keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Porkkana, tomaatti, kuivatut yrtit...

En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut tänne meidän marsujen kuulumisia. Nasu ja Matilda ovat palanneet kotiin remontin jälkeen, ja heidän elämänsä ja suhtautumisensa asioihin on ennallaan. Ruoka maistuu, mikä on marsuilla aina terveen merkki.

Eilen nauratti, kun etsin Matildaa häkistä (ja vähän sen ulkopuoleltakin, Matilda osaa nimittäin murtautua häkistä ulos mutta ei takaisin sisään). Yhtäkkiä huomasin, että aitauksessa oleva tyyny liikkuu!Siellähän Matilda-rouva olikin, ei päällä tai alla, vaan sisällä. Matilda oli keksinyt, kuinka tyynyliinan ja tyynyn väliin pääsee. Sieltä löytyi mukava ja turvallinen kolo.



Pari päivää sitten kävimme eläinkaupassa täydentämässä heinä-, pelletti-, ja herkkuvarastoa. Herkuiksi hankimme nykyisin eläinkaupasta vain kuivattuja, pussitettuja kasveja (puhuinkin täällä blogissa, kuinka haluaisin marsujemme syövän monipuolisemmin myös talvella).

Ehdoton herkku ovat edelleen tomaatit, porkkanaraaste taas on oikein hyvää aamuruokaa. Jos tomaatti ei tule illalla ajallaan, alkavat marsut huudella sen perään. Porkkanaraasteestakin he innostuvat välillä, mutta joskus Nasu ei edes herää, kun aamupala saapuu. Jos raaste on esim. lanttua, on toinen ääni kellossa.



Eläinkaupassa ihastelin marsuja ja totesin mielessäni, että lauma ei kasva kumminkaan, vaikka tilaa meillä nyt olisikin. Meille sopisi vain tyttömarsu, mistä Nasu tietysti olisi riemuissaan sekä leikattu poikamarsu, joita onkin vähän vaikeampi löytää. Uusi lemmikki vaatisi kuitenkin lisää aikaa ja huoltotoimenpiteitä, joten Nasu ja Matilda saavat elellä kaksistaan.

Nasu-herrahan olisi tietysti lääpällään uuteen tyttöystävään. Hän jaksaa välillä ajaa takaa Matildaakin, vaikka onkin jo aikamoisen vanha. Huhtikuussa Nasulle nimittäin tulee kuusi vuotta täyteen, mikä on marsuilla kunnioitettava ikä ja erityisesti meidän Nasulla, jonka terveys ei aina ole ollut kovin hyvä.

No, koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Nyt rva kuitenkin keskittyy hoitamaan Naakkaa ja ihastelemaan lemmikkejä vähän kauempaa. Pikkulinnut ovat laulaneet, että kummipojalle on lähiaikoina tulossa hamsteri. Kun uusi otus saapuu, kiirehtii rva kyläilemään niin nopeasti kuin mahdollista!

Tihutöitä meidän marsut eivät (mahdollisesti korkean ikänsä vuoksi) juurikaan harrasta. Nuorena herrana ainakin Nasu jyrsi sähköjohtoja ja jalkalistoja, mutta nykyisillä hampaillaan hän ei edes pystyisi jyrsimään, vaikka haluaisi. Matildakin on vapaana ollessaan varsin kiltti, eli rva:ta ei huoleta, vaikka Matilda joskus murtautuu häkistä ulos.

Isoin huoli tällä hetkellä on ehkä meidän Naakka, joka haluaisi tutustua kaikkeen mahdolliseen vähän turhan rajuin ottein. Hakusessa onkin turvaportti olohuoneen oviaukkoon, jossa ei ole ollenkaan ovea. Näin saisimme turvattua marsuille rauhan ulkoilla turvallisesti - nythän se ei onnistu, mikäli Naakka on hereillä.

Naakka kuitenkin kasvaa, ja parin vuoden kuluttua hän (jos sattuu tykkäämään) suhtautuu lemmikkieläimiin jo ihan toisella tavalla. Nasut eivät välttämättä enää silloin ole keskuudessamme, mutta rva taitaa olla senkaltainen henkilö, jolla on aina jonkinlainen lemmikkieläin. Toivottavasti Nasut kumminkin sulostuttavat elämäämme vielä mahdollisimman pitkään.


perjantai 24. tammikuuta 2014

Nikamalukko auki

Tämänkertaiset kuulumiset täytyykin aloittaa hyvillä uutisilla - nikamalukko kolmannessa rintarangan nikamassa aukesi viimein! Olin nyt kolmatta kertaa Ortonissa OMT-fyssarilla, joka sai kuin saikin nikaman raksautettua. Ensimmäisellä kerralla sitä ei edes yritetty, toisella kerralla se ei onnistunut, mutta nyt jumi saatiin viimein auki - rva arvelee, että kerta on ensimmäinen sitten vuoden 2009!

Olipas niin iloinen olo fyssarilta lähtiessä, että meinasi itku tulla kotimatkalla! Onhan se selkä täynnä jumeja ja niska varsinkin, mutta nyt tuo ongelmakohta sentään liikkuu - ei pelkkänä levynä vaan ihan nikama nikamalta, kun teen rintarankaharjoituksiani. Meneehän se varmasti vielä jumiin, mutta avaaminen on näköjään mahdollista.

Harjoituksiini lisättiin nyt lantion alueen hallinta. Selkäni on taipuvainen menemään notkolle, mikä taas kuormittaa yläkroppaa entisestään. Nyt lantiota pitäisi saada väännettyä taaksepäin ja notkoa pienemmäksi. Lisäksi teen tietynlaisia vatsalihasliikkeitä ja venyttelen etureisiä (vaikka se ei olekaan kivaa).

Niskaliikkeet siirrettiin yhä edelleenkin jonnekin tulevaisuuteen, ehkä muutaman kuukauden päähän. Saan toki tehdä niitä minimaalisen määrän, mikäli jaksan.

Meditaatioharjoituksilleni kuuluu sellaista, että pyrin tekemään niitä suurin piirtein joka toinen päivä. Täytyy sanoa, että aikaa niille on kyllä hankala löytää. Harjoitukset ovat cd:llä, ja miellyttävä miesääni kertoo rva:lle, mitä milloinkin tulee tehdä. Eilinen harjoitus oli vaikeuksien käsittelyä ja tämänpäiväinen ystävällisyyttä itseä kohtaan.

Välillä whiplashiin liittyville harjoituksille on vaikea löytää aikaa, meditaatioharjoituksille vielä sitäkin vaikeampi. Rva:lla on muutenkin kroonisesti huono omatunto, kun hän panostaa itseensä. Se saattaa hyvinkin olla äiteihin sisäänrakennettu ominaisuus, jonka kanssa vammautuneiden on painittava erityisesti, kun sitä vammaa on ihan pakko kuntouttaa.

Hieman tekeillä on vielä rva:ta miellyttävä tila harjoituksille ja meditaatiolle asunnossamme. Maisematapetti, jota esittelin blogissani aiemmin, liittyy tavoitteeseeni, sillä halusin kyseiseen huoneeseen rauhallisen, luonnosta muistuttavan tunnelman.

Nyt huoneessa on vielä ympäriinsä lojuvaa tavaraa remonttien jäljiltä, kun kaikelle ei ole vielä ehditty etsiä omaa paikkaa. Pistorasioita  ei ole tarpeeksi, jotta saisin minulle tärkeän laavalamppuni huoneeseen tunnelmaa antamaan. Asiat hoituvat kyllä hiljalleen, ja keskeneräisyyttä olisi oikein hyödyllistä oppia sietämään.


Viikonloppuumme kuuluu monenlaista. Kohta pääsee onneksi nukkumaan, ja huomenna olisi ainakin tarkoitus käydä näyttämässä naakkaa toiselle hänen isomummoistaan. Myös muutama pieni askare olisi toimitettavana, mutta ei onneksi mitään kovin suurta. Siinäkin on jo toki tarpeeksi.

Naakka kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Hän istuu syöttötuolissa ja seisoo tukea vasten. Istuminen ilman tukea on tuloillaan. Ihmeellistä!

Jos rva:lta kysytään, on Naakan lempiasia tällä hetkellä vessanpönttö. Sitä vasten on mukava ponnistaa seisomaan, sinne on mukava tiirailla ja voihan sinne vaikkapa tutinkin pudottaa, kun se jää sinne kivasti kellumaan. Se vasta onkin show, jos vessa vedetään!

Naakka painaa neuvolan mittauksen mukaan 7,6 kiloa. Alkumitat olivat n. 3,5, joten on sitä painoa tullut ihan mukavasti. Kyllä se nosteleminen tuntuu rva:n lihaksissa (tai alleissa pikemminkin), varsinkin, kun tyttö ei oikeastaan vielä itse pidä kiinni, kun on sylissä. Pinnasängyn pohja on nyt laskettu alimmalle tasolle...kiitos vain ystävälleni, joka lahjoitti meille kuminauhallisia lakanoita - nyt ymmärrän niiden merkityksen!

Sunnuntaille on luvassa sellainen ohjelma, että eräs ystäväni tulee meille kylään, ja olemme luvanneet tehdä jotakin mukavuusalueemme ulkopuolelta - rva kertoo sitten, mitä keksimme...emme todennäköisesti mitään kovin hurjaa!



tiistai 21. tammikuuta 2014

Ettei kukaan vain traumatisoidu...

Rva kohtasi vauvakerhossa kummallisen tilanteen (käymme useammissa ryhmissä, joten tämä ei varmaankaan ole liian tunnistettavaa). Menimme paikalle puolisoni kanssa, ja siellä oli jo valmiiksi monta vauvaa äiteineen. Isiä ei tällä kertaa ollut paikalla puolisoa lukuun ottamatta.

Ohjattu toiminta oli jo päättynyt, kun tulimme, mutta ohjaaja oli paikalla. Joku avasi keskustelun töihin paluusta, mikä tarkoittaa vauvakerhoissa puhetta hoitopaikoista. Sellaisia ei ollut haussa vielä kenelläkään, asiasta puhuttiin vain teorian tasolla (joka monilla muuttuu todeksi loppuvuodesta).

Kuten yleensäkin, puhe keskittyi vaikeuteen löytää sopiva hoitopaikka tarpeeksi läheltä kotoa. Perhepäivähoidostakin puhuttiin, mutta todettiin, että perhepäivähoitajia on niin vähän, ettei mahdollisuus saada sellaista paikkaa ole kovin todennäköinen. Haussa on siis monta päiväkotipaikkaa loppuvuodelle.

Rva kuunteli keskustelua ja tarkkaili Naakan toimia. Rva:lla ei ole suoranaista töihinpaluutilannetta, kun ei ole työtä ja riittävää terveyttäkään, mutta myös Niskasilla on puitu aihetta alustavasti jonkin verran. Naakka tarvitsisi mahdollisesti puolipäiväistä hoitoa samaan aikaan, kun muutkin vauvat. Rva:n tilanne on vielä aika avoin, mutta osittainen työelämä siintää myös Rva:n ajatuksissa...

Jossakin vaiheessa keskustelu kääntyi vähäksi aikaa isovanhempiin. Silloin Rva teki ajattelemattoman teon ja sanoi, että voi kun saisi jonkun isovanhemmista hoitamaan. Niskasilla tämä olisi ehkä teoriassa mahdollista, mikäli muutama asia olisi toisin. Todennäköisesti näin ei tapahdu, mutta meiltä löytyy yksi isovanhempi, joka suhtautuisi puolipäiväiseen hoitoon myönteisesti.

Tämä ilmoille päästetty ajatus sai varsin tyrmäävän vastaanoton. Minulle kerrottiin, että idea on huono, isovanhemmat ovat jo aikanaan hoitaneet omat lapsensa joten siksikään tämä ei ole sopivaa. Lisäksi kuulin, että hoitava isovanhempi stressaantuu ja saa trauman vastuukysymyksistä.

Hmm...tämän jälkeen rva ei sitten sanonutkaan mitään. Ainoastaan yksi vanhempi sanoi, että heilläkin on yksi isovanhempi, joka varmaankin mielellään hoitaisi, mutta asuu niin kaukana. Tämäkään lausahdus ei saanut vastakaikua. Äidit lapsineen siirtyivät lounaspuuhiin, ja onneksi paikalle tuli yksi vanhempi-lapsipari, joka on rva:lle tutumpi ennestään. Keskustelu oli jo kääntynyt muihin asioihin.

Keskustelu herätti rva:ssa paljon pohdintoja. Kovin tulisesti rva ei loukkaantunut, kun tuli tyrmätyksi, ei oikeastaan ollenkaan. Enemmänkin rva pohti, miksi asia sai niin negatiivisen vastaanoton, kun varmasti löytyy sellaisiakin perheitä, joissa isovanhempi hoitaa ja järjestely on kaikkien mielestä hyvä.

Niskasilla asiasta ei ole todellakaan päätetty, tilanne on enemmänkin asteella "jos isovanhemman tilanne on sitten aikanaan sopiva, hän voisi mielellään ainakin kokeilla Naakan puolipäiväistä hoitoa". Rva alkoi tietysti jo pohtia, onko aiheuttanut isovanhemmalle trauman jo tuodessaan asian esille. Eihän Niskasilla nyt isovanhempia velvoiteta Naakan hoitoon - kysymys olisi vain tilanteesta, jossa ratkaisu olisi kaikkien osapuolien mielestä hyvä.

Primitiivinen osa Rva:ta tosin hoki hetken aikaa, että "voi noita lapsia, kun tietäisivät, milloin on pakko ottaa vanhempien ja muidenkin apua vastaan, vaikka olisi kiva jo tässä elämänvaiheessa kyetä auttamaan enemmänkin heitä..." Tämä niskavamma-rva pohtii asioita vammautuneen vanhemman näkökulmasta.

Yhteiskunnallinen pohtija -rva otti pohdintaansa yhteisöllisyyden. Nykyvanhemmuus tuntuisi olevan arvoiltaan kovin itsenäistä suorittamista. Nykyvanhempi tulee toimeen itsenäisesti, ja nykyaikuiset hoidattavat lapsensa (ja vanhuksensa) vierailla. Tällainen "jokainen on oman onnensa seppä" -ajattelu toimii Rva:n mielestä oikein kivasti, kunhan tietyt puitteet, kuten terveys, ovat kunnossa.

Tämä pohdinta menee ehkä jo vähän aiheesta sivuun, mutta kuinka paljon suomalaisen, vuoden 2014 aikuisen sitten pitäisi kyetä? Entä kuinka suuri vastuu on ok vammautuneelle vanhemmalle? Keneltä sitä apua voi ottaa vastaan ja kenelle taas antaa ilman että joku traumatisoituu?

On tämä elämä sitten ihmeellistä!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvinen koiravieras

Niskasilla elettiin melkein kaksi viikkoa keittiöremontin jaloissa, mutta eilen iltapäivällä keittiö tuli viimein valmiiksi, tai ainakin melkein. Huomasimme nimittäin, että kynnys jostakin syystä puuttuu! Täytynee merkitä puutelistaan (saimme lomakkeen sitä varten).

Eräs hieman hankala ominaisuus keittiössä on...kaapistot ovat nykystandardien mukaisella korkeudella, joten juuri ja juuri 160-senttinen rva tuntee olevansa lilliputti puuhastellessaan keittiössään.

Kai  korkeuteen tottuu, mutta hra:n kanssa totesimme, että aika paljon hyvää hyllytilaa jää harvoin käytettävien tavaroiden säilytystilaksi, kun hyllyihin ei yksinkertaisesti yllä. Esimerkiksi maustehyllyn alin taso on 170 cm:n korkeudessa, joten rva:n on vähän hankala käyttää sitä ylempiä tasoja (niskakaan ei kurkottelusta tykkää).

Kuitenkin, onhan tämä nyt hienoa, kun kaikki on uutta, laminaatitkin ja uudet koneet! Vaikka korkeus kaihertaakin, on olo oikein tasokas näin uuden keittiön kanssa!

Tällä samaisella viikolla rva aloitti työkokeilunsa. Ilman työkokeilua Niskaset olisivat oleilleet maaseudulla vielä pidempäänkin, mutta rva:n työelämän vuoksi siirryimme maaseudulta kaupunkiin sunnuntai-iltana.

Rva oli hieman jännittynyt lähtiessään töihin maanantaina. Ratikassa istuessaan rva huomasi ajattelevansa onnettomuutta. Ei se enää joka päivä tule mieleen, oikeastaan aika harvoin. Työkokeilun aloittaminen toi kuitenkin tapahtumat elävästi mieleen. Niitä tapahtumia kävin hiljakseen läpi koko matkan, joka onneksi oli lyhyt.

Rva on tehnyt työtehtäviään kolmena päivänä viikossa kolme tuntia kerrallaan. Ainakin ensimmäinen viikko sujui ihan hyvin. Kolmen tunnin aikana olen noussut useasti päätteen äärestä pois ja niska on kiukutellut, mutta onneksi huimaus ei ole vaivannut merkittävästi.

On mukavaa, että onnistuin saamaan tämän paikan! Hakeminen ei ollut helppoa muuton, kuntoutuksen ja vauvanhoidon lomassa, mutta onneksi viimein tärppäsi. Työtehtävät vaikuttavat mielenkiintoisilta ja vähän haastaviltakin. Rva toivoo, että whiplash antaisi rva:n suorittaa työkokeilun loppuun saakka.

Tänä aamuna meille saapui hoitoon ystäväni saluki nimeltä Neo. Tämä päivä onkin mennyt koiran ja Naakan kanssa puuhastellessa. Nyt onkin jo vähän yli vuosi siitä, kun meillä edellisen kerran oli koira hoidossa. Viime kerralla minikoira Juudas kyläili meillä, nyt iso ja ylväs (mutta hieman arkajalka) Neo-koira.

Oli mukavaa lenkkeillä Neon, puolison ja Naakan kanssa. On myös hienoa, että vaikka rva ei voi tällä hetkellä ottaa omaa koiraa, voi ystävän koiran saada meille aina välillä kylään. Kaikki on sujunut hyvin, ja Neo palaa omaan kotiinsa huomenna. Meille taas palaavat "lomareissultaan" omat otukset, Nasu ja Matilda.

Viikonloppu jatkuu keittiön järjestelyn, koiranhoidon ja sen sellaisen parissa. Ennen nukkumaanmenoa rva aikoo vielä katsoa kolmannen jakson mainiosta Jäämeri 30 päivässä - ohjelmasta. Sen parissa voi vaikkapa haaveilla, josko sitä vielä joskus pääsisi lähtemään vähän pidemmälle matkalle...

Talvisin terveisin, rva


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Unesta jälleen...

Rva on ollut viime aikoina (siis erityisesti joulukuussa) väsynyt. Yöuni ei ole tuntunut millään riittävän, vaikka sinänsä nukuttua on tullut tunneissa laskettuna melko paljon. Vaikka Naakka heräisi vasta yhdeksältä, herätys on tuntunut paljon aiemmalta. Pitkin päivää on sitten myös väsyttänyt.

Asiaan on löytynyt kummallinen väliaikaisratkaisu - keittiöremontti! Niskasilla on noustu viime aikoina ylös sängystä seitsemältä tai viimeistään puoli kahdeksalta. Yllättäen tämä on vaikuttanut rva:han piristävästi! Tuntuu, kuin päivään olisi tullut jonkinlainen rytmi.

Rva on aiemminkin blogissaan maininnut olevansa huonouninen. Huolet ja kaikki muutkin ajatukset pyörivät mielessä voimakkaina erityisesti ilta-aikaan, jolloin pitäisi myös rauhoittua nukkumaan. Lisäksi, kun lapsi yhdeksän jälkeen nukkuu, ei välttämättä malttaisi itse mennä nukkumaan.

Kuitenkin nyt, kun aamuherätys on siirretty vähän aikaisemmaksi, onnistuu se nukkumaanmenokin kummasti vähän järkevämpään aikaan. Rva ei valitettavasti kuulu niihin ihmisiin, joille riittää muutaman tunnin yöuni - kahdeksan tuntia voisi aikalailla vastata totuutta!

Meidän perheessä kahdeksankuinen tytär nukkuu pinnasängyssä omassa huoneessaan. Tämä järjestely on toiminut meillä oikein hyvin. Edellisessä asunnossamme, joka oli pieni kaksio, tyttönen nukkui Vaavi-sängyssä eteisessämme. Tämä ratkaisu oli vähän hassunkuuloinen, mutta myös toimiva. Päiväksi sänky sitten kärrättiin oven edestä muualle.

Nykyisin olemme aloittaneet tytön kanssa puoli yhdeksältä alkavan rauhoittumisrituaalin, johon kuuluu valojen himmentäminen ja rauhoittava musiikki. Iltapuuro on syöty kahdeksalta ja yöpuku vaihdettu päälle puoli yhdeksän aikoihin. Aivan viimeiseksi tyttö juo pullollisen maitoa ja menee sitten nukkumaan.

Koska rva on huono rauhoittumaan, on tämä rauhoittumisrituaali tehnyt hyvää hänellekin. Vaikka tv tai tietokone jäisivät vielä auki (no, silloinhan niitä voi vasta alkaa katsoakin...) Naakan nukkumaanmenon jälkeen, on vauvan nukuttaminen signaali myös rva:lle.

Vastoin kaikkia ohjeita rva lukee iltaisin sängyssä. Se tapa on peräisin lapsuudesta. Rva:lle lukeminen on rauhoittumisrituaali, vaikka se ei yleisten suositusten mukaan sellainen olekaan. Joku saisi selventää, mitä pahaa lukemisessa on, kun ainakin rva rauhoittuu lukemalla. Ehkä se sitten liittyy siihen seikkaan, että sängyssä saisi nykyohjeiden mukaan vain nukkua tai rakastella (Missäs rva sitten lukee! )

Toisaalta, Hyvää yötä -kirjassa (taitaa olla oikein suomalainen unikirja), neuvottiin muistaakseni, että ei ole hyvä syyllistää itseään ihan jokaisesta "rikkomuksesta", sillä huonounisuus ei ole läheskään aina oma vika. Joillekin nukkuminen vaan on hankalampaa kuin toisille.

Kuitenkin, jos yöunien parantamiseksi voi tehdä jotakin, se kannattaa. Me vammautuneet hyödymme riittävistä unista niinkin, että kudos taitaa uusiutua parhaiten nukkuessa (korjatkoon ken haluaa, jos olen väärässä). Uni myös helpottaa oireiden kanssa selviämistä päivisin.

Nyt on kumminkin aamu, ja rvan työkokeilupäivä nro kaksi alkaa pian. Työn jälkeen vierailemme puolisoni serkun luona, joka ystävällisesti ottaa meidät vastaan, kun meillä on remonttikin! Illalla puoliso lähtee harrastuksensa pariin ja meillä on Naakan kanssa tyttöjen ilta, kuten joka keskiviikko.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Terveisiä maalta!

Terveiset eräästä kylästä maaseudulta, jossa olemme nyt poissa remontin tieltä. Me, Niskaset, odotamme jännittyneinä uutta keittiötämme, jonka pitäisi vallitsevien tietojen mukaan valmistua joko tiistaina tai keskiviikkona, mikäli aikataulu pitää.

Takaisin kaupunkiin siirrymme viimeistään huomenna illalla, vaikka remontti jatkuukin. Rva:n työkokeilu (iik, jännää...) alkaa maanantaina, jolloin meidän täytyy olla lyhyen matkan päässä työpaikasta. Kyllähän täältäkin pääsisi melko inhimillisesti kulkemaan, jos sattuisi olemaan terve. Niskavamman kanssa rva:lla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta toista tuntia kestävään työmatkaan.

Tämä nykyinen työmatka on mahdollista kulkea ratikalla tai kävellä kokonaan. Rva aikoo testata, kumpi vaihtoehto on parempi. Ehkä käytän molempia vuorotellen...

Onpas muuten hassua mennä töihin (tai siis työkokeiluun). Rva vähän pelkää, että mieleen ei juolahdakaan ammattijuttuja, vaan välähdyksiä Naakan vaipanvaihdosta, ruoka-ajoista ja päiväunista. Toivottavasti osaan vielä...

Eilen aamulla oli hauskaa ja hyödyllistä, kun kävimme perheenjäseneni kanssa kylän kuntosalilla. Pienessä salissa oli kaikki tarvittava, lisäksi minulla oli mukana joogatiilet (tai munat, mikä taas tietysti tuo mieleen jotakin aivan muuta...) ja kuminauha. Suurin osa liikkeistä tapahtui matolla ilman laitteita, mutta uskaltauduin kokeilemaan kuntopyörää ja sitä yhtä reisilihaslaitetta.

Hmm...kuntopyöräily aiheutti kipua sellaiselle alueelle, että on syytä epäillä, että synnytyksestä toipuminen on vielä kesken! Kuntopyöräilin kuitenkin sinnikkäästi viitisen minuuttia, jonka jälkeen olisin mahdollisesti tarvinnut lisähappea (ja jonkinlaisen alasuojan).

Kuntosalilla käynti oli tervetullutta vaihtelua rva:n aika yksipuoliseen liikuntaharrastukseen. Salille varataan aina ihan oma vuoro, joten siellä sai kuntoilla ihan rauhassa. Jos väkeä ja sitä kautta ääniä ja liiketta on paljon, rva alkaa kärsiä ikävästä huimauksesta. Niskavamma ja ryhmäliikunta sopivat rva:n kohdalla harvinaisen huonosti yhteen.

Tänään olisi tarkoitus ainakin käydä lenkillä Naakan kanssa, laittaa "isäntäväelle" ruokaa ja käydä vielä saunassa. Niskaset ovat tyypillisesti vielä asioiden alkupisteessä, joten ehkäpä tästä täytyisi alkaa ryhdistäytyä. Ei, olemme me nyt jotakin jo tänään saaneet aikaiseksi - Naakkakin on jo herännyt ensimmäisiltä päiväuniltaan.

Tähän kaikkeen kuluu varmasti koko loppupäivä - jaksaminen kun on rajallista ja se pitäisi opetella muistamaan. Ensi viikolla sitten kuluu varmasti energiaa uusien asioiden opetteluun, keittiön tavaroiden järjestelyyn ja sen sellaiseen. Kaikella todennäköisyydellä se keittiö ei varmaan tule edes valmiiksi.

Ai niin, rva mainitsi täällä blogissa kirjeiden kirjoittamisesta. Parin päivän päästä blogitekstistä hän ryhtyi toimeen, ja nyt ensimmäisen kirjeen pitäisi olla vastaanottajallaan! Kirjeen kirjoittaminen käsin oli jotenkin raskasta ranteelle ja kämmenelle, käsialakin on mennyt vähän huonoksi. Kirjoittaminen oli kuitenkin mukavaa ja nostalgista, joten ehkä rva intoutuu kirjoittamaan lisääkin kirjeitä!

PS: Kiitos edellisen tekstini kommentoijille - oli mukavaa, kun osallistuitte pohdintaan!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Voimia kuluttava taktikointi

Kun aiemmin perusterve ihminen vammautuu, voi moni elämän osa-alue muuttua. Muutoksia (niiden varsinaisten oireiden lisäksi) tulee usein niin paljon ja kirjaimellisesti kertarysäyksellä, että sulattelemista riittää useiksi vuosiksi.

Yksin sulattelu ei tietenkään riitä, sillä tekemistä on paljon. Esimerkiksi kuntoutuksen ja raha-asioiden järjestämistä voi lievimmilläänkin verrata viheliäiseen ryteikköön, hyvin usein se on pikemminkin upottava suo.

Yllättäen ja pyytämättä kuvioihin astuu taktikointi. Rva on pohtinut mm. tällaisia asioita (ja toki paljon muutakin, mutta erityisesti näitä:

- Millä taktiikalla saisin lääkärin puolelleni, jotta hän suostuisi lähettämään minut fysioterapiaan?

- Millä taktiikalla pääsisin erikoissairaanhoidon piiriin, jotta kaikkea ei tarvitsisi maksaa itse?

- Millä taktiikalla saisin itselleni perustoimeentulon, jolla voisin mm. kuntouttaa itseäni?

- Miten puhun vammastani työelämässä, jotta vammani ei estäisi työn saamista tulevaisuudessa?

Kaikkea vammautumiseen liittyvää varjostaa yhteiskunnassamme häpeä, joka ei mahdu rva:n järjenjuoksuun (ja jota rva ei aio koskaan opetella hyväksymäänkään). Tilanne on oikeastaan hyvin samanlainen kuin koulukiusatuilla - se häpeä ja kaikki seuraukset jäävät uhreille, jotka eivät todellakaan ole syyllisiä tilanteeseensa.

Yhdessä muiden vammautuneiden kanssa tulemme usein pohtineeksi, että kuinka sellaiset, joiden valmiudet hakea apua ja etuuksia ovat huonommat kuin esimerkiksi meillä, onnistuvat järjestämään elämänsä vammautumisen tai sairastumisen jälkeen. Rva arvelee, että eivät he onnistukaan.

Julkisuudessa vammautumisesta puhutaan yllättävän vähän. Erityisesti parhaassa työiässä olevien vammautumista voisi käsitellä paljon nykyistä monipuolisemmin. Voihan esimerkiksi olla, että osasyy siihen, että vammautumisen jälkeiset käytännön asiat on niin vaikea järjestää, on, että "valtaväestö" ja päättäjät tuntevat vammautuneet niin huonosti. Ehkä meitä ei halutakaan syrjiä, ehkä meitä ei vain tunneta!

Tämä on eräs syy siihen, miksi rva perusti tämän blogin. Blogissaan rva pyrkii tuomaan esille omia ajatuksiaan vammautumisesta yleisemmin sekä valottamaan myös sitä, millaista käytännön elämä vamman kanssa on. Siinä riittää organisointia, mutta kyllä se elämä monilta osin sujuukin!

Koska me elämme nykytilanteessa emmekä esimerkiksi rva:n kuvittelemassa ideaalitilassa (siinä, jossa asiat voi sanoa ääneen), täytyy myös rva:n miettiä, mitä blogissaan uskaltaa näin anonyyminakin kirjoittaa. Näitä kysymyksiä rva miettii ennen jokaisen kirjoituksensa julkaisemista.  Rva:llakin on tavoitteita, joiden onnistuminen voi olla kiinni siitä, mitä tietyt tahot tilanteeseeni suhtautuvat. Huvittavaa kyllä, mutta välillä täytyy osoittaa olevansa tarpeeksi sairas, välillä taas tarpeeksi terve!

Tällainen pelaaminen on oikeasti aika tylsää...emmehän me vammautuneet (useimmiten) ole syyllisiä tilanteeseemme, eikä meidän oikeasti kuuluisi joutua salailemaan ja taktikoimaan. Elämässä on nimittäin paljon muutakin, johon voimavarojemme pitäisi riittää. Monessa asiassa olisi mahdollisuus toimia paljon yksinkertaisemmin.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Remontissa jälleen

Rva:n alkuvuosi on kulunut keittiöremonttiin valmistautuessa ja vauvaa hoitaessa. Laskeskelin tässä juuri, että tämä on jo neljäs kuukausi, kun olemme "liikekannalla". Lokakuussa pakkasimme ja lokakuussa muutimme. Marraskuussa valmistauduimme makuuhuoneen tapetointiin ja joulukuussa maalattiin Naakan huonetta. Sitten oli pieni joulutauko, ja ensi viikolla alkaa 4 - 12 työpäivää kestävä keittiöremontti.

Rva toivoisi, että tämä viimeisinkin remontti tulisi pikimmiten valmiiksi (miten ihmeessä joku kykenee rakentamaan/rakennuttamaan omakotitalon ja suoriutumaan vieläpä ylläpidosta!!!).

Tänään nukuimme koko perhe ensinnäkin vähän pommiin. Kello on kohta kaksi, ja tämänpäiväinen projektimme on marsujen siirtäminen evakkoon eräälle perheenjäsenellemme. Se onkin sitten monen tunnin rupeama.

Huomenna kyläilemme sukulaisilla ja ylihuomenna suuntaammekin vähäksi aikaa muualle pois remontin keskeltä. Todennäköisesti remontti on vielä käynnissä, kun palaamme takaisin, viikolla 3 ainakin rva:n on oltava täällä valmiina työkokeiluun (jee, sitä odotan kyllä innolla)!

Ensi viikolla alkavat vauvakerhot ja sen sellaiset, mutta me osallistumme niihin vasta remontin jälkeen. Sitten se normaali arki taas pyörii toivon mukaan ainakin jollain tavalla - ja meillä on uusi keittiö! Viimeinkin minulla on sinivalkoisille marimekon Lokki-verhoilleni sopiva ikkuna. Hitsi, ne täytyy silittää...niin, ja tällä niskalla ei paljon verhoja ripustella, joten täytyy rekrytoida puoliso työhön ja toimeen.

Hehee, viimeksi Lokki-verhot olivat minulla opiskelijahuoneeni ikkunassa! Silloin minulla oli myös seinällä iso sateenkaarilippu ja muistaakseni hieno, Korkeasaaresta ostettu juliste, jossa oli maapallon kuva. Sateenkaarilippua olen kaupitellut seinälleni, mutta en ole saanut puolisoa vakuuttuneeksi tästä ideasta.

Mutta vielä remonttiin...sitten kun olemme remontin aikana täällä, sijaitsee väliaikaiskeittiömme Naakan huoneessa (Naakka puolestaan nukkuu silloin meidän huoneessamme). Jos remontti jatkuu meidän täällä ollessamme useitakin päiviä, on edessä oikein monta maittavaa einesateriaa!

Naakka opettelee muuten kovaa vauhtia kurkottamaan kaikkialle ylös! Hänellä on monta projektia, joista mieluisin näyttäisi olevan kenkähyllyyn kiipeäminen ja kenkien viskominen sieltä alas. Kenkiä on myös mukava viskomisen lomassa maistella. Kun Naakka on kenkähyllyssä, tiedämme että hän tekee jotakin turvallista.

Toinen hylly on Naakan oma hylly hänen huoneessaan. Sinne olen asetellut Naakan omia kirjoja ja leluja. Niitäkin käydään tutkimassa, maistelemassa ja levittelemässä ympäri huonetta. Laitan aina hyllyyn parin päivän päästä uudet tavarat, niin hylly säilyy kiinnostavana.


Hyllyn kimpusta piti toki poistua juuri, kun äiti oli ottamassa kuvaa. Kamera kun alkoi tuntua paljon kiinostavammalta!

Sitten on kaikenlaisia kiinnostavia ja kiellettyjä paikkoja, kuten olohuone (johtoja, telkkarilaitteet ja marsuhäkki), meidän makuuhuoneemme (vaarallisia tavaroita sielläkin) sekä kiinnostavia yksittäisiä juttuja kuten ikkunaverhot, kaikki kurkottamisetäisyydellä oleva ja äidin silmälasit. Nämä kiinnostaisivat Naakkaa  leluja enemmän.

Lapsen kanssa aika on mennyt nopeasti - parin päivän päästä hän täyttää jo kahdeksan kuukautta! Jokainen päivä on uusi tutkimusmatka, sekä Naakalle että meille (tässä on tarkastelussa kameran linssinsuojus, jonka rva joutui valitettavasti takavarikoimaan).




Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...