Rouva Niskanen

Tykkäsin jo lapsena lukea ja olin kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnastakin - ainakin imin itseeni iltauutisissa kuulemiani asioita. Luin paljon, sekä vanhempieni aikaisia että oman ajan lastenromaaneja. Ei varmaankaan ole vaikea arvata, että kiinnostuksenkohteeni eivät herättäneet kavereissani mitään wow-reaktiota. Käytännössä minulla ei koko lapsuuteni aikana ollut kavereita, jotka olisivat kiinnostuneet samoista asioista. En niittänyt suosiota koululuokassanikaan :D , paitsi tietokilpailuissa. Silloin olin haluttu osa ryhmää, joka vastasi kysymykseen. Tietokilpailuja vain pidettiin niin pirun harvoin. Asiaa ei auttanut, että kiinnostuin jo varhain huonekasveista, kasvimaan hoitamisesta ja marjastuksesta. Ei vastakaikua kaveripiirissä silloinkaan. Kirjeenvaihtoa harrasti joku muukin, ja söpöistä lemmikkieläimistä tykättiin onneksi laajemminkin. Millä sitten olisin niittänyt suosiota? Popmusiikin tuntemus olisi ollut aika hyvä. Siksi päädyin opettelemaan tiettyjä faktoja edes jo...

Olen ihmeekseni alkanut seurata jonkin verran urheilua, tänä viikonloppuna hiihtoa. En kyllä ole kovin sisällä missään lajissa, mutta koen jonkin muun puuhan taustalla olevat kisat mielekkääksi seurattavaksi. Joukkuepelejä pitäisi kyllä seurata intensiivisemmin. Urani penkkiurheilijana on kyllä oikein lyhyt ja kokemukseton. Lapsena meillä seurattiin urheilua säännöllisen epäsäännöllisesti. Istuin välillä perheen aikuisen kanssa ja vahtasin kisoja vähän aikaa. Kovien urheilijoiden nimet (varsinkin mäkihypyssä ja hiihdossa) jäivät kyllä mieleen, Nykäset, Puikkoset,  Kirvesniemet jne... Lapsuudessani Suomi ei ollut vielä niin hyvä jääkiekossa, 90-luvulla pärjättiin hyvin taitoluistelussa... Kävin muuten isäni kanssa säännöllisesti hiihtämässä. Muistan vielä, kun oli pimeää - reitti oli sentään valaistu. En ollut huippunopea, mutta varmasti suksiminen sujui harjoittelun ansiosta suhteellisen hyvin. Muistan vielä, että jossakin vaiheessa varpaat alkoivat jäätyä ja oli aika mennä kotin...

Kuka odottaakaan "kaunokirjoitusta" isovanhempien merkityksestä elämässäni, ei välttämättä sitä tästä kirjoituksesta saa. Tämä varoitus siis heti alkuun, sillä lähisuvun kanssa eläminen on vaiheittain sekä rakasta että todella raskasta. Ensin kuitenkin varhaislapsuuteen: syntyessäni minulla oli neljä isovanhempaa. Syntymäni oli varmasti hieno juttu kaikille, mutta käytännössä kukaan heistä ei missään vaiheessa ollut osa arkeani. Ehkäpä niin ei ollut 1980- 1990- luvuilla tapana. Missä me sitten tapasimme? No, heillä kyläiltiin. He harvemmin kyläilivät meillä. Toisten kanssa oltiin kesämökillä enemmän yhdessä, toisten kanssa lomilla. Mitä isovanhempani tekivät lapsuudessani? Jos en muista väärin, toinen pariskunta oli eläkkeellä, kun olin pieni, toiselta puolelta toinen oli töissä, toinen luultavasti ei. Eläkeikä ei ollut tuolloin vielä kovin korkea.  Mitenkäs oli leikkimisen laita? No, omien muistikuvieni mukaan isovanhemmistani tasan yksi leikki kanssani...muiden kanssa pelat...

Niinhän siinä kävi , että rva pidätteli kyynelten virtaa, kun olimme koko perhe saattamassa Naakkaa kouluun. Naakka itse oli kesän jännityksen jälkeen varsin cool, ja katosi koulun pihalla kavereidensa luokse.  Naakka aloittaa kielivalintansa takia ihan pienellä luokalla, mutta on tietyissä oppiaineissa yhdessä ison luokan kanssa. Tätä kaikkea kuitenkin vielä tunnustellaan, noin viikon päästä alkaa varsinainen koulunkäynti.  Naakka siirtyy koulutuntien jälkeen iltapäiväkerhoon, josta haen hänet iltapäivällä. Nyt menin molempina päivinä hakemaan kolmelta, mutta ensi viikolla hän tulee jo olemaan iltapäiväkerhossa pidempään. Itsekseen Naakka ei vielä toistaiseksi kulje mihinkään. Jos vahvuuteni äitinä ei ollutkaan esimerkiksi vauva-ajan varhaisissa kuukausissa, tuntuu, että tykkään kovasti olla koululaisen äiti. Ehkä se johtuu siitäkin, että pienenä koululaisena tykkäsin itse todella paljon käydä koulua...tai sitten jostakin muusta. Nyt huomaan, että Naakka on todella valmis al...

Aikataulumme: lapset ovat minulla tänä viikonloppuna. Exä ilmoitti kuitenkin, että hän ja hänen autonsa ovat käytettävissä tänään. Sää näyttää mukavalta elokuiselta säältä. Jos onnistumme, suuntaamme kaupungista toisaalle. Keksin nimittäin eilen, missä museossa en vielä ole käynyt (tosiasiassa niitä on monia). Kotkan merimuseo on kuitenkin vielä käymättä. En edes ole varma, olenko ollut ennen merimuseossa...ehkä olenkin. Ahvenanmaalla kävin 7-vuotiaana postimuseossa - siis sellaisessa, jossa esiteltiin postinkulkua saaristossa. Se liippasi oikein läheltä merenkulkua. Nyt karkaan aiheesta, mutta se olikin jännittävä matka. Kävin Ahvenanmaalla äitini ja perhetuttumme kanssa. Vuosi oli luultavasti 1988 tai 1989. Se oli sen firman matka, jossa matkaseurueen aikuiset olivat töissä. Minulle ovat jääneet mieleen laivojen leikkihuoneet ja se, kun nukuin menomatkalla hytin lattialla patjalla (peittojen pehmeys jäi muuten mieleen). Muistijälkiä ahvenanmaalta: Kastelholman linna ja musta...