Kasvatuksesta
Meillä asuu nykyään perheenjäsenenä uhmaikäinen Naakka, ikää 2 vuotta ja 8 kuukautta. Ihan mahdottomaksi meno ei ole mennyt, mutta koemme raivareita mitä ihmeellisimmistä asioista monta kertaa päivässä.
"Ei, en tahdo, älä sano sitä..." jne. Esimerkiksi eilen meillä oli Naakan kanssa ihan mukava kahdenkeskeinen juttuhetki pöydän ääressä. Hän alkoi nyppiä ikkunalaudan huonekasveja, jonka kielsin.
Vastavetona hän repäisi huomattavan palan sanomalehdestä, jota olin selailemassa ja alkoi repiä sitä pieniksi paloiksi. Sanoin "ei" useaan kertaan, ja kun se ei tehonnut (minuun luotiin toistuvia uhmakkaita katseita), nousin, kiersin pöydän ja siirsin Naakan toiseen huoneeseen (hän heitti lehtisilpun ympäri keittiön lattiaa.
Kun suljin oven (en lukinnut vaan kerroin että nyt tänne ei saa tulla, äiti siivoaa lattian), alkoi hirveä huuto ja kieriskely eteisen matolla. Tämä show kesti...hmm...oikein pitkään ja pahantuulisuus vielä pidempään. Lopputulos Naakan mielestä oli, että minä olen se hirviö - se siitä.
Noin puolentoista tunnin kuluttua Naakka hyväksyi taas hirviöäitinsä.
Voisin toki toimia toisinkin. Voisin näissä tilanteissa vaan antaa olla ja esimerkiksi leperrellä lapselle tai tarjota vaikkapa pillimehun, mutta tällainen toiminta sotisi toden teolla periaatteitani (sekä minun että puolison) vastaan. Kun huonekasveja ei saa repiä, niitä ei sitten revitä.
Ei meillä kovin tiukat säännöt ole - meillä saa katsoa Pikku Kakkosta syödessä, sängyllä saa hyppiä ja varsin moneen laatikkoon ja kaappiin myös Naakalla on pääsy (jos ne eivät sisällä mitään vaarallista).
Ihmisten, eläinten ja kasvienkin (no ei nyt ihan jokaisen ruohonkorren) vahingoittamiseen meillä on kuitenkin nollatoleranssi. Katsellaan sitten niitä uhmakohtauksia, mutta jotkut asiat ovat yksinkertaisesti kielletty.
Onnekseni Naakka ei ole kovin taipuvainen rikkomiseen. Toki meillä menee aina välillä jotakin rikki, mutta aika vähäisessä määrin. Enemmänkin Naakka on kiinnostunut erilaisten esineiden käyttötarkoituksesta, ja osaa käyttää yllättävän hyvin kaikenlaista, kuten hiusharjaani.
Tuntuu, että kun Naakka katselee kerran jonkin esineen käyttöä, hän oikeastaan oppii sen samantien. Nyt hän jo haluaa harjata hampaat itse (eli ensin Naakka harjaa ja sitten aikuinen tekee tarkistusharjauksen).
Eilen meillä oli kylässä perhe, jossa on Naakan ikäinen lapsi. Päivän uhmatilanteen jälkeen oli valtavan mukavaa kuulla toisenkin nappulan suusta ihan samoja "ei"-fraaseja ja huomata, kuinka samanlaisia tilanteita toisessakin perheessä on - emme ole yksin!
Naakka oli valtavan innoissaan kyläilystä ja käyttäytyi mallikkaasti koko vierailun ajan. Hän innosti tuttavaperheen lasta (tätä ujostutti) leikkimään koko vierailun ajan ja jutteli ja höpötti tasapuolisesti kaikkien kolmen vierailijan kanssa.
Meillä oli todella mukava ilta, jonka jälkeen oli mukava ryhtyä iltatoimiin ja nukkumaankin. Kun kotona on 2-vuotias, yhteen päivään voi mahtua tunteiden koko kirjo.
"Ei, en tahdo, älä sano sitä..." jne. Esimerkiksi eilen meillä oli Naakan kanssa ihan mukava kahdenkeskeinen juttuhetki pöydän ääressä. Hän alkoi nyppiä ikkunalaudan huonekasveja, jonka kielsin.
Vastavetona hän repäisi huomattavan palan sanomalehdestä, jota olin selailemassa ja alkoi repiä sitä pieniksi paloiksi. Sanoin "ei" useaan kertaan, ja kun se ei tehonnut (minuun luotiin toistuvia uhmakkaita katseita), nousin, kiersin pöydän ja siirsin Naakan toiseen huoneeseen (hän heitti lehtisilpun ympäri keittiön lattiaa.
Kun suljin oven (en lukinnut vaan kerroin että nyt tänne ei saa tulla, äiti siivoaa lattian), alkoi hirveä huuto ja kieriskely eteisen matolla. Tämä show kesti...hmm...oikein pitkään ja pahantuulisuus vielä pidempään. Lopputulos Naakan mielestä oli, että minä olen se hirviö - se siitä.
Noin puolentoista tunnin kuluttua Naakka hyväksyi taas hirviöäitinsä.
Voisin toki toimia toisinkin. Voisin näissä tilanteissa vaan antaa olla ja esimerkiksi leperrellä lapselle tai tarjota vaikkapa pillimehun, mutta tällainen toiminta sotisi toden teolla periaatteitani (sekä minun että puolison) vastaan. Kun huonekasveja ei saa repiä, niitä ei sitten revitä.
Ei meillä kovin tiukat säännöt ole - meillä saa katsoa Pikku Kakkosta syödessä, sängyllä saa hyppiä ja varsin moneen laatikkoon ja kaappiin myös Naakalla on pääsy (jos ne eivät sisällä mitään vaarallista).
Ihmisten, eläinten ja kasvienkin (no ei nyt ihan jokaisen ruohonkorren) vahingoittamiseen meillä on kuitenkin nollatoleranssi. Katsellaan sitten niitä uhmakohtauksia, mutta jotkut asiat ovat yksinkertaisesti kielletty.
Onnekseni Naakka ei ole kovin taipuvainen rikkomiseen. Toki meillä menee aina välillä jotakin rikki, mutta aika vähäisessä määrin. Enemmänkin Naakka on kiinnostunut erilaisten esineiden käyttötarkoituksesta, ja osaa käyttää yllättävän hyvin kaikenlaista, kuten hiusharjaani.
Tuntuu, että kun Naakka katselee kerran jonkin esineen käyttöä, hän oikeastaan oppii sen samantien. Nyt hän jo haluaa harjata hampaat itse (eli ensin Naakka harjaa ja sitten aikuinen tekee tarkistusharjauksen).
Eilen meillä oli kylässä perhe, jossa on Naakan ikäinen lapsi. Päivän uhmatilanteen jälkeen oli valtavan mukavaa kuulla toisenkin nappulan suusta ihan samoja "ei"-fraaseja ja huomata, kuinka samanlaisia tilanteita toisessakin perheessä on - emme ole yksin!
Naakka oli valtavan innoissaan kyläilystä ja käyttäytyi mallikkaasti koko vierailun ajan. Hän innosti tuttavaperheen lasta (tätä ujostutti) leikkimään koko vierailun ajan ja jutteli ja höpötti tasapuolisesti kaikkien kolmen vierailijan kanssa.
Meillä oli todella mukava ilta, jonka jälkeen oli mukava ryhtyä iltatoimiin ja nukkumaankin. Kun kotona on 2-vuotias, yhteen päivään voi mahtua tunteiden koko kirjo.
Kommentit
Lähetä kommentti