sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Tehokas lauantai ainakin osittain

Eilen oli tehokas päivä - tosin tehokkuuteni tunnit osuivat päivän alkupäähän. Kävin nimittäin kesäsateessa (eikä niin pienessä) hoitamassa puutarhapalstaa. Sen jälkeen kävimme vielä Naakan kanssa kirjastossa.

Tuollainen combo on oikeastaan käytännössä unelmieni vapaapäivä. Palstahommat eivät tulleet valmiiksi enkä voinut lainata kirjastosta mitään itselleni, koska edellisetkin omat kirjani ovat täysin kesken. Kuitenkin, kävin niissä paikoissa, joissa halusin käydä.

Ensi viikolla haluan käydä uimahallissa. Se menee kiinni ja antaa tilaa maauimalalle kesän ajaksi. Harmillisesti liput joita minulla on, käyvät vain sisäuimahalliin. No, onneksi sisäuimahalli on auki vielä juhannukseen asti.

Touhi-pieni vietti eilen melkein koko päivän naapurin poikien luona. Jossakin vaiheessa lähetin Naakan kysymään, onko kaikki ok :D Touhi ei silloinkaan vielä tullut kotiin. On upeaa, että viihtyvät - leikkitreffejä ei ole tarvinnut erikseen sopia.

Palatessaan kotiin T. oli väsynyt ja kiukkuinen. Mikään ei ollut hyvin ja iltapalakin meni kiukutteluksi - väsymyksestä ei kuulemma tietenkään ollut kyse. Touhi rentoutui lopulta vasta, kun luin hänelle kirjastosta lainaamaani Minttu-kirjaa.

On pieni ihme, että Touhi tykkää Mintuista - yleensä mikään missä on tyttö, ei käy. Siinä missä Naakka tykkää mielellään leikkiä poikien kanssa, näyttää Touhi tällä hetkellä vierastavan tyttöjä oikein paljon. Ehkä tämä muuttuu joskus :) 

Toisaalta, Touhi tykkää kuunnella ns. realistisia kertomuksia. Mielikuvitusolennot tai eläimet eivät ole ollenkaan niin suosittuja kuin ihmiset ja mielellään suhteellisen arkisessa miljöössä.

Naakkaa jännitti kirjastossa oikein paljon, kun tuli tilanne, jossa piti asioida kirjaston henkilökunnan kanssa. Naakka on sinänsä rohkea ja puhelias, mutta luultavasti häneltä puuttuu pandemia-ajan lapsena harjoitusta sosiaalisista tilanteista...ja toki on ok jos ujostuttaa.

Kirjojen kanssa ei jännittänyt - mukaan tuli kaikenlaista Astrid Lindgrenin tuotannosta Aku Ankkoihin. Olen iloinen, kun Naakka tykkää lukea. Lukuharrastuskin on harrastus, vaikka sitä ei välttämänä sellaisena pidettäisikään.

Tänään olemme iloisia päästessämme iltapäivällä juhlimaan yksiä nelikymppisiä! Täytyy seuraavaksi terästäytyä ja lähteä hankkimaan lahjaa. Muutamia muitakin tarvikkeita täytyy hankkia - siispä päivän töihin ja toimiin!

PS. Synttärisankari tykkää pelimaailman asioista - siispä sen tyypin lahja!

PPS. Ääh, meillä olisi vuorossa siivousta ja järjestelyä asunnossa, suuntana lastenhuone.

PPPS. Olen sentään jo keksinyt, mitä syömme maanantaina - spaghetti bolognese olisi tällä kertaa vuorossa.



lauantai 28. toukokuuta 2022

"Ruotsi on todella kivan kuuloista"

Touhilla oli kiukku päällä eilisiltana - ymmärrettävästä syystä. Hänen iltajuomisiaan pitää rajoittaa, sillä pidätyskyky yöaikaan ei välttämättä ole kovin hyvä. Touhi itse taas haluaisi kitata sitä vettä juuri ilta-aikaan. 

Harhauttaakseni viisivuotiastani, aloin soittaa hänelle erikielisiä lastenlauluja. Kuuntelimme eri lauluja muun muassa saksaksi, ruotsiksi ja saameksi. Ruotsinkielinen kappale oli Vaaheramäen Eemelin "hevoslaulu", nimi ei nyt tule mieleen.

Kun soitin videota ja katselimme Vaahteramäen tapahtumia, tuli Naakkakin kuuntelemaan. Kuunneltuaan hetken hän totesi, että ruotsi on hänen mielestään todella kivan kuuloista. Myös Touhi oli samaa mieltä. Toisin oli 90-luvulla.

Opin ruotsin opiskelun alkaessa vuonna 1994, että se ei todellakaan ole cool. Jotenkin onnistuin itsekin suhtautumaan negatiivisesti siihen, miltä ruotsi kuulostaa. Teini-iässä mielipiteet ovat muutenkin polarisoituneita.

Kuitenkin, siis kertomatta kenellekään, ruotsin opiskelu oli ihan kivaa, ja se sujui minulta seiskaluokalta lukion loppuun helpommin kuin esimerkiksi englanti. Aika ei vielä ollut sellainen, että kieliä olisi kuullut kuin televisiossa.

Paikkakuntani oli todella yksikielinen. Missään ei kuullut tasan mitään muuta kuin suomea. Peruskoulun loppuun mennessä olin aloittanut englannin, ruotsin ja saksan opiskelut. Kaikki oli kuitenkin irrallaan todellisuudesta, kieliä vain opiskeltiin.

Naakan ja Touhin tilanne on täysin erilainen. He kasvavat ympäristössä, jossa kotikieliä saattaa yhtessä koululuokassa olla toistakymmentä. Molempien mielestä se, että kavereiden perheissä kuulee eri kieliä, on täysin normaalia. Molemmat myös opiskelevat jo vierasta kieltä, Naakka syksystä alkaen jo neljää.

Kuitenkin, suomalaisten kielitaito on heikentynyt englantia lukuun ottamatta. Luulenpa, että tämä johtuu lähinnä siitä, että kielten opiskelu vaatii työtä. Toki on oppimisvaikeuksia ja silloin ei kannata, mikäli ei yhtään kiinnosta. Joka tapauksessa, plussaa on, että homma aloitetaan nykyään aikaisin ja kielten opiskelua näin normalisoidaan.

On oikeastaan hieman ristiriitaista, että lopulta minun kouluaikanani opiskeltiin ja opittiinkin enemmän kieliä, vaikka niitä ei varsinaisesti käytetty. Ne pystyttiin kuitenkin "herättelemään" ikäluokkani siirtyessä opiskelemaan ja esimerkiksi vaihtovuosiksi eri maihin. 

Nykynuorten kielitaito ei kai sitten ole kovin monipuolinen. Katsotaan, miten omien lasteni käy. Molemmat tuntuvat olevan ainakin nyt kiinnostuneita eri kielistä. Kiinnostus voi muuttua tai sitten se säilyy.

PS. Minullekaan ei olisi pahitteeksi nyt kesällä treenata eri kieliä.

PPS. Naakka odottaa englannin alkamista eikä ihme - sitä tarvitaan oikein monissa peleissä :D 

PPPS. Puhuminen on sitten eri juttu - lapsilleni se näyttää luontevalta, minusta on tällä hetkellä ihan kamalaa keskustella yhdelläkään vieraalla kielellä, vaikka ymmärtäisin ihan hyvin. Toivon hieman rohkaistuvani. Olin nimittäin ihan hyvä puhumaan englantia esimerkiksi parikymppisenä.



keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Taimitarhalla ja onnettomuus

Alan vanhetessani osoittaa merkkejä puutarhahulluudesta - no en ihan, puutarhapalstaani kuvaa parhaiten sana "mummolan takapiha". Tällä hetkellä osa palstaa näyttää ehkä eniten tunkiolta, kunnes risusavotta joskus valmistuu.

Hulluus ilmenee kalenterin kyttäyksenä "nyt pitäisi kyllä jo istuttaa sitä ja tätä..." Tänään koittikin suuri etappi: kevään taimiostokset! Siemenperunoita ei valitettavasti saatu - ehkäpä löydämme niitä vielä jostakin...

Palstalle tulee kuitenkin kaksi puutarhavadelmapensasta. Minulla on niille paikka..öö...sen risukasan alla. Täytyy siis työskennellä vielä. Lisäksi ostin kaksi pionia ja raparperin (mikään näistä ei selvinnyt talvesta). 

Kaksi tainta kesäkurpitsaa löytyi onneksi, ja kotona olen kasvattanut maissintaimia. Heräteostoksena ostin vielä sormustinkukan - täytyypä vielä lukea sen hoidosta.  Seuraaville päiville on luvattu sateita, mutta katsotaan, jos joskus onnistuisi.

Puutarhahulluus on edennyt näköjään niin pitkälle, että kerron ensin siitä enkä Touhista. Touhille nimittäin sattui pari päivää sitten onnettomuus. Hän kaatui rappukäytävässä, siis portaissa suoraan leualleen.

Minä skannasin ensin mielessäni kaiken niskasta päähän ja hampaisiin. Veri tuli kuitenkin leuasta ja kun katsoin, siellä oli käytännössä reikä, läpimitaltaan kolme senttimetriä. Soitto lapsen isälle töihin, ja Touhille saatiin lääkäriaika tunnin päähän. 

Touhi palasi lääkäriltä kolme tikkiä leuassaan. Toimenpide oli sujunut hyvin, Touhi oli ollut totista poikaa. Kotiin palattuaan hän kyllä soitteli jokaiselle isovanhemmalle erikseen ja oli tikeistä oikein ylpeä. 

Täytyy sanoa, että polveni hieman notkahtivat, kun tsekkasin haavan. Harmitti myös, että leuan täytyi olla todella kipeä. Myöhemmin siihen ei ole onneksi sattunut, ja tikitkin poistetaan jo alkuviikosta. Touhi onkin ensimmäinen lapsi meillä, joka on satuttanut itsensä tikattavaan kuntoon. 

PS. Touhi on kulkenut rappusia onnettomuuden jälkeen erityisen varovasti. Heti seuraavana päivänä onnettomuuden jälkeen hän kyllä vietti seitsemän tuntia kevätretkellä Nuuksiossa.

PPS. Kun lasta sattuu, elämän perusarvot kuten terveys ja läheisten hyvinvointi näkyvät ainakin hetken tavallista kirkkaampina.

PPPS. Kyllä, odotan, että pääsen pian palstalle...



sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Finaali häämöttää!

 Alan onnekseni olla jo lähellä finaalia opiskeluvuoteni kanssa. Toivoakseni kulunut viikonloppu oli viimeinen, jonka vietin opiskelujen parissa. Viikonloppuopiskelu saa nyt todellakin riittää kuten muukin opiskelu.

Olen toki valittanut työn määrästä ja välillä laadustakin, mutta täytyy mainita, että monia kiinnostavia asioita on käyty läpi, ja opinnot olivat todella sosiaaliset. Koronarajoitukset olivat toki vielä päällä suurimman osan aikaa, mutta kasvokkain nähtiin monta kertaa.

Vielä pitää jaksaa viisi arkipäivää. Niiden aikana saan valmiiksi loppututkielman sekä yhden parin sivun esseen. Sen jälkeen opiskelut ovat paketissa. Uskomatonta!

Koska lähetin tänäkin viikonloppuna lapset muualle, he pääsivät onnekseen tapaamaan serkkupoikaa muutaman viikon "tauon" jälkeen. Hetket vauvaserkun kanssa olivat menneet hyvin, ja toivottavasti vauva ei täysin uupunut näihin marakatteihin...

Lasten mielestä hauskinta oli pitää "tuijotuskilpailua" vauvan kanssa. 3-viikkoinen jäbä oli tykännyt tuijottamisesta oikein paljon ja näyttänyt todella mietteliäältä. On hauskaa, että Naakka ja Touhi pääsivät seuraamaan vauvanhoitoa imetyksestä vaipanvaihtoon ja vaunulenkkiin.

On hienoa, että saamme suhteellisen läheltä seurata serkkupojan kasvua. On myös mukavaa, että suku hiljalleen kasvaa. Sukumme ei ole suurensuuri, joten jokainen uusi tulokas on pieni ihme. 

Viikolla on luvassa paljon menoja. On Naakan psykologin loppukeskustelu, Naakalla on kaverin Hoplop-synttärit (muoti-ilmiö pandemiavuosien jälkeen) ja eräs ystävä täyttää 40 vuotta, ja meidän perhe on kutsuttu kahveille.

Jossakin välissä pitäisi poiketa taimitarhalla puutarhapalstaa varten. Kävin aamulla huhkimassa risusavottaa vähän parempaan vaiheeseen. Vielä täytyy jaksaa, ja tarvitsen asiassa apuakin, jota onneksi saan. 

Kotona olisi kaikenlaista järjestelyä sarjassamme kaapit ja laatikot. Olen kuitenkin päättänyt, että asioita joita ei ole pakko hoitaa tiettyyn aikaan, hoidan jaksamiseni mukaan. Vuosi on ollut sen verran raskas, että on pakko hieman relata.






lauantai 21. toukokuuta 2022

Naakka 9 vuotta ja kuulumisia

Naakka on pärjännyt tänä keväänä koulussa viime syksyiseen verrattuna todella hyvin. Ääni, meteli ja kiire haittaavat keskittymistä, ja niitä on koulussa helpotettu esimerkiksi vastamelukuulokkeilla, "syrjäisellä" istumapaikalla ja pienillä joustoilla. Näin Naakka on saanut käytyä koulua tavallisessa luokassa, melkein tavalliseen tahtiin.

Naakka on myös käynyt psykologilla kevään ajan. Psykologi on tehnyt erilaisia testejä, joiden lopputulemana psykiatrin vuodenvaihteessa torppaamat autismitutkimukset jatkuvat taas. 

Jotenkin kuvittelisi, että homma ratkeaisi sentään alle vuodessa, mutta näköjään ei. Täytyy vain toivoa, että ainoan kaupungissa asuvan isovanhempamme rahkeet riittävät Naakan kuljettamiseen jatkossakin - keskellä päivää tapahtuvat poliklinikkakäynnit ovat töissäkäyville vanhemmlle hivenen hankalia.

Sinänsä diagnoosilla ei ole merkitystä - neuropsykologiset erityispiirteet Naakassa ovat olleet olemassa aina, ja Naakka voi myös saada niihin tukea. Kuitenkin, kun tutkimukset ovat näin pitkällä, on mielekästä saattaa ne myös loppuun. 

Lisäksi, Naakka on fiksu tyttö, ja havaitsee jo, että tietyt asiat eivät suju kuten ikätovereilla. Tämä on ehkäpä tärkein syy, miksi haluamme selvittää asian. Naakka ei itse tiedä, mitä häneltä tutkitaan. En halua hämmentää häntä kertomalla, että ehkä on kyse autismista tai sitten ei.

Mikäli autismi todetaan, Naakka saa toki tietää. Itselleni piirteet ovat siinäkin mielessä tuttuja, että lähisuvussa on muitakin henkilöitä samankaltaisilla piirteillä varustettuna. 

"Prosessista" huomimatta Naakka on edelleen samanlainen kuin aina ennenkin - aivan vastustamattoman ihana pieni ihminen, jolla on suuri sydän ja paljon puhuttavaa. Yhdeksän vuotta tuli täyteen, ja synttäreitä juhlittiin sekä isovanhempien luona että Hoplopissa. 

Isoja asioita hänen elämässään on oma perhe, ja tällä hetkellä erityisesti alle kuukauden ikäinen serkkupoika. Serkkua on odotettu vuosia - nyt hän on täällä <3 

Naakka on onneksi vielä todella leikkiväisessä iässä - toivottavasti tämä ikä kestää pitkään. Leikin itse aikanaan, hmm, varmaan seiskaluokalle asti, pikkusisaren kanssa ehkä vielä pidempään. Ehkäpä palaan takaisin leikki-ikään kun vanhenen :D 

PS. Hoplop-synttärit olivat perheemme ensimmäiset. Pariin vuoteen tämä ei olisikaan ollut mahdollista. Synttärit onnistuivat erittäin hyvin ja Naakka oli tyytyväinen.

PPS. Piirtäminen on myös nyt eräs Naakan lempipuuha. Hän kieltäytyi hommasta melkein täysin monen vuoden ajan, mutta nyt piirtäminen on hauskaa.

PPPS. Luulen että Naakka nauttii kesälomasta todella paljon. Koulunkäynti aistiyliherkkyyksillä on kuormittavaa, vaikka usein Naakka tuleekin koulusta kotiin ihan tyytyväisenä. Palautuminen vie aikaa, mutta sehän tekee hyvää ihan jokaiselle. 



perjantai 20. toukokuuta 2022

Pitkästä aikaa

Huomaan yhtäkkiä olevani pisteessä, jossa koulu- ja opiskeluvuosi alkaa olla lopussa. Oikein työläät (toki antoisat) vuoden mittaiset opintoni alkavat olla todella lähellä päätepistettä. Naakka pääsee kolmoselle ja Touhi eskariin - tätä ennen saamme kuitenkin viettää kesälomataukoa.

Erinäisistä syistä johtuen harjoitteluni aikana oli yhteensä 2,5 viikkoa, jolloin harjoittelua ei voinutkaan suorittaa. Tämä muutti jäljellä olevan ajan kiireiseksi, ja opinahjoni päätti hieman helpottaa suorituksiani tilanteessa, jossa minulla ei olisi enää ollut mahdollista joustaa.

Leikkipuistossa pidettiin pitkästä aikaa kevätrieha pomppulinnoineen, voi varmaan kuvitella, kuinka innoissaan molemmat lapset olivat. Tilanne tuntui juhlalliselta siksikin, että leikkipuistotoimintaa on kaupungin toimesta kurjistettu vuosi vuodelta, ja lopulta jäljellä olisi ollut jo kolmas kesä, jolloin puistossa ei ole ollenkaan toimintaa.

Alueen vanhemmat olivat kuitenkin tarkkoina ja kuntalaisaloite toi lopulta avoimen kesäkuun puistoruokailuineen. Tämä oli todella positiivinen yllätys - jos vielä vesikin saataisiin uima-altaaseen...se olisi kyllä jo melkein liikaa toivottu ;) 

Kävelin eilen opiskelupaikasta kotiin. Matkaa kertyi yhteensä kuutisen kilometriä (koko päivälle tuli askelmittarin mukaan 9,5 km. En ole vähään aikaan kävellyt näin pitkiä matkoja. Mikään paikka ei ollut millään muotoa kipeä, mutta koska älypäänä unohdin astmalääkkeen kotiin, niin keuhkot eivät oikein tykänneet.

Sinänsä pitkien matkojen kävely (ei huippuvauhtia) on minulle todella mieluista. Tykkään kävellessäni kuunnella musiikkia, mutta toisaalta on mukavaa ihan vain katsella maisemia. 

Kaupunki tuntui olevan täynnä katusoittajia ja erilaisia tapahtumia. Se tuntuu koronavuosien jälkeen aivan ihmeelliseltä - samoin Senaatintorille palanneet turistibussit. Huomaan viihtyväni alkukesän kaupunkinäkymässä todella hyvin nyt, kun rajoitukset ovat ainakin toistaiseksi poistuneet :) 

On muutenkin kuin Liisa Ihmemaassa -olo. Viimeksi tänä aamuna se iski, kun olimme Touhin kevätjuhlissa. Viimeksi oltiin päiväkodin kevätjuhlassa, kun Touhi oli kolmevuosias. Sama aika on muuten mennyt päiväkotikuvien ottamisesta. Nyt ne piti ottaa, mutta sehän sitten peruuntui kasvatusalan lakon takia.

Touhi ei suostunut laittamaan minkäänlaisa siistejä vaatteita, eli juhlat tulivat ja menivät verkkareissa ja t-paidassa. Touhi kuitenkin lauloi monta laulua muiden esiintyjien mukana ja oli tyytyväinen, kun vanhemmat olivat katsomassa, ja aamupalalla sai kakkua. 

Naakallekin on tulossa kevätjuhlat, mutta en ole vielä selvittänyt tarkemmin, millainen politiikka juhlien suhteen on. Naakan edelliset juhlat olivat eskarin joulujuhlat :D , eli hänelläkin on jäänyt oikein monta juhlaa välistä. Toivottavasti pääsemme osallistumaan niihinkin.

PS. Haluaisin edelleenkin kävellä päivittäin pidempiä matkoja kuin nykyään kävelen. Tähän tarvittaisiin harmittavasti lisää aikaa, jota ehkä järjestyy, kun Touhi on suurin piirtein Naakan ikäinen :D 

PPS. Väännän vielä noin viikon verran loppututkielmaani, ja sitten se saa luvan olla valmis.

PPPS. Veri vetää puutarhapalstalle ihan jatkuvasti, ehkäpä huomenna pääsen taas hommiin. Yrttihyllystä löytyi uusi sitruunamelissa, koska nykyinen ei näemmä selvinnyt talvesta.




maanantai 9. toukokuuta 2022

Ei ole asiaa, jota jompikumpi ei tekisi

Minulla ja lasteni isällä on läpi perhehistorian ollut systeemi, jossa ei ole olemassa asioita, joita jompikumpi meistä ei tekisi. Toki systeemi ei ole aukoton - lapset tietävät, mistä jompikumpi meistä tietää enemmän tai vähemmän.

Kuitenkin, kotitöistä lasten kaikenlaiseen hoitoon kumpikin pystyy toimimaan tarpeen mukaan. Toki on asioita, jotka ovat esimerkiksi minun mielestäni tyhmiä, koska en ole niissä niin hyvä, mutta lapset ovat nähneet jommankumman vanhemman tarttuvan toimeen silloin kun täytyy tarttua.

Kuitenkin, vielä nykypäivänä löytyy paljon ihmisiä, jotka esimerkiksi ajattelevat, ettei perheen miehille voi antaa imuria käteen...tai että naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia niin kauan että uudestaan työelämään pääsy vaatii jo todella paljon.

Olen kyseenalaistanyt perinteisiä sukupuolirooleja niin kauan kuin muistan. Näin lapsuudessani kavereiden perheissä esimerkiksi tilanteita, joissa imuroitiin kun perheenisä oli poissa - isä ei voinut sietää imurin ääntä. Myös perheen tytärten velvoittaminen kotitöihin ja pikkusisarusten hoitoon samalla kun perheen pojat saivat vapaata, tuli tutuksi.

Valitettavasti tiettyjen isovanhempieni toimesta tuli myös tutuksi, että poikien pärjääminen koulussa on arvokkaampaa kuin tyttöjen - aargh, raivostuttaa vieläkin! 

Tytön ja pojan äitinä haluan opettaa, että esimerkiksi kotityöt kuuluvat kaikille, ja kaikilla on oikeus ja velvollisuus niiden tekemiseen (tai siirtämiseen myöhemmäksi, mikäli on aika ottaa rennosti). Pienemmistä huolehtiminen, oli se sitten ihmis- tai eläinlasten, kuuluu myös tasapuolisesti molemmille sukupuolille. 

Millä perinteisiä sukupuolirooleja voisi puolustaa? Vaikea keksiä, pippeli ei nimittäin estä esimerkiksi siivoushommia millään tavalla. Ehkäpä perinteisessä agraariyhteiskunnassa on ollut kätevämpää ja "siveämpää", kun on erilliset työtehtävät ja oleskelu eri tiloissa.

Mikäli lasteni sukupuoli-identiteetti versoaa johonkin suuntaan tulevaisuudessa, haluan tukea sitä. En koe esimerkiksi sukupuolivähemmistöjä itselleni uhkana tai naiseuteni jotenkin heikentyvän erilaisten ihmisten olemassaolosta.





Viikonlopun villityksiä tai ei sittenkään

Kesä- ja loma-aikaan meillä on oikeastaan aika aktiivista. Olemme tehneet varsin pitkiä matkoja ja käyneet paljon erilaisissa paikoissa. Pa...