" asioita hoidettua. En kyllä älynnyt, miten ilmoittaudun yliopiston kursseille. Onneksi aikaa on vielä melkein pari viikkoa.

Huomenna jatkan asioiden hoitamista ja käyn sopivassa välissä ajamassa nurmikon palstalta. Johonkin väliin pitäisi mahduttaa myös esimerkiksi ruuanlaitto :D Onneksi minulla on nyt ainekset valmiina pariinkin ruokalajiin.

Olen iloinen, että minulla on nyt ennen opiskelujen alkua hieman aikaa ja "tilaa" asioiden järjestelylle ja asettumiselle. Toivon, ettei ainakaan lasten flunssakausi alkaisi vielä ainakaan pariin viikkoon. Toki toivon, että saisin itsekin olla terveenä.

PS. Puutarhapalstalla olisi vielä erinäisiä askareita ennen syksyä. Myös rikkaruohot kasvavat vielä pitkään.

PPS. Toivon, etteivät koronarajoitukset ihan vallan muuttaisi elämää etäilyksi syksyllä, vaikka opiskelu pääasiassa etänä tapahtuukin.

PPPS. Täällä kotona hoidettavia asioita kannattaa näemmä hoitaa asia kerrallaan - tapanani on nimittäin aloittaa viitisen asiaa, joista kolme jää roikkumaan ;) Edistän taas huomenna jotakin, etten vallan jäisi tehtävävuoren sisälle.



lauantai 31. heinäkuuta 2021

Mökillä sekä rapu, mutta ei akvaariossa

En muistakaan, koska olen viimeksi ollut näin paljon pois kotoa. Minä viihdyn kotona ja tykkään, kun tietyt asiat, esimerkiksi päiväjärjestys, on suhteellisen muuttumaton. Kuitenkin, olen viettänyt suurimman osan kesälomaani muualla.

Joka tapauksessa, palasimme tänään mökiltä, jossa vietimme aikaa kuutisen päivää. Kesämökki on minulle tuttu lapsuudestani, ja suurin osa asioista on samankaltaisia vuodesta toiseen - verrattuna lapsuuteeni olen vain nyt ohjaksissa ja siirrän perinteitä eteenpäin.

Ilokseni molemmat lapseni viihtyvät mökillä. Heidän kanssaan arki on aina aktiivista - istun oikeastaan paikalleni esimerkiksi kirjan kanssa vasta illalla. Mökkeilyymme sattui säitä laidasta laitaan: ensiksi oli hellettä ja sitten kertakaikkista matalapainetta. Viimeisenä päivänä paistoi taas aurinko.

Kalastin mökillä enemmän kuin pitkään aikaan: hankin jopa luvat virveliä ja rapumertoja varten. Virvelillä jatkoin nollasuoraani eli en taaskaan saanut yhtään mitään. Se on tosin laji, josta minulla on vähiten kokemusta.

Rapumertaan (niitä oli kolme) jäi kolmantena yönä kiinni täplärapu. Innostuin lukemaan täplä- ja jokiravuista. Tämä kyseinen rapu pääsi takaisin järveen, sillä se oli ainut, jonka saimme kiinni. En ollut tullut ajatelleeksi, kuinka isoja ravut ovat.

Tavallinen mato-onki tuotti meille muutamia kaloja kahtena eri onkimiskertana. Naakka sai ensimmäisen oman kalansa! Se oli särki, kuten muutkin sillä kerralla onkimamme kalat. Paistoin kalat pannulla (edellisenä päivänä myös ahvenia) ja taisin olla se, joka tykkäsi eniten syödä (syötävää oli tosin niukalti, ruotoja sitäkin enemmän.

Mökillä tulee käveltyä todella vähän. Huomaan kävelyvajeen, kun lihakset veltostuvat liikaa :D Tein 20 kyykkyä ja 50 pohjelihasliikettä joka päivä...ja kärsin yöllä kipeästä lonkasta. Ai niin, uinhan minä monta kertaa!

Sen sijaan löysimme leipomokahvilan sopivalta säteeltä mökistämme. Kävimme siellä kerran aamupalalla, ja kerran hakemassa lisää leipää, kun se pääsi loppumaan. Laitoin mökillä tosi laiskasti ruokaa - nyt aion taas panostaa.

Olen huomannut, että mökkiolosuhteissa jaksamiseni riittää joko ruuanlaittoon tai lasten luotsaamiseen paikasta toiseen - molempiin en kykene. Tällä reissulla uimme, leikimme rantavedessä, tapasimme lasten pikkuserkkua, kävimme minun isoäitini luona, ongimme, ravustimme ja virvelöimme...niin ja perkasin vesakkoa mökin ympäristöstä. Syömisen hoidimme jotenkuten, miten milloinkin.

Alkuviikosta on edessä osittainen paluu arkeen. Minun pitää hoitaa ainakin opinto-ilmoittautumiset, luultavasti jotain muutakin. Kokonaisuudessaan loma-aika loppuu kuitenkin meillä vähän myöhemmin. 

PS. Onkiminen on yksi niitä harvoja asioita, joiden parissa rentoudun täysin. Opin muuten perkaamaan kaloja jo varhain - vanhempani taisivat kieltäytyä päivittäisestä, perkaamattomasta pikkusaaliista ;) 

PPS. Uiminen on minusta hauskaa, mikäli vesi on lämmintä. Vesi sekoittui ja viileni tuulten myötä, mutta saunasta mentäessä se tuntui ihanan virkistävältä. Voisin asua järven äärellä.

PPPS. Menemme ehkäpä mökille vielä kertaalleen loppukesästä/alkusyksystä. Silloin tunnelma on jälleen täysin erilainen.





Herra/Rouva täplärapu


maanantai 26. heinäkuuta 2021

Asuntoautomatka - nähtävyyksiä korona-aikaan

Meillä on matkoillamme ollut monenlaisia tavoitteita. Yksi niistä on halu nähdä uusia, arjesta poikkeavia asioita. Museot ja näyttelyt ovat olleet tähän asti koko seurueelle tärkeitä. Koronatilanne teki kuitenkin selväksi, että tällä matkalla sisällä tapahtuvat aktiviteetit tulisivat olemaan minimissä.

Ylipäätänsä, Muumimaailma oli ainut paikka, jossa olimme isommassa väkijoukossa. Se oli kuitenkin lasten toivomus, joka heidän osaltaan täyttyi jopa yli odotusten. Itse olisin kaivannut, että joku henkilökunnasta olisi kierrellyt muistuttamassa koronasäännöistä - turvavälit jne. eivät pitäneet missään, missä oli pienikin mahdollisuus pakkautua lähekkäin, enkä nyt tarkoita lapsia. 

Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo Kälviällä (yllätyskohde, emme tienneet, millainen pysähdyspaikka on kyseessä) oli todella positiivinen yllätys: alue oli täynnä kaikenlaista vanhaa, ja monilla jutuilla sai myös leikkiä. Erilaiset leikkimökit ja erityisesti merirosvolaiva ihastuttivat molempia lapsia...ja sitten vielä ne eläimet - ehkä ihastus meni näiden välillä tasan. 

Seuraava museo olikin Norjassa, Altassa. Se oli ainut matkamme "sisämuseo". Siellä esiteltiin 4000 vuotta vanhoja kalliokaiverruksia sekä saamelaiskulttuuria. Ulko-osuudessa pääsi katsomaan kalliokaiverruksia lähempää. 

Altassa vierailimme myös ruokapaikassa, jonka pihalla oli lisämaksusta alue, jossa oli pieni saamelaismuseo sekä poroja. Olimme sillä hetkellä paikan ainoat vierailijat, ja kysyimme, pääsemmekö lähemmäs poroja.

Pääsimme toki - siis aitaukseen. Poroja ei saanut koronan takia koskea, mutta niitä sai ruokkia. Tilanne oli kenties yksi matkamme mieleenpainuvimmista. Porot ovat ihania - siitä ei pääse mihinkään. Luin matkan aikana poroista melko paljon. Vastaan tuli paljon itselleni uusia asioita. 

Palattuamme myöhemmin Suomen puolelle vierailimme vielä Saamelaismuseo Siidassa. Se oli remontissa sisältä, joten pääsimme koronaturvallisesti vierailemaan ulkomuseossa, joka olikin todella laaja. 

Pääasiallinen (siis vähintäänkin ajallisesti) matkakohteemme oli maisemien katselu autosta käsin sekä auton pysäyttäminen mielenkiintoisiin paikkoihin. Matkailuauton etu on, että esimerkiksi kahvipaikkoja ei tarvitse erikseen etsiä. Eri asia on, haluaako pysähtyä ison tien reunaan lasten kanssa monta kertaa päivässä (ne riehuvat sisällä, jos eivät pääse ulos).

Norjan puolella sekä yövyimme että pysähtelimme veden äärelle. Eräs yöpymismuisto on vuonon rannalta. Siellä oli pyöreitä kiviä, simpukankuoria, rakkolevää ja myös eläviä simpukoita. Paikan päällä oli myös suomalaispariskunta kalastamassa. 

Mieleenpainuvia pysähdyspaikkoja Norjan puolelta olivat myös pikkuinen jäätikkö sekä laguunimainen, turkoosivetinen hiekkaranta. Sitä ei erottanut tropiikista muu kuin ehkä neliasteinen merivesi ;) Sieltä löytyi osia isoista taskuravuista.

PS. Koronavuoden nähtävyysvajetta tuli kyllä matkalla paikattua. 

PPS. Kertoilen ja kertaan varmasti tätä matkaa jatkossakin - rva ei ollut ennen käynyt Kittilää pohjoisempana, joten uusia kokemuksia tuli valtavasti.

PPPS. Sää suosi meitä suurimman osan matkasta. Ainoastaan ihan pohjoisessa satoi pari kertaa - muuten oli aurinkoista. Kylmää ei ollut oikeastaan missään.








perjantai 23. heinäkuuta 2021

Asuntoautomatka - miten lapsilla sujui?

Miten meidän matka lasten kanssa meni? Lapset ovat nyt 8- ja 4 (melkein 5) -vuotiaat. Ajoa kertyi kahden viikon aikana noin 4500 kilometriä, mikä on mielestäni oikein kunnioitettava kilometrimäärä Niskasille. 

Alkumatkasta lapset kärsivät siitä mistä muutkin: kuumuudesta. Ei meinannut tulla uni, kun autossa oli niin kuuma (niin, milläs sitä olisi viilentänyt, kun ilmastointia ei ollut). Onneksi sää viileni, sillä matkasimme pohjoista kohden.

Jaksotimme ajamista parin tunnin pätkiin, mikä oli välttämätöntä myös mukana olleille aikuisille. Itse asiassa muutama parin tunnin pätkä saman päivän aikana oli jo todella paljon. Pysähdykset (yleensä huoltoasemilla, mutta muuallakin) olivat todella tarpeen.

Maisemien katselu oli ykkösviihdettä autossa, samoin nukkuminen. Meillä oli mukana Naakan puhelin ja lisäksi n. 20 euroa maksanut retropelikone (kiitoksia isovanhemmat ;) ), josta tosin loppui patterit jo ensimmäisen viikon aikana.

Otin mukaan Oppi ja Ilo - tehtäväkirjoja. Lieneekö syynä vanhat kirjat vai mikä, ne eivät oikeastaan kiinnostaneet lapsia ollenkaan. Taidan heittää pari vanhinta roskikseen. Pienet lelut toimivat, samoin Naakan Pop it -lelu. 

Sinänsä meillä oli matkalla samanlainen rytmi kuin kotonakin: heräämiset, aamupalat jne. tapahtuivat samassa järjestyksessä kuin kotonakin. Omatoimisuus (lasten osalta) ei matkalla kukoistanut - autossa oli yksinkertaisesti helpompi toimittaa asioita lasten puolesta kuin että ahtaissa tiloissa olisi liikehtinyt samanaikaisesti 4 ihmistä.

Lapsille niin moni asia oli upeaa: erityisesti Norjassa käynti. Kun tulimme Norjan puolelle ja vuoristo alkoi, Naakka sanoi lukemattomia kertoja, ettei meinaa uskoa, että on tosiaan täällä ja näkee vuoria. Uutta oli myös norjalaisten elintarvikeliikkeiden anti ;) 

Matkaväsymys alkoi iskeä oikeastaan vasta ihan viimeisinä matkapäivinä. Kun palasimme Pohjois-Suomeen, lapset alkoivat haikailla kavereita ja ilmoitella että autossa istuminen on tylsää. Olen sitä mieltä, että molemmat kestivät huimat kilometrimäärämme todella upeasti.

Jos erityisesti jokin asia tuotti vaikeuksia, niin itikat. Esikoisellani on hyönteispelko ja kuopus taas saa kamalat reaktiot hyttysenpuremista (uskomattomat paukamat). Zyrtec oli onneksi mukana, ja Pohjois-Norjassa ei ollut itikoita.

PS. Museot ovat edelleen kummankin lapsen suosiossa, joten niissä vierailimme usein. 

PPS. Oli siitä lämmöstä hyötyäkin. Pariasteinen jäämeri ei houkutellut ketään uimaan, mutta esimerkiksi Muonionjoki oli ihanan vilpoinen uimakokemus (tosin Touhi ei siitä innostunut, Naakka sitäkin enemmän).

PPPS. Molemmat lapset ovat sitä mieltä, että on kiva olla taas kotona, mutta uudelle matkalle sopii sitten ensi vuonna lähteä.




keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Asuntoautomatka - toisessa maassa vierailu

Niskaset ovat taas kotona. Palasimme toissailtana väsyneinä kahden viikon pituiselta asuntoauto-matkalta. Nyt asettaudumme hiljakseen ja katselemme, mitä loppukesällä on meille antaa. Asunto tuntuu suurensuurelta.

Ensimmäisenä yönä meitä ihmetytti, että täällä Helsingissä tulee nyt jo tosiaan pimeää yöllä ainakin parin tunnin ajaksi. Tuntui ihan syksyltä, vaikka kesäähän tässä vielä eletään. Suuri osa matkatavaroista on jo onneksi löytämässä paikkansa, ja jääkaapissa on taas ruokaa.

Puutarhapalstalla minulla on ollut hieman apureita, joten siellä kaikki näytti oikein hyvältä. Samoin asunnossa sisällä :) Ainoa miinus oli asunnon lämpötila - paluuiltanamme se oli 29, joka onneksi viileni tuuletuksen avulla.

Auto varattiin tälle kesälle kahdeksi viikoksi, jotta pääsisimme ajamaan vähän pidemmälle. Aivan loppumetreille, oikeastaan ensimmäiselle matkaviikolle asti oli epäselvää, pääsisimmekö kohteeseemme eli Pohjois-Norjaan. 

Ajoimme alkumatkan aika haipakkaa ("länsireittiä"), jotta ehtisimme Kilpisjärvelle tiettynä päivänä: viimeisenä, jolloin Uusimaa eli lähtöpaikkamme oli vielä maakunta, josta sai vapaammin siirtyä Norjan puolelle.

Menimme rajalle aamusella ja liityimme jonon jatkoksi. Kun raja-asema aukesi, pääsimme jurnuttamaan No Man`s landiin eli rajavyöhykkeelle. Tiesimme jo etukäteen, että kyseessä on koronatestijono. Saimme myös käskyn täyttää maahantulolomake. Siinä oli hieman vaikeuksia, kun emme saaneet ensin nettiä toimimaan.

Jonossa kului aikaa yli tunti, helteessä olimme onnellisia asuntoautostamme. Moni ihminen käveli katsomaan jonon pituutta, meillä lapset leikkivät pöydän ääressä. Ilman ilmastointia alkoi tosin olla hieman tukalaa. 

Meidän vuoromme koitti toki aikanaan. Kun rajavartiolaitoksen työntekijä tuli automme kohdalle, meiltä ei yllätykseksemme kysytty ollenkaan henkilöpapereita. Kysyttiin, olemmeko tulossa lomalle ja onko meillä rokotuksia.

Lopulta emme joutuneet koronatestiinkään, vaan yksi rokotus per aikuinen sekä rokotustodistukset riittivät! Pääsimme vähän helpommalla, vaikka rajanylityksestä muodostuikin historiallinen - Norjan puolelle pääsy ei varmaankaan ole koskaan ollut näin monimutkaista :D 

Takaisin Norjasta tultaessa (Nuorgam) Pysähdyimme rajalle kysymään, mitä meidän tulee tehdä. Meille kerrottiin, että mikäli olemme lomalaisia, voimme vapaasti tulla Suomeen. Minkäänlaisia jonoja ei ollut siellä päässä.

"Helppoudesta" huolimatta matkamme Norjan puolella oli kuitenkin matkantekoa korona mielessä pitäen. Käytimme maskia sisätiloissa, joissa oleskelimme mahdollisimman vähän. Kävimme katsomassa ja tutustumassa lähinnä ulkokohteisiin ja pidimme huolta turvaväleistä.

Todellisuus Norjan puolella oli kuitenkin erilainen: me olimme ne ainoat maskilliset aikuiset käytännössä joka paikassa. Näky oli helsinkiläisille oikein absurdi - Norjassa elettiin ihan tavallista elämää! 

Kauppajonoissa jne. oli toki samat turvavälitarrat kuin meilläkin, mutta ne olivat vain metrin välein ja noudattaminen oli...ei niitä läheskään aina noudatettu. Toki sielläpäin koronatilannekin on paljon lievempi. 

Matkamme onnistui rajanylitysten suhteen tosella hyvin...rva:lla oli kaksi matkasuunnitelmaa, joista toisessa oltiin Norjassa, toisessa ei. Kaiken näkemämme perusteella täytyy kuitenkin sanoa, että onneksi pääsimme Norjan puolelle!

Kuvassa ensimmäinen matkasuositus: Heti Kilpisjärven jälkeen kannattaa tsekata Rovijokfossen - hieno vesiputous käytännössä tienvarressa...vähän piti toki kävellä polkua pitkin. Alue on aidattu.





tiistai 6. heinäkuuta 2021

Tuutko sä moninpeliin?

Jos jossakin tilanteessa tunnen itseni vanhaksi (no, toki korkeintaan keski-ikäiseksi ;) ), se on pelimaailma. Tähän täytyy kuitenkin sanoa, että "ainoastaan" keski-ikäiseksi siitä syystä, että minulla on jonkinlainen pelihistoria.

Kun varhaisen ysärin kouluikäinen pelasi, se tapahtui usein Commodore 64. Muistiini ei ole jäänyt, pyysinkö, mutta isäni hommasi meille sellaisen, kun olin 2-3-luokkalainen. Meillä oli vähän hienompi versio, sellainen, jossa pelit olivat lerpuilla, eivät sentään vielä korpuilla (alaikäinen googlatkoon).

Pelasin innolla Summer Games - urheilupeliä. Mieleeni ovat tosin jääneet lähinnä keihäänheitto ja uimahyppy, joka tilttasi aina jossakin vaiheessa. Mieleeni on jäänyt muutakin, mutta toisen sijan vie Boulder Dash - seikkailu, jossa kerättiin timantteja ja varottiin putoavia kiviä sekä hirviöitä. Goonies ja Enduro Racer muistuvat mieleeni myös.

Vähän myöhemmin sain vängättyä meille nintendon, siis 8-bittisen Nes-pelikonsolin. Sitä pelattiinkin oikein urakalla - siksikin, ettei varsinkaan alkuvaiheen pelejä voinut tallentaa. Ehdoton suosikki olivat Mariopelit.

Muistan, kuinka pelikasetteja lainailtiin kavereiden kesken. Tässä vaiheessa täytynee muistuttaa, ettei minkäänlaista nettiä ollut vielä kenenkään käytössä. Pelit olivat kalliita ja niitä ostettiin 1-2 vuodessa - ei puhettakaan nykypäivän runsaudesta.

Kun oli yläasteella, meille tuli tietokone ja Windows 95, ja sen mukana pelejä, joita vielä pelasin. Rayman taisi olla suosikkini. Yläasteen jälkeen en pelannut enää mitään, 

Meinasin unohtaa välistä Tetriksen! Meille tuli jossakin vaiheessa käytetty Game Boy, jonka "pääpeli" oli ehdottomasti Tetris. Jopa vanhempani, jotka eivät silloin (eivätkä edelleenkään) pelanneet, intoutuivat ainakin hetkellisesti Tetriksestä. 

Takaisin nykytilanteeseen. Sanoisin, että tyttäreni lempipeli on tällä hetkellä Minecraft. Poikani taas pelaa mieluiten Mario Kartia. Tässä vaiheessa huomauttanen, että ainoa pelikonsolimme on parhaat päivänsä nähnyt WiiU. 

En ole katsonut tarpeelliseksi rajoittaa moninpelejä päiväsaikaan. Mielestäni on ihan hauskaa, että Naakka pelaa kavereidensa kanssa Minecraftia moninpelinä. Olisin varmasti itsekin lapsena pelannut, jos sellainen mahdollisuus olisi ollut.

Lasten pelaamiseen tulee toki kiinnittää huomiota - on hyvä olla kartalla esimerkiksi ikärajoituksista. Toinen rajoite on pelaamisen kesto - lapsella ei vielä ole omaa kykyä rajoittaa pelaamista. Kannattiko pelata, siis minun? Mielestäni jonkinmoinen pelitaustani on auttanut minua pelaamiseen liittyvien speksien luomiseen meillä kotona. En tuomitse, vaan asetan vain tietyt rajat.

PS, Naakka pelasi keväällä melko paljon Simsiä, mutta nyt se on jäänyt Minecraftin tieltä.

PPS. Touhi ei vielä tiedä, mutta yksi hänen 5-vuotislahjoistaan on Mario-naamiaispuku.

PPPS. Myös pelaamiseen liittyvä kielenkäyttö on kotiutunut rva:n kotiin. Yritän aina oppia vähän lisää, toistaiseksi heikoin tuloksin.




sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Siivousta ja matkasuunnitelmia

Hellettä on pitänyt...olen hieman totuttautunut helteeseen, pystyn liikkumaan jonkin verran ulkona päiväsaikaan. Noin tunti on kuitenkin raja - sitten tulee huono olo. Yöt ovat kuumassa asunnossa hankalia - nukkuminen jää jatkuvasti liian vähäiseksi.

Tänään ja seuraavina päivinä on edessä matkavalmisteluja. Vuosittainen kesämatkamme starttaa pian. Vaikka pohdin, että nyt mennään ulkomaille - joko pohjoiseen tai etelään - ei tänäkään vuonna ylitetä Suomen rajaa vallitsevasta tilanteesta johtuen.

Matkan ensimmäiset päivät olen miettinyt aika selkeästi. Meillä on ohjelmaa varmaankin viikoksi. Suunnittelen eri matkapäiviä koko ajan. Toki suunnitelmista luultavasti poiketaankin välillä, mutta jonkinlainen retkiohjelma on kokemukseni mukaan hyvä olla.

Lapset, varsinkin Touhi, kysyvät jatkuvasti, koska lähdetään. Heille jo elämä asuntoautossa on elämys. He ovat tähän asti kulkeneet muun muassa museoissa oikein hyvin.

Itse pohdin, miten vaatteemme riittävät. Sanoisin, että meidän täytyy löytää pyykinpesukone jostakin matkan varrelta. Edelliset matkamme ovat osuneet melko viileän säätyypin jaksoihin. Nyt näyttäisi olevan luvassa lämpimämpää, eikä hellevaatteita ole ihan loputtomasti.

Täällä kotosalla on siivoiltu ja laitettu erilaisia asioita kuntoon. Mielestäni pakkaaminen on hankalaa, jos koti on sotkuinen. Normaalielämässä taas siedän epäjärjestystä melko hyvin :) Pakatessa kaipaan kokonaiskuvaa kaikesta, mikä pitää laittaa jollakin tavalla kuntoon ennen matkaa.

Pakastin jo mansikat kuunneltuani pari viikkoa uutisointia niiden aikaisesta kypsymisestä. Puutarhapalstaa olen pitänyt koko alkukesän hyvässä kunnossa, mutta nyt tulee parin viikon hoitoväli pelkkine kasteluineen. 

Sauvasirkoilla on onneksi hoitopaikka - hätätapauksessa sirkat olisivat voineet tulla vaikka mukaan asuntoautoon. Akvaario toimii varmaankin vedenvaihdolla juuri ennen matkaa ja ruokinta-automaatilla. 

Touhilla oli viikolla tylsää, kun naapurin pojat eivät olleet jääneet vielä lomalle. Naakka vietti monta päivää, jolloin hän lähti aamulla ovesta ulos ja palautui ehkäpä viiden aikaan, kun tuli nälkä. Molemmat lapseni ovat siirtyneet vaiheeseen, jolloin pelkkä äidin seura ei pidemmälti riitä ;) 

Reissussa olemme kuitenkin toistemme seurassa. Tutustumme kaikenlaiseen uuteen, mutta luultavasti tulee myös hetkiä, jolloin pelaamme pelejä tai vaikkapa luemme...tai riitelemme :D 

Olen suunnitellut meille matkalle paljon luontokohteita. Niissä turvavälit saa pidettyä kivasti, ja toisaalta Suomessa on paljon sellaisia paikkoja, jotka haluan lapsilleni (ja itselleni) näyttää. En ole itse koskaan käynyt esimerkiksi pohjoisimmassa Lapissa, jonne nyt luultavasti pääsen.

PS. Olin valtavan ylpeä saatuani viimein eteisen naulakon siistittyä - siis ylimääräiset takit ja kengät säilytykseen tai kiertoon.

PPS. Minusta on hauskaa, kun lapset kasvavat ja heillä alkaa olla omia juttuja - onneksi molemmilla on sellainen tilanne, että kavereita on riittänyt.

PPPS. Tein eilen pitkästä aikaa käsitreeniä ja sain kuin sainkin hauikseni kipeiksi...tarkoituksena oli kyllä saada niskakivut vähemmälle :D 




torstai 1. heinäkuuta 2021

Pieni sateenkaarilippu

Pohdin vähän, viitsinkö kirjoittaa aiheesta. Harmittaa kuitenkin sen verran, että kirjoitanpa tästäkin. Olimme eilen uimarannalla. Menimme Naakan kanssa pukukoppiin, jonka seinällä oli pieni sateenkaarilippu.

Naakka huomasi lipun ja kysyi, mikä on Pride. Minä selitin Pride-kuukauden teeman asiapitoisesti ja mainitsin esimerkiksi samaa sukupuolta olevat aikuiset, jotka ovat pariskunta. Naakka oli tyytyväinen vastaukseen eikä kysynyt enempää.

Meitä vastapäätä istunut vanhempi täti ei sen sijaan pitänyt selityksestäni, vaan marssi puhisten repimään sateenkaarilipun seinältä. Hän tiuskaisi meille, että tätä mieltä hän on asiasta, ilmoitti olevansa kristitty ihminen ja kehoitti minua lukemaan enemmän Raamattua.

Näin jälkeenpäin sanoisin että aggressiivinen käytös ja sanallinen hyökkäys meitä kohtaan oli myös asiatonta. Se oli ikävää kaikenkaikkiaan.

En puutu kirjoituksessani Raamattuun, kristillisyyteen tai Prideen muuten kuin toteamalla, että oma oikeustajuni ei osaa nähdä väärää aikuisten välisessä, rakkauteen tai seksuaalisuuteen liittyvässä kanssakäymisesä, mikäli se perustuu vapaaehtoisuuteen eikä mitään rikollista tapahdu.

Toisin kuin kohtaamamme täti, pysyin rauhallisena enkä kommentoinut muuta kuin että asioista voi olla eri mieltä. Olin iloinen, kun paikalla ei ollut muita kuin me, esimerkiksi niitä vähemmistöjä, joita asia lähemmin koskettaa.

Mietin myös, voisiko edes lapset (mielummin muutkin) säästää tällaisilta vihanpurkauksilta. Ymmärrän, että asioista voi olla eri mieltä esimerkiksi minun kanssani, mutta tuo kohtaaminen meni jo huonon käytöksen puolelle. 

Me saimme onneksi mukavan rantapäivän, mutta kohtaaminen herätti minut pohtimaan, miten tärkeää olisi, että erilaiset ihmiset mahtuisivat elämään samassa yhteiskunnassa. 

PS. Naakka keksi , että ei täti hänelle voinutkaan suuttua - hän on nimittäin lukenut Lasten Raamatun viisi kertaa kannesta kanteen, kuten onkin. Hän käy myös koulussa uskontotunneilla, eli tietäväinen on.

PPS. Minäkin uskallan väittää tuntevani uskontoasioita - olen kiinnostunut laajalti erilaisista uskonnoista ilmiöinä.

PPPS. En väsy koskaan ihmettelemään, miten fiksuja kysymyksiä lapsillani on. Olen ottanut asiakseni vastata siellä, missä kysymys esitetään. Yritän kuitenkin olla liikaa siirtämättä omia asenteitani lapsille, jotta he voivat tiedon pohjalta muodostaa myöhemmin oman kantansa asioista.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...