Rouva Niskanen

Eilen oli tehokas päivä - tosin tehokkuuteni tunnit osuivat päivän alkupäähän. Kävin nimittäin kesäsateessa (eikä niin pienessä) hoitamassa puutarhapalstaa. Sen jälkeen kävimme vielä Naakan kanssa kirjastossa. Tuollainen combo on oikeastaan käytännössä unelmieni vapaapäivä. Palstahommat eivät tulleet valmiiksi enkä voinut lainata kirjastosta mitään itselleni, koska edellisetkin omat kirjani ovat täysin kesken. Kuitenkin, kävin niissä paikoissa, joissa halusin käydä. Ensi viikolla haluan käydä uimahallissa. Se menee kiinni ja antaa tilaa maauimalalle kesän ajaksi. Harmillisesti liput joita minulla on, käyvät vain sisäuimahalliin. No, onneksi sisäuimahalli on auki vielä juhannukseen asti. Touhi-pieni vietti eilen melkein koko päivän naapurin poikien luona. Jossakin vaiheessa lähetin Naakan kysymään, onko kaikki ok :D Touhi ei silloinkaan vielä tullut kotiin. On upeaa, että viihtyvät - leikkitreffejä ei ole tarvinnut erikseen sopia. Palatessaan kotiin T. oli väsynyt ja kiukkuinen. Mikään

Touhilla oli kiukku päällä eilisiltana - ymmärrettävästä syystä. Hänen iltajuomisiaan pitää rajoittaa, sillä pidätyskyky yöaikaan ei välttämättä ole kovin hyvä. Touhi itse taas haluaisi kitata sitä vettä juuri ilta-aikaan.  Harhauttaakseni viisivuotiastani, aloin soittaa hänelle erikielisiä lastenlauluja. Kuuntelimme eri lauluja muun muassa saksaksi, ruotsiksi ja saameksi. Ruotsinkielinen kappale oli Vaaheramäen Eemelin "hevoslaulu", nimi ei nyt tule mieleen. Kun soitin videota ja katselimme Vaahteramäen tapahtumia, tuli Naakkakin kuuntelemaan. Kuunneltuaan hetken hän totesi, että ruotsi on hänen mielestään todella kivan kuuloista. Myös Touhi oli samaa mieltä. Toisin oli 90-luvulla. Opin ruotsin opiskelun alkaessa vuonna 1994, että se ei todellakaan ole cool. Jotenkin onnistuin itsekin suhtautumaan negatiivisesti siihen, miltä ruotsi kuulostaa. Teini-iässä mielipiteet ovat muutenkin polarisoituneita. Kuitenkin, siis kertomatta kenellekään, ruotsin opiskelu oli ihan kivaa, ja

Alan vanhetessani osoittaa merkkejä puutarhahulluudesta - no en ihan, puutarhapalstaani kuvaa parhaiten sana "mummolan takapiha". Tällä hetkellä osa palstaa näyttää ehkä eniten tunkiolta, kunnes risusavotta joskus valmistuu. Hulluus ilmenee kalenterin kyttäyksenä "nyt pitäisi kyllä jo istuttaa sitä ja tätä..." Tänään koittikin suuri etappi: kevään taimiostokset! Siemenperunoita ei valitettavasti saatu - ehkäpä löydämme niitä vielä jostakin... Palstalle tulee kuitenkin kaksi puutarhavadelmapensasta. Minulla on niille paikka..öö...sen risukasan alla. Täytyy siis työskennellä vielä. Lisäksi ostin kaksi pionia ja raparperin (mikään näistä ei selvinnyt talvesta).  Kaksi tainta kesäkurpitsaa löytyi onneksi, ja kotona olen kasvattanut maissintaimia. Heräteostoksena ostin vielä sormustinkukan - täytyypä vielä lukea sen hoidosta.  Seuraaville päiville on luvattu sateita, mutta katsotaan, jos joskus onnistuisi. Puutarhahulluus on edennyt näköjään niin pitkälle, että kerron

  Alan onnekseni olla jo lähellä finaalia opiskeluvuoteni kanssa. Toivoakseni kulunut viikonloppu oli viimeinen, jonka vietin opiskelujen parissa. Viikonloppuopiskelu saa nyt todellakin riittää kuten muukin opiskelu. Olen toki valittanut työn määrästä ja välillä laadustakin, mutta täytyy mainita, että monia kiinnostavia asioita on käyty läpi, ja opinnot olivat todella sosiaaliset. Koronarajoitukset olivat toki vielä päällä suurimman osan aikaa, mutta kasvokkain nähtiin monta kertaa. Vielä pitää jaksaa viisi arkipäivää. Niiden aikana saan valmiiksi loppututkielman sekä yhden parin sivun esseen. Sen jälkeen opiskelut ovat paketissa. Uskomatonta! Koska lähetin tänäkin viikonloppuna lapset muualle, he pääsivät onnekseen tapaamaan serkkupoikaa muutaman viikon "tauon" jälkeen. Hetket vauvaserkun kanssa olivat menneet hyvin, ja toivottavasti vauva ei täysin uupunut näihin marakatteihin... Lasten mielestä hauskinta oli pitää "tuijotuskilpailua" vauvan kanssa. 3-viikkoinen

Naakka on pärjännyt tänä keväänä koulussa viime syksyiseen verrattuna todella hyvin. Ääni, meteli ja kiire haittaavat keskittymistä, ja niitä on koulussa helpotettu esimerkiksi vastamelukuulokkeilla, "syrjäisellä" istumapaikalla ja pienillä joustoilla. Näin Naakka on saanut käytyä koulua tavallisessa luokassa, melkein tavalliseen tahtiin. Naakka on myös käynyt psykologilla kevään ajan. Psykologi on tehnyt erilaisia testejä, joiden lopputulemana psykiatrin vuodenvaihteessa torppaamat autismitutkimukset jatkuvat taas.  Jotenkin kuvittelisi, että homma ratkeaisi sentään alle vuodessa, mutta näköjään ei. Täytyy vain toivoa, että ainoan kaupungissa asuvan isovanhempamme rahkeet riittävät Naakan kuljettamiseen jatkossakin - keskellä päivää tapahtuvat poliklinikkakäynnit ovat töissäkäyville vanhemmlle hivenen hankalia. Sinänsä diagnoosilla ei ole merkitystä - neuropsykologiset erityispiirteet Naakassa ovat olleet olemassa aina, ja Naakka voi myös saada niihin tukea. Kuitenkin, kun

Huomaan yhtäkkiä olevani pisteessä , jossa koulu- ja opiskeluvuosi alkaa olla lopussa. Oikein työläät (toki antoisat) vuoden mittaiset opintoni alkavat olla todella lähellä päätepistettä. Naakka pääsee kolmoselle ja Touhi eskariin - tätä ennen saamme kuitenkin viettää kesälomataukoa. Erinäisistä syistä johtuen harjoitteluni aikana oli yhteensä 2,5 viikkoa, jolloin harjoittelua ei voinutkaan suorittaa. Tämä muutti jäljellä olevan ajan kiireiseksi, ja opinahjoni päätti hieman helpottaa suorituksiani tilanteessa, jossa minulla ei olisi enää ollut mahdollista joustaa. Leikkipuistossa pidettiin pitkästä aikaa kevätrieha pomppulinnoineen, voi varmaan kuvitella, kuinka innoissaan molemmat lapset olivat. Tilanne tuntui juhlalliselta siksikin, että leikkipuistotoimintaa on kaupungin toimesta kurjistettu vuosi vuodelta, ja lopulta jäljellä olisi ollut jo kolmas kesä, jolloin puistossa ei ole ollenkaan toimintaa. Alueen vanhemmat olivat kuitenkin tarkkoina ja kuntalaisaloite toi lopulta avoimen k

Minulla ja lasteni isällä on läpi perhehistorian ollut systeemi, jossa ei ole olemassa asioita, joita jompikumpi meistä ei tekisi. Toki systeemi ei ole aukoton - lapset tietävät, mistä jompikumpi meistä tietää enemmän tai vähemmän. Kuitenkin, kotitöistä lasten kaikenlaiseen hoitoon kumpikin pystyy toimimaan tarpeen mukaan. Toki on asioita, jotka ovat esimerkiksi minun mielestäni tyhmiä, koska en ole niissä niin hyvä, mutta lapset ovat nähneet jommankumman vanhemman tarttuvan toimeen silloin kun täytyy tarttua. Kuitenkin, vielä nykypäivänä löytyy paljon ihmisiä, jotka esimerkiksi ajattelevat, ettei perheen miehille voi antaa imuria käteen...tai että naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia niin kauan että uudestaan työelämään pääsy vaatii jo todella paljon. Olen kyseenalaistanyt perinteisiä sukupuolirooleja niin kauan kuin muistan. Näin lapsuudessani kavereiden perheissä esimerkiksi tilanteita, joissa imuroitiin kun perheenisä oli poissa - isä ei voinut sietää imurin ääntä. Myös perh