Vaateasioita ja lääkärikäyntejä

Istuin viimein alas - olen tänään kerännyt lasten pieniä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi. Olen koronavuoden aikana onnistunut hilloamaan vaatekaapillisen lasten pieniä vaatteita. Nyt pääsen suurimmasta osasta eroon ennen kuin seuraava erä vaatteita jää pieneksi.

Kirppissuunnitelmani (vähän arvokkaammat, pieneksi käyneet vaatteet) ei oikein ottanut tulta alleen tänä syksynä - kaikkea muuta tekemistä on ollut niin paljon. Elättelen toiveita, jos vaikka tammikuussa onnistuisin.

Aivan viimeiseksi huhkin lapsille lämmintä vaatetta huomiseksi - talvikeli tarkoittaa käytännössä korkeintaan nollakeliä, mutta mikäli on niin kylmä, eivät lapset tarkene pihalla näillä vaatteilla, joilla on tähän asti menty. 

Tällä viikolla olemme vierailleet (emme koko ajan samalla porukalla) useamman kerran lääkärillä. Touhi pääsi viimein nelivuotisneuvolaan, hyve-keskustelu käytiin päiväkodissa alkusyksystä. Touhilla oli kertakaikkisesti kaikki hyvin.

Touhin pituus oli tällä hetkellä 106 senttiä ja paino 20 kiloa. Hänellä oli mennyt terveydenhoitajan kanssa hyvin - oli tehnyt leikkaustehtävät ja piirtämiset oikein hyvin, eli ei ole mitään, mikä hänen tilanteessaan mietityttäisi.

Samalla reissulla oli ollut tarkoitus antaa influenssarokotus (minä olin luennolla eli en päässyt mukaan). Naakka sai sätkyn, kun kuuli että nenäsuihkeet on tarkoitettu pienemmille ja Touhi ei suostunut nenäsuihkeeseen. Kersat onnistuivat tekemään vaihtokaupan. Tosin Touhi sai vielä kaupan päälle nelosrokoteen, eli hän palautui kotiin kahden laastarin kanssa (ei ole vieläkään antanut otta niitä pois).

Keskiviikkona oli minun vuoroni, ja kävin ensimmäistä kertaa astmalääkärillä. Menin paikalle asiallisesti maskin kanssa, ja hoitaja päästi minut odotustilaan. Lääkäri ei ollut onneksi pelottava (minulla on lääkäritrauma sairaushistoriastani johtuen).

Lääkäri oli yhtä mieltä kanssani, ettei lääkitykseni ole riittävä. Sain pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen, jos se auttaisi muutenkin kuin hetkellisesti. Lisäksi kortisoni vaihdettiin sellaiseen, jonka ei pitäisi tehdä ääntä käheäksi. 

Olen toiveikas näiden muutosten suhteen - toivottavasti oloni hieman helpottuu nyt. On ollut raskasta huolestua esimerkiksi kylmistä säistä, kun ne huonontavat keuhkoputkien tilannetta. Ehkä näillä lääkkeillä mennään vähän parempivointisena kohti vuoden kylmintä aikaa.

Lopuksi lääkäri tökkäsi minuunkin influenssapiikin - nyt koko perhe on rokotettu. Kaikkien harras toive alkaa olla koronarokote, joka toivottavasti saadaan ennen pitkää. Viimeksi tänään koitettiin selvitellä lasten turhautumista, kun emme ole aikoihin käyneet missään (museot, Hoplop, uimahalli...). Päädyimme järjestämään lettukestit ja syömään näin ihanan näköisiä lettuja: 


PS: Naakkaselle täytyi ostaa uusi toppatakki ja -housut pieneksi menneiden tilalle. Huomenna Naakka saa kuitenkin astella kouluun vanhassa takissaan ennen kuin uusi saapuu (tosin lämmin sääkin kuulemma jatkuu)

PPS. Vieläkin olisi lääkärikäyntejä rästissä...ai niin, unohdin mainita, että tänään Naakka kävi hammaslääkärillä hampaan paikkauksessa. Meni kuulemma hyvin, kun reikä oli pinnallinen eikä tarvinnut kuin "rapsutella" , eli poraa ei käytetty.

PPPS. Rästissä on edelleen Naakan terveystarkastus koululla - se piti perua kolme kertaa alkusyksystä, ja sen jälkeen en ole saanut aikaiseksi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe