sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Neljänkympin rajapyykki ja terveys

 Neljänkympin ei pitäsi käsittääkseni olla mikään terveydellinen virstanpylväs. Itse asiassa moni nainen neljänkympin molemmin puolin tulee nykyään äidiksi ensimmäistä kertaa. Moni on elämänsä kunnossa eikä suuria muutoksia tapahdu.

Minulle on kuitenkin ilmaantunut vaikeahoitoinen astma. Munasarjani on jo pari vuotta sitten ultrattu käytännössä tyhjiksi, mikä tapahtui omaan makuuni hivenen liian aikaisin. Tuttavapiiriin on ilmestynyt ms-tautia, syöpää, erilaisia mielenterveyden ongelmia, ja sen sellaista.

Haluaisin uskoa, ettei 40 vuotta ole mikään erityinen rajapyykki, mutta jotenkin tuntuu, että todella monille napsahtaa jotakin tässä vaiheessa. En edes tarkoita kolotuksia ja alkuvaiheen kulumia yhtään missään - monille tulee hyvinkin paljon hoitoa tarvitsevia ja tulevaisuutta määritteleviä sairauksia.

Haluaisin uskoa, että omalle terveydelle on tehtävissä paljon. On kuitenkin kurja tunne, kun keho pistää ajoittain vastaan, kun minä olen varannut aikaani juurikinsen huoltoon. Tosin kuluneella viikolla ei ole ollut muita ongelmia kuin tulehdus olkapäässä ja polviongelma Pilateksessa.

Olen nyt nelikymppisenä alkanut käsittää konkreettisesti elämän rajallisuuden. Tosin oletan, että elämää on vielä oikein paljon jäljellä. Toivottavasti. Elämän loppuminen ei ainakaan vielä pelota - tosin juuri viime yönä näin unta, että minulla diagnosoitiin jotakin fataalia.

Osittain oman kehon krempat kokee voimakkaammin kun näkee joka päivä lastensa liikkuvan. Kun jokin tietty liikkuminen sujuu itseltä, tuntuu voimakkaalta ja tavallaan kuolemattomalta. Kun taas ei suju, ajatukset ovat varsin toisenlaisia.

Hivenen negatiivissävyisen kirjoitukseni lopuksi haluan mainita, että minusta tuntuu nyt nelikymppisenä, että naisen elämäni on vasta alkamassa! Tuntuu, että alan viimein jotenkuten saavuttaa oman henkisen ikäni.

Tuntuu myös, että olen enemmän sinut seksuaalisuuteni kanssa. Tämä johtuu varmaankin suureksi osaksi siitä, että esimerkiksi parikymppisenä olin vielä liian epävarma, kolmekymppisenä olin raskaana/hoidin pieniä lapsia ja nyt nelikymppisenä olen viimein saanut oman kehoni tietyllä tapaa takaisin. Lisäksi varmuus omasta itsestä on arvatenkin lisääntynyt - toisaalta kyllä epävarmuuttakin on. Mikään ei koskaan näemmä tule valmiiksi omassa itsessä. 

Kun pohdin tulevaisuutta, se ei vaikuta synkältä. Toki olen krooninen huolehtija, mutta opettelen uskomaan, että asiat järjestyvät. Elämässä tärkeäksi olen myös alkanut oivaltaa sellasten asioiden tekemisen, mistä nauttii, silloin kun se on mahdollista. 

PS. Asiasta kolmanteen. Lapset toivoivat perjantaille wokkia - täytyy tosin tehdä edelleen aikuisten ja lasten versio. Nämä kasvikset tulivat aikuisten versioon, lapsille pakasteherneitä erikseen. Minulle wokki sopii oikein hyvin - tykkään tehdä ruokia joita osaan tehdä hyvin. Uusien juttujen kokeileminen ei ehkä sitten ole minun juttuni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Monia etuja, kun osaa vain hakea

Moni asia menee huonompaan suuntaan ...ei onneksi kaikki mahdollinen. Aloitan piakkoin terapiassa käymisen. Vanha tuttuni ahdistuneisuushäir...