perjantai 25. marraskuuta 2022

Ruuan hinnan nousu, korvakorut ja Titanic

 Touhin lempiasia on tällä hetkellä Titanic. En oikein tiedä, mistä hän on kiinnostuksenkohteensa saanut. No, edelliset kiinnostuksenkohteet olivat 1. ja 2. maailmansota, joten historiateema jatkuu. Muuten ihan hyvä, mutta kyseessä on 6-vuotias lapsi.

Olen joka tapauksessa päättänyt, että hyvä. Aiheissa on vakava ja surullinen puoli, jonka Touhi osittain ymmärtää. Titanicin hän osaa piirtää vaikka silmät kiinni. Miniluentoja aiheesta saamme kuulla päivittäin. 

Olen pohtinut muita lapsia, jotka saattavat pelästyä Touhin mielenkiinnonkohteista. Touhi ei kuitenkaan puhu pelottavia juttuja vaan enemmänkin "historiaa", tekniikkaa ja sen sellaista. Muita lapsiakin olen pohtinut vähemmän, kun kuulin että Touhin päiväkodin henkilökunta on etsinyt Touhille lisätietoa kaikista kolmesta aiheesta ;) 

Touhi saa joululahjaksi Titanic-palapelin. Uskon, että hän ilahtuu.

Korvakorukeskustelu jatkuu, siis Naakan kanssa. Luulen, että hän haluaa korut mutta prosessoi aihetta, koska korvakorujen ottaminen sattuu. Minä olen antanut luvan, mutta odotamme vielä sopivaa hetkeä. 

Itse sain ensimmäiset reiät juurikin kolmannella luokalla. Niihin tuli korut, joissa on vaaleanpunainen kivi. En ole varma, onko minulla korut tai ainakin toinen niistä edelleen tallella. Jotenkin muistelen, että homma sujui hyvin, mutta jotakin pientä häikkää oli.

Olin tyytyväinen itseeni, kun sain tehtyä vispipuuroa. Meillä valtaosa perheestä syö kyseistä hetkkua, yksi ei. Minulla on punaherukoita pakkasessa valtava määrä, ja ne olisi kiva saada käytetyksi ennen kuin tulee kesällä uusia.

Inspiraatiota huokeiden ruokien tekemiseen on myös vauhdittanut hintojen nousu, joka tuntuu jo omassa taloudessa. Toivottavasti hinnat eivät ainakaan radikaalisti enää nouse, koska muuten voi myös meille tulla ongelmia.

Meillä syödään jo valmiiksi pääasiassa varsin huokeasti, mutta lapset kasvavat ja syövät varsin hyvin. Tästä syystä kaupassa pitää käydä jatkuvasti, vaikka periaatteessa tehdään viikko-ostokset joka viikko. On kuitenkin selvää, että asiaan täytyy kiinnittää yhä enemmän huomiota jatkossa. 

PS. Leivoimme viime viikonloppuna ensimmäiset joulupiparit - minun ei tarvinnut osallistua kuin uunia käytettäessä.

PPS. Ehkäpä "kyseenalaisiin" kiinnostuksenkohteisiin ei pienten lasten kohdalla tarvitse puuttua niin paljon. Voi jopa hieman tukea asiassa, ettei tule tunnetta, että kiinnostuksenkohde on kielletty. Kohde voi sitten muuttua jossakin vaiheessa täysin.

PPPS. Piparitaikinaa on vielä toinenkin pakkaus pakastimessa. Ehkä leivomme taas viikonloppuna.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Monia etuja, kun osaa vain hakea

Moni asia menee huonompaan suuntaan ...ei onneksi kaikki mahdollinen. Aloitan piakkoin terapiassa käymisen. Vanha tuttuni ahdistuneisuushäir...