maanantai 29. syyskuuta 2014

Niskasten syyskuulumisia

Meillä alkaa nyt viimeinen viikko ennen rva:n työjaksoa. En ole ehtinyt tehdä puoliakaan siitä, mitä piti tehdä, mutta niinhän siinä aina käy. Viikonloppuna avustimme siskoni muuttoa (se oli kivaa), puoliso sai flunssan ja minäkin vähän.

Minä taidan kumminkin pääasiassa välttyä taudilta. En tiedä, onko syy greipinsiemenuutteessa, jota ystäväni toi minulle Tallinnasta ja joka on kuulemma tehokas apu flunssan torjumiseen. Join sen teen kanssa, johon sekoitin myös inkivääriä ja hunajaa.


Flunssien ja kaiken muunkin kera syksy tuntuu olevan positiivisella tavalla kiireinen. Rva käy töissä, yrittää treenata säännöllisesti ja niin edelleen. Ihan loppuvuodesta on ehkä luvassa rva:n ja hra:n yhteinen matka, mutta se ei ole vielä varmaa.

Rva kirjoittaa hra:n kuulumisia aika harvoin. Hra tekee tänä syksynä töitä neljänä päivänä viikossa. Hän halusi tehdä niin, sillä muuten Naakan kanssa vietetty aika olisi hänen mielestään liian lyhyt. Viisipäiväinen työviikko alkaa uudestaan tammikuussa.

Hra kävi ennen säännöllisesti harrastamassa lännenratsastusta, mutta nyt harrastus on tauolla. Sen sijaan hra keskittyy uuteen (työsuhde-)  puhelimeensa ja uutisten (ulkomaat ja talous ykkösenä) seuraamiseen online-ajassa. Hra pesee meillä Naakan hampaat ja huolehtii, että Naakkaa nostellaan ilmaan ja leikitään lentokonetta ja pomppuleikkejä, kun rva ei oikein pysty.

Yleensä hra ei paljon ruokaa laittele, mutta nyt hänen suunnitelmissaan on oikein hyvän pizzan leipominen. Sitä varten käytiin eilen ostamassa rva:n mielestä kalliit ainekset. Rva odottaa kuitenkin innolla, mitä tuleman pitää.

Naakka kehittyy huimaa vauhtia. Kotona hänen lempijuttujaan ovat muun muassa lavuaari, koko perheen kengät ja uusien sanojen kuten "kenkä" ja "ihahaa" opetteleminen. Ei niin mieluisia ovat hanskojen pukeminen sekä se, kun pöydälle ei saa kiivetä.

Ulkona rulettavat esimerkiksi liukumäki ja tammenterhot. Eilen lenkkeilimme illalla ja Naakka istui rattaissa. Annoin hänelle käteen kaksi kellastunutta vaahteranlehteä. Naakka piti niitä sinnikkäästi kädessä melkein koko lenkin ajan ja keksi, että niitä voi myös heiluttaa vastaantulijoille.

Puhe on oikeastaan se, mitä rva eniten odottaa. Nyt Naakka tunnistaa jo vaikka kuinka monta sanaa, sellaisiakin, joita ainakaan rva ei hänelle ole opettanut. Viikonloppuna selvisi, että esimerkiksi "käsi" ja "jalka" ovat tuttuja!

Naakan syksyyn liittyy paljon kaikenlaista. Nyt tutustutaan lehtien ja tammenterhojen lisäksi sään kylmenemiseen ja iltojen pimeyteen. Kauempana loppuvuodessa häämöttövät ensilumi (toivottavasti) ja joulun aika...




torstai 25. syyskuuta 2014

Vertaistukea tositarpeeseen

Rva kävi eilen kaupungilla. Uskomatonta, miten muutto neljän kilometrin päähän kaupungin keskustasta vaikuttaa. Silloin tulee jo sanotuksi, että "kävin kaupungilla". Valitsin keskiviikon, kun tiistaina oli lakko, eikä ratikka kulkenut.

Juna olisi kyllä kulkenut, mutta päätin säästää askelia, sattuneesta syystä.

TE-toimiston kuntoutuspuoli sijaitsee sellaisessa paikassa, jonne on vähän hankala kulkea suoraan julkisilla. Viime päivinä julkistenkin tärinä on haitannut, kun niska on temppuillut tavallista enemmän. Kävelyä tuli siis joka tapauksessa.

Kun pääsin paikalle, niin eikö se julmetun toimisto ollut juuri tänään kiinni! Kävelin sitten pois hoitamaan muita asioita työkokeilupaperit edelleen laukussa. Päätin olla hermostumatta. Kävin ostamassa mittasuhteitaan viime aikoina muuttaneelle Naakalle pidempilahkeisia ja -hihaisia vaatteita ja kirjakaupasta uuden valokuvakansion. Puolessa tunnissa olin aivan puhki.

Hetken kuluttua seurasi onneksi jotakin todella mukavaa! Tapasin erään vanhan (ei hän oikeasti ole ollenkaan vanha) tuttavani Ortonin kuntoutusjaksoilta. Hän on muuttanut kaupunkiin, ja rva on siitä todella iloinen! Samankaltaisten kokemusten vuoksi keskustelua riitti, olen iloinen meidän molempien puolesta, kun olemme saaneet niin monta asiaa järjestykseen.

Kuitenkin, rva jäi pohtimaan, että ehkä vammautuneita yhdistää tietynlainen ulkopuolisuuden tunne. Saattaa tulla vuosi tai monta vuotta aikaa, jolloin joutuu katselemaan sivusta, kun ikätoverit opiskelevat, valmistuvat, perustavat perheen, matkailevat jne. (tämä kaikki ei ole omaa kokemusta, ennemminkin yleisiä esimerkkejä).Valtaosa lähipiiristä pähkäilee siis asioiden parissa, jotka ovat, hmm..., ennen kaikkea normaaleja.

Omaan pähkäilyhistoriaan mahtuu sellaista, että miten pysyä pystyssä tiloissa, joihin ei saa viedä kävelysauvoja tai että ovatko jarrusukat ok. juhlissa, kun tasapaino ei siedä kenkiä jne. Sitten on oireita, byrokratiaa, putoaminen työelämästä ja jännitystä siitä, mahdollistaako kunto liikkumisen parin tunnin vai kenties viikon päästä.

Kiitos lounasseurasta, tuttavani! Tapaamisesi tuli todella tarpeeseen!

Lopuksi pieni paluu vuodatukseni alkuun...ne paperit aion nyt lähettää suosituksista huolimatta postitse. Eiköhän se Suomen posti nyt sen verran luotettava ole, että yhdet lappuset menevät perille. Ei se kunto vieläkään ole niin hyvä, etteikö askelia kannattaisi säästää.

Olin muuten äsken salilla, ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Niskan suhteen olin varovainen, mutta muutamissa liikkeissä olen jo voinut lisätä painoja, jee! Seuraava kerta harjoittelua on joko jo huomenna tai sitten sunnuntaina. Lauantaina olemme muuttoapuna perheenjäseneni muutossa. Ehkä jopa rva pystyy pystyy olemaan vähän avuksi, kun on kerran salillakin käyty!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Lähimetsässä viikonloppua kerraten

Vauhdikas viikonloppu on ohi, huh! Suuntasin lauantaina aamujunalla lähikaupunkiin lukiokavereideni vuositapaamiseen - hääkamppeet mukana. Yksi "lukiolainen" tuli minua rautatieasemalle vastaan.

Tapaaminen alkoi ennen puoltapäivää. Hetki istuttiin ja juteltiin, sitten minun piti alkaa laittautua häitä varten. Lähdin ykkösvaatteissa syömään, sillä vanhempani hakivat minut ruokapaikasta klo 14.30. Siitä tunti, ja olimme hääpaikalla.

Vihkiminen, odottelu, hääparin malja ja ruokailu. Ruokailun jälkeen, n. 19.30., lähdimme ajelemaan takaisin, sisko meidän kyydissä. Minut heitettiin takaisin vuositapaamiseemme, jossa saunoimme, istuimme ja menimme nukkumaan. Aamulla ohjelma jatkui melkein samaan tahtiin, mutta saunomisen paikalla oli kävely lähimaastossa. Halukkaat geokätköilivät.

Iltapäivällä puoliso tuli hakemaan minua vanhemmilleni, jossa hän oli yöpynyt Naakan kanssa. Paikalla oli myös isomummi, kaikki häistä kotiutuneina. Syömistä, kahvit ja Naakan hoito. Neljän jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kotiin.

Huhheijaa, kiitoksia vaan kaikille kaikesta :) Rva on viikonlopusta onnellinen mutta vähän väsähtänyt.



Tänään oli aikainen (siis minulle aikainen, klo 6.45) herätys, kun minulla oli fyssariaika klo 8 - 9. Fyssari oli kyllä helpotus, sillä nyt sille oli tarvetta. Niska rasittui viikonlopusta aika julmetusti, sunnuntaina oli jo todella vaikeaa. En olisi pystynyt enää yhtään geokätköillä, mutta onneksi löysimme kaksi kätköä!

Minun olisi jo varmasti pitänyt tottua siihen, ettei kunto kestä, mutta kyllä se heikottava, huimaava ja kivulias tunne taas vähän harmitti. Tavallista voimakkaampi kipu oli tosin ollut jo olemassa monta päivää, mutta nuo kaksi muuta "ulottuvuutta" tekeät olemisen jo aika hankalaksi.

Fyssari keskittyi pelkkään hierontaan ja lihasten käsittelyyn. Niille oli totisesti tarvetta, nyt tuntuu, että jotakin olisi onneksi auennut. Huomenna taidan mennä salille, tänään ei oikein käsittelyn jälkeen pysty.



Kävelin fyssarilta kotiin lähimetsän läpi. Kukkia ei enää paljon näy, mutta kaikkea muuta nättiä kuitenkin. Yksi oravakin näyttäytyi, piti oikein kuunnella, mikä ihme sen rapinan aiheuttaa. Pihlajanmarjoja oli paljon, samoin muutama puolukka.

Tällä viikolla pitää ainakin toimittaa työkokeilulomakkeet TE-toimistoon. Sitä varten täytyy tehdä yksi keskustareissu. Toinen reissu tapahtuu säännöllisesti viikoittain, kun käyn psykoterapiassa. Muutamia kyläilyjäkin on tiedossa, kivaa!

Jos joku ihmettelee, että eikö väsytä, niin vastaus on, että kyllä väsytttää! Lepääminen meillä kotona on vähän hankalaa, kun Naakka on hereillä, mutta onnistuu muuten kyllä. Kun selkä oli viime viikolla tosi kipeä, vietimme paljon aikaa siten, että minä makasin Naakan huoneen lattialla ja hän hyöri siinä ympärillä (ja kiipeili tietenkin rva:n päällä)...sellaista näinä päivinä!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Vanhempainillassa sohvapaikalla

Tämäkin viikko on ollut kiireinen. Taistelen (ja jännitän) parhaillaan, miten niska kestää seuraavat kolme päivää (maanantaina pääsen viimein fyssarille). Edellisistä hieroja- ja fyssarikäynneistä on nyt kuukausi, mikä on ehdoton ennätysaika. En hae ennätyksiä, mutta kyllähän se helpottaa, kun ei ole niin sidottu noihin.

Meillä oli keskiviikkona Naakan ensimmäinen vanhempainilta. Yhteinen osuus kesti onneksi vain vähän aikaa, sillä niskani oli siinä tilassa, etten olisi kestänyt kovin kauan sitä matalalla puupenkillä istumista.

Yhteisen osuuden jälkeen siirryimme Naakan ryhmän tilaan, ja siellä kerrottiin päiväkodin toiminnasta sekä pienten ryhmän käytännöistä. Niitä oli ihan mielenkiintoista kuulla - Naakka tuntuu olevan hyvässä hoidossa.

Paljon keskustelua herätti sokeri. Sokeria on ruuassa, jota tarjotaan lapsille (esim. kaakaot, kiisselit ym.)  Paikalla oli muutama vanhempi, joka ei halunnut, että syntymäpäivätarjoiluissa on sokeria jne. Keskustelua sohvalta puolimakaavassa asennossa kuunteleva rva (muut istuivat pöydän ääressä) päätteli, että keskustelu oli viime aikoina vallinneen keskustelun maininkeja (sen, kun joku äiti iltapäivälehdistössä puhui liiallisesta sokerista päiväkotien välipaloissa iltapäivälehdistössä ja juttu levisi sosiaaliseen mediaan).

Naakka, 1v. 4kk. saa meidän puolestamme syödä sokeripitoisia ruokia päiväkodissa. Meillä kotona ei herkkuja juurikaan ole tarjolla (minä en ole makean ystävä), joten kohtuus säilyy. Olemme ajatelleet Naakan suhteen kohtuus kaikessa -linjaa. Täydellinen kieltäminen kun voi johtaa täydelliseen vastustamiseen.

Torstaina eli eilen minä kävin työpaikalla sopimassa työpäivistäni ja -tehtävistäni. Työaikani tulee olemaan 12 - 16 tuntia viikossa eli 12 jos niska ei kestä ja 16 jos kestää. Olen työpäivinäni sen ajan töissä kun Naakka on tarhassa.

Odotan kyllä innolla tätä paluuta työelämään. Työllistetyn elämäähän se on, mutta rva:lle tilanne, jossa pääsee niin lähelle työelämää kuin se tällä hetkellä on mahdollista. Tehtäväni eivät paljon viime talvesta poikkea; jotakin, joka on täysin omaa alaani ja jotakin, jossa voin oppia vähän uutta. Kivaa!

Keskiviikkona kävin muuten salilla, kun olin vienyt Naakan päiväkotiin. Tein siellä niska-selkä-hartiat-virtuaalijumpan. Luulen, että se pelasti hieman tilannettani. Jos tänään löytyy sopiva väli, voisin mennä kokeilemaan, josko saisin taas vähän lisäaikaa ja -jaksamista.

Tänään valmistaudumme viikonloppuun, joka tulee olemaan vauhdikas. Minulla on sekä lukioaikaisten ystävieni vuosittainen tapaaminen että serkun ja hänen miehensä häät. Henkisesti odotan kumpaakin, iloista tilaisuutta ja fyysisesti koitan pinnistellä seuraavien päivien läpi - sellaista elämä kroonisen niskavamman kanssa on.



maanantai 15. syyskuuta 2014

Toipuminen vilkkaasta viikosta

Viikko alkoi ja niin ihanassa säässä! Vaihtaisinko kesän helteet näihin alkusyksyn kuulaisiin ja aurinkoisiin päiviin? Kyllä vaihtaisin! Ehkä muutaman hellepäivän voisin ottaa, mutta siihen se sitten jäisikin.

Rva parantelee nyt kotona niskaansa, tähän päivään on kyllä kuulunut joukko kotitöitä, joita on kyllä mukava hoitaa, kun Naakka on päiväkodissa ja edellisen viikon aikana rva oli koko ajan menossa jossakin.

Eilen Rva pääsi tapaamaan kahta hyvää ystäväänsä, kummipoikaansa ja tämän sisaruksia. Kummipoika oli taas kasvanut, ihmekkös tuo, kun on jo kolmasluokkalainen kyseessä. Kummitäti joutuu taas vähän päivittämään tietojansa nykylasten tekemisistä, vaikka Minecraft-peli olikin tiedossa ;)

Kyläpaikassa oli myös kaksi marsua kuten meilläkin, niiden nuori omistaja esitteli marsujen juttuja rva:lle. Kävi ilmi, että hyvin samanlaisia ovat nuo otukset meillä ja heillä. Meidän marsujen ikä tosin näkyy jo, nämä kaksi ovat vielä vilkkaita ja nopeita liikkumaan.

Niska ja selkä alkoivat krampata oikeastaan vasta, kun oli aika lähteä kotiin. Juna-asemalla tuli kunnolla huojuva olo, ja junassa oli vähän vaikeaa. Onneksi minulla oli seuraa, yksin matkustaminen heikon olon kanssa ei ainakaan ole mukavaa.

Toipuminen alkoi eilen illalla ja tänäänkin olen ollut hissukseen. Venyttelen yläselkääni aina välillä, mutta ei oikein voi tehdä. Sain ajan fyssarille viikon päähän. Aikoja oli aika huonosti tarjolla, joten jouduin ottamaan aamuajan klo 8 - 9. Puoliso vie silloin Naakan päivähoitoon.

Minun piti mennä hierojalle jo keskiviikkona, mutta jouduin perumaan, kun Naakan päiväkodissa on vanhempainilta. Vanhempainilta kuulostaa tosi..."vanhemmalta", jos ymmärrätte mitä tarkoitan! Mukavaa kuitenkin, että sellainen järjestetään, istummekohan penkeillä vai lattialla? Lattialla voisi olla rva:lle melkein parempi.

Tälläkin viikolla tehdään ja puuhastellaan aika paljon. Torstaina minulla on tapaaminen työpaikan tahon kanssa, silloin sovin työkokeilun jatkamisesta. Eiköhän se kuvio hyvin mene, sen jälkeen asian pitäisi ainakin olla kunnossa.

Viikonloppuna on kaksikin menoa ja jopa päällekkäin, rva viilettää siis tilaisuudesta toiseen. Molemmat menot ovat iloisia, mikä on mukavaa, sillä kulunut viikko sujui vähän surullisissa merkeissä eräästä asiasta johtuen. Rva:lla on kuitenkin vakaa usko siihen, että läheistemme tilanne kääntyy hyväksi <3

Nyt täytyy mennä ottamaan pyykit koneesta...Muuten, tällaisen kuvan nappasin meidän parvekkeelta:


Keväällä istutimme Naakan kanssa kerhossa auringonkukansiemeniä viilipurkkiin. Pari päivää sitten huomasin, että ainakin kaksi kukkaa on tulossa!

torstai 11. syyskuuta 2014

Eläinlääkärillä ja eläinmeditaatiossa

Aikuiset Niskaset sekä eläkeläispariskuntamme Nasu ja Matilda tekivät eilen retken eläinlääkärille. Nasun kanssa retki on muodostunut puolivuosittaiseksi perinteeksi. Kevättalvella Nasu asioi eläinlääkärillä operaatiossa, jossa häneltä poistettiin patti alavatsasta.

Nyt vika huomattiinkin ensimmäisenä Matildalla. Harjatessa turkkia irtosikin vähän liikaa selän takaosasta, ja iho oli alkanut hilseillä. Matildalle varattiin aika. Parin päivän päästä huomasin myös samanlaisen mysteerialueen Nasun selässä. 

Eilen molemmat visiteerasivat eläinlääkärillä, sillä samalla ja tutulla, jolla aina käymme. Eksoottisten eläinten, kuten marsujen asiantuntijoita on Suomessa vähän, ja tämä yksi on alansa huippuja. Hänellä on myös erityisen välittävä asenne eläimiin, mikä on ensisijaisen tärkeää.

Eläinlääkärillä meni oikeastaan ihan hyvin. Loisista ei ollut kummankaan turkissa kyse, mikä on hyvä asia. Saimme ohjeeksi lisätä biotiinin marsujen ruokavalioon kuukaudeksi. Ongelmakohtia kannattaa myös harjata säännöllisesti, niin irtonaiset karvat ja kuollut iho lähtevät pois.

Kuukauden päästä tutkitaan sieni-infektion mahdollisuus, mikä kuitenkin on oireiden perusteella aika pieni. Jatkamme siis biotiinilla. Se on kissoille ja koirille tarkoitetussa tablettimuodossa, joten marsuille se murskataan tomaatin päälle (jossa ennestään on päivittäinen c-vitamiinijauhe). Hyvin on siitä huolimatta kelvannut!

Niskaset itse olivat reissun ja sitä edeltävän päivän jäljiltä illalla tosi väsyneitä. Naakka meni onneksi nukkumaan pidemmittä puheitta klo 8.30. Aamulla hän on muuten alkanut herätä 7.30 ja on herätessään aika itkuinen. Se saattaa johtua esimerkiksi hampaista tai päiväkodin tuomasta elämänmuutoksesta. 

Kolin-matkasta alkaa olla jo aikaa. Nytpä kerron siis eläinmeditaatiosta, johon osallistuin matkalla ja josta lupasin täällä kertoa. Eläinmeditaatio oli jännä kokemus, vaikka yhden kerran perusteella ei päässytkään ihan perille asiasta.

Joka tapauksessa, menimme illalla navettaan (melkein samassa tilassa sijaistsi tallikin). Aloitimme tilanteen rauhallisella hengityksellä. Sitten saimme valita eläimen, jonka luokse menisimme. Hakeuduin ensiksi vuohen ja hevosen väliin. (puoliso valitsi lampaan). 

Minä päädyin hevoseen, koska tilanne eteni siten, että kolmas meditaatioon osallistunut henkilö päätyi vuoheen. Toisaalta minua kiinnosti hevonen, kun satun myös pelkäämään niitä vähän. Tämä hevonen osoittautui rauhallisuutta herättäväksi otukseksi. 

Sitten eläinten kanssa alettiin jutella äänettömästi. Siltä kysyttiin itse valittu kysymys. Sitten yritettiin saada selville, mitä eläin haluaa vastata. Tuntui vähän kummalliselta, mutta keskittyminen eläimeen ja tilanteeseen tuli tätä kautta luontevasti. Silittelin hevosta koko ajan. 

Sitten piti saada selville eläimen lempiruoka, äänettömästi tietenkin. Se tuntui kenties vieläkin kummallisemmalta. Siinä sivussa tilanteessa tuli kuitenkin oltua hyvin tietoisesti läsnä, sehän meditaation tarkoitus kai on. 

Harjoituksen loputtua olo oli hyvä ja rauhallinen. Olin oikein tyytyväinen, että kokeilin. 


maanantai 8. syyskuuta 2014

Loppuviikon selkäjumi

Selkäni kipeytyi viime torstaina oikean lavan alapuolelta. Kipu alkoi nopeasti säteillä myös oikeaan kylkeen. Kyseessä ei ole minulle "normaali" kipupaikka, vaan sellainen, joka yllättäen kipeytyy. Kipukynnykseni on aika korkea, mutta tätä piti jo varoa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin karmeaan kipuun, joka säteili tuosta kohdasta koko kylkeen ja tuntui myös hengittäessä. Nousin varovasti ylös ja kävelin vähän aikaa. Sitten alkoi heikottaa ja pyörryttää ja lopulta lensi laatta, ihan siitä kivusta johtuen.

Otin Burana 600 -tabletin ja yritin mennä takaisin nukkumaan. Olinkin nukahtanut, päättelin, kun aamulla heräsin.

Kipu ja ällöttävä olo jatkuivat koko lauantain, ja kaiken mahdollisen kanssa piti varoa. Normaalin lihaskivun kestää, mutta kun jumittunut kohta painaa sopivaa hermoa (näin päättelin), kipu menee sietämättömän puolelle.

Seuraava yö meni melko hyvin, vaikka hyvää asentoa oli vaikea löytää. Sunnuntaina eli eilen olo oli jo parempi. Se oli jo oikeastaan niin hyvä, että uskaltauduin menemään salille. Salilla tein liikkeitä varoen, mutta tuntuu siltä, että kaiken kaikkiaan pieni jumppa oli selälle hyväksi. Nyt kipu tuntuu enää vähän kyljessä.

Tämä episodi herätti rva:n huomaamaan, kuinka ikävänkin selkäkrampin kestää, kunhan se ei vain ole sellaisessa kohdassa, joka liittyy suoraan whiplashiin ja sen jälkivaikutuksiin! Totesin heti perjantai-yönä puolisolle, että tämä on joku ihan normaali kramppi, niskavammani ei siis ole pahentunut!

Vaikka niskavammani todennäköisesti oli tai on tässä, minussa elää edelleen pelko, että joku jo helpommaksi mennyt ongelma palaa takaisin. Kukaanhan ei voi minulle luvata, etteikö sellaista tapahtuisi.

Pelko numero yksi on ehdottomasti huimaus. Nykyisellään huimaa lähinnä paikallaan seisoessa ja jos joutuu istumaan pidemmän aikaa. Kukapa haluaisi palata tilanteeseen, jossa huimasi maatessa, istuessa ja seisoessa ja jossa kävely onnistui vain lyhyitä matkoja. Välillä oli vaikeuksia päästä huoneesta toiseen. Paljon on tultu eteenpäin.

Viikonloppuna meillä kasattiin huonekaluja Naakan isoisän avustuksella. Isoisästä oli iso apu, kun kasaamisessa on hyvä olla kaksi ihmistä ja yhden vähintäänkin Naakan kanssa. Naakka ei oikein tykännyt, kun ei päässyt siihen huoneeseen, jossa hyllyjä kasattiin.

Nyt ovat valmiina rva:n vaatekaappi ja meidän sängyn pääty. Tänään olisi tarkoitus siirtää rva:n vaatteet Naakan huoneesta uuteen kaappiin ja Naakan vaatteet lipastosta (ex-hoitopöytä) rva:n entiseen vaatekaappiin.

Sängyn päätykin on ihana! Olemme koko suhteemme ajan nukkuneet runkopatjoilla, joilla nukumme nykyäänkin, mutta pääty tuo sänkyyn jotenkin "ryhdikkään" ja pysyvämmän olemuksen. Lukuvalot ovat vielä harkinnan alla, kuten aina jokin asia meillä.

Kasaamatta on vielä Pieni hylly leluhylly Naakan huoneeseen. Isoin urakka on nyt tehty, vaikka tavarat ovatkin vielä hujanhajan. Naakan huoneeseen pitäisi myös kiinnittää seinälle yksi taulu, ehkäpä saamme sen tällä viikolla tehtyä.

Hiekkalaatikolla meillä on viikonloppuna käyty runsaasti. Mukavaa alkanutta viikkoa!


torstai 4. syyskuuta 2014

Lapsellisen haasteita niskavamman kanssa

Niskaset ja erityisesti rva ovat siinä mielessä onnellisessa asemassa, että hyvin moni asia lapsen ja whiplashin kanssa on saatu luistamaan. Erityisen onnellinen rva on siitä, että rattaiden työntäminen on onnistunut eikä päinvastoin, kuten rva ennen Naakan syntymää pelkäsi.

Vaikeinta oli oikeastaan alussa, Naakan pikkuvauva-aikana. Silloin itkeskelevä, hyvin vähän päivisin nukkuva Naakka tahtoi olla ainoastaan rva:n tai jonkun muun sylissä. Oli vaikeaa, kun Naakkaa piti aina joko kanniskella tai hyssytellä sylissä tai rintarepussa. Niska oli koetuksella.

Rintarepun kanssa en oikeastaan koskaan kyennyt liikkumaan kotoa muualle. Lähdin välillä, esim. jotakin ystävää vastaan, mutta paino olkapäissä ja niskassa kävelyn, seisomisen ja ympäristön ärsykkeiden kanssa aiheutti kovan huimauksen ja huonon olon. 

Tilanne helpotti, kun Naakka alkoi viihtyä myös vaunuissa. 

Tänään iso haaste on löytää sopiva aika niskatreenille. Onneksi salilla käynti on nyt mahdollista, se on helpottanut tilannetta. Myös  kotona pitäisi päivittäin venytellä ja liikutella rintarankaa, mutta Naakka ei oikein anna sellaiseen tilaisuutta. Kun hän on illalla mennyt nukkumaan, venyttelen yleensä jonkin verran. Selkä ja niska kertovat, että pitäisi venytellä enemmän.

Mikäli Naakkaa täytyy erikseen nukuttaa tai juottaa pinnasängyssä, ei se onnistu rva:lta kovin hyvin. Kolin-matkalla Naakka nukkui todella levottomasti, ja rva:n yläselkä meinasi todella "kuolla", kun Naakkaa piti pitää sängyssä paikoillaan, että tämä olisi malttanut käydä nukkumaan. Asennossa ei ollut mitään ergonomista.

Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että yli 11-kiloisen Naakan pitkäaikainen kanniskelu ei onnistu rva:lta kovin hyvin. Välillä myös nostaminen syöttötuoliin ja sieltä alas on vaikeaa. Onneksi Naakasta on tullut erittäin avulias ja hän osaa jo kiivetä rattaisiin melkein itse - silloinkin kun ei olla lähdössä ulos!

Iso haaste välillä on 1-vuotiaan vauhdissa pysyminen, ei niinkään juokseminen vaan jaksaminen aamusta iltaan, kun selkää ja niskaa särkee koko ajan. Välillä on onneksi helpompia päiviä. 

Meidän reipas Naakkamme on muuten aloittanut tällä viikolla päiväkodin! Nyt hän on päivähoidossa neljättä päivää, hänen hoitoaikansa on viisi tuntia neljänä päivänä viikossa. Tähän asti Naakalla on sujunut päivähoidossa oikein hyvin.

Eilen Naakka aloitti myös päiväunet päivähoidossa. Hän oli kuin olikin nukkunut, vaikka nyt oli vuorostaan hoitotädiltä puutunut käsi, kun Naakkaa oli vähän pitänyt pidellä paikallaan unien aluksi - kerrankin ei rva:lta :D 

Kotona Naakka viihtyy vähän enemmän rva:n sylissä kuin tavallisesti, se liittyy varmaan siihen, ettei äiti ole koko päivää Naakan kanssa. Rva ottaa tilanteesta kaiken irti, Naakka kun ei ole malttanut istua sylissä pitkään aikaan. Hänen pitäisi saada olla koko ajan liikkeellä. 

Aiemmin Naakka meni nukkumaan yhdeksältä. Tällä viikolla hän on ollut niin väsynyt, että olemme aikaistaneet nukkumaan menoa puoli yhdeksään. Katsotaan, josko hän nyt jaksaisi paremmin iltaan asti.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...