Kuntoutuminen
Whiplashista kuntoutuminen on mahdollista, mutta voi kestää vuosia. Omalla kohdallani on odotettavissa, että osa oireista saattaa jäädä pysyviksi. Niiden kanssa on vain sopeuduttava elämään ja pyrittävä korjaamaan se, mikä korjattavissa on.
Itse käsitän kuntoutumisen sekä fyysisenä että myös henkisenä prosessina. Fyysinen kuntoutus on merkinnyt minulle lukemattomia toistoja ihan tavallisissa asioissa. Kyky kävellä ilman tukea samoin kuin kyky pestä suihkussa hiukset ilman huomattavaa pahoinvointia, ovat syntyneet pitkän harjoittelun tuloksena.
Lisäksi fyysinen kuntoutus on (tai sen tulisi olla) fysioterapiaa ja mahdollisia kuntoutusjaksoja paikassa, jossa yhteistyö tapahtuu alan asiantuntijoiden kanssa. Kuntoutus on vaatinut kotiharjoittelua sekä myös lukemattomia muutoksia, kun harjoitteet eivät ole tuoneet toivottua tulosta.
Ei liene yllätys, että henkinen puoli on kovilla, kun terveys yhtäkkiä romahtaa. Mieli rakentaa väkisinkin ennen ja jälkeen onnettomuuden -ajanlaskun. Kun aistit yhtäkkiä lakkasivat toimimasta entisellä tavalla, oli olo pitkään kuin Liisalla Ihmemaassa - ja on suurelta osin vieläkin, yli kolme vuotta onnettomuuden jälkeen.
Krooninen sairaus vaatii sitkeää luonnetta, sillä se eristää, tekee toisenlaiseksi. Oma aika ja energia kuluu "itsestäänselvien" perusasioiden opetteluun. Samalla ympärillä käydään töissä, liikutaan ja toteutetaan asioita, jotka tuntuvat omalla kohdalla niin utopistisilta, että voisivat yhtä hyvin tapahtua toisella planeetalla.
Päivitys, lokakuu 2013
Pitkäaikainen kuntoutus on sellaista, että välillä kuljetaan pitkin harppauksin eteenpäin, sitten sipsutetaan jonkin aikaa takaperin. Aika monet asiat pysyvät stabiileina, toisaalta se auttaa tuntemaan omat oireensa (toisaalta on ärsyttävää, kun oireet jatkuvat).
Nyt, syksyllä 2013 olen käynyt läpi kaikki Kelan kuntoutusjaksot. Jatkosuunnitelmani on, että teen kotiharjoitteita, elän mahdollisimman aktiivista elämää ja käyn Ortonissa yksityisellä fysioterapeutilla säännöllisesti, esimerkiksi kerran kuukaudessa.
Lisäksi olen menossa niskan taivutusmagneettiin, kunhan kerkeän.
Iso haasteeni on rintaranka ja sen liikkumattomuus. Sen otan tämän vuoden haasteena. Se on kuitenkin whiplash-oireyhtymän aiheuttamista ongelmista "helpoin" hoitaa ainakin osittain. Syvät vatsalihakset sekä lavan alapuolen lihasten vahvistaminen on myös tärkeää.
Ennen täydellistä antautumista puutarhanhoitoon ;) haluaisin saavuttaa ainakin osittaisen työkyvyn. Sitä asiaa työstän, mutta vauvanhoidon sallimissa rajoissa. Olisi kyllä hienoa nähdä itsensä edes jollakin tavoin työelämässä lähivuosina.
Päivitys, lokakuu 2015
Moni tilanne rva:n elämässä on ehtinyt muuttua sitten syksyn 2013, jolloin viimeksi päivitin tilannettani.
Suurin muutos lienee, että meillä on nyt tuhisevan pikkunyytin sijaan melkein 2,5-vuotias Pikku-Myy, jonka kanssa eläminen on paljon vauhdikkaampaa kuin 0,5-vuotiaan kanssa!
Niskani on osoittaununut lastenhoidossa melko yhteistyökykyiseksi, elämämme kulkee kodin, työharjoittelupaikan, päiväkodin, kaupan, apteekin ja leikkipuiston väliä. Alue on aika pieni, mutta kolmen kilometrin säteellä tapahtuvista asioista rva selviää melko hyvin.
Fysiatri tutustui niskaani viimeksi loppukeväästä 2015, hän ei todennut mitään kummallisempaa, paitsi että niskavammaoireisto näyttää jääneen päälle (sen tiesin kyllä itsekin), vaikka mitään rakenteellista haittaa ei näykään.
Syyskuussa 2015 aloin käydä uudella fysioterapeutilla, joka paikansi heti kättelyssä nykyisen ongelmani C1-nikaman liikkumattomuuteen (oikealle käännettäessä), mikä on hyvin yleistä, kun niska on retkahtanut.
Fysioterapia keskittyy nyt yläniskan hoitoon ja rva:n kroppa kestää yläniskan käsittelyä hyvin, viimeinkin!
Salikäynnit jatkuvat kuten ennenkin, tosin vähän rauhallisempaan tahtiin kuin treenaamisen alkuhuumassa.
Työelämässä olen mukana työllistetyn muodossa, vuoden 2015 aikana olen tehnyt jonkin verran myös oman alani töitä freelancerina. Asiat etenevät tällä saralla Hiljaa hyvä tulee -periaatteella.
Päivitys, joulukuu 2017
Huomasin, että täällähän ei ole päivitetty kahteen vuoteen! Taas on tapahtunut ihan valtavasti, nyt rva:lla on hoidettavanaan 4,5-vuotias neiti Naakka sekä melkein 1,5-vuotias Touhi, joista edellinen on päivähoidossa, jälkimmäinen vielä sulostuttamassa rva:n päiviä kotosalla.
Asuinympäristömme on pysynyt ennallaan, tiet lähikauppaan, apteekkiin, päiväkotiin ja leikkikentälle ovat kenties kuluneet askeleistamme vielä aiempaakin uurteisemmiksi, mikäli se on mahdollista.
Rva on edistynyt työelämäasioissaan - nyt ihan oikeita freelance-töitä on tullut tehtyä jo paljon enemmän. Uusi työkokeilukin mahtui kuvioon, jonka jälkeen rva oli vielä hetken tuntitöissä samassa "firmassa".
Niska, tai tarkemmin koko yläkroppa, kärsii edelleen samankaltaisista ongelmista kuin kaksi vuotta sitten, työ jatkuu sillä saralla. Hieronnassa käväisen noin puolentoista viikon välein. Yhä edelleen tutkin ja kokeilen kropalleni sopivia venytyksiä ja jumppaliikkeitä.
Moni harjoitus on ollut joogaa tai ainakin sen kaltaista. Oikeille joogatunneille en kuitenkaan ole vielä kerennyt.
Viimeisimmästä raskaudesta toipuminen otti aikansa, ja monessa suhteessa toipuminen on vielä kesken. Nyt rva:ta kiusaavat erkaantuneet vatsalihakset, joiden kuntouttaminen on kokonaan oma alueensa.
Odotuksen, synnytyksen ja vauva-ajan jälkeen olo alkaa kuitenkin olla sellainen, että energiaa harjoitteluun on alkanut löytyä.
Rva suhtautuu edelleen tulevaisuuteensa luottavaisesti. Elämään, myös rva:n elämään, kuuluu muutoksia, mikä on hyvin luonteenomainen piirre elämälle. Aurinko, kuu ja moni muu asia löytyvät kuitenkin paikoiltansa nyt ja aina.
Kuvitukseksi valikoitui meidän Touhi tässä yhtenä aamuna - eikös hän olekin kuin uusi Nipa ;)
Itse käsitän kuntoutumisen sekä fyysisenä että myös henkisenä prosessina. Fyysinen kuntoutus on merkinnyt minulle lukemattomia toistoja ihan tavallisissa asioissa. Kyky kävellä ilman tukea samoin kuin kyky pestä suihkussa hiukset ilman huomattavaa pahoinvointia, ovat syntyneet pitkän harjoittelun tuloksena.
Lisäksi fyysinen kuntoutus on (tai sen tulisi olla) fysioterapiaa ja mahdollisia kuntoutusjaksoja paikassa, jossa yhteistyö tapahtuu alan asiantuntijoiden kanssa. Kuntoutus on vaatinut kotiharjoittelua sekä myös lukemattomia muutoksia, kun harjoitteet eivät ole tuoneet toivottua tulosta.
Ei liene yllätys, että henkinen puoli on kovilla, kun terveys yhtäkkiä romahtaa. Mieli rakentaa väkisinkin ennen ja jälkeen onnettomuuden -ajanlaskun. Kun aistit yhtäkkiä lakkasivat toimimasta entisellä tavalla, oli olo pitkään kuin Liisalla Ihmemaassa - ja on suurelta osin vieläkin, yli kolme vuotta onnettomuuden jälkeen.
Krooninen sairaus vaatii sitkeää luonnetta, sillä se eristää, tekee toisenlaiseksi. Oma aika ja energia kuluu "itsestäänselvien" perusasioiden opetteluun. Samalla ympärillä käydään töissä, liikutaan ja toteutetaan asioita, jotka tuntuvat omalla kohdalla niin utopistisilta, että voisivat yhtä hyvin tapahtua toisella planeetalla.
Päivitys, lokakuu 2013
Pitkäaikainen kuntoutus on sellaista, että välillä kuljetaan pitkin harppauksin eteenpäin, sitten sipsutetaan jonkin aikaa takaperin. Aika monet asiat pysyvät stabiileina, toisaalta se auttaa tuntemaan omat oireensa (toisaalta on ärsyttävää, kun oireet jatkuvat).
Nyt, syksyllä 2013 olen käynyt läpi kaikki Kelan kuntoutusjaksot. Jatkosuunnitelmani on, että teen kotiharjoitteita, elän mahdollisimman aktiivista elämää ja käyn Ortonissa yksityisellä fysioterapeutilla säännöllisesti, esimerkiksi kerran kuukaudessa.
Lisäksi olen menossa niskan taivutusmagneettiin, kunhan kerkeän.
Iso haasteeni on rintaranka ja sen liikkumattomuus. Sen otan tämän vuoden haasteena. Se on kuitenkin whiplash-oireyhtymän aiheuttamista ongelmista "helpoin" hoitaa ainakin osittain. Syvät vatsalihakset sekä lavan alapuolen lihasten vahvistaminen on myös tärkeää.
Ennen täydellistä antautumista puutarhanhoitoon ;) haluaisin saavuttaa ainakin osittaisen työkyvyn. Sitä asiaa työstän, mutta vauvanhoidon sallimissa rajoissa. Olisi kyllä hienoa nähdä itsensä edes jollakin tavoin työelämässä lähivuosina.
Päivitys, lokakuu 2015
Moni tilanne rva:n elämässä on ehtinyt muuttua sitten syksyn 2013, jolloin viimeksi päivitin tilannettani.
Suurin muutos lienee, että meillä on nyt tuhisevan pikkunyytin sijaan melkein 2,5-vuotias Pikku-Myy, jonka kanssa eläminen on paljon vauhdikkaampaa kuin 0,5-vuotiaan kanssa!
Niskani on osoittaununut lastenhoidossa melko yhteistyökykyiseksi, elämämme kulkee kodin, työharjoittelupaikan, päiväkodin, kaupan, apteekin ja leikkipuiston väliä. Alue on aika pieni, mutta kolmen kilometrin säteellä tapahtuvista asioista rva selviää melko hyvin.
Fysiatri tutustui niskaani viimeksi loppukeväästä 2015, hän ei todennut mitään kummallisempaa, paitsi että niskavammaoireisto näyttää jääneen päälle (sen tiesin kyllä itsekin), vaikka mitään rakenteellista haittaa ei näykään.
Syyskuussa 2015 aloin käydä uudella fysioterapeutilla, joka paikansi heti kättelyssä nykyisen ongelmani C1-nikaman liikkumattomuuteen (oikealle käännettäessä), mikä on hyvin yleistä, kun niska on retkahtanut.
Fysioterapia keskittyy nyt yläniskan hoitoon ja rva:n kroppa kestää yläniskan käsittelyä hyvin, viimeinkin!
Salikäynnit jatkuvat kuten ennenkin, tosin vähän rauhallisempaan tahtiin kuin treenaamisen alkuhuumassa.
Työelämässä olen mukana työllistetyn muodossa, vuoden 2015 aikana olen tehnyt jonkin verran myös oman alani töitä freelancerina. Asiat etenevät tällä saralla Hiljaa hyvä tulee -periaatteella.
Päivitys, joulukuu 2017
Huomasin, että täällähän ei ole päivitetty kahteen vuoteen! Taas on tapahtunut ihan valtavasti, nyt rva:lla on hoidettavanaan 4,5-vuotias neiti Naakka sekä melkein 1,5-vuotias Touhi, joista edellinen on päivähoidossa, jälkimmäinen vielä sulostuttamassa rva:n päiviä kotosalla.
Asuinympäristömme on pysynyt ennallaan, tiet lähikauppaan, apteekkiin, päiväkotiin ja leikkikentälle ovat kenties kuluneet askeleistamme vielä aiempaakin uurteisemmiksi, mikäli se on mahdollista.
Rva on edistynyt työelämäasioissaan - nyt ihan oikeita freelance-töitä on tullut tehtyä jo paljon enemmän. Uusi työkokeilukin mahtui kuvioon, jonka jälkeen rva oli vielä hetken tuntitöissä samassa "firmassa".
Niska, tai tarkemmin koko yläkroppa, kärsii edelleen samankaltaisista ongelmista kuin kaksi vuotta sitten, työ jatkuu sillä saralla. Hieronnassa käväisen noin puolentoista viikon välein. Yhä edelleen tutkin ja kokeilen kropalleni sopivia venytyksiä ja jumppaliikkeitä.
Moni harjoitus on ollut joogaa tai ainakin sen kaltaista. Oikeille joogatunneille en kuitenkaan ole vielä kerennyt.
Viimeisimmästä raskaudesta toipuminen otti aikansa, ja monessa suhteessa toipuminen on vielä kesken. Nyt rva:ta kiusaavat erkaantuneet vatsalihakset, joiden kuntouttaminen on kokonaan oma alueensa.
Odotuksen, synnytyksen ja vauva-ajan jälkeen olo alkaa kuitenkin olla sellainen, että energiaa harjoitteluun on alkanut löytyä.
Rva suhtautuu edelleen tulevaisuuteensa luottavaisesti. Elämään, myös rva:n elämään, kuuluu muutoksia, mikä on hyvin luonteenomainen piirre elämälle. Aurinko, kuu ja moni muu asia löytyvät kuitenkin paikoiltansa nyt ja aina.
Kuvitukseksi valikoitui meidän Touhi tässä yhtenä aamuna - eikös hän olekin kuin uusi Nipa ;)
