Muinainen oppija

Olen luultavasti muinaiseläin menneeltä vuosituhannelta - nimittäin jos puhutaan uuden oppimisesta. Opiskelin viime vuoden ja puolet sitä edellisestä. Jos voin sanoa jotakin, opiskelu on mielestäni stressaavampaa kuin ennenmuinoin, parikymmentä vuotta sitten.

Toki silloin nuorenakin oli stressiä. Välillä hommat kasaantuivat ja tuntui, etten ole tarpeeksi fiksu ja nopea. Stressi painottui kurssien loppuvaiheeseen. Se oli yleensä marras-joulukuussa ja huhti-toukokuussa.

Luulen tunnistavani ongelman: opin parhaiten lukemalla ja kuuntelemalla. En ole äärimmäisen nopea - tarvitsen aikaa oppimiselleni. En myöskään sisäistä kovin nopeasti uusia asioita työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella. 

Viime vuosi oli kuitenkin "huipennus", siis kuormittumisen ja epävarmuuden tunteen osalta. Suorittamani kokonaisuus sisälsi todellakin kaikkea mahdollista ja aika sirpaleisena kokonaisuutena. Varsinaisia luentoja oli todella vähän eikä lukemisellekaan jätetty aikaa.

Sen sijaan oli paljon "ottakaa ryhmissä asiasta selvää ja tehkää omat päätelmänne, palauttakaa lopputulos" - tyyppisiä kokonaisuuksia oli paljon - siis hyvin tärkeistäkin, kuten lainsäädäntöön ja virkamiehenä olemiseen liittyvistä asioista. Kurssin opettajalta ei voinut kysyä kuin deadlinesta ja sen sellaisesta. Jäi kiinnostus selvittää, mistä opettaja oikein saa palkkansa.

Lisäksi uusia sivupolkuja, siis yllätystehtäviä tuli oikein paljon - yhtäkkiä piti taas muodostaa ryhmä tuntemattomien ihmisten kanssa, ja tehdä kaikkea kummallista. Välillä oli etää, välillä pakollista lähiopetusta.

Sain kuulla oikein monta kertaa että sirpaleisuus kuuluu nykyelämään ja se on vain kestettävä - erilaiset, koko ajan vaihtuvat puitteet ovat tätä päivää.

No, en tiedä mitä ammattiryhmää tällä sirpaleisuudella tarkoitetaan, mutta uskallan väittää, että suurin osa ammateista toimii nykypäivänäkin varsin selkeällä struktuurilla. Tiimejä ei vaihdella noppaa heittämällä ja pahimmin avoimista työympäristöistä kärsivät pysynevät etätöissä.

Kuitenkin, "avoimissa oppimisympäristöissä" käy jo oikein paljon koululaisia päivittäin. Omien lasteni uusi koulu tulee olemaan tällainen. Harvinaista kieltä opiskeleva Naakan luokka "joudutaan" päästämään pysyvään tilaan - muuten ympäristö olisi liian suomenkielinen. Jos sellaista tilaa löytyy. Sinne menee myös Touhi.

Onneksi Touhikin on jo uuden koulun valmistuessa - kyseisen kompleksin päiväkoti sijaitsee rakennuksen katolla ja siellä on myös ulkoilualue, katettu "piha". Normaali piha-alue koulun ympärillä olisi tullut liian kalliiksi. 

Palaan lopuksi alkuun: ihmettelen, miksi kuuntelemalla, lukemalla ja tehtäviä tekemällä tapahtuva oppiminen sekä keskittymistä tukeva ympäristö ovat niin huono asia nykyään? Yhtäällä puhutaan kaikkien huonontuneesta keskittymiskyvystä ja toisaalla tehdään puitteet niin hälyisiksi, ettei keskittyminen onnistu? 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys