Huonejärjestyksen vaihto - tekemisen viehätystä!

Moni asia on tänä vuonna jäänyt - mukaan lukien makuuhuoneiden vaihto lasten kanssa päittäin. Asunnossamme on kaksi makuuhuonetta. Talo on valmistunut vuonna 1981, eli huonekoko on nykyasuntoihin verrattuna hulppea. 

Kun muutimme, Naakka oli kuusi kuukautta vanha. Naakalle laitettiin huone pienempään makuuhuoneeseen. Kun Touhi syntyi, oli isommassa makkarissa hyvää tilaa vauvansängylle parisängyn lisäksi. 

Pienempi makkari on tähän asti toiminut lastenhuoneena. Nyt lapset ovat kuitenkin kasvaneet sen verran, että on ajankohtaista antaa heille hieman enemmän tilaa - siis heille ja gerbiileille. Pienempäänkin makuuhuoneeseen mahtuu sängyn lisäksi paljon muutakin (ja sinne on todella tulossa sitä muuta :D ).

Pelkkien sänkyjen siirtourakka on vienyt oikeastaan koko päivän. Kerrossängyn purkaminen ja siirto sekä parisängyn (lähinnä sen päädyn) purkaminen onkin aikamoinen urakka. On myös suoranainen ihme, kuinka paljon sängyn ja seinän väliin voi vuosien mittaan kertyä pölyä ja hiekkaa (yök). 

Iltaan mennessä tilanne on edennyt niin, että sänkyjen lisäksi myös gerbiilien terraario on keretty siirtää. Muut hommat jäävät huomiseen. 

Urakka on ollut suuri ja se jatkuu, mutta hyvä puoli on, että tekeminen on sujunut hyvässä hengessä. Kun homma tulee täysin valmiiksi, Naakka saa viimein oikean koulupöydän ja minä sähköpianon pienempään makkariin. Siihen menee kuitenkin vielä aikaa.

Varsinaista huonekalujen hankintaa ei työpöydän tuolia lukuun ottamatta tarvitse tehdä. Kokeilen, jos löytäisin tuolin käytettynä. Ehkäpä jotakin pientä sisustukseen liittyvää voisi hankkia, kun irtaimisto on löytänyt paikkansa.

Olen kyllä helpottunut, että pääsin tähän vaiheeseen suunnitelman kanssa. Homma on "roikkunut" viime keväästä saakka, ja toki lapsetkin ovat kyselleet, koska se viimeinkin tapahtuu. 

Luulen, ettei asunnossa tarvitse tehdä suurempia muutoksia taas vähään aikaan. Tilavat, vanhan talon huoneet muuntuvat moneksi, ja aikanaan tulen luultavasti karkotetuksi olkkariin, jos tässä asumme. Onneksi siihen on kuitenkin vielä aikaa. 

PS. Lipastot jne. on taaperoaikojen vuoksi pultattu seinään kiinni, minkä vuoksi parista paikkaa lähtivät maalit mukana - pikkujuttuja ;D 

PPS. Olkkarin lattia on täynnä lastenhuoneen tavaraa - se onkin huomisen urakka. 

PPPS. On kuin olisimme muuttamassa - kannattaa siis välillä vaihtaa huonekalujen/huoneiden järjestystä, jolloin saa muuttotunnelman ilman varsinaista muuttoa.

Kotihoito vai päiväkoti?

Meidän asuinalueellamme eletään parhaillaan lapsibuumia, ja sekä päiväkodit että koulut ovat käyneet liian ahtaiksi. Asuinalue sinänsä on vanha, sitä alettiin rakentaa 40 vuotta sitten. Noin 15 vuotta sitten alue alkoi kuitenkin hiljalleen laajentua. Viiden vuoden sisällä "naapuriin" on rakentumassa uusi asuinalue.

Koulut ja päiväkodit eivät tietenkään ole laajentuneet tai lisääntyneet muutoksen tahdissa. Lisäksi pienten lasten kotihoitoa tukevia rakenteita on romutettu rakenne kerrallaan. Tämä tarkoittaa, että päiväkotiin tulee paljon ja yhä pienempiä lapsia. Pääosa Touhin päiväkodin lapsista alkaa olla 3-vuotiaita tai pienempiä.

Päiväkotien tilanahtaus ei itse asiassa ole tämän kirjoituksen aihe. otsikko on raflaava - kumpaakohan rva kannattaa ;) Pidempään blogiani seuranneet ovat tietoisia, että Naakka meni päiväkotiin vuoden ja neljän kukauden, Touhi kahden vuoden ikäisenä. 

En oikeastaan voi kirjoittaa tasapuolisesti molemmista vaihtoehdoista, koska olen kokenut kotihoitoa verrattaen vähän. Meillä pitkä kotihoitoputki ei olisi ollut mahdollistakaan, sillä toista kotona asuvaa vanhempaa, joka mahdollistaisi toisen kotona olemisen, ei ole. Toinen vanhempi on toki elämässämme, mikä ei ole sekään itsestäänselvyys.

Aloitetaan kotihoidon plussista: vanhempi voi olla pidempään lapsensa kanssa kokonaisia päiviä. Kotihoito on varmasti kiireettömämpää kuin esimerkiksi päiväkodissa oleminen aamuheräämisineen. Lisäksi, tautikierre ei varmastikaan ole yhtä ärhäkkä kotihoidossa oleville lapsille.

Kotihoidon plussaksi voitaneen myös laskea, ettei päivähoitopaikan etsimisruljanssia tarvitse käydä läpi. Se oli molempien lasten kohdalla mutkikas, sillä en kelpuuttanut hoitopaikkaa hankalan matkan päästä - ei kukaan varmaan pidemmän päälle.

Entäs päivähoidon plussat? Meillä on ollut alusta saakka todella hyvä yhteistyö päiväkodin kanssa. Hoito on ollut aina ns. henkilökohtaista, vaikka ryhmät ovat olleet isoja. Nyt ainoa päiväkotilaisemme Touhi on päässyt pieneen ryhmään, jossa opetellaan samaa vierasta kieltä, jota Naakka opislelee koulussa. Tämä ryhmä on todella pieni.

Päiväkodissa tehdään aktiviteetteja, joita en itse voisi kuvitella jaksavani toteuttaa yhtä monipuolisesti - näihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset retket ja askartelut. Lapset ovat myös tutustuneet alueemme lapsiin eniten juuri päiväkodissa. 

Molempien miinukset? Luonteeni taitaa olla sellainen, että olen parempi äiti, mikäli minulla on omakin ura. Pidemmän päälle on ollut hyvä, että lapseni ovat olleet päivähoidossa. Muiden lasten tapaaminen kotihoidossa on suhteellisen helppoa ihan pienten kanssa, mutta isompana useimmat ovat päivähoidossa.Kotihoidossa on plussaa, mikäli kotitöiden tekeminen ja ruuanlaitto, siis kaikenlainen ylläpito ovat mieluisia. Minusta molemmat ovat ok, mutta liika on liikaa. 

Päivähoidon suurin miinus ovat mielestäni olleet tarttuvat taudit. Niitä meillä on ollut päiväkotivuosina oikein paljon. Toinen miinus on, että lasten kanssa ei pääse esimerkiksi ulkoilemaan valoisan aikaan. Joskus tuntuu, että arki perheen kanssa on syys- ja talviaikaan pelkkää yötä. 

En tällä kirjoituksellani halua provosoida perheiden valintoja suuntaan tai toiseen. Valinnat ovat jokaisen omia, ja usein kyse ei ole täysin vapaasta valinnasta, sillä kaikilla ei ole mahdollisuuksia kaikkeen. Meidän lapsilla on lisäksi sen verran pitkä ikäero, että lasten syntymät eivät ole muodostaneet rva:lle pitkää kotiputkea luonnostaan. 

Jos jokin ajatus on kokemastamme päällimmäisenä, niin se on arvostus varhaiskasvatuksen työntekijöitä kohtaan. Lastemme hoitajat ovat olleet todella osaavia ja välittäviä. He ansaitsisivat enemmän arvostusta ihan paremman palkan ja parempien työolojen muodossa. 

Uusi pelikonsoli

Joulupukki toi meille tänä jouluna Nintendo Switchin. Laite kerettiin viritellä eilen paikoilleen, ja lapset sekä myös rva saivat omat pelaajaprofiilit. Tästä innostuin pohtimaan omaa pelaajaprofiiliani hieman laajemmin.

Meille, siis lapsuudenperheeseeni, tuli Commodore 64, kun olin kolmasluokkalainen. Muistan vielä useita pelejä sekä niiden äänimaailman. Peliä pelattiin muuten pitkään mustavalkoisella telkkarilla, joten oikeat värit selvisivät minulle vasta myöhemmin.

Samana vuonna meille tuli Nintendo. Se oli alkuperäinen 8-bittinen Nes, jota pelattiin monta vuotta. Varsinkin alkuvaiheen pelit olivat sellaisia, ettei niitä voinut tallentaa. Näitä, kuten edellisen laitteenkaan pelejä, ei todellakaan jaksanut pelata tuntikausia.

Ensimmäinen tietokone meille tuli muistaakseni, kun olin kasiluokkalainen. Ysiluokalla siihen hankittiin internet. Sillä koneella pelatuista peleistä parhaiten on jäänyt mieleeni Rayman. Meille tuli vielä Super Nintendo, kun olin lukiossa. Opiskeluvuosiksi pelaaminen oikeastaan loppui.

Myöhemmin meille tuli Nintendo Wii ja sen jälkeen Wiiu. Sitten tuli taas pitkä tauko konsoleihin ja muuhunkin pelaamiseen, koska meillä oli pieniä lapsia.

Olen kuitenkin aina tykännyt pelata ainakin jonkin verran. Jos pitää valita, tykkään eniten tasohyppely- ja strategiapeleistä. Tykkään mielummin söpöistä pelihahmoista ja -maailmoista kuin mistään verisestä. Mariopelit ovat ehkäpä se lähtökohta, josta tsekkailen kaikkea muuta.

Pelaisin varmaankin enemmänkin, mikäli minulla olisi aikaa. En myöskään heti käytä ylimääräisiä varoja pelaamiseen. Tosin luulen, että joudun asiaan panostamaan tulevaisuudessa enemmän, nimittäin lasteni peliasioihin ;) 

Nintendo on varmaankin se konsoli, joka säilyy suosikkina. Sen perinteiset pelisarjat, kuten Mariot, Donkey Kongit, Zeldat jne. säilyvät varmaankin ykkösinä. Toisaalta, on kivaa vähän tutkailla ja kokeilla muutakin. 

Naakka taitaa tällä hetkellä pelata eniten Robloxia ja Touhi Minecraftia. Molempien pelaamista täytyy rajoittaa, mutta ehkäpä Naakan on hieman helpompi irtautua pelien maailmasta kuin Touhin. 

Minä en osaa pitää pelaamista yksinomaan negatiivisena asiana, koska tykkään pelata itsekin. Nintendo Switch on ollut minunkin toiveeni jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt uskalsin irroittaa varoja sen hankkimiseen. 

Meillä on tällä hetkellä ainoastaan yksi peli, Super Mario Odyssey. Olen päässyt pelaamisessa hädintuskin alkuun, joten siitä ei voi sanoa vielä paljon muuta kuin että se vaikuttaa varsin mukavalta ja monipuoliselta peliltä. 

PS. Ori and the Blind Forest voisi olla sellainen peli, jonka hankimme seuraavaksi. Se vaikuttaa grafiikaltaan hyvin upealta ja muutenkin kiinnostavalta.

PPS. Oma jaksamiseni videopelien parissa ei muuten ole kovin pitkä - puoli tuntia on jo pitkä aika pelata. 

PPPS. Katsotaan, innostuuko kumpikaan lapsistani pelaamaan Mariota niin pitkälle, että pääsee pelin läpi. En muuten ole itse päässyt moniakaan pelejä läpi...melko pitkälle kuitenkin.

Sauvasirkkalan kuulumisia ja jouluhulinoista selvittty!

Sauvasirkkojen määrä uhkasi kuluvan syksyn aikana kutistua olemattomaksi. Marraskuussa kaksi munaa onneksi kuoriutui, ja meillä on nyt yhden ison sauvasirkan lisäksi kaksi pienempää, "Hauvasirkka" ja "Vauvasirkka". 

Kuoriutuminen näyttää sauvasirkoilla kriittiseltä elämänvaiheelta - toisinaan löytyy kuolleita sirkkavauvoja, jotka ovat osittain juuttuneet munaansa kiinni. Muutenkin, pieni sirkka saattaa kuoriutua, mutta kuolla pian. 

Nämä kaksi uutta sirkkaa ovat kuitenkin elinvoimaisia, ja luoneet nahkansa jo monta kertaa. Siksi luulen, että meillä tulee olemaan kolme sauvasirkkaa ainakin kevättalven ajan. Sirkat pitävät edelleen lempipuuhanaan puukeppien esittämistä, ja syövät näin talviaikaan palasen salaattia joka päivä. Sadetta imitoidaan sumutepullolla, 

Pirun joulukuusi - katselen parhaillaan akvaarion ohella Joulukuusta, joka suvaitsi aatonaattona kaatua kahdesti. Se on lähtökohtaisesti oikein hieno, mutta tänä vuonna sitä on ollut erityisen vaikeaa kiinnittää alustaansa. 

Muovikuusi voisi olla kaikin puolin helpompi, vaan ei yhtä tunnelmallinen. Tykkään kuusentuoksusta sisätiloissa. Tosin tänä vuonna en ole haistanut paljon mitään - hajuaistini alkaa palailla toivottavasti vuoden viimeisen flunssan jälkeen.

Yleisesti ottaen meillä on joulukoristeina lähinnä tonttuarmeija eteisen pöydällä. Jouluvalotkin jäivät tänä vuonna laittamatta ikkunoihin. Joulua edeltävät viikot olivat niin hemmetin kiireisiä - ehkä sitten joskus vanhana...

Muuten jouluhulinoista (joo, on vasta Tapaninpäivä) on selvitty lähes kunnialla. Nyt voi ottaa jo rennosti. Meillä on taas uusi leluvuori, niitä tuli vähän liikaa tänäkin vuonna, Olimme vanhempieni luona, ja siellä kävi pukki.

Seuraavina päivinä on toivottavasti luvassa liikkumista ja ystävien tapaamista. Ainakin muutamia tapaamisia on luvassa, ja siitä olen iloinen jo etukäteen :) 

Meillä on täällä kotona vielä paljon asioita kokeilematta. Kukkaronnyörini hellittivät sen verran, että yhdestä lahjapaketista ilmestyi Nintendo Switch. Se kiinnostaa lasten lisäksi myös minua, virittelemme sen tänään käyntiin. 

PS. Sauvasirkkala on pysynyt edellisten vuosien tapaan oikein helppohoitoisena.

PPS. Jos flunssat nyt pysyisivät jonkin aikaa poissa, pääsisin nauttimaan liikkumisesta täysillä pitkästä aikaa.

PPPS. Myös lautapelivalikoimamme täydentyi Blokuksella ja Vampyyrijuhlat-lautapelillä. Molempia pääsimme jo kokeilemaan, ja mukavia olivat!

Vaatepohdintaa ja nykyisiä haasteita

Lastenvaatteet - millaisia haasteita meillä on tällä hetkellä? Jos nyt ei mennä ihan katastrofitilanteeseen (jouduin leikkaamaan viikko sitten Touhin talvihaalarin saksilla auki - joo, roskiin meni...., koska vetskari juuttui ja niin pahasti, ettei se johtunut välissä olevasta kankaastakaan), haasteita löytyy joka tapauksessa.

Kyllä muuten ketutti haalarin kanssa, mutta hieman helpotti tieto, että puku ehti palvella molempia lapsia, ja oli jo Touhillekin aika nafti). Uusi puku on hankittu, ja Touhi saa sen käyttöönsä tällä viikolla. Usein Touhi perii Naakan vanhan, mutta "edellinen" on vielä käytössä. 

Touhin pukua nyt ei enää kukaan peri, mutta toisaalta toppaus oli siinä alkanut litistyä, eli se ei ehkä olisi ollut kovin lämmin, varsinkin kun kuluva talvi vaikuttaa pakkastalvelta. Touhi on ollut nyt toppatakissa ja -housuissaan, mutta varavaatetta ei ole ollut.

Haaste lastenvaatteissa ovat aikalailla housut...tarkemmin sanottuna niiden polvet. Molemmat jälkeläiset ovat mestareita kuluttamaan hosuunpolvet rikki. Pahimpia ovat Naakan leggarit. 

Ekologisinta olisi hankkia muutamat hyvät housut lasta kohden - sellaiset, joiden kangas kestää. Olen kuitenkin ajan myötä tullut siihen tulokseen, että housuja on parempi olla useammat niin, että kulutus kohdistuu tasaisemmin useampiin housuihin. 

Toisin sanoen, en ole löytänyt niin kestäviä lasten housuja, että voisi edetä vain muutamilla kappaleilla. Kirppiksiltä 122 + lastenhousuja on todella hankala löytää - arvatenkin ongelmia on muillakin kuin rva:n perheellä.

Otollinen lastenvaatteiden kilpavarusteluikä alkaa onneksi olla ohi. Merkkivaatekilpailu painottuu lapsiani nuorempiin lapsiin. Ehkä osaksi myös siksi, että lapsilla alkaa olla omiakin mielipiteitä vaatteidensa suhteen.

Rva:lle asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Merkkivaate sinänsä ei innosta, mutta rva haluaa tukea suomalaista vaateteollisuutta parhaansa mukaan. Siis sellaista, jossa vaatteet on tehty Suomessa. 

Suomessa tehtyjä vaatteita ja muitakin hankin mielelläni myös käytettynä. Tosin minulla ei ole ollut viime aikoina liiemmälti mahdollisuuksia vaatteiden metsästykseen, mutta olen saanut asiaan hieman apua. 

PS. Kuvassa on Touhin haalari, joka oli aiemmin myös Naakalla. Rva:n sakset tekivät haalarista lopun, mutta poika on onneksi hyvävointinen :D 

PPS. Hyvälaatuisiin käyttöhousuihin, siis meidän tapauksessa verkkareihin, kannattaa kyllä panostaa.

PPPS. Verkkarit ja joku paita - siinä Touhin lempiasu. Farkut ja huppari - Naakan vastaava ;) 

Varsinainen flunssasyksy ja varovaista ulkoilua

Luulisin, että on yhdellä kädellä laskettavissa ne viikot, jolloin olemme kaikki olleet terveinä samaan aikaan tänä syksynä. Naakalla alkoi tiistaina flunssa, ja minä sain sen kaksi päivää sitten. Touhi on onneksi vielä toistaiseksi terveenä.

Jotenkin tuntuu, ettei meillä (mukaan lukien minä) ole ollut kovin paljon vastustuskykyä tänä syksynä. Tai sitten flunssat ovat olleet herkkiä tarttumaan ja sitkeitä, koska välttelimme niitä erilaisten koronantorjuntatoimien varjolla niin pitkään.

Itseäni suoraan sanottuna ketuttaa olla koko ajan jossakin hengitystieinfektiossa. Tautihan ei ole vakava, mutta ärsyttävän rajoittava kumminkin. Minulla olisi nyt jaksamista ja intoa esimerkiksi lihaskuntoharjoitteluun ja lenkkeilyyn, mutta en nyt sitten kamalasti lenkkeile.

Kävimme kuitenkin lasten kanssa eilen ulkosalla. Se tuntui mukavalta vaihtelulta, tänään ajattelin kyetä samaan, vaikka vain tunnin ajaksi. Olemme pysytelleet kaukana muista ihmisistä, ja ulkoilleet pikkulasten päiväuniaikaan, jolloin meidän kulmilla on hiljaista.

Viime ajat on ollut oikeastaan aika tyhmä sää - paitsi ei niinkään lasten mielestä. Kuran ja kosteuden keskellä keksii kuitenkin monenlaisia leikkejä. Molempien mielestä lätäköt, satunnaiset jäälöydöt ja sen sellainen ovat must.

Tänäänkin ajattelin viedä lapset ulos - tällä kertaa metsään. "Markkinoin" idean sillä, että menemme etsimään sopivaa laitettavaa sekä sauvasirkkojen että gerbiilien terraarioon. Tämä tarkoittaa käytännössä keppejä, mutta pääasia, että pääsemme keräilemään.

Ulkoilu lieventää kyllä stressitasoja todella paljon. Jos sisätiloissa tuntuu ahdistavalta, suuri osa ahdistuksesta ainakin omalla kohdallani katoaa heti, kun pääsen liikkeelle. Ulkoilun jälkeen koti tuntuu vähemmän stressaavalta paikalta.

Pohdin, ulkoileeko harvempi vanhempi lasten kanssa, kun ei ole enää pakko. Aika vähän näkyi eilen ei-päiväunilasten vanhempia ulkona. En minäkään lähde joka kerta, mutta jos Touhi on mukana, on vielä lähdettävä - ja teen sen ihan tyytyväisenä.

Ulkoilua ei niin vauhdittava tekijä on pimeys. Nythän on talvipäivän seisauksen aika, joten valoisampia aikoja on taas hiljalleen odotettavissa. Toivottavasti myös lumikelejä, sillä niihin voi lähteä talvilajifunktion turvin. Ehkäpä sellaista on odotettavissa tänne eteläänkin lähiaikoina.

Miten se kakkosluokkalaisen syksy menikään?

Naakan kakkosluokan syksy alkaa olla paketissa. Se meni nopeasti, kuten syksyt usein menevät. Kouluun mentiin t-paitakelillä, sieltä kotiudutaan joululomalle toppahaalarissa. Sellainen on suomalainen syyslukukausi.

Naakan koulua rytmitti muun muassa syysloma, ja flunssakaudesta huolimatta Naakka pääsi reissuun, eri kylpylähotelleihin Suomessa. Sen jälkeen jatkettiin taas koulunkäyntiä parisen kuukautta. 

Kakkosluokkalaisena Naakka on opiskellut muun muassa suomea, ranskaa ja vierasta kieltä, jota hänen luokallaan opiskellaan. Naakka on opiskellut myös matematiikkaa, ympäristötietoa, uskontoa, kuvaamataitoa, käsityötä ja liikuntaa. 

Kakkosluokkalainen tietää jo suurinpiirtein koulun käytännöt. Niiden noudattamista opetellaan vielä, mikä kuuluu ikään. Hän tietää välitunnit, ruokalakäytännöt, terveydenhoitajan, sisä- ja ulkoliikunnan, retket ja paljon muuta.

Tänä syksynä Naakka on pääasiassa lähtenyt kouluun itsekseen. Koulumatka on noin sata metriä, joten hän käytännössä kipaisee kouluun lähtiessään ovelta ovelle. Iltapäivisin Naakka on ollut iltapäiväkerhossa, jossa lempipuuhaa ovat olleet perjantaiset elokuvahetket sekä hamahelmillä askartelu. Läksyt Naakka tekee nykyään ip:ssä.

Kellon Naakka on oppinut tänä syksynä hyvin pitkälle. Aamulla itseohjautuvuus ei vielä ihan riitä omatoimisuuteen asti, sitä opetellaan vielä. Myöskään repun tarkastaminen illalla valmiiksi ei ihan vielä toimi. Ulkoa hän osaa (viimeistään aamulla), että avain ja puhelin täytyy muistaa.

Naakka viettää päivät muiden lasten kanssa. Kuten Naakkakin, kaikki ovat erilaisia. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen yhtä hyvin. Myös ystävien kanssa voi tulla vääntöä. Naakka juttelee niistä välillä kotona, ja on huolissaan. Yleensä ongelmatilanteet ovat kuitenkin selvinneet heti seuraavana päivänä.

Alkuun Naakka ei halunnut yhtään harrastusta. Pitkin syksyä hän on kuitenkin kaikessa rauhassa pohtinut asiaa, ja keksinyt useammankin liikuntalajin (yksilölajeja), joita hän haluaisi harrastaa. Suuntaviivat ovat siis selvillä.

En tässä kirjoituksessa ole halunnut painottaa Naakan nepsy-juttuja. Naakka on kaikkien ominaisuuksiensa kanssa todella hieno persoona ja 8-vuotias juuri sellaisena kuin hän on. En ole huolissani kakkosluokan keväästä - luulisin että meillä on oikein hyvät eväät siihen. Joulutauko on kuitenkin paikallaan sitä ennen :) 

'

Rauha alkaa laskeutua

Aivan järkyn hektisen syksyn jälkeen voin täten ilmoittaa, että olemme aloittaneet laskeutumisemme kohti joulurauhaa. Sain harkkani tehtyä keskiviikkona, ja nyt on jäljellä enää harjoitteluraportti, jonka saan varmasti tehtyä alkuviikosta.

Olin ensimmäisen vapaapäiväni aivan ylikierroksilla. Ajatukset olivat negatiivisia. Vasta tänään olen alkanut rentoutua ensimmäisten hyvien yöunien jälkeen. Alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. 

Jouluvalmistelut on onneksi jo suurilta osin tehty. Meillä ei kyllä ole vielä ollenkaan joulukoristeita, mutta se on nopeasti hoidettu tässä joku päivä. Kuusen haemme ensi viikolla. Olen aina tykännyt oikeasta kuusesta, eikä meillä onneksi ole allergioita, jotka estäisivät sellaista hankkimasta.

Naakka on ollut tällä viikolla kotona flunssassa, ja ihmeen kaupalla tauti ei ole tarttunut meihin muihin, ainakaan toistaiseksi. Jos tarttuu, emme oikeastaan voi sille mitään. Hän on nyt jo varsin ok, ja menee kouluun alkuviikoksi.

Minä olen alkanut pikkuhiljaa liikutella ja jumpata täysin jumiin mennyttä yläkroppaani. Kun alaselkä meni kramppiin alkusyksyn etäopintojen aikana, on lähityönä tapahtuva harjoittelu näemmä jumittanut yläselkäni - ihan tasapuolisuuden vuoksi.

Jumpan (lähinnä lapojen seutuun kohdituvan) lisäksi toivon, että hartioiden pitäminen tietoisesti tarpeeksi takana auttaa tilanteeseen. Oikea yläniska on nimittäun ollut kipeämpi kuin vuosiin. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen asian kanssa.

Ajattelin tulevina viikkoina kokeilla erilaisia rentoutuskeinoja. Ensi alkuun haluan maata piikkimatolla ja juoda teetä. Ei pidä erehtyä luulemaan, että olisin teeasiantuntija :D 

Olen kuitenkin pohtinut, että haluaisin juoda hyvää, maustamatonta teetä. Niinpä marssin teekauppaan, ja heti alkoi pelottaa (minulla oli toisessa kädessä marketista ostettu wc-paperipakkaus, toisessa talouspaperi :D ).

Keräsin rohkeuteni, ja kerroin etten ymmärrä asiasta juurikaan, mutta haluaisn juoda hyvää, mustaa teetä. Ystävällinen myyjä sanoi, ettei tarvitse tietää mitään. Lähdin kaupasta Keemun-teen kanssa. En ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan.

Täytyy sanoa, että ennakkoluuloni maustamatonta teetä kohtaan poistui: tee on oikein hyvää ja miedon makuista. Sitä sopii nauttia joululoman aikana useamminkin.

PS. Pääsemme ehkä sunnuntaina kuuntelemaan lasten kauneimpia joululauluja - mikäli olemme silloin terveitä.

PPS. Niskajuttu hieman hermostuttaa - vanhat traumat ovat aina siellä jossakin syvällä.

PPPS. Teen ja piikkimaton lisäksi toivon vielä ainakin piparien leivontaa ja koristelua sekä lautapelihetkiä lasten kanssa.

Korona-aika nykyvinkkelistä

Onpa jännää muistella kevättä 2020: silloin eristäydyttiin koteihin sen lisäksi, että oli eristettu muun muassa Uusimaa muusta Suomesta. Eipä silloin tullut ajatelleeksi, että tilanne olisi käynnissä vielä 2022-vuoden kynnyksellä. 

Oli kaikenlaista vessapaperihamstrauksesta yskimisen miltei kriminalisointiin. Oli myös aika, kun lapset eivät saaneet leikkiä keskenään. Etätöihin opeteltiin kollektiivisesti.

Tarkoitukseni ei ole nyt kirjoittaa korona-historiikkia. Olisin ehkä jäävikin, sillä korona ei ole sattunut edelleenkään tielleni. Katsotaan, kuinka kauan hyvää tuuria kestää. 

Joka tapauksessa, nykytilanteen tunnemme kaikki: tuleeko lisää rajoituksia? Tuleeko kolmas piikki? Kovin moni ei enää puhu koronan rokottamista liiketoiminnan muodoista - pikkujouluttomuuteen jne. alkaa enemmistö tottua.

Alkaa myös olla jo arkipäivää, ettei oikein mihinkään voi matkustaa - siis edes Tallinnan-laivalle. Tilannehan näytti hetken hyvältä - silloin pari kuukautta sitten. Olin jo itsekin pohtimassa, josko voisi mennä edes jonkinlaiselle miniristeilylle...

Sen jälkeen on taas tullut uusi variantti, maskisuosituksen tiukentaminen ja siitä huolimatta suuri määrä uusia tartuntoja. "Vapaus", jota jo hieman väläyteltiin, ei koittanutkaan. 

Rva:n elämälle nykytilanteella ei ole mullistavaa muutosta. Olen noudattanut koko ajan varovaisuutta ja käyttänyt maskia julkisissa tiloissa. Lapset ovat koulussa ja päiväkodissa tiettyjen säännöstöjen "alaisina" ja toisen rokotuksen sain jo syyskuussa. Työharjoittelu on tapahtunut työpaikalla.

Lapseni ovat niin tottuneita korona-arkeen, etteivät varmaankaan kohta muista toisenlaista olleenkaan. Ainoastaan silloin, kun puhutaan aktiviteeteista, se kirpaisee. Molemmat kaipaavat uimahalliin. Naakalle se olisi erityisen hyvä juttu juuri saavutetun uimataidon takia. Vesi on hänelle myös todella paljon mielihyvää tuottava elementti. Nykytilanteessa emme mene kuitenkaan uimaan.

Olemme onnekkaita, kun olemme päässeet tapaamaan lasten isovanhempia enemmän kuin aikaisemmin. Se on tuonut elämään normaaliuden tunnetta. 

Kuka tietää, miten tilanne tulevaisuudessa jatkuu. Ainakin nyt tuntuu siltä, että sellainen normaali, millaisena sen aiemmin tunsimme, ei koita vielä pitkään aikaan. Toivottavasti tilanne kuitenkin rauhoittuu tai siirtyy edes tavalla tai toisella stabiiliin tilaan. 

Lasteni takia toivoisin, että heidän lapsuuteensa vielä kuuluisi sellaisiakin aikoja, jolloin ei tarvitsisi olla erityisen tarkkana, ettei vain tule esimerkiksi koronaa. Vaikka vastuu on aikuisilla, on asia varmasti mielessä myös lapsilla - tavalla tai toisella se on kuormittava, eikä sellaisen taakan vaikutuksia heihin ole vielä tutkittu.

Postcrossing, jooga ja nepsyt

Tauon jälkeen olen taas parina kuukautena laittanut postcrossing-kortteja menemään. Kun harrastaa pidempään, on hauskaa huomata tilastoista (verkkosivuilla), kuinka moneen maahan on kortteja lähettänyt tai mistä on kortteja saanut.

Jos meidän yhteenlasketut saadut ja lähetetyt kortit otetaan huomioon, olemme olleet postikortti-yhteydessä 33 maahan. Yleisimmin kortteja tulee meille Saksasta, Usasta ja Venäjältä, harvinaisia ovat olleet esimerkiksi Ukraina ja Guadeloupe, jonka sijainnin Karibialla onnistuin kartan kanssa paikallistamaan.

Koska olen profiilissani vihjannut, että meiltä löytyy Harry Potter -faneja, olemme saaneet aikamoisen kokoelman aiheeseen liittyviä kortteja. Viime viikolla tuli todella upea Hologrammikortti Australiasta, sitä on ihaillut moni meillä käynyt vieraskin.

Nyt on vuorossa enimmäkseen joulukorttien kirjoitusta, mutta ehkäpä kerkeän lähettää ennen joulua myös muutaman Postcrossing-kortinkin.

Minulla on viime aikoina ollut todella jumittunut rintaranka. Olen myös venytellyt ja jumpannut aivan häpeällisen vähän. Siihen on ollut kyllä syitä, esimerkiksi viiden viikon tautikierre perheessämme. Jopa minun poskionteloni tulivat tällä viikolla kuntoon antibiootin avulla.

Tänään minulla on pitkästä aikaa lapsivapaata, siispä ajattelin pitkästä aikaa tehdä jonkin joogaharjoituksen. Niissä on usein rintarankaa liikuttavia liikkeitä. Voisi olla hyvä tehdä jonkinlainen joogarutiini, jos vaikka joululomalla onnistuisin.

Kävelyä on tullut vaihtelevasti - välillä on harjoittelupaikassa tullut käveltyä paljon, välillä taas kävely on ollut minimissä. Pimeään on illalla hankalaa lähteä, mutta olen aina välillä onnistunut.

Naakalla meinasi tulla tällä viikolla taas ylikuormittuminen (no, kyllähän se vähän iskikin päälle), ja tuli yksi raivari ja yksi vähän huonommin mennyt koulupäivä. Onneksi pääsin jutskaamaan asiasta perhetyöntekijän kanssa heti tilanteen ollessa päällä.

Naakalle "reseptiksi" riitti lepo - paljon yksinoloa, hain kirjastosta uusia kirjoja ja välteltiin kavereitakin pari päivää. Loppuviikosta Naakan mieliala ja jaksaminen paranivat, ja hän jaksoi taas olla sosiaalisempi.

Yksi Naakan vaikeampien vaiheiden erityispiirteistä on, ettei hän saa mentyä nukkumaan. Se stressaa myös minua, koska minä taas tarvitsisin hiljaista rauhoittumisaikaa ennen nukkumaan menoa. Onneksi homma hoitui tällä kertaa iltakukkumisena muutamana iltana. Onneksi huono mielikin meni taas ohi.

PS. Postcrossing on siinäkin mielessä hauskaa, että postissa tulee aika ajoin jotakin mukavaa :)

PPS. Nyt hyvin nukutun yön jälkeen tunnen olevani ihan positiivisessa suhteessa tulevan jumppahetken kanssa :D

PPS. Naakallahan ei ole mitään virallista diagnoosia, mutta nepsy-lapsille suunnatut toimintatavat hankalissa tilanteissa auttavat kummasti!

Lasten juhla-asusteita ja joulupukkiasia selvisi

Joulu on oikein monitahoinen juttu, vaikka tänäkin osa suunnittelusta on viety minulta pois - siis yhtäkuin vapautettu suunnittelusta! Olen joka vuosi miettinyt, miten yhden pirun päivän takia pitää tehdä niin paljon juttuja...ja sitten teen kuitenkin.

En oikeastaan tee mitään yliampuvaa - lahjat ja joulukortit kuitenkin hommaan & lähetän. Tänä viikonloppuna on luvassa paketointia ja korttien kirjoittaminen...jälkimmäinen on ok, edellinen on ihan syvältä.

Havahduin kuitenkin huomaamaan, että lapset tarvitsevat jonkinlaiset juhla-asut! Naakan asu oli äkkiä suunniteltu, mutta Touhilla ei käytännössä ole ollut pitkään aikaan mitään kovin juhlallista - koska päiväkodissa ei ole kuvattu lapsia since 2019...

Nappasin tänään Prismasta mukaani kauluspaidan ja mustan liivin. Siihen se sitten jäin, kun Touhin housukokoa ei löytynyt yksistäkään siisteistä housuista. Kun saan joskus housut hankittua (toivottavasti ennen jouluaattoa), on kokonaan uusi keissi saada Touhi pukemaan asu päälleen.

Naakallehan minulla tosiaan olikin jo juhla-asu, hikoilin sen hankinnan jo syyskuussa Naakan koulukuvausta varten. Naakka sai räkätaudin päivää ennen kuvausta, joten hän saa ottaa JP:n vastaan upouudessa asussa. 

Siitä puheen ollen, Naakalle selvisi Joulupukkiasia. Hän ei ainakaan vielä ottanut sitä kovin raskaasti, ja lupasi jopa, ettei kerro itseään pienemmille, miten asiat ovat. Olisinkin ihmetellyt, mikäli usko Joulupukkiin olisi säilynyt vielä ensi vuoteenkin.

Säädän todennäköisesti tänä viikonloppuna jälleen jouluasioissa, mutta täytyy sanoa, että tarvitsen myös lepoa. Saan olla osan viikonloppua itsekseni, mitä ei olekaan tapahtunut pariin kuukauteen. Tarvitsen välillä yksinoloa muun muassa kelatakseni asioita, siis usein ihan positiivisia.

Sain viimein kiinni jonkun kaupungin laskutuspalvelusta (aukioloaika 9-11 ei meinaa sopia työpäiviini). Monen henkilön kautta selvisi, että Naakan ip:n maksuhuojennusasia on kyllä työn alla, mutta ovat vasta syyskuun hakemuksissa. Minulle tipahtaa satasen lasku joka kuukausi ilmeisesti hamaan tulevaisuuteen asti, mutta sen saa kuulemma sentään takaisin, kun olen saanut todistettua tämän vuoden opiskelijuuteni ja sitä kautta matalat tuloni.

Lisäksi sain ilmoittauduttua kevään kursseille. Opiskelua olisi nyt jäljellä toinen puolivuotinen, mikä tässä vaiheessa vuotta väsyttää jo valmiiksi. Onneksi joulutaukoa tulee useampi viikko, ja sillä aikaa kerkeän jo varmaankin virkistyä hieman.

PS. En hanki koskaan lapsille ns. jouluvaatteita, printtejä tms. - juhlavaatteiden pitää sopia useampana vuodenaikana.

PPS. Olen valtavan kiitollinen viikonlopusta ja parin tunnin lisästä yöuniin.

PPPS. Tänään piti tuprutella oikein paljon lunta, mutta tulikin enimmäkseen vettä. 

Alkutalven mökkireissu

Uhmasimme erään ystäväni kanssa viikonloppuna alkutalvea ja siirryimme perjantaina mökille. Alkumatkani sujui jouhevasti junassa - on se kumma, kun junamatkailukin on muuttunut jännäksi ja hohdokkaaksi.

R-juna Riihimäen ja Tampereen suuntaan on minulle todella tuttu opiskeluvuosiltani. Kappas, kun taas istuin samaisessa junassa, sillä olen jälleen opiskelija - välissä on vain viitisentoista vuotta :D Helsinki-Pasila-Tikkurila-Kerava-Järvenpää-Jokela-Hyvinkää...osaan asemat edelleen ulkoa, paitsi että r-juna on muuttanut asemiaan, ja Ainola ja Saunakallio ovat nykyään myös mukana.

Joka tapauksessa, junasta astuttuani tapasimme, kävimme kaupassa ja suuntasimme kohti mökkiä. Siellä oli sentään juuri ja juuri plus-asteita! Sähköllä ja puulla (ei samassa laitteessa ;) ) tupa lämpeni niin, että nukkuman kykeni menemään pitkähihaisella ihan hyvin (alussa oli toppatakki päällä).

Seuraavana aamuna (siis keskipäivällä) suuntasimme 9 kilometrin lenkille. Tavallisesti "lenkkinä" on toiminut Poronpolku, noin 20-kilometrinen, loppilainen reitti, mutta nyt suuntasimme vähän lyhyemmälle, sillä toivuin flunssasta ja selässäkin oli vielä vähän vikaa. Lisäksi Poronpolku ei sovellu talvikäyttöön, ja viime viikonloppuna emme olleet varmoja reitin liukkaudesta tai satavasta lumesta. 

Tämä 9 kilometriä oli ihan mukava - reitti ei tuntunut liian pitkältä. Lisäplussana oli, että reitille oli "ripoteltu" ainakin 15 geokätköä, joista löysimme suurimman osan. Loppupuolella jäi pari hakematta, kun eksyimme reitiltä ja kylmä viima poskissa alkoi tuntua vähän liikaa.

Voisipa melkein sanoa, että kriittisintä itselle tuntemattomilla metsäreiteillä on pimeän tulo. Koska reitti oli valaisematon ja emme olleet ihan aamusta liikkeellä, piti jalkaa pistää toisen eteen. Pääsimme takaisin ulkoilureitin parkkipaikalle juuri ennen pimeän tuloa. 

Hieman haasteelliseksi osoittautui saunominen. Siihen tarvitaan luonnollisesti vettä, joka taas sijaitsi järvessä jään alla. Onneksi jää oli melko ohutta, ja "avannon" teko onnistui matalassa rannassa mainiolla tekniikalla: kävele hieman pidemmälle ja odota, että jää pettää ;) En suosittele äkkisyvässä rannassa.

Saunominenkin onnistui lopulta oikein hyvin, vaikka onnistuin sähläämään laittamalla shampoon ja hoitoaineen väärässä järjestyksessä. Tosin, tämä onkin kuulemma uusi trendi, joten tulin olleeksi tietämättäni kerrankin "aallonharjalla".

Varustuksesta - talvilenkkarit, toppahousut, toppatakki sekä vuorilliset pipo ja hanskat tulevat näin päällimmäisenä mieleen. Minulla ei ole kovin "teknisiä" ulkoiluvaatteita, pidän tiettyä mutkattomuutta tärkeänä itselleni. 

Oleellisinta matkalla oli irtiotto arjesta, hyvät keskustelut ja ulkoilun suuri määrä. Erityisesti tänä vuonna osaan arvostaa mahdollisuutta olla hetki jossakin muualla sellaisen seuran ja sellaisen tekemisen parissa, josta tykkään <3 

Ideaali joulukuu vs. todellisuus

Joulu on ollut meillä puheissa jo...hmm...lokakuusta asti. Oli vielä lokakuu, kun lasten joulukalenterit hankittiin :D Vastustan periaatteessa liian aikaista joulumaterialismia, mutta koska joulukalenterit näyttävät olevan meidän lasten must-juttu, toimin käytännössä toisin.

Naakka tykkää kuunnella myös joululauluja, Touhi ei ehkä niin paljon. Molemmat taitavat hyvin pitkälti odottaa joululta Joulupukin tuloa, ja kyllä myös niitä yllätyksiä. Naakka on kiinnostunut joulusta myös Kristuksen syntymäjuhlana.

Minä en ole ohjaillut lasten kiinnostusta suuntaan tai toiseen. Jos kristilliset jouluperinteet alkavat joskus kiinnostaa lapsia enemmän, niitä voidaan toteuttaa. Itselläni ei ole varsinaista vakaumusta, mutta kristilliset juhlapyhät kulttuurisena asiana ovat mielestäni  kiinnostavia ja ihan mukavia viettää. 

Takaisin joulukalentereihin...Naakalla on Barbie-kalenteri ja Touhilla lego-kalenteri. Barbie-nukke tuli heti ensimmäisestä luukusta, seuraavista tulee vaatteita nukelle.  Touhin kalenterista tulee pieni, koottava legorakennelma joka päivä. 

Joulukalentereiden vaikutus joulukuun arkiaamuihin on ollut ihan positiivinen - lapset ponkaisevat mielummin sängystä ylös kuin yleensä, ja ohjautuvat ihan kivasti kouluun ja päiväkotiin. Koko kuukaudessa on heille juhlan tuntua.

Itselläni ei sen sijaan ole juhlan tuntua...tai on vähän, alamme olla flunssakuukauden jälkeen viimeinkin tolpillamme ja kykenemme taas...viddu sentään, paahtamaan täysillä arjessa. 

Kiireettömyys - sitä on kyllä todella hankala luoda ympärilleen juurikin joulun aikaan. Opiskelukiireet jatkuvat kohdallani jouluviikolle asti - muutama päivä ennen joulua on sentään rauhallisempaa. Taudit ovat sentään toivottavasti helpottaneet meillä vähäksi aikaa.

Ideaalitilanteessani kokeilisin erilaisia joululeivonnaisia, tunnelmoisin kynttilänvalossa ja kävisin muutamissa tapahtumissa kuten kauneimmissa joululauluissa. Kävelisin paljon ja katselisin hiljaista luontoa ympärilläni Ehkä kirkossa käynti adventtina olisi mukavaa myös.

Tositilanteessa mahdutan päivääni (esimerkiksi tähän) kaksi opiskeluun liittyvää palaveria, ja roikun yhdistyksen syyskokouksessa nukkumaanmenoaikaan asti. Takaraivossa kiristää, koska en tiedä, koska kerkeän paketoida lahjoja. Nyt olen vain tunkenut niitä vaatekapin eri hyllyille ja peitellyt omilla vaatteillani :D

PS. Olen alkanut hyväksyä, että mikäli ruuhkavuositäti kuten rva haluaa viettää tunnelmallista ja kiireetöntä joulukuuta, täytyy ottaa palkatonta lomaa koko kuukaudeksi - mieluiten myös marraskuuksi.

PPS. En jaksa ottaa tavoitteeksi edes yhtä joulutapahtumaa, koska siinäkin on heti suorittamisen tuntu.

PPPS. Olen myös ehkä hivenen rasittunut koko syyskaudesta. Onneksi esimerkiksi Naakan tilanne on nyt rauhallisempi.

Unirytmistä ei luisteta

Lapsillani on eri iltoina ollut vaikeuksia mennä nukkumaan. Toissailtana Touhi, 5v, ei meinannut millään mennä nukkumaan ja heräsi yöllä. Eilinen olikin sitten ollut väsynyt, joskin hyväntuulinen. Viime yönä Touhi meni oikein aikaisin nukkumaan.

Naakka taas vetkutteli nukkumaanmenon kanssa eilen illalla. Hänellä oli viivyttelyynsä oikein konkreettinen syy: joulukalenterin ensimmäisen luukun avaaminen jännitti :) Se onkin hänelle suorastaan pyhä toimitus, joten suhtauduin neiti 8-vuotiaaseeni illalla niin ymmärtävästi kuin pystyin.

Yleisesti ottaen minulla alkaa olla ymmärrys vähissä arki-iltaisin klo 20.00 jälkeen. Oma iltarauhoittumiseni vaatii aikaa, jota en nykyisessä perhetilanteessa oikein saa. Vaikeudet johtuvat siis yleensä minusta riippumattomista syistä kuten lapsistani.

Yleisesti ottaen olen oppinut läksyni: en pelleile jaksamiseni kanssa, mikäli voin itse asioihin vaikuttaa. Minä tarvitsen kahdeksan tunnin yöunet, ja siihen on pyrittävä - valvominen kostautuu aina ennemmin tai myöhemmin.

Minusta ei voi tulla koskaan esimerkiksi vuorotyöläistä - lepäämisrytmini ei yksinkertaisesti siihen taipuisi. Olen siinä mielessä hyvin yksinkertainen persoona ( :D ), että niin sanottujen perusasioiden täytyy tapahtua joka päivä (tai lähes) tietyssä järjestyksessä.

Minusta ei voi myöskään tulla iltayöstä ylitöitä tekevää henkilöä. Olen alalla, jossa periaatteessa voisi tulla tällaisia tilanteita, mutta minun täytyy ne minimoida keinolla millä hyvänsä. Joustamisen varaa ei yksinkertaisesti ole.

Miten sitten kykenen tähän? Yleisesti ottaen se, että kaikki tapahtuu aina iltaisin tietyssä järjestyksessä ja tietyllä tavalla, toimii. Olen myös kokenut, mitä valvominen tekee psyykelleni ja koko keholleni, joten en halua kokea sitä, ellei ole ihan pakko.

Tiedostan, ettei vahvuuteni ole valvomisessa. Kun pidän unirytmistäni huolta, kykenen oikein moniin asioihin, ainakin useimmiten. Valvominen taas kostautuu todella nopeasti - oikeastaan jo yksi huonosti nukuttu yö romuttaa suuren osan toimintaani.

Uskoisin, että minun säännöllisestä iltarytmistä hyötyvät lapsenikin. Meillä on ollut samanlainen iltarutiini siitä saakka, kun Naakka oli alle vuoden ikäinen. Se, miten itseohjautuvia lapset iltaisin ovat, onkin toinen asia ;) 

PS. Syön useimmiten iltapalan vasta, kun lapset ovat sängyssä tai ainakin katsovat uutisia kanssani. 

PPS. tarvitsen nukkumiseen kaksi peitettä - jos toinen alkaa hiostaa, valitsen sen kevyemmän,

PPPS. En voi nukkua kovin myöhään edes viikonloppuisin, koska niskani jumittuu tuolloin entisestään. 

Toipumista, Vennynpuisto ja talvivaatteet

Viimeisen sairastamisputken jälkeen alamme pikkuhiljaa siirtyä normaaliin. Toki minun selkäni prakaa vielä, mutta onneksi vähemmän kuin aiemmin ja flunssanikin jatkuu, onneksi enää lievänä. Pääasia on, ettei koronaa ollut ja että lapset alkavat olla vaihteeksi kunnossa.

Sunnuntai-iltana jatkoimme pitkään katkolla ollutta leikkipuistobongausta. Ajelimme Vennynpuistoon Kuninkaantammeen (Helsinki), ja näimme samalla tämän uudehkon asuinalueen ensimmäistä kertaa. 

Vennynpuisto oli todella hieno - aivan erilaisella tavalla kiipeilyn varaan rakennettu kuin suurin osa Suomen leikkipuistoista (niissä on käytännössä useimmiten aivan samat liukumäet, kiipeilytelineet ja keinut). 

Molemmat lapset ihastuivat Vennynpuistoon, ja nuorempi lähtikin kiukkukohtauksen vallassa pois. Se poislähtö olisi tosiaan voinut olla myöhäisempi, mutta osa seurueesta (mukaanlukien rva) ei ollut tajunnut laittaa tarpeeksi vaatetta päälle. Poislähtö lunastettiin lupauksella tulla jonakin lähi-iltana uudelleen.

Huomasin, että puiston yhteydessä olisi ollut myös grillauspaikka. No, siinä kylmyydessä olisi ollut kamalaa alkaa viritellä tulta, mutta laitoin asian muistiin tulevaisuutta varten. Me suosittelemme Vennynpuistoa muillekin leikkipuistobongareille!

Talvivaatteista puheenollen, olemme varustautuneet (lukuun-ottamatta esimerkiksi omaa vaatetustani Vennynpuistossa) tulevaan talveen suhteellisen hyvin. Jouduin kyllä eilen hieman reippailemaan, kun kävin viimein hankkimassa Touhillekin oman heijastinliivin. Hänen takkinsa heijastaa kyllä hyvin, mutta haalarista en olisi niin varma.

Toinen asia, jonka Touhille hankin, olivat talvihanskat. Edellisvuotiset kävivät liian pieniksi, joten kävin ostamassa uudet, mahdollisimman lämpimät. Touhi on alkanut ensimmäistä kertaa elämässää valittaa, että tulee kylmä - siispä varustaudumme parhaamme mukaan.

Naakka ei nyt tarvinnut käytännössä mitään uutta - kaikki viimevuotinen sopii hänelle vielä hyvin päälle. Se on helpotus, sillä on mukavaa, ettei kaikki mahdollinen mene samaan aikaan vaihtoon. 

Itselleni tarvitsisin myös tiettyjä asioita. Tarvitsisin tilavan (kiristävä on ihan kamala) talvipipon, jossa on vuori. Edellinen hajosi monen vuoden käytön jälkeen. Toppahousut skippaan varmaan tänäkin vuonna.

PS. Oma liikkuminen on jäänyt viime kuukauden aikana todella vähälle lasten- ja omien sairauksien vuoksi. Nyt olen päässyt hivenen enemmän edes kävelemään, mikä kieltämättä vaikuttaa yleiseen mielentilaan positiivisesti - miten yllätyksellistä :D 

PPS. Nyt mikään ei enää käytännössä estä lihaskuntoharjoittelua, mikäli alaselkää ei kovasti pumppaa...v*ttu pitääkö mun taas siis aloittaa ;) 

PPPS. Se, että lasten talvivaatteet ovat tänä(kin) vuonna sopivat, tarkoittaa, että kevään alennusmyynneissä pitää aktivoitua hankkimaan seuraavaa kokoa lähinnä Naakalle. Ei muuten voisi olla vähemmän mielenkiintoista hommaa kevätauringon paistaessa...

 

Lepääminen käy työstä

Kun on kipeänä, on syytä levätä. Jonkin aikaa konsepti tuntuu mukavalta: voi jättäytyä pois arjen oravanpyörästä ja katsoa vaikkapa lempisarjoja tai lukea kirjoja ajan kanssa. 

Omalla kohdallani alan kaivata toimintaa jo vuorokauden jälkeen. Olen kuitenkin tarpeeksi fiksu ymmärtääkseni, että liikkuminen provosoi astmaattista yskääni, ja se taas on seuralaisena kuukausia, mikäli äityy kovin pahaksi.

Pahinta on kuitenkin, kun ei pääse poistumaan kotoa. Pääsin eilen pienelle kävelylle Naakan kanssa, mikä tuntui juhlalliselta. 8-vuotiaanikin totesi, että kun on koko viikon sisällä, alkaa ahdistaa. Hänkin oli iloinen päästessään kävelylle, vaikka meitä molempia yskittikin.

Tämä "sessio" on nyt kestänyt pari viikkoa. Ensiksi sairastumisen aloitti Touhi, yskällä, nuhalla ja kuumeella. Sitten joukkoon liittyi Naakka ja viimeisimpänä rva. Touhin tauti uusi, ja hän sai molemminpuoleisen korvatulehduksen (viikolla 2 oli taas 39 astetta kuumetta).

Teen yleensä viihdykkeekseni (no, täytyyhän ne muutenkin tehdä) kotitöitä, kun hoidan kipeitä lapsia kotona. Nyt omat voimani eivät ole oikein riittäneet. Kolmen huoneen imurointi & lattioiden pesu tuntui eilen vievän voimat koko päiväksi. Täällä ei kuitenkaan yksinkertaisesti tehnyt mieli enää oleilla, joten joskus on pakko siivotakin.

Toivon todella, että ensi viikko olisi jo normaali. Luulen että pääsen itsekin jo huomenna jatkamaan työharjoitteluani, mikä olisikin hyvä, koska suorituksia puuttuu vielä. En minä sinne kuitenkaan kipeänä mene, joten katsotaan aamulla, mikä on tilanne.

Jos ensi viikko on normaali, on meillä viisi päivää tavallista arkea. Siihen arkeen mahtuu ainakin Naakan vanhempainvartti - perhetyöntekijäkin tulee joku päivä. Jouluasioita pitäisi edistää, ja minä tarvitsisin uudet farkut, näin muutamia asioita mainitakseni.

Tässä on kuitenkin monta "muttaa". Touhin korvatulehdus saattaa uusia tai minun yskäni yltyä. Silloin on pakko tehdä luovia ratkaisuja ja lohkaista levolle lisää aikaa. Katson lähes 40 vuoden ikään mennessä oppineeni läksyni jo ainakin osaksi tässä asiassa.

Täytyy tähänkin mainita vielä kaksi asiaa, koulu ja päiväkoti. Olen kiitollinen molemmille organisaatioille lasteni päivittäisestä "viihdyttämisestä" ;) En ikinä jaksaisi tehdä niin monipuolisia asioita kotona, ja se ei enää olisi oppivelvolliseni kanssa mahdollistakaan. 

Olen ollut iloinen...

Tällä viikolla olen ollut iloinen monesta asiasta. Kiitollinen, vaikka selkäramppi jatkuu ja oma flunssani on sitkeimmässä vaiheessa. Ihmettelijöille vielä huomioksi, että olen myös vetänyt pultit monesta asiasta.

Olen ollut iloinen, että lapset ovat tehneet muutakin kuin tuijottaneet ruutua. Oli erityisen hauskaa, kun he innostuivat pitkästä aikaa pukeutumaan naamiaispukuihin. Menneinä vuosina meillä on pukeuduttu todella paljon, mutta ehkä viime aikoina vähän vähemmän.

Olen ollut iloinen, että olen jaksanut tehdä useamman mukavan ruokalajin - tosin lapsille on pitänyt tehdä vähän yksinkertaisempi versio. Voisin sanoa broileriwokkia bravuurikseni - sen on opettanut minulle pitkiä aikoja kiinassa, tarkemmin Tiibetissä viettänyt ystäväni, joka on myös Naakan kummitäti.

Siihen wokkiin ei edes tule kummoisempia aineksia - broileri vain kevyesti suolattuna, pakasteherneet, lehtikaali, sipuli ja porkkana. Mausteena käytetään lähinnä inkivääriä ja soijakastiketta. Wokkia syödään nuudeleiden kanssa. 

Olen ollut iloinen, että meidän lasten kanssa on jo mahdollista tehdä oikeasti mielekkäitä asioita. Eilen vietimme leffaillan, jonka aikana katsoimme Yksin kotona 1 - elokuvan. Pelkäsin vähän etukäteen, että se on liian jännä lapsille, mutta molemmat tykkäsivät.

Lapsille pitää tässä vaiheessa lukea tekstitykset, koska kumpikaan ei osaa englantia. Molemmat ovat kyllä oppineet englantia jonkin verran peleistä ja Youtubesta, mutta se ei vielä riitä. 

Tekstien lukeminen on sinänsä ok, mutta hieman ärsyttävää on, kun leffat on tekstitetty uudelleen, ja kun odottaa tiettyä käännöstä, se meneekin ihan erilailla, yleensä minun mielestäni huonommin :D 

Olen ollut iloinen, että olen päässyt alkuun joululahja-asiassa. lapset tulevat saamaan yhden ison, yhteisen lahjan ja useamman pienen erikseen. Meillä panostetaan yleensä mahdollisuuksien mukaan joululahjoihin, muina vuodenaikoina ei tavaraa juuri hankita. 

Olen ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla on ollut tähän saakka taloudellinen mahdollisuus joululahjoihin. Olen tietoinen siitä, että joulu on lahja-asian vuoksi huolen ja murheen sävyttämä monessa perheessä.

Lopuksi, olen edelleen ollut iloinen pienistä lemmikeistämme gerbiileistä. Ne ovat ilahduttaneet iltojamme, jolloin yleensä seurustelemme niiden kanssa. Lasten into hoitaa gerbiileitä vähän vaihtelee, mutta onneksi päivittäiset toimet eivät ole kovin raskaita. Tänään olisi vuorossa lattialla juoksutus ja kylpyhiekka, ne "isot" viikoittaiset rutiinit.

Arvostava, sukupolvet ylittävä kanssavanhemmuus

Luen joskus erilaisia keskustelupalstoja (okei, huono harrastus). Hyvin yleinen keskustelukuvio on, kun joku tuore äiti avautuu olevansa todella väsynyt eikä ollenkaan niin iloinen vauvasta kuin pitäisi...

Hän saa ehkä yhden positiivisen ja tsemppaavan kommentin - loput ovat vastaajien profiilikuvista päätellen 1950-luvulla syntyneitä naisia, jotka kertovat, kuinka upeasti he pärjäsivät puhumattakaan heidän vanhemmistaan, jotka kävivät lehmien lypsyn välillä synnyttämässä ja palasivat parin tunnin päästä takaisin navettaan...huh!

Täytyy sanoa, että toivottavasti joku vaientaa minut, jos alan puhua nuorista naisista väheksyvästi, kun olen itse isoäiti-iässä. En itse asiassa ymmärrä, miten noin negatiivisten puheiden takana voi olla terve persoona. Itse asiassa, tuolla tavalla puhuvien elämässä on ollut pakko tapahtua jotakin traagista.

Tie äidiksi oli kohdallani aikanaan seuraava: usea vuosi yritystä, kunnes lapsi saatiin alulle. Hyperemeesi - oksensin itsestäni 10 kiloa kummassakin raskaudessa, pitkät synnytykset ja päälle päätteeksi raskauden jälkeinen masennus esikoisesta.

Oma toipumiseni lähti ihan muutamista kannustavista kommenteista ja ihmisistä, jotka antoivat toivoa, että tulevaisuus uutena vanhempana on parempi, vaikka ihan heti ei siltä tunnu. Olen ikuisesti kiitollinen heille, jotka puhuivat minulle empaattisesti silloin.

Menneiden sukupolvien äidit ja isät...kyllä he ovat varmasti pääsääntöisesti yrittäneet parhaansa vaikeissa oloissa. Kuitenkin, olen sekä kuullut että lukenut tilanteista, joissa väsymys ja turhautuminen on purkautunut sekä henkisenä että fyysisenä väkivaltana lapsiin...ja sitä pidettiin yleisesti oikeana tapana kasvattaa. 

Rikkinäisiä perheitä oli varsinkin sotien jälkeen vaikka kuinka paljon - on toki hienoa että moni selvisi. Tosin omia lapsia ei välttämättä ollut aikaa pitää sylissä, koska piti tehdä muuta. Kaikkia menneitä kasvatusmetodeja en siltikään ihannoisi. Osa synnytti kotiaskareiden lomassa, osa kuoli synnytykseen eikä pystynyt palaamaan sinne navettatöihin. Moni tarina on surullinen, eikä sen olisi pitänyt mennä niin.

Mitä kirjoituksellani yritän sanoa, yritän ainakin omalta osaltani olla siirtämättä mahdollista katkeruuttani minua nuorempiin. Jokainen vanhemmuus on uusi alku, ja useimmiten lopputulos on riittävän hyvä. 

Olen onnekas, kun lasteni isovanhemmat suhtautuvat niin välittävästi meihin, jotka nyt kasvatamme uutta sukupolvea. Oma vanhemmuuteni ei tulehduskierre- ja nepsy-lapsen vanhempana ja oman kroppani hajoillessa ole mennyt monessakaan kohtaa ihan oppikirjan mukaan, mutta se empatia, mitä olen omilta 1950-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani ja appivanhemmiltani saanut, on auttanut eteenpäin monessa vaikeassa kohdassa.

Mehujäätauti

Tällä viikolla perheessämme on taas harmillisesti oltu vähän kipeinä. Touhi on ollut taas kurkunpään tulehduksessa. Se on ollut ikävän sitkeä, ja jälleen on käyty lastensairaalan päivystykset ja sen sellaiset läpi.

Viimeksi eilen illalla menin lähes rilluttelemaan läheiseen ostoskeskukseen - eli menin oikein puoli yhdeksän  aikaan illalla apteekkiin :D Touhilta oli loppunut lääke (kahden kipulääkkeen yhdistelmä puree tulehdukseen parhaiten), ja sitä piti todellakin ottaa yötä vasten.

Samalla reissulla sain hankituksi monta kertaa käytettävän kylmäpakkauksen. Oma selkäkramppini ei ole myöskään vielä hellittänyt, joten sekin on työn alla. Sen olen kuitenkin joutunut työntämään sivuun, sillä minun voinnilleni ei näemmä taaskaan ole aikaa.

Eilen illalla Touhin yskä paheni hälyttävälle tasolle, mutta onneksi parvekkeella hengittely (kylmä auttaa), mehujäät ja lääke purivat sen verran, että hän nukkui useamman tunnin ennen aamuyön yskäkohtausta. Tänään emme arvatenkaan tee mitään kummallisempaa tänään. 

Hatunnostoksi Touhille on katsottava, että hän on viimeinkin suostunut alkaa ottaa lääkettä Ventoline-piipusta. Sekin helpottaa yskää osaltaan, joten toivottavasti saamme tilanteen paranemaan tämän viikonlopun aikana.

Joten..kun en toimi Naakan mentaalisena valmentajana, pureudun Touhin hengitystieinfektioihin. Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että lasten vauva- ja taaperoaika ovat raskaimmat, mutta nyt tuntuu, että joudun kohta vaihtamaan mielipidettä. Touhille hengitystieinfektio taitaa olla tämän syksyn viides.

Lienee selvää, ettei rva ole oikein parhaimmillaan. Riittämättömyyden tunne painaa, ja samalla jatkuvat yöherätykset tekevät olon puolikuntoiseksi (siis selän kipu toki myös). Toivoisin, että perhe-elämän keveämmät puolet näyttäiytyisivät taas rva:lle ennen pitkää.

Koska rva kirjoittaa blogia myös terapiana itselleen, on tärkeää myös poimia hyviä asioita viikon varrelta:

- Olemme alkuviikosta katselleet lasten kanssa videoita siitä, kun he olivat pieniä. Niin ihania palleroita molemmat <3 

- Minulla on suunnitteilla mökkireissu aikuisten kesken. Siihen on enää pari viikkoa. 

- Olen ensi viikolla menossa pitkästä aikaa konserttiin. Toivottavasti siellä nyt ei ihan korona iske.

- Sain onneksi hyvät kipulääkkeet selkääni, joten olen pysynyt tolpillani toisin kuin alkuviikosta näytti.

- Naakka antoi Touhin kurkunpääntulehduksille hauskemman nimen: mehujäätauti :) Mehujää eli kylmä auttaa laskemaan kurkun turvotusta.

Kun pitää nollata välillä...tai oikeastaan koko ajan

Meillä ei oikein tällä hetkellä kerkeä olla harrastuksia. Itse asiassa ihmettelen, miten jollakin kerkeää olla. Näkemystäni "sumentaa" varmaankin, että olen vanhempi 8-vuotiaalle, jonka koko vapaa-aika menee koulupäivistä toipumiseen.

Tällä hetkellä, vastoin kuin koko syksynä, Naakalla on hyvä "flow" koulunkäyntiin. Silti hän ylikuormittuu, mikä täytyy kotona (ja koulussa) huomioida ihan kaikessa. Resepti on kaikkialla sama - ennakoiminen.

Lisäksi, kun Naakka tulee koulusta, hänen täytyy "sulkeutua kuoreensa" noin tunniksi. Silloin aikuisen täytyy olla paikalla, mutta mielellään toisessa huoneessa. Relattuaan Naakka haluaa tavata jonkun kaverin tai sitten ei. Myös viikonloput otamme pääasiassa rauhallisesti. 

Ennakointia voi tehdä suullisesti selittämällä asiat monta kertaa päivässä etukäteen ja antamalla pääasiassa vain yhden ohjeen kerrallaan. Naakalla on myös apuna eräänlainen kuvallinen "kalenteri", johon voi laittaa esimerkiksi yhden tärkeän, tiettynä päivänä huomioitavan jutun.

Aikuisellakin pitää olla päivän struktuuri hallinnassa, mikäli aikoo ohjeita antaa. Tämä on usein raskasta, koska aina ei itselläkään olisi voimia olla kävelevä lukujärjestys. Työhistoriani sisältää tällaiseen työtehtäviä, mutta on eri asia hoitaa hommat työajalla ja levätä sen jälkeen kuin elää super-ennakoivasti koko ajan.

Kuitenkin, näin toimien myös Naakka on hieman rentoutunut, ja esimerkiksi isompien raivarien välillä voi olla viikkokin. Tukitoimet ovat alkaneet hyödyttää Naakkaa ja koko perhettä. Aikamoinen myrsky tämä on kuitenkin ollut.

Hassuimmalta (tai mikähän olisi sopiva termi) tuntuu, että erityislapsen vanhemmaksi tuleminen "kesken matkaa" tuntuu todella luontevalta. Asioilla, joita olen Naakassa vuosien mittaan havainnut, on nyt nimi...tai jos ei nyt ihan nimeä, niin vastaavanlaista löytyy muualtakin ja selviytymiskeinoja on.

Sinänsä ne asiat, jotka auttavat Naakkaa arjessa, ovat terveellisiä muillekin. On hyvä joskus miettiä, millä tavalla ympärillämme oleva ärsykemaailma rasittaa erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja miten sen aiheuttama stressi on hyvä tiedostaa.

Eräässä artikkelissa todettiin, ettei ole ainoastaan nepsy-piirteisen ihmisen velvollisuus sopeutua yhteiskuntaan, vaan myös yhteiskunnan on sopeuduttava siihen, että on olemassa erilaisia ihmisiä. 

PS. Omat nollauskeinot arkemme keskellä ovat vielä hieman hakusessa - luultavasti tulen kirjoittamaan tästä enemmän lähitulevaisuudessa.

PPS. Hakusessa on myös nuoremman lapseni huomioiminen, kun vanhempi vaatii tällä hetkellä niin paljon.

PPPS. Oma harjoittelujaksoni on sujunut tähän mennessä hyvin - olen tällä hetkellä elämässäni harjoitteluvaiheessa niin erityislapsen vanhemmuuden kuin ammattisuuntautumisenikin kanssa. Ei ihme, että välillä väsyttää.

Koti tavaroita varten?

Olen katsonut olevani melko maltillinen kotini tavaramäärän suhteen. En harrasta shoppailua tai erityisemmin esimerkiksi sisustamista. Hankin yleensä uusia käyttöesineitä vasta, kun vanhat tulevat tiensä päähän.

Kuitenkin, en voi sanoa, että meillä olisi kohtuullinen määrä tavaraa. Itse asiassa raivasin tänään kaikenlaista käyttökelvotonta sieltä täältä. Suuri osa oli rikkinäisiä leluja ja lastenkirjoja, jotka alkavat olla siinä kunnossa, ettei niitä kehtaa laittaa eteenpäin.

On myös pakko myöntää, etten päässyt projektissani kuin alkuun. Suoraan sanottuna, meillä olisi vielä vaikka kuinka paljon raivattavaa. Ongelmallisia tavararyhmiä on vaikka kuinka. Ajattelin tässä kirjoituksessa "avata" kaksi tuoteryhmää:

Legot. Molemmat lapseni ovat tykäneet legoista todella paljon. Joulupukki on tuonut lahjaksi legoja, ja joskus niitä on saatu myös synttärilahjaksi. Olen pitänyt legoja sekä kehittävinä että arvonsa säilyttävinä leluilla. Olin väärässä.

Nykyään legot tehdään kerran koottaviksi rakennelmiksi. Jatkokäyttö käsittää leikkiä niin kauan kuin rakennelmat ovat jotakuinkin kasassa. Sen jälkeen ne vain ovat...Palasista on vaikea rakentaa uutta, sillä ne ovat ns. erikoispalikoita, eivätkä kovin muunneltavia.

Olen päättänyt toimia legojen kanssa seuraavasti: hankkiudun eroon erikoispalikoista ja järkkään lapsille laatikon, jossa on nimenomaan sellaisia legoja, joista voi oikeasti rakentaa jotakin uutta.

Kosmetiikka. Tasapuolisuuden vuoksi käsittelen tämänkin ongelma-alueen - kosmetiikan. Kylpyhuoneen kaapissa minulla ei ole enempää purkkeja ja purnukoita kuin sinne oikeasti mahtuu. Sen sijaan "varastolaatikko" pursuaa tavaraa.

Kävin tänään koko laatikon läpi. Sieltä löytyi järkevästi uusi shampoo, hoitoaine, hammastahna jne...Sen lisäksi siellä kuitenkin oli kaikenlaista ylimääräistä. Heitin vanhentuneet pois. 

Huomasin, että ongelmallisia ovat ehkä lahjaksi, ehkä tuotenäytteinä tulleet erilaiset pikkuputelit. Silmänympärysvoide pääsi heti käyttöön. Löysin myös jonkinlaisen tehohoitoaineen, jota en muistanut olleenkaan - käyttöön myös.

Sen sijaan esimerkiksi erilaisia pikkupullollisia käsivoiteita oli yhteensä neljä. Pieniä suihkugeelipulloja oli saman verran. Minulta löytyi näköjään myös kaksi käyttämätöntä palasaippuaa - ne päätyvät keittiöön, kun edellinen loppuu.

En oikeastaan halua sanoa kirjoituksellani muuta, kuin että kannattaa joskus tarkastaa, mitä kaapit ja laatikot sisältävät :D Järkevintä olisi toki ymmärtää jo ostohetkellä, mitä kaikkea mahdollista ei kannata ostaa ollenkaan.

Koen kuitenkin hankalaksi rajoittaa uuden (tai käytetyn) hankkkimista, kun kotona on kasvavia lapsia. Esim. leluja ja sen sellaista tulee, koska kumpikaan heistä ei esimerkiksi leiki nyt leluilla, joilla he leikkivät kaksivuotiaina.

Kosmetiikan kohdalla minulla ei ole selitystä :D En osaa siirtää edellä mainitsemiani pikkupulloja käyttöön, vaan ne unohtuvat. Yritän parantaa tapani ja rasvata käsiäni useammin. Hoidan esimerkiksi jalkapohjiani käsiä paremmin. 

Jatkan sinnikkäästi ajoittaista tavaroiden vähentämistä ja tietoista uuden hankintaa, sillä en halua joutua elämässäni tilanteeseen, jossa täytyy hankkia isompi koti tavaroita varten. 

Tämän "jutun" kuvituksena on kasa pienten kirjoja, jotka joutuivat nyt roskikseen. Kirjat olivat todella loppuun luettuja ja täynnä muistoja. Otin siksi niistä valokuvan. Voimme kenties joskus löytää kuvan ja muistaa, kuinka paljon näitä luettiin lasten ollessa taaperoiässä.

Ajatukset puolittain muualla - arjen realismia

Olen huomannut, että aikatauluni kokopäiväisenä opiskelijana sekä kahden lapsen äitinä on melko tiukka. Tiukaksi sitä ei tee ainoastaan se, että kaikki on aikataulutettu vaan se, että myös samaan aikaan pitää tehdä monenlaisia eri asioita.

Esimerkiksi tänään, eräs opiskelupalaveri ajoittui kello neljään. Se taas on aika, jolloin molemmat lapset ovat siirtymätilanteessa, eli koulusta ja päiväkodista kotiin. Onnistuin hölkkäämään Touhin kanssa kotiin oikeaan aikaan.

Samaan aikaan Naakka oli onneksi sellaisella tuulella, että suostui jäämään yksin kotiin, kun hain Touhin. Koulu kuormittaa Naakkaa aika tavalla, ja olen huomannut, että hän tarvitsee läsnäoloa ja kuuntelua heti ip:stä palattuaan.

No, tällä kertaa Naakka halusi kaverin kanssa ulos. Olihan se kiva palaveerata, kun selvitti Naakan uloslähtöä, mukaan otettavia tavaroita ja tapaamispaikkaa kaverin kanssa. Kun sain Naakan ovesta ulos, ovikello soi jälleen.

Tällä kertaa siellä oli Touhin kaveri - ei kun anteeksipyyntö palaverin muille osallistujille ja uutta tilannetta selvittämään. Sain onneksi Touhin ja kaverin ovesta ulos loppupalaverin ajaksi.

Tämä on minulle suoraan sanottuna vähän noloa. Satun olemaan se ainut, jolla on lapsia, enkä haluaisi antaa kuvaa, että minut täytyy huomioida jotenkin erityisesti. Järjestän niin paljon "lapsettomia" palaverihetkiä kuin pystyn, mutta aina se ei ole mahdollista.

Seikka, joka harmittaa minua ehkä enemmän, on, etten stressaavassa tilanteessa ole kunnolla läsnä oikein missään. Kun opiskelen, mietin jo osaksi käytännön asioita kuten perheen aikatauluja, ruuanlaittoa ja sen sellaista. Kun olen perheen kanssa, mietin osaksi opiskelujuttuja.

Ehkäpä ei pitäisi olla aina niin ankara itselle. Aika moni sukupolvi on varmaankin kasvanut ruuhkavuosieläjien huomassa, eikä siitä sen hullumpaa lopputulosta ole tullut. Pitäisi olla tyytyväinen, että pystyy olemaan läsnä ainakin jonkin verran joka päivä.

Tänään söin päivällistä kaksin Touhin kanssa, ja juttelimme mukavia juttuja. Eilen puuhastelimme Naakan kanssa asua koulun Halloween-pukeutumispäivää varten (se oli tänään). Heräsin ajoissa, jotta ehtisin maalata Naakan naaman aamusella ennen töihin lähtöä. 

PS. Naakka halusi olla Halloween-pukujuhlissa "tyyppi, joka on saanut maaliroiskeita päälleen". Lopputulos oli todella hauska.

PPS. Huomennakin on varsin monivaiheinen päivä - sekä perheen että opiskelun suhteen. Toivottavasti muistan, missä minun täytyy milloinkin olla.

Iltarutiinit nykyään

 Meillä ovat iltarutiinit vaihdelleet jonkin verran läpi vuosien, mutta "runko" on yleensä sama:

1. Iltapala

2. iltasatu

3. vessassa käynti, hampaiden pesu ja yöpuku päälle

4. nukkumaan.

Käytännössä nyt 8- ja 5-vuotiaiden kanssa toiminnanohjaus tulee edelleen voimakkaasti aikuiselta. Meillä oli vähän aikaa käytössä lappu, jossa luki, mitä iltaisin tapahtuu sillä tuloksella, että 8-vuotias ärsyyntyi lapusta. 

Joka tapauksessa, iltapala on ainakin arkisin klo 19.15. Molemmat lapset syövät yleensä silloin oikein hyvin. Tällä hetkellä suosikkeja ovat maksamakkaraleipä ja mehukeitto, välillä on porkkanaa, omenaa, raejuustoa, muroja ja niin edelleen.

Toinen lapsista syö Pegorion-jauhetta vatsan toiminnan parantamiseksi. Se nautitaan tässä kohtaa mehun kanssa. Iltapalan jälkeen syödään xylitol- ja d-vitamiinipastillit. 

Molemmille lapsille luetaan edelleen iltasatu, vaikka 8-vuotias lukee jo itsekseen oikein paljon. Isompi tykkää kuunnella "koululaiskirjoja", hänelle on luettu esimerkiksi Harry Potteria, historiallisia romaaneja sekä niin sanottuja tyttö- ja poikakirjaklassikkoja.

Pienemmän suosikkeja ovat Tatu ja Patu -kirjat sekä kaikki mahdollinen Mauri Kunnakselta. Myös lasten tietokirjat ovat olleet suosiossa. Nuorempi tykkää kaikesta vitsikkäästä. 

Hampaiden pesu tuottaa eniten vastalauseita. Sanon yleensä, että menkää sitten bakteerien kanssa nukkumaan, mikäli ei kelpaa. Se tehoaa, ellei ihan iltaraivarista ole kyse. Siitäkin voisin kirjoittaa toisella kerralla. 

Hampaiden pesun jälkeen (joskus ennen) vaihdetaan yövaatteet. Sen jälkeen ilmoitan tarvittaessa, että äidin iltavapaa alkaa nyt. Se tarkoittaa, että ryhdyn omiin iltatoimiini enkä ole enää palvelemassa lapsiani. 

Aiemmin molemmat menivät sänkyyn lukemaan kirjoja. Tässä välissä pitää mainita, että molemmat lapset ovat nukkuneet jo pidempään yhdessä kerrossängyn alasängyssä, koska kumpikaan ei halua nukkua ylhäällä yksin <3

Nykyään jompikumpi haluaa välillä leikkiä hiljaista leikkiä olkkarissa tai sitten vaihtoehtoisesti katsella aikuisen kanssa uutisia - se on ihan okei. Molemmilla on vaikeuksia nukahtaa esimerkiksi sunnuntai-iltaisin, jolloin en halua patistaa heitä unettomina sänkyyn. Maanantai-iltana nukuttaa sitten varmasti.

PS. Iltasatu on itsellekin mukava rutiini - tosin täytyy myöntää, että jos itseä väsyttää oikein paljon, lukemaan ryhtyminen on hieman raskasta :D 

PPS. Haasteellisin kohta illassa on saada lapset iltapalalle eli iltarutiinien alkuun. Siinä kohtaa tulee yleensä eniten vastalauseita, hyvänä kakkosena on hampaiden pesu.

PPPS. Hommahan ei aina suju ollenkaan harminisesti - esittelin kirjoituksessani toiminnan "rungon", ajoitain on säätöä ainakin yhdessä tai sitten useammissa vaiheissa.

Alaselkäkramppi ja muuta negatiivista virettä - ei onneksi kokonaan

Nyt se tapahtui...alaselkäni kramppasi oikein kunnolla eilen. Se oli kyllä varoitellut pitkin viikkoa, mutta eilen illalla sitten kunnolla. Loppuilta sujuikin sitten olohuoneen lattialla maaten. 

Jos jotakin positiivista, alaselkäni ei ole juuri temppuillut sen jälkeen, kun lopetin yliopistolla yli kymmenen vuotta sitten. Blogiani pidempään lukeneet tietävät niskastani ja yläselästäni, mutta alaselkä on todellakin antanut olla rauhassa.

Juu-u, opiskelu ei sovi kropalleni, vaikka aivot siitä suorastaan tykkävät, ainakin välillä. Vuorokausi on kulunut tulehduskipulääkettä syöden - selkä ei tunnu edelleenkään siltä, että sitä voisi juurikaan liikutella, saati sitten jumpata...hierominenkin saa odottaa.

Olen vuosien mittaan tottunut kehoni toimimattomuuteen. Nyt täytyy vain jaksaa odotella kärsivällisesti ja hoitaa hommat kuten pystyy. 

Sain eilen pienimuotoisen raivarin - syynä ympäri kämppää tasaisesti lojuvat lasten tavarat. En voi kehua opettaneeni lapsiani laittamaan kaikki tavarat heti käytön jälkeen paikoilleen - en oikein osaa sitä itsekään. 

Kuitenkin, molemmilla lapsillani on ymmärrys, että ajoittain on hyvä järjestää ja viedä paikoilleen - muuten ei kohta enää mahdu leikkimään tai tekemään mitään. Oletan, että 5- ja 8-vuotiaat ymmärtävät siivouskäskyni.

No, itkulla ja hampaiden kiristyksellä kämppä näytti tunti "avautumiseni" jälkeen suhteellisen hyvältä, siis ihan kaikkien mielestä. Lapsilla on edelleen lupa leikkiä jokaisessa huoneessa, pidän sitä hyvänä systeeminä edelleen. Bonuksena, minun ei tarvinnut osallistua gerbiilien hoitoon.

En oikein tiedä miksi, mutta olen viime päivinä miettinyt tanssikulttuuria :D Se ehkä johtuu siitä, että oma selviytymisstrategiani pimeästä vuodenajasta on kuunneltavan musiikin vaihtaminen lattareihin juurikin tähän aikaan vuodesta.

Kun olin lapsi, kävin tansseissa - siis aikuisten kanssa. Silloin paritansseja tuntuivat harrastavan kaikki aikuiset. Kesämökin seutuvilla järjestettiin joka kesä latotanssit - olisikohan alkuun ollut jopa, että kaksi kertaa kesässä!

Näin siis lapsena tanssikulttuuria, mutta se lopahti täysin - ehkä omani ja minua kymmenisen vuotta vanhemman ikäluokan kohdalla. Tanssiharrastukseni lisäksi minulla oli parikymppisenä yökerhovaihe, jolloin tanssittiin tanssilattialla. Sen jälkeen en ole tanssinut - täytyy sanoa, etten juurikaan tanssahtele muutenkaan.

Olen joskus ajatellut, että olisi hauskaa käydä tanssikurssilla ja opetella perinteiset paritansssit - jostakin kumman syystä en ole löytänyt tanssiparia :D Katsotaan, jääkö pohdintani vain pohdinnaksi vai päädynkö joskus tanssimaan.

PS. Olen melko laiska käyttämään särkylääkettä - toisaalta sen käytön edut huomaa tilanteessa, jossa kipu aiheuttaa jo pyörryttävän olon.

PPS. Aion lähteä tänään (särkylääkkeen voimin) kävelemään epätasaisella alustalla eli metsässä - yleensä se auttaa hieman.

PPPS. Ehkäpä pääsen hieman tanssahtelemaan, kun tästä tokenen. Lapset, varsinkin Touhi, tanssivat välillä erilaisten Youtube-videoiden tahdissa.

Menolippu ja perhetyöntekijä

Ajanviete perheen kanssa menee aika usein ainakin rva:n perheessä siihen, että vain hoidellaan pakolliset jutut (esim. kaikki ovat syöneet tarpeeksi ja kaikki on valmista seuraavaa arkipäivää varten). Nyt pimeällä ei tule niin paljon ulkoiltuakaan, koska ei ole lasten ollessa isompia enää ihan pakko.

Noin viikko sitten päätin, että nyt täytyy alkaa olla sosiaalisempi myös arki-iltaisin. Täytyy sanoa, että pakotin yhden perheestä pelaamaan kanssani Menolippu-peliä. Se hankittiin viime joululomalla, koska peliä oli kehunut niin moni.

Hän, joka joutui pelaamaan kanssani, vastusteli ensin ja sanoi, että menisi mielummin ottamaan torkut. No ei kun kahvinkeitin päälle (oikeasti ei siis ollut ilta, vaan iltapäivä - oli vain pimeää :D ) ja hieman kofeiinia kehiin. Minä voitin ensimmäisen erän, hän toisen.

Seuraavalla pelikerralla, siis eilen, pelaajia olikin neljä - kaksi aikuista ja kaksi viisivuotiasta. Menolippu on oikeastaan suositeltu hieman vanhemmille, eivätkä pelaajat päässeet täysin peliin sisälle - se ei tahtia haitannut, ja vasta iltapala-aika katkaisi pelin. Tässä oli vähän enemmän säätöä kuin aikuisten pelissä.

Katsotaan, kuinka kauan peli-innostus tällä kertaa säilyy. se alkaa selvästi siitä, kun kaikkien into ulkoiluun häviää. Tottakai kukin meistä ulkoilee, mutta eipä loka-marraskuussa tule lähdettyä tuntikausiksi pihalle kuten esimerkiksi kesäkuussa.

Meillä käy muuten nykyään perhetyöntekijä. Hän touhuaa mitä milloinkin Naakan kanssa parisen tuntia kerran viikossa. Toiminta on terapeuttista, mutta aika toiminnallista sellaista. Viimeksi he rakensivat Naakalle rauhoittumismajan, josta Naakka todellakin innostui. 

Perhetyöntekijän kanssa pureudutaan käytännön tasolla haasteisiin, joita Naakalla/meillä Naakan kanssa tällä hetkellä on. Välillä myös esimerkiksi minun kanssani jutskataan. 

Alussa perhetyöntekijän tulo meille tuntui oudolta ja ahdistavaltakin - ajatus "sossusta", joka tulee tsekkaamaan kotiolomme, sai minut pohtimaan, koska olen viimeksi pessyt keittiömme seinät :D Noin yksi neljäsosaa yhdestä seinästä hinkanneena totesin, ettei varmaankaan ole ainakaan perhetyöntekijän takia pakko.

Käynnit ovat olleet yllättävän luontevia, ja muuttuneet jo osaksi perheen arkea. Koen, että olemme saaneet jo jonkin verran konkreettisia toimintatapoja, joilla päästä hankalista tilanteista eteenpäin. 

Naakka itse suhtautuu käynteihin alussa negatiivisesti, tyyliin "onks sen pakko taas tulla". Osa tästä selittyy koulupäivän jälkeisellä väsymyksellä. Naakka kuitenkin "heräilee" pikkuhiljaa, ja sen jälkeen asiat sujuvat ihan hyvin.

PS. Haluaisin pelata Menolipun lisäksi myös esimerkiksi Muuttuvaa labyrinttia, mutta perheessämme on toistaiseksi vähemmän sen pelin ystäviä.

PPS. Peli, joka on kerännyt kaikkien suosion, on tällä hetkellä Inkan aarre. 

PPPS. Tällä hetkellä olen jo rentoutunut perhetyöntekijän suhteen niin, että tungen vain pahimmat sotkut lattioilta kaappeihin ; )

Opiskelua, korona-huolta ja gerbiilejä :)

Ensimmäisen periodin opiskelut alkavat olla kasassa, ja rva:n niska on sitä mieltä, ettei enää lisää lukemista ja kirjoittamista...joka tapauksessa, tänään on vielä viimeisteltävä kaksi esseetä ja lähetettävä ne sekä pari muuta kirjallista työtä eteenpäin.

Lapset palasivat eilen illalla syyslomamatkalta. Siihen oli sisältynyt useampi kylpylähotelli Tampereella, Vaasassa ja Porissa. Viiden päivän matkan puolivälistä eteenpäin tuli "äiti, on ikävä", puheluita, ja kyllä minullakin itse asiassa alkoi olla jo silloin ikävä, vaikka koko viisipäiväinen lapsibreikki menikin pelkästään opiskeluun.

Sain sentään vähän siivottua kämppää - yhden pussillisen rikkinäisiä leluja lastenhuoneesta ja kaksi pussia "vaatejätettä" - jälkimmäinenkin meni valitettavasti roskikseen, koska vaatejätettä ei nyt oteta juuri missään vastaan. 

Siitäpä pääsinkin korona-aiheeseen. Alkusyksystä, molemmat rokotukset matkassa, tuntui helpottavalta. Nyt täytyy sanoa, etteivät ajatukset ole aivan yhtä keveät. Pariin tuttavaperheeseeni iski korona, ja se tarttui niihin, joita ei ollut rokotettu sekä niihin, joilla oli vain yksi rokote.

Käytännössä, minulla on nyt ja vielä pitkään kaksi lasta, jotka ovat reilusti alle rokote-iän. Tiedän, että asiaa suunnitellaan jo ja se saattaa tulla eteen piankin. On kuitenkin suuri riski, että korona iskee ennen pitkää meillekin, koska se leviää nyt rokottamattomien joukossa.

Maskisuositusta on kevennetty paljon, ja esimerkiksi harjoittelupaikkani suositus on olla ilman maskia. Minun taas tekisi mieli käyttää vielä maskia, mutta pelkään, että sosiaalinen paine ajaa muuhun ratkaisuun. 

Gerbiilien hoito on ollut edelleen älyttömän mukavaa. Puolukka ja Pikachu ovat todella vilkkaita tyyppejä, ja kaivelevat terraarioonsa jatkuvasti uusia käytäviä. Kun terraarioon antaa vaikkapa wc-paperirullan hylsyn, se on oikein "käytetty" jo seuraavana päivänä.

Avainsana gerbiilien hoidosssa näyttää olevan aktivointi. Ulkoa voi tuoda risuja, maistiaisiksi voi antaa ruokaa melko monipuolisesti, vaikka perusruoka on gerbiileille suunnattuja pellettejä. Myös kuiva heinä kelpaa ruuaksi ja rakennusmateriaaliksi.

Pienen takaiskun (ei se nyt niin vakavaa ollut) koin toissapäivänä, kun päätin juoksuttaa gerbiilejä keittiön lattialla. Tukin asiallisesti kaikki aukot, mihin gerbiili voisi keksiä kaivautua. Juoksutus meni hyvin, ja Pikachu käveli "ansaan" viidessä minuutissa. Puolukkahan sitten antoi odottaa 45 minuuttia...onneksi en ollut menossa mihinkään :D 

Miksi en napannut Puolukkaa kiinni? No, gerbiili on niin pieni ja nopea, että houkuttelu johonkin astiaan on ainoa tapa saada kiinni, mikäli eläin ei ole kesympi kuin meidän gerbiilit tällä hetkellä. Käsittelyssä pitää olla todella varovainen :) 

PS. Käytin todellakin koko syysloman opiskeluun, ja olo on sen mukainen. Loppusyksystä olisi todella mukavaa, mikäli pääsisin tekemään vähän jotain muutakin.

PPS. Koronan suhteen toivon, että hyvä tuurimme jatkuisi. Oloni ei ole täysin luottavainen, mutta ehkä tämä tästä. 

PPPS. Nakertelu on gerbiilien lempihommaa, joten risujen tuominen heille saattaa käydä työstä tulevaisuudessa.

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työskennellä loppuelämäni ajan - tai siis ainakin työiän. Olen koulutuksessani oikeastaan jo loppusuoralla - minun pitäisi kaiken järjen mukaan valmistua ensi keväänä. 

Suurimmat haasteet koulutuksess ovat liittyneet ajankäyttöön ja toimeentuloon. Vaikka elinikäistä oppimista soitettaisiin joka tuutista, Suomen koulutusjärjestelmä rakentuu tasan tarkkaan sen varaan, että opiskelut hoidetaan nuorena ja ennen lasten hankintaa.

Myöhemmin saa vähintäänkin sumplia, miten lapset hoituvat ja lisäksi, mistä hitsistä saa rahaa elämiseen. Mikäli puhutaan korkeakoulututkinnosta kuten rva:n kohdalla, etusijalle tukien saajina menevät käytännössä kaikki alemmat koulutusmuodot.

En esimerkiksi tullut ajatelleeksikaan "nuorena", että opintotukikuukausia kannattaa säästää myöhemmäksi - niistä nimittäin riippuu, saako myöhemmin opintolainaa. On toki muitakin asioita, joita olisin voinut ajatella, mutta tämä olisi ollut varsin käyttökelpoinen tieto.

Minun kohdallani rahoitus onnistui lopulta, joten voin keskittyä täysillä opiskeluun. Ensi vuonna tähän aikaan olen toivon mukaan oman alani töissä. 

Miltä opiskelu on tuntunut? Minusta on ollut jännittävää olla vuosien jälkeen yliopistolla. Moni asia on niin samanlaista kuin joskus kauan sitten. Suurin osa opiskelukavereistani on nuoria - siis hyvin paljon nuorempia kuin minä...

Siispä olen istunut lounaalla, osana porukkaa, keskustelemassa, kuinka hienoa on, kun koronapassi on hieno juttu, koska se "vapauttaa" yökerhot. Olen myös puhunut reppureissailusta Kaakkois-Aasiassa. Käytännössä olen kuitenkin ollut hiljaa, sillä kuulostaa typerältä käyttää "kun olin nuori" - alkuista lausetta useamman kuin yhden kerran keskustelun aikana.

Kun olen yliopistolla (lähitunteja on ollut ilahduttavan paljon), mietin paljon opiskeluaikaisia ystäviäni, jotka ovat ystäviäni edelleen. Haluaisin heidät mukaan yliopistolle tähän vuoteen. En ole Täysin pihalla keskustelunaiheista, olen kerran elänyt ne. Olen kuitenkin ikäni puolesta antanut tilaa nuoremmille. 

Mitä hyvää ikä tekee opiskelulle? Se antaa ehdottomasti perspektiiviä. Asiat näkee monipuolisemmassa valossa, kun on enemmän elämänkokemusta. Minulla on myös käytännön kokemusta ammatista, johon olen hakemassa pätevyyttä.

Opiskelu vähän vanhempana on myös siinä mielessä mukavaa, että kotona odottaa alituiseen estradille pyrkivä ja äänekäs elämä, joka ei liity opiskeluihin millään tavalla. Se on hyvä kääntöpuoli opiskeluihin liittyvälle tehokkaalle suorittamiselle.

Tänä syksynä olen erityisesti ajatellut ystäviäni, jotka sain yliopistolta. Olen onnekas, kun he ovat pysyneet elämässäni jo kauan. 

Olen myös onnekas, kun olen päässyt opiskelemaan ja olemaan osa sosiaalista yhteisöä, joka ei ole kuulunut arkeeni pitkiin aikoihin. Olen onnekas, kun olen päässyt tekemään yhteistyötä saman intressin jakavien eri-ikäisten ihmisten kanssa.

Gerbiilitytöt Puolukka ja Pikachu

Uudet gerbiilimme, Puolukka ja Pikachu saapuivat kotiin muutama päivä sitten. Täytyy sanoa, että myös rva:ta jännitti! Haimme lemmikit Naakan kanssa, onneksi kävelymatka oli lyhyt, alle 10 minuuttia. Voi varmaan arvata, että Naakka oli innoissaan, niin myös rva.

Olimme valmistautuneet gerbiilien tuloon jo pidempään, ja heitä odotti sisustettu terraario. Toki "kalustetta" on vielä vähänlaisesti, mutta molemmille tyttösille on oma pesäkoppi, ja pohjamateriaalia on paksu kerros, sillä gerbiilit tykkäävät kaivella käytäviä. 

Sekä Naakka että Touhi ovat haltioissaan uusista lemmikeistä, ja koska terraario on heidän huoneessaan, kumpikaan ei meinaa malttaa mennä illalla nukkumaan, kun gerbiilit innostuvat riehumaan, kun heillä on katsojia :D

Täytyy myöntää, että olen ollut hieman huolissani omasta jaksamisestani ja lisätyön ottamisesta gerbiilien muodossa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös minä nautin uudesta tilanteesta ja gerbiileistä, joiden hoito näyttäisi olevan reilusti marsujen hoitoa iisimpää.

Perheen muilla jäsenillä koitti nyt syysloma rva:ta lukuun ottamatta. Opiskeluistani ei ole lomaa, minkä huomasin vasta muutama viikko sitten - joo, minun moka, yleensä yliopistolla on ollut opetustauot, meidän ohjelmassa näemmä ei. 

Naakka ja Touhi pääsevät onneksi vähän reissuun, kotimaan sisällä tietysti. Touhi on harmillisesti ollut tällä viikolla kipeänä, ja eilisestä lähtien Naakkakin on ollut samassa flunssassa. He eivät lähde reissuun heti maanantaina, joten toivon mukaan jokainen ehtii parantua ennen pientä matkaa.

Meillä on lipsuttu viime aikoina ruutuajan kanssa. Minä olen ollut opinnoissani kiinni aamusta iltaan, joten paljon muuta ratkaisua ei lasten kanssa ole voinut olla. Tänä viikonloppuna rva:n on vielä keskityttävä opintoihin, mutta sen jälkeen on luvassa enemmän käytännön harjoittelujaksoja jouluun asti. 

Ruutuajan lisäksi olen joutunut lipsumaan ruuanlaitosta. Tällä hetkellä olen oikein iloinen, kun valmisruuat on keksitty. Toivon pidemmän päälle, että saamme arkeamme hieman hitaammaksi. Samalla annan pisteet itselleni tilanteen kestämisestä. 

PS. Gerbiilit P & P ovat sulattaneet meidän kaikkien sydämet <3

PPS. Haluaisin kyllä itselleni edes minisyysloman, mutta täytynee fiilistellä jollakin tavalla :) 

PPPS. Onnistuin tämän blogikirjoituksen aikana saamaan lapset pois ruudun edestä, jonka tuloksena meillä on iso brio-junanrata eteisen lattialla - onnistuinpas!